Lastensuojelun toimintakykymittari perheen tuentarpeen arvioinnin välineenä ja vaikuttavuuden mittaajana. Projektitutkija Susa Säkkinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lastensuojelun toimintakykymittari perheen tuentarpeen arvioinnin välineenä ja vaikuttavuuden mittaajana. Projektitutkija Susa Säkkinen"

Transkriptio

1 Lastensuojelun toimintakykymittari perheen tuentarpeen arvioinnin välineenä ja vaikuttavuuden mittaajana Projektitutkija Susa Säkkinen

2 MITKÄ lähtökohdat? Lastensuojelun vaikuttavuudesta tiedetään liian vähän niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti Lapsi- ja perhekohtaiseen asiakaspolkujen tarkasteluun ei ole olemassa tietopohjaa Myös kustannusten seurannan välineet ovat puutteelliset Ollut mahdollista seurata vain karkealla tasolla kustannuskehitystä

3 Lastensuojelun resursointi INVESTOI VARHAIN - On arvioitu, että yhden lapsen sijoitus laitoshoitoon maksaa yhteiskunnalle noin euroa vuodessa. Samalla rahalla voi saada noin 550 tapaamista lastenneuvolan terveydenhoitajan kanssa, 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai intensiivistä perhetyötä jopa seitsemäksi vuodeksi. THL Kun tietoa ennaltaehkäisevän lastensuojelun tehokkuudesta ei ole, ei siirtoja palvelurakenteessa uskalleta tehdä.

4 Kehitettiin arviointimalli jolla voidaan mitata vaikuttavuutta Teoreettiseksi viitekehykseksi toimintakykyteoria (Sen & Nussbaum), tarveteoria (Doyal & Gough) ja salutogeeninen teoria (Antonosky) Tutkittavaksi hyvinvoinnin käsitteeksi toimintakyky Ohjaamaan lastensuojelun laki, tutkimustieto ja asiantuntijoista koostuva ohjausryhmä ja kentän esimiehistä koostuva projektiryhmä Kehittämään sekä pilotoinnin asiakas-, että työntekijäpalautteet

5 Tuen tarpeen ja vaikuttavuuden tarkastelu toimintakyvyn kautta Hyvinvointi on toimintakykyä. Se edellyttää terveyttä ja elämänhallintaa. (Doyal & Gough) Toimintakyky on kykyä elää ihmisarvoista elämää. (Nussbaum & Sen) Voimavarat vahvistavat toimintakykyä, kuormittavat tilanteet heikentävät sitä. Kaikilla on aina jonkin verran toimintakykyä, ja toimintakyvyn määrä riippuu tilanteesta. (Antonovsky) Lastensuojelupalvelujen tarve on seurausta siitä, että perheessä kuormitus ylittää voimavarat.

6 Lastensuojelun lainmukaiset tavoitteet turvallisen kasvuympäristön turvaaminen tasapainoisen ja monipuolisen kehityksen turvaaminen erityinen suojelu vanhempien tukeminen heidän kasvatustehtävässään erityisen tuen tarpeen havaitseminen Lähde: Lastensuojelun käsikirja: Mitä on lastensuojelu?

7 Lomakkeet on rakennettu aiemman tutkimustiedon pohjalta Tutkimustietoon perustuva jäsennys lapsen kaltoinkohtelun eri muodoista ja kaltoinkohtelun todennäköisyyttä lisäävistä ja vähentävistä kuormitus- ja voimavaratekijöistä perheessä Lapsen kaltoinkohtelun riskitekijät ja suojatekijät, mm. Andershed, Andershed & Farrington (2012) Risk and protective factors among preschool children for future psychosocial problems. Nordic Welfare Center. Forssén (1993) Suojaverkon lapsiperheet. Turku: Turun yliopisto. Heino (2007) Keitä ovat uudet lastensuojelun asiakkaat? Helsinki: Stakes. Kivinen (1994) Valikoituminen lastensuojelun asiakkaaksi. Helsinki: Stakes. McConnell et al. (2011) Parental cognitive inpairment and child maltreatment in Canada. Child Abuse & Neglect, 35 (8), Salmi, Minna; Sauli, Hannele & Lammi-Taskula, Johanna (2012) Lasten ja lapsiperheiden asema nyky-suomessa. Teoksessa Annlis Söderholm & Satu Kivitie-Kallio (toim.) Lapsen kaltoinkohtelu. Helsinki: Duodecim. Sivut Sidebothan, Peter & Heron, Jon (2006) Child maltreatment in the children of the nineties : A cohort study of risk factors. Child Abuse & Neglect 30, Sidebotham, Peter; Bailey, Sue; Belderson, Pippa & Brandon, Marian (2011) Fatal child abuse in England Child Abuse & Neglect, 35 (4), Söderholm & Kivitie-Kallio (toim.)(2012) Lapsen kaltoinkohtelu. Helsinki: Duodecim. Lapsen kaltoinkohtelun ilmenemismuodot Söderholm & Kivitie-Kallio (toim.)(2012) Lapsen kaltoinkohtelu. Helsinki: Duodecim. Glaser (2002) Emotional abuse and neglect (psychological maltreatment): a conceptual framework. Child Abuse & Neglect 26, Glaser, Danya (2011) How to deal with emotional abuse and neglect - Further development of a conceptual framework (FRAMEA). Child Abuse & Neglect 35,

8 Lastensuojelun toimintakykymittari on 5 lomaketta: Lapsen kohtelu lomake Perustarpeet ja fyysinen turvallisuus, Seksuaalinen koskemattomuus, Terveydenhoito, Koulutuksen tukeminen, Rutiinit, Emotionaalinen huolenpito Lapsen toimintakyky lomake Terveys ja elämänhallinta, Tiedon käsittelyyn liittyvät taidot, Sosiaalinen tuki ja sosiaaliset suhteet, Käyttäytymisen hallinta Aikuisen toimintakyky lomake Terveys ja riippuvuudet, Lapsuudenaikaiset kokemukset, Tiedonkäsittelyyn liittyvät taidot, Sosiaalinen tuki ja vapaa-aika, Väkivalta, väkivallan uhka ja käyttäytymisen hallinta, Toimeentulo, Työ ja työllisyystilanne Lapsen itsearviointilomake Koti ja perhe, Ihmissuhteet, Päiväkoti/koulu, Terveys ja mieliala, Käsitys itsestä/minäkuva, Toiveet ja tavoitteet, Työskentelyn arviointi ja vaikutukset Aikuisen itsearviointilomake Terveys ja riippuvuudet, Lapsuudenaikaiset kokemukset, Tiedonkäsittelyyn liittyvät taidot, Sosiaalinen tuki ja vapaa-aika, Väkivalta, väkivallan uhka ja käyttäytymisen hallinta, Toimeentulo, Työ ja työllisyystilanne, Toiveet ja tavoitteet, Työskentelyn arviointi ja vaikutukset

9 Mittarin rakenne Kuormitukset» aktuaalisen kuormitukset (ei riittävästi tukea)» potentiaaliset kuormitukset (riittävästi tukea) Lähtökohtaisesti ei siis oleteta, että jokaiseen kuormittavaan asiaan tarvitsisi lisää tukea. Tuella tarkoitetaan sekä yhteiskunnan tarjoamia palveluita, että yksityisiltä saatua tukea. Tarkoituksena on arvioida, onko tuki riittävää vai ei Voimavarat» Toimintakykyprofiili (luku)

10 Aikuisen itsearviointilomake

11 Lapsen itsearviointilomake

12 Työntekijän arvio lapsen kohtelusta

13 Miten lomakkeita käytetään työssä? 1. Lomake annetaan asiakkaalle palvelun alussa täytettäväksi. Työntekijä käy lomakkeen läpi asiakkaan kanssa tapaamisella. 2. Lapsen itsearviointi lomake tehdään aina lapsen kanssa yhdessä niin, että työntekijä on paikalla, jotta lapsi voi tarvittaessa kysyä työntekijältä. 3. Kun asiakkaat ovat täyttäneet itsearviot, työntekijä täyttää omat lomakkeensa niiden tietojen pohjalta, jotka hän on saanut, asiakkaalta, muilta viranomaisilta ja omalla havainnoinnillaan. Työntekijä vastaa en osaa sanoa mikäli kyseisestä asiasta ei ole vielä tietoa. 4. Palvelun loputtua, tai jos palvelu jatkuu, 6kk päästä, asiakasta pyydetään täyttämään lomake uudelleen 5. Työntekijä täyttää lisäksi uudelleen myös itse lomakkeet 6. Asiakkaan kanssa käydään yhteenveto-, palvelun päättymis-, suunnitelman päivittämis-tapaamisella asiakkaan/asiakasperheen antamien lomakkeiden muutostiedot läpi tarkoituksen mukaisella tavalla. Työntekijä voi mm. nostaa arvioinneista keskeiset muutokset kuten näkemyserojen vähenemisen tai helposti grafiikan kautta nähtävät muutokset kuormituksissa ja voimavaroissa

14 Miten sillä mitataan vaikuttavuutta? Perheen Perheen tilanne toimintakyky hetkellä hetkellä 1 Lastensuojelun palveluita ja toimenpiteitä Perheen Perheen tilanne toimintakyky hetkellä hetkellä 2 Onko toimintakyky parantunut? Onko näkemyserot vähentyneet?

15 Mitä tietoa lomakkeistosta voi saada? Poikkileikkaustietoa voidaan käyttää:» eri asiakasryhmien ominaisuuksien väliseen vertailuun (asiakkuus päättyy vrt. asiakkuus loppuu, eri palveluiden asiakkaat)» mitä kuormituksia asiakkailla on eniten? Onko havaittavissa mahdollisia puutoksia peruspalveluissa? (esim. mt. päihde jne.) Seurantatietoa voidaan käyttää:» Tuloksellisuuden arviointiin, onko toimintakyky parantunut?» Toimintakykyprofiilia voidaan hyödyntää tarkasteltaessa perheiden tilannetta esimerkiksi tietyllä alueella, tietyssä toimipisteessä tai palvelutyypissä.» Kustannuslukuihin yhdistettynä, mitkä palvelut ovat tehokkaimpia» Asiakaspolkujen tiedon saaminen (esim. mitkä kuormitukset ovat sijaishuoltoon päätyvillä)» Datan kertyessä, asiakasohjauksellinen apuväline

16 Lastensuojelun toimintakykymittari Kuntaliitossa I projekti 3/2013 8/2015 Kerättiin seuranta-aineisto kymmenestä kunnasta T1 n=156, T2 n=23 Mukana oli: Espoo, Joensuu, Kotka, Kouvola, Lahti, Lappeenranta, Pori, Salo ja Turku. Palautteen keruu mittaria pilotoineilta työntekijöiltä Mittarin jatkokehittely Aineiston analysointi: väliraportti (Aaltio 3/2015) ja loppuraportti (Aaltio 9/2015) II projekti 11/ /2017 Mittarin jatkokehittäminen pilotoinnista saatujen kokemusten ja aineiston analysoinnin perusteella Mittarin soveltaminen eri lastensuojelupalveluihin Uuden seuranta-aineiston keruu ja analysointi Mukana kymmenen kuntaa: Espoo, Joensuu, Kotka, Kouvola, Lahti, Lappeenranta Lieto, Pori, Salo, Vantaa» Tavoitteena vähintään T1 sekä T2 n= 30 asiakasperhettä / kunta

17 Toimintakykymittarin käytön hyödyt Asiakkaalle - osallistava Tekee lastensuojelun prosessista läpinäkyvämpää -> mitä asioita lastensuojelussa arvioidaan Yhtenäistää palvelua, tasalaatuisempaa; vähentää työntekijä ja aluekohtaista vaihtelevuutta Osalistaa asiakasta: asiakas arvio myös itse itseään, lisää oikeusturvaa Mahdollistaa asiakkaan palvelun toimivuuden arvioinnin sekä palautteen annon Työntekijälle menetelmä / työväline Toimii tsekkauslistana asioista joita laki ohjaa käymään läpi arvioinnissa/työskentelyssä Lisää työn rakennetta > lievittää stressiä Dialogin avaaja asiakastyössä Ohjaa asiakastyössä, toimintakykyprofiili Mahdollistaa sosiaalisen raportoinnin, rakenteellisen sosiaalityön ja tietojohtamisen Kunnalle tiedon tuottaja / resurssoinnin ohjaus Tuo näkyville mahdollisia puutteellisia peruspalveluita Kustannuslukuihin yhdistettynä voidaan laskea eri lastensuojelun palveluiden välisiä kustannustehokkuuksia Kunnat voivat kohdentaa niukat resurssinsa niihin palveluihin, joilla hyvinvointivaikutukset maksimoidaan Kuntalaiset saavat parempia palveluita, hyvinvointi lisääntyy

18 Lisätiedot Projektitutkija Susa Säkkinen, Erityisasiantuntija Mikko Mehtonen Projektipäällikkö Kauko Aronen Väli- ja loppuraportit ladattavissa osoitteessa

Lastensuojelun toimintakykymittari osana lastensuojelutarpeen selvitystä ja vaikuttavuuden arviointia

Lastensuojelun toimintakykymittari osana lastensuojelutarpeen selvitystä ja vaikuttavuuden arviointia Lastensuojelun toimintakykymittari osana lastensuojelutarpeen selvitystä ja vaikuttavuuden arviointia Projektitutkija Elina Aaltio, Kuntaliitto elina.aaltio@kuntaliitto.fi Valtakunnalliset lastensuojelupäivät

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN VAIKUTTAVUUS näkyväksi toimintakykymittarilla

LASTENSUOJELUN VAIKUTTAVUUS näkyväksi toimintakykymittarilla LASTENSUOJELUN VAIKUTTAVUUS näkyväksi toimintakykymittarilla Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät, 6.2.2018 Susa Säkkinen Lastensuojelun toimintakykymittari on kattavan kehittämistyön tulos Kuntaliitto

Lisätiedot

Kuntaliiton toimintakykymittarit lastensuojelun ja työllisyyspalvelujen vaikuttavuuden arviointiin

Kuntaliiton toimintakykymittarit lastensuojelun ja työllisyyspalvelujen vaikuttavuuden arviointiin Kuntaliiton toimintakykymittarit lastensuojelun ja työllisyyspalvelujen vaikuttavuuden arviointiin Projektitutkija Elina Aaltio Kuntaliitto elina.aaltio@kuntaliitto.fi 050 562 9852 Vaikuttavuus osana mielekkäämpää

Lisätiedot

Lastensuojelun toimintakykymittarin välituloksia

Lastensuojelun toimintakykymittarin välituloksia Lastensuojelun toimintakykymittarin välituloksia Projektitutkija Elina Aaltio, Kuntaliitto elina.aaltio@kuntaliitto.fi Väliseminaari 9.3.2015, Kuntatalo Vaikuttavuus vaikuttavuus = tavoitellut positiiviset

Lisätiedot

Vaikuttavuuden arviointia lastensuojelun toimintakykymittarilla Kuntamarkkinat Projektitutkija Elina Aaltio

Vaikuttavuuden arviointia lastensuojelun toimintakykymittarilla Kuntamarkkinat Projektitutkija Elina Aaltio Vaikuttavuuden arviointia lastensuojelun toimintakykymittarilla Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Projektitutkija Elina Aaltio Vaikuttavuus vaikuttavuus = tavoitellut positiiviset vaikutukset asiakkaassa Kuntaliiton

Lisätiedot

Aaltio Elina. Lastensuojelun vaikuttavuusmittari -projektin esittely

Aaltio Elina. Lastensuojelun vaikuttavuusmittari -projektin esittely Aaltio Elina Lastensuojelun vaikuttavuusmittari -projektin esittely Helsinki 2014 Sisällys 1 Tutkimusprojektin tavoite...2 2 Tutkimuksen tausta...3 3 Vaikuttavuus toimintakyvyn ja palvelutarpeen muutoksena...4

Lisätiedot

Toimintakyky vaikuttavuuden mittarina

Toimintakyky vaikuttavuuden mittarina Toimintakyky vaikuttavuuden mittarina Vaikuttavuuden arviointi ja toimintakyvyn mittaaminen sosiaalipalveluissa 12.12.2014 Kuntatalo, Helsinki Projektitutkija Elina Aaltio Kuntaliitto elina.aaltio@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

Elina Aaltio. Lastensuojelutarpeen muutoksen arviointi perheen toimintakykyä mittaamalla

Elina Aaltio. Lastensuojelutarpeen muutoksen arviointi perheen toimintakykyä mittaamalla Elina Aaltio Lastensuojelutarpeen muutoksen arviointi perheen toimintakykyä mittaamalla Lastensuojelun vaikuttavuusmittari -projektin loppuraportti 2015 0 Sisältö Saatteeksi...2 1 Johdanto...3 2 Toimintakyvyn

Lisätiedot

Yhteinen arviointi ja suunnitelma. Lapsi- ja perhelähtöisen toimintakulttuurin peruskivi.

Yhteinen arviointi ja suunnitelma. Lapsi- ja perhelähtöisen toimintakulttuurin peruskivi. Yhteinen arviointi ja suunnitelma. Lapsi- ja perhelähtöisen toimintakulttuurin peruskivi. Tavoitteet hankesuunnitelmassa Toimenpide 1 Lasten, nuorten ja perheiden tuen ja palveluiden tarve arvioidaan tarvittaessa

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Lappeenranta 31.3.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Lappeenranta 31.3.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Lappeenranta 31.3.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen 1.4.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnallisen kehittämisen

Lisätiedot

Asiakashyötyjen arviointi

Asiakashyötyjen arviointi Asiakashyötyjen arviointi esimerkkinä lastensuojelun systeemisen toimintamallin arviointitutkimus 2017-2018 Elina Aaltio Tutkija Lapset, nuoret ja perheet THL Systeemisen mallin pilotointi 2017-2018 Pilotoidaan

Lisätiedot

Lastensuojelun toimintakykymittarin koulutuspäivä

Lastensuojelun toimintakykymittarin koulutuspäivä Ohjelma Lastensuojelun toimintakykymittarin koulutuspäivä Kuntatalo iso luentosali, maanantai 10.3 9:30 10:00 Tulokahvit ja ilmoittautuminen 10:00 11:30 Koulutuspäivän avaus Projektipäällikkö Mikko Mehtonen

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen arviointi perheen toimintakykyä mittaamalla. Elina Aaltio

Lastensuojelutarpeen arviointi perheen toimintakykyä mittaamalla. Elina Aaltio Lastensuojelutarpeen arviointi perheen toimintakykyä mittaamalla Elina Aaltio Lastensuojelun vaikuttavuusmittari -projektin väliraportti 2015 0 Sisältö Saatteeksi...2 1 Johdanto...3 2 Toimintakyvyn teoreettinen

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset (Valtioneuvoston asetus 380/2009)

Laajat terveystarkastukset (Valtioneuvoston asetus 380/2009) Laajojen terveystarkastusten tunnuspiirteitä Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 9.11.2010 1 Laajat terveystarkastukset (Valtioneuvoston asetus 380/2009) Koko perheen hyvinvoinnin arviointi

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä

Lisätiedot

Tavoitteita ja välituloksia

Tavoitteita ja välituloksia Vaikuttavuuden arviointia työllisyyspalvelujen toimintakykymittarilla Tavoitteita ja välituloksia Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Projektitutkija Elina Aaltio Vaikuttavuuden arviointi toimintakykymittarilla

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata

Lisätiedot

työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti

työseminaari 10.6.2010 Alice Pekkala Kartanonväkikoti Terveydenhuoltoalan l siirtoergonomian i asiantuntija ij ja työseminaari 10.6.2010 Kannattavaa kumppanuuttakuntouttavallakuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväkikoti Kartanonväki kodit kdit

Lisätiedot

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Lapsuus tässä ja nyt. Valtakunnalliset Lastensuojelupäivät 7.-8.10.08 Jyväskylässä Alaseminaari Lasten osallisuus ja toimijuus tutkimuksen näkökulmasta LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Tiina

Lisätiedot

Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi

Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi Toiminnanjohtaja Marita Ruohonen Suomen Mielenterveysseura 5.2.2008 Marita Ruohonen 1 Lapset, nuoret ja perheet Hallituksen politiikkaohjelma

Lisätiedot

Kainuun sote. Perhekeskus

Kainuun sote. Perhekeskus Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella

Lisätiedot

Lastensuojelun huostaanotot interventioina - prosessi- ja asianosaisnäkökulma

Lastensuojelun huostaanotot interventioina - prosessi- ja asianosaisnäkökulma Lastensuojelun huostaanotot interventioina - prosessi- ja asianosaisnäkökulma Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Skidi Kids -seminaari Tampere 22.5.2013 Tutkimuksen tausta Kansainvälisissä

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti

Henkilökohtainen budjetti Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.5.2018 Riitta Hakoma Yleisesti valinnanvapauslakiesityksestä Hallituksen esitys eduskunnalle (HE 16/2018) laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

Hyödyt asiakkaille. Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa?

Hyödyt asiakkaille. Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa? Hyödyt asiakkaille Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa? Sote-haasteet Laitoshoito nielee resurssit Ilman toimintakyvyn arviointia ei osata sijoittaa ihmisiä oikeisiin palveluihin Työntekijän

Lisätiedot

Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe

Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa Lanupe 27.9.2018 Työryhmän jäsenet Pj Eliisa Roine, palvelupäällikkö, Porvoo Jarna Elomaa, terveyden edistämisen esimies, Hyvinkää Tiina Hyppänen,

Lisätiedot

Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi

Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi Mikä ihmeen perhekeskus? Perhekeskustoimintamalli tutuksi työntekijöille Merja Jumpponen, terveydenhoitaja, pääkäyttäjä ODA-hanke OMAOLO

Lisätiedot

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 )

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) Lapsen ollessa vähintään 8 kk ja enintään 3 vuotta. Kun omat keinot vauvan/lapsen unirytmin löytymiseen eivät enää auta. Kun neuvolasta saatuja neuvoja on kokeiltu kotona. Mitä

Lisätiedot

Lastensuojelulaki vahvistaa yhteistyötä oppilas- ja opiskelijahuollossa

Lastensuojelulaki vahvistaa yhteistyötä oppilas- ja opiskelijahuollossa Lastensuojelulaki vahvistaa yhteistyötä oppilas- ja opiskelijahuollossa Oppilas- ja opiskelijahuollon koordinaattoripäivä 15.4.2010 Hanna Heinonen 1 Esityksen sisältö Lastensuojelulain uudistuneet pykälät

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI

HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI PRO SOS -HANKE ESR-hanke (2016 2019) 7 sosiaalialan osaamiskeskusta, 94 kuntaa ja Kuntaliitto Tavoitteena: selkeyttää ja vahvistaa aikuissosiaalityön asemaa varmistaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Turvaa, hoivaa, kasvatusta seminaari 28.3.2011 sosiaalihuollon ylitarkastaja, KL Sari Husa Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat (POL) 28.3.2011 1 Yhteinen

Lisätiedot

Onnistuneen lastensuojeluprosessin johtaminen

Onnistuneen lastensuojeluprosessin johtaminen Onnistuneen lastensuojeluprosessin johtaminen Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Hämeenlinna Päivi Sinko, projektipäällikkö, Helsingin yliopisto, Koulutusja kehittämiskeskus Palmenia Hanna Heinonen,

Lisätiedot

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Miia Wikström Tutkija, Työura TTL Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin Sosiaalinen osallisuus ja työ- ja toimintakyvyn muutos koordinaatiohanke Solmu Tavoitteena työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta

Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen

Lisätiedot

kaltoinkohtelu on jo tapahtunut

kaltoinkohtelu on jo tapahtunut KIBB -työmuodosta suomalaiseen mallinnukseen - korjaavan työmuodon kehittäminen perheille, jossa kaltoinkohtelu on jo tapahtunut Siilinjärvi 6.9.2017 Projektityöntekijä Merja Kortelainen, Viola ry Ylisukupolvisen

Lisätiedot

Neuvolan laajoihin terveystarkastuksiin valmistautuminen esitietolomakkeiden avulla

Neuvolan laajoihin terveystarkastuksiin valmistautuminen esitietolomakkeiden avulla Neuvolan laajoihin terveystarkastuksiin valmistautuminen esitietolomakkeiden avulla Tuovi Hakulinen Tutkimuspäällikkö, Dosentti (Terveyden edistäminen) 9.11.2017 Tuovi Hakulinen 1 Laajat terveystarkastukset

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

LUONNOS Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Liitteet

LUONNOS Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Liitteet MÄÄRÄYS 3/2015 1(7) Määräys sosiaalihuollon palvelutehtävien luokituksesta Valtuutussäännökset Sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista annetun lain (254/2015) 22 1 Kohderyhmät Voimassaoloaika Sosiaalihuollon

Lisätiedot

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT 23.5.2011 ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT Lasten ja nuorten ohjelma Turusta parempi kasvukaupunki Turku tukee lasten ja nuorten kasvua ja vanhempien kasvatustehtävää ennalta

Lisätiedot

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Esityksen

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä.

Asiakaspeili-lomakkeeseen kirjattuja asioita voidaan käyttää myös sosiaalityön palvelujen kehittämisessä. ASIAKASPEILI KOKEMUKSENI PALVELUNKÄYTTÄJÄNÄ Asiakaspeilin tavoitteena on saavuttaa aikuissosiaalityön palveluissa parempaa ymmärrystä siitä, miten palvelunkäyttäjä kokee oman tilanteensa, ammattilaisten

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa,

Lisätiedot

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voikukkia -seminaari 23.5.2012 Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voiko toive onnistuneesta kotiutumisesta toteutua? Jos uskomme korjaamiseen ja parantumiseen, oppimiseen ja kehittymiseen, meidän on edelleen uskallettava

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Anssi Vartiainen, erityisasiantuntija 1 Maakunnan on seurattava alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä, järjestämänsä sosiaali-ja

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Kohti tulevaa - arvioinnin seuraavat askeleet. Maria Salenius, erityisasiantuntija, kuntakehitys ja tutkimus

Kohti tulevaa - arvioinnin seuraavat askeleet. Maria Salenius, erityisasiantuntija, kuntakehitys ja tutkimus Kohti tulevaa - arvioinnin seuraavat askeleet Maria Salenius, erityisasiantuntija, kuntakehitys ja tutkimus Arviointi vahvistaa tiedolla johtamista Toiminnan ja tavoitteiden arviointi on keskeinen osa

Lisätiedot

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos

Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Työterveyslaitos Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn arviointi- ja ohjauskäytäntö / Kirsi Unkila ja Minna Savinainen 23.11.2017 Työterveyslaitos www.ttl.fi 1 Työkyvyn osatekijät, Kykyviisarin viitekehys Kykyviisari keskittyy

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Arja Honkakoski Esityksen sisältö

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen Tampereen yliopisto

TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen Tampereen yliopisto Lasten kaltoinkohtelun riskin tunnistaminen terveydenhuollossa. Riskinarviointityökalun käyttöönotto, moniammatillinen tuki ja koulutus hanke (2016 2018) TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen

AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen AVAIN- Mittari sosiaalityön vaikuttavuuden arviointiin Minna Kivipelto & Sanna Blomgren & Pekka Karjalainen & Paula Saikkonen 17.11.2016 15.11.2016 1 Tausta 1990-luku: arvioinnin esiintulo 2000 - vaikuttavuus,

Lisätiedot

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin 15.5.2014 Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja 1 Miten Suomen 1.1 miljoonaa lasta voivat? Miten lasten ihmisoikeudet toteutuvat? Lasten hyvinvoinnin ulottuvuudet

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

SOTE-INTEGRAATIO JA UUDET TOIMINTAMALLIT

SOTE-INTEGRAATIO JA UUDET TOIMINTAMALLIT SOTE-INTEGRAATIO JA UUDET TOIMINTAMALLIT Nuori aikuisuus sosiaalisena riskinä Palvelut syrjäytymisen ehkäisijänä Turussa Turun yliopisto 10.3.2016 Aulikki Kananoja ylisosiaalineuvos ESITYKSEN JÄSENNYS

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Toimiva lastensuojelu

Toimiva lastensuojelu Toimiva lastensuojelu - selvitysryhmän keskeiset tulokset ja päätelmät 27.2.2014 Lastensuojelun tila Useita lastensuojelun tilaa arvioivia selvityksiä, mm: Lastensuojelun tarkastuskertomus, Valtiontalouden

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Kykyviisari tulee, oletko valmis?

Kykyviisari tulee, oletko valmis? Kykyviisari tulee, oletko valmis? Muutoksen seuranta aikuissosiaalityössä mittareita ja menetelmiä asiakastyöhön ke 25.4.2018 Työterveyslaitos: Kirsi Unkila ja Minna Savinainen Solmu-koordinaatiohanke

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Lape erityistason palveluiden mallinnusvaiheen päätösseminaari

MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Lape erityistason palveluiden mallinnusvaiheen päätösseminaari MONITOIMIJAINEN ARVIOINTI Lape erityistason palveluiden mallinnusvaiheen päätösseminaari Kirsti Kumpulainen Lastenpsykiatrian professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto/kys Monitoimijainen arviointi työryhmän

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille. Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille. Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Työskentelyn käynnistyminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014

Voimaperheet. Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 Voimaperheet Andre Sourander Turun yliopisto VALVIRA 26/9/2014 LASTENPSYKIATRIAN TUTKIMUSKESKUS LAPSUUDEN KÄYTÖSHÄIRIÖILLÄ USEIN HUONO ENNUSTE YHTEYDESSÄ AIKUISIÄSSÄ: psykiatrisiin häiriöihin rikollisuuteen

Lisätiedot

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet

Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Lasten kaltoinkohtelun ja monitoimijaisen arvioinnin haasteet Hanna Mansikka-aho Yksikön vastaava, kriisi- ja väkivaltatyöntekijä Turun ensi- ja turvakoti ry. 12.10.2018 1 PILARI tarjoaa lähisuhteessaan

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Turvakotipalvelut Työkokous lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn liittyen 25.2.2016 Turvakotilaki Laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalveluiden tuottajalle

Lisätiedot

Vastuuta ho Kuvaryhmän. TPAryhmän. työtä. työtä. Toteuteta an osana STMn organisa atiouudist usta STM, VM, THL

Vastuuta ho Kuvaryhmän. TPAryhmän. työtä. työtä. Toteuteta an osana STMn organisa atiouudist usta STM, VM, THL Punainen: sisällön kehittämistä Sininen: teknistä kehittämista violetti: molempia Vihreä: muu Päivitetty 5.6.2017 Aikataulu Vastuuta ho Tarvittavat resurssit (alkuun voi laittaa ruksin, mutta kun suunnitelma

Lisätiedot

MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi. Mari Kaltemaa-Uurtamo 8.5.2014 1

MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi. Mari Kaltemaa-Uurtamo 8.5.2014 1 MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi Mari Kaltemaa-Uurtamo 8.5.2014 1 Miksi tarvitaan moniammatillista lähestymistapaa korkean riskin uhrien auttamiseen? Henkirikokset ja

Lisätiedot

Luomme edellytyksiä tulevaisuuden oppimiselle ja hyvinvoinnille

Luomme edellytyksiä tulevaisuuden oppimiselle ja hyvinvoinnille Luomme edellytyksiä tulevaisuuden oppimiselle ja hyvinvoinnille Ajankohtaista Lape - muutosohjelmassa Lape-muutosohjelma Yhdyspintaselvitystyön suositusten julkistus 7.2. Monitoimijaisen arvioinnin toimintamallin

Lisätiedot

Päihdepalveluja käyttävien perheiden huolet ja palvelukokemukset

Päihdepalveluja käyttävien perheiden huolet ja palvelukokemukset Päihdepalveluja käyttävien perheiden huolet ja palvelukokemukset Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.2013 Vanhempi tutkija Tuuli Pitkänen, A-klinikkasäätiö 1 Lasinen lapsuus: Hirviöt A-klinikkasäätiön

Lisätiedot

Mielen hyvinvoinnin edistäminen oppilaitoksissa

Mielen hyvinvoinnin edistäminen oppilaitoksissa Mielen hyvinvoinnin edistäminen oppilaitoksissa Sosiaali- ja terveysalan opettaja Jaana Kivipelto-Karjalainen Projektisuunnittelija Elina Korhonen Kehityspäällikkö Ulla Ruuskanen Mielen hyvinvointi projekti

Lisätiedot

MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi. Mari Kaltemaa-Uurtamo 27.8.2014 Hki

MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi. Mari Kaltemaa-Uurtamo 27.8.2014 Hki MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi Mari Kaltemaa-Uurtamo 27.8.2014 Hki 1 Miksi tarvitaan moniammatillista lähestymistapaa korkean riskin uhrien auttamiseen? Henkirikokset

Lisätiedot

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ

RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ 4.11.2013 Karoliina Taruvuori, apulaisjohtaja Riihimäen vankila Perusteet lapsi- ja perhetyölle Rikosseuraamuslaitoksessa YK:n lapsen oikeudet lapsella on oikeus

Lisätiedot

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN

SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN SUUNTA-MITTARI NUORILLE VANHEMMILLE Muutoksen arviointi yhdessä Kykyviisari Abilitator työpaja 17.5.2016 TAINA ERA JOHANNA MOILANEN 1 Nuorten vanhempien suunta työuralle-hanke Manner-Suomen ESR-ohjelma,

Lisätiedot

HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen / Porin perusturva /Mari Levonen

HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen / Porin perusturva /Mari Levonen HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen 13.2.17/ Porin perusturva /Mari Levonen Asiakasryhmät Henkilökohtaista budjetointia perheellisille aikuisille joilla on jokin kuormittava tekijä(t) elämässä Kuormittavia

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot