R O T A R Y P I I R I N 1400 T O I M I N T A K E R T O M U S

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "R O T A R Y P I I R I N 1400 T O I M I N T A K E R T O M U S 2007 2008"

Transkriptio

1 R O T A R Y P I I R I N 1400 T O I M I N T A K E R T O M U S GOVERNORIN KATSAUS Rotaryvuoden vuositeema oli Rotary Shares. RIP Wilfrid Wilkinson halusi tällä teemalla korostaa ennen kaikkea humanitaarisia projekteja, yhteisymmärrystä ja rauhan työtä. Teemavuotena kohdistimme projektimme luku ja kirjoitustaidon kehittämiseen, puhdasvesiprojekteihin sekä terveyteen ja ravintoon. Suurin maailmanlaajuinen TRF projektimme, polion hävittäminen maapallolta, jatkui ja nyt olemme hyvin lähellä tavoitettamme, sillä 99 % poliosta on hävitetty. Uusia tapauksia on ollut enää alle tuhat vuodessa. Rokotuskamppania jatkuu edelleen, ettei tauti ryhdy leviämään uudestaan. Oma piirimme toteutti puhdasvesiprojektin Intian Vinukondaan rakennuttaen sinne 62 kaivoa. Filippiinien Bacolod Cityn projektissa parannettiin 38 päiväkodin toimintaolosuhteita hankkimalla niihin juomavesilaitteita, kalusteita ja erilaista oppimateriaalia. Uutena MG projektina TRF hyväksyi Nyangan peruskoulun tietokone ja teknisen laboratoriomateriaalin toimituksen Etelä Afrikkaan. Kemijärven syrjäytyneiden nuorten auttamiseksi oleva projekti Intialaisen piirin 3250 kanssa oli vielä auki hankerahoituksen osalta. Oman piirimme osalta tämä rahoitus ja valmius toteutukseen ovat kunnossa. Piirimme rotaryklubit toteuttivat omille paikkakunnilleen monia erilaisia tuki ja avustusprojekteja, joilla autettiin vanhuksia, veteraaneja ja nuorisoa eri muodoin. Kaikissa näissä projekteissa avuntarvitsijat saivat apua jokapäiväiseen elämäänsä. Heikompiosaisten auttamisella me Rotarit edistämme omalta osaltamme rauhaa. Samalla meidän Rotareiden keskuudessa yhdessä työskentelemällä klubien elinvoima ja yhteenkuuluvaisuus vahvistuvat. Rotaryperhe on rotariuden keskeinen voimavara. Omassa piirissämme 1400 oli kauden päättyessä kunniajäsenineen 1425 jäsentä 41 eri klubissa. Virallisesti RI ilmoitti piirimme nettojäsenlisäyksen olevan 6 uutta aktiivijäsentä edelliseen vuoteen verrattuna eli yhteensä 1368, josta naisia 181. Klubien kunniajäsenten määrä kasvoi voimakkaasti, mikä vähensi aktiivijäsenten kasvun määrää. Suomessa ainoastaan kolme piiriä lisäsi jäsenmääräänsä. Piiriimme ei perustettu uusia klubeja. Edellisellä kaudella perustetuissa klubeissa jäsenvaihtuvuus oli aluksi suurta ennen kuin tilanne loppukaudesta vakiintui. Nuorisovaihto kasvattaa kansainväliseen yhteisymmärrykseen. Piiristämme oli 12 oppilasta maailmalla ja samanverran ulkolaisia vaihdokkeja oli Suomessa. Kesävaihdossa oli 7 nuorta. GSE opintoryhmämme, joka käsitti viisi jo ammattiinsa valmistunutta nuorta, vieraili Japanin Osakassa tutustuen paikalliseen elinkeinoelämään ja kulttuuriin. Vastaavasti Japanilainen GSE ryhmä vieraili piirimme Pohjoisella alueella. Saamani palaute matkoista ja kokemuksista molemmilta ryhmiltä oli hyvä. Taloudellisesti piirimme menestyi kaudella kaikkien aikojen parhaiten. Rotarysäätiön lahjoitukset olivat yhteensä USD eli 7,3% enemmän kuin edellisenä vuonna ja tästä vuosirahaston osuus oli ,27 USD. Säätiötavoite oli aluksi USD ja korjattuna USD, joten sekin ylittyi reilusti. Stipendejä jaettiin jatko opiskelijoille yhteensä Rotary Doctor Bankille annettiin 2000 ja avustuksia klubien projekteihin Piirin oma taloudellinen konaistulos oli ,21, josta saatu lahjoitus kirjattiin suoraan piirirahastoon ja tuloslaskelman mukainen voitto oli 7.208,21. Piirin kassa ja taseasema olivat kauden päättyessä erittäin hyvät.

2 2. Governor vieraili kaikissa piirimme rotaryklubeissa syyskauden 2007 aikana, joissakin virkakauden aikana useammankin kerran Klubivierailut olivat erittäin antoisia ja ne olivat tärkeä osa governorin tehtäviä. Niissä sai kokea ystävyyttä ja olevansa aina tervetullut. Governorkauteni oli kokonaisuutena erittäin mieleenpainuva ja opettavainen. Omalta osaltani ja vaimoni Maija Liisan puolesta, joka oli mukana lähes kaikilla matkoillani, haluan kiittää vielä kerran piirin 1400 rotareita ikimuistoisesta Rotaryvuodesta. Pekka Juntunen DG PIIRIORGANISAATIO Piirineuvosto Pj. DG Pekka Juntunen, Oulu Jäsenet IPDG Sakari Hakola, Oulun Tulli, DGE Juhani Alatalo, Kuusamo, DGN Virpi Honkala, Raahe Piirisihteeri Jorma Kinnunen, Oulu District trainer PDG Juhani Hannila, Oulu Talouskomitea DG Pekka Juntunen, Oulu, IPDG Sakari Hakola, Oulun Tulli, DGE Juhani Alatalo, Kuusamo Rotarysäätiö Pj. PDG Matti Honkala, Pietari Brahe Stipendit Pj. PP Jouko Simonen, Oulu, jäsen PP Risto Siivola, Oulu Opintoryhmien vaihto GSE Pj. PDG Matti Heikkinen, Oulu, jäsenet DG Pekka Juntunen, Oulu, IPDG Sakari Hakola, Oulun Tulli, DGE Juhani Alatalo, Kuusamo, AG Leila Risteli, Oulu Pohjoinen, Özlem Özer Kemppainen, Oulu, PP Arto Koskivirta, Kajaani Entiset Stipendiaatit Alumni PP Heino Holappa, Haapavesi PolioPlus PDG Tapio Hänninen, Rovaniemi Ounasvaara Doctor Bank Aarne Oikarinen, Oulun Tulli Ammattipalvelukomitea Pj. PDG Seppo Aho, Rovaniemi Yhteiskuntapalvelukomitea Pj. PDG Erkki Vornanen, Oulu Tuira, jäsen Arto Karnalahti, Oulun Tulli RYLA; Heikki Salumäki, Oulu Tuira Rotaract Pj. Samu Forsblom, Oulu, jäsenet Janne Tuovila, Oulun Rotaract klubi, Jarmo Karpakka, Oulu Tuira Kansainvälisen palvelun komitea Pj. P Seppo Suhonen, Nivala

3 3. Kansainvälinen yhteiskuntapalvelu/projektitoiminta Pj. PP Heikki Sipilä, Oulu, jäsen PP Risto Siivola, Oulu Nuorisovaihto Pj. MDYEO Matti Antikainen, Oulu Tuira, jäsenet Aira Santala, Kemi, Tapani Kähkönen, Rovaniemi, Erkki Savusalo, Ylivieska, Seppo Vainio, Oulu, PP Asko Saastamoinen, Kiiminki, Esko Yliluoma, Tornio Friendship/Fellowships PP Eero Ollila, Oulun Tulli Laajennus ja jäsenlisäys Pj. DGN Virpi Honkala, Raahe, jäsen PP Riku Korkeamäki Suhdetoiminta PR Pj. Aila Jääski, Oulun Tulli, jäsenet Matti Pesu, Oulu Tuira, Alpo Merilä, Oulujoki IT vastaava Hannu Lempinen, Oulun Tulli RI:n Presidentin Avustaja PP Arto Koskivirta, Kajaani Los Angeles Konventio PP Kirsti Uhlgren, Oulun Tulli COL PDG Juhani Hannila, Oulu On to Los Angeles DGE Juhani Alatalo, Kuusamo Piirikonferenssi Sotkamossa Pj. AG Paavo Enroth Apulaisgovernorit Lappi; AG Arto Kuukasjärvi, Rovaniemi, klubit: Ivalo, Rovaniemi, Rovaniemi Napapiiri, Rovaniemi Ounasvaara, Sodankylä Länsi Lappi; AG Eero Kristo, Pello, klubit: Kemi, Meri Kemi, Pello, Tornio Pohjoinen Oulunseutu; AG Leila Risteli, Oulu Pohjoinen, klubit: Haukipudas, Kiiminki, Merikoski, Meri Oulu, Oulu Internetional, Tuira Eteläinen Oulunseutu; AG Martti Lepojärvi, Meri Oulu, klubit: Muhos, Oulu, Oulu City, Oulu Eteläinen, Oulu Pohjoinen, Oulun Tulli, Oulunsalo Siivet Kainuu; AG Paavo Enroth, Kajaani, klubit; Kajaani, Kajaani Elias, Kuhmo Sotkamo Koillismaa; AG Juhani Alatalo, Kuusamo, klubit: Kemijärvi, Kuusamo, Pudasjärvi, Taivalkoski Raahen seutu; AG Virpi Honkala, Raahe, klubit: Haapavesi, Kalajoki, Oulainen, Pietari Brahe, Raahe Jokilaaksot; AG Jukka Saarela, Ylivieska, klubit: Haapajärvi, Nivala, Pyhäjärvi, Ylivieska, Ylivieska Jokivarsi PDG neuvosto Koollekutsuja DG Pekka Juntunen, jäsenet PDG:t ja piirineuvosto

4 4. PETS JA PIIRINEUVOTTELU PETS rotaryvuodelle pidettiin Pellossa Hotelli Pellonhovissa Perjantaina oli erillinen AG koulutus, jossa käytiin läpi AG:n tehtävät. Poissa olleille virkailijoille oli lisäkoulutustilaisuus Oulussa. Lisäksi muutama henkilö sai henkilökohtaista tukiopetusta, joten kaikkien klubien virkailijat tulivat koulutettua. Piirineuvottelussa päätettiin piirin rotarykauden tulevat asiat ja hyväksyttiin piirijohtosuunnitelma (DLP). Koulutus ja kokoustapahtumiin osallistui yhteensä yli 100 virkailijaa. Piirineuvottelussa sovittiin seuraavat painopistealueet: Annamme ajastamme, tarjoamme osaamistamme ja rahallista apua tarvitseville = Rotary Shares. 1. Tiedottaminen sisäinen; klubivierailut, kk kirjeet, it sivut, AG vierailut ulkoinen; lehdistötilaisuuudet, tiedotteet ja kirjoitukset, erityisesti klubijäsenien ammatteihin liittyvät asiantuntijatekstit, jotka annetaan rotareina 2. Jäsenkehitys selvitetään yhden uuden klubin perustaminen Oulun ulkopuolelle entisten klubien kehittäminen, 4 uutta klubia Oulun alueella klubeissa yhden uuden jäsenen nettolisäys turvataan rotaryn elinvoima ehdottamalla uusia jäseniä, jotta klubit kykenevät jatkamaan palveluprojektejaan 3. Aktiviteetit Klubi toteuttaa ainakin yhden palveluprojektin, joka herättää jäsenet toimimaan yhteisen päämäärän hyväksi. 1 PHF/klubi/kausi. Henkilökohtaisesti jokaisen tulisi sanoa RIP Wilf. Wilkinsonin mukaan; Kyllä, johdan tätä klubia Kyllä, tuon uuden jäsenen Kyllä, jaan ideani ja resurssini tehdäkseni klubini voimakkaammaksi. 4. Nuorisotoiminta nuorisovaihto on tärkein toimintamuoto piirimme nuorisotoiminnassa Rotaract toiminta pitää pystyä pitämään hengissä, koska sieltä on saatavissa motivoituneita uusia jäseniä RYLAn avulla koulutamme nuoria ja annamme samalla tietoutta rotareista 5. Rotarysäätiö GSE vaihto Japanin Osakan piirin 2650 kanssa keväällä KOULUTUS Piirikouluttajana toimi PDG Juhani Hannila Oulun RK:sta. Hän oli myös Suomen Rotaryn koulutuskomitean jäsen. Koulutusseminaarit Syksyllä järjestettiin klubien jäsenille neljä seminaaria, joissa käsiteltiin jäsenyys ja Rotarysäätiöasioita. Seminaarit pidettiin Rovaniemellä, Ylivieskassa, Kajaanissa ja Oulussa. AG:t vastasivat tilaisuuksien järjestelyistä, joiden osanotto oli hyvä.

5 5. Rotaryvyöhykkeiden 15 ja 16 instituutti Zone instituutti järjestettiin Norjassa Oslon lähellä Lilleströmissä Piirin edustajina kaksipäiväiseen GETS osuuteen osallistui DGE Juhani Alatalo ja kolmipäiväiseen Zone Instituuttiin DG Pekka Juntunen. Piirikonferenssin riihet Piirikonferenssissa Vuokatissa oli muun ohjelman lomassa viisi koulutusriihtä; Uusien jäsenten hankinta/ag Leila Risteli, Klubien vuorovaikutus ja yhteistyö/dgn Virpi Honkala, Varainhankinta/AG Paavo Enroth ja Miten selviydymme kriisistä /Ylilääkäri Mikko Naarala sekä PDG riihi/pdg Juhani Hannila, johon osallstuivat piirineuvoston jäsenten ja PDG:ien ohella RIP edustaja Sushil Gupta, piirin 2390 DG Mikael Halling ja piirin 1410 DG Matti Urho. Riihien raportit julkaistiin piirin kotisivuilla. Muu koulutus Uusien jäsenten tärkeydestä kerrottiin jokaisessa klubissa governorin vierailujen yhteydessä ja uusia jäseniä hankkineet palkittiin Membership rintamerkillä. Klubeissa pidettiin rotarytietousvisoja, joissa paras palkittiin. Koulutus ja yleistä rotarytietoutta jaettiin governorin kirjeissä ja piirin kotisivujen välityksellä. Vierailijoita sivustoilla oli välisenä aikana kävijää. Sivustoilla oli myös runsaasti kuvia kuluvan kauden tapahtumista. Sivujen ylläpidosta vastasi piirin IT vastaava Hannu Lempinen Oulun Tullin rotaryklubista. Suurimmalla osalla piirimme rotaryklubeista oli lisäksi omat kotisivut. Suomen Rotaryn julistaman Parhaat kotisivut 2007 kilpailun voitti Pellon Rotaryklubi omasta piiristämme. DGN VALINTA Piirineuvoston nimeämiskomitea valitsi yksimielisesti piirimme uudeksi tulevaksi governoriksi (DGN) vuosiksi LKT Leila Ristelin Oulu Pohjoinen RK:sta. SÄÄNTÖVALTUUSKUNNAN EDUSTAJA Piirin 1400 COL edustajaksi vuodeksi 2010 valittiin PDG Matti Honkala ja hänen varamiehekseen PDG Juhani Hannila. PDG NEUVOSTO Piirin PDG neuvoston koollekutsujana oli DG Pekka Juntunen ja se kokoontui viidennen kerran Oulussa Rauhalassa , jolloin pidettiin myös Rotarypiiri 140 vuosikokous. Kuudennen kerran kokous oli Sotkamossa PDG riihen yhteydessä. ROTARYSÄÄTIÖ Kulunut kausi oli menestyksellinen säätiön kannalta. Säätiön tavoitteena on rakentaa yhteisymmärrystä ja maailmanrauhaa toteuttamalla paikallisia, kansallisia ja kansainvälisia humanitäärisiä projekteja. Piirimme klubeilla oli runsaasti omia paikallisia tuki ja avustusprojekteja, joilla autettiin vanhuksia, veteraaneja ja nuorisoa eri muodoin.

6 6. MG projektit Kauden aikana toteutettiin ja loppuun saatettiin kaksi eri MG projektia. Filippiinien lastentarhaprojekti nro 62005, jossa hankittiin 38 päiväkotiin juomavesilaitteita, kalusteita ja erilaista oppimateriaalia päättyi loppuselvitykseen keväällä Mukana oli 32 klubia 200 USD:n panoksella. Toinen toteutunut MG projektimme nro oli Intian Vinukondaan 62 porakaivon rakentaminen. Kaivot rakennettiin syyskauden 2007 aikana ja loppuraportti saatiin jo tammikuussa Ryhmämatka Intiaan kaivoihin tutustumiseksi tehtiin , jossa matkan rotarit tapasivat projektin Intian vastaavan PDG Ravi Vadlamanin. Mukana projektissa oli 12 klubia kukin 1000 USD panoksella. Uutena MG projektina nro aloitetaan Oulu International klubin toimesta Etelä Afrikan Western Capessa sijaitsevaan Nyangan peruskouluun tietokone ja teknistä laboratoriomateriaalia toimittava tavaraprojekti. Kemijärvelle piti käynnistyä Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamisprojekti RIP virallisen edustajan Sushil Guptan luvattua Sotkamon piirikonferenssissa USD intialaiselta piiriltä 3250 (3010) yhteiseen suomalaiseen projektiin. Projektille on anottu MG projektin statusta, mutta hankerahoitus on ollut Intialaisten puolelta edelleen auki. Suomalaisten osalta projektisuunnitelma on valmis ja varat kerätty piirillemme. Varojen keräykseen osallistui yhteensä 26 klubia ja se tuotti Lisäksi projektiin voidaan käyttää tarvittaessa piirirahaston varoja. Säätiöseminaarit Säätiöseminaarit pidettiin jäsenyysseminaarien yhteydessä pääkouluttajan ollessa DRFCC PDG Matti Honkala. Pitopaikkakunnat olivat Rovaniemi, Kajaani, Haapavesi ja Oulu. DSG apurahat Rotarysääriön hyväksymä DSG projekti nro Perhetyö Karjalassa toteutettiin syksyllä osana Vienan Karjalan evankelisluterilaisten seurakuntien koulutusohjelmaa. Apurahan arvo oli 2053 USD. Projektin toteuttajina olivat yhteistyössä Oulun ja Luulajan Rotaryklubit. District Designated Fund (DDF) Piirillä oli käytettävissä DDF varoja ,64 USD tulevalle kaudelle , jonka lisäksi kolmen vuoden takaisesta vuosirahastolahjoituksesta tulee ,60 USD. Lahjoitukset Rotarysäätiölle (TRF) Piirineuvottelussa klubien yhteiseksi säätiötavoitteeksi sovittiin 1000 USD/klubi eli USD pantavaksi vuosirahastoon. Tavoitetta governor korjasi syyskuussa klubikierrosten perusteella USD:iin. Kokonaislahjoitukseksi toteutui ,05 USD eli 7,3 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Myös vuosirahaston osuus oli ennätykselliset ,27 USD eli reilusti yli korjatunkin tavoitteen ja 5,4 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Klubeista 19 ylitti asettamansa lahjoitustavoitteen ja lisäksi 13 saavutti tavoitteensa. Kaksi alitti selvästi tavoitteensa ja seitsemän klubia pääsi O kerhoon. Keskimääräinen kokonaislahjoitus oli 48,57 USD/jäsen ja vuosirahastolahjoitus 44,06 USD/jäsen. Parhaimmat lahjoittajaklubit olivat: Oulun Tulli 135,33 USD/jäsen, Ylivieska Jokivarsi 128,72 USD/jäsen ja Rovaniemi Ounasvaara 121,21 USD/jäsen. Suurimman saman rahamäärän USD lahjoittivat Merikosken RK, joka ylitti tavoitteensa (2000 USD) eniten sekä toisena Oulun Tullin RK.

7 7. MUUT STIPENDIT JA APURAHAT Stipendit jaettiin stipendeinä 2000 seuraaville opiskelijoille: Hammaslääketieteen opiskelija Miia Korpela 800, katulapsityöhön Equadorissa (Oulun International Club) Kasvatusalan opiskelija Tiina Keränen 400, Setlementtinuorten kehitystyö Tansaniassa (Tuiran RK) Tradenomiopisk. Essi Pääkkö 400, opiskeluun Paris Ecole des Dirigeant et Createusissa (Sodankylän RK) Insinööriopisk. Markku Annio 400, opiskeluun Aalen in Fachhochschulessa (Kajaanin RK) jaettiin stipendeinä 3000 seuraaville opiskelijoille: Hum.yo AMK Jenny Rautio 500, humanitääriseen työhön Tansaniassa (Tornion RK) Taiteiden yo Marjo Pernu 500, humanitääriseen työhön Tansaniassa (Rovaniemen RK) Metsät.yo Jonna Heikkinen 400, opiskeluun Kanadassa (Kajaanin RK) Fil.yo Pekka Roman 400, opiskeluun Warwickin yliopistossa Englannissa (Oulun International Club) Kasvatust.yo Olli Romppainen 400, jatko opiskeluun Sveitsissä (Haapajärven RK) BBA/kansainväl. kaupan opisk. Miia Prokkola 400, jatko opiskeluun Belgiassa (Kajaanin RK) Kuhmon RK, 400, Kuhmon nuorten työllistämisprojekti Kamarimusiikkipäivillä (Kuhmon RK) Apurahat Nuorisorahastosta piirineuvosto päätti antaa seuraavat avustukset: Haukiputaan klubi 250 Rotary Summer Camp 2007 ylimääräisiin järjestelykuluihin. Tuiran ja Oulujoen klubin yhteiseen Timosenkosken luontokoulun projektiin 500 kiikareiden hankintaan. Raahen rotaryklubien Liikennepuistoprojektiin nuorten kesätyöllistämiseen 400. Piirirahastosta Oulunsalon lentokentän Oulun Rotaryklubien yhteisen esitetaulun kustannuksiin 130. LAHJOITUS Tauno Tönningin säätiön hallitus päätti myöntää kokouksessaan DG Pekka Juntusen anomuksesta Rotarypiirimme 1400 piirirahastoon käytettäväksi piirin apurahoihin yliopisto ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden tai juuri tutkinnon suorittaneiden jatko opiskeluun ulkomailla. Avustuksen käytöstä annetaan ensimmäinen lyhyt selvitys mennessä. POLIOPLUS PolioPlus on esillä koko vuoden kaikilla governorin klubivierailuilla ja neljässä säätiöseminaarissa. PolioPlus lahjoituksista kerrottiin governorin kk kirjeissä ja piirin kotisivuilla. GSE VAIHTO GSE vaihdon puheenjohtajana piirissämme toimi PDG Matti Heikkinen. Piirimme GSE vaihto suuntautui välisenä aikana Japanin Osakaan ja sen ympäristöön piirin 2650 vieraaksi. Ryhmämme vetäjäksi valittiin yliopettaja Risto Korva, 54 vuotta, Raahen RK:sta ja jäseniksi ; insinööri AMK, tradenomi Erpo Ervasti Kemistä, tradenomi Saija Toppila Oulusta, insinööri AMK Markus Latvala Ylivieskasta ja DI Tero Posio Oulusta. Ryhmän matkaa saattoi seurata kotisivuilta koko ajan. Palaute matkasta oli kaikilta osiltaan positiivinen. GSE ryhmäläisissä on hyviä jäsenehdokkaita piirimme rotaryklubeihin, joten kummiklubit tarttukaa tilaisuuteenne.

8 8. Japanilaisten GSE vastavierailuryhmä saapui Ouluun ja sen reitti kiersi piirimme Pohjoisen alueen. Isäntäpaikkakuntina olivat; Oulu, Kemi/Tornio, Pello, Rovaniemi, Sodankylä, Ivalo, Kemijärvi, Kuusamo ja Oulu/Hailuoto. Lähtö Oulusta kotiin tapahtui Näiden paikkakuntien rotaryklubit tekivät suuren työn majoituksessa ja ohjelman järjestämisessä. Erityiskiitos ohjelman koordinoinnista kuuluu AG Leila Ristelille. Palaute japanilaisilta oli myöskin positiivinen. Piirin 2650 vastavierailuryhmään kuuluivat: Ryhmänvetäjä, johtaja Masamura Yoshinori, 67 vuotta sekä jäsenet suunnittelutoimiston työntekijä Taro Honma, 26 vuotta, Japanin opettaja Shinko Nakanishi, 34 vuotta, insinööri Kazuyoshi Shigeyama, 25 vuotta ja hotellivirkailija Kenichiro Toda, 32 vuotta. Seuraava GSE vaihto tapahtuu New Jerseyhyn lähelle New Yorkia piiriin 7490 jo välisenä aikana. LÄÄKÄRIPANKKI Piirikokous päätti lahjoittaa lääkäripankille piirirahastosta Lääkäripankille ei erikseen kerätty varoja kuluvan kauden piirimaksujen yhteydessä. AMMATTIPALVELUKOMITEA Rotaryn ammattipalvelun avulla vaalitaan ja tuetaan palvelemisen ihannetta. Keskeiseen sisältöön kuuluvat korkeat eettiset arvot ja niiden edistäminen ja omien ammatillisten taitojen tarjoaminen yhteiskunnan tarpeisiin, koska kaikki ammatit ovat arvokkaita. Piirin ammattipalveluvastaava PDG Seppo Aho kehotti klubien rotareita vierailemaan kouluissa kertomassa eri ammateista ja omista elämän kokemuksista. Työhön tutustuminen ja työharjoittelu ovat tärkeä osa nuorten tukemista heidän ammattipolullaan. FRIENDSHIP/FELLOWSHIP Kansainväliset ammatti ja harrastusryhmät edustavat fellowship ryhmää, jotka tarjoavat jokaiselle rotarille mahdollisuuden valinnan mukaan olla mukana omassa mieluisessa ryhmässä. Harrasteryhmät tarjoavat mahdollisuuden itsensä kehittämiseen kansainvälisessä ympäristössä. Yksi kautemme neljästä pääteemasta oli The Family of Rotary eli rotariperhe. Käsite sisältää rotarit ja heidän perheensä, nuorisovaihto oppilaat, Rotaractorit ja rotareiden lesket ja muut jotka edistävät rotaryn tavotteita ja ihanteita, kuten Inner Wheelin jäsenet. Tässä perhepiirissä palvelun ihanne ja toveruus voi siirtyä sukupolvelta toiselle. Piirimme Haapaveden RK oli aktiivisin Rotaryperhe kontakteissa. Sillä oli 193 monipuolista kontaktia ympäri maailman viiden kuukauden seurantajakson aikana. Koko vyöhykkeen 15 alueella klubi oli toinen. YHTEISKUNTAPALVELU RYLA Koska edelliset RYLA seminaarit järjestettiin toukokuussa 2007 ei uusiin seminaareihin riittänyt kysyntää, eikä niitä järjestetty sen vuoksi varsinaisesti kauden aikana. Uudet RYLA seminaarit suunniteltiin pidettäväksi syksyllä 2008.

9 9. Rotaract Rotaractoreiden motto on Fellowship Through Service eli toveruutta palvelemisen kautta. He ovat osa rotaryperhettä ja siten tärkeä osa klubiemme toimintaa. Heistä kasvaa uusia tulevia rotareita. Oulun Rotaract klubin toimintakummius päätettiin siirtää pidetyssä piirineuvoston kokouksessa Oulun RK:n vastuulta Oulun Tullin RK:n vastuulle sen toimimattomuuden vuoksi. Päätettiin, että käytännön järjestelyistä klubit sopivat keskenään. Rotaract klubin toiminta on piristynyt sen jälkeen huomattavasti ja se pitää kokouksiaan nykyään säännöllisesti. Varsinaisina kummiklubeina ovat Oulun RK ja Oulun Tullin RK. NUORISOVAIHTO Vaihto oppilaiden turvallisuuden varmentamiseksi kaikki Suomen piirit sertifioituivat Suomen Rotaryn Monipiiriorganisaation kautta ja välityksellä statuksella Certified pending review. Sertifiointi edellyttää jatkuvaa koulutusta klubien nuorisovaihtotiimeille, isäntäperheille ja vaihto oppilaille. Piirin velvoitteisiin kuuluu järjestää kaksi koulutustilaisuutta vuodessa. Syksyllä meillä oli erillinen ensimmäinen koulutustilaisuus Pellon PETSin jälkeen ja seuraava oli Syötekeskuksessa PETSin yhteydessä. Uusina asioina tulivat uudet hakemuslomakkeet sekä vuosi että kesävaihtoa koskien sekä kokonaan uusi paperi Rotaryn Nuorisovaihdon Turvatakuu ja isäntäperheen sitoumus. Tulevana kesänä järjestetään heinä elokuun vaihteessa EEMA leiri, johon tulee 16 ulkomaista oppilasta. Seuraavat 12 IB oppilasta olivat piirissämme 1400 vuosivaihdossa (nimi, maa isäntäklubi); Julia Ahrens, Saksa, Tuiran RK, Daniel Corredor, USA, Ounasvaaran RK, Ayumi Kubota, Japani, Rovaniemen RK, Estelle Mansuy, Ranska, Pietari Brahen RK, Isaure Mazard, Ranska, Oulun RK, Bryan Mucks, USA, Kemin RK, Alejandra Murillo, Mexiko, Kajaani Eliaksen RK, Alejandra Pimental, Mexiko, Oulu Merikosken RK, Julian Reiser, Saksa, Nivalan RK, Bryly Rusch, USA, Kiimingin RK, Kuei Yuan Wu, Taiwan, Pyhäjärven RK ja Morgin Broun, Australia, Sodankylän RK. Seuraavat 12 suomalaista piirimme 1400 vaihto oppilasta lähtivät maailmalle (nimi, isäntäklubi, kohdemaa); Sini Alatalo, Tuiran RK, Saksa, Niina Kallioinen, Oulun RK, Ranska, Enni Keloneva, Ounasvaaran RK, USA, Mari Kyngäs, Kiimingin RK, USA, Heikki Niemelä, Pyhäjärven RK, Taiwan, Juho Nykänen, Rovaniemen RK, Japani, Aleksi Ohtamaa, Nivalan RK, Saksa, Tiina Reponen, Pietari Brahen RK, Ranska, Karoliina Schwab, Kajaani Eliaksen RK, Mexiko, Salla Strand, Sodankylän RK, Australia, Iida Vitikka, Oulu Merikosken RK, Mexiko, Essi Maria Ypyä, Kemin RK, USA. Vuosivaihtoon lähtee piiristämme myös 12 uutta vaihto oppilasta. Kesävaihdossa 2008 oli kolme oppilasta (nimi, isäntäklubi, kohdemaa); Sanni Helanen, Oulunsalo Siivet RK, Ranska, Samu Seppänen, Oulun RK, USA ja Minna Törmälä, Raahen RK, Englanti. Leirivaihdossa 2008 oli neljä oppilasta (nimi, isäntäklubi, kohdemaa); Riikka Iisakka, Kiimingin RK, Portugali, Jenni Laitinen, Haapaveden RK, Irlanti, Emmi Mikkilä, Oulun Eteläinen RK, Portugali ja Jenna Pääkkö, Nivalan RK, Ranska. Nuorisovaihdossa oli yhteensä 34 oppilasta ja EEMA leirillä 16 oppilasta eli kaikkiaan 50 oppilasta. JÄSENKEHITYS Piirimme jäsentilanne virallisten tilastojen mukaan oli seuraava: Aktiivijäseniä oli 1368, jossa lisäystä edelliseen vuoteen nettona 6 jäsentä (RI:n virallinen tilasto). Suomen Rotaryn mukaan piirimme kokonaisjäsenmäärä oli 1425 kunniajäsenineen, josta määrästä 181 oli naisia.

10 10. LOS ANGELESIN KONVENTIO Piirimme edustajana konventiossa oli DGE Juhani Alatalo. MUU EDUSTUS DG Pekka Juntunen toimi rotaryvuoden ajan Suomen Rotary Finlands Rotary ry:n hallituksen jäsenenä varamiehenään DGE Juhani Alatalo. Vuosikokousedustajana olivat PDG Seppo Aho varamiehenään IPDG Sakari Hakola. DGE Juhani Alatalo osallistui rotaryvyöhykkeiden 15 ja 16 GETS seminaariin ja DG Pekka Juntunen RIinstituuttiin, jotka molemmat pidettiin Norjan Lilleströmissä DGE Juhani ja Sisko Alatalo osallistuivat tulevien governorien kansainväliseen koulutukseen (International Assembly) San Diegossa tammikuussa DG Pekka ja Maija Liisa Juntunen osallistuivat Suomen rotarypiirien edustajana piirin 1410 piirikonferenssiin Turussa sekä Pohjoismaisten piirien edustajana Ruotsin Helsingborgissa piirin 2390 piirikonferenssiin. MERKKIPÄIVÄT Kemin Rotaryklubi, 60 vuotta ; Pudasjärven Rotaryklubi, 50 vuotta ; Sotkamon Rotaryklubi, 40 vuotta ; Oulun Tullin Rotaryklubi, 10 vuotta AG Martti Lepojärvi, 60 vuotta PIIRIKONFERENSSI Piirimme 52. piirikonferenssi järjestettiin Sotkamon Vuokatissa Pitopaikka oli Sokos Hotelli Vuokatti. Iltajuhlaan osallistui yli 200 vierasta ja virallisessa piirikokouksessa oli edustettuna 35 piirin klubia. RIP:n edustajana oli PRID Sushil Gupta Intiasta New Delhistä piiristä Pohjoimaiden piirien edustajana oli DG Mikael ja Ann Halling Ruotsin Helsingborgista ja Suomen rotarypiirien edustajana DG Matti ja Hilkka Urho piiristä 1410 Littoisista. Inner Wheelin tervehdyksen toi piirin 140 puheenjohtaja Raija Makkonen. Governor s Ball iltajuhlassa jaettiin 17 Paul Harris Fellow huomionosoitusta. Governor luovutti piirikonferenssin järjestelytoimikunnan puheenjohtajalle AG Paavo Enrothille kiitokseksi kunniakirjan erinomaisesti järjestetystä piirikonferenssista. Konferenssin taloudellinen tulos 3712,92 oli myös hyvä, mikä jaettiin järjestävien klubien kesken niiden hankkiman rahoituksen suhteessa. Piirikonferenssissa myönnettiin myös seuraavat huomionosoitukset; Vuoden Kellokas palkinto; Haapaveden RK, Vuoden Kellokas kunniamaininta; Oulun Tullin RK ja Raahen RK, Piirin jäsenhankintakilpailun palkinto; Oulun Tullin RK, Rotarysäätiön standardit/lahjoitukset per capita; 1. Raahen Rotaryklubi (174,71 USD/jäsen), 2. Muhoksen RK (150 USD/jäsen), 3. Oulun Tullin RK (127,21 USD/jäsen).

11 11. MUUT PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET Seuraavassa piirikokouksessa Kuusamossa tullaan luovuttamaan seuraavat palkinnot, kunniamaininnat ja standaarit: Rotary Internationalin tunnustus jäsenlisäyksen ja laajennustyön edistämiseksi myönnetään seuraaville klubeille: Paras kasvuprosentti; Oulu International RK Eniten uusia jäseniä ; Oulujoen RK Eniten entisiä jäseniä pitänyt ja uusia hankkinut klubi; Haukiputaan RK Presidential Citation kuuniamaininnat saivat seuraavat 21 klubia: Haapavesi, Haukipudas, Kajaani Elias, Kemijärvi, Kuhmo, Nivala, Oulainen, Oulu, Oulu City, Oulu Eteläinen, Oulu International, Oulujoki, Oulun Tulli, Pello, Pietari Brahe, Pudasjärvi, Raahe, Rovaniemi Ounasvaara, Sotkamo, Tornio ja Tuira. Rotarysäätiön standaarit per capita: 1. Oulun Tullin RK (135,33 USD/jäsen) 2. Ylivieska Jokivarsi RK (128,72 USD/jäsen) 3. Rovaniemi Ounasvaaran RK (121,21 USD/jäsen). Vuoden Kellokas palkinnon tulee saamaan Oulu International RK. Piirin jäsenhankintakilpailun palkinto menee Oulujoen Rotaryklubille. Rotarysäätiön piirin palvelukunniamaininnat saavat seuraavat klubit/henkilöt: P Tuula Lindholm, Haapavesi (3000 ), P Jouni Jokinen, Oulu Merikoski (7000 ), P Ulla Nevala, Oulun Tulli (7000 ), P Hannu Heikka/Rovaniemi Ounasvaara (4000 ) sekä seuraavat vuoden aikana erikoisesti ansioituneet piiriorganisaation henkilöt; GSE vaihto/ag Leila Risteli, Oulu Pohjoinen, MG projektit/pp Heikki Sipilä, Oulu, IT vastaava Hannu Lempinen, Oulun Tulli ja piirikonferenssi/ag Paavo Enroth, Kajaani, AGtoiminta/AG Arto Kuukasjärvi, Rovaniemi ja AG Virpi Honkala, Raahe. ESITYS YLIJÄÄMÄN KÄYTÖSTÄ Piirin talouskomitea esittää piirikokoukselle, että kauden ylijäämä 7208,21 siirretään piirirahastoon. LIITETIEDOT Tuloslaskelma , sivu 12 Tase , sivu 13 Tilintarkastuskertomus , sivu 14 Toimintakertomuksen laatija: DG Pekka Juntunen/

12

PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400

PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400 PIIRI 1400 www.rotary.fi/1400 Governor 2008-09 Juhani Alatalo / Kuusamo Koulutus Turjantie 10, 93600 Kuusamo GSM 0400 328 085 E-mail: juhani.alatalo@elisanet.fi Governor-elect Virpi Honkala / Raahe Kirurgia

Lisätiedot

Ole lahja maailmalle. Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran

Ole lahja maailmalle. Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran Ole lahja maailmalle Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran Pre-PETS / Post-PETS käsiteltyjä asioita: Vuosikello: mitä presidentin, sihteerin ja rahastonhoitajan pitää tehdä tiettyinä

Lisätiedot

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle.

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle. ROTARYPIIRI 00 Toiminta rotaryvuonna 200 20 n rotaryvuoden teemana on RIP Ray Klinginsmithin teema Rakentaa yhteiskuntaa, yhdistää maanosia tai vapaasti muokaten Rotary toimii lähellä ja kaukana n toimintaa

Lisätiedot

PETS D 1400 14.-15.3.2009

PETS D 1400 14.-15.3.2009 PETS D 1400 14.-15.3.2009 SERVICE ABOVE SELF RI on maailmanlaajuinen rotaryklubien yhteisö, joka palvelee, vaalii korkeita eettisiä arvoja, edistää maailman yhteisymmärrystä, hyvää tahtoa ja rauhaa johtavien

Lisätiedot

PIIRI DISTRICT 1400

PIIRI DISTRICT 1400 PIIRI DISTRICT 1400 www.rotary.fi/1400 Kuvernööri Governor, DG 2012 2013 Pekka Pietiläinen / Muhos Metsäntutkimus Forest research Koivulehdontie 12 91500 Muhos Tuleva kuvernööri Governor-elect, DGE Martti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Vesa Martikkala Governor 2018-2019 Sisällys PIIRINEUVOSTO/PIIRIHALLITUS... 3 PIIRIN STRATEGISET TAVOITTEET... 3 PIIRIN TOIMINNAN AIKATAULU VUONNA 2018-2019... 4 Kokoukset...

Lisätiedot

Rotaryjärjestön organisaatio. 05/2016 / MKa

Rotaryjärjestön organisaatio. 05/2016 / MKa 05/2016 / MKa Rotaryjärjestön perusorganisaatio ja eri yksikköjen keskinäiset suhteet Rotaryklubi Kuvernööri ja piiriorganisaatio Suomen Rotary Rotary International 2 Rotaryklubi Suomen Rotary ry Rotarytoimisto

Lisätiedot

... SISÄLLYSLUETTELO. Governorin katsaus 3. Hallinto 4. Katsaukset 6

... SISÄLLYSLUETTELO. Governorin katsaus 3. Hallinto 4. Katsaukset 6 ROTARYPIIRI 1400 TOIMINTAKERTOMUS 2006 2007 SISÄLLYSLUETTELO Governorin katsaus 3 Hallinto 4 Katsaukset 6 PETS ja Piirineuvottelu 6 Piirikouluttaja 6 IT-vastaava 7 Rotarysäätiö 8 Lääkäripankki 12 Ammattipalvelukomitea

Lisätiedot

PER CAPITA MAKSUT PIIRIN KULUT YHTEENSÄ , , , ,77

PER CAPITA MAKSUT PIIRIN KULUT YHTEENSÄ , , , ,77 TALOUSARVIO VUODELLE 2017-2018 Vahvistettu piirineuvottelussa 11.3.2017 DGE Liisa Stjernberg Arvio Arvio Toteutunut Toteutunut Huom D 1420 2017-2018 2016-2017 2015-2016 2014-2015 19.2.2017 TUOTOT Rotareita

Lisätiedot

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2011-2012

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2011-2012 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 19.03.2011/KI Piiri 1390 piiriorganisaatio 2011-2012 1/5 Kuvernööri (DG) Nimi/klubi Kari Itkonen, Jyväskylä-Interlux Taloustutkimus Tikantie 10, 40520 Jyväskylä

Lisätiedot

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2010-2011

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2010-2011 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 01.12.20097TH Piiri 1390 piiriorganisaatio 2010-2011 1/5 Kuvernööri (DG) Timo Hänninen / Sysmä Kiinteistönvälitys Vääksyntie 217, 19700 Sysmä GSM 0400 468 772

Lisätiedot

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä 19.03.2011 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin

Lisätiedot

MITEN KLUBI VOI PALVELUTOIMINNASSAAN KÄYTTÄÄ HYVÄKSEEN ROTARYSÄÄTIÖTÄ? Klubien kehittämisseminaari DRFC Virpi Honkala

MITEN KLUBI VOI PALVELUTOIMINNASSAAN KÄYTTÄÄ HYVÄKSEEN ROTARYSÄÄTIÖTÄ? Klubien kehittämisseminaari DRFC Virpi Honkala MITEN KLUBI VOI PALVELUTOIMINNASSAAN KÄYTTÄÄ HYVÄKSEEN ROTARYSÄÄTIÖTÄ? Klubien kehittämisseminaari 13.10.2012 DRFC Virpi Honkala ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary

Lisätiedot

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012 ROTARYVUODEN SUNNITTELU Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä: 17.03.2012 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin hallinto ja toiminta

Lisätiedot

ROTARYPIIRI 1400 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA 2010-2011. Käsitellään piirineuvottelussa Syötekeskuksessa 21.3.2010. Sisällysluettelo:

ROTARYPIIRI 1400 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA 2010-2011. Käsitellään piirineuvottelussa Syötekeskuksessa 21.3.2010. Sisällysluettelo: ROTARYPIIRI 1400 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA 2010-2011 Käsitellään piirineuvottelussa Syötekeskuksessa 21.3.2010 Sisällysluettelo: Johdanto 1. Käyttöönotto 2 2. Piirijohtosuunnitelman kuvaus 2 3. Toimihenkilöt

Lisätiedot

Rotarysäätiö klubin työkaluna rotaryvuonna 2015 2016 Lahjoitukset. PDG, DRFC Leila Risteli PETS D1400 21.3.2015

Rotarysäätiö klubin työkaluna rotaryvuonna 2015 2016 Lahjoitukset. PDG, DRFC Leila Risteli PETS D1400 21.3.2015 Rotarysäätiö klubin työkaluna rotaryvuonna 2015 2016 Lahjoitukset PDG, DRFC Leila Risteli PETS D1400 21.3.2015 Säätiölahjoitukset Klubisi ja klubin jäsenten lahjoitukset kirjataan CRSraportteihin (Club

Lisätiedot

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Jorma Nykänen, Presidentti, Jyväskylä Päijänne rk 23.7.2009 Presidentin esitelmä klubin kokouksessa (Lähde pääosin: DG Eero Piipponen) Rotaryn tulevaisuus on

Lisätiedot

Piirin 1430 strateginen suunnitelma

Piirin 1430 strateginen suunnitelma RI:n piiri 1430 Piirin 1430 strateginen suunnitelma Erkki Pasanen 3/2010 Jäsenhuolto Jäsenlisäys > 5 %/v Strategian tavoitteet 2010-2015 Klubien lukumäärä sama tai suurempi kuin 2010 Palveluprojektit Piirillä

Lisätiedot

TRF. Markku Kalliomäki

TRF. Markku Kalliomäki TRF Markku Kalliomäki 12.11.2015 3 Marraskuu on Rotarysäätiön teemakuukausi ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin vuonna 1917 perustama stipendi- ja avustusrahasto

Lisätiedot

Rotarysäätiö rotarien väylä tehdä hyvää. Leila Risteli PDG, DRFC PETS Haapavesi 23.3.2014

Rotarysäätiö rotarien väylä tehdä hyvää. Leila Risteli PDG, DRFC PETS Haapavesi 23.3.2014 Rotarysäätiö rotarien väylä tehdä hyvää Leila Risteli PDG, DRFC PETS Haapavesi 23.3.2014 Rotarysäätiö on Rotary Internationalin työkalu, jolla se tekee hyvää maailmassa. Sen kautta me rotarit edistämme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma rotaryvuodelle 2014-2015

Toimintasuunnitelma rotaryvuodelle 2014-2015 Toimintasuunnitelma rotaryvuodelle 2014-2015 Tarja Repo, DG 2014-2015 Sivu 1/6 Rotareina perustehtävämme on palvella yhteiskuntaamme maailmanlaajuisena verkostona. Rotary on organisaatio, jossa jokaiselle

Lisätiedot

Rotaryn historia ja kehitys Suomessa Detroitin kongressissa (konventio) 1950 hyväksyttiin viralliseeen käyttöön ja Rotaryn aatteelliseksi pohjaksi

Rotaryn historia ja kehitys Suomessa Detroitin kongressissa (konventio) 1950 hyväksyttiin viralliseeen käyttöön ja Rotaryn aatteelliseksi pohjaksi Rotaryn historia ja kehitys Suomessa Detroitin kongressissa (konventio) 1950 hyväksyttiin viralliseeen käyttöön ja Rotaryn aatteelliseksi pohjaksi Juhani Hannila 24.5.2012 Rotary Lontooseen 1911(Kv yhd

Lisätiedot

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja YSRG Youth Service Resource Group ja Rotaryn Nuorisotoiminnot (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Interact 14 18 v Tarkoitus: Antaa nuorille tilaisuus toimia yhdessä maailmanlaajuisessa toveripiirissä,

Lisätiedot

1 / 3. KLUBIJOHTOSUUNNITELMA Karhunpään rotaryklubi

1 / 3. KLUBIJOHTOSUUNNITELMA Karhunpään rotaryklubi KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2011 2012 Karhunpään rotaryklubi 1. Sisältö Klubijohtosuunnitelma 2011 2012 sisältää seuraavat osiot: Klubin säännöt Klubin vuosikello (Liite 1) Klubin strategiset tavoitteet 2011

Lisätiedot

ROTARYKLUBIN PRESIDENTIN TEHTÄVÄT

ROTARYKLUBIN PRESIDENTIN TEHTÄVÄT ROTARYKLUBIN PRESIDENTIN TEHTÄVÄT Esittäjä DG Timo Hänninen Päivämäärä 19.03.2011 Klubin presidentin opaskirja Tämä diasarja perustuu Rotaryklubin presidentin opaskirjaan 222-FI (111), jossa on lähtökohtana

Lisätiedot

DGE-INFO Kokkola T E R V E T U L O A!

DGE-INFO Kokkola T E R V E T U L O A! DGE-INFO 27. 28.8.2011 Kokkola T E R V E T U L O A! Hyvät tulevien kuvernöörien puolisot, Me kaikki IPDG ja PDG- seuralaiset toivotamme teidät tervetulleeksi! Piirit Suomessa Piiri 1400 Pohjois-Suomi Pohjanmaa

Lisätiedot

Piirin 1410 toimintakertomus rotaryvuodelta 2007 2008

Piirin 1410 toimintakertomus rotaryvuodelta 2007 2008 Piirin 1410 toimintakertomus rotaryvuodelta 2007 2008 1 / 12 Piirin 1410 toimintakertomus rotaryvuodelta 2007 2008 1. Yleistä 3 2. Rotaryvuosi piirissä 4 3. Tavoitteet ja painopistealueet 4 4. Piirin organisaatio

Lisätiedot

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle 2019-2020 Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubi Yhteystiedot Lappeenrannan Upseerikerho Upseeritie 2 53850 Lappeenranta Rotaryklubi Lappeenranta

Lisätiedot

ROTARY INTERNATIONAL

ROTARY INTERNATIONAL 1 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 08.11.2009/TH Piirin 1390 toimintasuunnitelma 2010-2011 1 Rotaryvuoden 2010 2011 teema ja painopisteet Rotary Internationalin presidentin Ray Klinginsmithin

Lisätiedot

Rotarysäätiö. PETS 2016 Helena Piispa-Perälä Ari Jussila

Rotarysäätiö. PETS 2016 Helena Piispa-Perälä Ari Jussila Rotarysäätiö PETS Helena Piispa-Perälä Ari Jussila Vuosisata hyvän tekemistä Rotaryn presidentti Arch Klumph aloite säätiön perustamiseksi Atlantan konventiossa 1917 ensimmäinen lahjoitus säätiölle 26,50

Lisätiedot

NUORISOVAIHTO, KLUBI JA KLUBIPRESIDENTTI

NUORISOVAIHTO, KLUBI JA KLUBIPRESIDENTTI NUORISOVAIHTO, KLUBI JA KLUBIPRESIDENTTI PETS 21.3.2015 OULU Matti Antikainen & Rauno Logrén 15.5.2015 www.ryefinland.com 1 Esityksen aiheet Nuorisovaihdon organisaatio ja volyymi Vaihtomuodot Suomessa

Lisätiedot

TITLE Klubijohtosuunnitelma Hannu Simström

TITLE Klubijohtosuunnitelma Hannu Simström TITLE Klubijohtosuunnitelma 2018-2019 Hannu Simström 22.5.2018 Someron Rotaryklubi - nykytilanne Someron Rotaryklubi perustettu 23.10.1954 Jäseniä tällä hetkellä 30 25 miestä, 5 naista Kauden 2017-2018

Lisätiedot

Rotary Internationalin Rotarypiiri 1400 ry. Kuvernöörin vierailu piirin rotaryklubeissa 8-11/2016 DG Jorma Kinnunen

Rotary Internationalin Rotarypiiri 1400 ry. Kuvernöörin vierailu piirin rotaryklubeissa 8-11/2016 DG Jorma Kinnunen Rotary Internationalin Rotarypiiri 1400 ry. Kuvernöörin vierailu piirin rotaryklubeissa 8-11/2016 DG Jorma Kinnunen RI:n terveisiä Kauden 2016 2017 pääteema on Rotary serving humanity / Rotary palvelee

Lisätiedot

PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013. Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013!

PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013. Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013! Rotarypiirin D1430 piiriorganisaatiolle PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013 K U T S U Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013! Seminaari on tarkoitettu piirineuvostolle,

Lisätiedot

MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma

MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI TEEMA 2016-2017 KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2016-2017 ROTARY PALVELEE IHMISKUNTAA - ROTARY SERVING HUMANITY KLUBIN KEVÄTKOKOUS 17.5.2016 Sisältö Klubin säännöt Klubin strategiset tavoitteet

Lisätiedot

ROTARY INTERNATIONAL

ROTARY INTERNATIONAL 1 (12) ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 31.01.2011/ki Piirin toimintasuunnitelma 2011-2012 1 Rotaryvuoden tavoitteet, teema ja painopisteet Rotaryn tavoitteet on kuvattu Rotary Internationalin

Lisätiedot

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU Miksi viides palveluväylä (uudet sukupolvet palvelu) - Mahdollistaa tehokkaan väylän paikkakunnan nuorten tukemiseen - Tarvitaan

Lisätiedot

ROTARYPIIRIN 1390 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA 2010-2011 DISTRICT LEADERSHIP PLAN (DLP)

ROTARYPIIRIN 1390 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA 2010-2011 DISTRICT LEADERSHIP PLAN (DLP) ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 09.11.2009/TH ROTARYPIIRIN 1390 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA 2010-2011 DISTRICT LEADERSHIP PLAN (DLP) Käsitelty Piirineuvoston kokouksessa 05.02.2010 1 Käyttöönotto

Lisätiedot

The Rotary Foundation Rotarysäätiö Leila Risteli, PDG, RRFC zone 15,

The Rotary Foundation Rotarysäätiö Leila Risteli, PDG, RRFC zone 15, The Rotary Foundation Rotarysäätiö y y Leila Risteli, PDG, RRFC zone 15, 2016-2019 MIKÄ ON TRF? osa Rotary Internationalia stipendi- ja avustusrahasto perustettiin ttii 1917 Arch C. Klumphin aloitteesta

Lisätiedot

Virpi Honkala, ARRFC Z15

Virpi Honkala, ARRFC Z15 Virpi Honkala, ARRFC Z15 25.8.2013Suomen Rotary 2 PYSYVÄ RAHASTO = ENDOWMENT FUND Pysyvän rahaston tavoite 200 miljoonaa USD saavutettiin v. 2005 Nykyinen tavoite on 1 miljardi USD v. 2025 mennessä Rotarysäätiön

Lisätiedot

ROTARYPIIRIN 1390 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA DISTRICT LEADERSHIP PLAN (DLP)

ROTARYPIIRIN 1390 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA DISTRICT LEADERSHIP PLAN (DLP) Rotary Internationalin piiri 1390 ry DGE Raili Töntsi ROTARYPIIRIN 1390 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA DISTRICT LEADERSHIP PLAN (DLP) Käsitelty Piirineuvoston kokouksessa 14.2.2015 1 Käyttöönotto Piirissä 1390

Lisätiedot

DGE-INFO Raahe T E R V E T U L O A!

DGE-INFO Raahe T E R V E T U L O A! DGE-INFO 25. 26.8.2012 Raahe T E R V E T U L O A! Hyvät tulevien kuvernöörien puolisot, Me kaikki IPDG ja PDG- seuralaiset toivotamme teidät tervetulleeksi! Piirit Suomessa Piiri 1400 Pohjois-Suomi Pohjanmaa

Lisätiedot

DISTRICT LEADERSHIP PLAN (DLP) Eija Hatakka-Peltonen

DISTRICT LEADERSHIP PLAN (DLP) Eija Hatakka-Peltonen DISTRICT LEADERSHIP PLAN (DLP) Eija Hatakka-Peltonen Käsitelty Piirineuvoston kokouksessa 1.2.2019 1. Piirijohtosuunnitelman perusteet 1.1 Käyttöönotto Piirissä 1390 on otettu käyttöön 1.7.2002 alkaen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 Kemin Rotaryklubi ry Toimintasuunnitelma 2015 2016 RI:n presidentti K. R. (Ravi) Ravindran: Ole lahja maailmalle Klubin hallitus ja komiteat 2015-2016 Klubin hallitus presidentti Mikko Henriksson varapresidentti

Lisätiedot

DG Kari Kivistö 1.8.2011 Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita Lyssna till ditt hjärta för att hjälpa andra Reach Within to Embrace Humanity Kari Kivistö Päivämäärä 1.8.2011 1 INTERNATIONAL ASSEMBLY SAN

Lisätiedot

KUVERNÖÖRIPOSTI. Hyvät vastaanottajat! Sisältö. Vesi ja saniteettihuolto - maailma tarvitsee meitä!

KUVERNÖÖRIPOSTI. Hyvät vastaanottajat! Sisältö. Vesi ja saniteettihuolto - maailma tarvitsee meitä! KUVERNÖÖRIPOSTI Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Maaliskuu 2016 Hyvät vastaanottajat! Vesi ja saniteettihuolto - maailma tarvitsee meitä! Vesi ja saniteetti ovat meille itsestään selvyyksiä.

Lisätiedot

Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma

Palveluprojektit- ja nuorisovaihtokomitean suunnitelma MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2015-2016 Service above self Palvelu itsekkyyden edelle Ole lahja maailmalle Be a gift to the world KLUBIN KEVÄTKOKOUS 28.4.2015 Sisältö Klubin säännöt Klubin

Lisätiedot

Kuvernöörin vuosikello, PETS materiaali

Kuvernöörin vuosikello, PETS materiaali Kuvernöörin vuosikello, PETS materiaali PDG Rune Eklund DGE-info, 24.8.2013 Valmisteleva vuosi 2013-14 Koulutus - DGE-info - GETS - Kansainvälinen neuvottelu (Assembly) - PETS / AG-koulutus - RI Kongressi

Lisätiedot

TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri

TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri TITLE Pre/Past -PETS 2017 KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri 1 Presidentti / sihteeri / rahastonhoitaja Tärkeitä

Lisätiedot

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ 10.2.2016 KAUNIAINEN 16.2.2016 HELSINKI 18.2.2016 Rotaryklubin vuosikello 2016 TITLE 2 ROTARYKLUBIN VUOSIKELLO Vitjojen vaihto kesäkuu Kesätauko max 3 peräkk. kokousta RI:n klubilasku

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014-15

VUOSIKERTOMUS 2014-15 VUOSIKERTOMUS 2014-15 ROTARY INTERNATIONALIN PIIRI 1390 ry DG Matti Poikolainen 6.10.2015 Vuoden teema: ROTARY NÄKYVÄKSI, RI President Gary C. K. Huang ROTARY INTERNATIONALIN PIIRI 1390 ry VUOSIKERTOMUS

Lisätiedot

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 4.1 Raision Rotaryklubin organisaatio 4.1.1 Hallitus Puheenjohtaja Presidentti Erkki Haavisto GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Jäsenet Pastpresidentti

Lisätiedot

Rotary Internationalin piiri 1410 ry Rotary Internationals distrikt 1410 rf TASEKIRJA

Rotary Internationalin piiri 1410 ry Rotary Internationals distrikt 1410 rf TASEKIRJA Rotary Internationals distrikt 1410 rf TASEKIRJA 30.6.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.7.2015-30.6.2016 Sisällysluettelo sivu Toimintakertomus 2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Liitetiedot 5 Tilinpäätöksen päiväys

Lisätiedot

The Rotary Foundation Rotarysäätiö Leila Risteli, PDG, RRFC zone 15,

The Rotary Foundation Rotarysäätiö Leila Risteli, PDG, RRFC zone 15, The Rotary Foundation Rotarysäätiö Leila Risteli, PDG, RRFC zone 15, 2016-2019 MIKÄ ON TRF? osa Rotary Internationalia stipendi- ja avustusrahasto perustettiin 1917 Arch C. Klumphin aloitteesta -> täyttää

Lisätiedot

RI Piiri 1390

RI Piiri 1390 1 Helge Saarinen 16.3.2013 RI Piiri 1390 ROTARYN STRATEGIA 2011 2014 ROTARYN TEEMA 2013 2014 PIIRIN PAINOPISTEALUEET FIRST CLASS - HAASTE 3 4 ROTARYN STRATEGIA D1390 2013 5 ROTARYN STRATEGIA ROTARYN ARVOT

Lisätiedot

Lisätään jäsenten määrää rekrytoimalla erityisesti niiltä ammattialoilta joista puuttuu edustus klubissa.

Lisätään jäsenten määrää rekrytoimalla erityisesti niiltä ammattialoilta joista puuttuu edustus klubissa. MYNÄMÄEN ROTARYKLUBI KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2014-2015 Sisältö Service above self Palvelu itsekkyyden edelle Klubin säännöt Klubin vuosikello (liite 1) Klubin strategiset tavoitteet 2014-2017 Klubin toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Suomen Rotary 2012. NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards

Suomen Rotary 2012. NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards Suomen Rotary 2012 NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards RYLA palvelee nuorten kasvua RYLA on Rotaryn toimintamuoto jo yli 40 v. ajan Jokaisen rotarin tulee osallistua

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Rotarypiiri 1400

VUOSIKERTOMUS Rotarypiiri 1400 VUOSIKERTOMUS 2017-2018 Rotarypiiri 1400 2 Kuvernöörin katsaus Rotary-vuoden 2017-18 teemana oli Rotary: Making a Difference; Rotary: muutoksen tekijä. Tämän vuoden mottona oli: Ajattele globaalisti, toimi

Lisätiedot

TERVETULOA PETSIIN DGE Olli Pihlava Raumanmeren Rotaryklubi

TERVETULOA PETSIIN DGE Olli Pihlava Raumanmeren Rotaryklubi TERVETULOA PETSIIN 2015 DGE Olli Pihlava Raumanmeren Rotaryklubi 14.3.2016 District Assembly 2 DG Olli Pihlava Synt. 19.10.1948 Kokemäki Klubi: Raumanmeren rotaryklubi Luokitus: Metalliteoll./Taloushallinto

Lisätiedot

tehdään hyvää maailmassa Rotary Internationalin rotarysäätiö Tiedot 2010 Rune Eklund Suomen Rotary 2011

tehdään hyvää maailmassa Rotary Internationalin rotarysäätiö Tiedot 2010 Rune Eklund Suomen Rotary 2011 tehdään hyvää maailmassa Rotary Internationalin rotarysäätiö Tiedot 2010 Rune Eklund 19.1.2011 PolioPlus. Rotarit ovat mobilisoineet satojatuhansia varmistamaan, että lapset rokotetaan tätä rampauttavaa

Lisätiedot

Markku Stenvall. Kuvernööri Guvernör Governor ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1420 Southern Finland and Estonia

Markku Stenvall. Kuvernööri Guvernör Governor ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1420 Southern Finland and Estonia Markku Stenvall Kuvernööri Guvernör Governor 2016 2017 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1420 Southern and Estonia Rotarypiirin 1420 piirijohtosuunnitelma 2016-2017 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA Rotary International

Lisätiedot

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa

Näin me sen teimme. RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Näin me sen teimme RYLA-koulutus Urpilan kartanossa Ylivieskan Rotary klubi Ylivieskan Jokivarsi Rotary klubi Haapaveden Rotary klubi Oulaisten Rotary klubi 22.3.2014 MARTTI MATIKAINEN 1 OHJELMA RYLA-JOHTAMISSEMINAARI

Lisätiedot

PrePETS. Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG

PrePETS. Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG PrePETS Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG 2016-2017 Aimo Turunen Kiteen Rotaryklubi ry DG 2016-2017 Rotarypiiri 1430 aimo.turunen49@gmail.com 0400-275928 http://www.rotarypiiri1430.fi/ TITLE 2 RI Vuoden

Lisätiedot

PIIRI DISTRIKT DISTRICT 1390 13.2.2016

PIIRI DISTRIKT DISTRICT 1390 13.2.2016 PIIRI DISTRIKT DISTRICT 1390 13.2.2016 http://piiri1390.rotary.fi/ DGE Pekka Tähtinen Kuvernööri Governor, DG 2016 2017 Pekka Tähtinen / Laukaa Matkailu - Tourism Rinnetie 4 D, 41340 Laukaa Mobile +358-400-544

Lisätiedot

PETS Eurajoki Pentti Aspila. Rotarysäätiö

PETS Eurajoki Pentti Aspila. Rotarysäätiö PETS Eurajoki 14.03.2015 Pentti Aspila Rotarysäätiö MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ? ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin perustama stipendi- ja avustusrahasto (TRF)

Lisätiedot

Rotary tekee hyvää! - Doing good in the world. Minttu Lampinen, RK Tammer Nova Piirin kouluttaja 14-15 & Piirin Rotarysääätiön varapj.

Rotary tekee hyvää! - Doing good in the world. Minttu Lampinen, RK Tammer Nova Piirin kouluttaja 14-15 & Piirin Rotarysääätiön varapj. Rotary tekee hyvää! - Doing good in the world Minttu Lampinen, RK Tammer Nova Piirin kouluttaja 14-15 & Piirin Rotarysääätiön varapj. Sisältö Rotarit ja rauha Polio Lääkäripankki Action groups Säätiö Painopistealueet

Lisätiedot

Klubihallinto Corporate Governance Hyvä hallintotapa

Klubihallinto Corporate Governance Hyvä hallintotapa Klubihallinto Corporate Governance Hyvä hallintotapa 2013 / MKa 1 Klubihallinto Asianmukaisesti hoidettu klubihallinto on perusta ja edellytys sujuvalle toiminnalle Kun hallinto on kunnossa voi keskittyä

Lisätiedot

Rotary Youth Leadership Awards 7.5.2011

Rotary Youth Leadership Awards 7.5.2011 Rotary Youth Leadership Awards 7.5.2011 Rotary International Vuoden 1949 julkilausuma: Jokaisen rotarin tulee osallistua uusien sukupolvien palvelemiseen, sillä nuoriso on yhteiskunnan tärkein voimavara.

Lisätiedot

RI Oulun Tulli ohjelma 2007-2008

RI Oulun Tulli ohjelma 2007-2008 2.7.2007 1. peruttu kokous 9.7.2007 Hallituksen kokous 16.30 Pohjois-Suomen Messut RY, Ojakatu 2 12.7.2007 Kesäteatteri Hupisaari "Raksilan iloiset rouvat" 19.00 19.7.2007 16.30, kauden 2007-2008 toimintasuunnitelma

Lisätiedot

3.4.2012Suomen Rotary 1

3.4.2012Suomen Rotary 1 3.4.2012Suomen Rotary 1 Virpi Honkala, ARRFCE ROTARYSÄÄTIÖN TAVOITE on mahdollistaa rotareille kansojen välisen ymmärryksen, hyvän tahdon ja rauhan edistäminen parantamalla terveyttä, tukemalla koulutusta

Lisätiedot

KUTSU ja OHJELMA DGE-INFO 2011 TULEVIEN KUVERNÖÖRIEN VALMENNUSTILAISUUS 2011

KUTSU ja OHJELMA DGE-INFO 2011 TULEVIEN KUVERNÖÖRIEN VALMENNUSTILAISUUS 2011 1/5 Suomen Rotary- Finlands Rotary ry 22.6.2011 KUTSU ja OHJELMA DGE-INFO 2011 TULEVIEN KUVERNÖÖRIEN VALMENNUSTILAISUUS 2011 Aika: 27.-28.8.2011 (la - su) alkaen 27.8. klo 12:30 Paikka: Kokkola, Hotelli

Lisätiedot

TRF The Rotary Foundation 2. Erkki Ilus Kulosaaren yk

TRF The Rotary Foundation 2. Erkki Ilus Kulosaaren yk TRF The Rotary Foundation 2 Erkki Ilus Kulosaaren yk 11.3.2017 TRF Työtä yhteisymmärryksen, terveyden, koulutuksen ja rauhan hyväksi Rotarysäätiö - rotarytoiminnan näkyvin ja vaikuttavin saavutus Toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Pietari Brahen Rotaryklubi. Viikkokokous 22.11.2011

Pietari Brahen Rotaryklubi. Viikkokokous 22.11.2011 Pietari Brahen Rotaryklubi Viikkokokous 22.11.2011 Rotaryvisailu Ensimmäisen kokouksen kutsui koolle Paul Harris. Mikä oli hänen ammattinsa? Mitä ammatteja muut perustajajäsenet edustivat? Lakimies Hiilikauppias

Lisätiedot

Markus Lindström, 24.11.2015 D1420 Rotarysäätiökomitea. ROTARYSÄÄTIÖ TUTUKSI Lohjannummen Rotaryklubi Lohjan Rotaryklubi

Markus Lindström, 24.11.2015 D1420 Rotarysäätiökomitea. ROTARYSÄÄTIÖ TUTUKSI Lohjannummen Rotaryklubi Lohjan Rotaryklubi Markus Lindström, 24.11.2015 D1420 Rotarysäätiökomitea ROTARYSÄÄTIÖ TUTUKSI Lohjannummen Rotaryklubi Lohjan Rotaryklubi 1. Ajankohtaista säätiöstä 2. Säätiö - Klubin työkalu 3. Piiriapurahat 2016 ja kokemukset

Lisätiedot

Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420

Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420 Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420 Piiriapurahojen tarkoitus Rotarypiirin 1420 alueelle toimivat klubit voivat hakea piiriltä apurahaa ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin humanitaarisiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2017 2018 Klubin hallitus ja komiteat 2017-2018 Klubin hallitus presidentti varapresidentti past presidentti tuleva presidentti 1. sihteeri 2. sihteeri rahastonhoitaja nuorisovaihtoasiamies

Lisätiedot

Yhteenveto vuoden 2019 Rotary Internationalin sääntövaltuuskunnan päätöksistä

Yhteenveto vuoden 2019 Rotary Internationalin sääntövaltuuskunnan päätöksistä Yhteenveto vuoden 2019 Rotary Internationalin sääntövaltuuskunnan päätöksistä Rotary Internationalin sääntövaltuuskunta eli parlamentti (CoL, Council on Legislation) kokoontuu kolmen vuoden välein uudistamaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 D1380 Yleistä Vuoden 2014-2015 Rotary Internationalin presidentin Gary C.K Huangin teema on: Light up Rotary, Rotary näkyväksi, Lys up Rotary Teemassaan Huang pyytää meitä

Lisätiedot

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA

KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2014-2017 2 Klubijohtosuunnitelma 2014-2017 Käsitellään klubineuvottelussa 27.7.2015 Johdanto... 3 1. Käyttöönotto... 3 2. Klubijohtosuunnitelman kuvaus... 3 3. Toimihenkilöt ja toimielimet... 3 3.1. Klubin

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

KUVERNÖÖRIPOSTIA. Teemat. Sisältö. Raili Töntsi, piirikuvernööri , piiri 1390 Loka ja marraskuu Hyvät rotarit!

KUVERNÖÖRIPOSTIA. Teemat. Sisältö. Raili Töntsi, piirikuvernööri , piiri 1390 Loka ja marraskuu Hyvät rotarit! KUVERNÖÖRIPOSTIA Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Loka ja marraskuu 2015 Hyvät rotarit! Piirikokous ja Syysseminaari Lahdessa la 10.10.2015 Piirikokous kokosi Lahden Upseerikerholle

Lisätiedot

Rotary-järjestön monipuolisen toiminnan näkyvimpiä muotoja.

Rotary-järjestön monipuolisen toiminnan näkyvimpiä muotoja. Nuorisovaihto Jukka Muilu 5.10.2009 Rotary Nuorisovaihto Rotary-järjestön monipuolisen toiminnan näkyvimpiä muotoja. Vuosittain yli 8000:lle nuorelle tarjoutuu mahdollisuus tutustua vaihto-oppilaana parin

Lisätiedot

Suomen Rotary Finlands Rotary ry / Rotarytoimisto

Suomen Rotary Finlands Rotary ry / Rotarytoimisto Suomen Rotary Finlands Rotary ry Monipiirihallinto ja -palvelut Suomen Rotary Finlands Rotary ry / Rotarytoimisto Iso Roobertinkatu 9 C 17, 00120 Helsinki Puh. 09-640078 S-posti: palvelut.rotarytoimisto@rotary.fi

Lisätiedot

ROTARY INTERNATIONAL Aarno Kari, piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry.

ROTARY INTERNATIONAL Aarno Kari, piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry. ROTARY INTERNATIONAL Aarno Kari, piirikuvernööri 2011 2012 Kansainvälisen Rotaryn piiri 1430 ry. Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita Piirikuvernöörin kuukausikirje, heinäkuu 2011 Esittely Kiitän rotarypiirimme

Lisätiedot

Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016

Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016 KUVERNÖÖRIPOSTI Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016 Hyvät vastaanottajat! Äidin ja lapsen terveys Suomessa on äidin ja lapsen terveys hyvällä tasolla. Lastensuojelun Keskusliiton

Lisätiedot

rotary tätä on rotary

rotary tätä on rotary rotary tätä on rotary Yhteystietoja RI:n keskushallinto One Rotary Center 1560 Sherman Avenue Evanston, IL 60201-3698 USA Puhelin +1 847 866 3000 Faksi +1 847 328 8554 tai +1 847 328 8281 www.rotary.org

Lisätiedot

Rotarysäätiö. Viitasaari 20.10. Petäjävesi 21.10. Jyväskylä22.10. Tampere 27.10. Janakkala 28.10. Lahti 29.10.2015 Lahti-Wesijärvi 20.11 Akaa 1.2.

Rotarysäätiö. Viitasaari 20.10. Petäjävesi 21.10. Jyväskylä22.10. Tampere 27.10. Janakkala 28.10. Lahti 29.10.2015 Lahti-Wesijärvi 20.11 Akaa 1.2. Rotarysäätiö Viitasaari 20.10. Petäjävesi 21.10. Jyväskylä22.10. Tampere 27.10. Janakkala 28.10. Lahti 29.10.2015 Lahti-Wesijärvi 20.11 Akaa 1.2.2016 Säätiöseminaarit 2015-16 DRFCC Niko Niemi Lahti-Wesijärvi

Lisätiedot

MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ JA MITÄ SE TEKEE?

MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ JA MITÄ SE TEKEE? MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ JA MITÄ SE TEKEE? Esittäjä Torbjörn Sonck Päivämäärä 16.02.2009 ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin perustama stipendi- ja avustusrahasto

Lisätiedot

PIIRI DISTRIKT DISTRICT 1390 http://piiri1390.rotary.fi/

PIIRI DISTRIKT DISTRICT 1390 http://piiri1390.rotary.fi/ PIIRI DISTRIKT DISTRICT 1390 http://piiri1390.rotary.fi/ Kuvernööri Governor, DG 2015 2016 Raili Töntsi / Lahti-Laune Koulutus ja tutkimus Education and Research Petäjäkatu 21, 15950 Lahti Mobile +358-46-600

Lisätiedot

Kuvernööri piirinsä johtajana ja piirien yhteistyön edistäjänä. PDG, DT Leila Risteli DGE-valmennus, Raahe 25.-26.8.2012

Kuvernööri piirinsä johtajana ja piirien yhteistyön edistäjänä. PDG, DT Leila Risteli DGE-valmennus, Raahe 25.-26.8.2012 Kuvernööri piirinsä johtajana ja piirien yhteistyön edistäjänä PDG, DT Leila Risteli DGE-valmennus, Raahe 25.-26.8.2012 Postia RI:lta Training Manuals LÄHTÖTILANNE Kuvernööri Piirin suunnitelmat Kuvernöörin

Lisätiedot

Rotary Internationalin piiri 1390 ry TASEKIRJA

Rotary Internationalin piiri 1390 ry TASEKIRJA s. 1/8 Rotary Internationalin piiri 1390 ry TASEKIRJA 30.6.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.7.2014-30.6.2015 Sisällysluettelo sivu Toimintakertomus 2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Liitetiedot 6 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

VAIHTO-OPPILAAKSI ULKOMAILLE

VAIHTO-OPPILAAKSI ULKOMAILLE VAIHTO-OPPILAAKSI ULKOMAILLE 28.8.2015 Sakari Wallin 1 Sisältö Rotary nuorisovaihto Vuosivaihto Pääsyvaatimukset ja kustannukset Vuosivaihtoon hakeminen ja valinta Yhteystiedot 28.8.2015 Sakari Wallin

Lisätiedot

Vuoden 2015-2016 Rotary Internationalin presidentin K.R. Ravi Ranvindranin teema on:

Vuoden 2015-2016 Rotary Internationalin presidentin K.R. Ravi Ranvindranin teema on: ROTARYPIIRI 1380 TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 Yleistä Vuoden 2015-2016 Rotary Internationalin presidentin K.R. Ravi Ranvindranin teema on: Be a gift to the world, Ole lahja maailmalle, Bli en gåva till

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,

Lisätiedot

Stipendit. Terttu Vartiainen

Stipendit. Terttu Vartiainen Stipendit Terttu Vartiainen ROTARYSÄÄTIÖN KAKSIVUOTINEN STIPENDI LUKUVUOSIA 2014-2015 VARTEN Rauhan ja konfliktin stipendi Stipendi on 2-vuotinen apurahaohjelma opiskeluun yhdessä rotarisäätiön yhteistyöyliopistoista

Lisätiedot

Rotaryvuosi DG Markku Stenvall Piiri 1420 Maaliskuu 2016

Rotaryvuosi DG Markku Stenvall Piiri 1420 Maaliskuu 2016 Rotaryvuosi 2016-2017 DG Markku Stenvall Piiri 1420 Maaliskuu 2016 ROTARY PALVELEE IHMISKUNTAA TITLE 2 PAINOPISTEALUEET (1/6) JÄSENISTÖN KARTUTTAMINEN JA SITOUTTAMINEN Jäsenhankinnan perimmäinen tarkoitus

Lisätiedot

Irmeli Viherluoto-Lindström Kuverno o ri Guverno r Governor ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1420 Southern Finland and Estonia

Irmeli Viherluoto-Lindström Kuverno o ri Guverno r Governor ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1420 Southern Finland and Estonia Irmeli Viherluoto-Lindström Kuverno o ri Guverno r Governor 2018 2019 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1420 Southern Finland and Estonia Rotarypiirin 1420 piirijohtosuunnitelma rotaryvuodelle 2018-2019 PIIRIJOHTOSUUNNITELMA

Lisätiedot

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi.

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi. 1/6 Rotarypiiri 1390 JÄSENKYSELY 2010 Tämä on rotarypiirin 1390 kaikkien rotaryklubien jäsenille suunnattu kysely, jonka tavoitteena on kartoittaa suhtautumista rotariuteen yleensä sekä oman klubin toimintaan.

Lisätiedot

SUUNNITTELUOPAS TEHOKKAILLE ROTARYKLUBEILLE

SUUNNITTELUOPAS TEHOKKAILLE ROTARYKLUBEILLE Liite I: SUUNNITTELUOPAS TEHOKKAILLE ROTARYKLUBEILLE Tammikuu 2011 Suunnitteluopas tehokkaille rotaryklubeille on hyvä apuväline, kun klubi arvioi nykytilaansa ja suunnittelee tulevan vuoden tavoitteita.

Lisätiedot