Nuoret kuntapalveluja arvioimassa
|
|
- Esa-Pekka Palo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Anu Gretschel & Eija Kauniskangas Nuoret kuntapalveluja arvioimassa Peruspalveluiden arvioinnin kehittämishankkeen loppuraportti 1
2 Nuoret kuntapalveluja arvioimassa Peruspalveluiden arvioinnin kehittämishankkeen loppuraportti Tekijät: Anu Gretschel Eija Kauniskangas Taitto: Asmo Koste Yhteistyössä: Opetus- ja kulttuuriministeriö Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Suomen Kuntaliitto Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto NUVA ry Nuorisotutkimusverkosto Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kansallinen koordinaatio- ja kehittämiskeskus Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK Julkaisija: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Kuntien peruspalveluiden arvioinnin kehittämishanke Helsinki,
3 Sisällysluettelo Kuntapalvelut kuuluvat nuorille Hankkeen tausta ja tavoitteet Keskustelutilaisuuspäivä -menetelmä Menetelmäkoulutukset ja kuntien tukeminen tilaisuuksien järjestämisessä Keskustelutilaisuuspäivien teemat Materiaalituotanto Kuntaraporttien kerääminen Hankekauden tulokset numeroina Osallistuminen arvioinnin kehittämistoimenpiteisiin valtakunnallisella ja alueellisella tasolla Arvioinnin kehittämistoimenpiteet kuntatasolla Nuorten laaja-alainen kuuleminen Työpajojen nuoret palvelujen arvioijina Palveluarviointien visualisointi Etenemissuunnitelma asioiden toteutumisen edistäjäksi Aloitekanavan hyödyntäminen keskustelutilaisuuspäivien järjestämisessä Hankkeen kuntakohtaiset vaikutukset kuudessa tutkimuskunnassa Keskustelutilaisuuspäivien suhde kunnan strategiaan, itsearviointiin ja vaikuttamisrakenteiden kehittymiseen Keskustelutilaisuuspäivinä sovittujen asioiden toteutumiset Usko tilaisuuksien vaikuttavuuteen Kunnissa toteutettaviksi sovitut asiat Hankkeen ohjausryhmän ja kouluttajien näkemykset Kunnan toiminnan suuntaaminen käyttäjä/asiakasarvioinnin avulla Keskustelutilaisuuspäivien merkitys Nuorille suunnattujen kyselylomakkeiden merkitys Tulevaisuuden mallissa huomioitavaa Yhteenveto ja johtopäätöksiä Hankkeen julkaisut...43 Lähteet...45 Liitteet
4 Kuntapalvelut kuuluvat nuorille Nuorten vaikuttamis- ja kuulemisjärjestelmien juurruttaminen kaikkiin Suomen kuntiin on ollut nuorisotoimialan yhteinen ja myös valtioneuvoston hyväksymä tavoite jo vuosien ajan. Jotta tavoite voitaisiin saavuttaa, on tarvittu monenlaisia rinnakkaisia nuorten osallisuutta edistäviä toimintamalleja. Peruspalveluiden arvioinnin kehittämishankkeella, joka on tunnettu myös ns. 7 -hankkeena, on ollut moniulotteisesta nimestään huolimatta selkeä tehtävä: uuden osallisuusmenetelmän luominen, sen juurruttaminen mahdollisimman laajalle alueelle ja nuorten aseman vahvistaminen kunnissa. Nuorten ja kuntapäättäjien käytettäväksi on luotu menetelmä, jonka avulla säännöllistä keskustelua ja oman alueen kehittämistä voidaan edistää jäsennellysti ja suunnitelmallisesti. Taitavasti suunnitellut keskustelutilaisuudet ja siihen liittyvät koulutukset ovat saaneet innostuneen vastaanoton. Parasta on se, että keskustelut eivät ole johtaneet pelkästään uusiin muistioihin, vaan nuorten tärkeiksi kokemat asiat on nostettu tietoisuuteen, ja ehdotuksia on päästy käytännössä toteuttamaan. On päästy muokkaamaan paikallista keskustelukulttuuria, lisätty vuorovaikutusta, tutustuttu ja hälvennetty ennakkoluuloja puolin ja toisin sekä nostettu ongelmia rohkeasti esille. Tämä on oikea suunta. Vuosien aikana menetelmää on käytetty noin 60 kunnassa ja yhteensä 78 tilaisuutta tavoitti yli nuorta. Hankkeella on ollut yhteys myös viralliseen peruspalveluiden arviointiprosessiin. Aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toteuttamassa peruspalveluiden arvioinnissa on valtakunnallisella tasolla kysymys peruspalveluiden saatavuuden arvioinnista. Asiassa kannattaa kuitenkin mennä pidemmälle, etenkin paikallistasolla. Miksi tyytyä vain virkamiesten arvioon siitä, onko tiettyä palvelua saatavilla vai ei, kun voidaan samalla selvittää käyttäjiltä, mitä mieltä itse palvelusta ollaan. Eräs hankkeen keskeisimmistä saavutuksista onkin se, että nuoret ovat päässeet mukaan viralliseen peruspalveluiden arviointiprosessiin nuorisopalvelujen osalta. Palvelujen sisällön arvioinnista on kyse myös silloin, kun kunnissa on järjestetty nuorten ja kuntapäättäjien yhteisiä keskustelutilaisuuksia. Tämä on tärkeää, jotta palveluiden käyttäjien ääni saataisiin paremmin kuuluviin. Tätä edellyttää myös kuntalaki. Peruspalveluiden arvioinnin mukaan nuoret kokevat, että heitä ei kuulla riittävästi. Nuorten kuulemisen on jatkuttava ja laajennuttava tulevaisuudessa. Kukapa olisi parempi arvioimaan nuorten käyttämien palveluiden saatavuutta ja laatua kuin nuori itse? Kehittämistavoitteita jää edelleen. Nuorten tulisi voida ottaa kantaa yhä laajemmin myös muihin, kuin vain nuoria koskeviin asioihin, joita ovat tyypillisesti nuorisotyö ja kouluasiat. Nuorten kuulemisesta on kunnalle ainoastaan hyötyä. Lopulta kunnan kaikki asiat ovat myös nuorten asioita. Vaikka projektin tehtävä ei ole ollut helppo, voidaan nähdä että projektissa on saavutettu merkittäviä tuloksia. Kiitos siitä kuuluu erityisesti niille kunnille, jotka ovat aktiivisesti lähteneet mukaan kokeilemaan ja toteuttamaan nuorten kuulemista uuden menetelmän avulla. Kiitokset kuuluvat lisäksi kaikille projektin yhteistyökumppaneille ja toteuttajille. Kiitoksen ansaitsevat luonnollisesti myös kaikki mukana olleet nuoret. Nuorten huomioimisessa tasavertaisina kuntalaisina muiden rinnalla on edetty tärkeällä tavalla. Markus Söderlund hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja 4
5 1. Hankkeen tausta ja tavoitteet Vuonna 2008 toteutettiin Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n koordinoimana Nuorten vaikutusmahdollisuuksien arviointihanke, jonka tavoitteena oli etsiä menetelmiä, joissa nuoret toimivat kuntapalveluiden arvioijina osana valtion aluehallinnon arviointia (ns. peruspalvelujen arviointi). Vuoden 2008 aikana kehitettiin menetelmiä, joita käytettiin 20 arvalla valitussa kunnassa. Menetelmistä keskeiseen rooliin nousivat viranhaltijan ja nuorisovaltuuston täyttämät kyselylomakkeet sekä nuorten ja kuntapäättäjien väliset keskustelutilaisuudet, joissa heräteltiin keskustelua palvelujen kehittämisestä nuorten antamien arvioiden osoittamaan suuntaan. (ks. Gretschel toim ) Nuorille suunnatuilla kyselylomakkeilla sekä nuorten vastausten vertailulla viranhaltijoiden vastauksiin yhdistettynä paikallistason keskustelutilaisuuspäiviin koettiin olevan yhteiskunnallista merkitystä. Palvelujen arvioinnin kautta tapahtuvan palvelujen kehittymisen lisäksi ne loivat nuorille ja nuorten vaikuttajaryhmille uuden vaikuttamisen työvälineen ja edistivät nuorten asemaa kunnallisina toimijoina. Nuorten mukaantuloa arvioitsijoiksi myös valtakunnallisiin peruspalveluiden arviointiprosesseihin pidettiin mahdollisena. Näin ollen vuoden pilottivaihe jatkui lyhyen tauon jälkeen Peruspalvelujen arvioinnin kehittämishankkeena vuodesta 2009 alkaen kolmen vuoden ajan. Hankkeen päätavoitteena oli nuorten hyvinvoinnin ja elinolojen kehittyminen ottamalla nuoret mukaan arvioimaan ja kehittämään heille suunnattuja palveluita (ks. taulukko 1). Hanke on toiminut aktiivisesti valtion aluehallinnon suorittaman peruspalveluiden arviointiprosessin kehittämisessä nuorten kansalaisten ääntä ja arvioita huomioivampaan ja korostavampaan suuntaan. Kehittämistyötä on tehty erilaisten pilottien avulla. Niitä esitellään tarkemmin luvuissa 2 ja 3. Hanke toteutti vuonna 2007 hyväksyttyä ensimmäistä Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa ( ) ja erityisesti sen seitsemättä lukua. Luvun 7.2. toi- menpiteissä mainitaan nuorten osallistamisesta oman alueensa kehittämistoimintaan. Lisäksi luvussa korostettiin, että vuoden 2010 loppuun mennessä jokaisessa kunnassa on oltava vaikuttamis- ja kuulemisjärjestelmät 5 17-vuotiaille, mikä tarkoittaa nuorten suorien ja edustuksellisten vaikutusjärjestelmien kehittämistä kuntiin. Tärkeää onkin paitsi vaikuttajaryhmien perustaminen, myös huolehtiminen, että niillä on käytössään konkreettisia työkaluja nuorten etuja valvoessaan. Yksi hankkeen tavoitteista oli luoda tällainen väline. Oppilaskuntien ja muiden vaikuttajaryhmien yhteistyön lisääminen (luku 7.4., toimenpiteet) tapahtui yhteisissä keskustelutilaisuuksissa, kun nuoret laajasti erilaisista vaikuttamisryhmistä pääsivät luomaan yhteistyösuhteita keskenään ja antamaan yhdessä neuvoteltua palautetta kunnille. Hanke oli myös osa demokratiakasvatusta (luku 7.5), sillä keskustelutilaisuuksista saadun palautteen mukaan paikalla olleista nuorista moni kiinnostui kunnallisesta vaikuttamisesta ja alkoi uskoa nuorten vaikuttamismahdollisuuksiin. Päättäjistä moni aikoi tilaisuuden jälkeen edistää nuorten vaikutusmahdollisuuksia kunnassaan. Aidoista vaikuttamiskokemuksista syntyy todellinen tunne, että on mahdollisuus olla osallisena yhteisistä asioista. Ollessaan mukana kuntapalveluiden arvioinnissa nuorilla on mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun paikallisella tasolla. Hanke toteutettiin yhteistyössä Kuntaliiton, Nuorisotutkimusverkoston, Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton, opetus- ja kulttuuriministeriön, valtion aluehallinnon (lääninhallitukset, myöhemmin Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset), Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kansallisen koordinaatio- ja kehittämiskeskuksen sekä Humanistisen Ammattikorkeakoulun kanssa. Nämä tahot muodostivat hankkeen ohjausryhmän. Vuonna 2011 ohjausryhmässä oli mukana myös kuntakentän edustaja, kuntanäkökulmaa vuosina edusti Kuntaliitto. 5
6 Valtakunnallinen taso Kuntataso Media- ja tiedejulkisuus TOIMINNAN TAVOITE TULOS OLENNAISPIIRRE KEHITTÄMISTAVOITE Nuorten mukaantulo peruspalvelujen arviointiin valtakunnallisessa kyselylomakeprosessissa. Nuorten vaikutusmahdollisuuksien paikallinen arviointi (nuorisolain 8 ) valtakunnallisiin arviointiteemoihin ja -tuloksiin tukemalla keskustelutilaisuuspäivien järjestämistä kunnissa. Nuorten ja päättäjien kasvokkain keskustelujen mahdollistaminen (säännöllinen rakenteellinen vuoropuhelu / structured dialogue). Nuoret ovat mukana arvioimassa ja kehittämässä kunnallisia hyvinvointipalveluja ja nuorten elinoloja. Keskustelutilaisuuspäivien teemat kytkeytyvät pepan arviointiteemoihin ja -tuloksiin. Nuoret huomioidaan laaja-alaisesti vaikutusmahdollisuuksien, -kanavien ja kunnallisten palvelujen arvioijina, ei ainoastaan edustuksellisissa järjestelmissä (nuorisovaltuustot, oppilaskuntien hallitukset). Keskustelutilaisuuspäivä-menetelmän dynaamisuuden ylläpito Yhteiskunnallisen keskustelun lisääminen nuorten huomioimisesta kuntalaisina ja kansalaisina. Tietodatan ja tutkimustulosten hyödynnettävyyden edistäminen kunnissa sekä nuorisopolitiikkaan koskevissa tutkimuksissa kotimaassa ja kansainvälisesti. Toteutunut nuorisotoimen osalta 2010, jolloin vastaajina olivat ensimmäistä kertaa myös nuorisovaltuustot. Peruspalveluiden arviointilomaketta nuorille pilotoitiin vuonna 2010 työpajanuorten kanssa tulevien vuosien tarpeita varten. Keskustelutilaisuuspäivien aikana kunnissa keskusteltiin nuorten vaikutusmahdollisuuksiin ja -kanaviin liittyvistä epäkohdista: vaikutusmahdollisuuksia ja - kanavien toimivuutta on parannettu (ns. tekniset parannukset). Peruspalveluiden arvioinnin 2010 mukaan monissa nuorten vaikutuskanavissa on ongelmia. Päättäjien asenteet nuoria kohtaan ovat muuttuneet ja nuorten kiinnostus vaikuttamiseen on kasvanut. Arvioitu nuorisolain 7 ja 8 :n toteutumista valtakunnallisena teemana Lisäksi nuoret ovat nostaneet omia teemojaan esille paikallisesti. Vaikutusmahdollisuuksia ja palveluja arvioimassa on ollut edustuksellisten ryhmien edustajien lisäksi nuorisotalojen, -järjestöjen ja työpajojen edustajia. Menetelmän toimivuutta on kehitetty kunnista tulleen palautteen perusteella. Kunnat ovat soveltaneet menetelmää ja hankkeen toimesta hyviä käytänteitä on välitetty kunnasta toiseen. Olemassa esim. ohjeistus Aloitekanava.fi -palvelun käytöstä. Vuoden 2010 peruspalveluiden arvioinnissa nuorten arviot näkyvissä nuorisotoimen palvelujen osalta kansallisessa ja alueellisissa arviointiraporteissa. Keskustelutilaisuuspäivien pohjalta tuotetut kuntakohtaiset raportit nuorten antamista arvioista on julkaistu Valtikka. fi:ssä. Nuorten mukanolosta arvioijina viestitty lehdissä: alueelliset ja paikalliset sanomalehdet, Nuorisotyö, Kunta, Vaikute sekä tapahtumissa: Nuorisotyöpäivät, Allianssi-risteily ja Kuntamarkkinat. Vuoden 2009 aikana kehitettiin kyselylomakemalli, joka mahdollistaa samojen kysymysten kysymisen ja raportoinnin yhtä aikaa sekä viranhaltijoilta että nuorisovaltuustoilta. Keskustelutilaisuuspäivä osoittautui nuorten muiden vaikutuskanavien kehittämisvälineeksi. Toimii myös valtakunnallisen arvioinnin tulosten palauttajana kuntatasolle. On samalla itsessään yksi nuorten vaikutuskanava. Päättäjiä valmennetaan nuorten kohtaamiseen ennen keskusteluosuuden alkamista. Tätä tarvitaan useiden kuntien vanhoillisen hallintokulttuurin takia: nuorten ehdotuksiin tulee suhtautua varauksella kuntalaisten tasa-arvon nimissä. Keskustelutilaisuuspäivissä sovitaan kuinka keskusteluun nousseita palveluja aletaan kehittää (etenemissuunnitelma). Keskustelutilaisuuspäivät ovat dialogisuutensa ansiosta vahvistaneet kaikkien nuorten, mutta myös nuorisovaltuustojen ja oppilaskuntien hallitusten asemaa kunnissa. Dynaamisuutta edistävä tekijä on valtakunnallisesta arvioinnista saatavan kuntakohtaisen datan käyttöön saanti takaisin kuntatasolle keskustelutilaisuuspäivän teemojen suunnittelussa. Hankkeessa on asiantuntemusta nuorten kielellä toimimisesta, erilaisille nuorille sopivista menetelmistä ja nuorten antamista kuntapalveluja koskevista arvioinneista ja kehittämistoiveista. Kokeillaan nuorten mukanaoloa valtakunnallisessa arvioinnissa myös muissa kun nuorisotoimen arvioinneissa. Tavoitteena edistää nuorten kuulemisen ja vaikutusmahdollisuuksien kytkeytymistä kunnallisen päätöksenteon eri prosesseihin. Peruspalvelujen arviointi 2010 osoittaa, että nuorisolain 8 toteutuu vasta harvoin. Miten tuetaan nuoria heikommissa kunnissa? Tavoitteena keskustelutilaisuuspäivien jalkautuminen kuntiin, sekä vakiinnuttaminen strategiatasolle. Useat kunnat tarvitsevat ulkopuolista apua keskustelukulttuurin käynnistämisessä. Arvioitavaksi muitakin kuin nuorisotoimen palveluja Kuntien keskustelutilaisuuspäivässä nuoret ovat nostaneet keskusteluun myös muita kuin nuorisotoimen palveluita. Tavoitteena lisätä nuorten antamien palveluarviointien vaikutuksia muun muassa kuntien taloussuunnitelmiin. Miten paikallisista keskusteluista saatava laadullinen tieto saadaan palautettua valtionhallintoon? Keskustelutilaisuuspäivä voidaan toteuttaa koulun ja nuorisotoimen yhteistyönä. Tätä varten menetelmäkoulutuksiin ja keskustelutilaisuuspäiviin kutsutaan jatkossa myös oppilaskuntien ohjaavia opettajia. Miten varmistetaan työpajanuorten mukana olo jatkossa? Aloitekanava.fi -palvelun hyödyntäminen keskustelutilaisuuspäivien teemojen valmistelussa. Oppilaitosyhteistyön kehittäminen nuoriso-, opetusja kunta-alan oppilaitoksissa annettavaan opetukseen. Miten valtakunnan tason tulokset saadaan välitettyä kunnille jatkossa? Miten kunnista nousevat teemat kerätään jatkossa ja miten niitä hyödynnetään? 6
7 Taulukko 1. Hankkeen tavoitteet (edellisellä sivulla 6) Hankkeen päätavoite: Nuorten hyvinvoinnin ja elinolojen kehittyminen (paikallisesti ja valtakunnallisesti): Kuntien käyttöön tarjotaan käytännöllinen ja dynaaminen arviointityökalu, jolla kehitetään kuntien palveluita yhdessä nuorten kanssa. 1.1 Keskustelutilaisuuspäivä -menetelmä Keskustelutilaisuuspäivä-menetelmää hiottiin hankevuosien aikana hakien kytköksiä valtakunnalliseen peruspalvelujen arviointiin sekä reagoiden kunnista tulleisiin kehittämisideoihin. Menetelmää koskeva opas julkistettiin testiversiona vuonna 2009 ja lopullisessa muodossaan painettuna ja verkossa vuonna 2010 sekä suomeksi että ruotsiksi. Keskustelutilaisuuspäivän rakenne esitellään kuviossa 1. Keskustelutilaisuuspäivän järjestämisen tavoitteena on selvittää nuorten mielipiteitä kunnallisista palveluista sekä kehittää niitä yhteistyössä nuorten ja päättäjien kesken. Nuoret keskustelevat ja muodostavat yhteisen kannan valitsemistaan teemoista, joista he haluavat keskustella päättäjien kanssa. He valmistelevat päättäjille puheenvuoroja, jotka toimivat yhteisen keskustelun avauksina. Päättäjien omassa valmentautumishetkessä pohditaan nuorten esille nostamia teemoja. Nuorten ja päättäjien keskusteluosuudessa pyritään yhdessä löytämään konkreettisia ratkaisuja esiin nousseisiin kehittämistarpeisiin. Päivään liittyy kiinteästi esiin tuotujen aiheiden eteenpäinviennistä sopiminen. Kuvio 1. Keskustelutilaisuuspäivän rakenne Ennen tilaisuutta: Kuntapalvelujen laatua koskevan kyselylomakkeen täyttäminen, sekä viranhaltija että nuorisovaltuusto täyttävät omansa 1. Vastauksia verrataan ja osa keskustelutilaisuuspäivien teemoista voi nousta ko. vertailun pohjalta. Tilaisuuden muut teemat nuorilta sekä edellisen vuoden tilaisuudessa käsitellyistä teemoista, jos niitä on jäänyt toteutumatta. Arviointiteemat voidaan valita ennen tilaisuutta tai tilaisuuden aluksi. Keskustelutilaisuuspäivänä: Kerrotaan, mitä on peruspalveluiden arviointi ja miten tilaisuus liittyy siihen Arvioitavien teemojen esittely ja valinta Teemojen työstäminen Nuorten työskentelyä pien- ja teemaryhmissä, palvelujen arviointi. Teemoista valmistetaan kannanottoja, kysymyksiä, väitteitä ja ehdotuksia päättäjille. Nuoret jatkavat työskentelyä Teemaryhmissä: nuoret valmistautuvat puheenvuoroihinsa. Päättäjien oma hetki Keskustelutilaisuuspäivän esittely, peruspalveluiden arvioinnin esittely. Päättäjien keskustelua nuorten valitsemien teemojen pohjalta. Kysymysten valmistelu nuorille. Nuorten ja päättäjien välinen keskustelu Arviointitulosten pisteytyksen havainnointi. Keskustelu nuorten esiin nostamista teemoista, etenemissuunnitelman täyttäminen. Päättäjien kysymykset nuorille. Lupausten kertaus tilaisuuden loppupuolella. Palautelomakkeiden täyttäminen ja loppufiiliskierros, jossa kaikki puhuvat vuorollaan. Tiedotusvälineiden edustajat voivat tulla paikalle tähän viimeiseen osioon. 1 Koskee valtion aluehallinnon vuonna 2010 suorittamaa peruspalvelujen arviointia, jonka osalta kuntiin toimitettiin viranhaltijan ja nuorisovaltuuston antamat vastaukset vertailtuna. 7
8 Tilaisuuden jälkeen Keskustelutilaisuudesta kirjoitetaan raportti, josta käy ilmi eri tahojen antamat arviot palveluiden laadusta perusteluineen, kehittämisideoineen ja sovittuine kehittämistoimenpiteineen. Raporttia käsitellään nuorisovaltuuston ja oppilaskuntien kokouksissa. Raportti tulee viedä myös asianosaisten lautakuntien sekä valtuuston tietoon. Tilaisuudessa sovittujen toimenpiteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan aktiivisesti. Useat kunnat ovat kehittäneet menetelmää heille sopivampaan suuntaan, esim. Varkaudessa ja Akaassa ennakkotyöstöön osallistui yli sata nuorta ja Riihimäellä päättäjät olivat mukana nuorten pienryhmätyöskentelyssä. Lisäksi esimerkiksi Oulussa on kokeiltu Aloitekanavan hyödyntämistä tilaisuuden ennakkovalmistautumisessa (ks. luku 3.5) Menetelmäkoulutukset ja kuntien tukeminen tilaisuuksien järjestämisessä Kuntien nuorisotoimen työntekijöitä, nuorisovaltuutettuja ja päättäjiä koulutettiin keskustelutilaisuuspäivien järjestämiseen alue- ja seutukuntatason koulutuksissa. Alueellisten koulutusten markkinoinnissa Elinkeino-, ympäristö- ja liikennekeskuksilla (ELY) oli suuri rooli. Seutukunnalliset koulutukset järjestettiin kuntien tai ELY-keskusten pyynnöstä. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n kanssa järjestettiin myös yhteinen koulutuskiertue vuonna 2009, joissa teemoina olivat nuorisovaltuuston toiminta sekä keskustelutilaisuuspäivien järjestäminen. Koulutusten osalta yhteistyötä tehtiin myös nuorisoalan oppilaitosten: Mikkelin ammattikorkeakoulun, Humanistinen ammattikorkeakoulun (Nurmijärven, Joensuun ja Tornion kampukset) sekä Peräpohjolan Opiston kanssa. Näiden oppilaitosten opiskelijat osallistuivat koulutuksiin, jonka jälkeen heillä oli valmiudet osallistua keskustelutilaisuuspäivien järjestämiseen kunnissa. Tämän lisäksi hanke oli esillä myös valtakunnallisissa tapahtumissa, kuten Allianssi-risteilyllä, Nuorisotyöpäivillä sekä Kuntamarkkinoilla. Hankkeen aikana järjestettiin eri puolilla Suomea 34 kpl koulutusta. Koulutuksen määrä ja kysyntä kasvoi vuosi vuodelta: vuonna 2009 järjestettiin 7 koulutusta ja vuonna 2011 koulutuksia oli 12. Koulutuksiin osallistui yhteensä noin 900 henkilöä 180 kunnasta, järjestöstä sekä nuorisoalan oppilaitoksesta. Alueellisten ja seutukunnallisten koulutusten lisäksi kuntia tuettiin keskustelutilaisuuspäivien järjestämisessä ja vetämisessä 45 kertaa sekä tilaisuutta koskevien raporttien laadinnassa. Koulutuksiin osallistuminen tai avun vastaanottaminen olivat kunnille maksuttomia. Koulutuksia veti ja kuntia avusti hankeen henkilöstön lisäksi yhdeksän hengen kouluttajatiimi: Niklas Aldén, Tanja Hakoluoto, Essi Helin, Meiju Hiitola, Pirjo Junttila-Vitikka, Sini Korpinen, Ninni Taavitsainen, Erika Keinänen sekä Emilia Valkonen. Kaiken kaikkiaan keskustelutilaisuuspäivän järjesti 60 kuntaa. Osa kunnista järjesti tilaisuuden vuosittain, osa puolentoista kahden vuoden välein ja osa satunnaisemmin. Yhteensä tilaisuuksia järjestettiin 78 kappaletta. Tilaisuuksia järjestävien kuntien määrä kasvoi jatkuvasti hankkeen aikana Keskustelutilaisuuspäivien teemat Keskustelutilaisuuspäivien teemat tulivat osittain valtion aluehallinnon suorittamasta peruspalvelujen arvioinnista. Hankkeen työntekijät osallistuivat peruspalveluiden arvioinnin kyselylomakemenetelmän kehittämiseen, jotta nuorten ja viranhaltijoiden antamia vastauksia oli mahdollisuus vertailla ja saadut vastaukset toimivat jatkotyöskentelypohjana kuntakohtaisille keskustelutilaisuuspäiville. Loppuvuonna 2008 valtion aluehallinnon peruspalvelujen arvioinnin teemana olivat nuorisolain seitsemännessä pykälässä määritetyt tavoitteelliset nuorisopalvelut (mm. nuorisotalotoiminta, harrastusmahdollisuudet ja kansainvälisyyskasvatus). Vuoden 2009 keskustelutilaisuuspäivissä paneuduttiin näihin teemoihin. Loppuvuodesta 2009 peruspalveluiden arvioinnissa teemoina olivat työpaja- sekä etsivä työpari toiminta. Tätä aihetta pilotoitiin muutaman kunnan keskustelutilaisuuspäivissä vuonna 2010, muiden kuntien keskustellessa edelleen nuorisolain 7 mukaisista palveluista. Vuonna 2010 peruspalvelujen arviointikohteena valtakunnallisella tasolla oli nuorisolain 8 eli nuorten kuuleminen, ja seuraavan vuoden keskustelutilaisuuspäivät kunnissa käytiin tämän teeman ympäriltä. Peruspalveluiden arviointiteemojen lisäksi nuoret (ja päättäjät) nostivat keskusteluun kuntansa ajankohtaisia teemoja. Lisäksi keskustelutilaisuudessa palattiin yleensä johonkin edellisvuoden teemaan ja tarkasteltiin sen toteutumista. 8
9 1.4. Materiaalituotanto Nuoret peruspalveluita arvioimassa -menetelmäopas ilmestyi vuonna 2010 ja käännettiin myös ruotsiksi. Oppaat löytyvät myös Valtikasta ( Lisäksi menetelmän tueksi tuotettiin kaksi videota. Toista käytettiin koulutuksissa, toinen, nuorille suunnattu Vaikuta Älä valita -video, oli nähtävillä YouTubessa ( Videot saivat innostuneen vastaanoton. Kentän mielestä ne selkiyttivät keskustelutilaisuuspäivämenetelmän vaiheiden ymmärtämistä. Hankkeessa kerättyä materiaalia hyödynnettiin tekemällä Miksei nuorten anneta ajatella itse? -postikortti. 1.5 Kuntaraporttien kerääminen Koko hankkeen ajan kuntia ohjeistettiin ja koulutettiin keskustelutilaisuuspäivien perusteelliseen raportoimiseen. Kuntia kannustettiin viemään raportit lautakuntien, valtuustojen, nuorisovaltuustojen ja oppilaskuntien hallitusten käsittelyyn. Ne kuntaraportit, joissa oli osanottajien määrä, arviointiteemat, nuorten antamat arviot kuntapalvelujen laadusta, dokumentaatiota nuorten ja päättäjien keskustelusta ja etenemissuunnitelma arkis- toitiin kaikkien nähtäville Valtikka.fi 2 -sivustolle. Raportit toimivat niin mielenpalauttajina seuraavan vuoden tilaisuuden alla, kuin myös uusien kuntien koulutusmateriaalina. Raporteissa näkyi myös miten menetelmää oli kunnissa sovellettu. Paikallisen hyödyn lisäksi raporttien aineistoa hyödynnettiin valtakunnallisena, nuorten äänisenä tutkimusmateriaalina, ks. luku 6. Raporttien käyttö ja hyöty Tätä raporttia varten tehtiin kysely kuuden kunnan nuorisotoimille. Nämä kunnat olivat Virolahti-Miehikkälä, Pietarsaari, Lapua, Sotkamo, Espoo ja Tuusula. Kuntien valintamenettelystä ja kysytyistä kysymyksistä lisää luvussa 4. Kunnille esitetty kysymys: Mitä hyötyä tai haittaa on tilaisuuden raportin tekemisestä? Kertoisitko myös, mitä raportille tapahtuu sen valmistumisen jälkeen? - Raportin avulla voimme kehittää omaa toimintaamme ja tehdä niitä asioita, joita nuoret kokevat tärkeiksi. Se toimii tavallaan palautteena omasta toiminnastamme. Raportti lähetettiin kaikille tilaisuudessa sähköpostiosoitteensa antaneille ja raporttia on käsitelty myös oppilaskunnissa. (Virolahti-Miehikkälä) - Raportin tekemisen ainoa haittapuoli on siihen käytettävä aika! Sivistyslautakunnan kokouksessa, kaksi viikkoa tilaisuuden jälkeen, käytiin läpi tilaisuuden yhteenveto keskustellen ennen kokousta. Paikalla oli sivistyslautakunnan lisäksi sektorin virkamiehet. Yhteenveto on lähetetty myös paikalla olleille oppilaskunnille ja työpajalle. (Pietarsaari) - Tässä meillä on ollut aikaisemmin vähän erilainen näkemys. Teemme tilaisuudesta keskustelumuistion. Kaikki tapahtuman kutsut, ohjeet, päivän ohjelma, osanottajaluettelot, muistiot, äänestykset, keskustelupöytäkirjat ja palautteet arkistoidaan. Niitä käydään läpi viimeistään seuraavaa tapahtumaa suunnitellessa. Raportointia ei tapahdu muille, mutta tässä mietin mahdollisuutta laittaa tilaisuudesta tiedonantoa vapaa-ajanlautakunnalle. Paikallislehdessä asiasta on juttu. (Lapua)
10 - Itse tilaisuudessa raportin tekijä käy kuumana, kun keskustelu etenee niin nopeasti. Tänä vuonna keskustelu nauhoitettiin. Kiireessä raportti jää helposti puutteelliseksi. Raportti lähetetään tiedoksi eri instansseille: kunnanjohtaja, sivistystoimenjohtaja, sivistystoimen lautakunnan jäsenet, paikalla olleet muiden lautakuntien jäsenet. Raportti käsitellään sivistystoimen lautakunnassa, jonne nuorten vaikuttajaryhmän edustajat tulevat paikalle myös kertomaan omia näkemyksiään tilaisuuden annista. (Sotkamo) - Päättäjät itsekin kyselivät, että voinko kirjata tästä jotain ylös ja laittaa heille. Kerroin, että toimitan raportin. Hekin haluavat muistaa, mistä puhuttiin ja mitä viedä eteenpäin. Edellisvuosien raportit ovat ehdottomasti auttaneet hahmottamaan, mitä aikaisemmin on tilaisuuksissa puhuttu. Raportti on lähetetty aiemmin eteenpäin asianosaisille henkilöille (osallistujat, lautakunta, hallintoon), mutta sitten se on oikeastaan ollut nuorisovaltuuston pääsihteerin tiedostoissa käsittääkseni. Tietääkseni asioita ei ole liiemmin seurattu, mutta viime vuoden teemoista moni asia on muuttunut (esim. kokouspalkkiot saatu takaisin koulujen johtokuntiin nuorisovaltuuston aloitteesta). (Espoo) - Emme kirjoita tapahtumasta erillistä raporttia, vaan etenemissuunnitelman. Nuoret kirjasivat tapahtumassa suunnitelmaan lyhyesti luottamushenkilöiden vastaukset ja suunnitelman etenemistä tarkastellaan uuden nuorisovaltuuston kanssa vuodenvaihteen jälkeen. Suunnitelman tekemisestä on hyötyä, jotta pysymme kärryllä missä vaiheessa asiat menevät. Nuoret kokevat suunnitelmien kirjaamisen kuitenkin turhauttavana. (Tuusula) 1.6. Hankekauden tulokset numeroina Koulutukset 2009 Järjestettiin seitsemän lääni- tai aluekohtaista koulutusta yhteistyössä lääninhallitusten kanssa: Tampere Rovaniemi Oulu Kajaani Lahti Pieksämäki Iisalmi 2010 Järjestettiin seitsemän koulutusta. Koulutukset kohdennettiin tietyille alueille ja järjestettiin yhteistyössä alueellisten toimijoiden, ELYjen sekä HUMAKin Joensuun sekä Nurmijärven kampusten kanssa. Jyväskylä (yhteistyössä Nuorten Keski-Suomi ry ja Pohjanmaan ELY) Joensuu (yhteistyössä HUMAK ja Pohjois-Savon ELY) Rovaniemi (yhteistyössä Lapin Nuorisofoorumi ja Lapin ELY) Kotka (yhteistyössä Lapsen Ääni -hanke) Nurmijärvi (yhteistyössä HUMAK) Kempele (yhteistyössä Oulun Seutu ja Pohjois-Pohjanmaan ELY) Karvia (yhteistyössä Pohjois-Satakunnan peruspalvelu-liikelaitos kuntayhtymä ja Varsinais-Suomen ELY) Lappeenranta (yhteistyössä Nupit Kaakkoon Osaava Kaakonkulma -hanke) Lisäksi järjestettiin Suomen Nuorisovaltuustojoen Liiton NUVA ry:n kanssa koulutuskiertue Tampere Kouvola Ylivieska Rovaniemi Kajaani Turku Jyväskylä Helsinki Koulutuksiin osallistui n. 260 henkilöä: 120 nuorta ja 140 aikuista. Koulutuksiin osallistui n. 220 henkilöä: 140, nuorta ja 80 aikuista. Koulutuksiin osallistui n.190 henkilöä, 33 kunnasta. Osallistujia oli 87 kunnasta sekä lisäksi järjestöistä (mm. Nuorten Keski-Suomi ry) ja nuorisoalan oppilaitoksista. Osallistujia oli nuorisoalan oppilaitoksista sekä 54 kunnasta. Koulutukset oli suunnattu nuorille, nuorten kanssa työskenteleville sekä päättäjille. 10
11 2011 Järjestettiin 12 koulutusta: Espoo (yhteistyössä Espoon nuorisovaltuusto) Oulainen (yhteistyössä alueen seutukunta) Oulu (yhteistyössä Oulun nuorisoasiainkeskus) Pieksämäki (yhteistyössä Pieksämäen kaupunki) Vaasa (ruotsinkielinen koulutus, yhteistyössä Pohjanmaan ELY) Nurmijärvi (yhteistyössä HUMAK) Helsinki (yhteistyössä Helsingin kaupungin opetusviraston työpajat) Tornio, kaksi koulutusta (yhteistyössä HUMAK, Peräpohjolan opisto + lähikunnat, Lapin ELY) Leppävirta (ELYn koulutus Pohjois- ja Etelä-Savon sekä Pohjois-Karjalan kuntien nuoriso- ja liikuntatoimille) Turku (yhteistyössä Seutukunnallinen Vaikuta-hanke, Turun kaupungin nuorisoasiainkeskus, Varsinais-Suomen ELY-keskus) Seinäjoki (yhteistyössä Pohjanmaan ELY) Koulutuksiin osallistui n. 220 henkilöä: 40 nuorta, 120 aikuista sekä 60 opiskelijaa (sekä nuoria että aikuisia). Osallistujia oli nuorisoalan oppilaitoksista sekä 36 kunnasta. Keskustelutilaisuuspäivät 2009 Keskustelutilaisuuspäiviä järjesti 12 kuntaa. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä n. 250 nuorta, 75 luottamushenkilöä ja 45 johtavaa virkamiestä. Nuorista n. 90 edusti nuorisovaltuustoa, 80 oppilaskuntien hallituksia, 80 muita nuoria (sis. nuorisotaloja, -järjestöjä tai järjestäytymättömiä nuoria edustaneet nuoret). Akaan kaupungissa ennakkotyöskentelyyn osallistui 134 nuorta: nuorisotilojen Kantakahviloissa 60 nuorta, 9-luokkalaisista oppilaista noin 50 nuorta, nuorisovaltuustossa 9 jäsentä ja lukioiden oppilaskuntien hallituksista noin 15 nuorta. Tuotettiin menetelmäopas, joka tarjoaa välineet keskustelutilaisuuspäivän järjestämiseen kunnassa. Menetelmäopas on kaikkien saatavilla menetelmaopas Keskustelutilaisuuden järjesti vuonna kuntaa. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä n. 650 nuorta, 150 luottamushenkilöä ja 125 johtavaa virkamiestä (Jyväskylän työpajapilotissa läsnä myös KELAn edustaja). Lisäksi keväällä järjestettiin kuuden kunnan (Helsinki, Espoo, Vantaa, Järvenpää, Tuusula ja Kauniainen) yhteinen MetropoliAreena, johon osallistui n. 120 nuorta sekä kaupunginvaltuuston edustajat kultakin paikkakunnalta. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä MetropoliAreenan kanssa, ja se sai julkisuutta mm. lehtiyhtymän jutuissa sekä MTV3:n uutisissa sekä Huomenta Suomessa. Nuorista n. 150 edusti nuorisovaltuustoa, 190 oppilaskuntien hallituksia, 30 työpajanuoria ja 90 muita nuoria (sis. nuorisotaloja, -järjestöjä tai järjestäytymättömiä nuoria edustaneet nuoret). Lisäksi ainakin Varkaudessa ennakkotyöskentelyyn osallistui n. 80 nuorta ja useilla paikkakunnilla keskustelua oli seuraamassa yläkoulun ja lukion oppilaita. Käännettiin menetelmäopas ruotsiksi. Tuotettiin postikortti Miksi nuorten ei anneta ajatella itse? Tuotettiin kaksi videota menetelmän tueksi Keskustelutilaisuuden järjesti vuonna kuntaa. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä n. vvvvv980 nuorta, 165 luottamushenkilöä ja 160 johtavaa virkamiestä. Nuorista n. 210 edusti nuorisovaltuustoa, 580 oppilaskuntaa (sisältää oppilaskunnan hallituksen jäseniä, koululaisia, tukioppilaita, tutoreita sekä luottamusoppilaita), 5 työpajanuoria (heitä kirjattu myös muihin nuoriin) ja 170 muita nuoria (sis. nuorisotaloja, -järjestöjä tai järjestäytymättömiä nuoria edustaneet nuoret). Useilla paikkakunnilla keskustelutilaisuudessa oli mukana koulujen opettajia ja rehtoreita, järjestöjen aikuisia edustajia ja poliiseja. Lisäksi keskustelua oli seuraamassa yläkoulun ja lukion oppilaita. Lisäpainoksia Miksi nuorten ei anneta ajatella itse? -postikortista. 11
12 Keskustelutilaisuuden järjestäneet kunnat Akaa Espoo Hamina Haukipudas Helsinki Himanka Ii Joroinen Jyväskylä Jämijärvi Järvenpää Kangasniemi Kankaanpää Kauniainen Kemijärvi Keuruu Kotka Kristiinankaupunki Kuopio Lapinlahti Lapua Lemi Liperi Luumäki Miehikkälä Mikkeli Muhos Mynämäki Mynämäki Mäntyharju Nokia Oulainen Oulu Parikkala Petäjävesi Pieksämäki Pietarsaari Porvoo Punkaharju Puumala Pyhtää Pälkäne Ranua Rautjärvi Riihimäki Rovaniemi Siikainen Siikajoki Siikalatva Sotkamo Tornio Tuusula Tyrnävä (Temmeksen kylä) Vaasa Vantaa Varkaus Veteli Virolahti Kuvio 2. Keskustelutilaisuuden järjestäneet kunnat
13 2. Osallistuminen arvioinnin kehittämistoimenpiteisiin valtakunnallisella ja alueellisella tasolla Hankkeen yksi perimmäisistä tavoitteista oli edistää nuorten mukaantuloa nuorisotoimen palvelujen arvioijiksi valtion aluehallinnon suorittamassa peruspalvelujen arvioinnissa. Hankkeen työntekijät osallistuivat kyselylomakkeiden muotoiluun, kun nuorisovaltuustoilta kysyttiin viranhaltijoiden rinnalla näkemyksiä nuorisolain 8 toteutumisesta. Peruspalveluiden arviointi onnistui hyvin. Viranhaltijoille suunnattuun kyselyyn vastasi yhteensä 303 kuntaa eli vastausprosentti oli 93. Nuorten vaikuttajaryhmiltä saatiin yhteensä 147 vastausta, 123 kunnasta. Nuorten osalta vastaukset saatiin pääosin nuorisovaltuustoilta. Nuorten antamat kyselylomakevastaukset huomioitiin valtion aluehallinnon alueellisissa ja valtakunnallisissa raporteissa. Nuoret kokevat voivansa vaikuttaa vapaa-aikaansa ja kouluun liittyviin asioihin, mutta laajemmin nuorisopolitiikkaan vaikuttamisen mahdollisuudet ovat heikot. Nuorten osallistuminen ja kuuleminen eivät ole vielä koko kunnan asia. Nuorisotoimesta vastaavat viranhaltijat ja nuorten vaikuttajaryhmät kokevat esteiksi nuorisopoliittiseen vaikuttamiseen muun muassa tiedon ja koulutuksen puutteen, aikuisten asenteet sekä järjestelmien suppeuden ja toimimattomuuden. Nuoret toivovat aitoa kiinnostusta ja kuuntelemista sekä todellisia vaikuttamisen mahdollisuuksia. Aloitteisiin vastaaminen ja palautteen saaminen on hidasta tai palautetta ei saada ollenkaan. Toisaalta sekä kuntien viranhaltijat että nuoret itse toivovat nuorten kiinnostuvan enemmän vaikuttamisesta ja tekevän aktiivisemmin aloitteita. (Aluehallintovirastojen keskeiset arviot peruspalvelujen tilasta 2010, 148) Alueellisten ja valtakunnallisten raporttien lisäksi koettiin tärkeäksi saada nuorten arviot näkymään myös kuntatasolla, keskustelutilaisuuspäivissä. Nuorten ja viranhaltijoiden antamat vastaukset palautettiin kuntiin yhteistyössä ELYjen kanssa. Käytännössä tämä tapahtui kirjoittamalla kunnasta tulleet vastaukset kuntakohtaiseksi muutaman sivun tiivistelmäksi (kuvio 3). Tiivistelmä tarjosi kuntien käyttöön kyselylomakkeesta nousseet teemat sekä niiden vastaukset keskustelutilaisuuspäivän valmistelun tueksi, sekä aiheeseen sopivia työkirjakysymyksiä jatkotyöstettäväksi nuorten ja päättäjien kanssa. Miten valtakunnallisesti kerätyn arviointitiedon palauttamisessa kuntiin onnistuttiin? Kuudesta kunnasta kysyttyä Kunnille esitetty kysymys: Toimitimme teille vuoden 2011 keskustelutilaisuuspäivän valmistelua varten tiivistelmän, jossa näkyivät kuntanne viranhaltijan ja nuorten vaikuttajaryhmän kyselylomakevastaukset valtion aluehallinnon suorittamaan peruspalvelujen arviointiin syksyltä Oliko tiivistelmästä hyötyä tilaisuuden järjestämisessä? Jos ei, niin miksi ei? Jos kyllä, niin miten? - Keskustelutilaisuudessa kävimme läpi arviointikysymyksiä saadaksemme lisää tietoa nuorten mielipiteistä vaikuttamisasioissa.(virolahti-miehikkälä) - Kyllä, tiivistelmän perusteella valittiin aiheita aamupäivän ryhmätöihin.(pietarsaari) 13
14 - Tiivistelmä oli hyvä. Käytimme sitä yhdessä nuorisovaltuuston kanssa, kun he miettivät tämän vuoden teemoja. Se oli myös hyvä mielenpalauttaja. Käytimme siitä keskustelutilaisuuden alussa joitain kohtia, äänestysperiaatteella. (Lapua) - Kävimme tiivistelmää läpi nuorisotoimen viranhaltijoiden ja nuorten vaikuttajaryhmän kanssa ennen tilaisuutta. Tiedoissa ei ollut yllättävää. Nuoret työstivät asiaa eteenpäin. (Sotkamo) - Oli erittäin paljon hyötyä! En oikein ymmärrä, miten tilaisuuden olisi muuten voinut järjestää kuin niiden pohjalta. Se auttoi, kun pidin tuokion päättäjille ja siitä nostimme teemat nuorille. Lisäksi nuorisovaltuusto valitsi osan ennen tilaisuutta ja yhden nostimme vuoden 2010 teemoista. (Espoo) - Tiivistelmä välitettiin nuorisovaltuustolaisille, mutta 2011 tapahtumassa tiivistelmästä ei varsinaisesti ollut hyötyä. Tiivistelmää oli tarkoitus käyttää alustuksessa, mutta osuus jätettiin pois ja aloitettiin ryhmäyttävämmällä toiminnalla. (Tuusula) Hankkeessa tehty kenttätyö kunnissa ja kuntien kanssa sekä hankkeeseen liittyvä tutkimustoiminta edistävät valtion aluehallinnon peruspalveluiden arvioinnin tulosten leviämistä ja hyödyntämistä niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin (kohderyhminä esim. nuoret, nuorten kanssa toimivat, päättäjät ja tutkijat). Monivuotisen toimintansa ansiosta hankkeeseen karttui asiantuntijatietovarantoa nuorten kielellä toimimisesta sekä nuorten antamista kuntapalveluja koskevista arvioista ja kehittämistoiveista. Tätä tietotaitoa hankkeen yhteistyörakenteessa hyödynnettiin niin kyselylomakkeiden kuin keskustelutilaisuuspäivien sisältöjenkin suunnittelussa. Hankkeen työntekijät olivat mukana vuoden 2010 peruspalveluiden arviointilomakkeen suunnittelutyöryhmässä sekä raportointivaiheessa. Viranhaltijoiden kyselylomake Nuorten kyselylomake Valtakunnalliset ja alueelliset raportit Kuntakohtaiset tiivistelmät viranhaltijoiden ja nuorten vastauksista Paikallinen keskustelutilaisuuspäivä - palveluiden arviointi - nuorten ja päättäjien kohtaaminen a nuorille suunnattujen palveluiden kehittäminen Kuvio 3. Valtion aluehallinnon peruspalveluiden arvioinnin (kyselylomake) linkittyminen paikallisiin keskustelutilaisuuspäiviin. 14
15 3. Arvioinnin kehittämistoimenpiteet kuntatasolla 3.1. Nuorten laaja-alainen kuuleminen Keskustelutilaisuuspäivä mahdollistaa nuorten huomioimisen laaja-alaisesti vaikutusmahdollisuuksien, -kanavien ja kunnallisten palvelujen arvioitsijana myös muut kuin vain edustuksellisten järjestelmien (nuorisovaltuustot, oppilaskuntien hallitukset) kautta. Kunnan perusnuorisotyötä arvioivissa keskustelutilaisuuksissa kuntia ohjeistettiin huomioimaan nuorisotaloilla toimivat nuoret ja keskustelutilaisuuksiin osallistuikin nuorisotiloilla käyviä ja toimivia nuoria. Osassa kuntia teemoja valittiin ja työstettiin etukäteen laaja-alaisesti nuorten kanssa. Akaassa vuonna 2009 ennakkotyöskentelyyn osallistui yhteensä 134 nuorta: nuorisotilojen Kantakahvila-tapahtumien nuoria, yläkoulun 9-luokkalaisia, lukion oppilaskuntien hallituksia sekä nuorisovaltuuston jäseniä. Lisäksi joidenkin kuntien tilaisuuksiin osallistui muun muassa nuorisojärjestöjen edustajia sekä työpajanuoria Työpajat 2008 Nuorisovaltuustot 2011 Aloitekanava.fi -palvelun hyödyntäminen 2009 Nuorisotilat + oppilaskunnat Kuvio 4. Nuorten laaja-alainen kuuleminen 3.2 Työpajojen nuoret palvelujen arvioijina Valtion aluehallinnon suorittaman peruspalvelujen arvioinnin arviointikohteena nuorisotoimen palvelujen osalta vuonna 2009 oli muun muassa työpajatoiminta. Vuonna 2010 neljän kunnan (Jyväskylä, Sotkamo, Pietarsaari ja Akaa) kanssa valmisteltiin työpajanuorten osallistamista sen arviointiin. Akaan ja Sotkamon työpajat eivät pystyneet nuor- ten puuttumisen tai työpajatoiminnan etsivään työhön painottuvan luonteen vuoksi osallistumaan arviointiin. Luotu yhteistyöpohja jäi siis odottamaan tulevia vuosia. Lisäksi Riihimäellä ja Oulussa järjestetyissä keskustelutilaisuuspäivissä mukana oli työpajanuoria. Jyväskylässä ja Pietarsaaressa kokeiltiin seuraavia laadunarvioinnin aspekteja nuorten kanssa: - työpajapalvelun laadun arviointi (työpajanuorten antamien arvioiden vertailu viranhaltijoiden vastauksiin) - työpajanuorten arvioiden kartoitus muista kuntapalveluista, - työpajanuorten äänen saattaminen kuuluviin muiden nuorten äänien joukossa kuntapäättäjien suuntaan - muiden nuorten tietämyksen/mielikuvan kartoitus työpajapalveluista, - työpajatoiminnan ja esimerkiksi nuorisotalojen välisen yhteistyön kehittämismahdollisuuksien pohdinta (työpaja)nuorten kanssa Näissä kahdessa pilotissa työpajanuoret (yhteensä 37 nuorta) työstivät työpajateemoja etukäteen ja/tai täyttivät työpajanuorille räätälöidyn peruspalveluiden arviointiin liittyvän kyselylomakkeen ja/tai osallistuivat keskustelutilaisuuspäivään. Toisessa kunnassa nuorten antamien arvioiden keskiarvo työpajatoiminnan laadusta ja vaikuttamismahdollisuuksistaan työpajan toimintaan olivat joko samat tai paremmat kuin viranhaltijan arviot. Toisessa ne olivat huonommat. Kaiken kaikkiaan nuorten vastaukset antoivat tärkeää lisätietoa työpajatoiminnan kehittämiseen. Kyselylomakkeiden käytön osalta voidaan todeta, että tulevaisuudessa myös työpajateemoissa voidaan palvelujen arviota pyytää nuorilta nimenomaan työpajojen palveluja käyttäviltä nuorilta, myös valtakunnallisesti. Jyväskylässä nuorten perusturvaan vaikuttavat palvelut (kuten KELAn palvelut) nousivat työpajanuorten esittäminä myös yhdeksi keskustelutilaisuuspäivän pääteemoista. Paikalle keskustelutilaisuuspäivään tuli työ- 15
16 pajanuoria, nuorisovaltuutettuja sekä päättäjistä muun muassa perusturvalautakunnan ja KELAn edustajat. Keskustelussa esitettiin monia työpajanuorten elämään vaikuttavien palveluiden kehittämisehdotuksia. Näitä olivat työharjoitteluajan pidentäminen ja työttömien ja opiskelijoiden halpojen liikuntaharrastusten mahdollistaminen. Lisäksi kouluopetukseen pitäisi lisätä tietoa yhteiskunnan palvelujärjestelmistä sekä Kelaan pitäisi saada nuorten oma palveluyksikkö ja Kelan lomakkeita pitäisi yksinkertaistaa. 3.3 Palveluarviointien visualisointi Keskustelutilaisuuspäivän aikana nuoret ja päättäjät antavat omissa ryhmissään arvosanan arvioinnin kohteena olevalle palvelulle. Nämä palvelut havainnollistetaan keskustelutilaisuuden aikana. Yhtenä visualisointivaihtoehtona on nk malli, jossa jokainen teema merkitään omaksi janakseen. Esimerkki: Virolahti-Miehikkälässä nuorten arviointiteemoina vuonna 2010 olivat koulu, harrastusmahdollisuudet, nuorten kuuleminen sekä nuorisotilat. Aamupäivän osiossa nuoret valmistelivat ja arvioivat eri teemoja. Ryhmätöissä nuoret miettivät hyviä ja huonoja puolia teemoista sekä vastasivat valmiiksi annettuihin kysymyksiin, jotka olivat kirjoitettuna fläpeille. Myös päättäjät arvioivat samat teemat. Nuorten ja päättäjien arviot arvioitavista teemoista poikkesivat jonkin verran, erityisesti kouluruoan osalta (taulukko 1). Ryhmätuotosten pohjalta nuoret työstivät puheenvuoroja, aloitteita, väittämiä, esityksiä ja kysymyksiä iltapäivän päättäjien ja nuorten tapaamiseen. Vuonna 2011 arvioitaviksi teemoiksi valikoituivat koulu, harrastusmahdollisuudet, nuorten vaikuttaminen ja paikkakunnan tapahtumatarjonta. Näistä kouluteema pilkottiin kolmeen osaan: 1) koulu ja kouluruokailu 2) koulukyydit ja 3) koulun teemapäivät. Nuorten vaikuttaminen pilkottiin kahteen osaan: 1) nuorten vaikuttamiskanavat ja 2) nuorten vaikuttamismahdollisuudet. Myös harrastustoiminta pilkottiin myös kahteen osaan: 1) liikuntaharrastusmahdollisuudet ja 2) muu harrastustoiminta. Nuorten ja päättäjien arviot arvioitavista teemoista eivät juurikaan poikenneet toisistaan. Huomiota kiinnitti nuorten antaman kouluruokaa koskeneen arvion parantuminen edellisestä vuodesta, sekä nuorten ja päättäjien hienoinen tyytymättömyys paikkakuntien tapahtumatarjontaan (kuvio 6). Oletko tyytyväinen kunnan nuorisotilojen määrään, kokoon, sijaintiin ja aukioloaikoihin? Oletko tyytyväinen nuorten harrastusmahdollisuuksiin kunnassa? 4 Oletko tyytyväinen nuorten liikuntamahdollisuuksiin kunnassa? Koulukyydit? Koulu ja kouluruoka? 4 Liikuntamahdollisuudet (määrä, laatu)? Oletko tyytyväinen nuorisotilojen toimintaan, ohjaukseen ja ilmapiiriin? Oletko tyytyväinen kouluusi? Nuorten vaikuttamiskanavat? Muut harrastukset (yhdistykset, kerhot)? Oletko tyytyväinen nuorten mahdollisuuksiin vaikuttaa kunnassa? Kuullaanko nuoria kunnan päätöksenteossa? 4 Oletko tyytyväinen kouluruokaan? Nuoret Päättäjät Kuvio 5. Nuorten ja päättäjien arviot arvioitavista teemoista ennen nuorten ja päättäjien yhteistä keskustelua. Numeroarviointi (huono) 1 4 (erinomainen). Nuorten vaikuttamismahdollisuudet? Tapahtumat paikkakunnalla? 4 Teemapäivät koulussa? Nuoret Päättäjät Kuvio 6. Nuorten ja päättäjien arviot arvioitavista teemoista ennen nuorten ja päättäjien yhteistä keskustelua. Numeroarviointi (huono) 1 4 (erinomainen). 3.4 Etenemissuunnitelma asioiden toteutumisen edistäjäksi Vuoden 2009 keskustelutilaisuuspäivien vaikutuksia arvioitaessa havaittiin, että joitain keskustelutilaisuudessa esille nousseita asioita oli kunnissa viety jopa valtuustoon asti. Samaan aikaan paikkakunnan nuoret eivät kuitenkaan tuntuneet olevan tietoisia asioiden etenemisestä. Kunnat ohjeistettiin täyttämään etenemissuunni- 16 telmaa (ks. taulukko 2). Nuorten ja päättäjien keskusteluosuuden aikana. Etenemissuunnitelmassa määriteltiin mitä asioita tilaisuuden jälkeen aiottiin edistää, millaisin toimenpitein, millä aikataululla, kenen toimesta ja miten etenemistä seurattaisiin myös niin, että nuoret tulisivat tietoiseksi sekä sovituista toimenpiteistä että niiden etenemisestä. Etenemissuunnitelmien tekeminen otettiin käyttöön vuoden 2010 keskustelutilaisuuspäivissä. Kokemusten
17 mukaan ne ovat tuoneet jatkuvuutta nuorten ja päättäjien keskustelulle ja tilaisuuksissa on usein palattu edellisvuoden suunnitelman sisältöön. Etenemissuunnitelma on saanut kiitosta kunnilta: se on konkretisoinut keskustelutilaisuuden tuloksia ja jäänyt muistilistaksi niin nuorille kuin päättäjillekin. Asia Nuorten kysymykset/ehdotukset/ aloitteet Talviliikuntapäivä toimi hyvin. Nyt ei toimi. Olisiko mahdollista saada vanha toimintamalli takaisin? Varainhankinta Kuljetukset kunnan ulkopuolisiin tapahtumiin Kuka toimii ja miten, vastaus Päättäjien vastaukset Maksullisuus! Tasaarvo kysymys, toisilla välineitä, toisilla taas ei. Koulun järjestämän toiminnan on oltava maksutonta. Virolahden kunnan valtuuston varapuheenjohtaja peräänkuulutti nuorten talkoohenkeä varainhankintaan On suunnitelmissa. Kaakon kaksikon vapaa-aikaohjaaja selvitti kuljetuskäytäntöjä Aikataulu Miten seurataan Kuka tukee/ Toimenpide Taulukko 2. Ote Virolahti-Miehikkälän vuoden 2011 etenemissuunnitelmasta. Liikuntapäivän mahdollistaminen saa päättäjien hyväksynnän. Toteutetaan tarvittaessa yhteistyössä vapaa-aikatoimen kanssa Muuta huomioitavaa (esim. mahdolliset yhteystyötahot, kustannukset ) Yhteistyötahoilta toivotaan ehdotuksia mahdollisista retki- ja tapahtumakohteista 3.5 Aloitekanavan hyödyntäminen keskustelutilaisuuspäivien järjestämisessä Oulussa testattiin vuonna 2010 Aloitekanava.fi -palvelua keskustelutilaisuuspäivän yhteydessä. Nuorilta kerättiin etukäteen mielipiteitä teemoista, sekä kehotettiin viemään aloitteita eteenpäin tilaisuuden jälkeen Aloitekanavassa. Oulun tilaisuuden jälkeen tuotettiin kaikkien kuntien käyttöön ohjeistus Aloitekanavan käytöstä keskustelutilaisuuspäivässä sekä suomeksi (alla) että ruotsiksi. Mahdollisuuksia Aloitekanava.fi -palvelun käyttämiseen keskustelutilaisuuksissa Tärkeää Aloitekanavan hyödyntämisessä keskustelu- ja arviointitilaisuuksien yhteydessä on, että nuoria informoidaan mahdollisuudesta kertoa ehdotuksiaan palvelussa tarpeeksi ajoissa ja useaan kertaan. Informointi ei saisi rajoittua vain tilaisuuteen osallistuviin nuoriin, vaan sen täytyy olla laajempaa, esimerkiksi nuorisotilojen ja työpajojen ohjaajien kautta. 1. Järjestävä taho avaa paikallisen Aloitekanavan Kunta kysyy -osioon keskustelun, jossa kerätään ideoita niistä asioista, joihin toivotaan muutosta tai joista toivotaan keskusteltavan keskustelu- ja arviointitilaisuudessa. Tästä mahdollisuudesta on syytä mainita jo kutsuttaessa nuoria tilaisuuteen ja hyvä muistuttaa vielä toiseen kertaan, kun tilaisuuden ajankohta lähenee. aavatusta keskustelusta on hyvä informoida järjestävän kunnan nuoriso-ohjaajia, osallisuusryhmien vetäjiä sekä esimerkiksi työpajojen valmentajia. Nuorille voidaan markkinoida mahdollisuutta kertoa omia ehdotuksiaan ja ideoitaan Aloitekanavalla esimerkiksi nuorisotilalla tai työpajalla. Ohjaajat voivat myös paikallisesti esimerkiksi nuorisotalolla tai työpajalla vetää ideointityöpajan, jossa keskusteltavia asioita mietitään ja mahdollisesti hiukan työstetään ennen niiden lisäämistä Aloitekanavalle. ajärjestävän tahon on hyvä tiedottaa tästä mahdollisuudesta koulujen oppilaskuntia ja kouluja yleisesti, jotta sieltä tulevat ideat voidaan myös tätä kautta saattaa tiedoksi mahdollista keskustelua varten tilaisuuteen. ayleinen tiedote tiedotusvälineille. 2. Järjestävä taho kokoaa Aloitekanavan Kunta kysyy -osioon avattuun keskusteluun tulleet vastaukset ja niissä esiin tulleet aiheet ennen tilaisuutta. 3. Järjestävä taho tarkistaa paikallisella Aloitekanavalla olevat nuorten ideat ja niiden teemat ennen tilaisuutta. Mahdollisiksi keskusteluiden aiheiksi voidaan nostaa nuorten kirjoittamien ideoiden teemoja esimerkiksi joltakin tietyltä aikaväliltä. Lisäksi jotakin ajankohtaista Aloitekanavalla olevaa nuoren ideaa voidaan tukea käsittelemällä sitä myös keskustelutilaisuudessa. (Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kansallinen koordinaatio- ja kehittämiskeskus.) 17
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut
LisätiedotJYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä
1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
LisätiedotPäättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi
Päättäjien kuntakuva ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv Sandberg Åbo Akademi 2015 Päättäjätutkimus 2015 Kohdejoukko 3 652 henkilöä
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotNuoret palveluita arvioimassa
Nuoret palveluita arvioimassa - menetelmäopas nuorten vaikuttamisja kuulemiskäytäntöjen kehittämiseen Kuntien peruspalveluiden arvioinnin kehittämishanke 1 Nuoret palveluita arvioimassa - menetelmäopas
LisätiedotVAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
LisätiedotVaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan
LisätiedotVaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen
LisätiedotKunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä
Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena
LisätiedotLasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1
Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet kunnassa 27.11.06 Meiju Hiitola 1 Miksi lasten ja nuorten pitäisi saada vaikuttaa? Lasten ja nuorten erityistarpeet vaativat huomiomista Lapsilla ja nuorilla
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotOPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi
OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...
LisätiedotKUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY
Lappi KUTSU Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 (NUPO) -projekti kutsuu kuntien opetus-, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimen
LisätiedotNuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015
Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta
LisätiedotJYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013
TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin
LisätiedotVaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä
RAPORTTI 1/6 Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä Vanhempainyhdistyksissä tehdään monenlaista vaikuttamistyötä lasten koulu- ja päiväkotiympäristön ja ilmapiirin parantamiseksi. Oman koulun lisäksi
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotLAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015
1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä
LisätiedotNUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotKOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki
KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki Katariina Soanjärvi Projektipäällikkö, KT 2 OHJELMALLISIA LÄHTÖKOHTIA Osa toimia, joilla Suomi lunastaa Eurooppa 2020 strategian kansallisessa toimeenpanoohjelmassa
LisätiedotKokkola ja nuorisopalvelut
Kokkola ja nuorisopalvelut Asukkaita Kokkolassa 47 283 Ruotsinkielisiä 13% Nuorisopalvelut TA 2016: Toimintakulut 1,95me. Toimintatuotot 0,25me Henkilöstöä 27 htv (mukaan lukien etsivät 5htv ja Ohjaamo
Lisätiedot1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP
N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58
LisätiedotPop in: Verkkopalvelut tunnuslukujen ja nuorten arvioiden näkökulmasta
Pop in: Verkkopalvelut tunnuslukujen ja nuorten arvioiden näkökulmasta Tule kuulemaan lyhyt tietoisku, miltä verkkopalvelujen laatu näyttää nuorten antamien arvioiden kuin myös erilaisten nykyisin käytössä
LisätiedotNUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä
NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä 1.11.2017 Mikä on nuorisovaltuusto? Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten
LisätiedotLASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015
LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 Lasten ja nuorten osallisuus koulun ja nuorisotyön yhteistyönä seminaari 12.9.2011 Tanja Räty koordinaattori / osallisuuskasvatus Jyväskylän
LisätiedotLähidemokratian vahvistaminen
Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotKuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat
14.6.2005 VNK008:00/2003 Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat YHTEISTYÖKUTSU: SUOMI VERKOSSA KAMPANJA KIRJASTOISSA
LisätiedotLiittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi
Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotLiite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta
Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI
LisätiedotEK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset
EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja
LisätiedotYHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008
YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 FCG Efeko Oy:n tekemä kyselytutkimus 40 kunnassa Selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Vuoden 2008
Lisätiedot651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry
Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry
LisätiedotAlkava ARA-tuotanto kunnittain
5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina
LisätiedotKYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6.
KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6.2016 MITÄ Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ja Suomen Kylätoiminta ry.
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotNuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.
Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotNuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.
Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan
LisätiedotKunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014
Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS
LisätiedotYHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen
Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa 20 Heikki Miettinen SISÄLLYS 1 Johdanto Selvityksen taustaa 2 Otos ja vastaukset 3 Vastaajien taustatiedot 4 2 Yhteenveto tuloksista 5 3 Kadut 3 4 Puistojen hoito
Lisätiedot1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa
Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.
LisätiedotSuomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. lausuu kunnioittavimmin eduskunnan sivistysvaliokunnalle seuraavaa:
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Lausunto sivistysvaliokunnalle 21.10.2015 Sivistysvaliokunnalle Viite: Sivistysvaliokunta torstaina 22.10. klo 12.00 / HE 30/2015 Asia: Suomen Nuorisovaltuustojen
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 24.01.2013 Sivu 1 / 1 5 Toimintasuunnitelma 2013 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin
LisätiedotPetteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA
Petteri Suominen VAPAAEHTOISPALOKUNTIEN ARVOSTUS KUNNALLISTEN PÄÄTTÄJIEN JA KANSALAISTEN KESKUUDESSA 1. Johdanto Marraskuussa 2002 julkistetussa tutkimuksessa Arvon mekin ansaitsemme yhtenä tutkimuskohteena
LisätiedotOsallistuva lapsi ja nuori parempi kunta
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1
LisätiedotNuva ry:n kysely nuorten vaikuttamismahdollisuuksista kunnassaan
Nuva ry:n kysely nuorten vaikuttamismahdollisuuksista kunnassaan Kyselyn tuloksia käytetään lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulun koostamiseen. Kyselyn tuloksissa on yhdistetty alkuperäiset viisiluokkaiset
LisätiedotVaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen
LisätiedotVAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!
VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille
LisätiedotN:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)
N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu
LisätiedotLasten parlamenttimalleja Liisa Korppi
Lasten parlamenttimalleja 9.1.2018 Liisa Korppi 1 Tietoja suomalaisten kaupunkien lasten parlamenteista Tiedot koottu 10 kaupungin verkkosivuilta (Tampere, Turku, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Pori, Mikkeli,
LisätiedotOPISKELIJAKUNTA HUMAKO
Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013
LisätiedotMiksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013
Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Taustaa Suomen kuntaliiton lapsipoliittinen ohjelma Eläköön lapset lapsipolitiikan suunta (2000) suosituksena jokaiselle kunnalle
LisätiedotSote-uudistus - järjestämislain valmistelu
Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
LisätiedotIkäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
LisätiedotAvustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen verkoston jäsen) ja hankkeen koordinaattori Organisaatio Inarin kunta Ulla Hynönen
1. Taustatiedot Raportoitavan Osaava-kehittämishankkeen nimi/nimet Osaava hanke Opetuksella tulevaisuuteen Avustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen verkoston jäsen) ja hankkeen koordinaattori Organisaatio
LisätiedotPoliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos
LisätiedotSIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015
Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE
LisätiedotVerkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi
Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen
Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä
Lisätiedot1. Yleistä. 2. Hallinto JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA
1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
LisätiedotKaupunkien arviot lastensuojelun määrärahojen riittävyydestä, henkilöstöresursseista ja ehkäisevästä toiminnasta
Tero Ristimäki Lastensuojelulain toimeenpanoon valmistautuminen Suurimpien kaupunkien suunnitelmat resurssien lisäämisestä lastensuojeluun vuodelle 2008 ja arviot lastensuojelulain velvoitteista selviytymisestä
LisätiedotAjankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013
Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013
LisätiedotEspoon kaupunki Kokouskutsu 32. Nuorisovaltuusto 14.03.2012 Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 14.03.2012 Sivu 1 / 1 32 Toimintasuunnitelma 2012 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotValtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla
Valtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla Monikulttuurisen liikuntakentän uudistaminen seminaari 3.1.2011 Helsinki Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan elinkeino-,
Lisätiedotosallisuushanke Salli
osallisuushanke Salli Osallisuuden jäljillä 2011-2014 9.6.2014 Kuva: Ninka Reittu-Kuurila Sallin tavoitteena on Hankkeen päämääränä on lisätä heikossa asemassa olevien ihmisten osallisuutta sekä kuntien
LisätiedotEHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
EHYT RY KOULUTYÖ EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Mikä EHYT? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on vahva toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi
LisätiedotALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS?
ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? UHKA 25.9.2012 2 MAHDOLLISUUS! 25.9.2012 3 Aluehallinnon yhteisen sisäisen turvallisuuden sihteeristön asettaminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Lisätiedot2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö
N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotKOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE. Lehtori Juha Oksanen 12.5.2015
KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE Lehtori Juha Oksanen 12.5.2015 Humak on valtakunnallinen Verkostoammattikorkeakoulu HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Opiskelijoita
LisätiedotPalkankorotusten toteutuminen vuonna 2011
TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011
LisätiedotOPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni
OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:
LisätiedotNuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus
Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,
LisätiedotYHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja 29 vertailukunnassa. Efeko Oy Tutkimuksia 289 2006 Heikki Miettinen
YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja vertailukunnassa Tutkimuksia Heikki Miettinen Sisällys Johdanto Selvityksen taustaa Otos ja vastaukset Otos ja vastaukset Kadut Puistojen
LisätiedotUudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan
PANEELIKESKUSTELU Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan Kuntamarkkinat 11.9.2012 24.9.2013 Page 1 KESKUSTELIJAT Dekaani Hannu Katajamäki, Vaasan yliopiston
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotKorkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen
LisätiedotLUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.
PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen
LisätiedotJYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas
KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Lahden seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotNuorisovaltuustovaalit 2012
Nuorisovaltuustovaalit 2012 Aikataulu Viikko 47, 22.11. klo 16.00 mennessä ehdokkaiden nimet Anne Luirolle. Nuorisovaltuuston esittely luokissa ja ehdokkaiden asettuminen ehdolle Viikko 48 Vaalimainosten
LisätiedotPakka-toimintamallin kuvaus
Pakka-toimintamallin kuvaus Rovaniemi 2.9.2015 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue p. 0295 017 392, tuula.kokkonen@avi.fi Paikallisen
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotKoulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen
Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen
LisätiedotMitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff
Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.
LisätiedotOsallisuussuunnitelma
Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää
LisätiedotVUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7
1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain
LisätiedotS 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS
KIELITIVOLIN KOORDINAATTORIT S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS opetusneuvos Terhi Seinä 5.11.2010 MAAHANMUUTTAJAOPETUKSEN TAVOITE antaa Suomeen muuttaville valmiuksia toimia tasavertaisina jäseninä suomalaisessa
LisätiedotNuVa II Vaikuta yhdessä Nuorisolaki. Anne Haavisto
NuVa II Vaikuta yhdessä Nuorisolaki Anne Haavisto Nuorisolaki 72/2006 Lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista
LisätiedotHEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013
ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa
LisätiedotLiite 1. Nuorisotoimi 2015
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden
LisätiedotKokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko
Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko Case: Hämeenlinnan palveluverkkoselvitys Kaikkia palveluja ja koko kaupunkia koskeva Erityinen mielenkiinto koulu- ja päiväkotiverkossa
LisätiedotKOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO Esityslista
KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTO Esityslista Aika: Torstai 3.9.2015 kello 18.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Eveliina Komonen Sihteeri: Henna Rämä Läsnä:
Lisätiedot