Suorituksia arvioitaessa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin näkökohtiin. - kokonaisuus on jäsennelty ja asiasisällöltään johdonmukainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suorituksia arvioitaessa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin näkökohtiin. - kokonaisuus on jäsennelty ja asiasisällöltään johdonmukainen"

Transkriptio

1 Fysiikka pyrkii ymmärtämään luonnon perusrakennetta, luonnonilmiöiden perusmekanismeja ja niiden säännönmukaisuuksia. Fysiikassa käsitteellinen tieto ja tietorakenteet pyritään ilmaisemaan mahdollisimman kattavina ja yleisinä. Kokeellinen menetelmä on fysiikan tiedon perusta, ja saavutettu tieto esitetään usein matemaattisina teoriarakenteina ja malleina. Malleilla on keskeinen asema myös kehitettäessä, sovellettaessa ja käytettäessä näin saavutettua tietoa. Fysiikan tiedonhankinnalle, tiedon esittämiselle ja sen soveltamiselle on tyypillistä teorian ja kokeellisuuden nivoutuminen toisiinsa. Fysiikan kokeessa arvioinnin kohteita ovat sekä fysikaalisen tiedon ymmärtäminen että tiedon soveltamisen taito lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Kokeessa arvioidaan myös kokelaan kokeellisen tiedonhankinnan ja käsittelyn taitoja. Näitä ovat mm. kokeensuunnittelu, yleisimpien mittavälineiden käytön hallinta, tulosten esittäminen ja tulkitseminen sekä johtopäätösten tekeminen. Luonnontieteiden ja teknologian alaan liittyviä ongelmia ratkaistaan käyttäen ja soveltaen fysiikan käsitteitä ja käsiterakenteita. Luovuutta ja kekseliäisyyttä osoittavat ratkaisut katsotaan erityisen ansiokkaiksi. Arviointiin vaikuttavat myös kokelaan vastausten selkeys, asiasisällön johdonmukaisuus ja jäsentyneisyys. Fysiikan tehtävän vastaus sisältää vastauksen perustelut, ellei tehtävänannossa ole toisin mainittu. Kokelas osaa yhdistellä tietoa ja soveltaa oppimaansa. Vastaus osoittaa, että kokelas on tunnistanut oikein fysikaalisen ilmiön ja tarkastelee tilannetta fysikaalisesti mielekkäällä tavalla. Kokelas osaa kuvata sovellettavan fysikaalisen mallin ja perustella, miksi mallia voidaan käyttää kyseisessä tehtävässä. Usein vastauksessa tarvitaan tilannekuvioita, voimakuvioita, kytkentäkaavioita tai graafista esitystä. Kuviot, kaaviot ja graafiset esitykset ovat selkeitä ja oppiaineen yleisten periaatteiden mukaisia. Voimakuviossa todelliset voimat erotetaan vektorikomponenteista selkeästi. Matemaattista käsittelyä edellyttävissä tehtävissä suureyhtälöt ja kaavat on perusteltu tavalla, joka osoittaa kokelaan hahmottaneen tilanteen, esimerkiksi lähtien jostain fysiikan peruslaista tai periaatteesta. Vastauksessa on esitetty tarvittavat laskut sekä muut riittävät perustelut ja lopputulos. Laskemista edellyttävissä osioissa suureyhtälö on ratkaistu kysytyn suureen suhteen, ja tähän suureyhtälöön on sijoitettu lukuarvot yksikköineen. Fysiikan kokeessa kaikki funktio, graafiset ja symboliset laskimet ovat sallittuja. Symbolisen laskimen avulla tehdyt ratkaisut hyväksytään, kunhan ratkaisusta käy ilmi, mihin tilanteeseen ja yhtälöihin ratkaisu symboleineen perustuu. Laskimen avulla voidaan ratkaista yhtälöitä ja tehdä päätelmiä kuvaajista tehtävänannon edellyttämällä tavalla.

2 FYSIIKAN YO-KOE - Osa reaalikoetta, jolloin koeaika 6 tuntia. Alkaa klo. 9.00, poistua saa klo ja päättyy klo Tarvittavat välineet: kirjoitus- ja piirustustarvikkeet (punaista väriä ei saa käyttää, varattu korjaajille), laskin sekä taulukko (tuodaan tarkistettavaksi kansliaan edellisenä arkipäivänä klo. 12). Mitään omia papereita ei saa tuoda! - Vastaa enintään 8 tehtävään. (Jos kokelas jättää arvosteltavaksi ainekohtaisen enimmäismäärän ylittävän määrän vastauksia, katsotaan kokeen muodostuvan niistä 8 vastauksesta, joiden pistesumma on pienin.) Opettaja arvostelee alustavasti kaikki vastaukset ja merkitsee niiden pistemäärät arvostelulomakkeeseen, yo-tarkastuslautakunta antaa lopulliset pisteet, jotka voivat poiketa opettajan antamista. Kokeen muodostavat tehtävät valitsee lautakunta. - Fysiikassa yhteensä 13 tehtävää, joista 11 ensimmäisestä voi saada 6 pistettä (Jos tehtävä on kaksi- tai useampiosainen (kohdat a, b jne.), vastataan molempiin tai kaikkiin osatehtäviin. Eri osatehtävät voivat olla painoarvoltaan erilaisia. Painotus voidaan esittää pisteinä tehtävänannossa.) ja viimeisistä mahdollisista "jokereista" voi saada 9 pistettä. (Kussakin kokeessa on 2 erityisen vaativaa jokeritehtävää. Jokeritehtävät merkitään tehtävänumeron edessä olevalla +-merkillä ja sijoitetaan sarjan loppuun. Jos kokeessa on kaksi jokeritehtävää, kumpaankin saa vastata.). - tehtävät 1 ja 2 sekoitus kaikista kursseista, ja toinen yleensä kuvaaja. - tehtävät syventäviin kursseihin (2-8) liittyviä "perustehtäviä". - tehtävät kursseja ja eri aineita yhdistäviä tai muuten "vaativampia" ja yleensä toinen kuvaaja. Kunkin reaaliaineen kokeessa on 1-4 oppiainerajat ylittävää tehtävää. Sekä tavallinen tehtävä että jokeritehtävä voivat olla oppiainerajat ylittäviä tehtäviä. Oppiainerajat ylittäviä tehtäviä ei merkitä erikseen, mutta tehtävänannolla pyritään ohjaamaan kokelasta käsittelemään tehtävää eri aineiden näkökulmista tai lukion aihekokonaisuuksien kannalta. - tehtävä +12 ja +13 jokereita, voivat olla mitä vaan. Vaatii tietoja koulukurssien ulkopuolelta, mutta 6 p. saa usein helpommin kuin tavallisesta tehtävästä.

3 - Kokelas merkitsee vastauksen otsikoksi tehtävän numeron, esim. 3, mutta ei itse tehtävää. Kokelas kirjoittaa ensimmäisen vastauksen kokoarkille alkaen ensimmäiseltä sivulta. Muut vastaukset voidaan kirjoittaa puoliarkeille. Kullekin arkille saa kirjoittaa vain yhden tehtävän suorituksen. Tarvittaessa saman tehtävän käsittelyä saa jatkaa toisella tyhjällä paperilla. Kokoarkin sisään liitetään muut suoritukset numerojärjestyksessä. Kokelaan on selvästi yliviivattava koetilanteessa ne suoritukset, joita hän ei halua arvosteltaviksi. Myös suoritusten luonnosteluun käytetyt paperit on yliviivattava. Suorituksia arvioitaessa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin näkökohtiin. Kypsyyttä osoittavan vastauksen tunnusmerkit: - kokonaisuus on jäsennelty ja asiasisällöltään johdonmukainen - tehtävän kannalta olennaisia tietoja on riittävästi; vastauksen pituus ja detaljitietojen määrä eivät sinänsä ole ansioita - syitä ja seurauksia tarkastellaan asianmukaisesti eri näkökulmista - esitetyt väitteet perustellaan selkeästi - asioiden käsittely ilmentää tietojen ja taitojen itsenäistä hallintaa ja kykyä niiden soveltamiseen - tehtäviin liittyviä aineistoja käytetään tarkoituksenmukaisesti - esitetyt tiedot asetetaan laajempiin asiayhteyksiin - erityisesti pohdiskelua edellyttävissä tehtävissä erotetaan tosiasiat, perustellut kannanotot ja mielipiteet. Heikon vastauksen tunnusmerkit: - suorituksessa on selviä asiavirheitä - ajatukset on ilmaistu epäselvästi tai epätarkasti - esitetyt tiedot osoittavat, että kokelas on käsittänyt tehtävän väärin, tai ovat muuten selvästi epäolennaisia - vastaus rakentuu pelkästään mielipiteiden varaan.

4 Kokeiden uusiminen - Hyväksytyn reaaliaineen kokeen saa uusia yhden kerran. Myös kokeen, josta lautakunta on antanut arvosanan laudatur, voi uusia. Jos tutkinnon ajallisesti hajautetusti suorittanut kokelas on uusinut reaaliaineen kokeen ennen ylioppilastutkintotodistuksen päiväämistä, todistukseen merkitään kokeen arvosanoista parempi. Sellaisesta hyväksytystä reaaliaineen kokeesta, jonka arvosanaa ei merkitä ylioppilastutkintotodistukseen, annetaan erillinen todistus. - Hylätyn reaaliaineen kokeen saa uusia kaksi kertaa. YLEISOHJEITA Hyvä reaalivastaus fysiikassa vaatii aina perustellun vastauksen riippumatta siitä, pyydetäänkö tehtävän annossa perustelemaan. ESSEE - sujuva asiateksti - tietojen yhdistelyä ja opitun soveltamista - jäsennelty - tyypillinen rakenne - ilmiöt - suureet - lait - teoria, mallit - sovellukset - piirrä aina myös kuvia ja liitä mukaan kaavoja GRAAFISET ESITYKSET - Tilannekuviot, voimakuviot, kytkentäkaaviot, kuvaajat jne. - Aina suotavia, usein välttämättömiä (esim. voimakuviot ovat oleellinen osa ratkaisun perustelua) - Harpin, viivoittimen sekä mm-paperin (saa kokeen valvojilta, kun pyytää) käyttö suotavaa. - Akseleiden yhteyteen merkittävä suuresymbolit ja yksiköt sekä järkevä skaalaus - Jos kuvaaja on pisteisiin sovitettu suora ja siitä otetaan pisteitä laskutehtävää varten, pisteet on otettava suoralta eikä suoran sivussa olevia havaintopisteitä.

5 - Interpolointi = kuvaajan avulla määritellään arvoja havaintopisteiden väliltä (kuten edellä). Ekstrapolointi = kuvaajan jatkaminen havaintopisteiden ääriarvojen ulkopuolelle. Ennen ekstrapolointia kannattaa varmistaa, voiko niin tehdä. - Sähköön liittyvissä tehtävissä piirrä aina kytkentäkaavio - Voimakuviot - mikä kappale (yleensä kaikki kappaleet voi korvata laatikolla) - kappaleen ja ympäristön väliset vuorovaikutukset voimat - voimavektoreiden piirtäminen - suunta - pituus - vaikutuspiste, vaikutussuora - komponentteihin jako tarvittaessa - kiihtyvyys- ja nopeusvektoreiden piirtäminen kuvioon - Merkintä v v t, tarkoittaa, että v esitetään t :n funktiona, eli x-akselina on t ja y- akselina v. - Kuvaajan yleiset virheet - puutteet koordinaatistossa (akselit, symbolit, yksiköt, jaotus jne.) - 1/2 p / kohta - graafinen tasoitus puuttuu -1 p - suoran kulmakertoimen määritys yksittäisistä pisteistä (ei suoralla) -1 p - koko, tarkkuus, yleinen huolimattomuus -1 p LASKENNALLISET TEHTÄVÄT tilanteen tarkastelu - ilmiön tunnistaminen - kuvioiden piirto - annetut arvot, suureet ja lait kirjataan ylös - vektoriyhtälö koord:n valinta skalaariyhtälö laskeminen - pyritään suureyhtälömuotoiseen ratkaisuun - lukuarvosijoitukset yksikköineen - tuloksen tarkastelu - tuloksen järkevyys - pyöristys

6 yleisiä laskuissa esiintyviä virheitä - pieni laskuvirhe -1/3 p - laskuvirhe, epämielekäs tulos vähintään -1 p - vastauksessa yksi merkitsevä numero liikaa -0 p - karkeampi pyöristysvirhe -1 p - laskuissa käytetty pyöristettyjä välituloksia -2/3 p - sijoitettu kaavaan väärä numero -1 p - kaavavirhe vähintään -2 p - lukuarvosijoitukset puuttuvat -1 p - yksiköt puuttuvat vähintään -1 p - täysin kaavaton esitys vähintään -3 p Suureyhtälö on aina ratkaistava kysytyn suureen suhteen, lukuarvot yksikköineen sijoitetaan vasta saatuun lausekkeeseen, muuten vähintään -2 p Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella, ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi pisteiksi.

- Suoritukset tarkastaa ja alustavasti arvostelee (esteetön) asianomaisen aineen opettaja.

- Suoritukset tarkastaa ja alustavasti arvostelee (esteetön) asianomaisen aineen opettaja. FYSIIKAN YO-KOKEEN RAKENNE - Osa reaalikoetta, jolloin koeaika 6 tuntia. Alkaa klo. 9.00, poistua saa klo. 1.00 ja päättyy klo. 15.00 - Tarvittavat välineet: kirjoitus- ja piirustustarvikkeet (punaista

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 5.6.2015 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin sähköisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden sähköisten kokeiden määräykset sisältävät

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN DIGITAALISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN DIGITAALISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET REAALIAINEIDEN DIGITAALISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 10.3.2017 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin digitaalisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden digitaalisten kokeiden määräykset

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO SYKSY 2015 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY 2015 Kuullunymmärtämiskokeet Maanantai 7.9.2015 Toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä Ruotsi A- ja

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO KEVÄT 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET KEVÄT 2016 KIRJALLISET KOKEET klo 9.00-15.00 (-17.00) Paikalla oltava 30 minuuttia ennen kokeen alkua. Perjantai 12.2.2016

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN EURAJOEN LUKIO SYKSY 2014 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Syksyn 2014 koepäivät KAIKKIIN KOKEISIIN SAAVUTTAVA 30 MINUUTTIA ENNEN KOKEEN ALKUA! Aikataulut löytyvät myös lukion Peda.netin

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 6.9.2016 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin sähköisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden sähköisten kokeiden määräykset sisältävät

Lisätiedot

LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS

LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS Yo-kokeessa käytettävät laskimet ja taulukkokirjat on tuotava aikuislukion kansliaan tarkistettavaksi viimeistään yo-koetta edeltävänä päivänä kello 18 mennessä. Jos

Lisätiedot

Kokeessa: 15 tehtävää, joista valitaan 10 ja vain kymmenen - valintaan kannattaa kiinnittää huomiota!!! (Tehtävien valintaa olemme harjoitelleet!

Kokeessa: 15 tehtävää, joista valitaan 10 ja vain kymmenen - valintaan kannattaa kiinnittää huomiota!!! (Tehtävien valintaa olemme harjoitelleet! Matematiikan yo-kirjoitukset Kokeessa: 15 tehtävää, joista valitaan 10 ja vain kymmenen - valintaan kannattaa kiinnittää huomiota!!! (Tehtävien valintaa olemme harjoitelleet!) Pitkän matematiikan kokeessa

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO KEVÄT 2017 YLIOPPILASKIRJOITUKSET KEVÄT 2017 KUULLUNYMMÄRTÄMISKOKEET Tiistai 14.2.2017 Vieras kieli, pitkä oppimäärä Englanti klo 9:00 Paikalla oltava 30

Lisätiedot

Ohjeita fysiikan ylioppilaskirjoituksiin

Ohjeita fysiikan ylioppilaskirjoituksiin Ohjeita fysiikan ylioppilaskirjoituksiin Kari Eloranta 2016 Jyväskylän Lyseon lukio 11. tammikuuta 2016 Kokeen rakenne Fysiikan kokeessa on 13 tehtävää, joista vastataan kahdeksaan. Tehtävät 12 ja 13 ovat

Lisätiedot

LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS

LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS Yo-kokeessa käytettävät laskimet ja taulukkokirjat on tuotava aikuislukion kansliaan tarkistettavaksi viimeistään yo-koetta edeltävänä päivänä kello 18 mennessä. Jos

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET Määräys Päivämäärä 30.9.2011 REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET Reaaliaineiden kokeiden määräykset sisältävät ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta annettuun asetukseen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET

REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET Määräys Päivämäärä 20.1.2006 REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET Ylioppilastutkintolautakunnan reaaliaineiden kokeiden määräykset ja ohjeet sisältävät ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun

Lisätiedot

Kurssikohtaiset huomiot

Kurssikohtaiset huomiot Biologian reaalikoe Kaksitoista tehtävää, vastataan kahdeksaan (8). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajatkin (Ke, Ge) ylittäviä. Vastaa kaikkiin kahdeksaan

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE

ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ERITASOISTEN SUORITUSTEN TUNTOMERKKEJÄ o pistettä vastaus ei täytä tehtävänantoa vastaus osoittaa, että kokelas ei ole ymmärtänyt lukemaansa vastauksessa ei ole tehtävän edellyttämiä

Lisätiedot

Reaalikoe/Fysiikan ja kemian yo-ohjeita 2007

Reaalikoe/Fysiikan ja kemian yo-ohjeita 2007 Reaalikoe/Fysiikan ja kemian yo-ohjeita 2007 Yleisohjeita Laskimien muisti tyhjennettävä. Kun tuot tarkastettavaksi laskimen, jonka muistin tyhjentäminen on monimutkaista laita laskimen mukana muistin

Lisätiedot

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN YO-KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN YO-KOKEEN MÄÄRÄYKSET MATEMATIIKAN DIGITAALISEN YO-KOKEEN MÄÄRÄYKSET Matematiikan kokeen määräykset koskevat ensimmäisen kerran kevään 2019 tutkintoa Riihimäen lukio Heini Eveli 9.1.2019 MATEMATIIKAN YLIOPPILASKOE Pitkän matematiikan

Lisätiedot

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN http://www.ylioppilastutkinto.fi AJANKOHTA Tarkista päivämäärä YTL:n sivuilta (ks. osoite yllä). Keskiviikko 28.9.2016. Koe kestää klo 9.00-15.00. PAIKKA Tarkista

Lisätiedot

MATEMATIIKAN YLIOPPILASKOE INFO JA PRELIMINÄÄRI

MATEMATIIKAN YLIOPPILASKOE INFO JA PRELIMINÄÄRI MATEMATIIKAN YLIOPPILASKOE INFO JA PRELIMINÄÄRI KOKEESEEN VALMISTAUTUMINEN Testaa, että saat omat koneesi abittiin Jos käytät kokeessa omaa laskinta tai talukkokirjaa, tuo ne tarkistettaviksi ennen koetta

Lisätiedot

Reaalikoe Fysiikan ja kemian yo-ohjeita

Reaalikoe Fysiikan ja kemian yo-ohjeita Reaalikoe Fysiikan ja kemian yo-ohjeita Yleisohjeita Laskimet ja taulukot on tuotava tarkastettaviksi vähintään vuorokautta (24h) ennen kirjoituspäivää kansliaan. Laskimien muisti on tyhjennettävä. Jos

Lisätiedot

Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh)

Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh) Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh) ylittäviä. Vastaa kaikkiin kuuteen tehtävään nolla pistettä

Lisätiedot

Digitaaliset fysiikan ja kemian kokeet. Tiina Tähkä Kemian jaoksen jäsen 2.2.2015

Digitaaliset fysiikan ja kemian kokeet. Tiina Tähkä Kemian jaoksen jäsen 2.2.2015 Digitaaliset fysiikan ja kemian kokeet Tiina Tähkä Kemian jaoksen jäsen 2.2.2015 DIGABI ylioppilastutkinnon sähköistämisprojekti Mitä tiedämme nyt fysiikan ja kemian kokeista? Koe suoritetaan suljetussa

Lisätiedot

Matematiikan yo-ohjeita 2007

Matematiikan yo-ohjeita 2007 Matematiikan yo-ohjeita 2007 Yleisohjeita Laskimet ja taulukot tuotava tarkastettaviksi vähintään vuorokautta ennen kirjoituspäivää kansliaan. Laskimien muisti tyhjennettävä. Kun tuot tarkastettavaksi

Lisätiedot

Digitaaliset kemian kokeet. Tiina Tähkä Kemian jaoksen jäsen

Digitaaliset kemian kokeet. Tiina Tähkä Kemian jaoksen jäsen Digitaaliset kemian kokeet Tiina Tähkä Kemian jaoksen jäsen 19.3.2015 DIGABI ylioppilastutkinnon sähköistämisprojekti Mitä tiedämme nyt fysiikan ja kemian kokeista? Koe suoritetaan suljetussa ympäristössä

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET Määräys Päivämäärä 27.5.2011 MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET Matematiikan kokeen määräykset sisältävät lukiolakiin, ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta annettuun

Lisätiedot

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN KOKEEN MÄÄRÄYKSET MATEMATIIKAN DIGITAALISEN KOKEEN MÄÄRÄYKSET 5.10.2018 Matematiikan digitaalisen kokeen määräykset sisältävät lukiolakiin, ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta annettuun

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi n päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

Matematiikan ylioppilaskirjoitusohjeita

Matematiikan ylioppilaskirjoitusohjeita Yo-kirjoitusohjeita p. 1/5 Matematiikan ylioppilaskirjoitusohjeita Tarkemmat ohjeet löytyvät YTL:n sivuilta Yo-kirjoitusohjeita p. 2/5 Tehtävät 15 tehtävää, jotka tulevat pakollisista ja valtakunnallisista

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

Fysiikan perusteet. SI-järjestelmä. Antti Haarto 21.05.2012. www.turkuamk.fi

Fysiikan perusteet. SI-järjestelmä. Antti Haarto 21.05.2012. www.turkuamk.fi Fysiikan perusteet SI-järjestelmä Antti Haarto 21.05.2012 Fysiikka ja muut luonnontieteet Ihminen on aina pyrkinyt selittämään havaitsemansa ilmiöt Kreikkalaiset filosofit pyrkivät selvittämään ilmiöt

Lisätiedot

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN AJANKOHTA http://www.ylioppilastutkinto.fi Tarkista päivp ivämäärä YTL:n sivuilta (ks. osoite yllä). Koe kestää klo 9.00-15.00. PAIKKA Tarkista kirjoitustila

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2019

YLIOPPILAS KEVÄT 2019 YLIOPPILAS KEVÄT 2019 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille

Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille Ennen koetta Jos sairastut, ilmoita koululle mahdollisimman pian (Panu Kela 044 7039388, Kanslia 050 3166510) Myöhästyneet otetaan yleensä kirjoittamaan, jos

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET Määräys Päivämäärä 13.12.2013 MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET Matematiikan kokeen määräykset sisältävät lukiolakiin, ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta annettuun

Lisätiedot

LII vanhempainilta 7.5.2013

LII vanhempainilta 7.5.2013 LII vanhempainilta 7.5.2013 Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon hajauttaminen Tutkinto

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot

Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit

Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit Jukka Sorjonen sorjonen.jukka@gmail.com 28. syyskuuta 2016 Jukka Sorjonen (Jyväskylän Normaalikoulu) Mallit ja laskun vaiheet 28. syyskuuta 2016 1 / 22 Hieman kertausta

Lisätiedot

YO-info. Syksy 2017 Lammin lukio

YO-info. Syksy 2017 Lammin lukio YO-info Syksy 2017 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 1 YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 25.9.2017 MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit

Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit Jukka Sorjonen sorjonen.jukka@gmail.com 26. syyskuuta 2016 Jukka Sorjonen (Jyväskylän Normaalikoulu) Mallit ja laskun vaiheet 26. syyskuuta 2016 1 / 14 Hieman kertausta

Lisätiedot

a) Sievennä lauseke 1+x , kun x 0jax 1. b) Aseta luvut 2, 5 suuruusjärjestykseen ja perustele vastauksesi. 3 3 ja

a) Sievennä lauseke 1+x , kun x 0jax 1. b) Aseta luvut 2, 5 suuruusjärjestykseen ja perustele vastauksesi. 3 3 ja 1 YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 1.10.2018 MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ.3.07 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Tutkintoaineen sensorikokous on hyväksynyt seuraavat hyvän vastauksen piirteet. Hyvästä suorituksesta näkyy, miten vastaukseen on päädytty.

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 6.3.08 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ Merkitään f(x) =x 3 x. Laske a) f( 2), b) f (3) ja c) YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ Merkitään f(x) =x 3 x. Laske a) f( 2), b) f (3) ja c) YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 1 YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 26.3.2018 MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 4.9.09 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa-antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET 23.8.2016 Matematiikan kokeen määräykset sisältävät lukiolakiin, ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta annettuun asetukseen perustuvaa

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

Aluksi. 1.1. Kahden muuttujan lineaarinen yhtälö

Aluksi. 1.1. Kahden muuttujan lineaarinen yhtälö Aluksi Matematiikan käsite suora on tarkalleen sama asia kuin arkikielen suoran käsite. Vai oliko se toisinpäin? Matematiikan luonteesta johtuu, että sen soveltaja ei tyydy pelkkään suoran nimeen eikä

Lisätiedot

MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut:

MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut: MAB - Harjoitustehtävien ratkaisut: Funktio. Piirretään koordinaatistoakselit ja sijoitetaan pisteet:. a) Funktioiden nollakohdat löydetään etsimällä kuvaajien ja - akselin leikkauspisteitä. Funktiolla

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 24.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 24.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 4.9.04 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN

MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, 4 osp Pakollinen tutkinnon osa osaa tehdä peruslaskutoimitukset, toteuttaa mittayksiköiden muunnokset ja soveltaa talousmatematiikkaa

Lisätiedot

TE4 terveystiedon abikurssi

TE4 terveystiedon abikurssi TE4 terveystiedon abikurssi Arkadian yhteislyseo Valmistautuminen, tehtävät ja vastaaminen Terveystiedon jäsentelymallit Tärkeää terveystiedon vastauksissa Täsmällinen ja oikea käsitteiden käyttö, terminologia

Lisätiedot

Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa

Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa Koe on kaksiosainen: siihen kuuluvat tekstitaidon koe ja esseekoe. Tekstitaidon kokeen arvioinnissa painottuu lukutaito ja esseekokeessa kirjoitustaito. Kokeet järjestetään eri päivinä: esimerkiksi tänä

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ YLIOPPILSTUTKINTO- LUTKUNT..7 MTEMTIIKN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ -osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät. Tehtävät arvostellaan pistein. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän alla olevaan ruudukkoon.

Lisätiedot

YO-info. Kevät 2018 Lammin lukio

YO-info. Kevät 2018 Lammin lukio YO-info Kevät 2018 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut:

MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut: MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut: 1 Funktio 1.1 Piirretään koordinaatistoakselit ja sijoitetaan pisteet: 1 1. a) Funktioiden nollakohdat löydetään etsimällä kuvaajien ja - akselin leikkauspisteitä.

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 18.3.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 18.3.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 8..05 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

Käy vastaamassa kyselyyn kurssin pedanet-sivulla (TÄRKEÄ ensi vuotta ajatellen) Kurssin suorittaminen ja arviointi: vähintään 50 tehtävää tehtynä

Käy vastaamassa kyselyyn kurssin pedanet-sivulla (TÄRKEÄ ensi vuotta ajatellen) Kurssin suorittaminen ja arviointi: vähintään 50 tehtävää tehtynä Käy vastaamassa kyselyyn kurssin pedanet-sivulla (TÄRKEÄ ensi vuotta ajatellen) Kurssin suorittaminen ja arviointi: vähintään 50 tehtävää tehtynä (vihkon palautus kokeeseen tullessa) Koe Mahdolliset testit

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

Kon Hydrauliikka ja pneumatiikka Tutkimustehtävät - info

Kon Hydrauliikka ja pneumatiikka Tutkimustehtävät - info Kon-41.3023 Hydrauliikka ja pneumatiikka Tutkimustehtävät - info 1. Yleistä - Hydrauliikan ja Pneumatiikan tutkimustehtävät ja niihin sisältyvät laboratorioharjoitukset tehdään neljän (4) hengen ryhmissä,

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 24.9.2019 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa-antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto Lyseossa. Info

Ylioppilastutkinto Lyseossa. Info Ylioppilastutkinto Lyseossa Info 2.2.2016 Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto saliin alkaa klo 8.30. Eväät, välineet ja vaatteet

Lisätiedot

OHJEITA TYÖSELOSTUKSEN LAATIMISEEN

OHJEITA TYÖSELOSTUKSEN LAATIMISEEN OHJEITA TYÖSELOSTUKSEN LAATIMISEEN Raportointi kuuluu tärkeänä osana jokaisen fyysikon työhön riippumatta siitä työskenteleekö hän tutkijana yliopistossa, opettajana koulussa vai teollisuuden palveluksessa.

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com Yksilöllisen oppimisen menetelmä Yksilöllisen oppimisen menetelmä Tarve menetelmän takana: http://youtu.be/dep6mcnbh_c Oman oppimisen omistaminen Opettajan tietyt raamit toiminnalle Oman oppimisen omistaminen

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään VPK:n talolla Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa). Keväällä

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 6.3.09 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

Sarake 1 Sarake 2 Sarake 3 Sarake 4. Vahvistumisen jälkeen tavaran hinta on 70. Uusi tilavuus on

Sarake 1 Sarake 2 Sarake 3 Sarake 4. Vahvistumisen jälkeen tavaran hinta on 70. Uusi tilavuus on AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE 1/5 TEHTÄVÄOSA / Ongelmanratkaisu 1.6. 2017 TEHTÄVÄOSA ONGELMANRATKAISU Vastaa kullekin tehtävälle varatulle ratkaisusivulle. Vastauksista tulee selvitä tehtävien

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

Kokelaan sukunimi ja kaikki etunimet selväsi kirjoitetuna. Kaava 1 b =2a 2 b =0,5a 3 b =1,5a 4 b = 1a. 4 5 b =4a 6 b = 5a

Kokelaan sukunimi ja kaikki etunimet selväsi kirjoitetuna. Kaava 1 b =2a 2 b =0,5a 3 b =1,5a 4 b = 1a. 4 5 b =4a 6 b = 5a 1 YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 28.9.2016 MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5) Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa)

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 26..208 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO

LAUTTAKYLÄN LUKIO LAUTTAKYLÄN LUKIO 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella, ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi. Fysiikan koe 30.3.2016 Hyvän vastauksen piirteitä

Tehtävän eri osat arvostellaan 1/3 pisteen tarkkuudella, ja loppusumma pyöristetään kokonaisiksi. Fysiikan koe 30.3.2016 Hyvän vastauksen piirteitä FYSIIKAN KOE 30.3.2016 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa arvostelussa käytettävistä

Lisätiedot

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Älä Tutkinnon muuta perustyylidiaa rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015 LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2014 2015 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN KOKEET

REAALIAINEIDEN KOKEET REAALIAINEIDEN KOKEET YLEISTÄ REAALIKOKEESTA Reaalikokeessa kirjoitat yhden valitsemasi reaaliaineen kokeen. Kokeet jakautuvat kahdelle koepäivälle alla olevan taulukon mukaisesti. Taulukossa on myös esillä

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE Ole ajoissa paikalla, takakansi s.4 Liikenne-este, myöhästyminen s.2 Sairastuminen s.2 816 46560, 046-8771433, 046-8771398 ESPOONLAHDEN LUKIO

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Jyväskylän Lyseon lukio ABI-INFO Osmo Polas

Jyväskylän Lyseon lukio ABI-INFO Osmo Polas ABI-INFO 15.11.2016 Osmo Polas Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkintoon kuuluu vähintään

Lisätiedot

Fysiikan kokeessa on 11 tehtävää, joista kokelas vastaa enintään seitsemään tehtävään. Kokeen maksimipistemäärä on 120 pistettä.

Fysiikan kokeessa on 11 tehtävää, joista kokelas vastaa enintään seitsemään tehtävään. Kokeen maksimipistemäärä on 120 pistettä. 30.1.2018 Tiedote fysiikan opettajille ja opiskelijoille Fysiikan digitaalinen ylioppilaskoe Fysiikan digitaalinen ylioppilaskoe ja rjesteta a n ensimma isen kerran syksylla 2018. Ta ssa tiedotteessa on

Lisätiedot

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä.

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä. Ylioppilastutkinto Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto alkaa klo 8.30. Eväät tarkistetaan ennen saliin menoa. Rehtori ilmoittaa ennen

Lisätiedot

Abit 2016 valmennus 2.9.2015

Abit 2016 valmennus 2.9.2015 Abit 2016 valmennus 2.9.2015 1 Abivalmennustilaisuudet v 1. osa ke 29.4.2015 klo 12.55 v 2. osa ke 2.9.2015 klo 12.55 13.55 v 3. osa ke 28.10.2015 klo 12.55 13.55 v 4. osa ke 13.1.2016 klo 12.55 13.55

Lisätiedot

Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden

Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ.9.013 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2013 2014

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2013 2014 LAUTTAKYLÄN LUKIO 2013 2014 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2013 2014 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

4 / 2013 TI-NSPIRE CAS TEKNOLOGIA LUKIOSSA. T3-kouluttajat: Olli Karkkulainen ja Markku Parkkonen

4 / 2013 TI-NSPIRE CAS TEKNOLOGIA LUKIOSSA. T3-kouluttajat: Olli Karkkulainen ja Markku Parkkonen 4 / 2013 TI-NSPIRE CAS TEKNOLOGIA LUKIOSSA T3-kouluttajat: Olli Karkkulainen ja Markku Parkkonen 1 2 TI-Nspire CX CAS kämmenlaite kevään 2013 pitkän matematiikan kokeessa Tehtävä 1. Käytetään komentoa

Lisätiedot