Liikenne- ja viestintäministeriön keskustelutilaisuus Tiedustelun vaikutus sähköisen viestinnän luotettavuuteen
|
|
- Harri Ahonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Muistio 1 (9) VPO Muistio ei perustu nauhoitukseen, vaan tilaisuudesta tehtyihin muistiinpanoihin. Muistio ei välttämättä vastaa sanatarkasti käytyä keskustelua, mutta asiasisällön osalta käsityksemme mukaan vastaa tarkoitettua. Liikenne- ja viestintäministeriön keskustelutilaisuus Tiedustelun vaikutus sähköisen viestinnän luotettavuuteen 1. Yhteenveto Lähes kaikki keskustelutilaisuudessa kuullut puheenvuorot korostivat sitä, kuinka tärkeää olisi käydä kyberturvallisuusstrategian toimeenpano-ohjelmassa ehdotetuista lainsäädäntöaloitteista erittäin laaja ja avoin yhteiskunnallinen keskustelu, jossa tulisi arvioida lainsäädäntömuutosten tarpeellisuutta verrattaessa niitä oikeusjärjestyksen nykytilaan ja sen mahdollisiin ongelmiin. Lisäksi keskustelussa tulisi pyrkiä erittäin huolellisesti arvioimaan sitä, millaisin eri vaihtoehdoin ongelmia voidaan ratkaista ja käytettävissä olevia vaihtoehtoisia keinoja tulisi punnita huolellisesti niiden erilaisten vaikutusten näkökulmasta. Sähköisen viestinnän palveluita tarjoavien sekä niitä käyttävien yhteisöjen ja järjestöjen edustajien esittämien näkemysten mukaan luottamuksellisen viestinnän tiedusteluun ja tiedonhankintaan tähtäävät ehdotukset koetaan varsin ongelmallisiksi. Ongelmat ilmenevät perusoikeuksien toteutumisen, yritysten kilpailukyvyn, investointien houkuttelemisen, sekä yritysten asiakaslupausten näkökulmasta heikennyksinä nykytilaan. Samalla toimialan palveluntuottajien ja palveluiden käyttäjäyhteisöjen piirissä esitettiin voimakkaita epäilyjä myös siitä, onko toimenpideohjelman luonnoksessa ehdotettavilla tiedustelukeinoilla realistisia mahdollisuuksia saavuttaa niille asetettuja tavoitteita. Viestintäpalvelujen tarjoajat ja niitä hyödyntävät elinkeinoelämän toimijat esittivät arvioita, joiden mukaan erittäin merkittävä ja kasvava osa liiketoiminnasta perustuu luottamukselliseen viestintään ja että tiedustelutoiminnalla saatettaisiin heikentää Suomessa yritysten kilpailukykyä, Suomen houkuttelevuutta investointien kohdemaana sekä yritysten kykyä ylläpitää asiakassuhteitaan ja täyttää asiakkailleen antamiaan lupauksia. Elinkeinoelämän edustajien esittämien arvioiden mukaan viestinnän luottamuksellisuutta rajoittava tiedustelu saattaisi vahingoittaa Suomen mainetta ja lisätä liiketoiminnan Suomeen sijoittautumisessa huomioitavaa niin sanottua maariskiä. Erilaisia nykylain sallimia teknisiä ja hallinnollisia toimenpiteitä (esimerkiksi teknisten salaustuotteiden käyttö ja muut ns. tietoturvatoimenpiteet) esitettiin ratkaisuina, joilla voitaisiin huolehtia tietoturvallisuudesta ja suojautua laittomalta vakoilulta eri yhteisöissä. Luottamuksellista sähköistä viestintää tarjoavien tai esim. salaustuotteita valmistavien yritysten velvoittaminen tiedustelua tarkoittaviin toimiin olisi erittäin haitallista näille yrityksille, joista osa voisi omien arvioidensa mukaan joutua harkitsemaan tarvetta siirtää toimintojaan velvoitteiden vuoksi pois Suomesta. Lisäksi teleyrityksien edustajat korostivat, että jo nykylakien suomilla viranomaisvaltuuksilla poliisiviranomaisilla on mahdollisuudet hankkia varsin kattavasti tietoja kybertoimintaympäristöön liittyvistä rikoksista. Sähköisen viestinnän palveluntarjoajia edustavat yritykset totesivat että, huomattava osa kansalliseksi mielletystä viestiliikenteestä kulkee myös Suomen rajojen ja lainkäyttöpiirin ulkopuolella. Tämä tarkoittaa palveluntarjoajien mukaan sitä, ettei signaalitiedustelua olisi edes teknisesti tosiasiassa mahdollista kohdistaa siten, että Suomen kansalaiset jäisivät tiedustelun ulkopuolelle, vaan rikosepäilyihin kytkeytymätön valvonta koskettaisi kaikkia suomalaisia - myös esimerkiksi eduskuntaa ja ministeriöitä. Asia nousi esiin varsin periaatteellisena kysymyksenä ja oikeushyvien kollisiotilanteena. Toimivaltuuksien tosiasiallisesti toimivan valvonnan ja oikeussuojakeinojen järjestämiseen nähtiin varsin hankalana. Asiakirja ID Versio nro Liikenne- ja viestintäministeriö Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Eteläesplanadi 16 (kirjaamo) PL etunimi.sukunimi@lvm.fi Helsinki Valtioneuvosto kirjaamo@lvm.fi
2 2 (9) Yliopistojen ja ns. kasvuyritysten edustajat toivat esiin sen, että verkkotiedustelu on kansantaloudellisesti merkittävä kysymys ja he toivoivat asian huomioimista jo valmistelun varhaisessa alkuvaiheessa. Suomella voisi useiden tilaisuudessa edustettujen tahojen mukaan olla suuria taloudellisia mahdollisuuksia pilviteknologian kehittämisessä ja rakentamisessa. Suomella on hyvät mahdollisuudet lisätä entisestään tänne suuntautuvia pilviteknologian investointeja. Tietoturvasta ja yksityisyyden suojan kunnioittamisesta tulisikin useiden eri toimialoja edustavien yritysten, yhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen arvion mukaan tehdä Suomelle vientituote. Muiden valtioiden ylimitoitettujen vakoilutoimien vuoksi Suomella olisi niiden mukaan mahdollisuuksia profiloitua korkean tietoturvan maana, jonne haluaisivat sijoittautua ja investoida kenties sellaiset yritykset, jotka aikovat sitoutua korkeaan tietosuojan tasoon. Tiedustelun ongelmana mainittiin myös liikesalaisuuksien vuotaminen sellaisiin käsiin, jotka eivät tietoihin ole oikeutettuja, mikä voisi olla vahingollista Suomessa toimivien yritysten kilpailukyvyn ja ulkomaisten yritysten investointihalujen kannalta. Keskustelutilaisuudessa kuullun perusteella tietoturvan parantamiseksi olisikin oletettavasti tehtävissä paljon tehokkaampia ja tarkoituksenmukaisempia toimenpiteitä kuin luottamuksellisen viestinnän tiedustelun aloittaminen. Tiedustelun mahdollista vaikuttavuutta kyberuhkien torjumiseen pidettiin lopulta varsin heikkona. 2. Seminaariavaus asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen Ministeri Viitanen toivotti vieraat tervetulleiksi tilaisuuteen ja kiitti alustuspuheenvuorojen pitäjiä. Puheessaan ministeri painotti viestinnän luottamuksellisuuden merkitystä jokaisen ihmisen elämässä. Viimeaikoina esiin tullet paljastukset, ovat avanneet aivan uuden maailman, jossa tiedustelussa on menty pidemmälle kuin mitä on pidettävä hyväksyttävänä. Ministerin mukaan asiaan pitäisi saada yhteisiä kansainvälisiä pelisääntöjä ja siitä tulisi käydä avointa keskustelua. Ministeri nosti myös esiin maailmassa käynnissä olevan digitaalisen kehityksen. Viisas Suomi ymmärtää hyödyntää kaiken sen potentiaalin, jota internetillä on. Vaikka Suomessa on jo tehty paljon asioita, kuten päätökset uusista merikaapeleista ja sähköverotuksen tarkastamisesta, niin silti on vielä paljon asioita, joita tulevaisuudessa tulisi tehdä. Lopuksi ministeri totesi, että Suomessa on totuttu siihen, etteivät ulkopuoliset pääse lukemaan sähköpostiviestintää tai mitään muutakaan viestintää. Tiedustelua harkittaessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että keino suhteessa tavoitteeseen on avoin ja kestävä. 3. Ehdotuksen vaikutukset tietoturvaviranomaisen näkökulmasta Asta Sihvonen- Punkka, Viestintävirasto Sihvonen-Punkka esitteli puheenvuorossaan, mitä Viestintävirasto on tehnyt Snowden paljastusten jälkeen ja miten virasto näkee aihepiirin jatkotarkastelun. Sihvonen-Punkka kertoi kybertuvallisuuskeskuksen perustamisesta ja viestintäviraston tehtävistä yleisemmin. Hän kertoi myös, miten Viestintävirasto on selvittänyt Snowden-paljastusten mukaisen urkinnan vaikutuksia suomalaisiin viestintäpalveluiden käyttäjiin. Selvitystä tehtiin lähettämällä teleoperaattoreille, näiden käyttämille ulkomaisille alihankkijoille sekä laitevalmistajille selvityspyyntöjä. Selvityksessä havaittiin, että teleyritykset voivat suojata tiedot omissa palveluissaan, mutta viestinnän luottamuksellisuuden turvaaminen ostettaessa palveluita alihankintana Suomen ulkopuolelta voi olla hankalaa. Jatkotoimenpiteinä nimettiin viranomaistiedotuksen lisääminen ja teleyritysten ulkomailla tuotettujen palveluiden turvallista toteuttamista varten on perustettu työryhmä.
3 3 (9) Lopuksi Sihvonen-Punkka esitteli Viestintäviraston näkemystä siihen, miten tiedusteluun liittyvää lainsäädäntöä tulisi arvioida. Ensiksi tulisi suorittaa perusteellinen vaikutusarviointi. Siinä selvitettäisiin puolin ja toisin ongelmia, eli sitä minkälaisia tarpeita viranomaisilla olisi ja mitä vaikutuksia toimilla voisi olla esim. investointihalukkuuteen. Myös toiminnan tavoitteet tulisi perusteellisesti hahmottaa. Tämän jälkeen keinot tavoitteiden saavuttamiseen tulisi koota yhteen ja niitä tulisi vertailla keskenään. Vasta tämän jälkeen voitaisiin tehdä ehdotus valittavasta keinosta. Tällaisella prosessilla voitaisiin saada aikaan paras mahdollinen lopputulos. Johtopäätöksenä Sihvonen-Punkka totesi, että tiedusteluun liittyvää lainsäädäntöä on valmisteltava avoimesti ja siinä on arvioitava yksityisyyden suoja huomioiden kyberturvallisuuden tarpeita. 4. Ehdotusten vaikutukset perusoikeuksien näkökulmasta Tuomas Ojanen, Helsingin yliopisto Ojanen aloitti puheenvuoronsa toteamalla, että tyhjästä on paha nyhjästä. Lausunnolla olevassa kyberturvallisuusstrategian toimeenpano-ohjelmassa ei nimittäin puhuta ollenkaan perus- tai ihmisoikeuksien toteutumisesta. Lainsäädäntöhankkeessa perus- ja ihmisoikeusnäkökulma on otettava jo alusta asti huomioon prosessissa. Puheenvuorossa esitettiin kaksi keskeistä kysymystä tiedustelutoiminnan tarkastelemiseen perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Ensimmäinen kysymys liittyy siihen, rajoitetaanko toiminnalla perus- ja ihmisoikeuksia ja toinen siihen, täyttyvätkö perusoikeuksien rajoitusedellytykset. Tiedustelutoiminnan ollessa kyseessä lienee selvää, että useampiakin perus- ja ihmisoikeuksia rajoitetaan kuin vain yksityisyyden suojaa. Muina perusoikeuksina mainittiin yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, sananvapaus sekä yleisemmin ihmisten mahdollisuus osallistua internetmaailmaan. Tiedustelua ei voida suunnata vain tiettyihin ihmisryhmiin esimerkiksi etnisen alkuperän perusteella. Perusoikeuden rajoitukselle tulee olla peruste laissa, perusteen tulee olla hyväksyttävä, rajoituksen tulee myös olla täsmällinen ja tarkkarajainen ja sen tulee olla välttämätön ja oikeasuhtainen. Perus- ja ihmisoikeuksia ja niiden rajoittamista arvioitaessa tulee myös huomioida, että nämä oikeudet koostuvat ydin- ja reuna-alueista. Esimerkiksi luottamuksellisen viestinnän suojassa ydinaluetta on viestinnän sisältö, jonka rajoittamiseen suhtaudutaan tiukemmin, kun taas pelkkiin tunnistetietoihin on suhtauduttu hieman väljemmin. Lisäksi korostettiin sitä, ettei perus- ja ihmisoikeusarviointia voida suorittaa jälkikäteen ja liimata lainsäädäntöprosessiin päälle. Tällaiset hankkeet tulee järjestää niin, että niissä harkitaan jo etukäteen lainsäädännön perus- ja ihmisoikeusulottuvuuksia 5. Ehdotusten vaikutukset sähköisen viestinnän palveluita käyttävien kansalaisten näkökulmasta Ville Oksanen, Effi ry Tiedustelua koskevan lainsäädännön valmistelussa on tällä hetkellä vain virkamiehiä mukana, eikä edes tietosuojavaltuutetun toimistosta ketään. Uudenlaisen turvallisuuden maailmassa myös kansalaiset ja yhteiskunta ovat kuitenkin keskeinen osa turvallisuutta. Oksanen totesi kuitenkin, että on mahdollista laatia lainsäädäntöä vakavan rikollisuuden torjumiseksi välttämättömästä tiedonhankinnasta. Tämän tulisi vain olla tarpeeksi läpinäkyvää ja mahdollistaa esimerkiksi sen kertomisen kuka pyytää, mitä ja keneltä. Oksanen viittasi myös Ojasen puheenvuoroon tunnistetietojen keräämisestä ja totesi, että ihmisiä pystytään jo nyt tehokkaasti profiloimaan pelkillä tunnistetiedoilla, joten niitäkin tulisi siis suojata kuten viestien sisältöä. Oksasen mukaan Suomella on nyt Snowden-tapauksen jälkeen kaksi mahdollista tietä: tietosuojan Sveitsi tai FRA-kateus. Puheenvuorossa esitettiin perusteluja sille, miksi Suomi voisi olla globaalisti hyvän tietojen tallentamispaikka. Suomi ei
4 4 (9) kuulu NATO:on ja on yllättävän lähellä Aasiaa. Suomessa on myös kylmä ilmasto ja vähän korruptiota suhteessa muihin maihin. Aktiivinen tietosuojan valvonta, jota tarvitaan, on hankalaa erityisesti nykyisillä resursseilla. Oksanen totesi, ettei kysymys ole siitä, että Suomeen tulisi luoda jonkinlainen internetin villi länsi. Pikemminkin Suomeen tulisi luoda sellainen ympäristö, jonne sijoittuu yrityksiä, jotka haluavat sitoutua korkeaan tietosuojaan. Tämä tarkoittaisi myös tiukkaa regulaatiota, jolla houkuteltaisiin toimijoita. 6. Ehdotusten vaikutukset sähköisen viestinnän palveluntarjoajan näkökulmasta Jukka Leinonen, DNA Leinonen totesi, että on haasteellista, ettei mahdollista tiedusteluun liittyvää lainsäädäntöä ole valmisteltu kovinkaan avoimesti. Mukana ei ole ollut yrityksiä, vaikka olisi tärkeä, että erilaiset näkökannat otetaan huomioon. Kattavan analyysin jälkeen on helpompi tehdä oikeita valintoja ja vähentää myös haittavaikutuksia. Liiketoiminnallisesta näkökulmasta todettiin, että kaikki mikä voidaan digitalisoida, tullaan digitalisoimaan. Kilpailukyvyn kannalta ja investointikohteena Suomella voi olla hyvät edellytykset saada tänne globaalejakin digitaalisen maailman palveluntarjoajia. Asiakkaiden tulee myös voida luottaa palveluihin ja nähdä selkeät pelisäännöt niitä käyttäessään. Jos tietoja luovutetaan eteenpäin, tulee asiakkaan tietää ja ymmärtää tämä. Elinkeinoelämän ja kilpailukyvyn näkökulmasta voidaan katsoa, että tiedustelutoiminnalla menetettäisiin tiettyjä kilpailukykyyn liittyviä elementtejä. Jos päädytään taloudellisesti raskaaseen ratkaisuun, niin taloudelliset panostukset tulee korvata niille yrityksille, jotka toimintaa ylläpitävät. Lisäksi kyberturvallisuuskeskus tulisi huomioida valmistelussa, jotta viranomaisorganisaatiot täydentäisivät toisiaan, mutta eivät olisi päällekkäisiä. Leinonen kannatti Sihvonen-Punkan esittelemää prosessitapaa lainsäädännön valmisteluun ja totesi, että kyberturvallisuusstrategian päätavoitteet ovat hyvät, mutta valmistelun tulee olla avointa ja monitahoista, jotta löydetään paras tapa toteuttaa tavoitteet. 7. Ehdotusten vaikutukset sähköisen viestinnän palveluita käyttävien yritysten näkökulmasta Jyrki Hollmén, EK Hollmén totesi, ettei ota kantaa siihen, tarvitaanko Suomeen tiedustelutoimintaa ja sitä koskevaa lainsäädäntöä. Kansainvälinen toimintaympäristö kehittyy koko ajan ja tilannekuvan, siitä mitä verkoissa tapahtuu ja onko yhteiskunnalla mahdollisuus suojautua, tulee olla oikea. FRA:ssa tietoa on kerätty tiettyä käyttötarkoitusta varten, mutta on muistettava, että tiedosta tulee helposti kauppatavaraa. Ajaudumme helposti tilanteeseen, jossa on käynnissä valtioiden kilpavarustelu ja aina kun USA tekee jotain niin muut menevät perässä. Hollmén totesi myös, että tietojenkäsittelyä tulisi opiskella jo alakoulusta lähtien ja että siviilielämään kohdistuvat taloudelliseen hyötyyn perustuvat kyberrikokset ovat kasvussa. Hollménin mukaan Suomessa tulee tiedostaa, että elämämme viennistä ja myös tiedustelutoimintaa tulee arvioida tästä lähtökohdasta. Toisaalta viranomaisilla tulee olla riittävät toimivaltuudet, mutta toisaalta niiden optimaalisuutta suhteessa elinkeinoelämään tulee punnita. Panos/tuotos -suhdetta tiedustelutoiminnassa voi olla vaikeaa arvioida, koska viranomainen saa tuotoksen, mutta yksityinen ylläpitää toimintaa. Tiedustelu voi Hollménin mukaan aiheuttaa yritysten asiakas-suhteisiin ja lupauksiin sellaisen särön, jota on hankala täyttää. Jos yrityksen liiketoiminta perus-
5 5 (9) tuu luottamukselliseen viestintään, niin tiedustelutoiminnan aloittaminen vaikuttaa tietysti tällaiseen toimintaan. Pilvipalveluiden investointien ollessa 200 miljardia vuodessa tämä näkökulma on merkittävä. On myös esitetty arvioita siitä, että amerikkalaiset pilvipalveluiden tarjoajat voivat menettää tiedustelukohun seurauksena seuraavan kolmen vuoden aikana pahimmillaan jopa 20 prosenttia Yhdysvaltain ulkopuolisesta liikevaihdostaan. Hollménin mukaan tiedustelutoiminta voisi luoda Suomelle brändiriskin, koska meillä on hyvä maine maailmalla. Lisäksi myös maariski sekä mahdolliset kaupan esteet ja vastareaktiot olisi huomioitava. Lainsäädännön valmisteluprosessista Hollmén esitti kysymyksen, olisiko hyödyllisempää tai oikeellisempaa pohtia laajapohjaisessa työryhmässä laajemmin tiedustelulainsäädäntöä. Kyseessä on asia, joka koskee koko kansakuntaa. Lainsäädäntötyössä tulisi arvioida, mitä uhkia halutaan torjua ja käydä myös läpi suomalaisen tiedustelun nykytilannetta. Toimeenpanoehdotuksissa tulisi myös käyttää hyväkseen yksityistä sektoria. Tällä hetkellä toimijat eivät ole lähelläkään lainsäädäntötyötä. 8. Ehdotusten vaikutukset EU:n kilpailuasemaan luotettavien digitaalisten sisämarkkinoiden kehityksessä Mika Lauhde, SSH Secure Communications Oyj Lauhde aloitti puheenvuoronsa toteamalla, että yleensä kun signaalitiedustelu alkaa, niin sen jälkeen keskustelua ei enää käydä julkisesti, ennen kuin tulee joku, joka kertoo miten pitkälle toiminnassa on menty alkuperäisestä mandaatista. Vakoilua ei myöskään pystytä reguloimaan, koska sääntelyä ei pystytä valvomaan. Tämän vuoksi Suomessa voitaisiin keskittyä tietoturvan parantamiseen tietoliikenteen salaamisella ja muilla tietoturvatoimenpiteillä. Salausten tekeminen on aina helpompaa kuin niiden avaaminen. Snowden-skandaalin merkit olivat nähtävissä jo kauan aikaa sitten, ainoastaan tiedustelun laajuus yllätti. EU on elänyt jo pidempään kaiken kieltämisen aikakautta, mutta ns. Belcacom -tapauksesta sen on vaikea toipua. Kansallisten järjestelyjen aikakausi on ohi. Koko Euroopan laajuista tietoturvaa on jo pyritty rakentamaan, mutta johtavat EU-jäsenvaltiot ovat nähneet sen uhkana kilpailukyvylleen. Jos tilannetta katsotaan globaalista näkökulmasta, niin on kyse taloudellisesta hyvinvoinnista, eli siitä että omalle maalle saadaan isompi pala kakusta kuin muille. Laude puhui myös Ruotsin FRA:n signaalitiedustelusta. Se on ollut, hyvä järjestely Ruotsille, jonka menestys on johtunut mm. siitä, ettei Suomi salaa tietoliikennettään. Jos tiedustelutoiminta mahdollistetaan voi suomalaisten yritysten luotettavuus kärsiä ja voi herätä myös epäilyksiä yritysten pakottamisesta viranomaisyhteistyöhön. Koska tietoturva on luottamusbisnestä joutuvat yritykset harkitsemaan Suomesta lähtemistä, jos herää epäilyjä takaporttien asentamisesta tms. Yritykset siirtyisivät tällöin maihin, joissa ei tiedustelutoimintaa ole tai maihin, joissa on, mutta niitten sisäiset markkinat ovat niin suuret, että se kompensoi tiedustelun taloudelliset haitat. Keskeinen kysymys on, minkälainen brändi ja liiketoimintaympäristö Suomeen halutaan luoda. Konesalit ovat kriittistä infrastruktuuria yrityksille ja myös niille maille, joista konesaliyritykset tulevat. Ne myös tuottavat paljon salattua tietoa, jota on vaikeaa käyttää hyväksi. Mitä enemmän salattua tietoa verkoissa liikkuu, sitä vaikeampi on löytää mielekästä tietoa tiedustelulla. Esimerkiksi SSH:n salauksia ei ole enää avattavissa sellaisilla tietokoneilla, joita Suomen resursseilla voitaisiin tiedustelutoimintaan hankkia. Suomi voi halutessaan olla joko mini-nsa tai tietosuojan Sveitsi. Uskottavaan NSA:han Suomella ei resurssien puolesta ole mahdollisuutta. Lauhteen mukaan on selvää, että tietoa kerätään kaupankäyntiin, mutta sellaiseen, josta ei jää kir-
6 6 (9) janpitoon jälkiä. Tämänkin takia tietoliikenteen salaaminen olisi edullinen vaihtoehto ja siitä olisi myös kansantaloudellista hyötyä. 9. Keskustelu Ministeriöiden ja muiden viranomaisten edustajat Tietosuojavaltuutetun toimiston edustaja Todettiin, että kyberturvallisuusstrategiassa ja sen toimeenpanoohjelmaluonnoksessa on loistavia asioita ja hyviä avauksia. Siinä korostetaan osaamista ja kilpailukykyä, sekä sillä pyritään varautumaan identiteettivarkauksiin. Osa näistä on toisaalta kuitenkin n. 15 vuotta myöhässä. Kannatettiin Security Valley -idean omaksumista ajatustasolla Suomeen. Tämä voisi edistää suomalaista kilpailukykyä. Pidettiin myös tärkeänä käydä päätöksentekijöiden, eli poliitikkojen ja turvallisuusviranomaisten välistä keskustelua tiedustelusta. Koska tiedustelussa on kyse perus- ja ihmisoikeuksiin puuttumisesta, tarvitaan asiasta lainsäädäntöä. Eduskuntaan tulee myös antaa riittävästi tietoa aiheesta, jotta se aikanaan osaa tehdä oikeat päätökset. Päättäjien kokonaiskuva asioista on usein sirpaleinen, kun lainsäädäntöä uudistetaan pieni pala kerrallaan. Huomautettiin, että Suomessa on usein tapana alkaa toimia vasta kun maito on jo maassa. Kun nousee esiin jokin skandaali, niin heti mietitään, pitäisikö lakeja muuttaa ennen kuin edes arvioidaan nykytilaa, jonka tarkemmassa tarkastelussa saatetaankin huomata, että asia olisi ollut ratkaistavissa jo olemassa olevilla keinoilla ja että niitä ei ole käytetty tai osattu käyttää tapauksessa. Tiedustelussa ei ole kyse kyllä tai ei asetelmasta, vaan asiasta tarvitaan tietoa. Iso asia tulee pilkkoa pienempiin kokonaisuuksiin ja tätä kautta miettiä ratkaisuja. Yksityisyyden osalta lainsäädännön tulee ilmentää oletusarvoista tietosuojaa ( privacy by design ). Samoin tulee pohtia tietojen käyttötarkoitusta. Jotta tiedustelua voitaisiin toteuttaa järjestelmällisesti, tulisi sen valvonta järjestää hyvin. Katsottiin myös, etteivät olemassa olevat viranomaiset (TSV /Viestintävirasto) välttämättä soveltuisi valvojiksi ja korostettiin, että tämä on tärkeä osa-alue pohdittavaksi. Lisäksi nostettiin esiin kansalaisnäkökulma. Englantilaiset kollegat olivat käyneet läpi ITunesin käyttäjäehdot ja todenneet niiden sisältävän sanaa, siis enemmän sanoja kuin Shakespearen Hamletissa. EU:ssa valmistelussa oleva tietosuoja-asetus olisi siirtämässä palveluntarjoajille vastuuta asiakkaiden tietosuojasta. Tietosuojan toteutuminen vaatii kuitenkin myös valvontaa. Lisäksi todettiin, että YK:ssa on tehty globaali aloite siitä, että kansalaisten oikeuksia koskevaan sopimukseen otettaisiin osaksi myös kansalaisten digitaaliset oikeudet. Puolustusministeriön edustaja Todettiin, että luonnos kyberturvallisuusstrategian toimeenpano-ohjelmasta, joka osallistujille on lähetetty ja lainsäädäntö ryhmä, joka pohtii vain yhtä osaa toimeenpano-ohjelmasta, tulisi pitää erillään toisistaan. Todettiin, että lainsäädäntötyötä ei ole tarkoituksena pitää pienen piirin tiedossa. Ajatuksena on nimenomaan ollut, että kun on kartoitettu, mitä hallinnonalat ovat mieltä asiasta ja on saatu jotain konkreettista kommentoitavaksi, niin sitten kuullaan, kentän mielipiteitä ja käytetään tätä tietoa jatkovalmisteluissa. Ensin tulee pohtia, mihin uhkiin tulisi edes vastata lainsäädännöllä. Arvioinnissa kuullaan turvallisuusviranomaisia, kartoitetaan nykytilaa ja kehittämistarpeita, jonka jälkeen haarukoidaan lainsäädännöllisiä mahdollisuuksia.
7 7 (9) Tuotiin esiin hallituksen linjaus ryhtyä asiassa välittömästi toimeen, mutta painotettiin, että koko Suomen osaaminen tulee hyödyntää lainsäädäntötyössä. Työ tulee etenemään kuten aivan normaali lainsäädäntöprosessi, eli ensin tehdään työryhmän mietintö, tämän jälkeen mahdollinen HE ja sitten asiasta keskustellaan asianmukaisesti eduskunnassa. Työryhmä on kokoontunut vain kaksi kertaa, joten tämä on syynä siihen, miksi asiasta ei ole vielä kuultu. Keskustelussa tulisi olla varma siitä, että tiedustelu ymmärretään samalla tavalla. Tulee erottaa se mikä on tiedustelua, mikä rikosten ennaltaestämistä ja mikä pakkokeinojen käyttöä. Viestikoelaitoksen edustaja Todettiin, että jaetaan kaikki huolet, joita tilaisuudessa on esitetty, vaikka näkökulma aiheeseen onkin toinen. Viestikoelaitos haluaa nimenomaan turvata suomalaista kilpailukykyä, mutta jakaa myös huolet esimerkiksi perusoikeuksiin puuttumisesta. Tiedustelu liittyy puolustus- ja turvallisuustoimintaan esimerkiksi sotilaallisten uhkien, Suomea koskettavien kansainvälisten kriisien sekä vieraiden valtojen tiedustelutoiminnan havaitsemiseen. Teollisuusvakoilu ei kuulu Suomen sotilastiedustelun tehtäviin. Tarkoituksena tiedustelulla ei ole mitenkään heikentää sananvapautta tai esimerkiksi lehdistön lähdesuojaa. Turvallisuusviranomaiset eivät ole Suomessa julkaisseet kyberturvallisuudesta uhka-arvioita, mutta yksi esimerkki toteutuneesta uhkasta oli UM-tapaus. Kerrottiin myös, että Norjassa havaittiin 50 vakavaa kybervakoilutapausta vuonna FRA:n julkisuuteen antaman tiedon mukaan Ruotsiin kohdistuva ulkovaltojen tiedustelutoiminta kohdistuu valtion organisaatioihin, tutkimuslaitoksiin, yliopistoihin ja yrityksiin ja horjuttaa Ruotsin kilpailukykyä kansakuntana. Jos Suomessa havainnointikyky ei olisi puutteellinen, koko tiedustelua ei esitettäisi. Tulevan lain tulisi myös olla sellainen, että se mahdollistaa myös yritysten suojaamisen. Lisäksi todettiin, että ajatus palveluiden turvasataman perustamisesta on kannatettava asia, mutta asiaa voi miettiä siltä kannalta, että kannattaisiko Suomesta luoda ilmailun turvasatama lopettamalla ilmavalvonta Lopuksi todettiin vielä, että jaetaan vahvasti Tuomas Ojasen näkökulma ja että kansalaisten ja yritysten tiedoilla ei ole tarvetta käydä kauppaa. Tiedustelun tarkoitus on turvata perusoikeudet Suomessa myös jatkossa. Poliisihallituksen edustaja Todettiin, että poliisi on toimija, joka on pitänyt pesänsä puhtaana ja mm. tutkinut teleoperaattoreiden tietojen jakamisessa tekemiä ylilyöntejä. Lisäksi huomautettiin, että kaikki keskustelijat lähestyvät luonnollisesti eri näkökulmista aihetta ja omista premisseistään käsin. Puolustusvoimien realiteetit ovat muuttuneet ja yhä enemmän rikoksia tehdään tietoverkoissa. Poliisin osalta pitää löytää uusia lähestymistapoja tietoverkkorikollisuuteen. Myös oikeudellinen sääntely voi olla tässä suhteessa ongelmallista, koska reaalimaailman sääntely ei välttämättään logiikaltaan vastaan sääntelyä, jota tarvittaisiin tietoverkkoihin. Tulisi myös yleisesti pohtia, pätevätkö samat periaatteet enää reaalimaailmassa kuin tietoverkossa. Suojelupoliisin edustaja Todettiin, että tilaisuudessa on ollut hyvää keskustelua. Kaikki me olemme samassa veneessä. Kyseessä on turvallisuus, niin kansalaisten kuin yritystenkin. Vastakkain asettelua tiedusteluviranomaisten ja kansalaisten välillä on tarpeetonta korostaa. Tasapaino eri näkökulmien välillä on löydettävissä ja keskeistä
8 8 (9) Teleoperaattoreiden edustajat Yliopistojen edustajat onkin määritellä riittävän tehokkaat keinot ja niiden valvonta. Suomalaisten intressien suojeleminen maailmalla on tärkeää. Operaattoreiden edustajat yhtyivät Sihvonen-Punkan ajatukseen aiheen syvällisestä analysoinnista ja valmistelun avoimuudesta. Valmistelussa tulisi myös käydä läpi olemassa olevat pakkokeinot, joita voitaisiin käyttää ja se tarvitaanko ylipäätään uutta sääntelyä. Lisäksi todettiin, ettei hankkeelle tulisi asettaa epärealistisia odotuksia. Operaattorit toivat myös esille teknisen näkökulman hyödyntämistä lainsäädäntöprosessin aikana ja peräänkuuluttivat tietoverkkojen toiminnan ymmärrystä. Huomattava osa liikenteestä, joka mielletään kansalliseksi, kulkee todellisuudessa Venäjän tai Ruotsin kautta, eikä pysy Suomen rajojen sisällä. Tämä tarkoittaa sitä, että tiedustelulla alettaisiin kuunnella kaikkia suomalaisia myös esimerkiksi eduskuntaa ja ministeriöitä. Kyse on periaatteellisesta kysymyksestä, jossa oikeushyvät ovat kollisiotilanteessa. Myös tiedustelutoiminnan valvonnan järjestämiseen nähtiin hankalana. Yliopistojen edustajat toivat esiin tiedustelun olevan kansantaloudellisesti merkittävä kysymys ja toivoivat tämän huomioimista jo valmistelun alkuvaiheessa. Suomella voisi olla suuria taloudellisia mahdollisuuksia pilviteknologian kehittämisessä ja rakentamisessa. Tämä vaatisi myös laajempaa viranomaisten sekä akateemisen ja yritys-maailman yhteistyötä. Seuraava vuosikymmen tulee olemaan yritysten sijoittautumispäätösten kannalta kriittinen aikakausi ja ne maat, jotka saavat datateollisuutta sijoittumaan alueelleen tulevat hyötymään siitä taloudellisesti. Tiedustelun yhdeksi ongelmaksi nostettiin liikesalaisuuksien vuotaminen sellaisiin käsiin, jotka eivät niihin ole oikeutettuja. Myös internetin globaaliluonne nostettiin esiin. Vaikka Suomessa tehtäisiin kuinka hyviä säännöksiä, niiden valvominen muualla on mahdotonta. Puheenvuoroissa todettiin, että erityisesti yhteiskunnan toiminnan kriittistä infrastruktuuria sisältäviä ja valtiollisia verkkoja tulisi suojella paremmin. Tietoturvan parantamisen kannalta olisi tehtävissä paljon muutakin kuin tiedustelun aloittaminen. Voitaisiin esimerkiksi rahalla tai jollain muulla keinolla pakottaa toimijoita tekemään yhteistyötä tietoturvan parantamiseksi. Lisäksi kyseenalaistettiin tiedustelun vaikuttavuutta kyberuhkien torjumiseen, kun esimerkiksi hyökkäyksien jälkiä voidaan helposti peittää. Myös ilmapiiri, jossa tietovuodoista ei uskalleta maineen menettämisen pelossa kertoa julkisesti, nähtiin ongelmallisena. Ohjelmisto- ja datakeskusliiketoiminnan edustajat Ohjelmisto- ja datakeskusliiketoiminnan edustajat yhtyivät laajasti esitettyihin alustuksiin. Toimijat toivoivat avointa valmistelua ja mahdollisuutta päästä esittämään omia näkökantoja lainsäädännön valmistelussa. Toisaalta kiiteltiin myös lainsäädäntöprosessille annettua lyhyttä määräaikaa, koska usein viranomaisten valmistelu on monimutkaista ja kestää pitkään. Tiedustelutoimintaa harkittaessa tulisi huomioida Suomen mahdollisuus luoda merkittävää kilpailuetua ajamalla data Sveitsi ajatusta eteenpäin. Myös jo harkinnassa olevat investoinnit esimerkiksi datakeskusliiketoimintaan tulisi ottaa huomioon. Tietoturvalla voitaisiin myös saada Suomelle uusi vientituote ja sen kautta sillä voitaisiin luoda lisää työpaikkoja.
9 9 (9) Tietoturvan eteen on jo tällä hetkellä tehtävissä paljon ja ei tulisi unohtaa, että jokaisen organisaation on jo nyt mahdollista hoitaa tietoturvaansa hyvin. Urkintaa ei voikaan perustella pelkästään tietoturvalla. Myös virka-avun laajentamista ja suosimista toivottiin sekä nostettiin esiin myös public / private -yhteistyön lisääminen. Tiedustelutoiminnan toivottaisiin olevan tarkkaan rajattua, molempiin suuntiin läpinäkyvää ja se tulisi kohdistaa vain tiettyihin ihmisiin. Lisäksi huomiota tulisi kiinnittää myös tietojen suojaamisen kehittämiseen.
Ehdotusten vaikutukset EU:n kilpailuasemaan luotettavien digitaalisten sisämarkkinoiden kehityksessä
Ehdotusten vaikutukset EU:n kilpailuasemaan luotettavien digitaalisten sisämarkkinoiden kehityksessä Mika Lauhde Vice President, Government Relations and Business Development SSH Communications Security
Varmaa ja vaivatonta viestintää
Varmaa ja vaivatonta viestintää Viestintäviraston toimet kaikille viestinnän Suomessa luottamuksellisuuden turvaamiseksi Tähän joku aloituskuva, esim. ilmapallopoika Asta Sihvonen-Punkka LVM:n keskustelutilaisuus
MTS:n puheenjohtajana minulla on ilo ja kunnia toivottaa teidät kaikki. omasta ja suunnittelukunnan puolesta lämpimästi tervetulleiksi tänä
MTS:n Suuntaviivoja tiedustelulle -seminaari 21.9.2016 Pikkuparlamentin auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa seminaariyleisö, hyvät naiset ja herrat MTS:n puheenjohtajana
Electronic Frontier Finland ry
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta 17.8.2007 17.08.09 Electronic Frontier Finland ry www.effi.org 1. Yleistä Electronic Frontier Finland
Tiedustelulainsäädäntö. eduskuntaan. Tiedotustilaisuus
Tiedustelulainsäädäntö eduskuntaan Tiedotustilaisuus 25.1.2018 Tiedustelulainsäädäntö on kokonaisuus Siviilitiedustelulainsäädäntö valmisteltu sisäministeriössä Hallituksen esitys: Laki tietoliikennetiedustelusta
Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat. Säätytalo 18.11.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman
Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat Säätytalo 18.11.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman Supon ennalta estävä tehtävä Suojelupoliisin tulee lakisääteisen
TIETOTILINPÄÄTÖS. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto. Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä
TIETOTILINPÄÄTÖS Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä 20.5.2014 TSV:n tsto/ylitarkastaja Arto Ylipartanen 2 LUENNON AIHEET 1.
Kyberturvallisuus. Jarkko Saarimäki Turvallisuussääntelyryhmän päällikkö
Kyberturvallisuus Jarkko Saarimäki Turvallisuussääntelyryhmän päällikkö Kyberturvallisuuskeskuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuuus Kansallinen CERT-toiminto; ohjeet, tiedotteet, haavoittuvuuskoordinaatio
Tietoverkkotiedustelu ja lainsäädäntö. Kybertalkoot 23.9.2015
Tietoverkkotiedustelu ja lainsäädäntö Kybertalkoot 23.9.2015 Sotilastiedustelun tehtävät Tilannekuva Suomen turvallisuusympäristöstä Ennakkovaroitus sotilaallisten uhkien kehittymisestä Operatiivisen suunnittelun
Pöytäkirja, Viestintäviraston tekniset määräykset työryhmä
Pöytäkirja 1 (6) julkaistava Dnro: 6.2.2014 151/060/2014 Pöytäkirja, Viestintäviraston tekniset määräykset työryhmä Aika 6.2.2014 klo 13-15.20 Paikka Viestintävirasto Kokouksen avaus Viestintäviraston
Yksilön suoja vai. Niklas Vainio. Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari
Yksilön suoja vai tutkimuksen vapaus? Niklas Vainio Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari 28.1.2011 2011 Säännöt ja periaatteet t oikeussäännöt soveltuvat t täysin tai eivät ollenkaan esim. ehdottomat
Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa. Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen
Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen Kansallinen ihmiskaupparaportoija Vähemmistövaltuutettu on toiminut kansallisena ihmiskaupparaportoijana vuoden 2009
Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen
Yritykset & ihmisoikeudet 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Valtioneuvosto, yhteiskuntavastuu ja ihmisoikeudet mistä on kyse? Valtioneuvoston yhteiskuntavastuupolitiikan isoimpia kysymyksiä tällä hetkellä
Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö kyberturvallisuudessa. Johtaja Kirsi Karlamaa
Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö kyberturvallisuudessa Tietoturvaloukkausten käsittelyn tukeminen Kyberturvallisuuskeskus toimii kansallisena tietoturvaloukkausilmoitusten ja vika- ja häiriöilmoitusten
Sähköisen viestinnän tietosuojalain muutos
Sähköisen viestinnän tietosuojalain muutos 24.04.2008 Hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta yrityssalaisuudet, luvaton käyttö ja tietoturva 2 Hallitusohjelma hallitus edistää
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin uudistamista koskevasta valtioneuvoston kirjelmästä U 14/2006 vp seuraavaa:
1 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Helsinki 25.4.2006 Televisiodirektiivin uudistaminen Valtioneuvoston kirjelmä U 14/2006 vp Viestinnän Keskusliitto ry esittää lausuntonaan televisiodirektiivin
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA
Yhteisöllinen tapa työskennellä
Yhteisöllinen tapa työskennellä Pilvipalvelu mahdollistaa uudenlaisten työtapojen täysipainoisen hyödyntämisen yrityksissä Digitalisoituminen ei ainoastaan muuta tapaamme työskennellä. Se muuttaa meitä
SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA
SISÄINEN OHJE SO 21 1 (5) SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA Vahvistettu :n hallituksessa 2014-09-19 1 Toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltaminen Näiden sisäisten toimintaohjeiden
Luottamusta lisäämässä
Luottamusta lisäämässä Kyberturvallisuuskeskus Kyberturvallisuuskeskus aloitti toimintansa osana Viestintävirastoa 1.1.2014. Se vahvistaa Viestintäviraston jo vuodesta 2001 lähtien hoitamia tietoturvatehtäviä.
Yleiset kommentit tietoturvastrategialuonnokseen (1/3)
Yleiset kommentit tietoturvastrategialuonnokseen (1/3) 1.1. Koska kyseisessä strategialuonnoksessa todetaan strategian keskittyvän elinkeinoelämän tietoturvallisuuden ja kilpailukyvyn edistämiseen, on
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA. Yhtymähallitus 10.4.2014 41
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA Johdanto Tietosuojapolitiikassa kuvataan henkilöön liittyvien henkilötietojen tai muiden luottamuksellisten tietojen käytön periaatteet ja menetelmät
Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista hallinnasta Pauli Kartano
Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista hallinnasta 11.9.2018 Pauli Kartano Lausuntokierros Linjaukset ja lausunnot nähtävillä lausuntopalvelussa Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista
Liikenne- ja viestintäministeriön lausunto nimityspäätöksiä koskevan valituskiellon kumoamista selvittäneen työryhmän muistiosta
Lausunto (LVM) 1(2) 19.1.2017 LVM/2149/02/2016 Valtiovarainministeriö/kirjaamo Viite Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö nimityspäätöksiä koskevan valituskiellon kumoamista selvittäneen työryhmän muistiosta,
Kyberturvallisuus 2015 Snowdenin paljastuksista konkreettisiin tekoihin
Kyberturvallisuus 2015 Snowdenin paljastuksista konkreettisiin tekoihin Finnsec @petterij Petteri Järvinen Edward Snowden, 29 v. Toukokuu 2013 Honolulu, Havaiji 1 Booz Allen Hamilton, 733 Bishop Street,
YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA
YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:
FICIX ry kommentteja Hallituksen esityksiin sotilas- ja siviiilitiedustelua koskevista laista
FICIX ry kommentteja Hallituksen esityksiin sotilas- ja siviiilitiedustelua koskevista laista Panu Rissanen FICIX ry Hallituksen jäsen Liikenne- ja viestintävaliokunta 21.3.2018 Finnish Internet Communication
Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely
Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Valtiovarainministeriö TUVE-hanke 03/2012 TUVE - esityksen sisältö 1. Mitä hallinnon turvallisuusverkolla tarkoitetaan
TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA
Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan
Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet
Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet Tietoturvallisuus- ja jatkuvuuden hallinnan vaatimukset ICT-hankinnoissa, 12.5.2014 Laura Kiviharju Pilvipalvelut Pilvilaskenta (CloudComputing) tarkoittaa internetissä
Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa
Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa Johdannoksi MaRa-alalla palveluita tarjottaessa huomioitava yhdenvertaisuuslainsäädäntö: Rikoslakiin sisältyvä
Sääntelyn keventäminen - ilmailun sidosryhmätilaisuus
Sääntelyn keventäminen - ilmailun sidosryhmätilaisuus Susanna Metsälampi 19.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Näkökulmat Sääntelyn keventäminen hallitusohjelman valossa Norminpurku Digitalisaatio
Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen
Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus Yhteiskunnan turvallisuudesta huolehtiminen on valtiovallan keskeisimpiä tehtäviä ja yhteiskunnan elintärkeät
DSM-EHDOTUS. U 68/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle DSM-uudistusehdotuksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 17.2.
DSM-EHDOTUS U 68/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle DSM-uudistusehdotuksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 17.2.2017 Digita puoltaa pääosin valtioneuvoston kantaa Uudistuksen tärkeimpiä
IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA 19.2.2016 1. Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu
IISALMEN KAUPUNKI KIINTEISTÖJEN KAMERAVALVONTA Matti Rönkkö tekninen isännöitsijä Iisalmen kaupunki / tilapalvelu 19.2.2016 1 Iisalmen kaupungin tekninen keskus / tilapalvelu on asentanut tallentavan kameravalvonnan
Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D
Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Sonera perustaa Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Perustamme Suomen suurimman kaikille yrityksille palveluja tarjoavan datakeskuksen
10 Yksityiselämän suoja
SUOMEN PERUSTUSLAKI (731/1999) 10 Yksityiselämän suoja Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen
Kyberturvallisuus on digitalisaation edellytys ja mahdollistaja - miksi ja miten?
Kyberturvallisuus on digitalisaation edellytys ja mahdollistaja - miksi ja miten? 20.11.2015 Kimmo Rousku, VAHTI-pääsihteeri Julkisen hallinnon ICT-toiminto Kyberturvallisuus- ja infrastruktuuriyksikkö
YKSITYISYYS JA OMAISUUDEN SUOJA STANDARDI
YKSITYISYYS JA OMAISUUDEN SUOJA STANDARDI Asukkaat voivat olla vapaassa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja käyttää vapaasti kommunikaatiovälineitä. Asukkaat voivat luottaa siihen, että heidän
Mitä pitää huomioida tämän päivän tietoturvasta ja kuinka varautua kyberturvariskeihin. Mikko Saarenpää Tietohallintopäällikkö MPY Palvelut Oy
Mitä pitää huomioida tämän päivän tietoturvasta ja kuinka varautua kyberturvariskeihin Mikko Saarenpää Tietohallintopäällikkö MPY Palvelut Oy Agenda Tietoturva ja kyberturva mitä tarkoittaa? Viimeaikaisia
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja
TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA
TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA Heikki Roikonen, talousjohtaja Arvopaperin Rahapäivä, Helsinki, 17.9.2015 17.9.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 17.9.2015 Nixu 2015 2 DIGITAALINEN
Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus 1
Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä 20.6.2017 Satakunnan maakuntauudistus www.satakunta2019.fi 1 Valmisteluryhmän tehtävä ja keskeiset tavoitteet - Yhteiskunnan turvallisuusympäristö
Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys tietoyhteiskuntakaaresta
Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys tietoyhteiskuntakaaresta O 42/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta 26.9.2017 1 Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen tausta Tietoyhteiskuntakaari
VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden
Lausunto 1 (5) Palta ry Pysyvä 16.2.2016 Julkinen. Liikenne- ja viestintäministeriö Tietoliiketoimintayksikkö LVM/1996/13/2015
Lausunto 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö Tietoliiketoimintayksikkö LVM/1996/13/2015 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston periaatepäätökseksi datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa massadatan ja
7 Poliisin henkilötietolaki 50
7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen
Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (työryhmän mietintö)
Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto 22.06.2017 Asia: 801/40.02.00/2015 Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (työryhmän mietintö) Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne
Lausunto Linjausten tulisi perustua pilvipalvelujen käyttöön liittyvään yleiseen riskiarvioon
tulli.fi Lausunto 07.09.2018 Asia: VM/276/00.01.00.01/2018 Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta Yhteenveto Kommentit yhteenvetoon: Taustaa linjauksille Kommentit taustaan: Tulisiko
EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013
EETTISET OHJEET MUNKSJÖ OYJ (YRITYSTUNNUS 2480661-5) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta 2013 Tekijä: Åsa Fredriksson Laadittu: 24. helmikuuta 2013 Tarkistettu: 10. syyskuuta 2014 Versio:
Varmaa ja vaivatonta
Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Tekninen valvonta sähköisissä palveluissa Päällikkö Jarkko Saarimäki Tähän joku aloituskuva, esim. ilmapallopoika jarkko.saarimaki@ficora.fi Ennakkokysymys
TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA
TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA Petri Kairinen, CEO (twitter: @kairinen) Pörssin Avoimet Ovet 1.9.2015 1.9.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 1.9.2015 Nixu 2015 2 DIGITAALINEN YHTEISKUNTA
Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala
Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1749/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 43 (Outokumpu) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan
Järkevää sääntelyä koskeva sidosryhmien kuuleminen Euroopan unionissa. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry vastaa lausuntonaan seuraavaa:
Lausunto 1 (5) Edunvalvonta/TK 20.9.2012 SAK 10670 / 2012 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry PL 157 00531 Helsinki Tunnistenumero: 73707199645-17 Järkevää sääntelyä koskeva sidosryhmien kuuleminen
Kyberturvallisuus 2015 Snowdenin paljastuksista konkreettisiin tekoihin
Kyberturvallisuus 2015 Snowdenin paljastuksista konkreettisiin tekoihin Jyväskylä @petterij Petteri Järvinen Edward Snowden, 29 v. Toukokuu 2013 Honolulu, Havaiji 1 Kunia Regional SIGINT Operations Center,
Siviilitiedustelulainsäädännön valmistelu Kuulemistilaisuus Osastopäällikkö Kauko Aaltomaa työryhmän puheenjohtaja
Siviilitiedustelulainsäädännön valmistelu Kuulemistilaisuus 23.11.2016 Osastopäällikkö Kauko Aaltomaa työryhmän puheenjohtaja Työryhmän työstä Työryhmä on kokoontunut 24 kertaa Työryhmän näkemyksen mukaan
SOTILASTIEDUSTELUA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN VALMISTELU
Muistio 1 (6) Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle Asiantuntijakuuleminen 6.10.2015; O 32/2015 vp SOTILASTIEDUSTELUA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN VALMISTELU 1. Tausta 1.1. Tiedustelua koskevan lainsäädännön kehittämistarpeita
5.9.2011. Paikka Sisäasiainministeriö, Kirkkokatu 12, kokoushuone 229.
5.9.2011 YRITYSTURVALLISUUDEN KANSALLINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika 15.8.2011 klo 14.00 15.30 Paikka Sisäasiainministeriö, Kirkkokatu 12, kokoushuone 229. Läsnä Ritva Viljanen, SM, puheenjohtaja Hollmén Jyrki,
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa
Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM
Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi
Dialoginen oppiminen ja ohjaus
Dialoginen oppiminen ja ohjaus Helena Aarnio Hämeen ammattikorkeakoulu/ammatillinen opettajakorkeakoulu helena.aarnio@hamk.fi Tavoitteet osata erottaa dialogi muista keskustelumuodoista syventää ymmärrystä
NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011
NASTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.20111 Sisällysluettelo Keskeiset periaatteet viranhaltijoille....... 2 Asianomaisasema.
JOHDON VELVOITTEET JA VASTUU yleiset periaatteet. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen Tietosuojavaltuutetun toimisto
JOHDON VELVOITTEET JA VASTUU yleiset periaatteet Ylitarkastaja Arto Ylipartanen Tietosuojavaltuutetun toimisto Kuntamarkkinat, 10.9.2014 1 LUENNON AIHEET 1. Tietosuojan kehitys sosiaali- ja terveydenhuollossa
70. Viestintävirasto
70. Viestintävirasto S e l v i t y s o s a : Viestintäviraston toiminnan tavoitteena ovat monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet kaikille Suomessa. Viraston vuoden painopisteitä ovat tietoturvallinen
AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS
AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS LAINSÄÄDÄNNÖN TARKASTELUA AVOIMUUDEN NÄKÖKULMASTA Minna Pappila OTT, tutkijatohtori Itä-Suomen yliopisto Turun yliopisto ESITYKSEN RAKENNE: Ympäristötiedon avoimuuden merkitys
Tietoturva ja tietosuoja. Millaisia ovat tietoyhteiskunnan vaarat?
Tietoturva ja tietosuoja Millaisia ovat tietoyhteiskunnan vaarat? Mitä on tietoturva? Miten määrittelisit tietoturvallisuuden? Entä tietosuojan? Mitä ylipäänsä on tieto siinä määrin, kuin se ihmisiä kiinnostaa?
Sähköisen viestinnän tietosuojalaki yhteisötilaajan näkökulmasta. Antti Järvinen 3.12.2007
Sähköisen viestinnän tietosuojalaki yhteisötilaajan näkökulmasta Antti Järvinen 3.12.2007 Everything must be done as simply as possible but not simplier Albert Einstein Suomessa ei ole tietoturvalakia
Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu
Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Tulevaisuuden rakentajat, tervetuloa! Yhteistyöllä syntyy tuloksia! Keväällä 2015 uusi hallitus nosti digitalisaation
Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)
Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri
TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA
TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA Petri Kairinen, CEO (twitter: @kairinen) Pörssin Avoimet Ovet 1.9.2015 1.9.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 1.9.2015 Nixu 2015 2 DIGITAALINEN YHTEISKUNTA
FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä
Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua
Yleistä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry kiittää mahdollisuudesta lausua ehdotuksesta Valtion kiinteistöstrategiaksi.
LAUSUNTO 1 (5) Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 8.4.2010 EHDOTUS VALTION KIINTEISTÖSTRATEGIAKSI Lausunnon antajasta Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöjen ja
Luottamusta lisäämässä. Toimintasuunnitelma 2014 2016
Luottamusta lisäämässä Toimintasuunnitelma 2014 2016 Toimintasuunnitelma Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen visio on, että Kyberturvallisuuskeskuksesta kehittyy entistä monipuolisempia tietoturvapalveluita
Tietoliikennetiedustelun kohdentaminen
Lausunto 1(6) Tieto-osasto / turvallisuusyksikkö 16.4.2018 Liikenne- ja viestintävaliokunta LiV@eduskunta.fi Liikenne- ja viestintäministeriön kirjallinen asiantuntijalausunto (HE 202/2017 vp, HE 203/2017
Tiedustelulainsäädäntö
25.10.2018 1(5) LAUSUNTO Eduskunnan hallintovaliokunnalle Tiedustelulainsäädäntö Electronic Frontier Finland Effi ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto siviilitiedustelua ja tiedustelutoiminnan valvontaa
Miksi verkoissakin pitää tiedustella? Vanajanlinna, Poliisijohtaja Petri Knape
Miksi verkoissakin pitää tiedustella Vanajanlinna, 8.2.2017 Poliisijohtaja Petri Knape KESKEISET TEEMAT MIHIN TIEDUSTELUA TARVITAAN MITÄ TIEDUSTELU ON MIKSI MYÖS VERKOISSA Lainsäädäntökehikko tiedustelulainsäädännöksi
Sisäministeriön aseturvallisuustyöryhmän esitykset ja turvallinen ampumarata poliisin näkökulmasta
Sisäministeriön aseturvallisuustyöryhmän esitykset ja turvallinen ampumarata poliisin näkökulmasta Projektipäällikkö Mika Lehtonen, sisäasiainministeriö 28.1.2015 Aseturvallisuustyöryhmän kuulemistilaisuus
TIETOTILINPÄÄTÖS OSANA ORGANISAATIOIDEN TIETOPÄÄOMAN HALLINTAA
TIETOTILINPÄÄTÖSSEMINAARI 31.1.2013 TIETOTILINPÄÄTÖS OSANA ORGANISAATIOIDEN TIETOPÄÄOMAN HALLINTAA Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun toimisto KEHITYSKULKUJA TIETOYHTEISKUNTA TEKNOLOGIA
E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma
E 88/2015 vp Valtioneuvoston selvitys: Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Eduskunnan talousvaliokunta 19.2.2016 Erja Fagerlund TEM/ innovaatio ja elinkeino-osasto Kilpailukyky
Kyber uhat. Heikki Silvennoinen, Miktech oy /Safesaimaa 6.9.2013
Kyber uhat Heikki Silvennoinen, Miktech oy /Safesaimaa 6.9.2013 Taustaa Kyberturvallisuus on kiinteä osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta Suomi on tietoyhteiskuntana riippuvainen tietoverkkojen ja -järjestelmien
Kuka vastaa tietojärjestelmähankkeen laadusta?
Kuka vastaa tietojärjestelmähankkeen laadusta? 05.10.2010 Esko Hannula Sisältö Laatu on lopulta aina rahaa Laatu riippuu siitä, kuka olet Vastuu laadusta on lopulta aina tilaajalla 2 Tietojärjestelmän
LUONNOS. Sotilastiedustelulainsäädännön valmistelu. lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström työryhmän puheenjohtaja Kuulemistilaisuus
Sotilastiedustelulainsäädännön valmistelu lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström työryhmän puheenjohtaja Kuulemistilaisuus 24.11.2016 Työryhmän työstä Säädetään uusi laki sotilastiedustelusta Tällä hetkellä
Autonomian tukeminen on yhteinen etu
Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan
ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective)
ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) Country Specific Questionnaire Finland PARENTS OF CHILDREN BETWEEN 6 17 Q0. Onko taloudessanne
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja
Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku
Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu
Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK ICT-hankintafoorumi 2.3.2012 Hankintasääntelyn vaikutus kilpailuun? Onnistuneen IT-hankinnan kannalta on haasteellista, jos ostoksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 11.4.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö 327 Lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston periaatepäätökseksi automatisaatiosta ja robotisaatiosta HEL 2016-002831 T 03
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS
1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen
Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (työryhmän mietintö)
Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Lausunto 22.06.2017 FI.PLM.2017-1390 Asia: 801/40.02.00/2015 Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (työryhmän mietintö) Lausunnonantajan lausunto
U 6/2016: EASA-asetus. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio
U 6/2016: EASA-asetus Liikenne- ja viestintävaliokunta 24.2.2016 Jenni Rantio 1 EASA-asetus =Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan unionin
Suurten muutosten vuosi 2014
Vuosikatsaus 2014 Suurten muutosten vuosi 2014 Johtajan katsaus Vuosi 2014 oli HALTIKissa poikkeuksellisen suurten muutosten ja epävarmuuden vuosi. ICT-säästötoimenpiteet johtivat yhteistoimintaneuvotteluihin,
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-
Miehittämätöntä ilmailua koskeva lainsäädäntöhanke. lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström työryhmän puheenjohtaja Kuulemistilaisuus 2.10.
Miehittämätöntä ilmailua koskeva lainsäädäntöhanke lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström työryhmän puheenjohtaja Kuulemistilaisuus 2.10.2017 Työryhmän työstä Ministeri asettanut lainsäädäntötyöryhmän 25.11.2016
Viestinnän kohdentaminen ja viestintä häiriötilanteissa. 29.10.2015 Anna-Maria Maunu
Viestinnän kohdentaminen ja viestintä häiriötilanteissa 29.10.2015 Anna-Maria Maunu Viranomaisviestintä? 28.1.2015 Anna-Maria Maunu Viestintä kohdentuu kun on: kiinnostava viesti selkeä kieli osattu käyttää
Suomi nousuun. Aineeton tuotanto
Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on
OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus
OHJE 1 (5) VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET Kyselyn sisältö ja tarkoitus Valmeri-kysely on työntekijöille suunnattu tiivis työolosuhdekysely, jolla saadaan yleiskuva henkilöstön käsityksistä työoloistaan kyselyn
Suomen kannan muodostaminen
Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen
TERVEYSMINISTERIÖ 9.2.2005
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ PÄÄTÖS 9.2.2005 STM/316/2005 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN PÄÄTÖS ERÄIDEN RAUTATIELIIKEN- TEESSÄ TYÖSKENTELEVIEN TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖPAIKKOJEN TYÖSUOJELU- VALVONNAN SIIRTÄMISESTÄ