Suomi suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti pääomamarkkinaunionin luomiseen ja sen päämääriin (E 3/2015 vp).

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomi suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti pääomamarkkinaunionin luomiseen ja sen päämääriin (E 3/2015 vp)."

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM VAO Jokinen Juha(STM) JULKINEN Asia Ehdotus komission delegoiduksi asetukseksi, annettu , komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/35 muuttamisesta siltä osin kuin kyseessä on lakisääteisten pääomavaatimusten laskenta vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen hallussa olevien varojen useiden luokkien osalta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Komissio on julkistanut pääomamarkkinaunionin toimenpidesuunnitelmaa koskevan tiedonannon sekä antanut tähän hankkeeseen liittyvät ensimmäiset lainsäädäntöehdotukset. Yksi nyt annetuista ehdotuksista koskee Solvenssi II -direktiivin (2009/138/EY) nojalla annetun komission delegoidun asetuksen muutosehdotusta. Komissio on pyytänyt jäsenvaltioiden kommentit ehdotukseen mennessä. Kansallisen käsittelyn tarkoituksena on eduskunnan kannan saaminen ehdotukseen. Suomi suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti pääomamarkkinaunionin luomiseen ja sen päämääriin (E 3/2015 vp). Suomi voi hyväksyä nyt esillä olevan asetuksen muutosehdotuksen tai sitä vastaavan turvaavuuden varmistavan ehdotuksen. Suomi pitää tärkeänä, etteivät vakuutettujen ja edunsaajien edut heikenny ehdotuksen tasosta. Eduskunnan talousvaliokunnan ( ) ja suuren valiokunnan kannan (SuVEK 3/2015 vp) mukaisesti Suomi puoltaa toimia, joilla parannetaan rahoitusmarkkinoiden likviditeettiä, yritysrahoituksen saatavuutta ja investointiedellytyksiä vakavaraisuutta vaarantamatta. Tarvittavia keinoja on harkittava kilpailukyky- ja vaikutusarviointien kautta ja turvauduttava uuteen sääntelyyn vain tilanteissa, joissa sen todetaan tuottavan selkeää lisäarvoa. Lisäksi keskeisenä tavoitteena tulee olla veronkierron estäminen ja rahoitusjärjestelmän vakauden edistäminen. Ehdotus parantaa infrastruktuurisijoitusten osalta tällaisten yritysten rahoituksen saatavuutta ja vakuutusyritysten investointiedellytyksiä. Ehdotuksessa myös rahoitusmarkkinoiden likviditeetti säilyy tai paranee. Vakuutusyritysten infrastruktuurisijoituksia koskevia pääomavaatimuksia ei alenneta ehdotuksessa ilman, että tehtäisiin muita vakuutettuja ja edunsaajia suojaavia toimenpiteitä. Ehdotuksessa hyväksyttävien infrastruktuurisijoitusten luokkaa on rajattu lukuisin yksityiskohtaisin edellytyksin, joiden on täytyttävä. Lisäksi sijoittajalta edellytetään hyvää riskienhallintaa sekä sijoituksen kohteelta hyvän hallinnon periaatteiden noudattamista ja ammattimaista

2 Pääasiallinen sisältö 2(9) toimintaa. Komissio on lisäksi tehnyt mittavan vaikutusarvion, jonka tuloksiin Suomi voi pääosin yhtyä. Voidaan arvioida, etteivät nyt esillä olevat ehdotukset vaaranna vakuutettujen ja edunsaajien etua eikä rahoitusjärjestelmän vakautta. Yleistä Euroopan komission yleistavoitteena on laajentaa pääomamarkkinoiden kokoa ja tehostaa niiden toimintaa koko EU-alueella. EU-alueen rahoitusmarkkinat ovat merkittävästi pienemmät kuin esimerkiksi USA:ssa. Osana tätä yleistavoitetta tarkoituksena on myös kanavoida rahoitusta infrastruktuurihankkeisiin ja pitkän aikavälin hankkeisiin. Lisäksi komission toisena tavoitteena on parantaa kasvun ja työllistämisen edellytyksiä EU-alueella. Komissio julkisti marraskuussa 2014 investointisuunnitelman, jonka tarkoituksena on muun muassa poistaa sijoittamisen esteitä sekä lisätä, monipuolistaa ja tehostaa sijoituksia erityisesti reaalitalouteen. Komissio pyrkii luomaan sijoitusmyönteisemmän ilmapiirin, mihin liittyen tarkoituksena on luoda säännelty ja yhtenäinen pääomamarkkinaunioni, jonka kautta rahoitus kohdentuu muiden kuin luottolaitosten ja rahoitusta tarvitsevien yritysten välillä mahdollisimman tehokkaasti. Muu kuin luottolaitosten välittämä rahoitus ei ainoastaan korvaisi nykyisin luottolaitosten antamaa rahoitusta vaan myös mahdollistaisi nykyistä pidempiaikaisiin ja riskillisempiin kohteisiin kohdistuvat lisäinvestoinnit, joita luottolaitokset eivät ole valmiita rahoittamaan. Pääomamarkkinat tuovat sijoittajat (mukaan lukien vakuutusyritykset) ja rahoituksen tarvitsijat suoraan yhteyteen keskenään. Näin myös riski sijoituksen onnistumisesta siirtyy rahoituksen välittäjiltä suoraan sijoittajille itselleen. Tehokkaat ja toimivat pääomamarkkinat mahdollistavat sijoituksen ja sen sisältämän riskin jakamisen osiin (arvopapereihin), minkä johdosta kukin sijoittaja voi osallistua sijoitukseen haluamallaan osuudella. Näin ollen sijoittaja voi hajauttaa riskiään tehokkaammin omaa riski-tuotto -tavoitettaan vastaavasti. Komission mukaan on tärkeää varmistaa oman pääoman ehtoisen rahoituksen virtaaminen rajojen yli sinne, missä rahoitusta tarvitaan. Pääomamarkkinoiden oman pääoman ehtoisten rahoitusmuotojen monipuolistuminen vähentää yritysten riippuvuutta velkarahoituksesta. Pääomamarkkinoiden kehittyminen antaisi muun muassa vakuutusyrityksille lisää sijoitusvaihtoehtoja sekä mahdollistaisi sen, että vakuutusyritykset monipuolistaisivat ja hajauttaisivat sijoituksiaan eri tavalla kuin nykyisin. Vakuutusyrityksiä kannustetaan tekemään pitkäaikaisia sijoituksia esimerkiksi infrastruktuuriin, mihin pyritään poistamalla pitkän aikavälin rahoituksen erityisesteitä. Komission mukaan Solvenssi II -direktiiviä täydentävät komission delegoidun asetuksen säännökset eivät nykyisin ota riittävästi huomioon eräiden pitkäaikaisten sijoituskohteiden erityistä luonnetta. Tarkoituksena on asettaa pääomavaatimukset oikealle tasolle eli välttää yhtäältä riittämättömät ja toisaalta liian korkeat pääomavaatimukset. Pääomamarkkinaunionin avulla ei voida kuitenkaan vähentää tai poistaa kaikkia pitkäaikaissijoituksiin liittyviä riskejä, joiden johdosta sijoittajien yleinen suhtautuminen näihin kohteisiin sijoittamiseen on ollut laimeaa. Tällaisia pitkäaikaishankkeiden piirteitä ovat muun muassa toimintaan kuuluva olennainen epävarmuus, mikro- ja makrotalouden kehittymisen epävarmuus, sääntelyn suhteellinen vakaus ja poliittinen sitoutuminen.

3 Infrastruktuurisijoituksille uusi luokka (1, 164a, 168, 169, 180 ja 261a artikla) 3(9) Komissio on kysynyt teknistä neuvoa Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaiselta (jäljempänä EIOPA), joka on selvittänyt kalibrointia vuoden 2015 kuluessa ja antanut teknisen neuvonsa (päivätty ) komissiolle syyskuun 2015 lopussa. EIOPA:n analyysi on tehty rajallisesti saatavilla olevan tiedon ja tarkasti määriteltyjen edellytysten puitteissa. Komissio on ottanut teknisen neuvon pääosin huomioon. EIOPA:n tekniseen neuvoon nähden komissio on kuitenkin ehdotuksessaan lieventänyt jonkin verran hyväksyttävien infrastruktuurisijoituksien edellytyksiä, joiden nojalla tiettyjen infrastruktuurisijoitusten pääomavaatimuksia ehdotetaan alennettavaksi. Komission delegoidun asetuksen artiklassa 168 osakkeet jaetaan kahteen luokkaan, tyypin 1 (ETA-/OECD-alueella säännellyllä markkinalla olevat osakkeet) ja tyypin 2 osakkeisiin (muut kuin tyypin 1 osakkeet). Komission tarkoituksena on luoda uusi luokka tietyt ehdot täyttäville hyväksyttäville infrastruktuurisijoituksille. Hyväksyttävän infrastruktuurisijoituksen määritelmä (164a artikla) perustuu EIOPA:n tekniseen neuvoon. Infrastruktuurisijoitusta ei ole määritelty tietyn toimialan mukaan vaan yleisten edellytysten perusteella. Sijoitukset voivat siten kohdistua laaja-alaiseen joukkoon infrastruktuurihankkeita, mukaan lukien erilaiset projektit, järjestelmät ja verkostot (1 artikla). Sijoitukset voivat olla oman ja vieraan pääoman ehtoisia. Asetuksen 164a artiklaan ehdotetuilla edellytyksillä pyritään varmistamaan se, että tällaisilla infrastruktuurisijoituksilla olisi parempi riskiprofiili kuin muilla oman tai vieraan pääoman ehtoisilla investoinneilla. Ainoastaan edellytykset täyttävien investointien vakavaraisuusvaatimuksia alennetaan, millä varmistetaan vakuutettujen etujen turvaavuuden säilyttäminen. Keskisiä edellytyksiä ovat: -realistinen liiketoimintasuunnitelma; -projektin asianmukainen hallinto ja sijoittajan riskienhallinta; -kassavirtojen ennustettavuus; -vakauden säilyttäminen myös taloudellisessa ongelmatilanteessa; ja -sijoittajaa suojaava sopimuskehikko. Keskeisiä edellytyksiä koskevien vaatimusten täyttymistä tarkennetaan muutosehdotuksessa useissa alakohdissa. Esimerkiksi vakaus taloudellisissa ongelmatilanteissakin voidaan säilyttää eri tavoin, esimerkiksi vararahaston tai muun rahoituksen avulla. Jos ulkopuolisen luottoluokittajan arviota ei ole käytettävissä, riskiä pyritään rajoittamaan asettamalla luotettavaa hallintoa koskevia lisävaatimuksia. Uuteen sijoitusluokkaan voidaan sijoittaa oman pääoman ehtoisia sijoituksia sekä vakavaraisia (engl. investment grade) ja luottoluokittamattomia (engl. unrated) velkoja. Tietyn luottoluokan alittavia (engl. non-investment grade) velkoja ei voida sijoittaa uuteen luokkaan. Vakuutusyritysten on varmistuttava huolellisen tarkastelun (engl. due diligence) avulla, että asetuksen edellytykset täyttyvät ennen sijoituksen tekemistä ja sijoituksen juoksuajan aikana (261a artikla). Uusi luokka on rajoitettu sellaisiin erillisyhtiöihin (engl. special purpose entities), jotka omistavat, rahoittavat, kehittävät tai käyttävät infrastruktuurivaroja, jotka tuottavat tai tukevat keskeisiä julkisia palveluita (1 artikla). Tällainen investointimalli on yleinen infrastruktuurihankkeiden rahoituksessa. Uusi luokka ei koske sijoituksia infrastruktuuriyhtiöihin, jotka eivät täytä edellytyksiä.

4 4(9) EIOPA:n neuvon mukaan oman pääoman ehtoisen hyväksyttävän infrastruktuurisijoituksen riskiluokaksi on ehdotettu kalibrointia %:n välille. Komissio on noudattanut näitä EIOPA:n suosituksia muutosehdotuksessaan (168 ja 169 artikla). Lisäksi EIOPA on yhtäältä havainnut, että velkarahoitteisten investointien osalta sijoituksista saadaan takaisin korkeampi osuus kuin muista sijoituksista yhtiöihin eli luottoriski on alempi infrastruktuurisijoituksissa. Tämän perusteella EIOPA on suosittanut luottoriskiä koskevan riskiosion kalibrointia. Toisaalta EIOPA on havainnut, että projektiin liittyvä maksuvalmiusriski (likviditeettiriski) on tavanomaista alempi silloin, kun infrastruktuurisijoitus pidetään sijoitussalkussa eräpäivään (maturiteettiin) asti. EIOPA on suosittanut käyttämään alempaa kalibrointia myös maksuvalmiusriskille. Komissio on noudattanut näitä EIOPA:n suosituksia muutosehdotuksessaan (180 artikla). Eurooppalaiset pitkäaikaissijoitusrahastot ja monenkeskiset kaupankäyntijärjestelmät (168 artikla) Komission mukaan Solvenssi II -sääntelyä tulee myös päivittää siten, että siinä otetaan huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/760 eurooppalaisista pitkäaikaissijoitusrahastoista ( ). Samoin on otettava huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 600/2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta ( ), millä on rinnastettu monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä säänneltyyn markkinapaikkaan. Osakkeita koskeva siirtymäsäännös (173 artikla) Komission mukaan muutosehdotuksessa selvennetään rahastoihin sisältyviä osakkeita, jotka on hankittu viimeistään , koskevan seitsemän vuoden siirtymäsäännöksen soveltamista. Nykyisen säännöksen mukaan Solvenssi II -direktiivin 308b artiklan 13 kohdassa säädettyä siirtymätoimenpidettä sovelletaan ainoastaan tyypin 1 osakkeisiin, jotka on ostettu viimeistään Voidakseen soveltaa osakeriskin siirtymäsäännöstä rahastosijoituksiin vakuutusyhtiön olisi kyettävä selvittämään rahaston kaupankäynti yksittäisen osakkeen tasolla, jotta se voisi varmistaa, että siirtymäsäännöstä sovelletaan vain tai sitä ennen hankittuihin tyypin 1 osakkeisiin. Jos tällainen lähestymistapa ei ole mahdollinen, altistumia rahastoille kohdellaan vakavaraisuuslaskennassa raskaammin tyypin 2 osakkeiden mukaisesti. Siirtymäsäännöksen ongelmat koskevat tilanteita, kun rahastosijoituksiin kuuluvien osakkeiden hankintapäivää ei voida varmuudella selvittää. Ehdotetun sääntelyn mukaan siirtymäsäännöstä sovellettaisiin myös tyypin 2 osakkeisiin rahasto-osuuden hankintapäivän mukaan, kuitenkin niin, että siirtymäsäännöksen piirissä olevien osakkeiden määrää pienennetään rahaston pääoman kiertonopeuden perusteella. Ehdotuksessa siirtymäkauden toimenpiteet laajennetaan koskemaan myös kaikkia tyypin 2 osakkeita, eli muun muassa ETA- ja OECD-maiden ulkopuolisia listaamattomia osakkeita, hyödykkeitä ja vaihtoehtoisia sijoituksia. Normaalin, osakekurssien tasosta riippuvan % osakestressin sijaan näihin tyypin 2 sijoituksiin sovellettaisiin ensimmäisenä vuonna 22 % stressiä riippumatta tosiasiallisesta riskiperusteisesta tasosta. Vaatimus kasvaisi lineaarisesti vuoteen 2023 mennessä normaalitasolleen eli %:n

5 5(9) vaihteluvälille. Komission mukaan näin on tarkoitus välttää erityisesti listaamattomien osakkeiden osakestressin 49 %:n käyttäminen sekä sen seurauksena laajamittainen myynti lähestyttäessä Solvenssi II -sääntelyn soveltamisen aloituspäivää ( ). EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely SEUT 290 artikla. Solvenssi II -direktiivi (2009/138/EY): -infrastruktuurisijoitukset, eurooppalainen pitkäaikaissijoitusrahasto ja monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä vaihdetut osakkeet: 111 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdat -oman pääoman siirtymäsäännös: 308 b artiklan 13 kohta -tekniset korjaukset: 31 artiklan 4 kohta, 75 artiklan 2 ja 3 kohta, 92 artiklan 1a kohta ja 111 artiklan 1 kohdan b, c ja m alakohdat. Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat vastustaa ehdotusta. Komission tarkoituksena on panna täytäntöön muutokset mahdollisimman nopeasti, ottaen huomioon että Solvenssi II -sääntely tulee sovellettavaksi Eduskunnalle toimitetaan pääomamarkkinaunionin perustamista koskevasta komission toimenpidesuunnitelmasta E-kirje, Solvenssi II -direktiivin nojalla annettua komission asetusta delegoitua asetusta koskeva muutosehdotus kiireellisenä E-kirjeenä, ja pääomamarkkinaunioniin liittyvistä muista lainsäädäntöehdotuksista U-kirjelmät. EU16 Vakuutuspalvelut -valmistelujaosto, kirjallinen menettely, Solvenssi II -direktiivin nojalla annetun komission delegoidun asetuksen muutosta koskeva ehdotus annetaan tiedoksi kiireellisenä E-selvityksenä eduskunnalle lokakuussa Valtiovarainministeriö toimitti Suomen puolesta vastauksen komission vihreää kirjaa koskevaan lausuntopyyntöön siihen liittyneen kansallisen valmistelun ja käsittelyn (E 3/2015 vp) pohjalta. Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Komission delegoitu asetus on jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta. Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuslainsäädäntö kuuluu valtakunnan toimivaltaan. Yleistä EU-alueella vakuutusyritysten yleisimpiä sijoituskohteita ovat joukkovelkakirjat (EUkeskiarvo 45,6 %:a, Suomessa 12,3 %:a varoista), kun taas suomalaisten

6 6(9) vakuutusyhtiöiden yleisimpiä sijoituskohteita ovat sijoitusrahastot (48,9 %:a, EUkeskiarvo 24,3 %:a). Vakuutusyritysten suorat sijoitukset listaamattomiin ja listattuihin osakkeisiin ovat EU-alueella yhteensä keskimäärin noin 9 %:a, Suomessa 5,7 %:a. Sijoitukset listaamattomiin osakkeisiin, jollaisiin infrastruktuurisijoitukset pääosin kohdistuisivat, muodostavat EU-alueella Tanskaa, Saksaa, Viroa, Ranskaa ja Italiaa lukuun ottamatta alle kuusi prosenttia varoista (EU-keskiarvo 3,0 %:a), Suomessa 2,5 %:a. Suomessa vakuutusyhtiöt ovat sijoittaneet listattuihin osakkeisiin 3,2 %:a varoistaan (EU-keskiarvo 6,2 %:a). Komission arvion mukaan EU-alueen vakuutusyritykset ovat sijoittaneet infrastruktuuriin vain 0,3 % varoistaan. Sijoitusasteen nostaminen EU-alueella 0,5 %:iin lisäisi sijoituksia 20 miljardilla eurolla. Ehdotus kannustaa sijoittamaan nykyistä enemmän infrastruktuuriin, mutta Suomessa sijoituskäyttäytyminen ei kokonaisuutena olennaisesti muuttune ehdotuksen myötä. Suomalaisten vakuutusyhtiöiden osakesijoitukset ovat verrattain hyvällä tasolla korkeahkosta rahastosijoittamisen asteesta johtuen. Olennaista on, miten infrastruktuurisijoitus jatkossa sopii kunkin vakuutusyhtiön sijoitussalkkuun ja riskituotto -perusteiseen sijoitusstrategiaan. Määrällistä vaikutusta on vaikeaa tai jopa mahdotonta arvioida. Infrastruktuurisijoituksille uusi luokka Komission mukaan muutosehdotuksessa infrastruktuurisijoitusten pääomavaatimukset ovat nykyistä herkempiä ja tasapainoisempia. Infrastruktuurisijoituksen markkinariskin osana oleva riskikerroin olisi ehdotuksen 30 %:a. Siten ehdotus helpottaa muun muassa vakuutusyritysten sijoittamista infrastruktuurihankkeisiin ja kasvusektoreihin. Tällaisten pitkäaikaisten sijoitusten tuotot ovat melko tasaisia, mutta ne eivät välttämättä ole välttämättä erityisen korkeita. Vakuutusyhtiön on jatkossakin arvioitava, onko infrastruktuurisijoitus vakuutusyhtiön edun mukainen ja onko se omiaan turvaamaan vakuutettujen ja edunsaajien edut (vakuutusyhtiölain 1 luvun 17 ). Infrastruktuurisijoituksiin sisältyy tavanomainen osakesijoittamisen riski, joten sijoittajalta edellytetään jatkossakin sijoituksen kannattavuuden ja muiden siihen liittyvien seikkojen huolellista arviointia. Muutosehdotukset kuitenkin lisännevät infrastruktuurisijoitusten houkuttelevuutta ja kysyntää lyhyellä aikavälillä. Ehdotus ei vastaa tarjontapuolen mahdollisiin ongelmiin. Institutionaaliset sijoittajat eivät välttämättä löydä riittävästi hyviä ja kannattavia sijoituskohteita, koska arvopapereita ei välttämättä uskalleta tai osata tarjota institutionaalisille sijoittajille. Komissio ei ole arvioinut sitä mahdollisuutta, että infrastruktuurin sijoituskohteiden tarjonnan pysyessä ennallaan lisääntynyt kysyntä nostaa kohteiden arvopaperien ostohintaa ja vähentää sijoituksesta saatavia tuottoja. Näin on tapahtunut eräiden viime aikoina infrastruktuurisijoituksiin kohdistuvien velkarahoitusarvopaperien osalta. Reaalitalouden kautta saatavat infrastruktuurikohteiden konkreettiset hyödyt (esimerkiksi rakennuksen tai kulkuväylän avautuminen yleisölle) tullevat toteutuessaan vakuutettujen ja laajasti kansalaisten hyväksi, mutta yleensä vasta pitkällä aikavälillä. Komission mukaan hyödyt kuitenkin kokonaisuutena ylittävät kustannukset. Komissio ei ole kuitenkaan tarkasti arvioinut, miten muutosehdotukset muuttavat laadullisesti tai määrällisesti vakuutusyritysten sijoituskäyttäytymistä.

7 7(9) Eurooppalaiset pitkäaikaissijoitusrahastot Komission mukaan eurooppalaisten pitkäaikaissijoitusrahastojen määrittämistä erillisenä eränä oman pääoman ehtoisen omaisuuden luokassa 1 käsiteltiin komission delegoitua asetusta (EU) 2015/35 koskeneessa vaikutusarviossa (Euroopan komissio, SWD(2014) 309 final, Brussels, englanninkielinen), vaikka tätä pitkäaikaissijoitusrahastoja koskevaa asetusta ei ollut vielä hyväksytty silloin. Viimeksi mainitussa komission vaikutusarviossa on pidetty tarkoituksenmukaisena kalibroida pitkäaikaissijoitukset osaksi standardikaavaa, suhteellisesti vähäriskisimpään oman pääoman ehtoisen omaisuuden luokkaan 1. Riskikerroin olisi infrastruktuurisijoitusten osalta 30 %:a. Komissio on arvioinut tämän vaihtoehdon olevan laajakantoisin ja hienojakoisin. Samalla on edistetty tehokkaimmin pitkäaikaissijoituksia, yhteensovitettu näiden rahoitusvälineiden käsittelyä luottolaitoslainsäädännön muutosten kanssa ja pyritty välttämään liiallista riippuvuutta luottoluokituksista. Ehdotuksen mukainen riskitason alentaminen vastaa kalibrointia, joka on eurooppalaisilla riskipääomarahastoilla (European Venture Capital Funds) ja eurooppalaisella sosiaalisen yrittäjyyden rahastoilla (European Social Entepreneurship Funds). Komission mukaan ehdotus ei vaaranna rahoitusmarkkinoiden vakautta. Komission mukaan ehdotus on hyödyllinen, koska näin lisätään investointeja kasvua lisääviin osa-alueisiin, erityisesti infrastruktuuriin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Monenkeskiset kaupankäyntijärjestelmät Komissio ei ole tehnyt monenkeskisiä kaupankäyntijärjestelmiä koskevasta ehdotuksesta erillistä vaikutusarviota, koska muutos merkitsee tältä osin vain Solvenssi II -sääntelyn yhteensovittamista muun EU-lainsäädännön mukaiseksi (direktiivi 2014/65/EU, asetus (EU) 600/2014). Monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmässä riskikerroin olisi ehdotuksessa 39 %:a, eli samalla tasolla kuin säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevan osakesijoituksen osalta. Osakkeita koskeva siirtymäsäännös Vakuutusyhtiöiden näkökulmasta ehdotus ei nosta niiden hallinnollista taakkaa. Toisaalta valvonnan kannalta on arvioitu, että jos vakuutusyhtiöllä on sijoitussalkussaan siirtymäsäännöksessä tarkoitettuja arvopapereita, ehdotuksesta seuraa merkittävä pääomavaatimuksen lasku kaikkein riskillisimmille sijoituksille. Käytännössä ehdotus asettaisi samanarvoiseen asemaan kaikentyyppiset suorat ja epäsuorat osakesijoitukset, mukaan lukien vakavaraisen osakeyhtiön säännellyllä markkinalla listatun osakkeen sekä lähinnä tietokonealgoritmin ja automatisoidun sijoitusstrategian varaan perustuvan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston (hedge) osuuden. Siirtymäsäännöstä arvioitaessa on otettava huomioon suomalaisten vakuutusyhtiöiden sijoitusrahastojen verrattain korkea osuus varoista sekä tavoite, että ehdotuksessa on pyritty välttämään tyypin 2 osakkeiden ja rahasto-osuuksien laajamittainen myyminen ennen Solvenssi II -sääntelyn soveltamisen alkamista. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Nyt esillä olevalla ehdotuksella ei ole vaikutusta Suomen tai EU:n budjettiin.

8 8(9) Asiakirjat Komission delegoitu asetus (EU) /, annettu , komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/35 muuttamisesta siltä osin kuin kyseessä on lakisääteisten pääomavaatimusten laskenta vakuutus- ja jälleenvakuutusyrityksen hallussa olevien varojen useiden luokkien osalta, C(2015) 6588 final, sekä liitteet 1 3 Commission Staff Working Document: Economic Analysis, SWD(2015) 183 final, englanninkielinen Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot EUTORI-tunnus Juha Jokinen, neuvotteleva virkamies, , juha.jokinen@stm.fi Pertti Pulkkinen, ylimatemaatikko, , pertti.pulkkinen@stm.fi Liitteet Viite

9 9(9) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201200760 12.10.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Pankkiunioni osana EMU:n kehittämistä U/Etunnus: EUTORInumero: EU/20121429 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.12.2014 C(2014) 9656 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY täydentämisestä tietyillä huomattavia

Lisätiedot

Pääomamarkkinaunioni: Miten näkyy sijoittajalle vai näkyykö?

Pääomamarkkinaunioni: Miten näkyy sijoittajalle vai näkyykö? Pääomamarkkinaunioni: Miten näkyy sijoittajalle vai näkyykö? Studia Monetaria 6.10.2015 Pääomamarkkinaunionin taustatekijöitä Pääomamarkkinaunioni mitä se on ja mitä se ei ole Pääomamarkkinaunionin keskeinen

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien

Lisätiedot

HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1 (5) Eduskunta/ Talousvaliokunta HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Työeläkevakuuttajat

Lisätiedot

Lookthroughmenetelmää koskevat ohjeet

Lookthroughmenetelmää koskevat ohjeet EIOPABoS14/171 FI Lookthroughmenetelmää koskevat ohjeet EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site: https://eiopa.europa.eu/

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen

Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen EIOPABoS14/167 FI Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site:

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET

SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET N:o 1373 4573 Liite SOVELLETTAVAT RISKIKERTOIMET I Sovellettaessa lain 58 :ssä tarkoitettua vakiomenetelmää varat ja taseen ulkopuoliset sitoumukset painotetaan seuraavasti: Saamiset valtioilta ja keskuspankeilta

Lisätiedot

Markkina ja vastapuoliriskille altistumisen käsittely standardikaavassa

Markkina ja vastapuoliriskille altistumisen käsittely standardikaavassa EIOPABoS14/174 FI Markkina ja vastapuoliriskille altistumisen käsittely standardikaavassa EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email:

Lisätiedot

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO)

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00123 TMO Huhtala Liisa(TEM) 20.04.2016 Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 8/2015

Määräykset ja ohjeet 8/2015 Määräykset ja ohjeet 8/2015 Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt, Solvenssi IIohjeet II osa, Dnro FIVA 17/01.00/2015 Antopäivä 30.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön asetus rahastoesitteestä ja yksinkertaistetusta rahastoesitteestä

Valtiovarainministeriön asetus rahastoesitteestä ja yksinkertaistetusta rahastoesitteestä Annettu Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 2004 Valtiovarainministeriön asetus rahastoesitteestä ja yksinkertaistetusta rahastoesitteestä Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 29 päivänä

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä.

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00166 RMO Häyrynen Janne(VM) 22.03.2016 JULKINEN Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2014-00231. LMA Saari Kari 08.04.2014 JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2014-00231. LMA Saari Kari 08.04.2014 JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2014-00231 LMA Saari Kari 08.04.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT)

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Likvidit varat 1.1. Yleiset huomautukset FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Tämä on yhteenvetotaulukko, johon kootaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 412 artiklan

Lisätiedot

Pääomamarkkinaunionin toimintasuunnitelma E 72/2015 vp

Pääomamarkkinaunionin toimintasuunnitelma E 72/2015 vp Pääomamarkkinaunionin toimintasuunnitelma E 72/2015 vp 2.12.2015 Jyrki Knuutinen Eduskunnan talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Pääomamarkkinaunionin (PMU) taustaa Pj Juncker esitti ajatuksen pääomamarkkinaunionista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 3 Lisäys asiakirjaan COM(2016) 456 final Täydennys alkuperäisen menettelyn liitteeeseen 3 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Vero-osasto 8.11.2001 EU/291001/0844 Suuri valiokunta 00102 EDUSKUNTA ASIA: EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2015-00647. RMO Knuutinen Jyrki(VM) 17.11.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2015-00647. RMO Knuutinen Jyrki(VM) 17.11.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2015-00647 RMO Knuutinen Jyrki(VM) 17.11.2015 Asia Pääomamarkkinaunionin luomista koskeva toimintasuunnitelma Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

EIOPA-17/ lokakuuta 2017

EIOPA-17/ lokakuuta 2017 EIOPA-17/651 4. lokakuuta 2017 Vakuutusten tarjoamisesta annetun direktiivin nojalla annettavat ohjeet vakuutusmuotoisista sijoitustuotteista, joihin liittyviä riskejä asiakkaan on vaikea ymmärtää tuotteiden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2031 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä.

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600436 VO Upola Minna(VM) 24.08.2016 Asia Ekirje komission tiedonannosta lisätoimenpiteistä avoimuuden lisäämiseksi ja verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

TIETOA ASIAKASLUOKITTELUSTA JA LUOKITTELUKRITEERIT

TIETOA ASIAKASLUOKITTELUSTA JA LUOKITTELUKRITEERIT TIETOA ASIAKASLUOKITTELUSTA JA LUOKITTELUKRITEERIT Sijoituspalvelulain mukaan sijoituspalveluyrityksen on ilmoitettava asiakkaalle tämän luokittelusta ei-ammattimaiseksi asiakkaaksi, ammattimaiseksi asiakkaaksi

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

500+ ammattilaista eri puolella Suomea palveluksessasi. Varainhoidossa varallisuuttasi kartuttaa

500+ ammattilaista eri puolella Suomea palveluksessasi. Varainhoidossa varallisuuttasi kartuttaa Arvopaperin aamu / Pasi Poikkeus 19.8.2014 1 Olemme osa Sampo-konsernia Pääset sijoittamaan kohteisiin, joita yleensä tarjotaan vain suursijoittajille. MIKSI MANDATUM LIFE? Maailman suurin varainhoitotalo

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. elokuuta 2016 (OR. en) 11749/16 EF 257 ECOFIN 764 DELACT 173 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10955/16 EF 223 ECON 690 DELACT 144 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600274 PAO Takala Pyry(LVM) 02.09.2016 Asia EUkomission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 1/2015

Määräykset ja ohjeet 1/2015 Määräykset ja ohjeet 1/2015 Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt, Solvenssi IIohjeet I osa Dnro FIVA 2/01.00/2015 Antopäivä 16.3.2015 Voimaantulopäivä 1.4.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet riskinarvioinnista ja tietyn tyyppisten strukturoitujen yhteissijoitusyritysten kokonaisriskin laskennasta ESMA/2012/197

Lisätiedot

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2012

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2012 AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Hyväksytty 29.8.2010 1 (10) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2012 SIJOITUSPOLITIIKKA 1. AYY SIJOITUSOMAISUUS 1.1. Sijoitusomaisuuden rakenne 1.2. Lähtökohta sijoituspolitiikalle

Lisätiedot

Ohjeet tervehdyttämisjakson pidentämisestä poikkeuksellisen epäsuotuisissa tilanteissa

Ohjeet tervehdyttämisjakson pidentämisestä poikkeuksellisen epäsuotuisissa tilanteissa EIOPA-BoS-15/108 FI Ohjeet tervehdyttämisjakson pidentämisestä poikkeuksellisen epäsuotuisissa tilanteissa EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1-60327 Frankfurt Germany - Tel. + 49 69-951119-20; Fax.

Lisätiedot

Kvalt liite 2 Kv 9.12.2014. Sijoitustoiminnan perusteet SUOMUSSALMEN KUNTA

Kvalt liite 2 Kv 9.12.2014. Sijoitustoiminnan perusteet SUOMUSSALMEN KUNTA 2015 Kvalt liite 2 Kv 9.12.2014 Sijoitustoiminnan perusteet SUOMUSSALMEN KUNTA 2 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kuntalain 13 mukaan kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan sijoitustoiminnan yleisistä perusteista.

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Rahamuseo 2.11.2010 2.11.2010 Tero Oikarinen ja Johanna Örndahl Esimerkkejä suorista sijoituksista Osakkeet Korot Hyödykkeet

Lisätiedot

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6.

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00534 BO Kukkonen Panu 16.10.2017 JULKINEN Asia EU:n vuotta 2017 koskeva lisätalousarvioesitys nro 6 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Sopimusrajoja koskevat ohjeet

Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPABoS14/165 FI Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site: https://eiopa.europa.eu/

Lisätiedot

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) 9541/16 EF 141 ECOFIN 516 DELACT 90 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 26. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ohjeet pitkäaikaisten takaustoimenpiteiden täytäntöönpanoon

Ohjeet pitkäaikaisten takaustoimenpiteiden täytäntöönpanoon EIOPA-BoS-15/111 FI Ohjeet pitkäaikaisten takaustoimenpiteiden täytäntöönpanoon EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1-60327 Frankfurt Germany - Tel. + 49 69-951119-20; Fax. + 49 69-951119-19; email:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2018 C(2018) 884 final KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS (EU) /, annettu 19.2.2018, rakenteellisiin tarkoituksiin käytettävien metallikerroslevyjen suoritustason pysyvyyden arviointiin

Lisätiedot

Look-through-jaottelumenetelmää koskevat ohjeet

Look-through-jaottelumenetelmää koskevat ohjeet EIOPA-BoS-14/171 FI Look-through-jaottelumenetelmää koskevat ohjeet EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1-60327 Frankfurt Germany - Tel. + 49 69-951119-20; Fax. + 49 69-951119-19; email: info@eiopa.europa.eu

Lisätiedot

Osakesijoittamisen alkeet. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Osakesijoittamisen alkeet. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Yleistä rahoitusmarkkinoista Rahoitusmarkkinoilla tarkoitetaan markkinoita, joilla rahoituksen tarvitsijat kohtaavat rahoituksen tarjoajat. Rahoitusmarkkinoilla

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2030 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Markkina- ja vastapuoliriskille altistumisen käsittely standardikaavassa

Markkina- ja vastapuoliriskille altistumisen käsittely standardikaavassa EIOPA-BoS-14/174 FI Markkina- ja vastapuoliriskille altistumisen käsittely standardikaavassa EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1-60327 Frankfurt Germany - Tel. + 49 69-951119-20; Fax. + 49 69-951119-19;

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan talousvaliokunta 9.10.2018 Lainsäädäntöneuvos Annina Tanhuanpää

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin)

HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) 1 HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) SIJOITTAMISEN PERIAATTEITA Sijoittaminen tapahtuu rahastojen kautta käyttäen vähintään kahta varainhoitajaa.

Lisätiedot

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 SIJOITUSPOLITIIKKA

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 SIJOITUSPOLITIIKKA AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010. hyväksyttäväksi 1 (11) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 SIJOITUSPOLITIIKKA 1. SIJOITUSPOLITIIKKA 1.1. Sijoitusomaisuus 1.1.2010 1.2. Tuottotavoitteet

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11388/19 EF 235 ECOFIN 720 DELACT 148 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. heinäkuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 3790/02.05.05/2012 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 59 10.9.2012 265 Spinno-Seed Oy:n omistuksesta luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Hindsberg-Karkola Viktoria,

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2210(INI) 18.3.2015. perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI))

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2210(INI) 18.3.2015. perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI)) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 18.3.2015 2014/2210(INI) MIETINTÖLUONNOS perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI)) Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Lisätiedot