1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo
|
|
- Leo Mikkola
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo Kokouksen järjestäytyminen Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Arto Lehikoinen ja Kari Laitinen. Toiminnanjohtaja toimi kokouksen sihteerinä. 3. Osallistujien kirjaaminen Kokouksen osallistujat on lueteltu erillisessä liitteessä. Paikalla oli varapuheenjohtajan lisäksi 11 piirihallituksen jäsentä. 4. Kokouksen laillisuus Sääntöjen 11 :n mukaan kokouskutsu on ilmoitettava jäsenille vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta tiedotuslehdessä. * Kokouskutsu oli ilmoitettu sähköpostitse ja kirjeellä niille joilla ei ole sähköpostia käytössään. Päätös: Kokous todettiin lailliseksi. 5. Kokouksen päätösvaltaisuus Sääntöjen mukaan hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtaja ja vähintään 1/3 muista jäsenistä on läsnä. * Hallituksen kokoonpano on puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa sekä 25 jäsentä Päätös: Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Varapuheenjohtajan lisäksi paikalla oli 11 piirihallituksen jäsentä. 6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettua esityslistaa ehdotetaan työjärjestykseksi. Päätös: Esityslistaa täydennettiin seuraavilla asioilla: ResUL:n sähköisen kuntokortin piirivastaavien koulutustilaisuus Reserviläisten ampumataito ja piirikohtaiset aseet - 16 Taloudenhoitajan katsaus 7. Edellisen kokouksen pöytäkirja Päätös: Piirihallituksen kokousten 6/2011 ja 1/2012 ( ) pöytäkirjat hyväksyttiin.
2 8. Ilmoitusasioina tiedoksi piirihallitukselle Keski-Suomen Maanpuolustusjuhlan valmistelut käynnistyivät Juhla on Jyväskylässä PionR:n, IlmaSK:n ja IlmavTK:n heinäkuun saapumiserän noin 900 alokasta vannovat sotilasvalan ja heidän omaisiaan saapuu juhlaan todennäköisesti yli Päätoimikunnan kokouksessa päätettiin - puistokonsertti perjantaina on Lounaispuistossa - vala ja katselmus sekä kalustonäyttelyt ovat Kirkkopuiston alueella - ohimarssi tapahtuu Yliopistonkadulla - pääjuhla Normaalikoulun tiloissa. Työvaliokuntaan kuuluvat järjestöt esiteltiin ja seuraava valiokunnan kokous on klo 14 Jyväskylässä. Maanpuolustusjärjestöt ovat työvaliokunnassa edustettuina aivan kuten aiempinakin vuosina. Päätoimikunta kokoontuu seuraavan kerran klo 15 Keski-suomen Liiton tiloissa. 8.2 Toimintalomake vuodelta 2011 Tammikuun loppuun mennessä toimintalomakkeen olivat täyttäneet seuraavat yhdistykset: K-S Reserviläispiiri, Haapamäki, Jyväskylä, Keuruu, Konnevesi, Saarijärvi, Tikkakoski ja Viitasaari. Lomake puuttui seuraavilta: Hankasalmi, Jämsä, Karstula, K-S Spolkilta, K-S Tykistökilta, Kivijärvi, Korpilahti, Kuhmoinen, Laukaa, Lievestuore, Petäjävesi, Vaajakoski, Äänesseutu Yhdistysten sähköpostiyhteydet ja www-sivut Uusia sähköpostiyhteyksiä oli ilmoitettu kaksi lisää aiempaan verrattuna. 8.4 ResL:n rahallinen palkitseminen Reserviläisliitto on kohdentanut piirille suoritusperusteisena tukena seuraavat avustukset: - naisten osuudesta jäsenistössä miehistön osuudesta jäsenistössä www-sivustosta jäsenkehityksestä Aluetoimistoon uusi henkilö Kapteeni Toni Pelho on siirtynyt Keski-Suomen Aluetoimistoon vuoden alusta ja hoitaa reserviläisten ja muun vapaaehtoisen maanpuolustuskentän asioita. 8.6 Länsi-Suomen Sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Juhani Kääriäinen siirtyy reserviin Komentajalla on Hämeenlinnassa vastaanotto , johon on saapunut kutsu toiminnanjohtajalle. Keski-Suomen Reservipiirit muistavat kenrmaj J Kääriäistä yhteisellä piiriviirillä. Komentaja on samana päivänä luvannut haastattelun K-S Maanpuolustaja-lehteen. Päätoimittaja toteuttaa asian.
3 8.7 Keski-Suomen Reserviupseeripiirin 60. toimintavuosi Ensimmäinen juhlavuoden tapahtuma on Jyväskylän Ammattikorkeakoululla järjestettävä paneelikeskustelutilaisuus. Paneelikeskustelun esite on pöytäkirjan liitteenä. Toivotaan, että KS RESpiirin jäsenyhdistyksistä osallistuisi tilaisuuteen mahdollisimman paljon henkilöitä. 8.8 Ampuma-asekouluttajia on saatu lisää Poliisin hyväksymiä ampuma-asekouluttajia on reservipiirien alueella seuraavasti: Kari Laitinen, Jami Siukola, Timo Hämäläinen, Kari Löfgren ja Juha Orava Jyväskylän alueella, Juhani Hyppönen ja Alpo Vilenius Jämsän alueella ja Tapio Paappanen Keuruulla. 9. Reserviläisliiton järjestämä järjestöseminaari ResL on varannut seminaaria varten tilat ja palvelut Laajavuoresta Jyväskylästä ja kustantaa ne. Seminaari sisältää aamukahvin, lounaan ja iltapäiväkahvin. Pääaiheena on rekisteröidyn yhdistyksen toimintaan liittyvät asiat sisältäen mm. toiminnantarkastajan roolista ajankohtaista infoa. Todetaan mennessä ilmoittautuneet. käy asiasta keskustelun ja päättää lisäinformaatiosta niin, että saadaan kaikista jäsenyhdistyksistä edustus paikalle. Päätös: Yhtään ilmoittautumista ei ollut saapunut tammikuun loppuun mennessä, joten päätettiin ehdottaa uutta ajankohtaa ResL:lle. Ajankohta, jota esitetään, on viikoille sijoittuvat lauantait. 10. Vuoden 2011 toiminnasta palkittavat Käynnistetään valmistelut - vuoden yhdistyksen - vuoden reserviläisen - vuoden urheilijan - vuoden ampujan valitsemiseksi. Palkitseminen tapahtuu kevätkokouksessa Päätös: Todettiin, että muutamia esityksiä on jo saapunut. Asetettiin määräaika eli mennessä esitysten on oltava toiminnanjohtajalla. 11. Viro-yhteistoiminta vuonna 2012 keskustelee virolaisten yhteistyökumppaneiden kutsumisesta Keski-Suomen maanpuolustusjuhlaan Päätös: Päätettiin kutsua Sakala Malev-suojeluskunnan edustajat vieraaksi elokuussa K-S Maanpuolustusjuhlan ajaksi. Viro-toiminnan yhteyshenkilö laatii kutsun.
4 12. Keski-Suomen Reserviläispiirin näkyminen yleisötapahtumissa 2012 käy keskustelun ja päättää osallistumisesta seuraaviin tapahtumiin: - JKL Kävelykatu osana KS RUP:n 60-v tapahtumaa (tarkempi esittely kokouksessa) - Konnevesi-päivät (Konneveden RES) - Keuruun Markkinat osana PionR:n osastoa (päätetty aiemmin) päättää esittelyhenkilöstön määrästä ja määrittää jäsenyhdistykset, jotka velvoitetaan asettamaan esittelijät tapahtumiin. Päätös: Osallistutaan Jyväskylän kävelykadulla järjestettävään maanpuolustusväen esilläoloon, joka on yksi K-S RUpiirin 60-vuotisen taipaleen juhlistavia tapahtumia. Näyttelyosaston kustannus on euroa. Pöytäkirjan liitteenä on kuvaus tapahtumasta. Konneveden Reserviläiset vastaavat Konnevesi-päivillä reserviläisten näkyvyydestä. Piiri kustantaa näyttelyosastosta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset ja tukee esiintymistä lehtimateriaalilla (Ruotuväki, Reserviläinen, K-S Maanpuolustaja). Keuruun Markkinoilla paikalliset yhdistykset (Keuruu, Haapamäki) hoitavat esittelijät paikalle. Piiri tukee esiintymistä lehtimateriaalilla (Ruotuväki, Reserviläinen, K-S Maanpuolustaja) ja vastaa näyttelyosaston muista kuluista. 13. Tiedotustoimikunnan järjestämä piiriseminaari Toimikunta jatkaa vuonna 2011 aloittamaa koulutustilaisuuksien sarjaa, jossa kutsutuille jäsenyhdistyksille opetetaan piirien www-sivuston käyttöä ja sisällön tuottamista sivuille, kirjoittamista piirilehteen ja digitaalisten kuvien käsittelyä niin, että niistä saadaan painokelpoista jälkeä sanomalehteen. Tilaisuuteen kutsutaan ainakin seuraavien jäsenyhdistysten edustajat: - Petäjäveden RUP/RES - Laukaan RUP/RES - Jämsän RES - piirien yhteisistä toimikunnista ampumatoimikunnan ja kenttäkelpoisuustoimikunnan puheenjohtajat Päätös: totesi koulutuksen tarpeellisuuden ja päätti, että seminaareja jatketaan. Toiminnanjohtaja osallistuu tilaisuuteen kouluttajana. 14. Sivuntaitto-ohjelman koulutus InDesign haltuun Kurssin järjestää Jyväskylän Kristillinen Opisto. Kurssin hinta on 200 euroa. päättää KS MP-lehden päätoimittajan osallistumisesta kurssille ja kustannusten korvaamisesta piirin varoista. KS RUP:n piirihallitus päättää verkkosivuvastaavan vastaavista kustannuksista. Päätös: Toiminnanjohtaja (=päätoimittaja) osallistuu ja piiri maksaa kurssin.
5 15. Muut asiat 15.1 Keski-Suomen Reserviläispiiri ry:n säännöt Käydään keskustelu uudistamistarpeesta. Päätös: totesi, että ResL:ssä valmistellaan mallisääntöjä, joita odotetaan ennen kuin työhön ryhdytään. Päätettiin työryhmästä, joka alkaa valmistella asiaa. Siihen nimettiin piirin puheenjohtaja, toiminnanjohtaja, Keijo Häkkinen ja Aimo Leminen Reservipiirien kilpailujen palkintokysymys MPY-kauppa myy mitaleja hintaan 7 /kulta, 6 /hopea, 5 /pronssi. käy asiasta alustavan keskustelun siitä, että ryhdytäänkö kehittämään mitalien tilalle jotain uutta ja halvempaa ratkaisua. Päätös: Keskustelun kuluessa tehtiin ehdotus, että piireille voisi suunnitella oman mitalin. Päätettiin, että toiminnanjohtaja valmistelee asiasta esityksen piirien yhteiselle työvaliokunnalle (seuraava kokous on 22.2.) 15.3 Talvisodan päättymispäivän tapahtumat Käsitellään Aluetoimiston lähettämä kirje ja tehdään tarvittavat ratkaisut. Päätös: Jyväskylän Seudun Reserviläiset ry toteuttaa piirin osuuden tapahtumasta ResUL:n sähköisen kuntokortin piirivastaavien koulutus Tampereella Käsitellään asia ja nimetään henkilö koulutukseen. Päätös: päätti, että koulutukseen osallistuvat Jouko Hyppönen ja Teuvo Honkamäki Reserviläisten ampumataito ja piirikohtaiset aseet Päätös: jatkoi joulukuussa asiasta aloitettua keskustelua. Päätettiin, että Arto Lehikoinen jatkaa asian valmistelua ja tekee seuraavaan piirihallituksen kokoukseen (7.3.) konkreettisen esityksen, josta ilmenee aseiden lukumäärä, hinnat, lupakäytäntö, säilytys ja mahdolliset vastuuhenkilöt. 16. Taloudenhoitajan alustava katsaus vuoden 2011 tilinpäätökseen Harri Jaakkola totesi, että vuosi 2011 tulee päätymään positiiviseen tulokseen ja tilinpäätös valmistuu vuosisuunnitelman mukaisesti. Lopuksi hän otti esille toiminnanjohtajien palkkioiden yhdenmukaistamisen. Hän esitti että, molemmille toiminnanjohtajille maksettaisiin samansuuruinen 600 euron palkkio kun nyt reserviläispiirin toiminnanjohtajalle maksetaan 500 euroa.
6 Päätös: kävi asiasta lyhyen keskustelun ja päätti, että taloudenhoitaja laatii esityksen seuraavaan piirihallituksen kokoukseen. 17. Seuraava kokous Tiistaina klo 18 Tikkakoskella. 18. Kokouksen päättäminen Kokouksen puheenjohtajan toiminut Hannu Kivi-Mannila päätti kokouksen klo Hannu Kivi-Mannila puheenjohtaja Tapio Paappanen sihteeri Arto Lehikoinen pöytäkirjan tarkastaja Kari Laitinen pöytäkirjan tarkastaja LIITTEET 1. Kokouksen osanottajat 2. K-S RUpiirin järjestämä paneelikeskustelutilaisuus Maanpuolustusväki Kompassissa
7 LÄSNÄOLO KOKOUKSISSA TKOSKI TKOSKI Hallitus LIITE 1 PIIRIN PUHEENJOHTAJA Jouko Hyppönen X EI HAAPAMÄEN RESERVILÄISET RY 1. Teuvo Honkamäki X X 2. Antti Rautalahti X EI HANKASALMEN RESERVILÄISET RY 3. Jani Lamminniemi EI EI 4. Sami Hintikka EI JYVÄSKYLÄN SEUDUN RESERVILÄISET RY 5. Kari Laitinen X X 6. Jami Siukola X EI JÄMSÄN SEUDUN RESERVILÄISET RY 7. Kari Koskinen EI EI 8. Alpo Vilenius X EI 9. Juhani Hyppönen X EI KESKI-SUOMEN TYKISTÖKILTA RY 10. Risto Ryymin EI EI KEURUUN SEUDUN RESERVILÄISET RY 11. Hannu Kivi-Mannila X X 12. Pasi Isojärvi X EI KONNEVEDEN RESERVILÄISET RY 13. Ulla Mehto-Hämäläinen EI X 14. Veli-Pekka Poikolainen X X KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY 15. Antti Mustonen X EI LAUKAAN RESERVILÄISET 16. Raimo Harjunen X EI LIEVESTUOREEN RESERVILÄISET RY 17. Aimo Leminen EI X 18. Martti Hokkanen EI EI SAARIJÄRVEN RESERVILÄISET RY 19. Esko Janhonen X EI 20. Voitto Virnes EI EI TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY 21. Ari Sorri X X 22. Keijo Häkkinen X X 23. Arto Lehikoinen X X VAAJAKOSKEN RESERVILÄISET RY 24. Vesa Arpiainen EI X 25. Raino Arpiainen EI X VIITASAAREN RESERVILÄISET RY 26. Milla Rossi EI EI 27. Kauko Ikäheimonen X X YHTEENSÄ PAIKALLA
8 LIITE 2
9 LIITE 3
Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/13 Aika: 11.12.2013 klo 18.58 19.34 Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.58. 2. Kokouksen järjestäytyminen
1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 6/12 Vanha piirihallitus Aika: 19.12.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.00. 2. Kokouksen
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2012 Aika: 7.3.2012 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.21. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan sihteeri
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2014 Aika: Torstai 18.9.2014 klo 18.23 20.32 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski KÄSITELLYT ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen
Puheenjohtaja avasi kokouksen kello
PÖYTÄKIRJA 5/15 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen 9.12.2015 kello 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Isto
6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 Aika: 11.12.2013 klo 19.35-19.58 Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen järjestäytyminen
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen
Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli Martti Pentikäiselle.
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: Paikka: 8.5.2013 klo 18 alkaen. Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski. Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen
1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/2012 Aika: 19.9.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18. 2. Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirjantarkastajiksi
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEISEN TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3/2013 AIKA: 9.10.2013 KLO 16.30-17.14 PAIKKA: LÄSNÄ: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski Jouko Hyppönen, Santeri Heinonen, Petri Ruotsalainen,
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013
www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 2/2014 Aika: 4.3.2014 klo 18.15 20.28 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.15. 2. Kokouksen järjestäytyminen
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 Piirihallitus Gummeruksenkatu Jyväskylä 28.9.
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2015 Aika: 24.9.2015 klo 18.10 21.01 Paikka: Laukaan Tupaswilla Oy 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2014
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2014 1. Yleistä Vuosi 2014 oli vuonna 5.2.1959 perustetun piirin 55. toimintavuosi. Piiri oli esillä ja osallistui - Pioneerirykmentin viimeiseen paraatiin
PÖYTÄKIRJA 1/
www.ksrespiirit.fi 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 11.2.2016 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Heinonen avasi kokouksen klo 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Paappanen.
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE 25.1.2017 HYVÄÄ UUDEN TOIMINTAVUODEN ALKUA PIIRITOIMISTOLTA! Alkaneen vuoden toiminnoissa tulee näkymään vahvasti Suomi 100 vuotta teema. Tapahtumia on paljon
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 12.12.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE 1/2018 HYVÄÄ UUDEN TOIMINTAVUODEN ALKUA PIIRITOIMISTOLTA! Alkaneen vuoden toiminnoissa tulee näkymään vahvasti Ilmavoimat ja Puolustusvoimat 100 vuotta teema.
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013
www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 Paikka ja aika: 11.12.2013 klo 18.00- ravintola Aimo Luoti-kabinetti, Asekatu 3, Jyväskylä. Kokouksen aluksi
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT
PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Gummeruksenkatu Jyväskylä 1 (6)
www.ksrespiirit.fi 1 (6) K-S Reserviupseeripiirin hallituksen kokous 01/2015 pidettiin keskiviikkona 4.3.2015 klo 18.00 alkaen Tikkakosken kerholla. Ennen piirihallituksen kokouksen alkua nautittiin kahvit
KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015
KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 8.10.2014 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg
KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014
2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä
Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2012
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2012 1. Yleistä Vuosi 2012 oli vuonna 5.2.1959 perustetun piirin 53. toimintavuosi. Piiri oli esillä Keuruun Markkinoilla heinäkuussa ja alueellisessa maanpuolustusjuhlassa
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.20
PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2013 Aika: 18.9.2013 klo 19.20 21.24 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho Ennen kokouksen alkua reserviläisliiton varapuheenjohtaja Osmo Suominen ja toiminnanjohtaja Olli Nyberg
Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 (5) AIKA 14.05.2014 klo 17.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea kokouskabinetti 19.3.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten
POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE
POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY
1 (16) KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Käsitelty ja vahvistettu Keski-Suomen Reserviläispiiri ry:n syyskokouksessa 8.10.2014. 2 (16) Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea piippukabinetti 6.6.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse
AIKA 04.02.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/14 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/15
Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani
KS-CUP 4-14 Keuruu 15.3.2014 Haapamaen seudun res Yleiskilpailu Rasti: 1 Harjoituksen tulos (Kivääri) Tulostettu: lauantai 15.3.2014 18:28:46 Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali
PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Aika klo 17.30-20.15 Paikka Neste Pälkäne Aapiskukko, Valtatie 12 (Tervapirtintie 7), 36600, PÄLKÄNE Läsnä Jaakola Pekka Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi
Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät
KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016
KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 7.10.2015 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 11.5.2015 klo 17:00 1/5 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018 Aika klo 17.30-19.40 Paikka Kauppakeskus Tuuloinen, Fresto, Tuulosentie 1, 14810 Tuulos Läsnä Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Konttinen
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 Paikka ja aika: Keuruun varuskunnan kerho Viikinhovi 6.3.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus: Santeri Heinonen
Pykälä Käsiteltävä asia Sivu
1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen
Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.
ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.
www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa
1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.
KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen
KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2012
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2012 Arvoisat reservinupseerit! Keski-Suomen Reserviupseeripiirin 60-vuotisjuhlavuosi on huipentumassa koko perheen viihdekonserttiin,
Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016
Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU
KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 0 3 60ls makuu 7 5 12 20ls makuu 5 4 9 TA-sarja 5 1 6 Yhteensä
PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA
sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous
:n yhdistyskokous Aika Torstai 18.11.2010 klo 15.00 16.00 Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat
Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
hankikisa 2016 korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: lauantai :16:49
hankikisa 2016 korpilahti 27.2.2016 Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: lauantai 27.2.2016 20:16:49 Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID TAG 1 100,0000 273,0592
Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry
Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160
Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)
Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).
1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,
UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta
UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta Aika 3.3.2008 klo 10.30-12.40 Paikka Jyväskylän kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Jäsen Veijo Koskinen x Ulla Lauttamus x Heidi Nieminen x Pirkko Selin
Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Edustajakokouksen
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11)
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 1 (11) Tarkastuslautakunta Aika 24.01.2019 klo 15:00-16:44 Paikka Hallintokeskus, kokoustila Aalto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hallitus. Aika: Kello: Hämeenkatu 3 b 2. krs, Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja
Aika: 22.5.2011 Kello: 10.12-12.57 Paikka: Hämeenkatu 3 b 2. krs, 33100 Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja Anna-Kaisa Välilä Anna Kantola Miia Pietilä Tino Svart Varapuheenjohtaja Jäsen Jäsen
PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN
Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:
Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia
Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva
Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 3.6.2019 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/903/00.00.01.08/2019 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 244 20.5.2019 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2016 1 TIKKAKOSKEN AENEUVOSTO AIKA klo 18.58 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 81 Kokouksen laillisuus
Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk.
Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. Yhdistyksen ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Aika: maanantai 30.12.2013 kello 14.00...14.40 Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone,
Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Ylikylässä 12.9.2015 PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.28 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2015 1 AIKA klo 17.30 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse
AIKA 04.12.2017 klo 17:00 PAIKKA Koivuniemen leirikeskus Koivuniementie 30 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/70 Työjärjestyksen hyväksyminen
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen
Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 11.3.2014 klo 18:00 Paikka Cumulus Rauma, Aittakarinkatu 9 1/5 LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous
ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,
Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.
Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä
PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014
1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 17.12.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs
JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014
Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU
KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 3 60ls makuu 7 7 20ls makuu 5 5 TA-sarja 5 5 Yhteensä 2016 20 20
SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.
Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005
1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN
KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius
KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus