Kokeessa: 15 tehtävää, joista valitaan 10 ja vain kymmenen - valintaan kannattaa kiinnittää huomiota!!! (Tehtävien valintaa olemme harjoitelleet!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokeessa: 15 tehtävää, joista valitaan 10 ja vain kymmenen - valintaan kannattaa kiinnittää huomiota!!! (Tehtävien valintaa olemme harjoitelleet!"

Transkriptio

1

2 Matematiikan yo-kirjoitukset Kokeessa: 15 tehtävää, joista valitaan 10 ja vain kymmenen - valintaan kannattaa kiinnittää huomiota!!! (Tehtävien valintaa olemme harjoitelleet!) Pitkän matematiikan kokeessa voidaan antaa 1 2 ns. tähtitehtävää, jotka vaativat laajempaa tai syvällisempää käsittelyä kuin muut tehtävät. Tähtitehtävät merkitään tehtävänumeron edessä olevalla tähdellä, ja ne sijoitetaan tehtäväsarjan loppuun.

3 Koetehtävät ylioppilastutkintolautakunta pyrkii sijoittamaan likimääräiseen vaikeusjärjestykseen helpoimmasta vaativimpaan. Syventävien kurssien tehtävät sijoitetaan kuitenkin yleensä niiden vaikeusasteesta riippumatta tehtäväsarjan loppuun ennen tähtitehtäviä.

4 KOETARVIKKEET Lukio antaa paperit valmiina kokelaille. Kirjoitus- ja piirustusvälineenä käytetään lyijykynää, jonka jälki on vaivattomasti luettavissa (HB tai nro 2). Vain piirroksissa on lupa käyttää värikyniä. Punakynää saa kuitenkin käyttää vain opettaja arvostellessaan valmistavasti suoritukset.

5 Vapaamuotoisia lyhenteitä tulee välttää, koska lautakunnan sensorit eivät voi olla tietoisia kaikista eri kouluissa käytetyistä omista lyhenteistä. Sen sijaan suositeltavia ovat standardoidut ja oppikirjoissa esiintyvät loogiset merkit, samoin ainakin muutaman sanan mittaiset selitykset tai perustelut sekä piirrokset ja näihin perustuvat huomautukset.

6 Silloin, kun tehtävän ratkaisu olennaisesti perustuu laskimen käyttöön, on syytä merkitä paperille ainakin käytetyt lähtöarvot, oleelliset välivaiheet, mahdollinen iterointi ja tulos tehtävän kannalta mielekkäässä muodossa. Erityisiä selityksiä laskimen käytöstä ei kuitenkaan tarvita silloin, kun on kyse vähäisestä tehtävän suoritukseen liittyvästä osasta, esimerkiksi likiarvon laskemisesta, tai laskimissa yleisesti olevista valmiista toiminnoista, esimerkkinä tilastollisten aineistojen tunnuslukujen laskeminen.

7 Jos tehtävä edellyttää numeroarvon, esimerkiksi jonkin alueen alan tai kulman suuruuden, ilmoittamista eikä tehtävässä toisin mainita, on yleensä ilmoitettava sekä ns. tarkka arvo eli neliöjuuria, logaritmeja tms. sisältävä vastaus että sellainen likiarvo, jota voidaan verrata kuvioon mahdollisten virheiden löytämiseksi tai kysytyn suureen suuruusluokan toteamiseksi. Laskimien antamat moninumeroiset arvot on tällöin syytä ensin viedä laskimen muistien avulla loppuun saakka pyöristämättä ja sen jälkeen kirjoittaa sopivasti pyöristetty lopputulos, joka on sopusoinnussa tehtävässä annettujen lukujen tarkkuuden kanssa.

8 Jos suoritus on epäselvä, sekava tai huomattavan epäsiisti, sen pistemäärää voidaan alentaa. Alentamisen syy on tällöin merkittävä koepaperiin. Samoin merkitään perustelu, jos pistemäärää on alennettu suorituksen huomattavan monimutkaisuuden, kömpelyyden, esityksen niukkuuden tms. syyn takia.

9 Vähäiset laskuvirheet eivät sanottavasti alenna suorituksesta annettavaa pistemäärää, paitsi seuraavissa tapauksissa: virhe on ollut aivan suorituksen alussa, virheen johdosta tehtävä on luonteeltaan muuttunut, virheestä on seurannut ilmeisen virheellinen tai mahdoton tulos, tehtävän tarkoituksena on ollut testata kokelaan kykyä suorittaa virheettömästi laskutoimituksia.

10 Ensimmäinen tehtävä konseptille, muut yksittäisille papereille Samaa tehtävää voi laskea molemmille puolille paperia - ei kuitenkaan kahta eri tehtävää samalle paperille Ellei kokelas käsittele tehtävää 1, kootaan suoritukset vain nimi-tiedot sisältävän kokoarkin sisään. Kokelaan on selvästi yliviivattava koetilanteessa ne suoritukset, joita hän ei halua arvosteltaviksi.

11 YO-kokeessa täytetään myös alla olevan kaltainen lappu

12 Laskuihin selkeästi välivaiheet Lue huolellisesti, mitä tehtävässä loppujen lopuksi kysytään ja myös se, jos tehtävässä sanotaan, millä tarkkuudella vastaus ilmoitetaan Vastaus selkeästi näkyviin

13 Muistathan Kokeessa aikaa on 6 tuntia Vaikka tulisi hetki, jolloin tuntuu ettei enää mitään annettavaa ko. kokeeseen, niin odota jonkin aikaa - voit oivaltaa vielä vaikka mitä Kannattaa yrittää kymmentä tehtävää Huolellisuutta - tarkista laskut...

14 Laskin ja taulukkokirja jäävät siis tarkistettavaksi, tapaatte jälleen kirjoituksissa :) Muista myös muut välineet, kuten esimerkiksi viivoittimen, kolmioviivaimen niin ja harpin

15

16 annepuumala.wordpress.com/ Nyt toivon vain sitä, että pääsette itse asettamiinne tavoitteisiin - tuolloin minäkin olen tyytyväinen

17

18

Kurssikohtaiset huomiot

Kurssikohtaiset huomiot Biologian reaalikoe Kaksitoista tehtävää, vastataan kahdeksaan (8). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajatkin (Ke, Ge) ylittäviä. Vastaa kaikkiin kahdeksaan

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET Määräys Päivämäärä 27.5.2011 MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET Matematiikan kokeen määräykset sisältävät lukiolakiin, ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta annettuun

Lisätiedot

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN http://www.ylioppilastutkinto.fi AJANKOHTA Tarkista päivämäärä YTL:n sivuilta (ks. osoite yllä). Keskiviikko 28.9.2016. Koe kestää klo 9.00-15.00. PAIKKA Tarkista

Lisätiedot

LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS

LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS Yo-kokeessa käytettävät laskimet ja taulukkokirjat on tuotava aikuislukion kansliaan tarkistettavaksi viimeistään yo-koetta edeltävänä päivänä kello 18 mennessä. Jos

Lisätiedot

LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS

LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS LASKINTEN JA TAULUKOIDEN TARKISTUS Yo-kokeessa käytettävät laskimet ja taulukkokirjat on tuotava aikuislukion kansliaan tarkistettavaksi viimeistään yo-koetta edeltävänä päivänä kello 18 mennessä. Jos

Lisätiedot

Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh)

Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh) Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh) ylittäviä. Vastaa kaikkiin kuuteen tehtävään nolla pistettä

Lisätiedot

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN KOKEEN MÄÄRÄYKSET MATEMATIIKAN DIGITAALISEN KOKEEN MÄÄRÄYKSET 5.10.2018 Matematiikan digitaalisen kokeen määräykset sisältävät lukiolakiin, ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta annettuun

Lisätiedot

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN AJANKOHTA http://www.ylioppilastutkinto.fi Tarkista päivp ivämäärä YTL:n sivuilta (ks. osoite yllä). Koe kestää klo 9.00-15.00. PAIKKA Tarkista kirjoitustila

Lisätiedot

Matematiikan ylioppilaskirjoitusohjeita

Matematiikan ylioppilaskirjoitusohjeita Yo-kirjoitusohjeita p. 1/5 Matematiikan ylioppilaskirjoitusohjeita Tarkemmat ohjeet löytyvät YTL:n sivuilta Yo-kirjoitusohjeita p. 2/5 Tehtävät 15 tehtävää, jotka tulevat pakollisista ja valtakunnallisista

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET Määräys Päivämäärä 13.12.2013 MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET Matematiikan kokeen määräykset sisältävät lukiolakiin, ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta annettuun

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET MATEMATIIKAN KOKEEN MÄÄRÄYKSET 23.8.2016 Matematiikan kokeen määräykset sisältävät lukiolakiin, ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta annettuun asetukseen perustuvaa

Lisätiedot

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN YO-KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN YO-KOKEEN MÄÄRÄYKSET MATEMATIIKAN DIGITAALISEN YO-KOKEEN MÄÄRÄYKSET Matematiikan kokeen määräykset koskevat ensimmäisen kerran kevään 2019 tutkintoa Riihimäen lukio Heini Eveli 9.1.2019 MATEMATIIKAN YLIOPPILASKOE Pitkän matematiikan

Lisätiedot

YO-info. Syksy 2017 Lammin lukio

YO-info. Syksy 2017 Lammin lukio YO-info Syksy 2017 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

Reaalikoe Fysiikan ja kemian yo-ohjeita

Reaalikoe Fysiikan ja kemian yo-ohjeita Reaalikoe Fysiikan ja kemian yo-ohjeita Yleisohjeita Laskimet ja taulukot on tuotava tarkastettaviksi vähintään vuorokautta (24h) ennen kirjoituspäivää kansliaan. Laskimien muisti on tyhjennettävä. Jos

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO SYKSY 2015 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY 2015 Kuullunymmärtämiskokeet Maanantai 7.9.2015 Toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä Ruotsi A- ja

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO KEVÄT 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET KEVÄT 2016 KIRJALLISET KOKEET klo 9.00-15.00 (-17.00) Paikalla oltava 30 minuuttia ennen kokeen alkua. Perjantai 12.2.2016

Lisätiedot

YO-info. Kevät 2018 Lammin lukio

YO-info. Kevät 2018 Lammin lukio YO-info Kevät 2018 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN EURAJOEN LUKIO SYKSY 2014 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Syksyn 2014 koepäivät KAIKKIIN KOKEISIIN SAAVUTTAVA 30 MINUUTTIA ENNEN KOKEEN ALKUA! Aikataulut löytyvät myös lukion Peda.netin

Lisätiedot

MATEMATIIKAN YLIOPPILASKOE INFO JA PRELIMINÄÄRI

MATEMATIIKAN YLIOPPILASKOE INFO JA PRELIMINÄÄRI MATEMATIIKAN YLIOPPILASKOE INFO JA PRELIMINÄÄRI KOKEESEEN VALMISTAUTUMINEN Testaa, että saat omat koneesi abittiin Jos käytät kokeessa omaa laskinta tai talukkokirjaa, tuo ne tarkistettaviksi ennen koetta

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

Reaalikoe/Fysiikan ja kemian yo-ohjeita 2007

Reaalikoe/Fysiikan ja kemian yo-ohjeita 2007 Reaalikoe/Fysiikan ja kemian yo-ohjeita 2007 Yleisohjeita Laskimien muisti tyhjennettävä. Kun tuot tarkastettavaksi laskimen, jonka muistin tyhjentäminen on monimutkaista laita laskimen mukana muistin

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO KEVÄT 2017 YLIOPPILASKIRJOITUKSET KEVÄT 2017 KUULLUNYMMÄRTÄMISKOKEET Tiistai 14.2.2017 Vieras kieli, pitkä oppimäärä Englanti klo 9:00 Paikalla oltava 30

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASTUTKINNON KOKEISIIN

OHJEITA YLIOPPILASTUTKINNON KOKEISIIN OHJEITA YLIOPPILASTUTKINNON KOKEISIIN Ennen koetta Taulukot ja laskimet 2 pv ennen klo 15.00 mennessä tarkastettaviksi kansliaan Päätä käytätkö koulun konetta vai omaa konetta sähk. yo-kirj (sa,sc, ff

Lisätiedot

YO-info. Syksy 2018 Lammin lukio

YO-info. Syksy 2018 Lammin lukio YO-info Syksy 2018 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET Määräys Päivämäärä 30.9.2011 REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET Reaaliaineiden kokeiden määräykset sisältävät ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta annettuun asetukseen

Lisätiedot

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä.

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä. Ylioppilastutkinto Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto alkaa klo 8.30. Eväät tarkistetaan ennen saliin menoa. Rehtori ilmoittaa ennen

Lisätiedot

KEVÄT 2015. Jarkko Koponen/ VYK 31.8.2015 1

KEVÄT 2015. Jarkko Koponen/ VYK 31.8.2015 1 KEVÄT 2015 31.8.2015 1 Lukion opiskelija kokeen pakolliset kurssit opiskeltu jos vieraassa kielessä ei ole pakollisia kursseja, riittää 3 kurssia Tehtävät perustuvat lukion pakollisiin ja syventäviin kursseihin

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto Lyseossa. Info

Ylioppilastutkinto Lyseossa. Info Ylioppilastutkinto Lyseossa Info 2.2.2016 Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto saliin alkaa klo 8.30. Eväät, välineet ja vaatteet

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE Ole ajoissa paikalla, takakansi s.4 Liikenne-este, myöhästyminen s.2 Sairastuminen s.2 816 46560, 046-8771433, 046-8771398 ESPOONLAHDEN LUKIO

Lisätiedot

Matematiikan yo-ohjeita 2007

Matematiikan yo-ohjeita 2007 Matematiikan yo-ohjeita 2007 Yleisohjeita Laskimet ja taulukot tuotava tarkastettaviksi vähintään vuorokautta ennen kirjoituspäivää kansliaan. Laskimien muisti tyhjennettävä. Kun tuot tarkastettavaksi

Lisätiedot

Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille

Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille Ennen koetta Jos sairastut, ilmoita koululle mahdollisimman pian (Panu Kela 044 7039388, Kanslia 050 3166510) Myöhästyneet otetaan yleensä kirjoittamaan, jos

Lisätiedot

Suorituksia arvioitaessa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin näkökohtiin. - kokonaisuus on jäsennelty ja asiasisällöltään johdonmukainen

Suorituksia arvioitaessa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin näkökohtiin. - kokonaisuus on jäsennelty ja asiasisällöltään johdonmukainen Fysiikka pyrkii ymmärtämään luonnon perusrakennetta, luonnonilmiöiden perusmekanismeja ja niiden säännönmukaisuuksia. Fysiikassa käsitteellinen tieto ja tietorakenteet pyritään ilmaisemaan mahdollisimman

Lisätiedot

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN KOKEEN MÄÄRÄYKSET

MATEMATIIKAN DIGITAALISEN KOKEEN MÄÄRÄYKSET MATEMATIIKAN DIGITAALISEN KOKEEN MÄÄRÄYKSET 15.12.2017 Matematiikan digitaalisen kokeen määräykset sisältävät lukiolakiin, ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin ja ylioppilastutkinnosta

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET

REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET Määräys Päivämäärä 20.1.2006 REAALIAINEIDEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET Ylioppilastutkintolautakunnan reaaliaineiden kokeiden määräykset ja ohjeet sisältävät ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun

Lisätiedot

Ylioppilastutkintolautakunta S t u d e n t e x a m e n s n ä m n d e n

Ylioppilastutkintolautakunta S t u d e n t e x a m e n s n ä m n d e n Ylioppilastutkintolautakunta S t u d e n t e a m e n s n ä m n d e n MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ..0 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitsten luonnehdinta

Lisätiedot

- Suoritukset tarkastaa ja alustavasti arvostelee (esteetön) asianomaisen aineen opettaja.

- Suoritukset tarkastaa ja alustavasti arvostelee (esteetön) asianomaisen aineen opettaja. FYSIIKAN YO-KOKEEN RAKENNE - Osa reaalikoetta, jolloin koeaika 6 tuntia. Alkaa klo. 9.00, poistua saa klo. 1.00 ja päättyy klo. 15.00 - Tarvittavat välineet: kirjoitus- ja piirustustarvikkeet (punaista

Lisätiedot

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä.

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä. Ylioppilastutkinto Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto alkaa klo 8.30. Eväät tarkistetaan ennen saliin menoa. Rehtori ilmoittaa ennen

Lisätiedot

Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden

Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden Ylioppilastutkintolautakunta S tudentexamensnämnden MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ.9.013 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden ja sisältöjen luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

Yo-kokeiden koetilat. Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet. Yo-kokeessa oltava paikalla viimeistään. Myöhästyminen kokeesta. Älä myöhästy.

Yo-kokeiden koetilat. Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet. Yo-kokeessa oltava paikalla viimeistään. Myöhästyminen kokeesta. Älä myöhästy. Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet Kiteen lukio 1.9.2015 Kyösti Värri Kuuntelukokeet 7. 9.9.: 33 ja 34 Kirjalliset kokeet: äidinkieli: valtuustosali (ja 25) reaalit: Arppen koulun

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2019

YLIOPPILAS KEVÄT 2019 YLIOPPILAS KEVÄT 2019 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

YO-info. Kevät 2019 Lammin lukio

YO-info. Kevät 2019 Lammin lukio YO-info Kevät 2019 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 6.3.08 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

Abi-info

Abi-info Abi-info 23.8.2017 1 Syksyn 2017 ylioppilaskirjoitusten päivämäärät ja ohjeita Tähän tiedotteeseen on koottu tärkeää informaatiota syksyn ylioppilaskokeisiin osallistujille ja lukiosta valmistuville. Lue

Lisätiedot

a) Sievennä lauseke 1+x , kun x 0jax 1. b) Aseta luvut 2, 5 suuruusjärjestykseen ja perustele vastauksesi. 3 3 ja

a) Sievennä lauseke 1+x , kun x 0jax 1. b) Aseta luvut 2, 5 suuruusjärjestykseen ja perustele vastauksesi. 3 3 ja 1 YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 1.10.2018 MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 18.3.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 18.3.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 8..05 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 4.9.09 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa-antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 26..208 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN DIGITAALISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN DIGITAALISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET REAALIAINEIDEN DIGITAALISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 10.3.2017 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin digitaalisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden digitaalisten kokeiden määräykset

Lisätiedot

Abit 2016 valmennus 2.9.2015

Abit 2016 valmennus 2.9.2015 Abit 2016 valmennus 2.9.2015 1 Abivalmennustilaisuudet v 1. osa ke 29.4.2015 klo 12.55 v 2. osa ke 2.9.2015 klo 12.55 13.55 v 3. osa ke 28.10.2015 klo 12.55 13.55 v 4. osa ke 13.1.2016 klo 12.55 13.55

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 24.9.2019 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alustavat hyvän vastauksen piirteet on suuntaa-antava kuvaus kokeen tehtäviin odotetuista vastauksista ja tarkoitettu ensisijaisesti

Lisätiedot

YLEISIÄ OHJEITA KIRJOITUKSIIN LIITTYEN

YLEISIÄ OHJEITA KIRJOITUKSIIN LIITTYEN YLEISIÄ OHJEITA KIRJOITUKSIIN LIITTYEN 1 AIKATAULUT SYKSYLLÄ 2012 Pvm Klo Koe Paikka Osall. Huom Kirjallisissa kokeissa kännykät jätetään virta suljettuina salin perällä/luokan edessä olevalle pöydälle

Lisätiedot

1. Kirjoituspaikat ja -ajat 2. Mitä otetaan mukaan, mitä ei? 3. Miten toimia kirjoitussalissa? 4. Koekohtaisia ohjeita 5. Tiedätkö? Entä jos? 6.

1. Kirjoituspaikat ja -ajat 2. Mitä otetaan mukaan, mitä ei? 3. Miten toimia kirjoitussalissa? 4. Koekohtaisia ohjeita 5. Tiedätkö? Entä jos? 6. Kevät 2016 1. Kirjoituspaikat ja -ajat 2. Mitä otetaan mukaan, mitä ei? 3. Miten toimia kirjoitussalissa? 4. Koekohtaisia ohjeita 5. Tiedätkö? Entä jos? 6. Lakkiaiset Kuuntelut iltalukiossa, Eskelinkatu

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ Merkitään f(x) =x 3 x. Laske a) f( 2), b) f (3) ja c) YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ Merkitään f(x) =x 3 x. Laske a) f( 2), b) f (3) ja c) YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 1 YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 26.3.2018 MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän

Lisätiedot

Yo-info kevät Käytännön järjestelyjä

Yo-info kevät Käytännön järjestelyjä Yo-info kevät 2016 Käytännön järjestelyjä Ennen koetta Saavu koululle kirjoituspäivinä hyvissä ajoin: kuuntelut klo 8.15, kirjalliset kokeet klo 8.30. Mikäli myöhästyt kokeesta, on mahdollista, että et

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 1 YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 25.9.2017 MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän

Lisätiedot

1. Kirjoituspaikat ja -ajat 2. Mitä otetaan mukaan, mitä ei? 3. Miten toimia kirjoitussalissa? 4. Koekohtaisia ohjeita 5. Tiedätkö? Entä jos? 6.

1. Kirjoituspaikat ja -ajat 2. Mitä otetaan mukaan, mitä ei? 3. Miten toimia kirjoitussalissa? 4. Koekohtaisia ohjeita 5. Tiedätkö? Entä jos? 6. Syksy 2016 1. Kirjoituspaikat ja -ajat 2. Mitä otetaan mukaan, mitä ei? 3. Miten toimia kirjoitussalissa? 4. Koekohtaisia ohjeita 5. Tiedätkö? Entä jos? 6. Lakkiaiset Kuuntelut iltalukiossa, Eskelinkatu

Lisätiedot

gradia.fi Ylioppilastutkinto Lyseo syksy 2018 Ohjeet ylioppilaskokelaille

gradia.fi Ylioppilastutkinto Lyseo syksy 2018 Ohjeet ylioppilaskokelaille Ylioppilastutkinto Lyseo syksy 2018 Ohjeet ylioppilaskokelaille KOEPAIKAT Kokeet pidetään pääsääntöisesti Harjulla, Lyseon liikuntasalissa (Lyseosali). Ensimmäisenä reaalikoepäivänä myös A3-lamellin toisessa

Lisätiedot

KOEAIKATAULU KEVÄT 2016

KOEAIKATAULU KEVÄT 2016 Ohjeet kevään 2016 ylioppilaskirjoituksiin osallistuville 1/6 KOEAIKATAULU KEVÄT 2016 KUULLUNYMMÄRTÄMISKOKEET 1. Koepaikalle pitää saapua 30 minuuttia ennen kokeen merkittyä alkamisaikaa (esimerkiksi aamun

Lisätiedot

MAOL-pisteytysohje. Matematiikka lyhyt oppimäärä Kevät 2014

MAOL-pisteytysohje. Matematiikka lyhyt oppimäärä Kevät 2014 0..0 MAOL-pistetsohje Matematiikka lht oppimäärä Kevät 0 Hvästä suorituksesta näk, miten vastaukseen on päädtt. Ratkaisussa on oltava tarvittavat laskut tai muut riittävät perustelut ja lopputulos. Arvioinnissa

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ.3.07 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Tutkintoaineen sensorikokous on hyväksynyt seuraavat hyvän vastauksen piirteet. Hyvästä suorituksesta näkyy, miten vastaukseen on päädytty.

Lisätiedot

Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet

Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet Kiteen lukio 7.9.2016 Kyösti Värri Kuuntelukokeet 12. 14.9.: 32, 33 ja 34 Sähköiset kokeet 19.9. ja 3.10.: atk-luokka Kirjalliset kokeet: Luettelo

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015 LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2014 2015 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2013 2014

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2013 2014 LAUTTAKYLÄN LUKIO 2013 2014 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2013 2014 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

Sähköinen ylioppilaskoe. Arvostelupalvelun käyttöohje opettajille

Sähköinen ylioppilaskoe. Arvostelupalvelun käyttöohje opettajille Sähköinen ylioppilaskoe Arvostelupalvelun käyttöohje opettajille 1 Arvostelupalvelu löytyy osoitteesta koe.ylioppilastutkinto.fi 2 Koevastausten salassapidon turvaamiseksi käytämme vahvaa sähköistä tunnistautumista.

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 6.9.2016 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin sähköisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden sähköisten kokeiden määräykset sisältävät

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2015 2016

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2015 2016 LAUTTAKYLÄN LUKIO 2015 2016 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2015 2016 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet

Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet Kiteen lukio 6.9.2017 Kyösti Värri Kuuntelukoe ma 11.9.: 34 Äidinkielen tekstitaidon koe pe 15.9.: mediateekki Kokeet 18.9. 29.9.: Arppen koulun

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 6.3.09 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 24.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 24.9.2014 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 4.9.04 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com Yksilöllisen oppimisen menetelmä Yksilöllisen oppimisen menetelmä Tarve menetelmän takana: http://youtu.be/dep6mcnbh_c Oman oppimisen omistaminen Opettajan tietyt raamit toiminnalle Oman oppimisen omistaminen

Lisätiedot

O H J E I T A Y L I O P P I L A S K I R J O I T U K S I S T A

O H J E I T A Y L I O P P I L A S K I R J O I T U K S I S T A SVa/ 17.1.2013 1 O H J E I T A Y L I O P P I L A S K I R J O I T U K S I S T A 1) ENNEN KOETILAISUUTTA KOKOONTUMINEN KUULLUNYMMÄRTÄMISKOKEISIIN toisen kerroksen aulassa viimeistään15 minuuttia aikataulussa

Lisätiedot

Opas kevään 2009 ylioppilaskirjoituksiin

Opas kevään 2009 ylioppilaskirjoituksiin Opas kevään 2009 ylioppilaskirjoituksiin Nimi ja ryhmä Opas kevään 2009 kirjoituksiin.indd 1 16.1.2009 10:37:50 Sisällys Info oppimisympäristössä 1 Kielten kuullunymmärtämiskokeet 1 Erilliset kuulustelut

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

Ohjeita kirjoittajille

Ohjeita kirjoittajille Ohjeita kirjoittajille * Jos sairastun? Ilmoita sairastumisestasi HETI rehtorille 02061 57206 (tai 040-5755027) tai apulaisrehtorille 0206154114. Koulu pyrkii mahdollisuuksien mukaan järjestämään sinulle

Lisätiedot

MAY1 Luvut ja lukujonot, opintokortti

MAY1 Luvut ja lukujonot, opintokortti MAY1 Luvut ja lukujonot, opintokortti Nimi: Minimivaatimukset kurssin suorittamiseksi: Vihkoon on laskettu laadukkaasti vähintään 50 tehtävää. Opiskelija palauttaa viimeistään kokeeseen o Opintokortin

Lisätiedot

KEVÄÄN 2018 YLIOPPILASTUTKINTO

KEVÄÄN 2018 YLIOPPILASTUTKINTO VANTAAN AIKUISLUKIO / Martinlaakson opetuspiste Martinlaaksontie 36 01620 Vantaa puh. opettaja Pekka Rajala 050-3504655 puh. apulaisrehtori Harri Tuulio 050-3043504 puh. toimisto (ma-to klo 15-19) 050-3045740

Lisätiedot

KEVÄÄN 2018 YLIOPPILASTUTKINTO

KEVÄÄN 2018 YLIOPPILASTUTKINTO VANTAAN AIKUISLUKIO / Martinlaakson opetuspiste Martinlaaksontie 36 01620 Vantaa puh. opettaja Pekka Rajala 050-3504655 puh. apulaisrehtori Harri Tuulio 050-3043504 puh. toimisto (ma-to klo 15-19) 050-3045740

Lisätiedot

KEVÄÄN 2018 YLIOPPILASTUTKINTO

KEVÄÄN 2018 YLIOPPILASTUTKINTO VANTAAN AIKUISLUKIO / Tikkurilan opetuspiste Valkoisenlähteentie 53 01370 Vantaa apulaisrehtori Harri Tuulio p. 050-3043504 toimisto (ma-to klo 15-19) p. 050-3045740 opinto-ohjaaja Kai Rantalainen, p.

Lisätiedot

KEVÄÄN 2018 YLIOPPILASTUTKINTO

KEVÄÄN 2018 YLIOPPILASTUTKINTO VANTAAN AIKUISLUKIO / Tikkurilan opetuspiste Valkoisenlähteentie 53 01370 Vantaa apulaisrehtori Harri Tuulio p. 050-3043504 toimisto (ma-to klo 15-19) p. 050-3045740 opinto-ohjaaja Kai Rantalainen, p.

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 3.3.06 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

VIERASKIELISET KOKELAAT

VIERASKIELISET KOKELAAT VIERASKIELISET KOKELAAT Ylioppilastutkintolautakunnan määräys rehtoreille ja opettajille 26.8.2016 Määräys sisältää ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin perustuvaa tekstiä, lautakunnan

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNNALLE: Liite 1 1 (2) LAUSUNTO LUKIHÄIRIÖSTÄ Lausunnon 1. sivun täyttää tutkimuksen suorittaja ja lausunnon antaja (erityisopettaja, psykologi, puheterapeutti, lukihäiriöön perehtynyt

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO

LAUTTAKYLÄN LUKIO LAUTTAKYLÄN LUKIO 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

Kokelaan sukunimi ja kaikki etunimet selväsi kirjoitetuna. Kaava 1 b =2a 2 b =0,5a 3 b =1,5a 4 b = 1a. 4 5 b =4a 6 b = 5a

Kokelaan sukunimi ja kaikki etunimet selväsi kirjoitetuna. Kaava 1 b =2a 2 b =0,5a 3 b =1,5a 4 b = 1a. 4 5 b =4a 6 b = 5a 1 YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 28.9.2016 MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän

Lisätiedot

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Yksilöllisen oppimisen menetelmä Yksilöllisen oppimisen menetelmä Tarve menetelmän takana: http://youtu.be/dep6mcnbh_c Oman oppimisen omistaminen Opettajan tietyt raamit toiminnalle Oman oppimisen omistaminen

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 8906 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Tutkintoaineen sensorikokous on hyväksynyt seuraavat hyvän vastauksen piirteet Hyvästä suorituksesta näkyy, miten vastaukseen on päädytty

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

MAB2 Geometria, Opintokortti. Nimi:

MAB2 Geometria, Opintokortti. Nimi: MAB2 Geometria, Opintokortti Nimi: Minimivaatimukset kurssin suorittamiseksi: Vihkoon on laskettu laadukkaasti vähintään 50 tehtävää Opiskelija palauttaa viimeistään kokeeseen o Opintokortin täytettynä

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 23.9.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 23.9.2015 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ 3.9.05 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

YLEISIÄ OHJEITA KIRJOITUKSIIN LIITTYEN

YLEISIÄ OHJEITA KIRJOITUKSIIN LIITTYEN YLEISIÄ OHJEITA KIRJOITUKSIIN LIITTYEN 1 AIKATAULUT KEVÄÄLLÄ 2013 Pvm Klo Koe Paikka Osall. Huom Kirjallisissa kokeissa kännykät jätetään virta suljettuina salin perällä olevalle pöydälle opiskelijan nimellä

Lisätiedot

Abi-info

Abi-info Abi-info 15.8.2018 1 Syksyn 2018 ylioppilaskirjoitusten päivämäärät ja ohjeita Tähän tiedotteeseen on koottu tärkeää informaatiota syksyn ylioppilaskokeisiin osallistujille ja lukiosta valmistuville. Lue

Lisätiedot

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi YO-info 7.9.2017 Pertti Tuomi rehtori YLIOPPILASKIRJOITUKSET Osallistumisoikeus: Ei osallistumisoikeutta: Wilmassa päivämäärä kyseisen kokeen kohdalla Ei tulkita kirjoituskerraksi koemaksun palautus anomuksesta.

Lisätiedot

Koetilat. Yo-tutkintoinfo: käytänteet. Oltava paikalla viimeistään. Myöhästyminen kokeesta. Älä myöhästy. Osallistumisedellytykset

Koetilat. Yo-tutkintoinfo: käytänteet. Oltava paikalla viimeistään. Myöhästyminen kokeesta. Älä myöhästy. Osallistumisedellytykset Koetilat Yo-tutkintoinfo: käytänteet Kiteen lukio 9.2.2017 Kyösti Värri Kuuntelukokeet: opetustilat 31 34 Kirjalliset kokeet (paperi ja digi): Arppen koulun Rantalan sali Erityisjärjestelykoe (lupa käyttää

Lisätiedot

Casion fx-cg20 ylioppilaskirjoituksissa apuna

Casion fx-cg20 ylioppilaskirjoituksissa apuna Casion fx-cg20 ylioppilaskirjoituksissa apuna Grafiikkalaskin on oivallinen apuväline ongelmien ratkaisun tukena. Sen avulla voi piirtää kuvaajat, ratkaista yhtälöt ja yhtälöryhmät, suorittaa funktioanalyysin

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Ohjeita kirjoittajille

Ohjeita kirjoittajille Ohjeita kirjoittajille * Jos sairastun? Ilmoita sairastumisestasi HETI rehtorille 0504210991 (jos et saa kiinni niin Kansliaan 0504215430). Koulu pyrkii mahdollisuuksien mukaan järjestämään sinulle kokeen

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeet syksyn 2017 kirjoittajille

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeet syksyn 2017 kirjoittajille YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeet syksyn 2017 kirjoittajille Kirjoituspäivät syksy 2017 Kuullunymmärtämiskokeet 11.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä (ei saksa, ranska 8.30 englanti, 11.00 venäjä 12.9.

Lisätiedot