Felix Mendelssohn: Sinfonia nro 5 D-duuri op. 107, Uskonpuhdistus. J. S. Bach: Viulukonsertto a-molli 13 min. VÄLIAIKA 20 min

Transkriptio

1 Roger Norrington, kapellimestari Laura Vikman, viulu Felix Mendelssohn: Sinfonia nro 5 D-duuri op. 107, 30 min Uskonpuhdistus I Andante Allegro con fuoco II Allegro vivace III Andante IV Koraali (Ein feste Burg ist unser Gott, Jumala ompi linnamme) (Andante con moto Allegro vivace Allegro maestoso Più animato poco a poco) J. S. Bach: Viulukonsertto a-molli 13 min I Allegro II Andante III Allegro assai VÄLIAIKA 20 min Robert Schumann: Sinfonia nro 2 C-duuri 36 min I Sostenuto assai Allegro ma non troppo II Scherzo (Allegro vivace) III Adagio espressivo IV Allegro molto vivace KOHTI MUSIIKKITALOA -infotilaisuus kausilippulaisille, Elissa-sali klo Tilaisuuden vetää Musiikkitalon johtaja Helena Hiilivirta. Vapaa pääsy. Väliaika noin klo Konsertti päättyy noin klo Klo Jälkikoirat Aapo Häkkinen, Jouko Laivuori ja Tapani Länsiö. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä ( 1

2 Felix Mendelssohn ( ): Sinfonia nro 5 D-duuri op. 107, "Uskonpuhdistus" (1832) Felix Mendelssohn sävelsi Uskonpuhdistus-sinfoniansa (D-duuri) Augsburgin tunnustuksen 300-vuotisjuhlaa varten. Martti Lutherin ( ) oppeja kannattaneiden hallitsijoiden sopimus Augsburgin valtiopäivillä vuonna 1530 on tärkein luterilaista oppia määrittelevä tunnustuskirja. Teos kuitenkin valmistui liian myöhään ehtiäkseen mukaan juhlallisuuksiin. Näin kuului virallinen selitys, mutta muitakin teorioita on esitetty; juutalaisviha kukoisti, ja Mendelssohnit olivat luterilaisuuteen kääntynyt juutalaisperhe (vihan takia osa perheestä vaihtoi nimensäkin ei-juutalaiseksi Bartholdyksi suvun omistuksessa olleen maapaikan mukaan). Mendelssohnin sijaan juhlasäveltäjäksi valittiin nykyisin neverheard-luokkaan kuuluva Eduard Grell, mutta lopulta koko seremonia peruttiin kireän poliittisen ilmapiirin vuoksi. Sinfonia esitettiin vain kerran säveltäjänsä elinaikana (1832). Teos alkaa laajojen mittojen johdannolla, joka hehkuttaa aiheen poikkeuksellista, elämää suurempaa merkitystä hieman samaan tapaan kuin suurten historiallisten elokuvien alkutekstit. Puhaltimien fanfaarien jälkeen jouset kuiskaavat kuusisävelisen aamen-aiheen: aaaaaa-aa-aa-aa-aa-meeeen. Protestanttisille kirkossakävijöille 1800-luvulta asti tuttu aihe toistuu teoksessa monina muunnoksina. (Myöhemmin Richard Wagner käytti sitä Parsifalissa Graalin maljan merkkinä.) Sitten seuraa mollipainia, rumputulta, jousitappuraa, murskavaskia, tuskaa ja taistelua, enkeleitä ja demoneita ei ollut Lutherillakaan helppoa. Toinen osa perustuu aamen-aiheen riemukieputtelulle. Välissä sukelletaan paimenidylliin, karheaan maalaisvalssiin, jossa on herätysliikemäistä, nasaalia yksinkertaisuutta. Kolmas osa on tunteikas välisoitto, joka viittaa suurten uudistusten varjopuoleen, inhimilliseen kärsimykseen. Lopussa molli häivähtyy duuriksi kuin uskovan tuska taivaan iloksi. Alkaa viimeinen osa ja Lutherin suuri virsi. Pelkällä huilulla alkava Jumala ompi linnamme (1528/9; suom. 1583) vetää mukaansa yhä enemmän ääniä: uskonpuhdistus leviää ja tavoittaa uusia kansoja. Samaa uskonpuhdistajien taistelulaulua käytti Mendelssohnia sata vuotta aiemmin J. S. Bach Augsburgin tunnustuksen 200-vuotisjuhlassa. Väkevä on virren voima. Kuulijan voi olla vaikea pitää suunsa kiinni ja miksi pitäisikään. J. S. Bach ( ): Viulukonsertto a-molli ( , tarkkaa sävellysajankohtaa ei tiedetä) Johann Sebastian Bach sävelsi kirkkomusiikin lisäksi hovi- ja kahvilamusiikkia, kuten konserttoja. Yksi pidetyimmistä on viulukonsertto a-molli. Itsekin nuorena orkesterissa viulua soittaneen Bachin teos noudattaa aikansa modernia italialaista eli vivaldimaista konserttomallia. Siihen kuuluvat kolmiosaisuus (nopea hidas nopea), muheva jousisointi cembalon tuella sekä sooloviulu, jonka osuus ponnahtelee esiin orkesterikudoksen seasta toisin kuin klassismin ja romantiikan konsertoissa, joissa solisti on selvästi orkesterista erillinen toimija. Soolokonsertto kehittyikin concerto gros- sosta, solistisen soitinryhmän ja koko orkesterin vuorottelulle perustuvasta orkesteriteoksesta; barokissa soolo- ja orkesterikonserton raja on häilyvä. Aloitusosassa solisti soittaa osana orkesteria (ykkösviuluja) koko orkesterin kertosäemäisesti toistuvissa ritornello-osuuksissa mutta irtautuu solistisissa jaksoissa säkenöimään orkesterin päälle. Taiturillinen sooloviulu erottuu kokonaiskudoksesta kuin norsunluiset, helmiäiset, marmoriset tai jalometalliset koristeleikkaukset barokin puu-upotuksin tehdyissä pinnoissa. 2

3 C-duurissa kulkeva hidas osa alkaa holvikaaren lailla taipuvalla bassoaiheella: paam-paampaam-paa-a-a. Muun orkesterin soinnuin tukema toistokuvio on kaikkialla läsnä kuin elämän hellittämätön perusvoima tai väistämätön kohtalo. Henkäyksen lailla soljuu sooloviulu sisään. Sen jokaista lausetta seuraa tauko: kuin syvä hengenveto tai ballerinan maata viistävä kumarrus. Bassovetoinen orkesteri ja perhosen kevyt sooloviulu ovat kuin kahle ja vapaus, painovoima ja painottomuus, aine ja henki, ruumis ja sielu, murhe ja autuus. Jännitteiset soinnut ja kivuliaat puolisävel-askeleet pakahduttavat. Viimeisessä osassa sooloviulu palaa osaksi orkesteria, josta se tuon tuostakin kimpoaa soolo-osuuksilleen. Kuullaan gigue-tanssin eloisuutta, kiihtyneitä kolmikas-rytmejä ja jäljittelyä. Solistin bariolage-kuvioissa jousi keinuttelee huippunopeasti kahden kielen vapaan ja sormiotteella painetun välillä murtosointuja tai saman sävelen eri värimuunnelmia kaiutellen. Osa edustaa hyvin sitä taiturikuvastoa, jota 1970-luvulta lähtien hevimusiikin kitarasankarit ovat ahkerasti soveltaneet. Robert Schumann ( ): Sinfonia nro 2 C-duuri (1846) Robert Schumannin sinfonia nro 2 on tuhtia romantiikkaa: suurta kerronnallista musiikkia vaikeuksista voittoon -kaavalla. Teosta on usein verrattu romantiikan aikana suosittuun, yksilön henkistä kasvua kuvaavaan kehitysromaaniin. Tapahtumaketjuun kuuluu sisäisten ja ulkoisten voimien painia, yksilön ja ympäristön välisiä ristiriitoja niin virheitä ja pettymyksiä kuin uusien maailmojen avautumista, hengenheimolaisten kohtaamista ja tiedon kasvua. Muodonmuutosten sarja johtaa itsensä löytämiseen ja syvällisempään elämänkäsitykseen. Juuri tällaisina uudelleensyntyminä, sävel kerrallaan muuntuvina nahanluonteina, sinfonian teemat toistuvat. Viitteet vanhoihin mestareihin Bachiin, Haydniin, Mozartiin ja Beethoveniin antavat henkistä tukea. Teos alkaa jousten varjoisalla koraalikululla, jonka yllä kumottavat vaskien merkinannot kuin haamuina Haydnin viimeisestä sinfoniasta. Teemojen päällekkäisyys luo monimielistä tuntua pinnanalaisista voimista. Tarmo kasvaa asteittain ja johtaa rivakkaan allegro-osioon, jossa kuullaan hakkaavia rytmejä, roimia sointeja ynnä muuta sisua kysyvää myötä- ja vastoinkäymistä: musiikkia niille, jotka kulkevat omia polkujaan. Scherzossa soivat ikiliikkuja-aiheet (joita stressaantuneet viulistit soittavat orkesterien koesoitoissa) ja seikkailuhenkiset sävelmät, joista yksi kuulostaa For He s a Jolly Good Fellow -laulun alulta. Välillä otetaan kontrapunktiset Bach-nokoset. Hitaassa osassa uidaan romantiikan äkkisyvässä surumielessä. Kaihoisa teema muistuttaa Bachin Musiikillisen uhrilahjan triosonaatin Largo-teemaa. Melodia venyy lähes katkeamispisteeseen syvään uurretuissa sävelväleissä. Oboe ja fagotti väräjävät sydän karrella, käyrätorvet kuiskivat menneistä ajoista ja alttoviulujen takapotkut pehmustavat kipua. Kesken kaiken tilataan fuuga kuivana, muttei sekään auta. C-duuri-asteikkopyrähdyksellä käynnistyvässä finaalissa voimat palautuvat. Elvyttävä marssisävel tuo mieleen Mozartin Taikahuiluoopperan Sarastro elää -kuoron. Elämää juhlitaan kaiuttamalla myös Beethovenin laulua Siis ota nämä laulut (Nimm si hin denn, diese Lieder). Musiikki on ulospäinsuuntautunutta, tervehenkistä ja urheilullista aina camp-sävyiseen ylivakuuttamiseen asti. Kukapa ei haluaisi paukuttaa lopun patarumpua! Susanna Välimäki 3

4 Sir Roger Norrington Lähes 50 vuoden ajan Roger Norrington on ollut historiallisen esitystavan peräänantamaton esitaistelija. Hän on tehnyt kokonaisvaltaista työtään muun muassa oman London Classical Players -orkesterinsa kanssa 1980-luvulla, Stuttgartin radion sinfoniaorkesterin kanssa sekä Salzburgin Mozarteumin akateemisen kamariorkesterin parissa viime vuosina. Nuoruudessaan Norrington soitti viulua ja lauloi, kunnes hän aloitti orkesterinjohdon opinnot Cambridgessa. Norrington opiskeli myös Royal College of Music -oppilaitoksessa Sir Adrian Boultin johdolla ja perusti samoihin aikoihin ensimmäisen monista varhaista musiikkia esittävistä kokoonpanoistaan, Heinrich Schütz -kuoron. Kymmenen vuotta myöhemmin Norrington perusti London Classical Players -orkesterin, joka saavutti maailmanmainetta vahvoilla Beethovenin yhdeksän sinfonian levytyksillään. Myöhemmin seurasivat mm. Mozartin, Schumannin, Brahmsin ja Brucknerin levytykset, jotka sinetöivät Norringtonin maineen historiallisen esitystavan avainhahmona. Vuonna 1966 Norrington toimi vastaperustetun Kentin oopperan musiikillisena johtajana. Jo tuolloin hän toi esiin innovatiivisia ajatuksiaan liittyen orkesterin kokoon, tyyliin ja tempoon, erityisesti varhaisemman ohjelmiston ollessa kyseessä. Norrington johti Kentissä satoja esityksiä ennen siirtymistään Covent Gardeniin, Englannin kansallisoopperaan ja Wienin valtionoopperaan. Lisäksi Sir Norrington on työskennellyt mm. Bournemouth sinfoniettan pääkapellimestarina ja New Yorkin St. Lukes-orkesterin musiikillisena johtajana. Vuoden 2011 loppuun asti hän toimii Stuttgartin radion sinfoniaorkesterin pääkapellimestarina. Viime vuosina Norrington on johtanut yhä enemmän tavallisia sinfoniaorkestereita ja ohjelmissa on vilkkunut Bruckneria, Mahleria sekä 1900-luvun säveltäjänimiä. Norrington vierailee säännöllisesti johtamassa keskeisiä orkestereita, kuten Berliinin ja Wienin filharmonikkoja, Leipzigin Gewandhaus-orkesteria, Amsterdamin Concertgebouw-orkesteria, Lontoon filharmonista orkesteria ja Philharmonia-orkesteria sekä San Franciscon sinfoniaorkesteria. Sir Roger lyötiin ritariksi vuonna Laura Vikman Laura Vikman esiintyy solistina ja kamarimuusikkona ja on Tempera jousikvartetin primas. Lisäksi hän on toiminut mm. Helsingin Barokkiorkesterin ja Suomalaisen barokkiorkesterin konserttimestarina. RSO:n 3. konserttimestarina Vikman on työskennellyt vuodesta 2002 alkaen. Vuodesta 2007 lähtien hän on opettanut Sibelius-Akatemiassa. Vikman on tullut toiseksi mm. Kuopion viulukilpailussa vuonna 2000, kansainvälisessä J. S. Bach-viulukilpailussa Leipzigissä (ensimmäistä palkintoa ei myönnetty), kansainvälisessä Vittorio Gui -kamarimusiikkikilpailussa (ensimmäistä palkintoa ei myönnetty) duona pianisti Marianna Shirinyanin kanssa sekä kansainvälisessä Beethoven-viulukilpailussa. Vikman aloitti viulunsoiton 4-vuotiaana Käpylän Musiikkiopistossa Marja Olamaan oppilaana. Myöhemmin hän on opiskellut Sibelius- Akatemiassa Päivyt Rajamäen ja Tuomas Haapasen johdolla sekä soittanut barokkiviulua Kreeta-Maria Kentalan kanssa. Vuoden hän opiskeli Wienin korkeakoulussa M. Frischenschlagerin johdolla ja vuosina Kölnin musiikkikorkeakoulussa Mihaela Martinin johdolla. Vikman on täydentänyt opintojaan mestarikursseilla mm. Pinchas Zukermanin ja Shmuel Ashkenasyn oppilaana. 4

5 Vikman on tehnyt äänityksiä Yleisradiolle sekä levyttänyt Tempera-kvartetin kanssa Sibeliuksen jousikvartettotuotannon Bis-levymer- kille ja Nordgrenin kaksi jousikvartettoa Alba Recordsille. Vikman soittaa Suomen Kulttuurirahaston A. Guarneri -viulua vuodelta RADION SINFONIAORKESTERi Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80 vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo aloitti kautensa syksyllä Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 550 teosta. Kaudella ohjelmassa on kuusi kantaesitystä sekä Suomen ensiesityksiä. Yli sadan levytyksen joukossa on mm. historiallinen helmi Sibeliuksen ainoasta taltioidusta kapellimestariesiintymisestä. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG). New York Times valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi RSO levyttää myös mm. Ondinelle. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla yli 300 konserttia. Kaudella orkesteri esiintyy mm. Edinburghin festivaalilla, Frankfurtissa ja Zürichissa sekä tekee kotimaan kiertueen. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www. yle.fi/rso). 5