Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1228/2013 vp Sosiaalisen luototuksen vaikutus opiskelijoiden toimeentulotuen määrään Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin opiskelijoiden toimeentulo hoidetaan ensisijaisesti opintotuen kautta. Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Jotkut opiskelijat ovat tilanteessa, jossa he eivät luottotietorekisteriin merkityn maksuhäiriön vuoksi voi saada opintolainaa. Helsingissä on Kelan vuonna 2005 tekemän arvion mukaan tällaista opiskelijaa. Mikäli opiskelijan tulot ja varat eivät riitä toimeentuloon, kunnat ovat velvollisia myöntämään toimeentulotukea opiskelijalle samoin perustein kuin muillekin ryhmille. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston käytäntönä on, että luottotietonsa menettänyt opiskelija joutuu käymään sosiaalista luototusta koskevat neuvottelut ennen kuin hänelle voidaan myöntää toimeentulotukea. Jos opiskelijalle myönnetään sosiaalinen luotto, mutta hän ei halua ottaa sitä vastaan, luotto otetaan toimeentulotukilaskelmassa huomioon laskennallisena tulona opintolainan tapaan. Sosiaalisesta luototuksesta annetun lain 10 :ssä todetaan, että ennen sosiaalisen luoton toimeentulotukea. Henkilön oikeutta saada toimeentulotukea ei myöskään voi rajata tai tuen määrää alentaa sen vuoksi, että hänellä olisi mahdollisuus saada sosiaalinen luotto. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin antoikin 31. joulukuuta 2013 päätöksen kanteluun, joka koski Helsingin sosiaaliviraston menettelyä opiskelijoiden sosiaalisessa luototuksessa (Dnro 2067/4/12 ja 2871/4/12.) Apulaisoikeusasiamies katsoi lausunnossaan, että Helsingin kaupungin menettely on ristiriidassa sosiaalisesta luototuksesta annetun lain 10 :n kanssa. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto toimii siis lainvastaisesti ja asia pitäisi korjata antamalla sosiaali- ja terveysministeriöstä kunnille selvät ohjeet toimeentulotuen myöntämiseen myös tapauksissa, joissa sosiaaliseen luototukseen oikeutettu opiskelija hakee tukea. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Millaisiin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy varmistaakseen, että jatkossa kaikki kunnat myöntävät myös opiskelijoille toimeentulotukea lainmukaisesti ja yhtenäisin perustein? Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2014 Outi Alanko-Kahiluoto /vihr Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1228/2013 vp: Millaisiin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy varmistaakseen, että jatkossa kaikki kunnat myöntävät myös opiskelijoille toimeentulotukea lainmukaisesti ja yhtenäisin perustein? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kysymyksessä kysytään sosiaalisen luototuksen vaikutuksesta opiskelijoiden toimeentulotuen määrään. Laki sosiaalisesta luototuksesta (1133/2002) tuli voimaan vuonna Sosiaalinen luototus on osa kunnan sosiaalihuoltoa. Sen tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää henkilön ja perheen itsenäistä suoriutumista. Sosiaalinen luotto voidaan lain mukaan myöntää perustellusta syystä pienituloiselle ja vähävaraiselle henkilölle, jolla ei ole muulla tavoin mahdollisuutta saada kohtuuehtoista luottoa ja jolla on kyky suoriutua luoton takaisinmaksusta. Ennen luoton toimeentulotukea tai ehkäisevää toimeentulotukea. Sosiaalinen luototus on vapaaehtoinen tehtävä kunnalle. Siksi mahdollisuus saada sosiaalista luottoa voi vaihdella kunnittain. Lainsäädännön avulla pyritään turvaamaan se, että kunnat toimeenpanevat sosiaalista luototusta perusteiltaan samanlaisena koko maassa. Sosiaalista luottoa voidaan myöntää esimerkiksi talouden hallintaan saattamiseen, velkakierteen katkaisemiseen, kodin hankintoihin, kuntoutumiseen tai työllistymisen edistämiseen, asumisen turvaamiseen tai sosiaalisen kriisin ylittämiseen. Kuntalaisella ei ole subjektiivista oikeutta sosiaaliseen luottoon. Sosiaalisen luoton myöntäminen perustuu asiakaskohtaiseen harkintaan, jolloin joudutaan arvioimaan asiakkaan kanssa yhdessä hänen olosuhteitaan ja kykyään suoriutua luoton takaisinmaksusta. Sosiaalinen luototus ja ehkäisevä toimeentulotuki ovat lähellä toisiaan tarkoituksensa ja kohderyhmänsä osalta. Molemmilla järjestelmillä pyritään auttamaan yksilöä ja perhettä suunnitelmallisesti ja puuttumaan riittävän varhain henkilöä tai perhettä uhkaaviin riskeihin ja toimeentulo-ongelmiin. Sosiaalista luottoa on myönnetty myös opiskelijoille heidän opintojensa rahoittamiseen eräissä kunnissa. Sosiaalisen luototuksen lain esitöissä on otettu kantaa luoton myöntämiseen opiskelijalle, joka ei voi saada lainaa markkinoilta. Hallituksen esityksen mukaan "Maksuhäiriön vuoksi opintolainan valtiontakauksen menettäneelle opiskelijalle voisi myöntää sosiaalisen luoton ensisijaisesti tilanteessa, jossa opiskelijan maksuhäiriön aiheuttaneen velan maksaminen sosiaalisella luotolla turvaisi opiskelijalle mahdollisuuden saada valtiontakaus opintolainalle. Kunta voisi harkita sosiaalisen luoton myöntämistä opiskelijalle myös tilanteissa, joissa opiskelijan edellytykset raha-asioidensa hoitamiseen paranevat olennaisesti niin, että keskeneräiset opinnot olisi mahdollista saattaa loppuun. Opiskelijalle myönnetyn sosiaalisen luoton takaisinmaksun ehdot olisi perusteltua määritellä vastaaviksi kuin valtion takaamissa opintolainoissa." Noin alle puolet kuntien vuosittain myöntämistä luotoista osoitetaan opiskelijoille, osa 2

3 Ministerin vastaus KK 1228/2013 vp Outi Alanko-Kahiluoto /vihr opintoihin ja osa joko osana velkajärjestelyä tai kuittaamaan raskaita velkoja. Kyse on usein päätoimisista opiskelijoista, jotka eivät ole saaneet Kelalta valtion laintakausta ja/tai pankin lainaa opintoihinsa. Opiskelijan ensisijainen toimeentulojärjestelmä on opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki, joka on tarkoitettu kattamaan opiskeluaikaiset opinto- ja toimeentulokustannukset. Oikeus toimeentulotukeen on toimeentulotukilain mukaan jokaisella tuen myöntämisen edellytysten täyttyessä. Näin ollen, mikäli opiskelija joutuu tilanteeseen, jossa hän ei käytännössä saa opintotukea tai hänellä ei ole riittävästi muita tuloja tai varoja käytettävissä omaan tai perheensä elatukseen, kunta on velvollinen myöntämään toimeentulotukea opiskelijalle samoin perustein kuin muullekin avun tarpeessa olevalle. Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaisemassaan oppaassa toimeentulotukilain soveltajille (STM julkaisuja 2013:4) todennut, että "ennen sosiaalisen luoton myöntämistä opiskelijalle, on otettava huomioon, että hänellä voi olla oikeus toimeentulotukeen", sekä että "sosiaalisesta luototuksesta annetun lain mukaan ennen luoton toimeentulotukea, eikä tätä oikeutta voi rajata tai tuen määrää alentaa sen vuoksi, että henkilöllä olisi oikeus saada sosiaalista luottoa." Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on toimittanut sosiaali- ja terveysministeriölle Helsingin kaupunkia koskevan ratkaisunsa opiskelijoille myönnettävästä sosiaalisesta luototuksesta sen arvioimiseksi, antaako tämä aihetta lainsäädännön tarkistamiseksi tältä osin (Dnro 2067/4/12 ja 2871/4/12, ). Apulaisoikeusasiamies katsoo, että sosiaalisen luoton lisäksi saattaa olla tarvetta luoda sellainen järjestely, jolla kunta voisi myöntää lainaa opintojen rahoittamiseksi niille opiskelijoille, joilla ei ole mahdollisuutta saada valtiontakausta. Helsingin kaupungissa tällainen järjestely on opintososiaalinen luotto, joka kuuluu sosiaalisesta luototuksesta annetun lain soveltamisalaan. Edelleen apulaisoikeusasiamies katsoo, ettei tämän lain soveltamisalaan kuuluvaa luottoa kuitenkaan voi käsitellä samalla tavalla kuin opintotukilain nojalla myönnettyä lainaa toimeentulotukea myönnettäessä. Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, mihin toimiin apulaisoikeusasiamiehen esitykseen johdosta tulisi ryhtyä. Arviota tullaan tekemään yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä oikeusministeriön kanssa. Ministeriö seuraa myös sosiaalisen luototuksen lain soveltamiskäytäntöjä kunnissa ja ryhtyy tarvittaessa myös lainvalmistelutoimiin, jos esille tulevat epäkohdat sitä edellyttävät. Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2014 Peruspalveluministeri Susanna Huovinen 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1228/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Outi Alanko-Kahiluoto /gröna: Vilka åtgärder vidtar regeringen för att säkerställa att alla kommuner framöver beviljar utkomststöd även till studerande lagenligt och på enhetliga grunder? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I spörsmålet frågas hur den sociala kreditgivningen påverkar storleken på utkomststödet för studerande. Lagen om social kreditgivning (1133/2002) trädde i kraft Social kreditgivning ingår i kommunens socialvård. Dess syfte är att förebygga ekonomisk utslagning och överskuldsättning samt att främja en persons eller en familjs förmåga att klara sig på egen hand. Social kredit kan enligt lagen av grundad anledning beviljas en person som på grund av små inkomster och tillgångar inte på något annat sätt kan få kredit på rimliga villkor och som har förmåga att klara av återbetalningen av krediten. Innan krediten beviljas ska ansökarens rätt att få utkomststöd eller förebyggande utkomststöd utredas. Social kreditgivning är en frivillig uppgift för kommunerna och därför kan möjligheten att få social kredit variera kommunvis. Genom lagstiftning strävar man efter att säkerställa att kommunerna verkställer social kreditgivning på lika grunder i hela landet. Social kredit kan beviljas t.ex. för att få ekonomin under kontroll, för att bryta en skuldspiral, för anskaffningar till hemmet, för rehabilitering eller främjande av sysselsättning, för tryggande av boendet eller för att komma över en social kris. Kommuninvånarna har ingen subjektiv rätt till social kredit. Social kredit beviljas på grundval av prövning av enskilda klienter, vilket innebär att kommunen tillsammans med klienten bedömer klientens förhållanden och förmåga att återbetala krediten. Social kreditgivning och förebyggande utkomststöd är snarlika med avseende på syfte och målgrupp. Båda systemen är avsedda att hjälpa individer och familjer planenligt och att ingripa tillräckligt tidigt i risker och utkomstproblem som hotar personer eller familjer. Social kredit har i vissa kommuner också beviljats studerande för finansieringen av deras studier. I förarbetena till lagen om social kreditgivning har ställning tagits till beviljande av kredit till studerande som inte kan få lån på den öppna marknaden. I regeringens propositions sägs att "En studerande som på grund av betalningsstörning förlorat statsborgen för sitt studielån kan beviljas social kredit i första hand i en situation där studerandens möjlighet att få statsborgen för sitt studielån skulle tryggas om den skuld som orsakat den studerandes betalningsstörning betalades med social kredit. Kommunen kan överväga att bevilja en studerande kredit även i situationer där den studerandes förutsätningar för att sköta sina penningangelägenheter förbättras väsentligt så att studeranden kan slutföra sina halvfärdiga studier. Återbetalningsvillkoren för social kredit som beviljats en studerande måste definieras på motsvarande sätt som för statsgaranterade studielån." Under hälften av de krediter som kommunerna beviljar varje år går till studerande, en del till studier och en del antingen som en del av skuldsanering eller för att jämna ut tunga lån. Det är ofta fråga om heltidsstuderande som inte har 4

5 Ministerns svar KK 1228/2013 vp Outi Alanko-Kahiluoto /vihr fått statsborgen för studielån från FPA och/eller banklån för sina studier. En studerandes primära utkomstsystem är studiestöd enligt studiestödslagen (65/1994), vilket är avsett att täcka kostnaderna för studierna och utkomsten under studietiden. Rätt till utkomststöd enligt lagen om utkomststöd har var och en som uppfyller kraven för att få stödet. Om en studerande råkar ut för en situation då han eller hon i praktiken inte kan få studiestöd eller inte har tillräckliga andra inkomster eller medel för sin egen eller familjens försörjning, är kommunen således skyldig att bevilja den studerande utkomststöd på samma grunder som för andra som är i behov av hjälp. I Social- och hälsovårdsministeriets handbok för tillämpning av lagen om utkomststöd (SHM publikationer 2013:5) konstateras att "innan social kredit beviljas för studerande bör man ta hänsyn till att personen kan ha rätt till utkomststöd" samt att "enligt lagen om social kreditgivning ska man före beviljande av kredit utreda sökandens rätt till utkomststöd. Denna rätt kan inte begränsas eller stödbeloppet sänkas med hänvisning till att personen skulle ha möjlighet att få social kredit." Riksdagens biträdande justitieombudsman gav den till social- och hälsovårdsministeriet sitt avgörande gällande Helsingfors stad om social kreditgivning som beviljas studerande, för en bedömning av om detta ger anledning till att se över lagstiftningen till denna del (Dnr 2067/4/12 och 2871/4/12, ). Den biträdande justitieombudsmannen anser att det utöver social kredit kan föreligga behov av att utforma ett sådant system genom vilket kommunerna kan bevilja lån för finansiering av studier till de studerande som inte har möjlighet att få statsborgen. I Helsingfors stad är ett sådant system studiesocial kredit, som hör till tillämpningsområdet för lagen om social kreditgivning. Vidare anser den biträdande justitieombudsmannen att den kredit som hör till tillämpningsområdet för denna lag emellertid inte kan behandlas på samma sätt som det lån som beviljats med stöd av lagen om studiestöd när utkomststöd beviljas. Social- och hälsovårdsministeriet bedömer vilka åtgärder som bör vidtas till följd av den biträdande justitieombudsmannens framställning. Bedömningen görs tillsammans med undervisnings- och kulturministeriet och justitieministeriet. Ministeriet följer också praxis vid tillämpningen av lagen om social kreditgivning i kommunerna och vidtar vid behov även lagberedningsåtgärder, om de missförhållanden som framkommer fordrar det. Helsingfors den 18 februari 2014 Omsorgsminister Susanna Huovinen 5