LAUTTAKYLÄN LUKIO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUTTAKYLÄN LUKIO"

Transkriptio

1 LAUTTAKYLÄN LUKIO YLIOPPILASTUTKINTO

2 ABITURIENTIN LUKUVUOSI YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista seuraavista neljästä: toisen kotimaisen kielen koe 1 vieraan kielen koe matematiikan koe 1 reaaliaineen koe Yksi pakollinen koe tulee suorittaa pitkän oppimäärän (A-taso) mukaan. Kokelas voi suorittaa ylimääräisiä kokeita, joita hän ei suorita pakollisina. Ylimääräisten kokeiden määrää ei ole rajoitettu. OSALLISTUMINEN Koe on suoritettava enintään kolmena perättäisenä kertana. Kokeeseen voi osallistua, kun on suorittanut kirjoitusaineen pakolliset kurssit. Lyhyen kielen osallistumisoikeus edellyttää vähintään kolmen kurssin opiskelua. Hyvä menestys edellyttää luonnollisesti isomman kurssimäärän opiskelua. Ainereaaliin voi osallistua, kun kokelas on suorittanut ennen kokeeseen osallistumista pakolliset kurssit aineessa, jonka kokeeseen hän osallistuu. Sellaisen reaaliaineen kokeeseen, jossa ei ole yhtään pakollista kurssia, opiskelija voi osallistua opiskeltuaan kaksi aineen lukiokurssia.

3 UUSIMINEN JA TÄYDENTÄMINEN Hylättyä koetta voi uusia kolme kertaa välittömästi seuraavien kolmen tutkintokerran aikana. Hyväksyttyä koetta voi uusia niin monta kertaa kuin haluaa. Tutkintoa voi myöhemmin täydentää. Mahdollisuus myös eritasoiseen kokeeseen. ARVOSTELU Kokeet arvostellaan alustavasti koululla. Kokeista annettavat arvosanat ja niitä vastaavat pistemäärät ovat L = laudatur (7), E = eximia cum laude approbatur (6), M = magna cum laude approbatur (5), C = cum laude approbatur (4), B = lubenter approbatur (3), A = approbatur (2) ja I = improbatur (0). Vaikka kokelas on hylätty yhdessä ylioppilaskirjoituksen pakollisessa kokeessa, ylioppilastutkintolautakunta voi hyväksyä kokelaan muiden koesuoritusten pohjalta. Kompensaatiossa I+ kompensoituu 12 pisteellä, I 14 pisteellä ja vastaavasti I- 16 sekä I= 18 pisteellä. Jos kokelas on tyytymätön lautakunnan arvostelupäätökseen, hän voi hakea tarkistusarvostelun toimittamista. Tällöin hän jättää hakemuksen rehtorille 14 päivän kuluessa siitä, kun on saanut tiedon arvostelusta. Lautakunta veloittaa tarkistusarvostelusta 50 euroa, mutta raha palautetaan, jos tarkistus johtaa arvosanan korottamiseen. Kokelas voi tutustua koesuorituksensa arvostelumerkintöihin lautakunnan kansliassa esitettyään siitä pyynnön lautakunnalle. Digitaalisen koesuorituksen kopioinnista lautakunta perii 10, LÄÄKÄRINTODISTUKSET YMS. Jos kokelaan suoritukseen on vaikuttanut haitallisesti suorituskykyä tilapäisesti heikentävä sairaus tai muu vastaava seikka, voi kokelas tai hänen huoltajansa esittää lääkärintodistuksen ja muista syistä selvityksen.

4 Todetusta luku- ja kirjoitushäiriöstä on lautakunnalle toimitettava todistukset ilmoittautumistietojen mukana. VILPPI Vilppi tai sen yritys johtaa ylioppilastutkinnon mitätöimiseen siltä tutkintokerralta. Samoin menetellään vilpissä avustaneen osalta. TODISTUS Pakolliset kokeet hyväksytysti suorittaneelle annetaan ylioppilastutkintotodistus. Hajautetusti tutkintoa suorittava saa todistuksen sen suorituskerran jälkeen, kun kaikki pakolliset osat on hyväksytysti suoritettu. Todistukseen merkitään siihenastisista suorituksista kussakin aineessa paras arvosana. Ylioppilastutkintotodistuksen jälkeisistä suorituksista saa erillisen todistuksen. MAKSUT Ylioppilastutkintolautakunta perii kokeiden järjestämisestä maksun. Kokelas maksaa jokaiselta tutkintokerralta perusmaksun ja kultakin kokeelta koekohtaisen tutkintomaksun. Keväällä 2019 perusmaksu on 14 ja koekohtainen maksu 28.

5 VARSINAINEN YO-KOETILAISUUS KOULULLA Kokeet alkavat aina klo Koevalmistelut alkavat kuitenkin 45 minuuttia aikaisemmin, jolloin on oltava paikalla. Kokeen kestoaika on kuusi tuntia. Jos kokelas suorittaa kaksi lyhyen kielen koetta samana päivänä, koeaika on kahdeksan tuntia. Kokeesta voi poistua aikaisintaan klo Koeaika kannattaa käyttää tarkoin vastausten ja tehtävien huolelliseen viimeistelyyn (esim. puhtaaksikirjoitus). Kokelas saa tuoda kirjoitussaliin ainoastaan kirjoitus- ja piirustusvälineensä sekä eväät (omia eväitä, virvokkeita ja makeisia) ilman mitään käärepapereita tai pakkauksia. Koepäivinä puolelta päivin järjestetään kahvi-/tee-/kaakao-/pullatarjoilu (erityisruokavalioisten on itse ilmoitettava keittolanhoitajalle kirjoituspäivänsä). Koetilaisuuksissa saa kokelas omatoimisesti liikkua vain poistuessaan kokeesta. Tarvittavat lisäkoepaperit toimittaa valvoja. WC:ssä voi käydä valvojan saattamana. Laskinta ja taulukkokirjaa tarvitsevat toimittakoon ne koulun kansliaan tarkistettavaksi koetta edeltävänä päivänä klo mennessä! Kokelaan on itse tyhjennettävä laskimen muisti ja nollattava ohjelmistot. Taulukon kannessa ja laskimessa on oltava kokelaan nimi. Kokelaiden omat kannetavat tietokoneet, laturit, kuulokkeet (nimikoituina) on tuotava koululle (salin ovelle) kirjoituspäivää edeltävänä päivänä klo 12-13, ellei silloin ole salissa menossa ylioppilaskirjoitusta. Muussa tapauksessa kansliaan. Poistuessaan kokelas ei saa viedä mukaansa mitään kirjoituksiin liittyvää materiaalia. Mikäli joku abiturienteista sairastuu välittömästi ennen koetilaisuuden alkua, on asiasta ilmoitettava heti koulun vararehtorille ( ) ja toimitettava ensi tilassa kirjoituspäivänä päivätty lääkärintodistus koululle.

6 Kirjoitustilaisuus pyritään tällöin järjestämään koulun terveydenhoitotiloissa, kokelaan kotona tai sairaalassa. ABITURIENTIN AIKATAULU Kesäkuu Syksyn ylioppilaskirjoituksiin on ilmoittauduttava viimeistään Pakollisten kurssien suoritus on oltava valmiina kirjoitettavissa aineissa syyskuun toisella viikolla. YO-KOKEET ma vieras kieli, lyhyt oppimäärä Syksy 2019 ke äidinkieli, lukutaidon koe pe vieras kieli, pitkä oppimäärä ti matematiikka to psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia pe toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ti äidinkieli, kirjoitustaidon koe to uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto Marraskuu Koulun on ilmoitettava ylioppilastutkintolautakunnalle kokelaat, jotka jäävät ilman ylioppilastodistusta syksyn ylioppilaskirjoituksissa. Syksyn ylioppilaskirjoitusten tulokset ilmoitetaan koululle todennäköisesti viikolla 47. Ensi kertaa ylioppilaskirjoituksiin osallistuvan täytyy ilmoittautua kevään 2020 ylioppilaskirjoituksiin viimeistään Ylioppilaskirjoituksiin jo osallistuneiden viimeinen ilmoittautumispäivä on Joulukuu Syksyn ylioppilasjuhla on todennäköisesti

7 YO-KOKEET ti äidinkieli, lukutaidon koe Kevät 2020 to äidinkieli, kirjoitustaidon koe Maaliskuu pe vieras kieli, lyhyt ma toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ke matematiikka pe vieras kieli, pitkä ti uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto to psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia Toukokuu Lukion päästötodistusasiat on oltava kunnossa kaikkien aineiden osalta huhtikuun loppuun mennessä, mikäli aiot saada ylioppilastutkintotodistuksen keväällä Jätettävä ilmoitus, jos ei halua käyttää kompensaatiota. Ylioppilastulokset koululla todennäköisesti viikolla 20. Kesäkuu Pe harjoitukset koululla klo 13 päättöjuhlaa varten. Yo-lakki mukaan. La ylioppilasjuhla ja lukuvuoden päätöstilaisuus klo koululla. Ilmoittautuminen syksyn 2020 ylioppilaskirjoituksiin viimeistään mennessä. Huittisissa Timo Mäkinen Lukion rehtori

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015 LAUTTAKYLÄN LUKIO 2014 2015 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2014 2015 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2013 2014

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2013 2014 LAUTTAKYLÄN LUKIO 2013 2014 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2013 2014 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2015 2016

LAUTTAKYLÄN LUKIO 2015 2016 LAUTTAKYLÄN LUKIO 2015 2016 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2015 2016 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2019

YLIOPPILAS KEVÄT 2019 YLIOPPILAS KEVÄT 2019 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4.

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4. Abin vuosi 2015-2016 Syyskuu Yo-kirjoitukset (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset syksy 2019 ABIN APU

Ylioppilaskirjoitukset syksy 2019 ABIN APU Ylioppilaskirjoitukset syksy 2019 ABIN APU F. E. Sillanpään lukio OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN VALMISTAUTUVALLE Ylioppilastutkinto on lukion päättötutkinto. Lukion opiskelija osallistuu koko tutkintoon

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset kevät 2019 ABIN APU

Ylioppilaskirjoitukset kevät 2019 ABIN APU Ylioppilaskirjoitukset kevät 2019 ABIN APU F. E. Sillanpään lukio OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN VALMISTAUTUVALLE Ylioppilastutkinto on lukion päättötutkinto. Lukion opiskelija osallistuu koko tutkintoon

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet

Lisätiedot

Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE

Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE 2 3 5 6 Dia 1 Dia 4 4 KAKSOISTUTKINTO Ammatillinen perustutkinto Sisältää lukio-opinnot, joista pitää saada hyväksytty arvosana Ylioppilastutkinto 4 pakollista koetta (äidinkieli/suomi toisena kielenä,

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset kevät 2018

Ylioppilaskirjoitukset kevät 2018 Ylioppilaskirjoitukset kevät 2018 F. E. Sillanpään lukio ABIN APU OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN VALMISTAUTUVALLE Ylioppilastutkinto on lukion päättötutkinto. Lukion opiskelija osallistuu koko tutkintoon

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä

Lisätiedot

TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto

TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015 YO-tutkinto YO-info 5.5.2015 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi Syyskuu Yo-kirjoitukset 17.9. -1.10.2018 (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin Tammikuu

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014 YO-tutkinto YO-info 13.11.2014 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA!

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA! VANHEMPAINILTA 12A - 12G 21.1.2015 TERVETULOA! ILLAN AIHEET: * ajankohtaista, ylioppilaskirjoitukset, jatko-opinnot * keskustelua IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi Syyskuu Yo-kirjoitukset 16.9. -3.10.2019 (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin Tammikuu

Lisätiedot

Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan!

Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan! Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan! Jyväskylän Lyseon lukio Lyseossa saa olla oma itsensä (rehtori Osmo Polas) Ylioppilastutkintotodis tukseen vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 26.4.2019 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2019 YO-kokeisiin Wilmaan 14.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa 16.5.

Lisätiedot

TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN! 1160 62+3 4 JOKAINEN LUKIOLAINEN ON OMAN ELÄMÄNSÄ SUBJEKTI Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Lisätiedot

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN 8.5.2017 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2018?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2018 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 15.5. ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa Suunnitelma

Lisätiedot

YO-INFO. Alavuden lukio

YO-INFO. Alavuden lukio YO-INFO Alavuden lukio 4.5.2017 Matkalla ylioppilaaksi, ykkönen ja kakkonen 1. Ensimmäinen yo-info ykkösellä 2. Yo-info kakkosella 4.5.2017 > harkinta mitä kirjoittaa syksyllä, miten hajautan, kirjoitussuunnitelma

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden

Lisätiedot

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 6.5.2015 Rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2016?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS)

Lisätiedot

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja.

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja. Abin aikataulua Syksyn 2016 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti. Ohjeet annetaan yo-infossa 17.5. Ilmoittautumiset pitää tehdä 25.5. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen jälkeen

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

Vanhempainilta YO-tutkinnosta

Vanhempainilta YO-tutkinnosta Vanhempainilta YO-tutkinnosta Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto Kokeet järjestetään

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu mennessä Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe Maalis - huhtikuu

Syyskuu Marraskuu mennessä Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe Maalis - huhtikuu Abin aikataulua Kevään 2018 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti Wilmassa. Ohjeet annetaan yo-infossa 12.10. Ilmoittautumiset pitää tehdä perjantaihin 24.11. mennessä koulu tarkistaa, mutta

Lisätiedot

ILMAJOEN LUKIO ILMAJOKI YLIOPPILASTUTKINTO OHJEISTO

ILMAJOEN LUKIO ILMAJOKI YLIOPPILASTUTKINTO OHJEISTO ILMAJOEN LUKIO ILMAJOKI YLIOPPILASTUTKINTO OHJEISTO SYKSY 2014 ja KEVÄT 2015 YLEISTÄ Ylioppilastutkinto järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1852. Tutkinto sai alkunsa Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Älä Tutkinnon muuta perustyylidiaa rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5) Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa)

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET

YLIOPPILASKIRJOITUKSET YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeet kevään 2019 kirjoittajille Kirjoituspäivät kevät 2019 ti 12.3. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon koe ja suomi/ruotsi toisena kielenä -koe to 14.3. vieras

Lisätiedot

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN 9.11.2016 / 10.11.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2017? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä

Lisätiedot

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään VPK:n talolla Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa). Keväällä

Lisätiedot

ABIN OHJEISTO KEVÄT 2016 / SYKSY 2016

ABIN OHJEISTO KEVÄT 2016 / SYKSY 2016 ABIN OHJEISTO KEVÄT 2016 / SYKSY 2016 KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN - SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto järjestetään kahdesti vuodessa yhtä aikaa

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi Tervetuloa! 11.4.2018 Illan aiheina: Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Valmistautuminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin Syksyn 2018 tutkintoon ilmoittautuminen ja osallistuminen

Lisätiedot

ABI-INFO. ke , klo

ABI-INFO. ke , klo ABI-INFO ke 26.10.2017, klo 9.00-9.30 Kevään 2018 yo-kirjoituksiin ilmoittautuminen ke 22.11.2017 mennessä Mikäli tulokset eivät ole tulleet tähän mennessä, on kokelaalla oikeus ilmoittautua tulosten saapumisen

Lisätiedot

gra gr dia.fi YLIOPPILAS- TUTKINTO

gra gr dia.fi YLIOPPILAS- TUTKINTO YLIOPPILAS- TUTKINTO SYKSYN 2018 yo-tutkintoon ilmoittautuminen Wilman ilmoittautumislomake on auki ma 21.5.klo 8.00 - ma 28.5. klo 15.00 Wilma: Lomakkeet -> LLY YO-ilmoittautuminen SYKSY 2018 Täytä yo-ilmoittautumislomake

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio KEVÄT 2018? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä heinäkuu Abin vuosi

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä heinäkuu Abin vuosi Syyskuu Yo-kirjoitukset 17.9. -1.10.2018 (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin Tammikuu

Lisätiedot

TERVETULOA MÄRSKYYN!

TERVETULOA MÄRSKYYN! TERVETULOA MÄRSKYYN! Ajankohtaisia asioita Mäkelänrinteen lukio sai urheilun erityistehtävän Uusia urheilulukioita tuli kaksi (Brändö ja Joensuu) ja kokonaismäärä nousi 15 lukioon. Valtakunnan tasolla

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 SISÄLLYSLUETTELO MILLOIN ALOITAN KIRJOITUKSET?... 3 SYKSYN 2015 KOEPÄIVÄT... 4 YLIOPPILASTUTKINTO..... 5 Tutkinnon rakenne.... 5 Osallistumisoikeus... 5 Ilmoittautuminen...

Lisätiedot

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO T A M P E R E E N A IKUISLUKIO ABIN OPAS SYKSY 2016 ilmoittautuminen toukokuu tutkintomaksu kesäkuu abi-info II ke 7.9. ylioppilaskirjoitukset ma 12.9. alkaen syksyn yhteishaku syyskuu korotustentit kirjoitusten

Lisätiedot