Saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon

Transkriptio

1 Saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon itsehallinnon kehittäminen Selvitysmies Esko Aikio (Luobbal-Jovsset Esko) Suomentanut: Sulo Aikio

2 Sisällysluettelo: 1. Johdanto Itsehallinnosta yleisesti Itsehallinto vai itsemäärääminen, käsitteiden selitys Itsemääräämisen sisäinen ja ulkoinen ulottuvuus Itsehallinnon toteuttamistapoja Saamelaisten itsehallinnon lähtökohta Suomessa Lainsäädäntö ja lainvalmistelu Kansainvälisen oikeuden asiakirjat Yleisesti itsemääräämisestä Alkuperäiskansojen itsemääräämisestä ILO:n alkuperäiskansasopimus YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistusehdotus Ehdotus pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi Lappekodisillen Kansainvälisen oikeuden muut asiakirjat Alkuperäiskansojen itsehallintojärjestelyt muualla maailmassa Ahvenanmaa Kalaallit Nunaat (Grönlanti) Färsaaret Baskimaa Nunavut Saamelaisten itsehallinto Pohjoismaissa Ruotsi Norja Suomi Saamelaisten itsenäinen päätösvalta Saamelaisten osallistuminen päätöksentekoon Saamelaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen Saamelaisten itsehallinnon ulkoinen ulottuvuus Saamelaisten itsehallinto erityistapauksissa Saamelaisten itsehallinnon tila Suomessa nyt Itsehallinnon kehittämisen mahdollisuudet Suomessa Itsehallinnon kehittämisestä yleisesti Kaksi kansaa yhdessä valtiossa Yksi kansa neljässä valtiossa Itsehallinnon toteuttamisen erilaisia keinoja Itsehallinnon käytännön kehittäminen Kehittämissuunnitelma Itsehallinnon konkreettiset kehittämistoimet...60 Liite Esimerkkiluettelo toimialoista, joilla saamelaisten itsehallintoa voitaisiin kehittää...63 Liite Ministeriöiden kehittämishankkeet, mitkä voivat vaikuttaa saamelaisten itsehallintoon

3 1. Johdanto Suomen perustuslaki turvaa saamelaisille kotiseutualueellaan heidän kieltään ja kulttuuriaan koskevan itsehallinnon sen mukaan kun lailla säädetään (PL ). Tämän saamelaisten itsehallinnon tavoitteena on luoda saamelaisille perustuslain turvaama hallinnollis-poliittinen asema, jonka avulla he voisivat aikaisempaa paremmin vaikuttaa ja osallistua heitä erityisesti koskevien asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Perustuslain säännöksellä pyritään siihen, että tulevassa lainsäädännössä säädetään saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria koskevissa asioissa toimielimet, toimivaltarajat ja tehtävät saamelaishallinnolle, kunnalliselle itsehallinnolle ja valtionhallinnolle. Itsehallinto on tarkoitettu dynaamiseksi siten, että saamelaiset voivat itse kehittää sitä kansanvaltaisesti valitun Saamelaiskäräjien kautta. Saamelaisten itsehallintolainsäädännöllä asetetun Saamelaiskäräjien keskeisimpänä tehtävänä onkin suunnitella ja toteuttaa saamelaisten itsehallintoa. Eduskunta edellytti saamelaisten itsehallintolainsäädäntöä koskevassa vastauksessaan (HE 248/94 vp) hallituksen selvittävän, miten voitaisiin saamelaiskäräjien yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia edelleen kehittää ja turvata saamelaiskäräjille riittävät voimavarat tehtäviensä hoitamiseksi. Saamelaisten itsehallintolainsäädännön voimaantulosta on kulunut jo kymmenen vuotta. Sinä aikana itsehallinto ei ole kehittynyt toivotulla tavalla eikä itsehallinnolle sisältöä antavaa alempaa lainsäädäntöä ole juuri säädetty. Saamelaiskäräjät on kuluvan toimikauden toimintaohjelmassaan asettanut tärkeimmäksi pitkän aikavälin tavoitteekseen saamelaisten perusoikeuksien toteuttamisen itsehallinnon perustalta. Tässä tarkoituksessa saamelaiskäräjät on alkanut selvittää lainsäädännön muutostarpeita sekä muita tarpeellisia kehittämistoimia saamelaisten itsehallinnon kehittämiseksi ja toteuttamiseksi lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. Tämän selvitystyön on määrä palvella sekä saamelaiskäräjiä että myöhemmin mahdollisesti myös valtion keskushallintoa ja eduskuntaa saamelaisten kielellisen ja kulttuurisen itsehallinnon kehittämistä koskevassa lainvalmistelutyössä sekä muussa asiaan liittyvässä valmistelussa ja päätöksenteossa. 2. Itsehallinnosta yleisesti 2.1. Itsehallinto vai itsemäärääminen, käsitteiden selitys Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien yksi keskeinen periaate on jokaisen kansan oikeus itsemääräämiseen (self-determination, selvbestemmelse, självbestämmande, iešmearrideapmi). Tämä on kirjattu moniin kansainvälisen oikeuden asiakirjoihin ja ihmisoikeuksia koskeviin sopimuksiin, mm. kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KPsopimus) 1. artiklaan sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (TSS-sopimus) 1. artiklaan. Perinteisesti ja aiemmin tämän itsemäärämiskäsitteen on kuitenkin kansainvälisessä järjestelmässä katsottu koskevan vain itsenäisiä valtioita ja kolonialisoituja siirtomaita, ja näin se liittyi vahvasti valtion suvereniteettioppiin. Tämän tulkinnan mukaan itsemäärääminen ei sopinut hyvin vähemmistö- ja alkuperäiskansoille eikä sitä niille hyväksytty. Yhtenä syynä siihen on ollut myös pelko, 3

4 että itsemääräämisoikeuden tunnustaminen alkuperäis- tai vähemmistökansoille voisi tuoda mukanaan oikeuden valtakunnasta irtautumiseen ja näiden kansojen itsenäisten valtioiden perustamispyrkimyksille. Tästä syystä itsemäärääminen on ollut ongelmallinen aihe alkuperäiskansojen oikeuksien kohdalla. Viime vuosina itsemääräämiskäsitteen tulkinta on kuitenkin alkanut hiljalleen laajeta kansainvälisissä toiminnoissa. Esimerkiksi Yhdistyneiden kansakuntien elimissä valmisteltavana olevassa alkuperäiskansajulistuksessa käytetään jo käsitettä itsemäärääminen alkuperäiskansojen kohdalla. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea on vuodesta 1999 lähtien todennut, että itsemääräämiseen liittyviä kansainvälisen oikeuden säännöksiä voidaan soveltaa joihinkin alkuperäiskansoihin. Käsitellessään Norjan neljättä säännöllistä raporttia vuonna 1999 ihmisoikeuskomitea pyysi Norjan hallitusta raportoimaan seuraavassa raportissaan, miten se aikoo toteuttaa saamelaisten itsemääräämisoikeuden. 1 Myös EU on vahvistanut, että alkuperäiskansoilla on itsemääräämisoikeus. EU:n pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelmassa vuosille lausutaan, että on välttämätöntä turvata pohjoisten alkuperäiskansojen oikeus itsemääräämiseen. 2 Kansainvälisen oikeuden itsemääräämisoikeutta ei tulekaan nähdä koko ajan samanlaisena pysyvänä asiana. Itsemääräämisoikeuden sisältö muuttuu ja kehittyy maailmassa koko ajan. 3 Muutamat valtiot (mm. Pohjoismaat) ovat kuitenkin todenneet, että periaate valtion alueiden koskemattomuudesta rajoittaa alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden käyttöä. Toisin sanoen ne katsovat, että alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeus ei sinällään merikitse, että alkuperäiskansoilla olisi oikeus irtautua nykyisestä valtiosta ja perustaa omia valtioitaan. 4 Myös ehdotetussa pohjoismaisessa saamelaissopimuksessa käytetään käsitettä itsemäärääminen eikä itsehallinto. Kun kansan itsemäärääminen käsitetään yleensä aika täydellisenä, niin itsehallinto (self-government, selvstyre, självstyrelse, iešráññen) käsitetään tavallisesti kapeampana kuin itsemäärääminen. Itsehallintoa ja autonomiaa voidaankin pitää tavallaan itsemääräämisen osana. Niinpä vähemmistöille ja alkuperäiskansoille onkin monin paikoin maailmassa turvattu juuri itsehallinto jossakin muodossa. Saamelaisia alkuperäiskansana voi pitää kansainvälisen oikeuden kannalta "kansana". Siitä seuraa, että saamelaisilla voidaan katsoa olevan oikeus itsemääräämiseen nykyisen kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeussopimusten perusteella, joihin kuuluvat myös KP-sopimuksen ja TSK-sopimuksen 1. artiklat. 5 Viime aikojen kehitys kansainvälisen oikeuden itsemääräämisoikeuden määrittelyssä poistaa ainakin saamelaisten kohdalla tarpeen erottaa edelläkuvatut itsemäärämisen ja itsehallinnon käsitteet toisistaan. 1 YK:n asiak. CCPR/C/79/Add.112 (1999) Concluding Observations (Norway) 2 EC / The General Affairs Council (Heads of States): The Second Northern Dimension Action Plan, , adopted 29 September Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s John B. Henriksen: Betenkning om samisk selvbestemmelserett; i et folkerettslig perspektiv, Oslo 2001, s. 48 4

5 2.2. Itsemääräämisen sisäinen ja ulkoinen ulottuvuus Itsemäärääminen jaetaan usein sisäiseen ja ulkoiseen osaan. Itsemääräämisen sisäiseen ulottuvuuteen kuuluu oikeus päättää kaikista asioista, jotka koskevat kansan ja sen yhteiskunnan sisäistä hallitsemista. Siihen kuuluvat kansan sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen säilyttäminen ja kehittäminen. 6 Esimerkkinä tällaisista asioista voi mainita kielenkehitystä, opetusta, terveys- ja sosiaalipalveluja, perinnetietoa, perinteisiä kulttuuri-ilmaisuja, asumisoloja, työoloja ja tiedotusvälineitä koskevat asiat. 7 Alkuperäiskansojen kohdalla itsemääräämisen sisäiseen ulottuvuuteen kuuluu tärkenä osana päättäminen luonnonvarojen käyttämisestä. Toisaalta luonnonvarojen kohdalla itsemääräämiseen kuuluu myös se, että kansalta ei riistetä sen omaa elinehtoja (means of subsistence). Näitä luonnonvaroja koskevia osia kutsutaan itsemääräämisen resurssiulottuvuudeksi. Resurssiulottuvuus ei kuitenkaan koske vain alkuperäiskansan perinteisesti käyttämiä luonnonvaroja, mutta myös eiperinteisiä luonnonvaroja kuten esimerkiksi mineraaleja, vesivoimaa ja metsätaloutta. Tämä tulee esille sekä ihmisoikeuskomitean lausunnoissa, 8 ILO:n alkuperäiskansasopimuksessa nro 169 ja EU:n ministerineuvoston v vahvistamassa pohjoisen ulottuvuuden toisessa toimintasuunnitelmassa Resurssiulottuvuuden yhteydessä tulee ottaa huomioon myös geneettiset resurssit, perinteinen tietämys ja perinteiset kulttuuri-ilmaisut. 9 Nuukin julkilausuma ja suositukset alkuperäiskansojen autonomiasta ja itsehallinnosta lausuvat itsehallinnon resurssiulottuvuudesta kohdassa 4 (epävirallinen käännös englanninkielestä): 4. Alkuperäiskansojen alueet ja niiden luonnonvarat ovat tärkeitä alkuperäiskansojen fyysiselle, kulttuuriselle ja henkiselle olemassaololle, ja alkuperäiskansojen autonomian ja itsehallinnon rakentamiselle ja tehokkaalle harjoittamiselle. Tämä alueja luonnonvaraperusta pitää taata näille kansoille niiden elinmahdollisuuksien ja yhtenäisen kehittymisen turvaamiseksi 10 Itsemääräämisen tärkeänä osana on maiden kunnioittaminen, koska ilman niitä alkuperäiskansat eivät voi täydellisesti harjoittaa kulttuurista vapautta ja kulttuurista kokonaisuutta. Maa ei ole alkuperäiskansoille vain taloudellinen resurssi. Maa on myös alkuperäiskansojen kirjasto, tietolähde ja korkeakoulu; maa on historian ja tieteellisen tiedon varasto. Kaikki mitä alkuperäiskansan ihmiset ovat kokeneet, ja kaikki mitä he tietävät inhimillisestä ja hyvästä elämästä, kuuluu heidän maahansa ja kaikkiin siihen liittyvin kertomuksiin. 11 Saamelaisten perinteinen oikeusjärjestelmä, oikeudelliset perinteet ja erityisesti maiden, vesien ja luonnonvarojen vakiintuneet hallintatavat tulee ottaa huomioon itsehallinnon resurssiulottuvuuden yhteydessä CERD General Comment No. 21 Right to Self-Determination, vrt. Betänkande av det svenska Sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna ON asiak. CCPR/CO/74/SWE, päivätty 24 april 2002, kohta 15 9 Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s YK:n asiak. e/cn.4/1992/42 11 Erica-Irene A. Daes, "The Spirit and Letter of the Right to Self-Determination of Indigenous Peoples: Reflections on the Making of the United Nations Draft Declaration, s. 81, kirjassa "Operationalizing the Right of Indigenous Peoples to Self-Determination" (2000), Institute for Human Rights Åbo Akademi University, toim. Aikio ja Scheinin 12 Betänkande av det svenska Sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna

6 Itsemääräämisoikeuden sisältöä tarkasteltaessa tulee itsemääräämisestä erottaa yksityisoikeudellinen kysymys maa - ja vesialueiden omistamisesta ja käyttämisestä, vaikka se onkin yksi tärkeimmistä kysymyksistä alkuperäiskansojen kohdalla. Esim. Nunavut territoryn perustaminen Kanadassa erottaa nämä. Tietenkin maanomistuskysymys voi muuten vaikuttaa paljonkin itsemääräämisoikeuden sisältöön ja toteutumiseen, näin myös Nunavut territoryn ja Saamenmaan kohdalla. Itsemääräämisen ulkoiseen ulottuvuuteen kuuluu kansan oikeus itse päättää omasta poliittisesta asemastaan ja omasta asemastaan kansainvälisessä yhteisössä yhdenvertaisten oikeuksien periaatteiden mukaan. 13 Tämä merkitsee myös oikeutta päättää siitä, millainen suhde kansalla on ympäröivään maailmaan, ja oikeutta osallistua kansaa koskeviin kansainvälisiin päätöksentekoprosesseihin. 14 Kuten edellä jo on todettu, alkuperäiskansojen itsemääräämiseen ei kuitenkaan kuulu oikeus irtautua valtiosta ja perustaa omaa valtiota. Kansainvälisen oikeuden järjestelmän mukaan itsemääräämiseen kuuluu myös solidaarisuuden ulottuvuus. Tämä tarkoittaa valtioiden yleistä vastuuta muiden kansojen itsemääräämisen edistämisestä missä tahansa maailmassa. Itsemääräämisoikeuteen kuuluu YK:n rotusyrjintäkomitean näkemyksen mukaan myös se, että kansan ulkopuolelta ei sekaannuta kansan taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen kehitykseen. 15 Tämä merkitsee muun muassa sitä, että Suomen valtion viranomaisten ei tulisi ottaa kantaa asioihin, joissa saamelaiset käyttävät itsemääräämisoikeuttaan saamelaisten taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen olojen kehittämisessä Itsehallinnon toteuttamistapoja Alkuperäiskansojen ja vähemmistöjen itsehallintoa on yritetty järjestää eri puolilla maailmaa kolmen erilaisen pääratkaisumallin mukaan: 1. vain maa - ja vesialueisiin kohdistuvana omistuoikeutena, johon liittyvät vielä käyttöoikeudet ympäröiviin alueisiin. Turvaa alkuperäiskansalle vain taloudellisen itsemääräämisen tietyllä rajoitetulla alueella ja rahallisia korvauksia (ominainen Pohjois-Amerikan intiaanien kohdalla). Ei turvaa poliittisia, kulttuurisia ja sosiaalisia oikeuksia, 2. aluetta koskevana itsehallintona poliittisin oikeuksin. Tällaisessa ratkaisussa millään kansanryhmällä ei ole erityisiä oikeuksia. Esim. äänestys-, pyynti- ja maanomistusoikeus on alueen kaikilla ihmisillä. Tämä ratkaisu toimii vain silloin kun alkuperäiskansa on enemmistönä itsehallintoalueella (näin Grönlannissa ja Nunavut territoryssa, myös Färsaarilla ja Ahvenanmaalla on tällainen itsehallinto). 3. etno-poliittisena itsehallintona, jossa tietyn alueen alkuperäiskansalla on erityisiä (poliittisia) oikeuksia, joita tämän alueen muilla asukkailla ei ole. Joskus tähän liittyy vähemmistön oikeus osallistua valtakunnan lainsäädäntöön (näin esim. maorit Uudessa Seelannissa ja tanskankieliset Saksassa). Tämä ratkaisu toimii silloin kun alkuperäiskansa on vähemmistönä omalla alueellaan. 13 Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos,. s Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s YK:n asiak. 15/03/96 CERD General recom. 21, kohta 3 6

7 Alkuperäiskansojen itsehallinnossa on kuitenkin enimmäkseen kysymys kaikkien kolmen ratkaisun yhdistämisestä. Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto Suomessa muistuttaa eniten etno-poliittista itsehallintomallia. Itsehallinto voi sisältää joko itsenäisen päätösvallan asioista, oikeuden osallistua päätöksentekoon valtayhteiskunnan laitosten kautta tai vain vaikutusmahdollisuuden asioihin. Tätä voisi nimittää itsehallinnon syvyydeksi. - Itsenäisestä päätösvallasta on luonnollisin esimerkki saamelaisten kohdalla tilanne, jossa saamelaiskäräjillä on päätösvalta (esim. kulttuurimäärärahojen jakaminen). - Oikeudesta osallistua päätöksentekoon ovat saamelaisten kohdalla esimerkkinä ne päättävät elimet, joissa saamelaisilla on oma edustaja (esim. ev.lut. kirkon kirkolliskokous ja Paliskuntien yhdistyksen hallitus). - Vaikutusmahdollisuuden varmistamisesta on paljon esimerkkejä saamelaisten kohdalla. Siihen kuuluvat ne asiaintilat, joissa saamelaisten edustaja osallistuu asian valmisteluun esim. yhteistyöryhmässä tai neuvottelukunnassa, tai neuvotteluvelvollisuus saamelaiskäräjien kanssa ja erilaiset kuulemiskäytännöt kuten lausuntojen pyytäminen saamelaiskäräjiltä. Edelläoleva itsehallinnon jako tiettyihin syvyysasteisiin on varsin karkea. Itsehallinto voidaan jakaa vielä tarkemmin esim. seuraavasti: - päättävä elin vain tiedottaa päätöksistään itsehallintoelimelle, - päättävä elin ja itsehallintoelin vaihtavat tietoja, - itsehallintoelin toimii neuvontantajana, - yhteistyö valmistelevan elimen kanssa, esim. neuvottelukunnassa, - osallistuminen päätöksentekoon yhteisessä päättävässä elimessä niin että itsehallintoelimellä on vähemmistö päättävässä elimessä, - osallistuminen päätöksentekoon yhteisessä päättävässä elimessä niin että itsehallintoelimellä on puolet päättävän elimen jäsenistä, - osallistuminen päätöksentekoon yhteisessä päättävässä elimessä niin että itsehallintoelimellä on enemmistö päättävässä elimessä,... - itsehallintoelin päättää ja vain tiedottaa valtayhteiskunnan elimille päätöksistä, - itsehallintoelin päättää yksin asioista. Jos edellä lueteltuihin järjestelmiin lisätään vielä jomman kumman osapuolen veto-oikeus päätöksissä, tilanne muuttuu yhä kirjavammaksi. Päätöksentekoon voidaan liittää myös ehtoja, jotka vaikuttavat itsemääräämisen syvyyteen; esim. niin että päättävä elin saa poiketa toisen elimen lausunnosta vain tietyistä erityisistä syistä. Itsehallinnon kehittämisessä ei ole tarve aina pyrkiä saamelaisten täysin itsenäiseen päätösvaltaan, vaan tietyissä oloissa voi olla sopivampaa järjestää itsehallinto päätöksentekoon osallistumisen tai erilaisten vaikutusmahdollisuuksien kautta. Kunkin asiahaaran kohdalla tätä on syytä erikseen pohtia. Tässä yhteydessä täytyy kuitenkin selvästi erottaa toisistaan kaksi kysymystä; toisaalta se, mitä oikeus itsehallintoon periaatteessa sisältää, ja toisaalta se, miten itsehallinto on tarkoituksenmukaista järjestää kussakin tilanteessa. Kuten edellä on jo todettu, itsehallinto-oikeuteen kuuluu rotusyrjintäkomitean näkemyksen mukaan myös se, että kansan ulkopuolelta ei sekaannuta kansan omaan taloudelliseen, sosiaaliseen ja 7

8 kulttuuriseen kehitykseen. 16 Jos joillakin aloilla ja joissakin oloissa itsehallinnon toteuttamistavaksi valitaan vain päätöksentekoon osallistuminen tai vaikutusmahdollisuus muuten, niin jäädään kauaksi edellä mainitusta ulkopuolisesta sekaantumattomuudesta. Tämä puoli asiasta on erityisen tärkeää pitää mielessä aloilla, jotka koskevat saamenkansan taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystä. Kaikkein selvimpänä alkuperäiskansan itsenäistä päätösvaltaa voidaan pitää asioissa, jotka koskevat vain alkuperäiskansaa ja jotka eivät valtakansojen yhteiskuntia paljon kiinnosta. 17 Saamelaisten kohdalla esimerkkinä tällaisista asioista voidaan pitää saamelaiskulttuuriin tarkoitettujen tukien jakamista. Tarkemmin asiaa on selostettu luvussa Huomionarvoinen tässä yhteydessä on ihmisoikeuskomitean lausunto vuodelta 2002 Ruotsin viidennestä raportista, joka koski KP-sopimuksen toteuttamista. Siinä komitea lausuu, että itsemääräämiseen saamelaisten kohdalla kuuluu oikeus osallistua saamelaisaluetta ja elinkeinoja koskevaan päätöksentekoon. Näin ollen komitea ei tunnu katsovan, että pelkästään saamelaisten vaikutusmahdollisuus olisi riittävää tällaisissa asioissa. Edelleen komitea viittasi Ruotsin saamelaiskäräjien rajoitettuihin mahdollisuuksiin vaikuttaa merkittävästi (have a significant role) päätöksentekoon asioissa, jotka vaikuttavat saamelaisten perinteisiin maihin ja elinkeinoihin. 18 Yksi erityinen puoli itsemääräämisessä on kansan lainsäädäntövalta. Monin paikoin maailmassa alkuperäiskansoilla on itsenäinen lainsäädäntövalta tietynlaisissa erikseen määritellyissä asioissa. Usein tällainen lainsäädäntövalta liitetään autonomia-ajatukseen. Niinpä kulttuuriautonomia sisältäisi lainsäädäntövaltaa kulttuuriin liittyvissä asioissa. Kansainvälisen oikeudessa on vakiintunut käsitys, että itsemäärääminen ei ole pysyvä olotila, vaan paremminkin jatkuva prosessi, joka kehittyy koko ajan. Kansojen itsemääräämisoikeutta käsitellyt UNESCO:n asiantuntijakokous totesikin v. 1998, että oikeutta itsemääräämiseen ei tule pitää kerran tapahtuvana valintana, mutta jatkuvana prosessina, joka takaa kansan osallistumisen päätöksentekoprosesseihin ja oman tulevaisuutensa hallitsemiseen. 19 Saamelaisten itsehallintolainsäädäntöä koskevassa hallituksen esityksessäkin todetaan, että esityksen mukaan saamelaisten kulttuuriitsehallinto olisi dynaaminen ja saamelaiset voisivat itse sitä kehittää. 20 Saamelaisten itsehallintoa koskevassa lainvalmistelussa todetaan myös, että esitetty säännös saamelaisten itsehallinnosta loisi edellytykset parantaa saamelaisen kansanryhmän asemaa kunnallisessa itsehallinnossa, valtion hallinnossa ja erityisessä saamelaishallinnossa sitä mukaa kun saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa ja siihen kuuluvia hallintopalveluja kehitetään lainsäädännöllä. Samassa yhteydessä todetaan kuitenkin, että saamelaisten itsehallintoa koskeva säännös toisi mukanaan myös valtiolle velvollisuuden toimia lainsäädännössä saamelaisten kulttuuriitsehallinnon toteuttamiseksi. 21 Niissä tilanteissa, joissa alkuperäiskansalle taataan vain oikeus osallistua päätöksentekoon tai vaikutusmahdollisuudet (eikä itsenäistä päätösvaltaa), voi olla usein tarve taata alkuperäiskansan 16 YK:n asiak. 15/03/96 CERD General recom. 21, kohta 3 17 Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s YK:n asiak. CCPR/CO/74/SWE (2002), alleviivaus selvitysmiehen, ks. myös Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s Report of the International Conference of Experts on the Implementation of the Right to self-determination as a Contribution to Conflict prevention, November 1998 UNESCO (Division of Human Rights) 20 HE 248/ Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s. 54 8

9 etujen huomioonottaminen erityisillä säännöksillä. Joissakin tilanteissa koko alan hallintojärjestelmä ja sen säädösperusta voi olla rakennettu niin, että edes saamelaisten osallistumisoikeudella päätöksentekoon ei voida toteuttaa saamelaisten etujen huomioonottamista. Tällaisten säännösten tarkoituksena olisi ohjata päätöksentekoa alkuperäiskansojen hyväksi tai rajoittaa viranomaisen päätösvaltaa niin, että sen päätökset eivät sortaisi alkuperäiskansan tai siihen kuuluvien ihmisten oikeuksia. Esimerkkinä tällaisesta voisi olla säännös, jonka mukaan maan käyttämisestä päättävä viranomaisen pitää saamelaisten perinteisillä asuinalueilla ottaa huomioon saamelaisten sukualueperinne. 22 Alkuperäiskansojen itsehallinnon toteuttamisessa tulee aina ottaa huomioon, että niissä valtioissa, joissa alkuperäiskansoja asuu, on kahdella kansalla itsemääräämisoikeus; sekä valtaväestöllä että ja alkuperäiskansalla. Niinpä alkuperäiskansojen itsemääräämisellä ei voida sortaa valtaväestön itsemääräämisoikeutta. Myös valtaväestöjen jäsenten muita ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia tulee kunnioittaa tässä yhteydessä. Tarkemmin asiaa on selostettu luvussa Itsemääräämisen takaamiseksi pitkällä tähtäimellä eivät aina riitä lainsäädännöllä, ei edes perustuslain tasolla tehdyt päätökset itsemääräämisestä. Todellisen itsemääräämisen ainoa varmistamiskeino on alkuperäiskansojen ja valtaväestöjen sosiaalisten suhteiden edistämisen varassa Saamelaisten itsehallinnon lähtökohta Suomessa Saamelaisten itsehallinnon lähtökohtana Suomessa ovat Suomen perustuslain ja 17.3, sekä niiden perusteella annettu alemman tason lainsäädäntö kuten saamelaiskäräjälaki. Suomen perustuslain 22 taas puolestaan liittää kansainvälisen oikeuden ihmisoikeussopimukset Suomen perusoikeusjärjestelmän osaksi. Perustuslain 22 mukaan: Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perustuslain 22 valmistelussa todetaan, että ihmisoikeussopimusten säännöksistä ei voida poiketa edes perustuslainsäätämisjärjestyksessä. 24 Näin ollen ihmisoikeussopimusten mahdolliset säännökset itsehallinnosta ovat vahvemmat kuin Suomen perustuslaki. Perustuslain 22 maininta ihmisoikeuksista tarkoittaa lainvalmistelun mukaan kuitenkin ainoastaan niitä ihmisoikeuksia, joihin Suomi on sitoutunut hyväksymällä ihmisoikeussopimuksen. 25 Suomen eduskunta on kuitenkin muun asian yhteydessä ottanut toisenlaisen kannan siihen, pitääkö Suomen noudattaa sellaista ihmisoikeussopimusta, johon Suomi ei ole liittynyt. 26 Näiden eduskunnan valiokuntien lausuntojen mukaan Suomen tulee noudattaa ILO:n alkuperäiskansasopimusta 169, vaikka Suomi ei olekaan vielä sitä hyväksynyt. Näin ollen tässä luvussa tarkastellaan sekä Suomen sisäistä lainsäädäntöä että kansainvälisen oikeuden ihmisoikeussopimuksia sikäli kun ne koskevat itsehallintoa. 22 vrt. ILO:n alkuperäiskansasopimus 169:n 4. artikla 23 Erica-Irene A. Daes, "The Spirit and Letter of the Right to Self-Determination of Indigenous Peoples: Reflections on the Making of the United Nations Draft Declaration, s. 82, kirjassa "Operationalizing the Right of Indigenous Peoples to Self-Determination" (2000), Institute for Human Rights Åbo Akademi University, toim. Aikio ja Scheinin 24 HE 309/1993, ks. myös PeVL 12/1982 vp 25 HE 309/ PeVL 3/1990, SoVL 11/1990, PeVL 30/1993 9

10 3.1. Lainsäädäntö ja lainvalmistelu Suomessa saamelaisten itsehallinnon kannalta tärkein säädös on Suomen perustuslain :ssä: Itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla. Saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään. Mainittu saamelaisten itsehallintoa koskeva pykälä on perustuslain 11 luvussa, "Hallinnon järjestäminen ja itsehallinto". Tässä luvussa ovat perussäännökset muun muassa valtion hallinnosta, Ahvenanmaan erityisasemasta sekä kunnallisesta ja muusta alueellisesta itsehallinnosta. Tämä kertoo osaltaan, millainen asema saamelaisten itsehallinnolla on Suomen yleisessä hallintojärjestelmässä. Perustuslain 121 nimi on "Kunnallinen ja muu alueellinen itsehallinto". Pykälän 3 ensimmäistä momenttia koskevat kunnallista itsehallintoa. Näissä momenteissa säädetään Suomen jakautumisesta kuntiin ja viitataan siihen, että kuntien itsehallinnosta säädetään tarkemmin lailla. Lisäksi niissä säädetään, että kunnilla on verotusoikeus. Saamelaisten itsehallinnon kohdalla verotusoikeutta ei mainita :ssä. Perustuslain maininta kuntia suurempien alueiden itsehallinnosta viittaa mahdollisuuteen järjestää maakuntatason itsehallinto. Perustuslakipykälässä saamelaisten itsehallinto turvataan saamelaisten kotiseutualueella. Saamelaisten itsehallinto on tältä kannalta alueellinen. Näin ollen perustuslaki ei suoraan tue saamelaisten itsehallinnon toteuttamista tietyissä asioissa laajemmilla alueilla kuin saamelaisten kotiseutualueella, esim. valtakunnallisesti. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että perustuslaki turvaa tätä kautta tiettyjä oikeuksia, tässä asiassa saamelaisten itsehallinnon saamelaisten kotiseutualueella. Perustuslaki ei kuitenkaan kiellä saamelaisten itsehallintoa laajemmillakaan alueilla. Itse asiassa perustuslain ensimmäinen lausekin tekee sen mahdolliseksi. Perustuslain lainvalmistelussakin nimenomaan todetaan esityksen lähtökohtana olevan, että Suomen saamelaisten itsemääräämisoikeutta heitä erityisesti koskevissa asioissa pyritään edelleen kehittämään etnopoliittisen ratkaisun ja siihen liittyvien erityisoikeuksien pohjalta lähinnä saamelaisten kotiseutualueella. 27 Hallituksen esityksessä todetaan myös, että joissakin asioissa voi tulevaisuudessa olla syytä soveltaa itsehallinnon periaatetta myös saamelaisten kotiseudun ulkopuolella. Esimerkkinä tällaisesta alasta mainitaan saamelaisten kouluopetus. 28 Kansainvälisen oikeuden itsemääräämistä koskevissa säädöksissä ja käytännössä ei myöskään ole tämänsuuntaisia aluetta koskevia rajoituksia. Jo nykytilanteessa Suomen saamelaiskäräjät toteuttaa saamelaisten itsehallintoa koko Suomen laajuisesti esimerkiksi kulttuurimäärärahojen jakamisessa. Suomen perustuslain :ssä käytetään käsitettä itsehallinto eikä itsemäärääminen. Kuten edellä 2. luvussa käy ilmi, nykyään ei enää ole juuri epäilyä siitä, eikö saamelaisilla alkuperäiskansana olisi oikeutta itsemääräämiseen kansainvälisen oikeuden säädösten mukaan. Näin ollen saamelaisten itsehallinnon kehittämisessä ei olekaan selvitysmiehen näkemyksen mukaan syytä nähdä Suomen perustuslain sanavalintaa "itsehallinto" mitenkään rajoittavana tekijänä saamelaisten itsehallinnon ja itsemääräämisen kehittämisessä. 27 HE 248/ vrt. SiVL 2/1992 vp 10

11 Perustuslain mukaan saamelaisilla on kieltä ja kulttuuria koskeva itsehallinto. Kun tätä perustuslain sanavalintaa verrataan kansainvälisen oikeuden määritelmään itsemääräämisestä, niiden välillä saattaa tuntua olevan iso ero. Kuten edellä 2. luvussa käy ilmi, kansainvälisen oikeuden mukaan itsemääräämisoikeuteen kuuluvat mm.: a) sisäiseen ulottuvuuteen aa) oikeus päättää kansan sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten asioiden säilyttämisestä ja kehittämisestä, ab) oikeus päättää luonnonvarojen käytöstä, ja b) ulkoiseen ulottuvuuteen ba) kansan oikeus itse päättää omasta poliittisesta asemastaan ja omasta asemastaan kansainvälisessä yhteisössä. Suomen perustuslain tulkinnassa tulee kuitenkin ottaa huomioon koko perustuslaki ja sen sanavalinnat ja toisaalta alemman tason lainsäädäntö, joka liittyy tähän perustuslakipykälään. Saamelaisten kieli ja kulttuuri mainitaan myös Suomen perustuslain 17.3 :ssä: Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Perustuslain 17.3 lainvalmistelussa vuoden 1993 perusoikeusuudistuksen yhteydessä todetaan, että säädöksessä turvataan saamelaisten kulttuuriin kuuluvat saamelaisten perinteiset elinkeinot kuten poronhoito sekä kalastus ja metsästys. 29 Saamelaisten itsehallintoa koskevassa perustuslakisäädöksen lainvalmistelussa viitataan perustuslain 17.3 (tuolloin vielä Hallitusmuodon 14.3 :ssä) saamelaiskulttuuri käsitteen sisältöön. 30 Perustuslain lainvalmistelussa (Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuriitsehallinto, Helsinki 1994) todetaan, että saamenkieleen liittyy tärkeänä tekijänä saamelaisten kouluopetus ja päivähoito. Ja myös tässä mietinnössä viitataan siihen, että saamelaisten kulttuurimuoto sisältää myös saamelaisten perinteiset elinkeinot. 31 Saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevassa lainsäädännössä perustuslakiin lisättiin saamelaisten itsehallintoa koskeva säädös ja lisäksi säädettiin laki saamelaiskäräjistä ja muutettiin saamen kielilakia. Kun perustuslain :ssä sanotaan, että saamelaisten itsehallinnosta säädetään lailla, viitataan ensisijaisesti saamelaiskäräjälakiin. Saamelaiskäräjälain 1.1 :ssä säädetäänkin, että: Saamelaisilla alkuperäiskansana on saamelaisten kotiseutualueella omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kun tässä laissa ja muualla laissa säädetään. Tähän itsehallintoon kuuluvia tehtäviä varten saamelaiset valitsevat vaaleilla keskuudestaan saamelaiskäräjät. Näin ollen saamelaiskäräjälain säädösten perusteella voidaan tarkastella saamelaisten itsehallinnon nykyistä sisältöä: - saamelaiskäräjälain 5.1 mukaan: Saamelaiskäräjien tehtävänä on hoitaa saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevat asiat. 29 HE 309/ HE 248/ Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s. 60 ja 69 11

12 - saamelaiskäräjälain 6 mukaan: Saamelaiskäräjät edustaa saamelaisia tehtäviinsä kuuluvissa asioissa kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. - saamelaiskäräjälain 8.1 mukaan: Saamelaiskäräjät päättää saamelaisten yhteiseen käyttöön osoitettujen varojen jaosta. (Tämä säädös viittaa nykytilanteessa saamelaiskulttuuriin ja toisaalta saamenkielisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin tarkoitettujen rahojen jakamiseen.) - saamelaiskäräjälain 9.1 :ssä säädetään viranomaisten neuvotteluvelvollisuudesta saamelaiskäräjien kanssa. Neuvotteluvelvollisuushan kuuluu itsehallintoon saamelaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen muodossa: Viranomaiset neuvottelevat saamelaiskäräjien kanssa kaikista laajakantoisista ja merkittävistä toimenpiteistä, jotka voivat välittömästi ja erityisellä tavalla vaikuttaa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana ja jotka koskevat saamelaisten kotiseutualueella: 1) yhdyskuntasuunnittelua; 2) valtionmaan, suojelualueiden ja erämaa-alueiden hoitoa, käyttöä, vuokrausta ja luovutusta; 3) kaivoskivennäisten valtausta ja kaivospiirin perustamista tarkoittavia lupahakemuksia; 4) saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvan elinkeinon lainsäädännöllistä tai hallinnollista muutosta; 5) saamenkielisen ja saamen kielen kouluopetuksen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä; taikka 6) muuta vastaavaa saamelaisten kieleen, kulttuuriin tai heidän asemaansa alkuperäiskansana vaikuttavaa asiaa. Suomen perustuslain ja saamelaiskäräjälain pohjalta saamelaisten itsehallinnon sisältö voidaan tulkita seuraavasti: Suomen perustuslain kulttuuri-käsitteen laajuus, niin että se kattaa myös saamelaisten perinteiset elinkeinot, merkitsee, että saamelaisten itsehallintoon kuuluu Suomen perustuslain mukaan myös sisäisessä ulottuvuudessa saamelaisten oikeus päättää luonnonvarojen käytöstä siltä osin kun se koskee saamelaisten perinteisiä elinkeinoja kuten poronhoitoa sekä kalastusta ja metsästystä. Saamelaiskäräjälain perusteella saamelaisten itsehallintoon kuuluu - itsehallinnon ulkoinen ulottuvuus, siis kansan oikeus itse päättää omasta poliittisesta asemastaan ja omasta asemastaan kansainvälisessä yhteisössä (saamelaiskäräjälain 6 ), - sivistykselliset asiat (perustuslain 121.4, saamelaiskäräjälain 5.1, 8.1 ja kohta), - sosiaaliasiat (saamelaiskäräjälain 8.1 ja kohta), - taloudelliset asiat (perustuslain 121.4, saamelaiskäräjälain , 2-, 3- ja 4- kohta), - luonnonvarojen käyttöön kuuluvat asiat (perustuslain 121.4, saamelaiskäräjälain , 3- ja 4-kohta). Näin ollen Suomessa saamelaisten itsehallinnon laajuus vastaa hyvin kansainvälisen oikeuden itsemääräämisen laajuutta. Saamelaiskäräjälain ei voi kuitenkaan katsoa täydellisesti määrittelevän saamelaisten itsehallinnon laajuutta, viitataanhan saamelaiskäräjälain 1 :ssä jo mahdollisuuteen säätää itsehallinnosta muussakin lainsäädännössä kuin vain saamelaiskäräjälaissa. 12

13 Perustuslain 17.3 sisältää jo ajatuksen siitä, että saamelaiset pääsevät enemmän kuin aikaisemmin päättämään saamenkieltä ja kulttuuria koskevista asioista ja ohjaamaan niiden tulevaa kehitystä. 32 Perustuslain 17.3 :ssä saamelaisille turvatun oikeuden toteuttaminen saattaa vaatia jo suoraan tietynlaista saamelaisten itsehallintoa, jos tämä oman kielen ja kulttuurin ylläpitäminen ja kehittäminen ei toteudu ilman itsehallintoa. 33 Eduskunnan sivistysvaliokunta onkin v todennut, että oman kielen ja kulttuurin ylläpitäminen on kiinni toimivasta kulttuuriautonomiasta. Se tarkoittaa ensimmäiseksi toimivaa itsenäistä koulutusjärjestelmää omalla äidinkielellä. Kulttuuriautonomia ei kuitenkaan merkitse eristäytymistä muusta yhteiskunnasta, vaan luo edellytykset toimivalle ja koko kansaa rikastuttavalle vuorovaikutukselle. Kielivähemmistöjen kulttuuriautonomia vaatii joskus erikoisjärjestelyjä, jotka voivat poiketa valtakunnan yleislinjauksista. Tämä on luonnollinen seuraus vähemmistöasemasta. Saamelaisten osalta sivistysvaliokunta totesi, että valtiovallan lähtökohtana on nykyään saamelaisten kulttuurin ja kielen turvaaminen kulttuuriautonomian perustalta, jotta saamelaiset voisivat tulevaisuudessakin elää oman identiteettinsä ja elämäntapansa mukaisesti monikielisessä ja monikulttuurisessa yhteiskunnassamme. Valiokunta vaati saamelaisten kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien riittävää turvaamista kulttuuriautonomian pohjalta. 34 Suomen perustuslain ja saamelaiskäräjälain ei kuitenkaan voi katsoa määrittelevän tyhjentävästi saamelaisten itsehallintoon kuuluvia asioita (laajuutta) eikä itsehallinnon toteuttamistapoja (syvyyttä). Tämä seuraa itsehallinnon ominaisuudesta dynaamisena, koko ajan kehittyvänä olotilana. Myös saamelaisten itsehallintosäädöksen lainvalmistelussa todetaan, että esityksen mukaan saamelaisten itsehallinnon käytön rajat ja toimintaelimet määräytyisivät lain perusteella, ja että laissa tulisi saamelaisille säätää nykyistä enemmän päätösvaltaa heitä erityisesti koskevista asioista kuntien ja valtion hallinnossa. Tuleva lainsäädäntö säätäisi sitten tarkemmin, mitä toimia on tarkoituksenmukaista hoitaa minkäkin hallinnonhaaran kautta. 35 Eduskunnan perustuslakivaliokunta on korostanut vuonna 1990, että todellisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi saamelaisille heidän asemansa tulee järjestää asianmukaisesti jo heitä erityisesti koskevien asioiden valmisteluvaiheessa. Osallistuminen tämän vaiheen päätöksentekoon on vaikuttamisen kannalta yleensä tärkeämpää kuin kuuleminen lainsäädäntöprosessin viime vaiheessa eduskuntakäsittelyssä. Näin ollen perustuslakivaliokunta ei pitänyt riittävän asiallisena järjestyksenä tilannetta, jossa saamelaiset pääsevät ainoastaan antamaan lausunnon valmiista esityksestä. 36 Perustuslakivaliokunta on tämän jälkeen ainakin kahdesti korostanut saamelaisten asianmukaisen kuulemisen tarvetta erinäisten lakiesitysten kohdalla. Poronhoitolain porojen omistamista koskevasta lakiesityksestä valiokunta lausui, että hallituksen esitystä ei ollut valmisteltu saamelaisten kannalta sillä tavoin asianmukaisesti kuin valiokunta oli mietinnössään PeVM 12/1990 edellyttänyt. Siksi perustuslakivaliokunta varasikin maa- ja metsätalousministeriölle tilaisuuden vielä kuulla asiasta saamelaisten edustajia ja harkita esityksen mahdollista tarkistamista Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s vrt. NOU 1984:18, s SiVM 9/1993, ks. myös Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s ja Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s PeVM 12/1990, ks. myös Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s PeVL 8/1993, ks. myös Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s

14 Kalastuslain muutosesityksen kohdalla perustuslakivaliokunta taas lausui, että hallituksen esityksen valmisteluvaiheessa ei ole kuultu saamelaisten edustajia ja että saamelaisten kuuleminen olisi asianmukaista jo valmisteltaessa sellaisia asioita, jotka koskevat heitä erityisesti. 38 Huomionarvoista on, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on esittänyt nuo edellä mainitut kannanotot ennen kuin säädös saamelaisten itsehallinnosta tuli perustuslakiin. Nyt kun perustuslaissa on turvattu saamelaisten itsehallinto, perustuslakivaliokunnan korostama asianmukaisen vaikutusmahdollisuuden periaate on varmaan vielä selvempi. Tässä kahdessa lausunnossaan perustuslakivaliokunta viittasi valtiopäiväjärjestyksen 52 a :ään, joka myöhemmin on siirtynyt eduskunnan työjärjestyksen ( /40 v. 2000) 37.2 :ksi. Itsehallinnon taso sen suhteen, onko saamelaisilla itsenäistä päätösvaltaa, oikeus osallistua päätöksentekoon vai vaikutusmahdollisuus, ei kuitenkaan ole Suomessa vielä sillä tasolla, mitä kansainvälisessä oikeudessa tarkoitetaan itsehallinnon tasona. Eduskunnan työjärjestyksen 37.2 :ssä on vielä erillinen saamelaisten itsehallintoon liittyvä säädös eduskunnan valiokuntien asiantuntijoiden kuulemisen yhteydessä: Käsiteltäessä sellaista lakiehdotusta tai muuta erityisesti saamelaisia koskevaa asiaa valiokunnan on varattava saamelaisten edustajille tilaisuus tulla kuulluiksi, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Saamelaisten itsehallinnon kannalta tämä järjestely kuuluu saamelaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. Tässä säädöksessä saamelaisten kuuleminen on rajattu asioihin, jotka erityisesti koskevat saamelaisia. Eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui tämän rajauksen yhteydessä, että käsiteltävän asian tulisi koskea saamelaisia jollain tavoin tavallisesta poiketen. Näin ollen kysymyksessä voisi olla (perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan) esimerkiksi lakiesitys, joka sääntelee saamelaisten aseman alkuperäiskansana yleisesti taikka vaikuttaa heidän metsästys-, kalastus- ja poronhoitomahdollisuuksiinsa olennaisesti. 39 Eduskunnan työjärjestyksessä saamelaisten itsehallintoon kuuluva saamelaisten kuuleminen eduskunnassa onkin rajattu asioiden suhteen kapeammaksi kuin mitä saamelaisten itsehallinto on Suomen perustuslain ja kansainvälisen oikeuden mukaan. Tämä eduskunnan työjärjestyksen säädös on kuitenkin toisaalta laajennus perustuslain itsehallintosäädökseen, perustuslaissahan saamelaisille on turvataan ainoastaan alueellinen itsehallinto saamelaisten kotiseutualueella. Ennen saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevan perustuslakipykälän säätämistä maan hallitus ja eduskunta ovat lausuneet saamelaisten itsehallinnon kehittämistarpeesta pari kertaa. Nämä lausunnot ovat osaltaan vaikuttaneet saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon turvaamiseen perustuslaissa. Edellä on jo selostettu eduskunnan sivistysvaliokunnan mietintöä valtioneuvoston kulttuuripoliittisesta selonteosta. 40 Eduskunnan sivistysvaliokunta totesi lausunnossaan opetus- ja kulttuuritoiminnan rahoittamisesta annetuista lakiesityksistä vuonna 1992, että valiokunta pitää pyrkimystä kulttuuriautonomiaan keskeisenä osana kansainvälisessä vähemmistökeskustelussa. Sen takia valiokunta tuki Suomen vähemmistöjen pyrkimyksiä kulttuuriautonomiaan, jonka johdosta on ponnisteltava muun muassa saamen kielen opetuksen kehittämiseksi. Valiokunta piti tärkeänä, että kulttuuriautonomian periaate säilytetään opetuksessa PeVL 30/1993, ks. myös Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s PeVM 1/1991, ks. myös Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s SiVM 9/ SiVL 2/

15 Vuoden 1993 valtioneuvoston kulttuuripoliittisen selonteon mukaan valtion tulee taata yhtäläiset edellytykset maan vähemmistöjen kulttuuripalveluille ja edistää kulttuurista itsemääräämistä ja vähemmistöjen kielellistä monipuolisuutta. Tämä tehtävä on erityisesti valtion vastuulla Kansainvälisen oikeuden asiakirjat Itsemääräämisen kannalta yleisesti tärkeimmät ihmisoikeusasiakirjat ovat kansainvälinen yleissopimus kansalais- ja poliittisista oikeuksista (KP-sopimus) ja kansainvälinen yleissopimus taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista (TSS-sopimus). Erityisesti alkuperäiskansojen itsemääräämisen kannalta tärkeimmät asiakirjat ovat ILO:n sopimus nro 169 koskien alkuperäiskansoja ja heimokansoja itsenäisissä valtioissa (ILO:n alkuperäiskansasopimus) sekä alkuperäiskansaoikeuksien julistusehdotus Yleisesti itsemääräämisestä TSS- ja KP-sopimuksessa on kummassakin samanlainen säädös itsemääräämisestä. Niiden 1. artiklan mukaan 1. Kaikilla kansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden nojalla ne määräävät vapaasti poliittisen asennoitumisensa ja pyrkivät vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämiseen. 2. Kansat voivat vapaasti omiin tarkoituksiinsa käyttää luonnonrikkauksiaan ja varojaan, mikäli se ei vahingoita yhteisen edun periaatteeseen perustuvan kansainvälisen taloudellisen yhteistyön ja kansainvälisen oikeuden velvoituksia. Missään tapauksessa ei kansalta voida riistää sen omia elinehtoja. 3. Kaikkien tämän yleissopimuksen sopimusvaltioiden, mukaan lukien ne valtiot, jotka ovat vastuussa itsemääräämisoikeutta vailla olevien alueiden ja huoltohallintoalueiden hallinnosta, tulee edistää kansojen itsemääräämisoikeuden toteuttamista ja kunnioittaa tätä oikeutta Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan määräysten mukaisesti. Kansainvälisen oikeuden alalla on esitetty erilaisia näkemyksiä siitä, mitä edellä mainituissa säädöksissä sanat "kaikilla kansoilla" (all peoples) merkitsevät. Monet ovat väittäneet etenkin aiempina aikoina, että käsite "kansa" tässä yhteydessä tarkoittaa itsenäisiä valtioita eikä ollenkaan vähemmistö- tai alkuperäiskansaryhmiä itsenäisen valtion sisällä. KP-sopimuksen valvontaa varten on asetettu ihmisoikeuskomitea. Se käsittelee valtioiden säännöllisesti antamia raportteja ja myös sopimuksen perusteella tehtyjä valituksia, sekä antaa yleisiä suosituksia luvun lopulta lähtien ihmisoikeuskomitea on antanut valtioiden raporttien käsittelyn yhteydessä lausuntoja, joiden mukaan edellä mainittujen säännösten sana "kansa" ei tarkoita ainoastaan itsenäisiä valtioita. Komitea on näissä yhteyksissä viitannut myös alkuperäiskansojen oikeuksiin. 43 Norjan raportin yhteydessä ihmisoikeuskomitea kehotti vuonna 1999, että Norjan pitäisi raportoida saamelaisten oikeudesta itsemääräämiseen, erityisesti sen resurssiulottuvuudesta. 44 Ruotsin raportin yhteydessä komitea taas arvosteli vuonna 2002 saamelaiskäräjien vähäisiä mahdollisuuksia vaikuttaa päätösten tekoon asioissa, jotka vaikuttavat saamelaisten perinteisiin maa-alueisiin ja taloudel- 42 Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s. 34 ja Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s YK:n asiak. CCPR/C/79/Add.112 (1999) 15

16 lisiin toimintoihin. Komitea kehotti, että saamelaisille tulisi antaa nykyistä suurempi rooli heidän luonnonympäristöään ja elinkeinojaan koskevien päätösten teossa. 45 Suomen raportin kohdalla ihmisoikeuskomitea totesi, että se pitää valitettavana, että se ei ole saanut selvää vastausta saamelaisten oikeuksista alkuperäiskansana sopimuksen 1. artiklan suhteen. 46 KP-sopimuksen 27. artiklalla on myös merkitystä vähemmistöjen itsemääräämisen kannalta. 27. artiklassa lausutaan: Niissä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään. Säännöksessä taattu oikeus nauttia omasta kulttuuristaan sisältää ihmisoikeuskomitean käytännön mukaan myös kulttuurin aineellisen perustan, siis saamelaisten kohdalla perinteiset elinkeinotkin. Kun 27. artiklassa taattua kulttuurinsuojaa tarkastellaan yhdessä KP-sopimusta 1. artiklan kanssa, niin 27. artiklassa taattu oikeus nauttia omasta kulttuuristaan voi antaa perustan jonkinlaiseen sisäiseen itsehallintoon yhteiskunnan kulttuuritoimen alalla. 47 Itsehallinnon resurssiulottuvuuden suhteen voidaankin asettaa kysymys, millaisia luonnonvarojen hallintaoikeuksia kohtuullisesti tarvitaan, jotta saamelaiskulttuuria Suomessa voidaan todella säilyttää ja kehittää. 48 YK:n ihmisoikeuskomitea vuonna 1984 ja ihmisoikeuksien maailmankonferenssi vuonna 1993 ovatkin lausuneet, että itsemääräämisoikeus on erityisen tärkeä, koska sen toteuttaminen on tärkeä edellytys yksittäisten ihmisten ihmisoikeuksien kehittämiselle ja vahvistamiselle. 49 Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksessa kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamisesta ei ole nimenomaisia säädöksiä itsemääräämisestä. Sopimuksen valvontaa varten perustettu YK:n rotusyrjintäkomitea (CERD) on kuitenkin lausunut itsemääräämisestä. Vuonna 1996 CERD lausui, että valtioiden velvollisuus on edistää kansojen oikeutta itsemääräämiseen. Lisäksi komitea esitti, että itsemääräämisoikeus sisältää kaikkien kansojen oikeuden edistää vapaasti taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystään ilman ulkopuolista sekaantumista. Tältä kannalta asiassa on yhteys jokaisen kansalaisen oikeuteen osallistua julkisten asioiden hoitamiseen kaikilla tasoilla. 50 Rotusyrjintäkomitea on yleisessä suosituksessaan vuonna 1997 kehottanut valtioita varmistamaan, että alkuperäiskansojen jäsenillä on muihin nähden yhdenvertaiset oikeudet osallistua päätösten tekoon yhteiskunnassa eikä mitään päätöksiä, jotka suoraan koskevat heidän oikeuksiaan ja etujaan, tehdä ilman heidän selvästi ilmaisemaansa myöntymistä. 51 Opetuksen alalla tapahtuvaa syrjintää vastustavan YK:n yleissopimuksen 5. artiklan 1. kohdan c-alakohdassa säädetään: 1. Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot ovat sopineet siitä, että 45 YK:n asiak. CCPR/CO/74/SWE (2002) 46 YK:n asiak. CCPR/CO/82/FIN (2004) 47 NOU 1984: 18, s vrt. Høesterettsadvokat Otto Jebensin näkemys selvityksessä NOU 1993:94, s UN Human Rights Committee, General Comment No. 12 The Right of Self-determiantion of Peoples (art.1), ja The Vienna Declaration and Programme of Action, UN doc. A/CONF.57/123, 12 July /03/96 CERD General recom. 21, kohta 3 ja 4 51 CERD: General Recommendation No. 23, Indigenous Peoples, , ks. myös Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s. 122 ja

17 c. on tärkeää tunnustaa kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien oikeus huolehtia omasta opetustoiminnastaan mukaan lukien koulujen ylläpitämisen ja, riippuen kunkin valtion harjoittamasta koulupolitiikasta, niiden oman kielensä käyttämisen ja opettamisen edellyttäen kuitenkin: i) ettei tätä oikeutta käytetä tavalla, joka estää näihin vähemmistöihin kuuluvia ymmärtämästä koko yhteisön kulttuuria ja kieltä sekä osallistumasta sen toimintoihin tai joka vahingoittaa kansallista suvereniteettia ii) ettei opetuksen taso ole yleistä, asianomaisten viranomaisten vahvistamaa tai hyväksymää tasoa alhaisempi; ja iii) että sellaisen koulun käyminen on valinnaista. Tällä säännöksellä on suuri merkitys tarkasteltaessa saamelaisten itsehallinnon kehittämistä opetuksen alalla. Tässä yhteydessä täytyy huomata myös YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistusehdotuksen 14. artikla, jonka 1. pykälässä säädetään: Alkuperäiskansoilla on oikeus perustaa ja hallita omia opetusjärjestelmiään ja laitoksiaan, jotka antavat opetusta niiden omalla kielellä ja tavalla, joka soveltuu niiden kulttuurin opetus- ja oppimismenetelmiin. Vertaa myös ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 27. artiklan 3. kohtaa. Euroopan alueellisten kielten ja vähemmistökielten peruskirjassa on yksi säädös, jonka voidaan katsoa koskevan itsehallintoa tiedotusvälineiden osalta. Peruskirjan 11. artiklan 3. kohdassa säädetään: Sopimuspuolet sitoutuvat varmistamaan, että alueellista kieltä tai vähemmistökieltä käyttävien edut ovat edustettuna tai otetaan huomioon sellaisissa elimissä, joita lain nojalla saatetaan perustaa valvomaan joukkoviestimien vapautta ja tasapuolisuutta. Suomi on ilmoittanut Euroopan neuvostolle sitoutuvansa tähän edellä mainittuun säädökseen Alkuperäiskansojen itsemääräämisestä Alkuperäiskansojen itsemääräämistä koskevien kansainvälisen oikeuden asiakirjojen kohdalla on huomionarvoista, että Suomi ei ole vielä muodollisesti liittynyt yhteenkään sellaiseen sopimukseen ja hyväksynyt sellaista julistusta, joka käsittelee nimenomaan alkuperäiskansojen itsemääräämisestä. Siitä huolimatta näillä asiakirjoilla on varsin suuri merkitys Suomessakin. Ensinnäkin eduskunnan sosiaalivaliokunta on lausunut, että vaikka Suomi ei olekaan vielä liittynyt ILO:n alkuperäiskansasopimukseen, Suomen tulee kuitenkin ryhtyä toimenpiteisiin ratifiointimahdollisuuksien luomista varten ja jo ennen sopimuksen ratifiointia pitää pyrkiä toimimaan lainsäädännössä ja hallinnossa sopimuksen säädösten ja hengen mukaan. 52 Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on ottanut samansuuntaisen kannan, kun se lausui, että tiettyä lakiesitystä ei pidä hyväksyä edes perustuslainsäätämisjärjestyksessä, kun ehdotus on ILO:n alkuperäiskansasopimuksen vastainen SoVL 11/ PeVL 30/1993, vrt. PeVL 3/

18 Toiseksi Suomi on yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa osallistunut aktiivisesti YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistusehdotuksen valmisteluun. Suomi on ilmoittanut julistusehdotuksen valmistelun yhteydessä, että se hyväksyy esitetyn julistustekstin. Poikkeuksena on kuitenkin ns. Lappekodisillen, Strömstadin rajasopimuksen saamelaisia koskeva pöytäkirja vuodelta Lappekodisillia ei ole kumottu taikka lakkautettu, näin ollen se on yhä voimassa ainakin tiettyyn rajaan ja se sitoo myös Suomea ILO:n alkuperäiskansasopimus ILO:n alkuperäiskansasopimuksessa on runsaasti itsehallintoa koskevia säädöksiä, vaikka sopimus ei käsittelekään itsemääräämisoikeutta yleisesti. ILO:n sihteeristön mukaan ILO:lla on toimivalta ainoastaan sosiaalisissa ja taloudellisissa oikeuksissa. Näin ollen ILO:n alkuperäiskansasopimus ei voi kaventaa alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta. Edelleen ILO:n sihteeristö lausuu, että ILO:n alkuperäiskansasopimus säätää itsehallinnosta (self-management) ja alkuperäiskansojen oikeudesta päättää omasta etusijajärjestyksestä. 54 Sopimuksen 6. artiklassa säädetään: 1. Sovellettaessa tämän yleissopimuksen määräyksiä hallitusten on a) neuvoteltava kyseisten kansojen kanssa asianmukaisella tavalla ja erityisesti näiden kansojen edustuselinten kautta aina, kun harkitaan lainsäädännöllisiä tai hallinnollisia toimenpiteitä, joilla voi olla näihin kansoihin välitön vaikutus;... c) luotava mahdollisuudet ja tarvittaessa taattava varat näiden kansojen omien instituutioiden ja aloitteiden täysimittaiselle kehittämiselle. 2. Tämän yleissopimuksen soveltamisen edellyttämät neuvottelut on käytävä vilpittömin mielin ja olosuhteisiin katsoen asianmukaisella tavalla pyrkimyksenä saavuttaa yhteisymmärrys tai hyväksyntä ehdotetuille toimenpiteille. 1. kohdan a-alakohdassa on säädetty hallituksille neuvotteluvelvollisuus suunnilleen samoin kuin Suomen saamelaiskäräjälain 9 :ssä. Tämä kohta kuuluu itsehallinnon syvyyden suhteen vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. C-alakohdassa taas käy ilmi, että rahallisten resurssien luominen itsehallintoa varten on valtion vastuulla. 2. kohdassa asetetaan tiettyjä vaatimuksia tässä artiklassa tarkoitetuille neuvotteluille. Sopimuksen 7. artiklassa säädetään: 1. Kysymyksessä olevilla kansoilla on oltava oikeus itse päättää niiden elämään, uskomuksiin, instituutioihin ja henkiseen hyvinvointiin sekä niiden asuttamiin tai muutoin käyttämiin maihin vaikuttavien kehittämistoimien tärkeysjärjestyksestä sekä hallita mahdollisimman laajasti omaa taloudellista, sosiaalista ja kulttuurikehitystään. Lisäksi niiden on saatava osallistua sellaisten kansallisten ja alueellisten kehittämissuunnitelmien ja -ohjelmien laadintaan, toteutukseen ja arviointiin, jotka voivat suoraan koskea niitä. 2. Näiden kansojen kanssa yhteistyössä toteutettavalle kansojen elin- ja työolosuhteiden parantamiselle ja terveys- ja koulutustason kohottamiselle on annettava etusija näiden kansojen asuttamien alueiden taloudellisen kehittämisen yleissuunni- 54 International Labour Office (2000), "ILO konvention on Indigenous and Tribal Peoples, 1989 (No. 169) A Manual", s. 9 18

19 telmassa. Samoin on näiden alueiden kehittämistä koskevat erityissuunnitelmat laadittava siten, että ne edistävät tällaisen päämäärän saavuttamista. 3. Hallitusten on varmistettava, että suunniteltujen kehitystoimenpiteiden mahdolliset sosiaaliset, henkiset sekä kulttuuri- ja ympäristövaikutukset tulevat tarvittaessa aina tutkituiksi yhteistyössä näiden kansojen kanssa. Näiden tutkimusten tuloksia on pidettävä tärkeimpinä perusteina toimenpiteiden toteuttamiselle. 4. Hallitusten on ryhdyttävä, yhteistyössä kysymyksessä olevien kansojen kanssa, toimiin niiden asuttamien alueiden ympäristön suojelemiseksi. Nämä edelläolevat säädökset kuuluvat selvästi itsemääräämisen sisäiseen ulottuvuuteen ja osaksi myös sen resurssiulottuvuuteen (vaikka sopimuksessa on itsemääräämisen resurssiulottuvuuden suhteen tarkempiakin säädöksiä, katso myöhemmin). Itsehallinnon syvyyden kannalta tulee huomata, että artiklan 1. kohdassa käytetään sanoja "oikeus päättää" ("right to decide"). Tämä viittaa selvästi siihen, että noissa asioissa (tärkeysjärjestys kehityksessä, joka koskee alkuperäiskansan elämää, uskontoa, laitoksia, henkistä hyvinvointia ja maita) alkuperäiskansalla tulee olla itsenäinen päätösvalta. Tämä asiaryhmä on varsin laaja ja se on määritelty sopimuksessa hyvin yleisellä tasolla. Sen takia on vaikea tuoda esimerkkejä siitä, mitä asioita kyseinen säädös koskee saamelaisten kohdalla. Säädöstä voidaan kuitenkin tulkita siihen suuntaan, että valtioiden ei tule sitoa alkuperäiskansojen tarpeisiin myönnettyjen rahojen käyttötarkoitusta liian tarkasti. Sen sijaan näiden rahojen käyttötarkoitusten tärkeysjärjestyksestä päättäminen kuuluu alkuperäiskansoille. Kaiken kaikkiaan tämä säädös kuitenkin tukee hyvin saamelaisten itsemääräämisen kehittämistä. 1. kohdassa käytetään myös sanaa "hallita" ("exercise control over"). Myös se viittaa itsenäiseen päätösvaltaan niissä asioissa (oma taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kehitys). Tämän säädöksen tulkinnassa saamelaisten olojen kohdalla on vaikea kysymys muun muassa se, mitkä asiat kuuluvat saamelaisten taloudelliseen kehitykseen. Sen takia tulisi erikseen selvittää, mitkä toiminnot nykyisen Suomen ja Saamelaisalueen yhteisöissä ovat tärkeitä saamelaisten taloudelliselle kehitykselle, muun muassa TE-keskuksen toimissa. Ja tässä yhteydessä tulisi myös selvittää mahdollisuuksia siirtää toimivaltaa näissä asioissa valtion elimiltä saamelaiselimille. Sama koskee myös sosiaalista ja kulttuurista kehitystä. 1. kohdan lopussa käytetään myös sanaa "osallistua" ("participate in"). Tämä viittaa taas selvästi itsehallinnon syvyyden kannalta oikeuteen osallistua päätöksentekoon, siis ei itsenäiseen päätösvaltaan. Tämä koskee artiklassa tarkoitettuja valtakunnallisia kehitystavoitteita ja ohjelmia, jotka voivat koskea suoraan alkuperäiskansoja. Tuollaisia valtakunnallisia kehittämistavoitteita ja ohjelmia on Suomessa monenlaisia, ja ne vaihtelevat aikojen mukaan. 7. artiklan 2. kohdassa käytetään taas sanoja "kansojen kanssa yhteistyössä" ("with their participation and co-operation"). Tämä viittaa itsehallinnon syvyyden kannalta myös osallistumisoikeuteen päätöksenteossa (asioissa, jotka koskevat alkuperäiskansan elämän- ja työllisyystilanteen parantamista sekä terveys- ja sivistystason kohottamista). 19

20 Saamelaisten elämän- ja työllisyystilanteen parantamista sekä terveys- ja sivistystason kohottamista koskevia asioita on Suomessa myös melko monenlaisia. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet. 7. artiklan 4. kohdassa käytetään sanaa "yhteistyössä" ("in co-operation"). Myös tämä sanonta näyttää viittaavan enemmän osallistumisoikeuteen päätösten teossa kuin pelkästään vaikutusmahdollisuuksien parantamiseen. 7. artiklan 3. kohdassa käytetään englanninkielisessä tekstissä myös käsitettä "in co-operation", mutta sopimuksen saamenkielisessä käännöksessä käytetään (ehkä väärin) samoja sanoja kuin 2. kohdassa. Tämä osallistumisoikeus päätöksentekoon koskee kehittämistoimien mahdollisten sosiaalisten, henkisten, kulttuuristen ja ympäristöllisten vaikutusten tutkimista sekä ympäristön suojelu- ja säilyttämistoimia. Käytännössä tämä säädös voisi koskea esim. Suomen luonnonsuojeluohjelmia, jotka koskevat saamelaisaluetta. ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 15. artiklassa on itsehallinnon resurssiulottuvuuden kannalta tärkeitä säädöksiä. Siinä säädetään: 1. Kysymyksessä olevien kansojen oikeuksia maittensa luonnonvaroihin on erityisesti suojeltava. Näihin oikeuksiin sisältyy kansojen oikeus osallistua näiden luonnonvarojen käyttöön, hallintaan ja suojeluun. 2. Tapauksissa, joissa valtio säilyttää omistusoikeuden mineraalivaroihin tai maanalaisiin luonnonvaroihin tai oikeudet muihin maahan liittyviin luonnonvaroihin, hallitusten on luotava tai ylläpidettävä menettelytapoja varmistaakseen, että mitään kysymyksessä olevien kansojen maahan kohdistuvaa tutkimus- tai hyödyntämisohjelmaa ei aloiteta tai sitä koskevaa lupaa ei myönnetä, ennen kuin kansojen kanssa on neuvoteltu siitä, vaikuttaisiko ohjelma haitallisesti niiden etuihin ja missä määrin. Näiden kansojen on mahdollisuuksien mukaan päästävä osallisiksi tällaisten toimintojen tuottamasta hyödystä ja saatava oikeudenmukainen korvaus kaikesta vahingosta, jota tällainen toiminta voi niille aiheuttaa. 1. kohdassa käytetään sanaa "osallistua" ("to participate"). Tämä viittaa itsehallinnossa osallistumisoikeuteen luonnonvarojen käytössä, hallinnassa ja suojelemisessa. 2. kohdassa taas on puhe "neuvotteluista" ("consult") alkuperäiskansan kanssa. Tämä viittaa itsehallinnon kannalta vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen vaikutusten arvioinnissa. Vaikka tässä kohdassa korostetaankin mineraaleja ja maanalaisia rikkauksia, se koskee silti kaikkea luonnonvarojen tutkimusta ja hyödyntämistä. ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 16. artiklassakin on itsehallintoa koskevia säädöksiä. Mutta kun artikla koskee alkuperäiskansojen siirtämistä muille alueille, säädöksellä ei liene saamelaisten kohdalla suurempaa merkitystä paitsi mahdollisten suurten vesivoimahankkeiden yhteydessä. ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 17. artiklan 2. kohdassa säädetään: Kysymyksessä olevien kansojen kanssa on neuvoteltava aina, kun käsitellään niiden kelpoisuutta luovuttaa maitaan tai muulla tavoin siirtää oikeuksiaan maahan oman yhteisönsä ulkopuolisille. Tämä säädös kuuluu itsehallinnon kannalta vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen, kun siinä käytetään sanaa "neuvotella" ("be consulted"). Myös ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 23. kuuluva säädös. Sen 1. kohdassa säädetään: artiklassa on itsehallinnon resurssiulottuvuuteen 20

21 Käsityöammatit, maaseudun ja pienyhteisöjen teollisuus sekä luontaistalous ja perinteiset metsästys-, kalastus-, ansastus- ja keräilyelinkeinot tulee tunnustaa tärkeiksi tekijöiksi näiden kansojen kulttuurien tukemisessa ja niiden taloudellisessa riippumattomuudessa ja kehityksessä. Hallitusten on yhteistyössä kansojen kanssa ja aina kun se on mielekästä varmistettava, että näitä toimintoja vahvistetaan ja edistetään. Tässä säädöksessä käytetään sanaa "yhteistyössä" ("with the participation of"). Tämä viittaa itsehallinnon kannalta selvästi osallistumisoikeuteen. ILO:n sopimuksen 13. artiklan 1. kohta (II osa. Maa) tuo aivan uuden ulottuvuuden luonnonvarojen itsehallintoon, kun siinä säädetään: 13 artikla 1. Sovellettaessa yleissopimuksen tämän osan määräyksiä hallitusten on kunnioitettava sitä erityistä merkitystä, joka kysymyksessä olevien kansojen suhteella siihen maahan tai alueeseen, jolla he asuvat tai muuten käyttävät, on niiden kulttuurille ja henkisille arvoille, ja erityisesti tämän suhteen yhteisöllisiä näkökohtia. Tämä säädös itse asiassa asettaa tietyt rajat alkuperäiskansojen luonnonvarojen tehokkaalle uudenaikaiselle hyödyntämiselle esim. matkailun puitteissa. Kansainvälisen oikeudessa tätä periaatetta kutsutaan alkuperäiskansojen maaoikeuksien holistiseksi näkökohdaksi. 55 ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 25. artikla koskee terveyspalveluita. Sen 1. ja 2. kohdassa säädetään: 1. Hallitusten tulee huolehtia riittävän terveydenhuollon järjestämisestä näille kansoille tai myönnettävä niille varoja, joiden avulla ne voivat itse kehittää ja tarjota tällaisia palveluita omalla vastuullaan ja omassa hallinnassaan. Tavoitteena on näiden kansojen fyysisen ja henkisen terveyden ylläpitäminen mahdollisimman hyvänä. 2. Terveydenhuollon tulee mahdollisuuksien mukaan olla yhdyskuntapohjaista. Palvelut on suunniteltava ja hallittava yhteistyössä kysymyksessä olevien kansojen kanssa ottaen huomioon niiden taloudelliset, maantieteelliset, sosiaaliset ja kulttuuriolot samoin kuin niiden perinteiset terveydenhuolto-, parannus- ja lääkintämenetelmät. 1. kohdassa käytetään sanoja "kansat saavat omalla vastuullaan ja omassa hallinnassaan kehittää ja tarjota" ("to design and deliver such services under their own responsibility and control"). Nämä sanavalinnat näyttävät tarkoittavan itsehallintoa kaikkein vahvimmalla tasolla. Lisäksi tämä säädös viittaa siihen, että valtioilla on vastuu tarjota resursseja tämän oikeuden toteuttamiseen. Tämä säädös koskee alkuperäiskansan terveyspalveluiden tuottamista ja tarjoamista. 2. kohdassa taas käytetään sanaa "yhteistyössä" ("in co-operation"). Tässä on selvästi puhe osallistumisoikeudesta paikallisten terveyspalveluiden luomiseen ja hallintaan. Kun Suomessa terveyspalveluiden luominen ja hallinta on enimmäkseen kuntien hallinnassa, tässä kohtaa saamelaisille annetaan oikeus osallistua tämän alan toimintoihin kunnissa. ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 27. artikla koskee opetusalaa. Siinä säädetään: 1. Kysymyksessä oleville kansoille tarkoitetut koulutusohjelmat ja -palvelut tulee kehittää ja toteuttaa yhteistyössä näiden kansojen kanssa, jotta mainitut ohjelmat ja palvelut täyttäisivät niiden erityistarpeet, ja niihin on sisällytettävä näiden kansojen 55 Ulf Johanssen Dahre: Indigeanous Peoples Right to Land, raportissa: Seminar on the UN Draft Declaration on the Rights of Indigeanous Peoples, Rovaniemi, Finland, June 1995, Sámiráññi - Saamelaisneuvosto Saami Council 21

22 historia, tietämys ja teknologia, arvojärjestelmät sekä muut sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuripyrkimykset. 2. Asianomaisten viranomaisten on pidettävä huolta kansojen jäsenten koulutuksesta sekä osallistumisesta koulutusohjelmien suunnitteluun ja toteutukseen tarkoituksena antaa näille kansoille mahdollisuuksien mukaan enenevästi vastuuta näiden ohjelmien johtamisesta. 3. Lisäksi hallitusten on tunnustettava näiden kansojen oikeus luoda omia oppilaitoksiaan ja koulutusmahdollisuuksiaan edellyttäen, että tällaiset laitokset täyttävät asianomaisten viranomaisten yhteistyössä kysymyksessä olevien kansojen kanssa määrittelemät vähimmäisnormit. Tähän tarkoitukseen on myönnettävä asianmukaiset varat. 1. kohta viittaa osallistumisoikeuteen ("yhteistyössä", "in co-operation") opetusohjelmien ja palvelujen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Se koskee esim. valtakunnallisten perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteita. Yhtä lailla se koskee myös kunnallisia opetussuunnitelmia. 2. kohdassa tulee selvästi esille itsehallinnon luonne jatkuvasti etenevänä prosessina. Alussa kohdassa käytetään sanaa "osallistuminen" ("involvement in"), mutta tavoitteeksi säädetään vastuun ottaminen ("responsibility for"). Tämä säädös näyttää koskevan samoja asioita kuin 1. kohta. 3. kohta antaa saamelaisille oikeuden perustaa omia koulutuslaitoksia. Kaikkein selvimmin tämä näyttäisi sopivan keskitason opetukseen, esim. Saamelaisalueen koulutuskeskukseen ja mahdollisesti lukioihin. Poissuljettua ei ole myöskään perusopetuksen puolella perustaa saamelaisia oppilaitoksia. (Saamelaiskäräjien hallitus on kyllä lausunut, että saamelaiskäräjät pitää tarkoituksenmukaisena, että saamen kielen ja saamenkielisen opetuksen järjestäjinä toimivat vastedeskin kunnat). 56 Myös ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 28. artiklan 1. kohdassa on itsehallintoa opetusalalla koskeva säädös. Siinä säädetään: 1. Kyseisiin kansoihin kuuluvat lapset on mahdollisuuksien mukaan opetettava lukemaan ja kirjoittamaan omaa äidinkieltään tai sitä kieltä jota ryhmä, johon he kuuluvat, yleisimmin käyttää. Ellei tämä ole käytännössä mahdollista, on asianomaisten viranomaisten neuvoteltava kansojen kanssa toimenpiteistä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Tämä säädös merkitsee itsehallinnon kannalta vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä. Säädös voisi Suomessa koskea lähinnä saamelaislasten opetusta saamelaisten kotiseudun ulkopuolella. Ammattikoulutusta koskevat ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 22. artiklan 2. ja 3. kohta. Niissä säädetään: 2. Milloin yleiset erityisammattikoulutusohjelmat eivät vastaa näiden kansojen jäsenten erityistarpeita, hallitusten on yhteistyössä näiden kansojen kanssa järjestettävä erityiskoulutusohjelmat ja -mahdollisuudet. 3. Näiden erityiskoulutusohjelmien tulee perustua kansojen taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurioloihin sekä käytännön tarpeisiin. Kaikki mahdolliset tätä aluetta koskevat tutkimukset on suoritettava yhteistyössä näiden kansojen kanssa, joiden kanssa on neuvoteltava tällaisten ohjelmien järjestämisestä ja toiminnasta. Mikäli mahdollista, kansojen tulee saada ottaa niin päätettyään enenevästi vastuuta tällaisten erikoisohjelmien järjestämisestä ja toiminnasta. 56 Kannanotto kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeeseen,

23 2. kohdassa käytetään sanaa "yhteistyössä" ("with the participation of"). Näin ollen se viittaa itsehallinnon kannalta osallistumisoikeuteen. 3. kohdassa käytetään sanoja "yhteistyössä" ("in cooperation with"), "neuvotella" ("be consulted") ja "ottaa vastuuta" ("assume responsibility"). Säädöksen alkuosasta on vaikea sanoa, viittaako se itsehallinnon kannalta enemmän osallistumisoikeuteen vai vaikutusmahdollisuuksien parantamiseen, kun siinä viitataan kumpaankiin. Mutta säädöksen loppuosa tuo esiin itsehallinnon dynaamisen puolen, kun lopulliseksi tavoitteeksi säädetään toimivallan siirtäminen ajan myötä alkuperäiskansoille. ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 33. artiklan voidaan katsoa koskevan itsehallintoelimiä (kuten saamelaiskäräjät) ja valtion vastuuta niiden rahoittamisessa. Sen 1. kohdassa säädetään: 1. Tässä yleissopimuksessa mainituista asioista vastaavan valtion viranomaisen on varmistettava, että kyseisiä kansoja koskevien ohjelmien hallinnoimiseksi on olemassa laitoksia, virastoja tai soveliaita toimielimiä, ja että niillä on riittävät voimavarat hoitaa asianmukaisesti niille annetut tehtävät YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistusehdotus YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistusesityksessä on runsaasti ja aika syvälle meneviä säädöksiä alkuperäiskansojen itsehallinnosta. YK:n ihmisoikeuskomission työryhmä (Working group of the Commission on Human Rights) hyväksyi kesäkuussa 2006 esityksen alkuperäiskansaoikeuksien julistukseksi. Julistusesitystä on tarkoitus käsitellä YK:n täysistunnossa vuonna Tässä yhteydessä tulee huomata julistuksen ja sopimuksen ero kansainvälisessä oikeudessa. Julistus ei muodollisesti sido sen hyväksyneitä valtioita kuten sopimukset. Julistus on enemmänkin moraalinen asiakirja, joka tuo esiin, mitä mieltä valtioiden suuri enemmistö on julistuksessa käsitellyistä asioista. Täten julistus itse asiassa osoittaa suunnan, johon ihmisoikeudet maailmassa tulevaisuudessa etenevät. Tässä selvityksessä esitellään ainoastaan YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistusehdotuksen itsehallintoa koskevien säädösten sisältö, mutta niitä ei selvitellä sen tarkemmin, koska YK:n yleiskokous ei ole vielä hyväksynyt julistusta. Alkuperäiskansojen oikeutta itsemääräämiseen yleisesti käsittelevät julistusehdotuksen 3., 4., 5., 18., 19. artiklat, 20. artiklan 1. kohta, 23., 34, ja 35 artiklat. Niissä säädetään: artikla Alkuperäiskansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden perusteella ne päättävät vapaasti omasta poliittisesta asemastaan ja edistävät vapaasti omaa taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystään. 4. artikla Itsemääräämisoikeutta toteuttaessaan alkuperäiskansoilla on oikeus autonomiaan taikka itsehallintoon asioissa, jotka koskevat näiden kansojen sekä sisäisiä tai paikallisia asioita että autonomisten toimien rahoituskeinoja ja -varoja. 5. artikla Alkuperäiskansoilla on oikeus ylläpitää ja vahvistaa erityisiä poliittisia, oikeudellisia, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia laitoksiaan, samalla kun ne säilyttävät niin 57 selvitysmiehen/kääntäjän käännös englanninkielestä, lihavoinnit selvitysmiehen 23

24 halutessaan oikeutensa osallistua täysipainoisesti maan poliittiseen, taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen elämään. 18. artikla Alkuperäiskansoilla on oikeus omien menettelytapojen mukaan valitsemiensa edustajien kautta osallistua päätöksentekoon asioissa, jotka voivat vaikuttaa niiden oikeuksiin, kuten myös ylläpitää ja kehittää omia alkuperäisiä päätöksentekoelimiään. 19. artikla Valtioiden tulee neuvotella ja vilpittömästi toimia yhdessä kyseisten alkuperäiskansojen kanssa näiden omien edustuslaitosten kautta, jotta näiltä saadaan etukäteen perusteellisiin tietoihin ja vapaaehtoisuuteen pohjautuva suostumus, ennen kuin hyväksytään ja toteutetaan näihin kansoihin mahdollisesti vaikuttavia lainsäädäntö- tai hallintotoimia. 20. artikla 1. Alkuperäiskansoilla on oikeus ylläpitää ja kehittää omia poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia järjestelmiään tai laitoksiaan omien elinehtojen ja kehityksen varmistamiseksi sekä vapaasti harjoittaa omia perinteisiä ja muita taloudellisia toimintoja. 23. artikla Alkuperäiskansoilla on oikeus päättää kehittymisoikeutensa toteutuksen tärkeysjärjestyksestä ja strategioista ja kehittää niitä. Erityisesti alkuperäiskansoilla on oikeus aktiivisesti olla mukana kehittämässä omaa terveyttä ja asumista sekä näihin kansoihin vaikuttavia muita talous- ja sosiaaliohjelmia ja päättämässä niistä, ja mahdollisuuksien mukaan hallita tällaisia ohjelmia omien instituutioidensa kautta. 34. artikla Alkuperäiskansoilla on kansainvälisten ihmisoikeusstandardien mukaan oikeus tukea, kehittää ja ylläpitää omia laitoksiaan ja kansalleen ominaisia tapoja, henkisyyttä, perinteitä, menettelytapoja, käytäntöjä ja siinä tapauksessa, jos näitä on, myös oikeusjärjestystä ja tapoja. 35. artikla Alkuperäiskansoilla on oikeus päättää omien yhteisöjensä jäsenten velvollisuuksista. Itsehallinnon resurssiulottuvuuteen YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistusesityksessä kuuluvat 26. artiklan 2. kohta, ja 27., 28. ja 32. artikla. Niissä säädetään: 26. artikla 2. Alkuperäiskansoilla on oikeus omistaa, käyttää, kehittää ja hallita maita, alueita ja resursseja, jotka ovat niiden hallinnassa perinteisen omistuksen perusteella taikka muun perinteisen hallinnan tai käytön perusteella, kuten myös muuten haltuunsa saamiaan maita, alueita ja resursseja. 27. artikla Valtioiden tulee aloittaa ja toteuttaa yhdessä kyseisten alkuperäiskansojen kanssa oikeudenmukainen, riippumaton, puolueeton, avoin ja läpinäkyvä prosessi, jossa asianmukaisesti tunnustetaan alkuperäiskansojen lait, perinteet, tavat ja maanomistusjärjestelmät, alkuperäiskansojen maihin, alueisiin ja resursseihin liittyvien oikeuksien tunnustamiseksi ja ratkaisemiseksi mukaan lukien näiden kansojen perinteisesti 24

25 omistamat taikka muuten asuttamat tai käyttämät alueet. Alkuperäiskansoilla tulee olla oikeus osallistua tähän prosessiin. 28. artikla 1. Alkuperäiskansoilla on oikeus hyvitykseen keinoilla, joihin voivat kuulua alueiden palautus tai, kun tämä ei ole mahdollista, oikeudenmukainen korvaus näiden kansojen perinteisesti omistamista tai muuten asuttamista tai käyttämistä maista, alueista ja resursseista, jotka on takavarikoitu, otettu, asutettu, käytetty tai vahingoitettu ilman kyseisten kansojen etukäteen antamaa vapaaehtoista ja oikeisiin tietoihin perustuvaa suostumusta. 2. Jos kyseiset kansat eivät ole toisin vapaaehtoisesti sopineet, korvaus tulee antaa laadultaan, kooltaan ja lailliselta asemaltaan samanarvoisina maina, alueina ja resursseina tai rahallisena korvauksena tai muuna tarkoituksenmukaisena hyvityksenä. 32. artikla 1. Alkuperäiskansoilla on oikeus päättää maidensa tai alueidensa ja muiden resurssiensa kehittämisen tai käytön tärkeysjärjestyksestä ja strategioista sekä kehittää niitä. 2. Valtioiden tulee neuvotella ja olla yhteistyössä vilpittömästi kyseisten alkuperäiskansojen kanssa näiden omien edustuslaitosten kautta vapaaehtoisuuteen ja oikeisiin tietoihin perustuvan suostumuksen saamiseksi näiltä kansoilta, ennen kuin hyväksytään projekteja, jotka vaikuttavat kyseisten kansojen maihin tai alueisiin ja muihin resursseihin erityisesti näiden mineraali-, vesi- tai muiden resurssien kehittämisen, hyväksikäytön tai riiston yhteydessä. Henkisen kulttuurin itsehallintoa koskevat YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistusehdotuksen 11., 12., 25., 31. ja 33 artikla. Niissä säädetään: 11. artikla 2. Valtioiden tulee tarjota hyvitystä tehokkaiden mekanismien kautta, joihin saattaa kuulua alkuperäiskansojen kanssa yhdessä valmisteltu palautus koskien näiden kansojen kulttuurista, henkistä, uskonnollista ja hengellistä omaisuutta, joka on otettu ilman näiden vapaaehtoista ja oikeisiin tietoihin perustuvaa etukäteissuostumusta tai rikkomalla näiden lakeja, perinteitä ja tapoja vastaan. 12. artikla 2. Valtioiden tulee mahdollistaa alkuperäiskansojen hallussa olleiden seremoniaesineiden ja ihmisjäänteiden saavutettavuus ja/tai palautus kyseisten kansojen kanssa yhteistyössä kehitettyjen oikeudenmukaisten, läpinäkyvien ja tehokkaiden menetelmien kautta. 25. artikla Alkuperäiskansoilla on oikeus ylläpitää ja vahvistaa niille tunnusomaista hengellistä suhdetta perinteisesti omistamiinsa tai muuten asuttamiinsa ja käyttämiinsä maihin, alueisiin, vesiin ja rannikkomeriin ja muihin resursseihin sekä välittää omaa vastuutaan tuleville sukupolville tässä suhteessa. 31. artikla 1. Alkuperäiskansoilla on oikeus ylläpitää, hallita, suojella ja kehittää sekä kulttuuriperintöään, perinnetietouttaan ja perinteisiä kulttuuri-ilmaisujaan että myös tieteidensä, tekniikoidensa ja kulttuureidensa ilmaisumuotoja mukaan lukien inhimillet ja 25

26 geneettiset resurssit, siemenet, lääkkeet, tieto eläimistöön ja kasvillisuuden ominaisuuksista, suullinen perinteet, kirjallisuus, muotoilu, urheilu ja perinteiset leikit sekä kuvaavat ja esittävät taiteet. Kyseisillä kansoilla on myös oikeus ylläpitää, hallita, suojella ja kehittää omaa henkistä omaisuuttaan tällaisessa kulttuuriperinnössä, perinteisessä tietämyksessä ja perinteisissä kulttuuri-ilmaisuissa. 2. Yhteistyössä alkuperäiskansojen kanssa valtioiden tulee ryhtyä tehokkaisiin toimiin näiden oikeuksien käytön tunnistamiseksi ja suojelemiseksi. 33. artikla 1. Alkuperäiskansoilla on oikeus päättää omasta identiteetistään tai jäsenyydestään omien tapojen ja perinteiden mukaan. Tämä ei kavenna alkuperäiskansan yksilöiden oikeutta saada niiden valtioiden kansalaisuus, jossa he asuvat. 2. Alkuperäiskansoilla on oikeus päättää omien instituutioidensa rakenteista ja valita niiden jäsenet omien menettelytapojensa mukaan. Opetusalan itsehallintoa koskee YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistusehdotuksen 14. artikla. Siinä säädetään: 14. artikla 1. Alkuperäiskansoilla on oikeus perustaa ja hallita omia koulutusjärjetelmiään ja laitoksiaan, jotka antavat opetusta näiden kansojen omalla äidinkielellä ja kulttuurien opetus- ja oppimismenetelmille ominaisella tavalla Valtioiden tulee yhteisymmärryksessä alkuperäiskansojen kanssa ryhtyä tehokkaisiin toimiin, jotta alkuperäiskansojen yksilöt, erityisesti lapset mukaanlukien alkuperäiskansojen yhteisöjen ulkopuolella asuvat lapset, saavat mahdollisuuksien mukaan opetusta omasta kulttuuristaan ja omalla kielellään. Media-alan itsehallintoa koskee julistusehdotuksen 16. artikla, jossa säädetään: 16. artikla 1. Alkuperäiskansoilla on oikeus perustaa omakielisiä tiedotusvälineitä ja käyttää ilman syrjintää kaikenlaisia ei-alkuperäiskansojen tiedotusvälineitä. Terveysalan itsehallintoa koskee julistusehdotuksen 24. artikla, jossa säädetään: 24. artikla 1. Alkuperäiskansoilla on oikeus omiin perinteisiin lääkkeisiinsä ja ylläpitää omia terveydenhoitomenetelmiään mukaan lukien omien elinvoimaisten lääkekasvien, -eläinten ja mineraalien säilyttäminen. Alkuperäiskansojen yksilöillä on myös oikeus saada ilman syrjintää kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluja. Julistusehdotuksen 10., 15., 17., 30., 36. ja 39. artikla käsittelevät itsehallintoa asumisen, suvaitsevuuden vahvistamisen, lastensuojelun, sotilastoimien, valtakuntien rajat ylittävän toiminnan ja itsehallinnon rahoituksen suhteen. Niissä säädetään: 10. artikla Alkuperäiskansoja ei pidä pakolla siirtää mailtaan tai alueiltaan. Minkäänlaista uudelleen sijoittamista ei saa toteuttaa ilman kyseisten alkuperäiskansojen vapaaehtoista ja oikeisiin tietoihin pohjautuvaa etukäteissuostumusta eikä ennen kuin on 26

27 sovittu kunnollisesta ja oikeudenmukaisesta korvauksesta ja, missä mahdollista, mahdollisuudesta palata takaisin. 15. artikla 2. Valtioiden tulee ryhtyä tehokkaisiin toimiin neuvottelemalla ja yhteistyössä kyseisten alkuperäiskansojen kanssa ennakkoluulojen vastustamiseksi ja syrjinnän lopettamiseksi sekä suvaitsevuuden, ymmärryksen ja hyvien suhteiden edistämiseksi alkuperäiskansojen keskuudessa ja yhteiskunnan kaikilla muilla aloilla. 17. artikla 2. Valtioiden tulee neuvottelemalla ja yhteistyössä alkuperäiskansojen kanssa ryhtyä erityisiin toimiin alkuperäiskansojen lasten suojelemiseksi taloudelliselta riistolta ja sellaisen työn teettämiseltä, joka on todennäköisesti vaarallista ja voi sekoittaa lapsen koulunkäynnin tai vahingoittaa lapsen terveyttä tai fyysistä, henkistä, hengellistä, moraalista tai sosiaalista kehitystä ottaen huomioon heidän erityinen haavoittuvuutensa ja koulutuksen tärkeys heidän varttumiselleen. 30. artikla 1. Sotilastoimintaa ei tule toteuttaa alkuperäiskansojen mailla ja alueilla, ellei merkittävä yleiseen etuun kohdistuva uhka siihen oikeuta tai elleivät kyseiset alkuperäiskansat ole sitä muuten vapaaehtoisesti hyväksyneet tai vaatineet. 2. Valtioiden tulee tehokkaasti neuvotella sopivin menettelytavoin kyseisten alkuperäiskansojen kanssa ja erityisesti näiden edustuslaitosten kautta, ennen kuin näiden maita tai alueita käytetään sotilastoimintaan. 36. artikla 1. Alkuperäiskansoilla, erityisesti niillä, joita valtioiden väliset rajat jakavat, on oikeus ylläpitää ja kehittää yhteyksiä, suhteita ja yhteistyötä rajojen yli sekä omien jäsentensä että muiden ihmisten kanssa mukaan lukien hengelliset, kulttuuriset, poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset toiminnot. 2. Valtioiden tulee neuvottelemalla ja yhteistyössä alkuperäiskansojen kanssa ryhtyä tehokkaisiin toimiin tämän oikeuden toteuttamisen helpottamiseksi ja varmistamiseksi. 39. artikla Alkuperäiskansoilla on oikeus saada taloudellista ja teknistä tukea valtioilta ja kansainvälisen yhteistyön kautta tämän julistuksen sisältämistä oikeuksista nauttimiseksi. Muuten YK:n alkuperäiskansaoikeuksien julistuksen toteuttamista ja itsehallintoa koskevia säädöksiä on julistuksen 38. ja 41. artiklassa. Niissä säädetään: 38. artikla Valtioiden tulee neuvottelemalla ja yhteistyössä alkuperäiskansojen kanssa ryhtyä sopiviin toimiin, mukaan lukien lainsäädäntötoimet, tämän julistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. 41. artikla Yhdistyneiden kansakuntien järjestelmän elinten ja erityisjärjestöjen sekä muiden hallitustenvälisten elinten tulee auttaa tämän julistuksen määräysten toteuttamista muun muassa taloudellisen yhteistyön ja teknisen avun käynnistämisellä. Alkuperäis- 27

28 kansojen osallistumisen varmistamiseksi niihin vaikuttavissa asioissa tulee luoda menettelytava ja toimintaedellytykset Ehdotus pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi Esityksessä pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi on myös monia itsehallintoa koskevia säännöksiä. Tässä selvityksessä esitellään ainoastaan saamelaissopimusehdotuksen itsehallintoa koskevien säädösten sisältö, mutta niitä ei tarkastella kovin yksityiskohtaisesti, koska sopimusta ei ole vielä hyväksytty ja ratifioitu. 58 I luku Saamelaisten yleiset oikeudet 3 artikla Itsemääräämisoikeus Saamelaisilla on kansana itsemääräämisoikeus kansainvälisen oikeuden sääntöjen ja tämän sopimuksen määräysten mukaisesti. Niin pitkälle kuin näistä säännöistä ja määräyksistä seuraa, saamenkansalla on oikeus itse päättää taloudellisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta kehityksestään ja omia tarkoituksiaan varten itse määrätä luonnonvaroistaan. 10 artikla Oikeussääntöjen harmonisointi Valtioiden tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa edistää saamelaisten yli valtionrajojen suuntautuvan toiminnan kannalta merkityksellisen lainsäädännön ja muun sääntelyn jatkuvaa harmonisointia. 13 artikla Saamelaissymbolit Valtioiden tulee kunnioittaa saamelaisten oikeutta määrätä saamen lipun ja saamelaisten muiden kansallisten symbolien käytöstä. Valtioiden tulee lisäksi yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa edistää saamelaissymbolien näkyväksi tekemistä sellaisella tavalla, joka viittaa saamelaisten asemaan omana kansanaan kolmessa sopimusvaltiossa. II luku Saamelaishallinto 14 artikla Saamelaiskäräjät Kaikissa sopimusvaltiossa on saamelaiskäräjät, joka on maan korkein saamelaistoimielin. Saamelaiskäräjät edustaa maassa saamelaisia ja se valitaan yleiseen äänioikeuteen perustuvilla vaaleilla saamelaisten keskuudesta. Tarkemmat säännökset saamelaiskäräjien vaaleista vahvistetaan laissa, joka valmistellaan 16 artiklan mukaisin neuvotteluin saamelaiskäräjien kanssa. Saamelaiskäräjillä tulee olla sellaisia tehtäviä, jotka mahdollistavat tehokkaan myötävaikuttamisen saamelaisten itsemääräämisoikeuden toteutumiseksi kansain- 58 lihavoinnit selvitysmiehen 28

29 välisen oikeuden ja tämän sopimuksen määräysten mukaisesti. Tarkemmat säännökset saamelaiskäräjien toimivallasta vahvistetaan laissa. Saamelaiskäräjät tekee aloitteita ja antaa lausuntoja kaikista tarpeellisiksi katsomistaan asioista. 15 artikla Saamelaiskäräjien itsenäiset päätökset Saamelaiskäräjät tekee itsenäisiä päätöksiä niissä asioissa, joissa sillä kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan on toimivalta tehdä sellaisia päätöksiä. Saamelaiskäräjät voi sopia valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten yksiköiden kanssa yhteistyöstä saamelaisen kulttuurin ja yhteiskuntaelämän vahvistamiseksi. 16 artikla Saamelaiskäräjien neuvotteluoikeus Ennen kuin julkinen viranomainen tekee päätöksen asiassa, jolla on olennainen merkitys saamelaisille, tulee saamelaiskäräjien kanssa neuvotella. Näiden neuvottelujen tulee tapahtua riittävän aikaisin, jotta saamelaiskäräjät voisi vaikuttaa asian käsittelyyn ja lopputulokseen. Valtioiden ei ilman asianomaisten saamelaiskäräjien suostumusta tule ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin tai sallia sellaisia toimenpiteitä, jotka voivat merkittävästi vahingoittaa saamelaisten kulttuurin, elinkeinojen tai yhteiskuntaelämän perustavanlaatuisia elinehtoja. 17 artikla Saamelaiskäräjien oikeus muun asian valmistelun aikana Saamelaiskäräjillä on oikeus olla edustettuna julkisissa neuvostoissa ja komiteoissa, kun nämä käsittelevät saamelaisten etuihin liittyviä asioita. Saamelaisten etuja koskevat asiat tulee esittää saamelaiskäräjille ennen kuin julkinen viranomainen päättää asiasta. Valtion tulee selvittää, tarvitaanko saamelaiskäräjien edustusta tai ennakkolausuntoa. Asia tulee selvittää riittävän aikaisin, jotta saamelaiskäräjät voisi vaikuttaa asian käsittelyyn ja lopputulokseen. Saamelaiskäräjät päättää itse, milloin saamelaiskäräjät haluaa olla edustettuna tai antaa lausunnon asian käsittelyn aikana. 18 artikla Suhde kansanedustuslaitokseen Sopimusvaltioiden kansanedustuslaitoksen, niiden valiokuntien tai muiden toimielimien tulee pyynnöstä ottaa vastaan saamelaiskäräjien edustajia, jotta nämä voivat tehdä selkoa saamelaisille merkityksellisistä kysymyksistä. Saamelaiskäräjille tulee antaa mahdollisuus tulla kuulluksi kansanedustuslaitoksen käsitellessä sellaisia asioita, jotka erityisesti koskevat saamelaisia. Sopimusvaltioiden kansanedustuslaitokset vahvistavat tarkemmat säännöt siitä, mitä asioita kuuleminen koskee ja minkälaista menettelyä sovelletaan.. 19 artikla Saamelaiset ja kansainvälinen edustus Saamelaiskäräjät edustaa saamelaisia valtioidenvälisissä asioissa. Valtioiden tulee edistää saamelaisten edustusta kansainvälisissä instituutioissa sekä saamelaisten osallistumista kansainvälisiin kokouksiin.. 29

30 20 artikla Oktasaš sámi organisašuvnnat Sopimusvaltioiden saamelaiskäräjät voivat muodostaa yhteisiä organisaatioita. Valtioiden tulee tarvittaessa yhteistoiminnassa saamelaiskäräjien kanssa edistää julkisen vallan siirtämistä tällaisille yhteisille organisaatioille. 21 artikla Muut saamelaiset yhteisöt Valtioiden tulee kunnioittaa saamelaiskyliä, siidoja, paliskuntia, kolttasaamelaisten kyläkokouksia ja muita saamelaisten toimivaltaisia organisaatioita tai paikallisia saamelaisia edustajia sekä tarvittaessa neuvotella näiden kanssa. III luku Saamen kieli ja saamelainen kulttuuri 23 artikla Saamelaisten kielelliset oikeudet ( ) Saamelaisilla tulee olla oikeus päättää henkilönimistään ja maantieteellisistä nimistään sekä ylläpitää tätä nimistöä ja saada sille yleistä tunnustusta. 25 artikla Saamelaiset tiedotusvälineet Sopimusvaltioiden tulee luoda edellytyksiä itsenäiselle saamelaiselle tiedotusvälinepolitiikalle, joka mahdollistaa saamelaisille tiedotusvälineille oman kehityksensä ohjaamisen ja yleisesti kiinnostavia asioita koskevan tiedon ja mielipiteiden ilmaisun rikkaan ja monipuolisen tarjoamisen saamelaisille. Valtioiden tulee huolehtia, että saamenkielisiä ohjelmia voidaan lähettää radiossa ja televisiossa sekä edistää saamenkielisten lehtien julkaisemista. Valtioiden tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa myös edistää yhteistyötä yli valtionrajojen sellaisten tiedotusvälineiden kanssa, jotka tarjoavat saamenkielistä ohjelmaa tai saamenkielisiä artikkeleita. Mitä toisessa kappaleessa määrätään saamen kielestä, koskee kohtuullisessa laajuudessa myös harvinaisempia saamen kielimuotoja. 26 artikla Saamelainen koulutus ( ) Valtakunnalliset opetussuunnitelmat tulee laatia yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa ja sopeuttaa saamelaisten lasten ja nuorten kulttuuriseen taustaan ja tarpeisiin. 27 artikla Tutkimus Sopimusvaltioiden tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa luoda hyvät edellytykset tutkimukselle, joka palvelee saamelaisen yhteiskunnan tiedontarvetta ja edistää saamelaisten tutkijoiden rekrytointia. Saamelaista tutkimusta suunniteltaessa tulee ottaa huomioon saamelaisen yhteiskunnan kielelliset ja kulttuuriset olosuhteet. Valtioiden tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa edistää saamelaisten ja muiden tutkimuslaitosten yhteistoimintaa valtion rajojen sisä- ja ulkopuolella sekä tukea tutkimuslaitoksia, jotka erityisesti harjoittavat 1 kappaleessa tarkoitettua tutkimusta. 30

31 Saamelaisten elinoloja koskevaa tutkimusta harjoitettaessa tulee ottaa huomioon saamelaisten alkuperäiskansa-aseman vaatimat eettiset säännöt. 28 artikla Saamelaisia koskeva opetus ja tiedottaminen Saamelaisten kulttuurin ja yhteiskuntaelämän tulee tarkoituksenmukaisella tavalla ilmetä opetuksessa myös saamelaisyhteisön ulkopuolella. Opetuksen tulee erityisesti pyrkiä edistämään tietoa saamelaisten asemasta valtioiden alkuperäiskansana. Valtioiden tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa järjestää saamelaisten kulttuurin ja yhteiskuntaelämän opetusta sellaisille ihmisille, jotka aikovat työskennellä saamelaisalueella. Valtioiden tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa huolehtia siitä, että yleistä tietoa saamelaisesta kulttuurista ja saamelaisten yhteiskuntaelämästä levitetään laajasti. 29 artikla Sosiaali- ja terveystoimi Valtioiden tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa huolehtia siitä, että terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut saamelaisten asuinalueilla järjestetään siten, että näillä alueilla asuville saamelaisille taataan heidän kielelliseen ja kulttuuriseen taustaansa mukautettua apua. Sosiaali- ja terveysviranomaisten tulee myös saamelaisten asuinalueiden ulkopuolella ottaa huomioon saamelaisten asiakkaiden ja potilaiden kielellinen ja kulttuurinen tausta. 31. artikla Perinteinen tietämys ja perinteiset kulttuurinilmaukset Valtioiden tulee kunnioittaa saamelaisten oikeutta hallita perinteistä tietämystään ja perinteisiä kulttuurinilmauksiaan sekä edistää sitä, että saamelaiset voivat säilyttää ja kehittää niitä sekä välittää niitä tuleville sukupolville. Kun muut kuin saamelaiset käyttävät saamelaiskulttuuria taloudellisesti hyväkseen, tulee valtioiden edistää sitä, että saamelaisilla on mahdollisuus vaikuttaa toimintaan ja saada kohtuullinen osa toiminnan taloudellisesta tuloksesta. Saamelaiskulttuuria tulee suojella sellaisten kulttuuristen ilmaisujen käytöltä, jotka harhaanjohtavalla tavalla näyttävät olevan saamelaista alkuperää. Valtioiden tulee edistää sitä, että saamelaisten perinteiset taidot otetaan huomioon saamelaisten elinoloista päätettäessä. 32. artikla Saamelaiset kulttuurimuistomerkit Saamelaisia kulttuurimuistomerkkejä tulee suojata lailla. Niiden hallinnoinnin tulee kuulua saamelaiskäräjille tai kulttuurilaitoksille yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa. Valtioiden tulee ryhtyä saamelaisten kulttuurimuistomerkkien dokumentointia, suojelua ja hallintoa koskevaan valtioiden rajat ylittävään yhteistyöhön. Valtioiden tulee edistää sitä, että saamelaisalueilta pois viedyt, saamelaisyhteisölle erityisen tärkeät kulttuurimuistomerkit, luovutetaan sopiviin museoihin tai kulttuurilaitoksille sopimusvaltioiden saamelaiskäräjien kanssa tehtävän tarkemman sopimuksen mukaan. 31

32 IV luku Saamelaisten oikeus maahan ja veteen 36 artikla Luonnonvarojen hyödyntäminen ( ) Ennen kuin julkinen viranomainen lain nojalla antaa luvan mineraalien tai muiden maanalaisten luonnonvarojen tutkimiseen tai hankkimiseen taikka päättää muiden luonnonvarojen hyödyntämisestä sellaisilla maa- tai vesialueilla, jotka saamelaiset omistavat tai joita he käyttävät, tulee neuvotella sellaisten saamelaisten kanssa, joita asia koskettaa. Jos kyse on 16 artiklassa tarkoitusta asiasta, tulee saamelaiskäräjien kanssa neuvotella. Lupaa luonnonvarojen tutkimiseen tai hankkimiseen ei saa myöntää, jos toiminta tekisi mahdottomaksi tai vakavasti vaikeuttaisi saamelaisten jatkuvaa kyseessä olevien alueiden hyödyntämistä ja tämä hyödyntäminen on olennaista saamelaiselle kulttuurille, elleivät saamelaiskäräjät ja saamelaiset, joita asia koskettaa, suostu tähän. Tämän artiklan määräykset koskevat myös muita luontoon kajoamisen tai luonnon käyttämisen muotoja 34 artiklassa tarkoitetuilla alueilla. Kajoamisen tai käytön muotona pidetään muun muassa metsänhakkuita, vesi- ja tuulivoimalaitoksia, teiden ja vapaa-ajan asuntojen rakentamista sekä sotilaallisia harjoituksia ja pysyviä harjoitusalueita. 39 artikla Alueiden ja luonnonvarojen hallinto Niiden oikeuksien lisäksi, jotka saamelaisilla omistus- tai käyttöoikeuden muodossa on, tulee saamelaiskäräjillä olla 16 artiklan mukainen osallistumisoikeus 34 ja 38 artiklassa tarkoitettujen alueiden julkiseen hallintoon. 40 artikla Ympäristönsuojelu ja ympäristöhallinto Valtioiden tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa harjoittaa aktiivista ympäristönsuojelua varmistautuakseen 34 ja 38 artiklassa tarkoitettujen saamelaisten maaja vesialueiden kestävästä kehityksestä. Saamelaiskäräjillä tulee olla 16 artiklan mukainen osallistumisoikeus ympäristöhallintoon, joka vaikuttaa näihin alueisiin. V luku Saamelaiset elinkeinot 43 artikla Valtionrajat ylittävä poronhoito Saamelaisten oikeus valtionrajat ylittävään porojen laiduntamiseen perustuu perinnäistapaan. Jos oikeudesta valtionrajat ylittävään porojen laiduntamiseen on sovittu saamelaiskylien, siidojen tai paliskuntien kesken, noudatetaan näitä sopimuksia. Sopimusten tulkinta- tai soveltamiskiistassa on kiistan osapuolella oikeus saada asia välityslautakunnan ratkaistavaksi. Saamelaiskäräjät kolmessa sopimusvaltiossa vahvistavat yhdessä tarkemmat säännöt välityslautakunnan kokoonpanosta ja noudatettavasta menettelystä. Kiistan osapuoli, joka ei ole tyytyväinen välityslautakunnan ratkaisuun, 32

33 voi nostaa asiassa kanteen sen valtion tuomioistuimessa, jonka alueella laidunmaa sijaitsee. Jos saamelaiskylien, siidojen tai paliskuntien välillä ei ole sovellettavaa sopimusta, mutta sen sijaan on voimassa oleva valtioidenvälinen sopimus porojen laiduntamisesta, tulee valtioidenvälistä sopimusta soveltaa. Jos joku katsoo perinnäistavan perusteella olevansa oikeutettu laajempaan porolaidunoikeuteen kuin mitä valtioidenvälisestä sopimuksesta seuraa, on hänellä kuitenkin oikeus sopimuksen estämättä saada vaatimuksensa käsiteltäväksi sen valtion tuomioistuimessa, jonka alueella laidunmaa sijaitsee. VI luku Sopimuksen täytäntöönpano ja kehittäminen 44 artikla Saamelaisasioiden ministerien ja saamelaiskäräjien puheenjohtajien yhteisneuvosto Suomen, Norjan ja Ruotsin saamelaisasioista vastaavien ministerien ja saamelaiskäräjien puheenjohtajien kustakin kolmesta maasta tulee kokoontua säännöllisesti. Yhteistyön tulee edistää tämän sopimuksen tarkoitusta 1 artiklan mukaisesti. Kokouksissa tulee käsitellä ajankohtaisia yhteisesti kiinnostavia saamelaisasioita. 45 artikla Sopimuslautakunta Tämän sopimuksen täytäntöönpanoa seuraamaan tulee perustaa pohjoismainen saamelaissopimuslautakunta. Lautakunnassa tulee olla kuusi jäsentä, joiden kaikkien tulee olla riippumattomia. Kukin kolmesta sopimusvaltiosta nimeää yhden jäsenen ja kukin saamelaiskäräjät näissä maissa yhden jäsenen. Jäsenet nimitetään viideksi vuodeksi. Lautakunnan tulee antaa raportteja sopimusvaltioiden hallituksille ja saamelaiskäräjille. Se voi esittää valtioiden hallituksille ja saamelaiskäräjille ehdotuksia, jotka edistävät sopimuksen tarkoitusta. Lautakunta voi myös antaa lausuntoja yksittäisten henkilöiden tai ryhmien kysymysten johdosta. 47 artikla Taloudelliset velvoitteet Valtioiden tulee vastata tämän sopimuksen määräyksien täytäntöönpanon välttämättä edellyttämistä taloudellisista voimavaroista. Sopimusvaltioiden yhteiset menot jaetaan valtioiden kesken suhteessa saamelaisten lukumäärään kussakin valtioissa. Edellä 35 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettujen tapausten lisäksi saamelaisilla tulee olla mahdollisuus saada sellaista taloudellista apua, joka on välttämätöntä, jotta he saisivat tämän sopimuksen mukaisia oikeuksia koskevat periaatteellisesti tärkeät kysymykset tuomioistuimen käsiteltäväksi. VII luku Loppumääräykset 48 artikla Saamelaiskäräjien hyväksyntä Tämä sopimus tulee sen allekirjoittamisen jälkeen esittää kullekin kolmesta saamelaiskäräjistä hyväksymistä varten. 33

34 49 artikla Ratifiointi Tämä sopimus tulee ratifioida. Ratifiointi voi kuitenkin tapahtua vasta sitten, kun kukin kolmesta saamelaiskäräjistä on antanut 48 artiklassa tarkoitetun hyväksymisensä. 51 artikla Sopimuksen muutokset Tähän sopimukseen voidaan tehdä muutoksia yhteistyössä sopimusvaltioiden saamelaiskäräjien kanssa ottaen huomioon 48 artiklan määräyksen. Sopimuksen muutos tulee voimaan 30 päivää sen jälkeen, kun sopimusosapuolet ovat ilmoittaneet Norjan ulkoasiainministeriölle hyväksyneensä muutokset. Saamelaissopimusehdotuksen 25. artiklan kohdalla tulee huomata, että Euroopan alue- ja vähemmistökielten peruskirjan 11. artiklan 3. kohdassa säädetään: 3. Sopimuspuolet sitoutuvat varmistamaan, että alueellista kieltä tai vähemmistökieltä käyttävien edut ovat edustettuna tai otetaan huomioon sellaisissa elimissä, joita lain nojalla saatetaan perustaa valvomaan joukkoviestimien vapautta ja tasapuolisuutta. Peruskirjan tähän säädökseen Suomi on sitoutunut Lappekodisillen Lappekodisillenin (Strömstadin rajasopimuksen saamelaisia koskeva pöytäkirja vuodelta 1751) 15. pykälässä säädetään, että niillä alueilla, joilla saamelaiset jutaavat rajojen yli, tulee järjestää saamelaisnimismies ja kaksi lautamiestä. Alue merkitsee tässä luultavasti siidaa (lapinkylää). Saamelaisnimismiehellä ja lautamiehillä oli kolme erillistä tehtävää: 1) järjestää jutaavien saamelaisten asuminen naapurivaltiossa, 2) periä vuokraa ja pitää poroluetteloa siitä, paljonko poroja on naapurivaltiossa, ja 3) toteuttaa Saamelaisoikeuden tuomiovaltaa ja auttaa oman maan kansalaisia toisen valtion yleistuomioistuimissa. Lappekodisillenin 22. pykälässä säädetään saamelaisnimismiehen ja kahden lautamiehen tuomiovallasta. Tätä tuomioistuinta kutsutaan 25. pykälässä Saamelaisoikeudeksi ("Lappe-Ret"). Saamelaisoikeus saattoi antaa tuomioita tietyistä pienehköistä asioista, jotka koskivat jutaavien saamelaisten oikeusoloja, jos tuomioistuin ei onnistunut sovittelussa. Oikeus saattoi mm. antaa tuomioita itse jutaamista koskevista riitaasioista, kadonneita poroja koskevista asioista, perinnönjakoasioista ja pienehköistä velka-asioista. Saamelaisoikeus ei ollut pakollinen ensimmäinen oikeusaste. Toinen osapuoli taikka molemmat asiapuolet saattoivat viedä asian suoraan paikalliseen kunnantuomioistuimeen. Saamelaisoikeuden yhtenä esikuvana on ehkä ollut kolttasaamelaisten siida-järjestelmä. 59 Tässä selvityksessä ei ole mahdollista tarkastella tarkemmin, missä määrin Lappekodisillenen 15. ja 22. pykälä ovat yhä voimassa Suomen ja Norjan välillä. 59 NOU 1984: 18, s , ks. myös Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s. 7 34

35 Kansainvälisen oikeuden muut asiakirjat Itsemääräämistä käsittelevät myös alla luetellut kansainvälisen oikeuden asiakirjat, jotka eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti sitovia asiakirjoja. Tässä selvityksessä niiden sisältöä tarkastellaan ainoastaan sen verran kuin se näyttää tarkoituksenmukaiseselta tämän selvityksen kannalta. a) Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin loppuasiakirja, Helsinki 1979 (ETYK), ensimmäisen korin VIII periaate. b) Uutta Eurooppaa koskeva Pariisin peruskirja, 1990 (ETYJ), c) ihmisoikeuksien maailmankonferenssin julistus, nk. Vienin julistus ja toimintasuunnitelma, 60 d) Nuukin loppujulkilausuma ja suositukset koskien alkuperäiskansojen autonomiaa ja itsehallintoa. 61 Osaa tämän asiakirjan sisällöstä on esitelty tämän selvityksen luvuissa 2.2., ja , e) Rion ympäristöä ja kehitystä koskeva julistus, 22. periaate, 62 e) Myös Maailman henkisen omaisuuden järjestö (World Intellectual Property Organization, WIPO) on valmistelemassa kansainvälisen oikeuden säännöksiä, jotka lähtevät alkuperäiskansojen oikeudesta päättää omasta perinteisestä tietämyksestään ja omista kulttuuri-ilmauksistaan Alkuperäiskansojen itsehallintojärjestelyt muualla maailmassa Tässä luvussa esitellään vain muutamia esimerkkejä siitä, miten alkuperäiskansojen itsehallinto on järjestetty muualla maailmassa. Esimerkit on valittu sillä perusteella, kuinka niistä saattaa olla apua tarkasteltaessa saamelaisten itsehallinnon kehittämistä. Maailmassa on kuitenkin yhä aika vähän esimerkkejä vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden toteutumisesta. Ja nämä muutamat esimerkitkin ovat perin erilaisia, koska alkuperäiskansat elävät kovin erilaisissa oloissa. Eri maissa alkuperäiskansojen itsemääräämiseen on liitetty mm. seuraavia asioita: - täysi lainsäädäntövalta näitä itseään koskevissa asioissa, - sisäisten lakien antaminen, mutta kuvernöörillä (maaherralla) veto-oikeus, - laaja sisäinen itsehallinto, mutta asiallisesti rajattu lainsäädäntö- ja tuomiovalta - verotusoikeus, - tuomio-oikeus (alkuperäisasukkaiden ja ei-alkuperäisasukkaiden), - alueella olevien maa-alueiden ja resurssien täydellinen valvonta, - itsehallintoelimille valtion varoja riittävän vahvan taloudellisen perustan turvaamiseksi, - yksinoikeus luonnonvarojen käyttöön maa-alueillaan, mm. vesioikeudet, pyyntioikeudet, mineraalija energiavarojen käyttö, 60 YK:n asiak. A/CONF.157/23, 12 July YK:n asiak. e/cn.4/1992/42 62 YK:n asiak. A/CONF.151/26 (Vol. I) 63 Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s. 206, vrt. ehdotus pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi 31. artikla 35

36 - rahasto, johon osa varoista tulee valtioilta ja osa kaivostoiminnan verotuksesta. Lainsäädäntö-, verotus- ja tuomiovalta toiminevat parhaiten sellaisissa maissa, jotka ovat liittovaltioita ja joiden territorioilla tai alueilla on muutenkin vahva valta (mm. Pohjois-Amerikassa ja Intiassa), ja niiden alkuperäiskansojen kohdalla, jotka ovat enemmistönä omalla alueellaan. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei saamelaistenkin osalta voitaisi kehittää niitä puolia itsehallinnosta. Onhan saamelaisilla aikaisemminkin nk. Lappekodisillenin perusteella ollut itsenäistä tuomiovaltaa saamelaisoikeuden (kotakäräjien) kautta Ahvenanmaa Ahvenanmaan itsehallinto on saamelaisten itsehallinnon suhteen mielenkiintoinen siltä kannalta, että se on jo voimassa Suomessa. Ahvenanmaan autonomian hallinto on rakennettu aikalailla samaan tapaan kuin Suomen hallinto. Ahvenanmaalla on alueellinen itsehallinto eli autonomia tietyin poikkeuksien sen suhteen, kuka voi osallistua maakunnan itsehallintoon. Suomen eduskunnassa ahvenanmaalaisilla on yhden edustajan kiintiö. Suomen hallitusta Ahvenanmaalla edustaa maaherra. Ahvenanmaan itsehallinnollinen ja valtakunnallinen lainsäädäntövalta on jaettu hyvin tarkasti. Valtakunnalliseen lainsäädäntövaltaan on jätetty mm. kaikki Suomen perusoikeuksia koskevat asiat, yhteydet ulkovaltoihin, passiasiat, puolustusvoimat, kaivokset ja malmivarat, oikeuslaitos, yleiset valtionverot ja -maksut (ei elinkeinoverotus), kouluvelvollisuus ja rahalaitokset. Myös paljon pienehköjä asioita on jätetty valtakunnan lainsäädäntövallan alaisuuteen (esim. rikoslaki, konkurssit, kulkutaudit, perhe- ja perintöasiat, vekseli- ja šekkiasiat). Itsehallinnon lainsäädännön alaisuuteen taas kuuluvat mm. kaupunkisuunnittelu, maatalous, vesioikeus, työsopimukset, terveyspalvelut, elinkeinoelämän verotus, kunnallisverotus ja kunnallishallinto. Tietyillä aloilla lainsäädäntövalta voidaan jakaa valtakunnan ja Ahvenanmaan kesken, näin on tehty esim. poliisilaitoksen kohdalla. Hallintotoimen jakautuminen valtakunnan ja Ahvenanmaan kesken noudattaa lainsäädäntövaltaa. Hallintotoimia on kuitenkin mahdollista siirtää valtiolta Ahvenanmaalle tai päinvastoin erityisellä "sopimuslainsäädännöllä". Ahvenanmaan hallinnon menot katetaan sekä elinkeinoveroilla että valtion budjettivaroilla. Erityistä Ahvenanmaan itsehallintojärjestelmässä on nk. kotiseutuoikeus, jonka saamisessa on tiukat ehdot. Kotiseutuoikeus mahdollistaa mm. kiinteän omaisuuden hankkimisen (omistaa tai vuokrata), tiettyjen elinkeinojen harjoittamisen sekä äänestämisen maakunta- ja kuntavaaleissa. Ahvenanmaalle muuttanut henkilö voi saada kotiseutuoikeuden, kun hän on asunut siellä viisi vuotta (jos ei ole painavia vastaperusteita). Ahvenanmaan virkakieli ja koulujen opetuskieli on ruotsinkieli. 64 ks. luku

37 4.2. Kalaallit Nunaat (Grönlanti) Kalaallit Nunaatissa itsehallinto on järjestetty alueellisen itsehallintomallin pohjalta. Kalaallit Nunaatilla on verotusoikeus ja oikeus säätää omia lakejaan. Itsehallintojärjestelmässä on yhteiskunnan kelpoisuus tai kompetenssi (päätöksenteko, hallinto ja suunnittelu) jaettu tanskalaisten ja Kalaallit Nunaatin viranomaisten kesken. Kuntien itsehallinto on kuitenkin tässä yhteydessä turvattu. Kalaallit Nunaatin itsemääräämisen ulkopuolelle on jätetty erityisesti valtionhallinto, ulkomaanyhteydet (poikkeuksena elinkeinotoimet), valtiovarainhoito ja puolustusvoimat. Kalaallit Nunaatin itsehallinnolla on kuitenkin neuvoa-antava asema näissä asioissa. Kalaallit Nunaatin itsehallinnon itsemääräämisvallan syvyys eri asioissa riippuu rahoitusjärjestelystä. Jos johonkin yhteiskuntatoimintoon ei tarvita valtiontukea, itsehallinnon päätös- ja lainsäädäntövalta on tällä alalla täydellinen. Mutta jos valtiontukea annetaan, valtio voi asettaa puitteet kyseisen yhteiskuntatoiminnon toteuttamiselle. Itsehallinto on järjestetty Kalaallit Nunaatin parlamentin (landsting) ja hallituksen (landstyre) kautta. Eri yhteiskuntatoimintojen piti suunnitelman mukaan siirtyä Kalaallit Nunaatin itsehallinnolle täydellisesti (= valtiontuki päättyy) seuraavassa järjestyksessä: 1981: a) Kalaallit Nunaatin sisäinen hallinto, verot ja maksut, pyynnin sääntely, rauhoitukset, maankäytönsuunnittelu sekä elinkeino- ja kilpailulainsäädäntö, b) kansankirkko, sosiaaliolot, työmarkkinaolot, opetus ja kulttuuri, 1984: a) Kalaallit Nunaatin kauppayhtiön toiminnot kala- ja riistatuotannon ja markkinoinnin alalla, b) kauppayhtiön muut toiminnat 1985 tai jälkeen: terveydenhoitolaitos, asumistoiminta, tavaroiden tuonti, sisäinen matkustaja- ja tavaraliikenne ja ympäristönsuojelu. Itsehallintojärjestelmässä on periaatteessa hyväksytty, että Kalaallit Nunaatin vakituisilla asukkailla (siis muillakin kuin vain inuiteilla) on perusoikeus luonnonvaroihin. Nk. raaka-ainejärjestyksessä tulee kuitenkin ottaa huomioon koko valtakunnan (Tanskan) edut. Mielenkiintoisia ovat Kalaallit Nunaatin itsehallinnon ja kuntien itsehallinnon pääperiaatteet: a) kuntien itsehallinto pysytetään, b) kuntien taloudellinen toimintavapaus säilytetään: 1) kunnille aiheutuvat kustannukset ovat ehdottomasti etusijalla, 2) kunnilla on itsenäinen verotus, ja 3) sellaiset rahoituskeinot käytössä, jotka antavat kunnille liikkumisvaraa, c) kuntien itsehallinnon laajuus määrätään nykyisen kunnallisen itsehallinnon perusteella sillä lisäyksellä, että tiettyjä paikallisesti merkittäviä toimintoja siirretään valtakunnan viranomaisilta kuntien viranomaisille eikä itsehallinnolle. Grönlannilla on oma poliisialue ja oma oikeuslaitos. Kalastuksen osalta vain Tanskan viranomaiset voivat määrätä pyynnin määrällisiä rajoituksia (pyyntikiintiöitä) silloin, kun ne johtuvat kansainvälisistä velvoitteista. Itsehallinto kyllä hallitsee mm. lupien tai lisenssien myöntämistä NOU 1984: 18, s. 213-, Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s

38 Vaikka itsehallintojärjestelmään eivät kuulu ulkomaansuhteet (itsehallinnon ulkoinen ulottuvuus), Kalaallit Nuunat on kuitenkin voinut päättää (kansanäänestyksen jälkeen), ettei se kuulu EU:iin vaikka Tanska kuuluukin Färsaaret Färsaarten kohdalla toimivalta on myös jaettu itsehallinnon ja Tanskan valtakunnan kesken. Itsehallinnon alaisuuteen eivät kuulu perustuslaki, ulkopoliittiset asiat, puolustus eivätkä yleiset oikeudenkäyntiasiat. Itsehallinnon alaisuuteen kuuluvat asiat on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisen osan asiat kuuluvat suoranaisesti itsehallinnon toimivaltaan. Toisen osan asiat taas voivat kuulua itsehallinnon toimivaltaan, mutta niiden sinne kuulumisesta pitää erikseen neuvotella. Itsehallinnon tulee kunkin alan kohdalla erikseen päättää, että se aikoo ottaa kyseisen alan asiat itselleen. Alan asioiden haltuunotosta seuraa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta sekä mm. se, että itsehallinto alkaa maksaa niistä aiheutuvia kuluja. Valtionasiamies seuraa, kuuluvatko itsehallinnon säätämät lait ja päätökset sen toimivaltaan. Epäselvässä tilanteessa hän voi viedä asian erityisen lautakunnan tutkittavaksi ja päätöksen toimeenpanoa voidaan lykätä siksi kunnes lautakunta on tutkinut asian. Kansainvälisten velvollisuuksien aiheuttamat rajoitukset on mainittu itsehallintojärjestelmässä. Färsaarten itsehallinto on ottanut itselleen mm. seuraavat asiat: - oma hallintojärjestelmä - kuntien asiat - rahalaitokset - verot - elinkeino-olot - maahan tuonnin ja maasta viennin tarkastus - liikenne- ja postilaitos - kulttuuriolot, radio ja TV - koululaitos Terveyden, sosiaalitoimen ja koululaitoksen alalla itsehallinto on ottanut itselleen vain rinnakkaiskelpoisuuden. Näin ollen näiden alojen kustannukset jaetaan yhä Tanskan ja Färsaarten kesken. Färsaarten kaikilla asukkailla on samanlaiset oikeudet ja velvollisuuden itsehallintojärjestyksen suhteen. Färsaarille muuttamista ei ole rajoitettu kuten Ahvenanmaalla Baskimaa Espanjassa on perustuslailla turvattu baskeille itsehallinto. Sen mukaan baskien parlamentti päättää terveys-, opetus-, poliisitoimi-, infrastruktuuri-, kalastus- ja asumisasioista. Baskien itsehallinto rahoitetaan enimmäkseen baskien oman verotusoikeuden kautta. Baskit päättävät itse, miten isoa tulo-, perintö-, lahja-, omaisuus- ja yritysveroa he maksavat. He päättävät myös autotulleista. Espanja päättää taas arvonlisäverosta ja valmisteverosta. Baskeilla on verotusta varten omat veroviranomaiset. Ranskan alueella asuvilla baskeilla ei ole itsehallintoa. 38

39 4.5. Nunavut Nunavut-territorio on noin 2 miljoonan km 2 :n laajuinen alue Kanadassa (1/5 koko Kanadan laajuudesta). Maaoikeudensopimuksen mukaan inuiteille palautettiin vuonna 1993 omistusoikeus noin km 2 :n laajuiseen alueeseen. Loput 82 % alueesta jäi valtionmaaksi (Crown Land - kruununmaa) liittovaltion omistukseen. Inuitit saivat lisäksi omalla alueellaan omistusoikeuden öljy-, kaasu- ja mineraalivaroihin noin km 2 :n laajuisella alueella. Kanadan liittovaltio maksaa korvauksena inuiteille miljoonaa Kanadan dollaria 14 vuoden aikana ja tiettyjä rojaltiosuuksia öljyn, kaasun ja mineraalien käytöstä. Inuiteilla on erikseen vapaa oikeus metsästykseen koko Nunavut-alueella. Inuitit puolestaan luopuivat koko Kanadaa ja sen merialueita koskevista vaatimuksista. Nunavut-alueella inuitit saivat käytännössä poliittisen vallan, perustuslakiin pohjautuvat eri toimielimet ja oman oikeuslaitoksen. Alueelle perustettiin valtionhallinnon toimielimiksi lainsäädäntöelin, hallitus ja alueen tuomioistuin. Inuitien osuutta valtakunnan julkisissa viroissa lisätään ja heille taattiin tasavertainen asema julkisen hallinnon elimissä sekä suojelu- ja kehittämisohjelmissa, jotka koskevat valtion maita, vesiä, kaavoitusta, metsästystä, kalastusta ja ympäristöä. 5. Saamelaisten itsehallinto Pohjoismaissa 5.1. Ruotsi Ruotsissa on perustettu saamelaiskäräjät vuoden 1993 saamelaiskäräjälailla, mutta siellä ei ole erillistä perustuslakisäännöstä saamelaisten oikeuksista. Saamelaiskäräjien tehtävänä on saamelaiskäräjälain mukaan aloittein ja esityksin kehittää elävää saamelaiskulttuuria. Kulttuuriin kuluu tässä yhteydessä myös saamelainen elinkeinotoiminta. Ruotsin saamelaiskäräjillä on toimivaltaa seuraavissa asioissa: - valtionapujen ja saamelaisrahaston varojen jakaminen saamelaiskulttuurin ja yhdistysten tarpeisiin, - päättäminen muista rahavaroista, jotka on tarkoitettu saamelaisten yhteiseen käyttöön, - saamelaiskouluhallituksen nimittäminen, - saamenkielitoimintojen johtaminen, - osallistuminen yhdyskuntasuunnitteluun ja sen valvominen, että saamelaisten tarpeet otetaan huomioon, mm. poroelinkeinon tarpeet maiden ja vesien käytön yhteydessä, - saamelaisten oloista tiedottaminen. Ruotsin saamelaiskäräjien rahoitus koostui vuonna 2005 viidestä eri määrärahasta: 1) Saamelaiskäräjien toimintarahoitus (22,278 miljoonaa kruunua/2,46629 miljoonaa euroa), 2) Saamelaiskulttuurin tuet (8,961 miljoonaa kruunua/ euroa) 3) Saamelaisteatterin tuki (5,467 miljoonaa kruunua/ euro) 4) Petovahinkojen ym. korvausrahat (56,412 miljoonaa kruunua/6,2451 miljoonaa euroa), ja 39

40 5) Petojen inventointiin paliskunnissa (čearuin) (3,267 miljoonaa kruunua/ euroa). 66 Ruotsin saamelaiskäräjien asema saamelaisten itsehallintoelimenä on vaikea. Siihen on ainakin kaksi syytä. Ensimmäinen niistä johtuu Ruotsin valtakunnan yleisestä hallintojärjestelmästä. Ruotsissa valtakunnan hallituksella on hyvin vahva oikeus ohjata valtakunnan kaikkien viranomaisten toimia. Ja kun Ruotsin saamelaiskäräjät on saamelaiskäräjälaissa määritelty viranomaiseksi, se antaa periaatteessa Ruotsin hallitukselle kovin suuren vallan ohjata saamelaiskäräjien toimintaa. Tämä koskee myös saamelaiskäräjille myönnettyä rahoitusta, josta saamelaiskäräjät ei voi täysivaltaisesti päättää. Rahoituksen kannalta Ruotsin järjestelmä näyttää nyt kyllä olevan muuttumassa saamelaiskäräjille edullisempaan suuntaan. 67 Toisaalta Ruotsin saamelaiskäräjälain valmistelussa ilmaistiin hyvin selvästi, että "ei ole kyse sellaisesta itsehallintoelimestä, joka toimisi valtiopäivien tai kunnallishallinnon tilalla tai kilpailisi näiden elimien kanssa". 68 Viime aikoina Ruotsin virallisessa lainvalmistelussa on kuitenkin lievennetty tuota näkemystä. 69 Ruotsin saamelaiskäräjien asemasta itsehallintoelimenä tulee huomata, että Ruotsin saamelaiskäräjiä ei ole saamelaiskäräjälaissa säädetty lausunnonantaja- tai neuvotteluelimeksi Ruotsin viranomaisille paitsi saamelaiskäräjälaissa mainitussa osallistumisessa yhdyskuntasuunnitteluun sekä maiden ja vesien käyttöön. Käytännössä tämäkin on toiminut huonosti, mm. ihmisoikeuskomitea on joutunut kiinnittämään siihen huomiota. 70 Erityislainsäädännöllä Ruotsin saamelaiskäräjille on kuitenkin annettu muutamissa asioissa lausuntoja antavan tai neuvottelevan viranomaisen asema: 1) Petovahingoista annetussa asetuksessa säädetään, että hallitus päättää vahinkojen korvauksista saamelaiskäräjien esityksen pohjalta. Muutenkin kun luonnonsuojeluviranomainen joutuu lainsäädännön pohjalta laatimaan tarkempia säännöksiä, poronhoitoa koskevat säännökset tulee laatia yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa. 2) Rakennerahaston hallinnasta annetun asetuksen mukaan hallituksen tulee pyytää saamelaiskäräjiltä lausunto tukiasioissa silloin, kun ne vaikuttavat saamelaisiin ja poroelinkeinoihin. 3) Poroelinkeinolaissa säädetään, että saamelaiskäräjien tulee antaa Saamelaisrahaston hallitukselle vuosittain esitys tuista. 4) Poronlihan hintatuesta annetun asetuksen mukaan hintatuki pitää käyttää tukimuotoihin, joista valtion maatalouslaitos on päättänyt saamelaiskäräjien kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta. Ruotsissa ovat kuitenkin viime vuosina useat komiteat esittäneet saamelaiskäräjien päätösvallan lisäämistä. Porotalouspoliittinen komitea on esittänyt, että saamelaiskäräjille säädetään mm. seuraavia toimia: 1. Päättää poronhoitoalueen jakautumisesta paliskuntiin (čearuide). 2. Toimia paliskuntien rekisteriviranomaisena, mm. sääntöjen rekisteröinti. 3. Toimia ylimpänä muutoksenhakuviranomaisena paliskunnan jäsenyyttä koskevissa asioissa. 4. Koota tietoja poronhoitoalueen maankäytöstä. 5. Päättää poromerkin rekisteröinnistä ja pitää merkkirekisteriä. 6. Antaa määräyksiä poromerkeistä. 66 Årsredovisning 2005, Sametinget Sverige 67 SOU 2002:77, s SOU 1989:41 69 SOU 2002:77, s. 104 ja ks. edellä luku 2.3., ks. myös Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s. 309 ja

41 7. Toimia poronhoidon ympäristötukien keskeisenä valvontaviranomaisena. 8. Jakaa seutumaksut (bygdeavgift) yhdessä lääninhallituksen kanssa (seutumaksu koskee enimmäkseen vesivoimarakentamista, ja on tarkoitettu haittojen vähentämiseen). 9. Hallita saamelaisrahaston varoja. 10. Toimia poronhoidon keskushallinnon viranomaisena. 11. Vastata siitä, että poronhoito täyttää ne vaatimukset, jotka ympäristön ja muun yleisen edun nimissä on sille asetettu. 71 Ruotsin valtiopäivät on päättänyt, että vuoden 2007 alusta osa edellä mainituista hallintotoimista siirtyy saamelaiskäräjille, jonne on sitä varten perustettu toistakymmentä uutta virkaa. Saamelaiskäräjien roolia ruotsalaisessa kansanvallassa tarkastellut komitea esitti, että tulisi selvittää, voisiko saamelaiskäräjille perustuslaissa tunnustaa oikean itsehallinnon esimerkiksi samaan tapaan kuin Suomessa on tehty. Komitea ehdotti myös, että saamelaiskäräjien taloudellista vapautta lisätään samaan suuntaan kuin Norjan saamelaiskäräjillä on nyt. Esityksen mukaan valtiontalousarviossa myönnettäisiin vain yksi puitemääräraha saamelaiskäräjille ja saamelaiskäräjät sitten itse päättäisi, miten paljon siitä milläkin alalla käytetään. 72 Lisäksi komitea totesi kuitenkin saamelaiskäräjien itsehallinnon todellisen lisääntymisen ehtona olevan, että Ruotsin hallitus esittää valtiontalousarvioon riittävästi varoja saamelaiskäräjiä varten. 73 Edelleen komitea ehdotti, että saamelaiskäräjien asemaa lausunnonantoelimenä vahvistetaan erityislakien kautta muttei saamelaiskäräjälain kautta. 74 Myös porotalouspoliittinen komitea ehdotti saamelaiskäräjien aseman vahvistamista lausuntoja antavana elimenä maankäyttöasioissa. 75 Ruotsin hallituksen toteuttamassa pyyntioikeuksien selvityksessä esitetään, että Ruotsin saamelaisalueilla metsästyksen ja kalastuksen hallinto järjestettäisiin yhteisesti saamelaisten (paliskuntien/paliskuntien jäsenten) ja maanomistajien (valtion ja yksityisomistajien) kesken, mutta tässä yhteydessä myös muilla paikallisilla ihmisillä olisi vaikutusmahdollisuus hallinnossa. Tätä varten ehdotetaan perustettavaksi paikallisia yhteistyöelimiä alueellisesti ja niissä olisivat jäseninä paliskuntien jäsenet ja maanomistajat. Näihin yhdistyksiin siirrettäisiin osa lääninhallitusten nykyisestä päätösvallasta, esim. lupien myynti. Varsinaisella poronhoitoalueella (viljelyrajan yläpuolella) saamelaisten ja maanomistajien edustajien määrä elimessä olisi yhtä suuri, viljelyrajan alapuolella saamelaisten edustajat olisivat vähemmistönä. Nämä uudet hallintoelimet rahoittaisivat toimintansa pyyntilupien myynnillä. Muuten lupien myyntitulot jaettaisiin paliskuntien ja maanomistajien kesken, ja valtiolle maanomistajana tuleva osa siirrettäisiin saamelaisrahastoon. Lisäksi selvityksessä esitetään perustettavaksi valtakunnallinen pyyntineuvottelukunta. 76 Metsästyksen osalta nämä yhteistyöelimet muistuttaisivat Suomen riistanhoitoyhdistyksiä ja kalastuksen osalta kalastusalueita. Yhdistyksille tulisi osaksi myös sellaisia toimia, joista nyt Suomen puolella huolehtivat metsähallitus ja TE-keskus (pyyntilupien myynti valtion maille ja vesille). Lisäksi Ruotsin saamelaiskäräjät on laatinut vuonna 2004 mietinnön saamelaisten itsehallinnon kehittämisestä Ruotsissa SOU 2001: SOU 2002:77, s SOU 2002:77, s SOU 2002:77, s SOU 2002: SOU 2005:116, s Betänkande av det svenska Sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna

42 5.2. Norja Norjan perustuslaissa on säännös saamelaisten oikeuksista. Perustuslain 110 a :n mukaan: Valtion viranomaisten velvollisuus on saattaa olot sellaisiksi, että saamenkansa voi turvata ja kehittää kieltään, kulttuuriaan ja yhteiskuntaelämäänsä. Norjan saamelaiskäräjät on perustettu saamelaislailla vuonna Saamelaislain mukaan saamelaiskäräjien tehtäviin kuuluvat kaikki asiat, jotka saamelaiskäräjien mielestä koskevat saamenkansaa erityisesti. Saamelaiskäräjät voi tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja kaikissa asioissa, jotka kuuluvat sen tehtäväkenttään. Se voi myös esittää asioita julkisille viranomaisille, yksityisille laitoksille jne. Norjan saamelaiskäräjät on myös lausunnonantoelin, näin ollen viranomaisten on pyydettävä lausuntoa saamelaiskäräjiltä kaikissa asioissa, jotka kuuluvat saamelaiskäräjien tehtäväkenttään. Saamelaislaissa ei kuitenkaan ole asetettu viranomaisille velvollisuutta neuvotella saamelaiskäräjien kanssa. Huomattavaa on, että saamelaislaissa ei ole tarkasti määritelty saamelaiskäräjien tehtäväkenttää. Sen määrittely on jätetty saamelaislaissa saamelaiskäräjien itsensä tehtäväksi. Saamelaislain lainvalmistelussa hallituksen esitykseksi ilmenee, että saamelaiskäräjien saamelaislaissa määritellyllä vallalla piti olla vain neuvoa-antava ominaisuus, ja saamelaiskäräjien vallan oli määrä kehittyä sen mukaan, mitä saamelaiskäräjät itse siitä päättää yhdessä hallituksen ja suurkäräjien (eduskunnan) kanssa. Suurkäräjät hyväksyi sittemmin tämän näkemyksen ja lausui, että mahdolliset ristiriidat saamelaiskäräjien ja muiden viranomaisten vallan välillä tulle selvittää, ennen kuin saamelaiskäräjien valtaa laajennetaan. Saamelaislain mukaan Norjan saamelaiskäräjillä on päätösvalta asioissa, joista saamelaislaki niin määrää tai joista on muuten niin määrätty. Saamelaislain perusteella saamelaiskäräjien päätösvaltaan kuuluvat: - saamelaiskäräjien hallinto, organisointi ja asiankäsittelyjärjestys, - saamelaiskäräjien vaalisäännöt, - saamelaiskulttuuria ja järjestöelämää varten osoitettujen rahavarojen jakamisen ohjaus, ja - saamenlipun käyttösääntöjen antaminen. Erityislailla saamelaiskäräjien tehtäväksi on lisäksi säädetty: - päättää saamenkielen opetuksen sisällöstä (opetuslaki), ja - hallita saamelaiskulttuurin muinaismuistojen suojelua (kulttuurimuistolaki). Saamelaislain mukaan saamelaiskäräjät voidaan valtuuttaa hallitsemaan määrärahoja, jotka osoitetaan saamelaistarkoituksiin vuosittaisen valtiontalousarvion kautta. Ministeriö (departement) päättää Saamelaiskäräjien taloushallinnon säännöistä. Tämän saamelaislakisäännöksen kautta Norjan saamelaiskäräjille on tullut aika paljon taloudellista vapautta. Tämä tilanne takaa Norjan saamelaiskäräjille tietyntasoisen itsehallinnon. Norjan saamelaiskäräjät saavat määrärahoja valtion budhetista eri ministeriöiden 50-momenttien kautta. Saamelaiskäräjät saa siksi erityisen itsenäisen vapaan resurssienhallintovastuun. Saamelaiskäräjät jakaa määrärahat täysistunnossaan omien tärkeysjärjestysten pohjalta valtion budjettipäätöksessä asetettujen ehtojen mukaisesti Juolludeamit sámi ulbmiliidda, s. 2 42

43 Vuonna 2005 Norjan saamelaiskäräjille osoitetut puitemäärärahat olivat 240,632 miljoonaa kruunua (29,5 miljoonaa euroa). Puitemäärärahojen lisäksi saamelaiskäräjille tuli saamenkansanrahaston voitto 4,65 miljoonaa kruunua ( euroa), jonka käytössä saamelaiskäräjillä ei ole niin vapaita käsiä kuin puitemäärärahojen kohdalla. Lisäksi Norjan hallitus on lausunut tiedonannossaan suurkäräjille, että saamelaiskäräjät saa tulevaisuudessa lisää valtaa päättää talousarviostaan ja saa enemmän vastuuta erinäisissä saamelaisasioissa. Tässä tulee kuitenkin hallituksen näkemyksen mukaan vielä selvitellä tarkemmin valtioneuvoston perustuslaillista vastuuta valtiopäiville ja valtion tilintarkastukselle saamelaiskäräjien vallan suhteen. Tavoitteena on kuitenkin vahvistaa saamelaiskäräjille puitetalousarvio, jonka sisällä saamelaiskäräjät sitten voi päättää omasta tärkeysjärjestyksestään. Uusi Finnmarkinlaki (Ruijanlaki) kohottaa Norjan saamelaiskäräjien itsehallintoasemaa. Sen mukaan Ruijan (Finnmarkin) nk. valtionmaat siirtyivät Finnmarkinomaisuuden haltuun. Finnmarkinomaisuuden johtokuntaan saamelaiskäräjät nimeää 3 jäsentä ja Finnmarkin lääninvaltuusto (Finnmarks fylkesting) niinikään 3 jäsentä. Lisäksi saamelaiskäräjillä on valta päättää siitä, miten määritellään erämaiden muutosten vaikutukset saamelaiskulttuuriin, poronhoitoon, elinkeinotoiminnalle ja yhteiskuntaelämään. 79 Norjan hallitus ja saamelaiskäräjät tekivät vuonna 2005 sopimuksen valtion viranomaisten ja saamelaiskäräjien välisten neuvottelujen menettelytavoista. Sopimuksen tavoitteena on: - edesauttaa sitä, että valtion kansainvälisoikeudellinen velvollisuus neuvotella (konsultere med) alkuperäiskansan kanssa toteutuu käytännössä, - tavoitella yksimielisyyttä valtion viranomaisten ja saamelaiskäräjien välille, kun on aikomus asettaa sellaisia lakeja tai ryhtyä sellaisiin toimiin, jotka saattavat kohdistua suoraan saamelaisten etuihin, - luoda pohja valtion viranomaisten ja saamelaiskäräjien kumppanuudelle, joka vahvistaa saamelaiskulttuuria ja -yhteisöä, - parantaa keskinäistä ymmärrystä saamelaisen yhteiskunnan oloista ja kehittymistarpeesta. Sopimuksen mukaan neuvotteluissa sovitut menettelytavat koskevat laajasti kaikkia valtion viranomaisia kaikenlaisessa lainsäädäntö- ja päätöstoiminnassa. Neuvotteluvelvollisuuden alaisiksi saattavat kuulua saamelaiskulttuurin kaikki henkiset ja aineelliset muodot, kuten esim. taideilmaisu, kieli, uskonto, kulttuuriympäristö, aineettomat oikeudet ja perimätieto, ja myös terveys- ja sosiaaliasiat, opetus, tutkimus, kayttö- ja omistusoikeudet, maankäytön hallinto, elinkeinoasiat ja luonnonsuojelu. Valtion viranomaisten tulee sopimuksen mukaan tiedottaa saamelaiskäräjille mahdollisimman aikaisin asioista, jotka voivat kohdistua suoraan saamelaisiin. Saamelaiskäräjät voi myös itse ottaa esille asioita, joista se haluaa neuvotella. Jos valtion viranomainen ja saamelaiskäräjät sopivat aloittavansa neuvottelut, tulee yrittää yhteisymmärryksessä saavuttaa yksimielisyys neuvottelujen toteutustavasta. Neuvotteluja ei pidä lopettaa niin kauan kuin saamelaiskäräjät ja valtio olettavat mahdolliseksi löytää yksimielisyys. Jos valtion viranomainen tai saamelaiskäräjät on sitä mieltä, että tarvitaan selvityksiä, sen pitää ilmaista tämä tarve neuvotteluissa niin aikaisin kuin mahdollista. Osapuolten tulee yrittää sopia selvityksen toimeksiannosta ja siitä, kuka selvityksen tekee. 79 ks. esim. Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s

44 Jos on kysymys hallituksen käsittelyyn tulevista asioista, ministeriön esityksestä on selvästi käytävä ilmi, missä asioissa saamelaiskäräjien kanssa on saavutettu yksimielisyys ja missä ei. Suurkäräjien käsittelyyn menevissä asioissa, joissa hallituksella on eri mielipide kuin saamelaiskäräjillä, tulee kertoa saamelaiskäräjien arvioista ja näkemyksistä. Lisäksi saamelaisasioista vastaava ministerin ja saamelaiskäräjien presidentin pitää puolivuosittain tavata keskustellakseen saamelaisyhteisön oloista ja kehitystarpeista sekä periaatteellisesti tärkeistä asioita ja käynnissä olevista prosesseista. Kunta- ja alueministeriö sekä saamelaiskäräjät nimeävät yhdessä asiantuntijaryhmän tekemään raporttia saamelaisten yhteiskuntaoloista ja kehityksestä. Sopimuksessa on säännöksiä valtion sekä paikallisten saamelaisyhteisöjen ja eri saamelaistahojen välisistä neuvotteluista Suomi Kuten luvussa 3.1 on todettu, Suomessa saamelaisten itsehallinnon perusta on Suomen perustuslain :ssä ja 17.3 :ssä ja saamelaiskäräjälaissa sekä KP-sopimuksessa ja TSK-sopimuksessa. Lisäksi luvussa 3.1 on selostettu Eduskunnan työjärjestyksen 37.2 :n merkitystä saamelaisten itsehallintoon. Tässä luvussa käsitellään saamelaisten itsehallinnon nykyistä asemaa saamelaiskäräjälain, muun lainsäädännön ja hallintojärjestelmien suhteen Saamelaisten itsenäinen päätösvalta Itsehallinnon syvyyden kannalta kaikkein vahvimpaan tasoon, saamelaisten itsenäiseen päätösvaltaan, kuuluu nykyisin vielä vain muutama asia: 1) Saamelaiskäräjälain 8 :n mukaan saamelaiskäräjät päättää saamelaisten yhteiseen käyttöön osoitettujen rahavarojen jakamisesta. Tässä pykälässä saamelaiskäräjien itsenäistä päätösvaltaa on vielä vahvistettu siten, että näissä asioissa saamelaiskäräjien päätöksestä ei voi hakea muutosta valittamalla. Nyt tällaisia määrärahoja on valtion talousarviossa neljänlaisia: a) saamelaiskäräjien toimintaan yleisesti, b) saamelaiskulttuurin kehittämiseen ja saamelaisyhdistysten toimintaan, c) saamenkielisen oppimateriaalin tuottamiseen, ja d) saamenkielisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin tarkoitetut määrärahat (sekä saamelaiskäräjien kautta kunnille tarkoitetut rahat että Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskukseen tarkoitetut rahat). Saamelaisten itsehallinto näiden rahavarojen kohdalla ei ole kuitenkaan täydellinen, koska saamelaiskäräjät ei pääse täysin määräämään rahojen myöntämisen tärkeysjärjestystä kuten esimerkiksi sitä, paljonko rahaa käytetään kullekin mainitulle alalle. Sen päättää eduskunta vuosittain valtiontalousarviossa tai siitä on säädetty lailla. Norjan saamelaiskäräjillä on tässä suhteessa vahvempi itsehallinnolinen asema, ja myös Ruotsin saamelaiskäräjille on ehdotettu annettavaksi enemmän taloudellista valtaa juuri tärkeysjärjestyksestä päättämisessä. 80 Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s. 181 ja

45 Kaikkien näiden mainittujen rahavarojen käytöstä saamelaiskäräjät on velvollinen antamaan tavanomaisen valtionapuselvityksen asiaankuuluville valtionviranomaisille. Näiden selvitysten ei kuitenkaan voi katsoa rajoittavan saamelaisten itsehallintoa. Poikkeuksena tästä voi pitää opetushallituksen päätöstä siitä, että oppimateriaalien myyntitulona saamelaiskäräjille saadut varat voi käyttää seuraavan vuoden oppimateriaalien tuottamiseen. 81 Jos tätä päätöstä tulkitsee kapeasti, sen voi katsoa rajoittavan saamelaiskäräjien päätösvaltaa tämän rahan osalta. Mainitussa päätöksessään opetushallitus asettaa myös ehtoja ja antaa suosituksia siitä, miten oppimateriaalirahan saa käyttää. Se rajoittaa kyllä selvästi saamelaiskäräjien itsenäistä päätösvaltaa. 2) Saamelaiskäräjälain mukaan saamelaiskäräjät vahvistaa oman työjärjestyksensä (5.3 ) ja maksuohjesääntönsä (17 ). 3) Saamen kielilain 26.1 :ssä tarkoitetun käännöstoiminnan ja muiden toimintojen hoitaminen, 28.2 :ssä tarkoitetun saamelaisten kielilain toteutumisen seuranta ja 29.1 :ssä tarkoitetun kertomuksen laatiminen. Suomen saamelaiskäräjien rahoitus koostui vuonna 2005 seuraavasti: 1) saamelaiskäräjien varsinaiseen toimintaan euroa, 2) saamelaisten kulttuurimääräraha euroa, 3) saamelaisten oppimateriaalimääräraha euroa, 4) saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalveluiden määräraha euroa, ja 5) saamelaisten sosiaalialan osaamiskeskuksen toimintaan euroa Saamelaisten osallistuminen päätöksentekoon Itsehallinnon toiseen tasoon, saamelaisten osallistumisoikeuteen päätöksentekoon, kuuluvat seuraava asiat: 1) Saamelaiskäräjien edustaja Saamelaisinstituutin hallituksessa (Sámi Instituhtan säännöt 3.II ), 2) saamelaiskäräjien edustaja Inarin kunnan kalatalouden kehittämisrahaston johtokunnassa, 3) saamelaiskäräjien edustaja maakunnan yhteistyöryhmässä (MYR, rakennerahasto-ohjelmien kansallisesta hallinnosta annettu laki 17.3 ), 4) saamelaiskäräjien edustajat Saamelaisalueen koulutuskeskuksen hallituksessa (Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annettu asetus 5.2 ), 5) saamelaiskäräjien edustaja Paliskuntien yhdistyksen hallituksessa (poronhoitolaki 20.3 ), 6) saamelaiskäräjät valmistelee maakuntaohjelman saamelaiskulttuuriosion (alueiden kehittämislaki 10.3 ), 7) saamelaiskäräjien edustaja saamelaiskulttuurin tutkintotoimikunnassa, 8) saamelaiskulttuurin edustaja Lapin taidetoimikunnassa (ei perustu lainsäädäntöön), 9) saamelaiskäräjien edustaja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtoryhmässä (sopimus Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta 9.2 kohta), 10) saamelaiskäräjien edustaja evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa (kirkkolaki 20 luku 1.1 ), ja 11) saamelaiskäräjien edustaja evankelis-luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan valtuustossa (kirkkolaki 17 b luku 2.2 ). 81 esim. opetushallituksen päätös , 66/431/

46 Saamelaisten osallistuminen päätöksentekoon on vahvinta Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa ja Saamelaisinstituutissa (Sámi Instituhta). Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa saamelaiskäräjien nimeämät edustajat ovat enemmistönä. Sámi Instituhtan säännöissä on myös taattu, että saamelaisilla on enemmistö hallituksessa. Edellä mainittujen kahdeksan muun elimen kohdalla voi syystä esittää kysymyksen, takaako vain yksi saamelaisten edustaja päättävässä elimessä saamelaisten todellisen osallistumisen päätöksentekoon. Paliskuntien yhdistyksen kohdalla saamelaisten itsehallinnon toteutumista saattaa vähentää myös se, että poronhoidon koko lainsäädäntöperusta ei ota riittävästi huomioon saamelaisten etuja. 3-kohdan osalta saamelaiskárájien asema vahvistuu vuonna 2007, kun saamelaiskäräjät saavat edustajan maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristöön Saamelaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen Itsehallinnon alimpaan tasoon, saamelaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen, kuuluvat luvussa 3.1 mainittujen saamelaiskäräjien yleisen toimivallan (saamelaiskäräjälain 5.1 ) ja viranomaisten neuvotteluvelvollisuuden (saamelaiskäräjälain 9 ) lisäksi seuraavat asiat: 1) Saamelaiskäräjien edustaja metsähallituksen saamelaisalueen yhteistyöryhmissä (ei perustu lainsäädäntöön), 2) Saamelaiskäräjien edustaja metsähallituksen saamelaisalueen kalatalouden neuvottelukunnissa (kalastuslaki 14 a ), 3) saamelaiskäräjien edustaja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) poronhoitajien neuvottelukunnassa 4) saamelaiskäräjien asiantuntijaedustaja Lapin liiton hallituksessa, 5) saamelaiskäräjien edustaja Lapin vesihuoltosuunnittelun yhteistyöryhmässä, 6) saamelaiskäräjien edustaja varajäsenenä Lapin TE-keskuksen neuvottelukunnassa (ei perustu lainsäädäntöön), 7) saamelaiskäräjien edustaja kirjastoapurahalautakunnassa (varajäsen, ei perustu lainsäädäntöön), 8) saamelaiskäräjien edustaja Giellagas-instituutin neuvottelukunnassa, 9) saamelaiskäräjien pysyvä asiantuntija kieliasioiden neuvottelukunnassa, 10) saamelaiskäräjien edustaja kestävän kehityksen toimikunnassa, 11) saamelaiskäräjien edustaja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen neuvottelukunnassa (sopimus Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta 9.1 kohta), 12) saamelaiskäräjien edustaja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtoryhmässä, 13) saamelaiskäräjien edustaja Urho Kekkosen kansallispuiston neuvottelukunnassa, 14) saamelaiskäräjien edustaja Lapin metsäneuvostossa (ei perustu lainsäädäntöön), 15) saamelaiskäräjien edustaja Lapin läänin nuorisoasioiden neuvostossa, 16) saamelaiskäräjien edustaja Lapin liikuntaneuvostossa, 17) saamelaiskäräjien 6 edustajaa saamelaisasiain neuvottelukunnassa (valtioneuvoston päätös 1535/1994), ja 18) saamelaiskäräjien kuuleminen, kun Yleisradio Oy:n hallintoneuvosto antaa eduskunnalle kertomuksen julkisen palvelun toteutumisesta (laki Yleisradio Oy:stä 6.1 :n 4 kohta). 46

47 2-kohdan kuntakohtaisten kalatalouden neuvottelukuntien kohdalla saamelaisten itsehallintoa on vahvistettu säännöksellä, jonka mukaan metsähallitus ja metsäntutkimuslaitos eivät ilman erityistä syytä voi poiketa neuvottelukunnan lausunnosta. Sen lisäksi, että saamelaiskäräjät neuvottelee viranomaisten kanssa ja antaa lausuntoja ja tekee aloitteita saamelaiskäräjälain perusteella ja osallistuu pysyvästi edellä lueteltujen elinten toimintaan, saamelaiskäräjät osallistuu kertaluontoisesti vuosittain monien muidenkin elinten toimintaan edustajiensa kautta. Tällaisia lyhytkestoisia edustuksia saamelaiskäräjillä on vuosittain hieman yli Saamelaisten itsehallinnon ulkoinen ulottuvuus Itsehallinnon ulkoiseen ulottuvuuteen kuuluvat seuraavia asiat: - saamelaiskäräjien edustaja Barentsin euroarktisen neuvoston alkuperäiskansatyöryhmässä, ja - saamelaiskäräjien edustaja FIBLUL:n (Suomen vähänpuhuttujen kielten toimiston) johtokunnassa. Lisäksi Suomen saamelaiskäräjien edustajat osallistuvat säännöllisesti moniin kansainvälisiin toimintoihin, mutta useinkaan saamelaiskäräjät ei toimi tällä alalla itsenäisesti vaan enimmäkseen Suomen hallituksen valtuuskunnassa. Saamelaisille ominaisesti itsehallinnon ulkoiseen ulottuvuuteen kuuluu myös saamelaisten välinen yhteistyö valtionrajojen yli kuten esim. saamelaisten parlamentaarinen neuvosto (SPR). Ulkoiseen ulottuvuuteen kuuluu myös saamelaiskäräjien puheenjohtajien ja saamelaisasioista vastaavien ministereiden yhteistyö, esim. pohjoismaisen saamelaissopimuksen valmistelussa Saamelaisten itsehallinto erityistapauksissa Suomessa on saamelaisten itsehallinnon kannalta vielä muutama erityisjärjestely, joita on vaikea panna edellä käsiteltyihin luokkiin. Ensimmäinen niistä on kolttalaissa määritelty kolttien oma asiainhoito. Kolttalain 42 mukaan koltilla on kyläkokous. Kyläkokousjärjestelmä ei kuitenkaan ole täysin saamelaisten hallussa, kun kyläkokouksissa äänivaltaisia ovat myös kolttien puolisot. Kolttasaamelaisten kyläkokouksen tehtävänä on kolttalain 44.1 :n mukaan 1) käsitellä esityksiä ja lausuntoja kolttasaamelaisten elinkeinoja ja elinoloja koskevista laajoista tai periaatteellisista asioista, 2) valita kolttaneuvosto, ja 3) valita vaalilautakunta kolttasaamelaisten yhteisen luottamusmiehen vaalia varten. Kolttaneuvoston tehtävänä taas on kolttalain 45 :n mukaan valmistella asioita kyläkokoukselle ja toteuttaa kyläkokouksen päätökset. Neuvosto voi myös kyläkokouksen asemesta antaa lausuntoja kiireellisissä asioissa. Erityisesti kolttaneuvoston tehtäväksi on säädetty antaa lausuntoja 1) poro-, metsästys- ja kalakämppähakemuksista, 2) maansaantihakemuksista, 3) kolttasaamelaisten kiinteistöjen luovutusluvista, 4) nautinta-alueiden käytöstä, ja 5) muista sellaisista asioista, jotka suoraan vaikuttavat kolttasaamelaisten oloihin. Kolttasaamelaisten luottamushenkilö valitaan vaaleilla hoitamaan kolttien yhteisiä asioita ja valvomaan kolttasaamelaisten etuja. Kolttalain 56 :ssä on määrätty viranomaisten velvollisuudesta kuulla kolttasaamelaisia. Siinä säädetään: Valtion ja kunnan viranomaisten käsiteltävinä olevissa 44 :n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuissa asioissa viranomaisten on varattava kolttien kyläkokoukselle ja kolttaneuvostoille tilaisuus lausunnon antamiseen. Lausuntopyyntö saadaan lähettää kolttien luottamusmiehelle, jonka tulee kutsua kolttaneuvostot yhteiseen kokoukseen asiaa 47

48 käsittelemään. Mikäli kyläkokous ei ole siirtänyt lausunnon antamista kolttaneuvoston tehtäväksi, tulee luottamusmiehen kutsua myös kyläkokous koolle asiaa käsittelemään. Paliskuntain yhdistykselle ja paikallisille paliskunnille on varattava tilaisuus lausunnon antamiseen sellaisissa porotalouteen liittyvissä asioissa, joilla saattaa olla laajahkoa merkitystä porotalouden harjoittamisen kannalta. Kolttalain 44.1 :n 1 kohdan sisältöä on selvitetty edellä. Kolttalain 57 :ssä on säädetty tämän edelläkuvatun kolttasaamelaisten itsehallintojärjestelmän kustannusten korvaamisesta maatalouden kehittämisrahastosta. Kolttasaamelaisten asiainhoidossa on itsehallinnon kannalta muutama erityispiirre. Sekä kolttasaamelaisten kyläkokouksissa ja kolttien luottamushenkilön vaaleissa kolttasaamelaisten itsehallintoon voivat osallistua myös kolttasaamelaisten puolisot, siis ei-saamelaiset. Muuten kolttasaamelaisten itsehallinto muistuttaa paljolti saamelaisten itsehallintoa Suomessa; se on sidottu tiettyyn alueeseen ja tiettyyn etnisiteettiin. Kolttasaamelaisten asioiden hoitamiseen pääsevät osallistumaan vain Inarin kunnassa asuvat koltat, mutteivät Inarin ulkopuoliset koltat. Tulee kuitenkin huomata, että tämä aluerajaus on kolttasaamelaisten asioiden hoidon kohdalla aivan erilainen kuin saamelaisten itsehallinnon kohdalla Suomessa. Kolttasaamelaisten asiainhoidon sidos etnisiteettiin on kuitenkin löyhä kolttien puolisoiden osallistumisoikeuden johdosta. Kolttasaamelaisten itsehallinnon laajuus eri aloilla näyttää kuitenkin olevan melko lailla kapeampi kuin saamelaisten itsehallinnolla Suomessa. Itsehallinnon syvyyden kannalta kolttasaamelaisten asioiden hoito on järjestetty itsehallinnon alimmalle tasolle. Kolttasaamelaisilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa eikä osallistumisoikeutta päätösentekoon. Vain kolttasaamelaisten vaikutusmahdollisuuksia on vahvistettu kolttien asiainhoidossa. Kolttalain 9 :ssä koltille on vahvistettu tietyt oikeudet luonnonvarojen käyttöön ja maankäyttöoikeuksia alueillaan. YLE:n saamelaisradion (Sámi radio) asema on myös itsehallinnon kannalta mielenkiintoinen. Yleisradio Oy:stä annetun lain 7.2 :n 4 kohdan mukaan Yleisradio Oy:n tehtävänä on tuottaa julkisia palveluja saamenkielellä. Tämän tehtävän toetuttamiseksi Yleisradio Oy:llä on YLE:n saamelaisradio, jota voi pitää itsenäisenä alueradiona Yleisradion sisällä. Saamelaisradion itsenäisyys on kuitenkin aika vähäinen, itsenäisyys koskee enimmäkseen toimituksellisia tehtäviä. YLE:n saamelaisradio toimii niiden kehysehtojen mukaan, mitä Yleisradio Oy sille asettaa. Tämä koskee ainakin raha-asioita ja teknisiä asioita. YLE:n saamelaisradion puutteellinen itsenäisyys on tullut käytännössä ilmi mm. saamelaisradioiden pohjoismaisen yhteistyön kehittämisessä ja saamenkielisten lasten-tv-ohjelmien kohdalla. Näin ollen saamelaiset eivät voi itse päättää asioiden tärkeysjärjestyksestä radio- ja tv-toiminnassa, mutta siitä päättää aika pitkälle Yleisradio Oy. Jostakin syystä saamelaisten itsehallintolainsäädännön valmistelussa kuitenkin todetaan, että tietyillä aloilla kuten julkisessa radiotoiminnassa saamelaisten itsehallinnollinen asema on tyydyttävä. 82 Saamelaiskäräjät on tehnyt saamelaisten kestävän kehityksen ohjelman ja saamelaiskäräjät hyväksyi sen Kesällä 2006 hyväksyttiin puolestaan Suomen kansallinen kestävän kehityksen strategia, jossa viitataan saamelaisten kestävän kehityksen ohjelmaan ja todetaan, että saamelaisten kestävän kehityksen ohjelman suuntaviivat tulee otta huomioon sekä maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategiassa että saamelaisten kotiseutualueen luonnonvarapolitiikassa ja maankäytön suunnittelussa. Saamelaisten kestävän kehityksen ohjelman huomioon- 82 HE 248/

49 ottaminen valtakunnallisessa strategiassa tällä tasolla merkitsee saamelaisten itsehallinnon toteutumista aika pitkälle tällä alalla Saamelaisten itsehallinnon tila Suomessa nyt Saamelaisten itsehallinto toteutuu nykytilanteessa aika laajasti eri aloilla lähinnä saamelaiskäräjälain perusteella. Saamelaisten itsehallinto on kuitenkin yhä useimmilla aloilla alhaisella tasolla, se turvaa vain rajoitetusti saamelaisten vaikutusmahdollisuuksia. Saamelaisten osallistuminen päätöksentekoon toteutuu aika harvoilla aloilla ja saamelaisilla on itsenäinen päätösvalta vain muutamassa asiassa. Huomionarvoista on, että alkuperäiskansoille erityisen tärkeän resurssiulottuvuuden kohdalla saamelaisten itsehallinto toteutuu Suomessa yhä kaikkein alimmalla tasolla. Kun saamelaisten itsehallinto toeutuu nykyään enimmäkseen vain itsehallinnon alimmilla tasoilla, olisi tärkeää selvittää erikseen, millainen todellinen vaikutus näillä päätöksentekoon osallistumisella ja vaikuttamisella päätöksentekoon on. Tällainen selvitys voisi olla suureksi avuksi tuomalla esiin ne alat, joilla saamelaisten itsehallinnon kehittämiseen ylemmille tasoille on suurin tarve. Tähän mennessä asiasta on tehty kuitenkin yksi tutkimus yhdeltä kapelta alalta. Tutkimus koski saamelaisparlamentin ja saamelaiskäräjien näkemysten huomioonottamista saamelaisalueen kaavoituksissa. Sen mukaan saamelaisten vaatimuksia kaavoituksissa otettiin huomioon vain muutamassa tapauksessa, kun kyse oli pienestä muutoksesta kaavaan. Laajempa ja periatteellisesti tärkeitä vaatimuksia ei ole otettu huomioon juuri lainkaan. Tutkimuksen mukaan syynä tähän tilanteeseen ovat toisaalta saamelaiskäräjien vajavaiset (henkilö-) resurssit ja toisaalta eri suunnitteluprosessien epäselvät yhteydet. 83 Kun saamelaisten itsehallintoa koskevat perustuslakisäännös ja saamelaiskäräjälaki säädettiin vuonna 1995, oli tavoitteena, että saamelaisten itsehallintoa edelleen kehitetään erinäisten lainsäädäntö- ja hallintotoimien kautta. Sen kymmenen vuoden aikana, jonka saamelaisten itsehallintosäännös on ollut voimassa, on merkitttävää kehitystä tapahtunut vain viidellä alalla. 1) Vuonna 2000 säädettiin uudessa kirkkolaissa saamelaisten edustajasta evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa ja Oulun hiippakunnan valtuustossa, 2) vuonna 2002 saamelaiskäräjille osoitettiin ensimmäisen kerran valtion talousarviossa rahaa saamenkielisiä sosiaali- ja terveyspalveluita varten, 3) vuonna 2002 säädettiin saamelaiskäräjien tehtäväksi valmistella maakuntaohjelman saamelaiskulttuuriosio, 4) vuonna 2002 perustettiin sopimuksella Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, jossa saamelaiskäräjät on yhtenä osapuolena, ja 5) vuonna 2005 säädettiin Yleiradio Oy:lle velvollisuus kuulla saamelaiskäräjiä julkisesta palvelusta annettavan kertomuksen valmistelussa. 83 Kaisa Raitio: Saamelaiskäräjien huomioiminen kaavoituksessa saamelaisten kotiseutualueella, Suomen ympäristökekskuksen moniste 108, Helsinki

50 6. Itsehallinnon kehittämisen mahdollisuudet Suomessa 6.1. Itsehallinnon kehittämisestä yleisesti Kaksi kansaa yhdessä valtiossa Saamelaisten itsehallinnon kehittämisessä Suomessa lähtökohtana tulee pitää sitä, että Suomessa on kaksi kansaa, joilla on itsemääräämisoikeus kansainvälisen oikeuden säännösten mukaan. Siitä on ainakin kaksi seurausta. Yleisen yhdenvertaisuusperiaatteen pohjalta saamelaisten itsemäärääminen ei voi lähtökohdiltaan olla rajoitetumpi kuin pääväestön itsemäärääminen. 84 Toisaalta tämän kahden kansan itsemääräminen pitää järjestää valtion sisällä rinnakkain sillä lailla, että kummankaan itsemäärääminen ei sorra toisen kansan itsemääräämisoikeutta. Toimivan rinnakkaisen itsemääräämisen toteuttaminen vaatii molempien kansojen puolella toisen ryhmän kunnioittamista sekä molemminpuolista tiedostamista ja ymmärrystä siitä, että toisen ryhmän ihmisja perusoikeudet rajoittavat toisen ryhmän itsemääräämistä. 85 Tämän lähtökohdan huomioonottaminen saattaa tulla ajankohtaiseksi kahdenlaisessa tilanteessa. Ensiksikin saamelaisten itsemääräämisen kehittäminen saa osakseen jonkin verran vastustusta joidenkin viranomaisten taholta siitä huolimatta, että saamelaisten itsehallinto on turvattu Suomen perustuslaissa. Tässä dialogissa on tärkeää tiedostaa hyvin edellä mainittu lähtökohta, ja sitä voidaan käyttää myös hyväksi perusteltaessa itsemääräämisen kehittämistä. Toiseksi tuo lähtökohta tulee pitää mielessä tilanteissa, joissa saamelaisalueen suomalainen väestö kokee saamelaisten itsemääräämisen kaventavan sen omaa itsemääräämistä. Esimerkkinä siitä voidaan esittää sellainen mahdollinen saamelaisten itsemääräämisratkaisu, jossa saamelaiset päättäisivät täysin saamelaisalueen peruskoululaitoksesta tai sosiaali- ja terveyspalveluista (ei vain saamenkielisistä palveluista). Silloin alueen suomalaisen väestön osallistuminen tai vaikuttaminen päätöksenteossa tulisi turvata erityismenettelyllä, jotta heidän itsemääräämisoikeutta ei sorrettaisi. Vielä selvemmin tällaisia ristiriitaisia näkemyksiä eri väestönosien itsemääräämisoikeudesta on odotettavissa ratkaistaessa maiden ja vesien hallinnan itsemääräämiskysymyksiä. Norjan puolella Finnmarkinlain yhteydessä pääväestön edustajat esittivät jonkin verran epäilyjä siitä, että Finnmarkinomaisuuden hallinnossa saamelaisilla olisi kaksoisvaikutusvalta; ensinnäkin lääninvaltuuston (fylkesting) vaalien kautta ja sitten saamelaiskäräjien kautta, kun nämä kaksi elintä valitsevat edustajat Finnmarkinomaisuuden johtokuntaan. Pohjoismaiden nyky-yhteiskunnissa saamelaisten kaksoisvaikuttaminen ei kuitenkaan todellisuudessa voi toteutua, koska saamelaisilla monista syistä ei ole juuri lainkaan todellisia vaikutusmahdollisuuksia valtayhteiskunnan demokraattisten laitosten kautta. Ja muutenkaan saamelaisten kaksoisvaikuttamisen tarkasteluun ei ole tarvetta, ennen kuin saamelaisten itsemääräämisen syvyys kaiken kaikkiaan alkaa olla samalla tasolla kuin pääväestön itsemääräämisen syvyys. 84 Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s

51 Yksi kansa neljässä valtiossa Useimmat ihmisoikeudet ovat yksilöille kuuluvia oikeuksia. Tämä on tilanne esim. KP-sopimuksen 27 artiklassa turvatun vähemmistön jäsenten oikeuden kohdalla harjoittaa omaa kulttuuriaan ja käyttää omaa kieltään. Vain yksittäiset henkilöt (muttei kansa) voivat turvautua tähän oikeuteen esim. valittamalla ihmisoikeuskomiteaan. Itsemääräämisoikeus on kuitenkin turvattu sekä kansainvälisen oikeuden asiakirjoissa että Suomen perustuslaissa kansan eikä kansan yksittäisten jäsenten oikeutena. Näin ollen se on ryhmäoikeus (kollektiivinen oikeus). Saamelaisten kohdalla se merkitsee sitä, että itsemäärääminen on koko saamenkansan oikeus, ei yksittäisten saamelaisten eikä joidenkin saamelaisryhmien oikeus. Saamelaiset ovat yksi kansa, joka asuu neljässä eri valtiossa. Näin ollen itsemääräämisoikeus kuuluu koko saamenkansalle valtakunnanrajoista piittaamatta eikä kunkin valtion saamelaisille erikseen. 86 Se asiaintila, että itsemäärääminen on koko saamenkansan yhteinen tai kollektiivinen oikeus, ei kuitenkaan merkitse sitä, eikö itsemääräämistä voitaisi edistää myös erikseen kunkin maan sisällä missä saamelaisia asuu. Kuten edellä luvussa 2.3 todetaan, itsemäärääminen on pikemminkin prosessi kuin kerran tapahtuva valinta. Tämän perusteella itsemääräämisen kehittäminen aluksi kunkin maan sisällä voidaan nähdä luonnollisena ja välttämättömänä osana koko saamenkansan yhteisen itsemääräämisen kehittämisessä. Itsemääräämisen kehittämisessä kunkin maan sisällä tulee kuitenkin aina pitää mielessä itsehallinnon kollektiivisuus ja että itsehallinto on koko saamenkansan yhteinen oikeus. Muuten on suuri vaara, että saamelaisten itsehallintojärjestelmiä kehitetään kussakin valtiossa sen verran eri suuntiin, että saamelaisten yhteisen itsemääräämisen saavuttaminen eri aloilla vaikeutuu. Itsemääräämisen ominaisuus koko saamenkansan yhteisenä oikeutena saattaa yksittäisten asioiden kohdalla synnyttää ongelmia itsemääräämisen kehittämisessä. Esim. saamelaiskulttuurille tarkoitettujen valtion talousarvion kautta tulevien varojen hallinnan kehittämisessä on kaksi mahdollisuutta: - Siltä kannalta, että itsemääräämisoikeuteen kuuluu kansan oikeus itse päättää asioidensa tärkeysjärjestyksestä, näyttäisi tarkoituksenmukaiselta yrittää panna kaikki saamelaisille tulevat määrärahat yhdeksi puitemäärärahaksi, jonka puitteissa saamelaiset (saamelaiskäräjät) sitten voisivat punnita, paljonko kullekin alalle (kulttuuri, oppimateriaalit, sosiaali- ja terveysala, julkinen hallinto) tästä rahasta annetaan. - Mutta siltä kannalta, että itsemäärääminen on koko saamenkansan yhteinen oikeus, näyttäisi taas tarkoituksenmukaiselta panna saamelaiskulttuurille tarkoitetut rahat kaikissa neljässä valtiossa (tai aluksi ensin kahdessa valtiossa) yhteiseen "kukkaroon", josta sitten näiden maiden saamelaiset yhdessä jakaisivat tuet valtakunnanrajoista piittaamatta. 87 Kun saamelaisten itsehallintoa kehitetään kunkin valtion sisällä, tulisi aina tarkastella sitä, että valitut itsehallintoratkaisut eivät vaikeuta koko saamenkansan yhteisen itsemääräämisen toteuttamista vaan pikemminkin tukevat sitä Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s opetusministeriön suunnittelija Mikko Cortés Téllez ei näe vaikeuksia toteuttaa jälkimmäistä ratkaisua, mutta edellistä mahdollisuutta hän ei kannata, suullinen tieto 88 vrt. Betänkande av det svenska Sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s

52 Itsehallinnon toteuttamisen erilaisia keinoja Luvussa 2.3 on esitelty itsehallinnon erilaisia syvyyksiä, joiden toisessa päässä on itsehallintoelimen täysin itsenäinen päätösvalta ja toisessa päässä itsehallintoelimen jonkinlainen vaikutusmahdollisuus valtayhteiskunnan päätöksenteossa. Itsehallinnon syvyyttä voi kuvata myös näin: Saamelaisilla täydellinen itsemäärääminen Saamelaisten puoli Valtayhteiskunnan kuuleminen Valtayhteiskunnalla vaikutusmahdollisuus saamelaisten päätöksentekoon Neuvottelut Valtayhteiskunnalla veto-oikeus Saamelaisten edustajat enemmistönä Kummankin puolen osallistuminen päätöksentekoon Saamelaisten edustajat vähemmistönä Saamelaisilla veto-oikeus Neuvottelut Saamelaisilla vaikutusmahdollisuus valtayhteiskunnan päätöksiin Saamelaiskäräjien kuuleminen ja lausunnot Valtayhteiskunnan puoli Saamelaiset eivät pääse vaikuttamaan valtayhteiskunnan päätöksiin (valtayhteiskunnan täydellinen itsemäärääminen) Saamelaisten itsehallintoa kehitettäessä tulisi kullakin alalla pitää pitkän aikavälin tavoitteena aina saamelaisten täyttä itsemääräämistä niin pitkälle kuin se itsemääräämisoikeuden sisällön kannalta 52

53 on oikeutettua. Tietyillä aloilla sen saavuttaminen on varsin helppoa, kuten esimerkiksi saamelaiskulttuurille tarkoitettujen rahojen jakamisessa. Toisilla aloilla tämän päämäärän saavuttaminen on taas varsin vaikeaa ja vie luultavasti pitkän ajan, ehkä monia sukupolvia. Näin saattaa olla esim. maankäyttöä koskevan itsehallinnon kohdalla. Tämän päämäärän saavuttamiseen vaikuttavat monenlaiset asiat. Maankäytön alalla poliittiset etunäkökohdat valtayhteiskunnan puolella vaikeuttavat asian ratkaisua, mutta toisaalta kansainvälisen oikeuden kehitys alkuperäiskansaoikeuksissa taas vaikuttaa positiivisesti. Joillakin aloilla tavoitteen saavuttamista saattaa haitata saamelaisten henkilöresurssien heikko saatavuus itsehallinnon toetuttamiseksi. Täytyy kuitenkin huomata, että kaikilla aloilla saamelaisten täyttä itsemääräämistä tai itsenäistä päätösvaltaa ei ole mahdollista lainkaan saavuttaa, koska saamelaisten kotiseutualueella asuu myös valtaväestöön kuuluvia ihmisiä, joilla on valtaväestönä myös oikeus itsemääräämiseen. Saamelaisalueella asuvaan valtaväestöön kuuluvilla ihmisillä ei ole kuitenkaan erikseen ihmisryhmänä oikeutta itsemääräämiseen, mutta tämä oikeus kuuluu valtaväestölle koko maan laajuisesti. 89 Tämä ongelma saattaa ensimmäisenä syntyä saamelaisten itsemääräämisen resurssiulottuvuuden kohdalla, kuten maiden, vesien ja luonnonvarojen hallinnassa ja erityisesti maankäytön suunnittelussa. Edellä mainituissa tilanteissa tämän kahden kansan itsemäärääminen voidaan ratkaista joustavasti niin, että kummankin kansan itsemääräämisen syvyys määritellään siltä pohjalta, miten iso merkitys asialla on kummallekin kansalle. Esim. mitä tärkeämpi asia on saamelaisille, sitä suurempi vaikutusmahdollisuus saamelaisilla tulee olla siinä asiassa, toisessa ääripäässä täysi päätösvalta pääväestöä huomioonottamatta, ja toisessa päässä pääväestön päätösvalta, jossa saamelaisille annetaan vain tieto päätöksistä. Ja niin myös toisin päin; mitä tärkeämpi asia on valtaväestölle, sitä suurempi vaikutusmahdollisuus sillä tulee olla asiassa. 90 Määriteltäessä sitä, miten suuri itsemääräämisvalta kummallakin kansalla tulee olla tietyssä asiassa, pitää ottaa huomioon itsemääräämisoikeuden keskeiset tavoitteet ja erityisesti itsemääräämisen eräs keskeinen ominaisuus, joka ilmenee mm. KP-sopimuksen 1 artiklan 2 kohdan viimeisessä lauseessa: Missään tapauksessa ei kansalta saa riistää sen omia elinehtoja. Kun tätä kansainvälisen oikeuden säännöstä tarkastellaan vielä yhdessä KP-sopimuksen 27 artiklan vähemmistöyksilöiden kulttuurin harjoittamisen suojelun kanssa ja Suomen perustuslain 17.3 :n saamelaiskulttuurin suojelemisen kanssa, on selvää, että nämä säännökset hyvin harvoin jos koskaan ohjaavat käytännön itsemääräämisratkaisun valtaväestön hyväksi. Luultavasti tästä syystä Ruotsin saamelaiskäräjien itsemääräämisselvityksessä todetaan, että saamelaisten itsenäinen päätösvalta tulee vahvistaa asioissa, jotka koskevat saamelaisten perinteisiä maita, vesiä ja luonnnonvaroja sekä perinteisiä saamelaiselinkeinoja. 91 Selvitysmiehen näkemyksen mukaan asiaa pitäisi kuitenkin tarkastella tarkemmin silloin kun saamelaisten itsehallintoa näillä aloilla käytännössä edistetään. Tässä yhteydessä tulee erityisesti huolehtia saamelaisten ja pääväestön sosiaalisten suhteiden kehittämisestä. 92 Joka alan kohdalla on syytä erikseen arvioida, miten syvään itsemääräämiseen tällä alalla on tarkoituksenmukaista alkuvaiheessa pyrkiä. Myös yksittäisten alojen sisällä saattaa olla tarvetta 89 kts. luku Mattias Åhren, The Saami Convention, s. 11, (ei julkaistu), ja Betänkande av det svenska Sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s.11, vrt. myös saamelaissopimusehdotuksen artiklat 91 Betänkande av det svenska Sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna vrt. luvussa 2.3 alaviite 23 53

54 syvyydeltään erilaisiin itsehallintoratkaisuihin. Esim. opetusalalla saamelaisilla voisi olla itsenäinen päätösvalta joissakin opetusasioissa ja muissa opetusasioissa saamelaiset vain osallituisivat päätöksentekoon tai muuten pääsisivät vaikuttamaan päätöksiin. Kuten perustuslain :n lainvalmistelusta ja saamelaiskäräjälain 1 :stä käy ilmi, 93 saamelaiskäräjät on luonnollisin itsehallintoelin. Tämä ilmenee myös saamelaissopimusehdotuksen 14 artiklasta. Onhan saamelaiskäräjien tärkeimpänä tehtävänä suunnitella ja toteuttaa Suomen perustuslaissa saamelaisille alkuperäiskansana turvattua kulttuuriitsehallintoa, ja saamelaiskäräjät edustaa Suomen saamelaisia kansanvaltaisena elimenä. Näin ollen tulevat itsehallintotoimet on luonnollisinta ja tarkoituksenmukaisinta antaa juuri saamelaiskäräjien tehtäväksi. Se, miten itsehallintotoiminnot saamelaiskäräjien sisällä järjestetään, on saamelaiskäräjien omissa käsissä. Kaikkien asioiden ei tarvitse olla saamelaiskäräjien yleiskokouksen hallussa, aika monista asioista voivat päättää saamelaiskäräjien hallitus, muut toimielimet, virastot tai yksittäiset viranhaltijat kuten muuallakin yhteiskunnassa. Tässä selvityksessä tähän asiaan ei oteta tämän enempää kantaa, siitä päättäminen jääköön saamelaiskäräjille. Missään tapauksessa valtayhteisö ei voi siitä päättää, se olisi täysin itsemääräämisperiaatteen vastaista. Saamelaiskäräjät ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla itsehallintoelimenä kaikissa asioissa. Saamelaisten itsehallinnosta saattaa huolehtia joissakin asioissa myös muu saamelaiselin tai toimija kuin saamelaiskäräjät (kuten valtayhteiskunnassakin). Kun saamelaisten itsehallintoa tarkastellaan kansallisena asiana (eikä koko saamenkansan laajuudessa), tällaisena itsehallintotoimijana voisivat alussa olla hyvin vakiintuneet saamelaislaitokset kuten esim. Saamelaisalueen koulutuskeskus, Siida Saamelaismuseo, Sámi Duodji ry. tai Sámi Soster ry. Saamelaisten itsehallintoa varten on myös mahdollista perustaa aivan uusi elin kuten esim. Norjan puolella on menetelty Finnmarkinlain yhteydessä. Myös Suomen puolella on saamelaisten maankäyttöoikeuksien yhteydessä keskusteltu uuden hallintoelimen perustamisesta. Tällainen uusi hallintoelin parantaisi yleisesti saamelaista itsehallintoa vahvistamalla saamelaisten osallistumista. Mutta samalla tällaisen elimen perustaminen saattaa heikentää saamelaiskäräjien asemaa itsehallintoelimenä, vaikka uudistuksen yhteydessä ei muutettaisikaan saamelaiskäräjien toimivaltaa. Uuden, puolittain saamelaisen elimen perustaminen saattaa käytännössä muuten laimentaa saamelaiskäräjien asemaa, kun sen jälkeen saamelaiskäräjät ei olisi enää ainoa elin, joka voi esittää saamelaisten näkemyksiä ja etunäkökohtia saamelaisten maankäyttöasioissa. Mutta jos saamelaisten itsehallintoa tarkastellaan koko saamenkansan asiana, kuten oikein onkin, 94 pyrkimyksenä tulisi luonnollisesti olla itsehallintotoimintojen antaminen elimille tai toimijoille, jotka edustavat koko saamenkansaa. Niin kauan kuin saamelaisilla ei ole yhteistä parlamenttia, yhteisiä saamelaiskäräjiä, luonnollisin itsehallintoelin näissä puitteissa on Saamelaisten parlamentaarinen neuvosto ja sen alaiset elimet (esim. kielilautakunta tai mahdollinen opetusalan elin). Myös muut pohjoismaalaiset julkiset laitokset voivat toimia itsehallintoelimenä muutamissa asioissa (esim. Sámi Instituhtta/saamelaisinstituutti ja Sámi Allaskuvla/saamelainen korkeakoulu). Lisäksi itsehallintotoimintoja voidaan määrätä myös saamelaisten yhteisille yksityissektorin elimille tai toimijoille. Parhaana esimerkkinä tästä voisi olla Sámi Dáiddarráññi (saamelainen taideneuvosto), jolle Norjan saamelaiskäräjät on jo erikseen sopimuksen nojalla antanut osan vallasta saamelaiskulttuurin rahojen jakamisessa. Mahdollisessa päätösvallan siirtämisessä eri kysymys on se, millaista päätösvaltaa ja miltä elimeltä sitä tulee siirtää saamelaisten itsehallinnolle. Suomen perustuslain :n valmistelupapereissa todetaan, että hallitusmuodon muutoksella tehdään mahdolliseksi se, että saamelaisten kulttuuri- 93 kts. luku kts. luku

55 itsehallintoon kuuluvia asioita otetaan kuntien tai valtion hallintoa koskevaan lainsäädäntöön saamelaisten kotiseutualueella tai että näitä tehtäviä siirretään kuntien tai valtion hallinnosta erityiselle saamelaishallinnolle. 95 Saamelaisten itsehallintoa kehitettäessä tulee olla valmiutta tarkastella sekä kunnallis- että valtionhallintoa. Kussakin tilanteessa tulee harkita, millaista tarvetta saamelaisten itsehallinnon vahvistamiselle on, siis miten se vaikuttaa saamelaisten selviytymiseen erillisenä kansana ja saamelaisten toimeentulon turvaamiseen. 96 Itse asiassa kysymys on sen puntaroinnista, miten hyvin kunnallis- tai valtionhallinto pystyvät käytännössä kullakin alalla turvaamaan saamelaisten edut. Jos jollakin alalla on nähtävissä, että saamelaisten näkökohdat otetaan hyvin huomioon nykyisillä itsehallintojärjestelyillä, kyseisellä alalla ei ole isompaa tarvetta edistää saamelaisten itsehallintoa. Jos sen sijaan jollakin alalla saamelaisten edut eivät tule riittävästi huomioonotetutksi nykyisillä hallintojärjestelyillä, on aihetta vahvistaa saamelaisten itsehallintoa kyseisellä alalla. Tällainen tilanne saattaa olla jo nyt nähtävissä maankäytönsuunnitelussa. 97 Maankäytönsuunnitelusta voidaan todeta, että saamelaisten itsehallinnon kehittämisen kannalta on varsin pitkälle kysymys siitä, miten hyvin maankäytönsuunnittelun nykyiset viranomaiset (saamelaisalueen kunnat ja läänin ympäristökeskus) pystyvät suunnittelussa turvaamaan saamelaisten edut. Jos saamelaisten itsehallinnon nykyinen taso (vaikutusmahdollisuus päätöksentekoon) on käytännössä tulevaisuudessa riittävä (tai tulee riittäväksi) saamelaisten etujen huomioonottamisen kannalta, saamelaisten itsehallinnon kehittämiseen tällä alalla ei ole isompaa tarvetta. Nykytilanteessa se ei kuitenkaan näytä riittävältä, yhtenä suurena syynä tähän on saamelaiskäräjien puutteelliset (henkilö-) resurssit. Tämä periaate pätee tietenkin soveltuvin osin yhteiskunnan muillakin aloilla. Tässä selvityksessä ei ole mahdollisuutta tarkastella tarkemmin, millä aloilla tältä kannalta olisi eniten tarvetta saamelaisten itsehallinnon kehittämiseen. Saamelaiskäräjien tulisi selvittää tai muuten (esim. itsehallinnon kehittämissuunnitelman yhteydessä) tutkia erikseen itsehallintotoimiensa tuloksia tai tehokkuutta ja siltä pohjalta sitten korostaa tiettyjen alojen itsehallinnon kehittämistä Itsehallinnon käytännön kehittäminen Kehittämissuunnitelma Tämän selvityksen valmistumisen jälkeen saamelaiskäräjien tulisi ottaa osin tämän selvityksen pohjalta kantaa siihen, miten se aikoo ryhtyä kehittämään saamelaisten itsehallintoa Suomessa. Pitäisi päättää siitä, millaisin eri työmenetelmin itsehallintoa kehitetään, ja mitkä ovat työn päämäärät lähitulevaisuudessa ja pitkällä tähtäimellä. Tärkeäna osana näissä saamelaiskäräjien kannanotoissa olisi siitä päättäminen, missä järjestyksessä itsehallintoa kehitetään, mitä aloja alussa painotetaan ja paljonko korostetaan itsehallinnon yleistä kehittämistä. Itsehallinnon yleinen kehittäminen sisältäisi toimia, jotka eivät koske mitään tiettyä alaa tai itsemääräämisen ulottuvuutta, mutta pikemminkin saamelaisten itsehallintoaseman yleistä parantamista ja esim. saamelaiskäräjien julkisen aseman ja itsehallintoaseman vahvistamista. Saamelaiskäräjien kannanotot saamelaisten itsehallinnon kehittämisestä lienee sopivinta saattaa itsehallinnon kehittämissuunnitelman muotoon, jonka saamelaiskäräjien täysistunto lopullisesti 95 HE 248/ vrt. KP-sopimuksen 1.2 ja 27 artikla 97 vrt. luvussa alaviite vrt. luku

56 hyväksyisi. Kehittämissuunnitelman laatimisessa kannattaisi käyttää hyväksi niitä kokemuksia, joita saamelaiskäräjillä on muiden vastaavien asiapapereiden valmistelusta, esim. kestävän kehityksen ohjelman laatimisesta. Ehdotuksia kehittämissuunnitelman tarkemmaksi sisällöksi ja niistä asioista, joita kehittämissuunnitelmassa tulisi käsitellä, esitellään myöhemmin tässä ja jälkimmäisessä luvussa. Kehittämissuunnitelman hyväksymisen jälkeen saamelaiskäräjien hallitus ja eri toimielimet alkaisivat sitten toimia kehittämissuunnitelman viitoituksen mukaan. Vasta tässä työvaiheessa saamelaiskäräjillä syntyisi konkreettisia esityksiä itsehallinnon kehittämistoimiksi kullakin alalla. Hyvin usein ennen konkreettisten esitysten tekoa voi olla tarvetta neuvotella valtion tai kunnan asiaankuuluvien viranomaisten kanssa. Itsehallintoa edistävät konkreettiset kehittämistoimet voivat olla melko monenlaisia; ne voivat sisältää lainsäädännön muutoksia, hallinnollisia muutoksia, valtion talousarvioon kohdistuvia toimia ja/tai erilaisten yhteistyömenetelmien laatimista esim. neuvottelujen ja sopimusten kautta. Sekä itsehallinnon kehittämissuunnitelman että itsehallinnon konkreettisten kehittämistoimenpiteiden valmistelussa kannattaa käyttää hyväksi (tämän selvityksen lisäksi) ainakin saamelaissopimusehdotuksen selvityksiä ja artiklaesityksiä, sekä ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ja alkuperäiskansajulistusehdotuksen säännöksiä. Myös nk. Nuukin julistuksen suosituksista saattaa olla paljon hyötyä tulevissa kehittämistehtävissä, sillä koskevathan ne nimeonmaan alkuperäiskansojen itsemääräämistä. Jos saamelaiskäräjät päättää aloittaa itsehallinnon kehittämissuunnitelman laatimisen, se ei suinkaan saa merkitä itsehallinnon kehittämistoimien pysähtymistä kehittämissuunnitelman laatimisen ajaksi. Saamelaiskäräjien tulee jatkaa saamelaisten itsehallinnon kehittämistä yhtämittaa koko ajan. Erityisesti tämä koskee toimialoja, joilla Suomessa ollaan muuten valmistelemassa sellaisia suurehkoja muutoksia, jotka saatavat koskea saamelaisten itsemääräämistä. Suomen hallinnon jotkin muutosaikeet voivat toteutuessaan heikentää saamelaisten itsehallintoa tai sen kehittämismahdollisuuksia. Samalla ne kuitenkin usein luovat hyviä mahdollisuuksia saamelaisten itsehallinnon kehittämiseen. Yhtenä esimerkkinä siitä voi mainita nyt ajankohtaisen kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeen, jonka yhteydessä saamelaiskäräjät onkin yrittänyt varsin lujasti toimia saamelaisten itsehallinnon vahvistamisen puolesta. Itsehallinnon kehittämissuunnitelmaa tulisi myös päivittää ja uudistaa aina silloin tällöin tarpeen mukaan samoin kuin saamelaisten kestävän kehittämisen ohjelmankin kohdalla on menetelty. Itsehallinnon kehittämissuunnitelmassasa tulisi ja voisi ottaa kantaa ainakin tässä alapuolella mainittuihin asioihin. Jos saamelaiskäräjät ei kuitenkaan laadi tällaista kehittämissuunnitelmaa, saamelaiskäräjien tulisi muuten ottaa kantaa allamainittuihin asioihin. 1. Neuvottelut ja sopimus Suomen keskusviranomaisten kanssa saamelaisten itsehallinnon kehittämisestä. Saamelaiskäräjien tulisi arvioida, onko Suomessa tarvetta ja hyödyllistä neuvotella Suomen hallituksen kanssa erikseen sopimus saamelaisten itsehallinnon kehittämisestä suunnilleen samoin kuin Norjan saamelaiskäräjät on tehnyt Norjan hallituksen kanssa. 99 Suomessa tällaiseen sopimukseen ei ole aivan yhtä suurta tarvetta kuin Norjassa siitä syystä, että Suomessa saamelaisten itsehallinnon asema on peruslakisäännöksen johdosta paljon vahvempi kuin Norjassa. Siitä huolimatta tällaisesta sopimuksesta voisi olla hyötyä, kun saamelaiskäräjät alkaa kehittää saamelaisten itsehallintoa eri hallinnonaloilla ja esim. neuvoteltaessa kehittämisestä eri ministeriöiden kanssa. Toisaalta heikko neuvottelutulos ja sopimus saattaa myös rajoittaa saamelaisten itsehallinnon kehit- 99 kts. luku

57 tämistä, jos sopimus sitoo saamelaiskäräjien kädet vain tietyntasoisten itsehallintoratkaisujen kehittämiseen. Näissä neuvotteluissa tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten itsehallintotoimien lisäämisen yhteydessä saamelaiskäräjille varmistetaan riittävästi resursseja eri toimialoilla. Hallituksen ja saamelaiskäräjien välisten neuvottelujen mahdollinen aloittaminen ei voi kuitenkan merkitä sitä, ettei saamelaisten itsehallintoa voitaisi edistää neuvottelujen aikana yksittäisillä toimialoilla perustuslakisäännöksen pohjalta. Samantapaisen neuvottelu- ja sopimusmenettelyn tarvetta voidaan puntaroida myös muiden keskusviranomaisten kohdalla sekä mahdollisesti jopa alue- ja paikallisviranomaisten kohdalla (mm. kuntien). Sen lisäksi, että saamelaiskäräjät voi neuvotella Suomen hallituksen kanssa tarkoituksenaan saavuttaa sopimus saamelaisten itsehallinnon kehittämisestä, saamelaiskäräjien ja hallituksen välille pitäisi aikaansaada pysyvä ja säännöllinen neuvottelujärjestelmä. Näissä neuvotteluissa käsiteltäisiin itsehallinnon esteitä ja niiden poistamista sekä saamelaisten itsehallinnon kehittämistä yleisesti kuten Nuukin julkilausuma ja suositukset alkuperäiskansojen autonomiasta ja itsehallinnosta toteavat kohdassa 16, 100 ja kuten Norjan saamelaiskäräjät ja hallitus ovat sopineet Neuvottelut ja sopimus saamelaiskäräjien kesken. Kuten luvussa ilmenee, saamelaisten itsemääräämisoikeus kuuluu koko saamenkansalle ja siltä kannalta itsehallintoratkaisuja tulisi edistää mieluummin siihen suuntaan, että ne tukevat mahdollisuuksia edistää itsemääräämistä koko saamenkansaa koskien. Saamelaisten itsehallinnon kehittäminen on nyt keskeisenä toimena sekä Suomen, Norjan että Ruotsin saamelaiskäräjillä. Tämä tapahtuu kuitenkin aikalailla erikseen kussakin valtiossa, ja siksi on olemassa vaara, että näissä maissa valitut itsehallintoratkaisut eivät aina tue edellä mainittua pyrkimystä koko saamenkansan itsemääräämiseen. Saamelaisten parlamentaarinen neuvosto luonnollisesti koordinoi saamelaisten itsemääräämisen kehittämistä näissä kolmessa valtiossa. Siitä huolimatta on tarve arvioida, pystyykö SPR nykyresursseilla riittävän tehokkaasti koordinoimaan tätä toimintaa ja onko tarvetta saamelaiskäräjien väliseen sopimukseen samaan tapaan kuin SPR:n perustamisen ja Saamen kielilautakunnan perustamisen yhteydessä tehtiin. 3. Saamelaisten ja saamelaiskäräjien itsehallintoaseman vahvistaminen yleisesti. Kehittämissuunnitelmassa Saamelaiskäräjien tulisi valita, millaisin ratkaisuin saamelaisten (ja saamelaiskäräjien) itsehallintoasemaa yritetään kehittää. Toisaalta kehittämissuunnitelmassa pitäisi pystyä jo ainakin jossain määrin suunnittelemaan, miten paljon painoa tulevaisuudessa pannaan saamelaisten itsehallintoaseman yleiseen vahvistamiseen ja paljonko painotetaan itsehallinnon kehittämistä eri toimialoilla. Saamelaisten itsehallintoaseman yleisessä lujittamisessa tärkeimpänä välineenä on varmasti saamelaiskäräjien toimintaresurssien lisääminen sekä rahallisesti ja sitä kautta myös henkilöresurssien osalta. Toimintaresurssien merkitystä on myös eduskunta korostanut saamelaisten kulttuuri-itsehallintolainsäädännön yhteydessä. 102 Lisäksi monet kansainvälisen oikeuden asiakirjat korostavat tätä puolta itsemääräämisessä, kuten luvussa on selostettu YK:n asiak. e/cn.4/1992/ kts. luku Eduskunnan vastaus HE 248/1994 vp 103 kts. myös Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s. 42 ja 61, saamelaiskäräjälaki 2, ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 6.1 c artikla, Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalaisnorjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos,. s

58 Todellista itsemääräämisoikeutta ei ole mahdollista toteuttaa ilman taloudellista itsenäisyyttä. Valtiolla on velvollisuus estää se, että resurssipula tekee mahdottomaksi saamelaisten itsemääräämisen toteuttamisen. Itsehallinto on mahdollista rahoittaa myös siten, että saamelaiset saavat takaisin luonnonvarat perinteisillä saamelaisalueilla. Saamelaisten itsemääräämisoikeus voidaan rahoittaa jopa saamelaisten verotusoikeuden kautta. Erityisen tehokas voisi olla luonnonvarojen verottaminen (esim. metsäverotus) saamelaisalueella, mutta myös tuloverotusta, valmisteveroa ja autotulleja voitaisiin käyttää. Saamelaisten itsemääräämisen rahoittamisen valtion kautta voi nähdä myös korvauksena vanhoista vääryyksistä. 104 Kansainvälisen oikeuden mukaan alkuperäiskansojen verotusoikeus ei kuitenkaan mahda vielä kuulua itsemääräämisoikeuden sisältöön. Sen sijaan kansainvälisen oikeuden mukaan on valtion velvollisuus taata riittävät resurssit alkuperäiskansojen itsemääräämisen toteuttamiseen. 105 Tässä yhteydessä tulisi lisäksi selvitellä, pitäisikö saamelaiskäräjälain viranomaisten neuvotteluvelvollisuutta koskevia säännöksiä uudistaa, jotta ne vastaisivat paremmin ILO:n alkuperäiskansasopimuksen vaatimuksia tällaisten neuvottelujen menettelytavoista. Myös Norjan saamelaiskäräjien ja hallituksen välisessä sopimuksessa ja saamelaissopimusehdotuksessa on asioita, joiden kirjoittaminen saamelaiskäräjälakiin voisi vahvistaa saamelaiskäräjien itsehallintoasemaa. Saamelaiskäräjien itsehallintoasemaa lujittaisi myös saamelaiskäräjien suurempi taloudellinen valta päättää siitä, paljonko saamelaiskäräjille myönnetyistä varoista käytetään mihinkin tarkoitukseen (vrt Norjan saamelaiskäräjien taloudellinen asema luvussa 5.2). Silloin saamelaiskäräjät pääsisi päättämään saamelaisyhteiskunnan kehityksen tärkeysjärjestyksestä itsemääräämisperiaatteen mukaisesti. Saamelaiskäräjien toimintarahojen, kulttuuriin ja saamelaisyhdistyksille tarkoitettujen rahojen, oppimateriaalirahojen sekä sosiaali- ja terveysrahojen yhdistämisessä yhdeksi puitemäärärahaksi on tietenkin ongelmia. Siinähän on aina vaara tai ainakin pelko siitä, että jokin toimiala jää häviölle tällaisessa järjestelmässä. Silti tämänkin ongelman ratkaisemiseksi on löydettävissä käytännön ratkaisuja nk. status quo periaatteen pohjalta. Saamelaisten itsemääräämisaseman kannalta on merkitystä myös sillä, voiko valtayhteiskunnan elin muuttaa saamelaisten itsehallintoelimen, saamelaiskäräjien, päätöksiä valituksen kautta. 106 Saamelaiskäräjien tulisi selvittää kehittämissuunnitelma yhteydessä, onko tämän takia tarvetta muuttaa saamelaiskäräjälain 41 :ää tai 40.3 :ää. Saamelaiskäräjien ja Suomen eduskunnan välisillä suhteilla ja tiedonkululla on suuri merkitys saamelaisten itsehallintoasemalle. Eduskunnan ja saamelaiskäräjien suhdetta tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti ja arvioida eri vaihtoehtoja tietojenvaihdon parantamiseksi. Saamelaisten itsemääräämistä koskevan lainsäädännön valmistelun yhteydessä oli vahvasti esillä saamelaiskäräjien aloiteoikeus eduskunnassa. 107 Aloiteoikeuteen voisi kuulua raha-aloitteiden ja/tai lakialoitteiden teko-oikeus. Nykyisin vain kansanedustajilla on aloiteoikeus, mutta käytännössä eduskunta-aloitteita hyväksytään harvoin eduskunnassa, mikä myös tulisi ottaa huomioon tarkasteltaessa asiaa saamelaiskäräjien kannalta Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s. 12 ja SOU 2002:77 s Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s , 61 ja kts. myös Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s

59 Saamelaisten ja eduskunnan suhdetta parantaisi myös saamelaisten kansanedustaja. Tämä ajatus on silloin tällöin noussut esille keskusteluissa saamelaisyhteisössä, mutta koskaan se ei ole saanut laajaa kannatusta. Muualla maailmassa alkuperäiskansojen valtiopäiväedustus on yleensä toteutettu alueellisesti ilman, että sillä olisi nimenomaista yhteyttä etnisyyteen (esim. Kalaallit Nunaat/inuitien edustus Tanskan valtiopäivillä). Sen sijaan Uudessa Seelannissa maorikansan edustus valtiopäivillä on järjestetty etniseltä pohjalta. 109 Lisäksi saamelaisten itsehallintoaseman yleisessä lujittamisessa voidaan mainita mahdollisiksi seuraavat asiat, joiden merkitystä kehittämissuunnitelmassasa tulisi selvittää: - saamelaisten suoran demokratian vahvistaminen mahdollistamalla saamelaisten kansanäänestyksen järjestäminen, - saamelaisten edustus valtakunnallisissa elimissä (muissa kuin eduskunnassa) ja alueellisissa elimissä (läänin taso) ja mahdollisesti myös kuntatasolla tiedonkulun parantamiseksi, - saamelaisasioiden varteenottamisen lujittaminen hallituksen tasolla esim. saamelaisasioiden valtiosihteerin viran kautta, valtioneuvoston hallintosäännön muuttaminen siten, että ministeriön tulee tietynlaisten asioiden valmistelussa kuulla saamelaiskäräjiä, Suomen perustuslain muutostarve saamelaisten itsehallinnon laajentamiseksi saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolellekin tietyissä asioissa, - saamelaiskäräjien lainsäädäntövalta (saamelaiskäräjäasetukset). 112 Kehittämissuunnitelmassa tulisi tarkastella erityisesti myös koltta- ja inarinsaamelaisten yleisen itsehallintoaseman vahvistamista. 4. Itsehallinnon kehittäminen eri aloilla. Kehittämissuunnitelmassa tulisi tarkastella kaikkia itsemääräämisoikeuteen kuuluvia aloja erikseen siltä kannalta, minkä kohdalla saamelaisten itsehallinnon kehittämiseen on suurin tarve ja parhaat mahdollisuudet. Tarpeen arviointi lähtee tietenkin ensisijaisesti saamenkansan tarpeista ja toisaalta siitä, miten saamelaisten itsehallinto nykyisin hallintojärjestelyin toimii. Itsemääräämisen kehittämisen mahdollisuuksien arviointiin kullakin alalla vaikuttavat monet asiat. Yhtenä reunaehtona mahdollisuudelle kehittää itsehallintoa tietyllä alalla on saamelaisyhteisön valmius siihen. Toisin sanoen kysymys on siitä, onko itsemääräämiseen kyseisellä alalla saatavissa riittävästi raha- ja henkilöresursseja. Kysymys saattaa olla myös saamelaisyhteisön hallinnollisesta valmiudesta kyseisellä toimialalla. Itsehallintoa kannattaa alussa vahvistaa aloilla, joilla saamelaisilla on jo hallinnollista kokemusta ja vahvaa asiantuntemusta. Kehittämissuunnitelman tässä osassa itsehallinnon kehittämispyrkimykset pantaisiin tietunlaiseen tärkeysjärjestykseen. Kaikkien toimialojen kohdalla tulisi myös selvittää, millainen itsemääräämisen syvyys kyseisellä alalla pyritään alkuvaiheessa saavuttamaan ja mikä on pitemmän aikavälin tavoite. Kehittämissuunnitelmassa voidaan (muttei välttämättä tarvitse) myös tarkastella kunkin alan kohdalla itsehallinnon kehittämistapaa tai toisin sanoin sitä, millaisia muutoksia itsehallinnon toteuttaminen vaatii yhteiskuntarakenteessa. Esim. siinä jouduttaisiin selvittämään muutostarvetta lainsää- 109 HE 248/ vrt. Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s vrt. Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s vrt. Saamelaistyöryhmän mietintö: Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto, Helsinki 1994, s. 60 ja Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s.93 ja alaviite

60 dännössä ja hallinnollisessa toimivallassa sekä tarvetta hallinnollisten resurssien siirtämiselle valtayhteiskunnalta saamelaisyhteisölle (saamelaiskäräjille). Hallinnollisten resurssien siirtämisessä tulee kiinnittää huomiota sekä raha- ja henkilöresursseihin. Joissakin tilanteissa saattaa tulla kysymykseen myös joidenkin virkojen ja toimien siirtäminen valtayhteiskunnan hallinnosta saamelaiskäräjille siten, että näissä viroissa tai toimissa olevat henkilöt siirtyvät saamelaiskäräjien työntekijöiksi. Itsehallinnon kehittämistavoista päättäminen voi olla kuitenkin sopivampaa jättää myöhemmäksi, itsehallinnon konkreettisten kehittämistoimenpiteiden yhteyteen. Saamelaisten itsehallinnon henkilöresurssien vahvistamiseen tulee kehittämissuunnitelmassa kiinnittää erityistä huomiota, koska sillä voi monella alalla olla keskeinen merkitys sille, voidaanko saamelaisten itsehallintoa edistää kyseisellä toimialalla. Monilta aloilta yhteiskunnassamme puuttuu sellaisia koulutettuja ihmisiä, joita saamelaisten itsehallinnon lujittaminen tarvitsisi. Kehittämissuunnitelmassa tulisi selvittää, millä aloilla saamelaisyhteisön osaamisen vahvistamiseen (capacity building) on suurin tarve. Selvityksen jälkeen tulisi sitten kehitellä erilaisia toimia osaamisen vahvistamiseksi. Tällainen osaamisen vahvistaminen ei suinkaan voi tapahtua nopeasti, mutta se on välttämätön saamelaisten itsehallinnon kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Osassa osaamisen vahvistamista voi olla kysymys koulutettujen saamelaisnuorten rekrytoinnista tai saamisesta saamelaisyhteisön palvelukseen, osittain koulutusjärjestelmiä kehittämällä ja osittain osaamista voitaisiin vahvistaa lyhytaikaisilla projekteilla joko Suomen saamelaisalueella tai koko Saamenmaassa. Saamelaisten itsehallinnon kehittämistä ei tule muutenkaan nähdä erillisenä asiana vaan osana saamelaisyhteisön kokonaisuutta. Se liittyy moniin yhteiskunta-aloihin, joista koulutuspolitiikka on vain yksi esimerkki. Vaikka saamelaiskäräjät onkin kaikkein keskeisin toimija saamelaisten itsehallinnon kehittämisessä, tämä työ vaatii tuekseen saamelaisyhteisön muitakin toimijoita ja laitoksia sekä niiden toiminnan kehittämisen Itsehallinnon konkreettiset kehittämistoimet Itsehallinnon kehittämissuunnitelman hyväksymisen jälkeen ja osittain jo ennen sitä saamelaiskäräjien tulisi aloittaa itsehallinnon konkreettisia kehittämistoimia eri aloilla. Näissä toimenpiteissä tulisi tietenkin ottaa huomioon kehittämissuunnitelma mutta sen lisäksi monia muitakin asioita. Jo tähän asti saamelaiskäräjät on tehnyt monia ehdotuksia saamelaisten itsehallinnon kehittämisestä. Saamelaisten itsehallintoaseman lujittamista koskevat mm. saamelaiskäräjien pyrkimykset riittävien toimintaresurssien saamiseksi saamelaiskäräjille. Eri alojen ehdotuksista voidaan mainita esimerkkinä "Saamelaisten kulttuuri-itsehallinto opetustoiminnassa perusopetusta ja lukio-opetusta koskevat saamelaiskäräjien koulutuspoliittiset tavoitteet", jonka saamelaiskäräjät on hyväksynyt , sekä saamelaiskäräjien kunta- ja palvelurakenneuudistushanketta koskevassa lausunnossa tehdyt ehdotukset. Nämä jälkimmäiset asiapaperit sisältävät kyllä myös monia saamelaisten perusoikeuksien vahvistamista koskevia tärkeitä ehdotuksia, jotka eivät suoraan liity itsemääräämiseen. Itsehallinnon kehittämiseksi ei ole kuitenkaan riittävää vain tehdä esityksiä valtayhteiskunnan viranomaisille, vaikka ehdotukset ovat kyllä hyvä pohja tälle työlle. Saamelaisten itsehallinnon kehittäminen on ensisijaisesti saamelaiskäräjien eikä valtion viranomaisten vastuulla, kuten itsehallinnon lainsäädännön valmistelussa selvästi ilmeneekin. Silti itsehallinnon kehittäminen vaatii teitysti myös valtion viranomaisten osallistumisen näihin konkreettisiin kehittämistoimiin. Yksittäisellä toimialalla yksi sopiva etenemistapa itsehallinnon kehittämisessä voisi olla seuraavanlainen: 1. Kehittämissuunnitelmassa määriteltyjen yleisten tavoitteiden ottaminen lähtökohtaksi, 60

61 2. Saamelaiskäräjien näkemys toivottavasta itsehallintoratkaisusta (saamelaiskäräjien lausunnossa kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeesta on jo esitetty joitakin näkemyksiä), yhtenä tärkeänä osana sen määritteleminen, millaista toimivaltaa uudistus koskee, onko kyseessä toimivallan siirtäminen (miltä elimeltä se siirretään ja mille elimelle se siirretään), saamelaisten osallistumisen lisääminen päätösten tekoon vai vain saamelaisten vaikutusmahdollisuuden lisääminen, 3. Tarvittavan lainsäädännön, hallinnollisten ja muiden muutosten kartoittaminen ja erityisesti tarvittavien raha- ja henkilöresurssien kartoittaminen, 4. Yhteyden ottaminen asiaankuuluvaan viranomaiseen (yleensä ministeriöön) neuvottelujen aloittamista varten saamelaiskäräjien näkemysten toteuttamiseksi, 5. Neuvottelut asiaankuuluvan viranomaisen kanssa siitä, miten näitä konkreettisia kehittämistoimia valmistellaan, onko tarvetta asettaa työryhmä tätä varten vai valmisteleeko jompikumpi osapuoli tarvittavat esitykset, ja mitä muita asioita tulee ottaa huomioon asian valmistelussa, 6. Konkreettisten kehittämistoimien lopullinen valmistelu, esim. lakimuttosesityksien valmistelu ja muutoksen aikataulun arviointi, 7. Esitysten tekeminen niille viranomaisille ja elimille, joiden toimivaltaan ehdotettujen muutosten toteuttaminen kuuluu. Sen jälkeen esityksen käsittely jatkuu samalla tavalla, kuin on tavallista erityisesti saamelaisia koskevien laki- ja hallintomuutosehdotusten valmistelussa (kuten neuvottelut saamelaiskäräjien kanssa ja saamelaiskäräjien kuuleminen), 8. Valtion viranomaisen/elimen päätös kehittämistoimista (esim. toimivallan siirtämisestä), 9. Käytännön toimenpiteet, joihin usein kuuluu myös saamelaiskäräjien työjärjestyksen muuttaminen. Edelläoleva luettelo on vain tietynlainen perusmalli. Toimialojen mukaan tilanteet saattavat vaihdella sen verran, että aina ei voi käyttää samaa kaavaa. Luettelon 6. ja 7. kohdan yhteydessä on myös sellainen tulos mahdollinen, että saamelaiskäräjät ei hyväksy ehdotettuja kehittämistoimia esim. siitä syystä, että esitys ei takaa riittäviä resursseja uusi toimien toteuttamiseen. Lisäksi saamelaiskäräjien hallinnossa tulisi kunkin toimialan kohdalla päättää, millä elimellä saamelaiskäräjien sisällä on vastuu (ja valta) johtaa kyseistä konkreettista uudistustointa. Aika usein voi olla sopivinta antaa tehtävä saamelaiskäräjien lautakunnalle. Saamelaisten itsehallinnon toteuttamista varten tarpeellisten resurssien varmistamiseksi tuntuisi olevan hyödyllistä yrittää siirtää itsemääräämiseen kuuluva tietyn alan toimivalta mieluummin hyvin laajana kuin pienin erin. Sillä tavoin on luultavasti paremmat mahdollisuudet saamelaisten itsehallinnon toteuttamiseen tarvittavien toimintaresurssien saamiseksi. Jos toimivaltaa siirretään esim. saamelaiskäräjille vähin erin, on vaarana, että saamelaiskäräjien tehtävät koko ajan lisääntyvät ilman että niihin saataisiin resursseja kuten uusia työntekijöitä. Myös saamelaisten itsehallinnon kehittäminen tietyllä toimialalla syvyydeltään alimmalle tasolle vain saamelaisten vaikutusmahdollisuuksia lisäämällä tuo hyvin harvoin lisää toimintaresursseja saamelaisten itsemääräämiseen. Esim. maankäyttösuunnittelussa saamelaiskäräjillä on nykyisin periaatteessa hyvät vaikutusmahdollisuudet, mutta saamelaiskäräjien vajavaiset henkilöresurssit tekevät aikalailla tyhjäksi tämän vaikutusmahdollisuuden. Näin ollen saamelaisten itsehallinnon kehittämisessä pitäisi yrittää vältää sellaisia ratkaisuja, joissa saamelaisille tulee vain lisää vaikutusmahdollisuuksia muttei lisää toimintaresursseja. Saamelaiskäräjien resurssien kannalta on myös tärkeä kysymys, miten saamelaiskäräjät pystyy alkamaan valmistella ensin kehittämissuunnitelmaa ja sen jälkeen konkreettisia kehittämistoimia eri aloilla. Tämän perusselvityksen jälkeen ja etenkin kehittämissuunnitelman hyväksymisen jälkeen 61

62 saamelaiskäräjillä on kuitenkin luultavasti hyvät mahdollisuudet saada valtiolta rahoitusta vastaisille kehittämistoimille. Jos tarkastellaan yksityiskohtaisemmin niitä eri toimialoja, joilla saamelaisten itsehallintoa voitaisiin kehittää, havaitaan pian, miten suuresta työkentästä itse asiassa on kysymys. Luultavasti yksi saamelaissukupolvi ei pysty viemään läpi koko tätä itsemääräämisen prosessia. Itsemääräämisen mahdollisia toimialoja voidaan yrittää määritellä siltä pohjalta, mitä Suomen lainsäädäntö ja kansainvälinen oikeus nykyisin liittävät itsemääräämiseen. Jo niiden toimialojen luettelo on varsin laaja. Lisäksi tulee ottaa huomioon itsemääräämisoikeuden dynaaminen puoli, kansainvälisessä oikeudessa ja sen puitteissa eri maiden lainsäädännössä itsemääräämisen sisältö kehittyy koko ajan, lähinnä laajenee. Jo nyt alkuperäiskansoille on joissain tapauksissa turvattu itsehallinto aloilla, jotka kansainvälisen oikeuden mukaan eivät vielä suoraan kuulu itsemääräämisoikeuteen. Esimerkkiluettelo toimialoista, joilla saamelaisten itsehallintoa voitaisiin kehittää, on liiteenä 1. Sellaisilla toimialoilla, joilla ministeriöillä on nyt vireillä uudistushankkeita, on mahdollisuuksia nopeasti edistää saamelaisten itsehallintoa uudistushankkeen yhteydessä. Liitteeseen 2 on koottu ministeriöiden ajankohtaisista uudistushankkeista ne, jotka voivat koskea saamelaisten itsehallintoa. Näiden toimialojen kohdalla saamelaiskäräjien tulisi mitä pikimmin arvioida itsemääräämisen kehittämismahdollisuuksia, ja tarpeen mukaan ottaa asiassa yhteyttä asiaankuuluvan ministeriöön. Tähän luetteloon ei ole otettu sellaisia asioita, joista on tarkoitus antaa hallituksen esitys jo eduskunnan tällä istuntokaudella. Luultavasti niiden kohdalla on jo liian myöhäistä yrittää saada saamelaisten itsemääräämisen kehittämistarpeet huomioonotetuiksi. 62

63 Liite 1 Esimerkkiluettelo toimialoista, joilla saamelaisten itsehallintoa voitaisiin kehittää. Luettelon pituus riippuu paljon siitä, miten tarkasti asiat jaetaan eri aloille. 1. Ulkoinen ulottuvuus - saamelaisten välinen yhteistyö valtakunnanrajojen yli (mm. tullivapaus, viisumivapaus, laiduntamisvapaus, lihan ja eläinten kuljettaminen valtakunnanrajojen yli), - saamelaisten asema EU:ssa, huom. saamelaiskäräjille pitäisi antaa saamelaisten edustajan paikka EU:n hallinnossa ja neuvoa-antavissa elimissä, saamelaisten asema Barentsin neuvostossa, - saamelaisten asema Arktisessa neuvostossa, - saamelaisten asema Pohjoismaiden neuvostossa, - saamelaisten edustus kansainvälisissä toimissa, esim. YK:n toiminnassa, - saamelaisten asema kansainvälisessä urheilutoiminnassa. 2. Sisäinen ulottuvuus 2.a. Resurssiulottuvuus - maankäytönsunnittelu (asuminen, pyyntimajat, tiestö, sähkölinjat, tuulivoimalat ja muu infrastruktuuri), perinteisetä saamelaiselinkeinot (metsästys, kalastus, poronhoito, keruu), huom. koska näillä elinkeinoilla on keskeinen merkitys saamelaiskulttuurille ja -yhteisölle, valtayhteiskunnan ei yleensä pitäisi voida panna paljonkaan ehtoja näiden elinkeinojen harjoittamiselle esim. suurimpien porolukujen avulla, luonnonvarojen muu käyttö (puu, mineraalit, vesi, sotilastoiminnot, turismi jne. ) huom. jos nämä toimet haittaavat enemmän kuin vähän saamelaiselinkeinoja ja saamelaisten toimeentuloa, saamelaisilla tulisi olla veto-oikeus niiden suhteen. Lisäksi saamelaisten pitäisi saada osan näiden toimien tuloista (Kanadassa %, Uudessa Seelannissa 40 %), pyyntilupien myynti, huom. pyyntilupien myynti pitäisi tapahtua saamelaisten hyväksymisen ja ehtojen pohjalta ja tulot niistä pitäisi antaa saamelaisten hyväksi, Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s. 11 ja vrt. alkuperäiskansajulistusehdotuksen 23 artikla ja saamelaiskäräjien lausunto kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeesta, kts. myös Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s

64 - petoasioiden hallinto, huom. saamelaisalueen petoasioiden hallinnolla on suuri merkitys myös valtayhteiskunnalle (ja EU:lle), siksi saamelaisten itsehallinnon syvyys tällä alalla ei ehkä voi olla suurin mahdollinen, luonnonsuojeluhallinto (esim. luonnonsuojelualueiden säännöt), - geneettiset resurssit. 2.b. Muu sisäinen ulottuvuus - sosiaali- ja terveyspalvelut, huom. saamelaisten kotiseutualueella saamelaisille suurempi vaikutusvalta kuin saamelaisalueen ulkopuolella, mahdollisesti saamelaiset laitokset, opetuspalvelut (esikoulusta aina korkeakouluihin saakka), huom. koskee myös saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella asuvia saamelaisia, tutkimus, - media ja viestintä, huom. riippumaton ja vapaa saamelaismedia (mm. lehdet, TV ja radio) on tarpeellinen toimija saamelaisdemokratian ja itsemääräämisen kannalta, kulttuuri (myös kulttuurimuistoesineet/muinaismuistot), - kieli (esim. kunnille maksetun kielilisän hallinnon siirtäminen saamelaiskäräjille), - uskonto, - turvallisuus (poliisi, tulli, rajavartiolaitos), - verotus, huom. saamelaisten verotusoikeudelle ei liene tarvetta, jos valtio rahoittaa saamelaisten itsehallinnon, maatalous, - lainkäyttö (tuomiovalta). vrt. Lappekodisillenin säännökset saamelaistuomioistuimesta 118 Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, ss , ks. myös saamelaiskäräjien lausunto kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeesta, vrt. ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 25.2 artikla 120 vrt. ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 27 artikla, ks. myös saamelaiskäräjien lausunto kunta- palvelurakenneuudistushankkeesta 121 Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s. 82, kts. myös Pohjoismainen saamelaissopimus, Suomalais-norjalais-ruotsalais-saamelaisen asiantuntijatyöryhmän 27.lokakuuta 2005 luovuttama luonnos, s SOU 2002:77 s. 263, kts. kuitenkin Betänkande av det svenska sametingets kommitté med uppgift att ta fram ett förslag till strategi för en implementering av det samiska folkets rätt till självbestämmande på den svenska sidan av Sápmi, Kiruna 2004, s ja KM 1973:46 (saamelaiskomitea) 64

65 Liite 2 Ministeriöiden kehittämishankkeet, mitkä voivat vaikuttaa saamelaisten itsehallintoon. Marraskuussa 2006 vireillä olevat hankkeet, joissa ei ole tarkoitus antaa hallituksen esitystä lähikuukausina, ja jotka voivat vaikuttaa saamelaisten itsehallintoon. Tarkempia tietoja saa valtioneuvoston HARE-rekisteristä. Oikeisministeriö: 1. Perustuslakiuudistuksen toimeenpanon seuranta ja perustuslain tarkistaminen Tavoitteena on jatkaa yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa voimassa olevan lainsäädännön saattamista yhdenmukaiseksi perustuslain kanssa. Tavoitteena on myös edelleen seurata perustuslain toimivuutta ja vaikutuksia pitemmällä aikavälillä. Seuraavalla vaalikaudella on tarkoitus toteuttaa laaja perustuslain seurantatutkimushanke, jossa voidaan arvioida perustuslain toimivuutta ja vaikutuksia pitemmällä aikavälillä. Seurantatutkimus annetaan yliopiston tai tutkimuslaitoksen tehtäväksi. 2. Edustuksellisen demokratian toiminnan arviointi ja kehittäminen suomalaisen kansanvallan vahvistamiseksi Pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelmaan sisältyvän kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman puitteissa selvitetään ja arvioidaan edustuksellisen demokratian tilaa ja sen toimintaan liittyviä eräitä periaatteellisia kysymyksiä sekä tehdään kehittämisehdotuksia suomalaisen kansanvallan vahvistamiseksi. 3. Kielilain täytäntöönpano Kielilain täytäntöönpanon tavoitteena on uudesta lainsäädännöstä tiedottaminen, viranomaisten kouluttaminen sekä lainsäädännön toteutumisen seuranta. Täytäntöönpanoon kuuluu myös lain nojalla annettavien asetusten ja välttämättömien lakimuutosten valmistelu. 4. Maahan ja perinteisiin elinkeinoihin liittyvien oikeuksien järjestäminen Saamelaisten kotiseutualueella Tarkoituksena on valmistella luonnos hallituksen esitykseksi saamelaisten maahan, veteen, luonnonvaroihin ja perinteisiin elinkeinoihin kohdistuvien oikeuksien järjestämistä saamelaisten kotiseutualueella koskevaksi lainsäädännöksi. Ehdotuksen tulee täyttää ne vähimmäisvaatimukset, jolla Kansainvälisen Työjärjestön (ILO) alkuperäiskansasopimuksen n:o 169 ratifioinnin esteet voidaan poistaa. Sisäasiainministeriö: 1. Suomen ja Ruotsin välinen rajakuntayhteistyötä koskeva valtiosopimus ja sitä täydentävä lainsäädäntö 65

66 Valtiosopimuksella on tarkoitus mahdollistaa suomalaisen ja ruotsalaisen kunnan yhteinen julkisoikeudellinen, kuntayhtymätyyppinen yhteistyöelin, jolle asianomaiset kunnat voisivat siirtää toimialaansa kuuluvia tehtäviä. Kauppa- ja teollisuusministeriö: 1. Kaivoslakityöryhmä Aikataulu: Kaivoslain uudistamisprojektin jatkovalmistelua varten on asetettu uuden työryhmä, jonka tehtävänä on valmistella kaivoslakiehdotusta. Työryhmän tulee myös riittävissä määrin kiinnittää huomiota vaikutusarviointien tekemiseen, erityisesti yritys- ja ympäristövaikutusarviointiin. Sosiaali- ja terveysministeriö: 1. Sosiaalialan kehittämishanke Sosiaalialan kehittämishankkeella johdetaan koko valtakunnan kattavaa sosiaalipalvelujen uudistusta. Hankkeessa toteutetaan lähiajan kiireellisimpiä kehittämistarpeita sosiaalialalla. Samalla käynnistetään Hyvinvointi ohjelma ja sosiaalialan pitkän aikavälin kehittäminen. Hankkeen tavoitteena on turvata palvelujen saatavuus kaikkialla Suomessa. Tavoitteeseen pyritään - uudistamalla lainsäädäntöä - uudistamalla palvelurakenteita ja toimintakäytäntöjä - turvaamalla henkilöstön osaaminen ja riittävyys - vahvistamalla kuntien rahoitusta ja - kannustamalla kuntia tekemään kestäviä uudistuksia sosiaalipalveluissa. 66