Työvoiman käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät maatalousyrityksissä

Transkriptio

1 TTS:n tiedote Maataloustyö ja tuottavuus 3/202 (638) YLEISTÄ MAATALOUDESTA Työvoiman käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät maatalousyrityksissä MMM:t Janne Karttunen ja Eerikki Kaila, TTS Kuva. Maatalousyrityksen ulkopuolinen työvoima voi koostua vakituisista tai kausittaisista palkkatyöntekijöistä, urakoitsijoista, naapureista esimerkiksi talkoiden tai työnvaihdon merkeissä sekä maatalousharjoittelijoista ja -lomittajista. Myös sukulaisista ja tuttavista voi olla satunnaista kausiapua. Kuva: Janne Karttunen Työvoiman määrässä ja työnmenekissä on suurta vaihtelua myös päällisin puolin samankaltaisissa maatalousyrityksissä. Maatilatalouden töitä jaetaan viljelijäperheen oman ja ulkopuolisen työvoiman kesken monin eri tavoin. Avoimuus eri vaihtoehdoille ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ovat tärkeitä tavoitteita töitä organisoitaessa. Urakoitsijoiden käyttö on yleisintä metsätöissä ja kasvintuotannossa, mutta molempiin käytetään yleisesti myös kausityöntekijöitä. Tilojen välinen yhteistyö on yleisintä kasvintuotannossa. Vakituisen työvoiman käyttö on yleisintä karjanhoidossa, jossa käytetään puolestaan harjoittelijatyövoimaa yhtä yleisesti kuin kasvintuotannossa. Maatalousyrittäjät haluavat lisätä ulkopuolisen työvoiman käyttöä. Oman työpanoksen vähennystarve, mikä liittyy tyypillisesti tuotannon laajentamiseen, on tärkein ulkopuolisen työvoiman käyttöön johtava syy. Ulkopuolisen työvoiman käytön koetaan parantavan yrittäjän työssä viihtymistä, jaksamista ja työturvallisuutta. Maatalousyrityksen käytössä olevan työvoiman ja sen osaamisen riittävyys sekä työvoiman hyvinvointi voivat nousta kynnyskysymyksiksi, kun perustuotantoa laajennetaan tai maatalousyrityksen toimintaa monialaistetaan hankkimalla sivuelinkeinoja kuten koneurakointia. Maatilatalouden töiden ja tuotantoresurssien uudelleenorganisointi on keskeinen keino alentaa tuotannon yksikkökustannuksia ja vuotuista työmäärää sekä edistää työturvallisuutta ja -hyvinvointia. Omaan ydinosaamiseen ja -toimintaan keskittyminen tarkoittaa maatalousyrityksissä sitä, että olemassa olevat tuotantoresurssit sekä niiden kehittäminen keskitetään ensisijaisesti niihin töihin, jotka osataan parhaiten, joihin on eniten mielenkiintoa ja joilla yritys tekee parasta tulosta. Ydinosaaminen on maatalousyrityksen päätehtävä: lypsykarjatiloilla maidontuotanto ja viljatiloilla viljantuotanto. Myös monialaisilla tiloilla voidaan määritellä ydintoiminta, minkä avulla kyetään varomaan resurssien liiallista hajauttamista. Maatalousyrityksen tuotantoresursseja voidaan ryhmitellä usealla eri tavalla. Keskeisimpiä tuotantoresursseja, joilla on sekä määrällinen että laadullinen ulottuvuus, ovat oma ja palkattu kausi- ja kokoaikainen työvoima sekä työvoiman työkyky ja ammattitaito, omat tai yhteisomistuksessa olevat työkoneet, talouskeskus ja sen tuotantorakennukset, karja ja metsä sekä

2 omat ja vuokrapellot mukaan lukien tilustiestö. Ydintoimintaan kuulumattomat työt ovat niin sanottua tukitoimintaa, joista osa on tarpeellisia ydintoiminnalle. Mitä kauempana tukitoimintaan kuuluva työ on yrityksen ydinosaamisesta, sitä pienempi merkitys on sillä, kuka työn lopulta tekee. Joistakin tukitoiminnoista voidaan mahdollisesti luopua kokonaan ilman, että ydintoiminta vaarantuu. Parhaimmillaan ydintoimintaan keskittyminen voi mahdollistaa tuotannon laajentamisen tai monialaistamisen käyttäen jo ennestään olemassa olevia tuotantoresursseja aikaisempaa kestävämmällä tavalla. Tukitoimintoja karsimalla tai niitä uudelleenorganisoimalla voidaan myös pelkästään vähentää nykyistä työmäärää, jos se tuntuu liialliselta. Ydintoimintaan keskittymisen lisäksi muita keskeisiä maatilatalouden töiden organisoinnin työkaluja ovat tilojen välinen yhteistyö, erityisesti tukitoimintojen ulkoistaminen, kausittaisen tai vakituisen lisätyövoiman ja nykyaikaisen tuotantotekniikan järkevä hankkiminen sekä työmenetelmien rationalisointi tuotantorakennuksissa ja niiden ulkopuolella. Työkaluista voidaan koota juuri omalle tilalle sopiva yhdistelmä, jota on tarvittaessa oltava valmis muuttamaan kokemusten ja olosuhteiden mukaan. Useissa maatalousyrityksissä käytetään kaikkia näitä työkaluja menestyksekkäästi. Hyvin organisoitu työ ylläpitää ja edistää tekijänsä työhyvinvointia. Edellä kuvattu on yhteenveto aiemmissa TTS:n tiedotteissa (Karttunen ym. 202a, Karttunen ja Tuure 2008) annetuista ohjeista maatalousyrityksen tuotantoresurssien käytön tarkasteluun ja uudelleenorganisointiin. Maavoima-tutkimus Tiedote perustuu TTS - Työtehoseurassa, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:ssä ja Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksella vuosina toteutettavaan tutkimukseen "Työvoiman ja työmäärän hallinta jaksamisen ja hyvinvoinnin turvaajina Maavoima". MTT:n hallinnoiman tutkimuksen päärahoittaja on maa- ja metsätalousministeriön maatilatalouden kehittämisrahasto. Tässä tiedotteessa raportoitavan TTS:n tutkimusosion tavoitteena oli selvittää oman ja ulkopuolisen työvoiman käyttöä sekä siihen vaikuttavia tekijöitä suomalaisissa maatalousyrityksissä. Tutkimusaineiston rungon muodosti syksyllä 200 toteutettu postikysely MTT taloustutkimuksen kannattavuuskirjanpitotiloille. Käyttökelpoiset vastaukset saatiin yhteensä 296 tilalta. Kirjanpitotilat edustavat parhaiten maamme keskikokoisia ja sitä jonkin verran suurempia maatalousyrityksiä. Vastaajista 98 (67 %) harjoitti sekä karjataloutta että kasvintuotantoa ja 98 (33 %) pelkkää kasvintuotantoa. Karjatiloista yli puolet (26 ) harjoitti lypsykarjataloutta. Näillä tiloilla oli lypsylehmiä keskimäärin 33 kappaletta (mediaani 27, moodi 2, minimi 6 ja maksimi 43) ja peltoa keskimäärin 67 hehtaaria. Muuta karjataloutta harjoitettiin yhteensä 72 tilalla, joista emolehmiin perustuvaa naudanlihantuotantoa harjoitettiin 20:llä. Muuta naudanlihantuotantoa harjoitettiin kahdeksalla, sikataloutta 26:lla ja siipikarjataloutta yhdeksällä tilalla. Muuta karjataloutta harjoitettiin 0 tilalla, mutta näistä osalla oli kuitenkin vain muutamia kotieläimiä, jolloin niiden luokittelua "karjatiloiksi" voidaan pitää kyseenalaisena. Pelkkää kasvintuotantoa harjoittaneista tiloista viljeltiin viljaa yhteensä 89 tilalla. Viljatiloista suurimmalla osalla viljeltiin myös muita kasveja. Muutama "viljatiloista" lieneekin luokiteltavissa erikoiskasvitilaksi yhdeksän muun tilan kanssa, joilla viljeltiin hyvin kirjavaa joukkoa eri kasveja kuten sokerijuurikasta, perunaa, juureksia ja vihanneksia. Kasvintuotantotiloilla oli peltoa keskimäärin 65 hehtaaria. aika Taulukko. Kohtuullinen työmäärä kirjanpitotilojen omistajien mielestä (n=268). Työsesonkien ulkopuolinen aika Työsesonkien tuntia päivässä 2 tuntia viikossa 2 tuntia päivässä 2 tuntia viikossa 2 Karjatalous 86 8,2 3 ; 8; 8; , 3 ; 50; 40; ,5; 2; 2; ,3 3 ; 80; 70; lypsykarja 5 8,2; 8; 8; ,; 50; 56; ,5; 2; 2; ,3; 80; 70; muu karja 68 8,2; 8; 8; ,0; 50; 40; ,5; 2; 2; 6 6 8,0; 84; 70; 40 2 Kasvintuotanto 78 7,8 4 ; 8; 8; , 4 ; 40; 40; ,4; 2; 2; ,8 4 ; 70; 60; 50 0 Kaikki tilat 268 8,; 8; 8; ,; 49; 40; ,5; 2; 2; ,8; 80; 70; 40 2 Tilojen kappalemäärät eivät täysin täsmää keskenään, koska ryhmistä on poistettu muusta aineistosta selvästi poikkeavia äärihavaintoja. 2 Tunnusluvut: keskiarvo; mediaani (suuruusjärjestykseen asetetun aineiston keskimmäinen luku); moodi (tyyppiarvo eli aineistossa useimmin esiintyvä arvo); minimi maksimi. 3,4 Tilastollisesti merkitsevästi toisistaan eroavat keskiarvot 3 vs. 4 (t-testi, kaksisuuntainen p<0.05). MITÄ PIDETÄÄN KOHTUULLISENA TYÖMÄÄRÄNÄ? Maavoima-hankkeessa tiedusteltiin kirjanpitotilojen omistajilta heidän mielipidettään "kohtuullisesta määrästä maatilatalouden töitä yhtä päätoimista työntekijää kohti" päivää ja viikkoa kohti työsesonkien ulkopuolella sekä niiden aikana. Kysymyksenasettelussa ei erikseen määritelty, sisältyvätkö tarpeelliset tauot tiedusteltuihin tuntimääriin. Vastaukset saatiin yhteensä 268 tilalta. Vastauksien hajonta oli suuri kaikissa vastaajaryhmissä ja erityisesti muilla karjatiloilla kuin lypsykarjatiloilla. Muusta aineistosta selvästi poikkeavat ääripäiden vastaukset on poistettu oheisessa taulukossa esitetyistä tunnusluvuista. Tuotantoeläinten määrä vaihteli paljon sekä lypsykarjatiloilla että muilla karjatiloilla. Karjataloutta tai pelkkää kasvintuotantoa harjoittaneiden maatalousyrittäjien välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero siinä, mikä oli heidän mielestään kohtuullinen määrä maatilatalouden töitä tavanomaisina työpäivinä ja työviikkoina. Karjatiloilla pidettiin kohtuullisena keskimäärin hieman pidempiä työpäiviä ja vastaavasti suurempia viikoittaisia työtuntimääriä kuin kasvintuotantotiloilla. Kannattaa kuitenkin panna merkille, että sekä karjaettä kasvintuotantotiloilla tyypilliset (moodi) vastaukset olivat kahdeksan tuntia töitä päivässä ja 40 tuntia töitä viikossa. Tyypillinen lypsykarjatilallisen antama vastaus kohtuullisesta viikoittaisesta työtuntimäärästä (56 h) sopii kuvaamaan tilannetta, jossa pidetään kohtuullisena työskennellä kahdeksan tuntia päivässä viikon jokaisena päivänä tai työskentelyä arkipäivisin hieman yli kahdeksan tuntia, jolloin viikonloppuisin tehdään vain välttämättömimmät karjanhoitotyöt. Muiden karjatilallisten ja kasvintuotantotilojen omistajien tyyppivastaus (40 h/viikko) sopii kuvaamaan tilannetta, jossa maatilatalouden töitä tehdään kuutisen tuntia päivässä viikon jokaisena päivänä tai kahdeksan tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Viimeksi mainittu lienee toteutettavissa vain kasvintuotantotiloilla. Kohtuulliseksi koettu määrä maatilatalouden töitä päivässä yhtä päätoimista työntekijää kohti (kasvintuotannon) sesonkitöiden aikana oli sen sijaan lähes identtinen sekä karja- että kasvintuotantotilojen omistajilla. Tyypillinen vastaus kaikissa vastaajaryhmissä oli 2 tuntia töitä päivässä. Viikoittainen kohtuullinen työmäärä työsesonkien aikana oli sen sijaan karjatiloilla (70 h) tyypillisesti korkeampi kuin kasvintuotantotiloilla (60 h). Ryhmien vastaukset erosivat toisistaan myös tilastollisesti merkitsevästi. Sekä karja- että kasvintuotantotilojen vastaukset sopivat kuvaamaan tilannetta, jossa työsesonkien aikana pidetään kohtuullisena työskennellä pidennettyä päivää, mutta 2

3 Kuva 2. Maatalousyrittäjien mielestä kohtuullinen määrä maatilatalouden töitä yhtä päätoimista työntekijää kohti on kahdeksan tuntia päivässä työsesonkien ulkopuolella ja 2 tuntia päivässä työsesonkien aikana. Nämä mielipiteet ovat yhteneväiset työmäärästä terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin näkökulmista annettujen suositusten kanssa. Kuva: Janne Karttunen ei aivan viikon jokaisena päivänä. Lypsykarjatilojen ja muiden karjatilojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa kohtuulliseksi koetuissa työmäärissä. Lypsykarjatilat voitiin jakaa kahteen yhtä suureen ryhmään lehmämäärän mediaaniluvun (27) kohdalta. Ainoa merkille pantava ero "pienien ja isojen" tilojen välillä oli siinä, mitä tyypillisesti pidettiin kohtuullisena viikoittaisena työmääränä työsesonkien aikana. Isoilla lypsykarjatiloilla pidettiin kohtuullisena työskennellä 2-tuntisia työpäiviä viikon jokaisena päivänä (84 h/viikko). Pienillä tiloilla kohtuutena pidettiin 70 tuntia töitä viikossa. Ero ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Johtopäätökset tästä kappaleesta ovat, että tilan tuotantosuunta (karjatalous vs. kasvintuotanto) on yhteydessä siihen, mitä keskimäärin pidetään kohtuullisena työmääränä sekä työsesonkien aikana että niiden ulkopuolella. Karjatiloilla kohtuulliseksi koetun raja kulkee keskimäärin ylempänä kuin kasvintuotantotiloilla. Sen sijaan karjatilan tuotantoeläinlajilla tai lypsykarjatilan lehmämäärällä ei näytä olevan suurta vaikutusta siihen, mitä keskimäärin pidetään kohtuullisena työmääränä. Se, mitä yleisimmin (tyypillisesti) pidetään kohtuullisena työmääränä eri tilanteissa, ei kuitenkaan näytä riippuvan tuotantosuunnasta. Selitystä vastausten suureen hajontaan kannattaa jatkossa hakea tuotantosuunnan ja tilakoon (karjan ja pellon määrä) lisäksi muista mahdollisista tekijöistä kuten asenteista työtä kohtaan sekä käytettävissä olevista työvoimaresursseista ja muista tuotantoresursseista. KOHTUULLINEN TYÖMÄÄRÄ TUTKIMUSTIEDON VALOSSA Tuoreen kirjallisuuskatsauksen (Karttunen ym. 202b) mukaan on vankkaa tutkimusnäyttöä siitä, että tyypillisenä työpäivänä niin sanotun palkkatyön osuuden, joka sisältää tarpeelliset tauot, ei tulisi keskimäärin ylittää 8 9 tuntia. Tauot sisältävät tavanomaiset kahvi- ja lounastauot sekä spontaanit lyhyet "hengähdystauot". Tyypillisestä työviikosta palkkatyön osuuden ei tulisi suositusten mukaan ylittää tuntia taukoineen. Tilapäisissä työruuhkissa työmäärän ei tulisi ylittää 2 tuntia taukoineen päivää kohden. Työskentely "epätyypillisinä vuorokauden aikoina" eli tehtäessä aamu-, ilta- tai yötyötä sekä yksipuolisesti kuormittavat tai erityistä tarkkaavaisuutta vaativat työtehtävät asettavat lisävaatimuksia työmäärälle ja palautumiselle. Nämä terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin näkökulmista annetut suositukset pätevät kirjallisuuskatsauksen mukaan kaikilla inhimillisen työn aloilla ja siten myös maataloudessa. Maatalousyrityksissä palkkatyönä pidetään maa- ja metsätalouden tuotanto- ja hallinnointitöitä mukaan lukien mahdolliseen monialaisuuteen liittyvät työt kuten koneurakointi. Sen sijaan palkkatyöksi ei lasketa niitä töitä, joista muillakaan toimialoilla ei makseta palkkaa. Maataloudessa kasvintuotannon sesonkityöt joudutaan tekemään tyypillisesti "luonnon ehdoilla". Tästä syystä edellä mainittu 2-työtunnin raja saattaa helposti ylittyä ainakin kevättöiden ja sadonkorjuun yhteydessä. Kirjallisuuskatsauksessa ei muodostettu suositusta sesonkikausien työviikon pituudelle tästä aiheesta ei ole riittävästi tutkimustuloksia. Sen sijaan korostettiin, että viikoittaisen työtunnin rajan ylitys lisää työturvallisuus- ja -terveysriskiä sitä enemmän, mitä enemmän raja ylittyy. Myös sesonkikausina tulisi pyrkiä minimoimaan peräkkäin tehtyjen pidennettyjen työpäivien määrää sekä työskentelyä epätyypillisinä vuorokauden aikoina. Lisäksi tulisi huolehtia työn riittävästä tauottamisesta, säännöllisestä ruokailusta sekä siitä, että työjaksojen väliin jää riittävä aika (suositus tuntia) levolle ja palautumiselle. Työsesonkien ulkopuolisesta päivittäisestä ja viikoittaisesta työmäärästä annetut suositukset ovat hyvin linjassa sen kanssa, mitä kirjanpitotilojen omistajat tyypillisesti pitävät kohtuullisena työmääränä: suositusraja 8 9 tuntia/päivä vs. kohtuullisena pidetty 8 tuntia/päivä ja suositusraja tuntia/ viikko vs tuntia/viikko. Lisäksi työsesonkien aikainen suositus päivittäiselle maksimityömäärälle (2 h) on täsmälleen sama, mitä kirjanpitotilojen omistajat tyypillisesti pitävät kohtuullisena. Mainittakoon, että tässä tiedotteessa raportoitava kysely tehtiin ennen, kuin edellä mainitun kirjallisuuskatsauksen tulokset julkaistiin. Kirjanpitotilojen omistajien joukossa on kuitenkin henkilöitä, jotka pitävät kohtuullisena toisiin nähden jopa puolitoistakertaisia työmääriä. Merkittävin poikkeama kohtuullisena koetun ja suositetun välillä on viikoittainen työmäärä työsesonkien aikana erityisesti karjatiloilla. Karjatilojen omistajat pitävät kohtuullisena tyypillisesti 70-tuntista työviikkoa ja suurien lypsykarjatilojen omistajat 84-tuntista työviikkoa. Sekä karjatiloilta että kasvintuotantotiloilta löytyy henkilöitä, jotka pitävät työsesonkien aikana kohtuullisena vähintään 5-tuntisia työpäiviä ja yli 00-tuntisia työviikkoja. Johtopäätös tästä on, että työmäärästä annetut suositukset ovat hyvin linjassa sen kanssa, mitä kirjanpitotilojen omistajat tyypillisesti pitävät kohtuullisena työmääränä. Tätä voidaan pitää hyvänä tuloksena maatalousyrittäjien terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin näkökulmista. Huolestuttavaa sen sijaan on, että kaikkien tuotantosuuntien ja 3

4 erityisesti suurien lypsykarjatilojen omistajien joukosta löytyy henkilöitä, jotka pitävät kohtuullisena suosituksiin nähden erittäin paljon pidempiä työpäiviä ja työviikkoja. OMA TYÖVOIMA JA SEN TYÖPANOS Kirjanpitotilojen omistajia pyydettiin luettelemaan "maatalousyrityksen töihin vuoden mittaan osallistuvat yrittäjäperheeseen/perheisiin kuuluvat henkilöt". Lisäksi tiedusteltiin kunkin henkilön ikää ja vuotuista työpanosta maatalousyrityksessä henkilötyökuukausina (htkk). Taulukkoon 2 on koottu vastaukset töihin osallistuvien henkilöiden määristä. Yli kolmella tilalla neljästä (78 %) töihin osallistui vähintään kaksi "aikuista omistajaa, hänen puolisoaan tai yhtymän osakasta". Jatkossa näitä henkilöitä kutsutaan omistajiksi. Kyseinen määrä omistajia osallistui töihin lypsykarjatiloista 87 prosentilla, kasvintuotantotiloista 70 prosentilla ja muista karjatiloista 65 prosentilla. Nämä erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Omistajat olivat keskimäärin 48-vuotiaita (mediaani 49, moodi 52, minimi 9 ja maksimi 76 vuotta). Omistajien iästä voitiin päätellä, että osa tiloista oli mitä ilmeisimmin kahden eri sukupolven edustajien omistamia maatalousyhtymiä tai vastaavia. Karjatilojen omistajat olivat keskimäärin 47-vuotiaita ja kasvintuotantotilojen omistajat olivat keskimäärin 5-vuotiaita. Tämä ero oli myös tilastollisesti merkitsevä ja yhteneväinen sen kanssa, mitä tiedetään koko maan maatalousyritysten omistajien ikärakenteesta. Yli puolella tiloista töihin ei osallistunut omistajien alaikäisiä tai aikuisia lapsia ainakaan ilman omistajan statusta. Jos lapsia osallistui töihin, heitä osallistui yleisimmin yksi henkilö. Töihin osallistuvan lapsen työpanos oli keskimäärin 3,0 htkk vuodessa (mediaani,5; moodi, minimi 0 ja maksimi 2 htkk). Lapsia osallistui tilan töihin lypsykarjatiloista 50:llä, muista karjatiloista 4:llä ja kasvintuotantotiloista 36 prosentilla. Nämä erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Töihin osallistuvien lasten ikä oli keskimäärin 2 vuotta (mediaani 20, moodi 7, minimi 7 ja maksimi 5 vuotta). Lapsen iän ja vuotuisen työpanoksen perusteella voidaan olettaa, että osa aikuisista lapsista oli palkattu tilalle vakituisesti töihin. Yli kolmella tilalla neljästä töihin ei osallistunut omistajien vanhempia. Jos vanhempia osallistui töihin, heitä osallistui yleisimmin yksi henkilö. Töihin osallistuvan vanhemman työpanos oli keskimäärin 4,2 htkk vuodessa (mediaani 3, moodi 2, minimi 0 ja maksimi 2 htkk). Vanhempia osallistui tilan töihin Taulukko 2. Maatalousyrityksen töihin vuoden mittaan osallistuvat yrittäjäperheeseen/perheisiin kuuluvat henkilöt kirjanpitotiloilla (n=274). Työhön osallistuvat henkilöt Henkilöitä Aikuinen omistaja tai hänen puolisonsa tai yhtymän omistaja, tiloja (%) Edellisten lapsi, tiloja (%) Omistajan/puolison/ osakkaiden vanhemmat, tiloja (%) 0 0 (0 %) 60 (58 %) 22 (77 %) 62 (23 %) 70 (26 %) 40 (5 %) 2 96 (72 %) 25 (9 %) 22 (8 %)* 3 6 (6 %) 9 (7 %) * Tähän on yhdistetty tilat, joilla töihin osallistui kaksi tai useampia omistajien vanhempia. Taulukko 3. Kirjanpitotilojen oman työvoiman (sis. omistajat puolisoineen sekä edellisten lapset ja vanhemmat) kokonaistyöpanos henkilötyökuukausina (htkk) maatalousyrityksen töissä (n=22). Työpanos htkk Karjatalous 47 23,3 2 ; 24; 24, lypsykarja 96 25,0 3 ; 24; 24;, muu karja 5 9,9 3 ; 7; 2; 5 44 Kasvintuotanto 74 2,3 2 ; ; 24; 2 36,5 Kaikki tilat 22 9,7; 20; 24; 2 72 Tunnusluvut: keskiarvo; mediaani; moodi; minimi maksimi. 2,3 Tilastollisesti erittäin merkitsevästi toisistaan eroavat keskiarvot 2 vs. 2 ja 3 vs. 3 (t-testi, kaksisuuntainen p<0.00). muista karjatiloista 28:lla, kasvintuotantotiloista 24:lla ja lypsykarjatiloista 20 prosentilla. Myöskään nämä erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Töihin osallistuvien omistajien vanhempien ikä oli keskimäärin 68 vuotta (mediaani 68, moodi 70, minimi 5 ja maksimi 82 vuotta). Kysymyksen sanamuodon perusteella voitiin olettaa, että omistajan lapsen tai vanhemman statuksen saaneet eivät kuuluneet maatalousyrityksen tai -yhtymän omistajiin. On kuitenkin mahdollista, että vastauksissa voi esiintyä epätäsmällisyyksiä henkilön aseman suhteen. Taulukossa 3 esitetään yhteenveto kirjanpitotilojen oman työvoiman ilmoitetusta "vuosittaisesta työpanoksesta maatilayrityksessä". Kokonaistyöpanos on summa omistajien, heidän lapsiensa ja vanhempiensa henkilötyökuukausista. Työpanos pyydettiin ilmoittamaan 0,5 htkk:n tarkkuudella ja skaalalla 0 2 htkk. Ne tilat, joilla työhön osallistuvan oman työvoiman ilmoitettu henkilömäärä ei vastannut sitä henkilömäärää, joille ilmoitettiin jokin työpanos, poistettiin tästä tarkastelusta. Henkilötyökuukauden laatua ei kyselyssä määritelty, joten käsitteen tulkinnassa on todennäköisesti eroja yksittäisten vastaajien välillä. Osalla vastaajista henkilötyökuukausi voi esimerkiksi sisältää keskimäärin vapaat viikonloput ja toisilla työtä seitsemänä päivänä viikossa vuoden ympäri. Lisäksi voidaan olettaa, että omistajien, heidän lapsiensa ja vanhempiensa henkilötyökuukaudessa on eroa. Karjatilojen oman työvoiman vuosittainen ilmoitettu kokonaistyöpanos oli keskimäärin selvästi suurempi kuin kasvintuotantotilojen vastaava. Lisäksi lypsykarjatiloilla ilmoitettu työpanos oli keskimäärin suurempi kuin muiden karjatilojen vastaava. Nämä erot olivat myös tilastollisesti erittäin merkitseviä. Päivittäistä karjanhoitoa edellyttävien karjatilojen ja pääasiassa kausiluontoista kasvintuotantoa harjoittavien tilojen välinen selvä ero vuosittaisessa ilmoitetussa kokonaistyöpanoksessa on ymmärrettävä ja vaatii tuskin perusteluja. Merkille pantavaa sen sijaan on kokonaistyöpanoksen hajonta koko aineistossa (2 72 htkk) ja myös samaa tuotantosuuntaa edustavien tilojen välillä. Esimerkiksi lypsykarjatilojen välillä oli erittäin suuri hajonta (,5 72 htkk) ilmoitetussa kokonaistyöpanoksessa. Lypsykarjatilat jaettiin tätä tarkastelua varten neljään ryhmään: pienet, keskikokoiset, suuret ja hyvin suuret tilat (taulukko 4). Vuosittainen keskimääräinen kokonaistyöpanos kasvoi jonkin verran lehmämäärän kasvun myötä, mutta kolmen ensin mainitun ryhmän väliset erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä. Sen sijaan tässä aineistossa hyvin suurilla tiloilla (lehmiä ) vuotuinen kokonaistyöpanos oli myös tilastollisesti merkitsevästi suurempi kuin niitä pienemmillä tiloilla. 4

5 Lehmämäärästä riippumatta tilojen välillä oli vähintään kolminkertaisia eroja vuosittaisessa ilmoitetussa kokonaistyöpanoksessa. Tulosta voidaan tulkita positiivisesti siten, että moninkertainen karjamäärä ei välttämättä lisää läheskään samassa suhteessa oman työvoiman työmäärää. Kokonaistyömäärän hallinta edellyttää karjanhoidossa ja peltoviljelyssä käytettävien menetelmien kehittämistä ja tilan töiden uudelleenorganisointia sitä enemmän, mitä suuremmasta tilasta on kyse. Johtopäätökset tästä ovat, että oman työvoiman määrä ja laatu sekä henkilötyökuukausina ilmoitettu työpanos vaihtelevat erittäin paljon maamme maatalousyrityksissä sekä tuotantosuuntien välillä että saman tuotantosuunnan sisällä. Omistajien lapset osallistuvat töihin yleisemmin, mutta keskimäärin pienemmällä työpanoksella kuin omistajien vanhemmat. Henkilötyökuukausia tiedustelemalla päästään käsitykseen työhön osallistuvista henkilöistä, mutta työmäärän mittarina henkilötyökuukausi on varsin karkea. Käsite olisi kaivannut tarkennusta, mikä puolestaan olisi voinut hankaloittaa vastaamista. Näiden tulosten perusteella voidaan suosittaa, että ainakin tarkasteltaessa maatalousyritysten työvoiman määrään ja laatuun liittyviä seikkoja tulee tarkastelun ulottua aina vähintään eri tuotantosuuntiin. Myös laadulliset tutkimukset hyötynevät siitä, mitä useampaan ryhmään maatalousyrittäjät kyetään jakamaan. Maatalousyrittäjät ja -yritykset eroavat toisistaan hyvin monin eri tavoin, eikä ole järkevää puhua "tyypillisestä maatalousyrittäjästä tai -yrityksestä". VUOSITTAISET TYÖTUNNIT KIRJANPITOTILOILLA Viljelijäperheen ja tilan ulkopuolisen tuntipalkkaisen työvoiman maatilatalouden töissä vuosittain tekemät työtunnit ovat yksi keskeisimmistä tiedoista, joka kerätään vuosittain kaikilta kirjanpitotiloilta. Urakkapalkkaisen ulkopuolisen työvoiman tekemä työ puuttuu näistä tarkasteluista. Työtunneissa on mukana mahdollisen karjan hoitoon käytetyt työtunnit, kasvintuotantoon ja mahdollisiin metsätöihin käytetyt työtunnit sekä investointitöihin kuten tuotantorakennuksen rakentamiseen ja muuhun yritystoimintaan kuten koneurakointiin käytetyt työtunnit. Tieto työtunneista saatiin kaikilta 296 tilalta, jotka vastasivat joko kokonaan tai osittain Maavoima-hankkeen kysymyksiin. Viljelijäperheen jäsenet tekivät yhteensä keskimäärin 3 47 tuntia/vuosi maatilatalouden töitä. Tiloista 8:lla (6 %) kirjattiin työtunteja metsätöille, 77:llä (26 %) investointitöille ja 69:lla (23 %) muun yritystoiminnan töille. Työtuntien määrä vaihteli kussakin näistä töistä muutamasta yli tuhanteen tuntiin tilaa kohti. Ulkopuolista tuntipalkkaista työvoimaa käytettiin yhteensä 23 tilalla (42 %) ja yleisimmin kasvintuotanto- sekä karjanhoitotöissä. Lypsykarjatiloista 68:lla (54 %), muista karjatiloista 26:lla (36 %) ja kasvintuotantotiloista 29:lla (30 %) käytettiin ulkopuolista tuntipalkkaista työvoimaa. Ulkopuolinen Taulukko 4. Lypsykarjataloutta harjoittaneiden kirjanpitotilojen oman työvoiman (sis. omistajat puolisoineen sekä edellisten lapset ja vanhemmat) kokonaistyöpanos henkilötyökuukausina maatalousyrityksen töissä (n=96). Kokoluokka Lehmiä Työpanos htkk Pienet < ,0 2 ; 23; 24;,5 36 Keskikokoiset ,6 2 ; 24; 24; 2 36 Suuret ,5 2 ; 25; 24; 2 36 Hyvin suuret ,3 3 ; 32; 24; 9 72 Tunnusluvut: keskiarvo; mediaani; moodi; minimi maksimi. 2,3 Tilastollisesti merkitsevästi toisistaan eroavat keskiarvot 2 vs. 3 (t-testi, kaksisuuntainen p<0.05). Kuva 3. Kirjanpitotiloilla maatilatalouden töihin osallistuvien yrittäjäperheen/-perheiden edustajien määrä vaihtelee 9 henkilön välillä. Maatalousyrityksen oma työvoima koostui tässä tutkimuksessa aikuisista omistajista, heidän puolisoistaan tai maatalousyhtymän omistajista sekä edellisten lapsista tai vanhemmista. Kuva: Janne Karttunen työvoima teki keskimäärin 279 tuntia/vuosi maatilatalouden töitä. Jatkossa käsiteltävästä aineistosta on poistettu yhteensä 3 selvästi muista erottunutta tilaa. Niistä 2:lla tehtiin vuonna 2009 joko viljelijäperheen tai tilan ulkopuolisen työvoiman toimesta yli tuhat tuntia investointitöitä, muun yritystoiminnan töitä tai metsätaloustöitä. Lisäksi tarkastelusta poistettiin kymmenen työnkäytön suhteen ääripäitä edustanutta tilaa, joilla tehtiin joko alle 300 tai yli tuntia töitä vuodessa. Taulukossa 5 esitetään yhteenveto viljelijäperheen ja tilan ulkopuolisen työvoiman yhteenlasketuista työtunneista maatilatalouden töissä. Vuosittaiset työtunnit olivat karjatiloilla yleensä ja erityisesti lypsykarjatiloilla keskimäärin selvästi suuremmat kuin kasvintuotantoa harjoittaneilla tiloilla. Lisäksi lypsykarjatiloilla työmäärä oli keskimäärin suurempi kuin muiden karjatilojen vastaava. Nämä erot olivat myös tilastollisesti erittäin merkitseviä. Merkille pantavaa on vuosittaisen työmäärän valtava hajonta koko tässä aineistossa ( h) ja myös samaa tuotantosuuntaa edustavien tilojen välillä. Tämä ilmiö on sinänsä sama kuin tilanteessa, jossa työmäärä pyydettiin ilmoittamaan henkilötyökuukausina (ks. taulukko 3). Metsätöihin, investointitöihin ja muuhun yritystoimintaan käytetyt työtunnit selittävät vain osan tästä hajonnasta, koska näitä töitä erityisen paljon tehneet tilat poistettiin tästä tarkastelusta. Lypsykarjatilat jaettiin myös tätä tarkastelua varten neljään ryhmään (taulukko 6). Vuosittainen keskimääräinen kokonaistyömäärä sekä työmäärän minimi- ja maksimiarvot kasvoivat lehmämäärän kasvun 5

6 Taulukko 5. Kirjanpitotilojen viljelijäperheen ja ulkopuolisen työvoiman tekemät työtunnit maatilatalouden töissä vuonna 2009 (n=265). Kokonaistyömäärä tuntia Karjatalous ; 3 937; lypsykarja ; 4 93; muu karja ; 2 906; Kasvintuotanto ; 390; viljatilat ; 380; erikoiskasvitilat ; 945; Kaikki tilat ; 3 084; Tunnusluvut: keskiarvo; mediaani; minimi maksimi. 2,3,4 Tilastollisesti erittäin merkitsevästi toisistaan eroavat keskiarvot 2 vs. 2, 3 vs. 3 ja 3 vs. 4 (t-testi, kaksisuuntainen p<0.00). Kuva 4. Kirjanpitotilojen vuosittainen kokonaistyömäärä vaihtelee hyvin paljon sekä eri tuotantosuuntien välillä että saman tuotantosuunnan ja karjatiloilla myös saman kokoluokan tilojen sisällä. Tilanne on sama, vaikka tilan ulkopuolisen työvoiman käyttö sekä metsätalous-, rakennus- tai urakointityöt otettaisiin tarkastelussa huomioon. Kuva: Janne Karttunen Taulukko 6. Lypsykarjataloutta harjoittaneiden kirjanpitotilojen viljelijäperheen ja ulkopuolisen työvoiman tekemät työtunnit maatilatalouden töissä vuonna 2009 (n=4). Kokoluokka Lehmiä Työmäärä tuntia Pienet < ; 3 528; Keskikokoiset ; 4 784; Suuret ; 5 703; Hyvin suuret ; 6 670; Tunnusluvut: keskiarvo; mediaani; minimi maksimi. 2,3,4,5 Tilastollisesti merkitsevästi toisistaan eroavat keskiarvot: 2 vs. 3 5 ja 3 vs. 4,5 (t-testi, kaksisuuntainen p<0.05). myötä, mutta tilojen välinen hajonta oli hyvin suurta myös saman kokoluokan tilojen välillä. Minimin ja maksimin välinen ero oli 4,6-kertainen pienimmässä kokoluokassa, eron suuruus laski tasaisesti karjamäärän kasvaessa, ja se oli,9-kertainen suurimmassa kokoluokassa. Kokoluokkien sisäiset ja luokkien väliset erot pysyivät likipitäen ennallaan, kun tarkasteltiin pelkästään karjanhoitoon käytettyjä työtunteja. Tilojen välistä suurta vaihtelua kuvaa hyvin se, että osalla alle 20 lehmän tiloista saatettiin tehdä selvästi enemmän vuosittaisia työtunteja kuin tiloilla, joilla oli vähintään 60 lehmää. Tilaryhmien väliset erot olivat myös tilastollisesti merkitseviä kaikkien muiden paitsi "suurien" ja "hyvin suurien" tilojen välillä. Johtopäätökset tästä ovat, että viljelijäperheen ja tilan ulkopuolisen työvoiman erikseen tai yhteenlasketut vuosittaiset työtunnit vaihtelevat hyvin paljon maamme maatalousyrityksissä eri tuotantosuuntien välillä, saman tuotantosuunnan sisällä ja myös samaa karjakokoluokkaa edustavien tilojen välillä. Metsätaloustyöt, investointityöt kuten rakennustyöt ja muun yritystoiminnan työt kuten urakointityöt vaikuttavat tilan vuosittaiseen kokonaistyömäärään, mutta ne eivät yksin riitä selittämään tilojen välistä suurta vaihtelua. Kirjanpitoon perustuvat työtunnit antavat yksiselitteisemmän kuvan tilan vuosittaisesta työmäärästä kuin henkilötyökuukausien tiedustelu. Myös näiden tulosten perusteella voidaan suosittaa, että työmäärään liittyvät tarkastelut tulisi aina ulottaa vähintään eri tuotantosuuntiin. Eri tuotantosuuntien tilat on suotavaa jakaa edelleen alaryhmiin esimerkiksi karjamäärän tai peltoalan suhteen. Lisäksi tarkastelussa tulisi ottaa huomioon tilanteet, joissa tilalla tehdään jonakin vuonna poikkeuksellisen paljon muita kuin tavanomaisia karjanhoitoon tai kasvintuotantoon liittyviä töitä. Erityisen hyödyllistä olisi ottaa oppia niistä maatalousyrityksistä, joissa tuotanto on kestävällä perustalla ja työmäärä saadaan pidettyä kohtuullisella tasolla enemmistöön verrattuna. Kestävällä perustalla oleva tuotanto ei vaaranna maatalousyrittäjän eikä muiden työntekoon osallistuvien terveyttä, mahdollisten tuotantoeläinten terveyttä, tuotteiden laatua eikä ympäristöä. TYÖVOIMAN KÄYTTÖÖN LIITTYVÄT PÄÄTÖKSET Työvoiman käyttöä ja töiden organisointia koskevaa päätöksentekoa ja siihen vaikuttaneita tekijöitä selvitettiin väittämillä, joihin pyydettiin vastausta viisiportaisella asteikolla. Kolme neljäsosaa (76 %) kirjanpitotilojen omistajista oli vähintään hieman samaa mieltä siitä, että tilalla on riittävästi omaa osaamista töiden tekemiseen (kuva 5). Kolme viidesosaa (60 %) koki, että tilalla on myös riittävästi omaa työvoimaa töiden tekemiseen. Yli puolet (58 %) ei pitänyt ulkopuolisen työvoiman käyttöä omalla tilalla kannattavana. Ulkopuolisen työvoiman saatavuutta tai viljelijän tietoja ulkopuolisen työvoiman hankinnasta ei kuitenkaan pidetty merkittävänä esteenä ulkopuolisen työvoiman käytölle. Sen sijaan yli puolet vastanneista (54 %) koki työnantajavelvoitteet liian byrokraattisiksi ja aikaa vieviksi. Samoin yli puolet (56 %) koki järkevämmäksi ulkoistaa töitä urakoitsijoille kuin hankkia tilalle työvoimaa. Noin kolmannes lisäisi mieluummin konekapasiteettia kuin hankkisi työvoimaa. Ulkopuolista tuntipalkkaista työvoimaa käyttäneiden 23 tilan vastaukset erosivat muiden tilojen vastauksista tilastollisesti erittäin merkitsevästi kahden väittämän kohdalla. Palkkatyövoimaa käyttäneet olivat selvästi harvemmin sitä mieltä, että ulkopuolisen työvoiman käyttö ei ole taloudellisesti kannattavaa tai että työnantajavelvoitteet ovat liian byrokraattisia ja aikaa vieviä. Ulkopuolista tuntipalkkaista työvoimaa käyttäneiltä tiloilta selvitettiin siihen joh- 6

7 Täysin samaa mieltä Hieman samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Hieman eri mieltä Täysin eri mieltä 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 00 % Tilallani on rii äväs omaa työvoimaa Tilallani on rii äväs omaa osaamista Ulkopuolisen työvoiman käy ö ei ole kanna avaa Osaavaa työvoimaa lani töihin ei ole saatavilla Työnantajavelvoi eet ovat liian byrokraa sia ja aikaavieviä Minulla ei ole rii äväs etoa työvoiman hankinnasta Lisään mieluummin kapasitee a kuin hankin työvoimaa Ulkoistan mieluummin töitä kuin hankin työvoimaa Kuva 5. Kirjanpitotilojen vastaukset työvoiman käyttöön ja töiden organisointiin liittyviin väittämiin (n=29). Nykyisen tuotannon laajentaminen Työvoimavaltaisempaan tuotantosuuntaan siirtyminen Työn jakaminen ja oman työpanoksen vähennys Oman työpanoksen siirtäminen lan ulkopuolelle Oman työkyvyn heikkeneminen Koneiden investoin tarpeen vähentäminen Työvoiman osaamisen lisääminen Taloudelliset seikat Eri äin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Ei kovin tärkeä Ei tärkeä 0% 20% 40% 60% 80% 00% Kuva 6. Kirjanpitotiloilla ulkopuolisen työvoiman käyttöön johtaneet syyt ja niiden koettu tärkeys (n=23). Täysin samaa mieltä Hieman samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Hieman eri mieltä Täysin eri mieltä 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 00 % Oma työpanos lan töissä on vähentynyt Oma työpanos työsesonkeina on vähentynyt Oma työpanos lan ulkopuolella on lisääntynyt Oma jaksaminen on parantunut Oma viihtyminen työssä on parantunut Oma työterveys/-turvallisuus on parantunut Oma vapaa-aika on lisääntynyt Tilan taloudellinen tulos on parantunut Kuva 7. Kirjanpitotiloilla ulkopuolisen työvoiman käytöstä aiheutuneet seuraukset yrittäjälle ja tilan toimintaan (n=8). taneita syitä ja syiden koettua tärkeyttä. Tärkein syy ulkopuolisen työvoiman hankintaan oli ollut työn jakaminen ja oman työpanoksen vähentäminen, jota vähintään melko tärkeänä syynä piti 82 prosenttia vastaajista (kuva 6). Seuraavaksi tärkeimpinä syinä nähtiin taloudelliset seikat ja tilan tuotannon laajentaminen, joita vähintään melko tärkeinä syinä piti prosenttia vastaajista. Hieman yli puolet vastaajista piti työvoiman osaamisen lisäämistä, koneiden investointitarpeiden vähentämistä tai oman työkyvyn heikkenemistä vähintään melko tärkeänä syynä ulkopuolisen työvoiman hankinnalle. Vähiten tärkeiksi syiksi ulkopuolisen työvoiman hankinnalle koettiin työvoimavaltaisempaan tuotantoon siirtyminen tai oman työpanoksen siirtäminen tilan ulkopuolelle omaan pää- tai sivutoimeen. Myös ulkopuolisen työvoiman käytöstä aiheutuneita seurauksia selvitettiin väittämillä. Yli puolet (55 %) oli vähintään hieman samaa mieltä siitä, että oma jaksaminen oli parantunut ulkopuolisen työvoiman hankinnan seurauksena (kuva 7). Samoin yli puolet (56 %) koki työssä viihtymisensä parantuneen. Hieman alle puolet (46 %) koki, että heidän oma työterveytensä ja turvallisuutensa oli parantunut. Huomattakoon, että väittämiin suhtautui neutraalisti noin kolmannes vastaajista, ja alle viidennes vastaajista oli ainakin hieman eri mieltä edellä mainittujen väittämien kanssa. Vastaajista prosenttia koki oman työpanoksen vähentyneen tilan töissä yleensä tai työsesonkien aikana, mutta toisaalta reilu kolmannes vastaajista oli väittämien kanssa vähintään hieman eri mieltä. Vastaavasti 42 prosenttia vastaajista koki oman vapaa-ajan lisääntyneen ja 27 prosenttia oli väittämän kanssa vähintään hieman eri mieltä. Tilan taloudellisen tuloksen koettiin ulkopuolisen työvoiman käytön seurauksena useammalla tilalla heikentyneen (36 %) kuin parantuneen (23 %). Ulkopuolista työvoimaa ei ollut juurikaan hankittu, jotta olisi voitu käyttää omaa työvoimaa tilan ulkopuolella. Vain 5 prosentilla vastaajista oma työpanos tilan ulkopuolella oli kasvanut ulkopuolisen työvoiman käytön seurauksena. Ostopalveluita käytännössä urakointia ilmoitti käyttävänsä 57 prosenttia vastaajista. Ostopalveluiden käyttö oli yleisintä metsätöissä, toiseksi yleisintä kasvintuotantotöissä ja kolmanneksi yleisintä maatilatalouden muissa töissä kuten tuotantorakennusten, tilustiestön ja koneiden kunnossapidossa. Ostopalveluille olisi myös lisäkysyntää näissä töissä. Kausityöntekijöitä ilmoitti käyttävänsä 43 prosenttia vastaajista. On kuitenkin mahdollista, että osassa vastauksista on mennyt sekaisin ostopalveluiden ja kausityöntekijöiden käyttö. Kausityöntekijöiden käyttö oli yleisintä investointitöissä kuten tuotantorakennusten suurissa korjaus- ja rakennustöissä, metsätöissä ja kasvintuotantotöissä. 7

8 Hinta 8,40 Jälkipainos sallittu vain TTS:n kautta, ISSN-L , ISSN (Painettu), ISSN (Verkkojulkaisu), Oy Fram Ab, Vaasa 202 Niissä ja myös yksityistalouden töissä olisi lisäkysyntää kausityöntekijöille. Vakituisia työntekijöitä ilmoitti käyttävänsä 0 prosenttia vastaajista. Vakituisten työntekijöiden käyttö oli selvästi yleisintä karjanhoitotöissä, jossa olisi heille myös eniten lisäkysyntää. Tilayhteistyötä ilmoitti tekevänsä 28 prosenttia vastaajista. Tilayhteistyö oli ylivoimaisesti yleisintä kasvintuotantotöissä ja niissä sille olisi myös eniten lisätarvetta. Toiseksi yleisintä tilayhteistyö oli maatilatalouden muissa töissä. Maatalousharjoittelijoita ilmoitti käyttävänsä yhdeksän prosenttia vastaajista. Heitä käytettiin yleisimmin joko kasvintuotantotöissä tai karjanhoitotöissä. Hieman nykyistä useampi haluaisi jatkossa käyttää harjoittelijatyövoimaa ja juuri edellä mainituissa töissä. Vastaajista 6 prosenttia ilmoitti tekevänsä kaikki maa- ja metsätalouden työt omin voimin. Kasvintuotantotiloilla tämä oli hieman yleisempää kuin karjatiloilla. Osa näistä tiloista haluaisi kuitenkin mahdollisuuden tullen jakaa töitään. Johtopäätökset tästä ovat, että maatalousyrityksen työmäärän hallintaan ja töiden organisointiin on olemassa vaihtoehtoisia ratkaisuja. Mikäli esimerkiksi tuotantoa laajennettaessa omaa työpanosta tilan töissä ei voida lisätä, ratkaisuna voi olla konekapasiteetin lisääminen, töiden ulkoistaminen tai ulkopuolisen työvoiman hankkiminen tai yhdistelmä edellisistä. Töiden ulkoistaminen koettiin mielekkäämmäksi kuin ulkopuolisen työvoiman hankkiminen, joka puolestaan koettiin mielekkäämmäksi kuin konekapasiteetin lisääminen. Ulkopuolisen työvoiman hankkimisen koettiin joko parantavan omaa jaksamista ja työssä viihtymistä sekä edistävän omaa työterveyttä ja -turvallisuutta tai sitten sillä ei koettu olevan vaikutusta näihin seikkoihin. Janne Karttunen & Eerikki Kaila, TTS The use of labour on Finnish farms This bulletin reports partially the results of a joint project of TTS - Work Efficiency Institute, MTT Agrifood Research Finland, and Department of Social Research (Discipline of Social Psychology) at the University of Helsinki. This project was managed by MTT, and it received funding from the Agricultural Development Fund of the Ministry of Agriculture and Forestry. This bulletin describes the use of internal and external workforce, and factors affecting it on Finnish farms. A postal survey was conducted among the farms with the MTT's bookkeeping system. In total, 296 usable responses were received: 98 farms practiced mixed livestock and crop production, whereas crop production only was practiced on 98 farms. The internal workforce of a farm may include adult owner-operators of a family farm or a farming enterprise, their spouses, and children or parents of the aforementioned. According to the results, the number of internal workforce in farms varied from one to nine persons. The underage or grown-up children of owners participated in farm work more often but on average with a smaller work input than the parents of owners. According to the respondents (farmers), eight hours a day outside the work seasons, and 2 hours a day during them, was regarded as a reasonable amount of farm work for one fulltime farmer. These opinions were similar to the recent recommendations for the reasonable amount of work on farms given from the perspectives of health, safety, and well-being. Total annual work amount varied significantly between different lines of production, both within the same line of production and, at cattle farms, also between farms in the same size class. The situation was the same even though the use of external workforce and forestry, construction, and contractor work were taken into account in the survey. The use of contractors was most common in forestry work and crop production, and seasonal workers were also used for both in general. Cooperation between farms was most common in crop production. The use of full-time workforce was most common in cattle farming, in which agricultural interns were used as commonly as in crop production. The outsourcing of farm work was seen as more reasonable than the hiring of external workforce, which itself was seen as more reasonable than the increase of machine capacity. However, farmers wished to increase the use of external workforce. The need to decrease one s own workload, which was usually related to the expansion of production, was the most important reason leading to the use of external workforce. It was considered that the use of external workforce generally improved farmers' coping and well-being at work, and it also promoted the farmers' occupational health and safety. LÄHTEET JA LISÄTIETOA: Karttunen, J., Lätti, M. ja Puttonen, S. 202a. Työmäärän hallinta maatalousyrittäjän hyvinvoinnin turvaamisessa. TTS:n tiedote. Maataloustyö ja tuottavuus (637) 2. 8 s. Karttunen, J., Lätti, M. ja Puttonen, S. 202b. Kohtuullisen työmäärän suositukset maa- talousyrityksissä terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin näkökulmista. TTS:n julkaisuja s. Karttunen, J. ja Tuure, V M Töiden organisointi maatalousyrityksissä. TTS tutkimuksen tiedote. Luonnonvara-ala: maatalous (607) 4. 8 s. TTS - TYÖTEHOSEURA PL 5, (Kiljavantie 6), 0520 Rajamäki, puh. (09) Päätoimittaja: Anna-Maija Kirkkari Taitto: Kaija Laaksonen TTS, Box 5, FI-0520 Rajamäki, Finland tel asiakaspalvelu@tts.fi 8