ISÄN PIENOKAINEN - isän ja keskosvauvan välinen varhainen vuorovaikutus Kati Mannermaa ja Laura Pääkkölä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ISÄN PIENOKAINEN - isän ja keskosvauvan välinen varhainen vuorovaikutus Kati Mannermaa ja Laura Pääkkölä"

Transkriptio

1 ISÄN PIENOKAINEN - isän ja keskosvauvan välinen varhainen vuorovaikutus Kati Mannermaa ja Laura Pääkkölä Isän aktiivisuus keskosen hoidossa on hyväksi perheen kaikille osapuolille. Keskonen hyötyy kahdesta yhtäaikaisesta lähisuhteesta, koska hän saa enemmän virikkeitä. Keskonen oppii kahden hoitajan mallissa alusta asti tuntemaan molemmat vanhempansa ja sen, että hänen kohtaamansa maailma on monivivahteinen (1). Isällä on oma ja ainutlaatuinen suhde lapseen, eikä sitä voi muilla ihmisillä korvata. Isä on keskoselle tärkeä Isyys merkitsee elämänmittaista sitoutumista syntyvään lapseen, mutta samalla se antaa mahdollisuuden jatkuvaan omaan henkiseen kasvuprosessiin. Mies sisäistää isyyden osaksi persoonallisuuttaan luopuen samalla pojan roolistaan (2). Isyyden myötä mies arvioi uudelleen suhdetta työhön, harrastuksiin ja ystäviin (3). Isyys on miehelle voimanlähde, elämäntarkoitus ja siinä toteutuu ihmisen kaipuu jättää itsestään jotain pysyvää tähän maailmaan (4). Keskosen syntymä voi olla isälle yllättävä ja pelottava tilanne, joka vaikuttaa isyyden kokemiseen (5). Ensimmäiset syntymän jälkeiset päivät ovat erittäin merkityksellisiä isä-keskossuhteen synnylle ja isien vierailut keskosvauvan luona sairaalassa ovat tärkeitä. Ne isät, jotka vierailevat keskosen luona sairaalassa useammin, näkevät keskosensa positiivisemmin ja kehittävät vuorovaikutustaan paremmin kuin ne isät, jotka eivät vieraile keskosen luona sairaalassa (6). Varhaisen vuorovaikutussuhteen kehittyminen Varhainen vuorovaikutus on kaikkea arkista ja konkreettista yhdessä olemista: kylpemistä, syöttämistä, nukuttamista, vaippojen vaihtoa ja leikkimistä. Näistä toistuvista vuorovaikutushetkistä kasvaa vähitellen vanhempi-lapsisuhde eli elämänmittainen kiintymyssuhde (7). Keskosen ollessa keskoskaapissa isän voi olla joskus vaikea luoda vuorovaikutussuhdetta omaan lapseensa, koska keskoskaappi ja erilaiset laitteet voivat tuntua pelottavalta. Isä ei ehkä uskalla kiintyä lapseensa, sillä keskonen on hyvin haavoittuva ja pieni (5). Keskosen tunto- ja hajuaistit

2 kehittyvät kuitenkin varhain, joten on tärkeää, että isät ovat keskosen lähellä; koskettavat ja puhuvat pienokaiselle. Näin isä tulee keskoselle tutuksi. Päivä päivältä keskosvauvan taidot ilmaista itseään kehittyvät ja samoin lisääntyvät vanhempien taidot hoitaa vauvaa ja tunnistaa hänen tarpeensa. Keskosvauvan perustarpeet ovat samanlaiset kuin kenellä vauvalla tahansa. Läheisyys on ensiarvoisen tärkeä keino tukea keskosvauvan kehitystä (8). Vanhemman ja keskosen välistä vuorovaikutussuhdetta voidaankin syventää muun muassa vauvahieronnalla ja kenguruhoidolla. Vauvahieronta ja kenguruhoito varhaisen vuorovaikutuksen tukena Vauvahieronnan ydinajatuksena on rakkauden välittäminen. Se luo läheisyyttä keskosen ja vanhemman välille, luo turvallisuuden tunnetta ja kasvattaa keskosen henkistä kestävyyttä (9). Vauvahieronnassa edetään päästä jalkoihin suuntautuvin liikkein. Hieronta suoritetaan koko ajan lapsen kanssa ihokontaktissa olemalla, sillä käsien äkillinen irrottaminen aiheuttaa alastomalle vauvalle turvattomuutta ja saattaa rikkoa saavutetun harmonian. Tarkoituksena on käydä läpi koko lapsen keho ja raajat vuorotellen. Hieronta päätetään kietomalla keskonen peitteen sisään ja keinuttamalla häntä tiukasti sylissä, jolloin keskonen tuntee itsensä kokonaiseksi ja toisen ihmisen kanssa yhteydessä olevaksi (10). Kenguruhoidolla puolestaan tarkoitetaan sitä, että keskonen asetetaan vaippasillaan vanhemman rintojen väliin siten, että lapsi lepää kippurassa pää sivulle taipuneena rintaa vasten. Kenguruhoidon avulla keskonen oppii tunnistamaan vanhemman tuoksun ja tuntee hänen kosketuksensa koko ihollaan. Keskonen kuulee myös vanhemman sydämen ja puheen äänet ja lisäksi hän saa kehityksen kannalta tärkeitä, monipuolisia fyysisiä, psyykkisiä ja emotionaalisia kokemuksia (10). Tutkimuksissa on osoitettu kenguruhoidon antamisen lisäävän isyyden tunnetta ja vahvistavan isän ja keskosen välistä vuorovaikutussuhdetta (11). Lopuksi Viimeisten kymmenen vuoden aikana on ympäri maailmaa kehitelty erilaisia hoito- ja tukitoimia tukemaan keskoslapsen ja vanhempien varhaista yhteyttä heti synnytyksen jälkeen. Tarkoituksena on luoda mahdollisimman hyvät edellytykset vauvan terveen tunne-elämän kehittymiselle. Tämä

3 tapahtuu vauvaa havainnoimalla ja olemalla hänen lähellään mahdollisimman paljon. (5) Isä ei voi koskaan antaa omalle lapselleen liikaa läheisyyttä, lämpöä, kosketusta ja aikaa. Kati Mannermaa kätilö/terveydenhoitajaopiskelija, Hoitotyönkoulutusohjelma Oulun seudun ammattikorkeakoulu Laura Pääkkölä kätilöopiskelija, Hoitotyönkoulutusohjelma Oulun seudun ammattikorkeakoulu

4 LÄHTEET 1. Säävälä, H., Keinänen, E. & Vainio, J Isä neuvolassa- työvälineitä ja ajatuksia vauvaa odottavien ja hoitavien isien kanssa työskenteleville. Sosiaali- ja terveysministeriö. Edita Prima Oy. Helsinki. 2. Kurvinen, H Ihmistaimi isän sydämen sykkeessä - opaskansio esikoistaan odottaville miehille. Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Oulu. 3. Keinänen, E., Säävälä, H Asiaa nuorelle miehelle, Väestöliitto. 4. Sailo, E. 6/2001. Mistä isyys on tehty. Kätilölehti vuosikerta. 5. Niemelä, P., Siltala, P. & Tamminen, T Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. WSOY. Helsinki. 6. Levy-Shift, Hoffman, Mogilner, Levinger 1990 Pro gradu-tutkielma Keskosvauvan vanhemmuus ja hoitohenkilökunnalta saatu tuki sairaalahoidon aikana, toim. Huuskola, K Hoitotieteen laitos, Kuopion yliopisto. Kuopio. 7. Tamminen, T Olipa kerran lapsuus. Ws Bookwell Oy. Juva 8. Korhonen, A Keskonen. Mannerheimin lastensuojeluliitto. Helsinki. 9. Pikkumäki, L Vauvahieronnan ohjaus. Luettu , klo Korhonen, A Elämän ensitaidot: erityisvauvan kehityksen tukeminen. Kirjayhtymä. Helsinki. 11. Pellonpää, E. & Pyykkö, H Keskosten isien kokemuksia saamastaan tuesta vastasyntyneiden teho-osastolla. Opinnäytetyö. Jyväskylä. Saatavana myös www-muodossa:

5 1. Viitattu , klo

Kohti onnistunutta imetystä. Tietoa imetyksen ensimmäisistä päivistä vauvaa odottavalle perheelle

Kohti onnistunutta imetystä. Tietoa imetyksen ensimmäisistä päivistä vauvaa odottavalle perheelle Kohti onnistunutta imetystä Tietoa imetyksen ensimmäisistä päivistä vauvaa odottavalle perheelle Satakunnan sairaanhoitopiiri Päivitys 11/2015 Imetyspoliklinikka Päivittäjä AYO, mw Te odotatte vauvaa.

Lisätiedot

.tutkii yksilön FYYSISTÄ, PSYKOSOSIAALISTA ja KOGNITIIVISTA kehitystä syntymästä kuolemaan.

.tutkii yksilön FYYSISTÄ, PSYKOSOSIAALISTA ja KOGNITIIVISTA kehitystä syntymästä kuolemaan. KEHITYSPSYKOLOGIA.tutkii yksilön FYYSISTÄ, PSYKOSOSIAALISTA ja KOGNITIIVISTA kehitystä syntymästä kuolemaan. TEHTÄVÄT: 1. TEHTÄVÄ FYYSINEN KEHITYS ( ja temperamentti) s. 26 32 ja 99 102 Minkä ikäisenä

Lisätiedot

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT 11.4.2016 OPAS VANHEMMILLE EFJKVF Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi. A. A. Milne, Nalle Puh Emmi Ristanen, Laura Kolari &

Lisätiedot

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen VARHAINEN VUOROVAIKUTUS KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen Varhainen vuorovaikutus on jatkumo, joka alkaa jo raskausaikana ja

Lisätiedot

Hyvällä mielellä vai pahalla päällä!

Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! LAPSI JA TUNTEET Tiina Haapsalo MITÄ AJATTELET JA SANOT MINUSTA SITÄ LUULET MINUSTA SINÄ OLET SELLAINEN MINULLE MITEN NÄET MINUT USKO KUITENKIN ETTÄ MITÄ TEET MINULLE

Lisätiedot

Keskosen hoitotyö tehohoidon aikana. Opas perusjakson sairaanhoitajaopiskelijalle

Keskosen hoitotyö tehohoidon aikana. Opas perusjakson sairaanhoitajaopiskelijalle Keskosen hoitotyö tehohoidon aikana Opas perusjakson sairaanhoitajaopiskelijalle Jonna Luukkonen & Juuli Saloranta Lahden ammattikorkeakoulu 2016 SAATEKIRJE Keskosen hoitotyö tehohoidon aikanaopas on tehty

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus. Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry

Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus. Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry Parisuhteen muodostumisen vaiheet Parisuhteen muodostumisessa on eri vaiheita, jotka seuraavat

Lisätiedot

ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ

ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ Riikka Korja PIPARI-projekti Lastenklinikka, TYKS 24.11.2009 Lastenpsykiatriyhdistys, Helsinki 24.11.2009/Korja Varhainen vuorovaikutus lapsen kehityksen

Lisätiedot

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen

Lisätiedot

Opas keskoslapsen vanhemmille kenguruhoidosta

Opas keskoslapsen vanhemmille kenguruhoidosta KENGURUUN! Opas keskoslapsen vanhemmille kenguruhoidosta 2 Vanhemmalle! Onnea vauvaperheelle! Vauvasi on hoidossa keskoslasten hoitoon erikoistuneessa yksikössä vastasyntyneiden teho- tai valvontaosastolla.

Lisätiedot

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi Toimintaterapeutti (AMK) Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Teinivanhemmuus voi olla valinta tai yllätys Merkitys kiintymyssuhteen

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Isän vanhemmuus eron jälkeen

Isän vanhemmuus eron jälkeen Isän vanhemmuus eron jälkeen Miestyön foorumi Työpajaesitys 31.5.-1.6.2011 Riitta Mykkänen-Hänninen Koulutuspäällikkö Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvokeskus-projekti Neuvokeskus-projekti 2010-2012 Yhden

Lisätiedot

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys

Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Vanhemmuus ja kotoutuminen, verkostojen ja vertaisuuden merkitys Monikulttuurisuuden asiantuntija Mina Zandkarimi mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh: 0503256450 19.5.2014 PERHE JA MAAHANMUUTTO Maahanmuutto

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry VUOROVAIKUTUSKYLPY Saara Jaskari Turun ensi- ja turvakoti ry Yleistä Turun ensi- ja turvakoti ry organisoima projekti. Raha-automaattiyhdistyksen kehittämisavustus vuosille 2010-2013 Projektin tavoite

Lisätiedot

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI Monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät THL 30.11.2017 Tarja Keltto/ KM, Erik.toim.ter.,hankekoordinaattori Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, tarja.keltto@vamlas.fi

Lisätiedot

Palvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy

Palvelut kunnille. Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö. Kotineuvola Oy Palvelut kunnille Lapsiperheiden kotipalvelu Lasten ja nuorten ammatillinen tukihenkilötyö Perhetyö Kotineuvola Oy MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola Oy:n työntekijät ovat: Sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Parista perheeksi. Suvi Laru, PsM, laillistettu psykologi, opettaja

Parista perheeksi. Suvi Laru, PsM, laillistettu psykologi, opettaja Parista perheeksi Suvi Laru, PsM, laillistettu psykologi, opettaja 21.2.2013 Onneksi olkoon! Teille on tulossa vauva tai olette jo vanhempia Tänään teemana on parisuhde ja vauvan tuleminen Suvi Laru, laillistettu

Lisätiedot

Kuntoutuksen tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen arvioiminen kun kuntoutujana on lapsi tai nuori

Kuntoutuksen tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen arvioiminen kun kuntoutujana on lapsi tai nuori Kuntoutuksen tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen arvioiminen kun kuntoutujana on lapsi tai nuori Mari Kerminen Psykologi Kuntoutussäätiö Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille Opas on kehitetty Laurea ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä syksyllä 2012 Tekijät: Tia Luoto ja Mira Ponkilainen Sisällys Esipuhe

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Juhlavuosi!! 30v virallista sarjatoimintaa

Juhlavuosi!! 30v virallista sarjatoimintaa - 1 - - 2 - Juhlavuosi!! 30v virallista sarjatoimintaa Uskomatonta, mutta totta se on, alkanut kausi todellakin on 30 kausi virallista lentopallon sarjatoimintaa. Tämä ei suinkaan ole itsestään selvyys

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten terveyspalvelut 2012 VAUVAHIERONTAOPAS

Lasten ja nuorten terveyspalvelut 2012 VAUVAHIERONTAOPAS VAUVAHIERONTAOPAS SISÄLLYS JOHDANTO MITÄ VAUVAHIERONTA ON? MIKSI VAUVAHIERONTAA? MITÄ VÄLINEITÄ TARVITSEN? KUINKA TOTEUTAN VAUVAHIERONTAA? MINKÄLAISIA OVAT VAUVAHIERONTA LIIKKEET? KIITOKSET JOHDANTO Lasten

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Lataa Meille tulee vauva (50 kpl) Lataa

Lataa Meille tulee vauva (50 kpl) Lataa Lataa Meille tulee vauva (50 kpl) Lataa ISBN: 9789523025608 Sivumäärä: 96 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.46 Mb Meille tulee vauva -opaskirjanen on tarkoitettu kaikille lasta odottaville vanhemmille.

Lisätiedot

Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta

Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta :nykytila ja tulevaisuuden tarpeet Perheeksi monitoimijuuden

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää

Lisätiedot

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia erityisasiantuntija Anne Salmi, Työterveyslaitos Nuorten suhde työelämään - ne vakiintuneet teesit Nuorten työuria tulee

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys

Mitä on kestävä kehitys Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät

Lisätiedot

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!

UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä! 1 (5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) Lomakkeen täyttöpäivämäärä..20 I TAUSTATIETOJA LAPSESTA

Lisätiedot

HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS

HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN: HAVAINTO KIUSAAMISESTA KIUSAAMISEN KARTOITUS - TYÖNTEKIJÄ KIRJAA TAPAHTUMAT, MITEN, MILLOIN JA MILLAISTA KIUSAAMISTA ESIINTYY (VALMIIT LOMAKKEET) - KESKUSTELLAAN LAPSEN KIUSAAMISKOKEMUKSESTA

Lisätiedot

Kulttuurien väliset yhteentörmäykset ja miten ne voidaan välttää

Kulttuurien väliset yhteentörmäykset ja miten ne voidaan välttää Kulttuurien väliset yhteentörmäykset ja miten ne voidaan välttää JIPOT JA JEKUT, TURUN AMMATTI-INSTITUUTTI 22.4.2009 Marja Sierilä, Omnian ammattiopisto Kulttuurikonfliktit Kulttuurikonflikteja syntyy

Lisätiedot

LÄHELLÄSI OPAS VARHAISEN VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMISEEN KESKOSTEN VANHEMMILLE

LÄHELLÄSI OPAS VARHAISEN VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMISEEN KESKOSTEN VANHEMMILLE LÄHELLÄSI OPAS VARHAISEN VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMISEEN KESKOSTEN VANHEMMILLE Heli Niskanen Riina Pietikäinen Maaret Hemmilä Opinnäytetyö, syksy 2009 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pohjoinen Oulu Sosiaali-

Lisätiedot

Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio

Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kehittämiskumppanuuksin & Verkostotyöllä tavoitellaan - alueen nuorten parempaa elämänhallintaa - varhaista puuttumista tilanteisiin - nuorille asiakaslähtöisempiä

Lisätiedot

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 3. lokakuuta 2012 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi

Lisätiedot

Hengitysliitto Heli ry:n opas. Keskoslapsen sisarukset

Hengitysliitto Heli ry:n opas. Keskoslapsen sisarukset Hengitysliitto Heli ry:n opas 4 Keskoslapsen sisarukset Keskoslapsen sisarukset Keskosen syntymä on perheelle ja sisaruksille äkillinen muutos odotettuun tapahtumaan. Äiti joutuu yllättäen sairaalaan,

Lisätiedot

TERVETULOA ISYYTEEN Materiaali isäksi kasvamisen tueksi

TERVETULOA ISYYTEEN Materiaali isäksi kasvamisen tueksi TERVETULOA ISYYTEEN Materiaali isäksi kasvamisen tueksi "Just like a plant needs light and space to grow, a child needs love and freedom to unfold. - Sigrid Leo Oma lapsuus ja vanhemmat Vanhempana olemiseen

Lisätiedot

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET

ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.

Lisätiedot

Mun perhe. - Ei, mä en oo naimisissa. - Joo, mulla on kaksi lasta. - Ei, mulla ei oo lapsia. Mulla on Mulla ei oo. Mulla on kaksi lasta

Mun perhe. - Ei, mä en oo naimisissa. - Joo, mulla on kaksi lasta. - Ei, mulla ei oo lapsia. Mulla on Mulla ei oo. Mulla on kaksi lasta 1 Mun perhe Sanasto suomi äidinkieli Kirjoita sanat kuvaan. perhe vaimo mies lapsi tyttö poika vauva äiti isä vanhemmat sisko veli vaimo Ootko sä naimisissa? - Joo, mä oon naimisissa. - Ei, mä en oo naimisissa.

Lisätiedot

Mitä haasteita sinulla on Jumalan läheisyyden kokemisen suhteen? Mikä on sinulle luontevin tapa kokea läheisyyttä Jumalan kanssa?

Mitä haasteita sinulla on Jumalan läheisyyden kokemisen suhteen? Mikä on sinulle luontevin tapa kokea läheisyyttä Jumalan kanssa? Mitä haasteita sinulla on Jumalan läheisyyden kokemisen suhteen? Mikä on sinulle luontevin tapa kokea läheisyyttä Jumalan kanssa? Koska ME olemme tehneet siitä haastavaa! Olemme rakentaneet hengellisen

Lisätiedot

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta

Lisätiedot

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016!

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016! Tiedäthän sellaisen ikävän tunteen, kun ei jaksaisi tehdä mitään ja haluaisi vetää vain peiton korville? Uusi, miellyttävä tapa keventää mieltä ja taakkaa ekurssin avulla. Liity pilottiryhmään ja tule

Lisätiedot

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Satakunnan maakunnallinen varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi 21.4.2016, Kankaanpää Pois syrjästä hanke ennaltaehkäisee ja puuttuu

Lisätiedot

SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES

SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES Abu Huraira kertoi, että hän kuuli Allaahin lähettilään sanovan, Allaah halusi koetella kolmea israelilaista, jotka olivat spitaalinen mies, sokea mies ja kaljupäinen

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen 0 Hyvät tulevat vanhemmat, Raskaus ja vanhemmaksi tulo on yksi merkittävimpiä elämän siirtymävaiheita. Tulevan uuden roolin omaksuminen on molemmilla vanhemmilla

Lisätiedot

MITEN MENETELLÄ ONGELMATILANTEISSA

MITEN MENETELLÄ ONGELMATILANTEISSA MITEN MENETELLÄ ONGELMATILANTEISSA - Sairaspoissaolot - Myöhästelyt - Luvattomat poissaolot - Työssäoppimisen keskeytys muista syistä - Opiskelija haluaa keskeyttää työssäoppimisen SAIRASPOISSAOLOT Opiskelijan

Lisätiedot

terveitä, normaalipainoisina syntyneitä

terveitä, normaalipainoisina syntyneitä IMETYS Imetyssuositukset - Imeväisikäisen suosituksissa on otettu huomioon Maailman terveysjärjestön imetystä koskevat suositukset - Nämä suositukset koskevat terveitä, normaalipainoisina syntyneitä lapsia

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä

Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä Paula Lyytinen,Timo Ahonen, Kenneth Eklund,Heikki Lyytinen Jyväskylän yliopiston Lapsitutkimuskeskus Niilo Mäki Instituutti Mihin tarvitaan? kehityksen

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa

Lisätiedot

Kuinka voitte edistää keskoslapsenne hyvää oloa?

Kuinka voitte edistää keskoslapsenne hyvää oloa? 74 LIITE 5: 1(13) Kuinka voitte edistää keskoslapsenne hyvää oloa? - Opas keskosen lääkkeettömästä kivunhoidosta vanhemmille - LIITE 5: 2(13) 75 Hyvät vanhemmat! Lapsenne on syntynyt ennenaikaisesti ja

Lisätiedot

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Feelback Oy Sisällys

Feelback Oy Sisällys Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2 Sisällys Sisällys 2 Mittari 3 Vastausmäärät Yhteensä Päiväkoti Perhepäivähoito Ryhmäperhepäivähoito 2 Kunnallinen 2 Ostopalvelu 3 Yksityinen 3 Kunnallinen

Lisätiedot

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli

Lisätiedot

Terveydenhuolto Suomessa

Terveydenhuolto Suomessa Stefan Gofferjé Terveydenhuolto Suomessa Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus 03.08.2012 31-05.2013 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus Sisällysluettelo Terveysjärjestelmä...3

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa 18.9.2013 Marjukka Heikkilä LSL 22 Lapselle tulee lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen

Lisätiedot

Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara

Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara Tuija Marstio & Sini Temisevä www.laurea.fi AGENDA 13-13.45 Rohkaisuryyppy 13.45-14.15 Kahvitauko 14.15-15.00 Mokajuhlat - Mokasta menestykseen 15.00- Jatkot www.laurea.fi

Lisätiedot

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Kertomus 10/60 www.m1914.org Bible

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN 94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Harjoittelun ohjelmointi ja seuranta Asia Avainasiat tarinasta Harjoittelun määrä ja laatu Harjoittelun ja levon tasapaino Kehittymisen seuranta Kilpailuttaminen Harjoittelun

Lisätiedot

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 MItä sosiaalityö on? Keskoslapsen vanhemmille, Kevyt-yhdistys on teettänyt tämän pienen tietopaketin keskosvanhempien

Lisätiedot

TerveysInfo. Babykunnande Vauvataitoa lehtinen ruotsinkielisenä.

TerveysInfo. Babykunnande Vauvataitoa lehtinen ruotsinkielisenä. TerveysInfo äidit 10 askelta onnistuneeseen imetykseen Julisteessa piirros imettävästä äidistä sekä suositus imetyksen suojelemisesta, edistämisestä ja tukemisesta. Suomen Kätilöliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) A. TYÖYKSIKKÖ: vastausten määrä yhteensä n=42 eos= 3 vastaajien määrä = n (suluissa

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA Terveystarkastukset lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa -menetelmäkäsikirjassa (2011) todetaan että seksuaaliterveyden edistäminen on tärkeä

Lisätiedot

ISIEN SAAMA TUKI HOITOHENKILÖKUNNALTA KESKOSLAPSEN SYNNYTTYÄ

ISIEN SAAMA TUKI HOITOHENKILÖKUNNALTA KESKOSLAPSEN SYNNYTTYÄ ISIEN SAAMA TUKI HOITOHENKILÖKUNNALTA KESKOSLAPSEN SYNNYTTYÄ LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto Opinnäytetyö, syksy 2006 Hartikainen Tarja-Päivikki Rintala

Lisätiedot

Testataanko samalla hiv

Testataanko samalla hiv Testataanko samalla hiv? Terveysalan ammattilaisille 1 Hiv voi tarttua: emätin- tai anaaliyhdynnässä ilman kondomia suuseksissä ilman kondomia jaettujen huumeruiskujen välityksellä hiv-positiiviselta äidiltä

Lisätiedot

Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009

Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009 Vauvojen lastensuojelu - miten tunnistaa ja korjata vaurioittavaa vuorovaikutusta Koulutuspäivät 7.-8.05.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö MITÄ LAPSI TARVITSEE? huolenpitoa,

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Osaava vanhemmuus-hanke Marja Uotila, projektipäällikkö psykoterapeutti, sairaanhoitaja, työnohjaaja Suomen Mielenterveysseura Vanhemmuuden perusta Vanhemman

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

Lataa Raskausajan mahdollisuudet - Margareta Broden. Lataa

Lataa Raskausajan mahdollisuudet - Margareta Broden. Lataa Lataa Raskausajan mahdollisuudet - Margareta Broden Lataa Kirjailija: Margareta Broden ISBN: 9789525519082 Sivumäärä: 300 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.49 Mb Raskausaika on tärkeä vaihe, jossa on mahdollisuus

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-50- Finnish Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella

Lisätiedot

21. KOULUN SIUNAAMINEN

21. KOULUN SIUNAAMINEN 21. KOULUN IUNAAMINEN Pappi toimittaa pyydettäessä koulun siunaamisen. 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 484 tai 488. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus Alkusiunaus

Lisätiedot

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE Onneksi olkoon pikkusisaruksestasi! Perheeseenne on syntynyt uusi perheenjäsen ja sinusta on tullut isosisko tai isoveli. Pienen sisaruksesi syntymä on ollut sinulle varmasti

Lisätiedot

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?

Lisätiedot

Lapsipotilaan emotionaalinen tuki päiväkirurgiassa. Anne Korhonen TtT, kliinisen hoitotieteen asiantuntija OYS / Lasten ja nuorten ty 16.4.

Lapsipotilaan emotionaalinen tuki päiväkirurgiassa. Anne Korhonen TtT, kliinisen hoitotieteen asiantuntija OYS / Lasten ja nuorten ty 16.4. Lapsipotilaan emotionaalinen tuki päiväkirurgiassa Anne Korhonen TtT, kliinisen hoitotieteen asiantuntija OYS / Lasten ja nuorten ty 16.4.2012 Miksi lapsen valmistaminen on tärkeää? Lapsen kyky hahmottaa

Lisätiedot

Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi?

Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi? Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi? Lapset, perhe ja päihteet seminaari 7.10.2009 Helsinki 7.10.2009 Marja Holmila 7.10.2009 1 PÄIHTEIDEN HAITAT MUILLE KUIN KÄYTTÄJÄLLE

Lisätiedot