Kalastuslain kokonaisuudistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalastuslain kokonaisuudistus"

Transkriptio

1 Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastusneuvos Eija Kirjavainen MMM, kala- ja riistaosasto HANKKEEN TAUSTA Kalastuslain kokonaisuudistus on Matti Vanhasen IIhallituksen ohjelmassa Hallitusohjelma: Käynnistetään kalastuslain kokonaisuudistus, jossa huomioidaan erityisesti vaelluskaloihin liittyvä kokonaisuus sekä ammattikalastuksen toimintaedellytykset Kokonaisuudistus on mukana hallituksen strategiaasiakirjassa osana lainsäädäntösuunnitelmaa 1

2 HANKKEEN TAVOITTEET selvittää kalastuslakiin (286/1982) liittyvät uudistustarpeet sekä tehdä ehdotus uudeksi kalastuslaiksi Työryhmän tulee työssään kiinnittää erityistä huomiota kalastuksen sääntelyjärjestelmän selkeyteen ja kustannusvaikutusten kohtuullisuuteen; yhteiskunnan ja perustuslain muutoksista aiheutuneeseen tarpeeseen tarkistaa kalastuslain säännöksiä; uusimpaan kansainväliseen kalatalous- ja ympäristöoikeuteen sekä Euroopan yhteisön lainsäädäntöön ja ohjausjärjestelmiin; kalataloutta sivuavaan kansalliseen lainsäädäntöön; kalatalouselinkeinojen toimintaedellytysten turvaamiseen; kalastusharrastuksen toimintaedellytysten turvaamiseen; kalakantojen käytön kestävyyteen; vaelluskaloihin liittyvään kokonaisuuteen; kalavesien hoitotoiminnan järjestämiseen; eri toimijoiden tehtävien selkeyttämiseen ja heidän oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa määrittämiseen; kalatalouden rahoitusjärjestelmien selkeyttämiseen ja uudistamiseen alan toimintaedellytysten ja kehittämistoimien turvaamiseksi; päätöksenteon avoimuuteen ja riittävään tiedottamiseen; valvonnan järjestämiseen ja sen toimintaedellytysten turvaamiseen 2

3 Valmistelu Varsinainen työryhmä- ja jaostotyö käynnistyi vuoden 2009 alussa Välimietintö uudistusvaihtoehdoista vuoden loppuun mennessä Esitys kalastuslain uudistamiseksi mennessä HE uudeksi kalastuslaiksi vasta 2011 eduskuntavaalien jälkeen uudelle eduskunnalle Valvontajaoston työ kaksivaiheinen: valvojia koskevien pykälien saattaminen perustuslain mukaisiksi nopeutetussa aikataulussa Valmistelu vielä alkutekijöissään: muiden kuin valvontajaoston osalta valmiita pykälätekstejä ei juurikaan ole. Vuoden 2009 aikana käyty periaatekeskusteluja, kartoitettu mm. rahoitusvaihtoehtoja ja hahmoteltu kalastuslain tavoitteita. Välimietintö julkistettiin tammikuussa Turussa Erillisselvitykset: - Kalastuslainsäädännön uudistamisen peruskartoitus (valmis, prof. Hollo, OTM Minna Mättö) - Oikeusvertaileva (kalastuslaki eri maissa) (prof. Hollo) - Ylä-Lapin erilliskysymykset (tekeillä, OTL Juha Joona) - Kalastuksen rooli nyky-yhteiskunnassa ja tulevaisuudessa ( RKTL) - Kalastuksenhoitomaksuvarojen käytön yhteiskunnallinen vaikuttavuus (RKTL) - Kalastuskiintiöiden hallintaan liittyvä selvitys (KATTI ) TYÖRYHMÄ ylijohtaja Pentti Lähteenoja Varapuheenjohtaja: ylijohtaja Timo Kotkasaari Tehtävät: Työryhmä ohjaa alaisuudessaan toimivien jaostojen työskentelyä sekä laatii jaostojen työstämistä esityksistä hallituksen esityksen uudeksi kalastuslaiksi. Työryhmä huolehtii jaostojen välisestä tehtäväjaosta. Toimikausi alkaa ja päättyy Välimietintö KALASTUSOIKEUS- JAOSTO Ylijohtaja Pentti Lähteenoja kalastusoikeus, kalavesien hoito, kalastuksen säätely ja Tenojoen sivuvesistösäädökset ELINKEINOJAOSTO Kalastusneuvos Markku Aro kalatalouden elinkeinot (ammattikalastus, vesiviljely, kalanjalostus, kalatuotteiden kauppa, kalastusmatkailu) RAHOITUSJAOSTO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen kalatalouden maksujärjestelmät ja kalatalouden edistämisen kehittäminen VALVONTAJAOSTO Hallitusneuvos kalastuksen valvontaa ja rangaistuksia koskevien säännösten uudistaminen Valvontasäännökset voimassa olevaan kalastuslakiin

4 Haasteet Mistä asioista on ylipäänsä tarpeen säädellä kalastuslaissa? Onko kaikesta tarpeen säädellä? Millä säädöstasolla? Mitä voi jättää ns. kalastusetiketin varaan? Miten suhde muuhun (ympäristö)lainsäädäntöön määritellään ja otetaan huomioon? Erityisesti YSL, LSL, VL Miten otetaan huomioon yhteisön lainsäädäntö kalastuslaissa? Mitkä asiat kalastuslakiin, mitkä muihin kalataloutta koskeviin kansallisiin säädöksiin? Kalastusrajoituksia koskevat päätökset: Valtakunnallisuus ja sääntelyn selkeys vs. alueellisuus/paikallisuus ja sääntelyn hajanaisuus -> sopivan tasapainon löytäminen tarvittaessa pystyttävä reagoimaan nopeasti ja alueellisesti hallintopäätöksinä vai normeina? Mikä taho? EU-lainsäädäntö (YKP, EKTR) Perustuslaki Kansainväliset sopimukset Eläintauti- ja eläinten hyvinvointi lainsäädäntö Rikoslainsäädäntö TEM-laki Kalastuslaki ja -asetus Kalastus Kalavesien hoito Kalakantojen suojelu Kalakauppa Kalojen maahantuonti Yhteisaluelaki Vesilaki ja -asetus Ympäristönsuojelulaki ja -asetus Luonnonsuojelulaki ja -asetus Säädökset RKTL:stä Valtionapulaki Valtioneuvoston ohjesääntö Rajajokisopimukset Kirjanpito- ja tilintarkastuslainsäädäntö Hallintolaki, julkisuuslaki Säädökset Metsähallituksesta Vuoden 1951 lain nojalla annetut asetukset Ahvenanmaan itsehallintolaki, saamelaislainsäädäntö Laki yleisestä kalastusoikeudesta 4

5 Haasteet Kalastuksen sääntely koskee suurta joukkoa ihmisiä. Miten saada aikaiseksi mahdollisimman selkeät, yksinkertaiset, kustannusvaikutuksiltaan kohtuulliset ja oikeudenmukaisiksi koetut säädökset? Mikä on kalastuksen rooli nyky-yhteiskunnassa ja millaisten intressitahojen välisiä suhteita ja ristiriitoja lainsäädännöllä on tarkoitus järjestää? Säännöt, joilla turvataan samanaikaisesti: kalakantojen kestävä käyttö kalakantojen monimuotoisuus kalastusoikeuksien omistajien oikeudet Elinkeinojen (ml. Ammattikalastajat, kalastusmatkailuyritykset, kalanjalostajat, kalakauppa) toimintaedellytykset vapaa-ajankalastajien harrastusmahdollisuudet Asioiden tarkastelu kalavarojen, kalastajien ja kalastusoikeuden haltijoiden näkökulmasta Muutostyössä on myös osattava ennakoida. Jos lain uudistaminen kestää useita vuosia ja laki kirjoitetaan tämän päivän toimintaympäristöanalyysin pohjalle ilman ennakointia, on laki jo vanhentunut, ennen kuin se edes astuu voimaan Tavoitteena avoin valmistelu, laajassa yhteistyössä Hanketta voi seurata osoitteessa: Sivuilta löytyvät asettamiskirje, asettamismuistio sekä hankkeen käynnistysseminaarin esitelmät ja laajan ennakkokyselyn perusteella annetut lausunnot. Sivustoa päivitetään hankkeen etenemisen mukaan. Kaikki pöytäkirjat laitetaan nähtäville internettiin. Hankkeen sivuilla on mahdollisuus laittaa viestejä ministeriöön. Tavoitteena on pitää myös alueellisia kuulemistilaisuuksia. 5

6 Kiitos mielenkiinnosta!! 6

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen L-S Kalatalouskeskus ry 60 v. 17.3.2010 Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Jäsentely Taustaa Välimietintö Lain tarkoitus Kalastuslaissa

Lisätiedot

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Veli-Matti Kaijomaa Kalatalouspäällikkö Pohjois-Karjalan TE-keskus Suomen nykyinen kalastuslaki astui voimaan vuoden 1983 alusta. Tuolloin uudistuksen tavoitteena

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta. Lakimies Riina Arffman Lappeenranta

Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta. Lakimies Riina Arffman Lappeenranta Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta Lakimies Riina Arffman Lappeenranta 10.3.2011 Uudistuksen tausta Työryhmä asetettu vuoden 2008 lopussa, toimikautta jatkettu 31.12.2011

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Jari Setälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily Viking Grace 6.2.2013 Esityksen rakenne Mitä kestävyydellä tarkoitetaan?

Lisätiedot

Kalastuslain kokonaisuudistus. Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa

Kalastuslain kokonaisuudistus. Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa 24.3.2010 Saariselän Tunturihotelli ry Jouko Ojanperä 1 Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastuslainsäädännössä on perinteisesti

Lisätiedot

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Päivi Eskelinen ja Matti Salminen Luonnonvarakeskus Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Helsinki 1 Miksi tieto on tärkeää?

Lisätiedot

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014

Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Uusi kalastuslaki ja vesialueiden käyttöpolitiikka Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Koulutusristeily 5.2. 2014 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 5.2.2014 1 Toimialan ja sen hallinnon tulevaisuus?

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,

Lisätiedot

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Ammattikalastajien koulutusristeily 5.2. 2015 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 WWF Lähtötilanne

Lisätiedot

Tenon kalastussopimusneuvottelut

Tenon kalastussopimusneuvottelut Tenon kalastussopimusneuvottelut Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.9.2015 Pentti Lähteenoja, Heidi Aliranta, Tapio Hakaste Maa- ja metsätalousministeriö Kalastussopimusneuvottelut Norjan kanssa Nykyinen

Lisätiedot

Kalastuslain uudistaminen Rovaniemi Ylijohtaja Pentti Lähteenoja Maa- ja metsätalousministeriö

Kalastuslain uudistaminen Rovaniemi Ylijohtaja Pentti Lähteenoja Maa- ja metsätalousministeriö Kalastuslain uudistaminen Rovaniemi 30.1.2012 Ylijohtaja Pentti Lähteenoja Maa- ja metsätalousministeriö Jäsentely Taustaa Lain tarkoitus Kalastusoikeudet Kalastuslaissa säädettävät tehtävät Kaupallisen

Lisätiedot

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Mika Laakkonen, ylitarkastaja Metsähallitus, luontopalvelut Uuden kalastuslain tavoite Uuden kalastuslain 1 (lain tavoite), yksi esitetyistä luonnoksista:

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus Käyttö- ja hoitosuunnitelmat Kaupallinen kalastus Malin Lönnroth KKL Turku 31.10.2018 Sisältö Kaupallinen kalastus käyttö- ja hoitosuunnitelmissa Lain asettamat vaatimukset Sijainninohjaus Soveltuvat pyydykset

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kalastuslakityöryhmän keskeisiä lähtökohtia: Miten turvata kalavarojen hyödyntämismahdollisuudet tulevaisuudessa? Miten

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Minna Hanski, MMM Inarijärven seurantaryhmän kokous 18.9.2014 Saariselkä 1 MMM:n rooli Inarijärvi-asioissa ELY-keskusten, SYKEn ja RKTL:n (jatkossa

Lisätiedot

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kalataloutta koskevia linjauksia. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalataloutta koskevia linjauksia Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Osakaskunnan päätöksenteko Kalastuslaki 5 Oikeus harjoittaa kalastusta ja määrätä siitä kuuluu vesialueen omistajalle, jollei tätä

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

ALUSTAVA LUONNOS, EI LAUSUNNOLLA

ALUSTAVA LUONNOS, EI LAUSUNNOLLA Maa ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto 6.4.2016 1 Taustamuistio suunnitellusta valtioneuvoston asetuksesta kaupallisen kalastuksen kiintiöjärjestelmästä (asetus tulee lausunnolle syksyllä 2016)

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö KIRKAS SUUNTA JA IHMISTEN VOIMA PÄIVIEN TEEMA: LAIN TAVOITTEET YHTEISTYÖSSÄ KUMPPAANUUDEN

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.

Lisätiedot

Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen

Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa. Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Tulevaisuuden suuntaviivat sisävesikalataloudessa Järvitaimenkannat kasvuun Keski- Suomessa 12.6.2014 Matti Sipponen Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalatiestrategian taustaa ( Vanhasen II) hallitusohjelmaan sisältynyt asia Hanketta valmisteli

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Uuden lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen,

Lisätiedot

Lapin kalatalouskeskus lausuu tässä vaiheessa kalastuslain kokonaisuudistuksen johdosta seuraavan.

Lapin kalatalouskeskus lausuu tässä vaiheessa kalastuslain kokonaisuudistuksen johdosta seuraavan. Sivu 1/5 Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa 24.3.2010 Saariselän tunturihotellissa Jouko Jurmu, Lapin kalatalouskeskus Lapin kalatalouskeskus lausuu tässä

Lisätiedot

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus Järvitaimenseminaari Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus MMM:n strategiaperusta Uusiutuvien luonnovarojen käyttö on kestävää ja tuottaa lisäarvoa. Luonnonvaroja

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Kalastonhoitomaksuvarat 7.12.2015 Kalastuksenhoitomaksuvarat (1952-) Kertymä vuosittain noin 5,5 M palautus kalatalouden käyttöön kalastusalueiden

Lisätiedot

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Rovaniemellä 20.11.2018 Kalle Torvinen Lapin ELY - keskus 24 Kalatalousalueiden tehtävät Kalatalousalueen tehtävät ovat: 1) kalavarojen kestävän käytön ja

Lisätiedot

Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat. Keski-Suomen kalastusaluepäivä Matti Sipponen

Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat. Keski-Suomen kalastusaluepäivä Matti Sipponen Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat Keski-Suomen kalastusaluepäivä 12.12.2014 Matti Sipponen 17.12.2014 Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään kalavarojen

Lisätiedot

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito

Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Rakennettujen vesistöjen kunnostus ja hoito Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Jouni Tammi Luonnonvaraosasto Sisältö Rakennettujen vesistöjen hoidon kehittäminen yhteistyö kalaja

Lisätiedot

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin

Lisätiedot

Suomen Kalastusopaskilta ry

Suomen Kalastusopaskilta ry Suomen Kalastusopaskilta ry Maa- ja metsätalousministeriö, kirjaamo@mmm.fi Viite: Mmm:n lausuntopyyntö 158876 MMM022:00/2008 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ KALASTUSLAIKSI Kalastuslakiesityksen tavoitteet

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020 Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Valmistelusta Eduskunta: asetettava työryhmä, jonka tehtävänä on löytää yhteisymmärrys kansallisesta

Lisätiedot

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Tapio Keskinen, Luke Timo Ruokonen, JY KL 13 Alueellinen lupa kaupallisen kalastuksen harjoittamiseen Kalavarojen kestävän

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi

Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Ajatus innovaatio-ohjelmaksi Kalatalouden ympäristöohjelma Hanke on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama YMPÄRISTÖOHJELMAN TAUSTALLA OLEVAT EU:N LINJAUKSET JA EMKR -TOIMINTAOHJELMA

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.

Lisätiedot

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus

Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu. Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Tietoon perustuva kalatalouden suunnittelu Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Kalastuslaki Tämän lain tarkoituksena on parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen järjestää kalavarojen Kalatalousalueen

Lisätiedot

Kestävän kalatalouden rakentamisprosessi Saaristo- ja Selkämerellä

Kestävän kalatalouden rakentamisprosessi Saaristo- ja Selkämerellä Kestävän kalatalouden rakentamisprosessi Saaristo- ja Selkämerellä KEHRA: koulutusristeily 9.2. 2011 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho VARELY/ Kalatalouspalvelut 2/18/11 1 ammattikalastaja Lisää viraston

Lisätiedot

Silakkalitkan ja kelaongen käytön salliminen yleiskalastusoikeuksilla on hyvä uudistus.

Silakkalitkan ja kelaongen käytön salliminen yleiskalastusoikeuksilla on hyvä uudistus. Maa- ja metsätalousministeriölle Helsinki Fishing ry:n lausunto kalastuslain uudistuksesta 4 Määritelmät Kalastusoppaat eivät ole kaupallisia kalastajia eivätkä vapaa-ajankalastajia. Omaksi numeroiduksi

Lisätiedot

Kalastuslain kokonaisuudistuksen työryhmän mietintö

Kalastuslain kokonaisuudistuksen työryhmän mietintö Kalastuslain kokonaisuudistuksen työryhmän mietintö Helsinki 2012 Työryhmämuistio mmm 2012:3 Kalastuslain kokonaisuudistuksen työryhmän mietintö Helsinki 2012 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖLLE Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Kalastusalueen vedet

Kalastusalueen vedet Kalakannat, kalastus ja kalastuksen säätely Paatsjoen vesistössä 17231 Km 2, josta vettä 2148 Km 2 eli 12,5% Kalastusalueen vedet Kalastusalueen vesipinta-ala on 2148 km 2, josta valtio omistaa 92 %, vesiähallinnoi

Lisätiedot

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS VASTUULLINEN VESIENOMISTUS Vastuullinen vesienomistus Vastuullinen vesienomistus tarkoittaa, että vesialueen omistaja tiedostaa omaisuutensa arvon ja ymmärtää siitä huolehtimisen tärkeyden. Vesialueomistamiseen

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelman hyväksymismenettely ELYkeskuksessa. Hannu Salo Pohjois-Savon ELY-keskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Käyttö- ja hoitosuunnitelman hyväksymismenettely ELYkeskuksessa. Hannu Salo Pohjois-Savon ELY-keskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Käyttö- ja hoitosuunnitelman hyväksymismenettely ELYkeskuksessa 1 Käyttö- ja hoitosuunnitelman käsittely 1) Kalatalousalue laatii ehdotuksen alueensa kalavarojen käyttö- ja hoitosuunnitelmaksi (36 ) 2)

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari 25.1.2018 Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut-yksikkö Helsingin aluetoimisto 1 Sisältö 1. Kalakannat

Lisätiedot

Kalastuslain viestintä Viestintäryhmän työn esittely. Tampereen kalastuslakipäivät Hasse Härkönen / maa- ja metsätalousministeriö

Kalastuslain viestintä Viestintäryhmän työn esittely. Tampereen kalastuslakipäivät Hasse Härkönen / maa- ja metsätalousministeriö Kalastuslain viestintä Viestintäryhmän työn esittely Tampereen kalastuslakipäivät 7. 8.12. 2015 Hasse Härkönen / maa- ja metsätalousministeriö Viestintäryhmä Viestintä on keskeinen osa uuden kalastuslain

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014

Ajankohtaista kalataloudesta. Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014 Ajankohtaista kalataloudesta Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014 Esityksen otsikoita Uusi tutkimuslaitos LUKE 1.1.2015 alkaen Kolmen Kala-ELY:n malli 1.1.2015

Lisätiedot

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastuslaki 129 : Kalastusalueet hoitavat kalatalousalueelle säädettyjä

Lisätiedot

Veli-Matti Kaijomaa, 25.2.2008. Kalatalouden organisaatiot Suomessa

Veli-Matti Kaijomaa, 25.2.2008. Kalatalouden organisaatiot Suomessa Veli-Matti Kaijomaa, 25.2.2008 Kalatalouden organisaatiot Suomessa VESIALUEIDEN 0MISTUS SUOMESSA Suurin osa vesialueista on yhteisomistuksessa, mutta itse vettä tai kaloja ei omista kukaan. Vesistön omistusoikeudesta

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön. kesä 2011 Hilkka Heinonen 1

Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön. kesä 2011 Hilkka Heinonen 1 Ympäristönsuojelulain soveltamisala ja yhteydet muuhun ympäristölainsäädäntöön kesä 2011 Hilkka Heinonen 1 YSL:n soveltamisala 1 (2) Ympäristön pilaantumisentorjunnan yleislaki YSL:a sovelletaan toimintaan,

Lisätiedot

Ammattikalastus ja vesiviljely Pohjois- Karjalassa. Joensuu 23.1.2013 /P-K ELY-keskus/VMK

Ammattikalastus ja vesiviljely Pohjois- Karjalassa. Joensuu 23.1.2013 /P-K ELY-keskus/VMK Ammattikalastus ja vesiviljely Pohjois- Karjalassa Joensuu 23.1.2013 /P-K ELY-keskus/VMK 24.1.2013 24.1.2013 Kalastuslupajärjestelmä Alle 18-v. ja yli 65 v. 18-64-vuotiaat ONKIMINEN JA maksuton oikeus

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Kiuruveden kalapäivä 16.12.2015 Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus 21.12.2015 1 Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ pyörimään. Kalastuslain toimeenpanon käynnistämisseminaari 10.4.2014

Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ pyörimään. Kalastuslain toimeenpanon käynnistämisseminaari 10.4.2014 Seuranta- ja ohjaus- PYÖRÄ pyörimään Kalastuslain toimeenpanon käynnistämisseminaari 10.4.2014 Dos., Beß.wiß. Timo J. Marjomäki Kalojen resurssibiologia ja kalastuksen säätely Jyväskylän yliopisto Uuden

Lisätiedot

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet Viking Amorella: tiedostus- ja koulutusristeily 3.2. 2016 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho VARELY/ Kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Kalataloushallinto toimialansa edistäjänä ja kalavarojen hoitajana

Kalataloushallinto toimialansa edistäjänä ja kalavarojen hoitajana Kalataloushallinto toimialansa edistäjänä ja kalavarojen hoitajana Arviointikyselyn tulokset vuodelta 2018 Kaija Saarni, Jari Setälä, Pekka Salmi, Juhani Mellanoura ja Karipekka Byman Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa

Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa 14.12.2016 Tietoon perustuva kestävä kalavarojen käyttö Kalavarojen käytön ja hoidon suunnittelu Kalastuslain toimeenpano ja valvonta Yleisen kalatalouden

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN 14.5.2012 KALATALOUSKESKUS RY PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Puh 0400 735 286 E-mail: timo.meronen@ahven.net

KESKI-SUOMEN 14.5.2012 KALATALOUSKESKUS RY PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Puh 0400 735 286 E-mail: timo.meronen@ahven.net KESKI-SUOMEN 14.5.2012 KALATALOUSKESKUS RY PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Puh 0400 735 286 E-mail: timo.meronen@ahven.net Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO MMM:n lausuntopyyntö kalastuslain

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maakuntien ja MMM:n toimialan vuorovaikutuksen simulointi luonnonvaratehtävissä Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö

Lisätiedot

Katsaus Suomen kalastuslakiin ja asetukseen sekä yhteisaluelakiin

Katsaus Suomen kalastuslakiin ja asetukseen sekä yhteisaluelakiin Katsaus Suomen kalastuslakiin ja asetukseen sekä yhteisaluelakiin 1 Vuoden 1983 alussa otettiin käyttöön uudistettu kalastuslaki luotiin paikallistasolle kalastusaluejärjestelmä Yhteisaluelain, kalastuslain

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 20.9.2012 EHDOTUS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI KALASTUKSENVALVOJAKORTISTA JA -TUNNUKSESTA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 20.9.2012 EHDOTUS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI KALASTUKSENVALVOJAKORTISTA JA -TUNNUKSESTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio 20.9.2012 EHDOTUS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI KALASTUKSENVALVOJAKORTISTA JA -TUNNUKSESTA 1. Pääasiallinen sisältö Asetuksessa säädettäisiin kalastuksenvalvojakortin

Lisätiedot

Vapaaajankalastuksen. eettiset säännöt. EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008.

Vapaaajankalastuksen. eettiset säännöt. EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008. Vapaaajankalastuksen eettiset säännöt EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008. Vapaa-ajankalastuksen eettiset säännöt EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008. Suomennos; Hannu

Lisätiedot

KALASTUSLAIN TOIMEENPANO miten hoidamme kalakantamme kuntoon

KALASTUSLAIN TOIMEENPANO miten hoidamme kalakantamme kuntoon KALASTUSLAIN TOIMEENPANO miten hoidamme kalakantamme kuntoon Hämeen vapaa-ajankalastajapiirin neuvottelupäivät 7.-8.4.2017 Olli Saari, SVK Kalakantojemme nykykunto Vaelluskalat uhanalaisia Syinä vesirakentaminen,

Lisätiedot

7 r Yijö Mattila, Inarin Manttaalikunnan pj.

7 r Yijö Mattila, Inarin Manttaalikunnan pj. MAA- JA METSÄTALOUS MINISTERIO 06. 2013 Inarin Manttaalikunta Yrjö Mattila Haapalaaksontie 2 99800 Ivalo man 20.6.20 13 HARE MMM 922 Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalastus

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta 06.02.2013 Mikael Nordström Metsähallitus Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Aluehallintouudistus vaikutukset kalataloushallintoon

Aluehallintouudistus vaikutukset kalataloushallintoon Aluehallintouudistus vaikutukset kalataloushallintoon ELY-keskus kaupallisen kalastuksen palvelijana Tiedotus- ja koulutusristeily ammattikalastajille Viking Line 8.2.2017 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta.-aho

Lisätiedot

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämisen toteutussuunnitelma Luonnos 13.11.2015 Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen hallituksen

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden

Lisätiedot

Haetaan kaupallisia kalastajia Lokkaan

Haetaan kaupallisia kalastajia Lokkaan Haetaan kaupallisia kalastajia Lokkaan Markku Ahonen, Lapin kalatalouden toimintaryhmä Risto Pyhäjärvi, Lokan Luonnonvara osuuskunta Marjaana Aarnio, Sodankylän kunta KALATALOUDEN TOIMINTARYHMÄT Euroopan

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön tulosohjaama toiminta

Maa- ja metsätalousministeriön tulosohjaama toiminta LÄNSI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2019-2020 Yleistä Vuosi 2019 on Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen 69. toimintavuosi. Sen toiminta-alue on vuoden alusta laajentunut kattamaan

Lisätiedot

KALASTUSLAKIUUDISTUS Vaelluskalakokonaisuus

KALASTUSLAKIUUDISTUS Vaelluskalakokonaisuus KALASTUSLAKIUUDISTUS Vaelluskalakokonaisuus TORNIO-MUONIOJOKISEURA ry 27 vuotta meän väylitten ja ihmisten puolesta Antti Sorro, perhokalastaja, Rovaniemi 30.01.2012 www.sorro.fi Ministeri MARTTI PURA

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen 2019 ja omistajakorvaukset vuodelta 2018

Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen 2019 ja omistajakorvaukset vuodelta 2018 Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen 2019 ja omistajakorvaukset vuodelta 2018 Uusien kalatalousalueiden rahoituksen periaatteet ja hakuaika Hankeavustusten periaatteet ja hakuaika Omistajakorvausten

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 534 003 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Kalatalouden rahoituksen käyttö:

Kalatalouden rahoituksen käyttö: Työvoima- ja elinkeinokeskus Kalatalouden rahoituksen käyttö: kalatalouden edistämisen rahoittaminen Mari Nykänen, Keski-Suomen TE-keskus 3.3.2009 Kalastuslain uudistamishankkeen rahoitusjaoston kokous

Lisätiedot

Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia

Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia 2 / VAPAA-AJAN KALATALOUDEN KEHITTÄMISSTRATEGIA TAHTOTILA JA TAVOITTEET Lähivuosina vapaa-ajankalastus on suosittu ja yhteiskunnallisesti arvostettu luontoharrastus,

Lisätiedot

EU investoi kestävään kalatalouteen. Kuhaseminaari. loppuraportti. 31.10.2013 Airiston-Velkuan kalastusalue Timo Saarinen

EU investoi kestävään kalatalouteen. Kuhaseminaari. loppuraportti. 31.10.2013 Airiston-Velkuan kalastusalue Timo Saarinen EU investoi kestävään kalatalouteen Kuhaseminaari loppuraportti 31.10.2013 Airiston-Velkuan kalastusalue Timo Saarinen Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 HANKKEEN TAVOITTEET... 5 3 HANKKEEN RAHOITUS JA

Lisätiedot

Muutosehdotukset kalastuslain uudistamiseen

Muutosehdotukset kalastuslain uudistamiseen 1 Joroisten osakaskunnan hoitokunnan puheenjohtaja partanen.vop@network-university.com 2014.02.10. Maa- ja metsätalousministeriö Kalastuslain uudistus Timo-Ville Nieminen PL 30, 00023 VALTIONEUVOSTO Puh.

Lisätiedot

MMM:n ajankohtaiskatsaus

MMM:n ajankohtaiskatsaus MMM:n ajankohtaiskatsaus MMM/LVO Risto Lampinen Tiedotus- ja koulutusristeily ammattikalastajille 2016 3.-4.2.2016, Turku 15.3.2016 1 Esityksen sisältö Uusi kalastuslaki ja asetus ammattikalastuksen näkökulmasta

Lisätiedot

LAUSUNTO KALASTUSLAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA / LAUSUNTOPYYNTÖ 158876/MMM022:00/2008

LAUSUNTO KALASTUSLAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA / LAUSUNTOPYYNTÖ 158876/MMM022:00/2008 1 (5) Itä-Suomen yliopisto Biologian laitos PL 111 80101 JOENSUU Maa- ja metsätalousministeriö, PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO LAUSUNTO KALASTUSLAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA / LAUSUNTOPYYNTÖ 158876/MMM022:00/2008

Lisätiedot

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. 1 Kalastonhoitomaksu 2016 Vuoden 2016 alusta alkaen 18 64-vuotiaat kalastajat maksavat

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle kalastuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on hallitusohjelman mukaisesti toteuttaa kalastuslain kokonaisuudistus.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen

Lisätiedot

Sisävesikalastuksen alueellinen seuranta- ja ohjausjärjestelmä. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto

Sisävesikalastuksen alueellinen seuranta- ja ohjausjärjestelmä. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Sisävesikalastuksen alueellinen seuranta- ja ohjausjärjestelmä Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Lähtökohtia: uusi laki (luonnos) Tavoitteena kalavarojen käytön kestävyys Biologinen lisääntymiskykyiset

Lisätiedot

VAELLUSKALASEMINAARI PELLOSSA 27. 28.8.2009

VAELLUSKALASEMINAARI PELLOSSA 27. 28.8.2009 VAELLUSKALASEMINAARI PELLOSSA 27. 28.8.2009 Kalatalousyhteisöjen, virkistys- ja urheilukalastajien, matkailukalastusyrittäjien ja kalavesien omistajien kuuleminen kalastuslain kokonaisuudistuksen valmistelua

Lisätiedot

Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä 15-16.11.2012

Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä 15-16.11.2012 Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä 15-16.11.2012 20.11.2012 Kalastuksen valvonta Lapissa järjestetty koetilaisuudet Rovaniemellä, Ivalossa ja Ylläksellä Kokeen hyväksyttävästi suorittanut 138 henkilöä

Lisätiedot