Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset. Euroalueen vakausyksikkö
|
|
- Ida Kokkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset Euroalueen vakausyksikkö
2 EVM-ohjelman 1. väliarvio Euroryhmä teki periaatepäätöksen väliarvion hyväksymisestä Suurin osa väliarvion mahdollistaman lainaerän ehtona olevista ennakollisista toimista jo tehty Euroryhmä valtuutti euroryhmän työryhmän arvioimaan ja vahvistamaan vaadittujen toimien toteuttamisen EVM:n johtokunta tekee muodollisen päätöksen Väliarvion mahdollistaman lainaerän suuruus 10,3 mrd. euroa Lainaerällä katetaan Kreikan velanhoitomenoja ja puretaan maksurästejä reaalitalouden tukemiseksi 1. maksuerä 7,5 mrd. euroa EVM:n johtokunta tekee päätöksen lainaerän maksamisesta kesäkuussa, kun Kreikka on toteuttanut kaikki ennakolliset toimet Loput maksuerät maksetaan kesän jälkeen, kun niille asetetut ehdot täyttyvät Suomessa eduskunta vahvistanut väliarviota ja velkahuojennuksia koskevan toimintalinjan
3 Väliarvion keskeiset uudistukset Tuloverouudistus Veropohjan laajentaminen, verojärjestelmän selkeyttäminen, poikkeuksien ja vähennyksien karsiminen Eläkeuudistus Rahoituspohjan turvaaminen mm. eläkkeitä jäädyttämällä, uudistamalla määräytymisperusteita sekä leikkaamalla suurten lisäeläkkeiden tasoa Yksityistäminen Uuden yksityistämisrahaston perustaminen Pankkisektorin vakautustoimet Järjestämättömien luottojen markkinoiden luominen ja avaaminen kilpailulle Muut toimet Energiasektorin avaaminen kilpailulle ja julkishallinnon palkkausjärjestelmän kehittäminen
4 Lainaerän ehtona olevat ennakolliset toimet 4 toimea julkisen talouden kestävyyden parantamiseksi: perusylijäämätavoitteen edellyttämä lainsäädäntö, tuloverotuksen kehittäminen, verohallinnon itsenäisyyden parantaminen, eläkeuudistus; 1 toimi rahoitusvakauden turvaamiseksi: järjestämättömien luottojen (non-performing loans, NPL) hoitamisen edellyttämät lainsäädännölliset uudistukset; 7 toimea kilpailukyvyn parantamiseksi ja kasvun luomiseksi: työmarkkinoiden uudistukset, hyödykemarkkinoiden uudistukset, maankäyttö- ja rakennuslain uudistukset, rakennerahastot, energiamarkkinoiden uudistukset, yksityistämissuunnitelman toteuttaminen ja uudistaminen, uuden yksityistämis- ja investointirahaston perustaminen; 5 toimea julkisen hallinnon kehittämiseksi: julkishallinnon korkeimpien virkamiesten nimitysprosessin uudistaminen, oikeusjärjestelmän uudistamisen kolmivuotissuunnitelman laatiminen, korruption vastaisen toimien tehostaminen (mm. sidonnaisuusilmoitukset), tilastoviranomaisen itsenäisyyden parantaminen laajentamalla tietojensaantioikeutta, kilpailukykyneuvoston itsenäisyyden kehittäminen
5 Velkaehtojen huojennuksista Yleisenä tavoitteena varmistaa velan takaisinmaksu Velkapääoman leikkaus on poissuljettu Euroryhmä sopi 9.5. velkahuojennusten yleisiksi periaatteiksi: 1. edellytysten luominen Kreikan markkinoille pääsylle ohjelman jälkeen, 2. lainojen takaisinmaksuprofiilin tasoittaminen, 3. kannusteiden luominen uudistusten jatkamiselle ohjelman päätyttyä sekä 4. talouden kasvu- ja korkoympäristöön liittyvien muutosten huomioon ottaminen. Euroryhmä sopi vaiheittaisista huojennuksista, edellyttäen että Kreikka toteuttaa ohjelman ehdot ja saavuttaa perusylijäämätavoitteet Huojennuksilla pyritään rajaamaan Kreikan vuotuiset bruttorahoitustarpeet alle 15 % bruttokansantuotteesta v ja 20 % BKT:sta sen jälkeen Näitä raja-arvoja pidetään yleisesti rahoitustarpeiden kestävänä tasona Lyhyen aikavälin toimet toteutetaan heti. Keskipitkän ja pitkän aikavälin toimista euroryhmä tekee päätöksen tarvittaessa
6 Toimenpide Ajoitus/ehdot Vaikutukset Suomelle Lyhyen aikavälin toimet ERVV-lainojen takaisinmaksuprofiilin tasoittaminen muuttamatta enimmäislaina-aikaa ERVV:n ja EVM:n varainhankintastrategian tarkistaminen ERVV-lainan yhdessä lainaerässä olevan marginaalin (2 %) poisto vuoden 2017 osalta ERVV-lainan yhdessä lainaerässä olevan marginaalin (2 %) poisto vuodesta 2018 alkaen Toteutetaan 1. väliarvion jälkeen Euromaiden kansallisten keskuspankkien hallussa olevien Kreikan valtion velkakirjojen tuottojen siirtäminen EVM:n sulkutilille vähentämään bruttorahoitustarvetta (niin sanotut ANFA- ja SMPtuotot). Koskee laskennallisia tuottoja vuodelta 2014 (tilillä jo v tuloutettu n. 1,9 mrd. euroa) ja vuodesta 2017 alkaen. Suomella ei ANFA-tuloutuksia. Suomen osuus SMP-tuottojen tuloutuksesta yhteensä noin 58,6 milj. euroa vuosina (v Suomi tuloutti 35 milj. euroa). Keskipitkän aikavälin toimet Vanhojen ohjelmalainojen osittainen korvaaminen uudella EVMlainalla nykyisen ohjelman rajoissa Tarve arvioidaan vuotuisten rahoituskustannusten perusteella ohjelman päättyessä, jos ohjelma on toteutettu sovitusti IMF-lainan siirrolla ei suoraa vaikutusta, laskennallinen vastuu pienenisi 0,53 % takaisinmaksetusta määrästä. Ei aiheuta tarvetta maksaa lisää pääomaa EVM:ään. Suomi saisi etuajassa takaisin enintään noin 1005 miljoonaa euroa. Kertaluonteinen vaikutus valtion tuloihin. ERVV-lainojen ehtojen uudelleenjärjestely: painotetun keskimääräisen laina-ajan pidentäminen, lyhennysten uudelleenjärjestely sekä katto koronmaksulle ja ylimenevän osan pääomittaminen ERVV-takausten voimassaoloajan mahdollinen pidentäminen. Lisätakauksien tarve epätodennäköinen, edellyttäisi perusskenaariossa oletetun varainhankintakustannuksen (3,3 %) merkittävää nousua. Pitkän aikavälin toimet Velkakestävyyden turvaaminen epäsuotuisassa talouskehityksessä: ERVV-lainaehtojen lisähuojennukset, kuten maksuaikojen tarkistukset, korkokaton ylittävien korkojen pääomitukset ja korkojen lyhennysvapauden pidentäminen Jos Kreikka toteuttanut ohjelman sovitusti ja perusylijäämätavoitteet saavutettu, euroryhmä arvioi tarvetta ohjelman jälkeen ja päättää toimista erikseen Asiaan otetaan kantaa, jos toimet tulevat ajankohtaisiksi. Tuolloin tehdään arviot vaikutuksista päätöksenteon pohjaksi. Tässä vaiheessa ei vaikutuksia.
Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset. Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016
Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016 EVM-ohjelman 1. väliarvio Euroryhmä teki 25.5. periaatepäätöksen väliarvion hyväksymisestä Suurin osa väliarvion
Kreikka - Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut - Toinen väliarvio - Velkaehtojen huojennukset ja IMF:n osallistuminen
7.6.2017 Tausta-aineisto Eduskunnan talousvaliokunnalle Kreikka - Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut - Toinen väliarvio - Velkaehtojen huojennukset ja IMF:n osallistuminen Kansainväliset rahoitusasiat
Tilannekatsaus Kreikasta
Tilannekatsaus Kreikasta Pekka Morén, finanssineuvos Taustatilaisuus medialle Talouspolitiikka Sisältö Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut Toinen väliarvio Velkaehtojen huojennukset ja IMF:n osallistuminen
Kreikan kolmas ohjelma - Kreikan talouden tilanne - Toisen väliarvion tilanne ja eteneminen - Velkakestävyysarviot
Kreikan kolmas ohjelma - Kreikan talouden tilanne - Toisen väliarvion tilanne ja eteneminen - Velkakestävyysarviot Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö 16.2.2017 Kreikan talouden tila ja näkymät Talouden
Kreikan EVM-ohjelman väliarvio ja ohjelman päättyminen
Kreikan EVM-ohjelman väliarvio ja ohjelman päättyminen - Kreikan tilanne - Euroryhmä 21.6.2018 keskeiset asiat - Kreikan velka ja velkahuojennukset - Kreikan lainaohjelmat 2010-2018 - Suomen vastuut 25.6.2018
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Morén Pekka(VM), Tanninen Seppo, Lehto Jouni(VM)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00213 EVY Morén Pekka(VM), Tanninen Seppo, Lehto Jouni(VM) 26.04.2016 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA ASIAN KÄSITTELYSSÄ SUOMEN NEUVOTTELUTAVOITTEIDEN TURVAAMISEKSI
Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut. Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016
Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016 Kreikan 1. väliarvio tilanne ja alustava aikataulu 9.5. Euroryhmän kokous: Kreikan jo toteuttanut
Kreikan talouden III rahoitustukiohjelma 14.8.2015
Kreikan talouden III rahoitustukiohjelma Ohjelman tavoite Kreikan kolmas ohjelma on pitkälti jatkoa ensimmäisessä ja toisessa ohjelmissa aloitetuille uudistuksille Lyhyen aikavälin tavoitteena on palauttaa
Asia Kreikan EVM-ohjelman ensimmäisen väliarvion hyväksyminen ja velkahuojennukset
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00262 EVY Lehto Jouni(VM), Morén Pekka(VM), Tanninen Seppo 20.05.2016 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA ASIAN KÄSITTELYSSÄ SUOMEN NEUVOTTELUTAVOITTEIDEN TURVAAMISEKSI
Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva
Euroalueen talousnäkymät 2016 tilannekuva 9.2.2016 Lähde: komission ennuste Euroalueen vakausyksikkö Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet - Kehittyneiden maiden kasvu alle keskiarvon - Kiinan tilanne
1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM
1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM2016-00280 KVS Ikonen Susanna(VM), Morén Pekka(VM), Haanpää Tiina(VM) 25.05.2016 JULKINEN Asia Ecofin-neuvosto 25.5.2016; yhteenvetoraportti Kokous Talous-
Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö. Tarkastusvaliokunta
Euroopan vakausmekanismi ja Euroopan rahoitusvakausväline - Ohjelmien päättyminen ja yleinen tilanne - Nykyiset vastuut ja takaisinmaksut - Kriisinhallintakehikon kehittäminen Tarkastusvaliokunta 27.11.2018
Euroalueen vakaus ja Kreikan III ohjelma
Euroalueen vakaus ja Kreikan III ohjelma Euroalueen vakausyksikkö Valtiovarainvaliokunta Euroalueen vakausyksikkö Euroalueen talousnäkymät Euroalueella talouksien toipuminen velka- ja finanssikriisistä
Euroopan vakausmekanismin kehittäminen
Euroopan vakausmekanismin kehittäminen Suuri valiokunta Valtiovarainvaliokunta 11.1.2019 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Eurokriisin tilinpäätös ja näkymät Euromaiden kaikki tukiohjelmat ovat nyt
Kreikka II paketin pääkohdat
Kreikka II paketin pääkohdat 1) Lähtökohdat 2) Sopeutusohjelma 2012-20 3) Lainaohjelma 2012-14 4) Vastuiden ja riskien rajaaminen Päivitetty 24.2.2012 1. Kreikka II paketin lähtökohdat Kreikalle luotava
Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut
Rahoitustukiohjelmat ja Suomen vastuut -tilannekatsaus 19.9.2017 Kansainväliset rahoitusasiat -yksikkö Euroalueen talous- ja rahoitusvakaus EU- ja euromaiden vakauskysymykset Talouskasvu (globaali ja EU)
Euroryhmässä 3.10. sovittu Suomen vakuusjärjestely. Lähestymistapa Täytäntöönpano Vakuuksien määrä Suomen kustannus vakuuksista Arviointia
Euroryhmässä 3.10. sovittu Suomen vakuusjärjestely Lähestymistapa Täytäntöönpano Vakuuksien määrä Suomen kustannus vakuuksista Arviointia Lähestysmistapa Kolme rajoitetta Panttaamattomuussitoumuslausekkeen
Kyproksen talouden sopeutusohjelma
Kyproksen talouden sopeutusohjelma Prosessin eteneminen Euroryhmän neuvottelutulokset 16.3, 19.3. ja 25.3. Dokumentaation valmistelu (komissio, EKP, troikka) Euroryhmä 12.4. dokumentaation hyväksyminen
Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät
Kreikan talouden III rahoitustukiohjelman eteneminen ja näkymät Euroalueen vakausyksikkö Ohjelman eteneminen Kreikan 3. ohjelmasta päätettiin 19.8.2015 Lyhyen aikavälin tavoitteet: Palauttaa luottamus
Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 31.8.2016 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2016 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Aaltonen Minna(VM), Morén Pekka(VM), Tanninen Seppo, Lehto Jouni(VM), Lindgren Jussi(VM)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2015-00473 EVY Aaltonen Minna(VM), Morén Pekka(VM), Tanninen Seppo, Lehto Jouni(VM), Lindgren Jussi(VM) 13.08.2015 Asia Kreikan rahoitustukiohjelma Kokous U/E/UTP-tunnus
Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 27.1.2019 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2018 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)
Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 22.8.2017 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 30.6.2017 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)
Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta
Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM KVR Lehto Jouni(VM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00440 KVR Lehto Jouni(VM) 09.08.2017 Asia Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuoden 2016 vuosikertomus ja tilintarkastuslautakunnan kertomus ja Euroopan rahoitusvakausvälineen
Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 23.1.2018 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2017 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM KVR Partanen Matias(VM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2019-00398 KVR Partanen Matias(VM) 23.07.2019 JULKINEN Asia Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuoden 2018 vuosikertomus ja Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vuoden
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM KVR Lehto Jouni(VM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2018-00474 KVR Lehto Jouni(VM) 27.07.2018 Asia Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuoden 2017 vuosikertomus ja Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vuoden 2017 tilinpäätös,
HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI
HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta
Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 16.2.2017 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2016 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)
Euroalueen vakaudenhallinta ja rahoitustukiohjelmat. Finanssineuvos Pekka Morén
Euroalueen vakaudenhallinta ja rahoitustukiohjelmat Finanssineuvos Pekka Morén 1) Miten vakaudenhallinta on organisoitu? 2) Mitä rahoitustukiohjelmilla on saatu aikaan? 3) Vaikutukset Suomen kannalta 4)
- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen?
The Economist ERVV, EVM, EVVK? - mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? Martti Salmi Kansainvälisten asioiden sihteeristö Valtiovarainministeriö Kriisin eteneminen EU-maissa
Euro Summit. Bryssel, 12. heinäkuuta Eurohuippukokouksen julkilausuma
Euro Summit Bryssel, 12. heinäkuuta 2015 Asia: Eurohuippukokouksen julkilausuma Bryssel, 12. heinäkuuta 2015 Eurohuippukokous korostaa, että on olennaisen tärkeää palauttaa luottamus Kreikan viranomaisiin
PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PUBLIC PV CONS 64 ECOFIN 704 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston ylimääräinen istunto
HE 337/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan Euroopan rahoitusvakausvälineelle
HE 337/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Rahoitusmarkkinaosasto Jussi Lindgren/RMO Tarkastusvaliokunta
Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuoden 2014 vuosikertomus ja tilintarkastuslautakunnan kertomus ja Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vuoden 2014 tilinpäätös, johdon kertomus ja tilintarkastajan kertomus
Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Kreikassa annetun päätöksen 2009/415/EY kumoamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2017 COM(2017) 380 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Kreikassa annetun päätöksen 2009/415/EY kumoamisesta FI FI Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS
1(6) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM
1(6) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM2016-00734 EUS Haanpää Tiina(VM), Ikonen Susanna(VM) 07.12.2016 JULKINEN Asia Ecofin-neuvosto 6.12.2016; yhteenvetoraportti Kokous Talous- ja rahoitusasioiden
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. syyskuuta 207 (OR. en) 240/7 ECON 647 UEM 23 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Kreikassa annetun päätöksen 2009/45/EY
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00882 19.11.2012 EDUSKUNTAA PYYDETÄÄN NOUDATTAMAAN VAITELIAISUUTTA ASIAN KÄSITTELYSSÄ SISÄLTÖÄ KOSKEVIEN JULKAISEMATTOMIEN TIETOJEN PERUSTEELLA EDUSKUNTA Suuri valiokunta
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 380 final.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10738/17 ECOFIN 586 UEM 216 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 12. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin
Valtiovarainministeriö E-JATKOKIRJE VM2015-00090 10.02.2015 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA ASIAN KÄSITTELYSSÄ SUOMEN NEUVOTTELUTAVOITEIDEN TURVAAMISEKSI.
Valtiovarainministeriö E-JATKOKIRJE VM2015-00090 10.02.2015 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA ASIAN KÄSITTELYSSÄ SUOMEN NEUVOTTELUTAVOITEIDEN TURVAAMISEKSI. EDUSKUNTA: Suuri valiokunta vaiteliaisuusmääräys kumottu
Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Maltan talouskumppanuusohjelmasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 909 final 2013/0399 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Maltan talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0399 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Maltan talouskumppanuusohjelmasta
kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014
Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen
Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen
1(5) E-kirje Euroopan rahoitusvakautusmekanismia koskevan neuvoston asetuksen muuttaminen Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Euroryhmä teki 16.7.2015 poliittisen
Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2015
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 29.1.2016 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2015 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)
1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM
1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM2017-00215 EUS Salmi Martti, Morén Pekka(VM), Haanpää Tiina(VM) 11.04.2017 JULKINEN Asia Epävirallinen valtiovarainministerikokous 7.-8.4.2017, Malta; yhteenvetoraportti
Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2014
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 2.2.2015 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2014 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)
Kattavan arvion tulokset
Kattavan arvion tulokset 26.10.2014 Kattavan arvion tulokset Pääomavajeita havaittiin 25 pankissa, yhteensä 25 miljardia euroa Tasearvion tuloksena 48 miljardin euron heikennys tase-erien arvoihin Tasearvion
Euroalueen vakaustilanne ja näkymät syksyllä 2013
Taustamuistio 1 (5) EAKR, KO, RMO 2.10.2013 EDUSKUNTAA PYYDETÄÄN NOUDATTAMAAN VAITELIAISUUTTA ASIAN KÄSITTELYSSÄ SUOMEN NEUVOTTELUTAVOITTEIDEN TURVAAMISEKSI JA MARKKINAVAIKUTUKSIA SISÄLTÄVIEN TIETOJEN
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004
OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa
Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010
Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Seppo Honkapohja Suomen Pankki 1 I. Julkisen talouden velkakriisi 2 Julkisen talouden alijäämä 10 Espanja Irlanti Italia Kreikka Portugali Saksa Ranska
Pankkijärjestelmä tukee suuryrityksiä
Zuzana Fungáčová & Laura Solanko Suomen Pankki Pankkijärjestelmä tukee suuryrityksiä BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.215 5.6.215 Julkinen 1 Investointien rahoitus vaikeuksissa Ulkomainen rahoitus (lainat ja
OKON KORKO 13 III/2005 LAINAKOHTAISET EHDOT
OKON KORKO 13 III/2005 LAINAKOHTAISET EHDOT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä :n 24.5.2005 päivätyn joukkovelkakirjaohjelman (Ohjelmaesite) Yleisten lainaehtojen kanssa tämän Lainan ehdot.
Koulutus EU-asioista
Koulutus EU-asioista Ohjelma 1. Avaus alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo 2. Finanssipolitiikka EU:ssa finanssineuvos Marketta Henriksson 3. Euroalueen vakauden hallinta finanssineuvos Pekka Morén 4.
Komission vihreä kirja pääomamarkkinaunionista. Valtioneuvoston selvitys E 3/2015 vp
Komission vihreä kirja pääomamarkkinaunionista Valtioneuvoston selvitys E 3/2015 vp Pääomamarkkinaunionin tausta - Pääoman vapaa liikkuvuus yksi EU:n perusvapauksista Viime vuosina on luotu pankkiunioni,
Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.
Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014 Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.2015 Kun euroa ajatellaan, on ajateltava suuria Tarkastusvaliokunta (TrVM
1(6) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM
1(6) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM2018-00301 EUS Ikonen Susanna(VM), Järvenpää Soila 28.05.2018 JULKINEN Asia ECOFIN-neuvoston kokous 25.5.2018; Yhteenvetoraportti Kokous Talous- ja rahoitusasioiden
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys kokonaisvaltaisen strategian laatimisesta euroalueen kriisin ratkaisemiseksi tilannekatsaus.
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00761 14.10.2011 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Kokonaisvaltaisen strategian laatiminen euroalueen kriisin ratkaisemiseksi - tilannekatsaus U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Euroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen?
Olli Rehn Suomen Pankki Euroopan ja Suomen talouden näkymät Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen? Arvopaperilehden Rahapäivä 2017 Helsinki, 21.9.2017 21.9.2017 1 Rahapolitiikan
SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA
SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA SOSIAALINEN LUOTOTUS Sosiaalinen luototus on sosiaalihuoltoon kuuluvaa luotonantoa, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista
Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen
Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely (KuntaL 118 ) Kunnan ja valtion tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet
Taloudellinen tilanne ja julkisen talouden haasteet. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Tiedotustilaisuus 23.1.2009
Taloudellinen tilanne ja julkisen talouden haasteet Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Tiedotustilaisuus 23.1.2009 Taloudellinen tilanne 1 Kansainväliset talousongelmat alkoivat rahoitusmarkkinoilta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00865 09.11.2012 EDUSKUNTAA PYYDETÄÄN NOUDATTAMAAN VAITELIAISUUTTA ASIAN KÄSITTELYSSÄ SUOMEN NEUVOTTELUTAVOITTEIDEN TUR- VAAMISEKSI SEKÄ SISÄLTÖÄ KOSKEVIEN JULKAISEMATTOMIEN
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004
OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004
OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004
OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1
Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti
Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Millä eväillä valtiontalous ja kilpailukyky saadaan kuntoon? Suomen Perustan pikkujouluseminaari 10.12.2013 Ostrobotnia 1. Suomen
YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 2.3.2015
1 YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 2.3.2015 Danske Bank Oyj Kuntarahoitus Oyj Nordea Pankki Suomi Oyj Laina-aika 1+ 9 vuotta 10 tai 15 vuotta 10 vuotta Lyhennykset Tasalyhennyksin puolivuosittain. Tasalyhennyksin
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Suomalainen Irma Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00454 VNEUS Suomalainen Irma 18.07.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Valtioneuvoston selvitys 29.6.2012 pidetyn euroalueen huippukokouksen päätöksistä
OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005
Tammi-kesäkuu 2005 OP-ryhmä 30.6.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa Jäseniä
Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot
Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet
Harmaan talouden torjunta
Harmaan talouden torjunta - hallituksen tavoitteet ja keinot Julkishallinto harmaan talouden torjujana Seminaari 23.5.2012 Lauri Ihalainen Harmaan talouden tilanne Harmaa talous on selvitysten mukaan viime
2 HE 123/1998 vp PERUSTELUT
HE 123/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Iaeiksi kuntien valtionosuuslain 27 :n muuttamisesta, kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 14a :n kumoamisesta, valtionavustuksesta
Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013
Hallituksen budjettiesitys ja kunnat Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 1 0-200 -400 Hallitusohjelman, kehysriihen 22.3.2012 ja kehysriihen 21.3.2013 päätösten vaikutus kunnan
Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä
Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä Finanssivalvonnan johtokunnan puheenjohtaja Pentti Hakkarainen 16.3.2015 Taustaa makrovakausvälineiden käytölle Finanssikriisin opetus: pelkkä
RAHA- JA PANKKITEORIA. 1. Hyödykeraha. 2. Raha-aggregaatin M2 muutokset
RAHA- JA PANKKITEORIA 31C00900 1. Hyödykeraha Miten seuraavat asiat sopisivat hyödykerahaksi? Tarkastele asiaa rahan kolmen perusominaisuuden valossa! (1 piste/hyödyke) Vaihtovirta (230 V) Hyvä arvon mitta,
1992 vp - HE 40 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 40 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä
Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010
Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen
Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab
Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä
Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen
HE 144/2015 vp laeiksi julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain, valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain 8 a :n sekä valtion vientitakuista annetun lain 10
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003
OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0
Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa
Finlands framgång skapas lokalt Yhteistyössä Kuntaliitto & Maakuntien tilakeskus: Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Kuntamarkkinat 12.- 13.9.2018 Kuntaliitto, Toinen linja 14 Tilapalvelupäällikkö,
Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen
Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta 18.6.2019 Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen Tahtotilaa tulkitsemassa 1.Hallitusohjelman kirjaukset 2.Jo muodostunut yhteinen tahtotila Ovatko nämä samat?
Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014
Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen
1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM
1(5) Valtiovarainministeriö NEUVOSTORAPORTTI VM2016-00027 KVS Haanpää Tiina(VM), Ikonen Susanna(VM) 18.01.2016 JULKINEN Asia Ecofin-neuvosto 15.1.2016; yhteenvetoraportti Kokous Talous- ja rahoitusasiat
Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
Euro & talous 4/212 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 12.9.212 1 Euro & talous 4/212 sisältö Pääartikkeli: Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Suhdannetilanne, maailmantalouden
Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2013 1 (7) 5 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen HEL 2013-003762 T 02 06 01 00 Päätösehdotus päättänee 1 hyväksyä vuoden 2012 tilinpäätöksen siten, että tilikauden
Valtion kasvurahoitus 2013-2015
Valtion kasvurahoitus 2013-2015 ICT2015-välitulosseminaari 18.5.2015 Petri Peltonen TEM / EIO 1 Polku 14: Rahoitusohjelma kattamaan alkuvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten tarpeita Käynnistetään rahoitusohjelma
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005
OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä 31.3.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1
Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa
Miten Tampere on muuttunut ja muuttumassa Miten toimintaympäristö haastaa toimintamallin uudistuksen? Tampere 2017 -seminaari 23.3.2015 Matias Ansaharju Strategiasuunnittelija Yhteinen Tampere kaupunkistrategia:
Taloyhtiölaina ja AsuntoJousto
Taloyhtiölaina ja AsuntoJousto rahoittamisen ratkaisuina Suomen Asunto-osakkeenomistajien ajankohtaiskatsaus 21.11.2011 Mikko Knuutila Johtaja, yritysasiakkaat 1745 Kanta-Helsingin Yrityskonttori Nordea
Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014
Eläkeuudistus 2017 Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Miksi eläkeuudistus? Elinikä kasvaa - Arvioita nopeammin - Aktuaarin vastuu? Kestävyysvaje vaatii toimia - Uudistus pienentää kestävyysvajetta
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Jaakkola Henri(VM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201900002 RMO Jaakkola Henri(VM) 11.01.2019 JULKINEN Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan keskuspankille: Kolmas edistymiskertomus
Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Portugalin esittämästä talouskumppanuusohjelmasta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.11.2016 COM(2016) 900 final 2016/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Portugalin esittämästä talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2016/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Portugalin
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0157 (NLE) 10991/15 LIMITE SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: PUBLIC ECOFIN 614 UEM 305 EF 146 NEUVOSTON
Valtiovarainministeriö E-JATKOKIRJE VM
Valtiovarainministeriö E-JATKOKIRJE VM2012-00884 19.11.2012 EDUSKUNTAA PYYDETÄÄN NOUDATTAMAAN VAITELIAISUUTTA ASIAN KÄSITTELYSSÄ SUOMEN NEUVOTTELUTAVOITTEIDEN TURVAAMISEKSI SEKÄ SISÄLTÖÄ KOSKEVIEN JULKAISEMATTOMIEN
Kannattavuus ja tulevaisuuden näkymät. Kohti Tulevaa hanke
Kannattavuus ja tulevaisuuden näkymät Kohti Tulevaa hanke Kotieläin- ja pinta-alatukien/korvausten muutos 2013-2020 Rahoitus Tukityyppi 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Muutos 2013-2015 EU CAP 545