6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi."

Transkriptio

1 PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 Aika: klo Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Alpo Vilenius ja Hannu Kivi-Mannila. Toiminnanjohtaja toimi kokouksen sihteerinä. 3. Osallistujien kirjaaminen Kokouksen osallistujat on lueteltu liitteessä 1. Kokouksessa oli läsnä puheenjohtajan lisäksi 19 piirihallituksen jäsentä. 4. Kokouksen laillisuus Sääntöjen 11 :n mukaan kokouskutsu on ilmoitettava jäsenille vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta tiedotuslehdessä. * Kokouskutsu oli ilmoitettu sähköpostitse Päätös: Kokous todettiin lailliseksi. 5. Kokouksen päätösvaltaisuus Sääntöjen mukaan hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtaja ja vähintään 1/3 muista jäsenistä on läsnä. * Hallituksen kokoonpano on puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa sekä 25 jäsentä Päätös: Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. 6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. 7. Varapuheenjohtajien valinta Piirihallitus valitsee keskuudestaan kaksi varapuheenjohtajaa. Päätös: Varapuheenjohtajiksi valittiin Kauko Ikäheimonen ja Keijo Häkkinen.

2 8. ResUL:n liittomaksun korotus Reserviläisurheiluliiton hallitus on kokouksessaan päättänyt liiton kilpailujen liittomaksun korottamisesta 5 :lla seuraavan kilpailukauden alusta. RESU:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS KILPAILU- JA KUNTOLIIKUNTATAPAHTUMIEN OSANOTTOMAKSUJEN KATOKSI RESUL.n hallituksen päätös Maksuja on aiemmin tarkistettu v Korotus koskee liittomaksua, joka nousee siis 5. Maksut astuvat voimaan Osall. maksu Ilma-asekilpailut, perusmaksu 20 euroa/osallistuja, liitto 10 euroa/osallistuja Pistooliampumahiihto, perusmaksu 20 euroa/osallistuja, liitto 10 euroa/osallistuja Talvikilpailu, perusmaksu 20 euroa/osallistuja, liitto 10 euroa/osallistuja Ampumahiihto, perusmaksu 20 euroa/osallistuja, liitto 10 euroa/osallistuja Neliottelu, perusmaksu 20 euroa/osallistuja, liitto 10 euroa/osallistuja Pistooliampumajuoksu, perusmaksu 20 euroa/osallistuja, liitto 10 euroa/osallistuja Partiokilpailu, perusmaksu 50 euroa/joukkue, liitto 15 euroa/joukkue 65 Ampumamestaruuskilpailut, perusmaksu 15 euroa/laji, liitto 10 euroa/laji 25 SRA, perusmaksu 45 euroa/osallistuja, liitto 10 euroa/osallistuja 55 Merikilpailu, perusmaksu 45 euroa/joukkue, liitto 15 euroa/joukkue 60 Ampumasuunnistus, perusmaksu 20 euroa/osallistuja, liitto 10 euroa/osallistuja Maastokilpailu, perusmaksu 20 euroa/osallistuja, liitto 10 euroa/osallistuja Pistooliampumahiihtoviesti, perusmaksu 20 euroa/joukkue, liitto 15 euroa/joukkue 35 Pistooliampumajuoksuviesti, perusmaksu 20/joukkue, liitto 15 euroa/joukkue 35 Ampumahiihtoviesti, perusmaksu 20 euroa/joukkue, liitto 15 euroa/joukkue 35 Syysjotos, perusmaksu 80 euroa/joukkue, liitto 15 euroa/joukkue 95 Talvijotos, perusmaksu 140 /joukkue, liitto 15 euroa/joukkue 155 Majoitus Jokaiseen tapahtumaan tulisi varata tilanteen mukaan mahdollisuus halpamajoitukseen. (Varuskunnat, koulut yms.)

3 Jälki-ilmoittautuminen Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista järjestäjien suostumuksella, jolloin perusosallistumismaksu on kaksinkertainen. Kilpailukutsussa on erikseen mainittava tästä. Liittomaksun suoritus RESUL:lle tuloutettava maksuosuus suoritetaan liiton tapahtuman järjestäjälle. Liiton tapahtuman järjestäjä tilittää liittomaksun RESUL:lle. Jos taulukon mukainen perusmaksu on esimerkiksi 20 euroa kerätään kilpailijalta 30 euroa josta järjestäjä tilittää 10 euroa liitolle. Pankkiyhteys Nordea, tilinumero on FI Liittomaksulla katetaan mm kilpailuiden mitalit, mitalien lähettäminen, järjestäjän vakuutusturva, kilpailuiden ilmoituskulut ja TA:n kuluja. Seuraavan vuoden liiton vastaavien kisojen järjestäjien lähtiessään seuraamaan edellisen vuoden kilpailuja matkakuluja ei liitto korvaa. RESUL:n tapahtumien valvojien majoitus- ja matkakulut maksetaan entiseen tapaan. Valvoja tulisi valita lähiseudulta tai järjestäjäpiirin alueelta ei kuitenkaan järjestävän yhdistyksen jäsentä. Valvoja Liiton tapahtumien valvojan nimike on tekninen asiantuntija (TA). Teknisen asiantuntijan nimi tulee mainita kilpailukutsussa. Kilpailukutsu Kilpailukutsu tulee toimittaa sähköisesti toiminnanjohtajan tarkastettavaksi hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Kutsujen laadinnassa on huomioitava Reserviläinen lehden aineiston toimitusaikataulut Ehdotus: Piirihallitus käy asiasta tarvittavan keskustelun ja ottaa taloudenhoitajan esitykseen kantaa. Esitys on esityslistan liitteenä 2. Päätös: Piirihallitus päätti, että Reserviläisurheiluliitolle lähetetään liitteen 2 mukainen RUP-piirin ja RES-piirin yhteinen kannanotto. 9. Vuoden 2013 kokousajankohdat Piirihallitukselle esitettiin, että se päättää - hallituksen kokousajankohdat, kokouksien lukumäärän ja kokouspaikat - kevät- ja syyskokouksen ajankohdat sekä paikat - piirien talousriihen ajankohdasta.

4 Esitys piirihallituksen kokousajankohdiksi: 1/ / / / / Esitys piirien talousriihen ajankohdaksi: Esitys piirin kokousten ajankohdiksi: - kevätkokous syyskokous Päätös: Piirihallitus hyväksyi edellä esitetyt kokousajankohdat vuodelle Kokouspaikkojen osalta ei tehty sitovaa päätöstä vaan piiritoimiston toimenpitein paikaksi valitaan kuhunkin kokoukseen tarkoituksenmukaisin paikka. 10. Ilmoitusasiat Tiedoksi Keski-Suomen Maanpuolustaja-lehden ilmestymisajat ja aineistopäivät vuonna 2014: LEHTI N:O ILMESTYMISPÄIVÄ AINEISTOPÄIVÄ 1/ / / / Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Jouko Hyppönen puheenjohtaja Tapio Paappanen sihteeri Pöytäkirja tarkastettu sähköisesti Alpo Vilenius pöytäkirjantarkastaja Hannu Kivi-Mannila pöytäkirjantarkastaja

5 LÄSNÄOLO KOKOUKSISSA Hallitus JKL LIITE 1 PIIRIN PUHEENJOHTAJA Jouko Hyppönen X HAAPAMÄEN SEUDN RESERVILÄISET RY 1. Teuvo Honkamäki X 2. Antti Rautalahti X HANKASALMEN RESERVILÄISET RY 3. Jani Lamminniemi EI 4. Sami Hintikka EI JOUTSAN SEUDUN RESERVILÄISET RY 5. Markku Arpiainen EI 6. Kari Salomäki X JYVÄSKYLÄN SEUDUN RESERVILÄISET RY 7. Kari Laitinen X 8. Jami Siukola X JÄMSÄN SEUDUN RESERVILÄISET RY 9. Isto Vaheri X 10. Alpo Vilenius X 11. Juhani Hyppönen EI 12. Heikki Piironen X KESKI-SUOMEN TYKISTÖKILTA RY 13. Risto Ryymin EI KEURUUN SEUDUN RESERVILÄISET RY 14. Hannu Kivi-Mannila X 15. Joonas Röppänen X KONNEVEDEN RESERVILÄISET RY 16. Veli-Pekka Poikolainen EI 17. Jussi Hintikka EI 18. Ulla Mehto-Hämäläinen X KORPILAHDEN SEUDUN RESERVILÄISET RY 19. Antti Mustonen X LIEVESTUOREEN RESERVILÄISET RY 20. Martti Hokkanen X PIHITPUTAAN RESERVINALIUPSEERIT RY 21. Harri Back X 22.#Jonny#Paananen X TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY 23. Keijo Häkkinen EI 24. Joonas Häkkinen X 25. Arto Lehikoinen X VIITASAAREN RESERVILÄISET RY 26. Kauko Ikäheimonen X 27. Väinö Saastamoinen X YHTEENSÄ PAIKALLA

6 LIITE 2 Piirihallitukset Vastaus ResUl viestiin liittomaksun maksamisesta. K-S RUP:n ja K-S RES:n piirihallitus ilmoittaa, että se ei voi hyväksyä ResUl:n ilmoittamaa tapaa maksaa ns. liittomaksu. Piirin kirjanpidossa on noudatettava kirjanpitolakia. Ilmoitettu tapa ei täytä kirjanpitolain tositteelle asettamia vaatimuksia, sillä se edellyttää maksuliikenteen hoitajaa rakentamaan tositteen eri tietolähteitä yhdistelemällä. Erityisesti kun kyseessä on varsin suuria summiakin kuten PA2013, eur Moinen tapa ei myöskään sovellu kehittyneemmän maksatus-/laskutusjärjestelmän vaatimuksiin. Oikea tapa hoitaa asia on, että ResUl laskuttaa maksut vastaanottamiensa tulosraporttien perusteella. Laskusta tällöin ilmenee lain tarkoittamalla tavalla kaikki asiaa koskevat tiedot yhdellä tositteella.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/13 Aika: 11.12.2013 klo 18.58 19.34 Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.58. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2014 Aika: Torstai 18.9.2014 klo 18.23 20.32 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski KÄSITELLYT ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA 5/15 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen 9.12.2015 kello 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Isto

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 6/12 Vanha piirihallitus Aika: 19.12.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.00. 2. Kokouksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli Martti Pentikäiselle.

Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli Martti Pentikäiselle. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: Paikka: 8.5.2013 klo 18 alkaen. Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski. Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2012 Aika: 7.3.2012 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.21. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan sihteeri

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00.

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: 1.2.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 2/2014 Aika: 4.3.2014 klo 18.15 20.28 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.15. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 12.12.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 Paikka ja aika: 11.12.2013 klo 18.00- ravintola Aimo Luoti-kabinetti, Asekatu 3, Jyväskylä. Kokouksen aluksi

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

3/7 Esteestä ilmoittaminen ja varajäsenen kutsuminen kokoukseen. 3/9 Vaajakosken alueseurakunnan toimintakertomus vuodelta 2014 työaloittain

3/7 Esteestä ilmoittaminen ja varajäsenen kutsuminen kokoukseen. 3/9 Vaajakosken alueseurakunnan toimintakertomus vuodelta 2014 työaloittain AIKA 10.02.2015 klo 17.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 1/1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/2 Työjärjestyksen hyväksyminen 2/3

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013 KOKOUSKUTSU 24.9.2013 Aika: 21.9.2013 klo 12.15 Paikka: Tuusniemi, Kaupungintalo. Läsnä: Hakalisto, Kasperi Herranen, Jussi Hippi, Eeva Hylkilä Hanna Ikonen, Juho Jokinen, Ida Junkkari, Heikki Kangas,

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEISEN TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3/2013 AIKA: 9.10.2013 KLO 16.30-17.14 PAIKKA: LÄSNÄ: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski Jouko Hyppönen, Santeri Heinonen, Petri Ruotsalainen,

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/2012 Aika: 19.9.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18. 2. Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016 8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 (5) AIKA 14.05.2014 klo 17.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Hallitus

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Hallitus Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus. 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 3.

Lisätiedot

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA 1/6 Aika 28.6.2014 klo 16:00 Paikka Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse AIKA 04.12.2017 klo 17:00 PAIKKA Koivuniemen leirikeskus Koivuniementie 30 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/70 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5 1/5 Aika 9.6.2013 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/

PÖYTÄKIRJA 1/ www.ksrespiirit.fi 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 11.2.2016 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Heinonen avasi kokouksen klo 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Paappanen.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 AIKA klo 19.05 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 80 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 Piirihallitus Gummeruksenkatu Jyväskylä 28.9.

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 Piirihallitus Gummeruksenkatu Jyväskylä 28.9. KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2015 Aika: 24.9.2015 klo 18.10 21.01 Paikka: Laukaan Tupaswilla Oy 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen

Lisätiedot

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa) Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Kirkkopelto-Marttila Anita. Lehtomäki Elina. Rasi Merja jäsen. Vainio Marja-Leena Viljakainen Hannele

Pöytäkirja. Myllykosken seurakuntakoti. Kirkkopelto-Marttila Anita. Lehtomäki Elina. Rasi Merja jäsen. Vainio Marja-Leena Viljakainen Hannele Pöytäkirja 5/2019 Anjalankosken srk-neuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 18:30 Myllykosken seurakuntakoti Osallistujat Murto Eija puheenjohtaja Suutari Tero varapuheenjohtaja, kok.pj Heino Matti

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani

Karhunen Marko. Salminen Heikki ,54 1, , , Kokkonen Antti Korpilahden kenraalit Avo. Hyppönen Juhani KS-CUP 4-14 Keuruu 15.3.2014 Haapamaen seudun res Yleiskilpailu Rasti: 1 Harjoituksen tulos (Kivääri) Tulostettu: lauantai 15.3.2014 18:28:46 Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse AIKA 04.02.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/14 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/15

Lisätiedot

3/61 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelma Liitteet. 3/62 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/61 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelma Liitteet. 3/62 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 09.06.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/58 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/59

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle p tai sähköpostitse AIKA 28.4.2014 klo 18.00 PAIKKA Säynätsalon pappila, Pappilantie 6, 40900 Säynätsalo Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 / 16 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 10.12.2018 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntatalo, yläsali 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 Aika: 21.1.2015 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.1.2013 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Äystö Leena, pj Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Joutsiniemi Juha Kangasluoma Pentti Kontola

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2011 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2011 Kirkkoneuvosto 87 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 18.00. Tarjoilua klo 18.30-19, ennen kirkkovaltuuston kokousta. KOKOUSPAIKKA seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 94 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Torstai 18.11.2010 klo 15.00 16.00 Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 KIRKKOVALTUUSTO JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2017 Kokousaika 04.01.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 14/2009 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 14/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 14/2009 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 14/2009 Kirkkoneuvosto 6.11.2009 158 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 14/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 6. päivänä marraskuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen, kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 29. päivänä heinäkuuta 2009 kello 10.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 08.06.2014 klo 17:00 PAIKKA Sivu / Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/37 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/38

Lisätiedot

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä. Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Pirkko Mensonen Marjut Niemelä Aira Pöllänen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 21.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Matti Loponen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016 Sivu 1 / 5 AIKA To 26.5.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/24 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 1 (11) Tarkastuslautakunta Aika 24.01.2019 klo 15:00-16:44 Paikka Hallintokeskus, kokoustila Aalto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2016 1 TIKKAKOSKEN AENEUVOSTO AIKA klo 18.58 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 81 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 KOKOUSAIKA maanantai 2.3.2015 klo 16.45 KOKOUSPAIKKA Auditorio Joukahainen, Lemminkäisenkatu 30, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA kello 17.00

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA kello 17.00 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA 7.12.2017 kello 17.00 PAIKKA Haaga-Helia, Pasilan kampus, tila Helia-auditorio KUTSUTUT Helgan istuva hallitus: Helgan henkilöstö: Varsinaiset edustajat: 1 Kettula

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Aika klo 17.30-20.15 Paikka Neste Pälkäne Aapiskukko, Valtatie 12 (Tervapirtintie 7), 36600, PÄLKÄNE Läsnä Jaakola Pekka Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2017 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2017 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 4. päivä tammikuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 31.5.2017 1 3 25 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

Eskelinen Sakari. Långström Sirkka jäsen. Muut osallistujat Jaakkola Teuvo kirkkovaltuuston puheenjohtaja kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja

Eskelinen Sakari. Långström Sirkka jäsen. Muut osallistujat Jaakkola Teuvo kirkkovaltuuston puheenjohtaja kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja PÖYTÄKIRJA 5/2019 57 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika 29.3.2019 klo 18.16 19.50 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 Läsnä Leppämäki Tuula puheenjohtaja Kuitunen Teuvo varapuheenjohtaja Eskelinen Sakari

Lisätiedot

Aika: perjantai klo 15:12-16:17 Paikka: Valtuustosali, A-rakennus, Visamäen kampus, Hämeenlinna

Aika: perjantai klo 15:12-16:17 Paikka: Valtuustosali, A-rakennus, Visamäen kampus, Hämeenlinna 1(5) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 2/2016 Aika: perjantai 5.2.2016 klo 15:12-16:17 Paikka: Valtuustosali, A-rakennus, Visamäen kampus, Hämeenlinna Läsnä: Sara Holm, edustajiston

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (5) AIKA torstai klo 17.00 PAIKKA Palokan kirkko, opintosali, Rovastintie 8 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009 7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle, puh tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle, puh tai sähköpostitse JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 AIKA PAIKKA Sivu / 9.6.2014 klo 18.00 (Huom! Muuttunut aika) Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie, 40900 Säynätsalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 27 Kokouksen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila.

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila. 12.7.2010 20 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010 KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET Kyrönniemen kappeli/opetustila Sanna Eskelinen Markku Haataja

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 11.5.2015 klo 17.30-18.07. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot