Liikuntabiologian laitoksen eettiset ohjeet tutkimusta ja opinnäytetöitä varten

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikuntabiologian laitoksen eettiset ohjeet tutkimusta ja opinnäytetöitä varten"

Transkriptio

1 Liikuntabiologian laitoksen eettiset ohjeet tutkimusta ja opinnäytetöitä varten Työryhmä: Taija Finni ja Antti Mero Päivitetty Yleistä tutkimusetiikasta Jokaisen tutkijan ja opinnäytetyötään tekevän opiskelijan pitää toimia työssään hyvän tieteellisen käytännön mukaan. Vastuu hyvän tieteellisen käytännön noudattamisesta kuuluu ensisijaisesti tutkijalle itselleen, mutta myös työn ohjaajille sekä tutkimusryhmälle kollektiivina, laitoksen johtajalle työympäristön kehittäjänä ja edellytysten asettajana ja rahoittajilla tutkimuksen toimintaedellytysten luojina Hyvä tieteellinen käytäntö 1. Toimintatapoina rehellisyys, yleinen huolellisuus ja tarkkuus (tutkimus, tallentaminen, esittäminen ja arviointi) 2. Eettisesti kestävät tiedonhankinta-, tutkimus- ja arviointimenetelmät sekä avoimuus julkaisemisessa 3. Muiden tutkijoiden työn ja saavutusten asianmukainen huomioon ottaminen 4. Tutkimuksen suunnittelu, toteuttaminen ja raportointi tieteelliselle tiedolle on tehtävä asetettujen vaatimusten mukaan 5. Tutkimusryhmän jäsenten asema, oikeudet, osuus työn tekemisestä sekä vastuut ja velvollisuudet pitää olla selkeästi määritelty. Lisäksi ennen tutkimuksen aloittamista on sovittava kirjallisesti tutkimusryhmän ja koehenkilöiden kesken tutkimustulosten omistajuudesta ja aineistojen säilyttämisestä. 6. Rahoituslähteiden ja sidonnaisuuksien ilmoittaminen rehellisesti 7. Hyvä hallintokäytäntö ja henkilöstö- ja taloushallinto 1.2. Hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset 1. Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä a. Esimerkkejä: puutteellinen viittaaminen aikaisempiin tutkimustuloksiin, tulosten ja menetelmien harhaanjohtava raportointi, samojen tulosten kaksoisjulkaisu, tutkittavien tai yleisön harhaanjohtaminen, muiden tutkijoiden osuuden vähättely 2. Vilppi tieteellisessä toiminnassa a. Sepittäminen: Keksittyjen havaintojen tai tulosten esittäminen tiedeyhteisölle, havaintoja ei ole tehty tutkimusraportissa kuvatulla tavalla tai menetelmällä ja tekaistujen tulosten esittäminen raportissa ovat sepittämistä. Alkuperäisten havaintojen tarkoituksellinen muokkaus / esittäminen niin, että havaintoihin perustuva tulos muuttuu, on epäeettistä. Perusteeton tutkimustulosten muuttaminen tai valikointi ja johtopäätösten kannalta olennaisten tulosten esittämättä jättäminen on väärin kuten myös samojen tulosten kaksoisjulkaisu ja yleisön harhaanjohtaminen b. Luvaton lainaaminen (plagiointi): Toisen julkituoman tutkimussuunnitelman käsikirjoituksen, artikkelin tai muun tekstin tai sen osan esittäminen omanaan. Plagioinnin muotoja ovat mm. Kopioi ja liitä-plagiointi tarkoittaa suoraa kopiointia materiaalista, jonka joku tai jotkut muut ovat tuottaneet. Suorat käännökset ilman asianmukaisia lähdeviitteitä ovat myös plagiointia. Vältä tätä käyttämällä lähteestä vain niitä tietoja tai

2 näkökulmia, joita haluat kertoa omassa tekstissäsi. Jos samaa tietoa löytyy useasta lähteestä, kaikki lähteet on syytä mainita. Vaihtoehtoisesti voit käyttää lainausmerkkejä, jos haluat käyttää tekstiä sitä muuttamatta. Yleensä suoria lainauksia ei käytetä tai ne ovat hyvin lyhyitä. Plagiointi sanaa tai sanoja vaihtamalla tarkoittaa sitä, kun alkuperäistekstiin on tehty vain pieniä muutoksia. Esim. sanajärjestyksen vaihtaminen tai sanojen korvaaminen synonyymeillä. Tyylin kopiointi tarkoittaa toisen tekijän päättelyn seuraamista lause lauseelta tai kappale kappaleelta mukaillen tekstin sisältöä. Vältä tätä painottamalla vain niitä asioita ja näkökohtia, joita itse haluat painottaa, sekä käyttämällä lähdeviiteitä. Idean plagiointi tarkoittaa toisen tekijän idean esittämistä omana siten, että ei anna kunniaa alkuperäiselle idean esittäjälle. Vältä tätä viittaamalla alkuperäisen idean esittäjään. c. Anastaminen: Alkuperäisen tutkimusidean, -suunnitelman tai -havaintojen anastaminen toiselta tutkijalta 3. Epäeettinen menettely tutkittavia kohtaan a. Piittaamattomuus henkilön yksityisyyden suojasta b. Epätarkka tietojen antaminen tulevista tutkimuksen osista c. Vakuutusasioiden hoitamatta jättäminen 4. Menettely hyvän tieteellisen käytännön loukkaustapauksissa a. Osapuolien kuuleminen laitoksen johtoryhmän toimesta b. Laitoksen johdon päättämät toimenpiteet c. Laitoksen johto informoi dekaania kaikista hyvän tieteellisen käytännön loukkauksista 2. Aineiston keräämisen etiikka 2.1. Tutkittavat Tutkimushankkeessa mukana oleminen saattaa olla monelle positiivinen kokemus, josta voi jopa oppia jotakin hyödyllistä. Tämähän on tavoitteenakin tietyissä tutkimustyypeissä. Mutta tutkimushankkeeseen osallistuminen voi aiheuttaa myös haittaa. Tutkimuksessa on aina asetettava tutkittavan etu ja hyvinvointi tieteen edelle. Tämän tulee olla käytäntö tutkimustilanteissa. Tutkittaville ei saa maksaa palkkiota. Tutkimuksesta aiheutuvista kustannuksista ja ansionmenetyksestä sekä muusta haitasta voidaan heille kuitenkin suorittaa kohtuullinen korvaus Tutkittaville annettava informaatio / koehenkilötiedote Ennen tutkimuksen alkamista tutkimuksen tavoitteet, menetelmät ja riskit on selitettävä osallistujille sillä tavalla, että he pystyvät ymmärtämään. Osallistujilta on saatava vapaaehtoinen, kirjallinen suostumus, ja heidän on tällöin tiedettävä, mistä hankkeessa on kysymys. Jos tutkittavat ovat alaikäisiä, kirjallinen suostumus on saatava heidän vanhemmiltaan tai huoltajalta. Minkäänlaisia pakkotoimia, piileviä tai avoimia, ei saa käyttää yritettäessä saada yksilöt osallistumaan tutkimushankkeeseen. Osallistujien harhaanjohtamista saadaan käyttää vain silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä eikä ole olemassa muuta tapaa tutkia ongelmaa kuin yllätysmomentti. Jos on käytetty harhaanjohtamista, on kaikille osallistujille jälkeenpäin annettava täydellinen ja rehellinen selvitys tutkimuksesta ja siitä, miksi menettely oli tarpeen. Esitäytetty pohja koehenkilöille jaettavasta informaatiosta: Koehenkilön suostumuslomakepohja LB.PDF Kyseistä lomaketta tulee käyttää pohjana myös opinnäytetöiden koehenkilötiedotteeseen ja suostumukseen. Lisätietoja:

3 2.3. Yleistä lausuntopyynnöistä / Jyväskylän yliopiston Eettinen Toimikunta Eettiseltä toimikunnalta voidaan hakea lausuntoa, jos tutkimuksen toteuttaminen sitä vaatii esimerkiksi silloin, jos tutkimuksen toteuttaminen voi aiheuttaa tutkittaville fyysisiä, psyykkisiä tai oikeusturvaan liittyviä haittoja. Lausuntoa voivat hakea Jyväskylän yliopiston omat tutkijat ja yliopistoon kiinteässä yhteistyösuhteessa olevat tutkijat sekä tutkijaryhmät. Kansainvälisen yhteistyöhankkeen lausuntopyynnössä tulee selvittää, miten eettiset vastuukysymykset on otettu huomioon ulkomailla suoritettavissa tutkimuksissa. Huomioon on myös otettava eri maiden omat käytännöt ja vaatimukset tutkimuksen eettisistä näkökohdista. Yleisperiaatteena on, että lausuntoa haetaan kokeellisiin tutkimusasetelmiin ja erityisesti jatko-opintoihin ja laitoksen laajoihin tutkimusprojekteihin. On huomioitava, että kansainvälinen tiedejulkaisutapa vaatii usein eettisen lausunnon tutkimuksen toteuttamiselle ja julkaisemiselle. Ennen jatko-opintoja eettistä lausuntoa hakee tutkimuksen/opinnäytetyön ohjaaja, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Ohjeet lausuntopyyntöjen laatimiseen Toimikunta edellyttää oman lausuntonsa perusteeksi saavansa lausuntoa tarvitsevan hankkeen tutkimussuunnitelman, sen tiivistelmän sekä selvityksen tutkittaville jaettavasta informaatiosta eli koehenkilötiedotteen. Mikäli tutkittavilta pyydetään erillinen suostumus tutkimukseen, tulee käytettävä suostumuslomake liittää lausuntopyyntöön. Erillinen suostumus tutkimukseen on pyydettävä, jos tutkittava on alaikäinen. Tällöin suostumus tulee pyytää hänen huoltajaltaan tai lailliselta edustajaltaan. Erillinen suostumus on pyydettävä lisäksi, jos tutkittava ei mielenterveydellisen häiriön, kehitysvammaisuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi kykene pätevästi antamaan suostumustaan. Tällöin suostumus tulee pyytää tutkittavan lähiomaiselta, muulta läheiseltä tai hänen lailliselta edustajaltaan. Myös tämä suostumuslomake tulee liittää lausuntopyyntöön. Tutkittaville jaettavasta informaatiosta tulee ilmetä seuraavaa: 1) tutkijoiden yhteystiedot sekä vastuullinen tutkija 2) tutkimuksen taustatiedot soveltuvin osin: tutkimuslaitos tai -laitokset, tukiorganisaatiot tai - henkilöryhmät 3) tutkimusaineiston säilyttäminen (rekisteriseloste) 4) tutkimuksen tarkoitus, tavoite ja merkitys 5) menettelyt, joiden kohteiksi tutkittavat joutuvat 6) hyödyt ja haitat, joita tutkittavat/koehenkilöt kohtuudella voivat odottaa; erityisesti tutkimuksen aiheuttamat mahdolliset rasitteet tai terveydelliset riskit tutkittaville sekä niiden todennäköisyys 7) miten ja mihin tietoja aiotaan käyttää 8) tutkittavien oikeudet: että he voivat kieltäytyä osallistumasta tutkimukseen, että he voivat missä tahansa vaiheessa kysyä lisätietoja tutkimuksesta ja että he voivat missä vaiheessa tahansa perua osallistumisensa tutkimukseen 9) onko tutkittavat vakuutettu tutkimusprojektin puolesta vai oletetaanko, että tutkittavat osallistuvat tutkimukseen omien henkilökohtaisten vakuutustensa varassa. Suostumusasiakirja on päivättävä ja sen allekirjoittavat suostumuksen antaja ja vastaanottaja. Jäljennös asiakirjasta on annettava suostumuksen antajalle. Opinnäytetyön yhteydessä suostumuslomake on hankittava kaikilta osallistujilta. Jos tutkittaville ei oteta vakuutusta tutkijoiden puolesta, on tämä selvästi kirjattava suostumuslomakkeen kohtaan VAKUUTUS. Tällöin on lisättävä huomautus, että suosittelemme, että tutkittavilla on oma, voimassaoleva tapaturma- ja sairausvakuutus.

4 Opiskeluun liittyvässä toiminnassa olevaa opiskelijaa koskee seuraava säännös vakuutuksesta: Yliopiston opiskelijoita ei ole erikseen vakuutettu, mutta heidän turvanaan on asetus opiskelijatapaturman korvaamisesta (851/48). Asetuksen mukaisesti laboratorio- tai kenttätyössä tai muussa käytännöllisessä harjoittelutyössä sattunut ja kysymyksessä olevalle opiskelumuodolle ominaisten olosuhteiden aiheuttama tapaturma korvataan työtapaturmana. Korvausta haetaan yliopiston tapaturma-asiamiehen välityksellä valtiokonttorilta. Mikäli opiskelija tekee tutkielmaansa työsuhteessa yritykseen tai organisaatioon, on työnantajan huolehdittava opiskelijan vakuuttamisesta Tutkimuksessa kerätty tieto Tutkimustietojen on oltava luottamuksellisia ja kaikkien osallistujien on jäätävä nimettömiksi, elleivät he ole antaneet lupaa identiteetin paljastamiseen. Erityisesti henkilötietojen käsittelyssä pitää varmistaa yksityisyyden suoja. Henkilötiedolla tarkoitetaan kaikenlaista luonnollista henkilöä taikka hänen ominaisuuksiaan tai elinolosuhteitaan kuvaavia merkintöjä. Näitä tietoja on säilytettävä turvallisesti. Sitten kun tietoja ei enää tarvita suostumuksessa mainittuun tarkoitukseen, ne on hävitettävä. Suositeltava käytäntö on, että tutkittaville annetaan yksilöllinen koodi (esim. AA00), jota käytetään kaikissa mittauspöytäkirjoissa ja tiedostoissa koehenkilön nimen sijaan. Nimi ja muut perustiedot (esim. osoitteet, puhelinnumerot) sekä niihin yhdistyvä yksilöllinen koodi säilytetään turvallisessa paikassa. 3 Tulosten julkaisusta 3.1. Tiedon julkisuus Yksi tieteellisen tiedon kriteereistä on julkisuuden periaate. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) säätelee mm. pro gradu -tutkielmien julkisuutta. Opinnäytetöiden julkisuus voi aiheuttaa ongelmia mm. tilanteessa, jossa tutkimus halutaan lähettää julkaistavaksi tieteelliseen lehteen, jossa toimii vertaisarviointi. Yleensä tällaiset lehdet edellyttävät, ettei tutkimusta ole aiemmin julkaistu missään. Nykyään verkkojulkaisukäytäntö on entisestään vaikeuttanut tilannetta. Tilanteessa, jossa opinnäytetyö tullaan lähettämään julkaistavaksi, sitä ei lähetetä yliopiston verkkojulkaisuksi. Toinen ongelmatilanne syntyy yrityslähtöisissä tutkimuksissa tiedon ja aineistojen osalta, sillä yritykset haluavat yleensä pitää tärkeät tiedot salassa mm. kilpailijoilta. Opiskelijoiden oikeusturvan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että opinnäytteiden arvostelussa noudatetaan yhtenäisiä periaatteita. Opinnäytteet ovat tutkintojen osia, joiden tulee olla avoimesti arvioitavissa. Julkisuudella taataan opinnäytteiden objektiivinen ja tasapuolinen arvostelu Sidonnaisuudet ja salassapito Julkisuuden periaate saattaa rajoittaa tutkimusaiheita ja -kohteita, mutta toisaalta periaate on äärimmäisen tärkeä ja sitä täytyy kunnioittaa. Käytännössä opiskelijat joutuvat yritysyhteistyöprojekteissa usein tekemään kaksi tutkimusraporttia, joista toinen tulee yliopistolle ja julkiseen käyttöön ja toinen yrityksen käyttöön. Jos opinnäytteen tekijä saa rahoitusta yliopiston ulkopuoliselta taholta, esimerkiksi yksityiseltä yritykseltä, varsinaiseen arvosteltavaan työhön ei saa sisällyttää liike- tai ammattisalaisuuksia, vaan ne on jätettävä työn tausta-aineistoon. Ongelmia voi myös syntyä kesken tutkimusprosessin, sillä esimerkiksi omistussuhteiden vaihtumisesta, organisaation sisäisistä ristiriidoista tai ei-toivotuista tuloksista voi seurata se, että organisaatio haluaa vetäytyä projektista ennen tutkimuksen valmistumista ja saattaa myös kieltää

5 aineistojen käyttämisen kokonaan. Tällaisissa tapauksissa ainoa keino on neuvotella yrityksen kanssa asiasta. Hyvin tehdyt kirjalliset sopimukset estävät yleensä tällaiset ongelmat, toisaalta niitä tehdään edelleen liian harvoin. Sopimustutkimuksessa suurimpana ongelmana ovat luonnollisesti yritysten salassapitosopimuskäytännöt tiedon osalta, joka liittyy suoranaisesti yritysten tuotteisiin ja siten niiden yritystoimintaan. Tämä estää tiedon vapaan julkaisun, yleensä määräajaksi. Tätä ei kuitenkaan voitane pitää varsinaisena ongelmana, sillä tutkimussopimusta tehtäessä tiedon julkaisusta tulee tehdä tarkat pykälät, jota molemmat osapuolet noudattavat. Ratkaisuna on siis se, että tehdään tarkka tutkimussopimus, joka ei jätä tilaa yllätyksille. Jyväskylän yliopiston keksintöohjesääntö antaa tähän hyvät eväät. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen. Hyvää tieteellistä käytäntöä on, että tutkimuksen rahoituslähteet ja tutkimuksen tuloksille suunniteltu käyttötarkoitus, jos sellaista on, esitetään tutkimuksen loppuraportissa. Näillähän voi käytännössä olla vaikutusta tutkijan aineistostaan tekemiin johtopäätöksiin, eikä rehellisen tutkijan kuvaan sovi se, että hän yrittää pitää piilossa nämä mahdolliset tulosten tendenssin lähteet. Lisätietoa ja lähteitä: Jyväskylän yliopiston eettinen toimikunta Tietosuojaviranomaisten sivut Helsinki Declaration Tietoa immateriaalioikeksista Tietoa tutkimussopimuksista Tutkimuseettinen neuvottelukunta

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUKSET TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK)

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUKSET TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUKSET TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) TUTKIMUKSEN EETTINEN ARVIOINTI SUOMESSA (www.research.fi) TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari 21.3.2011 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT TUTKIMUSEETTINEN TOIMIKUNTA (http://www.uef.fi/uef/tutkimusetiikka) professori Risto

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimustoiminnan eettiset suuntaviivat

Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimustoiminnan eettiset suuntaviivat Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimustoiminnan eettiset suuntaviivat Kasvatustieteiden tiedekunta haluaa näiden suuntaviivojen avulla kiinnittää huomiota tutkimuseettisiin kysymyksiin, vahvistaa hyvää

Lisätiedot

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon kehitys Nimikirjalain muutos 1989 -> valtaosa tieteellisistä, opetuksellisista

Lisätiedot

Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa

Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa Sanna Kaisa Spoof, TENK Tekijyys tieteessä seminaari 25.11.2015 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu asetuksella 1991

Lisätiedot

Tekniikan alan kesäkandiseminaari Tiede ja tieteen pelisäännöt. Stina Giesecke Vanhempi yliopistonlehtori

Tekniikan alan kesäkandiseminaari Tiede ja tieteen pelisäännöt. Stina Giesecke Vanhempi yliopistonlehtori Tekniikan alan kesäkandiseminaari 2016 Tiede ja tieteen pelisäännöt Stina Giesecke Vanhempi yliopistonlehtori 31.05.2016 Käsiteltävät asiat Mitä tiede on? Tieteellisen työskentelyn hyvät käytännöt Tieteen

Lisätiedot

TENK, tutkimus ja yhteiskunta

TENK, tutkimus ja yhteiskunta TENK, tutkimus ja yhteiskunta Sanna Kaisa Spoof, TENK VNK aamukahvit 6.4.2016 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu asetuksella 1991 Itsenäinen ja riippumaton asiantuntijaelin OKM nimittää

Lisätiedot

Vastuullinen YAMK-tutkinto. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia

Vastuullinen YAMK-tutkinto. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia Vastuullinen YAMK-tutkinto Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Perustettu ja tehtävät määrätty asetuksella (1991/1347); aloitti 1.2.1992 OKM

Lisätiedot

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011 HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna 1991 (Asetus tutkimuseettisestä neuvottelukunnasta

Lisätiedot

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Erilaiset aineistot yhteiskuntatieteissä - Esimerkkeinä lastensuojelu-

Lisätiedot

Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta

Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta 29.10.2018 Kuka tai mikä toimikunta arvioi? Puutteellinen tutkittavien informointi

Lisätiedot

Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto

Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto Hyvän tieteellisen käytännön oppiminen ja Turnitinin käyttöönotto Strateginen rasti 15.5.2013: Hyvä tieteellinen käytäntö opetuksessa Markku Ihonen TENK:n ohje Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen

Lisätiedot

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Eettisen toimikunnan työskentely Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Toimikunnan asema Toimikunnalla ei ole lakisääteistä asemaa Toiminta perustuu rehtorin päätökseen Toimikunnan tehtävä Eettisten asioiden

Lisätiedot

Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti:

Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti: LAUSUNTOHAKEMUS tutkimuseettiselle toimikunnalle Pvm Dnro / (sihteeri täyttää tämän kohdan) Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (Ksshp) tutkimuseettinen toimikunta on alueellinen lakisääteinen toimikunta,

Lisätiedot

TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13

TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13 TUTKIMUSETIIKKA Hanna Vilkka 1 HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? 2 Tutkimusetiikka = Hyvän tieteellisen käytännön noudattaminen koko tutkimusprosessin ajan Tarkoittaa yleisesti

Lisätiedot

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI Ihmistieteiden tutkimusmenetelmiä käyttävän tutkimuksen eettiset periaatteet ja eettinen ennakkoarviointi Suomessa Keskustelu eettisen ennakkoarvioinnin ohjeistuksesta

Lisätiedot

Juridiikka etiikan tukena

Juridiikka etiikan tukena Juridiikka etiikan tukena Jyväskylän yliopiston eettisen toimikunnan seminaari Tutkimuksen etiikka ja juridiikka 6.11.2008 Lakimies Visa Hiltunen Esityksen sisältö I ETIIKKA LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ II JULKAISEMINEN

Lisätiedot

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 LINKKEJÄ LINKKEJÄ

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 LINKKEJÄ LINKKEJÄ KIRJALLISUUTTA 1 Tieteen etiikka 13 Eettiset perusvaatimukset tutkimustyössä Clarkeburn, Henriikka ja Arto Mustajoki, Tutkijan arkipäivän etiikka, Vastapaino, Tampere 2007. Hallamaa, Jaana, Veikko Launis,

Lisätiedot

KIRJALLISUUTTA 1 TIETEEN ETIIKKA LINKKEJÄ KIRJALLISUUTTA 2. Tutkija työssään LINKKEJÄ

KIRJALLISUUTTA 1 TIETEEN ETIIKKA LINKKEJÄ KIRJALLISUUTTA 2. Tutkija työssään LINKKEJÄ TIETEEN ETIIKKA 13 Eettiset perusvaatimukset tutkimustyössä 2012 Ilpo Halonen, ilpo.halonen@helsinki.fi Materiaalia saa käyttää ainoastaan henkilökohtaisiin opiskelutarkoituksiin! 2 KIRJALLISUUTTA 1 Clarkeburn,

Lisätiedot

Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet

Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet 1 Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto 2 Tutkimuseettisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio 1 (5) Saapunut Kiertoon 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Suoritetut tutkinnot ja nykyinen koulutusala tai työtehtävä 2 TUTKIMUSRYHMÄN MUUT JÄSENET (tarvittaessa erillisellä

Lisätiedot

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA)

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) N:o 841 2787 Liitteet Liite 1 Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) ENNAKKOILMOITUS KLIINISESTÄ LÄÄKETUTKIMUKSESTA 1. Viranomainen täyttää Saapunut Diaari-/rekisterinumero

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Arja Kuula, kehittämispäällikkö Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Tampereen yliopisto 21.03.2011 Itä-Suomen yliopiston tutkimusetiikan seminaari Tarpeet

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusetiikasta

Ajankohtaista tutkimusetiikasta Terveiset Helsingissä 2.11.2010 järjestetystä Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä -seminaarista Professori Matti Lehtihalmes Etiikka-työryhmän kokous 21.12.2010 klo 13.15 Ajankohtaista tutkimusetiikasta

Lisätiedot

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN 2011-2012 Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta 21.9.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna 1991 (Asetus tutkimuseettisestä

Lisätiedot

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019)

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019) Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019) Etiikan päivä 13.3.2019, Tieteiden talo, Helsinki Arja Kuula-Luumi, kehittämispäällikkö (Tietoarkisto) TENK:n työryhmän puheenjohtaja

Lisätiedot

Hyvä tieteellinen käytäntö

Hyvä tieteellinen käytäntö Julkaise tai unohdu Ajatuksia julkaisupolitiikasta ja väitöskirjatöistä 8.5.2013 Tampereen yliopisto, CMT Hyvä tieteellinen käytäntö Tutkijat ottavat muiden tutkijoiden työn ja saavutukset asianmukaisella

Lisätiedot

Eero Vuorio 10.4.2006 TUTKIMUSETIIKKAA KOULUTTAJILLE: TUTKIMUSEETTISEN NEUVOTTELUKUNNAN (TENK) TOIMINTA VUONNA 2006

Eero Vuorio 10.4.2006 TUTKIMUSETIIKKAA KOULUTTAJILLE: TUTKIMUSEETTISEN NEUVOTTELUKUNNAN (TENK) TOIMINTA VUONNA 2006 Eero Vuorio 10.4.2006 TUTKIMUSETIIKKAA KOULUTTAJILLE: TUTKIMUSEETTISEN NEUVOTTELUKUNNAN (TENK) TOIMINTA VUONNA 2006 TUTKIMUSETIIKKAA KOULUTTAJILLE Tavoite: avoin keskustelu siitä miten tutkimusetiikkaa

Lisätiedot

Tutkimusetiikkaa. Marja-Liisa Kinnunen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ

Tutkimusetiikkaa. Marja-Liisa Kinnunen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ Tutkimusetiikkaa Marja-Liisa Kinnunen 28.3.2008 Jyväskylän yliopiston eettinen toimikunta Rehtorin asettama toimikunta Puheenjohtaja: Jussi Välimaa, KTL (Marja-Liisa Kinnunen, psykologia) Sihteeri: lakimies

Lisätiedot

ETIIKAN ALKEET KESKUSTAKAMPUKSEN TUTKIMUSETIIKKAILTAPÄIVÄ Liisa Nieminen

ETIIKAN ALKEET KESKUSTAKAMPUKSEN TUTKIMUSETIIKKAILTAPÄIVÄ Liisa Nieminen ETIIKAN ALKEET KESKUSTAKAMPUKSEN TUTKIMUSETIIKKAILTAPÄIVÄ 14.4.2010 Liisa Nieminen Mitä tutkimusetiikka on? Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen (2002) (luotu menettelytavat, joiden

Lisätiedot

Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää): Tutkija täyttää: Tutkimuksen nimi: Tutkimuksen tekijä /-t: Tutkimus:

Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää): Tutkija täyttää: Tutkimuksen nimi: Tutkimuksen tekijä /-t: Tutkimus: TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 2013 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TUTKIMUSLUPAHAKEMUS Ylemmät korkeakoulututkinnot ja (YAMK, pro gradu, lisensiaatti, väitöskirja jne.) Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää):

Lisätiedot

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tutkittavan informointi ja suostumus Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista

Lisätiedot

TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta. Heidi Hyytinen

TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta. Heidi Hyytinen TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta Heidi Hyytinen 24.9.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Itsenäinen ja riippumaton toimija Toimisto sijoitettu Tieteellisten seurain

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ Dos., OTT, MA, Salla LötjL tjönen Tutkimuseettinen neuvottelukunta perusteet 1 Pääasialliset oikeuslähteet Kansalliset L lääl ääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999,

Lisätiedot

Akateeminen portfolio tutkijakoulujen ja tutkijakoulutettavien työssä Eero Vuorio Turun yliopisto (Tutkimuseettinen neuvottelukunta)

Akateeminen portfolio tutkijakoulujen ja tutkijakoulutettavien työssä Eero Vuorio Turun yliopisto (Tutkimuseettinen neuvottelukunta) Akateeminen portfolio tutkijakoulujen ja tutkijakoulutettavien työssä 05.11.2007 Eero Vuorio Turun yliopisto (Tutkimuseettinen neuvottelukunta) Kaksi näkökulmaa Tyvestä puuhun noustaan: hyvät käytänteet

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

Reliabiliteetti Luotettavuus', 'käyttövarmuus' ja 'toimintavarmuus

Reliabiliteetti Luotettavuus', 'käyttövarmuus' ja 'toimintavarmuus Luotettavuus Laadullisessa tutkimuksessa reliabiliteetin (luotettavuus) ja validiteetin (pätevyys) arviointi poikkeaa määrällisestä tutkimuksesta tärkeää on arvioida koko tutkimusprosessia reflektio, kriittinen

Lisätiedot

Suostumusmenettely käytännössä

Suostumusmenettely käytännössä Suostumusmenettely käytännössä Janne Backman, professori ja ylilääkäri Kliininen farmakologia HY/HUSLAB 1 Rekrytoinnin yleisiä periaatteita Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Päätöksen tulee

Lisätiedot

Hyvä tieteellinen käytäntö (HTK) ja sen loukkausepäilyjen. sairaanhoitopiirissä

Hyvä tieteellinen käytäntö (HTK) ja sen loukkausepäilyjen. sairaanhoitopiirissä Hyvä tieteellinen käytäntö (HTK) ja sen loukkausepäilyjen käsittely Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 2 (7) Sisällysluettelo 1. Hyvän tieteellisen käytännön loukkausten käsittelyssä noudatettava prosessi...

Lisätiedot

Määräys 3/2010 1/(8) Dnro 6578/03.00/2010 6.9.2010. Terveydenhuollon laitteilla ja tarvikkeilla tehtävät kliiniset tutkimukset. Valtuutussäännökset

Määräys 3/2010 1/(8) Dnro 6578/03.00/2010 6.9.2010. Terveydenhuollon laitteilla ja tarvikkeilla tehtävät kliiniset tutkimukset. Valtuutussäännökset Määräys 3/2010 1/(8) Terveydenhuollon laitteilla ja tarvikkeilla tehtävät kliiniset tutkimukset Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista (629/2010)

Lisätiedot

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari Tutkimuksen vastuullinen elinkaari Mitä jokaisen tutkimuspalveluissa työskentelevän tulisi tietää tutkimusetiikasta ja avoimesta tieteestä? Iina Kohonen, TENK Henriikka Mustajoki, TSV Riikka Palonkorpi,

Lisätiedot

Rekisterinpitäjä. Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö. Rekisterin nimi. Rekisterin käyttötarkoitus. Rekisterin tietosisältö

Rekisterinpitäjä. Rekisteriasioista vastaava yhteyshenkilö. Rekisterin nimi. Rekisterin käyttötarkoitus. Rekisterin tietosisältö Ekapeli-palvelun (Java-versiot: Ekapeli-Eskari, Ekapeli-Yksi, Ekapeli-Lukeminen, Ekapeli-Sujuvuus, Ekapeli- Maahanmuuttaja, Ekapeli-Spel-Ett, Ekapeli-Matikka) rekisteriseloste Henkilötietolain mukainen

Lisätiedot

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,

Lisätiedot

THL:n tutkimuseettinen työryhmä

THL:n tutkimuseettinen työryhmä THL:n tutkimuseettinen työryhmä Esitys TENK:in ja TUKIJA:n teemaseminaarissa Helsingissä 20.3.2012 Jussi Simpura, THL:n tutkimuseettisen työryhmän puheenjohtaja 20.03.2012 THL:n TUET 1 THL:n tutkimuseettinen

Lisätiedot

Potilaan asema ja oikeudet

Potilaan asema ja oikeudet Potilaan asema ja oikeudet Lakimies, VT Heli Kajava 12.9.2018 1 Potilaan oikeudet potilaslaissa (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992) oikeus laadultaan hyvään terveydentilan edellyttämään hoitoon

Lisätiedot

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI 2 Sisältö Aineiston elinkaari Aineistonkeruuvaihe Tutkimusluvat,

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Horisontissa 2020 strategiapäivä 26.4.2012 Vs. hallintojohtaja, VT Jari-Pekka Tuominen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Lääketieteellistä tutkimusta koskevat

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 25.8.2015 26.8.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

HTK-PROSESSIN KEHITTÄMISTARPEET

HTK-PROSESSIN KEHITTÄMISTARPEET HTK-PROSESSIN KEHITTÄMISTARPEET Keskustelutilaisuus hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen käsittelyprosessin kehittämisestä / TENK 30.10.2018 Sakari Melander HTK-prosessin kehittämistarpeet /

Lisätiedot

Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014

Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014 Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK 29.10.2014 Johdannoksi Yliopisto-opintojen tavoitteena on tukea opiskelijoiden oman alan akateemisen asiantuntijuuden rakentumista

Lisätiedot

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta: perusteet Tutkimuksesta vastaavan henkilön (TVH) tulee havaita ja arvioida tutkimukseen liittyvät eettiset

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 14.9.2015 15.9.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK Sanna Kaisa Spoof 17.5.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu

Lisätiedot

Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä

Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä Interventiotutkimuksen etiikkaa Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä 22.5.2013 Klassinen interventiotutkimus James Lind tekee interventiotutkimusta HMS Salisburyllä 1747 Keripukin hoitoa mm. siiderillä,

Lisätiedot

Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta?

Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta? Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta? EU Tietosuoja-asetuksen vaikutuksia 7.5.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 SISÄLTÖ 1) Yleistä 2) Suostumus 3) Katoanalyysi 7.5.2018 Esityksen

Lisätiedot

Mitä työnantaja odottaa nuorelta tutkijalta?

Mitä työnantaja odottaa nuorelta tutkijalta? Mitä työnantaja odottaa nuorelta tutkijalta? Naantali 26.4.2012 Jussi Mertsola Ylilääkäri Lastenklinikka, TYKS Lastenklinikka 2011 Tutkimusprojekteja 94 Tutkimushenkilöstöä 95, 312 palvelujaksoa Tutkijoita

Lisätiedot

LAPSET JA BIOPANKIT. Valvira 25.11.2014. Jari Petäjä

LAPSET JA BIOPANKIT. Valvira 25.11.2014. Jari Petäjä LAPSET JA BIOPANKIT Valvira 25.11.2014 Jari Petäjä 1 Lasten elämänkaari sairaanhoidon näkökulmasta Aikuisten hoito kasvu ja kehitys perhe ja vanhemmuus raha, taudit potilaan hoitomyöntyvyys 0 ikä 16 25

Lisätiedot

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS Tutkimuksen päätyttyä huomioitavat tietosuoja-asiat Ylitarkastaja Heljä-Tuulia Pihamaa Tietosuojavaltuutetun toimisto Tilastokeskus 6.5.2009, Helsinki LUENTOAIHEET Yleistä

Lisätiedot

Lisätiedot Pyydämme Teitä tarvittaessa esittämään tutkimukseen liittyviä kysymyksiä tutkijalle/tutkimuksesta vastaavalle henkilölle.

Lisätiedot Pyydämme Teitä tarvittaessa esittämään tutkimukseen liittyviä kysymyksiä tutkijalle/tutkimuksesta vastaavalle henkilölle. Tiedote tutkimuksesta 1 (5) TIEDOTE TUTKIMUKSESTA Tutkimusperustainen vaativaan erityiseen tukeen liittyvän osaamisen vahvistaminen opettajankoulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa (TUVET) Pyyntö osallistua

Lisätiedot

Laitetutkimukset terveydenhuollossa Minna Kymäläinen Tarkastaja

Laitetutkimukset terveydenhuollossa Minna Kymäläinen Tarkastaja Laitetutkimukset terveydenhuollossa 17.3.2017 Minna Kymäläinen Tarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 TAUSTA Ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta

Lisätiedot

Tietosuoja, tutkimusetiikka ja aineistonhallinta

Tietosuoja, tutkimusetiikka ja aineistonhallinta Tietosuoja, tutkimusetiikka ja aineistonhallinta FT Katja Fält Tietoasiantuntija Tampereen teknillinen yliopisto Kirjasto (Julkaisemisen ja tutkimuksen tuki) katja.falt@tut.fi Kuvat: Unsplash TUTKIMUSETIIKKA

Lisätiedot

TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8.

TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8. TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8.2013 19.8.2013 Pääsihteeri Outi Konttinen 1 Tietoiskun sisältö Lyhyesti

Lisätiedot

YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA

YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA Tässä dokumentissa on esitelty Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo ry:n eri rekisterien rekisteriselosteet. Nämä rekisterit ovat seuraavat: 1. Demon sidosryhmärekisteri:

Lisätiedot

Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä

Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä 22.5.2013 22.5.2013 1 Miksi plagiaatintunnistusjärjestelmä? Internet mahdollistaa, opiskelussa nykypäivää Viimeisin uutinen maailmalta YLE 6.2.2013: Saksan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A Hanna Vilkka

KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A Hanna Vilkka KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A Hanna Vilkka 1 LUENTOTEEMAT Tutkimusetiikka ja tutkimuksen arvovapaus Jürgen Habermasin tiedonintressiteoria Tiedonintressit tutkimusotteiden näkökulmasta Havainto,

Lisätiedot

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli

Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Tiedote tutkimuksesta 1(5) Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Yleistä Mahdollista tutkittavaa puhutellaan yleensä teitittelemällä. Menettely kuitenkin vaihtelee kohderyhmän mukaan. Tiedote

Lisätiedot

TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET. Tietosuoja on: 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? TSV:n tehtävät. Tietosuojaperiaatteet: (HetiL)

TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET. Tietosuoja on: 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? TSV:n tehtävät. Tietosuojaperiaatteet: (HetiL) TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? Ylitarkastaja Heljä-Tuulia Pihamaa Tietosuojavaltuutetun toimisto 27.9.2005, Helsinki 2. HENKILÖTIETOLAKI JA LÄÄKETIETEELLINEN

Lisätiedot

THL ja rekisteritutkimusten luvat

THL ja rekisteritutkimusten luvat THL ja rekisteritutkimusten luvat Suunnittelija Arto Vuori, THL Tieto-osasto Alueellisten eettisten toimikuntien sihteerien neuvottelupäivä, Helsinki, 28.3.2011 THL ja rekisteritutkimusten luvat 1. THL:n

Lisätiedot

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA/HAKIJAT Hakemuksen saapumispvm Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Muut tutkimuksen tekemiseen osallistuvat henkilöt Sukunimi Etunimi

Lisätiedot

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan?

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.4.2015 Tutkimuskäyttöön tietoja luovuttavien viranomaisten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetus (GDPR)

EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) Mikä GDPR? The General Data Protection Regulation (GDPR) = EU:n tietosuoja-asetus Asetus, ei direktiivi, eli kaikkien jäsenmaiden on pakko noudattaa Astuu voimaan 25.5.2018

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1/2 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1. Tutkimusluvan hakijan tiedot Sukunimi Etunimet Syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 2. Asiakirjat, joihin tutkimuslupaa haetaan

Lisätiedot

Kvalitatiivisen datan avaaminen. Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit

Kvalitatiivisen datan avaaminen. Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit Kvalitatiivisen datan avaaminen Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit 30.5.2017 Esityksen sisältö Tunnisteellisten aineistojen käsittely Tekijänoikeus ja aineistot Sosiaalisen median

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA

TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA Lausuntopyyntölomake liitteineen toimitetaan yhtenä pdf-dokumenttina toimikunnan sihteerille () kaksi viikkoa ennen Tutkimuseettisen

Lisätiedot

AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA

AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA Tietosuojavastaava Jarkko Reittu 13.11.2018 Aineiston jakamisen myyteistä ja haasteista/jarkko Reittu 1 ESITYKSEN KOHDE Kuinka tietosuojalainsäädäntö rajoittaa

Lisätiedot

Oheistusta selkeyttävä prosessikuvaus on liitteessä 2.

Oheistusta selkeyttävä prosessikuvaus on liitteessä 2. HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 1/2010 1 (5) OPINNÄYTETYÖN TUTKIMUSLUPA 1 Ohjeen sovellusala 2 Tutkimusluvan hakeminen opinnäytetyölle Opinnäytetyöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Suostumus biopankkitutkimukseen

Suostumus biopankkitutkimukseen Suostumus biopankkitutkimukseen Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari Riitta Burrell, STM 29.10.2013 Esityksen rakenne 1) Yhteiskunnallinen ympäristö, jossa näytetutkimusta harjoitetaan 2) Omistusoikeusmalli

Lisätiedot

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja perusoikeutena Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha

Lisätiedot

Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen

Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen Päivi Åstedt-Kurki Professori, PääP äätoimittaja 30.3.2010 Hoitotiede -lehti Lehteä kustantaa HTTS ry. Julkaistu vuodesta 1989 Lehden toimitus vuorotellen

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi

Hyvinkään kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi 1 (6) Hakemuksen saapumispäivämäärä 1 LUVAN HAKIJA TAI RYHMÄN VASTUU- HENKILÖ Sukunimi Osoite Puhelin Oppi-/tutkimuslaitos 1 Yliopisto Muu korkeakoulu Keskiasteen/ammatillinen koulu 4 Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti Harjoitustyön ohje Tehtävänäsi on laatia tutkimussuunnitelma. Itse tutkimusta ei toteuteta, mutta suunnitelman tulisi

Lisätiedot

PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ

PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ TUTKI 2-SEMINAARI PAULIINA KUPILA MITÄ ON PLAGIOINTI? Plagioinnilla (plagiarism) eli luvattomalla lainaamisella tarkoitetaan jonkun toisen julkituoman tutkimussuunnitelman,

Lisätiedot

Tilastolaki uudistuu. Tutkimusaineistot etäkäyttöön -seminaari

Tilastolaki uudistuu. Tutkimusaineistot etäkäyttöön -seminaari Tilastolaki uudistuu Tutkimusaineistot etäkäyttöön -seminaari 21.11.2012 Tilastolain uudistamisen tilanne Tilastolakityöryhmä 1.10.2010 31.12.2011 Työryhmän loppuraportti VM:lle 30.12.2011 Lausuntokierros

Lisätiedot

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000 TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 2/2015 1 (5) SAIRAANHOITOPIIRI Yhtymähallinto 26.1.2015

HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 2/2015 1 (5) SAIRAANHOITOPIIRI Yhtymähallinto 26.1.2015 HELSINGIN JA UUDENMAAN JOHTAJAYLILÄÄKÄRIN 2/2015 1 (5) OPINNÄYTETYÖN TUTKIMUSLUPA 1 Ohjeen sovellusala 2 Tutkimusluvan hakeminen opinnäytetyölle Opinnäytetyöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A

KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A Hanna Vilkka LUENTOTEEMAT Tutkimusetiikka Tutkimuksen arvovapaus Metodologiset apuvälineet: teoria, käsitteet, havainnot, arkitieto ja tieto operationalisointi, ymmärtäminen,

Lisätiedot

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi 2 Esityksen sisältö Tietoarkisto Tieteen avoimuus Tutkittavien informointi

Lisätiedot

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö HÄMEENKYRÖN KUNTA REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Perusturva Terveyspalvelut 15.4.2014 1. Terveydenhuollon toimintayksikkö (rekisterinpitäjä) 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisteriasioiden

Lisätiedot

Tutkittavien informointi. Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi

Tutkittavien informointi. Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi Tutkittavien informointi Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi 2 Eettisen arvioinnin keskeiset asiat aineistonhallinnan näkökulmasta Tietoturva Säilytys, arkaluonteisen aineiston suojaaminen, tarpeettomien tunnisteiden

Lisätiedot

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä 13.11.2017 Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa Merike Helander Merike Helander, lakimies 13.11.2017 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi lääketieteellisestä. annetun lain 6 ja 9 :n muuttamisesta. lääketieteellisestä tutkimuksesta

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi lääketieteellisestä. annetun lain 6 ja 9 :n muuttamisesta. lääketieteellisestä tutkimuksesta EV 287/1998 vp - HE 229/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi lääketieteellisestä tutkimuksesta sekä potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 6 ja 9 :n muuttamisesta Eduskunnalle

Lisätiedot

Tapauskuvaukset: hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyt JYU:ssa

Tapauskuvaukset: hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyt JYU:ssa Tapauskuvaukset: hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyt :ssa 2010 2018 Jyväskylän yliopisto noudattaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita HTK-tapausten käsittelyssä mukaan lukien asianosaisten

Lisätiedot

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto Suomen Lääkintäoikeuden ja etiikan seura ry 22.3.2012 Yleistä tietosuojasta Tietosuojanäkökulma biopankkitoimintaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN EETTISET PERIAATTEET

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN EETTISET PERIAATTEET JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN EETTISET PERIAATTEET JAMKin hallituksen hyväksymä 13.5.2013 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Eettinen toimikunta... 4 3 Eettisistä periaatteista viestiminen... 4 4 Yleiset eettiset

Lisätiedot

Toimikuntien tehtävät ja toimintaa ohjaava lainsäädäntö. Lasse Lehtonen Professori, hallintoylilääkäri. 28.8.2013 Lasse Lehtonen

Toimikuntien tehtävät ja toimintaa ohjaava lainsäädäntö. Lasse Lehtonen Professori, hallintoylilääkäri. 28.8.2013 Lasse Lehtonen Toimikuntien tehtävät ja toimintaa ohjaava lainsäädäntö Lasse Lehtonen Professori, hallintoylilääkäri 17.1.2002 Lasse Lehtonen Nürnbergin säännöt 1. tutkimukseen osallistumisen tulee olla vapaaehtoista

Lisätiedot

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014

Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen 25.11.2014 Lapsen itsemääräämisoikeuden käyttäminen Alaikäiset ja biopankit -keskustelu 25.11.2014 Merike Helander Merike Helander, lakimies 25.11.2014 2 Esityksen

Lisätiedot

HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, tutkimuseettinen neuvottelukunta

HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, tutkimuseettinen neuvottelukunta Eettinen kipu ja riski Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen riskit, ennakkoarvioinnin tarpeellisuus sekä ohjeistaminen Tieteiden talo, Helsinki 6.10.2008 HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Ihmistieteiden eettiset periaatteet

Ihmistieteiden eettiset periaatteet Ihmistieteiden eettiset periaatteet Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan seminaari 2.11.2010, Tieteiden talo, Helsinki.

Lisätiedot

PJ:n puheenvuoro uusille eettisten toimikuntien jäsenille Katia Käyhkö LT Yleislääketieteen erikoislääkäri HUS Koordinoivan tmk:n pj

PJ:n puheenvuoro uusille eettisten toimikuntien jäsenille Katia Käyhkö LT Yleislääketieteen erikoislääkäri HUS Koordinoivan tmk:n pj PJ:n puheenvuoro uusille eettisten toimikuntien jäsenille Katia Käyhkö LT Yleislääketieteen erikoislääkäri HUS Koordinoivan tmk:n pj Miten eettisessä toimikunnassa mukana oleminen olisi jäsenelle mahdollisimman

Lisätiedot