Elam-sisustuslevyt. Elam-tuotteet:
|
|
- Elisabet Hämäläinen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Elam-sisustuslevyt Tekninen esite Nro Elam-tuotteet: Elam-tuotteet ovat pääasiassa julkisten tilojen sisustuksiin käytettäviä eri tavoin pinnoitettuja useinmiten paloluokitettuja seinä- ja kattopaneeleita. Paneelin pinnoitteena on yleensä puuviilu, jäljitelmäkalvo, laminaatti tai maali. Viilupinnat yleensä lakataan tai öljyvahataan ja tarvittaessa petsataan. Levyjen taustapinnalla on käyristymistä estävä vastakalvo. Levyt ovat tarvittaessa akustiikkarei'itettyjä. Levyjen reunat ovat yleensä ponttiuritettuja erilaisia asennustapoja varten ja tarvittaessa pinnoitettu jäljitelmänauhalla, aidolla puuviilulla tai puulistalla. Runkolevyinä käytetään paloturvallista ja kosteuden kestävää sementtilastulevyä, mikä ei sisällä orgaanisia liima-aineita, formaldehydiä, asbestia eikä sitä käytettäessä voi syntyä allergiaa aiheuttavaa homesienivaaraa. Vanha Porvoontie MÄNTSÄLÄ Puh.: Faksi: Sähköposti: elam@elam.fi Kotisivut: Mikäli käyttökohteessa ei ole paloluokitusvaatimuksia, käytetään runkolevynä tavanomaisia puulevyjä. Paloluokitettujen levyjen viilutusliimat ja pintakäsittelymateriaalit on valittu siten, että tuotteiden paloluokka ei heikkene. Elam-tuotevalikoimaan kuuluvat myös taivutetut levyt, ritilät, neliörei'itetyt sisustuslevyt, sementti-lastuvillalevyt, puulistat, läpivärjätyty sementtilevyt ja sekä lattialevyt.
2 SISÄLTÖ: Mitat, runkolevyt ja pinnoitteet Reunamuodot Akustiikkarei'itykset Lineaari, Perfo-Lineaari, Mosaiikki Erkoisrei'itykset ja -uritukset Asennus ja rakenneratkaisuja Seinät Alakatot Metallilistat ja tarvikkeet Puulistat Sivu 2 Sivu 3 Sivu 4 Sivu 6 Sivu 8 Sivu 9 Sivu 9 Sivu 14 Sivu 18 Sivu 19 Tekn. 1 sivu 2 Mitat, runkolevyt ja pinnoitteet Vakiomitat (mm): Vakiopaksuudet 12 mm ja 16 mm. Muita kokoja ja paksuuksia tilauksesta. Runkolevyt: Pintavaihtoehdot: Pinnoittamaton levy: Viilutus: Lakkaus: Petsaus: Vahaus tai öljykäsittely: Maalaus: Kalvopinnoitteet: Laminaatit: 2600 x 1200/600/0/ x 1200/600/0/ x 1200/600/0/ x 1200/600/0/ x 600/0 Runkolevynä käytetään palon- ja kosteudenkestävää, mekaanisesti lujaa sementtilastulevyä tai - mikäli kohteessa ei ole paloluokitusvaatimuksia - tavanomaisia puulevyjä kuten lastulevyä, MDF-levyä tai vaneria. Laivoihin käytetään erikseen hyväksyttyjä (IMO A 270, SOLAS) silikaatti- tai vermiculiittilevyjä. Kaikki koot, reunamuodot ja reijitykset on saatavissa myös pinnoittamattomille levyille. Kaikki kaupalliset puulajit soveltuvat. 2 Akrylaattilakka, lakatun levyn TVOC <10 g/m h eli käytännössä olematon. Koodinumeron tai mallipalan mukaan UV- ja normaalit öljyvahat. Väritön tai värillinen käsittely. Tehdasmaalaus (katalyyttimaali) mihin tahansa MC- tai NCS- värikoodien mukaan. Maalauksen alla käytetään pohjakalvoa ja taustalla vastavetokalvoa. Melamiini tai vinyylikalvot ja tapetit (edellyttää yleensä melko suuria määriä). Kaikki tunnettujen valmistajien korkeapainelaminaatit, esim. Formica-Iki.
3 Paneelien ja akustiikkalevyjen reunamuodot ja -pinnoitevaihtoehdot: Reunojen pinnoitusvaihtoehdot (merkitse pinnoitteen koodi reunamuodon perään kuten alla) : 0. Pinnoittamaton a. Puujäljitelmä b. Aito lakattu viilu c. 2,0 mm lakattu paksu viilu d. 10 mm lakattu puulista viilun alla (reunamuoto 8) Tekn. 1 sivu 3 Reunamuodolle soveltuvat reunapinnoitevaihtoehdot Tyyppi 1: Suora reuna, näkyvässä särmässä mikroviiste. 1/0, 1/a ja1/b Tyyppi 2: Viistetty (n. 2 mm) reuna. 2/0 reunassa sementtilastulevy näkyy harmaana viistossa osassa. 2/0 ja 2/c Tyyppi 3: Piilokiinnitysuritettu, näkyvässä särmässä mikroviiste. 3/0, 3/a ja 3/b Tyyppi 4: Piilokiinnitysuritettu ja viistetty (n. 2 mm) reuna. 4/0 reunassa sementtilastulevy näkyy harmaana viistossa osassa. 4/0 ja 4/c Tyyppi : Pyöristetty reuna, yleensä pinnoitettu paksulla lakatulla viilulla. /c Tyyppi 6: Kuten tyyppi 3 tai 4, mutta levyjen väliin ei jää rakoa. 6/0, 6/a, 6/b ja 6/c Tyyppi 7: Avattava kattolaatta. Suositellaan vain levykoolle 600 x 600 mm. 7/0, 7/a ja 7/b Tyyppi 8: Avattava kattolaatta, puulista viilun alla. 8/0 ja 8/d Tyyppi 9: Avattava seinälevy. Katso sivu 12. 9/0, 9/a, 9/b ja 9/c
4 Akustiikkarei'itykset: Tekn. 1 sivu 4 Oheiset reikätyypit S ("slitsattu") ja P (pyöreäreikäinen) ovat vakioita. Muita sopimuksen mukaan. Levyn taustalla tarvittaessa musta tai valkoinen vaimennushuopa. Vakiokoot 600/1200/1800/2400 x 600 mm (erikoiskoot myös mahdollisia). Tyyppi S Tyyppi P a d c b a kk b kk kk Reikien halkaisija Ø (mm) Lihavoitu = vakiohalkaisija Reikäala-% Levykoko kk Ø 6 Ø 8 Ø 10, Ø 12 a b c d Reikiä/rivi Rivejä Reikiä Tyyppi mm mm % % % % mm mm mm mm kpl kpl kpl S1a 1200 x ,6 13,0 17,2 19, , x ,6 13,0 17,2 19,7 9 72, S1b 1200 x ,3 11,1 14,7 16, , x ,3 11,1 14,7 16,9 9 72, S2a 1200 x ,2 12,6 17,1 20,0 38, 37, x ,2 12,6 17,1 20,0 38, 37, S2b 1200 x ,1 11,1 1,0 17, 38, 37, x ,1 11,1 1,0 17, 38, 37, S3a 1200 x ,7 24,0 32, x ,7 24,0 32, S3b 1200 x ,6 17,1 22,9 26, x ,6 17,1 22,9 26, S4a 1200 x ,7 23,0 31, 36, x ,7 23,0 31, 36, S4b 1200 x ,7 14,8 20,3 23, x ,7 14,8 20,3 23, S4c 1200 x ,7 14,8 20,3 23, x ,7 14,8 20,3 23, P1a 1200 x ,4 11,3 19, 2, x ,2 10,9 18,8 24, P1b 1200 x ,7 10,2 17, 22, x ,7 10,2 17, 22, P1c 1200 x ,3 9,4 16,3 21, x ,3 9,4 16,3 21, P1d 1200 x ,1,6 9,6 12, x ,1,6 9,6 12, P1e 1200 x ,4 4,3 7,4 9, x ,0,4 9,2 12, P x ,6 4,6 8,0 10, x , 4, 7,8 10, P x ,9 17,6, x ,6 17,1 29, P4a 1200 x /32,0 8,9 1,4 20, / x /32 4,8 8,6 14,7 19, / P4b 1200 x /20 12,4 22,1 10/ x /20 11,9 21,1 10/20 113
5 Vakioreikätyypit: Tekn. 1 sivu S1a P1a S1b P1b S2a P1c S2b P1d S3a P1e S3b P2 S4a P3 S4b P4a S4c P4b
6 Lineaari-, Perfo-Lineaari- ja Mosaiikkilevyt: Tekn. 1 sivu 6 "Lineaari", "Perfo-Lineaari" ja "Mosaiikki" ovat MDF- tai sementtilastulevystä valmistettuja pintauritettuja levyjä. Lähtökohtana on antaa suunnittelulle vapaat kädet urajaon ja levykoon valinnassa. Uran leveys on 3 tai 6 mm (tai 8 mm). Levyjen pinta voi olla esim. viilutettu tai maalattu.
7 Tekn. 1 sivu 7 Perfo-Lineaari D3 K S0/0 Perfo-Lineaari D3 K32 P16 Perfo-Lineaari D6 K S60/40 Perfo-Lineaari D3 K32 P32 Levykoot esim: 600 x 600/0 mm 1200 x 600/0 mm 1800 x 600/0 mm 2400 x 600/0 mm 2600 x 600/0 mm pyöreäreikäisten leveydet 413 ja 381 mm Urajaot kk esim: 1 mm (ponttiurallisena reunakaista k 20 mm) 20 mm 60 mm mm 100 mm 40 mm 0 mm 0 mm tai erikoismitta Lineaari-, Perfo-Lineaari- ja Mosaiikkilevyjen saumaperiaatteet: Elam -Lineaari ja Perfo-Lineaari sekä Mosaiikkilevyn pintauran suuntainen sauma PI-310 -listalla. Saumaprofiili maalattu runkolevyn sävyiseksi, jolloin levytetty alue näyttää yhtenäiseltä, säännölliseltä raidoitukselta. Poikittaissauma tehdään vanerislitsillä eri korkoon, jotta slitsi ei näy, tai levyn väriin maalatulla PI-listalla. Urituksen suuntainen sauma Lineaari ja Perfo-Lineaari 6 mm uralla. Kiinteä asennus: PI Levyn leveys 99 ja 299 mm (etenemät 600 ja 0 mm) Lineaari, Mosaiikki tai Perfo-Lineaari 3 mm uralla. Kiinteä asennus: PI Poikittainen sauma Vanerislitsi 1,8x20 mm Tai PI Levyn leveys 600 ja 0 mm x600 avattava kattolaatta: 8, Huom: T-lista näkyy hiukan kulmauksessa Tai (esim. k nimellisjako) ,3 24,3 6
8 Erikoisrei'ityksiä voidaan tehdä asiakkaan toivomukset huomioiden. Tekn. 1 sivu 8 P2 Big 20/8 Random k 16 8/12/18 Square 12x12 kk 32 Wave Big Wave Small Square 12x12 kk 32 "Aurinko" Erikoisurituksia voidaan tehdä asiakkaan toivomukset huomioiden. Runkomateriaalina esim. läpivärjätyt MDF-levyt.
9 1,2 Elam-levyjen asennus Asennus PI-listoilla: Saumatyyppit: A Reunamuodot: 3,4ja B Reunamuodot: 6 10 C Reunamuodot: 3,4ja 3-6 D Reunamuodot: 3,4ja Tekn. 1 sivu 9 Tyyppi A: Puskusauma, piilokiinnitys alumiinilistalla PI-310. Levyjen saumassa 1,2-2 mm rako. Maalaamaton alumiinilista saattaa kiiltää raosta. Tyyppi B: Puskusauma. Asennusteknisistä syistä saumaan saattaa jäädä kuitenkin pieni rako, josta maalaamaton alumiinilista voi kiiltää. Huom: yli 3 m korkeilla seinillä on erikoisratkaisulla varmistettava, ettei levyjen koko paino lepää vain alimman rivin varassa. Katso sivu 12. Tyyppi C: 10 mm avosauma, piilokiinnitys alumiinilistalla PI-410, joka voidaan maalata haluttuun sävyyn tai pinnoittaa puujäljitelmällä tai aidolla lakatulla viilulla. Tyyppi D: 3-6 mm avosauma, piilokiinnitys alumiinilistalla PI-310, joka voidaan maalata haluttuun sävyyn tai pinnoittaa puujäljitelmällä tai aidolla lakatulla viilulla. Haluttu rako levyjen väliin saadaan aikaiseksi asettamalla esim. mdf- tai vaneritäytepala asennuslistan sisään kuvan osoittamalla tavalla. Viilutetut Elam-levyt on tarkoitettu vain sisäkäyttöön. Ennen asennusta tilan täytyy olla kuiva ja ilmastoitu ja lämpötilan mieluiten yli 18 C. Ilman suhteellinen kosteus mieluiten välillä -60 %, ei yli 80%. Ennen asennusta on hyvä tarkistaa viilutettujen levyjen luonnolliset väri- ja syykuvioerot ja pyrkiä lajittelemaan levyt siten, ettei samalle seinälle tule kovin toisistaan poikkeavia levyjä. PI-profiilit kiinnitetään ruuveilla esim. puurimoitukseen noin cm välein. 60 cm tukiväliä ei saa varsinkaan katoissa ylittää ilman levyn keskellä olevaa lisätuentaa mm seinälevyt voidaan asentaa PI-listoilla mutta levyn keskiosan ja taustan välin kiinnitys on lisättävä runsaat liimamassatäplyt estämään levyjen notkahdusta. Kaikkien levysaumojen alla on yleensä pohjalaudoitus tai -rimoitus, joilla seinäpinnat tarvittaessa oikaistaan. Esim. suoralla hyvin tehdyllä peltirankaisella kipsilevyseinpohjalla oikaisu ei ole tarpeen vaan vaakaprofiilit voidaan ruuvata suoraan kipsilevyn läpi rankaan. k 400 k 600 Urheilu- tms. tiloissa, joissa levyihin voi kohdistua kovia iskuja ja törmäyksiä, on levyt lisätuettava taustapuolelta saumakohtien vierestä ja välikoolausten kohdalta, mikäli piilolistakiinnitystä välttämättä halutaan käyttää. Lisälujuutta tarvittaessa voidaan myös käyttää 16 mm:n runkolevyä. Seinien alaosaan suositellaan sileitä levyjä. Tiheät akustiikkarei'itykset ja Perfo-Lineaari- sekä Lineaari-levyt eivät eivät sovellu urheilutilojen alaosaan (kohonnut rikkoutumisvaara). Näkyvä kiinnitys: Esimerkiksi alumiinisilla tai teräksisillä hattulistoilla tai koristekantaisilla ruuveilla (messinki, keltapassivoitu, maalattu) puu- tai metallirunkoon. Tarvittaessa ponttiuraan voidaan laittaa 1,8 mm paksu vanerilista vahvikkeeksi estämään levyreunojen mahdollisen pykältämisen.
10 Seinälevytyksen yläreunadetaljeja: Tekn. 1 sivu 10 Det S1: EL- lista Det S2: Kiinnitys polyuretaaniliimamassalla Seinälevytyksen aloitus- tai lopetusesimerkkejä: Det S3: Kiinnitys työmaalla sirklatulla (tiheähampainen pöytäsirkkeli) PI-310-listalla Det S4: Kiinnitys polyuretaaniliimamassalla tai ruuvilla Det S6 Det S7 Det S8 Ruuvi lopetusreunassa Ruuvi aloitusreunassa Det S9 Det S10 Det S11 Seinälevytyksen lattialiittymiä: Det S12a Det S12b Det S12c Det S12d Det S12e Det S12f Ovikarmiliittymiä: Seinän päätylaudan käyttö: Det S13 a Det S13 b Det S13 c Det S33 Det S13 d Det S13 e Det S13 f
11 Tekn. 1 sivu 11 Ulkonurkkadetaljeja: Det S18 6 Det S19: Kiinnitys J-listalla sahattu reuna polyurettaniliimamassalla. 4- mm korotus esim. vaneri- tai kovalevykaistalla. Det S Det S21 Det S22 Det S23 Ulkonurkkadetaljeja ilman erillistä puulistaa: (kiinnitys liimamassalla) Det S24 a Viilureuna mikroviisteellä Det S24 b Viilureuna mikroviisteellä tai 2 mm viisteellä Det S24 c 10 mm puulistareuna mikroviisteellä tai 2 mm viisteellä Det S24 d 10 mm puulistareuna mikroviisteellä tai 2 mm viisteellä Det S24 e Viilureuna mikroviisteellä Det S24 f Viilureuna mikroviisteellä tai 2 mm viisteellä HUOM: detaljinumerointi muuttunut Det S24 g 10 mm puulistareuna mikroviisteellä tai 2 mm viisteellä Ulkonurkkadetaljeja metallilistoilla: (kiinnitys liimamassalla) Det S24 h 4 mm rsttörmäyslista Det S24 i 2 mm alumiinitörmäyslista Det S24 j 1x1 mm rsttörmäyslista Det S24 k x mm kulmalista, harjattu tai kiiloitettu rst tai eloksoitu alumiini Det S24 l 4 mm rsttörmäyslista Sisänurkkadetaljeja: Det S2 Det S26 Det S27 Det S28
12 Muita rakenneratkaisuja: Levytyksen puulistasaumoja: Det S29 Det S Det S mm avosauma: Det S14 20 mm avosauma voidaan toteutta profiililla PI-410. Lista voi olla maalattu, pinnoitettu puujäljitelmä- Nauhalla tai aidolla lakatulla viilulla tai esim. rst.nauhalla tai esim. peilikirkkaalla nauhalla. Haluttu rako aina 20 mm asti saadaan aikaiseksi kuvan mukaisilla täytepaloilla sahattuna esim. mdf-levystä tai vanerista. Ponttiuran syvyyttä pienentämällä estetään pintanauhan valahtaminen liian alas. 9mm Reunamuoto 6 korkeilla seinillä: Reuna 3 Reuna 6 Det S32 Tekn. 1 sivu 12 Jotta reumamuodolla 6 (tiukka puskusauma) kaikkien levyjen paino ei lepää alimman levyrivin varassa, on kantavuutta lisättävä yli 3 m korkeilla seinillä esim. Kuvan osoittamalla tavalla. Kaikissa tai osassa vaakasaumoja käyte-tään levyjä, joissa yläreunassa on reunamuoto 6 ja alareunassa muoto 3. PI-310 vaakasaumalista on asennettava erittäin huolellisesti vähän koholle alemmasta levystä, jotta se kantaa ylemmän levyn painon mutta levyjen väliin ei jää rakoa. Murtoviiva-asennus: Det S34 Avattavat seinälevyt: Avattava ruuvikiinnitys rei'itettyyn akustiikkalevyyn o PI-profiilit sallivat noin 6 taitoksen. Profiileja muokkaamalla saadaan aikaan suurempia kulmia. Näin voidaan tehdä esimerkiksi kaarevia seiniä murtoviivalla. 12 mm levy voidaan myös taivuttaa noin m säteellä kaarelle työmaalla. J-10 T mm mustaksi maalattu vaneri PI-410 muokattu T3 T Det S37 Avattavan akustiikkarei'itetyn seinä- tai kattolaatan voi piilokiinnittää ruuveilla myös oheisella periaatteella kiinteästi asennettujen levyjen väliin. Levyn kulmiin ja tarvittaessa sivuille liimataan mustaksi maalatut 4 mm vanerilaput. Levyn taustalla mahdollisesti oleva musta huopa leikataan näiltä kohdin pois (liimauksen varmistamiseksi). Levy kiinnitetään pienikantaisilla ruuveilla, jotka mahtuvat akustiikkareiän sisään läpi vanerin taustarunkoon. Haluttaessa ruuvit voivat olla mustiksi maalattuja. Det S3 J-10 muokattu T3 3-4 Seinälevyistä voidaan tehdä Det S36 avattavia paitsi näkyvillä ruuveilla esim. Puurimojen avulla tai levyn reunamuodolla 9 ja leikkaamalla alumiiniprofiileja kuvan osoittamalla tavalla. Huom: asennustyö edellyttää suurta huolellisuutta, jotta järjestelmä toimii.
13 Alaslasketut katot: T-lista ripustus:. Tekn. 1 sivu Järjestelmän tarvikkeita ja kulutusluvut: Kiinnitysväli (mm) 1. T -kannatinlista, galvanoitu tai polttomaalattu. L 00 mm. 600/90/290/ Etäisyystanko, galvanoitu teräs, L 600 ja 1200 mm Saumalista, galvanoitu teräs. 4a). L-seinäliittymäkulmalista, polttomaalattu MC-värit 4b). Kaksois- L. polttomaalattu, MC-värit 4c). Puuvarjolista.. Ripustuslanka M 6. Pikalukitusjousi TJ Kiristysjousi seinäliittymään (tarvittaessa) Keskimääräiset kulutusluvut: Levykoko (mm): 600 x x x x x x 1190 T-kisko m/m2 1,7 1,7 1,7 3,,3 1,7 Etäisyystanko kpl/m2 1,4 1,4 1,4 1,4 1,4 Saumalista kpl/m2 2,8 1,4 0,7 2,8 Seinäliittymälista m/m2 0,...3 0,...3 0,...3 0,...3 0,...3 0,...3 Ripustuslanka kpl/m2 1,4 1,4 1,4 2,8 4,4 1,4 Pikalukitusjousi kpl/m2 1,4 1,4 1,4 2,8 4,4 1,4 Kiinteä asennus T-listaan: Alle 600 leveät paneelit tai pienet kattoalat eivät tarvitse ns. etäisyystankoa. Levyjen päätypontteihin tulee kiinteässä asennuksessa saumalista tai T-lista. Kiinteä alaslaskettu asennus voidaan toteuttaa myös PI-profiileilla sopivaan ripustusjärjestelmään. Avattava asennus T-listaan: 600 x 600 -kokoisen laatan viilun ja rei'ityksen syysuunnan" voi tilauksen yhteydessä määrittää joko T- listan suuntaiseksi tai poikittaiseksi. Asennus voidaan aloittaa joko alueen keskeltä, jolloin kuviointi voidaan tehdä symmetriseksi tai reunasta. Seinäliittymälistat kiinnitetään seinään ruuveilla, nauloilla tai naulapyssyä käyttäen noin 400 mm välein. Listat jatketaan päittäin. 1.
14 Tekn. 1 sivu 14 T-profiili asennetaan kk 600 mm välein sekä kiinteässä että avattavassa asennuksessa. Ripustuslangat ruuvataan kattoon mm välein, seinän vierustassa kuitenkin 0 mm etäisyydelle T-listan päädystä. Tarkistetaan asennuksen korkeus ja suoruus ja että ripustimet ovat kireät. Levyrivistö asennetaan ponttiuristaan T-listaan, ja etäisyystangolla sidotaan T-listat toisiinsa. Levyjen avatavassa asennuksessa päädyt ovat puskussa ilman välilistaa. Levyjä on mahdollista työntää pituussuunnassa. Kiristysjousta voidaan käyttää seinän ja asennetun laatan välissä tarvittaessa. Avattavan levyn takana oleva sidekisko irtoaa levyä nostettaessa. Takaisinasennettaessa sidekisko pannaan aukosta viereisen laatan reunan yläpuolelle. Minimikorkeus ripustukselle on n.100 mm mikäli 600 mm leveä laatta halutaan avattavaksi. Mikäli avattava katto tehdään kaltevaksi, on levyn L- muotoinen reuna oltava alaspäin. Ripustuksen kantokyky on oltava vähintään 2, x rakenteen paino. Rakenteen kokonaispaino on n kg/m2. T-listojen varaan voidaan ripustaa myös vakiovalaisin. Reijitettyjä ja reijittämättömiä laattoja sekoittamalla sekä kaarevien levyjen avulla kattoa voidaan muotoilla ja kuvioida monin tavoin. Kuvassa esimerkkejä mahdollisista kattomuodoista:
15 Tekn. 1 sivu 1 Seinäliittymiä: L-lista Puulista Det AK 1 Det AK 2 Det AK Kaksois L-lista T-listan päätyreuna ei välttämättä vaadi liittymälistaa. Det AK 3 Det AK 4 Det AK 6 Avattava kattolaatta piiloripustuksella (reunamuoto 7): 600 Reunamuoto Reunamuoto 1 Reunamuoto 1 Reunamuoto 7 Reunojen järjestys ja suositeltava viilun syysuunta avattavissa laatoissa.600x600 mm. Isompaa levykokoa ei avattavissa laatoissa suositella. Syysuunta ja reijityssuunta voidaan haluttaessa kääntää 90 o. MITOITUS T-24 profiiliin 2, Det AK 13 a MITOITUS Chicago Metalic Z 11 profiiliin 20, Det AK 13 b 1:1
16 Avattava kattolaatta näkyvällä listaripustuksella: Tekn. 1 sivu 16 T-24 lista DetAK14a Mitoitus ilman puulistareunaa: 4 2 Det AK 14 b Det AK 14 c Det AK 14 d T-1 lista DetAK1a Mitoitus ilman puulistareunaa: 4 2 Det AK 1 b Det AK 1 c Det AK 1 d Fineline tai Chicago 300 lista 92 3, 8 Det AK 16
17 Tekn. 1 sivu 17 Avattava tarkastusluukku: Avattava tarkastusluukku voidaan tehdä kuvien osoittamalla tavalla sahaamalla laatan yhdestä reunasta taustapuolen huullos pois ja kiinnittämällä levyreuna ruuveilla. Rei'itetty aksutiikkalevy voidaan kiinnittää myös reiästä liimaamalla levyn taustaan sopiva vanerisuikale: Avattava tarkastusluukku puurimoilla: Det AK 7 Det AK 8 T-profiili katkaistaan 100 mm ennen avattavan luukun reunaa ja korvataan U-muotoisella profiililla. Puiset ripustusorret liimataan tai ruuvataan etukäteen levyn taustalle kuvan mukaisesti. A A B C B Avattava levy D C 100 D Det AK 9 Kasettikatto: Yli 600 leveä kattolaatta voidaan toteuttaa myös ns. kasettikattona oheisen kuvan mukaisesti. Kasettien välille jää yleensä rako. Ripustus puurimoista voidaan tehdä monin tavoin. Det AK 18 Esimerkki 1200 mm leveän levyn asennuksesta: Valaisimen asennus: Avattavan kaltevan katon levyn suunta: Tämä reuna alaspäin. Det AK 10 Det AK 11 Det AK 12
18 Tekn. 1 sivu 18 Metallisia asennustarvikkeita: Elam-järjestelmälistat 10 x 20/3 PI-310 Alumiininen pursotettu profiili. Tarvittaessa maalattu. Pituus 2,7 m. Materiaalipaksuus 1,2 mm. x mm kulmalista, harjattu tai kiilloitettu rst, maalattu tai eloksoitu alumiini. 4 mm rsttörmäyslista 10 x 28/4 PI-410 Alakattotarvikkeita 10 x 10/ Alumiininen pursotettu profiili. Tarvittaessa anodisoitu, maalattu, viilutettu ja lakattu tai pinnoitettu jäljitelmänauhalla. Pituus 2,7 m. Materiaalipaksuus 1,2 mm. J-10 Alumiininen pursotettu aloituslista. Pituus 2,7 m. Materiaalipaksuus 2 mm. PI-310-M Muokattu alumiininen pursotettu profiili. DILX 370 T-24 kannatinlista, galvanoitu tai polttomaalattu teräs. Pituus 3,7 m. UFL "Fineline" -lista.. Pituus: 3,6, 1,2 ja 0,6 m Etäisyystanko, galvanoitu teräs. Pituus: 1,2 ja 0,6 m. EL- Yläreunalista. Hattulista Anodisoitu, pursotettu alumiini, leveys mm. Polttomaalattu teräs, leveydet ja 22 mm. Saumalista, 1,8x20 mm vaneri. L-seinäliittymäkulmalista Kaksois L-kulmalista Polttomaalattu, MC-värit. 4 mm rst-törmäyslista ulkonurkkiin. 2 mm alumiininen törmäyslista Ripustuslanka M kiinnityslenkki toisesa päädyssä. Pituudet mm. 1x1 mm rst-törmäyslista TJ-200 Pikalukitusjousi. DCC-8 Kiristysjousi seinäliittymään.
19 Puulistat: KLT-järjestelmä: Kiinnitys PI-alumiiniprofiileilla. Vaatii tarkkaamitoitusta ja alusrakenteiden suoruutta. KRL-järjestelmä: Kiinnitys ruuveilla tai liimalla Sallii työmaalla sahattujen levyjen käytön eikä vaadi siksi niin tarkkaa mitoitusta ja alusrakenteiden suoruutta.. Kulmalistat: 2,, , KLT-1 Ulkonurkkalista KLT-2 Ulkonurkkalista ei suorakulmaiselle nurkalle. Kulma valittavissa vapaasti. KLT-3 Sisänurkkalista ei suorakulmaiselle nurkalle. Kulma valittavissa vapaasti. KRL-1 Ulkonurkkalista KRL-2 Ulkonurkkalista varjouralla KRL-3 Saumalista. Voidaan käyttää esim. levymitoituksen tasaamiseen ja korjaamiseen tai loivien seinän kulmien tekoon. KRL-4 Ulkonurkkalista ei suorakulmaiselle nurkalle. Kulma valittavissa vapaasti. KRL- Ulkonurkkalista ei suorakulmaiselle nurkalle varjouralla. Kulma valittavissa vapaasti. HUOM: piirrokset eivät ole tarkassa mittakaavassa Peitelistat: 16x x 10 KRL-6 Sisänurkkalista ei suorakulmaiselle nurkalle. Kulma valittavissa vapaasti. KRL-7 Sisänurkkalista ei suorakulmaiselle nurkalle. Kulma valittavissa vapaasti. 1x PL-1 Ulkonurkkalista PL-2 Saumalista PL-3 Nurkkalista PL-4 Puolipyöreä saumalista PL- Puolipyöreä reunalista PL-6 Ovenpielilista KRL-8 Päätelista KRL-9 Päätelista varjouralla Seinän paksuus Jalkalistat: 12x42 18x42 18x42 23x42 26 JL-1 Pinta-asennus JL-2 Levytyksen alle pinnan kanssa tasan tuleva lista. JL-3 mm levytyksen pinnasta ulos tuleva lista. Liittyy PI-alumiiniprofiiliin avo-tai puskusaumalla. JL-4 KRL-listajärjestelmän jalkalista. Seinänpäätylaudat: Täytelista: x SPL-1 Soveltuvat ulkonäöllisesti muiden "upotuspeitelistojen" kanssa. Mitoitetaan seinän paksuuden mukaan. Seinän päädyt voidaan tehdä myös levykaistalla ja ulkokulmalistoilla. TL-1 Tekn. 1 sivu 19 Sahatun levyreunan korottamiseksi samaan tasoon kuin piilokiinnityslistoilla.
ELAM- TEKNINEN OPAS. Vanha Porvoontie 36 04600 MÄNTSÄLÄ Puh.: 019 687 1103 Faksi: 019 6871115 Sähköposti: elam@elam.fi Kotisivut: www.elam.
22.05.2012 ELAM- TEKNINEN OPAS Vanha Porvoontie 36 04600 MÄNTSÄLÄ Puh.: 019 687 1103 Faksi: 019 6871115 Sähköposti: elam@elam.fi Kotisivut: www.elam.fi SISÄLTÖ: Elam-sisustuslevyt Reunamuodot Akustiikkarei'itykset
3.2.4 229 Tuote: Trap
8 3..4 Tuote: Trap 9 Reuna D Piilokiinnitteinen ripustettu T-4 kannatinjärjestelmä, avattava 3 5 A Gyptone levyt joissa on viistetty reuna D, kiinnitetään piilokiinnitteiseen kannatinjärjestelmään T-4.
Reuna A. Kuormitus. Näkyvä ripustettu T-lista kannatinjärjestelmä, avattava
Reuna A Näkyvä ripustettu T-lista kannatinjärjestelmä, avattava 5 B A Suorareunaiset Gyptone levyt, reuna A, kiinnitetään näkyviin kannatinjärjestelmiin T-5 tai T-4. Ne on valmistettu galvanoiduista teräsprofiileista,
MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE
MDF-JA PUULISTOJEN ASENNUSOHJE Aloita asennus katkaisemalla listat sopivaan mittaan. Tee tarvittavat jiiraukset valmiiksi. JIIRAUS: MDF-ja puulistat voit jiirata sahaamalla. NAULAUS: käytä viimeistelynaulainta,
Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi
Baarikaappi Jatketaanpa samoilla linjoilla kuin edellisessä artikkelissa "tynnyrin mallinen baarikappi". Tällä kertaa esitellään hieman tavanomaisempi baarikaappi, joka on myöskin huomattavasti helpompi
5.3 Maaliskuu 2001. Gyptone. Reuna B, ruuvikiinnitys. Alakatot
. Maaliskuu 00 Gyptone Reuna B, ruuvikiinnitys Alakatot Ruuvikiinnitys reuna B Gyptone-levyt, joissa on viistetty reuna, reuna B, kiinnitetään ruuveilla puu- tai teräskannattajiin. Puukannattajat voidaan
Rockfon System G Direct
Part of the ROCKWOOL Group Järjestelmän kuvaus G-Reunamuoto -- Suoraan asennettava järjestelmä -- Nopea ja tehokas asennusprosessi -- Oikea valinta mataliin huoneisiin -- Tyylikäs ja yhtenäinen ilme alakattoon
Verkkokasettien tekniset ominaisuudet
Luovia ratkaisuja Verkkokasettien tekniset ominaisuudet Materiaali Muotoon painetut kasetit on valmistettu leikkaamalla ja venyttämällä verkotetusta metallilevystä. Kasettien perusmateriaalit ovat teräs
PROMATECT -200 Asennusohje
1.1. Teräspilari 1. Teräspilari. 2. PROMATECT -200 levy. 3. PROMATECT -200 levy. 4. Kiinnitys hakain-nauloilla. 1.2. Levyjen asennusvaihtoehdot PROMATECT -200 levypaksuudet eri teräsprofiileille mitoitetaan
Enkopoitu musta Nortegl-savikattotiili
Enkopoitu musta Nortegl-savikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 20.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 6 Alkulause Ohjeet ja
Reunamuodot ja kannatinjärjestelmät Gyptone alakatot 3.3.4 Reuna B1 ja B1 Bend
Reunamuodot ja kannatinjärjestelmät Gyptone alakatot 3.3.4 Reuna B ja B Bend Reflecting everyday life Reuna B Ruuvikiinnitys GK-kannatinjärjestelmään, ei-avattava 5 4 3 7 6 Kaikki levysaumat ovat tuettuja
Liukuovijärjestelmä PLK. Asennusohje. Polanor Oy
Liukuovijärjestelmä PLK Asennusohje Polanor Oy Liukuovijärjestelmä PLK on tarkoitettu sisäkäyttöön ja kevyiden liukuvien väliovien ripustukseen. Järjestelmän avulla voidaan korvata levystä tai puusta valmistetut
TUOTEKORTTI: RONDO L1
TUOTEKORTTI: RONDO L1 Tuotekoodi: Rondo L1-W-Fe RR40-1,0 (tyyppi, hyötyleveys=w, materiaali, väri, ainepaksuus) kuva 1: Rondo L1 seinäliittymä, pystyleikkaus TUOTEKUVAUS Käyttötarkoitus Raaka-aineet Värit
KERAAMISTEN LAATTOJEN KIINNITYSJÄRJESTELMÄ
KERAAMISTEN LAATTOJEN KIINNITYSJÄRJESTELMÄ on kehittänyt uuden kiinnitysjärjestelmän keraamisten julkisivulaattojen kiinnitykseen. HT- Julkisivujärjestelmää voidaan käyttää tuulettuvissa julkisivuissa
TUOTE- JA JÄRJESTELMÄTIEDOT JÄRJESTELMÄN TIEDOT. Industry Modus TAL -järjestelmä. -järjestelmä. YKSITYISYYS: Ei mittaustulosta.
Ecophon Industry Modus TAL Teollisuustiloihin, joissa vaaditaan vaihtoehtoisia levykokoja ja asennustapoja. voidaan asentaa näkyvään listajärjestelmään tai sienikiinnityksellä. Jos levyt kiinnitetään sienikiinnityksellä,
HT - JULKISIVUJÄRJESTELMÄ
1 KAUNIS JA AJATON JULKISIVU Laattojen välisten saumojen leveys voidaan minimoida 0 3 mm ja vaakasuman leveys voidaan maksimoida 0-25 mm. Kiinnitysorsi voidaan asentaa vaaka- tai pystysuuntaisesti. Samassa
Hanhitie 4 01450 VANTAA 0400 472 130 info@glan.fi www.glan.fi
Hanhitie 4 01450 VANTAA 0400 472 130 info@glan.fi www.glan.fi VINYYLIverhousPANEELIN ASENNUSOHJEET Yleistä: Tämän asennusohjeen on koonnut Juhani Glan yli 30 vuoden kokemuksella vinyyliverhouspaneelien
Kuviotyypit Gyptone alakatot 2.1.5 Quattro 22 laatat
Kuviotyypit Gyptone alakatot 2.1.5 Quattro 22 laatat Reflecting everyday life Gyptone Quattro 22 laatat Neliön muotoiset reiät 4 erilaista reunamuotoa Näkyvään ja piilokiinnitteiseen kannatinjärjestelmään
5.4 Maaliskuu Gyptone. Reuna B1, ruuvikiinnitys. Alakatot
. Maaliskuu 00 Gyptone Reuna B, ruuvikiinnitys Alakatot Ruuvikiinnitys reuna B Gyptone BIG-levyt, joissa on ohennetut pitkät reunat, reuna B, kiinnitetään ruuveilla puu- tai teräsrunkoon. Puukannattajat
ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN
Turmalin-savikattotiili Minster-betonikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 14.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 9 Alkulause
ROCKFON SYSTEM G DIRECT
Järjestelmän kuvaus: ROCKFON SYSTEM G DIRECT Suoraan asennettava järjestelmä Nopea ja tehokas asennusprosessi Oikea valinta mataliin huoneisiin Tyylikäs ja yhtenäinen ilme alakattoon G 300 mm ROCKFON SYSTEM
Uponor-lattialämmitysjärjestelmä puurakenteiseen ala- ja välipohjaan
Uponor-lattialämmitysjärjestelmä puurakenteiseen ala- ja välipohjaan 2 Lattialämmitys on hyvä ratkaisu Vesikiertoinen lattialämmitys on helppo asentaa valmiiksi uritetulla lattialämmityksen KoskiTherm-asennuslevyllä.
Liukuovijärjestelmä PLK. Asennusohje
Liukuovijärjestelmä PLK Asennusohje Liukuovijärjestelmä PLK on tarkoitettu sisäkäyttöön ja kevyiden liukuvien väliovien ripustukseen. Järjestelmän avulla voidaan korvata levystä tai puusta valmistetut
Taivutetut levyrakenteet
Taivutetut levyrakenteet Knauf kipsilevyjä voidaan taivuttaa niin seinä- ja kattopinnoissa kuin erilaisissa muotokappaleissa kaarevaan muotoon. Ilman kosteus ja lämpötila vaikuttavat levyn käyttäytymiseen.
5.8 Elokuu Gyptone. Reuna E/A Näkyvä itsekantava kannatinjärjestelmä T-15. Alakatot
5.8 Elokuu 001 Gyptone Reuna E/A Näkyvä itsekantava kannatinjärjestelmä T-15 Alakatot Käytäväkattojen näkyvä ja itsekantava kannatinjärjestelmä Gyptone Plank levyt, joissa pitkät sivut on uraviistetty,
Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla
Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on näkyvällä vesikourulla varustetun Santex-huoneen 81 ohjeellinen asennusohje.
TUOTEKORTTI DUETTO 30A 29.04.2011. Duetto 30A/0.6 RR20 (tyyppi/ainepaksuus, väri)
Tuote: Tuotekoodi: Duetto 30A Duetto 30A/0.6 RR20 (tyyppi/ainepaksuus, väri) Tuotekuvaus: * Käyttötarkoitus - Ulkoseinien pysty- ja vaakaverhous - Sisäseinien pysty- ja vaakaverhous - Alakattorakenteet
Ecophon Wall Panel C. Ääneneristys: Ei mittaustulosta Yksityisyys: AC=240 standardien ASTM E 1376 ja E 1110 mukaan. Wall Panel C -levyjen sauma
Ecophon Wall Panel C Seinävaimentimia käytetään sisäkattovaimennuksen lisänä tai vaihtoehtona erityisesti suurissa tiloissa tärykaiun vaimentamiseksi. Ecophon Wall Panel C asennetaan piilolistalle, ja
Reunamuodot ja kannatinjärjestelmät Gyptone alakatot 3.3.3 Reuna B
Reunamuodot ja kannatinjärjestelmät Gyptone alakatot.. Reuna B Reflecting everyday life Reuna B Ruuvikiinnitys GK-kannatinjärjestelmään, ei avattava B 5 6 7 Pääkannattaja GK L: 000 mm 7 Kiinnitys GK-kannatinjärjestelmään
HYDROCORK Pressfit asennusohjeet
HYDROCORK Pressfit asennusohjeet Lue nämä asennusohjeet tarkasti ennen asennuksen aloittamista. Asennuksessa tulee myös noudattaa SisäRYL 2013 ohjeistuksia. KULJETUS, VARASTOINTI JA SOPEUTTAMINEN OLOSUHTEISIIN
Levyjen pituus on yleensä yläparteen pituus + otsalauta / laudat + 30 mm. Katon vähimmäiskaltevuus 1:7.
Levyjen mitoitus Levyjen pituus on yleensä yläparteen pituus + otsalauta / laudat + 30 mm. Katon vähimmäiskaltevuus 1:7. Kiinnikkeet Lucciksen kiinnityksessä käytetään litteäkantaisia ruuveja 4,2*25mm.
Harmaa alapinta. Kosteuden kestävä. listaan Reuna 85 Valkoinen korkea kiilto ABS lista
KALUSTETIEDOT Etusarjat Maalattu 85 Valkoinen korkea kiilto Muotoon valettu polyuretaani. Kiiltävä monikerros Runko maalaus Peilikaapit Rungon ulkopuoli Maalattu 85 Valkoinen korkea kiilto Korkeapainepuristettu
Tuotteet kuviot ja mallit
Tuotteet kuviot ja mallit Gyptone-alakattolevysarjaan kuuluu useita erilaisia malleja, muotoja ja ratkaisuja, joista jokainen luo oman visuaalisen vaikutelmansa. Näiden monien mahdollisuuksien ansiosta
Rakenna oma puukuivuri
Rakenna oma puukuivuri Sauno puutavarankuivuri Rakennusohje Kuivaimen osat ruuvataan yhteen erikoisruuveja käyttämällä. Tämän ohjeen avulla voit rakentaa omia tarpeitasi vastaavan kuivaimen. Katso ohjeen
PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET
PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET Innoros Oy :: Paanakedonkatu 20 :: 28100 Pori :: Puh. 0424-852200 :: www.ultimatemarket.com Perustuksen teko Perustussuositus: Sorapatja, vähintään 20 cm paksu ja halkaisijaltaan
Ecophon hygiene performance a c4
Ecophon hygiene performance a c4 C4 on alaslaskettu akustoiva sisäkattojärjestelmä vaativiin ympäristöihin, joissa on jatkuva korkea kosteus tai korrosoiva ympäristö. Listajärjestelmä on haponkestävästä
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS Kuva 1 B Merkinnät: Puukoolauksen leveys tulee olla vähintään 60mm lyhyillä sivuilla. Metallikoolauksen leveys voi olla vähintään 45mm. Jäljellä oleva koolaus voi olla 45 mm leveä.
ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje
Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman
Sisäkattokentän reuna-alueet
Sisäkattokentän reuna-alueet Ecophon Edge TM ja Ecophon Wing TM SISÄKATTOKENTÄN REUNA-ALUEET Akustiikkakattoa ei aina voida tai haluta asentaa peittämään koko sisäkattoa. Varsinkaan saneerauskohteissa
Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012
Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012 Huoneselosteet: 37 kpl 1/ Liikuntavälinevarasto 101 ja parvi 204 Kipsilevy, tasoitetaan ja maalataan Kalusteet ja varusteet (mm. seinälle kääntyvät tikkaat) kaluste-eritelmien
RT 38430. Kosteudenkestävät SPA-paneelit ja -listat Méa-sisustuspaneelit MDF-paneelit MDF-ja puulistat Puupaneelit Kynnykset Maler Oy
TARVIKETIETO syyskuu 2013 voimassa 31.10.2015 asti 1 (6) RT 38430 433 Talo 2000 542 Talo 90 U SfB Kosteudenkestävät SPA-paneelit ja -listat Méa-sisustuspaneelit MDF-paneelit MDF-ja puulistat Puupaneelit
Pintojen ja katteiden paloluokat
TEKNINEN TIEDOTE 1.0 YLEISTÄ Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään rakennustarvikkeiden ja katteiden jakoa erilaisiin paloluokkiin eurooppalaisen paloluokitusjärjestelmän mukaan. 2.0 RAKENNUSTARVIKKEIDEN
TUOTEKORTTI DUETTO 12AL 29.04.2011. Tuotekoodi: Duetto 12AL/0.6 RR20 (tyyppi/ainepaksuus, väri)
Tuote: Tuotekoodi: Duetto 12AL Duetto 12AL/0.6 RR20 (tyyppi/ainepaksuus, väri) Tuotekuvaus: * Käyttötarkoitus - Ulkoseinien pysty- ja vaakaverhous - Sisäseinien pysty- ja vaakaverhous - Alakattorakenteet
Verhokiskokatalogi 2011
Verhokiskokatalogi 2011 Sivu Verhokiskot 1-2 6100, Yksiurainen verhokisko 3-4 6400, Yksiurainen verhokisko 5-6 6600, Kaksiurainen verhokisko 7-8 6103, Yksiurainen verhokisko otsalaudalla 9-10 6106, Yksiurainen
Knauf liimausjärjestelmä
Knauf liimausjärjestelmä Knauf Liimausjärjestelmä on uusi kiinnitystapa kipsilevyjen asentamiseen. Levyt kiinnitetään runkorakenteeseen liimaamalla sekä pienellä ruuvimäärällä. Knauf Liimausjärjestelmä
WWW.LAMOX.FI INFO@LAMOX.FI
1 Perinteinen valesokkelirakenne Termotuote korjattu rakenne Asennus 2 Ennen työn aloittamista on aina tarkistettava päivitetyt viimeisimmät suunnitteluohjeet valmistajan kotisivuilta. Eristämisessä on
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS Merkinnät: B Puukoolauksen leveys tulee olla vähintään 60mm lyhyillä sivuilla. Metallikoolauksen leveys voi olla vähintään 45mm. Jäljellä oleva koolaus voi olla 45 mm leveä. C
KOMERON ASENNUSOHJE. Tehdas: p
KOMERON ASENNUSOHJE Tehdas: p. 020 7562 550 mirror@mirrorline.fi www.mirrorline.fi Luetaan kokonaan ennen asennusta! HUOM! Asennuksessa tarvitaan 2 henkilöä. - Avaa kaikki pakkaukset ja tarkista, että
PrimoFront Integral. PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous
PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous Verhous koostuu tasosta, kaapelikanavasta, konsoleista ja etulevyistä etulevyjä on kahta eri mallia. Ne ovat joko sileitä tai varustettuja taitettavalla yläosalla,
KAINDL-LAMINAATTIEN ASENNUSOHJEET
KAINDL-LAMINAATTIEN ASENNUSOHJEET HUOMIOITAVAA ENNEN ASENNUSTA Aluslattian tulee täyttää SisäRYL 2013 vaatimukset. Alustan tulee olla kuiva, tasainen, kiinteä ja puhdas. Huomio että laminaattilattian pitää
Ecophon Akusto Wall A TECH
Ecophon Akusto Wall A TECH Seinävaimentimia käytetään sisäkattovaimennuksen lisänä erityisesti suurissa tiloissa tärykaiun vaimentamiseksi. Ecophon Akusto Wall A asennetaan näkyville listoille. Ratkaisua
SISUSTUSLISTAOPAS. Dione-sisustuslistat tyylikkyyttä ja ryhtiä sisustukseen kodin jokaiseen huoneeseen
SISUSTUSLISTAOPAS Dione-sisustuslistat tyylikkyyttä ja ryhtiä sisustukseen kodin jokaiseen huoneeseen 1 2 Saumalista tyylittelee lattian ja luo viimeistellyn vaikutelman 3 SAUMALISTAT Saumalistojen profiilit
ASENNUSOHJEET. Korkkitrio Oy Aurinkokuja 5 A, Tampere
KULJETUS, VARASTOINTI JA HUONEILMAAN SOPEUTTAMINEN Wise tulee olla asennuspaikalla vähintään 24 tuntia ennen asennusta kuivassa ja tuuletetussa tilassa, jotta materiaali ehtii sopeutua asennettavaan huoneilmaan.
PrimoFront Classic. PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous
PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous Verhous koostuu tasosta, kaapelikourusta, konsoleista ja etulevyistä. Pistorasiat asennetaan kaapelikourusta ulkopuolelle, yleensä PRIMO-yksikön keskelle. Näin
Osa jokapäiväistä elämää
1 Osa jokapäiväistä elämää Alakatto on luonnollinen osa rakennusta, joka huomataan usein vain silloin, jos se ei sovi visuaalisesti tai toiminnallisesti kokonaisuuteen. Miellyttävä ääniympäristö ja kaunis
RONDO-LEVYJEN ASENNUSOHJE
RONDO-LEVYJEN ASENNUSOHJE rev. 23.11.2010 Teräselementti Oy, Marjamäentie 16, 37570 Lempäälä p.03-2536 200 YLEISTÄ: Rondolevyjä on kaikkiaan 6 tyyppiä. Levyt kiinnitetään seinään alumiinisten Rondonastojen
PrimoFront Flip. PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous
PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous Verhous koostuu tasosta, etupaneelista, konsoleista ja integroidulla tuloilmalaitteella varustetusta taitettavasta luukusta. Sähkö-, puhelin- ja dataliikenteen
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS
SENNUSOPS - PUUKOOLUS Merkinnät: Puukoolauksen leveys tulee olla vähintään 60mm lyhyillä sivuilla. Metallikoolauksen leveys voi olla vähintään 45mm. Jäljellä oleva koolaus voi olla 45 mm leveä. Ruuvi (SN
VALOKATTEET ASIANTUNTIJALTA
Toukokuu 0 VALOKATTEET ASIANTUNTIJALTA Kera Group Oy Näin katat terassit, piharakennukset ja katokset Hintalaskuri Voit laskea valokatteiden hinnat kotisivuillae www.keraplast.fi/valokatteet Katso myös
LISTAMAAILMA www.hansamex.fi
LISTAMAAILMA www.hansamex.fi Sisällysluettelo YKSITTÄISPAKATUT LISTAT... 5 Yksittäispakatut listat... 5 Ruuvikiinnitteiset saumalistat... 6 Ruuvikiinnitteiset eritasolistat... 7 Ruuvikiinnitteiset päätelistat...
TASKUKARMIN ASENNUSOHJE
TASKUKARMIN ASENNUSOHJE Seinävahvuus 92 mm. Ovilehdille 625, 725, 825, 925X2040 HUOM. Seinään ei saa kiinnittää mitään taskukarmin kohtaan! 1) Tarkista toimitussisältö oheisen osaluettelon mukaan. Karmi
Ecophon Akusto Wall C TECH
Ecophon Akusto Wall C TECH Seinävaimentimia käytetään sisäkattovaimennuksen lisänä erityisesti suurissa tiloissa tärykaiun vaimentamiseksi. Ecophon Akusto Wall C asennetaan piilolistalle, ja reunan viiste
ikilauta Loppu lahoamiselle ja homehtumiselle Helppo asentaa ja työstää Puusyykuvioitu ja pintamaalattu Huoltovapaa ja paloturvallinen julkisivu
Julkisivut Päiväys: 11/04 Loppu lahoamiselle ja homehtumiselle Helppo asentaa ja työstää Puusyykuvioitu ja pintamaalattu Huoltovapaa ja paloturvallinen julkisivu Julkisivupaneeli Tuotteet: on ainutlaatuinen
TERÄSRUNKOISTEN LASIPALO-OVIEN ASENNUSOHJE. TUOTETYYPPI TPU705 ja TPU706
TERÄSRUNKOISTEN LASIPALO-OVIEN ASENNUSOHJE 1. TUOTETYYPPI TUOTETYYPPI TPU705 ja TPU706 Tässä asennusohjeessa on käsitelty osastoivia tuotteita, tyyppi TPU705 ja TPU706, valmistaja T-Tammer OÜ, Peterburi
ASENNUSOHJE DEPO. ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12
ASENNUSOHJE DEPO ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12 OSALUETTELO Pääosat Osa Nr Nimike 1 1498 Spiraali PFlex Ø53 2 8143 Ruuvi T6SS M6 x 20 3 1433 Sovitusakselitappi 4 1365 Akselitappi 5
Ovielementtejä on kaksi erilaista: 1. Perusovielementti 2. Pariovielementti, lisätilauksesta.
Asennusohjeet Asennustyön voi suorittaa yksi henkilö mutta työskentely pareittain on suositeltavaa. Elementit toimitetaan muovilla päällystetyllä paketilla, paketti on varastoitava ilmavasti maasta irti
PST-kattolämmityksen asennusohje
PST-kattolämmityksen asennusohje 1 Kattolämmityselementtien asennusohje Kiinnitysalueet Kattorakenne Rimoitus Lisälämmöneriste Kattoelementit Metallivastukset Liitäntäjohto Katon pintaverhous Kattoelementin
ROCKFON SYSTEM C DIRECT
Järjestelmän kuvaus ROCKFON SYSTEM C DIRECT Suoraan asennettava järjestelmä Mahdollisuus asentaa sidokseen Piiloon jäävä listajärjestelmä Voidaan asentaa pysty- tai vaakasuuntaisille tai vinoille pinnoille.
Ecophon Focus Ds. Äänenvaimennus: Testitulokset EN ISO 354 mukaan. Ääneneristys: D n,f,w
Ecophon Focus Ds Käyttökohteisiin, joissa edellytetään alaslaskettua piilolistaasennusta ja kunkin levyn täytyy olla vaivatta avattavissa. Ecophon Focus Ds on reunoiltaan symmetrinen ja se asennetaan piilolista-järjestelmään.
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS Merkinnät: B Puukoolauksen leveys tulee olla vähintään 60mm lyhyillä sivuilla. Metallikoolauksen leveys voi olla vähintään 45mm. Jäljellä oleva koolaus voi olla 45 mm leveä. C
:: Suunnittelu- ja asennusohje. :: Suunnittelu- ja asennusohje
:: Suunnittelu- ja asennusohje 1 2 :: Suunnittelu- ja asennusohje Muunto-järjestelmällä voit toteuttaa mitä erilaisimpia säilytysratkaisuja kodin eri tiloihin. Muunto perustuu seinäpanelointiin ja monipuoliseen
ARTTELIPUU. Suunnitteluopas
ARTTELIPUU Suunnitteluopas Arttelipuun keittiöt Arttelipuu on pienehkö keittiöitä ja muita kodin kiintokalusteita valmistava puusepänverstas. Arttelipuun toiminnan perusajatus on valmistaa hyvistä materiaaleista
Ecophon Super G Plus A
Ecophon Super G Plus A Liikuntatiloihin tai vastaaviin, joissa sisäkatto voi joutua alttiiksi mekaaniselle rasitukselle. Erityisen kestävä Ecophon Super G Plus A -järjestelmä asennetaan hattulistoin joko
ASENNUSOHJEET SILENCIO 24 / 36 SILENCIO EL
ASENNUSOHJEET 24 / 36 EL Näin saavutetaan paras ääneneristys Betonielementit ja betoniset ontelolaatat Betonisten välipohjien ääneneristys riippuu paljolti siitä, millaisia kantavat rakenteet ovat. Laatta-
JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet
MSJ-WOOD OY JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet Kokoamisohjeet suorille parviportaille MSJ-Wood 15.5.2010 www.jussi-portaat.fi Teit erinomaisen valinnan ostaessasi JUSSI-portaan. Ohjeen sisältö: Sisällysluettelo
SISÄKATTOIHIN JA VÄLISEINIIN
SISÄKATTOIHIN JA VÄLISEINIIN KEHYSLUUKUT HIUSSAUMALUUKUT LAATOITETTAVAT LUUKUT - monipuolinen valikoima - kestävät ja varmatoimiset - helpot asentaa ja vaivattomat huoltaa INLOOK-tarkastusluukut Valikoima,
Tarkastusluukut. Knaufin valikoimassa on eri kokoisia ja eri palonsuojausluokkiin
Tarkastusluukut Knaufin valikoimassa on eri kokoisia ja eri palonsuojausluokkiin kuuluvia tarkastusluukkuja. Käyttäjät ovat mieltyneet tuotteisiimme niiden huomaamattomuuden vuoksi seinissä ja katoissa.
Lasiseinän asennusohje
Lasiseinän asennusohje Sun Sauna Oy Kuormaajantie 40 40320 Jyväskylä puh. 0403470220 info@sunsauna.fi 1. Katon panelointi Lasiseinän yläreunassa käytetään normaalitilanteessa upotettavaa lasilistaa. Tällä
Kitchen Board B-128-10.08
Kitchen Board B-128-10.08 Kitchen Board Uusi keittiö yhdessä iltapäivässä! Ei voisi olla helpompaa! Työpöydän ja yläkaappien väliseen tilaan asennettavilla seinäpaneeleilla keittiön uudistaminen käy muutamassa
Tarkastusluukut tuote-esite 9/2010. Tarkastusluukut. Vakioluukut Paloluukut Push-up -luukut Äänieristysluukut
Tarkastusluukut tuote-esite 9/200 Tarkastusluukut Vakioluukut Paloluukut Push-up -luukut Äänieristysluukut Tarkastusluukut Knauf tuotevalikoima käsittää vakioluukut, paloluukut ja Push Up- hiussaumaluukut.
Connect by Ecophon. Connect profiilit - Connect muut profiilit. www.ecophon.com 2014-10-03. 2400 24 Connect white 01 48,00 20 26300362
Connect by Ecophon Connect profiilit - Connect muut profiilit Tuote Connect Baffle profiili Profiili Solo Baffle -levyjen ripustamiseen. Sinkitty ja pinnoitettu teräs. 2400 Leveys 24 2400 24 Connect white
JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET
JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET Asennus- ja valmistusohje JB-AQUA:lle JB-AQUA suihkutilat voidaan rakentaa useina eri yhdistelminä. Kaarevilla laseilla, tasolaseilla, yhdellä ovella, pariovilla,
HardiePlank kuitusementtipaneelien asennusohje
HardiePlank kuitusementtipaneelien asennusohje Tuotteet ja tarvikkeet 3 Profiilit 4 Ennen asentamista 5 Asennusperiaatteet 6 Säilyttäminen 7 Työstäminen 8 Kiinnitystarvikkeet 9 Asentaminen 10 Asennustiedot
PUOLIPYÖREÄN SADEVESIJÄRJESTELMÄN ASENNUSOHJE
PUOIPYÖREÄN SDEVESIJÄRJESTEMÄN SENNUSOHJE 1 6 5 8 7 10 3 11 14 9 2 4 12 13 11 14 17 Tuotelista Nro Tuote 1 Pisko kouru 2 Pisko ulkokulma 90 3 Pisko sisäkulma 90 4 Pisko tukkopää, oikea ja vasen 5 Pisko
INNOVATIIVISET TUOTTEET ATENA RUNNER NOPEA ASENNUS. laatukatot
ATENA INNOVATIIVISET TUOTTEET RUNNER NOPEA ASENNUS laatukatot ` päällekkäin tai puskuun antikorroosiokäsittely antibakteerinenkäsittely sertifioitu järjestelmä korkealuokkaiset materiaalit erittäin kestävät
KoskiThermasennusohje
KoskiThermasennusohje KoskiTherm lattialämmityslevy vesikiertoiseen lattialämmitykseen Koskisen Oy on kehittänyt yhteistyössä Uponorin kanssa KoskiThermin, jonka avulla vesikiertoinen lattialämmitys voidaan
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS
DESIGNPANEL ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS Merkinnät: Puukoolauksen leveys tulee olla vähintään 60mm lyhyillä sivuilla. Metallikoolauksen leveys voi olla vähintään 45mm. Jäljellä oleva koolaus voi olla 45 mm
Ecophon Akusto Wall C
Ecophon Akusto Wall C Seinävaimentimia käytetään sisäkattovaimennuksen lisänä erityisesti suurissa tiloissa tärykaiun vaimentamiseksi. Ecophon Akusto Wall C asennetaan piilolistalle, ja reunan viiste jättää
Ecophon Focus Frieze
Ecophon Focus Frieze Käyttökohteisiin, joissa sisäkaton liitos seinään toteutetaan saumattomasti ilman näkyvää seinälistaa. Ecophon Focus frieze on saatavana Dg, Ds, A ja E -reunoille. Frieze-levyjä ei
Ecophon Super G A. Käytä Ecophon-asennustarvikkeita hyvän lopputuloksen varmistamiseksi.
Ecophon Super G A Liikuntatiloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja käytäviin, joissa sisäkatto voi joutua alttiiksi mekaaniselle rasitukselle. Ecophon Super G A alaslasketussa järjestelmässä on näkyvät listat
Ajattele julkisivu jonka kauneus on ikuista
Ajattele julkisivu jonka kauneus on ikuista Half Round Portsmouth Shake Puolipyöreät paanupaneelit Asennusohje Puolipyöreät Asennusohje Yleistä Varoitus: Muista, että paneelit laajenevat ja kutistuvat
TUOTEKORTTI DUETTO 12B Duetto 12B/0.6 RR20 (tyyppi/ainepaksuus, väri)
Tuote: Tuotekoodi: Duetto 12B Duetto 12B/0.6 RR20 (tyyppi/ainepaksuus, väri) Tuotekuvaus: * Käyttötarkoitus - Ulkoseinien pysty- ja vaakaverhous - Sisäseinien pysty- ja vaakaverhous - Alakattorakenteet
Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.
YIT Liiketilat Materiaalit Asunto Oy Vantaan Karneoli 12.1.2016
YIT Liiketilat Materiaalit Asunto Oy Vantaan Karneoli 12.1.2016 Asunto Oy Vantaan Karneoli Tuulikaappi Lattialaatta (Laattapiste) PPA Lune Skathi Keraaminen laatta 29,7 x 59,7 Sauma Kiilto 44, tummanharmaa
Ecophon Focus Lp. Mitat, mm 600x150 600x300 600x600 1200x150 1200x300 1200x600 1800x600 T24 Paksuus (t) 20 20 20 20 20 20 20 M278, M279 M278, M279
Ecophon Focus Lp Ecophon Focus Lp -järjestelmässä on ainutlaatuinen upotettu listajärjestelmä, jota käytetään korostamaan haluttua suuntaa tilassa. Pitkillä sivuilla levyjen väliin jää leveä ura kun taas
SLM - Lineaarinen rakohajotin SLM. Lineaarinen rakohajotin
SLM Lineaarinen rakohajotin Tuloilmalaitteen vaaka- tai pystysuuntainen ilmasuihku, sopii myös poistoilmalle. Asennettavissa kattoon tai seinään. Voidaan asentaa seinästä seinään jatkuvana nauhana. Säädettävä
Ideasta uuteen ilmeeseen helposti ja siististi SEINÄ- JA KATTOLEVYT
Ideasta uuteen ilmeeseen helposti ja siististi SEINÄ- JA KATTOLEVYT Kaunis Lämmin Hiljainen Onnistunut sisustus lähtee oikein valituista seinä- ja kattopinnoista. Halltex-sisustuslevyt tarjoavat ominaisuuksia,
TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE
Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus
tuotetieto huhtikuu 2015 korvaa RT X78/613-38404 1 (8) Kaiverrettu messinkivaakuna, halkaisija 750 mm.
tuotetieto huhtikuu 2015 korvaa RT X78/613-38404 1 (8) RT 38646 517 Talo 2000 613 Talo 90 X78 opasteet SfB D83 Hoito- ja huoltokoodi Yksilölliset opasteet, kilvet, irtokirjaimet ja liikennemerkit Kilpi-Koskinen
» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC
VALOA METREITTÄIN Meillä on useita valaisinvaihtoehtoja metritavarana. Voit valita erilaisten valolistojen ja -nauhojen väliltä. Tämäntyylinen valaistus antaa tasaisen valon ja sen voi asentaa melkein