KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2014"

Transkriptio

1 KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA Yleistä Vuosi 2014 oli vuonna perustetun piirin 55. toimintavuosi. Piiri oli esillä ja osallistui - Pioneerirykmentin viimeiseen paraatiin sankarivainajan siunaustilaisuuteen alueelliseen maanpuolustusjuhlaan Kannonkoskella 9.8. Piiri toteutti toimintaansa hyvässä yhteistyössä veljespiirin Keski-Suomen Reserviupseeripiirin, muiden maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen sekä Keski-Suomen Aluetoimiston kanssa. 2. Jäsenistö ja hallinto Piirissä oli toimintavuoden päättyessä 22 jäsenyhdistystä ja kaksi maanpuolustuskiltaa. Jäsenyhdistyksistä vajaa puolet hoitaa velvoitteensa hyvin. Toimenpiteitä jäsenyhdistysten toiminnan aktivoimiseksi tarvitaan edelleen piirissä oli jäseniä 1958, joista maksaneita jäseniä 1848 (v ). Reserviläisliitossa oli vuoden 2014 lopussa maksaneita jäseniä Keski-Suomen reserviläispiirin jäsenmäärä on pysynyt vakiona muutaman vuoden niin, että määrä ei ole kääntynyt laskuun. On kuitenkin niin, että erilaisia toimenpiteitä uusien jäsenien hankkimiseksi on aktiivisesti kehitettävä. Toimintavuoden piirihallitus: Puheenjohtaja Konnevesi Varapuheenjohtaja Kauko Ikäheimonen Viitasaari Varapuheenjohtaja Keijo Häkkinen Tikkakoski Muut jäsenet: Teuvo Honkamäki Haapamäki Antti Rautalahti Jani Lamminniemi Hankasalmi Sami Hintikka Markku Arpiainen Joutsa Kari Salomäki Kari Laitinen Jyväskylä Jami Siukola Alpo Vilenius Jämsä Juhani Hyppönen Isto Vaheri Heikki Piiroinen Risto Ryymin Tykistökilta Hannu Kivi-Mannila Keuruu Joonas Röppänen Veli-Pekka Poikolainen Konnevesi Jussi Hintikka Ulla Mehto-Hämäläinen Antti Mustonen Korpilahti

2 Martti Hokkanen Lievestuore Harry Back Pihtipudas Jonny Paananen Joonas Häkkinen Tikkakoski Arto Lehikoinen Väinö Saastamoinen Piirihallitus kokoontui viisi kertaa ja hallituksen jäsenten osallistuminen kokouksiin on lueteltu liitteessä 1. Toiminnanjohtajan tehtävää on hoitanut Tapio Paappanen. Piirin taloudenhoitajana on toiminut Harri Jaakkola. Keski- Suomen Maanpuolustaja-lehden päätoimittajana on toiminut Tapio Paappanen. 3. Luottamustehtävät ja edustukset Reserviläisliiton hallitus: Viro-toiminnan yhteyshenkilö: K-S Maanpuolustussäätiön hallitus: K-S Maanpuolustussäätiön valtuuskunta: K-S alueellinen neuvottelukunta: ResUL:n liittokokousedustaja: ResUL hallitus: ResUL:n SRA-toimikunta: ResUL:n ampumatoimikunta: Hannu Kivi-Mannila Marko Juka ja Antti Mustonen Marko Rasi Matti Hyvärinen 4. Piirin kokoukset Piirin kevätkokous pidettiin ja syyskokous Luonetjärven varuskuntakerholla. 5. Ampumataidon kehittäminen Piiri jatkoi toimintavuoden aikana projektia, jonka myötä vaikutetaan reserviläisen ampumataitoon. Toimintavuoden aikana järjestettiin reserviläiskivääreillä seuraavat ampumatapahtumat: - Viitasaarella kolme tapahtumaa, osallistujia oli 31 henkilöä - Konnevedellä kaksi tapahtumaa, joista toinen järjestettiin yhdessä Laukaan reserviläisten kanssa, osallistujia ammunnoissa oli yhteensä 22 henkilöä 6. Yhteistoiminta Piirin jäsenyhdistyksien jäseniä osallistui MPK ry:n kursseille kouluttajina sekä oppilaina. Paikalliset yhdistykset ja toiminnanjohtaja toteuttivat varusmiesinfoja kotiuttamisten yhteydessä Keuruulla ja Tikkakoskella. Piiri osallistui Talvisodan päättymispäivän ja puolustusvoimien lippujuhlan päivän tilaisuuksiin 4.6. Jyväskylässä, reserviläisten ylentämistilaisuuksiin 4.6. ja sekä itsenäisyyspäivän muihin tilaisuuksiin Jyväskylässä.

3 Pioneerirykmentin viimeinen paraati Maanpuolustusjärjestöjen lippulinna Pioneerirykmentin viimeisessä paraatissa. Kesäkuun 17. päivä oli päätetty päiväksi, jolloin Pioneerirykmentti esiintyi julkisuudessa viimeistä kertaa täydellisessä kokoonpanossaan. Sään haltijat olivat kyseisenä päivänä päättäneet, että kaikki tapahtumat varmasti jäävät tilaisuuksia seuranneiden mieliin. Lämpötila paraativaiheessa laski alle 10 asteen. Itsenäisyyden salpa niminen muistomerkki paljastettiin heti viimeisen paraatipäivän aamuna. Kolme aitoa Salpalinjan panssariestekiveä oli sijoitettu Keuruun veteraanipuistoon muistuttamaan kaikkia paikan ohi kulkevia siitä, että miten sodissa Keurusseudun miehet ja naiset niin sotatoimialueella kuin kotirintamalla täyttivät tehtävänsä. Lähes viisikymmentä vuotta oli kulunut aikaa siitä kun ensimmäiset pioneerit pyöräilivät Keurusselän kasarmialueelle saavuttuaan Korialta lakkautetun Pioneerirykmentin uutena osana, Keski-Suomen Pioneeripataljoonana, rakentamaan uutta tulevaisuutta Keuruulle. Pioneerirykmentin tarina päättyi poliittisen iskulauseen hyväksymiseen: varuskunnilla ei puolusteta Suomea. Tämä oli valtakunnan päättäjätasolla vuonna 2012 omaksuttu tahtotila niin sotilaiden kuin myös valtioneuvoston keskuudessa. Maavoimien esikuntapäällikkö kenraalimajuri Juha-Pekka Liikola muistutti kuulijoita paraatipuheessaan siitä, että sotilaallisen voiman käyttö Euroopassa ei ole siirtynyt historiaan, vaikka moni oli jo tuudittautunut ajatukseen lähes ikuisesta rauhasta. Pioneerirykmentin lakkautukseen hän otti kantaa niin, että rykmentissä itsessään ei ollut yhtään perustetta lakkautukselle. Päätöstä tehtäessä oli henkilökohtaiset tunteet siirrettävä sivuun, totesi Liikola. Paraati päättyi hieman vajaan 500 henkilön suorittamaan ohimarssiin, jossa oli mukana rykmentin keskeinen kalusto. Historian havinaa ohimarssiin toi polkupyöräosasto, joka eteni nyt rautatieasemaa kohti kun vastaavasti ensimmäinen ohimarssi vuonna 1967 suoritettiin asemalta keskustaa kohti.

4 Maanpuolustusjärjestöjen lippulinna, jossa oli mukana reilut 40 reserviläistä, kruunasi ohimarssin viestittäen kiitollisuutta rykmentin pitkäaikaiselle tuelle vapaaehtoiselle maanpuolustustyölle. Sankarivainajan siunaaminen 2.8. Arkun ympärillä autosotamies Mauri Hämäläinen, ylivääpeli Esa Rossi, alikersantti Kauko Ikäheimonen ja ylikersantti Jussi Hintikka. Aarno Kailaston jäänteet löydettiin vuonna 2010 venäläisten suorittamissa etsinnöissä. Ne ja samassa yhteydessä löytynyt tuntolevy luovutettiin Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykselle. DNA-testit vahvistivat neljä vuotta myöhemmin Kailaston henkilöllisyyden. Aarno Kailaston siunaustilaisuus 2.8. järjestettiin Jyväskylän ortodoksisessa kirkossa ja hautaan lasku tapahtui Puistokadun hautausmaalla. Avustavissa tehtävissä oli mukana joukko reserviläisiä ja Keski-Suomen Aluetoimiston edustajia. Alueellinen maanpuolustusjuhla Kannonkoskella 9.8. Ilmasotakoulun kalustoa ja yleisöä Kannonkoskella

5 Ilmasotakoulun heinäkuun saapumiserän alokkaat sinisiin baretteihin sonnustautuneina valtasivat Kannonkosken urheilukentän 9.8. vannoakseen sotilasvalan. Keski-Suomen maanpuolustusjuhla oli näin saanut keskeisen ohjelmanumeron alkamaan aurinkoisessa ja osin helteisessäkin säässä. Valaa vannoneiden alokkaiden omaisia saapui paikalle reilut 2200 henkeä. Kannonkosken kunta oli kutsunut juhlaan reilut 200 kutsuvierasta. Lisäksi omat kuntalaiset ja naapuripitäjistä paikalle saapuneet nostivat Kannonkosken väkiluvun noin kolmeen tuhanteen ihmiseen. Maanpuolustusjuhlassa olivat perinteiseen tapaan esillä MPK, reservipiirit, rauhanturvaajat, maanpuolustusnaiset ja Äänekosken ekoasepartio. Yleisöllä oli mahdollisuus tutustua esillä olevaan kalustoon, jota toivat näytille paikallinen pelastuslaitos ja Ilmavoimat. Juhlapuhuja agrologi Johannes Leppäsen tärkein viesti puheessaan oli se, että Suomen on jatkuvasti vaalittava maanpuolustushenkeä ja vastattava aina itse omasta puolustuksestaan. Maakunnallisen maanpuolustusjuhlan järjestäminen pitää yllä maanpuolustushenkeä ja viestittää ulkopuolisille tarkkailijoille, että Keski-Suomessa henki on korkealla. 7. Piirien yhteinen työvaliokunta Työvaliokunnan puheenjohtajuus oli kuluneena vuonna reserviupseeripiirin vastuulla. Piiriä työvaliokunnassa ovat edustaneet puheenjohtajisto ja toiminnanjohtaja sekä piirilehden päätoimittaja ja taloudenhoitaja. Sen tehtävänä on käsitellä kokouksissaan piirihallituksille esitettäviksi yhteiset hankkeet, talous, piirilehti ja yms. asiat. Muiden toimikuntien työskentelyn koordinointi ja niiden tuloksien tarkastelu on ollut yksi toimikunnan päätehtävistä. Vuoden 2015 toimintaa ohjaavat suunnitelmat valmistuivat syyskuussa. Työvaliokunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Työvaliokunnan päätehtävä vuoden aikana oli suunnitella ehdottaa käyttöönotettavaksi reservipiirien uusi hallintomalli. Se otettiin käyttöön 1.6. alkaen, jolloin piirien yhteisenä toiminnanjohtajana aloitti Tapio Paappanen. 8. Ampumatoimikunta Toimikunnan puheenjohtajana on toiminut Juha Dahlman. Ampumatoimikunta laati alueellisen kilpailukalenterin ja koordinoi piirin alueella järjestettäviä ampumaurheilutapahtumia. Toimikunta kokosi edustajat ResUL:n ja ResL:n ampumamestaruuskilpailuihin. 9. Kenttäkelpoisuustoimikunta Puheenjohtajana on toiminut Jari Pekkanen. Toimikunnan ydintehtävänä on molempien piirien reserviläisten kenttäkelpoisuuden ylläpitäminen ja parantaminen, kk-tilaisuuksien järjestäminen ja kk-tietojen kerääminen kaikilta kenttäkelpoisuuden alueilta. 10. Veteraani- ja perinnetoimikunta Toimikunnan puheenjohtajana on toiminut Pertti Rahikainen. Toimikunta järjesteli sotahistoriallista matkaa Rukajärven suuntaan.

6 11. Tiedotustoimikunta Toimikunnan puheenjohtajana on toiminut Hannu Karjalainen. Toimikunta on kokoontunut vuoden aikana ennen piirilehden painoon lähettämistä. Siinä tilaisuudessa toimikunta on nähnyt piirilehden sisällön ja tarpeen mukaan on voitu tehdä siihen muutoksia. Reservipiirien tiedotuspalkinto Majurin mediamalja jaettiin kuudennen kerran alueellisessa maanpuolustusjuhlassa Keuruulla. Keskisuomalaisen entisen päätoimittajan reservin majuri, professori Erkki Laatikaisen nimeä kantavaan ikuisesti kiertävään palkintoon kuudennen kiinnityksen sai Suur- Keuruu-lehden päätoimittaja Eija Ruoho, joka on toiminut alueellaan ansiokkaasti maanpuolustustiedotuksen hyväksi uutisoimalla aktiivisesti mm. Pioneerirykmentistä ja lehden levikkialueen reserviläisten toiminnoista. Piirien verkkosivuista on vastannut Kari Löfgren. 12. Keski-Suomen Maanpuolustaja-lehti ja muu tiedottaminen Piirilehti Keski-Suomen Maanpuolustaja ilmestyi neljä kertaa ja kyseessä oli lehden 33. vuosikerta. Lehden päätoimittajana toimi Tapio Paappanen. Ilmoitushankkija Veijo Mononen on toiminut lehden mainoshankintatyössä hyvin. Ilmoitusmyynti säilytti vuoden aikana hyvän tason. Mitään notkahdusta myynnissä ei tapahtunut. Piirilehteen on toimintavuoden aikana ollut tarjolla hyvin materiaalia. Jäsenyhdistysten esittelyjä jatkettiin ja kesäkuun lehdessä huomioitiin sotiemme veteraanien ponnistukset kesällä 1944 teemalla Torjuntavoitto. Keski-Suomen Maanpuolustaja-lehdestä on laadittu piirien verkkosivuille pdftiedostot, joista jokaisen ilmestyneen lehden numeron on voinut lukea sähköisesti. Piirikirjeitä toimitettiin jäsenyhdistyksille kaksi (2) kertaa sekä sähköisesti että tavallisina kirjeinä ja tiedotteina. Piirien yhteinen verkkosivusto on osoitteessa Sieltä on ollut luettavissa piirin toimintakalenteri ja jäsenyhdistyksillä on ollut mahdollisuus sijoittaa kalenteriin omia tapahtumiaan. Kalenteria on käytetty hyvin vähän, joten jatkossa siihen piirin täytyy kiinnittää enemmän huomiota. 13. Viro-toiminta Sakala Malevan edustajat osallistuivat elokuussa reserviläispiirin kutsusta Keski-Suomen maanpuolustusjuhlaan Kannonkoskella. Tällä kertaa ohjelmassa oli Sakala malevan epävirallinen jousiammuntakilpailu ja illan erikoisuutena vieraille tarjottiin tilaisuutta suomalaisten paljon harrastamaan kirkkovenesoutuun. Piirin edustajat osallistuivat Sakala malevan vuosipäiväjuhlaan marraskuussa. 14. Talous Tilinpäätös on toimintakertomuksen liitteenä 2.

7 15. Palkitsemiset ja huomionosoitukset Vuoden yhdistys 2014 Pihtiputaan Reservin aliupseerit ry Vuoden urheilija 2014 Timo Reiman, Jyväskylän Seudun Reserviläiset ry Vuoden ampuja 2014 Kari Laitinen, Jyväskylän Seudun reserviläiset ry Vuoden reserviläinen 2014 Esko Janhonen, Saarijärven Reserviläiset ry Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ansiomitalit Reserviläisliiton kultainen ansiomitali Reino Ahola Pertti Kelloniemi Harri Mehto Paavo Korhonen Reserviläisliiton hopeinen ansiomitali Tapio Paappanen Kari Laitinen Jami Siukola Jorma Kivirinta Jouni Pasanen Reserviläisliiton pronssinen ansiomitali Ulla Mehto-Hämäläinen Voitto Virnes Mika Virnes Taisto Viinikainen Jussi Hyödynmaa Päivi Häkkinen Esa Mehto Hannu Jakoaho Reserviläisurheiluliiton hopeinen ansiomitali Harry Treufeldt Ari Kauppinen Puheenjohtaja Toiminnanjohtaja Tapio Paappanen Tapio Paappanen

8 LIITTEET Piirihallituksen kokouksiin osallistuminen Tuloslaskelma ja tase 2014 Toimikuntien toimintakertomukset vuodelta Ampumatoimikunta - Kenttäkelpoisuustoimikunta - Tiedotustoimikunta - Veteraani- ja perinnetoimikunta

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli Martti Pentikäiselle.

Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli Martti Pentikäiselle. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: Paikka: 8.5.2013 klo 18 alkaen. Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski. Kokouksen alussa luovutettiin Keski-Suomen reservipiirien maanpuolustuspuukko reservin vääpeli

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/13 Aika: 11.12.2013 klo 18.58 19.34 Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.58. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2014 Aika: Torstai 18.9.2014 klo 18.23 20.32 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski KÄSITELLYT ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 7.10.2015 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen paroni sali. Kokouskahvit

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 6/12 Vanha piirihallitus Aika: 19.12.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.00. 2. Kokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00.

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: 1.2.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.00. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA 5/15 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen 9.12.2015 kello 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Isto

Lisätiedot

6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 Aika: 11.12.2013 klo 19.35-19.58 Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (16) KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Käsitelty ja vahvistettu Keski-Suomen Reserviläispiiri ry:n syyskokouksessa 8.10.2014. 2 (16) Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2012 Aika: 7.3.2012 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.21. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan sihteeri

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Asiakirja sisältää Keski-Suomen Reserviupseeripiiri ry:n 10.10.2012 vahvistetun toimintasuunnitelman vuodelle 2013. www.ksrespiirit.fi 2 (15) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 2/2014 Aika: 4.3.2014 klo 18.15 20.28 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.15. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEISEN TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3/2013 AIKA: 9.10.2013 KLO 16.30-17.14 PAIKKA: LÄSNÄ: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski Jouko Hyppönen, Santeri Heinonen, Petri Ruotsalainen,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE 25.1.2017 HYVÄÄ UUDEN TOIMINTAVUODEN ALKUA PIIRITOIMISTOLTA! Alkaneen vuoden toiminnoissa tulee näkymään vahvasti Suomi 100 vuotta teema. Tapahtumia on paljon

Lisätiedot

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 8.10.2014 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2012

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2012 KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2012 1. Yleistä Vuosi 2012 oli vuonna 5.2.1959 perustetun piirin 53. toimintavuosi. Piiri oli esillä Keuruun Markkinoilla heinäkuussa ja alueellisessa maanpuolustusjuhlassa

Lisätiedot

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 7.10.2015 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Jyväskylä 25.3.2018 KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Keski-Suomen reservipiirien osasto Karstulan maanpuolustusjuhlassa 5.8.2017. 1. Yleistä Vuosi 2017 oli vuonna 5.2.1959

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18.

1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/2012 Aika: 19.9.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18. 2. Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.20

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.20 PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2013 Aika: 18.9.2013 klo 19.20 21.24 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho Ennen kokouksen alkua reserviläisliiton varapuheenjohtaja Osmo Suominen ja toiminnanjohtaja Olli Nyberg

Lisätiedot

Keski-Suomen aluetoimisto 1 (11) Keski-Suomen maanpuolustuskalenteri 2016

Keski-Suomen aluetoimisto 1 (11) Keski-Suomen maanpuolustuskalenteri 2016 KESKI-SUOMEN MAANPUOLUSTUSKALENTERI 2016 Keski-Suomen aluetoimisto 1 (11) 1 TAMMIKUU 4.1. Palvelukseen aloittamispäivä 1/16 Ilmasotakoulu 27.1. Kadettikunnan vuosipäivän seppeleenlasku ja juhla Jyväskylä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 3 60ls makuu 7 7 20ls makuu 5 5 TA-sarja 5 5 Yhteensä 2016 20 20

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

MISSÄ MIEHET RATSASTAA KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU

MISSÄ MIEHET RATSASTAA KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU MISSÄ MIEHET RATSASTAA 17.05.2008 KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU 1 100.00 315.1551 Jarkko Laukia A 2 83.81 264.1202 Marko Rasi A 3 81.78 257.7268 Jarmo Siltanen A 4 80.60 254.0035 Jari Rastas V 5 76.63 241.5051

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2012 Arvoisat reservinupseerit! Keski-Suomen Reserviupseeripiirin 60-vuotisjuhlavuosi on huipentumassa koko perheen viihdekonserttiin,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/

PÖYTÄKIRJA 1/ www.ksrespiirit.fi 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 11.2.2016 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Heinonen avasi kokouksen klo 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Paappanen.

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus Vahvistettu piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus Vahvistettu piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus 2014 Vahvistettu 25.3.2015 piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisällysluettelo 1. KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2010 Yleistä Vuosi 2010 oli yhdistyksemme 52. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE 1/2018 HYVÄÄ UUDEN TOIMINTAVUODEN ALKUA PIIRITOIMISTOLTA! Alkaneen vuoden toiminnoissa tulee näkymään vahvasti Ilmavoimat ja Puolustusvoimat 100 vuotta teema.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 Paikka ja aika: 11.12.2013 klo 18.00- ravintola Aimo Luoti-kabinetti, Asekatu 3, Jyväskylä. Kokouksen aluksi

Lisätiedot

27.1. Kadettikunnan vuosipäivän seppeleenlasku ja juhla Jyväskylä Keski-Suomen kadettipiiri Evl Markku Jämsä, 0299 410 321

27.1. Kadettikunnan vuosipäivän seppeleenlasku ja juhla Jyväskylä Keski-Suomen kadettipiiri Evl Markku Jämsä, 0299 410 321 Keski-Suomen aluetoimisto 1 (10) 1 TAMMIKUU 6.1. Palvelukseen aloittamispäivä 1/14 Pioneerirykmentti, Ilmasotakoulu 25.1. Tammisunnuntain Killan iltajuhla Jyväskylä Tammisunnuntain Kilta Juha Vanhanen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 1/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 1/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 21.5.2011 KESKI-SUOMEN RU PIIRIN ALKUVUODEN TOIMINTAA Arvoisat reservinupseerit! Kevät on edennyt vauhdilla, saunavastan tekoon päästäneen totuttua aikaisemmin! Kuten tiedämme

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus Vahvistettu piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus Vahvistettu piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Toimintakertomus 2017 Vahvistettu 27.3.2018 piirin kevätkokouksessa Tikkakoskella 2 (22) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2012 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 12.12.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY Hallitus Jyväskylä 13.3.1999 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998 1. Yleistä 2. Yhdistyksen hallinto Vuosi 1998 oli Jyväskylän Reserviupseerit ry:n (vuoteen 1966 saakka Jyväskylän

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

1 TAMMIKUU 2 HELMIKUU. Keski-Suomen aluetoimisto 1 (10) Keski-Suomen maanpuolustuskalenteri 2015

1 TAMMIKUU 2 HELMIKUU. Keski-Suomen aluetoimisto 1 (10) Keski-Suomen maanpuolustuskalenteri 2015 KESKI-SUOMEN MAANPUOLUSTUSKALENTERI 2015 Keski-Suomen aluetoimisto 1 (10) 1 TAMMIKUU 5.1. Palvelukseen aloittamispäivä 1/15 Ilmasotakoulu 9.1. 3LOGR avajaiset Tikkakoski 3LOGR Maj Kari Kurhinen, 0299

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus Kiitos veteraanit -toimikunta Piirikoordinaattori: Jaakko Harjumäki, jaakko.harjumäki@lions.fi, 040 164 9030 PDG: Toivo Lehtinen, toivo.lehtinen@pp.inet.fi,

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

kevät sra korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :07:27

kevät sra korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :07:27 kevät sra korpilahti 23.4.2011 Yleiskilpailu Lopputulokset Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Luokka 1 100,0000 319,1099 19 laukia jarkko Avo 2 80,0685 255,5065 35 rasi marko Avo 3 76,5134

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 3/2014 Aika: 7.5.2014 klo 18.15 20.05 Paikka: Keski-Suomen Ampujat ry:n maja KÄSITELLYT ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.15. 2. Kokouksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea piippukabinetti 6.6.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot SML ISM Kuopiossa 4.3.2017 ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot M 1 Jesse Hyttinen PK 95 93 188 2 Aki Nyyssönen SS 94 92 186 3 Olli Paananen PS 93 92 185 20

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 Paikka ja aika: Keuruun varuskunnan kerho Viikinhovi 6.3.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus: Santeri Heinonen

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 Piirihallitus Gummeruksenkatu Jyväskylä 28.9.

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 Piirihallitus Gummeruksenkatu Jyväskylä 28.9. KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PÖYTÄKIRJA SIVU 1/6 PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2015 Aika: 24.9.2015 klo 18.10 21.01 Paikka: Laukaan Tupaswilla Oy 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

KEVÄTSIIVOUS KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU

KEVÄTSIIVOUS KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU KEVÄTSIIVOUS 19.04.2008 KORPILAHTI KOKONAISKILPAILU 1 100.00 270,99 Jarkko Laukia AVO 2 91.31 247,46 Marko Rasi AVO 3 81.80 221,68 Kai Porras AVO 4 81.30 220,32 Marko Juka AVO 5 71.96 195 Jaakko Korppila

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2016

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2016 KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTA VUONNA 2016 1. Yleistä Vuosi 2016 oli vuonna 5.2.1959 perustetun piirin 57. toimintavuosi ja se kirjautuu historiaan varsina tavanomaisena toimintavuotena. Piiri

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 0 3 60ls makuu 7 5 12 20ls makuu 5 4 9 TA-sarja 5 1 6 Yhteensä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1(6) Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 58. toimintavuosi on Reserviläisliitto

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata

Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata 22. - 24.7.2016 50m Pistooli sarja M50 1. Heikki Oikari TiA 88 88 90 88 81 89 524 2. Arto Kormu HyMAS 89 84 85 84 87 93 522 3. Pasi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

1 Jorma Soppela Into Kemi Arto Björkman Into Kemi Pertti Ojala TuWe Turku Mauri Kauramaa EuKi Eurajoki 1051

1 Jorma Soppela Into Kemi Arto Björkman Into Kemi Pertti Ojala TuWe Turku Mauri Kauramaa EuKi Eurajoki 1051 Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli TUL SM 2014 A-taso, 6 sarjaa eu (24.03.2014-27.04.2014) Valvoja:PoRa MAB Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Jorma Soppela Into Kemi 1100 0

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry.

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry. Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa (Kuva: Reserviläisliitto) Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savoon muodostetaan yksi rekisteröity Perinneyhdistys Pohjois-Savon Suomen Sotien 1939-1945

Lisätiedot