Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma"

Transkriptio

1 Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma

2

3

4 Avoimen hallinnon periaatteet KANSALAISEN OIKEUDET Vahvistamme kansalaisten oikeutta tietoon sekä osallistumista yhteisten ratkaisujen ja palvelujen kehittämiseen. Kerromme valmisteltavista asioista jo valmistelun alkuvaiheessa niin, että ratkaisuun on aidosti mahdollista vaikuttaa. AVOIMUUS Tarjoamme tietoja hallinnon toiminnasta ja hallinnon tietovarantoja tasapuolisesti. Tiedot ovat helposti löydettävissä ja hyödynnettävissä

5 VASTUULLISUUS Huolehdimme, että kansalaisten näkemykset ovat mukana valmistelun ja toimeenpanon eri vaiheissa. Kerromme selkeästi etukäteen kuulemisen ja osallistumisen vaiheet, tavoitteet ja rajoitteet. Huolehdimme tarjottavan tiedon oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta. KATTAVUUS Tarjoamme kaikille kansalaisille mahdollisuutta osallistua asioiden valmisteluun ja kehittämiseen. Käytämme sekä erilaisia perinteisiä toimintatapoja että sähköisiä kanavia osallistumiseen ja tiedon tarjoamiseen. YHTEENSOVITTAMINEN Valmistelemme asioita yhdessä hallinnon eri toimijoiden kanssa niin, että vältämme valmistelun päällekkäisyydet, erisuuntaisuuden ja sirpaloitumisen

6 VOIMAVARAT Luomme avoimen hallinnon organisaatiokulttuurin, jossa meillä on riittävä osaaminen ja voimavarat avoimeen valmisteluun sähköisin ja perinteisin menetelmin. ARVIOINTI JA JATKUVA KEHITTÄMINEN Arvioimme säännöllisesti avoimen hallinnon toteutumista ja hyödynnämme arvioinnit kehittämistoimenpiteiden suunnittelussa. Onnistumistamme määrittää se, että kansalaiset voivat olla aidosti vakuuttuneita siitä, että heitä on kuultu

7 Avoin toiminta Selkeä kieli Osallisuuden edistäminen Avoin tieto Hallinto mahdollistajana

8 Avoin toiminta Lisätään valmisteluprosessien avoimuutta Hankerekisterin uusiminen Tehdään valmistelu- ja päätöksentekoprosessien kansantajuiset kuvaukset Päivitetään Kuuleminen valmistelussa ohje Tuetaan Otakantaa.fi - uusien toimintojen käyttöönottoa Viestitään virastoista ja kunnista, miten avoimutta edistetään Korostetaan vuorovaikutusosaaminen toimenkuvissa

9 Avoin toiminta (osa 2) Vahvistetaan ennakoivaa julkaisemista ja viestintää Edistetään osallistuvaa budjetointia Lisätään ICT:n ja sähköisen asioinnin kehittämisen avoimuutta ja asiakaslähtöisyyttä Lisätään avoimia ja avoimia etäseurattavia kokouksia

10 Selkeä kieli Puhuttu ja kirjoitettu kieli visualisointi Lisää Ulla Tiililän esityksessä tänään

11 Avoin tieto Avataan ja julkaistaan uusia tietovarantoja sekä muutetaan nykyisiä koneluettavaan muotoon Kootaan tietovarantojen tietojärjestelmäselosteet yhteen paikkaan Sisällytetään avoimen datan ja avoimen rajapinnan vaatimus tietojärjestelmähankintoihin ja arkkitehtuuriperiaatteisiin

12 Avoin tieto (osa 2) Tehdään avoimen datan ja tiedon käyttöehdot selkeiksi Rakennetaan keskeisiin viranomaisrekistereihin omien tietojen katselutoiminto ja uudelleenkäyttöoikeus Vahvistetaan kansalaisten oikeutta omiin tietoihinsa ja oikeutta olla anonyymi

13 Hallinto mahdollistajana Puretaan kansalaisyhteiskunnan toiminnan esteitä Lisätään virkamiesten aloitteellista läsnäoloa ja tavoitettavuutta Varmistetaan, että kaikkiin kuulemisiin sisältyy kuulemisen tulosten käsittely ja yhteenvedon julkaisu Tarjotaan järjestöille ja kansalaisyhteiskunnan edustajille koulutusta ja verkkotyökaluja

14 Demokratiatunnustus Teemana selkeä kieli Pekka Sauri ja Matti Virpiaro Jaettiin Kuntatalolla Demokratiapäivänä Palkinnon jakoi raadin puheenjohtaja Arvi Lind

15 Lisäpotkua ponnistuksiin The United States and Nordic members of the Open Government Partnership, a multilateral initiative that asks governments to promote transparency, empower citizens, fight corruption, and strengthen governance, agree to redouble our efforts to develop ambitious Race to the Top commitments

16 Toimintaa Virastoverkosto parhaita käytäntöjä Kuntaverkosto Teemaseminaarit noin kerran kuussa myös verkossa Aluetilaisuuksia Uutiskirje Toimeenpanosuunnitelma netissä

17 OGP:n ministeritason Summit Lontoossa Selkeän virkakielen kampanja Valtionhallinto panostaa lasten osallisuuden edistämiseen - Avoin eduskunta

18

Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma

Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma Vuonna 2011 käynnistetty kansainvälinen hallinnon kehittämisen kumppanuushanke avoimuus, tehokkuus, vastuullisuus Perustajina 8 valtiota, nyt 63 Suomi hyväksyttiin

Lisätiedot

Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma. Johanna Nurmi valtiovarainministeriö

Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma. Johanna Nurmi valtiovarainministeriö Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma Johanna Nurmi valtiovarainministeriö johanna.nurmi@vm.fi Open Government Partnership Vuonna 2011 käynnistetty kansainvälinen hallinnon kehittämisen kumppanuushanke

Lisätiedot

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma. katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma. katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013 Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013 Mitä on Open Government Partnership? Open Government Partnership (avoimen hallinnon kumppanuushanke) eli OGP käynnistettiin

Lisätiedot

Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma

Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma Suomen Avoimen hallinnon toimintaohjelma Vuonna 2011 käynnistetty kansainvälinen hallinnon kehittämisen kumppanuushanke avoimuus, tehokkuus, vastuullisuus Perustajina 8 valtiota, nyt 58 Suomi hyväksyttiin

Lisätiedot

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013 Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt

Lisätiedot

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu Avoin hallinto Open Government Partnership Suomen toimintaohjelman valmistelu Mikä on Open Government Partnership? Open Government Partnership (avoimen hallinnon kumppanuushanke) eli OGP käynnistettiin

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto Sivu 1 / 5 RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015 1. Johdanto Raahen kaupungilla on pitkät perinteet yhteistyöstä ja kylien tukemisesta. Vuonna 1989 Raahen kaupunki osallistui kolmivuotiseen, valtakunnalliseen

Lisätiedot

Selkeä kieli, avoimempi ja tuottavampi hallinto

Selkeä kieli, avoimempi ja tuottavampi hallinto Selkeä kieli, avoimempi ja tuottavampi hallinto Avoin toiminta Selkeä kieli Osallisuuden edistäminen Avoin tieto Hallinto mahdollistajana 14.11.2011 2 Osallisuus Selkeä kieli Avoimen hallinnon toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Avoin hallinto Rovaniemi VM/VKO

Avoin hallinto Rovaniemi VM/VKO Avoin hallinto 23.4.2018 Rovaniemi VM/VKO Avoin hallinto tarkoittaa hallinnon toimien läpinäkyvyyttä, hallinnon tiedon ja palveluiden saatavuutta, hallinnon vastaanottavaisuutta uusille ideoille, vaatimuksille

Lisätiedot

Avoin Hallinto. Täydentävä apuotsikko ohjelmatiedoille max. 1 rivi. pp.kk.vvvv Etunimi Sukunimi Seminaari/tapahtuma lisärivi tarvittaessa

Avoin Hallinto. Täydentävä apuotsikko ohjelmatiedoille max. 1 rivi. pp.kk.vvvv Etunimi Sukunimi Seminaari/tapahtuma lisärivi tarvittaessa Avoin Hallinto Täydentävä apuotsikko ohjelmatiedoille max. 1 rivi pp.kk.vvvv Etunimi Sukunimi Seminaari/tapahtuma lisärivi tarvittaessa Hallinnon avoimuudella on Suomessa pitkät perinteet pohjoismainen

Lisätiedot

Miten vielä pitäisi edistää Avointa hallintoa? Johanna Nurmi

Miten vielä pitäisi edistää Avointa hallintoa? Johanna Nurmi Miten vielä pitäisi edistää Avointa hallintoa? Johanna Nurmi Toisen Avoimen hallinnon toimintaohjelman (heinäkuu 2015-heinäkuu 2017) Suunnittelu käynnistyi työpajalla 28.8.2014 1. Ideoi uuden toimintaohjelman

Lisätiedot

1(7) Valtiovarainministeriö

1(7) Valtiovarainministeriö 1(7) Valtiovarainministeriö Avoimen hallinnon III toimintaohjelma 2017 2019 2(7) 3(7) Johdanto Suomi liittyi Open Government Partnership - kumppanuushankkeeseen vuonna 2013. Samana vuonna hyväksyttiin

Lisätiedot

Avoin hallinto ajankohtaista

Avoin hallinto ajankohtaista Avoin hallinto ajankohtaista 18.5.2017 Katju Holkeri VM/HO/H Toimintaohjelma 2017-2019 Toimintaohjelma 2017-2019 Avoimen hallinnon edistämisen tulee olla osa kaikkea hallinnon toimintaa ja uudistustyötä.

Lisätiedot

AVOIMEN HALLINNON TOIMINTASUUNNITELMA - MAAHANMUUTTOVIRASTON RAPORTTI

AVOIMEN HALLINNON TOIMINTASUUNNITELMA - MAAHANMUUTTOVIRASTON RAPORTTI MUISTIO 30.01.2014 1 (6) 00.01.06 AVOIMEN HALLINNON TOIMINTASUUNNITELMA - MAAHANMUUTTOVIRASTON RAPORTTI Tällä muistiolla on kaksi tarkoitusta: 1) Muistio on kanava informoida Maahanmuuttoviraston henkilöstöä

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon

Lisätiedot

RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 10.12.2014

RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 10.12.2014 Sivu 1 / 5 RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 10.12.2014 1. Johdanto Raahen kaupungilla on pitkät perinteet yhteistyöstä ja kylien tukemisesta. Vuonna 1989 Raahen kaupunki osallistui kolmivuotiseen, valtakunnalliseen

Lisätiedot

#Hallintoavoimeksi Taustamuistio avoimen hallinnon IV kansallisen toimintaohjelman laadinnan tueksi

#Hallintoavoimeksi Taustamuistio avoimen hallinnon IV kansallisen toimintaohjelman laadinnan tueksi 1(5) 11.3.2019 #Hallintoavoimeksi Taustamuistio avoimen hallinnon IV kansallisen toimintaohjelman laadinnan tueksi Tämä muistio on laadittu Avoimen hallinnon IV toimintaohjelman laadintaprosessin tueksi.

Lisätiedot

Uusi Seelanti. katju.holkeri@vm.fi

Uusi Seelanti. katju.holkeri@vm.fi Uusi Seelanti katju.holkeri@vm.fi Tavoite 1 Haluttu työnantaja Varmistaa, että valtionhallinto on työnantajana houkutteleva hyville, sitoutuneille työntekijöille. Tavoite 2 Erinomaiset virkamiehet Luoda

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 23.3.2017 Digikuntakokeilun tukiryhmä Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Digitalisaatio ja julkinen hallinto strateginen

Lisätiedot

Avoin hallinto ja osallisuuden edistäminen Suomessa

Avoin hallinto ja osallisuuden edistäminen Suomessa 1 Avoin hallinto ja osallisuuden edistäminen Suomessa Avoimuus on Suomen hallinnossa keskeinen arvo. Tämä näkyy muun muassa Suomen hallinnon rakenteessa, jossa kuntien vahva itsehallinto tuo päätöksenteon

Lisätiedot

Valtion demokratiapolitiikka ja demokratian uudet haasteet. Niklas Wilhelmsson oikeusministeriö demokratia- kieli ja perusoikeusasioiden yksikkö

Valtion demokratiapolitiikka ja demokratian uudet haasteet. Niklas Wilhelmsson oikeusministeriö demokratia- kieli ja perusoikeusasioiden yksikkö Valtion demokratiapolitiikka ja demokratian uudet haasteet Niklas Wilhelmsson oikeusministeriö demokratia- kieli ja perusoikeusasioiden yksikkö 1 Taulukko, Democracy indexin kymmenen kärki Overall score

Lisätiedot

Avoimen hallinnon tukipaketti

Avoimen hallinnon tukipaketti Avoimen hallinnon tukipaketti Avoimen hallinnon tarkistuslista Avoimen hallinnon periaatteet tunnetaan virastossamme. Viraston käyttämää kieltä selkeytetty. Virastomme tarjoaa aineistoja selkokielellä.

Lisätiedot

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015. Anne Kauhanen-Simanainen 24.1.2014

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015. Anne Kauhanen-Simanainen 24.1.2014 Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 Anne Kauhanen-Simanainen 24.1.2014 Hallitusohjelman kärkihanke Julkisen tiedon hyödyntämistä edistetään avaamalla julkisin varoin tuotettuja tietovarantoja kansalaisten

Lisätiedot

Avoin, vastuullinen ja osallisuutta edistävä hallinto

Avoin, vastuullinen ja osallisuutta edistävä hallinto 1 (15) Avoin, vastuullinen ja osallisuutta edistävä hallinto 1 ESITTELY 2 AVOIMEN HALLINNON KEHITTÄMISEN AIEMMAT PONNISTUKSET 3 AVOIMEN HALLINNON TOIMINTASUUNNITELMAN LUOMISPROSESSI 4 SITOUMUKSET 4.1 Selkeä

Lisätiedot

Me pelaamme avoimin kortein avoinhallinto.fi

Me pelaamme avoimin kortein avoinhallinto.fi Me pelaamme avoimin kortein avoinhallinto.fi Perehdytystilaisuus korkeakouluharjoittelijoille 12.6.2018 Neuvotteleva virkamies Johanna Nurmi, valtiovarainministeriö www.avoinhallinto.fi Avoin hallinto

Lisätiedot

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014

Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Data käyttöön! Ministeriön datapolitiikka osana työ- ja elinkeinopolitiikkaa 18.3.2014 Antti Eskola Kaupallinen neuvos Innovaatiopolitiikan ryhmä Työ- ja elinkeinoministeriö Data käyttöön mutta mikä data?

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 17.10.2013 www.kunnat.net/demokratiapaiva Euroopan neuvoston paikallisdemokratian viikko Euroopan neuvoston paikallisen itsehallinnon peruskirja avattiin allekirjoitettavaksi 15.10.1985.

Lisätiedot

Maakuntaja sote-uudistus

Maakuntaja sote-uudistus Maakuntaja sote-uudistus Tiedotustilaisuus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä 2017: Uudistus on välttämätön, kiireellinen

Lisätiedot

Avoin data digitaalisen talouden, julkisten palvelujen ja päätöksenteon perustaksi

Avoin data digitaalisen talouden, julkisten palvelujen ja päätöksenteon perustaksi Muistio 1 (5) VM040:00/2013 885/00.01.00.01/2013 19.2.2015 ICT-toiminto Anne Kauhanen-Simanainen Margit Suurhasko Avoin data digitaalisen talouden, julkisten palvelujen ja päätöksenteon perustaksi Avoimen

Lisätiedot

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma

Lisätiedot

voimen tiedon ohjelma

voimen tiedon ohjelma Avoimen tiedon ohjelma Julkiset tietovarannot laajempaan käyttöön voimen tiedon ohjelma Valtion virastoilla ja kunnilla on hallussaan laajoja tietovarantoja. Suuri osa tiedosta on julkista tietoa, jota

Lisätiedot

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsinki 5.4.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien

Lisätiedot

Uudet demokratiapalvelut kansalaisen osallistumiseen - demokratia.fi. Rauna Nerelli Oikeusministeriö

Uudet demokratiapalvelut kansalaisen osallistumiseen - demokratia.fi. Rauna Nerelli Oikeusministeriö Uudet demokratiapalvelut kansalaisen osallistumiseen - demokratia.fi Rauna Nerelli Oikeusministeriö Miksi avointa valmistelua? Laadukkaammat päätökset Kokemusasiantuntijoiden tieto ja osaaminen resurssina

Lisätiedot

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019 Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 4.4.2017 JUHTA Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi ihmisten ja yritysten

Lisätiedot

otakantaa.fi ja kuntalaisaloite.fi työkaluina osallisuuteen Rauna Nerelli, Laura Nurminen Oikeusministeriö

otakantaa.fi ja kuntalaisaloite.fi työkaluina osallisuuteen Rauna Nerelli, Laura Nurminen Oikeusministeriö otakantaa.fi ja kuntalaisaloite.fi työkaluina osallisuuteen Rauna Nerelli, Laura Nurminen Oikeusministeriö Osallistumisympäristö-hanke www.otakantaa.fi Avoimen valmistelun vuorovaikutteinen palvelu www.kansalaisaloite.fi

Lisätiedot

Suomi.fi-palvelutietovaranto

Suomi.fi-palvelutietovaranto Suomi.fi-palvelutietovaranto Kaikki oleellinen julkishallinnon palveluista yhdessä paikassa PTV:n perusteet ja hyödyt -tiivistetty tietopaketti 29.11.2017 Esimerkkejä Suomi.fi-palvelutietovaranto on yksi

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 31.3.2017 Digi arkeen neuvottelukunta Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

5.5.2014 / Kaija Manninen, hallintopäällikkö

5.5.2014 / Kaija Manninen, hallintopäällikkö 1 Hollolan kunta 5.5.2014 / Kaija Manninen, hallintopäällikkö Avoin hallinto Taulukkoon on listattu, mitä hyviä käytäntöjä Hollolan kunnassa ja toimialoilla jo on avoimen hallinnon edistämisessä kullakin

Lisätiedot

Julkinen data saataville: Käyttöluvan tausta ja tarkoitus

Julkinen data saataville: Käyttöluvan tausta ja tarkoitus Julkinen data saataville: Käyttöluvan tausta ja tarkoitus Anne Kauhanen-Simanainen Seminaari JHS 189 Avoimen tietoaineiston käyttölupa-suosituksesta 25.3.2015 Julkinen data saataville - taustaa Valtioneuvoston

Lisätiedot

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma: Suomen itsearviointiraportti

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma: Suomen itsearviointiraportti 1(14) Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma: Suomen itsearviointiraportti 30.9.2014 2(14) 1. Suomi ja avoin hallinto Tässä itsearvioinnissa tarkastellaan Suomen avoimen hallinnon kumppanuusohjelmaan (Open

Lisätiedot

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto 1 Rikoksentorjunta ja rikosten ehkäisy = kaikki toimet, joilla ehkäistään ja vähennetään

Lisätiedot

Avoin Hallinto. Virkamiesverkoston tapaaminen

Avoin Hallinto. Virkamiesverkoston tapaaminen Avoin Hallinto Virkamiesverkoston tapaaminen 8.30 9.00 Kahvit Virkamiesverkostotapaaminen 9.00 9.30 Avoimen hallinnon edistäminen liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla, hallitusneuvos Kaisa

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus.

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Väestörekisterikeskuksen uusi strategia linjaa virastomme toimintaa uuden

Lisätiedot

Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma

Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma Helsingin kaupungin tarkastuslautakunnan ja -viraston sisäisen ja ulkoisen viestinnän linjaukset. Suunnitelma on otettu käyttöön tarkastusjohtajan päätöksellä 28.12.2015

Lisätiedot

Lausunto avoimen hallinnon III toimintasuunnitelmasta. Johtaja, Minna Sirnö, Päättäjä, :01:29, C=FI

Lausunto avoimen hallinnon III toimintasuunnitelmasta. Johtaja, Minna Sirnö, Päättäjä, :01:29, C=FI Asiakirjan nimi: Lausunto avoimen hallinnon III toimintasuunnitelmasta Asiakirjan päivämäärä: 03.03.2017 Diaarinumero: TKT/6/031/2017 Asiakirjan tunnus / Docid: 150907 Asiakirjan allekirjoittajat: Tarkistesumma:

Lisätiedot

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön Suomen julkishallinnon digitaalinen tulevaisuus Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain muilta mailta lainattua ja paljon itse tehtyä 28.3.2017 Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Muutos Nopea, jatkuva, kiihtyvä

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Miksi Avointa Dataa? 11/15/13 Heikki Sundquist

Miksi Avointa Dataa? 11/15/13 Heikki Sundquist Miksi Avointa Dataa? Heikki Sundquist Painovapauslaki 1766 (Chydenius) Vuoden 1766 painovapausasetus, joka säädettiin perustuslakina, takasi laajemman painovapauden kuin missään muualla. Lisäksi lähes

Lisätiedot

Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE)

Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE) Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE) Pilottimaakuntien koulutustarjotin 2.3.2018 AKE-projektin pilottimaakunnat Etelä-Karjala Kainuu Keski-Pohjanmaa Lappi Pirkanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Savo

Lisätiedot

Julkisen hallinnon tietolinjaukset ja uusi tutkijapalvelu. Anne Kauhanen-Simanainen 7.5.2014

Julkisen hallinnon tietolinjaukset ja uusi tutkijapalvelu. Anne Kauhanen-Simanainen 7.5.2014 Julkisen hallinnon tietolinjaukset ja uusi tutkijapalvelu Anne Kauhanen-Simanainen 7.5.2014 Avoimen tiedon politiikka on linjattu Valtioneuvoston periaatepäätös 3.3.2011 Hallitusohjelma Julkisin varoin

Lisätiedot

Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä

Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä Mitä Suomessa pitäisi tehdä selkokielen edistämiseksi? Selkokielen toimenpideohjelma 2019 2022 Kieli ja syrjäytyminen -seminaari 8.2.2019 Ulla Tiililä Kuka: selkokielen neuvottelukunta Edustaja 52 eri

Lisätiedot

Suomen 2. Avoimen hallinnon toimintasuunnitelma

Suomen 2. Avoimen hallinnon toimintasuunnitelma Suomen 2. Avoimen hallinnon toimintasuunnitelma Vastausaika päättyy: 30.1.2015 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, Tausta, Tavoitteet Johdanto Elokuussa 2014 käynnistyi Suomen 2. avoimen hallinnon toimintasuunnitelman

Lisätiedot

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO Kokei le!?! A B C Avoimen hallinnon ja vuoropuhelun edistäjä LOGO Otakantaa.fi on oikeusministeriön kehittämä avoimen valmistelun vuorovaikutuskanava. Ota käyttöön päätöksenteon valmistelun ja johtamisen

Lisätiedot

Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015

Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015 Avoimen hallinnon toteutuminen virastoissa -kysely 2015 Kyselyyn vastanneiden määrä oli 49. 1. Avoimen hallinnon periaatteita on esitelty virastossamme. Vastaajien määrä: 46 Avoimet vastaukset: Jollain

Lisätiedot

Avoin ja kaikkien yhteinen Oulu. Kuntalaisvaikuttamisen koordinaattori Merja Niemelä

Avoin ja kaikkien yhteinen Oulu. Kuntalaisvaikuttamisen koordinaattori Merja Niemelä Avoin ja kaikkien yhteinen Oulu Kuntalaisvaikuttamisen koordinaattori Merja Niemelä 24.08.2017 Avoin hallinto Suomessa Suomi hyväksyttiin huhtikuussa 2013 kansainväliseen Avoimen hallinnon kumppanuusohjelmaan

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 2.11.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla

Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla Avoin hallinto MMM:ssä ja sen hallinnonalalla Toimintakertomus v. 2013 30.1.2014 Pekka Alhojärvi, MMM/HSO/OTY 1 Toimintakertomus: rakenne Yleistä Avoin toiminta Selkeä kieli Avoin tieto Hallinto mahdollistajana

Lisätiedot

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat Tommi Karttaavi 13.5.2008 JHS-järjestelmä (historiaa) Valtioneuvoston päätös valtionhallinnon sisäisistä standardeista 7.9.1977 Valtiovarainministeriö vahvisti valtionhallinnon

Lisätiedot

Osallistumisen uudet muodot otakantaa.fi ja kuntalaisaloite.fi. Rauna Nerelli Oikeusministeriö

Osallistumisen uudet muodot otakantaa.fi ja kuntalaisaloite.fi. Rauna Nerelli Oikeusministeriö Osallistumisen uudet muodot otakantaa.fi ja kuntalaisaloite.fi Rauna Nerelli Oikeusministeriö Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma SADe-ohjelman johtoryhmä / VM Ohjelman riippumaton arviointi:

Lisätiedot

Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori

Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi Ville Meloni ja Pekka Vuori 6.6.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien saataville, vapaasti ja maksutta

Lisätiedot

Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet

Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet 14.6.2017 DataBusiness-kiertue Ari Ylinärä Oulun kaupunki // Konsernihallinto // Tietohallinto Avoimen datan edistäminen 14.6.2017 avoimen datan hanke datatoiveet

Lisätiedot

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi Maarit Alikoski 21.10.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Kunnan rooli ja tehtävät uudistuvat Yksi keskeinen vaikuttava tekijä: sosiaali-

Lisätiedot

Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma

Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma Julkisen alan tiedottajat ry Viestintäpäivät, Oulu Ulla Tiililä Kotimaisten kielten keskus 28.3.2014 Kotimaisten kielten keskus Avoin hallinto

Lisätiedot

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo Valtion henkilöstö ja tulevaisuus Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 7.5.2019 Valtio Expo Julkisen hallinnon on yhdessä varmistettava julkisen talouden kestävyys Tuottavuus Toimivat ja tehokkaat

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus 1.11.11 Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto TIETEELLINEN TIETO tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus ja edistyvyys tieto syntyy tutkimuksen

Lisätiedot

Teeman laajuuden ja monimuotoisuuden vuoksi demokratiapoliittisen selonteon rakenne jaetaan yleiseen ja temaattiseen osaan.

Teeman laajuuden ja monimuotoisuuden vuoksi demokratiapoliittisen selonteon rakenne jaetaan yleiseen ja temaattiseen osaan. Liite 1 OM 7/021/2011 Demokratiapoliittinen selonteko, arviointisuunnitelma 1 Demokratiapoliittinen selonteko Hallitusohjelmassa linjataan, että äänestysaktiivisuutta ja kansalaisvaikuttamisen edellytyksiä

Lisätiedot

Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö , Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus

Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö , Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö 2.10.2018, Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus Tiedon käyttö asiakaslähtöisen toiminnan perustana Lait, Linjaukset Toimintatavat Tiedonhallinta Palvelussa

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS)

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS) Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS) Julkisen tiedon hyödyntämistä edistetään avaamalla julkisin varoin tuotettuja tietovarantoja kansalaisten ja yritysten käyttöön. Näin avataan markkinoita uusille

Lisätiedot

Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta

Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta Johtajuussymposium: Kehitämme yhdessä- TKI:llä vaikuttavuutta Soteen, Tampere 11.9.2019 Päivi Nerg, Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri, Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Avoimuus, luottamus ja jatkuva vuoropuhelu hallinnon uudistamisen kulmakivinä. Keskushallinnon uudistus Asiakkuusstrategia Avoin hallinto

Avoimuus, luottamus ja jatkuva vuoropuhelu hallinnon uudistamisen kulmakivinä. Keskushallinnon uudistus Asiakkuusstrategia Avoin hallinto Avoimuus, luottamus ja jatkuva vuoropuhelu hallinnon uudistamisen kulmakivinä Keskushallinnon uudistus Asiakkuusstrategia Avoin hallinto Valtioexpo 7.5.2013 Olipa kerran KEHU Olipa kerran ASTA Olipa kerran

Lisätiedot

Virkakielikampanja Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen Ulla Tiililä

Virkakielikampanja Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen Ulla Tiililä Virkakielikampanja 13.10.2014 31.12.2015 Avoimen hallinnon virkamiesverkoston tapaaminen 7.10.2014 Ulla Tiililä Hyvän virkakielen toimintaohjelma http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/julkaisut/2014/liitteet/tr02.pdf?lang=fi

Lisätiedot

Juridiset aineistot ja avoin tieto Anne Kauhanen-Simanainen Säätytalo

Juridiset aineistot ja avoin tieto Anne Kauhanen-Simanainen Säätytalo Juridiset aineistot ja avoin tieto 10.3.2016 Anne Kauhanen-Simanainen Säätytalo Oikeus tietoon 250 vuotta pohjoismaisesta julkisuusperiaatteesta avoimeen dataan Asiakirjajulkisuus vuodesta 1766, painetut

Lisätiedot

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012 Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 11.12.2012 Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: kansallista perustaa Hallitusohjelman kirjaukset: kirjastojen kehittäminen

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Kokemuksia datan avaamisesta pääkaupunkiseudulla. Projektipäällikkö Ville Meloni - Forum Virium Helsinki Open Data Tampere Region Kick-off 20.2.

Kokemuksia datan avaamisesta pääkaupunkiseudulla. Projektipäällikkö Ville Meloni - Forum Virium Helsinki Open Data Tampere Region Kick-off 20.2. Kokemuksia datan avaamisesta pääkaupunkiseudulla Projektipäällikkö Ville Meloni - Forum Virium Helsinki Open Data Tampere Region Kick-off 20.2.2013 ONNEA TAMPERE! Kehittäjätyökaluja uusille sähköisille

Lisätiedot

SADe-palvelut käytettävissä,

SADe-palvelut käytettävissä, Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (SADe-ohjelma) SADe-palvelut käytettävissä, onko kuntasi valmis? Kuntamarkkinat 11.9.2013 Ohjelmapäällikkö Marjukka Saarijärvi Tähän uusi palvelukartta

Lisätiedot

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 2.12.2013 Mikael Vakkari, neuvotteleva virkamies Valtiovarainministeriö / JulkICT-toiminto Julkisuusperiaatteesta avoimeen dataan Antti Chydenius (1729-1803 Oikeus tietoon:

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

Digitalisaatiostrategia valmistelutilanne 2/2016

Digitalisaatiostrategia valmistelutilanne 2/2016 Digitalisaatiostrategia valmistelutilanne 2/2016 Juhani Korhonen, VM/JulkICT JUHTA 17.2.2015 JulkICT-osasto Strategian valmistelun taustaa Nykytila: useita strategioita ja linjauksia viesti ja tavoitetila

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Kansallinen palveluarkkitehtuuri 3.11.2015 Ohjelmapäällikkö Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide: Yhden luukun palvelumalli ja tiedonhallintalainsäädäntö

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Uusi vaikuttamispalvelu: Nuortenideat.fi Demokraattinen vaikuttamiskanava Nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukeva Matalan kynnyksen palvelu, näkyvä

Lisätiedot

Avoimen tiedon ja yhteentoimivuuden palvelu. Avoindata.fi. Koulutus Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen Kristiina Puharinen, Valtori

Avoimen tiedon ja yhteentoimivuuden palvelu. Avoindata.fi. Koulutus Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen Kristiina Puharinen, Valtori Avoimen tiedon ja yhteentoimivuuden palvelu Avoindata.fi Koulutus 7.5.2015 Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen Kristiina Puharinen, Valtori Taustaa Valtiovarainministeriön Avoimen tiedon ohjelma

Lisätiedot

Avoimen datan löytäminen, käyttöönotto ja jakaminen. Havainnolliset analyysit avoimella paikkatiedolla ProGIS ry ja Poligon, 11.4.

Avoimen datan löytäminen, käyttöönotto ja jakaminen. Havainnolliset analyysit avoimella paikkatiedolla ProGIS ry ja Poligon, 11.4. Avoimen datan löytäminen, käyttöönotto ja jakaminen Havainnolliset analyysit avoimella paikkatiedolla ProGIS ry ja Poligon, 11.4.2013 Tanja Lahti Mikä on avoin data ja HRI? Julkista Lupa käyttää http://opendefinition.org/okd/suomi/

Lisätiedot

Valtakunnallista kehitystyötä missä mennään SADe-ohjelma?

Valtakunnallista kehitystyötä missä mennään SADe-ohjelma? Valtakunnallista kehitystyötä missä mennään SADe-ohjelma? Sähköiset palvelut tulevaisuuden haltuunotto, Rovaniemi 5.6.2013 Ohjelmakoordinaattori Ira Alanko Näkökulmia SADe-ohjelmaan Kuinka toimii valtakunnallinen

Lisätiedot

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut Pelvelukehityksen ekosysteemi julkisessa hallinnossa 3.12.2013 Mikael Vakkari JulkICT/YRO Palvelukehittämisen ekosysteemi Uusien palveluinnovaatioiden

Lisätiedot

Avoin hallinto Maanmittauslaitoksessa

Avoin hallinto Maanmittauslaitoksessa Avoin hallinto Maanmittauslaitoksessa Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan Avoin hallinto verkostotapaaminen 20.4. Riitta-Liisa Niittymaa Oikeuspalvelut Avoin hallinto -hanke MML:ssa Toimenpide

Lisätiedot

Suomi.fi-palvelutietovaranto

Suomi.fi-palvelutietovaranto Suomi.fi-palvelutietovaranto Kaikki oleellinen julkishallinnon palveluista yhdessä paikassa Ohje: Palvelujen kuvaamisen aloittaminen (ilman pohjakuvausta) Huhtikuu 2018 Käyttöönottoprosessin vaiheet Tämä

Lisätiedot

Asiakkuudet ja tavoitteet kirkkaiksi. Sote-tietopohja-hankkeen työpajat

Asiakkuudet ja tavoitteet kirkkaiksi. Sote-tietopohja-hankkeen työpajat Asiakkuudet ja tavoitteet kirkkaiksi Sote-tietopohja-hankkeen työpajat 14.6.2017 26.10.2015 1 Kevään workshopit Sote-tietopohjan läpileikkaavia teemoja ja keskeisiä sisältöjä työstetään yhteisillä työpajoilla,

Lisätiedot

Valtiovarainministerio VM

Valtiovarainministerio VM Valtiovarainministerio VM Lähettäjä: Aihe: Liitteet: Valtiovarainministerio VM VL: Lausuntopyyntö: Avoimen hallinnon III toimintasuunnitelma LAPS_lausunto_avoin_hallinto_III_toimintasuunnitelma.docx Lähettäjä:

Lisätiedot