Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista koskevista yleisistä määräyksistä. Valtuusmenettelyn piiriin kuuluvat valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan kuitenkin maksuperusteisesti. S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Suomen kansainvälinen menestyminen perustuu korkeatasoiseen koulutukseen ja tutkimukseen, luovuuteen ja elinvoimaiseen kansalliseen kulttuuriin sekä modernin tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen. Väestörakenteen muutos lisää nuorten vastuuta yhteiskuntakehityksestä. Peruskouluikäisten määrän väheneminen pienentää perusopetuksen oppilasmäärää. Väestön ikääntymisestä johtuvat poistumat työelämästä vaikuttavat myös koulutustarpeisiin. Työvoiman saatavuus vaikeutuu. Työtehtävät kehittyvät kaikilla aloilla yhä korkeampaa tietotaitoa ja osaamista vaativaksi. Työvoiman ja palvelujen keskittyessä uhkana on työvoimatarpeen ja koulutuksen alueellinen kohtaamattomuus. Tietoyhteiskuntakehitys luo haasteita verkkosisältöjen ja -palveluiden sekä tietoyhteiskuntavalmiuksien kehittämiselle ja lisäksi demokratian ja yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutumiselle. Väestön ikääntymisen myötä työ- ja toimintakyvyn ylläpidon merkitys kasvaa. Talousarvioesityksen lähtökohdat Opetusministeriö toteuttaa hallituksen koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikkaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten sekä toimialan yhteisöjen kanssa. Hallinnonalan arvoja ovat sivistys, tasa-arvo, luovuus ja hyvinvointi. Tavoitteena on vahvistaa sivistystä, jonka varaan talouden kestävä kasvu ja Suomen henkinen ja aineellinen hyvinvointi rakentuvat. Opetusministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteissa on otettu huomioon hallitusohjelma, hallituksen strategia-asiakirja, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma sekä muita valtioneuvoston periaatepäätöksiä. Opetusministeriön toimialan strategiset avainalueet Koulutuksellista ja kulttuurista tasa-arvoa edistetään pyrkimällä turvaamaan eri väestöryhmien ja alueiden mahdollisuudet koulutukseen ja kulttuuripalveluihin. Koulutuksen perusturvan toteutumista vahvistetaan. Kulttuuri-, taide-, liikunta- ja nuorisotyöpalvelujen saatavuutta, tarjontaa ja saavutettavuutta kehitetään. Yhteiskunnan sivistyksellistä ja taloudellista kilpailukykyä edistetään vahvistamalla osaamista ja luomalla edellytyksiä innovaatiotoiminnalle. Tavoitteena on osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen ja työurien pidentäminen. Vahvistetaan tietoyhteiskunnan toimivuutta. Tieteen ja kulttuurin keinoin vahvistetaan luovan hyvinvointiyhteiskunnan innovaatioperustaa. Väestön henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä yhteiskunnallista osallisuutta ja osallistumista edistetään. Lisätään aikuisten mahdollisuuksia opiskeluun. Edistetään lasten kasvuympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta, parannetaan nuorten elinoloja ja jatketaan syrjäytymisen ehkäisyä. Edistetään väestön terveyttä ja toimintakykyä. Maahanmuuttajien kotoutumista edistetään. Uskonnollisten yhdyskuntien toimintaedellytyksiä tuetaan. Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet Koulutus- ja tiedepolitiikka Koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteena on vahvistaa Suomen kilpailukykyä ja hyvinvointia edistävää osaamista. Koulutuksen painopisteitä ovat koulutuksen laadun ja tehokkuuden parantaminen, lasten ja nuorten tukeminen ja ohjaus sekä aikuisten koulutusmahdollisuuksien parantaminen. Työurien pidentymistä edistetään sekä parantamalla nuorten sijoittumista koulutukseen ja työelämään että lisäämällä työikäisen aikuisväestön koulutusmahdollisuuksia. Tavoitteena on, että Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 vähintään 96 % peruskoulun päättävistä aloittaa samana vuonna lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa tai perusopetuksen lisäopetuksessa, koulutuksen keskeyttäminen vähenee ja läpäisy paranee, korkeakoulutuksen aloittamisikä alenee yhdellä vuodella vuoteen 2008 mennessä ja tutkinnon suorittamisikä vähintään vuodella vuoteen 2012 mennessä ja että vuosittain koulutukseen osallistuvien osuus työikäisestä aikuisväestöstä kasvaa vähintään 60 %:iin vuoteen 2008 mennessä. Yrittäjyyttä, tietoyhteiskuntaosaamista ja kansalaisvaikuttamista edistetään koulutuspolitiikan keinoin. Opintotukea kehitetään koulutuspoliittisten tavoitteiden pohjalta. Tavoitteena on kannustava opintotuki, jolla edistetään suunnitelmallista ja päätoimista opiskelua ja opintoaikojen lyhenemistä. Koulutustakuu: perusopetuksen suorittaneiden välitön sijoittuminen koulutukseen (tavoite) Ammatilliseen koulutukseen sijoittuneet (%) 36,3 37,0 37,5 Lukiokoulutukseen sijoittuneet (%) 53,7 55,1 54,5 Peruskoulun lisäopetukseen sijoittuneet (%) 3,0 2,4 3,0 Tutkintoon johtavaan koulutukseen tai peruskoulun lisäopetukseen siirtyneet yhteensä (%) 93,0 94,5 95 Opiskelijamäärä Tutkintoon johtavan koulutuksen keskeyttäminen (%) 1) (tavoite) Lukiokoulutus 2,4 2,0 2,0 Ammatillinen peruskoulutus 2) 11,7 10,2 9,0 Ammattikorkeakouluopinnot 7,2 6,2 6,0 Yliopistokoulutus 3) 3,8 4,5 4,2 Korkeakoulututkinnon suorittajien keski-ikä (mediaani) (tavoite) Ammattikorkeakoulututkinto 4) 24,7 25,0 24,5 Ylempi korkeakoulututkinto 27,1 27,3 27,0 Tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja jatko-opintoihin sijoittuminen (%) 5) (arvio) (tavoite) 1) Opetushallinnon alainen koulutus. Kokonaan opintonsa keskeyttävät, jotka eivät sijoitu muualle koulutusjärjestelmään. 2) Tilasto ei sisällä näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavaa koulutusta, oppisopimuskoulutusta eikä erityisoppilaitoksissa järjestettävää koulutusta. 3) Sisältää alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot. 4) Nuorten koulutus Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Ylioppilastutkinto 68,0 70,2 72,4 Ammatillinen perustutkinto 72,0 73,5 74,0 Ammatillisen lisäkoulutuksen tutkinto 84,5 85,5 86,0 Ammattikorkeakoulututkinto 88,5 88,0 88,0 Yliopistotutkinto 6) 92,6 91,1 92,0 Tohtorintutkinto 91,9 91,0 92,0 Tilastotietoja esi- ja perusopetuksesta sekä tutkintoon johtavasta/valmistavasta koulutuksesta 7) (arvio) Esiopetus opiskelijamäärä 8) Perusopetus uudet opiskelijat päättötodistuksen saaneet opiskelijamäärä Lukiokoulutus uudet opiskelijat suoritetut ylioppilastutkinnot 9) opiskelijamäärä Ammatillinen peruskoulutus uudet opiskelijat suoritetut tutkinnot opiskelijamäärä 10) Ammatillinen lisäkoulutus 11) uudet opiskelijat suoritetut tutkinnot opiskelijamäärä Ammattikorkeakoulututkinnot 12) aloittaneet suoritetut tutkinnot opiskelijamäärä 13) josta ulkomaalaiset opiskelijat Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot aloittaneet suoritetut tutkinnot ) Kuvaa työllistymisen ja jatko-opintoihin sijoittumisen tilannetta vuoden lopussa. Tarkastelussa ovat kyseisen vuoden heinäkuun alkuun mennessä ja kolmen edeltävän vuoden aikana suoritetut tutkinnot. 6) Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 7) Opetushallinnon alainen koulutus. 8) Valtionosuusjärjestelmän mukainen vuosiopiskelijamäärä. 9) Ei sisällä IB-lukioiden tai Reifeprüfung -tutkintoja. 10) Sisältää myös muun kuin tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijat. 11) Sisältää ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon johtavan oppilaitosmuotoisen ja oppisopimusmuotoisen koulutuksen. 12) Aloittaneita ja tutkintoja koskevien tietojen osalta lähde ammattikorkeakoulujen AMKOTA-tietokanta. Ulkomaalaisten opiskelijoiden osalta tiedot Tilastokeskuksesta. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 opiskelijamäärä Yliopiston perustutkinnot 14) uudet opiskelijat suoritetut tutkinnot opiskelijamäärä josta ulkomaalaiset opiskelijat Yliopiston tohtorintutkinnot 15) uudet opiskelijat - - suoritetut tutkinnot opiskelijamäärä josta ulkomaalaiset opiskelijat Tiedepolitiikan painopisteenä ovat kansainvälisyyden vahvistaminen, tutkijankoulutuksen ja tutkijanuran kehittäminen sekä tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutuksen lisääminen. Taide- ja kulttuuripolitiikka Luovuuden edellytysten parantaminen Tavoitteena on parantaa luovan toiminnan edellytyksiä, tunnistaa ja vahvistaa taiteellisen ja muun luovuuden vaikutusta yhteiskunnan kehitykseen aikaisempaa monipuolisemmin sekä aktivoida ja tukea näihin tavoitteisiin liittyviä toimintoja ja toimenpiteitä. Taiteen, kulttuurin ja tiedon saatavuuden parantaminen Tavoitteena on kulttuurisen monimuotoisuuden lisääminen ja sivistyksellisten ja kulttuuristen oikeuksien parantaminen, lasten ja nuorten sekä vammaisten ja vähemmistöryhmien kulttuuripalveluiden saavutettavuuden lisääminen ja kansallisesti tärkeiden kulttuuri- ja taidelaitosten toiminnan turvaaminen. Kansallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen, suojelu ja aktiivisen käytön vahvistaminen Tavoitteena on kulttuuriympäristön ja -perinnön suojelu ja säilyttäminen sekä kulttuuriperinnön saavutettavuuden ja siihen liittyvän tiedon lisääminen. Kansalaisten ja muiden käyttäjien osallisuutta kulttuuriperintöön vahvistetaan monipuolistamalla saatavuutta sekä kehittämällä aineistoja ja palveluja. Kulttuurituotannon edellytysten ja kulttuurin aseman vahvistaminen tietoyhteiskunnassa Tavoitteena on luovan talouden vahvistaminen kulttuurin ja taiteen toimialoilla. Vahvistetaan kansallista kilpailukykyä ja työllisyyttä kulttuurin alojen tuotteiden ja palvelujen sekä sisältöjen tuotantoa ja vaihdantaa tukemalla. Eräitä valtionosuusjärjestelmän avulla tuettujen taide- ja kulttuurilaitosten tunnuslukuja (1 000 henkeä) 2003 arvio Teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluvien teattereiden ja Kansallisteatterin katsojat Museoiden kävijämäärät valtionosuuden piirissä ja muissa päätoimisesti hoidetuissa museoissa Sinfoniaorkesterien 16) ja Kansallisoopperan kuulijat Yleisten kirjastojen kokonaislainaus ) Ei sisällä ylempää amk-tutkintoa ja erikoistumisopintoja suorittavia sekä ammatillisen opettajankoulutuksen opiskelijoita, lähde AMKOTA-tietokanta. 14) Sisältää alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat ja tutkinnot, lähde yliopistojen KOTA-tietokanta. 15) Sisältää kaikki jatkotutkinto-opiskelijat (myös lisensiaattitutkinnon), lähde KOTA-tietokanta. 16) Sisältää kaksi vos-järjestelmään kuulumatonta orkesteria. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Liikuntapolitiikka Väestön hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Tavoitteena on riittämättömästi liikkuvien aktivointi säännölliseen liikkumiseen kaikissa ikäryhmissä, väestön ylipainoisuuden kasvun hillitseminen liikunnan avulla sekä liikkumisympäristön ottaminen huomioon yhdyskuntasuunnittelussa. Tavoitetta toteutetaan terveysliikuntaa edistävillä ohjelmilla sekä tukemalla liikuntajärjestöjen toimintaa ja laajoja väestöryhmiä palvelevaa liikuntapaikkarakentamista. Yhteiskunnallisen osallisuuden ja osallistumisen vahvistaminen Tavoitteena on tukea valtakunnallisten liikuntajärjestöjen koulutustoiminnan laadun ja sisällön kehittämistä osana liikunnan koulutusjärjestelmää palvelemaan lasten ja nuorten, terveysliikunnan ja huippu-urheilun tarpeita. Kansainväliseen menestykseen tähtäävän sekä eettisesti ja yhteiskuntavastuullisesti toimivan huippu-urheilun tukeminen Tavoitteena on huippu-urheilun toimintaedellytysten parantaminen tukemalla valmennusjärjestelmien kehittämistä ja tehostamista, vammaishuippu-urheilun integrointia sekä antidopingtoimintaa. Tunnusluku 2003 arvio Terveytensä kannalta riittävästi (2 krt/vko) liikkuvat vuotiaat ihmiset, % miehet naiset Lähde: 2003 ja Kansanterveyslaitos, OPM Tunnusluku 2003 arvio Liikunnan vapaaehtois- ja kansalaistoimintaan osallistuminen vuosina , ja, henk. Kaikki miehet naiset Lähde: , Kansallinen liikuntatutkimus, Suomen Gallup, OPM Nuorisotyö ja -politiikka Nuorten aktiivisen kansalaisuuden tukeminen Nuorten aktiivisen kansalaisuuden tavoitteena on kehittää nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa. Nuorten aktiivista kansalaisuutta edistetään tavoitteena luoda edellytykset jokaiselle nuorelle osallistumiseen ja omaan harrastukseen. Tavoitteena on, että nuoret äänestävät valtakunnallisissa vaaleissa yhtä aktiivisesti kuin muu väestö. Nuorten sosiaalinen vahvistaminen Nuorille suunnataan toimenpiteitä, joilla nuorten elämäntaidot paranevat. Sosiaalinen vahvistaminen on kohdennettua toimintaa, joka keskittyy syrjäytymisen riskiryhmässä oleviin nuoriin. Nuorten työpajatoiminnalla alennetaan nuorten työttömien määrää ja ehkäisevällä huumetyöllä vähennetään nuorten huumeiden käyttöä ja kokeilua. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 Nuorten kasvu- ja elinolojen parantaminen Nuorten kasvu- ja elinoloja parannetaan tehostamalla hallituksen nuoriin kohdistuvaa sukupolvipolitiikkaa tavoitteena nuorten elinolojen saattaminen samalle tasolle muiden väestöryhmien kanssa. Tavoitteen saavuttamista seurataan nuorten elinoloindikaattorien avulla. Seuranta: nuorten elinoloindikaattorit Nuorten työpajatoiminta 2003 arvio Pajat, lkm Nuoret pajoissa, lkm (6 kk:n jaksoissa) Koulutukseen tai työhön sijoittuneet, % Nuorisotyöttömät, lkm Valtionosuusuudistus Valtionosuusjärjestelmän ja sen uudistuksen kokonaiskuvaus esitetään talousarvioesityksen yleisperusteluissa. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia (635/1998) muutetaan osana valtion ja kuntien välistä kustannustenjaon uudistusta. Koko valtionosuusjärjestelmää koskevana uudistuksena kustannustenjaon tarkistusta muutetaan siten, että tarkistus tehdään joka neljäs vuosi ja valtionosuusprosenteista säädetään erikseen joka neljäs vuosi. Kustannustenjaon ulkopuolella olevilla tehtävillä säilytetään kiinteä valtionosuusprosentti. Lisäksi kustannustason muutosta vastaavat indeksitarkistukset tehdään täysimääräisinä. Kunnan omarahoitusosuuden korottamisesta luovutaan, minkä johdosta kuntien omarahoitusosuuteen aikaisemmin tehdyt muutokset otetaan huomioon alentamalla opetus- ja kirjastotoimen käyttökustannusten valtionosuusprosenttia. Lait tulevat voimaan Kustannustenjaon tarkistusmenettelyä sovelletaan ensimmäisen kerran päätettäessä valtionosuuden perusteista vuodelle Kustannustenjaon tarkistamista ja indeksien laskemista koskevat ehdotukset koskevat koko rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmää. Perusopetuksen yksikköhintojen laskentatapaa yksinkertaistetaan ja yksikköhintojen eri määräytymisperusteiden painoarvoa muutetaan valtioneuvoston asetuksella säädettävillä kertoimilla. Uutena perusopetuksen valtionosuuden porrastusperusteena otetaan käyttöön vieraskielisten oppilaiden määrä. Tuloksellisuus ja vaikuttavuus otetaan yhdeksi ammatillisen koulutuksen rahoituksen määräytymisperusteeksi. Ammattikorkeakoulujen yksikköhinnoissa otetaan huomioon suoritetut tutkinnot. Ammatillista opettajankoulutusta varten myönnetään valtionosuutta. Yksikköhinnan laskentaa yksinkertaistetaan ja rahoituksen ennakoitavuutta lisätään. Ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksessa luovutaan perustamiskustannuksiin myönnettävistä erillisistä valtionosuuksista. Kirjastojen yksikköhinnan laskennassa käytettävästä asutusrakenneryhmityksestä luovutaan ja siirrytään yhteen yksikköhintaan. Yksikköhintaa korotetaan harvimmin asutuissa kunnissa ja kirjastolle määrätyn erityisen tehtävän takia. Teattereiden yksikköhintaan tehdään indeksitarkistus. Teattereiden, museoiden ja orkestereiden valtionosuuden perusteena olevat yksikköhinnat lasketaan erikseen kunkin kulttuurilaitosmuodon osalta joka neljäs vuosi vuodesta 2008 alkaen. Hallinnonalan määrärahat luvuittain vuosina v. tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v. esitys 1000 Muutos % 01. Opetusministeriö Kirkollisasiat Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 v. tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v. esitys 1000 Muutos % 07. Opetushallitus Kansainvälinen yhteistyö Yliopisto-opetus ja -tutkimus Ammattikorkeakouluopetus Yleissivistävä koulutus Ammatillinen koulutus Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö Opintotuki Tiede Taide ja kulttuuri Liikuntatoimi Nuorisotyö Yhteensä Henkilöstön kokonaismäärä Valtionosuudet opetusministeriön hallinnonalalla (1 000 euroa) 2005 varsinainen talousarvio esitys 2005/ muutos Ammattikorkeakoulut Yleissivistävä koulutus Ammatillinen koulutus Oppisopimuskoulutus Kansalaisopistot Ammatillinen lisäkoulutus Kansanopistot Ammatilliset erikoisoppilaitokset Opintokeskukset Kesäyliopistot ja 52 Kirjastot ja 52 Teatterit ja orkesterit ja 52 Museot Kuntien kulttuuritoiminta ja 52 Liikunnan koulutuskeskukset Kuntien liikuntatoimi Kuntien nuorisotyö Yhteensä Arvio valtionosuuksien jakautumisesta Kunnat ja kuntayhtymät (77 %) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 * Kunnat * Kuntayhtymät Yksityiset (23 %) Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat Veikkaus Oy:n tulouttamistavoitteeksi on asetettu vuoden osalta 387,2 milj. euroa. Lisäksi voittovaroista aikaisemmin myönnettyjen lainojen kuoletuksia ja korkoja arvioidaan kertyvän 0,2 milj. euroa. Voittovaroista ehdotetaan myönnettäväksi momentilta tieteen tukemiseen 75,7 milj. euroa, momentilta taiteen tukemiseen 183,9 milj. euroa, momentilta liikunnan tukemiseen 94,0 milj. euroa ja momentilta nuorisonkasvatustyön tukemiseen 33,8 milj. euroa. Taiteen 183,9 milj. euron osuudesta ehdotetaan käytettäväksi kirjastojen valtionosuuksien kattamiseen noin 40,0 milj. euroa, jolla katetaan 44 % kirjastojen valtionosuuksista. Arpajaislain (1047/2001) mukaisesti raha-arpajaisten sekä veikkaus- ja vedonlyöntipelien tuotto käytetään urheilun ja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen ja nuorisotyön edistämiseen. Arpajaislain mukaan em. pelejä toimeenpanevan rahapeliyhteisön asianomaisen tilikauden voittoa sekä voittovaroista myönnetyistä lainoista kertyviä kuoletuksia ja korkoja vastaavaksi arvioitu määräraha otetaan vuosittain valtion talousarvioon. Raha-arpajaisten sekä veikkaus- ja vedonlyöntipelien tuoton käyttämisestä annetun lain (1054/2001) 2 :ssä tarkoitettujen veikkausvoittovarojen tuotosta rahoitettavien kirjaston valtionosuuksien määräksi ehdotetaan 40 milj. euroa, mikä on 44 % näiden valtionosuuksien kokonaismäärästä. Muihin tarkoituksiin käytettävä veikkausvoittovarojen tuotto on siten 347,4 milj. euroa. Viimeksi mainitusta euromäärästä ehdotetaan mainitun lain 1 :ssä säädetyissä rajoissa käytettäväksi 27 % urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen, 9,7 % nuorisotyön edistämiseen, 21,8 % tieteen edistämiseen ja 41,5 % taiteen edistämiseen. Voittovarat muodostavat keskeisen rahoituslähteen tieteen, taiteen, liikunnan ja nuorisotyön sektoreilla. Veikkausvoittovaroilla on katettu edunsaajien kokonaisrahoituskehyksistä seuraavat osuudet vuosina Veikkausvoittovaroilla on katettu edunsaajien kokonaisrahoituskehyksistä seuraavat osuudet vuosina 2001 (milj. euroa) TP TP TP TP TA TAE Tiede 179,8 188,9 210,5 238,9 239,9 0,0 veikk.varat 75,9 76,2 75,8 75,7 75,7 0,0 budj.varat 103,8 112,7 134,7 163,2 164,1 0,0 Kirjastojen valtionosuus 82,7 80,1 87,0 88,0 90,5 0,0 veikk.varat 67,2 35,5 58,6 59,3 48,9 0,0 budj.varat 15,5 44,5 28,4 28,7 41,6 0,0 Taide 209,9 222,2 227,0 242,4 258,3 0,0 veikk.varat 137,3 144,2 130,1 128,2 136,2 0,0 budj.varat 72,6 78,0 96,9 114,3 122,1 0,0 Liikunta 81,6 84,4 85,7 90,0 91,3 0,0 veikk.varat 80,7 83,3 83,9 88,1 89,4 0,0 budj.varat 0,9 1,0 1,9 1,9 1,9 0,0 Nuoriso 21,1 22,0 22,4 30,7 34,6 0,0 veikk.varat 20,3 20,3 20,7 28,5 31,7 0,0 budj.varat 0,8 1,6 1,6 2,2 2,8 0,0 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 Veikkausvoittovarat yhteensä 381,4 359,5 369,0 379,9 381,9 387,4 Eräisiin käyttötarkoituksiin varatut määrärahat veikkausvoittovaroista ja muilta talousarvion momenteilta (euroa) Veikkausvoittovarat Yleiset budjettivarat Yhteensä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen toimintamenot Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat Valtionosuus ja -avustus teattereille ja orkestereille Valtionosuus ja -avustus museoille Valtionosuus ja -avustus kirjastoille Entistämis- ja korjausavustukset Taidetoimikuntien toimintamenoihin sekä alueellisille taidetoimikunnille käytettäväksi taiteen edistämiseen Liikunnan koulutuskeskukset Nuorten työpajatoiminnan kehittäminen ja syrjäytymisen ehkäisy Opetustusministeriön hallinnonalan valtuusyhteenveto (milj. euroa) Valtuuden käytöstä aiheutuvat kaikki menot yhteensä Ennen vuotta tehdyt sitoumukset Vuoden sitoumukset Valtuudet yhteensä 01. Opetusministeriö S e l v i t y s o s a : Opetusministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan kehittämisestä ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Ministeriö edistää sivistystä, luo edellytyksiä osaamiselle, elinikäiselle oppimiselle ja luovuudelle sekä kansalaisten osallistumiselle ja hyvinvoinnille. Opetusministeriö asettaa toiminnalleen seuraavat tulostavoitteet: Tuotokset ja laadunhallinta Opetusministeriön toimialan strategioiden suunnittelu ja seuranta toteutetaan laadukkaasti täyttäen hallitusohjelmassa asetetut tavoitteet. Ministeriön toimialan lainsäädännön valmistelu ja seuranta täyttää valtioneuvoston asettamat laatuvaatimukset. Ministeriön toimialan toiminnan ja talouden suunnittelu ja seuranta tuottaa päätöksenteon pohjaksi oikeat ja riittävät tiedot sekä edistää tehokkaasti ja laadukkaasti toimialalle asetettujen yhteiskunnallisten vaikuttavuus- ja toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteiden toteuttamista. Ministeriön toimialan ohjausta kehitetään laatua, tuottavuutta ja toiminnan tehokkuutta edistäväksi. Kansainvälisen yhteistyön prosesseja yksinkertaistetaan ja selkeytetään tukemaan toimialan kehittämisen ja ohjauksen tavoitteita. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 EU-asioiden valmistelulla, seurannalla ja kantojen määrittelyllä tuotetaan päätöksenteon ja rahoituksen pohjaksi ajantasaiset ja riittävät tiedot. Suomen EU-puheenjohtajuuskauden valmistelussa ja toteutuksessa huolehditaan hallinnonalan toimintatavoitteiden edistämisestä. Toiminnallinen tehokkuus Toiminnallisen tuloksellisuuden mittareiden käyttöönotto valmistellaan niin, että mittarit voidaan sisällyttää vuoden 2007 talousarvioon. Hallinnonalan tuottavuusohjelman toimeenpanoa jatketaan aloittamalla hankintatoimen ja toimitilojen käytön tehostamista koskevien suunnitelmien toteuttaminen. Verkko- ja verkkotoimintastrategian toteuttamista jatketaan tavoitteena siirtyä pääsääntöisesti sähköisiin prosesseihin vuonna Hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushankkeen suunnittelua jatketaan. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Strategisella henkilöstösuunnittelulla valmistaudutaan opetus- ja kulttuurihallinnon henkilöstön ikärakenteen muutokseen. Työsuojelun toimintaohjelman päivittämisen yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota henkiseen työhyvinvointiin ja työn kuormittavuuteen. Työtyytyväisyysindeksin tavoitteeksi asetetaan vähintään 3,4 asteikolla Opetusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtion kulutus- ja investointimenot on budjetoitu ilman arvonlisäveroa. Muille kuin erikseen verovelvollisille valtion virastoille ja laitoksille myönnetään määrärahat verottomin hinnoin. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) talousarvio talousarvio tilinpäätös Opetusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : 2005 varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyneet määrärahat siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa uuteen palkkausjärjestelmään siirtymisen johdosta, euroa yhden henkilötyövuoden palkkausmenojen siirtona momentilta , euroa yhden henkilötyövuoden palkkausmenojen siirtona momentilta , euroa yhden henkilötyövuoden palkkausmenojen siirtona momentilta ja euroa valtion tiede- ja teknologianeuvostoon perustettavan uuden pääsihteerin ja kokopäiväistettävän osastosihteerin viran palkkausmenojen johdosta sekä vähennyksenä euroa yhden henkilötyövuoden palkkausmenojen siirtona momentille Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Kehittämistoiminta (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää opetusministeriön hallinnonalan kehittämis-, kokeilu-, suunnittelu-, tuottavuus-, tutkimus- ja tiedotustoiminnasta, koulutuksen arviointitoiminnasta, niihin liittyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä sekä eri hallinnonalojen yhteishankkeista aiheutuvien toimintamenojen ja avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös sisältötuotannon edistämiseen, kulttuuriperinnön digitointiin, kirjastojen sisältöpalveluiden ja tekijänoikeusjärjestelmän kehittämiseen sekä opettajien täydennyskoulutukseen ja digitaalisen opetusmateriaalin tuotannon tukemiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus-, koulutus- ja kulttuurihankkeiden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa ja kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa yhden henkilötyövuoden palkkausmenojen siirtona momentille Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen toimialan hankkeet 000 Nuorten osallisuushanke 000 Koulutuksen arviointi 000 Koulutuksen ja tieteen toimialan hankkeet 000 Tietoyhteiskuntaohjelma 000 Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma 000 Hallinnonalan tuottavuushankkeet 000 Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös Eräät kopiointi- ja käyttöoikeuskorvaukset (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää tekijänoikeuslakiin (404/1961) perustuvien kopiointi- ja muiden käyttökorvausten sekä kopiointia, tallennusta ja käyttöoikeuksia koskevan tiedotus- ja selvitystoiminnan menojen maksamiseen. talousarvio talousarvio tilinpäätös Eräät avustukset (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahasta saa käyttää euroa Svenska Finlands folkting -nimisestä järjestöstä annetun lain (1331/2003) mukaisen valtionavustuksen ja euroa Paasikivi-Seuralle myönnettävän valtionavustuksen maksamiseen. talousarvio talousarvio tilinpäätös EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus opetusministeriön osalta (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Vuonna saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä eurolla. Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna. Määrärahaa saa käyttää neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/ artiklasta (tukikelpoisuus) ja 39 artiklasta (varainhoitoa koskevat oikaisut) johtuvien velvoitteiden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää Euroopan aluekehitys- ja sosiaalirahastosta rahoitettavien tavoite 1-, 2- ja 3 -ohjelman sekä Equal-, Interreg- ja Urban-yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla ja olevien EU-osuuksien kanssa. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 S e l v i t y s o s a : Määräraha on alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa työllisyysohjelmaa ja yrittäjyyden politiikkaohjelmaa. Huolehditaan ohjelmakauden 2000 EU:n rakennerahasto-ohjelmien tehokkaasta toimeenpanosta ja koordinoinnista. Tavoitteena on tukea kansallista koulutus- ja kulttuuripolitiikkaa hyödyntämällä täysimääräisesti hallinnonalalle kohdistetut EU:n rakennerahastoresurssit. Määrärahasta arvioidaan käytettävän euroa Euroopan aluekehitysrahaston hankkeiden valtion rahoitusosuutena ja euroa Euroopan sosiaalirahaston hankkeiden valtion rahoitusosuutena. Myöntämisvaltuuksien käytöstä valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa) Myöntämisvaltuusvuosi Yhteensä Vuosien sitoumukset 50,822 21,075 0,300 72,197 Vuoden sitoumukset 17,732 25,231 16,828 59,791 Yhteensä 68,554 46,306 17, ,988 Momentin myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen rahastoittain ja ohjelmittain (milj. euroa) Tavoite 1 Tavoite 2 Tavoite 3 Equal Interreg Urban Yhteensä Euroopan aluekehitysrahasto 4,757 6, ,815 0,160 14,185 Euroopan sosiaalirahasto 12,570 6,915 24,419 1, ,606 Yhteensä 17,327 13,368 24,419 1,702 2,815 0,160 59,791 Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin (milj. euroa) Budjetoitu Budjetoitu valtuutta määrärahaa v Myöntämis- v talousarvio+ valtuus talousarvio+ Määräraha Ohjelma lisätalousarviot v. lisätalousarviot v. Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) Tavoite 1 42,859 4,757 39,541 7,205 Tavoite 2 48,434 6,453 44,299 8,037 Interreg 14,385 2,815 11,512 2,892 Urban 0,736 0,160 0,531 0,146 Yhteensä 106,414 14,185 95,884 18,280 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Tavoite 1 81,274 12,570 72,546 14,025 Tavoite 2 46,258 6,915 38,214 8,150 Tavoite 3 154,784 24, ,344 25,199 Equal 11,370 1,702 8,816 2,900 Yhteensä 293,687 45, ,920 50,274 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 EAKR + ESR YHTEENSÄ 400,101 59, ,804 68,554 talousarvio lisätalousarvio 2005 talousarvio tilinpäätös Kaluston hankinta (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää opetusministeriön tilajärjestelyjen aiheuttamien kalusto- ja varustehankintojen sekä niiden suunnittelumenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin. Vuoden aikana saa tehdä sellaisia opetusministeriön kalustoa ja varustamista sekä suunnittelua koskevia sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuonna 2007 enintään euroa. talousarvio talousarvio tilinpäätös S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 05. Kirkollisasiat Opetusministeriön tavoitteena on turvata suotuisat toimintaedellytykset evankelis-luterilaiselle kirkolle, ortodoksiselle kirkkokunnalle ja muille uskonnollisille yhdyskunnille, edistää mahdollisuuksia uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen sekä muilla tavoin edistää uskonnonvapauden toteutumista. Tavoitteena on kansankirkkojen itsehallinnon vahvistaminen niiden sisäistä toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Lisäksi toimialaan kuuluvassa hautaustoimen yleisessä järjestämisessä lähtökohtana on uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden sekä arvokkuuden ja kunnioituksen toteutuminen. Toiminnallinen tuloksellisuus Vuoden aikana saatetaan loppuun ortodoksista kirkkoa koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus, joka on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2007 alusta. Kirkon sisäistä toimintaa ja hallintoa koskevaa säädösvaltaa siirretään uudistuksessa valtion lainsäädäntöelimiltä kirkolliskokoukselle. Kirkon keskus- ja hiippakuntahallinto siirtyy valtiolta kirkon itsensä ylläpidettäväksi, ja ylläpidosta aiheutuvat kustannukset korvataan valtionavustuksella vuodesta 2007 lukien. 21. Ortodoksisen kirkollishallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Eräät avustukset (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää käyttösuunnitelmassa yksilöityjen avustusten maksamiseen. Suomen Merimieskirkolle myönnettävästä avustuksesta saa käyttää enintään euroa Hampurin merimieskirkon ja enintään euroa Lontoon merimieskirkon rakennusavustuksiin ja rakennuslainojen hoitoon edellyttäen, että evankelisluterilaisen kirkon keskusrahasto suorittaa vähintään vastaavat osuudet. Käyttösuunnitelma Eräät avustukset ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnille ja laitoksille Avustus Suomen Merimieskirkolle mistä Lontoon merimieskirkon rakentamisavustuksiin (enintään) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 mistä Hampurin merimieskirkon rakentamisavustuksiin (enintään) mistä yleisavustus toimintaan Eräiden siirtoväen sankarihautojen hoito Kaatuneiden muiston vaaliminen sekä luovutetun alueen hautausmaiden kunnostaminen Yhteensä Opetushallitus S e l v i t y s o s a : Ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnille ja laitoksille myönnettävät avustukset on tarkoitus käyttää muun ohella Suomen ortodoksisen kirkkomuseon, Lapin ortodoksisen seurakunnan ja Valamon konservointilaitoksen toiminnan tukemiseen. talousarvio talousarvio tilinpäätös S e l v i t y s o s a : Opetushallituksen tehtävänä on vastata toimialaansa kuuluvan koulutuksen kehittämisestä, edistää koulutuksen tuloksellisuutta, seurata koulutuksen järjestämistä sekä huolehtia muista erikseen säädetyistä tehtävistä. Opetusministeriö asettaa alustavasti virastolle seuraavat tulostavoitteet vuodelle. Tarkemmin tavoitteista sovitaan tulossopimuksessa. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Opetushallitus edistää työurien pidentymistä ja koulutustakuun toteutumista toteuttamalla oppilaanohjauksen kehittämishankkeen ja osallistumalla opiskelijavalintajärjestelmien kehittämiseen, valmistelemalla esityksen keskeyttämisen vähentämisen edellyttämistä lisätoimenpiteistä sekä kehittämällä työikäiselle aikuisväestölle soveltuvaa koulutustarjontaa, kehittää yrittäjyyteen liittyviä opintoja, tukee pk-yritysten osaamistarpeisiin vastaavaa kehittämis- ja palvelutoimintaa sekä organisoi yrittäjyyteen liittyvää opetushenkilöstön täydennyskoulutusta, edistää laajakaistayhteyksien tasavertaista saavutettavuutta, kehittää verkko-opetusta ja tuottaa oppilaitoksille valtakunnallisia tukipalveluja ja edistää opetussuunnitelmien aktiivinen kansalaisuus -aihekokonaisuuden toteuttamista ja aktiiviseen kansalaisuuteen liittyvien opintojen lisäämistä sekä koordinoi nuorten osallisuushanketta. Toiminnallinen tuloksellisuus Opetushallitus tuottaa ennakointitietoa koulutustarpeista ja ikäluokkien muutosten vaikutuksesta oppilaitosverkkoon sekä edistää koulutuksen järjestäjien ja oppilaitosten välistä yhteistyötä, tukee uusien opetussuunnitelmien perusteiden ja aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden toteutumista, kehittää kieltenopetusta sekä osallistuu ylioppilastutkinnon kehittämiseen. selvittää ammatillisten perustutkintojen ja opetussuunnitelmien perusteiden uudistamistarpeet, tekee näyttöjen käyttöönoton edellyttämät opetussuunnitelmien perusteita koskevat päätökset ja valmistelee näyttöaineistoja, kehittää ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailuja sekä osallistuu työssäoppimisen tukiohjelman toteuttamiseen, uudistaa näyttötutkintojen perusteita ja kehittää ammatillisen lisäkoulutuksen laatua koskevaa palautejärjestelmää, tukee vapaan sivistystyön suuntaviivaohjauksen kehittämistä, valmistelee yleisten kielitutkintojen ja valtionhallinnon kielitutkintojen kehittämissuunnitelmat ja Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 kehittää menetelmiä arvioida opetustoimen taloudellisten panostusten vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta. Henkilöstöstrategian tulokset arvioidaan. Opetushallituksen organisaatiota kehitetään. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) 2005 TP TA TAE Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Opetushallituksen maksullisen palvelutoiminnan suoritteita, kpl 2005 arvio arvio Koulutus- ja konsultointi Koulutettavapäiviä Ulkomaisen tutkinnon vastaavuus Näyttötutkintojen järjestämisedellytysten arviointi Julkisoikeudellisia suoritteita Opetushallinnon tutkinto Korkeakouluopintojen rinnastaminen Valtion kielitutkinnot Oppimateriaali Myydyt oppimateriaalituotteet Opetushallituksen viranomaissuoritteita, kpl 2005 arvio arvio Opetussuunnitelman perusteet Ammattitutkinnon perusteet Oppimistulosten arvioinnit Koulutustiedon haut oppilaitostietojärjestelmästä Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös oppimateriaalin kehittämiseen sekä ruotsinkielisen ja muun vähälevikkisen oppimateriaalin tuottamiseen. Määrärahasta käytetään Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) euroa avustuksena saamelaiskäräjille jaettavaksi saamenkielisen oppimateriaalin tuottamista varten. Opetushallitus saa vuoden aikana tehdä uusia toimitiloja koskevia sopimuksia siten, että niistä aiheutuva menojen lisäys vuodesta 2007 alkaen on vuositasolla enintään euroa. S e l v i t y s o s a : 2005 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

16 varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyneet erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Kansainvälinen yhteistyö S e l v i t y s o s a : Opetusministeriön merkittäviä kansainvälisiä toimintafoorumeita ovat mm. YK, erityisesti Unesco, WIPO, WTO, Euroopan unioni, Euroopan neuvosto ja Pohjoismaiden ministerineuvosto sekä muut alueneuvostot. Näiden piirissä tehdyt strategiat, toimintaohjelmat ja linjaukset samoin kuin kansainväliset sopimukset ohjaavat osaltaan myös opetusministeriön toimintaa. Opetusministeriö huolehtii hallinnonalan järjestöjen hallitustenvälisten kokousten ja kestävää kehitystä ja tietoyhteiskuntaa käsittelevien huippukokousten koordinaatiosta ja seurannasta. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Kansainvälisen yhteistyön tavoitteena on edistää korkeatasoisen suomalaisen koulutuksen, kulttuurin ja sivistyksen kansainvälistä näkyvyyttä sekä muiden kulttuurien esittäytymistä Suomessa ja lisätä tietoutta muiden maiden ja alueiden yhteiskunta- ja kulttuurielämästä. Toiminnallinen tuloksellisuus Huolehditaan hallinnonalan toimintatavoitteiden edistämisestä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden valmistelussa ja toteutuksessa. Toteutetaan hallinnonalan Aasia-yhteistyön ohjelmakokonaisuutta osana globaalisaatiokehityksen hallintaa. S e l v i t y s o s a : Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti harjoittaa Venäjää ja Itä-Eurooppaa koskevaa sivistyksellistä yhteistyötä sekä tukee siihen liittyvää tutkimusta ja Venäjältä ja Itä-Euroopasta Suomeen muuttaneiden kieltä ja kulttuuria. Instituutti tukee toiminnallaan suomalaisen si- Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin toiminta arvioidaan. 22. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin vistyksen moniarvoisuutta ja vahvistaa monikulttuurisuutta omassa toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) maassamme. Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) Yhteistoimintaa kansalaisjärjestöjen, oppilaitosten, viranomaisten ja alan muiden toimijoiden kanssa kehitetään ja yhteisrahoitteisia hankkeita lisätään Venäjältä ja Itä- Euroopasta Suomeen muuttaneiden kielen ja kulttuurin tukemiseksi. Lisäksi kehitetään kirjasto-, tietopalvelu- ja julkaisutoimintaa tietotekniikkaa tehokkaasti hyödyntäen varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 16

17 Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 42 siirtynyt seuraavalle vuodelle 180 talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Kansainvälinen kulttuuriyhteistyö (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää menoihin, jotka aiheutuvat osallistumisesta kansainvälisten järjestöjen toimintaan ja pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön sekä kulttuurisopimusten ja vaihto-ohjelmien toimeenpanosta. Määrärahasta saadaan myöntää ulkomaille suuntautuvan kulttuuri- ja sivistystoiminnan edellyttämiin palkkaus- ja ohjelmamenoihin tarkoitettuja avustuksia ja apurahoja henkilöille ja yhteisöille, jotka edistävät opetus-, tiede- ja kulttuurivaihtoa sekä Suomen kulttuurin tunnetuksi tekemistä ulkomailla. S e l v i t y s o s a : Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen Koulutuksen ja tieteen toimialan kansainväliset hankkeet Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen toimialan kansainväliset hankkeet Muut kansainväliset hankkeet Yhteensä Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa yhden henkilötyövuoden palkkausmenojen siirtona momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Eräät avustukset (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää eräiden kulttuuri- ja koulutusyhteistyötä tekevien ulkomaanyhdistysten toimintaan myönnettävien avustusten maksamiseen. talousarvio talousarvio tilinpäätös Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää Unescon ja muiden hallitustenvälisten monenkeskisen sivistyksellisen yhteistyön järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen Unescon jäsenmaksu Suomen maksuosuus Euroopan nuorisosäätiöön Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston nuorisokortin osittaissopimuksesta Suomen maksuosuus WIPOlle/Bernin unionille Suomen maksuosuus ICCROMille Maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelua koskevasta sopimuksesta aiheutuva meno OECD/CERI jäsenmaksu Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston EURIMA- GES-rahastoon Suomen maksuosuus Euroopan audiovisuaaliselle observatoriolle Suomen maksuosuus Euroopan nykykielten keskukselle Suomen maksuosuus WADAlle OECD/INES jäsenmaksu Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 17

18 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain mukaan yliopistojen toimintamenomomentille osoitettua määrärahaa korotetaan vuosittain vähintään määrällä, mikä vastaa valtion keskustason palkkauksia koskevista sopimusratkaisuista aiheutuvaa palkkausmenojen kasvua. Lisäksi vuosina määrärahaa korotetaan vähintään 20 miljoonalla eurolla kunakin vuonna. Säännös koskee vuosia Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yliopistojen merkitys korostuu kansallisessa ja alueellisessa innovaatiojärjestelmässä sekä kulttuurin, kilpailukykymme ja hyvinvointimme kehittämisessä. Tämä edellyttää yliopistojen kansainvälistymisen sekä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan edellytysten kehittämistä. Tavoitteena on toiminnan korkea kansainvälinen taso ja laatu. Tavoitteena on turvata korkeasti koulutetun työvoiman ja tutkijakunnan saatavuus. Yliopistokoulutuksen ja -tutkintojen sisältöä kehitetään paremmin yhteiskunnan muuttuvia tarpeita vastaaviksi määrällisesti ja laadullisesti. Toiminnallinen tuloksellisuus Yliopistot lisäävät kansainvälistä yhteistyötä ja verkostoitumista erityisesti tutkimuksen alueella. Yliopistot lisäävät vieraskielistä opetusta ja ulkomaisten opiskelijoiden sekä opetus- ja tutkimushenkilöstön rekrytointia. Perustutkintoa suorittavista käy vuoden aikana ulkomailla opiskelemassa yli kolmen kuukauden jakson. Yliopistot kehittävät opintoprosessien laatua tehostamalla opintojen suunnittelua, ohjausta ja opintojen etenemisen seurantaa. Työelämässä toimiville kehitetään täydennyskoulutusta, soveltuvaa tutkintoon johtavaa koulutusta ja avoimen yliopisto-opetuksen tarjontaa. Yliopistot kehittävät yhteyksiään muuhun yhteiskuntaan ja elinkeinoelämään tehostamalla liiketoimintaosaamistaan, innovaatiopalvelujaan sekä tutkimustulosten kaupallista hyödyntämistä mm. yliopistoyhtiöiden tarjoamien mahdollisuuksien avulla. Yliopistojen alueellista vaikuttavuutta vahvistetaan verkostoitumalla ja lisäämällä vuorovaikutusta alueiden keskeisten toimijoiden kanssa. Yliopistot jatkavat sisäisten rakenteidensa ja toimintatapojensa kehittämistä profiloitumalla painoalojensa vahvistamiseksi ja laajentavat toimintansa rahoituspohjaa suoran budjettirahoituksen lisäksi hankkimallaan täydentävällä rahoituksella. Yliopistojen täydentävän rahoituksen osuus on vähintään 36 prosenttia kokonaisrahoituksesta. Täydentävän rahoituksen tulee tukea yliopistojen perustehtäviä ja niihin liittyviä tavoitteita. Yliopistojen toimintoja kehittämillä yliopistokoulutuksen aloittamisikä ja tutkinnon suorittamisikä laskee, koulutuksen läpäisy nousee ja keskeyttäminen vähenee. Kaikilla koulutusaloilla vähintään 75 prosenttia aloittaneista opiskelijoista suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon tavoiteajassa. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Yliopistot kehittävät työyhteisöään siten, että niiden kilpailukyky työnantajina paranee ja henkilöstön työkyky ja - tyytyväisyys lisääntyvät. Yliopistot edistävät tasa-arvoisen työ- ja tiedeyhteisön kehittymistä. Yliopistojen kustannusten kohdentuminen eri tulosalueille arvio Kokonaiskustannukset, milj. euroa Koulutus (%) 38,9 38,8 37,7 37,0 Tutkimus ja jatkotutkintokoulutus (%) 50,6 50,3 51,2 51,8 Yhteiskunnalliset palvelut ja taiteellinen toiminta (%) 10,5 10,9 11,1 11,2 Budjettirahoitteisen toiminnan kustannukset, milj. euroa Koulutus (%) 49,5 49,0 48,1 47,8 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 18

19 Tutkimus ja jatkotutkintokoulutus (%) 39,6 40,2 40,6 40,9 Yhteiskunnalliset palvelut ja taiteellinen toiminta (%) 10,9 10,8 11,3 11,3 Yliopistoilla arvioidaan olevan käytössä EU:n maataloustuotannon tukia noin euroa. Yliopistoilla säilytetään oikeus luovuttaa tiloja opiskelijaruokaloille sekä opinala- ja harrastejärjestöille vastikkeetta siitä huolimatta, että Senaatti-kiinteistöt perii yliopistoilta vuokraa näistä tiloista. 21. Yliopistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahasta saa käyttää täydennyskoulutuksen hintojen alentamiseen enintään euroa yliopistojen omien päätösten mukaisesti. Määrärahasta saa käyttää myös muun liiketaloudellisen maksullisen toiminnan tukemiseen enintään euroa. Määrärahasta saa käyttää myös enintään euroa opetusministeriön päätöksellä tarkemmin määrättävissä yliopistoissa ja päätöksessä tarkemmin osoitetuissa rajoissa yliopistolaissa yliopistojen tehtäväksi säädetyssä yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisessä ja erityisesti yliopistojen tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan kaupallisessa hyödyntämisessä samoin kuin yliopistojen koulutus- ja tutkimuspalveluiden kansainvälisen kaupallisen hyödyntämisen lisäämisessä tarvittavien, yliopiston yksin tai yhdessä muiden kanssa perustamien osakeyhtiöiden perustamisesta ja valtiolle kuuluvien osakkeiden merkitsemisestä, käynnistämisestä ja muista omistusjärjestelyistä aiheutuviin menoihin. Edellytyksenä määrärahan käytölle tähän tarkoitukseen on, että perustettava osakeyhtiö toteuttaa välittömästi yliopistolaissa yliopiston tehtäväksi säädettyä yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä tai vahvistamalla mahdollisuuksia hyödyntää yliopistojen koulutus- ja tutkimuspalveluita kaupallisesti myös kansainvälisesti ja että tämä on määrätty asianmukaisella tavalla yhtiön toimialaksi. Yliopistot oikeutetaan luovuttamaan hallinnassaan olevia valtiolle kuuluvia immateriaalioikeuksia apporttina perustettaville yhtiöille enintään euron arvosta. Tässä tarkoitetuissa osakeyhtiöissä valtiolle kuuluvien osakkeiden hallinnointi on asianomaisen yliopiston tehtävänä. Yliopistot oikeutetaan hyväksymään tässä tarkoitettujen yhtiöiden valtiolle kuuluvien osakkeiden luovutus, merkitsemättä jättäminen tai muu vastaava osakejärjestely, joka aiheuttaa valtion määräysvallan tai määräenemmistövallan menetyksen taikka, muussa kuin valtionyhtiössä, määrävähemmistön hallinnan menetyksen. Toimialaltaan ja toiminnaltaan yliopistolaissa säädettyä yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä välittömästi toteuttavien osakeyhtiöiden osakkeiden hallinnoinnista ja myynnistä saatavat tulot otetaan euroon saakka nettobudjetoinnissa huomioon asianomaisen yliopiston tuloina. Määrärahaa saa käyttää myös yliopistojen opettajille, tutkijoille ja opiskelijoille myönnettävien tutkimusta ja koulutusta edistävien apurahojen maksamiseen, opiskelijoille opintoihin liittyvän harjoittelun järjestämiseen sekä yliopistojen toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuista ja rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Vuoden aikana saa tehdä sellaisia yliopistojen tiloja lisääviä vuokrasopimuksia, joista aiheutuu menoja vasta vuoden jälkeen siten, että nettomenojen lisäys on vuositasolla enintään euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa ja yrittäjyyden politiikkaohjelmaa. Teknologian siirtotoiminnan tehostamiseksi sekä tutkimuksesta ja koulutuspalvelujen kehittämisestä syntyvien tulosten kaupalliseksi hyödyntämiseksi opetusministeriön päätöksellä määrätyt yliopistot voivat perustaa osakeyhtiöitä sekä hallinnoida, hankkia ja myydä tai muutoin luovuttaa osakkeita näitä tarkoituksia varten perustetuista osakeyhtiöistä. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon osakeyhtiöistä saatavat osinko- ja muut tulot sekä osakkeiden myynnistä saatavat tulot. Yliopistoille annettavassa osakeyhtiöiden valtiolle kuuluvien osakkeiden hallinnoinnissa noudatetaan muutoin mitä laissa valtion osakasvallan käytöstä eräissä taloudellista toimintaa harjoittavissa osakeyhtiöissä (740/1991) säädetään. Tulot maksullisesta palvelutoiminnasta perustuvat opetusministeriön asetukseen yliopistojen eräistä suoritteista perittävistä maksuista (1317/2001) sekä opetusministeriön päätöksiin kirjasto- ja tietopalveluista perittävistä maksuista (82/1993) ja avoimesta korkeakouluopetuksesta korkeakouluissa perittävistä maksuista (83/1993). Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 19

20 Yliopistokohtaiset tutkintotavoitteet keskimäärin vuosiksi 2005 Ylemmät korkeakoulututkinnot Tohtorintutkinnot tavoite tavoite Helsingin yliopisto Jyväskylän yliopisto Oulun yliopisto Joensuun yliopisto Kuopion yliopisto Turun yliopisto Tampereen yliopisto Åbo Akademi Vaasan yliopisto Lapin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Tampereen teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Helsingin kauppakorkeakoulu Svenska handelshögskolan Turun kauppakorkeakoulu Sibelius-Akatemia Teatterikorkeakoulu Taideteollinen korkeakoulu Kuvataideakatemia Yhteensä Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen Helsingin yliopisto, mistä euroa Svenska social- och kommunalhögskolanille ja euroa kansalliskirjaston valtakunnallisena osuutena Jyväskylän yliopisto Oulun yliopisto Joensuun yliopisto Kuopion yliopisto Turun yliopisto Tampereen yliopisto Åbo Akademi Vaasan yliopisto Lapin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) Tampereen teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Helsingin kauppakorkeakoulu Svenska handelshögskolan Turun kauppakorkeakoulu Sibelius-Akatemia Teatterikorkeakoulu Taideteollinen korkeakoulu Kuvataideakatemia Opetusministeriön käytettäväksi (sis. tutkijakoulut) Yhteensä Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa korkeakoululaitoksen kehittämislain perusteella varsinainen talousarvio esitys Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 20

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään lisäystä 413 000

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna 2005 myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen

Lisätiedot

30. Aikuiskoulutus. 2010 toteutuma

30. Aikuiskoulutus. 2010 toteutuma 30. Aikuiskoulutus S e l v i t y s o s a : Tämän luvun momenteilta rahoitetaan ammatillista lisäkoulutusta, oppisopimuskoulutusta, vapaata sivistystyötä, sivistys- ja neuvontajärjestöjä, opetustoimen henkilöstökoulutusta

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna 24 myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

40. Yleissivistävä koulutus

40. Yleissivistävä koulutus 40. Yleissivistävä koulutus S e l v i t y s o s a : Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan. Yleissivistävän koulutuksen

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimus Talousarvio 29 5. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen rahoitusmallissa vuosille 27 29 painopistettä on siirretty siten, että vahvistetaan tutkimuksen, tutkijakoulutuksen

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016. 30. Aikuiskoulutus

Talousarvioesitys 2016. 30. Aikuiskoulutus 30. Aikuiskoulutus Tämän luvun momenteilta rahoitetaan ammatillista lisäkoulutusta, oppisopimuskoulutusta, vapaata sivistystyötä, sivistys- ja neuvontajärjestöjä, opetustoimen henkilöstökoulutusta sekä

Lisätiedot

60. (29.88) Tiede. Tutkimushankkeiden myöntämisvaltuuden käytöstä valtiolle aiheutuvat menot. Vuosi milj. euroa 2006 2007 2008 2009 2010 2011

60. (29.88) Tiede. Tutkimushankkeiden myöntämisvaltuuden käytöstä valtiolle aiheutuvat menot. Vuosi milj. euroa 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Talousarvioesitys 60. (29.88) Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.60.50 ja 29.60.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Opetusministeriön ja Opetushallituksen vuosia 2007-2009 koskevan tulossopimuksen liite 2

Opetusministeriön ja Opetushallituksen vuosia 2007-2009 koskevan tulossopimuksen liite 2 Arvio Tavoite Tavoite Tavoite YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUS 2002 2006 2007 2008 2009 Koulutustakuu: perusopetuksen suorittaneiden välitön sijoittuminen koulutukseen Ammatilliseen peruskoulutukseen sijoittuneet

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 140 000 euroa.

Lisätiedot

01. (29.01, 05, 07, 08, osa ja 10, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot

01. (29.01, 05, 07, 08, osa ja 10, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. (29.01, 05, 07, 08, osa ja 10, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot S e l v i t y s o s a : Opetusministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta-

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

30. Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö

30. Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö Talousarvioesitys 28 3. Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö Aikuiskoulutusta järjestetään noin 8:ssa julkisen valvonnan alaisessa oppilaitoksessa ja korkeakoulussa. Tämän luvun momenteilta rahoitetaan

Lisätiedot

60. Ammatillinen koulutus

60. Ammatillinen koulutus 60. Ammatillinen koulutus S e l v i t y s o s a : Ammatillisen koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston 4.12. hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2008. Ammatillisen

Lisätiedot

30. (29.30 ja 29.20, osa) Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö

30. (29.30 ja 29.20, osa) Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö 3. (29.3 ja 29.2, osa) Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö Aikuiskoulutusta järjestetään noin 8:ssa julkisen valvonnan alaisessa oppilaitoksessa ja korkeakoulussa. Tämän luvun momenteilta rahoitetaan

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriö vastaa toimialaansa kuuluvien koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan tehtävien hoitamisesta. Ministeriö edistää koulutusta,

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.

Ajankohtaista koulutuspolitiikassa. Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12. Ajankohtaista koulutuspolitiikassa Johtaja Mika Tammilehto Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 9.12.2013 Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma Suomen kokonaistuotanto jää tänä

Lisätiedot

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO?

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO? OAJ NYT ESITYKSIÄ Työryhmän kuultavana 27.1.2012 Pääpaino oltava varhaisessa puuttumisessa ja järjestelmässä, joka estää ettei lapsesi koe seuraavaa: ei suorita peruskoulua ei jatka peruskoulun jälkeen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ETOK Osaaminen ja kulttuuri

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun tulokset KAMK 20-strategian kehittämisalueittain

Kajaanin ammattikorkeakoulun tulokset KAMK 20-strategian kehittämisalueittain Kajaanin ammattikorkeakoulun tulokset KAMK 20-strategian kehittämisalueittain KANSALLISEN JA ALUEELLISEN ASEMAN VAHVISTAMINEN Vetovoima Ensisijaisten hakijoiden osuus ammattikorkeakoulun ilmoittamista

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa; Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus ALOITUSPAIKAT Aloituspaikkatilastot sisältävät tiedot vuosittaisesta koulutustarjonnasta. Koulutuksen järjestäjät, oppilaitosten ylläpitäjät, ammattikorkeakoulut, yliopistot ja lääninhallitukset vastaavat

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

20. Ammatillinen koulutus

20. Ammatillinen koulutus S e l v i t y s o s a : Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 20. Ammatillinen Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUS- KESKUKSEN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009

OPETUSMINISTERIÖN JA KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUS- KESKUKSEN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 Opetusministeriö 7.1.2009 50/210/2007 OPETUSMINISTERIÖN JA KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUS- KESKUKSEN TULOSSOPIMUSTA 2007 2009 TÄYDENTÄVÄ SOPIMUS VUODEKSI 2009 1. KOTUKSEN TOIMINTA-AJATUS Kotimaisten kielten

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, OY VAAASAN AMMATTIKORKEAKOULU - VASA YRKESHÖGSKOLA AB:N JA VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, OY VAAASAN AMMATTIKORKEAKOULU - VASA YRKESHÖGSKOLA AB:N JA VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, OY VAAASAN AMMATTIKORKEAKOULU - VASA YRKESHÖGSKOLA AB:N JA VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN

Lisätiedot

Veikkausvoittovarojen käyttö taiteen, liikunnan ja nuorisotyön sekä tieteen edistämiseen

Veikkausvoittovarojen käyttö taiteen, liikunnan ja nuorisotyön sekä tieteen edistämiseen 28.9. Veikkausvoittovarojen käyttö taiteen, liikunnan ja nuorisotyön sekä tieteen edistämiseen Veikkauksen tuotto käytetään kokonaisuudessaan taiteen, tieteen, liikunnan ja nuorisotyön tukemiseen. Opetus-

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalan toimintayksiköt vastaavat koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan toimeenpanosta. Hallinnonalan arvoja

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja

Lisätiedot

Paljon vartija opetus- ja kulttuuriministeriö

Paljon vartija opetus- ja kulttuuriministeriö Paljon vartija opetus- ja kulttuuriministeriö Ohjaamojen projektipäällikköpäivä 15.9.2016 Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialat Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2004 2006 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2004 2006 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS Opetusministeriö 19.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2004 2006 SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS: TIETEEN PARAS Suomen Akatemia edistää korkeatasoista tutkimusta

Lisätiedot

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus 1 ALOITE Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Vapaa sivistystyö tänään Vapaa sivistystyö on ylivoimaisesti laajin aikuiskoulutuksen muoto Suomessa. Koulutus tavoittaa vuosittain noin miljoona opiskelijaa.

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätösten perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

69. Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö

69. Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö Talousarvioesitys 26 69. Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö S e l v i t y s o s a : Aikuiskoulutusta järjestetään lähes tuhannessa julkisen valvonnan alaisessa oppilaitoksessa ja korkeakoulussa.

Lisätiedot

01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot

01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot Talousarvio 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan

Lisätiedot

Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015

Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 3 luvun otsikko,

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätösten perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 40 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Tiivistelmä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura haluaa esittää seuraavan lausunnon

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 02. (29.01.02, 03 ja 30.20, osa) Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 46 077 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 702 453 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

19.4.2016. Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa.

19.4.2016. Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa. HAKUTIEDOTE 23/2016 1 19.4.2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa Taustaa Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa

GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa GRUNDTVIG-ohjelma - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa Grundtvig-ohjelma Monialaista aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä useilla aikuiskoulutuksen kehittämisalueilla Tarjoaa

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 2 Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Uudistettujen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2014

Koulutukseen hakeutuminen 2014 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen. 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen 3.12.2009 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi L 630/98 3 Vammaisille opiskelijoille voidaan järjestää

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Arto Ylitalo Kuntayhtymän johtaja Luottamushenkilöiden koulutus- ja perehdytysohjelma Rovaniemen kaupunki 11.4.2013 Omistajat - koko Lapin asialla Organisaation tehtävät

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 Talousarvio 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 21 850 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin kehittämiseen ja tuottamiseen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 9.10.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Varastokirjasto ovat sopineet Varastokirjaston

Lisätiedot

Lukion rahoituksen muodostuminen ja koelaskelmat / HE-luonnos. Emmi Virtanen, opetusneuvos

Lukion rahoituksen muodostuminen ja koelaskelmat / HE-luonnos. Emmi Virtanen, opetusneuvos Lukion rahoituksen muodostuminen ja koelaskelmat / HE-luonnos Emmi Virtanen, opetusneuvos talousarvio Lukion rahoitus Indeksikorotettava rahoitus Rahoitus, joka perustuu toteutuneeseen alv-tasoon Rahoitusosuudet

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Tohtorin tutkinto

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot