Priorisointi perusoikeuksien näkökulmasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Priorisointi perusoikeuksien näkökulmasta"

Transkriptio

1 Priorisointi perusoikeuksien näkökulmasta Terveysfoorumi 2016 Lääkehoitojen priorisointi Toomas Kotkas

2 Priorisoinnin kannalta relevantteja perusoikeuksia Perustuslain 6 : Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain 19 : Oikeus sosiaaliturvaan Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Toomas Kotkas

3 Priorisoinnin tasot 1. Lainsäädännön taso Esim. HE 184/2016 eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta 2. Sairaanhoitopiirien/kuntayhtymien/kuntien taso Esim. kunnalliset soveltamisohjeet 3. Yksittäisen lääkärin/hoitotiimin taso Esim. kenelle hoitopaikka, jos kapasiteetti ei riitä Toomas Kotkas

4 1. Lainsäädännön taso Hallituksen esitys (184/2016) eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta Muiden kuin insuliinivaikutteisten diabeteslääkkeiden siirtäminen alempaan erityiskorvausluokkaan Tavoite: Vuodesta 2017 lähtien 150 milj. euron vuosittaiset lääkekorvaussäästöt Perustelut: Tyypin 2 diabeteksen, sepelvaltimotaudin ja kohonneen verenpaineen hoidossa ja ehkaïsyssa ela ma ntapahoito (painonhallinta ja tarvittaessa laihduttaminen, saä nno llinen liikunta seka terveellinen, monipuolinen ravinto) on keskeista. Muiden diabeteslaä kkeiden kuin insuliinien korvausluokan alentamisen myoẗa tyypin 2 diabeteksen hoidossa kaÿtetta vien laä kkeiden ja syda n- ja verisuonisairauksien hoidossa kaÿtetta vien laä kkeiden korvaustaso olisi sama (65 prosenttia). (s. 18) Toomas Kotkas

5 1. Lainsäädännön taso Perusoikeuksien kannalta keskeisiä seikkoja: 1. Tavoitteiden hyväksyttävyys (PL 19.3 ) Lähtökohtana heikennyskielto Kansantalouden ja julkisen talouden kehno tila on sinänsä katsottu hyväksyttäväksi perusteluksi leikkauksille. 2. Keinojen ja tavoitteiden välinen suhde (PL 19.3 ) Olennainen puuttuminen kielletty -> Vaarantaako laki tai lainmuutos yksilön mahdollisuutta toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä? Nousevatko lääkekustannukset yksilön kannalta kohtuuttomiksi? 3. Yhdenvertaisuus (PL 6 ) Asettaako laki tai lainmuutos yksilöt/ryhmät keskenään eriarvoiseen asemaan? Toomas Kotkas

6 2. Sairaanhoitopiirien/kuntayhtymien/kuntien taso KHO 2002:61 Kunnallisen lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineohjeistuksen perustuslainmukaisuus X:n kaupungin Z:n sairaanhoitoalueen apuvälinetoimintaa koskevien ohjeiden mukaan kosmeettisista proteeseista, kuten peruukeista, korvataan vuosina vain alle 18-vuotiaille markkaa vuodessa. Perusoikeuksien kannalta keskeisiä seikkoja: Lähtökohtana syrjintäkielto (PL 6 ) Epäyhdenvertaisen kohtelun perustelujen hyväksyttävyys: ikä voi sinänsä olla hyväksyttävä perustelu, mutta se ei saa olla ainoa. Ei saa sulkea pois tapauskohtaisen harkinnan mahdollisuutta. Toomas Kotkas

7 3. Yksittäisen lääkärin/hoitotiimin taso Eduskunnan oikeusasiamies: Mikaä n muu priorisointi ei ole OA:n ka sityksen mukaan yksittaïsissa hoitoratkaisuissa lainmukaista kuin sairauteen, hoidon tarpeeseen ja hoidon vaikuttavuuteen kohdistuva.» (Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomus 2004, s. 227) Perustuslain 19.1 : Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Perustuslain 7.1 : Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Toomas Kotkas

8 Kiitos! uef.fi

Sote-asiakastietojen käsittely

Sote-asiakastietojen käsittely Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset

Lisätiedot

HOIDA ITE ITTES? Perjantai , Paasitorni, Helsinki

HOIDA ITE ITTES? Perjantai , Paasitorni, Helsinki HOIDA ITE ITTES? Perjantai 30.5.2008, Paasitorni, Helsinki HYVINVOINTIPALVELUT 2010-LUVULLA JULKINEN VASTUU, TUOTANTO JA RAHOITUS Missä kulkee julkisen vallan järjestj rjestämisvastuun raja? Maija Sakslin

Lisätiedot

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä 13.11.2017 Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa Merike Helander Merike Helander, lakimies 13.11.2017 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops

Lisätiedot

Poimintoja lainsäädännöstä

Poimintoja lainsäädännöstä Poimintoja lainsäädännöstä Perustuslaki 731/1999 6 7 Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon,

Lisätiedot

1.1 Esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

1.1 Esitys laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta Lausunto 26.11.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi Diabetesliitto kiittää mahdollisuudesta lausua sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltävinä oleviin hallituksen esityksiin

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille Soste

Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille Soste Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille Soste 15.1.2019 Tarja Pajunen sosiaalipoliittinen asiantuntija Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Perustuslain turva Perustuslaki edellyttää, että sairauden

Lisätiedot

Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen

Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen Tuula Tiainen tuula.tiainen@ymparisto.fi Marianne Matinlassi marianne.matinlassi@ara.fi Asumisen yhdenvertaisuus - Selvityksessä tarkasteltiin

Lisätiedot

Onko Suomessa turvallista vanheta? Puhemiehen keskustelutilaisuus

Onko Suomessa turvallista vanheta? Puhemiehen keskustelutilaisuus Onko Suomessa turvallista vanheta? Puhemiehen keskustelutilaisuus 21.11. 2018 Vanhusten oikeuksista ja toteutumisen valvonnasta Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin 21.11.2018 Maija Sakslin 1

Lisätiedot

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki

Lisätiedot

Sote-uudistus ja perusoikeudet

Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista

Lisätiedot

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Amartya Sen:in haaste Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus perus- ja ihmisoikeutena. Pentti Arajärvi Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17-18.1.2013

Itsemääräämisoikeus perus- ja ihmisoikeutena. Pentti Arajärvi Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17-18.1.2013 Itsemääräämisoikeus perus- ja ihmisoikeutena Pentti Arajärvi Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17-18.1.2013 IHMISOIKEUS kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa taattu oikeus (Suomi sitoutunut n. 40 sopimukseen)

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Yhdenvertaisuus. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. 6 Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan,

Lisätiedot

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Miten perusoikeudet toteutuvat hankinnoissa Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Perusoikeuksien ja sisämarkkinavapauksien jännite Jännitteinen lähtökohta

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 06052015 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Mitä oikeuksia puolustamme, kun vastustamme vihapuhetta?

Lisätiedot

Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen. Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015

Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen. Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015 Potilaan mahdollisuudet hoidon saatavuuden ja laadun selvittämiseen Pentti Arajärvi Terveysfoorumi 12.3.2015 1 sosiaali ja terveyspalvelut tarveperusteisia (riittävät palvelut) edellytykset toimia yhteiskunnan

Lisätiedot

Kuntaliitto ja kirjastoasiat

Kuntaliitto ja kirjastoasiat Kuntaliitto ja kirjastoasiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 1/2016 Johanna Selkee Johanna.selkee@kuntaliitto.fi Asioita Kansallinen tilastointi vertailtavuus kirjastotilastoinnin kanssa? Tekijänoikeudelliset

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen -

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Kommenttipuheenvuoro - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Juha-Pekka Konttinen oikeusasiamiehensihteeri 4.11.2015 Helsinki 9-Nov-15 1 Sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen Perustuslain 19 :n 1

Lisätiedot

Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille

Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry 1 Invalidiliitto ry Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Kantelun alainen asia Matti Vanhasen hallituksen (aloittanut toimikautensa 24.6.2003)

Lisätiedot

Uudistuva vammaislainsäädäntö

Uudistuva vammaislainsäädäntö Uudistuva vammaislainsäädäntö Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 20.1.2017 Jaana Huhta, STM 1 23.1.2017 Vammaislainsäädännön uudistaminen Pitkäaikainen hanke yhteensovittaa vammaispalvelulaki

Lisätiedot

YHDENVERTAI- SUUS HALLINNOSSA KEVÄT NOUSIAINEN AALTO-YLIOPISTO

YHDENVERTAI- SUUS HALLINNOSSA KEVÄT NOUSIAINEN AALTO-YLIOPISTO YHDENVERTAI- SUUS HALLINNOSSA KEVÄT NOUSIAINEN AALTO-YLIOPISTO 18.11.2015 YHDENVERTAISUUDEN IHANUUS JA KURJUUS Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sama asia? Poliittinen ja oikeudellinen periaate Oikeudellinen

Lisätiedot

Hyvä omaishoitosopimus - hoidettavan, hoitajan ja kunnan hyvä

Hyvä omaishoitosopimus - hoidettavan, hoitajan ja kunnan hyvä Hyvä omaishoitosopimus - hoidettavan, hoitajan ja kunnan hyvä 14.4.2011 OTT Laura Kalliomaa-Puha Pieniä hyviä kertomuksia, kun sitä suurta kertomusta ei enää ole 2000 Thomas Wilhelmsson Oikeus apuun? Perustuslaki

Lisätiedot

Unohtuuko hiljainen asiakas?

Unohtuuko hiljainen asiakas? Unohtuuko hiljainen asiakas? - yhdenvertaisuuden pullonkaulat päihdepalveluissa Päihdetyön seminaari Kuopio 5.11.2015 Heidi Poikonen Sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Oikeustieteiden laitos Oikeudellinen

Lisätiedot

Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL

Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL Paljon palveluita tarvitsevien vammaisten ihmisten sosiaaliset oikeudet seminaari, THL 7.12.2017 Pauli Rautiainen, oikeustieteen professori, Itä-Suomen yliopisto Lähtökohtia 8.12.2017 2 Julkisen vallan

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuslaki

Itsemääräämisoikeuslaki Itsemääräämisoikeuslaki Oma elämä omannäköiset palvelut -seminaari 27.11.2014 Liisa Murto oikeuksienvalvontalakimies Näkövammaisten Keskusliitto ry Taustaa lainsäädännölle Perusoikeudet ja perustuslain

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki 1 Toimeentulotuki turvaa välttämättömän toimeentulon Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Jokaisella Suomen

Lisätiedot

Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy

Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy Muuttuva päihdetyö Pohjois-Karjalassa 16.1.2018 Heidi Poikonen, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos Päihdepalvelujen oikeudellinen

Lisätiedot

Suomen sosiaaliturvan kehittäminen globaalissa maailmassa

Suomen sosiaaliturvan kehittäminen globaalissa maailmassa Essi Rentola 19.11.2018 Suomen sosiaaliturvan kehittäminen globaalissa maailmassa KANSAINVÄLINEN SOSIAALITURVA Mikä on Suomen omissa käsissä? Ketä maahan ja maasta muuttajat ovat? 2 Euroopan unioni Lainsäädäntö

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Kunnanjohtajan lyhyt koonti hyvän hallinnon periaatteista. Helmikuun 2013 luottamushenkilökoulutuksesta

Kunnanjohtajan lyhyt koonti hyvän hallinnon periaatteista. Helmikuun 2013 luottamushenkilökoulutuksesta Kunnanjohtajan lyhyt koonti hyvän hallinnon periaatteista Helmikuun 2013 luottamushenkilökoulutuksesta Hyvän hallinnon periaatteet YHDENVERTAISUUSPERIAATE Tasapuolinen kohtelu ei tasapäistävä! Viranomainen

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2018-2020 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12/2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2018 1. Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen LYY Lapin yliopiston ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon Subjektiivinen oikeus päivähoitoon Näkökulmia yksilön ja julkisen vallan suhteeseen. Mervi Eskelinen mervi.eskelinen@uta.fi Sisältö Päivähoito Suomessa Tutkimustehtävä Sosiaaliset perusoikeudet Osana perusoikeuksia

Lisätiedot

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kehitysvammaliiton opintopäivät 4.11.2015 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Itsemääräämisoikeus Kehitysvammalain

Lisätiedot

Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman

Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman Etnisen syrjinnän pikakurssi Ylitarkastaja Yrsa Nyman 8.9.2010 Suomen perustuslaki Perustuslain 6, yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta

Lisätiedot

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Oikeuksista ja velvollisuuksista omaishoidossa

Oikeuksista ja velvollisuuksista omaishoidossa Oikeuksista ja velvollisuuksista omaishoidossa 25.10.2012 OTT Laura Kalliomaa-Puha 1. Oikeus apuun PL 19 2. Oikeuksia ja velvollisuuksia omaishoitolain mukaan 3. Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia omaishoitosopimus

Lisätiedot

Mielenterveyspotilaiden suun terveydenhuolto onko meillä kehitettävää?

Mielenterveyspotilaiden suun terveydenhuolto onko meillä kehitettävää? 1 Mielenterveyspotilaiden suun terveydenhuolto onko meillä kehitettävää? 10.10.2007 Anne Nordblad 2 Taustaa ja julkaistua tietoa mielenterveyspotilaiden suun hoidosta ja palveluista Hammassairauksien ehkäisy

Lisätiedot

Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö

Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö Tulkkipalveluun liittyvä lainsäädäntö Alle on koottu tulkkipalveluun ja tulkintaan liittyviä säännöksiä. Kokonaisuudessaan lakeihin voi tutustua osoitteessa www.finlex.fi Perustuslaki (731/1999) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Lisätiedot

Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle

Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle 1 Janne Salminen 20.2.2019 Kirjallinen lausunto Perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (HE 202/2017 vp) ja hallituksen esitys eduskunnalle

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA Lasse Lehtonen, LT, OTT Terveysoikeuden professori (Hy), hallintoylilääkäri (HUS) Ihmisoikeus sopimukset Oikeusvaltioperiaate Perustuslaki Perusoikeudet PeL 106 : perustuslain

Lisätiedot

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ Koulutus työelämän asiantuntijoille 14.4.2015 Hallitussihteeri Projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Terhi Tullkki 15.4.2015 Suomen

Lisätiedot

Juha Lavapuro

Juha Lavapuro Juha Lavapuro 17.11.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 111/2015 vp eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

WIITAUNIONIN KOULUTOIMEN YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA v

WIITAUNIONIN KOULUTOIMEN YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA v 665/001/2016 Sivistyslautakunta 29.11.2016 138 WIITAUNIONIN KOULUTOIMEN YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA v. 2017 2018 Sisällysluettelo 1. Yhdenvertaisuuslaki 3 2. Ketä koskee, kenen on vastuu 3 3. Koulut ja

Lisätiedot

Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa

Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien ja kuntien sosiaali- ja terveysjohdon seminaari, Pohtimolampi 7.11.2013 Lapin aluehallintovirasto, sosiaalihuollon

Lisätiedot

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Johannes Heikkonen Turun Yliopisto. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 105/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työsopimuslain, merityösopimuslain sekä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta

Lisätiedot

Osallisuuden vahvistaminen: mitä YK:n vammaissopimus linjaa?

Osallisuuden vahvistaminen: mitä YK:n vammaissopimus linjaa? Osallisuuden vahvistaminen: mitä YK:n vammaissopimus linjaa? Harvinaissairauksien kansallinen konferenssi, Säätytalo 22.10.2018 Henrik Gustafsson, lakimies, Invalidiliitto ry YK:n vammaissopimuksen relevantit

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 18-19.2.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Esityksen sisältö

Lisätiedot

HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 231/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Taustaa Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi Perustuslaissa yksilöille taataan oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeudet ovat perustavanlaatuisia, kaikille ihmisille

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 19.1.2017 Liisa Murto Kynnys ry Itsemääräämisoikeus Perustuu perus- ja ihmisoikeuksiin Itsemääräämisoikeus lähtee jokaisen

Lisätiedot

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Mitä on suvaaminen?, ylitarkastaja Tasa-arvoyksikkö 1 Esityksen rakenne Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki Peruskäsitteitä Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus. 8.12.2015 Onnensilta, Hyvinkää

Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus. 8.12.2015 Onnensilta, Hyvinkää Henkilökohtainen apu ja itsemääräämisoikeus Onnensilta, Hyvinkää Matti Suontausta Lakimies Heta-Liitossa Valmistunut Turun yliopistosta jouluna 2013 Aloittanut Heta-Liitossa syksyllä 2014 Työtehtävät liittyvät

Lisätiedot

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA Sosiaaliturvauudistus Hallitus on ryhtynyt suomalaisen sosiaaliturvan uudistamiseen. Sosiaaliturvauudistuksen (SATA) tavoitteena

Lisätiedot

Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä. Opettajan tukimateriaali

Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä. Opettajan tukimateriaali Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä Opettajan tukimateriaali Tasa-arvo -materiaalia Diasarjaan on koottu linkkejä ja Lapin Letkan laatimaa tasa-arvomateriaalia, joita opettaja voi hyödyntää tasa- arvoa

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 11.11.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle vuoden 2017 tuloveroasteikkolaiksi sekä laiksi tuloverolain muuttamisesta (HE 135/2016

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanoton järjestäminen, toiminta-ajatus ja arvot sekä ajankohtaisia asioita

Turvapaikanhakijoiden vastaanoton järjestäminen, toiminta-ajatus ja arvot sekä ajankohtaisia asioita Turvapaikanhakijoiden vastaanoton järjestäminen, toiminta-ajatus ja arvot sekä ajankohtaisia asioita Tulosalueen johtaja Olli Snellman Maahanmuuttovirasto 4.3.2016 Vastaanotto, vastaanottokeskus ja palvelut

Lisätiedot

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma Raahen lukion tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on laadittu yhteistyössä

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 7.2.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle kansalaisaloitteesta avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin

Lisätiedot

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille - palvelu, Valtion taidemuseo 9.11.2011 Esityksen rakenne Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

VATES-päivät 2014: Dialogin paikka!

VATES-päivät 2014: Dialogin paikka! VATES-päivät 2014: Dialogin paikka! Arcada, Helsinki 9.4.2014 Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 Syrjinnän kielto työelämässä Perustuslaki 6 - yhdenvertaisuus: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta

Lisätiedot

Toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Toiminnallinen tasa-arvo- ja Rauman normaalikoulu Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo perustuslaissa 6 Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan

Lisätiedot

Viittomakielet lainsäädännössä Lyhyt katsaus

Viittomakielet lainsäädännössä Lyhyt katsaus 12.2.2019 Miten viittomakieli on vaikuttanut voimaantulonsa jälkeen Hallitussihteeri Maija Iles Viittomakielet lainsäädännössä Lyhyt katsaus Kielelliset oikeudet ovat perusoikeuksia Kielelliset oikeudet

Lisätiedot

Suomen kielimaisema muuttuu Kielelliset oikeudet Suomessa

Suomen kielimaisema muuttuu Kielelliset oikeudet Suomessa Suomen kielimaisema muuttuu Kielelliset oikeudet Suomessa Kieli ja syrjäytyminen -seminaari 8.2.2019 Valtiovarainministeriön Paja, Helsinki Matti Räsänen Kotimaisten kielten keskus Esityksen sisältö Kielelliset

Lisätiedot

Syrjinnän sääntely ja työelämä

Syrjinnän sääntely ja työelämä 1 Syrjinnän sääntely ja työelämä Esiteteksti heinäkuu 2004 (vain sähköisenä) Sisällysluettelo Lainsäädäntö... 2 Suomen perustuslaki (731/1999)... 2 Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)... 2 Työsopimuslaki (55/2001)...

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 36/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ja laiksi terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta

Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Henkilökohtainen apu -järjestelmä periaatteet ja lakitausta Lakimies Mika Välimaa 13.5.2014, Turku Kynnys ry Säädökset Vammaispalvelulaki (8-8 d, 3 a ) subjektiivinen oikeus palvelusuunnitelma Laki sosiaalihuollon

Lisätiedot

HE 128/2018 vp. Esityksessä ehdotetaan alle 18-vuotiaiden riistanhoitomaksua alennettavaksi nykyisestä 39 eurosta

HE 128/2018 vp. Esityksessä ehdotetaan alle 18-vuotiaiden riistanhoitomaksua alennettavaksi nykyisestä 39 eurosta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan alle 18-vuotiaiden riistanhoitomaksua

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen Alaikäiset ja biopankit -keskustelu 25.11.2014 Merike Helander Merike Helander, lakimies 25.11.2014 2 Esityksen

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari Lapsen oikeus opetukseen

Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari Lapsen oikeus opetukseen Esa Iivonen Lapsella on oikeus saada opetusta! Suomen Vanhempainliiton seminaari 21.8.2017 Lapsen oikeus opetukseen Koulun sisäilmaongelmiin liittyviä säädöksiä Perustuslaki Lapsen oikeuksien sopimus Perusopetuslaki,

Lisätiedot

Keudan järjestyssäännöt

Keudan järjestyssäännöt Keudan järjestyssäännöt Sisällys Keuda oppilaitoksena 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus 1 Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet 2 Opiskelijan oikeudet 2 Opiskelijan velvollisuudet 2 Opiskelijoiden yhdenvertaisuus

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön 10.9.2018 1 Yhdenvertaisuuden huomioiminen Anssi Pirttijärvi 6.9.2018 10.9.2018 2 Perustuslaki 6 Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa

ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa Nelli Ruotsalainen, hankesuunnittelija nelli.ruotsalainen@espoo.fi Kaksivuotinen Euroopan Sosiaalirahasto

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 Pentti Arajärvi Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 1 SUOMEN PERUSTUSLAKI 18 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa

Lisätiedot

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Rovaniemi 12.9.2013 Oikeusturvayksikön päällikkö, ylitarkastaja Keijo Mattila, 12.9.2013 1 PERUSOIKEUDET LAPSEN SUOJANA Perustuslain 6.3 : Lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Keudan järjestyssäännöt

Keudan järjestyssäännöt Keudan järjestyssäännöt Sisällys Keuda oppilaitoksena 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus 1 Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet2 Opiskelijan oikeudet 2 Opiskelijan velvollisuudet 2 Opiskelijoiden yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2016 2019 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä vastaa

Lisätiedot

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot