OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE
|
|
- Reijo Tikkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE 1
2 Sähköverkkoon liittyminen 1. Sähkösuunnittelu Rakentajan sähkösuunnittelija laskee sähköliittymän pääsulakkeiden koon. 2. Liittymissopimus Sopimus kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Tätä varten tulee tietää rakennuspaikan sijainti ja liittymän koko. 3. Liittymisjohto Rakentajan tulee itse järjestää tontin liittymispisteeltä mittauskeskukselle tuleva maakaapeli. 4. Sähkömittarin sijoitus Mittauskeskukselle tulee aina olla pääsy muualta kuin asuin tilojen kautta. Keskuksen hankinta ja sijoitus on rakentajan vastuulla. 5. Kytkentä verkkoon Rakentajan urakoitsija tilaa kytkennän verkkoon viimeistään kaksi viikkoa ennen sähkön tarvetta. Ennen kaivamista Ennen tontilla kaivamista on aina hyvä varmistaa, että alueella ei kulje sähkökaapeleita. Rakennusaikainen sähkö Voit vuokrata työmaakeskuksen tai hyödyntää tulevaa mittauskeskustasi rakennusaikaiseen sähköntarpeeseen. 2
3 Sähkösuunnittelu Sähkösuunnittelun lähtökohtana on toivottu sähkövarustustaso ja lämmitysjärjestelmä. Neuvottele sähkösuunnittelijan tai sähköurakoitsijan kanssa ennen suunnittelun aloittamista. Useilla talotehtailla on oma sähkösuunnittelija, jonka palvelut voivat sisältyä talopakettiin. Myös näissä tapauksissa voi esittää omat toiveensa sähkösuunnittelusta. Tarkista talon myyjältä kuuluuko sinun toimitukseen mittauskeskus. Hyväksyttyjä sähkösuunnittelijoita ja -urakoitsijoita löytyy puhelinluettelon keltaisilta sivuilta tai internetosoitteesta Liittymissopimus Uusi sähköliittymä omakotitaloon tulee tilata hyvissä ajoin. Asemakaava-alueella vähintään kuukautta ennen, ja asemakaava-alueen ulkopuolella 2 kuukautta ennen tarvetta, jotta Vaasan Sähköverkko ehtii tehdä tarvittavat suunnitelmat, hankkia tarvittavat luvat ja rakentaa jakeluverkon. Suuremmilla liittymillä tulee varautua näitä pitempiin toimitusaikoihin. Liittymissopimukseen tarvitaan: Henkilö- tai Y-tunnus Liittymispaikan tien tai kadun nimi ja numero Kopio asemapiirroksesta Kaavoittamattomalla alueella kopio ympäristökartasta Pääsulakkeen koko Liittymissopimus tilataan kotiin allekirjoitettavaksi kotisivujemme kautta täytettävällä lomakkeella. Sopimus voidaan palauttaa mukana tulevassa vastauskuoressa, tontin asemapiirros tai ympäristökartta liitettynä. Sopimuksen voi myös tulla tekemään Vaasan Sähkön rakentajapalvelussa, osoitteessa Kirkkopuistikko 4, Vaasa, puh Liittymisjohto Vaasan Sähköverkon alueella on liittymiskaapelina maakaapeli. Tontin maakaapeli on rakentajan vastuulla. Hän kaivaa ja täyttää kaapeliojan, jonka jälkeen mittauskeskuksen kytkennän suorittanut sähköurakoitsija voi tilata sähkön kytkennän. 3
4 Sähkömittarin sijoitus Mittauskeskus talon tai autotallin ulkoseinään Keskuksen voi myös upottaa seinän sisälle. Tontin kaapelin liitos sähköverkkoon voidaan tehdä katujakokaapissa tai pylväässä Mittauskeskus tekniseen tilaan (lämmönjakohuone) Vaasan Sähköverkon henkilöiden on päästävä tilaan suoraan ulkoa, joten ulko-ovi on varustettava sähköyhtiön H-sarjan Abloy kaksoispesälukolla. Kaksoispesälukon voi korvata upotettavalla avainsäiliöllä, jossa on sähköyhtiön H-sarjan lukkopesä. 4
5 Mittaus jalalliseen keskukseen Mittauskeskus sijoitetaan portille tai muuhun sopivaan paikkaan johon on esteetön pääsy myös talvella. Liitos sähköverkkoon tehdään usein myös tontin rajalle kaivettuun maakaapeliin Mittauskeskus pylvääseen Tämä vaihtoehto sopii vain huviloille. Kytkentä verkkoon Ennen kuin mittari voidaan asentaa ja sähköt kytkeä päälle, täytyy: sähköverkon liittymissopimus olla tehtynä ja palautettuna. sähköpääkeskus, maakaapeli ja maadoitusjohdin olla asennettuna. sähköurakoitsijan tehdä kohteen mittarointitilaus. 5
6 Ennen kaivamista Ennen kuin ryhdyt kaivamaan, ota yhteyttä karttapalveluumme. Karttapalvelu Puh Ennen kaivutöiden aloittamista on selvitettävä, sijaitseeko alueella kaapeleita tai kaukolämpöputkia. Kaapeli- ja kaukolämpökartat toimitetaan veloituksetta joko sähköisesti tai postitse. Voit myös noutaa kartat toimistoltamme. Isommat kuin A3 kokoiset kartat tulostamme yhden työpäivän toimitusajalla. Luovutetut kartat on tarkoitettu kertakäyttöisiksi ja vain ilmoitettua paikkaa koskeviksi. Ohjeita kaivamiseen: Sähkökaapelia varten on kaivettava kaapelioja, jonka leveys on vähintään lapion piston verran, eli noin 20 senttimetriä. Ojan syvyydeksi suositellaan 80 senttimetriä. Laita ojan pohjalle noin 10 senttimetrin paksuinen kerros hienoa hiekkaa, jonka päälle asetat sähkökaapelin. Sitten lisäät hiekkaa niin, että sitä on kaapelin päällä senttimetriä. Hiekan päälle asetat sähköliikkeistä saatavaa varoitusnauhaa, jotta kukaan ei maata kaivaessaan vahingoittaisi kaapelia. Lopuksi täytä oja täytemaalla. 6
7 Rakennusaikainen sähkö Voit vuokrata väliaikaisen mittauskeskuksen rakentamisen ajaksi. Mittauskeskuksessa on valo- ja voimavirtapistorasioita työkoneillesi. Tilauksen voi tehdä joko toimistollamme tai kotisivujemme kautta. Kytkentä- ja vuokramaksut veloitetaan voimassa olevan vuokrakeskushinnaston mukaisesti. Kulutusmaksu veloitetaan voimassa olevan yleissähköhinnaston mukaisesti. Tontin syöttökaapeli täytyy olla suojattuna koko matkalta. Vuokrakeskuksen kumikaapelia ei tarvitse suojata. Työmaakeskuksen toimitus: Jos tontin rajalla on katujakokaappi, sijoitetaan vuokrakeskus tämän kylkeen. Jos tontin lähellä on ilmalinjaverkko (ei katuvalaistus), voidaan vuokrakeskus asentaa pylvääseen. Muussa tapauksessa keskus asennetaan tontin syöttökaapeliin. Jos keskus liitetään tontin syöttökaapeliin, tulee sinun huolehtia tarkoituksenmukaisen telineen rakentamisesta paikkaan, jonne kaapelin pää hyvin ylettyy. Keskuksen asennuspinnan tulee olla vähintään 60 cm leveä ja 75 cm korkea. Telineen kokonaiskorkeuden tulee olla noin 180 cm. Vuokrakeskus painaa noin 20 kg. Voit myös hyödyntää omaa mittauskeskusta rakennusaikaisen sähkön tarpeeseen asentamalla sen tilapäiseen telineeseen. Tällöin sähköurakoitsijasi kytkee maakaapelin ja maadoituselektrodin keskukseen ja tilaa kytkennän verkkoon. Ylimääräistä kaapelia kannattaa varata niin, että se ylettyy keskuksen lopulliseen paikkaan. Kaapeli täytyy olla suojattuna koko matkalta. Ylimääräiselle kiepille voit esimerkiksi rakentaa kotelotelineen jalkaan tai kaivaa kiepin maahan. Sähköurakoitsijasi voi tarvita jännitteen poiskytkentää, kun hän siirtää keskuksen lopulliseen paikkaan. Irrotus- ja jälleenkytkentä-töistä veloitamme voimassa olevan palveluhinnaston mukaisesti. 7
OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE
OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE Sähköverkkoon liittyminen 1. Sähkösuunnittelu Rakentajan sähkösuunnittelija laskee sähköliittymän pääsulakkeiden koon. 2. Liittymissopimus Sopimus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.
OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE
OHJEITA OMAKOTIRAKENTAJALLE SÄHKÖVERKON LIITTYMISSOPIMUS Liittymissopimus tulee tehdä vähintään 1 kuukausi ennen kuin sähköä tarvitaan. -Liittymissopimus tehdään Vaasan Sähkö Oy:n rakentajapalvelussa osoitteessa
OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle
OPAS OMAKOTITALON rakentajalle RAKENTAJAN 1. Tämän oppaan tarkoituksena on antaa oleellisimpia neuvoja omakotitalorakentajalle sähköistämiseen liittyvissä asioissa. Tarkempia tietoja sähköliittymän rakentamisesta,
Sähköliittymä ja työmaasähkö
Sähköliittymä ja työmaasähkö Rakentajailta Keskiviikko 23.3.2011 Juha Viherjälaakso 1 17.3.2010 Suunnitteluvaihe Onnistunut talon sähköistys alkaa hyvästä suunnittelusta koskee myös ä. Rakennuksen suunnitteluvaiheessa
Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet - rakentajan muistilista -
Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet - rakentajan muistilista - 1. Mieti sähköistystarpeesi ja lämmitysjärjestelmäsi Apuna voit käyttää sähköyhtiön neuvoja ja esitteitä. 2. Ota yhteys Jyväskylän Energiaan
Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi
Ohje 1 (3) 23.4.2014 Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi Yleistä Liittymiskaapelityyppinä käytetään omakotitalojohdoissa AMCMK 3 x 25 + 16 ja suuremmissa poikkipinnoissa AXMK -maakaapeleita.
Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet
Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan
Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet - rakentajan muistilista -
Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet - rakentajan muistilista - 1. Mieti sähköistystarpeesi ja lämmitysjärjestelmäsi Jyväskylän Energian neuvontaa ja esitteitä palvelupisteessämme: Hannikaisenkatu
Pientalorakentajan opas
Pientalorakentajan opas 1. Ota rohkeasti yhteyttä Forssan Verkkopalvelut Oy:n henkilökuntaan Saat neuvoja ja opastusta sähköistyksen ja tarvittavan sähköliittymän toteuttamisesta. Samalla varmistat sähkön
Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet
1 Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet 1. Tee esisuunnitelma - sähköistystarpeista - lämmitysjärjestelmästä 2. Ota yhteyttä Tornion Energiaan - saadaksesi neuvoja sähköistyksen toteuttamiseksi - saadaksesi
Ohjeita rakentajalle
Ohjeita rakentajalle sähköverkkoon liittymisestä Ohjeita rakentajalle sähköverkkoon liittymisestä Sähköverkkoon liittymisessä on monia asioita, jotka rakentajan tulee hoitaa oman sähköurakoitsijansa ja
1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni.
www.ren.fi Rakentajan opas 2013 1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni. 1. Tontilla olevat kaapelit Ennen
YLEISOHJEET SÄHKÖSUUNNITTELIJOILLE JA URAKOITSIJOILLE
YLEISOHJEET SÄHKÖSUUNNITTELIJOILLE JA URAKOITSIJOILLE 2 Sisällys 1. Yleistä... 3 2. Sähköliittymän tilaaminen... 3 2.1. Yleistä... 3 2.2. Liittymissopimukset... 3 2.3. Liittymän toimitusaika ja liittymismaksu...
Rakentajan opas. Lampputieto
Rakentajan opas Lampputieto Muistilista Tee liittymissopimus sähköyhtiön kanssa Selvitä työmaasähkö Tee oma sähkösuunnitelma Valitse sähkösuunnittelija Pyydä urakkatarjoukset Valitse sähköurakoitsija Asennustyöt
SÄHKÖVERKKOON LIITTYJÄN OPAS pientalorakentajille
SÄHKÖVERKKOON LIITTYJÄN OPAS pientalorakentajille Rakentajan muistilista 1. Hanki sähköurakoitsija. 2. Sähköurakoitsijasi asentaa mittauskeskuksen ja kytkee siihen liittymiskaapelin. 3. Sähköurakoitsija
Rakentajan opas. Tuhti tietopaketti. pientalorakentajille ja kesämökin sähköistäjille
Rakentajan opas Tuhti tietopaketti pientalorakentajille ja kesämökin sähköistäjille Sähköistyksen aikataulu Tee liittymissopimus sähköyhtiön kanssa Selvitä työmaasähkö Tee oma sähkösuunnitelma Valitse
Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet
Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet 1. Tee esisuunnitelma sähköistystarpeista lämmitysjärjestelmästä 2. Ota yhteyttä Tornion Energiaan saadaksesi neuvoja sähköistyksen toteuttamiseksi saadaksesi tiedon
SÄHKÖLIITTYMÄ PIENTALOON
S Ä H K Ö V E R K K O O Y SÄHKÖLIITTYMÄ PIENTALOON Ohjeita rakentajille Tampereen Sähköverkko Oy 11.6.14 JPM Sähkönjakeluinfra Sähkönjakelua varten rakennetaan muuntamo, jakokaapit ja kaapeloinnit valmiiksi
PIENJÄNNITELIITTYMÄT. Ohje 1 (6) Sähköliittymien suunnitteluohjeet 14.4.2014 PYSYVÄT JA TILAPÄISET PIENJÄNNITELIITTYMÄT. 1 Yleistä
Ohje 1 (6) PIENJÄNNITELIITTYMÄT PYSYVÄT JA TILAPÄISET PIENJÄNNITELIITTYMÄT 1 Yleistä 2 Pienjänniteliittymän suurin sulakekoko 3 Liittymissopimus 4 Liittymismaksu 5 Liittymän koon muuttaminen Vantaan Energia
Liittymismaksuhinnasto. Caruna Espoo Oy
Liittymismaksuhinnasto Caruna Espoo Oy 1.4.2018 Liittymismaksu Jakeluverkkoon liittymisestä laskutetaan tämän hinnaston mukainen liittymismaksu. Uuden sähköliittymän liittymismaksuun sisältyy jakeluverkostoon
JÄRVI-SUOMEN ENERGIA OY:N OHJE SÄHKÖURAKOITSIJOILLE JA SUUNNITTELIJOILLE
JÄRVI-SUOMEN ENERGIA OY:N OHJE SÄHKÖURAKOITSIJOILLE JA SUUNNITTELIJOILLE JÄRVI-SUOMEN ENERGIA OY:N YLEISOHJEET SÄHKÖURAKOITSIJOILLE JA SUUNNITTELIJOILLE 1 Asiakkaan vastuut liittymisessä jakeluverkkoon
Sähköliittymisohjeita pientalorakentajille
Sähköliittymisohjeita pientalorakentajille Oletko suunnittelemassa tai aloittamassa pientalon rakentamista Keravan Energia -yhtiöiden jakelualueella? Tämän oppaan tarkoituksena on auttaa Sinua sähköasioiden
SÄHKÖLIITTYMÄN HINNOITTELUPERUSTEET JA RAKENTAMISEEN LIITTYVÄT OHJEET 13.5.2011 ALKAEN
SÄHKÖLIITTYMÄN HINNOITTELUPERUSTEET JA RAKENTAMISEEN LIITTYVÄT OHJEET 13.5.2011 ALKAEN YLEISTÄ Rantakairan Sähkö Oy:n (verkonhaltija) sähkönjakeluverkkoon liittymisessä noudatetaan Energiateollisuus ry:n
Liittymismaksuhinnasto. Caruna Oy
hinnasto Caruna Oy 1.4.2018 Jakeluverkkoon liittymisestä laskutetaan tämän hinnaston mukainen liittymismaksu. Uuden sähköliittymän liittymismaksuun sisältyy jakeluverkostoon liittäminen ja yhden energiamittarin
TORNIONLAAKSON SÄHKÖ OY
Reijo Mustonen, Jouni Koskenniemi 20.11.2017 TORNIONLAAKSON SÄHKÖ OY Yleisohjeet Sähköurakoitsijoille Ja Suunnittelijoille Sisällys Asiakkaan vastuut sähkönjakeluverkkoon liityttäessä... 3 Liittymissopimus...
MÄNTSÄLÄN SÄHKÖN YLEISOHJEET RAKENTAJALLE, SÄHKÖURAKOITSIJOILLE JA SUUNNITTELIJOILLE
MÄNTSÄLÄN SÄHKÖN YLEISOHJEET RAKENTAJALLE, SÄHKÖURAKOITSIJOILLE JA SUUNNITTELIJOILLE SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. YLEISTÄ... 3 1.1. SÄHKÖLIITTYMÄ... 3 1.2. LIITTYMISSOPIMUS- JA MAKSU... 3
Sähköliittymisohjeita pientalorakentajille
Sähköliittymisohjeita pientalorakentajille Oletko suunnittelemassa tai aloittamassa pientalon rakentamista Keravan tai Sipoon alueella? Tämän oppaan tarkoituksena on auttaa Sinua sähköasioiden järjestelyssä
Sähköliittymisohjeita pientalorakentajille. Paikallista palvelua
Sähköliittymisohjeita pientalorakentajille Oletko suunnittelemassa tai aloittamassa pientalon rakentamista Keravan tai Sipoon alueella? Tämän oppaan tarkoituksena on auttaa Sinua sähköasioiden järjestelyssä
OHJE 1 (5) PESV:lle on toimitettava liittymisprosessin eri vaiheissa mm. seuraavat asiakirjat:
OHJE 1 (5) SÄHKÖLIITTYMÄT TEKNISET OHJEET 1 2017 SÄHKÖN TOIMITTAMINEN JA LIITTYMÄT 1 Yleistä Sähkönjakelualan toimintaa ohjaavat sähkömarkkinalakiin perustuvat ja Energiamarkkinaviraston vahvistamat sopimusehdot.
SÄHKÖLIITTYMÄTARJOUS RISTIJÄRVEN IIJÄRVEN JUURIKKANIEMEEN
Kunnanjohtaja Reijo Fredriksson Ristijärven kunta Aholantie 19 88400 RISTIJÄRVI 14.7.2005 SÄHKÖLIITTYMÄTARJOUS RISTIJÄRVEN IIJÄRVEN JUURIKKANIEMEEN Olette ottanut yhteyttä sähköliittymän rakentamiseksi,
Yleisohje SÄHKÖLIITTYMÄ. Opas rakentajalle ja urakoitsijalle
Yleisohje SÄHKÖLIITTYMÄ Opas rakentajalle ja urakoitsijalle Sisällysluettelo 1. Uusi sähköliittymä... 3 1.1. Liittymissopimus ja -maksu... 3 1.2. Liittämiskohta... 3 1.3. Liittymän suurentaminen ja lisäliittymismaksu...
Sähköliittymä. Tapio Kallasjoki Tapio Kallasjoki 2017
Sähköliittymä Tapio Kallasjoki 2016 Sähköliittymän käsitteitä Liittymä Liittymällä tarkoitetaan sekä liittyjän oikeutta liittymissopimuksessa yksilöidyssä paikassa liittyä jakeluverkkoon että sopijapuolten
Sähkönliittymismaksut ja niiden sovellusohjeet 01.02.2015
1 (8) Sähkönliittymismaksut ja niiden sovellusohjeet 01.02.2015 1. Yleistä 2. Pienjänniteliittymät Rovaniemen Verkko Oy:n (jäljempänä verkonhaltija) sähkönjakeluverkkoon liittymisessä noudatetaan yleisiä
Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1
Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia
SANEERAUSKOHTEITA KOSKEVAT OHJEET
Ohje MIT4 1 (6) SANEERAUSKOHTEITA KOSKEVAT OHJEET Ohje MIT4 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vastuut... 3 2.1 Liittyjän vastuut... 3 2.2 Vantaan Energian vastuut... 3 3 Saneerauskohteiden toteuttaminen...
PALVELUHINNASTO 01.02.2015 alkaen
PALVELUHINNASTO 01.02.2015 alkaen Haukiputaan Sähköosuuskunta PL 31, 90831 HAUKIPUDAS puh: (08) 5612 600 fax: (08) 5612 601 www.hso.fi Sisällysluettelo MAKSUTTOMAT PALVELUT 1. Sähkönkäytön yleisneuvonta...
Elisa Talokaapeli. Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004
Elisa Talokaapeli Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004 Elisa Talokaapeli Elisa Talokaapeli mahdollistaa kiinteistön sisäjohtoverkon yhdistämisen maakaapelilla yleiseen televerkkoon. Yhdistämisen
Inarin kirkonkylän tievalaistus. Sataman ja rantakadun valaistus
INARIN KUNTA 31.8.2017 Inarin kirkonkylän tievalaistus TIEVALAISTUKSEN RAKENTAMINEN Sataman ja rantakadun valaistus ESITIEDOT Tilaaja: Rakennuskohde: Valaistussuunnitelma: Sähkösuunnitelma: Inarin Kunta
JYVÄSKYLÄN ENERGIA RAKENTAJAN OPAS VESI SÄHKÖ LÄMPÖ
JYVÄSKYLÄN ENERGIA RAKENTAJAN OPAS VESI SÄHKÖ LÄMPÖ ONNEA ELÄMÄSI RAKENNUSPROJEKTIIN! Tästä se alkaa. Visio uudesta kodista alkaa hiljalleen konkretisoitua. Talon rakentaminen on iso päätös ja rohkea veto.
TORNION ENERGIA OY. Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön. Päivitys TKo
Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön Kaukolämpö Varmista kaukolämmön saatavuus kohteeseen Tornion Energiasta. Kaukolämpöä voimme tarjota vain alueille, joissa on jo olemassa tai on suunniteltu rakennettavan
NURMIJÄRVEN SÄHKÖVERKKO OY YLEISOHJEET PIENJÄNNITELIITTYMILLE
1 NURMIJÄRVEN SÄHKÖVERKKO OY YLEISOHJEET PIENJÄNNITELIITTYMILLE 1. Yleistä Tämän ohjeen tarkoituksena on antaa sähköverkkoon liittyjille, sähkösuunnittelijoille ja urakoitsijoille tarkempia tietoja sähköliittymän
AINA TALOKAAPELI. 1 Aina Talokaapeli kuparikaapelilla
1(6) AINA TALOKAAPELI Aina Talokaapeli mahdollistaa kiinteistön sisäverkon yhdistämisen yleiseen televerkkoon joko kuparisella maakaapelilla, optisella kaapelilla tai erityistapauksissa (ha-asutusalueet)
JE-SIIRTO OY PL 4, Jyväskylä Kivääritehtaankatu 6 C puh. (014) Y (8)
1 (8) 2 (8) 1. Yleistä... 4 2. Saneerauksen osapuolet... 4 3. Taloyhtiön/ liittyjän tehtävät... 5 4. Taloyhtiön/liittyjän sähkösuunnittelijan tehtävät... 5 4.1 Ohjeita taloyhtiön/liittyjän sähkösuunnittelijalle...
HEINÄVEDEN KUNTA Kenttätien perusparannus HEINÄVESI
HEINÄVEDEN KUNTA Kenttätien perusparannus HEINÄVESI KATUVALAISTUS b 12.5.2015 / HM a 7.4.2015 / HM Muutos Pvm/Tarkastanut Pvm/Hyväksynyt Pvm/Julkaissut Huomautukset 03.12.2013 / HM 1 Katuvalaistus 2 Piirustukset
Verkkopalveluhinnasto
Verkkopalveluhinnasto Caruna Oy 1.7.2018 Verkkopalvelumaksu Verkkopalvelumaksuilla Caruna huolehtii sähköenergian siirtämisestä tuottajalta asiakkaalle, ja tarjoaa siirtoon liittyvän verkkopalvelun: verkoston
SANEERAUSKOHTEITA KOSKEVAT OHJEET
Ohje SUM3 1 (6) SANEERAUSKOHTEITA KOSKEVAT OHJEET Ohje SUM3 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vastuut... 3 2.1 Liittyjän vastuut... 3 2.2 Vantaan Energian vastuut... 3 3 Saneerauskohteiden toteuttaminen...
Liittymiskaapelin ilmajohto-osuuden rakentaa aina verkonhaltija.
SÄHKÖLIITTYMÄN HINNOITTELUPERUSTEET JA RAKENTAMISEEN LIITTYVÄT OHJEET 1.1.2009 LÄHTIEN YLEISTÄ Raahen Energia Oy:n (jäljempänä verkonhaltija) sähkönjakeluverkkoon liittymisessä noudatetaan Energiateollisuus
1.1.2015. Muuntamon ovessa tulee olla kaiverrettu muuntamon tunnuskilpi.
1(5) KESKIJÄNNITELIITTYJÄN MUUNTAMOT 1 Yleistä Keskijänniteliittyjien muuntamot on suunniteltava ja rakennettava voimassa olevien standardien ja tässä ohjeessa annettujen Kuopion Oy:n lisäohjeiden mukaisesti.
Verkkopalveluhinnasto
Verkkopalveluhinnasto Caruna Espoo Oy 1.7.2018 Verkkopalvelumaksu Verkkopalvelumaksuilla Caruna huolehtii sähköenergian jakelusta tuottajalta asiakkaalle, ja tarjoaa sähkönjakeluun liittyvän verkkopalvelun:
Kiinteistön sähköverkko
Kiinteistön sähköverkko Pekka Rantala k2015 Mikä on kiinteistö? Sähköliittymä jakeluyhtiön sähköverkkoon tehdään kiinteistökohtaisesti. Omakotitalo on yleensä oma kiinteistö. Rivi- ja kerrostalo ovat kiinteistöjä
Kiinteistön sähköverkko. Pekka Rantala Syksy 2016
Kiinteistön sähköverkko Pekka Rantala Syksy 2016 Suomen sähköverkon rakenne Suomen Kantaverkko Jakeluverkko Jakeluverkko Fingrid Jakeluverkko Voimalaitos Voimalaitos kiinteistöjen sähköverkot Sähkön tuotanto
Savon Voima Verkko Sähköliittyjän opas Harkitsetko oman talon rakentamista tai vapaa-ajan asuntosi sähköistämistä?
Savon Voima Verkko Sähköliittyjän opas Harkitsetko oman talon rakentamista tai vapaa-ajan asuntosi sähköistämistä? Jos vastauksesi on myönteinen, lue tämä opas ajatuksella läpi. Oppaan sisältämä tieto
PALVELUHINNASTO alkaen
PALVELUHINNASTO 01.04.2017 alkaen Haukiputaan Sähköosuuskunta PL 31, 90831 HAUKIPUDAS puh: (08) 5612 600 fax: (08) 5612 601 www.hso.fi Sisällysluettelo MAKSUTTOMAT PALVELUT 1. Sähkönkäytön yleisneuvonta...
Kullekin tontille tai rakennuspaikalle rakennetaan vain yksi liittymä. Liittymismaksu ei sisällä liittymiskaapelia eikä sähkömittarin asennusta.
SÄHKÖLIITTYMÄN LIITTYMISMAKSUPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN Yleistä Sähkönkäyttöpaikan liittämisessä sovelletaan sähkönkäyttöpaikkojen liittymisen ehdot (LE14). Niitä täydentävät nämä liittymismaksuperusteet.
SÄHKÖLIITTYMÄ. Yleisohje
SÄHKÖLIITTYMÄ Yleisohje SISÄLLYSLUETTELO 1. SÄHKÖLIITTYMÄ... 3 1.1. LIITTYMISSOPIMUS- JA MAKSU... 3 1.2. LIITTÄMISKOHTA... 3 1.3. LIITTYMÄN SUURENTAMINEN JA LISÄLIITTYMÄMAKSU... 3 1.4. LIITTYMÄN PIENENTÄMINEN
LIITTYMÄHAKEMUS. Sähkö Vesi Kaukolämpö Valokuitu. Nimi 1 Hetu/ Y-tunnus Puh. Nimi 2 Hetu/ Y-tunnus Puh. Katuosoite / PL Postinumero Postitoimipaikka
LIITTYMÄHAKEMUS Hakemus koskee Sähkö Vesi Kaukolämpö Valokuitu Liittyjän Nimi 1 Hetu/ Y-tunnus Puh. Nimi 2 Hetu/ Y-tunnus Puh. Katuosoite / PL Postinumero Postitoimipaikka Sähköposti Yhteyshenkilö/isännöitsijä
Sähköliittymän hinnoitteluperusteet ja rakentamisohjeet 1.3.2013 alkaen
1 ( 8 ) Sähköliittymän hinnoitteluperusteet ja rakentamisohjeet 1.3.2013 alkaen Yleistä Tenergia Oy:n (jäljempänä verkonhaltija) sähkönjakeluverkkoon liittymisessä noudatetaan yleisiä liittymisehtoja (LE
Valitun siirtotuotteen voi vaihtaa toiseen tuotteeseen aikaisintaan yhden vuoden käytön jälkeen.
Verkkopalveluhinnasto 1.1.2015 Verkkopalveluhinnasto 1.1.2015 Verkkopalveluhinnaston mukaisilla maksuilla tarjoamme seuraavia palveluita: Siirrämme sähköenergian tuotantolaitokselta asiakkaalle, mittaamme
AULIS. kaukolämpö. Liittyjän ohjeet
AULIS kaukolämpö Liittyjän ohjeet Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön Saatavuus Varmista kaukolämmön saatavuus kohteeseesi kohteeseesi Napapiirin Rovaniemen Energia ja Energiasta Vesi Oy:ltä hyvissä
Pienkiinteistön valokuiturakentamisen ohje
Vrs 3.0 Pienkiinteistön valokuiturakentamisen ohje Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n valokuituliittymän toimitus kiinteistöön KSVV Oy toimittaa ja asentaa valokuituliittymän asiakkaalle käyttövalmiiksi.
Askeleet aurinkosähkön pientuottajaksi. Mikko Rantanen energia-asiantuntija Nivos Energia Oy
Askeleet aurinkosähkön pientuottajaksi Mikko Rantanen energia-asiantuntija Nivos Energia Oy 1 Nivoksen jakeluverkkoon liitetyt järjestelmät 2012 2013 2014 2015 2016 2 Verkkoon liitetty aurinkosähkö (nimellisteho
kokouksessa päivänä kuuta 20
VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut
Pientalonrakentajan tietoliikenneopas. Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot
Pientalonrakentajan tietoliikenneopas Yleistä Ohjeita hankintaan Rakentajan muistilista Yhteystiedot MIKSI KUITULIITTYMÄ? IPP:n kuituliittymä on kuluttajille suunnattu kiinteähintainen liityntä nykyaikaiseen
Kiinteistön sähköverkko. Pekka Rantala Kevät 2016
Kiinteistön sähköverkko Pekka Rantala Kevät 2016 Suomen sähköverkon rakenne Suomen Kantaverkko Jakeluverkko Jakeluverkko Fingrid Jakeluverkko Voimalaitos Voimalaitos kiinteistöjen sähköverkot Erilaisia
Ennen mahdollista uusintakaivua on hankittava ajan tasalla oleva kartta.
KAUKOLÄMPÖ-, KAUKOJÄÄHDYTYS- 1(5) JA KAASUJOHDOT YLEINEN OHJE 3 115-1 Luotu 16.12.2013 Korvaa ohjeen 10.02.2012 Voimassa toistaiseksi 1 Yleistä Sähkölaitoksen sijaintikartoilla on esitettynä maahan asennettuja
SÄHKÖLÄMMITYKSENOHJAUKSIEN KYTKENTÄOHJEET
Ohje SUM5 1 (9) SÄHKÖLÄMMITYKSENOHJAUKSIEN KYTKENTÄOHJEET Ohje SUM5 2 (9) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vastuut... 3 2.1 Liittyjän vastuut... 3 2.2 Vantaan Energian vastuut... 3 3 Tekniset ohjeet...
Kotimaiset Näpsä SMART ulkomittauskeskukset kestävä valinta Toimii myös työmaakeskuksena
Pienjännitetuotteet, Näpsä Smart 1FI 13-04 Kotimaiset Näpsä SMART ulkomittauskeskukset kestävä valinta Toimii myös työmaakeskuksena Ennen omakotitalon perustustöiden aloittamista rakentajan on päätettävä
TÄRKEÄÄ TIETOA KURTTILAN TONTEISTA (Åminnen ja Kurtinmalmin asemakaava-alueet) ASEMAKAAVA- JA KANTAKARTAT
TÄRKEÄÄ TIETOA KURTTILAN TONTEISTA (Åminnen ja Kurtinmalmin asemakaava-alueet) ASEMAKAAVA- JA KANTAKARTAT ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavamääräykset ovat erillisinä liitteinä. Korttelin 45085 tontit 12
Mittauskeskukset SMK UMK. Y-tunnus/VAT Vaihde: Myynti:
3..22 Mittauskeskukset SMK UMK email: Vaihde: 5727 5 Ytunnus/VAT asiakaspalvelu@pok.fi Myynti: 5727 52 366873 etunimi.sukunimi@pok.fi Suunnittelu: 5727 53 FI366873 SMK SMK mittauskeskukset soveltuvat kuivantilan
UMK Vaihde: Y-tunnus/VAT Myynti:
..22 UMK email: Vaihde: 5727 5 Ytunnus/VAT asiakaspalvelu@pok.fi Myynti: 5727 52 366873 etunimi.sukunimi@pok.fi Suunnittelu: 5727 53 FI366873 UMK Uudet ominaisuudet: Mittaus ennen pääkytkintä (etäluettavalta
Mittauskeskukset SMK UMK. Y-tunnus/VAT Vaihde: Myynti:
4.4.28 Mittauskeskukset SMK UMK email: Vaihde: 5727 5 Ytunnus/VAT asiakaspalvelu@pok.fi Myynti: 5727 52 366873 etunimi.sukunimi@pok.fi Suunnittelu: 5727 53 FI366873 SMK SMK mittauskeskukset soveltuvat
Verkkopalveluosasto / Hannu Ahokas 30.5.2011 1 / 5
Verkkopalveluosasto / Hannu Ahokas 30.5.2011 1 / 5 LIITTYMISEHDOT 1.6.2011 1. Yleistä arikkalan Valo Oy noudattaa sähköverkkoon liittymisessä yleisiä liittymisehtoja (LE05), sekä Energiamarkkinaviraston
KAUKOLÄMMÖN LASKUTUSMITTARIN MITTAROINTIOHJEET
Ohje MIT 5 1 (5) KAUKOLÄMMÖN LASKUTUSMITTARIN MITTAROINTIOHJEET Ohje MIT 5 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vastuut... 3 2.1 Liittyjän vastuut... 3 2.2 Vantaan Energian vastuut... 3 3 Tekniset ohjeet...
YLEISOHJE SÄHKÖLIITTYMÄ OPAS RAKENTAJALLE JA URAKOITSIJALLE
YLEISOHJE SÄHKÖLIITTYMÄ OPAS RAKENTAJALLE JA URAKOITSIJALLE 2 Uusi sähköliittymä Uusi sähköliittymä tarvitaan yleensä siinä vaiheessa, kun rakennetaan uusi talo/kiinteistö tai halutaan sähköistää vanha
SÄHKÖLIITTYMÄN LIITTYMISMAKSUPERUSTEET ALKAEN
SÄHKÖLIITTYMÄN LIITTYMISMAKSUPERUSTEET 17.5.2019 ALKAEN Yleistä Sähkönkäyttöpaikan tai sähköntuotantopaikan liittämisessä sovelletaan Energiateollisuuden suosittelemia liittymisehtoja (LE 2019). Niitä
Sähkö. Hinnasto 1.1.2015 alkaen
Sähkö Hinnasto 1.1.2015 alkaen Sähkönsiirto on sähköenergian siirtämistä markkinapaikalta, Suomen kantaverkosta sähkönkäyttöpaikalle, asiakkaalle. Kuopion Sähköverkko Oy vastaa hyvästä sähkön toimitusvarmuudesta
SÄHKÖLIITTYMÄN HINNOITTELUPERUSTEET JA RAKENTAMISEEN LIITTYVÄT OHJEET 01.01.2014 LÄHTIEN HSO:n hallitus 23.01.2014, päätös 11
Puh : (08) 5612 600 Fax : (08) 5612 601 www.hso.fi Martinniementie 31 PL 31 90831 HAUKIPUDAS SÄHKÖLIITTYMÄN HINNOITTELUPERUSTEET JA RAKENTAMISEEN LIITTYVÄT OHJEET 01.01.2014 LÄHTIEN HSO:n hallitus 23.01.2014,
Asunto Oy Iidesranta 1 Iidesranta 11 33100 TAMPERE SÄHKÖJÄRJESTELMÄKUVAUS
Asunto Oy Iidesranta 1 Iidesranta 11 33100 TAMPERE SÄHKÖJÄRJESTELMÄKUVAUS Tampere 27.08.2012 GRANLUND TAMPERE OY Arto Lehmus Työ 01762.P000 SISÄLLYSLUETTELO 0 SÄHKÖJÄRJESTELMÄT... 1 01 Yleistä... 1 02
Liittymismaksuhinnasto alkaen
Liittymismaksuhinnasto 1.9.2014 alkaen Pienjänniteliittymismaksut Pj-liittymän hinnoittelussa on käytössä niin sanottu vyöhykehinnoittelu. Liittymismaksut ovat arvonlisäverollisia (alv 24 %). Vyöhykehinnoittelua
Liittymismaksuhinnasto. Fortum Sähkönsiirto Oy 1.6.2013
Liittymismaksuhinnasto Fortum Sähkönsiirto Oy 1.6.2013 Mitä liittymismaksulla tarkoitetaan? Liittymismaksulla katetaan jakeluverkon rakennuskustannuksia liittämiskohtaan saakka. Jakeluverkoston rakentamiskustannuksilla
Verkkopalveluhinnasto
Verkkopalveluhinnasto Caruna Oy 1.11.2019 Verkkopalvelumaksu Verkkopalvelumaksuilla tarjoamme sähkönjakelun sähkönkäyttöpaikalle, sähköverkoston ylläpidon, uudistamisen, ympärivuorokautisen päivystyksen,
KAIVUTYÖT SÄHKÖKAAPELIEN LÄHEISYYDESSÄ 1 YLEISTÄ
laati: JP pvm: 16.12.2015 hyv: PS pvm: 16.12.2015 versio: 1.0 sivu 1/5 KAIVUTYÖT SÄHKÖKAAPELIEN LÄHEISYYDESSÄ 1 YLEISTÄ Vahinkojen välttäminen sekä turvallinen työskentely edellyttää perehtymistä kaivettavaan
117 vj M 160 s jv M 160 v M 160
117 vj M 160 jv M 160 sv M 160 Vattenfall Verkko Oy 10407526 Avux Maastosuunittelu ID Xpower 6JAN107709A10 TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS KOHDE: Kenttävahdintie Tervakoski Janakkala VATTENFALL VERKKO OY
KEMIN ENERGIA OY:N SÄHKÖLIITTYMÄN HINNOITTELUPERUSTEET JA RAKENTAMISEEN LIITTYVÄT OHJEET 1.5.2008 LÄHTIEN
1 KEMIN ENERGIA OY:N SÄHKÖLIITTYMÄN HINNOITTELUPERUSTEET JA RAKENTAMISEEN LIITTYVÄT OHJEET 1.5.2008 LÄHTIEN Yleistä Kemin Energia Oy:n (jäljempänä verkonhaltija) sähkönjakeluverkkoon liittymisessä noudatetaan
Aurinkopaneelit. - sähköverkkoliittymille INNOVATIVT
Aurinkopaneelit - sähköverkkoliittymille Etsitkö luotettavaa aurinkopaneeleiden toimittajaa, joka antaa sinulle ammattitaitoista palvelua ja sekä parhaan että luotettavimman teknologian? Aurinkopaketti
Vattenfall Verkko Oy. Tietoa sähkösuunnittelijalle ja sähköurakoitsijalle
Vattenfall Verkko Oy Tietoa sähkösuunnittelijalle ja sähköurakoitsijalle Sisällysluettelo: Sisällysluettelo:...2 1. Sähköasennusten tarkastukset...3 1.1 Käyttöönottotarkastus...3 1.2 Varmennustarkastus...3
Turku Energia LIITTYMISHINNASTON SOVELTAMISOHJE 1.1.2013. Tässä soveltamisohjeessa tarkennetaan liittymishinnastossa esitettyjä liittymismenettelyjä.
LIITTYMISHINNASTON SOVELTAMISOHJE 1.1.2013 Tässä soveltamisohjeessa tarkennetaan liittymishinnastossa esitettyjä liittymismenettelyjä. LIITTYMISJOHTO PIENJÄNNITELIITTYMISSÄ Yleistä Liittymismaksulla katetaan
OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE
OHJEITA KUNNAN PIENTALORAKENTAJILLE Oma koti kullan kallis! Mustasaaren kunnan puhelinvaihde 327 7111 Keskustie 4, 65610 MUSTASAARI TONTIN HANKINTA KUNNAN TONTIT Kunnan tontteja voidaan ostaa. Ensin on
Sähkön siirto- ja verkkopalveluhinnasto alkaen
Sähkön siirto- ja verkkopalveluhinnasto 1.2.2019 alkaen Sähkön siirtohinnasto Tämän siirtohinnaston mukaisilla maksuilla verkkoyhtiö huolehtii sähköenergian siirtämisestä tuottajalta asiakkaalle ja tarjoaa
VERKKOPALVELUHINNASTO
VERKKOPALVELUHINNASTO 1.4.2016 VERKKOPALVELUHINNASTO 1.4.2016 Verkkopalveluhinnaston mukaisilla maksuilla tarjoamme seuraavia palveluita: Siirrämme sähköenergian tuotantolaitokselta asiakkaalle, mittaamme
SÄHKÖVERKON LIITTYMISMAKSUPERUSTEET JA HINNAT
1/6 SÄHKÖVERKON LIITTYMISMAKSUPERUSTEET JA HINNAT 1.4.2018 Lammaisten Energia Oy noudattaa liittymismaksuissa vyöhykehinnoittelua, jonka periaatteet Energiamarkkinavirasto on valtakunnallisesti vahvistanut.
VERKKOPALVELUHINNASTO
VERKKOPALVELUHINNASTO 1.10.2019 1 2 VERKKOPALVELUHINNASTO 1.10.2019 Siirtotuotteet ovat asiakkaan vapaasti valittavissa jännitetason sisällä. Tuotteen vaihtaminen on mahdollista vain kerran 12 kuukauden
ELENIA OY SÄHKÖVERKOT KAUPUNGIN ALUEELLA
ELENIA OY SÄHKÖVERKOT KAUPUNGIN ALUEELLA 1 Elenia konserni Elenia Oy Elenia Lämpö Oy Elenia Palvelut Oy Elenia Finance Oyj Elenia konsernin muodostavat sähkönjakelupalveluita tarjoava emoyhtiö Elenia Oy
Sähkön siirto- ja verkkopalveluhinnasto alkaen
Sähkön siirto- ja verkkopalveluhinnasto 1.7.2016 alkaen Sähkön siirtohinnasto Tämän siirtohinnaston mukaisilla maksuilla verkkoyhtiö huolehtii sähköenergian siirtämisestä tuottajalta asiakkaalle ja tarjoaa
Liittymien hinnoitteluperiaatteet. Käytössä alkaen
Liittymien hinnoitteluperiaatteet Käytössä 1.4.2011 alkaen A. Yleistä sähköliittymistä Sähköverkon pj-liittymismaksu maksetaan sopimussuhteen alussa ja on kertasuoritteinen, arvonlisäveroton ja siirtokelpoinen,
Verkkopalveluhinnasto. Caruna Oy 1.1.2015
Verkkopalveluhinnasto Caruna Oy 1.1.2015 Sähkön siirtohinnasto Tämän siirtohinnaston mukaisilla maksuilla verkkoyhtiö huolehtii sähköenergian siirtämisestä tuottajalta asiakkaalle ja tarjoaa siirtoon liittyvän
Sähkön siirto- ja verkkopalveluhinnasto alkaen
Sähkön siirto- ja verkkopalveluhinnasto 1.1.2013 alkaen Sähkön siirtohinnasto Tämän siirtohinnaston mukaisilla maksuilla verkkoyhtiö huolehtii sähköenergian siirtämisestä tuottajalta asiakkaalle ja tarjoaa
SÄHKÖNMITTAUS PIENJÄNNITTEELLÄ
OHJE 1 (5) SÄHKÖNMITTAUS PIENJÄNNITTEELLÄ Yleistä Ohjeeseen on koottu Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n uusien ja saneerattavien pysyvien pienjännitteisten suora- ja virtamuuntaja liitäntäisten mittausten
7,(/$,726 88'(10$$1Ã7,(3,,5, 9$/7$7,(1ÃÃ/,,.(11(7(/(0$7,,..$Ã9b/,//bÃ.(+bÃ,,,ÃÃ.(5$9$ .$$3(/2,17, 7<g.2+7$,1(1Ã7<g6(/,7<6
1 7,(/$,726 88'(10$$1Ã7,(3,,5, 9$/7$7,(1ÃÃ/,,.(11(7(/(0$7,,..$Ã9b/,//bÃ.(+bÃ,,,ÃÃ.(5$9$.$$3(/2,17, 7
VERKKOPALVELUHINNASTO
VERKKOPALVELUHINNASTO 1.1.2017 1 2 VERKKOPALVELUHINNASTO 1.1.2017 Siirtotuotteet ovat asiakkaan vapaasti valittavissa jännitetason sisällä. Tuotteen vaihtaminen on mahdollista vain kerran 12 kuukauden