Filosofia ja systeemiajattelu. Kaksi sekuntia aikaa. Otaniemen kampus, A-sali Aalto-yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Filosofia ja systeemiajattelu. Kaksi sekuntia aikaa. Otaniemen kampus, A-sali Aalto-yliopisto 8.2.2012"

Transkriptio

1 Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu Luento 2 Kaksi sekuntia aikaa Otaniemen kampus, A-sali Aalto-yliopisto

2 Muistutuksena vielä, että tavoitteena ei ole ensisijaisesti tarjota uutta tietoa filosofiasta tai systeemiajattelusta, vaan 1. Ottaa paremmin haltuun jo saavuttamiamme oivalluksia 2. Muotoilla sanallisesti, käsitteellisesti ja elämyksellisesti saavuttamiamme oivalluksia nykytilanteeseen sopiviksi 3. Luoda prosessi, johon osallistuen ajattelet huhtikuussa enemmän siten kuin tarkemmin ajatellen itse ajattelet

3 Työmenetelmät Intensiiviajattelun i tapahtumavirta A-salissa Energiakeskustelut 1-jakson päätteeksi Henkilökohtainen reflektointi ja intuitiivinen prosessointi luentoaineistojen valossa ja elämäntapahtumien lomassa Räjähdysvoimaiset oppimiskeskustelut p// / p / / pp Referaatti klo mennessä P hdi t 8 kl ä Pohdintaessee klo mennessä

4 Kaksi ajattelun järjestelmää J.S.B.T. Evans: Dual-Processing Accounts of Reasoning, Judgment, and Social Cognition, Annu. Rev. Psychol D. Kahneman: Thinking, Fast and Slow, 2011 Systeemi 1 Automaattinen, ei tunnu perustuvan tahtoon tai valintoihin Vaivaton ja nopea, ei rasita työmuistia Kokonaisvaltainen Synnyttää vaikutelmia, i tuntemuksia ja taipumuksia Yhdistää ajatuksellisen helppouden illuusioon totuudesta Kehityshistoriallisesti vanha Yhtäläisyyksiä muihin eläimiin Systeemi 2 Kontrolloitu, sisältäen tahdonalaista ponnistelua ja vaivaa Hidas, vaatii energiaa ja rasittaa työmuistia Analyyttinen Kykenee muotoilemaan sääntöjä Kykenee abstraktioon, arviointiin ja hypoteettiseen päättelyyn Kehityshistoriallisesti nuori Ihmiselle erityinen

5 A-salin periaatteet R. Helmisen tapaan 1. Jokin olennainen voi ratketa kahdessa sekunnissa. 2. Systeemi 1:tä voi valmentaa ajattelemaan kokonaisuutta rakentavan ensisijaisesti. 3. Kehittyessään systeemi 1 voi nostaa toisten roolin yhtä tärkeäksi kuin oman roolin.

6 Luultavasti on hyvä idea elämänfilosofisesti pyrkiä hahmottamaan kokonaisuuksia missä elät, toimit ja toteudut 1. Tiedostaen että joltain osin tuota kokonaisuutta k ei vielä ole, vaan se on tulemisen tilassa. 2. Tiedostaen että tuon kokonaisuuden mekanismit eivät kaikin osin ole tiedettävissä. i ä 3. Tiedostaen että kokonaisuuden osilla voi olla yllättäviä ä yhteyksiä ja takaisinkytkentöjä.

7 Luultavasti on hyvä idea elämänfilosofisesti pyrkiä hahmottamaan itseäsi kokonaisuutena 1. Tiedostaen että joltain osin tuota kokonaisuutta k ei vielä ole, vaan se on tulemisen tilassa. 2. Tiedostaen että tuon kokonaisuuden mekanismit eivät kaikin osin ole tiedettävissä. i ä 3. Tiedostaen että kokonaisuuden osilla voi olla yllättäviä ä yhteyksiä ja takaisinkytkentöjä.

8 Systeemiäly 1. Älykkyyttä kokonaisuuksissa, jotka ovat tulemisen tilassa ja sisältävät kätkettyä dynamiikka 2. Älykkyyttä huomioiden seurausten seuraukset ja vastavaikutukset t k t 3. Systeemi 1 ajattelusi älykkyyttä suhteessa kohtaamiisi kokonaisuuksiin 4. Virittyminen moniaistillisesti, herkkyydet auki ja sallien onnekkaat sattumat sekä ihmeitten ilmaantumisen

9 Ehkä nimenomaan siis: systeemiälykästä elämänfilosofiaa on virittyä kokonaisuuksiin laajakaistaisesti ja herkästi sekä pilkkeellä silmäkulmassa

10 M.A. Nummisen 3. persoonan tekniikka

11 Ensio Miettisen periaate

12 Reflektio uusin sanoin

13 Figure 1 Residualized health center visitsfor illnessasafunction of writing topic. NOTE: BPS = best possible self. King, Laura A. The Health Benefits of Writing About Life Goals, 2001

14 1. Kirjoittaminen elämän tavoitteista johtaa parempaan p psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen 2.Tärkeintä että kirjoittaessa syntyy oivalluksia, syyseuraussuhteiden ymmärtämistä ja tiedollista prosessointia.

15 Stocks and flow

16 Stocks and flow eli tapahtumia Itäkeskuksessa

17 Kertyvyyden lait koskettavat jokaista mutta dramaattisimmin niitä, joita mielestään kertyvyys ei koske

18 Valinta on keskimäärin systeemiälykkäämpää, kun tiedostaa aikajänteet

19 Aristoteles: mikä on no nonsense, kun faktat lyödään pöytään ja kun pointtina on kulkea kohti jotakin kunnollista

20 Universaalit luonteen hyveet Peterson & Seligman, eds. Character Strenghts and Virtues: A Handbook and Classification, Tiedolliset ja viisauteen liittyvät luonteen vahvuudet (kyky kiinnostua, avoimuus ideoille, luovuus, näkökulmien vaihtokyky) 2 Rohkeus (kestävyys, aitous, kantti, integriteetti, it tti innostuneisuus) i 3 Inhimillisyys (välittävyys, anteliaisuus, rakkaudellisuus, kiva, mahtava tyyppi - syys)

21 Universaalit luonteen hyveet Peterson & Seligman, eds. Character Strenghts and Virtues: A Handbook and Classification, Kohtuullisuus (harkintakyky, nöyryys, vaatimattomuus, itsehillintä, armollisuus, ei-liian-överi-överisyys-eikä-liian-överi- mikään-muukaan-suus ) k 5 Oikeudenmukaisuus (sosiaalinen vastuullisuus, yhteistyökyky, reiluus) 6 Ylittämiskyvykkyys eli transsendenssi (toiveikkuus, tarkoituksen kokemiskyky, kohottuneisuus, syvä kunnioittaminen, kiitollisuus, huumori)

22 Mandelan kahden minuutin oppitunti 1. Kohdista huomio toiseen ainutlaatuisena t i yksilönä 2. Innostu ja ole aito 3. Osoita kiinnostusta 4. Aktivoi kategoria päivieni valo 5. Operoi arvonannolla 6. Älä jää kiinni epäolennaiseen 7. Näe asioiden laajemmat yhteydet ja mahdollisuudet eteenpäin 8. Rakenna nostetta kohti yhteisiä ihmeitä

23 Mikromuutos

24 Pienten askelten tekniikka

25 Sönkkää!

26 Rouva Askola ja sydämen valo

Filosofia ja systeemiajattelu. Esa Saarinen Aalto-yliopisto,

Filosofia ja systeemiajattelu. Esa Saarinen Aalto-yliopisto, Filosofia ja systeemiajattelu Sininen ja punainen pilleri Esa Saarinen Aalto-yliopisto, 25.1.2012 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L, V) Mat-2.1197/TU-53.1150 Aihe: Elämänfilosofia, kukoistus ja systeemiäly

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, merkityksellisyys ja systeemiäly. Luento 1 Täysillä tekemisen filosofia

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, merkityksellisyys ja systeemiäly. Luento 1 Täysillä tekemisen filosofia Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, merkityksellisyys ja systeemiäly Luento 1 Täysillä tekemisen filosofia Esa Saarinen Aalto-yliopisto, Dipoli, sali 1 23.1.2013 Filosofia ja systeemiajattelu

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, kokemuksesta oppiminen ja systeemiäly. Luento 1 Äärirajoille

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, kokemuksesta oppiminen ja systeemiäly. Luento 1 Äärirajoille Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, kokemuksesta oppiminen ja systeemiäly Luento 1 Äärirajoille Esa Saarinen Aalto-yliopisto, Dipoli, sali 1 21.1.2015 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L,

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu

Filosofia ja systeemiajattelu Filosofia ja systeemiajattelu Luento 1 Äärirajoille 2016 Esa Saarinen Aalto-yliopisto, Aalto-sali 20.1.2016 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L, V) TU-A1150 / MS-C2197 Elämänfilosofia, kokemuksesta

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, henkinen kasvu ja systeemiäly. Luento 1 Täysillä tänä keväänä

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, henkinen kasvu ja systeemiäly. Luento 1 Täysillä tänä keväänä Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, henkinen kasvu ja systeemiäly Luento 1 Täysillä tänä keväänä Esa Saarinen Aalto-yliopisto, Dipoli, sali 1 22.1.2014 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L,

Lisätiedot

Esa Saarinen. Aalto-yliopisto kevät 2011

Esa Saarinen. Aalto-yliopisto kevät 2011 Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu Aalto-yliopisto kevät 2011 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L) Mat-2.1197/TU-53.1150 Aihe: Elämänfilosofia, kompleksisuus ja systeemiäly 26.1. Noste 2.2.

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, henkinen kasvu ja systeemiäly. Luento 3 Bad Romance

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, henkinen kasvu ja systeemiäly. Luento 3 Bad Romance Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, henkinen kasvu ja systeemiäly Luento 3 Bad Romance Esa Saarinen Aalto-yliopisto, Dipoli, sali 1 5.2.2014 Anna itsellesi tilaisuus valita kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu

Filosofia ja systeemiajattelu Filosofia ja systeemiajattelu Luento 1 X Factor Filosofi Esa Saarinen Prof., tuotantotalous, SCI Aalto-yliopisto, Aalto-sali 18.1.2017 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L, V) TU-A1150 18.1. X Factor

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu. Luento 4: Systeemi 1 ja 2

Filosofia ja systeemiajattelu. Luento 4: Systeemi 1 ja 2 Filosofia ja systeemiajattelu Luento 4: Systeemi 1 ja 2 Filosofi Esa Saarinen Prof., Tuotantotalouden laitos, Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto, Aalto-sali 7.2.2018 Tilanne Miamissa Neoclassical

Lisätiedot

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Luento 2 Aku Ankka ja seuraava vaihe. Dipoli, sali 1 Aalto-yliopisto 29.1.2014

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Luento 2 Aku Ankka ja seuraava vaihe. Dipoli, sali 1 Aalto-yliopisto 29.1.2014 Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu Luento 2 Aku Ankka ja seuraava vaihe Dipoli, sali 1 Aalto-yliopisto 29.1.2014 Muistutuksena vielä, että tavoitteena ei ole ensisijaisesti tarjota uutta tietoa

Lisätiedot

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010 Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L) Mat-2.1197/TU-53.1150 3.2. Noste 17.2. Mindset 24.2. Kasvu. Vieraana

Lisätiedot

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Kokonaisuus. Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Kokonaisuus. Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010 Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu luento V / 17.3.2010 Kokonaisuus Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L) Mat-2.1197/TU-53.1150 3.2. Noste 17.2.

Lisätiedot

Kuva: Dreamstime. Vahvuuksien kalenteri

Kuva: Dreamstime. Vahvuuksien kalenteri Kuva: Dreamstime Vahvuuksien kalenteri 2017 Tammikuu 2017 Tieto ja viisaus Tieto ja viisaus Uteliaisuus Tiedonjano Katsoessamme peiliin me näemme naamion. Mitä piileskelee tuon naamion takana? Hämmennys

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu. Luento 2 Seuraavat tasot. Esa Saarinen Aalto-yliopisto, Aalto-sali

Filosofia ja systeemiajattelu. Luento 2 Seuraavat tasot. Esa Saarinen Aalto-yliopisto, Aalto-sali Filosofia ja systeemiajattelu Luento 2 Seuraavat tasot Esa Saarinen Aalto-yliopisto, Aalto-sali 27.1.2016 Muistutuksena vielä, että tavoitteena ei ole ensisijaisesti tarjota uutta tietoa filosofiasta tai

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, merkityksellisyys ja systeemiäly. Luento 2 Vincent Vega ja seuraava vaihe

Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, merkityksellisyys ja systeemiäly. Luento 2 Vincent Vega ja seuraava vaihe Filosofia ja systeemiajattelu Elämänfilosofia, merkityksellisyys ja systeemiäly Luento 2 Vincent Vega ja seuraava vaihe Esa Saarinen Aalto-yliopisto, Dipoli, sali 1 30.1.2013 Muistutuksena: tavoitteena

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu

Filosofia ja systeemiajattelu Filosofia ja systeemiajattelu Luento 3 Wonderwall Filosofi Esa Saarinen Prof., tuotantotalous, SCI Aalto-yliopisto, Aalto-sali 1.2.2017 Saatamme käyttää itseämme hämmästyttävän kapeasti 1. Arvonantajina

Lisätiedot

Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaattorit-hanke

Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaattorit-hanke Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaattorit-hanke Julistemalleja ja tehtäviä I ja II koulujen käyttöön Juhani Räsänen Tieto ja viisaus Kohtuus Rohkeus ja urheus Henkisyys Rakkaus ja inhimillisyys Oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Luonnetaidot Ihminen muuttuu sellaiseksi, jona häntä pidetään. (Jean Paul)

Luonnetaidot Ihminen muuttuu sellaiseksi, jona häntä pidetään. (Jean Paul) Luonnetaidot Ihminen muuttuu sellaiseksi, jona häntä pidetään. (Jean Paul) Kodin ja koulun kasvuyhteisöilta Saunalahden koulu 18.1.2017 KASVUYHTEISÖJEN ARVON MITTA ON NIIDEN KYKY TOTEUTTAA HYVEISIIN JA

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Kansalaisen taidot 2 (OPH 2011) Opettajan peruskysymykset

Kansalaisen taidot 2 (OPH 2011) Opettajan peruskysymykset - UUSI OPS 2016 - Osallistava opetus ja oppilaan ajattelun kehittäminen Markus Leppiniemi Kansalaisen taidot 1 (OPH 2011) Ajattelun taidot Työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot Käden ja ilmaisun taidot

Lisätiedot

MINÄ MUUTOKSEN PAINEESSA AMMATTILAISTEN AAMIAINEN 15.1.

MINÄ MUUTOKSEN PAINEESSA AMMATTILAISTEN AAMIAINEN 15.1. MINÄ MUUTOKSEN PAINEESSA AMMATTILAISTEN AAMIAINEN 15.1. Minän kaksi merkitystä?! Minä itse henkilökohtaisesti! Minät osana yhteisöä Kuka minä olen? Identiteetti? Henkilökohtainen identiteetti: jatkuvuus

Lisätiedot

CxO vaikutusvoima Neuvotteluvakuuttavuus

CxO vaikutusvoima Neuvotteluvakuuttavuus CxO vaikutusvoima Neuvotteluvakuuttavuus 8.3.2018 Technopolis Ostaisinko, uskoisinko, sopisinko? Päätöksenteon perustana voi olla tosiasia tai mielipide. Merkittävää on, kenen mielipiteellä on merkitystä

Lisätiedot

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Luento VII Teknillinen korkeakoulu 8.4.2009

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Luento VII Teknillinen korkeakoulu 8.4.2009 Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu Luento VII Teknillinen korkeakoulu 8.4.2009 1 Ajattelukäytännöt Elämä Minä Kanssakäymisen käytännöt 2 Elämä Ajattelukäytännöt Kanssakäymisen käytännöt Minä 3

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu. Luento 8: Kokonaisuuden filosofia

Filosofia ja systeemiajattelu. Luento 8: Kokonaisuuden filosofia Filosofia ja systeemiajattelu Luento 8: Kokonaisuuden filosofia Filosofi Esa Saarinen Prof., Tuotantotalouden laitos, Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto, Aalto-sali 14.3.2018 Tapahtui Naisten päivänä

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu. Luento 2: Rinnalla

Filosofia ja systeemiajattelu. Luento 2: Rinnalla Filosofia ja systeemiajattelu Luento 2: Rinnalla Filosofi Esa Saarinen Prof., Tuotantotalouden laitos, Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto, Aalto-sali 24.1.2018 Työmenetelmät 1. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen

Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen Top Ten Futures VII seminaari Hyvinvointivaltion tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 27.10.2006 Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Nuori sinussa on sitä jotakin!

Nuori sinussa on sitä jotakin! Nuori sinussa on sitä jotakin! 28.3.2018 Kaisa Vuorinen COPYRIGHT @KAISA VUORINEN Kaisavuo Positiivinen pedagogiikka kaisavuorinenn KAISA VUORINEN KM, ERITYISOPETTAJA kaisa.vuorinen@helsinki.fi KAISAVUORINEN.COM

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu

Filosofia ja systeemiajattelu Filosofia ja systeemiajattelu Luento 7 Bad Romance III Filosofi Esa Saarinen Prof., tuotantotalous, SCI Aalto-yliopisto, Aalto-sali 8.3.2017 5-vuotiaan mieli 1. Innostus oletusarvona 2. Luottamus elämän

Lisätiedot

FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON. Thursday, February 19, 15

FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON. Thursday, February 19, 15 FILOSOFIA JA USKONTO LÄNSIMAINEN NÄKÖKULMA USKONTOON USKONNONFILOSOFIA HY USKONNONFILOSOFIAA OPISKELLAAN JA TUTKITAAN SEURAAVISSA TIETEISSÄ: TEOLOGINEN TIEDEKUNTA (KRISTILLINEN PUOLI) TEOREETTINEN FILOSOFIA

Lisätiedot

KOKONAISVALTAINEN KIRJOITTAMINEN

KOKONAISVALTAINEN KIRJOITTAMINEN KOKONAISVALTAINEN KIRJOITTAMINEN Kirjoittaminen tavoitteellisena työtapana ja toimintana Otetaan tuntumaa. Sinä ja kirjoittaminen? Valitse fiiliksen mukaan kortti, joka kertoo sinusta ja suhteestasi kirjoittamiseen.

Lisätiedot

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Luento III Teknillinen korkeakoulu 18.2.2009

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Luento III Teknillinen korkeakoulu 18.2.2009 Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu Luento III Teknillinen korkeakoulu 18.2.2009 1 Mat-2.1197/Tu-53.1150 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L) Kurssi on aiempien luentojen itsenäistä jatkoa. Luentosarjat

Lisätiedot

Luonteenvahvuudet oppimisen pohjalla

Luonteenvahvuudet oppimisen pohjalla Luonteenvahvuudet oppimisen pohjalla Itsesäätely ennustaa akateemista menestystä älykkyysosamäärää paremmin (Duckworth & Seligman, 2006) Good or evil? Paha on voimakkaampi kuin hyvä (Baumeister, 2001)

Lisätiedot

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Luento IV Teknillinen korkeakoulu

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Luento IV Teknillinen korkeakoulu Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu Luento IV Teknillinen korkeakoulu 4.3.2009 1 Kertaus avainteemoista Ajattelun liike /Hellän dynaaminen metodiikka / Elämänfilosofia / Ehkä / Tunteet ajattelun

Lisätiedot

Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu

Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu Mihin huomio kiinnittyy, se kasvaa ja vahvistuu Marika Tammeaid 31.10.2011 1 1. päivä: ä Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ongelmapuheesta ratkaisupuheeseen Arvostavan vuorovaikutuskulttuurin

Lisätiedot

Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly

Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly Teknillinen korkeakoulu kevät 2007 luento II, unplugged S ystems Analysis Laboratory Helsinki University of Technology Raphael: School of

Lisätiedot

Vahvuudet voimavaraksi

Vahvuudet voimavaraksi Vahvuudet voimavaraksi European Agency for Special Needs and Inclusive Education Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa: varhaisen tunnistamisen ja asioihin puuttumisen sekä ennakoivien toimien positiivinen

Lisätiedot

Ystävyyden filosofia

Ystävyyden filosofia Ystävyyden filosofia Aristoteles, Kant, Montaigne Erilaisia ystävyyden käsityksiä Aristoteles Platonin oppilas Nikomakhoksen etiikka Retoriikka ja runousoppi Kommentaari: Pangle 2003: Aristotle on the

Lisätiedot

Filosofia ja systeemiajattelu, kevät 2012, reflektioessee

Filosofia ja systeemiajattelu, kevät 2012, reflektioessee Filosofia ja systeemiajattelu, kevät 2012, reflektioessee Pekka Laitila Aalto-yliopisto, Teknillisen fysiikan ja matematiikan tutkinto-ohjelma, pääaineena Systeemitiede Käydyt luennot: 7/8 Luentovideoiden

Lisätiedot

Ammatillinen opettaja, etiikka ja kasvatus

Ammatillinen opettaja, etiikka ja kasvatus Ammatillinen opettaja, etiikka ja kasvatus Opettaja aikansa eetoksen edustajana (Launonen Leevi, 2003) Opettajan vallan ja vapauden rajat määrittyvät ajan hengen mukaisesti Koulutuspolitiikka, moraalinen

Lisätiedot

MOTIVAATIO JA JAKSAMINEN

MOTIVAATIO JA JAKSAMINEN MOTIVAATIO JA JAKSAMINEN OPISKELUTAITOILTA AVOIMEN OPISKELIJOILLE 5.4.2016 PEDAGOGINEN YLIOPISTONLEHTORI, FT SAARA REPO HELSINGIN YLIOPISTON AVOIN YLIOPISTO ILLAN OHJELMA 1. Mitä on motivaatio? Lähestyminen

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa

Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Vanhustyön seminaari Stadin Aikuisopisto 4.12.2013 Anna-Maija Ruhanen TtM, KM,Logoterapeutti LTI Mitä logoterapeuttinen ajattelu on? Logoterapia on voimavara-

Lisätiedot

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA Susanna Rahkamo, TkT #ssusu 17.8.2018 Johtaminen on vaikutusyritys Johtamisen muutos K 3 I 3 Käske Korjaa - Kontrolloi Innostu Innosta - Innovoi

Lisätiedot

HYVÄ JOHTAMINEN JA AVOIMUUS

HYVÄ JOHTAMINEN JA AVOIMUUS HYVÄ JOHTAMINEN JA AVOIMUUS Finanssineuvos Ari Holopainen 27.3.2019 Valtionhallinnon kehittämisosasto JULKISEN JOHTAMISEN KEHITTÄMINEN R O H K E U S L U O T T A M U S JULKISEN JOHTAMISEN KEHITTÄMINEN Y

Lisätiedot

Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä. Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko

Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä. Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko Monikulttuurisuuden kohtaaminen terveydenhoitajan työssä Tehyn terveydenhoitajajaoston opintopäivät 24.11.2015 Ansa Haaviko 6.12.2015 2 käsitteitä Maahanmuuttaja = siirtolainen tai pakolainen Siirtolainen=

Lisätiedot

Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen

Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen Huhtasuon päiväkodin tarina Saija Riihinen 9.4.2015 Muutoksen lähtökohdat Huhtasuon Päiväkoti Mansikkapuiston Perhepuisto 168 paikkaa 40 työntekijää Varikon Taimiston Huhtarinteen Nevakadun päiväkoti päiväkoti

Lisätiedot

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA Yrittäjien syyshuolto 10.10.2011 Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Liisa Hakala Onnistumisten tekeminen näkyväksi Missä asioissa

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

MOTIVAATIO JA JAKSAMINEN OPISKELUTAITOILTA AVOIMEN OPISKELIJOILLE PEDAGOGINEN YLIOPISTONLEHTORI, FT SAARA REPO

MOTIVAATIO JA JAKSAMINEN OPISKELUTAITOILTA AVOIMEN OPISKELIJOILLE PEDAGOGINEN YLIOPISTONLEHTORI, FT SAARA REPO MOTIVAATIO JA JAKSAMINEN OPISKELUTAITOILTA AVOIMEN OPISKELIJOILLE 22.3.2017 PEDAGOGINEN YLIOPISTONLEHTORI, FT SAARA REPO ILLAN OHJELMA 1. Alkukeskustelu: Mikä sinua kiinnostaa? Mitä haluat kysyä? 2. Mitä

Lisätiedot

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 CHI KUNG MEDITAATIO TIETOISUUS ELINVOIMA LIFESTYLE TIISTAISIN klo 1900-2100 keväällä 12 kertaa 18.1.-12.4.11 (ei hiihtolomalla 22.2.) ESPOON IYENGARJOOGAKESKUS NIITTYKUMPU Niittykummuntie

Lisätiedot

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU 13.2.2014 Nyt on verkostojen aika Verkostoituminen voi tuoda ison kilpailuedun. Verkostoitumista tukee moni voima: Tekniikan kehitys ja sen vaatima

Lisätiedot

Juho Saari, UEF, KWRC. SOSIAALIPUMMI - Kylmän kauden sosiaalipolitiikka

Juho Saari, UEF, KWRC. SOSIAALIPUMMI - Kylmän kauden sosiaalipolitiikka Juho Saari, UEF, KWRC SOSIAALIPUMMI - Kylmän kauden sosiaalipolitiikka ERIARVOISTUMINEN ON POLITIIKAN ASIALISTOILLA Hyvinvointi ja sosiaalinen kestävyys 13.6.2015 PAITSI SUOMESSA, JOSSA TILANNEKUVA : Tuloerot

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ. Asiakas- ja potilasturvallisuus ammattieettisenä haasteena. ETENEn, Lääkäriliiton, Talentian ja Tehyn seminaari 6.9.

YHTEISTYÖSSÄ. Asiakas- ja potilasturvallisuus ammattieettisenä haasteena. ETENEn, Lääkäriliiton, Talentian ja Tehyn seminaari 6.9. ETIIKKA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖSSÄ Ylisosiaalineuvos i Aulikki Kananoja Asiakas- ja potilasturvallisuus ammattieettisenä haasteena ETENEn, Lääkäriliiton, Talentian ja Tehyn seminaari 6.9.2012

Lisätiedot

Energiaa työhön Case: Innostuksen spiraali Anna Vanhala, kehittämiskonsultti

Energiaa työhön Case: Innostuksen spiraali Anna Vanhala, kehittämiskonsultti VALTION TYÖSUOJELUHENKILÖSTÖN VERKOSTOITUMISPÄIVÄ 7.10.2014 Energiaa työhön Case: Innostuksen spiraali Anna Vanhala, kehittämiskonsultti Työterveyslaitos - Terveen työelämän edistäjä Edistämme työn terveellisyyttä

Lisätiedot

Avoimia liiketoimintamahdollisuuksia? Liiketoiminta ja avoin paikkatieto -talviseminaari Torstaina 3.2.2011

Avoimia liiketoimintamahdollisuuksia? Liiketoiminta ja avoin paikkatieto -talviseminaari Torstaina 3.2.2011 Avoimia liiketoimintamahdollisuuksia? Liiketoiminta ja avoin paikkatieto -talviseminaari Torstaina 3.2.2011 Sisältö Avoimuutta on jo Avoimuus luo mahdollisuuksia Onko tulevaisuus avoin? 3.2.2011 Sami Masala

Lisätiedot

Dialogisuus vanhempien osallisuuden välineenä

Dialogisuus vanhempien osallisuuden välineenä Dialogisuus vanhempien osallisuuden välineenä Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 Marjut Parhiala, KM Vanhempien osallisuudesta Lähtökohtana lapsen tarpeet Hoidon, kasvatuksen ja opetuksen jakaminen kehityksen,

Lisätiedot

Going from what s wrong to what s strong in schools. VIA-vahvuusmittarin suomenkielinen versio koulukäyttöön

Going from what s wrong to what s strong in schools. VIA-vahvuusmittarin suomenkielinen versio koulukäyttöön Going from what s wrong to what s strong in schools VIA-vahvuusmittarin suomenkielinen versio koulukäyttöön Play to my strengths don t ruminate about my weaknesses. Deficit model approach keepers of the

Lisätiedot

Innostuksen ja rohkeuden rakentajat!

Innostuksen ja rohkeuden rakentajat! Innostuksen ja rohkeuden rakentajat! Kuntekon sisäinen kehittäjä 22.-23.9.2016 Essi Jaakonmäki/ Tamora Ajattelun ja asenteiden johtaminen Myönteinen tunneilmasto Mikä teki näistä kahdesta valmennuspäivästä

Lisätiedot

TEKES MYYNTIKLINIKKA. Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? Tekes Syksy Elsa Ervasti Ervasti Consulting Oy.

TEKES MYYNTIKLINIKKA. Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? Tekes Syksy Elsa Ervasti Ervasti Consulting Oy. TEKES MYYNTIKLINIKKA Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? Tekes Syksy 2017 Elsa Ervasti Ervasti Consulting Oy Company AGENDA 9:15 Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita?

Lisätiedot

Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä

Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä SANNA LAINE SOSIAALITYÖNTEKIJÄ (YTM) KOULUTETTU KOKEMUSASIANTUNTIJA MUOTIALAN ASUIN- JA TOIMINTAKESKUS RY Missä ja miten pilotti toteutettiin A-Klinikkasäätiön

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (Costa & Kallick, 2000) Päivi Nilivaara 2018 Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan ongelmia,

Lisätiedot

Anne-Mari Kuusimäki KM, ratkaisukeskeinen yksilö- ja työyhteisövalmentaja tohtorikoulutettava Helsingin yliopisto

Anne-Mari Kuusimäki KM, ratkaisukeskeinen yksilö- ja työyhteisövalmentaja tohtorikoulutettava Helsingin yliopisto Anne-Mari Kuusimäki KM, ratkaisukeskeinen yksilö- ja työyhteisövalmentaja tohtorikoulutettava Helsingin yliopisto annemari.kuusimaki@gmail.com Opiskelijaa tuetaan löytämään vahvuutensa. Opiskelijoiden

Lisätiedot

Oppimisen ja hyvinvoinnin edistäminen positiivisen pedagogiikan keinoin. KT, LO Eliisa Leskisenoja Joensuu ja seutukunnat, VESO 29.9.

Oppimisen ja hyvinvoinnin edistäminen positiivisen pedagogiikan keinoin. KT, LO Eliisa Leskisenoja Joensuu ja seutukunnat, VESO 29.9. Oppimisen ja hyvinvoinnin edistäminen positiivisen pedagogiikan keinoin KT, LO Eliisa Leskisenoja Joensuu ja seutukunnat, VESO 29.9.2018 Käsiteltäviä teemoja: positiivinen psykologia ja kasvatus myönteisten

Lisätiedot

Tietoa kesätyönhausta

Tietoa kesätyönhausta Tietoa kesätyönhausta 8.2.2011 Urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/ Eric Carver www.helsinki.fi/yliopisto 8.2.2011 1 Tänään 1.Kesätyönhaun sykli 2.Urataidot työnhaun perustana 3.Erilaiset

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN

ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN 1.9.2009 kooste Moniammatillinen verkosto VÄLKKY-projekti 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TEEMAT, JOTKA VALITTU YHTEISIKSI PROSESSISSA 1 AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ

Lisätiedot

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?

Lisätiedot

Professori Esa Saarinen & Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio

Professori Esa Saarinen & Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio Professori Esa Saarinen & Systeemiäly Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio Systeemitieteet Systeemi- ja operaatiotutkimus Paremmaksi tekemisen tiede Ongelmanratkaisua monimutkaisissa

Lisätiedot

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Yhdessäolon voimaa Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Ihmisen perustarpeet Liittyminen Autonomia eli itsenäisyys Merkityksellisyys, mielekkyys Mielekkyystekijättutkimusten

Lisätiedot

Opetussuunnitelma klo Juhani Räsänen

Opetussuunnitelma klo Juhani Räsänen Opetussuunnitelma 2016-2020 Mäntsälän koulut Syvien vahvuuksien kouluiksi 22.1.2014 klo 14.15. Juhani Räsänen juhani.rasanen@julkiviestinta.inet.fi www.syvienvahvuuksienkoulu.fi Syvien vahvuuksien koulu

Lisätiedot

OVOn arvot. Slogan: Sykettä ja sykähdyksiä! OVO on hyvä olo!

OVOn arvot. Slogan: Sykettä ja sykähdyksiä! OVO on hyvä olo! OVOn visio 2025 OVOn arvot Iloa ja elämyksiä hyvässä seurassa Liikunnallisuus elämäntapana Unelmista totta yksilö huomioiden Luovuus, rohkeus ja edelläkävijyys Positiivisuus ja yhteisöllisyys Vastuullisuus

Lisätiedot

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Voimaa verkostoista -seminaari Helsinki, Hotelli Arthur 27.1.2011 Jari Kivistö/globaalikasvatuksen

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄKOKEMUS & KÄYTTÖLIITTYMÄSUUNNITTELU. CSE- C3800, Aalto 16.9.2015, Eeva Raita

KÄYTTÄJÄKOKEMUS & KÄYTTÖLIITTYMÄSUUNNITTELU. CSE- C3800, Aalto 16.9.2015, Eeva Raita KÄYTTÄJÄKOKEMUS & KÄYTTÖLIITTYMÄSUUNNITTELU CSE- C3800, Aalto 16.9.2015, Eeva Raita TÄNÄÄN 1. KÄYTTÄJÄKOKEMUS EI OLE 2. KÄYTTÄJÄKOKEMUS ON 3. RYHMÄTEHTÄVÄ 4. HUOMIOINTI SUUNNITTELUSSA CSE- C3800, 16.9.2015,

Lisätiedot

Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly

Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly S ystems Analysis Laboratory Helsinki University of Technology Teknillinen korkeakoulu kevät 2007 luento VI 18.4.2007 Pohdintaesseen kirjoitusohjeet

Lisätiedot

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 LO M ATO I M I S TO N K E V ÄT K Ä R P Ä N E N ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 TYÖTE RV

Lisätiedot

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle - ratkaisu vai ongelma? Educa-messut 24.1.2014 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Vaihtoehtoisten henkilökohtaisten tulevaisuuksien hahmottamista

Lisätiedot

Iloa, optimismia ja vahvuuksia Lapsen hyvinvoinnin te ta

Iloa, optimismia ja vahvuuksia Lapsen hyvinvoinnin te ta Iloa, optimismia ja vahvuuksia Lapsen hyvinvoinnin teemailta Osallistu sosiaalisessa mediassa Facebook ja instagram #positiivinenkasvatus Twitterissä @poskasvatus Mistä tietää, että lapsi voi hyvin? Lapsen

Lisätiedot

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit. Urheus Olet rohkea henkilö, joka ei peräänny uhkien, haasteiden, vaikeuksien tai kivun edessä. Puhut sen puolesta, mikä on oikein, vaikka kohtaisit vastustusta. Toimit vakaumuksesi mukaan. 1 Sinnikkyys

Lisätiedot

Farmaseuttinen etiikka. Luento 1. Farmasian tdk VTM Markus Neuvonen

Farmaseuttinen etiikka. Luento 1. Farmasian tdk VTM Markus Neuvonen Farmaseuttinen etiikka Luento 1. Farmasian tdk. 29.10. VTM Markus Neuvonen markus.neuvonen@helsinki.fi http://blogs.helsinki.fi/amoneuvo Keskustelutehtävä 2 Lyhyt katsaus kurssin sisältöihin Etiikka 1.

Lisätiedot

Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin

Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin Luento 17.5.2017 VR - Matkakumppanit Jaana Ahtonen-Huuskonen / DIALOGO www.dialogo.fi Luennon aiheita: Itsensä johtaminen Vahvuuksien tunnistaminen

Lisätiedot

Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin

Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin Täällä saa tehdä niitä asioita, joista on kiinnostunut Kerhojen tarjoamista eri lahjakkuuden alueiden tukemiseen Kerhoissa

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

Naturalistinen ihmiskäsitys

Naturalistinen ihmiskäsitys IHMISKÄSITYKSET Naturalistinen ihmiskäsitys Ihminen on olento, joka ei poikkea kovin paljon eläimistä: ajattelulle ja toiminnalle on olemassa aina jokin syy, joka voidaan saada selville. Ihminen ei ole

Lisätiedot

Asennemuutosta draamaretkellä. 3.1.2012 Juha Kostiainen

Asennemuutosta draamaretkellä. 3.1.2012 Juha Kostiainen Asennemuutosta draamaretkellä Elinvoima-foorumin oivallukset maahanmuuttajien työllistymisestä 1. Maahanmuuttoa ei voi käsitellä yhtenä ilmiönä. 2. Suurin ongelma on valtaväestön asenneilmapiiri -Uusi

Lisätiedot

Farmaseuttinen etiikka

Farmaseuttinen etiikka Farmaseuttinen etiikka Johdatus moraalifilosofiseen ajatteluun Luento 2. Farmasian tdk. 1.11. Markus Neuvonen markus.neuvonen@helsinki.fi http://blogs.helsinki.fi/amoneuvo Lyhyt katsaus kurssin sisältöihin

Lisätiedot

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää

Lisätiedot

Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly

Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly Teknillinen korkeakoulu kevät 2007 luento V S ystems Analysis Laboratory Helsinki University of Technology Hyväenteisyys 1 Omaa ajattelua

Lisätiedot

Juhani Räsänen Luento Helsingin yliopisto Forum Humanun 12.2.2014 klo 18.00

Juhani Räsänen Luento Helsingin yliopisto Forum Humanun 12.2.2014 klo 18.00 Juhani Räsänen Luento Helsingin yliopisto Forum Humanun 12.2.2014 klo 18.00 Motto: Ihmisen voimaantumisen, valtaistumisen ja mahtavoitumisen etsintä lähentelee neuroottisuutta, koska niitä etsitään suunnasta,

Lisätiedot

Miltä maailma näyttää?

Miltä maailma näyttää? Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8

-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Valtioneuvosto hyväksyi toukokuussa 2001 periaatepäätöksen Terveys 2015 -kansanterveysohjelmasta, joka linjaa Suomen

Lisätiedot

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa

Lisätiedot

CASE 1 Tiimilukio. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

CASE 1 Tiimilukio. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi CASE 1 Tiimilukio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tiimilukio Lukion toimintakulttuuria muuttamassa Tiimilukion olennaisimmat tavoitteet Toteuttaa tiimiopiskelua lukion yleissivistävissä aineissa. Menetelmällä

Lisätiedot

Tietoa kesätyönhausta

Tietoa kesätyönhausta Tietoa kesätyönhausta Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 suunnittelija Eric Carver / Leena Itkonen Urapalvelut/ Eric Carver www.helsinki.fi/yliopisto 27.1.2012 1 Aiheet: 1.Kesätyönhaun sykli 2.Urataidot

Lisätiedot

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia Päivä starttaa KY:llä pienellä puoella tarjoilulla lounaalla ja taustoituksella ja jatkuu kahden erillisen työryhmätyön voimin. Työryhmien tavoitteena on saada aikaiseksi napakat ppt esitykset aiheista.

Lisätiedot