Toimivia yhteyksiä! Valokuitu on sijoitus vuosikymmeniksi eteenpäin! Infopaketti. valokuidun tilaajalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimivia yhteyksiä! Valokuitu on sijoitus vuosikymmeniksi eteenpäin! Infopaketti. valokuidun tilaajalle"

Transkriptio

1 Toimivia yhteyksiä! Valokuitu on sijoitus vuosikymmeniksi eteenpäin! Infopaketti valokuidun tilaajalle

2 Liittymän maatyöt Valokuitukaapeli aurataan tai kaivetaan maastossa noin 70 senttimetrin syvyyteen. Piha-alueella syvyydeksi riittää senttimetriä. Auraus tehdään kaivinkoneella, johon on kiinnitetty tarkoitukseen kehitetty kapea laite. Samanaikaisesti kuitukaapelin kanssa maahan upotetaan muovinen varoitusnauha. Varoitusnauha jää maahan kaapelin päälle noin 20 senttimetriä kaapelin yläpuolelle. Nauhan tarkoitus on varoittaa tulevia kaivajia kaapelin sijainnista. Pihan kaapelonti sisältää auraus- ja kaivujälkien tasauksen. Pinnoitteiden korjaus voidaan tarvittaessa suorittaa erillisellä sopimuksella. Kaapelin asentamisesta ei tule juurikaan näkyviä jälkiä: nurmikkoon jää vain kapea, paljas raita kertomaan kaapelin kulkureitistä. Itse kaivinkoneesta painautuu tonttimaalle isommat jäljet, joten koneen olisi hyvä päästä kulkemaan tietä pitkin. Kaivinkoneen kauha ylettyy tekemään ojaa noin 4 5 metrin etäisyydelle. Ennen valokuidun asentamista merkitään työkoneiden kulkureitti ja kohteet, joita tulee varoa sekä muut kaapelit. Merkinnät tehdään maastoon maalilla ja huomiokepeillä. Tontin omistajan vastuulla on merkitä tontilla oleva muu infra, kuten vesi- ja viemäriputket sekä sähkökaapelit. Kiinteistön viereen tulevaa kaivantoa ei saa peittää, ennen kuin valokuitukaapeli on lopullisesti kytketty jakokaappiin talon sisällä. Ylimääräinen kuitukaapeli jää lenkille kaivantoon. Sen lopullinen pituus selviää vasta jakokaappiin kytkemisen jälkeen. ÄLÄ KOSKAAN KATKAISE KUITUKAAPELIA ITSE! Liittyjä antaa Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:lle maankäyttöoikeuden valokuituverkon rakennustöiden sekä mahdollisten ylläpito- ja huoltotöiden osalta. Maahan kaivettava kuitukaapeli on toimintavarma. Valokuitukaapeli asennetaan yleensä tien reunaan tai ojaan, koska työkoneiden on helpoin siirtyä tietä pitkin.

3 Läpivienti taloon Kaapelin läpivientireiän teko taloon on kiinteistön omistajan vastuulla. Läpiviennin paikka kannattaa valita käytön kannalta keskeiselle paikalle huomioiden tietokoneiden, television ja puhelinten paikka, jotta vältytään pitkiltä johdoilta talon sisällä. Läpivienti voi olla myös yläkerrassa. Valokuitukaapeli tuodaan sisälle kiinteistöön seinän läpi. Valokuitukaapeli tuodaan sisälle taloon seinän viertä pitkin ja seinän läpi loivasti, noin 45 asteen kulmassa. Kuitukaapelin läpivientiin riittää yleensä halkaisijaltaan 20 millimetriä oleva reikä. Reiän sijainnista ja koosta kannattaa aina keskustella asentajan kanssa etukäteen. Koska kuitukaapelia ei voi taittaa jyrkästi, täytyy reitin olla hyvin suunniteltu. Myös asentaja voi suorittaa läpiviennin erillistä maksua vastaan. Kuitukaapelin reitti pitää suunnitella huolellisesti. Seinään poraus VIISTOON (noin 45 ) Kuitukaapelin läpivienti sisälle kiinteistöön: Reikä porataan VIISTOON, ettei kaapeli pääse taittumaan liikaa. Läpivientireiän halkaisijan tulee olla 20 mm. Kiinteistön omistaja ei vedä kaapelia sisälle kiinteistöön, vaan sen tekee hitsaaja. Kiinteistön omistaja ei myöskään saa missään nimessä omin päin katkaista kaapelia. Ylimääräinen kaapeli haudataan maahan lenkille routaeristeiden päälle. Kaapelilenkki on halkaisijaltaan noin metrin. Kaapelia ei saa taittaa. Kun valokuitukaapeli on lopullisesti kytketty ja sen toimivuus testattu, voidaan kaivannot peittää ja kaapeli suojata näkyvältä osalta. Seinään tullut läpivientireikä pitää tiivistää sopivalla materiaalilla: mineraalivillalla, tiivistemassalla, polyuretaanilla tai muulla paikkaan sopivalla tiivisteaineella.

4 Päätekotelo Sisälle tulevan kuitukaapelin päättämiseen tarkoitettu metallinen kuitupäätekotelo on leveydeltään 10 cm, korkeudeltaan 10 cm ja syvyydeltään 4 cm. Päätekotelo on tarkoitettu asennettavaksi lämpimään ja kuivaan tilaan. Asennuskorkeudella ei ole merkitystä, kunhan kytkentä on helppo suorittaa. Paras asennuskorkeus on työskentelykorkeudella. Päätekotelon sijainti täytyy olla lähellä valokaapelin sisääntuloreikää, mieluiten suoraan sen yläpuolella. Valokuitukaapeli päätetään päätekotelon sisälle, ja kaapelin päähän hitsataan kytkentäliittimet. Näistä liittimistä jatketaan matkaa erillisellä kytkentäkaapelilla päätekotelon ulkopuolelle, jossa sijaitsee aktiivilaite. Aktiivilaitteen läheisyydessä tulee olla pistorasia (sähkövaraus). Aktiivilaitteesta signaali lähtee eteenpäin tietokoneille, puhelimille tai esimerkiksi televisiolle. Sisäverkossa signaali kulkee joko langattomasti tai normaalilla atk-kaapelilla, joita myyvät kaikki tietokonekaupat ja monet kodinkoneita myyvät liikkeet. Asiakas vastaa itse omasta sisäverkosta. Aktiivilaite HUOMIOITAVA EHDOTTOMASTI! Aktiivilaitteessa oleviin keltaisiin välikuituihin ei saa itse koskea eikä aktiivilaitetta saa itse irrottaa telineestä! AKTIIVILAITE TARVITSEE SÄHKÖPISTOKKEEN SEN VÄLITTÖMÄÄN LÄHEISYYTEEN. Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy asentaa kuitupäätekotelon ja päättää siihen valokuitukaapelin. Tämä työ sisältyy liittymän hintaan kuidun asennuksen yhteydessä. Mikäli kotelon asennus tehdään jälkikäteen (esim. uudisrakennukset) kuuluu asennus hintaan vain ensimmäisellä asennuskerralla. Kuitupäätekotelo Valokuitu kattaa kaikki kiinteistön tietoliikenneyhteydet.

5 Aktiivilaite Päätekotelon viereen tuleva aktiivilaite on se, joka muuntaa kaapelissa kulkevan valon takaisin tietokoneiden ymmärtämäksi signaaliksi. Tämä aktiivilaite vuokrataan tai ostetaan palveluntarjoajalta. Kuitupäätekotelon ja aktiivilaitteen voi halutessaan asentaa erilliseen laitekaappiin, jossa ne ovat hyvässä järjestyksessä katseilta piilossa. Aktiivilaitteita on useita eri malleja ja niiden keskimääräinen hinta on noin 170 euroa. Suojaa aktiivilaite sähköverkon häiriöiltä. UPS-laite Aktiivilaitteen ja tietokoneiden suojaksi on turvallista hankkia UPS-laite, joka antaa suojan virtakatkoilta ja ukonilman aiheuttamilta jännitepiikeiltä. UPS-laite pystyy yleensä lisäksi suojaamaan myös puhelinverkkoon kytketyt laitteet. UPS-laite takaa keskeytymättömän virran saannin muutamiksi minuuteiksi sähkökatkon sattuessa. UPS-laitteita on erityyppisiä. Akkujen kestoaika ja toimintatapa määräävät yleensä myös hinnan. UPS-laite kannattaa hankkia käytännössä aina, mutta varsinkin silloin, kun virtajohdot/puhelinjohdot tulevat taloon ilmakaapeleilla, tai jos alueella on usein ukonilmasta aiheutuvia häiriöitä ja/tai virtakatkoksia. UPS-laitteen sijaan voi käyttää pelkkää ylijännitesuojaa, joka ei kuitenkaan anna yhtä hyvää suojaa laitteistolle kuin oikea UPS-laite. Ukonilmalla kannattaa ottaa virtajohdot irti niin aktiivilaitteesta kuin kaikista sen takana olevista laitteista (tietokone, langaton tukiasema, digiboxi, TV yms). Johdot kannattaa irrottaa varsinkin, jos ei ole hankkinut UPS-laitetta. Laitteilla on vuoden takuu, mutta se ei korvaa ylijännitteestä (ukkosesta) johtuvia vaurioita.

6 Sisäverkko Yksinkertaisin tapa rakentaa sisäverkko on käyttää langatonta tukiasemaa. WLAN-järjestelmän tukiasemat ovat edullisia ja ne on helppo liittää aktiivilaitteeseen. Tietokoneissa pitää olla WLAN-vastaanotin. Mikäli käyttöön otetaan IP-TV, tarvitaan kiinteä sisäverkko. Nykyaikainen ratkaisu on rakentaa kiinteistöön parikaapeliverkko tietokoneille, jotka liitetään kytkimeen ja siitä palomuurin kautta internettiin. Tietokoneen ja kytkimen välisen kaapelin kokonaispituus ei saisi ylittää 100 metriä. Jos pituus ylittyy, tiedonsiirron toimivuus on epävarmaa. Uusissa asennuksissa tiedonsiirtoon kannattaa käyttää CAT 6 -luokan kaapelia ja tarvikkeita. TV Huippunopea yhteys töihin ja vapaa-ajalle. Kytkin + Palomuuri Internet Kuitupääte Ulkoverkko Internet-yhteys on mahdollista kuljettaa myös ulkorakennukseen tai pihalle käyttämällä WLAN-tukiasemaa tai -kaapelia. Ulkoantennien avulla voidaan etäisyyttä kasvattaa jopa 500 metriin asti. Lisäantenni voidaan tarvittaessa laittaa sekä vastaanottimeen että lähettimeen. Varmin yhteys saadaan parikaapelilla, kuitenkin vain 100 metrin pituuteen asti.

7 Valokuituasiakkaan muistilista! 1. Palauta allekirjoitettu liittymäsopimus Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:lle. 2. Suosittele valokuituliittymää myös naapurillesi, sillä kaivutöiden yhteydessä päärakentamiskaudella voidaan liittymät toteuttaa kustannustehokkaasti. Myöhemmin otettuna valokuituliittymän hinta on korkeampi. 3. Ota selville tonttisi alueella sijaitseva muu infra, kuten sähkökaapelit ja vesi- ja viemäriputket. Mieti valmiiksi kaapelin reitti sekä läpiviennin paikka. 4. Kaapelointiurakoitsija ottaa yhteyttä ja käy kanssasi läpi tontin alueella menevän reitin sekä talon läpivientireiän paikan. 5. Tee valokuitukaapelin läpivientireikä kiinteistösi siihen kohtaan, josta kaapeli menee sisälle. Reiän ehtii tehdä vielä silloinkin, kun kaapeli on jo talosi seinällä kerällä kerällä odottamassa sisälle vientiä. HUOM! ÄLÄ KUITENKAAN ITSE VEDÄ KAAPELIA REIÄSTÄ SISÄLLE ÄLÄKÄ MYÖSKÄÄN MISSÄÄN TAPAUKSESSA KATKAISE KAAPELIA! 6. Tee sopimus palveluntarjoajan kanssa haluamistasi palveluista sekä tarvittavista aktiivilaitteista, jolloin liittymä palveluineen on käytössäsi mahdollisimman pian valmistumisen jälkeen. 7. Suojaa aktiivilaite ja muut sähkölaitteet sähköverkon ali- ja ylijännitteiltä. Tämän voi tehdä mm. ylijännitesuojalla ja UPS-laitteilla. PARAS SUOJA UKKOSTA VASTAAN ON KUITENKIN KAIKKIEN VIRTAJOHTOJEN IRROTTAMINEN SEINÄSTÄ! 8. Varmista, että sisäverkkosi on suojattu ajanmukaisella palomuurilla ja virustorjunnalla! Moderni käyttöliittymä nostaa kiinteistösi arvoa!

KUITU KOTIIN tietopaketti

KUITU KOTIIN tietopaketti KUITU KOTIIN tietopaketti Suupohjan seutuverkko (SSV) tuo tilaajalle valokuidun kotiin asti ja ylläpitää kuituverkon toimivuutta. SSV ei toimita internetyhteyttä kuidun kautta. Yhteyden toimivuudesta vastaa

Lisätiedot

Savon Kuitu rakentaa valokuituliittymän kiinteistöösi toimintakuntoon asennettuna! Valokuitu avaa oven tulevaisuuden palveluille!

Savon Kuitu rakentaa valokuituliittymän kiinteistöösi toimintakuntoon asennettuna! Valokuitu avaa oven tulevaisuuden palveluille! Savon Kuitu rakentaa valokuituliittymän kiinteistöösi toimintakuntoon asennettuna! Valokuitu avaa oven tulevaisuuden palveluille! Savon Kuituverkko Oy on maakunnallinen verkkoyhtiö, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

AVOIMEN KUITULIITTYMÄN VALOKUITUOPAS

AVOIMEN KUITULIITTYMÄN VALOKUITUOPAS AVOIMEN KUITULIITTYMÄN VALOKUITUOPAS SISÄLLYSLUETTELO SUNET s. 3 Mikä on valokuitu? s. 4 Esikatselmus s. 5 Sisäpäätekotelon asennus s. 6 Maatyöt s. 7 Maatyöt tontin alueella s. 8 Ulkopäätekotelon asennus

Lisätiedot

Pienkiinteistön valokuiturakentamisen ohje

Pienkiinteistön valokuiturakentamisen ohje Vrs 3.0 Pienkiinteistön valokuiturakentamisen ohje Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n valokuituliittymän toimitus kiinteistöön KSVV Oy toimittaa ja asentaa valokuituliittymän asiakkaalle käyttövalmiiksi.

Lisätiedot

Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse. valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea!

Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse. valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea! Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea! Valokuituverkko on seuraavan sukupolven tietoliikenneverkko, joka mahdollistaa kaikki tulevaisuuden laajakaistapalvelut,

Lisätiedot

Pientalonrakentajan tietoliikenneopas. Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot

Pientalonrakentajan tietoliikenneopas. Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot Pientalonrakentajan tietoliikenneopas Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot MIKSI KUITULIITTYMÄ? IPP:n kuituliittymä on kuluttajille suunnattu kiinteähintainen liityntä nykyaikaiseen

Lisätiedot

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016 Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016 Huippunopea valokuituverkko nyt tulossa Pälkäneelle! Miksi valokuitu Pälkäneelle valokuitua rakennetaan avoimen verkon periaatteella, jolloin käyttäjä saa vapaasti valita

Lisätiedot

Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle

Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle Keruukontti saapuu Ennen porausta kohteeseen tuodaan kivituhkan keruuseen tarkoitettu kontti, jonka mitat ovat n. 2m x 2m x 3,5m. Kontin paikka

Lisätiedot

Taipalsaaren valokaapeliverkon ohjeita. Ohjeita valokaapelin viennistä kiinteistöjen sisälle ja kiinteistöjen sisäpäätelaitteet

Taipalsaaren valokaapeliverkon ohjeita. Ohjeita valokaapelin viennistä kiinteistöjen sisälle ja kiinteistöjen sisäpäätelaitteet Taipalsaaren valokaapeliverkon ohjeita Ohjeita valokaapelin viennistä kiinteistöjen sisälle ja kiinteistöjen sisäpäätelaitteet Palveluiden tuottajat VALOKUITUVERKON RAKENNE Internet/ operaattorien valokuituverkot

Lisätiedot

1(5) OHJE PIENTALON RAKENTAJALLE PIENTALON KUITULIITTYMÄ

1(5) OHJE PIENTALON RAKENTAJALLE PIENTALON KUITULIITTYMÄ 1(5) PIENTALON KUITULIITTYMÄ YLEISTÄ Pohjois-Hämeen Puhelin Oy:n (Myöhemmin PHPOY) kuituliittymä on kuluttajille suunnattu kiinteähintainen liityntä nykyaikaiseen optiseen kuituverkkoon. Kuituverkon kautta

Lisätiedot

100KUITU 100/100Mbit/s. 1000KUITU 1000/1000Mbit/s. 40 /kk. 60 /kk TILAUSSOPIMUS 1/4. Henkilötunnus. Sähköposti

100KUITU 100/100Mbit/s. 1000KUITU 1000/1000Mbit/s. 40 /kk. 60 /kk TILAUSSOPIMUS 1/4. Henkilötunnus. Sähköposti TILAUSSOPIMUS 1/4 Nimi Osoite Postinumero ja Postitoimipaikka Henkilötunnus Puhelinnumero Toimitusosoite (jos sama ei tarvitse täyttää) Sähköposti Asuntoni kuuluu seuraavan yhtiön (kunnan) alueella: Limingan

Lisätiedot

Valokuituliittymä. itse urakoiden!

Valokuituliittymä. itse urakoiden! Valokuituliittymä itse urakoiden! Itseurakointi lyhyesti Ota yhteyttä Savon Kuidun myyntiin. Selvitämme yhdessä onko liittymän toteutus mahdollista itseurakoiden. Taajama-alueella tai tiheästi asutuilla

Lisätiedot

Valokuituliittymä. itse urakoiden!

Valokuituliittymä. itse urakoiden! Valokuituliittymä itse urakoiden! Itseurakointi lyhyesti Ota yhteyttä Savon Kuidun myyntiin. Selvitämme yhdessä onko liittymän toteutus mahdollista itseurakoiden. Taajama-alueella tai tiheästi asutuilla

Lisätiedot

KAIKKI TARVITSEVAT KUIDUN VALOKUITUOPAS OMAKOTITALON OMISTAJALLE

KAIKKI TARVITSEVAT KUIDUN VALOKUITUOPAS OMAKOTITALON OMISTAJALLE KAIKKI TARVITSEVAT KUIDUN VALOKUITUOPAS OMAKOTITALON OMISTAJALLE 10/2017 OPPAASI TURVA- JA TIETOTEKNIIKASSA SISÄLTÖ KAIKKI TARVITSEVAT KUIDUN VALOKUIDUN VALOVOIMAISET EDUT NÄIN VALOKUITU VEDETÄÄN KOTIIN

Lisätiedot

PIENTALORAKENTAJAN TIETOLIIKENNEOPAS. Avaimet huippunopeisiin yhteyksiin

PIENTALORAKENTAJAN TIETOLIIKENNEOPAS. Avaimet huippunopeisiin yhteyksiin PIENTALORAKENTAJAN TIETOLIIKENNEOPAS Avaimet huippunopeisiin yhteyksiin SISÄLLYS Nopeat yhteydet pientaloihin...3 Telia Kotikuitu...3 Liityntäverkon talokaapeli...4 Ennen kaivuutöiden aloittamista...4

Lisätiedot

Pientalorakentajan. tietoliikenneopas

Pientalorakentajan. tietoliikenneopas Pientalorakentajan tietoliikenneopas Sisällysluettelo Pientalojen kehittyvät viestintä palvelut.. 3 Sonera Kotikuitu -palvelu... 3 Liityntäverkon talokaapeli... 4 Toimenpiteet ennen kaivutöiden aloittamista...

Lisätiedot

Valokuituverkon asennusohjeita. Ohjeita valokaapelin viennistä kiinteistöjen sisälle ja kiinteistöjen sisäpäätelaitteet

Valokuituverkon asennusohjeita. Ohjeita valokaapelin viennistä kiinteistöjen sisälle ja kiinteistöjen sisäpäätelaitteet Valokuituverkon asennusohjeita Ohjeita valokaapelin viennistä kiinteistöjen sisälle ja kiinteistöjen sisäpäätelaitteet Palveluiden tuottajat VALOKUITUVERKON RAKENNE Internet/ operaattorien valokuituverkot

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET. Uponorumpisäiliö. 10 m 3

HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET. Uponorumpisäiliö. 10 m 3 HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET Uponorumpisäiliö 10 m 3 1 Monta huolta vähemmän luotettavilla Uponor-ratkaisuilla Teit hyvän ratkaisun valitessasi luotettavan Uponorjätevesijärjestelmän.

Lisätiedot

PUTKEN SISÄÄNVIENTI KIINTEISTÖÖN

PUTKEN SISÄÄNVIENTI KIINTEISTÖÖN PUTKEN SISÄÄNVIENTI KIINTEISTÖÖN Sisäänvientikotelo ja kotipääte Sisäänvientikotelo 1. Valitse kiinteistöstä kotipäätteen sijoituspaikka. Sijoituspaikkaa valittaessa kannattaa huomioida seuraavat suositukset:

Lisätiedot

Saunasetti 900 asennusohje

Saunasetti 900 asennusohje Saunasetti 900 asennusohje Yleistä Valokuitutekniikalla siirretään valoa projektorista valokuitukaapelia pitkin valaistavaan kohteeseen. Valokuidussa kulkeva valo ei johda sähköä eikä lämpöä ja voidaan

Lisätiedot

Saimaan Kuidun valokuituverkon asennusohjeita

Saimaan Kuidun valokuituverkon asennusohjeita Saimaan Kuidun valokuituverkon asennusohjeita Ohjeita valokaapelin asentamisesta tontilla ja valokaapelin viennistä kiinteistöjen sisälle ja kiinteistöjen sisäpäätelaitteet. Lisätietoja: Myynti- ja markkinointi

Lisätiedot

Otan valokuidun käyttööni heti, kun valokuitu on asennettu tai päivämäärästä (viimeistään 18 kk sisällä asennuksesta).

Otan valokuidun käyttööni heti, kun valokuitu on asennettu tai päivämäärästä (viimeistään 18 kk sisällä asennuksesta). TILAUSSOPIMUS 1/4 Nimi Osoite Postinumero ja Postitoimipaikka Henkilötunnus Puhelinnumero Sähköposti Asuntoni kuuluu seuraavan yhtiön (kunnan) alueella: Limingan Kuitu Oy Tyrnävän Kuitu Oy Lumijoen Kuitu

Lisätiedot

Kytkentäohje KYTKENTÄOHJE. Kuitupääte Alcatel-Lucent I-040G-R. WLAN-reititin TP-Link Archer C7.

Kytkentäohje KYTKENTÄOHJE. Kuitupääte Alcatel-Lucent I-040G-R. WLAN-reititin TP-Link Archer C7. Kytkentäohje 1 KYTKENTÄOHJE Kuitupääte Alcatel-Lucent I-040G-R ja WLAN-reititin TP-Link Archer C7 2 KUITUPÄÄTTEEN TURVALLINEN JA LUOTETTAVA KÄYTTÖ Lue tämä ohje ja toimi annettujen ohjeiden mukaisesti.

Lisätiedot

CISCO AIRONET 1242AG -TUKIASEMA

CISCO AIRONET 1242AG -TUKIASEMA CISCO AIRONET 1242AG -TUKIASEMA Asennus ja käyttöönotto -ohjeet 4.11.2010 Jaakko Helskyaho CISCO AIRONET 1242AG 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Tukiaseman liitännät... 3 1.2 Virransyöttösovitin...

Lisätiedot

Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi

Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi Ohje 1 (3) 23.4.2014 Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi Yleistä Liittymiskaapelityyppinä käytetään omakotitalojohdoissa AMCMK 3 x 25 + 16 ja suuremmissa poikkipinnoissa AXMK -maakaapeleita.

Lisätiedot

Pientalorakentajan. tietoliikenneopas

Pientalorakentajan. tietoliikenneopas Pientalorakentajan tietoliikenneopas Pientalojen kehittyvät viestintäpalvelut Eri laajakaistatekniikat ovat kehittyneet ja tulevat kehittymään voimakkaasti. Valokaapeliin perustuvilla laajakaistatoteutuksilla

Lisätiedot

Kuituvalon asennusohje - ECO

Kuituvalon asennusohje - ECO Kuituvalon asennusohje - ECO Sun Sauna Oy Kuormaajantie 40 40320 Jyväskylä puh. 0403470220 info@sunsauna.fi Huom! Kuituja ei saa taivutella kylmänä. (jos niitä on varastoitu tai kuljetettu pakkasessa,

Lisätiedot

OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE

OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE 1 Sähköverkkoon liittyminen 1. Sähkösuunnittelu Rakentajan sähkösuunnittelija laskee sähköliittymän pääsulakkeiden koon. 2. Liittymissopimus Sopimus kannattaa tehdä hyvissä

Lisätiedot

VALMISKAAPELITUOTTEET

VALMISKAAPELITUOTTEET VALMISKAAPELITUOTTEET Kuitu kotiin Laajakaistaverkot Orbis Oy - Valmiskaapelituotteet 2015 1 Orbiksen osaaminen Orbiksella on yli 25 vuoden kokemus valokuitutuotteiden valmistamisesta ja tuotteitamme käyttävät

Lisätiedot

Vuores-tietoverkko. Isokuusen Aurinkorinteen omakotirakentajille

Vuores-tietoverkko. Isokuusen Aurinkorinteen omakotirakentajille Vuores-tietoverkko Isokuusen Aurinkorinteen omakotirakentajille Tietoverkko Vuoreksen tietoverkon toteuttaa, omistaa ja ylläpitää Vuores Palvelu Oy, jonka osakkaita ovat Tampereen kaupunki sekä alueen

Lisätiedot

OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE

OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE Sähköverkkoon liittyminen 1. Sähkösuunnittelu Rakentajan sähkösuunnittelija laskee sähköliittymän pääsulakkeiden koon. 2. Liittymissopimus Sopimus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Lisätiedot

AINA TALOKAAPELI. 1 Aina Talokaapeli kuparikaapelilla

AINA TALOKAAPELI. 1 Aina Talokaapeli kuparikaapelilla 1(6) AINA TALOKAAPELI Aina Talokaapeli mahdollistaa kiinteistön sisäverkon yhdistämisen yleiseen televerkkoon joko kuparisella maakaapelilla, optisella kaapelilla tai erityistapauksissa (ha-asutusalueet)

Lisätiedot

TeleWell TW-EA515 (b)

TeleWell TW-EA515 (b) TeleWell TW-EA515 (b) ADSL 2+ 3G/4G modeemi reititin palomuuri ja WLAN- tukiasema ( 802.11b/g/n ) Pikaohje TeleWell TW-EA515 (b) Tutustu ohjeeseen huolella ja ota laite käyttöön pikaohjetta seuraten. Laajennetun

Lisätiedot

Pientalorakentajan. tietoliikenneopas

Pientalorakentajan. tietoliikenneopas Pientalorakentajan tietoliikenneopas Sisällysluettelo Pientalojen kehittyvät viestintä palvelut.. 3 Sonera Kotikuitu -palvelu... 3 Liityntäverkon talokaapeli... 4 Toimenpiteet ennen kaivutöiden aloittamista...

Lisätiedot

Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse. valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea!

Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse. valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea! Kaikki maailmassa ei ole langatonta. Valitse valokuitu! Se ainoa luotettava ja huippunopea! Valokuituverkko on huippunopea tietoliikenneverkko, joka mahdollistaa kaikki tulevaisuuden laajakaistapalvelut,

Lisätiedot

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT EPDM-kumiset VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT RAKENNUS / ASENNUSOHJE Myynti: Maahantuonti: Maan kaivaminen Kun altaan rakennuspaikka on valittu, maahan kaivetaan pohjapiirustusten mukainen kaivanto.

Lisätiedot

KRSC 9011/1 KRSC 9006 KRSF 9005/SL KRSF 9005/BL. Asennusohjeet

KRSC 9011/1 KRSC 9006 KRSF 9005/SL KRSF 9005/BL. Asennusohjeet KRSC 9011/1 KRSC 9006 KRSF 9005/SL KRSF 9005/BL Asennusohjeet Ennen jääkaapin asentamista 4 Vesiliitäntä 4 Sähköliitäntä 5 Jääkaapin sijoitus ja tasapainottaminen 6 Asennusmitat ja -vaatimukset 7 Pakastimen

Lisätiedot

Tee ja älä tee - Langattomien hälytinlaitteiden asennus

Tee ja älä tee - Langattomien hälytinlaitteiden asennus Tee ja älä tee - Langattomien hälytinlaitteiden asennus 26.2.2008 FSM Group Oy:n yritysesittely FSM Group Oy Luottamuksellinen 1 Langaton teknologia - yleiskatsaus Minimoi RF-esteiden määrä kohteessa Este:

Lisätiedot

Tervetuloa Avoimeen Kuituun!

Tervetuloa Avoimeen Kuituun! 23.12.2015 1 (6) Tervetuloa Avoimeen Kuituun! Kotisi on kytketty Avoimeen Kuituun ja pääset pian tilaamaan haluamiasi palveluja. Tämä opas kertoo sinulle, miten otat valokuituyhteyden käyttöön ja miten

Lisätiedot

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. Päätekotelo NC-125 asentaminen SM_ /8. FYO2PMU ja FYO2PMU Mini -kaapeleiden rakenne. Päätekotelo NC-125

ASENNUSOHJE. Päätekotelo NC-125 asentaminen SM_ /8. FYO2PMU ja FYO2PMU Mini -kaapeleiden rakenne. Päätekotelo NC-125 SM_09122016 1/8 Päätekotelo NC-125 asentaminen Tässä ohjeessa neuvotaan FYO2PMU ja FYO2PMU Mini -talokaapelin asennusta NC-125 -päätekoteloon. Tätä ohjetta voi jokainen soveltaa omalla tavallaan, mutta

Lisätiedot

50 meter wireless phone line. User Manual

50 meter wireless phone line. User Manual 50 meter wireless phone line User Manual 50 meter wireless phone line Käyttöopas kytke ja käytä -asennus HYVÄ ASIAKAS Kiitos, että olet hankkinut Wireless Phone Jack -puhelimen ja/tai lisälaajennusyksikön.

Lisätiedot

Vauhtia verkkoon. Sadan megan Suomi

Vauhtia verkkoon. Sadan megan Suomi Vauhtia verkkoon Sadan megan Suomi 1 Sisältö 1. Mikä 100 megan laajakaista? sivu 2-3 4. Mitä kaikkea valokuidulla saa? sivu 6 2. Tee sijoitus tulevaisuuteen sivu 4 5. Tilaa huippunopea laajakaista kotiisi

Lisätiedot

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon Savukosken kunta ja Kuitua Pohjoiseen-hanke ovat käynnistäneet kartoituksen kiinnostuksesta liittyä alueelle mahdollisesti rakennettavaan valokuituverkkoon. Kyselyyn vastaaminen ei sido mihinkään. Kyseessä

Lisätiedot

Tee ja älä tee Langattomien hälytinlaitteiden asennuksessa

Tee ja älä tee Langattomien hälytinlaitteiden asennuksessa Tee ja älä tee Langattomien hälytinlaitteiden asennuksessa Langaton teknologia - yleiskatsaus Minimoi RF-esteiden määrä kohteessa Este: mikä tahansa joka heikentää/estää RF signaalin kulkua Lähetin 2 estettä

Lisätiedot

Pientalorakentajan opas

Pientalorakentajan opas Pientalorakentajan opas 1. Ota rohkeasti yhteyttä Forssan Verkkopalvelut Oy:n henkilökuntaan Saat neuvoja ja opastusta sähköistyksen ja tarvittavan sähköliittymän toteuttamisesta. Samalla varmistat sähkön

Lisätiedot

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle OPAS OMAKOTITALON rakentajalle RAKENTAJAN 1. Tämän oppaan tarkoituksena on antaa oleellisimpia neuvoja omakotitalorakentajalle sähköistämiseen liittyvissä asioissa. Tarkempia tietoja sähköliittymän rakentamisesta,

Lisätiedot

KUITUPÄÄTE NOKIA G-241W-A

KUITUPÄÄTE NOKIA G-241W-A Käyttöohje 1 KÄYTTÖOHJE KUITUPÄÄTE NOKIA G-241W-A 2 1. TURVALLINEN JA LUOTETTAVA KÄYTTÖ Lue huolella tämä ohje ja toimi annettujen ohjeiden mukaisesti. ÄLÄ MILLOINKAAN AVAA KUITUKAAPELIN LIITÄNTÄÄ! Signaali

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Mac OS X

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Mac OS X Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet Käyttöjärjestelmä: Mac OS X Espoon Taloyhtiöverkot, 2010 Ohjeet laajakaistaverkon käyttöön ottamiseksi Tietokone kytketään huoneistossa olevaan ATK-rasiaan

Lisätiedot

Vala hiekkakerroksen päälle ankkurointilaatta (2200x1800x150) mm.

Vala hiekkakerroksen päälle ankkurointilaatta (2200x1800x150) mm. 10 ASENTAMINEN 10.1 Panospuhdistamon kuljetus ja käsittely Kuljetusherkkien laitteiden takia BioKem Panospuhdistamoa ja sen osia on käsiteltävä varoen. Sido panospuhdistamon osat kuljetuksen ajaksi siten,

Lisätiedot

Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä

Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä Foscam kameran asennus ilman kytkintä/reititintä IP laitteiden asennus tapahtuu oletusarvoisesti käyttäen verkkokaapelointia. Kaapeli kytketään kytkimeen tai suoraan reittimeen, josta laite saa IP -osoitetiedot,

Lisätiedot

Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET

Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET Normit TUOTETTA KOSKEVAT NORMIT JA MÄÄRÄYKSET Suihkukaapit on valmistettu seuraavien direktiivien mukaisesti: Matalajännite 2006/95/EEC Yhdenmukaisuus kyseisen direktiivin kanssa taataan seuraavilla harmonisointinormeilla:

Lisätiedot

CISCO AIRONET 1131AG -TUKIASEMA

CISCO AIRONET 1131AG -TUKIASEMA CISCO AIRONET 1131AG -TUKIASEMA Asennus ja käyttöönotto -ohjeet 8.10.2010 Jaakko Helskyaho CISCO AIRONET 1131AG 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 ASENNUS... 3 1.1 Kannen avaaminen... 3 1.2 Tukiaseman liitännät...

Lisätiedot

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Verkkoturvapalvelu... 2. 1.1.1 Verkkoturvapalvelun edut... 2. 1.2 Palvelun perusominaisuudet... 2

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Verkkoturvapalvelu... 2. 1.1.1 Verkkoturvapalvelun edut... 2. 1.2 Palvelun perusominaisuudet... 2 Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 2 1.1 Verkkoturvapalvelu... 2 1.1.1 Verkkoturvapalvelun edut... 2 1.2 Palvelun perusominaisuudet... 2 1.2.1 Suodatettava liikenne... 3 1.3 Palvelun rajoitukset...

Lisätiedot

Taloyhtiöinfo. Keski-Suomen Valokuituverkot Oy

Taloyhtiöinfo. Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Taloyhtiöinfo Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Taloyhtiöinfo 1 Sisältö Keski-Suomen Valokuituverkot Oy Tuotteet taloyhtiöille Valokuituliittymän hinta Internetpalvelut Valokuitu palvelujen mahdollistajana

Lisätiedot

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Valokaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus...

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Valokaistaliittymä... 2. 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3. 2.1 Päätelaite... 3. 2.2 Nopeus... Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 2 1.1 Valokaistaliittymä... 2 1.2 Palvelun rajoitukset... 2 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3 2.1 Päätelaite... 3 2.2 Nopeus... 3 2.3 IP- osoitteet... 3 3 TOIMITUS

Lisätiedot

Nexans seuraa kotiin saakka

Nexans seuraa kotiin saakka www.nexans.fi Kuitua kotiin kaivataan Nexans seuraa kotiin saakka Viime vuosina Nexans on ollut mukana rakentamassa infrastruktuuria uusia tiedonsiirtoväyliä varten mm. kaupunkiverkkojen muodossa. Nyt

Lisätiedot

KÄSITTELYOHJE /AV/01. FYOVD2PMU-kaapelit

KÄSITTELYOHJE /AV/01. FYOVD2PMU-kaapelit FYOVD2PMU-kaapelit Yleiset asennusohjeet Ohjeet kaapelikelan käsittelyyn löytyvät yleisohjeesta 20130515/AV/01 Kelan käsittely. FYOVD2PMU-kaapelit on suunniteltu kestämään aurausasennus suoraan maahan.

Lisätiedot

Asennus ja käyttöohje Warmos-lämmittimille Mallit: EW EW EW

Asennus ja käyttöohje Warmos-lämmittimille Mallit: EW EW EW Asennus ja käyttöohje Warmos-lämmittimille Mallit: EW205-212 EW402-4012 EW605-615 Kytkentä Sähköiset kytkennät saa suorittaa ainoastaan sähköasennusoikeuden omaava asentaja. 1. Asenna kytkentäkotelo seinälle

Lisätiedot

Liittymän vikadiagnosointi

Liittymän vikadiagnosointi Liittymän vikadiagnosointi Yleistä Kuitupohjaisen laajakaistaliittymän luotettavuus on korkealla tasolla, mutta silti joskus saattaa esiintyä häiriöitä liittymän tai siihen kytkettyjen laitteiden toiminnassa.

Lisätiedot

NextMesh Mall Wifi Kauppakeskus Espoontori Kamreerintie 3, 02770 Espoo

NextMesh Mall Wifi Kauppakeskus Espoontori Kamreerintie 3, 02770 Espoo Wifi Kauppakeskus Espoontori Kamreerintie, 02770 Espoo Tukiasemat 1. ja 2. kerros 2 Kerros 55 m 20 m Sähkökaappi A-rapun tuulikaapissa 1 Kerros 65 m Talojakamo parkkihallissa C-rapun lähellä 2 21 m 1 Sähkökaappi

Lisätiedot

7,(/$,726 88'(10$$1Ã7,(3,,5, 9$/7$7,(1ÃÃ/,,.(11(7(/(0$7,,..$Ã9b/,//bÃ.(+bÃ,,,ÃÃ.(5$9$ .$$3(/2,17, 7<g.2+7$,1(1Ã7<g6(/,7<6

7,(/$,726 88'(10$$1Ã7,(3,,5, 9$/7$7,(1ÃÃ/,,.(11(7(/(0$7,,..$Ã9b/,//bÃ.(+bÃ,,,ÃÃ.(5$9$ .$$3(/2,17, 7<g.2+7$,1(1Ã7<g6(/,7<6 1 7,(/$,726 88'(10$$1Ã7,(3,,5, 9$/7$7,(1ÃÃ/,,.(11(7(/(0$7,,..$Ã9b/,//bÃ.(+bÃ,,,ÃÃ.(5$9$.$$3(/2,17, 7

Lisätiedot

NAF SPK kuiturasia. NAF SPK kuituboksi. NAF SPK pohjalevy. Kuitu kotiin

NAF SPK kuiturasia. NAF SPK kuituboksi. NAF SPK pohjalevy. Kuitu kotiin NAF SPK kuiturasia NAF SPK kuituboksi Sähkönumero 7264899 Sisälle asennettava muovinen kotelo Ulkomitat 115x85x20mm, KxLxS Paikka yhdelle SC duplex tai LC quattro Kaapelin läpivienti molemmilla sivuilla

Lisätiedot

Lue huolella koko käyttöohje ennen tuotteen käyttöönottoa. Muista säästää käyttöohje tulevaisuuden varalle TURVALLISUUSTIETOJA

Lue huolella koko käyttöohje ennen tuotteen käyttöönottoa. Muista säästää käyttöohje tulevaisuuden varalle TURVALLISUUSTIETOJA Lue huolella koko käyttöohje ennen tuotteen käyttöönottoa. Muista säästää käyttöohje tulevaisuuden varalle Pidätämme kaikki oikeudet teknisten tietojen muutoksiin, emme myöskään vastaa mahdollisista teksti

Lisätiedot

Palvelukuvaus LOUNEA VERKKOTURVA PALVELUKUVAUS.

Palvelukuvaus LOUNEA VERKKOTURVA PALVELUKUVAUS. Palvelukuvaus 1 LOUNEA VERKKOTURVA PALVELUKUVAUS 2 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 3 1.1 Verkkoturvapalvelu... 3 1.1.1 Verkkoturvapalvelun edut... 3 1.2 Palvelun perusominaisuudet... 3 1.2.1 Suodatettava

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Windows XP

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Windows XP Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet Käyttöjärjestelmä: Windows XP Espoon Taloyhtiöverkot Oy, 2010 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa opastetaan,

Lisätiedot

ENERGIAKAIVOTOIMITUKSEN VALMISTELUT JA ASIAKKAAN VELVOLLISUUDET.

ENERGIAKAIVOTOIMITUKSEN VALMISTELUT JA ASIAKKAAN VELVOLLISUUDET. ENERGIAKAIVOTOIMITUKSEN VALMISTELUT JA ASIAKKAAN VELVOLLISUUDET www.rototec.fi KIVITUHKAN KERUUKONTTI Ennen porausta kohteeseen tuodaan kivituhkan keruuseen tarkoitettu kontti, jonka leveys on 2 m, korkeus

Lisätiedot

KÄSITTELYOHJE /AV/01. FZOMSU-kaapelit

KÄSITTELYOHJE /AV/01. FZOMSU-kaapelit FZOMSU-kaapelit Yleiset asennusohjeet Ohjeet kaapelikelan käsittelyyn löytyvät yleisohjeesta 20130515/AV/01 Kelan käsittely. FZOMSU-kaapelit on suunniteltu asennettaviksi sisätiloihin tai kanavaputkiin.

Lisätiedot

OPTISTEN ILMAKAAPELEIDEN ASENNUSOHJE

OPTISTEN ILMAKAAPELEIDEN ASENNUSOHJE 21.1.2019 1/8 OPTISTEN ILMAKAAPELEIDEN Johdanto Optiset ilmakaapelit ovat joko metallisella kannatinköydellä varustettuja kahdeksikkorakenteisia kaapeleita tai metallittomia itsekantavia kaapeleita eli

Lisätiedot

ASENNUSOHJE DEPO. ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12

ASENNUSOHJE DEPO. ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12 ASENNUSOHJE DEPO ARITERM OY Asennus- ja käyttöohje - 10.06.2008-1/12 OSALUETTELO Pääosat Osa Nr Nimike 1 1498 Spiraali PFlex Ø53 2 8143 Ruuvi T6SS M6 x 20 3 1433 Sovitusakselitappi 4 1365 Akselitappi 5

Lisätiedot

Äänekoski Laajakaista Kaikille 2014

Äänekoski Laajakaista Kaikille 2014 Äänekoski Laajakaista Kaikille 2014 Teliasonera/Seppo Kuusisto /Relation/Identifier 0.1 Draft Äänekoski 2013 rakennetut ja 2014 rakennettavat rungot 50 % Vuonna 2014 rakennettava osuus liittymiä tarjotaan

Lisätiedot

Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas. Printed in

Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas. Printed in Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas Printed in Kiintolevyaseman irrottaminen ja asentaminen Ominaisuudet voivat vaihdella malleittain. Kiintolevyaseman irrottaminen ja asentaminen 20 40 minuuttia Ennen

Lisätiedot

Asennusohjeet FIX Road system

Asennusohjeet FIX Road system Asennusohjeet FIX Road system Ennenkuin aloitat: FIX Road systeemin asennus pitää tehdä kahden henkilön voimin, jotta vaurioilta vältytään ja työn jälki on parempi. Kiskot on asennettava niin ylös kuin

Lisätiedot

Tietokoneet ja verkot. Kilpailupäivä 1, keskiviikko 25.1.2005. Kilpailijan numero. Server 2003 Administrator. XP pro Järjestelmänvalvojan

Tietokoneet ja verkot. Kilpailupäivä 1, keskiviikko 25.1.2005. Kilpailijan numero. Server 2003 Administrator. XP pro Järjestelmänvalvojan Kilpailupäivä 1, keskiviikko 25.1.2005 Kilpailijan numero allekirjoitus nimen selvennys Kirjoita työn edetessä tähän selvällä käsialalla Server 2003 Administrator XP pro Järjestelmänvalvojan Langattoman

Lisätiedot

1 TELINEPAIKAT... 2 2 VIRRANSYÖTTÖ JA JÄÄHDYTYS... 3 3 TOIMITUS JA KÄYTTÖÖNOTTO... 3 4 KAAPELIREITIT LAITETILAAN... 4 5 KULKU LAITETILAAN...

1 TELINEPAIKAT... 2 2 VIRRANSYÖTTÖ JA JÄÄHDYTYS... 3 3 TOIMITUS JA KÄYTTÖÖNOTTO... 3 4 KAAPELIREITIT LAITETILAAN... 4 5 KULKU LAITETILAAN... Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 TELINEPAIKAT... 2 2 VIRRANSYÖTTÖ JA JÄÄHDYTYS... 3 3 TOIMITUS JA KÄYTTÖÖNOTTO... 3 4 KAAPELIREITIT LAITETILAAN... 4 5 KULKU LAITETILAAN... 5 6 VUOKRAUKSEN EHDOT... 6

Lisätiedot

NC-450 OPGW -JATKOKSEN ASENNUSOHJE

NC-450 OPGW -JATKOKSEN ASENNUSOHJE Jatkoskotelo NC-450 OPGW Jatkoskotelo tarvikkeineen Jatkoskotelo asennettuna Jatkoskotelon ominaisuuksia: - Kehitetty NC-450 48-k jatkoksen pohjalta - Soveltuu erilaisten OPGW-kaapeleiden jatkamiseen ja

Lisätiedot

Ennen mahdollista uusintakaivua on hankittava ajan tasalla oleva kartta.

Ennen mahdollista uusintakaivua on hankittava ajan tasalla oleva kartta. KAUKOLÄMPÖ-, KAUKOJÄÄHDYTYS- 1(5) JA KAASUJOHDOT YLEINEN OHJE 3 115-1 Luotu 16.12.2013 Korvaa ohjeen 10.02.2012 Voimassa toistaiseksi 1 Yleistä Sähkölaitoksen sijaintikartoilla on esitettynä maahan asennettuja

Lisätiedot

ASENNUS JA LIITÄNNÄT, NÄYTTÖTAULU EFI-TAF

ASENNUS JA LIITÄNNÄT, NÄYTTÖTAULU EFI-TAF ASENNUS JA LIITÄNNÄT, NÄYTTÖTAULU EFI-TAF YLEISTÄ Digitaalinen näyttötaulu on elektroninen alusta, joka korvaa paperille merkityt tiedot kerrostalojen auloissa. Kolme : - Kaksi mallia asennettavaksi sisälle:

Lisätiedot

Tehowatti Air PIKA- OHJE. Asentajan pikaohje. Huom.! Lue tämä opas ennen asennusta. Asentamiseen tarvitaan myös laitekohtaisia asentajan ohjeita.

Tehowatti Air PIKA- OHJE. Asentajan pikaohje. Huom.! Lue tämä opas ennen asennusta. Asentamiseen tarvitaan myös laitekohtaisia asentajan ohjeita. Huom.! Lue tämä opas ennen asennusta. Asentamiseen tarvitaan myös laitekohtaisia asentajan ohjeita. PIKA- OHJE Tehowatti Air Asentajan pikaohje D104385 06/2015 ver1 Ohjeen sisältö Sisällysluettelo s. 2

Lisätiedot

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet 1 Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet 1. Tee esisuunnitelma - sähköistystarpeista - lämmitysjärjestelmästä 2. Ota yhteyttä Tornion Energiaan - saadaksesi neuvoja sähköistyksen toteuttamiseksi - saadaksesi

Lisätiedot

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille:

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille: Uponor-mökkituotteet Toimintaperiaate Uponor-mökkituotteet on suunniteltu erityisesti pienten pesuvesimäärien käsittelyyn matalavarusteisilla kesämökeillä ja rantasaunoilla. Mökeille ja rantasaunoille:

Lisätiedot

Elisa Talokaapeli. Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004

Elisa Talokaapeli. Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004 Elisa Talokaapeli Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004 Elisa Talokaapeli Elisa Talokaapeli mahdollistaa kiinteistön sisäjohtoverkon yhdistämisen maakaapelilla yleiseen televerkkoon. Yhdistämisen

Lisätiedot

Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3

Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Uponor-sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 5 1 3 2 4 1. Sadevesiputki (tuloputki). - 2. Suojaputki vesiletkulle. - 3. Huoltokaivo. - 4. Ylivuotoputki. - 5. Vesiposti

Lisätiedot

14.2.2019 18.2.2019 1 Puhelinverkko Härkätien varteen vuonna 1897... Härkätielle maamme ensimmäinen täysin digitalisoitu kunta (Koski TL) vuonna 1985... Ensimmäinen digitaalinen matkapuhelinverkko (GSM)

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE ELTRIP-R6. puh. 08-6121 651 fax 08-6130 874 www.trippi.fi seppo.rasanen@trippi.fi. PL 163 87101 Kajaani

KÄYTTÖOHJE ELTRIP-R6. puh. 08-6121 651 fax 08-6130 874 www.trippi.fi seppo.rasanen@trippi.fi. PL 163 87101 Kajaani KÄYTTÖOHJE ELTRIP-R6 PL 163 87101 Kajaani puh. 08-6121 651 fax 08-6130 874 www.trippi.fi seppo.rasanen@trippi.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. TEKNISIÄ TIETOJA 2. ELTRIP-R6:n ASENNUS 2.1. Mittarin asennus 2.2. Anturi-

Lisätiedot

NextMesh Mall wlan asennussuunnitelma Kauppakeskus Tikkuri Vantaa

NextMesh Mall wlan asennussuunnitelma Kauppakeskus Tikkuri Vantaa wlan asennussuunnitelma Kauppakeskus Tikkuri Vantaa 1 2 R-kioskin edustalla 1. kerros 3 Valintalon edessä, kaapeli vedetään 2.kerroksen sähkökaapista 2 3 1 Kulmakonditorian lippa 1 1.Krs Sähkökaappi Netti

Lisätiedot

Hinnasto. HSY:n vesihuollon. alkaen

Hinnasto. HSY:n vesihuollon. alkaen Hinnasto HSY:n vesihuollon palvelumaksuhinnasto 1.1.2016 alkaen 2 HSY:n vesihuollon palvelumaksuhinnasto 1.1.2016 alkaen HSY:n vesihuollon palvelumaksuhinnasto 1.1.2016 alkaen 3 HSY:n vesihuollon palvelumaksuhinnasto

Lisätiedot

Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä.

Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä. MAANSIIRTOURAKKA Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä. Urakka koostuu seuraavista tehtävistä: 1. Pihan raivaus-

Lisätiedot

Lumination LED-valaisimet

Lumination LED-valaisimet GE Lighting Solutions Asennusohje Lumination LED-valaisimet LED-riippuvalaisin (EP14-sarja) Ominaisuudet Pitkä käyttöikä (50 000 tuntia) 5 vuoden takuu IP30 Kuivien tilojen luokitus ENNEN KUIN ALOITAT

Lisätiedot

GG 10 W/m -lämpökaapelin asennusohje

GG 10 W/m -lämpökaapelin asennusohje GG 10 W/m -lämpökaapelin asennusohje Lämmityskaapelin KIMA GG 10 W/m asennusohje Tuotetiedot: Kaksijohtiminen lämpökaapeli, sis. 2 m:n kylmäkaapelin. Teho 10 W/m, 230 V AC. Kaapeli on teräsarmeerattu

Lisätiedot

Tuule200 tuulivoimalan 18 m maston maaperustuksen asennus

Tuule200 tuulivoimalan 18 m maston maaperustuksen asennus 1.2018 Tuulivoimalan maaperustus Tuule200 tuulivoimalan 18 m maaperustuksen asennus Tuulivoimalan masto... 2 Tuulivoimalan perustustyön suunnittelu... 2 Maston perustuksen osat... 2 Asennuspaikan valmistelu...

Lisätiedot

KUVULLISEN NUOTIOALUSTAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET

KUVULLISEN NUOTIOALUSTAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET KUVULLISEN NUOTIOALUSTAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET A Kupu, savupiippuputki ja -hattu Osat: A1. Savupiippuputki A2. Piippuhattu A3. Kupu B Nuotioalusta, tukiputki ja grillausritilä Osat: B1. Nuotioalusta,

Lisätiedot

Rakentajan opas. Lampputieto

Rakentajan opas. Lampputieto Rakentajan opas Lampputieto Muistilista Tee liittymissopimus sähköyhtiön kanssa Selvitä työmaasähkö Tee oma sähkösuunnitelma Valitse sähkösuunnittelija Pyydä urakkatarjoukset Valitse sähköurakoitsija Asennustyöt

Lisätiedot

NextMesh Mall Wifi Kauppakeskus Columbus Vuotie 45, Helsinki

NextMesh Mall Wifi Kauppakeskus Columbus Vuotie 45, Helsinki Wifi Kauppakeskus Columbus Vuotie 45, Helsinki 1 Tukiasemien sijainnit Tukiasemien 1 ja 2 kaapelipituudet on laskettu monimittarikeskukselta 1. Tukiaseman 3 kaapelipituus on laskettu sähkökaapilta. Monimittarikeskuksesta

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2016

Radioamatöörikurssi 2016 Radioamatöörikurssi 2016 Häiriöt Ukkossuojaus Harhalähetteet 22.11.2016 Tatu, OH2EAT 1 / 16 Häiriöt Ei-toivottu signaali jossain Yleinen ongelma radioamatöörille sekä lähetyksessä että vastaanotossa 2

Lisätiedot

ASENNUSOHJE ALUSKATTEET

ASENNUSOHJE ALUSKATTEET Päivitetty 03.04.2014 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 6 Yleistä Monierin hengittävät aluskatteet Divoroll Universal ja Divoroll

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2018

Radioamatöörikurssi 2018 Radioamatöörikurssi 2018 Häiriöt Ukkossuojaus Harhalähetteet 27.11.2018 Tatu, OH2EAT 1 / 15 Esimerkkejä häiriöiden ilmenemisestä Ylimääräinen taustakohina radiovastaanottimessa Muut sähkölaitteet häiriintyvät

Lisätiedot

Sovellutusopas Betonivalun lämpötilan mittaus langattomilla lähettimillä

Sovellutusopas Betonivalun lämpötilan mittaus langattomilla lähettimillä Sovellutusopas Betonivalun lämpötilan mittaus langattomilla lähettimillä Ovaport pilvipalvelu Betonivalun kuivumisen seuranta on nyt todella yksinkertaista. Vain käyttöjännite tukiasemaan ja selaimella

Lisätiedot

SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet

SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet SALAMANTERI OS200 Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Asennus... 3 4. Laitteen kuljetus ja siirto... 3 5. Käyttöpaneeli... 4 6. Käyttö... 4 7. Puhdistus ja

Lisätiedot