Vapaaehtoisuuden tyylit eläkeiässä

Transkriptio

1 Vapaaehtoisuuden tyylit eläkeiässä Ilka Haarni Ikäinstituutin Vastavuoroisuus, vertaisuus, osallisuus ikääntyneiden vapaaehtoistoiminnan tutkimus- ja kehittämishankkeessa (Vavero) on selvitetty etnografisen aineistonkeruun ja kyselyn avulla eläkeikäisten vapaaehtoistoimintaan osallistumista. Kyselyssä kerättiin vapaaehtoistoimintaan osallistumista koskevia tietoja yhteensä kahdeksan eläkeläis-, kansanterveys-, kulttuuri- ja liikuntajärjestön yli 60-vuotiailta jäseniltä (N=385, vastausprosentti 43) (Rajaniemi 2009, 14). Etnografisen, yhdessä kaupunginosassa ja sen eläkeikäisten kohtaamispaikoissa toteutetun havainnoinnin sekä haastattelujen avulla pyrittiin saamaan kokonaiskuva aktiivisten eläkeikäisten toiminnasta: mitä he tekevät ja mihin he osallistuvat kodin ulkopuolella - ja miksi. (ks. Haarni 2009 ja 2010b). Tutkimusten perusteella eläkeikäiset ovat moninainen vapaaehtoistoimijoiden joukko (Haarni 2010a). Vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen vaikuttavat eläkeikäisten keskuudessa kiinnostuksen kohteiden ohella arvot sekä elämäntavalliset valinnat ja tottumukset soviteltuina vallitsevaan elämäntilanteeseen. Aikaisemmilla kokemuksilla, suomalaisella kulttuurilla, sukupolvella ja elämänkululla on myös vaikutuksensa siihen, millainen vapaaehtoistoimintaan osallistumisen toimintatyyli tuntuu eläkeiässä luontevalta. Kollektiivinen vapaaehtoisuus heijastelee ryhmän, sukupolven tai yhteisön yhteisiä arvoja ja tarpeita ja osallistuminen on tavanomainen osa yhteisön jäsenten käytöstä. Tämä osallistumisen tyyli on ollut tyypillinen sodan kokeneissa vanhemmissa sukupolvissa. Tutkijoiden mukaan lisääntymässä oleva refleksiivinen vapaaehtoisuus puolestaan kääntää katseen itse vapaaehtoiseen. Yksilöllinen kiinnostus ja kokemukset nousevat keskeisiksi, ja päätös osallistua on itsenäinen. Kollektiivisen vapaaehtoisuuden motiiveina toimivat usein halu auttaa ja olla hyödyksi sekä toteuttaa ideologiaa tai arvoja, refleksiivistä vapaaehtoisuutta puolestaan motivoivat elämäkerralliset, itsensä toteuttamiseen liittyvät tai mahdollisuuksien laajentamista koskevat tekijät. (Hustinx & Lammertyn 2003.)

2 Refleksiivistä vapaaehtoisuutta heijastelee Vavero-tutkimusten havainto siitä, että useimpia suomalaisia eläkeikäisiä yhdistää nykyisin vapaaehtoistoimintaan osallistumisessa kiinnostus omaan hyvinvointiin sosiaalisiin suhteisiin, terveyden ylläpitoon ja virkistymiseen. Kyselyn mukaan 42,1 prosenttia kysymykseen vastanneesta (n=309) piti oman aktiivisuuden ja toimintakyvyn ylläpitoa yhtenä syynä osallistua vapaaehtoistoimintaan. Yksikään muista vastausvaihtoehdoista ei ollut yhtä suosittu. Mahdollisuus tutustua toisiin sekä vuorovaikutus muiden kanssa toimi lisäksi yhtenä syynä osallistua vapaaehtoistoimintaan 27,2 prosentilla vastaajista. (Rajaniemi 2009, 26.) Järjestötoimintaan osallistumista erikseen kysyttäessä oma hyvinvointi oli vielä selvemmin suosittu syy osallistumiselle: 358:sta kysymykseen vastanneesta 72,9 prosenttia piti halua parantaa tai ylläpitää omaa toimintakykyä erittäin tärkeänä tai tärkeänä osallistumisen syynä (Rajaniemi 2009, liite 3). Etnografisissa haastatteluissa vain pieni osa eläkeikäisistä nosti toisten auttamisen vapaaehtoistoimintaan osallistumisensa selitykseksi. Esimerkiksi vapaaehtoistyötä tekevistä moni korosti tehtävien antoisuutta itselle vaihteluna, ajankuluna tai harrastuksena (Haarni 2010b). Kaikki haastateltavat mainitsivat omasta hyvinvoinnista huolehtimisen osallistumista motivoivana tekijänä (ks. myös Haarni 2009). Altruistiset ja egoistiset motiivit toimivat siis myös rinnakkain. Yhdessä tekeminen tai toiminnan toteuttamisessa auttaminen nousevat kuitenkin niin kysely- kuin haastatteluvastauksissa esille monella tavalla ja voikin sanoa, että meidän oman yhdistyksen väen tai muun oman joukon hyväksi toimiminen on monen eläkeikäisen vapaaehtoistoimintaan osallistuvan arkea siinä missä omasta hyvinvoinnista osallistumalla huolehtiminenkin. Osallistujien yhteisö ja siihen kohdistuva solidaarisuus motivoivat siis osaa eläkeikäisistä. Kaikkiaan voi sanoa, että eläkeikäiset havaitsevat vapaaehtoistoimintaan osallistumiselle useita syitä ja toimintaan osallistumiselle on useita motiiveja (Haarni 2010b). Näyttäisi siltä, että etenkin suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään osallistumisen motiivit ja yksilöllisyys lisääntyvät entisestään; eläkeikäisten heterogeenisuus nousee entistä enemmän esiin. Eläkeikäisten vapaaehtoistoimintaan osallistujien toimintatyylit voi jaotella auttamisen suuntautumisen mukaan kolmeen ryhmään: auttamishalu voi suuntautua itseen, omaan yhteisöön vai toisiin apua tarvitseviin (Kuvio 1.).

3 Kuvio 1. Ketä autetaan Minä/ ITSE Muut/ TOISET Lähde: Haarni 2010a. Me/ YHTEISÖ Tämän auttamisen suuntautumisen pohjalta syntyy kolme erilaisella tavalla vapaaehtoistoimintaan suuntautuvaa toimintatyyliä: 1) muita auttamaan keskittyvä vastuun- ja velvollisuudentuntoinen, perinteistä vapaaehtoisuutta edustava toimintatyyli; 2) oman yhteisön hyvinvointiin keskittyvä yhdessä tekemisen toimintatyyli, jossa huolehditaan esimerkiksi yhdistyksen muista jäsenistä ja yhdistyksen pyörittämisestä; ja 3) omaa, monipuolista hyvinvointia edistämään pyrkivä, yksilöllisistä kiinnostuksista, tarpeista ja huolista lähtevä toimintatyyli. (Haarni 2010a.) Vastuun- ja velvollisuudentuntoinen toimintatyyli Muiden auttamiseen tähtäävään vapaaehtoistoimintaan suuntautuminen on Vavero-hankkeessa tutkittujen eläkeikäisten joukossa yleistä, mutta ei erityisen suosittua. Kyselyssä muiden auttaminen ja tukeminen innoitti 309 kysymykseen vastanneista 28,8 prosenttia osallistumaan vapaaehtoistoimintaan. Yleinen velvollisuudentunto puolestaan motivoi 16,5 prosenttia vastaajista. (Rajaniemi 2009, 26.) Etnografisen materiaalin perusteella osa eläkeikäisistä kokee

4 erityisesti vanhusten ja veteraanien aseman sekä vanhustenhoidon tilan asioiksi, joita halutaan ajaa, kannattaa tai joihin halutaan vaikuttaa. Toimiminen näitä asioita edistävien yhdistysten ja järjestöjen piirissä koettiin tärkeäksi ja arvokkaaksi, ja oma panos haluttiin antaa niin osallistumalla kuin esimerkiksi talkootyönä (Haarni 2010b). Myös vapaaehtoistyö esimerkiksi vanhusten parissa tarjoaa vastaavan mahdollisuuden. Haastateltavista osa halusi jonkin hyvän asian puolesta toimimalla osoittaa kiitollisuuttaan tai toteuttaa eräänlaista kansalaisvelvollisuutta. Jos mä oon kerran terve. Niin oli semmonen tunne, etten mä voi elää pelkästään itseäni varten, että musta se oli itsestäänselvyys, että pitää olla jotain hyödyllistä ja semmosta, mihin oma kapasiteetti riittää, totesi eräs Punaisen Ristin paikallisjärjestöön eläkkeelle jäämisen jälkeen aktiiviksi ryhtynyt haastateltava (Haarni 2010a). Yhdessä tekemisen toimintatyyli Osa eläkeikäisistä on mukana vapaaehtoistoiminnassa omaksi koetun yhteisön piirissä. Kyselyssä järjestöjen aktiivijäseniksi toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa mukana oleviksi ilmoittautui 34 prosenttia vastaajista (Rajaniemi 2009, 18). Järjestämis- ja luottamustehtävissä eläkeläis-, liikunta- tai erilaisissa harrastusyhdistyksissä taikka esimerkiksi harrastusryhmien vertaisvetäjänä autetaan ja tuetaan omaa yhteisöä ja mahdollistetaan omaa yhteisöä kiinnostava toiminta. Erään paikallisen eläkeläisyhdistyksen varapuheenjohtajana toimiva nainen kertoi haastattelussa yhdistyksestään: Mä oon jotenkin tykänny siellä sit toimia, että siellähän nyt on toimintaa niin paljon kuin haluaa. --- Mä lupasin [järjestää] pari esitelmöitsijää keväälle. Niin siinä on aina sitä erilaista toimintaa ja vastuuta siitä, et tekee sen oman osansa. --- Me ollaan pieni [yhdistys]. Kuitenkin meil on aina sali viimeistä paikkaa myöten täynnä, kun meil on kuukausitilaisuus. (Haarni 2010a.) Itseen ja omaan hyvinvointiin keskittyvä toimintatyyli Huomattava osa Vavero-hankkeen tutkimista eläkeikäisistä osallistui vapaaehtoistoimintaan terveyttään ja hyvinvointiaan vaaliakseen. Nämä itsestä huolehtimaan pyrkivät vapaaehtoistoimintaan osallistujat olivat tietoisia osallistumisen tuomasta hyvinvoinnista, virkistyksestä ja hyvästä mielestä. Aktiivisen vanhenemisen retoriikkaa viljeltiin laajasti. [K]un on

5 pikkusen henkistä harrastusta ja pikkusen käsillä tekoo, niin ehkä pysyy henkisesti ja jopa kehollisesti vireempänä pidempään, totesi puutöitä tekevä mies harrastuksensa merkityksestä. Liikuntaharrastukset ja muistia harjoittavaan toimintaan osallistuminen ovat tyyppiesimerkkejä oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen tähtäävän toimintatyylin sisällöstä. (Haarni 2010a.)Kyselyssä kolme neljännestä vastaajista harrasti liikuntaa jossakin muodossa (Rajaniemi 2009, 29). Kotona yksin oleilua pidettiin passivoivana eikä kotona olemista ylipäänsä pidetty riittävänä eläkeiän hyvinvoinnin takeena. Pitää lähteä liikkeelle, totesi moni eläkeikäinen. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen nähtiin eläkeläisten tehtävänä. Osa haastatelluista katsoi osallistumalla myös ennaltaehkäisevänsä avuntarvetta tai siirtävänsä sitä tulevaisuuteen (Haarni 2009). Toiminnan sisältö, oppiminen ja sosiaalisuus Kiinnostavan tekemisen lajin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys vapaaehtoistoimintaan osallistumiselle on eläkeiässä myös olennainen. Osalla eläkeläisistä kiinnostus toiminnan sisältöön ja siinä harjaantumiseen motivoi osallistumista. Innostava tai haasteellinen tekeminen imee mukaansa, ja omaa osaamista halutaan kehittää. (Haarni2010a.) Kyselyssä uusien taitojen oppimista vapaaehtoistoimintaan osallistumisen yhtenä syynä piti 13,3 prosenttia vastaajista, oman osaamisen ja kykyjen ylläpitämistä puolestaan 26,5 prosenttia vastaajista. Mahdollisuus itsensä kehittämiseen motivoi 20,1 prosenttia näistä 309:stä kysymykseen vastaajasta. (Rajaniemi 2009, 26.) Toiminta tapahtuu usein ryhmissä; öljyvärimaalauksesta puutöihin, bridgenpeluusta tilkkutöihin ja kilpapurjehduksesta sienten opiskeluun eläkeikäiset keskittyivät rinnakkain harjoittamaan jotain taitoa. Harjaantumisen lomassa rakentuu yhteisö, jossa tekijät tutustuvat toisiinsa ja huolehtivat tekemisen mahdollisuuksien ylläpidosta; joskus taitoa välitetään myös muille kun sen on itse oppinut. Eläkeikäisten joukosta erottuu myös ryhmä, jolle osallistumista vapaaehtoistoimintaan motivoi ajankulu ja sosiaalisuus; se, että saa viihdyttävää tekemistä ja tapaa muita. Tämän ryhmän edustajat osallistuivat etnografisten havaintojen mukaan mielellään muiden järjestämään toimintaan: yhdistysten kerhoihin, tietovisoihin tai bingoon, tai järjestetyille liikuntatunneille

6 taikka retkille. He eivät välttämättä halunneet sitoutua tai ottaa vastuuta, eikä valittu osallistumisen laji edellyttänyt oman panoksen antamista. [E]t mä en koskaan oo ollu mikään yhdistysihminen tai semmonen, vaik mä jäin eläkkeelle, kertoi kerhoissa käyvä nainen. (Haarni2010a.) Yhteenveto ja pohdinta Suomessa näyttäisi siis eläkeikäisten keskuudessa olevan sekä perinteisiä, muista auttamaan pyrkiviä vapaaehtoisia, oman yhteisön hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä kannattelevia vapaaehtoistoimijoita että oman hyvinvoinnin vuoksi vapaaehtoistoimintaan osallistuvia eläkeikäisiä. Lisäksi haetaan innostavaa osallistumisen sisältöä ja toisaalta yhdessäoloa. (Haarni2010a.) Kolmannen sektorin järjestöt, paikalliset yhdistykset ja kuntien eläkeikäisille tarkoitetut kohtaamispaikat tarjoavat kukin eläkeikäisille vapaaehtoistoimintaan osallistumisen mahdollisuuksia. Miten eläkeikäiset ja etenkin suurten ikäluokkien taajat joukot tarttuvat näihin mahdollisuuksiin? Kohtaavatko kysyntä ja tarjonta? Tunnistavatko kunnat, järjestöt ja paikallisyhdistykset kasvavan eläkeikäisten joukon erilaiset vapaaehtoistyylit? Lähteet Haarni I (2010a). Eläkeikäisten kohtaamispaikat tekemisen ja tapaamisen yhteisöinä. Gerontologia 24: Haarni I (2010b). Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Helsinki: Gaudeamus. Haarni I (2009). Pitää lähteä liikkeelle aktiivisten eläkeikäisten selityksiä kansalais- ja vapaaehtoistoimintaan osallistumiselle. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 46: Hustinx L, Lammertyn F (2003). Collective and Reflexive Styles of Volunteering: A Sociological Modernization Perspective. Voluntas 14,

7 Rajaniemi J (2009). Mielekkäästi vapaaehtoistoiminnassa. Tuloksia kyselystä järjestöjen ikääntyneille jäsenille. Raportteja 2/2009. Helsinki: Ikäinstituutti.