Vantaanjoen veden laatu ja kuormitus toimenpiteet hyvän tilan saavuttamiseksi. Kirsti Lahti toiminnanjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vantaanjoen veden laatu ja kuormitus toimenpiteet hyvän tilan saavuttamiseksi. Kirsti Lahti toiminnanjohtaja"

Transkriptio

1 Vantaanjoen veden laatu ja kuormitus toimenpiteet hyvän tilan saavuttamiseksi Kirsti Lahti toiminnanjohtaja Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

2 Vantaanjoen vesistön eri osien soveltuvuus talousveden hankintaan 1970-luvulla Erittäin heikkoa Hyvää Heikkoa tai epäilyttävää Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

3 Vantaanjoen vesistön ekologinen luokittelu Vantaanjoki sivujokineen kuuluu pääosin savimaiden jokityyppeihin Ekologinen luokitus perustuu pohjaeläimiin, kaloihin ja pohjan piileviin ja fys.- kemialliseen laatuun Pääosa joista on luokaltaan tyydyttävää (keltainen) eli hyvän tilan saavuttaminen ei onnistunut vuonna >v ehkä toteutuu, mutta vaatii paljon toimenpiteitä Kemiallinen tila arvioidaan haitallisten aineiden esiintymisen perusteella, mm. kalaelohopea, kadmium, org. haittaaineet Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

4 Yhdistys tarkkailee säännöllisesti Vantaanjoen ja sen sivujokien veden laatua ja jokialueelle laskevien jätevedenpuhdistamoiden tulevaa ja lähtevää jätevettä yhteistarkkailuna Hajakuormituksen seurantaa ja toimenpiteitä kuormituksen vähentämiseksi tehdään hankkeissa, joissa monia yhteistyökumppaneita. Jatkuvatoimisen, automaattisen veden laadun seurannan avulla kuormituksen suuruudesta ja muutoksista on saatu luotettavaa tietoa Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

5 Vantaanjoki 2015 Vantaanjoki tn 61 tn 2015 Vantaanjoen vuorokausikeskivirtaama (m 3 /s) Helsingin Oulunkylässä ja kokonaisfosforipitoisuus Vantaanjoen alajuoksulla. Vuoden keskivirtaama 16,5 m 3 /s. Vantaanjoen mereen kuljettama fosfori- ja typpikuorma viiden vuoden liukuvana keskiarvona sekä kuormat vuonna 2015 Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

6 Fosforikuorma mereen on laskenut 40 vuodessa 37 % Typpikuorma mereen on laskenut 26 % Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

7 Fosforipitoisuus on laskenut 40 vuodessa 49 % ja typpipitoisuus 23 %. Jos kehitys jatkuu samaan tahtiin, vuonna 2021 fosforipitoisuuden mediaani on 61 µg/l ja typpipitoisuuden 2,05 mg/l. Savimaiden jokien hyvän ja tyydyttävän raja fosforipitoisuudelle on 60 µg/l Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

8 Vantaanjoen ravinnekuormituksen jakautuminen SYKEn Vemala-mallin mukaan 2015 Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

9 Jätevedenpuhdistamoiden kuormitus Riihimäen jätevedenpuhdistamon lähtevän jäteveden laatu vuosikeskiarvoina, mg/l Vuonna 2015 jätevesien osuus joen virtaamasta oli alajuoksulla keskimäärin 2,3 %, keskiosalla 5,5 % ja yläosalla 12 %. Puhdistamot: Riihimäki, Hyvinkään Kalteva ja Kaukas, Nurmijärven Klaukkala ja Kirkonkylän puhdistamo, Rinnekoti-Säätiö Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

10 Veden happipitoisuus Arolamminkoskella kesäisin Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

11 Vantaanjoen yläosan, Arolamminkosken, veden laatu Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

12 Hygieeninen tila Vantaanjoen keskiosalla 2015 ja alaosalla Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

13 Keravanjokeen kesäaikaan lisävettä Päijänne-tunnelista Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

14 Mitä toimenpiteitä hyvän tilan saavuttamiseksi? Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelmassa on esitetty: Vesimuodostuvaan kohdistuvia toimenpiteitä (kalojen kulkua helpottavat ja elinympäristökunnostuksia) Kuormituksen vähentämiseen liittyviä yhteistoimenpiteitä maataloudelle, metsätaloudelle, haja-asutuksen kiinteistökohtaisen jätevedenkäsittelyjärjestelmien käytöstä vakituiselle ja vapaa-ajan asunnoille ja taajamien viemärilaitoksille niin hoitoon kuin tehostettuun käsittelyyn Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

15 Peltokuormituksen vähentämiseen tarvitaan toimia pellolla 1.Toimenpiteet, jotka kohdistuvat koko peltopinta-alalle -> kipsi (60 % vähenemä fosforihuuhtoumaan), rakennekalkitus -> Trapja LOHKO-hanke 2.Talviaikainen kasvipeitteisyys > eroosion torjunta, savimailla fosforikuormitus vähenee -> Humaus-hanke 3.Kerääjäkasvit, aluskasvit -> typpikuormituksen väheneminen (jopa 70 %), sitoo ravinteita, hiiltä peltoon -> maan rakenteen parantaminen UusiRaha-hanke 4.Maan rakenteeseen vaikuttaminen -> tiivistyneet pellot -> jankkurointi, vähemmän ajokertoja pelloilla, viljelykasvien monipuolistaminen -> vesi imeytyy maahan, kuormitus vesiin vähenee -> Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

16 Talviaikaisen kasvipeitteisyyden vaikutuksia Lepsämänjoen kuormitukseen Leudot talvet verrattuna , kokonaisfosforikuorma laski 35 % Lepsämänjoen yläosassa, kun talviaikainen kasvipeitteisyys nousi 38 %:sta 71 %:iin (Valkama 2015, Humaus-hanke) Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

17 Haja-asutuksen jätevedet Taajaan asutut haja-asutusalueet viemäröinnin piiriin Ranta- ja pohjavesialueiden kiinteistöille pesu- ja käymälävesien erilliskäsittely tehokkain -> uusiin kiinteistöihin haja-asutusalueilla tulisi saada rakennusmääräyksiin vaatimuksena Kuivakäymälät ja vähän vettä käyttävät ratkaisut Järjestelmien hoito ja huolto! Kiinteistökohtaista neuvontaa Haja-asutuksen lietteiden kalkkistabilointi -> ravinteet hyötykäyttöön Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

18 Hulevedet kasvava ongelma viivytystä ja puhdistamista lisätä tietoa ja yhteistyötä hulevesien luonnonmukaisista hallintakeinoista rakentamisen aikaiset hulevesivaikutukset suuria Life+ Keidas-hanke hulevesikosteikot hulevesien haitalliset aineet eri valumaalueilta 8 alueelta tutkimus hulevesien laadun ja määrän seurantaa Kaavoitus ja maankäytönohjaus avainasemassa - Peitetyn pinnan määrän pysäyttäminen - Hulevesitulvat, pohjaveden riittävyys, pienvesien suojelu Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

19 Vantaanjoen jätevesipäästöjen vähentämishankkeet - strategia, pumppaamot, verkostovuodot, sekaviemäröinti 1. Viemäriverkostojen saneeraukset 2. Kiinteistöjen kuivatusvedet pois jätevesiviemäristä 3. Pumppaamojen varustelu 4. Parempaa puhdistustulosta -> räätälöityjä toimia, jälkikäsittelyä ja ohitusvesien käsittelyä 5. Ravinteiden talteenotto -> fosfori ja typpi hyötykäyttöön Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

20 VISIO VANTAANJOESTA 30 VUOTTA TÄSTÄ ETEENPÄIN 1. Kahvivesi Vantaanjoesta 2. Järki päässä nykyisen hallinnon mukainen 3. Taantuva Vantaanjoki 4. Kauhuskenaario 1. vaihtoehto toivottavin 2. todennäköisin -> miten käy? Ilmaston lämpeneminen, tiivistyvä kaupunkirakenne, muuttoliike, heikko taloudellinen tilanne töitä riittää hyvän tilan saavuttamiseksi Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka

Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä

Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä Kirsti Lahti Vantaanjoen toimenpideohjelma 2017-2027 5.9.2017 1 Vantaanjoen toimenpideohjelma 2017-2027 5.9.2017 2 TAUSTA Vantaanjoen vesiensuojelun

Lisätiedot

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry ITÄMERI-HAASTEEN TOIMENPITEET Itämeri-haasteen kansallinen seminaari 3.12.2008 Toiminnanjohtaja Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry www.vhvsy.fi Vantaanjoen ja Helsingin

Lisätiedot

Mitä vesienhoitotoimenpiteitä Vantaanjoella? Kirsti Lahti, toiminnanjohtaja

Mitä vesienhoitotoimenpiteitä Vantaanjoella? Kirsti Lahti, toiminnanjohtaja Mitä vesienhoitotoimenpiteitä Vantaanjoella? Kirsti Lahti, toiminnanjohtaja Mitä vesienhoitotoimenpiteitä Vantaanjoella? EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi (2000/60/EY) - > laki vesienhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät Veera-hankkeen loppuseminaari 2.11.216 Janne Suomela Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Esityksen sisältö Yleistä alueen joista Jokien

Lisätiedot

Vantaa. Peltoja, siltoja, lentokoneita, kilometritolkulla savilehtistä uomaa, nivoja ja taivaanrannan mangrovea.

Vantaa. Peltoja, siltoja, lentokoneita, kilometritolkulla savilehtistä uomaa, nivoja ja taivaanrannan mangrovea. Vantaa Peltoja, siltoja, lentokoneita, kilometritolkulla savilehtistä uomaa, nivoja ja taivaanrannan mangrovea. Vesa Haapala, 27 Vantaanjoki vararaakavesilähde, virkistysalue, lohijoki, jätevesien purkuvesistö,

Lisätiedot

Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Esityksen sisältö. Automaattinen veden laadun seuranta ja sen tuomat hyödyt

Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Esityksen sisältö. Automaattinen veden laadun seuranta ja sen tuomat hyödyt Maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten todentaminen jatkuvatoimisilla mittauksilla rakennekalkki, jankkurointi, kevytmuokkaus, talviaikainen kasvipeitteisyys Vantaanjoen ja Helsingin seudun

Lisätiedot

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2.

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2. Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailut Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailuohjelma

Lisätiedot

Ravinnehuuhtoumien mittaaminen. Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Ravinnehuuhtoumien mittaaminen. Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Ravinnehuuhtoumien mittaaminen Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry RaHa-hankkeen loppuseminaari 17.6.2014 18.6.2014 1 Mitä hankkeessa tavoiteltiin? Kehittää

Lisätiedot

Kuormituksen alkuperä ja ongelmalohkojen tunnistaminen. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoki.

Kuormituksen alkuperä ja ongelmalohkojen tunnistaminen. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoki. Kuormituksen alkuperä ja ongelmalohkojen tunnistaminen Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoki.fi Mistä tänään puhutaan? Mikä on ongelmalohko? Tarkoituksena on

Lisätiedot

Miten maatalouden vesiensuojelutoimien tehoa voidaan mitata? Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Miten maatalouden vesiensuojelutoimien tehoa voidaan mitata? Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Miten maatalouden vesiensuojelutoimien tehoa voidaan mitata? Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Kuormituksen muodostuminen Automaattinen veden laadun seuranta ja

Lisätiedot

Kerääjäkasvien vaikutukset ravinnehuuhtoumiin

Kerääjäkasvien vaikutukset ravinnehuuhtoumiin Kerääjäkasvien vaikutukset ravinnehuuhtoumiin - UusiRaha-hankkeen tuloksia 2016-2018 Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Seurannan tausta ja tavoitteet 1 Salaojaveden

Lisätiedot

Automaattimittarit valuma-alueella tehtävien kunnostustoimien vaikutusten seurannassa

Automaattimittarit valuma-alueella tehtävien kunnostustoimien vaikutusten seurannassa Automaattimittarit valuma-alueella tehtävien kunnostustoimien vaikutusten seurannassa Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry 14.6.2017 Esityksen sisältö Miksi automaattimittauksia kannattaa

Lisätiedot

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Lyhyesti automaattisesta veden laadun seurannasta Kasvipeite/muokkaus/

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutukset vesistöissä

Maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutukset vesistöissä Maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutukset vesistöissä - tuloksia LOHKO-hankkeesta Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Mistä tänään puhutaan? LOHKO- ja LOHKO

Lisätiedot

Kuormituksen alkuperän selvittäminen - mittausten ja havaintojen merkitys ongelmalohkojen tunnistamisessa

Kuormituksen alkuperän selvittäminen - mittausten ja havaintojen merkitys ongelmalohkojen tunnistamisessa Kuormituksen alkuperän selvittäminen - mittausten ja havaintojen merkitys ongelmalohkojen tunnistamisessa Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vantaanjoki.fi 3.4.2019 Mistä

Lisätiedot

Mustijoen vesistön tila (ja tulevaisuus) Mustijoki seminaari Juha Niemi Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojelu ry.

Mustijoen vesistön tila (ja tulevaisuus) Mustijoki seminaari Juha Niemi Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojelu ry. Mustijoen vesistön tila (ja tulevaisuus) Mustijoki seminaari 8.10.2019 Juha Niemi Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojelu ry. Mustijoki Mustijoki saa alkunsa Mäntsälän luoteiskolkasta Sulkavanjärvestä.

Lisätiedot

Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään?

Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään? Veikö syksyn sateet ravinteet mennessään? - Tuloksia vedenlaadun seurannasta RaHahankkeessa Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Vedenlaadun seuranta

Lisätiedot

peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma

peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma Ravinnehuuhtoumien muodostuminen peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valuma alueelta Tuloksia vedenlaadun seurannasta RaHa hankkeessa Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry RaHahankkeen

Lisätiedot

Ravinteiden reitti pellolta vesistöön - tuloksia peltovaltaisten valuma-alueiden automaattimittauksista

Ravinteiden reitti pellolta vesistöön - tuloksia peltovaltaisten valuma-alueiden automaattimittauksista Ravinteiden reitti pellolta vesistöön - tuloksia peltovaltaisten valuma-alueiden automaattimittauksista Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Automaattinen veden laadun

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteet Selkämeren alueella

Vesienhoidon toimenpiteet Selkämeren alueella Vesienhoidon toimenpiteet Selkämeren alueella 27.3.2014 Ravinnekuormitus ja kuormituksen vähennystavoitteet Kuormitus: Vemala-mallilla arvioitu, kattaa vuodet 2006-2011, noin 537 t/a fosforia ja 14480

Lisätiedot

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Antton Keto ja Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus Vesikeskus Maankuivatus- ja vesiensuojeluseminaari Salaojakeskus & BSAG 26.5.2016 Suitian linna Esityksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 15 Vantaanjoen jätevedenpuhdistamoiden toiminta vuonna 2015 HEL 2016-009468 T 11 00 02 Päätösehdotus Tiivistelmä Riihimäen puhdistamo päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteet Aurajoen-Paimionjoen osaalueella

Vesienhoidon toimenpiteet Aurajoen-Paimionjoen osaalueella Vesienhoidon toimenpiteet Aurajoen-Paimionjoen osaalueella 10.4.2014 Ravinnekuormitus ja kuormituksen vähennystavoitteet (Aurajoki-Paimionjoki) Kokonaisfosfori (168 t/a) Kokonaistyppi (2 149 t/a) Maatalous

Lisätiedot

Automaattinen veden laadun mittaus kannattaa

Automaattinen veden laadun mittaus kannattaa Automaattinen veden laadun mittaus kannattaa Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry 21.4.2017 1 Esityksen sisältö Automaattinen veden laadun seuranta hajakuormituksen arvioinnissa

Lisätiedot

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 28.11.213 Sari Koivunen biologi www.lsvsy.fi Sisältö: Aurajoen ja Aurajoen vesistöalueen yleiskuvaus

Lisätiedot

Vesiensuojeluyhdistys ja vesienhoito Vantaanjoella

Vesiensuojeluyhdistys ja vesienhoito Vantaanjoella Vesiensuojeluyhdistys ja vesienhoito Vantaanjoella Kirsti Lahti toiminnanjohtaja 2.3.2015 1 Tehtävät Vantaanjoen vesistön yhteistarkkailu: vesistö- ja jätevesitarkkailu vesiensuojelua edistävät hankkeet

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

Valuma-alueen merkitys vesien tilan parantamisessa. Vanajavesikeskus-hankkeen Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä

Valuma-alueen merkitys vesien tilan parantamisessa. Vanajavesikeskus-hankkeen Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Valuma-alueen merkitys vesien tilan parantamisessa Vanajavesikeskus-hankkeen Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Mikä valuma-alue? Kuinka kauas pitää katsoa? Lähivaluma-alue Kaukovaluma-alue Latvavedet 2.

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

Havaintoja maatalousvaltaisten valuma-alueiden veden laadusta. - automaattiseurannan tuloksia

Havaintoja maatalousvaltaisten valuma-alueiden veden laadusta. - automaattiseurannan tuloksia Havaintoja maatalousvaltaisten valuma-alueiden veden laadusta - automaattiseurannan tuloksia 2005-2011 Esityksen sisältö Yleistä automaattisesta veden laadun seurannasta Lepsämänjoen automaattiseuranta

Lisätiedot

Ravinnehuuhtoumien muodostuminen peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valumaalueelta

Ravinnehuuhtoumien muodostuminen peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valumaalueelta Ravinnehuuhtoumien muodostuminen peltovaltaiselta ja luonnontilaiselta valumaalueelta - Tuloksia vedenlaadun seurannasta RaHahankkeessa Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry RaHahankkeen

Lisätiedot

Vesiensuojelu 4K. Valuma-aluekohtaiset monipuoliset vesienhoitotoimet

Vesiensuojelu 4K. Valuma-aluekohtaiset monipuoliset vesienhoitotoimet Vesiensuojelu 4K Valuma-aluekohtaiset monipuoliset vesienhoitotoimet Hanke keskittyy maa- ja metsätalouden kuormituksen vähentämiseen kolmella kolmella valuma-alueella Länsi-Uudellamaalla: Siuntionjoella,

Lisätiedot

Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto

Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto Miksi vesiensuojelua maatalouteen? Markku Ollikainen Helsingin yliopisto 3.4.2019 Taustaa Suomen sitoumukset Itämereen tulevan ravinnekuorman vähentämiseksi Typpi 2 430 + 600 *) tonnia Fosfori 330 + 26

Lisätiedot

Jatkuvatoiminen vedenlaadunmittaus tiedonlähteenä. Pasi Valkama

Jatkuvatoiminen vedenlaadunmittaus tiedonlähteenä. Pasi Valkama Jatkuvatoiminen vedenlaadunmittaus tiedonlähteenä Esityksen sisältö Yleistä automaattisesta veden laadun seurannasta Lepsämänjoen automaattiseuranta 2005-2011 Ravinne- ja kiintoainekuormituksen muodostuminen

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteet Eurajoki-Lapinjoki valuma-alueella

Vesienhoidon toimenpiteet Eurajoki-Lapinjoki valuma-alueella Vesienhoidon toimenpiteet Eurajoki-Lapinjoki valuma-alueella 28.4.2014 Ravinnekuormitus ja kuormituksen vähennystavoitteet Eurajoki-Lapinjoki Kokonaisfosfori 68 t/a Kokonaistyppi 1780 t/a Maatalous Metsätalous

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteet Kokemäenjoen alaosan - Loimijoen osa-alueella

Vesienhoidon toimenpiteet Kokemäenjoen alaosan - Loimijoen osa-alueella Vesienhoidon toimenpiteet Kokemäenjoen alaosan - Loimijoen osa-alueella 20.3.2014 Ravinnekuormitus ja kuormituksen vähennystavoitteet (Kokemäenjoen alaosa Loimijoki) Kokonaisfosfori (281 t/a) Kokonaistyppi

Lisätiedot

HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla

HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla HELCOMin uudet tavoitteet toteutumismahdollisuudet meillä ja muualla Seppo Knuuttila SYKE Kuva: Seppo Knuuttila HELCOM Baltic Sea Action Plan 2007 Tavoitteiden päivitys 10/2013 Tavoitteena Itämeren hyvä

Lisätiedot

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Maaseutuverkoston tiedotuskierros Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 7.8.2014 Sisältö Vesienhoidon tavoitteet ja aikataulu Vesien tila Länsi-Suomessa

Lisätiedot

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Hannele Nyroos Tuumasta toimeen Itämeren tilan parantamiseksi - merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015 Rake-sali,

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja vesienhoito

Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutos ja vesienhoito Tornionjoen vesiparlamentti 6.11.2013 Pekka Räinä Lapin ELY-keskus Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun/ekologiseen tilaan Kuormitusskenaariot

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet

Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet Samuli Joensuu 1) Kaisa Heikkinen 2) ja Markku Puustinen 2) 1) Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2) Suomen ympäristökeskus, SYKE Maatalous

Lisätiedot

Vesienhoidon keskeiset kysymykset vuosille ja muuta ajankohtaista

Vesienhoidon keskeiset kysymykset vuosille ja muuta ajankohtaista Vesienhoidon keskeiset kysymykset vuosille 2022-2027 ja muuta ajankohtaista Helsingin pienvesitapaaminen 24.5.2018 Tiina Ahokas, Uudenmaan ELY-keskus Vesienhoidon suunnitteluprosessi Vesienhoito Uudellamaalla

Lisätiedot

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech)

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Kytkeytyminen oppimistavoitteisiin Pystyy kuvailemaan yhdyskuntien vesi- ja jätehuollon kokonaisuuden sekä niiden järjestämisen perusperiaatteet

Lisätiedot

Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan

Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan Ähtävänjokirahasto 20v 29.8.2013 Vincent Westberg Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet

Haja-asutuksen jätevedet Mitä tässä on? Itämeri-haasteen hajakuormitusseminaari, Turku 28.11.2011 - Petri Huovila ONGELMANA a) hajakuormitus = monta pistekuormittajaa, pellot ja metsät VAI b) suuret pistekuormittajat? - Helsinki,

Lisätiedot

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset 1 Mihin kuormitusarviot perustuvat SYKEn hydrologinen malli (SYKE_WSFS) & kuormitusmalli (VEMALA) Fosforin ja typen kuormituksen syntyminen maa-alueilta

Lisätiedot

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Vesistöpäivä 15.6 Haukivuori Pekka Sojakka Kyyvesi Pinta-ala 129,9 km 2 Kokonaisrantaviiva 857,261 km Max syvyys 35,25 m Keskisyvyys 4,39 m Tilavuus n. 57

Lisätiedot

Vesistövaikutukset eri puhdistamo- ja purkupaikkavaihtoehdoilla

Vesistövaikutukset eri puhdistamo- ja purkupaikkavaihtoehdoilla Vesistövaikutukset eri puhdistamo- ja purkupaikkavaihtoehdoilla Toiminnanjohtaja, limnologi Reijo Oravainen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Vesistö kuvaus 0 5 kilometriä 10 Siuron reitti

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Vesien ja merenhoitoa tukevat kärkihankkeet YM/ yhteistyö YM/ELY koordinaatio Hakuyhteistyö

Lisätiedot

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus)

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Isojärvi Seura ry:n vuosikokous 25.3.2015 Pori Sanna Kipinä-Salokannel, Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja 2016-2021 Vesienhoidon yhteistyöryhmä 8.5.2014 23.5.2014 Toimenpiteiden ja ohjauskeinojen perusteista Toimenpiteisiin sisältyvät merkittävimmät

Lisätiedot

Havaintoja taudinaiheuttajien kulkeutumisesta ja esiintymisestä case Vantaanjoki

Havaintoja taudinaiheuttajien kulkeutumisesta ja esiintymisestä case Vantaanjoki Havaintoja taudinaiheuttajien kulkeutumisesta ja esiintymisestä case Vantaanjoki Tarkasteltavat taudinaiheuttajat Giardia-ja alkueläimet Noro- ja adenovirukset Campylobacterja Salmonella - bakteerit Giardian

Lisätiedot

PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA

PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA Clean Watersin tarina alkaa Vapo Oy:n turvetuotannosta, jonka myötä on suunniteltu ja toteutettu suuri määrä vesienkäsittelyratkaisuja: noin 1000 laskeutusallasta

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteet Saaristomeren osa-alueella

Vesienhoidon toimenpiteet Saaristomeren osa-alueella Vesienhoidon toimenpiteet Saaristomeren osa-alueella 15.4.2014 Ravinnekuormitus ja kuormituksen vähennystavoitteet Kuormitus: Vemala-mallilla arvioitu, kattaa vuodet 2006-2011, noin 290 t / a Kuormitusvähenemätavoitteet

Lisätiedot

Hintalappu vesiensuojelutoimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle. Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Mitä nyt Paimionjoki? -seminaari 28.11.

Hintalappu vesiensuojelutoimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle. Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Mitä nyt Paimionjoki? -seminaari 28.11. Hintalappu vesiensuojelutoimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Mitä nyt Paimionjoki? -seminaari 28.11.2012 Mallit apuna vesien tilan parantamisen kustannusten ja

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Harri Mattila 1 Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 3 Asetus talousjätevesien

Lisätiedot

Kosteikot Tuusulanjärven. esimerkkinä Mäyränoja

Kosteikot Tuusulanjärven. esimerkkinä Mäyränoja Kosteikot Tuusulanjärven alueella; esimerkkinä Mäyränoja Järvenpäätalo 10.10.2016 Mauri Pekkarinen, Keski- Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Tuusulanjärvi Pinta-ala 6,0 km 2 Keskisyvyys 3,2

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA. Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Eura

MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA. Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Eura MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu 9.2.2013 Eura Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toteutus Rahoitus Valtakunnallinen

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa

Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa 2016-2021 Uudenmaan ELY-keskus / Irmeli Ahtela 27.2.2014 Uusimaa 1,5 miljoonaa asukasta 183 000 hehtaaria peltoa 3 800 maatilaa 2 500 viljanviljelytilaa

Lisätiedot

Kerääjäkasvien vaikutus ravinne- ja kiintoainehuuhtoumaan

Kerääjäkasvien vaikutus ravinne- ja kiintoainehuuhtoumaan 1 Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Kerääjäkasvien vaikutus ravinne- ja kiintoainehuuhtoumaan UusiRaha-hankkeen veden laadun seuranta-osiossa tutkittiin miten kerääjäkasvit

Lisätiedot

Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella. Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke Lieto

Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella. Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke Lieto Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Lieto Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Aurajokisäätiö/Lieto

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa

Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa Vesienhoidon toimenpiteiden suunnittelu maataloudessa 2016-2021 Uudenmaan ELY-keskus / Irmeli Ahtela 5.3.2014 181 000 hehtaaria peltoa, 10 % luomussa 16 000 ha peltoa pohjavesialueilla 150 000 ha viljelty

Lisätiedot

Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon. Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6.

Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon. Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6. Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6.2015 Rauma Esityksen sisältö Yleistä vesienhoidosta Hoitokalastuksen

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Satu Heino 1 Kuva: Satu Heino Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 4

Lisätiedot

Paimionjoen KUTOVA -analyysin tulokset. Suomen Ympäristökeskus (SYKE) Lauri Ahopelto Päivittänyt Turo Hjerppe

Paimionjoen KUTOVA -analyysin tulokset. Suomen Ympäristökeskus (SYKE) Lauri Ahopelto Päivittänyt Turo Hjerppe Paimionjoen KUTOVA -analyysin tulokset Suomen Ympäristökeskus (SYKE) Lauri Ahopelto 29.12.2011 Päivittänyt 5.11.2012 Turo Hjerppe Sisältö 1 Tausta... 3 2. Toteutus... 3 2.1 Vaiheet... 3 2.2 Lähtötiedot...

Lisätiedot

Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan

Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan o Itämeri pähkinänkuoressa o Vedenlaadun kehitys Ulkoinen kuormitus Lämpötila ja suolapitoisuus Mitä on sisäinen kuormitus? Ravinteet

Lisätiedot

Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa

Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa Liite 17.12.2007 64. vuosikerta Numero 3 Sivu 5 Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa Markku Puustinen, Suomen ympäristökeskus Kosteikot pidättävät tehokkaasti pelloilta valtaojiin

Lisätiedot

Nummelan hulevesikosteikon puhdistusteho

Nummelan hulevesikosteikon puhdistusteho Nummelan hulevesikosteikon puhdistusteho Pasi ivlk Valkama, Emmi imäkinen, Anne Ojala, Ojl Heli HliVht Vahtera, Kirsti tilhti Lahti, Kari irantakokko, tkkk Harri Vasander, Eero Nikinmaa & Outi Wahlroos

Lisätiedot

Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta

Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta 1997-2014 Jaana Hietala ja Mauri Pekkarinen Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä www.tuusulanjarvi.org Pinta-ala 6,0 km2 Keskisyvyys 3,2 m Maksimisyvyys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Ympäristölautakunta Ypst/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Ympäristölautakunta Ypst/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (7) 321 Lausunto vesien hoidon suunnittelun työohjelmasta, aikataulusta, ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen keskeisistä

Lisätiedot

Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv

Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv 14.01.2019 1 Ajankohtaista 2019 Toimenpiteiden seuranta ja toteutuksen arviointi 2016-2018

Lisätiedot

Tehokkaita ratkaisuja turvetuotannon vesien käsittelyyn, Tukos-projektin seminaari Oulu 3.12.2009 Petri Tähtinen

Tehokkaita ratkaisuja turvetuotannon vesien käsittelyyn, Tukos-projektin seminaari Oulu 3.12.2009 Petri Tähtinen Vesiensuojelun näkökulma turvetuotannon lupahakemuksiin Tehokkaita ratkaisuja turvetuotannon vesien käsittelyyn, Tukos-projektin seminaari Oulu 3.12.2009 Petri Tähtinen 1 Petri Tähtinen Vapo Paikalliset

Lisätiedot

Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun

Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun Ravinteet kiertoon - vesistöt kuntoon, kärkihankekiertue 28. marraskuuta 2018 Sibeliustalo, puusepän verstas, Ankkurikatu 7, Lahti Petri Kapuinen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Saarijärven reitin järvien sinileväkartoitus. Iso Suojärvi Pyhäjärvi Kyyjärvi

Saarijärven reitin järvien sinileväkartoitus. Iso Suojärvi Pyhäjärvi Kyyjärvi Saarijärven reitin järvien sinileväkartoitus Iso Suojärvi yhäjärvi Kyyjärvi Sinilevämittari Mittaussyvyys 30 cm Mittausvene Uusi mittarisuojus Kyyjärvellä Mittausmenetelmä äyte 1,5 sekunnin välein GS-Koordinaatit

Lisätiedot

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Sisältö Yara lyhyesti Elintarvikeketjun ympäristövastuu Rehevöityminen: Lannoitteiden valmistuksessa

Lisätiedot

Vuosikertomus 2014. Laatija: Kirsti Lahti. Kannen kuvat: Kirsti Lahti

Vuosikertomus 2014. Laatija: Kirsti Lahti. Kannen kuvat: Kirsti Lahti Vuosikertomus 2014 Vuosikertomus 2014 Laatija: Kirsti Lahti Kannen kuvat: Kirsti Lahti Sisällysluettelo 1 Yhteenveto... 5 2 Yhdistyksen jäsenistö... 6 3 Hallinto... 7 3.1 Yhdistyksen kokoukset... 7 3.2

Lisätiedot

Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari , Iisalmi

Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari , Iisalmi Vesistöjen nykytila Iisalmen reitillä Iisalmen reitti -seminaari 18.3.2019, Iisalmi Antti Kanninen, Pohjois-Savon ELY-keskus Esityksen sisältö Iisalmen reitin vesien erityispiirteistä Vesien tila ja siihen

Lisätiedot

Eräiden Vantaan purojen tila vedenlaadun perusteella

Eräiden Vantaan purojen tila vedenlaadun perusteella Eräiden Vantaan purojen tila vedenlaadun perusteella Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Johdanto Kylmäojan itäisessä haarassa tehdyt automaattimittaukset ja näytteenotto kevättulvan

Lisätiedot

Hulevesien haitta aineet. VHVSY:n hulevesiprojektin tuloksia

Hulevesien haitta aineet. VHVSY:n hulevesiprojektin tuloksia Hulevesien haitta aineet VHVSY:n hulevesiprojektin tuloksia Heli Vahtera 10.11.2016 1 Projektin tausta ja tavoitteet Taajamien laajentuessa hulevesien määrä Vantaanjokeen, Tuusulanjärveen, Valkjärveen

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Pohjois-Espoon asukasfoorumi Ruskatalon auditorio, Kalajärvi, 28.10.2010 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Haja-asutusalueen jätevesien

Lisätiedot

Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena

Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena Vesienhoitosuunnittelu 15.5.2014 Jari Pesonen / Kainuun ELY -keskus Kainuu/Pohjois-Pohjanmaa 8.8.2014 3 Pintavesien ekologinen luokittelu - Kasviplankton

Lisätiedot

Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021

Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021 Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021 Kuuleminen 1.10.2014-31.3.2015 Juho Kotanen, ESAELY 7.11.2014 Yleistä vesienhoidosta Taustalla vesipuitedirektiivi (VPD, 2000/60/EY) ja

Lisätiedot

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Uudenmaan ELY-keskus / Antti Mäntykoski Toteutustilanne Valtakunnallinen toteutusohjelma SY 8/2011 (VNpp 17.2.2011)

Lisätiedot

Vantaanjoen jätevesipäästöjen torjuntastrategia ja kustannukset

Vantaanjoen jätevesipäästöjen torjuntastrategia ja kustannukset Vantaanjoen jätevesipäästöjen torjuntastrategia ja kustannukset 2.4.2014 Aninka Urho Sisältö Taustaa Ylivuotojen torjunnan strategia Pumppaamot Verkostot Hulevedet Parhaat käytännöt pumppaamoilla Koulutus,

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä. Henri Virkkunen LUVY ry

Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä. Henri Virkkunen LUVY ry Neuvonta uudistuu: kuormitustarkastelulla laajennetaan perspektiiviä Henri Virkkunen LUVY ry Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke Puolueetonta ja laadukasta jätevesineuvontaa Länsi-Uudenmaan haja-asutusalueilla

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa. Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus

Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa. Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus MYTVAS - Maatalouden ympäristötuen vaiku@avuuden seurantatutkimus MYTVAS 1: 1995-1999 MYTVAS 2: 2000-2006 MYTVAS 3: 2007-2013,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2013 1 (6) 5 Vantaanjoen yhteistarkkailu, vedenlaatu-, kalatalous- ja pohjaeläintarkkailut vuonna 2012 HEL 2013-010593 T 11 00 02 Päätösehdotus Esittelijä päättänee merkitä

Lisätiedot

Vedenlaatu ja ihmistoiminnan paineet Peruveden valuma-alueella

Vedenlaatu ja ihmistoiminnan paineet Peruveden valuma-alueella Vedenlaatu ja ihmistoiminnan paineet Peruveden valuma-alueella 8.10.2018 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Juho Kotanen 1 Vesienhoidon tavoitteet Perustuu EU:n vesipolitiikan puitedirektiiviin

Lisätiedot

Lahden kaupungin hulevesiohjelma

Lahden kaupungin hulevesiohjelma Lahden kaupungin hulevesiohjelma Ismo Malin Lahden seudun ympäristöpalvelut Viheralan Hulevesipäivä Sibelius-talo 06.11.2012 Lahden kaupungin visio: Lahti on houkutteleva ja elinvoimainen ympäristökaupunki

Lisätiedot

Mihin pyritään, mitkä ovat tavoitteet maatalouden vesiensuojelussa? Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus

Mihin pyritään, mitkä ovat tavoitteet maatalouden vesiensuojelussa? Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus Mihin pyritään, mitkä ovat tavoitteet maatalouden vesiensuojelussa? Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Tavoitteet ja toimenpiteet on tunnistettu Maatalouden ravinnekuormituksen vähentäminen kolmanneksella

Lisätiedot

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Uudenmaan ELY-keskus / Antti Mäntykoski Toteutusohjelma Valtakunnallinen toteutusohjelma SY 8/2011 (VNpp 17.2.2011)

Lisätiedot

Näytteenotto ja tulosten analysointi

Näytteenotto ja tulosten analysointi Haja-asutuksen jätevedet Näytteenotto ja tulosten analysointi Mirva Levomäki Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Näytteenoton tärkeys VN asetus 542/2003, hajajätevesiasetus kuormitusta vähennettävä

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon kärkihankkeet Jenni Jäänheimo, YM,

Vesien- ja merenhoidon kärkihankkeet Jenni Jäänheimo, YM, Vesien- ja merenhoidon kärkihankkeet 2016-2017 Jenni Jäänheimo, YM, 25.9.2017 Hallitusohjelman Biotalous ja puhtaat ratkaisut, kärkihanke 3: Kiertotalouden läpimurto, puhtaat ratkaisut käyttöön 8 M vesiensuojeluun

Lisätiedot

Kokemäenjoen vesistöalue v mihin tutkimuksella tulisi hakea ratkaisuja? Lauri Arvola Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema

Kokemäenjoen vesistöalue v mihin tutkimuksella tulisi hakea ratkaisuja? Lauri Arvola Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema Kokemäenjoen vesistöalue v. 2050 mihin tutkimuksella tulisi hakea ratkaisuja? Lauri Arvola Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema Mitä vesistöalue meille merkitsee ja tarjoaa? Maiseman ja asuinympäristön,

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017 1 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/217 1. YLEISTÄ Loka-joulukuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä.

Lisätiedot