Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa"

Transkriptio

1 Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v (1-9) Milj. e (1-9) Tuonti Vienti 2018 (1-9) Helsinki Julkaistavissa klo Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tulli. Uppgifterna kan citeras med uppgivande av Tullen som källa. Quoting is encouraged provided Finnish Customs is acknowledged as the source.

2 1 YLIJÄÄMÄ YHDYSVALTOJEN-KAUPASSA KASVOI EDELLEEN VUONNA 2018 Yhdysvallat Suomen kolmanneksi suurin vientimaa tammi-syyskuussa Suomen tavaravienti Yhdysvaltoihin kasvoi Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan seitsemän prosenttia tammi-syyskuussa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli arvoltaan hieman yli 3,2 miljardia euroa. Tuonti Yhdysvalloista oli tammi-syyskuussa arvoltaan 1,6 miljardia euroa, eli kymmenen prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän. Eurostatin mukaan EU28-maiden yhteenlaskettu vienti Yhdysvaltoihin kasvoi tammi-syyskuussa kuusi prosenttia ja tuonti Yhdysvalloista prosentin. 1 Yhdysvaltojen osuus Suomen viennistä oli tammi-syyskuussa 6,9 prosenttia. Osuus nousi aavistuksen edellisvuodesta. Tuonnin osuus nousi myös hieman 3,3 prosenttiin. Yhdysvallat oli tammi-syyskuussa Suomen kolmanneksi suurin vientimaa Ruotsin jälkeen ja Alankomaita edellä. Viime vuosina Yhdysvallat on vuosittain ollut joko neljänneksi tai kolmanneksi suurin vientimaa. Tuonnissa Yhdysvallat oli vuoden 2018 tammi-syyskuussa kuudenneksi suurin Alankomaiden jälkeen ja Puolaa ennen. Kahtena edellisenä vuonna maa oli tuontimaista seitsemäs. EU-alueen ulkopuolisista maista Yhdysvallat oli Suomen viennissä suurin ostaja Kiinan ja Venäjän edellä. Vienti Kiinaan kuitenkin kasvoi tammi-syyskuussa 27 prosenttia ja vienti Venäjälle 15 prosenttia, eli selvästi Yhdysvaltoihin viennin kasvua nopeammin. Myös tuonti Kiinasta (+13 %) ja Venäjältä (+34 %) kasvoi Yhdysvalloista tuontia vahvemmin. Kaupassa Yhdysvaltojen kanssa kauppataseen ylijäämää tilastotiin hieman yli 1,6 miljardia euroa tammi-syyskuussa. Viime vuoden tammi-syyskuussa ylijäämä oli hieman alle 1,6 miljardia euroa. Viime vuonna Yhdysvaltain kaupan ylijäämä kasvoi jyrkästi vuoden 2016 ylijäämään verrattuna. Yhdysvallat on ollut koko 2010-luvun selvästi suurin Suomen ylijäämämaa; vuoden 2018 tammi-syyskuussa seuraavaksi suurin ylijäämä tuli kaupassa Ison-Britannian kanssa, mutta se ylsi vain 736 miljoonaan euroon. Suomi vie Yhdysvaltoihin pääasiassa koneita ja laitteita, paperia ja pahvia, lääketieteellisiä kojeita sekä kemianteollisuuden tuotteita. Kojeiden vienti jatkoi viimevuotista kasvuaan myös kuluvana vuonna. Myös öljyjalosteiden, metallien ja paperin viennin arvon kasvu oli huomattavaa tammi-syyskuussa. Verkkolaitteiden vienti kasvoi jyrkästi viime vuodesta. Teollisuuden koneiden ja laitteiden sekä peruskemikaalien vientiin tilastoitiin laskua. Yhdysvaltain kauppaministeriön julkaisemien, tavaran alkuperämaan mukaisten ulkomaankauppatilastojen mukaan Yhdysvallat tuo Suomesta paljon henkilöautoja: Yhdysvallat ilmoitti henkilöautotuonnin arvoksi reilut 1,5 miljardia dollaria tammi-lokakuussa Henkilöautojen vienti Suomesta Yhdysvaltioihin on kolmannen maan kautta tapahtuvaa jälleenvientiä, eikä se siksi näy Tullin tilastoimassa Yhdysvaltain ja Suomen välisessä kaupassa. Koneiden ja laitteiden tuonti Yhdysvalloista kasvoi kuluvan vuoden tammi-syyskuussa viimevuotisen laskun jälkeen. Myös kemianteollisuuden tuotteiden kokonaistuonnin arvo kasvoi. Kasvussa oli niin ikään kojeiden ja mittareiden, metallien ja kivihiilen tuonti. Selvää laskua tilastoitiin öljyjalosteiden, malmien ja rikasteiden ja elintarvikkeiden tuonnin arvoon. 1 Eurostat news release 154/ USA Trade Online

3 2 Kuvio 2. Yhdysvaltojen osuus Suomen tuonnista ja viennistä (1-9) Osuus % Tuonti Vienti Kuvio 3. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppatase (1-9) Milj. e Kuvio 4. Vienti Yhdysvaltoihin, Venäjälle ja Kiinaan kuukausittain (1-9) Milj. e Kiina Venäjä USA Kuvio 5. Tuonti Yhdysvalloista, Venäjältä ja Kiinasta kuukausittain (1-9) Milj. e Kiina Venäjä Yhdysvallat

4 3 Taulukko 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v (1 9) Vuosi Tuonti Milj. e Muutos % Osuus % Vienti Milj. e Muutos % Osuus % Kauppatase Milj. e , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , (1-9) , , LÄÄKETIETEELLISTEN KOJEIDEN VIENTI YHDYSVALTOIHIN JATKOI KASVUAAN Myös verkkolaitteiden, paperin ja pahvin, öljyjalosteiden ja metallien vienti vahvistui Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden vienti Yhdysvaltoihin kasvoi kokonaisuudessaan neljä prosenttia tammi-syyskuussa 980 miljoonaan euroon. Osuus kokonaisviennistä oli 30,2 prosenttia. Kasvu johtui sähkötekniikan, erityisesti verkkolaitteiden, viennin kasvusta, sillä teollisuuden koneiden, laitteiden ja moottoreiden vienti oli alavireistä. Sähkökoneiden ja -laitteiden vienti Yhdysvaltoihin kasvoi 22 prosenttia 399 miljoonaan euroon. Verkko- ja puhelinlaitteiden viennin arvo vahvistui jopa 89 prosenttia 115 miljoonaan euroon. Yhdysvaltain osuus Suomen verkkolaiteviennistä oli tammi-syyskuussa jo 29 prosenttia arvon mukaan laskettuna, kun osuus oli 18 prosenttia viime vuonna. Lääketieteellisten diagnoosi- ja röntgenlaitteiden vienti Yhdysvaltoihin sen sijaan väheni tammi-syyskuussa viisi prosenttia 111 miljoonaan euroon. Vienti laski myös viime vuonna. Muuntajien, muuttajien ja suuntaajien vientiin tilastoitiin arvoksi 79 miljoonaa euroa (+3 %) ja sähkövirtapiirin kytkentä- ja ohjauslaitteiden viennin arvoksi 36 miljoonaa euroa (+20 %) tammi-syyskuussa. Sähköjohtimien vienti kasvoi neljä prosenttia 11 miljoonaan euroon. Teollisuuden erikoiskoneiden vienti lisääntyi viisi prosenttia 268 miljoonaan euroon. Ryhmän tavaroista maansiirto- ja kaivuukoneiden ja niiden osien viennin arvo oli 94 miljoonaa euroa (13 %), paperikoneiden ja niiden osien viennin arvo 50 miljoonaa euroa (+56 %). Metsänhoitokoneiden ja niiden osien vienti oli arvoltaan 29 miljoonaa euroa (+3 %). Lisäksi Yhdysvaltoihin vietiin kiven, malmin, yms. käsittelykoneita 28 miljoonan euron arvosta (-29 %). Teollisuuden yleiskoneiden vienti madaltui 11 prosenttia 126 miljoonaan euroon. Ryhmän tavaroista kuumennus- ja jäähdytyskoneiden vienti kasvoi 88 prosenttia 26 miljoonaan euroon. Pumppujen, kompressorien, tuulettimien yms. viennin arvo oli 21 miljoonaa euroa (-12 %), nostamis- ja lastaamiskoneiden viennin arvo 34 miljoonaa euroa (-8 %). Hanojen ja venttiilien vienti pieneni viisi prosenttia 11 miljoonaan euroon ja voimansiirtolaitteiden vienti 62 prosenttia 13 miljoonaan euroon. Voimakoneiden ja moottoreiden vienti väheni 23 prosenttia 113 miljoonaan euroon. Ryhmän tavaroista sähkögeneraattoreiden ja -moottoreiden sekä niiden osien viennin arvo laski 37 prosenttia 55 miljoonaan euroon. Mäntämoottoreiden ja osien viennin arvo oli 27 miljoonaa euroa (+0 %). Kuljetusvälineiden vienti Yhdysvaltoihin kasvoi 21 prosenttia 54 miljoonaan euroon. Tavarankuljetus- ja erikoisautoja vietiin 18 miljoonan euron arvosta (-37 %). Lisäksi Yhdysvaltoihin toimitettiin kahdeksan purjevenettä 24 miljoonan euron arvosta. Viennin arvo moninkertaistui viime vuodesta. Öljytuotteiden vienti Yhdysvaltoihin kohosi arvon mukaan laskettuna 24 prosenttia tammi-syyskuussa edellisvuodesta ja oli 312 miljoonaa euroa. Vientihinnat nousivat kymmenen prosenttia ja vientimäärät 13 prosenttia 528 tuhanteen tonniin. Yhdysvaltojen osuus Suomen öljynviennistä arvon mukaan oli

5 4 tammi-syyskuussa kahdeksan prosenttia, kun viime vuonna osuus oli prosenttiyksikön vähemmän. Muiden kemianteollisuuden tuotteiden vienti Yhdysvaltoihin oli tammi-syyskuussa arvoltaan 295 miljoonaa euroa. Viennin arvo laski 15 prosenttia vientimäärien pudottua. Tavararyhmän vientimäärät laskivat 24 prosenttia 133 tuhanteen tonniin, mutta vientihinnat kasvoivat 12 prosenttia. Toimialan tuotteiden osuus Suomen viennistä maahan oli 9,1 prosenttia. Peruskemikaalien, pääasiassa heterosyklisten yhdisteiden, sulfaattien ja orgaanisten rikkiyhdisteiden, vienti heikkeni 12 prosenttia 134 miljoonaan euroon. Laskua tuli myös lääkkeiden ja farmaseuttisten tuotteiden, enimmäkseen haavalaastareiden, vientiin. Vienti laski 21 prosenttia 57 miljoonaan euroon. Raakamuovien ja muovivalmisteiden vienti laski kaksi prosenttia 30 miljoonaan euroon. Yhdysvaltoihin vietiin myös taudinmääritys- ja laboratorioreagensseja 34 miljoonan euron arvosta. Viennin arvo kuitenkin laski viidenneksen viime vuodesta. Metsäteollisuuden tuotteiden kokonaisvienti Yhdysvaltoihin vahvistui 11 prosenttia tammi-syyskuussa. Toimialan tavaroiden viennin arvo oli 602 miljoonaa euroa. Osuus kokonaisviennistä Yhdysvaltoihin oli 18,5 prosenttia. Paperin ja pahvin vienti oli arvoltaan 576 miljoonaa euroa, kasvua kymmen prosenttia viime vuodesta. Vientimäärät kasvoivat 19 prosenttia 787 tuhanteen tonniin, mutta vientihinnat laskivat seitsemän prosenttia. Yhdysvallat oli tammi-syyskuussa viime vuoden tapaan Suomen toiseksi suurin paperin ja pahvin ostaja Saksan jälkeen kymmenen prosentin osuudellaan kokonaisviennistä. Yhdysvaltojen osuus oli prosenttiyksikön pienempi viime vuonna. Paperin ja pahvin ohella Yhdysvaltoihin vietiin puutuotteita, enimmäkseen vaneria, 19 miljoonan euron arvosta (+19 %). Kojeiden ja mittareiden vienti Yhdysvaltoihin oli tammi-syyskuussa arvoltaan 576 miljoonaa euroa. Viennin arvo kasvoi kymmenen prosenttia viime vuodesta, ja tavararyhmän osuus kokonaisviennistä nousi 18 prosenttiin. Ryhmän vienti kasvoi myös viime vuonna selvästi. Lääkintäkojeiden ja -laitteiden osuus viennistä oli 450 miljoonaa euroa (+11 %), mittaus-, tarkkailu- ja analyysikojeiden osuus 123 miljoonaa euroa (+5 %). Yhdysvaltojen osuus Suomen koje- ja laiteviennistä oli tammi-syyskuussa 35 prosenttia, kun osuus viime vuonna oli noin kolmannes. Metallien ja metallituotteiden vienti Yhdysvaltoihin vahvistui 15 prosenttia tammi-syyskuussa. Viennin arvo oli 309 miljoonaa euroa ja osuus kokonaisviennistä 9,5 prosenttia. Värimetallien vienti enentyi 13 prosenttia 184 miljoonaan euroon vientihintojen kasvun ansiosta. Nikkelin vienti kasvoi kuusi prosenttia (arvo 100 milj. e) ja kuparin vienti kolme prosenttia (arvo 46 milj. e). Teräksen ja raudan vienti kasvoi 15 prosenttia 90 miljoonaan euroon, josta ferrokromin osuus nousi jyrkästi 41 miljoonaan euroon. Levyvalmisteiden vienti oli sen sijaan laskussa. Metallista valmistettujen tuotteiden, mm. työkalujen, viennin arvo suureni 25 prosenttia 35 miljoonaan euroon. Elintarvikkeiden vienti Yhdysvaltoihin väheni 30 prosenttia tammi-syyskuussa. Toimialan tavaroiden viennin arvo oli 19 miljoonaa euroa, josta maitotuotteiden, enimmäkseen juuston, osuus oli noin puolet. Muita merkillepantavia, pääsektorien ulkopuolelle tilastoituja Yhdysvaltoihin vietyjä tavararyhmiä olivat autonrenkaat (arvo 12 milj. e; -6 %), tekstiilituotteet (14 milj. e; -20 %), kivennäisainetuotteet (27 milj. e; -0%) ja huonekalut (17 milj. e; +34 %). Aseiden ja ampumatarvikkeiden vienti Yhdysvaltoihin jäi tammisyyskuussa 16 miljoonaan euroon, eli kolme prosenttia viime vuotta pienemmäksi arvoltaan. Muovista valmistettujen tuotteiden vienti sen sijaan kohosi 34 prosenttia 25 miljoonaan euroon.

6 5 Kuvio 6. Vienti Yhdysvaltoihin tavararyhmittäin v (1-9) Kojeet, mittarit yms. (+10 %) 17,7 % Muut tavarat (+9 %) 6,1 % Öljytuotteet (+24 %) 9,6 % Kemialliset aineet ja tuotteet (-15 %) 9,1 % Kuljetusvälineet (+21 %) 1,7 % Paperi ja pahvi (+10 %) 17,7 % Sähkökoneet ja -laitteet (+22 %) 12,3 % Moottorit, teollisuuden koneet ja laitteet (-8 %) 16,2 % Taulukko 2. Vienti Yhdysvaltoihin; tärkeimmät tavararyhmät Metallit ja metallituotteet (+15 %) 9,5 % SITC- tavararyhmä (1-9) Milj. e Osuus % Muutos % Milj. e Osuus % Muutos % 33 Öljytuotteet 331 8, , Kemialliset aineet ja tuotteet , , Paperi ja pahvi , , Metallit ja metallituotteet 375 9, , Moottorit, teollisuuden koneet ja laitteet , , Sähkökoneet ja -laitteet , , Kuljetusvälineet 59 1, , Kojeet, mittarit yms , ,7 10 Muut tavarat 244 6, ,1 9 Yhteensä , ,0 7 KONEIDEN JA LAITTEIDEN TUONTI YHDYSVALLOISTA KASVOI VUONNA 2018 Myös kemianteollisuuden tuotteiden tuonti kasvoi selvästi Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden tuonti Yhdysvalloista kasvoi kokonaisuudessaan 17 prosenttia 677 miljoonaan euroon tammi-syyskuussa. Osuus kokonaistuonnista maasta oli 42,1 prosenttia. Viime vuonna kone- ja laitetuonti Yhdysvalloista laski selvästi. Sähkökoneiden ja -laitteiden tuonnin osuus oli tammi-syyskuussa kone- ja laitetuonnin arvosta yli puolet. Niiden tuonti Yhdysvalloista kasvoi 26 prosenttia 363 miljoonaan euroon. Verkko- ja puhelinlaitteiden tuonnin arvo kaksinkertaistui viime vuodesta 112 miljoonaan euroon. Tietokoneita ja niiden osia ja tarvikkeita tuotiin 86 miljoonan euron edestä (+24 %). Elektroniikan komponenttien tuonti oli arvoltaan 46 miljoonaa euroa (+31 %). Diagnoosi- ja röntgenlaitteiden tuonti laski kahdeksan prosenttia 40 miljoonaan euroon. Sähkövirtapiirin kytkentä- ja ohjauslaitteiden tuonnin arvoksi tuli 18 miljoonaa euroa (+0 %). Voimakoneiden ja moottoreiden tuonti suureni 45 prosenttia 88 miljoonaan euroon. Ryhmän tavaroista mäntämoottoreiden ja niiden osien tuonnin arvo oli 29 miljoonaa euroa (+24 %). Lisäksi Yhdysvalloista tuotiin suihkuturbiinimoottoreiden osia 41 miljoonan euron edestä (+45 %). Teollisuuden yleiskoneiden tuonti kasvoi kaksi prosenttia 82 miljoonaan euroon. Tästä ryhmästä hanojen ja venttiilien tuonti nousi seitsemän prosenttia 16 miljoonaan euroon. Pumppujen, kompressorien, suodattimien yms. tuonnin arvo oli 14 miljoonaa euroa (+7 %). Kuumennus- ja jäähdytyskoneiden tuonti nousi viisi prosenttia 12 miljoonaan euroon. Teollisuuden erikoiskoneiden tuonti pieneni kahdeksan prosenttia 48 miljoonaan

7 6 euroon. Tästä kokonaisuudesta maansiirto- ja kaivuukoneiden ja niiden osien tuonnin arvo oli 21 miljoonaa euroa (-7 %). Kuljetusvälineiden tuonti Yhdysvalloista väheni kaksi prosenttia 88 miljoonaan euroon. Henkilöautoja tuotiin kpl 22 miljoonan euron arvosta (+14 %) ja moottoriajoneuvojen osia 17 miljoonan euron edestä (+45 %). Lentokoneiden ja helikopterien osien tuonti oli selvästi suurempaa, mutta sen arvo jäi viime vuodesta (33 milj. e, -14 %). Kemianteollisuuden tuotteiden tuonti Yhdysvalloista oli tammi-syyskuussa arvoltaan 318 miljoonaa euroa. Toimialan tuotteiden osuus Suomen tuonnista maasta oli 19,8 prosenttia. Tuonnin arvo kasvoi 15 prosenttia. Yhdysvalloista tuodaan erityisesti lääkkeitä ja farmaseuttisia tuotteita. Niiden tuonti suureni kaksi prosenttia 106 miljoonaan euroon, josta antiseerumien osuus oli 33 miljoonaa euroa (+9 %) ja lääkkeiden osuus 62 miljoonaa euroa (+2 %). Muovien tuonti kohosi neljä prosenttia 54 miljoonaan euroon. Peruskemikaalien tuonti kasvoi 36 prosenttia 40 miljoonaan euroon. Mäntyöljyn tuonti kasvoi 18 prosenttia 21 miljoonaan euroon. Kasvussa oli myös katalysaattoriaineiden (arvo 23 milj. e, +69 %) ja taudinmääritys- ja laboratorioreagenssien tuonti (arvo 19 milj. e, +20 %). Haju- ja puhdistusaineiden tuonti kasvoi viisi prosenttia 19 miljoonaan euroon. Raffinoitujen öljyjalosteiden tuonti Yhdysvalloista laski jyrkästi 75 prosenttia 15 miljoonaan euroon tammi-syyskuussa. Sekä tuontihinnat että -määrät laskivat. Kojeiden ja mittareiden tuonti Yhdysvalloista oli arvoltaan 135 miljoonaa euroa tammi-syyskuussa. Tuonnin arvo kasvoi viisi prosenttia ja osuus kokonaistuonnista nousi 8,4 prosenttiin. Lääkintäkojeiden ja laitteiden osuus tästä oli 65 miljoonaa euroa (+3 %), mittaus-, tarkkailu- ja analyysikojeiden osuus 66 miljoonaa euroa (+5 %). Yhdysvallat oli vuonna 2018 Suomen toiseksi suurin kojeiden ja mittareiden toimittaja Saksan jälkeen 15 prosentin osuudellaan kokonaistuonnin arvosta. Metallien ja metallituotteiden tuonti Yhdysvalloista kasvoi 69 prosenttia tammi-syyskuussa. Tuonnin arvo oli 71 miljoonaa euroa ja osuus kokonaistuonnista 4,4 prosenttia. Teräksen ja raudan tuonnin arvo moninkertaistui 35 miljoonaan euroon teräksen välituotteiden tuonnin arvon kasvun ansiosta. Metallista valmistettujen tuotteiden, mm. työkalujen, tuonnin arvo aleni 21 prosenttia 25 miljoonaan euroon. Elintarvikkeiden ja juomien tuonti Yhdysvalloista pieneni 15 prosenttia tammi-syyskuussa. Toimialan tavaroiden tuonnin arvo oli 34 miljoonaa euroa, eli osuus kokonaistuonnista maasta oli 2,1 prosenttia. Arvoltaan suurin tuontiryhmä olivat hedelmät ja kasvikset, erityisesti bataatit ja pähkinät, joita tuotiin 15 miljoonan euron (-7 %) edestä. Muiden yksittäisten elintarvikeryhmien tuonti jäi alle kymmeneen miljoonaan euroon. Muista arvoltaan merkittävistä tavararyhmistä kivihiilen tuonti Yhdysvalloista kasvoi jyrkästi tammi-syyskuussa tuontimäärien noustua 360 tuhanteen tonniin. Tuontihinnat laskivat selvästi. Tuonnin arvo nousi 64 prosenttia 65 miljoonaan euroon. Malmien ja metalliromun tuonnin arvoksi tuli 51 miljoonaa euroa, laskua 29 prosenttia viime vuodesta. Nikkelimalmien ja -rikasteiden osuudeksi tästä kokonaisuudesta tuli 13 miljoonaa euroa (-62 %), sinkkimalmien ja -rikasteiden osuudeksi 37 miljoonaa euroa (+0 %). Kaoliinin tuonnin arvo jäi kymmenen prosenttia viime vuotta pienemmäksi 23 miljoonaan euroon. Lisäksi Yhdysvalloista tuotiin proteeseja, ortopedisiä välineitä yms. 51 miljoonan euron arvosta (+15 %). Kumituotteiden tuonti jäi 12 miljoonaan euroon (-4 %), mutta kivennäisainetuotteiden, pääasiassa lasin, tuonnin arvo nousi 14 prosenttia, myös 12 miljoonaan euroon.

8 7 Kuvio 6. Tuonti Yhdysvalloista tavararyhmittäin v (1-9) Muut tavarat (+11 %) 10,2 % Proteesit yms. (+15 %) 3,2 % Elintarvikkeet ja juomat (-15 %) 2,1 % Kaoliini (-10 %) 1,5 % Malmit ja rikasteet (-29 %) 3,2 % Kivihiili (+64 %) 4,0 % Öljytuotteet (-75 %) 1,0 % Kojeet, mittarit yms. (+5 %) 8,4 % Kuljetusvälineet (-2 %) 5,5 % Kemialliset aineet ja tuotteet (+15 %) 19,8 % Sähkökoneet ja -laitteet (+26 %) 22,6 % Moottorit, teollisuuden koneet ja laitteet (+11 %) 14,0 % Metallit ja metallituotteet (+69 %) 4,4 % Taulukko 3. Tuonti Yhdysvalloista; tärkeimmät tavararyhmät SITC- tavararyhmä (1-9) Milj. e Osuus % Muutos % Milj. e Osuus % Muutos % 0-1 Elintarvikkeet ja juomat 55 2, , Kaoliini 33 1, , Malmit ja rikasteet 101 5, , Kivihiili 74 3, , Öljytuotteet 64 3, , Kemialliset aineet ja tuotteet , , Metallit ja metallituotteet 57 2, , Moottorit, teollisuuden koneet ja laitteet , , Sähkökoneet ja -laitteet , , Kuljetusvälineet 127 6, , Kojeet, mittarit yms , , Proteesit yms. 61 3, ,2 15 Muut tavarat 191 9, ,2 11 Yhteensä , ,0 10

9 VIENTI YHDYSVALTOIHIN V (1-9) 2016 (1-12) 2017 (1-12) 2017 (1-9) 2018 (1-9) SITC-TAVARARYHMÄ REV e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 1000 e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 0 elintarvikkeet ja elävät eläimet , , , , elävät eläimet 64 0,0 36 0, ,0 11 0, liha ja lihatuotteet , , , , maitotaloustuotteet ja munat , , , , kala- ja kalavalmisteet 142 0, , , , vilja ja viljatuotteet , , , , hedelmät ja kasvikset 55 0, , , , sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja , , , , kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä , , , , rehuaineet 465 0, , , , erinäiset elintarvikkeet 763 0, , , , juomat ja tupakka , , , , juomat , , , , tupakka ja tupakkavalmisteet 1 0, ,0-2 raaka-aineet, pl. polttoaineet , , , , vuodat, nahat ja turkisnahat, raa'at , , , , öljysiemenet, öljypitoiset pähkinät ja ytimet 0 0,0 0 0,0 > ,0 0 0, luonnonkumi, synteettinen ja regeneroitu kumi 9 0,0 11 0, ,0 17 0, puutavara ja korkki , , , , paperimassa , , , , tekstiilikuidut sekä niiden jätteet 17 0,0 24 0, ,0 51 0, kivennäisaineet, valmistamattomat , , , , malmit ja metalliromu ,1 54 0, , ,1 > muut eläin- ja kasviraaka-aineet 473 0, , , , poltto- ja voiteluaineet, sähkövirta , , , , kivihiili, koksi, briketit yms , , ,0 74 0, kivennäisöljyt ja kivennäisöljytuotteet , , , , kaasut 0 0, sähkövirta eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat 182 0, , , , eläinöljyt ja -rasvat ,0-0 0,0 0 0, kasviöljyt ja -rasvat 182 0, , , , valmistetut eläin- ja kasviöljyt yms , ,0-5 kemialliset aineet ja tuotteet , , , , orgaaniset kemialliset aineet , , , , epäorgaaniset kemialliset alkuaineet , , , , väri- ja parkitusaineet , , , , lääkevalmisteet ja farmaseuttiset tuotteet , , , , haju-, kiillotus- ja puhdistusaineet , , , , lannoitteet, valmistetut , , , , muovit, valmistamattomat , , , , muovit, valmistetut , , , , erinäiset kemialliset tuotteet , , , , valmistetut tavarat valmistusaineen mukaan , , , , nahka,nahkatavarat ja muokatut turkisnahat 718 0, , , , kumituotteet , , , , puu- ja korkkituotteet, pl. huonekalut , , , , paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä , , , , tekstiilituotteet, pl. vaatteet , , , , kivennäisainetuotteet , , , , rauta ja teräs , , , , muut metallit , , , , tuotteet epäjalosta metallista , , , , koneet,laitteet ja kuljetusvälineet , , , , voimakoneet ja moottorit , , , , eri toimialojen erikoiskoneet , , , , metalliteollisuuskoneet , , , , yleiskäyttöiset teollisuuden koneet ja laitteet , , , , toimistokoneet ja atk-laitteet , , , , puhelin-,radio-,tv- yms. laitteet , , , , muut sähkökoneet ja laitteet , , , , moottoriajoneuvot , , , , muut kuljetusvälineet , , , , erinäiset valmiit tavarat , , , , tehdasvalmisteiset talot;lvi- ja valaisinkalusteet , , , , huonekalut , , , , matkatarvikkeet,laukut,kotelot yms , , , , vaatteet , , , , jalkineet 264 0, , , , kojeet,mittarit yms , , , , valokuvauskojeet ja -tarvikkeet;kellot , , , , muut valmiit tavarat , , , , muut tavarat 5 0,0 59 0, ,0 12 0,0-77 YHTEENSÄ , , , ,0 7

10 TUONTI YHDYSVALLOISTA V (1-9) 2016 (1-12) 2017 (1-12) 2017 (1-9) 2018 (1-9) SITC-TAVARARYHMÄ REV e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 1000 e Osuus % 1000 e Osuus % Muutos % 0 elintarvikkeet ja elävät eläimet , , , , elävät eläimet 567 0, , , , liha ja lihatuotteet , , , , maitotaloustuotteet ja munat 32 0,0 91 0, ,0 32 0, kala- ja kalavalmisteet , , , , vilja ja viljatuotteet , , , , hedelmät ja kasvikset , , , , sokeri ja sokerivalmisteet, hunaja 214 0, , , , kahvi, tee, kaakao, mausteet; tuotteet niistä 799 0, , , , rehuaineet , , , , erinäiset elintarvikkeet , , , , juomat ja tupakka , , , , juomat , , , , tupakka ja tupakkavalmisteet 9 0,0 5 0, ,0 1 0, raaka-aineet, pl. polttoaineet , , , , vuodat, nahat ja turkisnahat, raa'at 67 0, , , , öljysiemenet, öljypitoiset pähkinät ja ytimet , , , , luonnonkumi, synteettinen ja regeneroitu kumi 473 0, , , , puutavara ja korkki , , , , paperimassa , , , , tekstiilikuidut sekä niiden jätteet , , , , kivennäisaineet, valmistamattomat , , , , malmit ja metalliromu , , , , muut eläin- ja kasviraaka-aineet , , , ,1-7 3 poltto- ja voiteluaineet, sähkövirta , , , , kivihiili, koksi, briketit yms , , , , kivennäisöljyt ja kivennäisöljytuotteet , , , , kaasut 5 0,0 4 0, ,0 3 0, sähkövirta eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat , , , , eläinöljyt ja -rasvat 20 0,0 16 0, ,0 19 0, kasviöljyt ja -rasvat , , , , valmistetut eläin- ja kasviöljyt yms ,0 29 0, ,0 5 0, kemialliset aineet ja tuotteet , , , , orgaaniset kemialliset aineet , , , , epäorgaaniset kemialliset alkuaineet , , , , väri- ja parkitusaineet , , , , lääkevalmisteet ja farmaseuttiset tuotteet , , , , haju-, kiillotus- ja puhdistusaineet , , , , lannoitteet, valmistetut 38 0, , ,0 35 0, muovit, valmistamattomat , , , , muovit, valmistetut , , , , erinäiset kemialliset tuotteet , , , , valmistetut tavarat valmistusaineen mukaan , , , , nahka,nahkatavarat ja muokatut turkisnahat 200 0, , , , kumituotteet , , , , puu- ja korkkituotteet, pl. huonekalut 330 0, , , , paperi ja pahvi sekä tuotteet niistä , , , , tekstiilituotteet, pl. vaatteet , , , , kivennäisainetuotteet , , , , rauta ja teräs , , , ,2 > muut metallit , , , , tuotteet epäjalosta metallista , , , , koneet,laitteet ja kuljetusvälineet , , , , voimakoneet ja moottorit , , , , eri toimialojen erikoiskoneet , , , , metalliteollisuuskoneet , , , , yleiskäyttöiset teollisuuden koneet ja laitteet , , , , toimistokoneet ja atk-laitteet , , , , puhelin-,radio-,tv- yms. laitteet , , , , muut sähkökoneet ja laitteet , , , , moottoriajoneuvot , , , , muut kuljetusvälineet , , , , erinäiset valmiit tavarat , , , , tehdasvalmisteiset talot;lvi- ja valaisinkalusteet , , , , huonekalut , , , , matkatarvikkeet,laukut,kotelot yms , , , , vaatteet , , , , jalkineet 617 0, , , , kojeet,mittarit yms , , , , valokuvauskojeet ja -tarvikkeet;kellot , , , , muut valmiit tavarat , , , , muut tavarat , , , ,6 49 YHTEENSÄ , , , ,0 10

11 Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa 2018:M25, Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Kaarna, Anssi p Telasuo, Christina p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Kaikki katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla tulli.fi Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-ohjeet sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja on saatavissa maksutta Ulkomaankauppatilastojen hakupalvelusta (ULJAS) uljas.tulli.fi Yhteystiedot: Tulli Tilastointi Opastinsilta 12 PL Helsinki Vaihde Tilastopalvelu tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullen Statistik Semaforbron 12 PB Helsingfors Växel Statistikservice statistik@tulli.fi Contact information: Finnish Customs Statistics Opastinsilta 12 PO Box 512 FI Helsinki Exchange Statistics service statistics@tulli.fi

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2019 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-10) 1 000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.1.2019.

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2007 2017 (1-7) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2008 2018 (1-8) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e 10 000 Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2007-2017 (1-9) 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-9) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.12.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e 4 500 Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2008 2018 (1-7) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen kauppa v. 2007 2017 (1-8) 4 500 Milj. e 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Japanin välinen kauppa

Suomen ja Japanin välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2008 2018 (1-5) 1 400 Milj. e 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 22.8.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Australian välinen kauppa

Suomen ja Australian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Australian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Australian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-3) 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.6.2017. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-9) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2008 2018 (1-5) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.8.2018.

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 2002 2016 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 5.5.2017. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2007 2017 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Japanin välinen kauppa

Suomen ja Japanin välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2006 2017 (1-2) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 30.5.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2007 2017 (1-5) 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.8.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-8) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2018 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2018.

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2017 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-3) 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 21.6.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-6) 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Milj.e 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Tanskan välinen kauppa

Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Tanskan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-10) 2 500 Milj. e 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2006-2016 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2006 2016 (1-5) 5 000 Milj. e 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2006

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 217 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 26 217 (1-7) 5 4 5 4 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 Tuonti Vienti Helsinki 13.1.217. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Suomen ja Espanjan välinen kauppa

Suomen ja Espanjan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2 000 Milj. e Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2004-2014(1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2013(1-9) 9 Mrd. e 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Tuonti 2009 2010 Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa

Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ison-Britannian välinen kauppa v. 2006 2016 (1-8) 4 500 Milj. e 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2006

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa 2002-2016(1-9) Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Italian välinen kauppa

Suomen ja Italian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Italian välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Italian välinen kauppa v. 2006-2016(1-8) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2001-2012 (1-8) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2012(1-9) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2011 (1-9)

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 22-211 2 1 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 Tuonti Vienti Helsinki 26.3.212 Tietoja lainattaessa lähteenä

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2003-2013 (1-8) 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Milj. e 2003 2004

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 211 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-211 (1-8) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 (1-8) Tuonti Vienti 211 (1-8) Helsinki

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-21 (1-7) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-7) Tuonti Vienti 21 (1-7) Helsinki 2.1.21

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2002-2012 (1-2) 8000 Milj. e 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 21-21 (tammikuu) 4 Milj. e 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 21 (tammi) (tammi) Tuonti Vienti

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2003-2013 (1-7) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Turkin välinen kauppa

Suomen ja Turkin välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Turkin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Turkin välinen kauppa v. 2000-2010 (tammikuu) 800 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2002-2012 (1-3) Milj. e 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Suomen ja Norjan välinen kauppa

Suomen ja Norjan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Norjan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Norjan välinen kauppa v. 2002-2011(1-11) Milj. e 2500 2000 1500 1000 500 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2018

Transitokuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Transitokuljetukset 2018 Mrd. 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2015 2018 tuhatta tonnia 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2004 2014 (1-7) 5 000 Milj. e 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Brasilian välinen kauppa

Suomen ja Brasilian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Brasilian välinen kauppa 900 800 700 600 500 400 300 200 100 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Brasilian välinen kauppa v. 2002 2015 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa v. 2003-2013(1-9) 2500 Milj. e 2000 1500 1000 500 0 2003

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 212 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 22-211(1-1) 2 Milj. e 15 1 5 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 211 (1-1) (1-1) Tuonti Vienti Helsinki 17.1.212

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa

Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kauppa 2010 Handel Trade Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Etelä-Korean välinen kauppa v. 2000-2009 Milj. e 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006

Lisätiedot

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa

Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa v. 2005 2015 (1-6) 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Milj. e 2005

Lisätiedot

Suomen ja Intian välinen kauppa

Suomen ja Intian välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Intian välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Intian välinen kauppa v. 2003-2012 Milj. e 700 600 500 400 300 200 100 0 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2004-2014 (1-8) 8 000 Milj. e 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa 2002:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2001 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2005 2015 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e 10 000 Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-6) 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2006 2007 2008

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2005 2015 (1-5) 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Milj.

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2017

Transitokuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Transitokuljetukset 2017 Mrd. 1,6 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2014-2017 tuhatta tonnia 140 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 120 100 80 60 40 20 0 01 02 03 04 05 06

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Huhti-kesäkuu

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 21 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 21-21 (1-3) Milj. e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 29 (1-3) Tuonti Vienti 21 (1-3)

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,3; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,3; 0,7 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 2004-2014(1-9) 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2004

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,0; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,4; 0,8 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 0 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kuvio. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 00-0 (-) 700 Milj. e 600 00 00 00 00 0 0 00 00 00 00 00 006 007 008 009 0 0 (-) Tuonti Vienti 0 (-) Helsinki

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa

Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa Milj. e 2 000 Kuvio 1. Suomen ja GCC-maiden välinen kauppa v. 2002 2015 (1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu

Lisätiedot

Suomen ja Portugalin välinen kauppa

Suomen ja Portugalin välinen kauppa Kauppa 2008 Handel Trade Suomen ja Portugalin välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Portugalin välinen kauppa v. 1998-2007(1-10) 400 Milj. e 300 200 100 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2006

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Jalometallien ulkomaankauppa

Jalometallien ulkomaankauppa Kauppa 2018 Handel Trade Jalometallien ulkomaankauppa Milj. e Kuvio 1. Jalometallien tuonti ja vienti v. 2011 2017 800 700 600 500 400 300 200 100 0 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2016

Transitokuljetukset 2016 Kauppa 2017 Handel Trade Transitokuljetukset 2016 Mrd. 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2013-2016 tuhatta tonnia 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 01

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002 2015 (1-3) 10 Mrd. e 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Tuonti Vienti Helsinki 17.6.2015 Tietoja lainattaessa

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 28 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 28 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 218 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Suomen tevanake-kauppa

Suomen tevanake-kauppa SVT Ulkomaankauppa 2003:M01 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen tevanake-kauppa Kuvio 1. Suomen tevanake-kauppa v. 1992-2002 (I-IX) Milj. euroa 2000 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 1992 1993

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1

Lisätiedot

Suomen ja Afrikan maiden välinen kauppa

Suomen ja Afrikan maiden välinen kauppa Kauppa 2019 Handel Trade Suomen ja Afrikan maiden välinen kauppa 1 800 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Afrikan maiden välinen kauppa v. 2009 2019 (1-3) 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002 SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12

Lisätiedot

Suomen ja Kreikan välinen kauppa

Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kreikan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kreikan välinen kauppa v. 2004 2014 (1-11) 400 350 300 250 200 150 100 50 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Transitokuljetukset, tammikuu 2014

Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kauppa 2014 Handel Trade Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2012-2014 250 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10

Lisätiedot