Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 Luonnontuotteiden KUIVAAMINEN JA KÄYTTÖ KUIVATTUJA MAITOHORSMAN LEHTIÄ TYRNIMISU, OHJE s. 17 SIENIRISOTTO, OHJE s. 12 KUIVATTUA TYRNIJAUHETTA yrtit sienet marjat

2 Luonnontuotteiden KUIVAAMINEN JA KÄYTTÖ Eintarvikkeita kuivattaessa haihdutetaan pois neste, jotta mikrobi- ja entsyymitoiminta saadaan oppumaan. Maku ja aromit kuitenkin säiyvät, usein jopa voimistuvat. Ruoaksi vamistettaessa kuivatut tuotteet imevät itseensä uudeeen nestettä ja turpoavat. Kuivatut tuotteet ovat kevyitä ja vievät vain vähän säiytystiaa. Ne säiytetään imatiiviissä purkeissa tai paperipusseissa kuivassa ja pimeässä tiassa. Kuivatut yrtit on hyvä käyttää vuoden kuuessa kuivaamisesta, mutta oikein säiytettynä esimerkiksi sienet säiyttävät ravinto- ja aromiaineensa jopa viisi vuotta. Kuivatuista tuotteista saa monipuoista ruokaa. Erinomaisen käytännöisiä ne ovat retkioosuhteissa. Nestettä käytetään ruoanvamistuksessa enemmän kuin normaaisti. Kuivatut tuotteet imevät itseensä nestettä painoonsa verrattuna 3 10 kertaisen määrän. Kuivaukseen sovetuvat ähes kaikki raaka-aineet. Hyödynnä siis vuoden eri sesongit. Keväää ja akukesää kerätään eriaisia yrttejä, esimerkiksi nokkosen nuoria versoja ja koivunehtiä sekä korvasieniä. Muista kuitenkin korvasienten oikea käsittey niitä ruoaksi vamistettaessa. Kesää ja syksyä kuivataan sieniä ja marjoja. Myös marjamehun vamistuksesta jäävät marjojen kuoret voi kuivata ja jauhaa kuitupitoiseksi marjajauheeksi. Kuivaukseen käytetään vain virheettömiä ja puhtaita raaka-aineita. Paras kuivaustuos saadaan kuivuria. Markkinoia on monia kotitaouskäyttöön sovetuvia kuivureita. Niitä voi tiedustea vuokrae esimerkiksi sieniseuroita ja kotitaousneuvontajärjestöitä. Kotikäyttöön sieniä, marjoja ja yrttejä voi kuivata iman kuivuriakin. Hyviä kuivauspaikkoja ovat mm. haaea eivinuuni, jonka peti ja uuninuukku ovat avattuna, ämmin uuninpankko, haaea sauna ja pannuhuone. Kuivauspaikan tuee oa puhdas. Tavainen sähköuuni on iian kuuma ja imanvaihto iian vähäinen. Mikroaatouunissa kuivaamista ei suositea, koska kuivattava tuote voi nesteen puuttuessa syttyä paamaan. Kuivattuja uonnontuotteita saa myös vähittäiskaupoista. Kuivattuja sieniä ja sienirouheita sekä yrttejä, marjoja, marjajauheita ja -rouheita öytyy jo mm. markettien vaikoimista, etnisistä ruokakaupoista ja uontaistuotekaupoista. Kuivattujen tuotteiden kiohinta saattaa tuntua korkeata tuoreisiin tuotteisiin verrattuna. Täytyy kuitenkin muistaa, että kuivattaessa raaka-aineet kutistuvat, mutta ruoaksi vamistettaessa ne imevät itseensä runsaasti vettä ja saavuttavat näin jäeen normaaipainonsa. Esimerkiksi 1 d kuivattua mustikkaa vastaa noin 5 d tuoretta mustikkaa ja 30 g kuivattuja suppiovahveroita noin 1 itraa tuoreita. Tämän esitteen tarkoituksena on kannustaa uonnonyrttien, -marjojen ja -sienten keräämiseen ja kuivaamiseen, sekä kuivattujen tuotteiden monipuoiseen käyttöön ruoanaitossa. Kokeie ja maista! Arktiset Aromit ry. 2

3 Yrttien kuivaus Yrtit poimitaan puhtaita paikoita, etäisyyden ähimpään tiehen tuee oa metriä iikenteen vikkauden mukaan. Puhtaimmat kasvit saadaan aueita, joita ei oe annoitettu tai käsitety rikkaruohojen tai tuhohyönteisten torjunta-aineia. Kasveja tuee aina jättää jonkin verran jäjee, jotta kyseisen ajin oemassaoo kasvupaikaa jatkuisi. Nuutuneita tai vahingoittuneita yrttejä ei kerätä. Paras aika keräämiseen on kauniia, kuivaa säää aamukasteen haihtumisen jäkeen. Puhtaat yrtit ovat vamiita kuivattavaksi seaisenaan. Sen sijaan juuret ja juurakot pestään huoeisesti. Ne eikataan ohuiksi viipaeiksi, jotta ne kuivuvat nopeammin eivätkä piaannu. Kuivaamisen onnistumisen kannata on tärkeää, että yrtit saadaan kuivumaan mahdoisimman pian keräämisen jäkeen, ja että kuivaus tapahtuu nopeasti iman keskeytyksiä. Näin yrttien maku ja vitamiiniarvot säiyvät mahdoisimman hyvinä. Eri yrttiajit kuivataan toisistaan eriään, jotta miedot yrtit eivät saisi sivumakuja voimakasaromisista yrteistä. Kuivattaessa yrteistä poistuu noin 70% vettä. Kuivattujen yrttien ihanteeinen kosteuspitoisuus on korkeintaan 5%. Yrttien kuivausämpötiaksi suositeaan korkeintaan 35 astetta, iian korkeassa ämmössä ne tummuvat. Yrttejä kuivataan ohuena kerroksena huoneenämmössä, pöyttömässä ja puhtaassa paikassa, jossa on hyvä imanvaihto. Kuivaamista auringossa ei suositea. Tehokkain kuivausmuoto on hyötykasvikuivuri. Yrtit voi myös kuivata nippuina ja ripustaa ne harvakseen narue tai tangoe kuivumaan. Yrttien kuivausaikaan vaikuttaa niiden sisätämä vesimäärä ja kuivausoot. Kuivurissa yrtit kuivuvat muutamassa tunnissa, pannuhuoneessa puoestaan vajaassa viikossa. Umpinaisissa tioissa kuivaamista tuee vättää, koska imankosteus voi nousta iian korkeaksi ja yrtit homehtuvat heposti. Yrtit ovat tarpeeksi kuivia, kun ne ovat kiinteitä ja murenevat käsissä. Niissä on vieä iikaa kosteutta, jos ne tuntuvat pehmeitä tai nahkeita. HYÖTYKASVIKUIVURI 3

4 Yrttien säiyttäminen Kuivatut yrtit säiytetään vaota suojattuna puhtaissa asi- tai petitökeissä tai paperipusseissa. Yrttejä ei pitäisi jauhaa aivan hienoksi, koska sioin vitamiinit haihtuvat nopeammin. Kuivatut yrtit käytetään vuoden sisää. Kuivattuja yrttejä käytetään ruoanvamistuksessa monipuoisesti. Näin ruokien ravintoarvo kasvaa ja ruokaan saadaan uusia makuja. Kuivayrttejä kannattaa kokeia esimerkiksi jauheena keittoihin, muhennoksiin, aatikoihin, munakkaisiin sekä eivontaan. Viherjauhetta voi käyttää myös viiin tai jogurtin päää. Vamiiksi kuivattuja yrttejä öytää varmimmin uontaistuotekaupoista, mutta myös etnisistä ruokakaupoista sekä marketeista. Myynnissä on mm. viherjauhetta, nokkosjauhetta, koivunehteä, kanervaa ja kutapiiskua. Yrttien hiostaminen Useiden yrttien ehdet voidaan hiostaa ei fermentoida. Hiostuksessa kosteuden, hapen ja entsyymien vaikutuksesta syntyy uusia aromiyhdisteitä, ja mahdoiset karvaat parkkiaineet hajoavat. Hiostamista suositeaan ahomansikae, iukae, maitohorsmae, mesiangervoe, mesimarjae, pihajae ja vademae. Näin yrttejä hiostetaan: Puhtaat ja kuivat yrtit evitetään nuutumaan huoneenämpöön tai aurinkoon muutamaksi tunniksi. (KUVA 1) Nahistuneet ehdet hierretään kiertämää ne tiiviiksi ruiksi (KUVA 2) ja ruaamaa eikkuuautaa vasten voimakkaasti painaen niin, että kasvin sounesteet kihoavat ehtien pinnoie. Hiertämisen voi tehdä myös kauitsemaa (KUVA 3) tai pyöritteemää paosia ehdistä kämmenten väissä. Hiertäminen on hiostamisen tärkein vaihe, ja siihen kannattaa paneutua huoea. Hyvin hierretty ehti on kostunut sounesteestään tasaisesti ja vaatii yhemmän hiostusajan. Pakkaa hierretyt ehdet imavasti asipurkkiin (KUVA 4) ja jätä sen kansi hieman raoeen, jotta happi ei oppuisi kesken hiostuksen. Laita purkki ämpimään paikkaan (40 50 astetta), esimerkiksi hyötykasvikuivuriin tai kymäaukkuun, joka ämmitetään kuumavesipuoia. Lämpötia tuisi pitää tasaisena; iian viieässä on homehtumisvaara ja iian ämpimässä entsyymit eivät toimi. Sopiva hiostusaika on tunnista muutamaan tuntiin, kunnes yrtit muuttuvat ruskeiksi. Avaa ruat tai paoset (KUVA 5) ja evitä yrtit kuivumaan imavasti (KUVA 6). Hiostetut ja kuivat yrtit säiytetään käyttöön asti vaota suojattuna ja imatiiviisti pakattuna. Näin aromit eivät pääse haihtumaan. 4

5 (KUVA 2) (KUVA 1) (KUVA 3) (KUVA 4) (KUVA 5) (KUVA 6) 5

6 Yrttijuoman vamistus kuivatuista yrteistä Perinteisesti yrttejä on nautittu teen tapaan vamistetun yrttijuoman muodossa. Yrttijuomaa voi vamistaa kahdea tavaa; hauteeksi tai keitteeksi. Sitä nautitaan sekä kuumana että kymänä. Hauteeksi ei infuusioksi kutsutaan kasvin kukista ja ehdistä vamistettua yrttijuomaa. Se vamistetaan kaatamaa kiehuvaa vettä yrttien pääe, tämä irrottaa vaikuttavat ainesosat yrteistä. Juoman vamistaminen muistuttaa tavaisen teen vamistamista. Kupiiseen yrttijuomaa tarvitaan teeusikainen kuivattuja yrttejä. Pääe kaadetaan kiehuvaa vettä, annetaan hautua viisi minuuttia ja siiviöidään. Makeutetaan tarvittaessa hunajaa. Keitteeksi ei dekoktiksi kutsutaan yrttijuomaa, joka on vamistettu keittämää yrttejä jonkin aikaa vedessä hijaisea tuea. Näin niiden parantavat aineet ja maku tuevat parhaiten esiin. Tää tavaa vamistetaan yrttijuomaa erityisesti kasvien kovista ja puisista osista, kuten juurista, kuorista, siemenistä ja marjoista. Puoee itrae vettä käytetään noin 30 g kuivattuja yrttejä ja seosta keitetään 15 minuutin ajan. Lopuksi juoma siiviöidään. Yrttijuomasekoituksia: vademan- ja maitohorsmanehtiä vademan- ja koivunehtiä koivun- ja puoukanehtiä, kutapiiskua koivunehtiä, nokkosta, siankärsämöä, voikukkaa voikukan-, mustikan- ja vademanehtiä koivunehtiä, kutapiiskua, nokkosta mustikan ehtiä ja puna-apian kukkia mustaherukan ja mustikan ehtiä Yrttien poimintaohjeita: Yrttien ehdet kerätään ennen kasvin puhkeamista kukkaan Yrttien kukat kerätään niiden puhjetessa, mukaan ei vanhoja, kuihtuvia kukkia Voimakastuoksuiset kasvit kerätään niiden oessa täydessä kukassa Yrttien siemenet ja hedemät kerätään juuri ennen täyttä kypsyyttä Yrttien juuret ja juurakot kerätään keväää heti maan suettua tai myöhään syksyä 6

7 Yrtti Kerättävä osa Keräysaika Kuivaaminen Käyttötapa Ahomansikka ehdet ennen kukintaa tuoreena/ yrttijuomiin touko-kesäkuussa hiostettuna HUOM! Lehdet voivat aiheuttaa aergiaoireita. Apia ehdet ennen kukintaa tuoreena mausteeksi eipään, ämpimiin ruokiin akukesää Apia kukinnot kukkien puhjettua tuoreena yrttijuomiin, mausteeksi eipään, ämpimiin ruokiin Kamomiasaunio nuoret kukat kukien puhjettua tuoreena yrttijuomiin kesä-syyskuussa HUOM! Saattaa aiheuttaa aergisia oireita. Kanerva kukat kukkien puhjettua tuoreena yrttijuomiin heinä-eokuussa HUOM! Sisätää mm. parkkiaineita ja arbutiina. Kataja marjat oppukesästä tuoreena yrttijuomiin, ihan/riistan ja kajan syksyyn mausteeksi HUOM! Sisätää munuaisia rasittavia haihtuvia öjyjä, ei suositea munuaisvikaisie tai raskaana oevie. Kataja nuoret versot keväää tuoreena yrttijuomiin, mausteeksi savustukseen HUOM! Sisätää munuaisia rasittavia haihtuvia öjyjä, ei suositea munuaisvikaisie tai raskaana oevie. Koivu nuoret ehdet ennen juhannusta tuoreena yrttijuomiin HUOM! Lehdet virtsaneritystä isääviä. Kutapiisku kukinnot heinä-eokuu tuoreena yrttijuomiin kukkien puhjettua HUOM! Voimakkaasti virtsaneritystä isäävä, vain tiapäiseen käyttöön. Liiaisesti käytettynä myrkyinen. Liukka ehdet akukesä tuoreena/ yrttijumiin ennen kukintaa hiostettuna Maitohorsma ehdet ennen kukintaa tuoreena/ yrttijuomiin, ämpimiin ruokiin kesä-heinäkuussa hiostettuna Mesiangervo ehdet ennen kukintaa tuoreena/ yrttijuomiin akukesää hiostettuna HUOM! Jatkuvaa käyttöä tuisi vättää. Mesiangervo kukinnot kukkien puhjettua tuoreena yrttijuomiin HUOM! Jatkuvaa käyttöä tuisi vättää. Mesimarja ehdet ennen kukintaa tuoreena/ yrttijuomiin kesäkuussa hiostettuna 7

8 Yrtti Kerättävä osa Keräysaika Kuivaaminen Käyttötapa Mustaherukka ehdet kesä-heinäkuussa tuoreena yrttijuomiin, mausteeksi säiykkeisiin Mustikka nuoret ehdet kesä-heinäkuussa tuoreena yrttijuomiin HUOM! Sisätää oksaaihappoa, ei sovi munuaistautisie. Mänty nuoret kerkät keskikesä tuoreena yrttijuomiin, höyryhengitykseen, kypyveteen HUOM! Sisätää pajon haihtuvia öjyjä, jotka pitkään nautittuna voivat oa terveydee haitaisia. Nokkonen ehdet akukesää tuoreena yrttijuomiin, mausteeksi eipään, ennen kukintaa ämpimiin ruokiin Petokorte nuoret vihreät akukesää tuoreena yrttijuomiin versot HUOM! Keitettävä useita minuutteja, jotta pii ehtii iueta veteen. Virtsaneritystä isäävä. Suuria annoksia haittavaikutuksia. Pihaja ehdet akukesää tuoreena/ yrttijuomiin ennen kukintaa hiostettuna Pihaja marjat eo-syyskuussa tuoreena yrttijuomiin, mausteeksi eipään marjojen kypsyttyä Poimuehti ehdet akukesää tuoreena yrttijuomiin, ämpimiin ruokiin ennen kukintaa Puoukka ehdet keväää tai tuoreena yrttijuomiin myöhään syksyä HUOM! Sisätää arbutiinia ja sen johdannaisia, jotka pitkään käytettynä myrkyisiä. Vain tiapäiseen käyttöön. Siankärsämö kukat, ehdet kukinnan akaessa tuoreena yrttijuomiin, mausteeksi iharuokiin keskikesää HUOM! Sisätää haihtuvia öjyjä. Liiaisesti käytettynä voi aiheuttaa mm. päänsärkyä, huimausta ja ihottumaa. Vadema ehdet ennen kukintaa tuoreena/ yrttijuomiin akukesää hiostettuna Voikukka ehdet ennen kukintaa tuoreena yrttijuomiin, mausteeksi, akukesää ämpimiin ruokiin Voikukka kukat kukkien puhjettua tuoreena yrttijuomiin, ämpimiin ruokiin Voikukka juuri keväää tai tuoreena yrttijuomiin, mausteeksi ämpimiin myöhään syksyä ruokiin, kajaan Vuohenputki ausehdet toukokuu tuoreena mausteeksi, ämpimiin ruokiin 8

9 Yrttireseptejä NOKKOSKEKSIT 1,5 d vettä 1/2 d nokkosjauhetta 1 d kaurahiutaeita 1/2 d ruokaöjyä 1 d ruisjauhoja 1,25 d vehnäjauhoja 1 t eivinjauhetta 1/2 t suoaa 1 rk hunajaa Sekoita nokkosjauhe ja kaurahiutaeet veteen, anna turvota hetki. Lisää muut aineet, sekoita hyvin napakaksi taikinaksi. Kauitse ohueksi evyksi ja ota muotia pikkueipiä tai eikkaa neiöiksi. Pistee haarukaa. Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia. NOKKOSHYRRÄT 250 g eivontamargariinia 4 d vehnäjauhoja 1/2 t suoaa 1 t eivinjauhetta 1/2 d nokkosjauhetta 250 g rahkaa Täytteeksi esimerkiksi: juustoraastetta kinkkua hienonnettuna porkkanaraastetta maustettua tuorejuustoa tuoreita yrttejä sieniä Sekoita suoa, eivinjauhe ja nokkosjauhe vehnäjauhoihin. Nypi jauhoseos margariiniin. Lisää rahka, sekoita hyvin mutta ää vaivaa. Anna taikinan evätä hetki. Kauitse taikina ja evitä pääe vaitsemasi täyte. Ruaa tiiviiksi ruaksi ja eikkaa noin 1 cm paksuisiksi paoiksi. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 min. 9

10 Yrttireseptejä KOIVU-PERUNARÖSTI 4 keskikokoista perunaa 1 sipui 1/2-1t suoaa 1/2 t mustapippurirouhetta 1 rk kuivattua koivua jauhettuna ruokaöjyä paistamiseen Kuori ja raasta perunat. Kuori sipui ja hienonna erittäin hienoksi. Yhdistä peruna ja sipui, isää joukkoon mausteet sekä koivujauhe. Sekoita hyvin. Kuumenna ruokaöjy paistinpannua ja taputtee röstiseos pannue tasaiseksi evyksi. Kypsennä miedoa ämmöä, kunnes pinta on saanut kauniin kuanruskean sävyn. Käännä suuren ruokaautasen avua. Paista toinenkin puoi kauniin väriseksi. Tarjoa perunaisäkkeenä tai esimerkiksi sienikastikkeen kera. Vinkki! Rösti on hyvää myös kymänä eivän päää. 10

11 Sienten kuivaus Sienten kuivaaminen on heppoa ja vaivatonta. Kuivattuna sieni kutistuu pajon. Esimerkiksi itrasta tuoreita suppiovahveroita saadaan kuivattuna 30 g. Kuivatut sienet säiyvät useita vuosia ja sopivat raaka-aineeksi moniin ruokaajeihin. Tärkeät kivennäisaineet ja suurin osa vitamiineista säiyy hyvin. Kuivattaessa maku tiivistyy voimakkaammaksi. Sieniä käytetään auksi varoen ja opeteaan sopiva annostus. Sienijauheita voi käyttää myös mausteena. Kuivaus sopii kaikie sieniajeie. Sienet puhdistetaan ja paoiteaan. Tattien akit eikataan muutaman miimetrin paksuisiksi viipaeiksi. Hettasienten (mm. rouskut ja haperot) akki viipaoidaan nejästä kahdeksaan osaan hettojen suuntaisesti. Sienten jaat viipaoidaan joko pitkittäis- tai poikkisuunnassa aadun ja käyttötarkoituksen mukaan. Jos sienen jaka on säikeinen, se viipaoidaan poikkisuunnassa. Onttojakaisen sienen, kuten haaparouskun, poikkisuuntaisesti viipaoidut jaat ovat kauniita esimerkiksi keitoissa. Ohutmatoisia sieniä ei tarvitse paoitea kuivauksen takia, mutta puhdistaminen on hepompaa, jos ne hakaistaan kahtia. Kuivaamisessa tärkeintä on, että sienet ovat imavasti, esimerkiksi tiheän ritiän päää. Kuivumisen tuisi tapahtua nopeasti ja yhtäjaksoisesti. Kuivausämpötian tuee oa riittävän ahainen, se ei saisi nousta yi 40 C:een. Sienien rakenne kovettuu, jos sienet kuivataan iian korkeassa ämpötiassa. Sienet ovat tarpeeksi kuivia, kun ne murtuvat rapsahtaen. Täöin niiden kosteuspitoisuus on noin 8 12 %. Kuivatut sienet säiytetään asi- tai metaitökeissä tai paperipusseissa. Mikäi sienet voivat imeä itseensä imasta kosteutta, paperipussin pääe on hyvä aittaa vieä muovipussi. Kuivatut sienet säiytetään viieässä, kuivassa ja pimeässä. Kuivattujen sienten maku ja rakenne paautuvat parhaiten, kun ne iotetaan vedessä ennen käyttöä. 10 g kuivattuja sieniä tarvitsee 2 d vettä. Sienistä iukenee veteen ravinto-ja makuaineita, joten iotusnesteenkin voi hyödyntää ruoanvamistuksessa (ei kuitenkaan korvasienissä). Vamistettaessa esimerkiksi maitopohjaisia ruokia, voidaan ne iottaa myös maidossa. Liotusaika on riippuvainen sieniajista. Ohutmatoiset sienet (suppiovahvero, mustatorvisieni ja mustavahakas) ovat käyttövamiita jo noin 20 minuutin iotuksen jäkeen, paksumatoiset (haperot, tatit, vaaeaorakas ja ampaankääpä) vaativat noin tunnin iotuksen ja kantarei peräti komen tunnin iotuksen. Sieniä käsiteään iotuksen jäkeen samoin kuin tuoreita sieniä. Miedot sienet käytetään ruoanvamistuksessa seaisenaan. Rouskujen maku miedontuu kuivattaessa ja makunsa puoesta niitä voi käyttää iman keittämistä. Keitä rouskut, jos hauat varmuuden niiden haitaisten vesiiukoisten aineiden poistumisesta. Ohutmatoisia sieniä voi myös murentaa keittoihin kuivana iman iotusta. Sienet isätään heti vamistuksen akuvaiheessa. Suppiovahvero ja punikkitatti ovat voimakkaan makuisia sieniä, joten niitä isätään ruokiin varovasti, ettei sienen maku tue ruoassa iian haitsevaksi. 11

12 Myös korvasieniä säiötään kuivaamaa. Niitä kuivattaessa on muistettava huoehtia kuivaustian hyvästä imanvaihdosta, koska korvasienistä haihtuu imaan vaaraista myrkkyä, gyromitriiniä. Kun kuivatut korvasienet otetaan käyttöön, on muistettava, että ne sisätävät vieä myrkkyä ja ne on käsitetävä yhtä huoeisesti kuin tuoreetkin sienet. Korvasieniä iotetaan vähintään kaksi tuntia ennen käyttöä (10 g sieniä ja 2 d vettä). Liotuksen jäkeen ne huuhdeaan hyvin ja keitetään kaksi kertaa runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia kerraaan, kuten vastaavia tuoreita. Sienet huuhdotaan huoeisesti runsaassa vedessä keittokertojen väiä. Liotusja keitinvettä ei saa missään nimessä käyttää ruoanvamistukseen. Korvasienistä haihtuu myös keitettäessä gyromitriiniä, joten hyvästä tuuetuksesta on huoehdittava. SIENIRISOTTO (kuva esitteen kannessa) 20 g kuivattuja sieniä 1 sipui 1/2 d ruokaöjyä 3 d risottoriisiä 2 t kuivattua timjamia 1 d kuivaa vakoviiniä 1 vettä 2 kasvisiemikuutiota 4 d sienien iotusvettä 1-2 t suoaa 1/2-1 t mustapippurirouhetta 1 d ruokakermaa Sienireseptejä Liota kuivatut sienet 4 d:ssa haaeaa vettä. Kiehauta 1 vettä ja iota siihen kasvisiemikuutiot. Kuori ja hienonna sipui erittäin hienoksi. Kuumenna öjy kattiassa, isää sipuisippu, risottoriisi ja kuivattu timjami, kuuota hieman niin että riisistä tuee äpikuutavaa. Lisää vakoviini ja kiehauta. Lisää hieman kasvisientä ja anna kypsyä miedoa ämmöä. Nestettä on tarkoitus isätä vähiteen, vähän kerraaan niin ettei riisi pääse kokonaan kuivumaan. Kypsennä noin 10 minuuttia ja isää sitten iotetut sienet. Käytä myös sienien iotusvesi osana risoton nestettä. Kypsennä vieä 8-10 minuuttia nestettä isäten ja sekoiteen kunnes riisi on pehmeää mutta se on kuitenkin vieä purtavaa eikä iian mössöä. Mausta suoaa ja mustapippurirouheea sekä niin hautessasi kermaa. Risoton tuee oa riisipuuromaisen kosteaa. Vinkki! Voit hautessasi jättää vakoviinin pois. SIENISOSEKEITTO 4 jauhoista perunaa 1 purjo 1 sipui 1 vakosipuin kynsi 2 rk ruokaöjyä 8 d vettä 2 kasvisiemikuutiota 2 rk sienijauhetta 1/2-1 t mustapippurirouhetta Kuori ja piko kasvikset. Kuumenna öjy kattiassa ja kuuota kasviksia hetki. Lisää vesi, kasvisiemikuutiot, sienijauhe ja pippuri. Kypsennä kunnes perunat ovat täysin kypsiä. Soseuta sauvasekoittimea. Lisää vettä tarvittaessa. Tarkista maku. 12

13 SIENIBRUCHETTA 4 paaa vaaeaa eipää 1/2 d ruokaöjyä 2 kynttä vakosipuia 1/2 t suoaa 1/2 t mustapippuria 10 g kuivattuja sieniä 4 siivua pekonia 1 pieni punasipui 2 kynttä vakosipuia 1 t kuivattua timjamia 2 pientä tomaattia tuoretta basiikaa 1/2 t suoaa ripaus mustapippuria Laita sienet ikoamaan 2 d haaeaa vettä. Hienonna vakosipui ja sekoita se suoan ja mustapippurin kanssa öjyyn. Suikaoi pekoni, viipaoi punasipui ohuiksi puoiympyröiksi, hienonna vakosipui. Poista tomaatin sisus ja kuutioi pieneksi. Ruskista pekoni paistinpannua, isää punasipui ja kuivaksi puristetut sienet. Lisää vakosipui, timjami ja tomaattikuutiot. Lämmitä. Lisää hienonnettua basiikaa, suoaa ja mustapippuria maun mukaan. Paahda eivänpaat kuumaa pannua, sivee pääe mausteöjyä ja pääystä sieniseoksea. Koristee tuoreea basiikaa ja nauti heti. SIENITIKUT 2 d vettä 1 t suoaa 1 t sokeria 1/2 d sienijauhetta 1 ps kuivahiivaa 1 d ruisjauhoja 4-5 d vehnäjauhoja voiteuun 1/2 d ruokaöjyä 25 g voita Lisää ämpimään veteen suoa, sokeri ja sienijauhe sekä kuivahiiva sekoitettuna ruisjauhoihin. Lisää vehnäjauhoja kunnes saat napakan taikinan. Anna kohota 15 minuuttia. Leivo taikinasta ohuita, pikkuriin paksuisia tikkuja. Anna kohota eivinpaperia 15 minuuttia, voitee ja paista minuuttia 200 asteisessa uunissa, kunnes tikut ovat kauniin värisiä. 13

14 Marjojen kuivaus Kuivaamaa marjoja saadaan terveeisiä napostetavia, jotka säiyvät huoneenämmössä pienessä tiassa. 5 d tuoreita mustikoita kutistuu kuivattaessa 1 d kokoon. Kuivatuista marjoista on heppo vamistaa myös esimerkiksi maistuvia jäkiruokia ja eivonnaisia. Kuivattavat marjat poimitaan kuivaa säää. Näin kuivattujen marjojen aatu on parempi ja kuivausaika yhyempi. Kosteaa säää kerätyt marjat kuivuvat hitaammin. Vain hyväaatuisia ja kypsiä marjoja vaitaan kuivattavaksi. Pihajanmarjoista poimitaan hieman pakkasen puremia marjoja, joiden maku on parempi. Pihajissa on erimakuisia marjoja, makuerot käyvät imi maistamaa. Huonot marjat poistetaan. Marjoja ei tue kuivata iian korkeassa ämpötiassa. Marja voi kiehua omassa mehussaan, jooin mehu ei pääse haihtumaan kuoren äpi. Marjat kuivuvat hitaasti, ja ne voivat myös rikkoutua. Marjat kuivataan kokonaisina, jooin niiden ravintoaineet säiyvät paremmin. Kovakuoriset marjat, kuten karpao, voidaan esikäsiteä ennen kuivausta. Marjat aitetaan siiviään ja kastetaan hetkeksi kiehuvaan veteen, jotta kuori hakeaa. Marjat evitetään sen jäkeen tiheäe ritiäe kuivumaan. Marjoja kuivatessa on tärkeää, että ne säiyttävät värinsä ja makunsa mahdoisimman hyvin. Runsaasti sokeria sisätäviä marjoja ei saa kuivata niin kauan, että ne kovettuvat. Kuivien marjojen tuee oa sitkeitä ja nahkamaisia. Marjojen kuivuminen kestää kauemmin kuin sienten ja yrttien. Marjajauhetta vamistettaessa marjat soseutetaan ensin ja sose kuivataan ritiän pääe asetetun eivinpaperin päää. Tämä on nopeampi kuivaustapa, mutta näin aiheutuu myös enemmän vitamiinihävikkiä. Kun marjasoseen pinta on kuivunut, saa evyn poistetuksi paperista. Marjaevy rikotaan useampaan osaan ja jatketaan kuivaamista iman eivinpaperia. Kuivunut evy murskataan ja jauhetaan marjajauheeksi käyttötarpeen mukaan. Myös kuivattuja marjoja voi jauhaa marjajauheeksi. Esimerkiksi yhdestä desistä kuivia mustikoita saadaan noin nejä ruokausikaista mustikkajauhetta. Kuivattujen marjojen käyttö on monipuoista. Marjoja syödään seaisenaan makeina väipaoina ja pikkunapostetavana. Niistä voidaan vamistaa eriaisia jäkiruokia, kuten marjakeittoja, ja isätä niitä eivonnaisiin ja ämpimiinkin ruokiin. Marjajauheita ja -rouheita käytetään ruoanaitossa ja eivonnassa sekä vitamiiniisänä esimerkiksi viiin ja jogurtin kera tai maun antajana eriaisissa juomissa. Hyvin varusteuista kaupoista öytää mm. kuivattuja mustikoita, puoukoita ja pihajanmarjoja; mustikka-, karpao-, tyrni-, variksenmarja-, akka- ja puoukkajauhetta sekä mustikan-, karpaon- ja tyrnin siemen- ja kuorijauhetta. 14

15 Marjareseptejä Vinkki! Voit myös tehdä annosvanukkaita metaisessa muffinivuoassa. MUSTIKKA-LEIPÄVANUKAS 6 viipaetta vaaeaa eipää tai puapitkoa 25 g eivontamargariinia 1 d paistonkestävää vademahioa 1 d kuivattuja mustikoita 1 muna 2 d maitoa 1/2 d sokeria 1 t vanijasokeria Voitee eipäviipaeet margariinia ja sitten vademahioa. Asettee yksi kerros eipiä voideun uunivuoan pohjae. Ripottee pääe kuivattuja mustikoita ja isää uusi kerros. Jatka näin, pääimmäiseksi kuivattuja mustikoita. Sekoita muna, maito ja sokerit keskenään ja kaada eipien pääe. Kypsennä vesihauteessa uunissa 180 asteessa noin 45 min, kunnes muna-maito on hyytynyt ja pinta kauniin kuanruskea. Tarjoa ämpimänä esimerkiksi vanijajääteön kera. MUSTIKKA SCONES 3 d vehnäjauhoja 1/2 d sokeria 1,5 t eivinjauhetta 1/2 t suoaa 100 g eivontamargariinia 1,5 d piimää 1 d kuivattuja mustikoita 1 imen kuori Sekoita vehnäjauhot, sokeri, eivinjauhe ja suoa keskenään. Nypi margariini joukkoon. Lisää piimä, kuivatut mustikat ja hienoksi raastettu imen kuori. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taputtee taikina jauhotetua pöydää noin 2 cm paksuiseksi evyksi. Ota pyöreää muotia tai esimerkiksi pieneä asia ympyröitä. Paista peiä eivinpaperin päää 200 asteessa noin 15 min, kunnes sconesit ovat kauniin värisiä. Tarjoa ämpiminä esimerkiksi hion kera. 15

16 TYRNIPULLA 1/2 vettä tai maitoa 2 ps kuivahiivaa TAI 50 g tuoretta hiivaa 1 t suoaa 1 muna 2 d sokeria 1d tyrnijauhetta d vehnäjauhoja 100 g eivontamargariinia Marjareseptejä Lisää hiiva kädenämpöiseen nesteeseen. Jos käytät kuivahiivaa, tuee nesteen oa hieman ämpimämpää. Lisää suoa, muna, sokeri ja tyrnijauhe ja sekoita hyvin. Austa joukkoon vehnäjauhot niin, että saat kiinteän mutta öysähkön taikinan. Lisää opuksi pehmeä margariini ja sekoita hyvin. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Leivo puiksi. Anna kohota. Voitee munaa ja paista 225 asteessa kunnes puat ovat kauniin värisiä ja kypsiä. Vinkki! Leivo puataikinasta tyrnipuusteja korvapuustien tapaan, käytä kanein tiaa tyrnijauhetta. Voit myös eipoa tyrnipitkon, josta saat tyrnihion ja kermavaahdon kanssa maistuvia tyrniritareita. SUKLAA-PUOLUKKAMUFFINIT 120 g tummaa sukaata 100 g eivontamargariinia 2 munaa 1 d sokeria 1 prk (150g) ranskankermaa 3 d vehnäjauhoja 1 t eivinjauhetta 1 t vanijasokeria 70 g kuivattuja puoukoita Suata sukaa ja margariini mikrossa tai kattiassa erittäin miedoa ämmöä. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää siihen sukaaseos, ranskankerma sekä keskenään sekoitetut vehnäjauhot, eivinjauhe, vanijasokeri ja kuivatut puoukat. Sekoita hyvin ja annostee muffinivuokiin. Paista minuuttia 180 asteessa. Vinkki! Voit koristea muffinit suatetua vakosukaaa. 16

17 Marjareseptejä TYRNI-MISU 250 g maustamatonta tuorejuustoa 3 kp ketuaista 1 d sokeria 3 kp vakuaista 2 rk tyrnijauhetta 1/4 d tyrnimehua 3/4 d vettä 2 t vanijasokeria 16 kp sormikeksejä kaakaojauhetta Erottee ketuaiset ja vakuaiset eri kuhoihin. Vaahdota ketuaiset ja 1/2 d sokeria, isää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Vaahdota vakuaiset ja 1/2 d sokeria. Yhdistä vaahdot ja isää tyrnijauhe. Sekoita tyrnimehu, vesi ja vanijasokeri, kostuta siä keksit. Kokoa vuokaan vuoroteen kostutettuja keksejä ja tuorejuustovaahtoa. Pääimmäiseksi kerros vaahtoa, siiviöi sen pääe kaakaojauhetta. Vinkki! Sormikeksien tiaa voit käyttää esimerkiksi ohutta sokerikakkupohjaa. 17

18 KARPALOPIKKULEIVÄT 100 g eivontamargariinia 1 d ruokaöjyä 1 d sokeria 1 d tomusokeria 1 muna 6 d vehnäjauhoja 1/2 t eivinjauhetta 1/4t suoaa 1 rk karpaojauhetta 1 d sokeria 2 rk karpaojauhetta 1 t vanijasokeria Marjareseptejä Vaahdota margariini, ruokaöjy sekä sokerit. Lisää muna ja vatkaa hyvin. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot, eivinjauhe, suoa ja karpaojauhe. Sekoita tasaiseksi. Pyörittee taikinasta pieniä paoja ja pyörittee ne sokerikarpaojauheseoksessa. Aseta eivinpaperin pääe ja itistä paeroita itteämmäksi esimerkiksi asin avua. Paista noin 15 minuuttia 175 asteessa. PUOLUKKA- SUKLAAHIPPUKEKSIT 100 g eivontamargariinia 3/4 d sokeria 3/4 d fariinisokeria 1 t vanijasokeria 1 muna 2,5 d vehnäjauhoja 1/2 t soodaa 1/2 t suoaa 150 g sukaarouhetta 70 g kuivattuja puoukoita Vaahdota pehmeä eivontamargariini ja sokerit. Lisää muna ja sekoita hyvin. Lisää vehnäjauhot, joihin on sekoitettu sooda ja suoa. Rouhi sukaa karkeaksi rouheeksi ja isää seokseen puoukoiden kanssa. Sekoita hyvin. Nostee usikaa pieniä kasoja eivinpaperin pääe ja paista 210 asteessa noin 10 minuuttia. Vinkki! Sukaarouheena voit käyttää niin tummaa-, maito- tai vakosukaata tai niiden yhdistemiä. Vinkki! Voit myös kypsentää ohifieen uunissa kokonaisena. TYRNILOHI 1 ohifie 1 d ruokaöjyä 2 rk tyrnijauhetta 1 rk sitruunamehua 1 t mustapippurirouhetta Poista ohifieestä ruodot ja eikkaa annospaoiksi. Sekoita keskenään marinadin ainekset ja sivee ohen pääe. Anna marinoitua pari tuntia jääkaapissa. Paista pannua ja tarjoa esimerkiksi anttu-perunamuusin kera. 18

19 Jokamiehenoikeudet Luonnossa saa: Liikkua jaan, hiihtäen, ratsain tai pyöräien vahinkoa aiheuttamatta. Oeskea tiapäisesti aueia, missä iikkuminenkin on saittua - esimerkiksi tettaia, kunhan tetta pystytetään tarpeeksi kauas taoista. Poimia uonnonmarjoja, sieniä ja kukkia sekä uonnonyrttejä, jotka eivät oe rauhoitettuja. Onkia ja pikkiä sekä veneiä, uida ja peseytyä vesistöissä sekä kukea jäää. Luonnossa ei saa: Liikkua iman upaa pihaa, peoa, niityä tai seaisia istutusaueia, jotka voisivat vahingoittua. Aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisie ihmisie tai eäimie. Vahingoittaa, kaataa tai ottaa tateen kasvavia tai kuivia puita, puiden ehtiä tai kerkkiä, varpuja tai sammata iman maanomistajan upaa. Tehdä nuotiota toisen maae iman maanomistajan upaa iman pakottavaa tarvetta. Meuta tai roskata. Ajaa moottoriajoneuvoa maastossa iman maanomistajan upaa. Kaastaa ja metsästää iman asianomaisia upia. Lähde: Ympäristöministeriö Kirjaisuutta: Hentman, R Herkuteen uonnossa, kuivatuotteista kunnon eväät. Sitruuna Kustannus Oy, Kerava. Härkönen, M., Järvinen, I., Huhtinen, S. ja Hänninen, T Suomen Kauppasienet, Edita Prima Oy, Hesinki. Moisio, S., Mäkinen, Y., Tuominen, M. ja Vauras, J Luonnonyrttiopas. Tammer-Paino Oy, Tampere. Moisio, S. ja Törrönen, R Luonnonmarjat. Edita Prima Oy, Hesinki. Pattonen, H Luonnonkasvit käyttöön. Atena Kustannus Oy, Jyväskyä. Rahko, T Sienet iemessä Sienten säiöntä marinoinnista hapatukseen. Laatupaino Oy, Vihanti Ranta, A Porkkanaa ihoe, nokkosta hiuksiin. Edita Prima Oy, Hesinki. Rautavaara, T Terveysteetä uonnonkasveista. WSOY, Porvoo. Sahin, S Säiö kuivaamaa. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu. 19

20 Luonnontuotteiden KUIVAAMINEN JA KÄYTTÖ Luonnontuotteiden kuivaaminen ja käyttö...2 Yrttien kuivaus...3 Yrttien säiyttäminen...4 Yrttien hiostaminen...4 Yrttijuoman vamistus kuivatuista yrteistä...6 Yrttitauukot Yrttireseptejä: - Nokkoskeksit Nokkoshyrrät Koivu-perunarösti...10 Sienten kuivaus...11 Sienireseptejä: - Sienirisotto Sienisosekeitto Sienibruchetta Sienitikut...13 Marjojen kuivaus...14 Marjareseptejä: - Mustikka-eipävanukas Mustikka scones Tyrnipua Sukaa-puoukkamuffinit Tyrni-misu Karpaopikkueivät Puoukka-sukaahippukeksit Tyrniohi...18 Jokamiehenoikeudet...19 Kirjaisuutta...19 Arktiset Aromit ry. Kauppakatu 20, Suomussami puh. (08) , fax (08) E-mai: info@arctic-favours.fi Tämän esitteen painatusta on tukenut maa- ja metsätaousministeriö

gögi Huom! Ohjeet ovat askennaisia Paahdettua gögiimppua ja kymäsavusiakka-smetanaevitettä Gögiimput Tarjoie paahdettuja gögiimppuviipaeita siakkaevitteen kera tai vamista aineksista pieniä akupaavoieipiä.

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Yrttijuoma. Yrttijuomien raaka-aineiksi soveltuvat mm.

Yrttijuoma. Yrttijuomien raaka-aineiksi soveltuvat mm. Yrttijuomien raaka-aineiksi soveltuvat mm. Ahomansikka (marjat ja lehdet) Apilat (lehdet ja kukat) Kanerva, (kukat) Ketohanhikki (lehdet) Koivu (lehdet) Kultapiisku (kukat) Lillukka (lehdet) Maitohorsma

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Aurinkoinen kesämenu. Out of home

Aurinkoinen kesämenu. Out of home Aurinkoinen kesämenu Out of home Nyt nautitaan kesästä ja uusista, suussasuavista Mari-resepteistä. Näiden herkkujen vamistamiseen tarvitset mm. katkarapuja, possunkykeä, raparperia ja Mari täysmehutiivisteitä,

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset. Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.fi Monestihan sitä syyvään kolomenlaesta kalloo, Kekrinajan

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

Syö Luonnosta Sinulle marjoja 2 dl joka päivä! Helppoja välipalaohjeita marjoista Tyrni (Hippophaë rhamnoides) MAANANTAI Pihlaja (Sorbus aucuparia) TIISTAI Mustikka (Vaccinium myrtillus) KESKIVIIKKO Puolukka

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

Mistä voit kerätä villiyrttejä?

Mistä voit kerätä villiyrttejä? Mistä voit kerätä villiyrttejä? Puhdas alue, lähellä ei ole tehtaita tai vilkkaita teitä. Lähimpään tiehen matkaa 50 100 metriä, pieniltä teiltä pölyn etäisyys. Ei alueilta, joilla on paljon typpeä, esim.

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

LUONNON- YRTTIEN. makuja

LUONNON- YRTTIEN. makuja LUONNON- YRTTIEN makuja LUONNONYRTTIEN makuja Luonnonyrttien talteenotto ja käyttö on Suomessa vielä vähäistä. Yhtenä käytön esteenä pidetään Arktiset Aromit ry:n kuluttajakyselyissäkin ilmennyttä yrttien

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa Maailman suurin kynttiläillallinen 2018 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä Chili con Härkistortillat Hedelmäsalaatti

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

OSA 1 Arktiset Aromit ry 2012

OSA 1 Arktiset Aromit ry 2012 OSA 1 Jokamiehenoikeudet Jokamiehenoikeudet antavat suomalaisille ainutlaatuisen mahdollisuuden liikkua luonnossa ja nauttia sen antimista riippumatta siitä, kuka alueen omistaa. Samanlaiset oikeudet ovat

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Paistettukala Valmistusohje

Paistettukala Valmistusohje V u o s i k a l e n t e r i 2016 Kalamiehen pihvit 500g fileoitua haukea, kuhaa tai muuta kalaa 1 prk ranskankermaa 3/4 dl korppujauhoja 1 sipuli 1 rkl voita 2 munaa ½ tl suolaa 1 rkl sitruunamehua ripaus

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf)

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Reseptit Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Helppo ja nopea kalakeitto 400 g seiti- tai lohikuutioita (pakaste) ruokaöljyä 1 l vettä 750 g peruna- ja kasviskuutioita

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä.

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä. Välipalavinkkejä Lue, lataa tai tulosta kaikki välipalavinkit ja -reseptit tästä (pdf) Säännöllinen ateriarytmi on tärkeä, jotta energiaa riittää tasaisesti koko päiväksi. Sopiva ateriarytmi on yksilöllinen.

Lisätiedot

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä

TIKISreseptit. Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä TIKISreseptit Varoitus! Saattaa sisältää herkullisia reseptejä 1 2 KATKARAPUNUUDELI-WOK neljä annosta 4 kerää täysjyvänuudeleita 200 g pakastekatkarapuja 500 g wok-kasviksia (pakaste sopii myös) 2 rkl

Lisätiedot

FINGER FOOD eli sampivartaat

FINGER FOOD eli sampivartaat Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta

Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta 1 Peräseinäjoki-aiheisen ruokatuotteen ideointi- ja testaustyöpaja 10. ja 15.11.2009 osana Peräseinäjoen kylämatkailuhanketta Sunnuntaina 15.11.2009 Sampolassa kokeiltuja ohjeita Tarkoituksena on, että

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

Herkuttele Suomen luonnosta

Herkuttele Suomen luonnosta Herkuttele Suomen luonnosta LUONNONTUOTTEIDEN KERÄÄMINEN JOKAMIEHENOIKEUDELLA Jokamiehenoikeudet mahdollistavat monien luonnontuotteiden, kuten marjojen, sienten ja yrttien, keräämisen luonnosta vapaasti.

Lisätiedot

Maukkaat kesäherkut grillistä

Maukkaat kesäherkut grillistä Maukkaat kesäherkut grillistä Herkulliset reseptit syntyvät sesongin raakaaineilla ja sydäntä hellivillä Keiju-öljyillä! Lisää MAKUA ÖLJYILLÄ Uudista suosikkiruokasi Keiju Makuöljyillä ja Yrttiöljyillä!

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

HELMIKUU 2015 LIHAPULLA- BAARI X MUUSI. Herkutellaan hedelmillä. Tuhtia talviruokaa

HELMIKUU 2015 LIHAPULLA- BAARI X MUUSI. Herkutellaan hedelmillä. Tuhtia talviruokaa HELMIKUU 2015 LIHAPULLA- BAARI 11 X MUUSI Herkutellaan hedelmillä Tuhtia talviruokaa yhteishyvä.fi Pekonilihapullat Pestolihapullat Omena-inkiväärilihapullat Chililihapullat 2 YHTEISHYVÄ YHTEISHYVÄ RUOKA

Lisätiedot

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Paikoillanne, valmiina keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Pitsapannari t ä y t e : täy te 2: dl maitoa pala purjoa 2 dl aurinkokuivat kananmuna 75 g kinkkua tuja tomaatteja ½ tl suolaa ¼ paprikaa

Lisätiedot

Kahvihammasta kolottaa

Kahvihammasta kolottaa Kahvihammasta kolottaa Tumma suklaa ja appelsiini ne yhteen sopii ja niin sopii myös pähkinäinen kolumbialainen kahvi. Makuyhdistelmä suorastaan kaipaa kolumbialaisen kahvin pehmeyttä ja hienoista hedelmäisyyttä.

Lisätiedot

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria

HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT. Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria HELPPO PORKKANAKAKKU TAI MUFFINSIT Kuorrutukseen tarvitset: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ¾ dl Dansukker Tomusokeria ¼ tl Dansukker Vaniljasokeria Tarvitset: 2 ½ dl Dansukker Taloussokeria 2 ½ dl vehnäjauhoja

Lisätiedot

Tunnelmallinen syysmenu

Tunnelmallinen syysmenu Tunnemainen syysmenu Out of home Kun kesän griiherkut akavat pikkuhijaa jo kyästyttää, on aika kokeia uusia, herkuisia Mari-reseptejä. Ostosistaa ovat nyt mm. bataatit, inkivääri, broierin rintaeikkeet

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

YRTTIKURSSI Arktiset Aromit ry. 2009

YRTTIKURSSI Arktiset Aromit ry. 2009 YRTTIKURSSI Ravintoyrtit Luonnonvaraisia tai viljeltyjä kasveja, joiden lehtiä ja varsia voidaan käyttää eri tavoin ruoaksi ja mausteeksi. Joistakin yrteistä voidaan käyttää ravinnoksi myös juuria ja

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja Ahdin vauvaruokaa 6+ kk Juurespuuro 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja. Kiehauta vesi ja lisää sekaan kuoritut ja paloitellut juurekset. Keitä pehmeiksi. 2. Ota liemi talteen

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET Suolaiset leivonnaiset Broileripiiras Kasvispiirakka Lohipiiras Poropiiraat Sadonkorjuupiiras Sämpylät Makeat leivonnaiset Crete Garbot Muunnos Mustikkaleivoksiksi

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

SUOSITUIMMAT RESEPTIT

SUOSITUIMMAT RESEPTIT SUOSITUIMMAT RESEPTIT HUNAJA - LAVENTELILEIPÄ 300 g täysjyvävehnäjauhoja 200 g vehnäjauhoja 1 tl kuivattua laventelia 2 tl kuivahiivaa 1 ½ tl suolaa 30 g hunajaa 350 g vettä Sekoita kuiva-aineet keskenään.

Lisätiedot

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)

Lisätiedot

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua.

Agavesiirappi. 275 g. Agavesiirappi on täysin luonnollinen makeuttaja. Koska se on sokeria hiukan makeampaa, pienempikin määrä riittää antamaan makua. Agavesiirappi Agavesiirappia (agavenektari) kutsutaan Meksikossa myös hunajavedeksi. Agavesiirapin maku muistuttaakin jonkin verran hunajaa, ja nestemäisen koostumuksensa vuoksi sitä voi käyttää hunajan

Lisätiedot

TEHOA TYRNISTÄ RUOKAOHJEITA TEHOA TYRNISTÄ - ruokaohjeita kotitalouksille Kellertävää tai oranssinväristä tyrnimarjaa kasvaa luonnonvaraisena Pohjanlahden rannikolla ja saaristossa sekä Ahvenanmaalla.

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Hunajareseptejä ammattikeittiöille

Hunajareseptejä ammattikeittiöille a, reseptejä ammattikeittiöille Sisältö Esipuhe 3 Täytetyt Guacamole-tomaatit 4 inen sieni-sitruunaspagetti 1 lohi 5 broileri uunissa 6 iset wok-vihannekset 7 Gulassi 8 -perunapaistos 1 Rapea hunajaleipä

Lisätiedot

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Porkkanacocktail 1 annos 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Aamunavaus 1 annos ½ avokado 3 pientä tomaattia lohkottuna (poista puinen

Lisätiedot

Puolukkaposki, mustikkasuu!

Puolukkaposki, mustikkasuu! Puolukkaposki, mustikkasuu! Marjoista lapselle Pohjoinen luonto on todellinen aarreaitta: metsissä, soilla ja tunturissa kypsyvät marjat sisältävät monipuolisesti vitamiineja, kivennäisja hivenaineita

Lisätiedot

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista RUOKAKURSSIN NIMI ARIAL 28 ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista Ruoka-asiantuntija Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset MENU Alkuruoka Hernesosekeitto Siemennäkkileipä Yrtti-valkosipulilevite

Lisätiedot

Viisi ruukullista yrttejä

Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Yrtit kasvavat ruukuissa valoisalla ikkunalaudalla, parvekkeella ja puutarhassa. Tuoreet yrtit sopivat kaikenlaisiin ruokiin ja antavat uusia makuelämyksiä.

Lisätiedot

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Talvi 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Nautitaan pakkasista hyvän ruoan äärellä! TEHDÄÄN TALVESTA HELPPO JA HERKULLINEN Broilerpasta 5 Kermainen lohikeitto

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

MARRASKUU 2014 PERUNAA PÖYTÄÄN. Monen maun liharuoat. Lohimedaljongit SUKLAATA PITKOON JA PANNAREIHIN

MARRASKUU 2014 PERUNAA PÖYTÄÄN. Monen maun liharuoat. Lohimedaljongit SUKLAATA PITKOON JA PANNAREIHIN MARRASKUU 2014 PERUNAA PÖYTÄÄN Lohimedaljongit SUKLAATA PITKOON JA PANNAREIHIN Monen maun liharuoat yhteishyvä.fi Ryyditä lihaa reilusti Liharuoat saavat uutta sävyä mausteista. Mehevä lopputulos syntyy,

Lisätiedot

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA.

VOIT PYÖRITELLÄ OHJEITA MIELESI MUKAAN JA MUUTELLA ATERIOIDEN JÄRJESTYSTÄ, PÄÄASIA ON ETTÄ VALMISTAT RUOAT ILMAN MAITOTUOTTEITA SEKÄ VILJOJA. MAIDOTON JA VILJATON RUOKAVIIKKO 4 Muutama yleisohje suositus ruoanlaittoon (eli ei ole pakollista mikään): Pyri suosimaan luomulaatuisia, kotimaisia ruoka-aineita tai ainakin lähellä tuotettua lähiruokaa,

Lisätiedot

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa,

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, vihannespaistos Saanto 7,38 kg Käytetty hävikki 5 % Annosmäärä 20 annosta Annoskoko 0,37 kg 2,600 kg Atria n3kg Kalkkunan sisäfilee 0,030 kg Rypsiöljy

Lisätiedot

Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä

Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä Reseptejä joihin on käytetty Suomalaisia Marja- ja Hedelmälikööreitä Reseptit ovat Lepaan puutarhatalouden opiskelijoiden suunnittelemia ja toteuttamia. Sisällys Annan menetetty rakkaus menukokonaisuus

Lisätiedot

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Herkkua ja hyvää oloa 100 % gluteeniton & vehnätön Psylliumvanukas (kuva kannessa) Skillet cookie eli pannukeksi (1 iso tai 2 pientä) Puolukka-manteli 3 dl makeuttamatonta

Lisätiedot

Lihattomat reseptit vk 2

Lihattomat reseptit vk 2 Lihattomat reseptit vk 2 Parsakaali savutofupiirakka... 2 Hummus... 3 Minestronekeitto... 4 Linssimureke... 5 Sienipasta... 6 Chili sin carne... 7 Punajuurisosekeitto... 8 Kullankeltainen hernekeitto...

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

Marttailua - toukokuussa perunaa

Marttailua - toukokuussa perunaa Sivu 1 / 5 Marttailua - toukokuussa perunaa Täytettyjä uuniperunoita Juusto-munatäytteellä 8 isoa perunaa (esimerkiksi Rosamunda),oliiviöljy 100 g voita 2 sipulia hakattuna, ruskistettuna suolaa, pippuria,cayennepippuria

Lisätiedot

Kuuden yrtin kimara. Luonnonyrtit lähiruokaa parhaimmillaan =1=

Kuuden yrtin kimara. Luonnonyrtit lähiruokaa parhaimmillaan =1= Kuuden yrtin kimara Luonnonyrtit lähiruokaa parhaimmillaan =1= =2= Luonto tarjoaa meille poimittavaksi ja syötäväksi monenlaisia kasveja ja yrttejä. Niiden maku ja ravintopitoisuus ovat usein paremmat

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot