Sanoista tekoihin; Yhteiskunnallinen muutos. ja rakennusala Kuopio Tarmo Pipatti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sanoista tekoihin; Yhteiskunnallinen muutos. ja rakennusala Kuopio Tarmo Pipatti"

Transkriptio

1 Sanoista tekoihin; Yhteiskunnallinen muutos ja rakennusala Kuopio Tarmo Pipatti

2 Rakennusteollisuus RT

3 Hanke-ehdotus pakolaisten kouluttamiseksi rakennusalalle ELY:n, oppilaitosten ja Rakennusteollisuuden yhteistyönä Kimmo Anttonen TRT ITÄ-SUOMEN PIIRI ry

4 Kotoutumislain 2 luvun mukainen kotoutumisprosessi Kesto n. kolme vuotta

5 Esitys rakennusalan kotouttamismallista Viranomaisten tehtävänä on seuloa rakennusalan kokemusta omaavat ja rakennusalalle haluavat pakolaiset Erillishanke Halukkailla täytyy olla mahdollisuus työntekoon jo ennen turvapaikkapäätöksen saamista. Tavoitteena mahdollisimman nopea työnteon aloittaminen Rakennusalalle seulotut henkilöt ohjataan ammatillisen oppilaitoksen järjestämälle intensiivijaksolle Kesto 3-4kk Intensiivijakson jälkeen pakolaiset aloittavat kolmen hengen ryhmissä työskentelyn rakennustyömailla N. 1,5 vuoden jakson aikana ryhmä työskentelee työmaalla 3pv/vko ja opiskelee suomen kieltä, kulttuuria ja rakennusalaa 2pv/vko

6 Esitys rakennusalan kotouttamismallista Malli edellyttää viranomaisten, oppilaitosten ja rakennusalan yritysten tiivistä yhteistyötä ja selkeää vastuujaon määrittelyä Erillishankkeen kautta rakennusyritysten kouluttamiseen ja perehdyttämiseen tarvitaan maakuntatasolla yhden henkilön työpanos vuodessa. Rakennusalan yritysten on pystyttävä osallistumaan malliin joustavasti, eivätkä yritykset maksa pakolaisille palkkaa. Pakolaisille maksetaan koulutuksesta nykyisen mallin mukainen n. työmarkkinatuen suuruinen korvaus. Mallia tulee tarjota myös työttömille suomalaisille nuorille, jotka ovat syrjäytymisvaarassa. Tuloksena käynnistynyt Pohjois-Savon Raksa Coach -hanke

7 Yhä useampi rakentaja on suomalainen Ulkomaisia työntekijöitä rakennustyömailla Uudellamaalla joka neljäs (25 %) muualla Suomessa joka 20. (5 %) koko maassa keskimäärin joka kuudes (17 %) Ulkomaisen työvoiman osuus on vähentynyt Osuus kääntynyt laskuun: vähentynyt 22 prosentista (2013) 17:ään prosenttiin (2016), aiemmin kasvua 5 %-yks. vuosittain vuosina ja 2 %-yks Laskua etenkin niillä alueilla, joissa ulkomaisen työvoiman osuus on ollut suurin: Uudellamaalla, Lounais-Suomessa ja Satakunnassa Näkemykset tulevasta kehityksestä aiempaa maltillisempia: 43 % (48 %) odotti ulkomaalaisten määrän kasvavan Rakennusteollisuus RT

8 Työvoimatiedustelun yhteenveto 2016 Koko Suomi Yritykset Työmaat Työntekijät yhteensä Omat työntekijät Omista ulkomaalaiset (21%) (4,1%) (32%) 9303 (32 %) 8512 (38%) 7751 (41%) (44%) (3,6%) 409 (4,4%) 177 (2,1%) 151 (1,9%) 194 (1,9%) Vuokratyönt (3,5%) 1121 (3,5%) 1788 (6,2%) 1053 (4,7%) 664 (3,5%) 1150 (5,1%) Ulkomaalaiset vuokratyönt. 518 (32%) 488 (44%) 592 (33%) 307 (29%) 150 (23%) 275 (24%) Aliur. yritykset Aliur. työnt (75%) Aliur. ulkomaal. työntekijät (20%) (Suluissa olevat lihavoidut luvut ovat prosenttiosuuksia työntekijöiden kokonaismäärästä) (65%) (61%) (57%) (55%) (51%) (29%) 4559 (26%) 2663 (21%) 1437 (14%) 1746 (15%) Ulkomaalaiset yhteensä 8040 (17,3%) 6855 (21,7%) 5560 (19,4%) 3147 (14%) 1738 (9%) 2215 (10%) Rakennusteollisuus RT

9 Työvoimatiedustelun yhteenveto 2016 Muu Suomi (=koko Suomi pl.uusimaa) Yritykset Työmaat Työntekijät yhteensä Omat työntekijät Omista ulkomaalaiset (32%) 92+2 (1,6%) (41%) 6325 (43%) 5760 (47%) 5496 (49%) 6488 (51%) 68+9 (1,1%) 79 (1,2%) 52 (0,9%) 36 (0,6%) 58 (0,9%) Vuokratyönt. 646 (3,4%) 571 (3,6%) 658 (4,5%) 493 (4%) 321 (2,8%) 444 (3,5%) Ulkomaalaiset vuokratyönt. 129 (20%) 150 (26%) 130 (20%) 95 (19%) 44 (14%) 48 (11%) Aliur. yritykset Aliur. työnt (65%) Aliur. ulkomaal. Työntekijät Ulkomaalaiset yhteensä (7%) 1023 (5%) (Suluissa olevat lihavoidut luvut ovat prosenttiosuuksia työntekijöiden kokonaismäärästä) 8763 (56%) 7576 (52%) 6042 (49%) 5496 (49%) 5792 (46%) (16%) 863 (11%) 469 (7,8%) 343 (5,3%) 335 (5,8%) 1615 (10%) 1072 (7%) 616 (5%) 423 (3,7%) 441 (3,5%) Rakennusteollisuus RT

10 Kehitysarvio ulkomaisen työvoiman osuudesta Lisääntyy (%) Ennallaan (%) Vähenee (%) Koko Suomi Kysely 2016 Uusimaa Lounais-Suomi Satakunta Sisä-Suomi Lahti-Kymi Itä-Suomi Pohjanmaa Pohjois-Suomi Lappi Koko Suomi Koko Suomi Koko Suomi Koko Suomi Kysely 2013 Kysely 2011 Kysely 2010 Kysely 2009 Rakennusteollisuus RT

11 Tarmo Pipatti: Nopean koulutuksen edistäminen polkenut nyt vuoden paikallaan Rakennusalan ammatillisen vetovoiman lasku yhdistettynä korkeaan poistumaan tulee vääjäämättä lisäämään ulkomaalaisia työntekijöitä rakennusalalla Työvoimavaltainen ala tarvitsee enenevissä määrin uusia työntekijöitä Pohjois-Savon Raksa Coach -on yksi toimivaksi osoitettu malli nopeampaan työllistymispolkuun Rakennusteollisuus RT

12 Yhdessä yhteiskuntaa rakentaen

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto 9.1.2017 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 9.1.2017 kello 11.30 12.30 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne, veronumeron ja ilmoitusmenettelyn

Lisätiedot

Työvoimakyselyn 2019 tulokset Talonrakennusteollisuus alueittain

Työvoimakyselyn 2019 tulokset Talonrakennusteollisuus alueittain Työvoimakyselyn 2019 tulokset Talonrakennusteollisuus alueittain 28.5.2019 Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2019: Ulkomaisen työvoiman osuus vakiintunut Työvoimakysely RT:n toimialojen jäsenistölle

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014

Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014 Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 8.1.2014 kello 12 13 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne toimitusjohtaja Tarmo Pipatti Talonrakennusteollisuuden

Lisätiedot

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti

Rakentamisen ajankohtaiskatsaus. Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen ajankohtaiskatsaus Rakentamisen Ennakointikamari 6.5.2014 Tarmo Pipatti Rakentamisen suhdanteet Rakennustuotannon arvo vuonna 2013: korjausrakentaminen ohitti uudisrakentamisen Yhteensä 28,8

Lisätiedot

Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010. Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala

Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010. Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010 Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala Työvoimatiedustelu 2010 Rakennusteollisuus RT:n talonrakennustoimialan jäsenistön piirissä marraskuussa 2010 selvitys

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2018 3.10.2018 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 3 prosentin

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan kisällikoulu 2013-2014

Keski-Uudenmaan kisällikoulu 2013-2014 Keski-Uudenmaan kisällikoulu 2013-2014 15.11.2013 Kisällikoulun toiminta-ajatus Haasteena on luodaan oppimisympäristömalli, jossa toiminta on mahdollisimman tarkkaan oikean rakennustyömaan hengen mukainen

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Paula Pesonen 3.4.2018 Alkuvuonna työttömyydessä pientä laskua Insinöörien työttömyystietoja helmikuussa 2018 * Helmikuun 2018 lopussa työttömiä insinöörejä oli yhteensä 5132 henkilöä.

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Kotouttamistyön yhteistyöpäivät 27. 28.9.2017 Levi Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Lappi elinympäristönä haasteita riittää Lappi on harvaanasuttu ja pitkien

Lisätiedot

Työperäinen maahanmuutto ja sen vaikutus rakennusteollisuuteen

Työperäinen maahanmuutto ja sen vaikutus rakennusteollisuuteen Työperäinen maahanmuutto ja sen vaikutus rakennusteollisuuteen Rakennusteollisuuden ajankohtaispäivä 20.9.2011 Rakennusteollisuus RT ry Tapio Kari Työperäinen maahanmuutto = Tullaan Suomeen tekemään töitä

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Rakentaminen Suomessa

Rakentaminen Suomessa Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2017 4.10.2017 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa 1 Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 4 prosentin

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa

Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus RT ry edustaa rakennusalan yrityksiä elinkeinopoliittisissa, teknisissä ja työmarkkina-asioissa RT-liittoyhteisöön

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa

Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa edustaa laajasti koko rakennusalaa ry ry edustaa rakennusalan yrityksiä elinkeinopoliittisissa, teknisissä ja työmarkkina-asioissa RT-liittoyhteisöön kuuluvat keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus,

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015

Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu jatkuu koko maan keskiarvoa nopeampana. Uusien avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA Tilastokeskus laatii noin kolme vuoden välein ns. trendilaskelman. Laskelmassa arvioidaan väestönkehitystä noin 30 vuotta eteenpäin. Tuoreimman

Lisätiedot

Kasvukeskusten asuntorakentaminen ja joukkoliikenneinvestoinnit. Tarmo Pipatti Rakennusfoorumi 6.10.2015

Kasvukeskusten asuntorakentaminen ja joukkoliikenneinvestoinnit. Tarmo Pipatti Rakennusfoorumi 6.10.2015 Kasvukeskusten asuntorakentaminen ja joukkoliikenneinvestoinnit Tarmo Pipatti Rakennusfoorumi 6.10.2015 Asuntotuotanto kappalemääräisesti kasvussa Rakennusteollisuus RT 6.10.2015 2 Omakotitalojen aloitukset

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Rakennusalan vetovoima ja tulevaisuuden näkymät pääkaupunkiseudulla

Rakennusalan vetovoima ja tulevaisuuden näkymät pääkaupunkiseudulla Rakennusalan vetovoima ja tulevaisuuden näkymät pääkaupunkiseudulla Työelämätuntemus opinto-ohjauksessa 20.11.2015 Juha Mäntynen Koulutus ja työvoima Rakennusteollisuus RT Rakennusteollisuuden edunvalvonta

Lisätiedot

Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari

Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Työkokeilu Kuuden euron

Lisätiedot

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila 2018 Neuvotteleva virkamies Timo Ertola, 15.3.2018 90% 80% 70% Varhaiskasvatukseen osallistuminen kasvussa Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-12/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 12,2 2018 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Paula Pesonen 4.5.2018 Työttömien insinöörien määrä laski alle viidentuhannen Insinöörien työttömyystietoja maaliskuussa 2018 * kuun 2018 lopussa työttömien insinöörien määrä oli

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2015

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Kesäkuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 21.7.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu jatkuu koko maan keskiarvoa nopeampana. Uusia avoimia työpaikkoja vuoden

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes 2004

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes 2004 Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2004 Tutkimus/PP KESÄKUU 2004 Rakennusalalla tilanne edelleen paranee, muilla aloilla ei Työttömien diplomi-insinöörien

Lisätiedot

Työttömien insinöörien määrä laskenut tasaisesti alkuvuonna

Työttömien insinöörien määrä laskenut tasaisesti alkuvuonna INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Paula Pesonen 4.6.2018 Työttömien insinöörien määrä laskenut tasaisesti alkuvuonna Insinöörien työttömyystietoja huhtikuussa 2018 * Huhtikuussa työttömien insinöörien määrä oli

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 2015

Huhtikuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Huhtikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 27.5.2015 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys kasvaa edelleen nopeasti, kasvua tullut lähes viidenneksen vuoden takaiseen

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 2015

Toukokuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.6.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu hidastunut hieman, ollen edelleen koko maan keskiarvoa nopeampaa. Nuorisotyöttömyyden

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI

Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI Ulkomaisen työvoiman käyttö Tommi Lantto PSAVI Työsuhteen ehdot kaikille samat Suomalaisen työnantajan palveluksessa oleville työntekijöille työsuhteen ehdot ovat samat kansalaisuudesta riippumatta palkka

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Paula Pesonen 1.3.2018 Työttömien määrä viime vuosia alemmalla tasolla Insinöörien työttömyystietoja tammikuussa 2018 * Joulukuun 2017 ja tammikuun 2018 välillä työttömien insinöörien

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous 5.4.2017 Hannu Ahvenjärvi, Satakunnan ELY-keskus 5.4.2017 2 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

Heinäkuussa insinöörien työttömyydessä pientä kasvua

Heinäkuussa insinöörien työttömyydessä pientä kasvua INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Paula Pesonen 12.9. kuussa insinöörien työttömyydessä pientä kasvua Insinöörien työttömyystietoja heinäkuussa * kuussa työttömien insinöörien määrä oli 4939 henkilöä. Määrä nousi

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 2015

Syyskuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Syyskuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi syyskuussa vähiten yli kolmeen vuoteen. Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014

Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 22.7.2014 klo 9.00 Ulkomaalaisten, naisten ja nuorten työttömyys kasvaa. Kesäkuun lopussa työttömiä oli 10 288 henkilöä,

Lisätiedot

Kesäkuussa työttömyydessä kausivaihtelun mukaista kasvua

Kesäkuussa työttömyydessä kausivaihtelun mukaista kasvua INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Paula Pesonen 1.8.218 Kesäkuussa työttömyydessä kausivaihtelun mukaista kasvua Insinöörien työttömyystietoja kesäkuussa 218 * Kesäkuussa työttömien insinöörien määrä oli 482 henkilöä.

Lisätiedot

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa yhdistää maahanmuuttajien parissa työskentelevät asiantuntijat verkostoksi, joka toteuttaa yhä laadukkaampia ja vaikuttavampia kotouttamispalveluita kaikkialla

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 27.11. Työttömien ja työnhakijoiden määrä yhä laskussa Insinöörien työttömyystietoja lokakuussa * Työttömien insinöörien määrä laskee edelleen, syys-lokakuun välillä työttömien

Lisätiedot

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v. 2014-2016 Lähde: Kela, Kelasto 2.3.2017 Kun$en mahdollisuus vaiku1aa työmarkkinatuen sakkomaksuihin paranee Vuoden alusta on tullut voimaan lainmuutos, mikä mahdollistaa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä elokuu 2017

Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä elokuu 2017 Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä elokuu 2017 Hämeen ELY-keskus TEM/Työnvälitystilastot, Päivitetty 26.9.2017 Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Aktivointiaste = palveluissa

Lisätiedot

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 01.03.2016 01.03.2016 Rakennusteollisuus RT 2 RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY:N TURVALLISUUSKANNAOTTO VUOSILLE 2016-2017

Lisätiedot

Ulkomaalainen työntekijä Suomessa. Asiantuntija Merja Niemelä Pirkanmaan TE-toimisto/ Työlupapalvelut

Ulkomaalainen työntekijä Suomessa. Asiantuntija Merja Niemelä Pirkanmaan TE-toimisto/ Työlupapalvelut Ulkomaalainen työntekijä Suomessa Asiantuntija Merja Niemelä Pirkanmaan TE-toimisto/ Työlupapalvelut 4.10.2018 Ulkomaalaisen työnteko-oikeus Ulkomaalaisella työntekijällä pitää olla työnteko-oikeus Suomessa

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2005 www.tek.fi Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus Eero Siljander Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien

Lisätiedot

Yhteistyöllä laatua rakentamiseen

Yhteistyöllä laatua rakentamiseen Yhteistyöllä laatua rakentamiseen Tarmo Pipatti, Rakennusteollisuus RT ry Kiinteistö- ja rakennusalasta vetovoimaa Keski- Suomeen 13.1.2016, Jyväskylä Mistä rakentamisen laatu on tehty? Rakentamisen laatu

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +

Lisätiedot

Tervetuloa Rakennusteollisuuteen!

Tervetuloa Rakennusteollisuuteen! Tervetuloa Rakennusteollisuuteen! on keskusliitto, johon kuuluu 5 toimialaa: Talonrakennus, Tuoteteollisuus, Infra, Pinta ja Tekninen urakointi. RT:n jäseninä ovat kaikki keskeiset talonrakennustoimintaa,

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-2/2019 20 18 16 14 12 10 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia kohdataan valvonnassa yhä useammin

Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia kohdataan valvonnassa yhä useammin Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia kohdataan valvonnassa yhä useammin Havainnot ja työnteko-oikeuden varmistaminen Info ulkomaisen työvoiman käytöstä ja tilaajan selvitysvelvollisuudesta 5.10.2017 Tarkastaja

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot Lkm INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 1.2.2018 Työttömien määrässä kausivaihtelun mukaista lievää nousua Insinöörien työttömyystietoja joulukuussa 2017 * -joulukuun välillä työttömien määrä nousi 123 henkilöllä,

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 20.1.2015 klo 9.00 Työttömyys korkeimmalla tasolla yli vuosikymmeneen. Pohjanmaan maakunta ainut alle kymmenen

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 2015

Lokakuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Lokakuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.11.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu pysyi alueella syyskuun tapaan alhaisella tasolla, muun maan tilanteen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 24.8. Työttömyydessä maltillista kausivaihtelua, vastavalmistuneiden tilanne aiempia vuosia parempi Insinöörien työttömyystietoja heinäkuussa * Työttömien insinöörien määrä

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot Lkm Lkm INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 9.1.218 Työttömien määrä yhä laskussa, vastavalmistuneilla lasku hidasta Insinöörien työttömyystietoja marraskuussa * Työttömien insinöörien määrä laskee edelleen,

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Alueiden kilpailukyky 2011

Alueiden kilpailukyky 2011 Valtakunnalliset sekä taustamuuttujakohtaiset tulokset 1 Kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttivat/vaikuttavat yrityksenne sijaintiin ja toimintaedellytyksiin alueella? Kaikki vastaajat, n=1280 Yritykselle

Lisätiedot

Matkailun merkitys Kymenlaaksolle. Matkailuparlamentti Kuusankoski Jaakko Mikkola

Matkailun merkitys Kymenlaaksolle. Matkailuparlamentti Kuusankoski Jaakko Mikkola Matkailun merkitys Kymenlaaksolle Matkailuparlamentti 17.10.2017 Kuusankoski Jaakko Mikkola Matkailun kokonaiskysyntä maakunnittain Alueellisesti matkailukysyntä painottuu Uudenmaan lisäksi erityisesti

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 2014

Heinäkuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Heinäkuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 26.8.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys ennätyskorkealla. Työttömyys kasvaa myös johtajien ja erityisasiantuntijoiden

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018 Työttömyysasteen trendikuvaaja kuudessa suurimmassa kaupungissa 12 kk liukuvana keskiarvona 1/2010 3/2018 20 18 16 14 12 10 8 6 4 Oulu Tampere Turku Helsinki Vantaa Espoo 2 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Syyskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 21.10.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys jatkaa ennätyskorkealla tasolla. Erityisasiantuntijoiden, palvelu- ja myyntityöntekijöiden

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 2.10.2017 Työttömien määrä elokuussa selvässä laskussa Insinöörien työttömyystietoja elokuussa 2017 * Työttömien insinöörien määrä on nyt selvässä laskussa, työttömien määrä

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus TYÖLLISYYSKATSAUS IV/2009 Diplomi insinöörien ja arkkitehtien työmarkkinatilanteessa ei muutosta

Lisätiedot

Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa

Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa Riitta Topelius Kehittämispäällikkö Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi -seminaari Kuntamarkkinat 12.9.2012 27.9.2012 1 Ylä-Savo 27.9.2012 2 Väestö ja työpaikat Iisalmi noin

Lisätiedot

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 HAMMASLÄÄKÄRIKOHTAISET TULOKSET

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 HAMMASLÄÄKÄRIKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 HAMMASLÄÄKÄRIKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS LOKA-MARRASKUUSSA 2018 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

Alueiden kilpailukyky 2011

Alueiden kilpailukyky 2011 Aluekohtainen grafiikka-aineisto 1/ 2 Eri tekijöiden vaikutus - Alueella on kasvukeskus 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % 1 3 2 % 3 3 2 41 % 3 3 3 3 3 5 % 42 % 2 Eri tekijöiden vaikutus - Markkinoiden läheisyys

Lisätiedot

Kotona Suomessa-pilottihaku 2016

Kotona Suomessa-pilottihaku 2016 Kotona Suomessa-pilottihaku 2016 tavoite: kotoutumiskoulutuksen jälkeisen palvelun kehittäminen ja mallintaminen mallintamisessa hyödynnetään pilottihankkeita pilottihankkeiden hakuaika on 1.2.2016-31.3.2016

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät. Suomen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma seminaari Paasitorni 2.8.213 Erityisasiantuntija Riku Honkasalo Opetushallitus Esityksen sisältö Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-9/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Lausunto pintakäsittelyalan ammatti- ja erikoisammattitutkinnon perusteiden luonnoksista

Lausunto pintakäsittelyalan ammatti- ja erikoisammattitutkinnon perusteiden luonnoksista Ahti Niskanen/ ABa 9.8.2018 Lausunto 1 (5) Opetushallitus PL 380 00530 Helsinki kirjaamo@oph.fi Viitteenne: lausuntopyyntö 13.6.2018 OPH-1258-2018 Lausunto pintakäsittelyalan ammatti- ja erikoisammattitutkinnon

Lisätiedot

FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke

FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Elinkeinojohtaja Terho Savolainen IISALMEN KAUPUNKI PL

Lisätiedot

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään?

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? TEM:n ajankohtaisiltapäivä Ohjaamoille 15.3.2016 Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpanon etappeja

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Huhtikuu 2019

Työttömät insinöörit. Huhtikuu 2019 Työttömät insinöörit Huhtikuu 2019 Työttömyystilanne huhtikuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4194 Määrä laski kuukauden aikana 173 henkilöllä (-4 %) Vuoden aikana laskua 590 henkilöä (-12 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 201 POHJANMAAN ELY-KESKUS Lokakuun työllisyyskatsaus 201 Julkaisuvapaa 25.11.201 klo 9.00 Työttömyys kasvaa nyt Pohjanmaan seudulla koko maan keskiarvoa nopeammin. Nuorisotyöttömyys lisääntynyt

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2011

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2011 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2011 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2011 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkäritilanteesta

Lisätiedot

TEM Tilastotiedote 2009:3. Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen vuositilastot vuonna 2008

TEM Tilastotiedote 2009:3. Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen vuositilastot vuonna 2008 TEM Tilastotiedote 2009:3 Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen vuositilastot vuonna 2008 1 TYÖVOIMAPOLIITTISEN AIKUISKOULUTUKSEN VUOSITILASTOT VUONNA 2008 Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen (työvoimakoulutus)

Lisätiedot