Pääomalaina on vierasta pääomaa, paitsi menetettäessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääomalaina on vierasta pääomaa, paitsi menetettäessä"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN HUMANPOLIS OY:LLE 537/0/014/2014 Khall Humanpolis Oy:n toimitusjohtajan Ritva Okkosen esitys Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien kunnanhallituksille: Tullut sähköpostilla Humanpolis Oy:n hallitus totesi kokouksessaan yhtiön vuoden 2015 miinuksen olevan euroa. Hallitus kävi keskustelun tarvittavista toimenpiteistä tilanteen korjaamiseksi. Hallitus päätti puheenjohtajan esityksestä esittää omistajatahoille (Muhos, Utajärvi ja Vaala), että kukin kunta antaa Humanpolis Oy:lle pääomalainan (viisikymmentätuhatta) euroa vakavaraisuuden vahvistamiseksi ja yhtiön maksuvalmiuden turvaamiseksi seuraavin ehdoin: 1) Pääoma ja korko saadaan maksaa yhtiön selvitystilassa ja konkurssissa vain kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella 2) Pääoma saadaan muutoin palauttaa ja korkoa maksaa vain siltä osin kuin yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän. Lainan korko on kiinteä 1 %. 3) Laina on vakuudeton Kunnanjohtaja Jukka Syvävirta on ilmoittanut olevansa esteellinen asian kohdalla. Perusteluna on Humanpolis Oy:n hallituksen jäsenyys (puheenjohtaja) Pääomalaina rahoitusmuotona Pääomalaina on vierasta pääomaa, paitsi menetettäessä Pääomalainasopimus on luottosopimus, jonka ehdoista osapuolet voivat sopia sopimusvapauden rajoissa ja ottamalla osakeyhtiölain (624/2006) säännökset huomioon. Osakeyhtiölaissa säädetään vähimmäisehdoista, joiden on sisällyttävä pääomalainasopimukseen. Pääomalaina on tyyppiesimerkki välipääomarahoituksesta. Välipääomarahoitus liittyy yrityksen rahoituksen kahteen päälajiin, joita ovat 1.tulorahoitus

2 2.yritykseen tehtävät pääomasijoitukset. Tulorahoitus merkitsee yrityksen liiketoiminnasta kertynyttä yhtiöön jätettyä voittoa. Pääomasijoitukset puolestaan jaetaan oman ja vieraan pääoman ehtoisiin sijoituksiin. Välirahoitus on osa oman ja vieraan pääoman ehtoisia sijoituksia. Pääomalaina huomioidaan yhtiön omana pääomana oman pääoman menettämiseen liittyvässä tilanteessa, vaikkakin se merkitään kirjanpidossa lähtökohtaisesti vieraaseen pääomaan erillisenä eränä. Pääomalaina verrattuna muihin rahoitusinstrumentteihin Pääomalainasta sovittaessa ei voida poiketa siitä, että yhtiön konkurssissa ja selvitystilassa pääomalainan pääoma ja korko maksetaan muita velkojia huonommalla etuoikeudella. Kuitenkin pääomalainavelkoja saa maksun ennen kuin omalle pääomalle maksetaan jako-osuuksia. Osakeyhtiölaki kieltää kikkailun Pääomalaina eroaa muista viimesijaisista lainoista, koska pääoman palautuksesta ja koron maksusta on säädetty pakottavalla lainsäädännöllä osakeyhtiölaissa. Pääomalainan takaisinmaksu ja vakuuden antaminen, jotka tapahtuvat vastoin osakeyhtiölain määräyksiä, rinnastetaan seuraamusten tasolla laittomaan varojenjakoon. Pääomalainan käyttötilanteet yrityksen rahoitusmuotona Pääomalainalla voidaan parantaa yhtiön vakavaraisuutta, koska sekä koron että lainan maksua on rajoitettu. Pääomalainan avulla yrityksen pääosakkaat saattavat helpommin pitää vakavaraisuuden vaaditulla tasolla, kuin jos päädyttäisiin osakepääomasijoituksiin. Pääomalainaa voidaan käyttää rahoitusinstrumenttina esimerkiksi silloin, kun halutaan järjestellä uudelleen yrityksen rahoitusta. Näin ollen pääomalainasopimus ei aina koske yhtiölle annettavaa uutta velkaa, vaan jo olemassa oleva velka voidaan muuntaa osaksi tai kokonaan pääomalainaksi. Pääomalainavelkojan suostuessa pääomalaina voidaan muuntaa sijoitetuksi vapaaksi omaksi pääomaksi, mutta toimenpiteeseen liittyvät vero-oikeudelliset kysymykset on otettava huomioon. Takaisinmaksun ja koron maksamisen erityispiirteet Pääomalainan pääoma saadaan palauttaa ja korkoa maksaa vain silloin kun yhtiön

3 vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän. Tämä merkitsee sitä, että pääomalainaa saa palauttaa ja korkoa maksaa jos pääomalainaa ei tarvita yhtiön tappion kattamiseen. Jos yhtiö ei voi maksaa korkoa eräpäivänä, se siirtyy maksettavaksi sellaisen tilinpäätöksen perusteella, jonka mukaan koronmaksu on sallittua. Maksun siirtyminen ei vaikuta koron sopimuksenmukaiseen erääntymiseen ja mahdollisen viivästyskoron laskentaan, jollei pääomalainasopimuksessa ole sovittu toisin. Vakuus pääomalainalle Osakeyhtiölain pakottavan säännöksen mukaan pääomalainan tai koron maksamisesta ei yhtiö tai sen tytäryhtiö saa antaa vakuutta. Muut tahot voivat antaa vakuuden. Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Rauno Maaninka vs. kunnanjohtajana, puhelin VS. KJ:N ESITYS: Vs.kunnanjohtajan esitys annetaan kokouksessa. KÄSITTELY: Merkittiin pöytäkirjaan, että Humanpolis Oy:n toimitusjohtaja Ritva Okkosen tilannekatsaus yhtiön tilanteesta kuultiin aiemmin kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että ennen käsittelyn alkamista: - Paula Juka ilmoitti olevansa esteellinen asian kohdalla. Esteellisyysperusteena Jukalla Humanpolis Oy:n hallituksen jäsenyys. Poistuessaan kokouksesta klo Juka ilmoitti poistuvansa samalla koko kokouksesta. - kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Merja Jurvakainen ja valtuuston puheenjohtaja Veli Paasimaa ilmoittivat olevansa esteellisiä käsittelemään asiaa ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo Esteellisyysperusteena Jurvakaisella Rokua Geoparkin johtoryhmän jäsenyys ja Paasimaalla Rokua Geoparkin johtoryhmän varajäsenyys. VS. KJ:N ESITYS KOKOUKSESSA: Kunnanhallitus palauttaa Humanpolis Oy:n asian kokonaisuudessaan uudelleen valmisteltavaksi. Kunnanhallitus päättää, että Humanpolis Oy:n asiasta tullaan järjestämään kolmen omistajakunnan kunnanhallitusten ja yhtiön hallituksen yhteinen ajatushautomo, jossa linjataan Humanpolis Oy:n tehtävät ja strategia tulevaisuudessa. Tämän jälkeen asia tuodaan uudelleen kuntien päätettäväksi. PÄÄTÖS: Kunnanhallitus hyväksyi vs. kunnanjohtajan esityksen.

4 Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen klo kokouksesta poistuneet Jurvakainen ja Paasimaa palasivat paikoilleen kokouksessa. Khall Lähtökohtana Humanpolis Oy:n osaomistuksen (osakkeet 883 kpl) hankkimisessa joulukuussa 2014 oli kuntien elinvoiman kehittäminen ja edistäminen Oulujokilaakson alueella (Muhos-Utajärvi-Vaala) sekä kun otettaisiin huomioon sote-järjestelystä tulevat mahdolliset ja merkittävät muutokset, tarvitaan laaja-alaista yhteistoimintaa elinvoiman kehittämiseen Oulujokilaakson kuntien alueella. Lisäksi on otettava huomioon, että uuden EU-ohjelmakauden alkaessa, kuntien tulee laaja-alaisesti tehdä yhteistyötä uusien rakennerahastojen ja EU:n erillisrahastojen hyödyntämiseksi. Tässä on tällöin huomioitava, kuka tehtävää hoitaa maakuntahallinnon tasolla. Kunnat tulevat olemaan alkaen ovat paikallisen osallistumisen, demokratian, sivistyksen ja elinvoiman yhteisöjä, jotka hoitavat asukkaiden päättämiä itsehallintotehtäviä (yleinen toimiala) ja laissa säädettyjä paikallisia tehtäviä. Kunnat vastaavat jatkossakin nykyisen lainsäädännön periaatteiden mukaisesti työllisyyden hoidosta ja edistämisestä. Kunnalla on edelleen vastuu seuraavista: osaamisen ja sivistyksen edistäminen, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, liikunta-, kulttuuri- ja muut vapaa-ajan palvelut, nuorisotoimi, paikallinen elinkeinopolitiikka, maankäyttö, rakentaminen ja kaupunkisuunnittelu. Huomioitavaa on, että Hallituksen linjauksen sekä mukaisesti ja tehdyn valmistelun pohjalta kuntien, maakunnan liittojen, elinkeino-, liikenneja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) ja aluehallintovirastojen (AVI) seuraavat tehtävät osoitetaan maakunnille: 1) EU:n rakennerahasto- ja muiden EU -tukien maakuntien liitoissa ja ELY-keskuksissa hoidettavat tehtävät. Humanpolis Oy:n toiminnassa on selkeästi erotettavissa tällä hetkellä 2 eri kokonaisuutta: 1) Rokua Geopark toiminta, joka on itsenäistä toimintaa sekä tähän toimintaa kunnat ovat jo sitoutuneet antamaan rahoituksen vuosittain euroa vuoteen 2018 saakka sekä 2) Humanpolis Oy toimii hankkeiden ja alueiden kehittäjänä (Muhos-Utajärvi-Vaala) alueella. Tämän toiminnan rahoitus tulee olla pääsääntöisesti hankkeiden kautta tapahtuvaa.

5 Tällä hetkellä kyseinen hankerahoitus seuraavalle hankekaudelle on Humanpolikselta saadun tiedon mukaan n euroa vuoteen 2018 saakka. Päätöksenteossa pääomalainaa myönnettäessä, huomioitakoon, mitä osakassopimuksessa sovittiin kohdassa 4: Yhtiön alkuvaiheen rahoituksen varmistamiseksi omistajakunnan osakkeenomistajat antavat kukin euron suuruisen omavelkaisen takauksen. Yhtiön tulee pyrkiä hoitamaan rahoitus, siten, että omistajakuntien omavelkaiset takaukset päättyvät. Mikäli Yhtiöön otetaan uusia osakkeenomistajia, myös heidän tulee osallistua Yhtiön rahoittamiseen. Uusien osakkeenomistajien rahoitusvastuusta sovitaan tarkemmin erikseen. Mikäli Yhtiö tarvitsee myöhemmin lisärahoitusta, Osakkeenomistajat sitoutuvat neuvottelemaan lisärahoitustarpeesta hyvässä hengessä. Yhtiön muusta rahoittamisesta sovitaan tarkemmin erikseen. Selvyyden vuoksi todetaan, että kenelläkään Osakkeenomistajalla ei ole velvollisuutta rahoittaa Yhtiötä, ellei siitä nimenomaisesti sovita. Tehdyn selvityksen ja riskianalyysin perusteella on nähtävissä, että Humanpolis Oy ei tule selviytymään jatkossa omalla rahoituksella, mikäli lisähankkeita ei merkittävästi saada yhtiöön. Tähän liittyen kuntien tulee käyttää omistajaohjausta Humanpolis Oy:n hallinnon selkeyttämiseksi, Humanpolis Oy:n uuden strategian määrittämiseksi sekä toiminnan kokonaisvaltaisen tarkastelun tekemiseksi Oulujokilaakson alueella (Muhos-Utajärvi-Vaala) elinvoiman kehittämisen suhteen. Pääomalainaa antaessaan Muhoksen kunnan tulee huomioida, että kyseinen pääomalaina on oletettavasti riskisijoitus tehdyn riskikartoituksen perusteella. Tällöin tulee huomioida, että todennäköisin perustein ei Humanpolis Oy tule pääomalainaa maksamaan takaisin. Lähtökohtaisesti tähän vaikuttaa myös se, että Humanpolis Oy:n yhtiöjärjestykseen on kirjattu, että yhtiön tavoitteena on voittoa tuottamaton tavoite. Pääomalainan pääoma saadaan palauttaa ja korkoa maksaa vain silloin kun yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän. Tämä merkitsee sitä, että pääomalainaa saa palauttaa ja korkoa maksaa jos pääomalainaa ei tarvita yhtiön tappion kattamiseen.

6 Jos yhtiö ei voi maksaa korkoa eräpäivänä, se siirtyy maksettavaksi sellaisen tilinpäätöksen perusteella, jonka mukaan koronmaksu on sallittua. Maksun siirtyminen ei vaikuta koron sopimuksenmukaiseen erääntymiseen ja mahdollisen viivästyskoron laskentaan, jollei pääomalainasopimuksessa ole sovittu toisin. Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Rauno Maaninka vs. kunnanjohtajana, puhelin VS KJ:N ESITYS: Vs.kunnanjohtajan esitys annetaan kokouksessa KÄSITTELY: Merkittiin pöytäkirjaan, että ennen käsittelyn alkamista klo 19.30: - kunnanjohtaja Jukka Syvävirta ilmoitti olevansa esteellinen asian kohdalla ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Esteellisyysperusteena Syvävirralla Humanpolis Oy:n hallituksen jäsenyys ja samalla puheenjohtajan tehtävä. - valtuuston toinen varapuheenjohtaja Paula Juka ilmoitti olevansa esteellinen asian kohdalla ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Esteellisyysperusteena Jukalla Humanpolis Oy:n hallituksen jäsenyys. - kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Merja Jurvakainen ja valtuuston puheenjohtaja Veli Paasimaa ilmoittivat olevansa esteellisiä käsittelemään asiaa ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Esteellisyysperusteena Jurvakaisella Rokua Geoparkin johtoryhmän jäsenyys ja Paasimaalla Rokua Geoparkin johtoryhmän varajäsenyys. Merkittiin pöytäkirjaan, että esittelijänä asian kohdalla toimi vs. kunnanjohtaja Rauno Maaninka. Vs. kj:n esitys kokouksessa: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että 1) Muhoksen kunta myöntää Humanpolis Oy:lle pääomalainan (viisikymmentätuhatta) euroa vuodelle 2016 vakavaraisuuden vahvistamiseksi ja yhtiön maksuvalmiuden turvaamiseksi seuraavin ehdoin: 1) Pääoma ja korko saadaan maksaa yhtiön selvitystilassa ja konkurssissa vain kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella 2) Pääoma saadaan muutoin palauttaa ja korkoa maksaa vain siltä osin kuin yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän. Lainan korko on kiinteä 1 %. 3) Laina on vakuudeton

7 Kyseisellä pääomalainalla katetaan vuoden 2015 tappiollisen tilinpäätöksen aiheuttama tappio sekä turvataan vakavaraisuus ja maksukykyisyys vuodelle ) Valtuusto päättää pääomalainaa antaessaan, että se on ehdollinen, sillä edellytyksellä, että muiden osakaskuntien valtuustot ovat myös hyväksyneet pääomalainan antamisen edellytykset. 3) pääomalaina katetaan Muhoksen kunnan lainanottovaltuutta kasvattamalla vuodelle PÄÄTÖS: Kunnanhallitus hyväksyi vs. kunnanjohtajan kokouksessa tekemän esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiakohdan päätöksenteon jälkeen klo kokoukseen palasivat paikoilleen esteellisinä kokouksesta poistuneet Juka, Jurvakainen, Paasimaa ja Syvävirta. Rauno Maaninka luovutti esittelijän tehtävät Syvävirralle.

Pääomalaina on vierasta pääomaa, paitsi menetettäessä

Pääomalaina on vierasta pääomaa, paitsi menetettäessä Kunnanhallitus 83 15.03.2016 Kunnanhallitus 123 11.04.2016 Valtuusto 24 25.04.2016 PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN HUMANPOLIS OY:LLE 537/0/014/2014 Khall 15.03.2016 83 Humanpolis Oy:n toimitusjohtajan Ritva Okkosen

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 Valtuusto 77 07.11.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä

Lisätiedot

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen. Toivo Koski

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen.  Toivo Koski 1 Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen SISÄLLYS Mitä tuloslaskelma, tase ja kassavirtalaskelma kertovat Menojen kirjaaminen tuloslaskelmaan kuluksi ja menojen kirjaaminen

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU. KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd

PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU. KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd Yrityksen rahoituslähteet 1. Oman pääomanehtoinen rahoitus Tulorahoitus Osakepääoman korotukset 2. Vieraan pääomanehtoinen

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05. Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (puh. 040

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

Egentliga Finlands Lantbruk Finansiering AB ("EFF") on myöntänyt pääomalainan Super Rye Oy:lle tässä sopimuksessa esitetyin ehdoin.

Egentliga Finlands Lantbruk Finansiering AB (EFF) on myöntänyt pääomalainan Super Rye Oy:lle tässä sopimuksessa esitetyin ehdoin. PÄÄOMALAINASOPIMUS Velallinen Super Rye Oy Y-tunnus 1234567-0 Velan määrä 2.000.000,00 euroa Velan numero 1010700 Sopimuksen päivämäärä 1.8.2012 1 OSAPUOLET JA JOHDANTO Egentliga Finlands Lantbruk Finansiering

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys KIRJANPITO 22C00100 Luento 10b: Oman pääoman riittävyys OMAN PÄÄOMAN RIITTÄVYYS Vähimmäisosakepääoma (OYL 1:3 ): Yksityinen osakeyhtiö (oy) 2 500 euroa Julkinen osakeyhtiö (oyj) 80 000 euroa. Yhtiön osakkaiden

Lisätiedot

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY TASEKIRJA 31.12.2015 OIKIAN SOLUTIONS OY OIKIAN SOLUTIONS OY 2435594-9 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti:

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti: Kunnanhallitus 25 11.01.2011 Kunnanvaltuusto 9 02.02.2011 Kunnanhallitus 121 24.05.2011 Kunnanvaltuusto 38 30.05.2011 BIOETANOLITEHDASHANKE / TAKAUSJÄRJESTELY KHAL 25 Suomen Bioetanoli Oy:n n. 100 miljoonan

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 421/2/20/200/2016 Khall 19.10.2016 331 Valtuusto hyväksyi vuoden 2017

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 75 Valtuusto AIKA 25.04.2016 klo 18:00-21:26 PAIKKA Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus, auditorio KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 23 TIEDOKSI ANNETTAVAT ASIAT 78 24 PÄÄOMALAINAN

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

Velkojan tulee olla ammattitaitonsa puolesta ammattimainen sijoittaja.

Velkojan tulee olla ammattitaitonsa puolesta ammattimainen sijoittaja. 1. SOPIMUS MULTIFIRE PÄÄOMALAINAN EHDOISTA SOPIJAPUOLET Velkoja Sijoittaja X (123456 1234) ( Yritys X ) Kotipolku 1 a 2 12345 Rahala Velallinen Hedgehog Oy 1920825 8 Vesannontie 9 A 00510 Helsinki 040

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

Kiinteäehtoinen laina. Vuosimaksulainan muuttaminen kiinteäehtoiseksi. Koron määrä. Uusi maksusuunnitelma PÄÄTÖS

Kiinteäehtoinen laina. Vuosimaksulainan muuttaminen kiinteäehtoiseksi. Koron määrä. Uusi maksusuunnitelma PÄÄTÖS VALTIOKONTTORI Rahoitus Erityisrahoitusjärjestelyt PÄÄTÖS 13.10.14 LOIMAAN,KAUPUNKI DG, a - r, o..(13 i i ' 1 Ol / V Kiinteistö Oy Loimaan Vuokra-asunnot c/o Hulmin Huolto Oy Hannele Vainio Kauppalankatu

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien perustettavan Etelä-Karjalan Pesula Oy:n toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on pp.kk.2019 allekirjoitettu seuraavien osapuolten välillä: 1. Lappeenrannan

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 231 Kunnanhallitus AIKA 11.04.2016 klo 18:00-21:15 PAIKKA Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 122 KANSANEDUSTAJA PIRKKO

Lisätiedot

KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN

KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN KAARTJÄRVEN VESIHUOLTO OY:N LIITTÄMINEN KUNNAN VESILAITOKSEEN Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 46): Kunnan vuoden 2015 talousarvion konsernitavoitteena on Kaartjärven Vesihuolto Oy:n osalta yhtiön toiminnan

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS FINGRID Datahub 8.2.2017 Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 16.02.2016-31.12.2016 FINGRID DATAHUB OY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Hallituksen

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta ja soteuudistus Maakuntakiertue Uusimaa 1.6.2017 Muutosjohtaja 1 2.6.2017 Valmisteluvaiheet 2 2.6.2017 3 2.6.2017 Aluekehittäminen ja kasvupalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP )

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) 1 / 5 OSAKASSOPIMUS 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) Osapuolet yhdessä Osapuolet tai yksin Osapuoli Sansia Oy,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 26.2.2018 1 (8) Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 01.01.2017-31.12.2017 FINGRID DATAHUB OY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 732/2017 02.05.05 54 Suurpellon jätehuolto Oy:n osakkeiden merkintä Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825

Lisätiedot

Esityksessä on määritelty ja perusteltu Humanpolis Oy:n toiminta toiminta-alueittain, niihin käytettävä työaika sekä niitä koskevat resurssit.

Esityksessä on määritelty ja perusteltu Humanpolis Oy:n toiminta toiminta-alueittain, niihin käytettävä työaika sekä niitä koskevat resurssit. Humanpolis Oy Toiminta ja resurssit 2016-2017 Ritva Okkonen Humanpolis Oy hallitus/ 24.5.2016 Humanpolis Oy:n omistajakunnat Muhos, Utajärvi ja Vaala myönsivät keväällä 2016 yhtiölle pääomalainaa yhteensä

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 Kunnanhallitus 401 12.12.2016 Kunnanhallitus 420 19.12.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 421/2/20/200/2016

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja

SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN. Ajankohta Toimenpide Päätöksentekijä tai toimenpiteen suorittaja 1 (5) 19.11. SIIKAJOEN KUNTA LÄMPÖLAITOSLIIKETOIMINTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kuntalain 2 a :ssä määritellyn yhtiöittämisvelvoitteen mukaan kunnan hoitaessa lain 2 :ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1. Akaan kaupunki; 2. Kangasalan kunta; 3. Lempäälän kunta; 4. Tampereen kaupunki; 5. Valkeakosken kaupunki;

Lisätiedot

PÄÄOMALAINAVELKAKIRJA

PÄÄOMALAINAVELKAKIRJA 1. Osapuolet 1.1. Velkoja Uudenkaupungin kaupunki Y-tunnus: 0144036-6 1.2. Velallinen Yardia Oy Y-tunnus: 0966944-8 2. Velan peruste ja käyttötarkoitus 2.1. Pääomalaina Tämä laina on osakeyhtiölain (624/2006)

Lisätiedot

28 Kunnan vuokra-asuntorahaston purkaminen ja Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n pääomittaminen

28 Kunnan vuokra-asuntorahaston purkaminen ja Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n pääomittaminen Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/2018 1 (15) Aika 23.04.2018, klo 15:00-16:37 Paikka Tuusulan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 Pöytäkirjan

Lisätiedot

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Kunnanhallitus 325 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 49 21.12.2015 Kunnanhallitus 24 01.02.2016 Kunnanvaltuusto 7 07.03.2016 RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Khall

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (6) 1145 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 768 500 euron suuruisen sijoituksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,35 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (1) 232 Asianro 2172/00.00.01.02/2018 Kuopion kaupungin, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen yhtiöittäminen

Lisätiedot

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Kunnanhallitus 48 06.03.2017 Witas-alueen kuntarahoitus "Toimi Nyt!" -hankkeeseen 294/001/2016 Kunnanhallitus 18.04.2016 83 Seutujohtoryhmä 17.3.2016 5 Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Seutujohtoryhmällä

Lisätiedot

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus:

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.02.2017 Kaupunginhallitus 6 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 4 27.03.2017 Lapuan kotiasunnot / kaupungin omavelkainen takaus / takausprovision puolitus, lainan korkojen helpotus ja

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Aluekehityssäätiön toiminnan jatkaminen

Aluekehityssäätiön toiminnan jatkaminen Kunnanhallitus 163 24.10.2016 Valtuusto 38 14.11.2016 Kunnanhallitus 204 28.11.2016 Valtuusto 46 12.12.2016 Kunnanhallitus 4 16.01.2017 Aluekehityssäätiön toiminnan jatkaminen 309/00.04.02/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY 2 (7) Sisällys 1. Sopimuksen osapuolet... 3 2. Määritelmät... 3 3. Sopimuksen tarkoitus... 3 4. Yhtiön toiminnan tarkoitus... 3 5. Yhtiön omistussuhteet... 4 5.1. Omistusosuudet...

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2013 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 17 969 052,99 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,42 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kunnanhallitus 285 01.12.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti

Lisätiedot

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen Kunnanhallitus 185 24.10.2016 Kunnanvaltuusto 42 14.11.2016 Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen 151/02.07.01/2016 Kh 24.10.2016 185 Valmistelija: Harri Anttila,

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014 OSAKASSOPIMUS Luonnos 1 26.3.2014 Sisällys 1. Sopijapuolet... 2 2. Osakassopimuksen tarkoitus ja omistajatahto... 2 3. Yhtiön tarkoitus ja tehtävät... 3 4. Osakkeenomistajien keskinäiset suhteet... 3 5.

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 Sivu 144 (150) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 Sivu 144 (150) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 Sivu 144 (150) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 22.10.2015 kello 18.00-20.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 361 187 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6 LUONNOS Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus 13.3.2017 Liite nro 6 8.3.2016 SOPIMUS Osapuolet 1) Lahden kaupunki (0149669-3) 2) Koulutuskeskus Salpaus kuntayhtymä (0993644-6) 3) Heinolan kaupunki (1068892-9)

Lisätiedot

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.26 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

Maakunnat ja palvelut

Maakunnat ja palvelut Maakunnat ja palvelut Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti Peruspalveluiden arvioinnin yhteistyöoorumi 18.3.2016 17.3.2016 1 Vaikuttava ja kustannustehokas yhteiskuntapolitiikka ja hallinto Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 364 188 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti.

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti. Tiedot lainasta 1.1 Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Finnoonportti (Y-tunnus 2611697-6) (jäljempänä Projektikumppani ) tarjoaa Joukon Voima Oy:n (jäljempänä Lainanjärjestäjä ) palvelussa rahoittajille

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut Oy. Toimintakertomus 2017

Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut Oy. Toimintakertomus 2017 Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut Oy Toimintakertomus 2017 1 Yleistä Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut Oy on Lahden kaupungin ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän omistama osakeyhtiö, joka tuottaa,

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2018 1 (7) 752 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiö sr:n perusparannusrahastoon HEL 2018-010400 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 759 000 euron suuruisen sijoituksen tekemisen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04. Kunnanhallitus 380 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 130 14.12.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04.02/2014 Kunnanhallitus 30.11.2015 380 Kunnanhallitus on kokouksessaan 28.9.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 20.03.2017 Sivu 1 / 1 1153/2017 00.04.01.00 18 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Yritysmuodot Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Marjatta Kariniemi 7.2.2005 1 Osakeyhtiö Lue Kehittyvä kirjanpitotaito kirjasta

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Vastatakauksen myöntäminen Tampereen kaupungille Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n lainojen takaamisesta

Vastatakauksen myöntäminen Tampereen kaupungille Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n lainojen takaamisesta Kaupunginhallitus 122 09.04.2018 Kaupunginvaltuusto 44 16.04.2018 Vastatakauksen myöntäminen Tampereen kaupungille Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n lainojen takaamisesta 307/02.02.00/2017 KAUPHALL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2016 1 (5) 4 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätösehdotus päättää esittää kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Leppiniemen vierasmaja, Saarivirrantie 33, Leppiniemi

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Leppiniemen vierasmaja, Saarivirrantie 33, Leppiniemi MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto AIKA 03.12.2015 klo 18:00-20:15 PAIKKA Leppiniemen vierasmaja, Saarivirrantie 33, 91430 Leppiniemi KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 43 LISÄASIAN

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS

OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS Jukka Hämäläinen OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Osakeyhtiön tilinpäätösmallit ja ohjeistus -kirja : shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijä

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki.

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. luonnos 2.9.2014 OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Yleisiä säännöksiä 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. 2 Toiminnan tarkoitus ja toimiala

Lisätiedot