Kesätori Kesätorisäännöt. Lauantaivuorot. Vuosikokous Torikartta. Syyskokous Kuva: Mikko Leppähaara
|
|
- Jorma Heino
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kesätori 2016 Kesätorisäännöt Lauantaivuorot Vuosikokous Torikartta Syyskokous Kuva: Mikko Leppähaara
2 SAMMATIN KESÄTORISÄÄNNÖT Johdanto Tämä torisääntö on laadittu yhteisesti sammattilaisten yhdistysten kesken ja nämä sitoutuvat tämän kesätorisäännön toteuttamiseen. Tämä kesätoriohjesääntö korvaa aiemmat säännöt. Tähän sääntöön tekevät tarvittaessa muutokset sammattilaiset yhdistykset yhteisessä kokouksessaan. Sammattilaisten yhdistysten yhteinen kokous tulee kutsua koolle torivuorojen jakoa tai tämän säännön uudistamista taikka muuta yhteisesti kesätoria koskevaa asiaa varten vähintään kaksi (2) viikkoa aikaisemmin illa., Lisäksi kutsu julkaistaan Sammatti Seuran kotisivuilla. Tähän päätökseen liittyy pidetyn sammattilaisten yhdistysten kokouksen pöytäkirja, osallistujaluettelo, torivuorojen jako, sekä vastuuhenkilöiden yhteystiedot. 2. Yksityiskohtaiset määräykset a) Kahvitusvuorot Torin kahvitusvuoroja jaetaan vain sammattilaisille yhdistyksille (ry). Sammattilaisten yhdistysten kokous voi myöntää kahvitusvuoron myös sammattilaiselle julkisoikeudelliselle yhteisölle taikka sen toimielimelle taikka muille sammattilaisille yhteisöille. Vuorot jaetaan keväällä pidettävässä yhteisessä kokouksessa arpomalla. Kokoonkutsuja valitaan aina kevään arpomistilaisuudessa seuraavaksi vuodeksi. Kokouksen järjestelyistä vastaa sammattilaisten järjestöjen päätöksen perusteella Sammattiseura. Jokainen vuoron saanut yhdistys perustaa vastuuryhmän hoitamaan kahvituksen käytännön toteutusta. Vastuuryhmän yhteyshenkilö ilmoitetaan torivuorojenjakotilaisuudessa jäljempänä ilmenevien määräysten toteuttamiseksi. Arvonta toteutetaan seuraavasti: kesäkausi jaetaan kahteen osaan keskikesään ja muihin vuoroihin. Keskikesä on juhannuksesta heinäkuun loppuun, mutta sitä voidaan yhdistysten kokouksessa lisätä yhdellä viikolla molempiin suuntiin. Arvonta suoritetaan erikseen lauantaiden ja keskiviikkojen osalta. Perussääntönä on, että ne yhdistykset, jotka ovat edellisenä vuotena saaneet keskikesän vuorot, ovat muiden lauantaivuorojen arvonnassa. Ne yhdistykset, jotka ovat olleet muiden vuorojen arvonnassa, arvotaan keskikesän vuoroille. Järjestö, joka ei ole ollut mukana aikaisemmin, arvotaan keskiviikon torivuorossa. Keskenään sopien yhdistykset voivat vaihtaa vuoroja. Mikäli vuoroja jää jakamatta, yhdistysten yhteinen kokous voi päättää muusta varausmenettelystä.
3 Kahvivuoron järjestelyvastuussa oleva yhdistys voi mahdollistaa, että torilla on samanaikaisesti joku muu/joitakin muita Sammattiin kuuluvia yhdistyksiä. Näiden tulee kuitenkin hoitaa kahvituksensa ja siihen liittyvät maksunsa vastuuyhdistykselle. Torin kalusto säilytetään SSO/SALEn varastossa. Torin kalusto tällä hetkellä; teltta, pukkipöydät, pöytä, tuolit, penkit, puiset suoja-aidat, liikennemerkit, maitokärryt,kahvinkeitin suodattimineen, vedenkeitin, pumpputermospullo ja sähkökela. Kalusto tarkistetaan vuosittain yhdistysten yhteisessä kokouksessa. b) Myyntipaikat Myyntipaikat varataan lohjalaisille myyjille kuitenkin siten, että etusija on sammattilaisilla ja kesäsammattilaisilla myyjillä. Mikäli muilla on tarjottavina sellaisia tuotteita, joita edellä mainituilla myyjillä ei ole taikka myynti katsotaan torin toiminnan kannalta tarpeelliseksi, niin näille mahdollistetaan myynti torilla. Vakituisten torimyyjien paikat ilmoitetaan torin vieressä olevalla ilmoitustaululla erillisellä torikartalla. Kahviteltta on perinteisellä paikallaan torin entisen kunnantalon puoleisessa takakulmassa. Muutoin torin myyntipaikat ovat vapaasti valittavissa. Elintarvikemyyjiltä edellytetään ns myyjäkylttiä, josta ilmenevät ainakin nimi ja yhteystiedot. Tätä käytäntöä suositellaan myös muille torimyyjille. c) Siisteys Torikauppiaiden tulee kauppaa harjoittaessaan noudattaa siisteyttä lakien, asetusten, viranomaisten tai torivalvojan ohjeiden mukaisesti. Torivalvojana toimii kunkin kahvitusvuorossa olevan yhdistyksen määräämä henkilö. Autot tulee siirtää torivuorojen ajaksi pois torilta ke ja la d) Yhdistyksen vastuuryhmä Yhdistyksen vastuuryhmä vastaa vuorollaan omasta ilmoittelustaan, mahdollisesta ohjelmastaan sekä siisteydestä ja järjestyksestä torivuoronsa ajan. Lisäksi vastuuryhmä vastaa yhteisten kahvitusvarusteiden siirtämisestä varastosta torille ja takaisin varastoon, puisten suoja-aitojen ja liikennemerkkien paikalleenpanosta sekä huolehtimaan niiden kunnosta. (torin kalusto on lueteltu kohdassa 2a) e) Toriaika Toriajat ovat lauantaisin klo ja keskiviikkoisin klo f) Vesi- ja sähköpiste Kesätorilla on käytössä erillinen lukittu vesi- ja sähköpiste kesätorin käyttöaikoina. g) Avaimet Avaimet haetaan SSO:n / SALE: n kassalta ja palautetaan sinne torivuoron päätyttyä.
4 Vastuuryhmä huolehtii varastotilan ja vesi- ja sähköpisteen lukitsemisesta torivuoron päätyttyä. h) Hinnoittelu Kahvitusvuorossa oleva saa hinnoitella kahvin, arvat, muut myyntituotteet jne. itsenäisesti. Yhdistykset suosittelevat, että kahvin hinta on 1,50 ja kahvileivän hinta 1,50. Ns. pienarpajaisten järjestelyissä on noudatettava Arpajaislain määräyksiä. Arvan hinnaksi sovittiin 1. Myynnissä ei hyväksytä tukkualennuksia: osta kolme maksa kaksi. Sammattilaisten yhdistysten kokous Vakuudeksi Risto Piekka Risto Piekka puheenjohtaja Kari Uittamo Kari Uittamo sihteeri Paluu
5 Lauantaivuorot Paluu
6 KEVÄTKOKOUS klo Sammatin koulu, Sammatti Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Kokoonkutsujaseuran pj Risto Piekka avasi kokouksen klo Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Osallistujien toteaminen. Paikalla oli edustajia 19 seurasta. Osallistujaluettelo liitteenä (Liite 1). 4. Järjestäytyminen - puheenjohtajaksi valittiin Risto Piekka - sihteeriksi valittiin Kari Uittamo - pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Tuomo Laine ja Reino Rannikko - pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina 5. Esityslistan hyväksyminen. Kutsun yhteydessä lähetetty esityslista hyväksyttiin. 6. Kesätorisäännön käsittely. Käsiteltiin kesätorisäännöt. Vuoden 2015 sääntöjä tarkistettiin lisäämällä seuraava luvun 2 alakohtaan b) seuraava: Elintarvikemyyjiltä edellytetään ns myyjäkyltti, josta ilmenevät ainakin nimi ja yhteystiedot. Tätä käytäntöä suositellaan myös muille torimyyjille. Lisäksi korjattiin vuosiluvuksi 2016 (liite 2). Torikarttaan ei tehty muutoksia (liite 3). 7. Kesätorin kehittäminen Merkittiin tiedoksi kalakauppiaasta käyty keskustelu, jonka taustana oli toisaalta Salon Seudun Sanomien uutinen ja toisaalta toriasiakkaiden myönteinen palaute. Päätettiin, että - kalakauppiaan tausta tarkistetaan (Risto Piekka). - erityisiä hankintoja ei ole tiedossa. Sovittiin kuitenkin, että jos jotain äkillistä tarvetta ilmenee, niin hankinta tehdään yhteisesti. Todettiin, että Maaseutunaisten ilmoituksen mukaan 2 järjestöä ei ole suorittanut aiemmin
7 hyväksyttyä torimaksua. Yhdistyksiä kehotetaan huolehtimaan siitä, että ao velvoite tulee hoidettua. 8. Torivuorojen jakaminen. Lauantaivuorot jaettiin arpomalla. Ns ykköskorin vuorojen ajaksi päätettiin välinen aika. Ykköskoriin tuli nyt 9 yhdistystä ja kakkoseen 8. Keskiviikkovuoroille ei ollut halukkaita yhdistyksiä. Torivuorolista laitetaan mm torin ilmoitustaululle ja Sammattiseuran kotisivuille. Vuorolista liitteenä (Liite 4). Päätettiin lisäksi aikaansaada iltatorin avajaistilaisuuteen erityinen pieni tapahtuma ja että siihen kutsutaan paikalle myös media. 9. Informaatio Paikkarin torpasta. Merkittiin tiedoksi puheenjohtajan suullinen esitys Paikkarin torpan, sen alueen kiinteistöjen ja maisemanhoitoon liittyvistä suunnitelmista. 10. Informaatio Via Kalevala-kävelystä Merkittiin tiedoksi puheenjohtajan suullinen esitys Via Kalevala-kävelystä. Sammattilaisille tarkoitettu reitti voisi olla Paikkarin torppa Saukkola. 11. Seuraava kokous ja koollekutsujan valitseminen. Päätettiin, että kokoonkutsujana toimii Sammattiseura. Seuraava kokous pidetään klo aiheena kesän iltatorikokemukset. 12. Muut mahdolliset asiat. Lohjan matkailu on pyytänyt yhdistyksiä ilmoittamaan säännöllisistä tapahtumistaan 20.4 mennessä. Iltalohja toivoo yhdistyksiltä lyhyitä juttuja kokousilmoitusten ohella ja sama asia esitetään myös Länsi-Uusimaan keskiviikkolehden uutisessa. Todettiin, että sammattilaistenjärjestöjen on syytä olla aktiivisia tiedottamisessa. 13. Kokouksen päättäminen. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Pöytäkirjan vakuudeksi Rirto Piekka Risto Piekka, puheenjohtaja Kari Uittamo Kari Uittamo, sihteeri Pöytäkirja tarkastettu Tuomo Laine Tuomo Laine Reino Rannikko Reino Rannikko Paluu
8 TORIKARTTA Paluu
9 Sammattilaisten järjestöjen torikokous Pöytäkirja Sammatin toritoiminnan seurantapalaverista. (Liitteet puuttuvat) Aika: klo Paikka: Sammatin Sampaala Läsnä kutsutuista yhdistyksistä olivat: Sampoyhdistys r.y. Seppo Iivonen, Sari Lehtinen ja Pentti Uittamo Eläkeliiton Sammatin yhdistys r.y. Sisko Hiekkavuo, Annikki Brown Sammatin alueseurakunta, Kaisa Rinne GNE r.y. Pekka Paasialho ( osan aikaa ) Lohilammen kyläyhdistys r.y. Outi Holappa, Minna Tolkki Sammatin Nuorisoseura r.y. Antero Sarakivi LC Karjalohja- Sammatti r.y. Antero Sarakivi Sammattiseura r.y. Risto Piekka Sammattiseura organisoi vuosittain Sammatin toritoiminnan. 1 Risto Piekka avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2 Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Risto Piekka, sihteeriksi Pentti Uittamo ja pöytäkirjan tarkastajiksi Antero Sarakivi ja Sari Lehtinen. 3 Keskusteltiin ja todettiin kokemukset kesätorista 2016 myönteisiksi; kantaan yhtyivät niin GNE kuin Lohilammen kyläyhdistys. 4 Päätettiin v toiminnassa lisätä torisääntöön hankintaohjeita koskeva kohta valita 1-2 hengen ryhmä, joka toimii mm. teltan vuokrauksen yhdyshenkilöinä jatkaa pienhankintoja nykymallilla 5 / käyttäjä; tilitys Maaseutunaisille, jotka hankkivat tarvikkeet selvittää teltan kunto (paikkaustarve) ja/ tai järjestää tarjouskierros uudesta teltasta torin houkuttelevuuden lisäämiseksi mm. laatia torille yhtenäinen laminoitu hinnasto, jonka tekee Seppo Iivonen (päätuotteet), pyytää Vaahterateatteri edelleen esittämään kohtauksia kesän näytelmästä, vedota kahvitusvuorossa oleviin, että ne omilla kontakteillaan edistävät torin markkinointia lisätä liikennejärjestelyjen sujuvuutta torin kohdalla huolehtimalla, että Lohjan liikenneturva suunnitelmassa aikaansaadaan ehdotus torin jalankulun järjestämiseksi.
10 5 Merkittiin tiedoksi Paikkarin Torpan Tuki r.y.n ehdotus SAMMATTI ja SUOMEN ITSENÄISYYDEN 100-VUOTTA. ( liite 1 ) Merkittiin myös, että yhdistys on esittänyt yhdessä Lohjan kaupungin kanssa Senaatti-kiinteistöille torpan ja sen alueen kehittämissuunnitelman. Merkittiin tiedoksi Liisa Laurilan teksti (Suomi 100 vuotta Sammatti mukana juhlimassa) (liite 2 ). Merkittiin tiedoksi Sampoyhdistys/ Pentti Uittamon ehdotus työmalliksi Tehdään yhdessä Avoin Sammatti (liite 3 ) Merkittiin tiedoksi, valtakunnallinen ehdotus itsenäisyyden juhlavuoden kuusen istuttamisesta ja että Sammattiseura on päättänyt kuusen sijasta istuttaa vaahteran. Keskusteltiin ja päätettiin suosittaa järjestöille, että kukin toimii itsenäisesti ja ottaa ohjelmissaan huomioon itsenäisyysteeman. Todettiin, että valtakunnallinen teema on Otsikoitu Tehdään Yhdessä. Päätettiin ehdottaa tapahtumajärjestäjiksi yhdistysten lisäksi koulut sekä Sammatin alueseurakunta. Tapahtumia on pitkin vuotta, mutta sammattilaisten ja kesäsammattilaisten yhteiseksi ohjelmakokonaisuudeksi ehdotettiin Sampojuhlista alkavaa viikkoa (vko27). Aluetoimikunnan tehtäväksi juhlavuosiasiassa nähtiin yhteydenpito Lohjaan. Pidettiin tarpeelliseksi, että aluetoimikunta nimeää juhlavuoden ohjelmalle koordinaattorin. Tehtävään ehdotetaan yksimielisesti Pentti Uittamoa. Pidettiin tärkeänä nuorten saamista ohjelmiin mukaan (MLL, koulu, Vaahterateatteri, Sampo, VPK ym ). Mm. Nuorisotila Kellarin käyttökeskustelu ajankohtaista. Sovittiin, että Sampoyhdistys, Sammattiseura ja Sammatin Maamiesseura hakevat yhteisesti apurahaa Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahastolta ( haku tammikuu 2017 ) Käsiteltiin Pentti Uittamon alustavasta ehdotuksesta Sammatti.99 ja katsottiin sen soveltuvan paremmin vuoteen 2018, kun on kulunut 100 v kevään 1918 tapahtumista. Kaisa Rinne ehdotti, että seminaarin toteuttamisen voisi hoitaa esim. perusteilla oleva Eeva Joenpelto-seura. 6 Muita Sammattiin liittyviä asioita ei ollut 7 Muita asioita ei ollut
11 8 Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Vakuudeksi Risto Piekka Risto Piekka kokouksen puheenjohtaja Pentti Uittamo Pentti Uittamo kokouksen sihteeri Pöytäkirja tarkastettu Antero Sarakivi Antero Sarakivi Sari Lehtinen Sari Lehtinen Paluu
Kesätori Kesätorisäännöt. Lauantaivuorot. Vuosikokous Torikartta. Syyskokous Kuva: Mikko Leppähaara
Kesätori 2017 Kesätorisäännöt Lauantaivuorot Vuosikokous 8.4.2017 Torikartta Syyskokous 16.9.2017 Kuva: Mikko Leppähaara Kesätorisäännöt SAMMATIN KESÄTORISÄÄNNÖT 2017 1. Johdanto Tämä torisääntö on laadittu
LisätiedotKesätori Kesätorisäännöt. Lauantaivuorot. Vuosikokous Torikartta. Syyskokous Kuva: Mikko Leppähaara
Kesätori 2018 Kesätorisäännöt Lauantaivuorot Vuosikokous 14.4.2018 Torikartta Syyskokous 1.9.2018 Kuva: Mikko Leppähaara Kesätorisäännöt SAMMATIN KESÄTORISÄÄNNÖT 2018 1. Johdanto Tämä torisääntö on laadittu
Lisätiedot1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
Lisätiedot1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.
KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen
LisätiedotPYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 01.02.2018 Paikka: Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN; PUHEENJOHTAJAN,
LisätiedotPYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN
LisätiedotSAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo klo Annikki Brown Kaisa Rinne
SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo 21.3.2019 klo 17.00 Osallistujat Jaakko Heino Annikki Brown Kaisa Rinne puheenjohtaja varapuheenjohtaja Poissa Toivo Haatio
LisätiedotEtelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat
LisätiedotYhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
LisätiedotPÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
LisätiedotTurun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu
LisätiedotSAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo klo 17.00
SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo 31.1.2019 klo 17.00 Osallistujat puheenjohtaja Jaakko Heino Toivo Haatio Harri Lylylahti Seppo Iivonen Annikki Brown Kaisa
LisätiedotPÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
LisätiedotSuomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja
LisätiedotKOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius
KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus
LisätiedotPaikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.
1 (6) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja
LisätiedotPÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
LisätiedotLehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
LisätiedotSuomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen
LisätiedotPaikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.
1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja
LisätiedotSUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5
Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno
LisätiedotTÖÖLÖN SEURAKUNNAN VERKKOPÖYTÄKIRJA 5/2014 [1] SEURAKUNTANEUVOSTO
TÖÖLÖN SEURAKUNNAN VERKKOPÖYTÄKIRJA 5/2014 [1] Aika 4.6.2014 Paikka Läsnä Seurakuntakoti, Runeberginkatu 39 A Naukkarinen Auvo, puheenjohtaja Akaan-Penttilä Aulikki Hirvonen-Nurmi Katri Kiviluoto Hilkka
LisätiedotSÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
LisätiedotKalannin kappelineuvosto /7
Kalannin kappelineuvosto 22.1.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: To 22.1.2015 klo 18.30 20.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: kappalainen
LisätiedotAika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
LisätiedotValosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet
KOKOUSTIEDOT Aika ke 12.2.2014 klo 13-14.17 Paikka Oulu10, neuvotteluhuone 156 (Os. Torikatu 10, Oulu) Osallistujat Ohjausryhmän jäsenet: Pj Henrika Pihlajaniemi Risto Vuoria Sari Hyvärinen Henna Ukonmaanaho
LisätiedotITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 1/2017 Aika: 26.1.2017 klo 12 Paikka: AJ-tila Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä PAIKALLA Ilari Katajamäki POISSA Maija
LisätiedotSuonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00
Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen
LisätiedotPöytäkirja Esityslista 1/2017
1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:
LisätiedotOAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu
SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi
LisätiedotHämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136
1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna
LisätiedotPIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)
PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti
LisätiedotLapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 1/2008 Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720
Seurakuntaneuvosto 30.1.2008 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2008 Aika: keskiviikkona 30.1.2008 klo 18.00 20.00 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä
LisätiedotSUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS
PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan
Lisätiedot2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen
Lisätiedot1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä:
Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Teemu Nuorteva Jani Lahti Johannes Salminen Mikko Tuomaala Timi Antere Antti Artukka Juha Suominen Tuukka Peltola Pauli Järvinen Jussi Alanen Kaisa Kurenniemi
LisätiedotKUNNANHALLITUS No 17/2013
138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85
LisätiedotPYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 14.08.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN
LisätiedotJANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11
Aika 31.1.2017 kello 18.30 18.50 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe
LisätiedotKokoustekniikka Onnistunut kokous
Lions Clubs International MD 107 Finland Kokoustekniikka Onnistunut kokous Leena Lehtonen, Varpu Ylhäinen Mikä on kokous? Määrämuotoinen sääntöihin ja vakiintuneisiin tapoihin sidottu vuorovaikutus- ja
LisätiedotReserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14)
Aika: 31.11.2013 Paikka: Siivikkala Läsnä: Antti Artukka Jari Paavilainen Jussi Alanen Alina Perälä Pauli Järvinen Jarno Pöhö Ville Kalliola Mikko Rintala Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka
LisätiedotPöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus
Kokousaika Keskiviikkona 25.04.2018 klo 18.30 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Hulmi Merja Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti Launto-Tiuttu
LisätiedotTAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016
Aika 15.11.2016 kello 17.00 17.20 Paikka Läsnä Pantin talon auditorio, Puutarhakatu 11, Tampere Kokouksessa oli läsnä 6 kassan jäsentä sekä osakkaan edustajana lakimies Kim Pråhl /Tampereen kaupunki. Paikalla
LisätiedotPuheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat.
PÖYTÄKIRJA 4 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 1.2.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen
LisätiedotPÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO
PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO 26.1.2018 1. Aika: 26.1.2018 klo 10.00-11.00 Paikka: Paikalla: Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 Kyrö Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Marja Viitanen,
LisätiedotKirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017
KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Lisätiedot4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja
4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO Tiistaina 27.11.2018 klo 18.30 Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja K O K O U S K U T S U Lohjan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään
LisätiedotOsallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12
Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari
LisätiedotPYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN
Lisätiedotyfo,fj" IRTISANOMINEN Etelä-Karjalan pelastuslaitos Parikkalan paloasema Timo Uosukainen Parikkalantie PARIKKALA
Uukuniemen VPK ry Niukkalantie 1389 B IRTISANOMINEN 26.4.2018. '.. ' '- ~.. Etelä-Karjalan pelastuslaitos Parikkalan paloasema Timo Uosukainen Parikkalantie 44 59100 PARIKKALA PALOKUNTASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN
LisätiedotPöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /
PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela
LisätiedotAURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015
Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla
LisätiedotPenttala totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi Suomen frisbeegolfliiton kotisivuilla Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.
Suomen frisbeegolfliitto ry:n sääntömääräinen syyskokous Sunnuntai 22.10.2017, klo 15 Kuntoutuskeskus Kiipula, auditorio, Kiipulantie 507, 14200 Turenki. Kokouksessa noudatetaan yleistä työjärjestystä.
LisätiedotSUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/9 Hallitus 13.11.2015 Sivu 1 / 5
Hallitus 13.11.2015 Sivu 1 / 5 Aika: perjantai 13.11.2015 klo 12.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka
LisätiedotSalon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016
Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä
LisätiedotKYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2017 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä ke
KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2017 Paikka ja kellonaika: Kylmäkosken seurakuntatalo ke 16.8.2017 klo 17, kahvit kello 16.30 alkaen. Tervetuloa! Mikäli et pääse kokoukseen, niin pyydäthän
LisätiedotHallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
LisätiedotPirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto
KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen
LisätiedotKotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2017 Kirkkovaltuusto 1 (6) Anu Johansson varajäsen
Kirkkovaltuusto 1 (6) Aika: Keskiviikko 11.10.2017, kello 18.00-18.42 Paikka: Helilän seurakuntatalo Läsnä: Heikki J. Oksanen puheenjohtaja Aimo Ilomäki varapuheenjohtaja, poistui klo 18.40, 50 :n käsittelyn
Lisätiedot8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
PÖYTÄKIRJA 26 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 2.12.2011 kello 14 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Kurronen Laura jäsen (saapui
LisätiedotMLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.
MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan
LisätiedotYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10
EETANET RY. PÖYTÄKIRJA 1/2009 1(8) Pöytäkirja kertoo yhdistyksen jäsenille ja viranomaisille, mitä kokous on päättänyt ja mitä pitäisi tehdä. auttaa seuraamaan päätösten toteuttamista. antaa tietoja siitä,
LisätiedotSOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB
PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään
Lisätiedot15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 6.2.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
LisätiedotJOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5)
JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika maanantaina 16.1.2017 klo 18.30 20.30 Paikka seurakuntatalo Läsnä: Jyrki Koivisto kirkkoherra pj. Sanni Junnila agronomi,
LisätiedotRovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Rovaniemellä 23.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.02 ja toivotti kaikki tervetulleeksi
LisätiedotPYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 06.11.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4
LisätiedotKESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen
LisätiedotJANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki
Aika 22.1.2015 kello 18.30 18.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli, varajäs. Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Kiukkonen
LisätiedotRUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
RUSK SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 KIRKKEUVOST KOKOUS Aika: Torstai 19.01.2017 kello 18.00 19.37 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja
LisätiedotPöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus
Kokousaika Keskiviikkona 13.09.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Reko Anne Huhtinen Sari Silja Saveljef Elina Neittamo Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti
LisätiedotHallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs
LisätiedotVarapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
LisätiedotSIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS
SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 3/2016 SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 9.12.2016 AIKA: 9.12.2016 alkaen klo. 12:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon
LisätiedotOpiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry
Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Tiimitila Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen
LisätiedotLaitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 8/2018
AIKA: 20.11.2018 klo 17.02-18.54 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika Ihanmäki Jussi pj. I vara pj. Vuorela Ilmari II vara pj. Aho Niko Elo Jalmar
LisätiedotUudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA
Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien
LisätiedotYhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta
Yhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Kokouksen valmistelu Valmistaudu olemaan rohkeasti esillä Tunne yhtiökokouksen kannalta
LisätiedotEsitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni
LisätiedotHOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA
HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 11.42 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kokoushuone Tiirismaa Käsiteltävät asiat: 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3
LisätiedotMAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.00 18.35 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen
LisätiedotRUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkoneuvosto 20-32 07.04.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
Kirkkeuvosto 20-32 07.04.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 07.04.2015 kello 18.00 20.30 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,
LisätiedotSUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6
Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka
LisätiedotTeknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja
LisätiedotJANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kirkkovaltuusto Läsnä Taponen Auvo, pj. Lindholm Paula
Aika 29.1.2013 klo 18.30-18.50 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Taponen Auvo, pj. Lindholm Paula Aarnio-Närhi Hannele Heikkinen Anne, varaj. Helenius Mikko, varaj. Lintumäki Aki Elo Veijo Mattila
LisätiedotLäsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.
Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu
LisätiedotLehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016
Lehtojärvellä 27.2.2016 PÖYTÄKIRJA 2/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 16.45 ja toivotti kaikki tervetulleeksi
LisätiedotPöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus
Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti
LisätiedotRUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
Kirkkeuvosto 48-59 09.06.2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 09.06.2015 kello 18.00 19.10 Paikka: Rusk seurakuntakeskus, kokoustila (Vanhatie 7 21290 Rusko) Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra,
LisätiedotRAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
LisätiedotJANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 Kirkkovaltuusto Tervakosken seurakuntakeskus - HUOM. PAIKKA!
Aika 31.1.2017 kello 18.30 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus - HUOM. PAIKKA! Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Jauhiainen Juha
LisätiedotVIITASAAREN SEURAKUNTA. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: Klo PAIKKA: SEURAKUNTATALO
VIITASAAREN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: 09.02.2016 Klo 18.00 - PAIKKA: SEURAKUNTATALO LÄSNÄ: Aula Maria Kaisa Halonen Juhani Helle Olli Hämäläinen Tuulikki Kananen Mauri Kananen Ulpu
LisätiedotRAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
LisätiedotPYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
PÖYTÄKIRJA 3/18 PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 05.04.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Lisätiedot