Emonkasvatus Kirkkonummen Mehiläistuote/2014 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Emonkasvatus Kirkkonummen Mehiläistuote/2014 1"

Transkriptio

1 Emonkasvatus 1

2 Hoitajakuntien valmistelu Valitaan hoitokunniksi vahvoja ja terveitä yhdyskuntia puhdistuslennon jälkeen tehdään punkin torjunta joko puhdistuslennon jälkeen oxtiputuksella tai myöhemmin keväällä muurahaishapolla. Ruokinta aloitetaan n kuukautta ennen 1. toukan siirtoa. Ruokintaa jatketaan kunnes mehiläiset eivät enää ota vastaan ruokaa. 2

3 Hoitajakuntien valmistelu Viikkoa ennen ensimmäistä toukan siirtoa tarkastetaan sikiöinti sekä varmistutaan, ettei pesässä ole sikiötauteja. Emonkasvatuskunta kunta jaetaan kahteen osastoon, joiden väliin asetetaan sulkuristikko. Pesän sikiöt ja ruokavarat jaetaan tasan osastojen välillä 3

4 Hoitajakuntien valmistelu Toukansiirtopäivän edellisenä päivänä siirretään emollinen pesäosasto sulkuristikon yläpuolelle poistetaan alaosastosta tarkkaan mahdolliset emokennot. Tarkastuksessa on mehiläiset hyvä ravistaa pesälaatikkoon, jotta kaikki emokennot löytyvät asetetaan sulkuristikon paikalle välikatto, lentoaukko taaksepäin. Seuraavana päivänä voidaan alaosastoon asettaa emotoukat emokennokehässä 4

5 Hoitajakunta 5

6 Hoitajakuntien valmistelu Kahden päivän kuluttua tarkistetaan emotoukkien vastaanotto, vaihdetaan välikatto sulkuristikkoon. Huom sulkuristikon lentoaukko pidetään suljettuna ( emo lähtee herkästi parveilemaan kun pesää pidetään täynnä mehiläisiä ja ahtaalla.) 6

7 Toukkien vastaanoton tarkistaminen 7

8 Hoitajakuntien valmistelu Merkitään pesän taakse liidulla hyväksyttyjen emokennokehän numero, vastaanotettujen emokennojen määrä, emokennojen pesästä poistamispäivämäärä (= toukansiirto+10 vrk). Viiden päivän kuluttua ensimmäisestä emokennokehän annosta voidaan kuntaan antaa seuraava erä emokennoja kasvatettavaksi. Tällöin sulkuristikko vaihdetaan välikattoon päivää ennen toukansiirtoa. Uusi emokennokehä asetetaan edellisen oikealle puolelle. Emokennokehien väliin laitetaan siitepölykakku. 8

9 Toukan siirto Otetaan nuoria avotoukkia oleva sikiökakku kasvatukseen valitusta kunnasta. Emokennokuppien pohjiin voidaan sumuttaa tislattua vettä estämään toukan kuivumisen. Toukan siirtoon käytetään alle 1 ½ vrk:n ikäisiä toukkia (toukka on n 1 mm pitkä, ollessaan poikittain siirtoneulan pienemmän pään päällä toukan päät jäävät neulan ulkopuolelle. 9

10 Toukansiirto 10

11 Emokennojen haudonta Emokennot voidaan siirtää haudontakaappiin 6-10 päivän kuluttua toukansiirrosta ja ne kuoriutuvat päivänä toukansiirrosta. Emokenno voidaan antaa parituspesiin 9-10 päivä toukansiirrosta. Mikäli hautomakaappia ei ole käytössä voidaan emokennot häkittää 6-10 päivän kuluttua Kun satoa tulee runsaasti mehiläiset rakentavat herkästi kennostoa emokennojen ympärille 11

12 Emokennojen keruu kasvatuskunnista 12

13 Emokennojen haudonta 13

14 Emojen paritus Parituspesien ruokintatila täytetään apifondalla. Parituspesiin valmistetaan/valitaan kehät Parituspesät on hyvä valmistella hyvissä ajoin ennen niiden käyttöönottamista. 14

15 Parituspesän valmistelu 15

16 Emojen paritus Parituspesille haetaan mehiläiset ulkotarhoilta. Edullisin aika on iltapäivällä, jolloin vanhemmat mehiläiset ovat kentällä. Mehiläiset harjataan vahapohjukkeilta (sikiökakuilta) muovisaaviin. Käytännössä mehiläisiä voidaan ottaa yhdestä pesästä yhden sikiöosaston mehiläiset. Saavista mitataan n 3 dl mehiläisiä parituspesiin. Mehiläiset laitetaan parituspesään pohjan kautta, jolloin kakut voivat olla valmiina parituspesässä. Tarvittaessa mehiläisten rauhoittamiseksi voidaan saaviin harjattuja mehiläisiä sumuttaa vedellä. 16

17 Parituspesien täyttö 17

18 Emojen paritus 9-10 vrk ikäiset emokennot voidaan laittaa parituspesiin ennen niiden siirtämistä kellariin Mikäli pesälle annetaan vastasyntynyt emo pesät saavat olla kellarissa yhden vuorokauden emottomina. (onnistuu vain ensimmäisen kerran parituspesää käytettäessä Parituspesälle annetaan uusi emo emokennona. 18

19 Emokennojen laittoa parituspesiin 19

20 Emojen paritus Pesät pidetään vielä kellarissa kolme-neljä päivää. Kellarin lämpötila olisi hyvä olla n 15 astetta. Tämän jälkeen pesät siirretään paritustarhaan noin päivän kuluttua munimaan alkaneet emot poistetaan ja annetaan uusi n 9-10 vrk ikäinen emokenno Pariutumattomat emot hävitetään ja tilalle annetaan 9-10 vrk ikäinen emokenno 20

21 Paritustarha 21

22 Emojen keruuta parituspesistä 22

23 Emokennojen asettamista poistettujen emojen tilalle 23

24 Emojen paritus Mikäli parituspesälle joudutaan antamaan pariutumaton emo, niin se annetaan asetushäkissä. Emon vastaanoton varmistamiseksi parituspesässä pidetään emottomana 4 vrk ja ennen uuden emon asettamista poistetaan emokennot. Vastaanottoa voidaan varmistaa sumuttamalla parituspesä emon asetuksen yhteydessä alkoholittomalla deodorantilla (esim naisten rexona). Ensimmäistä kertaa parituspesää perustettaessa nuori vastasyntynyt emo voidaan yksinkertaisesti pudottaa parituspesään. 24

25 Emojen pakkaaminen lähetyshäkkeihin Lähetyshäkit täytetään seuramehiläisillä harjaamalla nuoria mehiläisiä saaviin, josta ne koukataan raollaan olevaan lähetyshäkkiin. Emo merkataan käyttäen merkitsemisväriä (ei tussia). Merkkaaminen tehdään ohuen vaahtomuovin päällä ottaen emosta kevyt ote ja pitävällä sitä vaahtomuovia vasten. Merkkaamisen jälkeen maalin annetaan kuivua pitämällä emoa hetken aikaa kuoriutumishäkissä. Emo otetaan lasipiippuun ja puhalletaan varovasti lähetyshäkkiin. Lähetyshäkkejä on hyvä säilyttää huoneen lämmössä ja varjossa esim hunajalaatikossa. Mikäli lähetyshäkkejä joudutaan pinoamaan päällekkäin väliin laitetaan huokoinen paperi, jottei mehiläiset pääse vahingoittamaan toisessa häkissä olevia mehiläisiä. Postitusta varten häkit kääritään huokoiseen kopiointipaperiin peräkkäin ja liimataan sivuilta teippipalasilla. Päät jätetään auki. Kirjekuoreen voi tehdä reikiä reittäjällä reunpoille. 25

26 Emojen siirto lähetyshäkkeihin 26

27 Kuhnurituotanto Mikäli emon kasvatus aloitetaan kesäkuun alussa riittävä kuhnurituotanto saadaan kun, ulkotarhoilta tuodaan kuhnurikakkuja valituista yhdyskunnista paritustarhan kuhnuripesiin. Emolliseen pesään voidaan antaa korkeintaan 1-2 kuhnurikakkua. Mikäli pesään annetaan enempi kuhnurikakkuja mehiläiset poistavat kuhnuritoukat kennoista ja kantavat ne ulos. 27

28 Kuhnurituotanto Mikäli halutaan perustaa paritustarhaan kuhnuripesä kerätään ulkotarhoilta kuhnurikakkuja mehiläisineen laatikollinen (=jaoke). Jaokkeeseen voidaan ravistaa ulkotarhoilla vielä lisää työmehiläisiä. Pesä tuodaan paritustarhaan ja jätetään emottomaksi, jolloin se joutuu kasvattamaan itse emon tai sille annetaan kypsä emokenno. Emon synnyttyä ja alettua munimaan nostetaan kuhnurikakut sulkuristikon päälle ja emo jää munimaan alaosastoon. Tästä pesästä muodostuu normaali talvehtiva kunta. On huomioitava, että tällainen pesä on varroapommi ja tätä varten pesää perustettaessa on tehtävä varroan torjuta muurahaishappokaasutuksella. Mikäli pesään annetaan emokenno, kaasutus tulee tehdä ennen emokennon asettamista. 28

29 Kuhnurituotanto Kuhnurituotannolle voidaan luoda perusta edellisenä syyskuuna. Tuolloin valitaan vahva kaksiosastoinen yhdyskunta. Pesästä poistetaan emo ja asetetaan sulkuristikko pohjan ja alaosaston väliin Yläosastoon laitetaan rakennettuja kuhnurikakkuja sekä vähintään kolme siitepölykakkua. Yläosaston keskelle laitetaan hyvästä pesästä (haluttu kuhnurikanta) kakkuja, joissa on munia sekä nuoria avosikiötoukkia Pesä jätetään sillensä ja hätäkennosta kasvatettu emo ryhtyy munimaan kuhnureita puhdistuslennon jälkeen keväällä Pesää vahvistetaan keväällä antamalla sille peittosikiökakkuja. Luonnollisen kuhnurituotannon alettua voidaan kuhnuriemo vaihtaa munivaan emo sekä vahvistaa tätä sikiökakuilla. 29

30 Emojen säilytys Emoja voidaan säilyttää lähetyshäkeissä seuramehiläisten kanssa Seuramehiläisiä tulee olla välillä riippuen säilytysajan pituudesta. Periaatteella mitä enempi seuramehiläisiä sen kauemmin emo elää häkissä (2-4 vkoa). Optimi lämpötila on 25 astetta ilman vettä ja ilman kosteuden pitäisi olla %. Käytännössä emot olisi saatava pesiin viimeistään viikon kuluessa häkityksestä. 30

31 Emojen säilytys Vahvassa yhdyskunnassa sulkuristikon yläpuolella voidaan säilyttää emoja häkitettynä kehiin. Emopankkien molemmille puolille laitetaan avosikiökakkuja ja yhdyskuntaa ruokitaan säilytyksen aikana. Rutnerin mukaan näin voitaisiin säilyttää emoa kuukauden ajan 31

32 Parituspesien purkaminen Parituspesät puretaan syyskuussa asettamalla sikiölliset kakut kuoriutumaan normaali pesän päällä olevaan keruulaatikkoon Sulkuristikko asetetaan varsinaisen pesän ja keruulaatikon väliin. Parituspesistä mehiläiset ravistetaan keruulaatikkoon. Yhdistelmää ruokitaan sokeriliuoksella. Lokakuussa täytetyt kehät poistetaan pesästä ja varastoidaan keruulaatikossa talven yli. Sikiöttömistä parituspesän kakuista leikataan tummat osat pois. Pesät kaavitaan puhtaiksi ja sumutetaan virkonilla. Kehät säilytetään etikkahappokaastuksessa keruulaatikoissa ja otetaan käyttöön taas seuraavana keväänä. 32

33 Parituspesien kehien keruulaatikko 33

34 Parituspesien mehiläisistä tehty jaoke syksyllä 34

35 Parituspesistä tehtyjä jaokkeita pesien päällä syksyllä 35

36 Yhteenvetoa emonkasvatukseen vaikuttavista tekijöistä Ei ole todisteita, että kasvattajakunta ottaisi paremmin vastaan vanhemman toukan kuin nuoremman. Käytännön kokeilla on todistettu, että ei olisi mitään eroja 1/2-3 vrk:n ikäisen toukan vastaanottamisessa. Hyvin nuorien toukkien ( alle 1 vrk) siirron onnistuminen on vaikeaa, mikä saattaa aiheuttaa tappioita vastaanotossa. Käytännössä ei ole havaittu eroja munan tai nuoren toukan ( n 1 ½ vrk) käytössä. Käytettäessä vanhempaa toukkaa emon painon on havaittu jäävän keskimääräistä pienemmäksi ja munasarjoja määrä olisi pienempi. 36

37 Yhteenvetoa emonkasvatukseen vaikuttavista tekijöistä 1 ½ vrk:n ikäiset toukat ovat hyvin herkkiä ja säilyvät pesän ulkopuolella vain muutamia tunteja (< 6 tuntia). Muovisten emokennokuppien ja vahaemokennokuppien hyväksynnän välillä ei ole havaittu paremmuudessa käytännön eroja. Optimihalkaisija emokennokupille on 9 mm. Emokennojen pitämisellä pesässä valmisteltavana ennen toukan siirtoa ei ole havaittu olevan hyötyä toukkien vastaanottamiseen. Kaksinkertainen toukan siirto ei tuo parempaa tulosta verrattuna kuivaan toukansiirtoon. 37

38 Yhteenvetoa emonkasvatukseen vaikuttavista tekijöistä Nuoret mehiläiset ovat sopivimpia ottamaan vastaan ja hoitamaan emotoukkia. Emokennojen vastaanottaminen ja emojen laatu heikkenee hoitajien iän kasvaessa. Paras tulos saadaan kun hoitajakunnassa on kaikenikäisiä mehiläisiä. Hoitajakuntien on oltava terveitä. Pesän tulee olla vahvassa kasvuvaiheessa. Ei voida vahvistaa, että parveiluun valmistautuva pesä lisäisi taipumusta hoitaa emotoukkia. Paras hetki asettaa emotoukat pesään on kun pesä on käynyt rauhattomaksi emottomuuden jälkeen. Käytännössä on havaittu, että kahden tunnin odotus olisi sopivin aika. 38

39 Yhteenvetoa emonkasvatukseen vaikuttavista tekijöistä Avotoukkien lähellä olo parantaa emotoukkien hoitamista houkuttelemalla nuoria hoitajatoukkien emotoukkien läheisyyteen. Emotoukkien vastaanotto ja hoitaminen vaihtelee riippuen emonkasvatusmenetelmästä seuraavasti: Emojen kasvatus emollisessa kunnassa 15 emokennoa Emojen kasvatus emottomassa osassa, missä avotoukkien määrä vähenee 30 emokennoa Emojen kasvatus emottomassa osastossa ilman avotoukkia emokennoa Mikäli yllämainittuja pesiä käytetään vain starttikuntina voidaan emokennojen määriä lisätä kaksinkertaiseksi. 39

40 Yhteenvetoa emonkasvatukseen vaikuttavista tekijöistä Emotonta kuntaa voidaan käyttää hoitamaan useita emotoukkasarjoja. Tämä ei vaikuta emojen laatuun. Viiden päivän välein lisätyt emokennokehät hoidetaan kunnollisesti. Emollisen kunnan käyttämistä emonkasvatukseen on etua siinä, että se toimii jatkuvana emon kasvatuskuntana. Periaatteessa kaikki emonkasvatusmenetelmät ovat hyviä kunhan ei ylitetä kunnan emonkasvatus kapasiteettia. Emonkasvatuskyky on yhteydessä geneettisiin tekijöihin, jotka eroavat rotujen välillä. Monet rodulliset hypridit ovat erityisen sopivia emon kasvatukseen. Toisaalta on olemassa yhdyskuntien välisiä eroja emonkasvatuskyvyssä, joita ei voi selittää perimällä tai ympäristötekijöillä. 40

41 Yhteenvetoa emonkasvatukseen vaikuttavista tekijöistä Optimaalinen hautomakaapin lämpötila on 34,5 astetta ja suhteellisen kosteuden pitäisi olla %. Jos lämpötila laskee pitemmäksi ajaksi alle 32 astetta aiheuttaa se vaurioita emoille sekä suhteellisen kosteuden laskettua alle 40 % kovettaa se emokennoa niin ettei emo pääse kuoriutumaan. Emokennot ovat erityisen arkoja esikotelovaiheessa n 5 päivää toukansiirron jälkeen. Lämpötilan lisäksi valosokki saattaa vahingoittaa emo. Emokennot ovat vähiten herkkiä n kaksi päivää ennen kuoriutumista ja ne voivat kestää yhden vuorokauden pesän ulkopuolisessa tilassa. 41

42 Yhteenvetoa emonkasvatukseen vaikuttavista tekijöistä Kasvatuskuntien ruokinnalla ei ole merkitystä mikäli yhdyskunnat saavat satoa kentältä 1-1 ½ kuukautta ennen emonkasvatuksen aloittamista. Pitemmillä sadottomilla jaksoilla on merkitystä emonkasvatuksen onnistumiselle. Lisäruokinta emokasvatuskaudella ei tuo lisäarvoa emojen vastaanottoon tai laatuun. Paras emonkasvatus aika vastaanotolle ja laadulle on sikiöalan voimakkain kasvuaika; käytännössä Etelä-Suomessa kesäkuun alusta heinäkuun puoleen väliin. 42

EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA

EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA EMONKASVATUS ILMAN TOUKANSIIRTOA MILLERIN MENETELMÄ Muotoiltu pohjukekehä annetaan hyvin rakentavan kunnan rakennettavaksi Kun pohjuke on rakennettu puoliväliin, se annetaan siitoskuntaan kahden pesään

Lisätiedot

Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013. Näin hoidan mehiläisiäni

Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013. Näin hoidan mehiläisiäni Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013 Näin hoidan mehiläisiäni Hoitohistoria 1964 mehiläiset kotipaikalle Sumiaisiin. Toisen polven mehiläistarhaaja. 1982 omat pesät Kuorevesi - Längelmäki alueelle,

Lisätiedot

Miten taudista eroon?

Miten taudista eroon? Esikotelomädästä vapautuminen Esikotelomätä on mehiläisten vakava sikiötauti, joka johtaa hoitamattomana aina mehiläispesän kuolemaan. Tauti ei kuitenkaan tarkoita mehiläistarhauksen loppua, sillä tarhaajat

Lisätiedot

Eroon esikotelomädästä

Eroon esikotelomädästä Eroon esikotelomädästä Maritta Martikkala, Tuula Lehtonen ja Ari Seppälä Esikotelomätä (EKM) on mehiläisten vakavin sikiötauti, joka johtaa hoitamattomana mehiläispesän kuolemaan. Taudin tunnistaminen

Lisätiedot

Mehiläisillä loisivista tuhoisista punkeista meillä esiintyy 2 lajia: Varroa destructor, n 1 mm mittainen ulkoloinen, alkuaan intianmehiläisellä

Mehiläisillä loisivista tuhoisista punkeista meillä esiintyy 2 lajia: Varroa destructor, n 1 mm mittainen ulkoloinen, alkuaan intianmehiläisellä Mehiläisillä loisivista tuhoisista punkeista meillä esiintyy 2 lajia: Varroa destructor, n 1 mm mittainen ulkoloinen, alkuaan intianmehiläisellä loisiva laji, joka on onnistunut siirtymään arviolta 1900-luvun

Lisätiedot

Tartu sorkkaan Ajotulehduksen hoito ELT Heli Simojoki Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto, HY

Tartu sorkkaan Ajotulehduksen hoito ELT Heli Simojoki Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto, HY Tartu sorkkaan Ajotulehduksen hoito ELT Heli Simojoki Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto, HY Kun ajotulehdus iskee Pysähdytään rauhassa suunnittelemaan Sovitaan yhdessä mitä tehdään Eläinlääkäriltä

Lisätiedot

11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT

11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT Tulostettu 25.6.2016 1 / 7 11. MINERAALIPOHJAISET JULKISIVUMAALIT Kiviväri KS 2 Kiviväri S 5 Kiviväri KS 2 / 7 KIVIVÄRI KS Tuotekuvaus Fescon Kiviväri KS on kalkkisementtiperusteinen maali, jonka tartuntaominaisuuksia,

Lisätiedot

Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle

Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle Ylämaankarjan suosio on jatkuvasti nousussa. Ylämaankarjan lempeä luonne ja sympaattinen ulkomuoto ovat toki sen valtteja, mutta sen hoito on ei ole pelkästään

Lisätiedot

Kansainvälisesti kilpailukykyinen sianlihantuotantoketju -hanke

Kansainvälisesti kilpailukykyinen sianlihantuotantoketju -hanke Kansainvälisesti kilpailukykyinen sianlihantuotantoketju -hanke Emakoiden uudistaminen ja ensikoiden kasvatus teemapäivä Tapahtumakalenteri Facebook Tavotteetsiemennysvalmiille ensikoille Genetiikka DanAvel

Lisätiedot

Mukava olo. Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut

Mukava olo. Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut Mukava olo Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut Tilavaatimukset Karsinaratkaisut lämmin- ja kylmäkasvattamoissa Ryhmittelyn merkitys Tautivastustus Eläinten siirrot Tilavaatimukset Ritiläpalkki Kiinteäpohjainen

Lisätiedot

Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa. Elina Santavuori HK Agri Oy

Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa. Elina Santavuori HK Agri Oy Broilerien kasvatus optimaalisissa olosuhteissa Elina Santavuori HK Agri Oy Broilerin kasvatus Kasvattamon valmistelut ennen untuvikkojen tuloa Untuvikkoaika Olosuhteet Hoitotoimet kasvatusaikana Päiväkirjan

Lisätiedot

HYVINVOINTIANALYYSI Rakenna omaa hyvinvointiasi

HYVINVOINTIANALYYSI Rakenna omaa hyvinvointiasi HYVINVOINTIANALYYSI Rakenna omaa hyvinvointiasi FIRSTBEAT Yli 15 vuoden kokemus sykkeeseen ja sykevaihteluun perustuvista menetelmistä Vahva tieteellinen tausta ja tutkimustyö Johtavat tuotteet, asiakkaita

Lisätiedot

HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi

HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi Vasikka alle 3 kk Kolmena ensimmäisenä kuukautena lehmävasikkaa voidaan ruokkia täysin

Lisätiedot

Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa

Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa Talvitappioiden minimoiminen mehiläistarhauksessa Ari Seppälä Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y. Mehiläishoito rytmittyy mehiläisten biologian ja vuodenaikojen mukaan. Kevät on luonnon heräämisen

Lisätiedot

Hunajakakku menossa lingottavaksi

Hunajakakku menossa lingottavaksi POHDIN projekti Hunajakenno Mehiläispesän rakentuminen alkaa kennoista. Kenno on mehiläisvahasta valmistettu kuusikulmainen lieriö, joka jokaiselta sivultaan rajoittuu toisiin kennoihin. Hunajakennot muodostavat

Lisätiedot

Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja?

Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja? Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja? Alueellinen koulutus 22.9.2015 VSSHP Hygieniahoitaja Anne-Mari Kaarto https://www.cartoonstock.com/ directory/p/parasitic.asp Sisältö Mikä lutikka on? Mistä

Lisätiedot

3. Muotinvalmistuksen periaate

3. Muotinvalmistuksen periaate 3. Muotinvalmistuksen periaate Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Irtomallikaavaus Hiekkamuotin valmistuksessa tarvitaan valumalli. Se tehdään yleensä puusta, ja se muistuttaa mitoiltaan

Lisätiedot

Herneen kasvatus eri olosuhteissa

Herneen kasvatus eri olosuhteissa Herneen kasvatus eri olosuhteissa (koejärjestelyihin kuluu ensimmäisellä kerralla n. puoli tuntia, joka kerhokerran alussa n. 5 min ja viimeisellä kerralla 15-30 min) Tarvitaan: 4 astiaa kasvatukseen /

Lisätiedot

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN

ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN Turmalin-savikattotiili Minster-betonikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 14.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 9 Alkulause

Lisätiedot

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian laiha. Kuntoluokka tärkeää. Nuoret naaraat myös hävittää

Lisätiedot

Carbon Kick Booster:n vaikutus tuholaisiin ja torjuntaeliöihin

Carbon Kick Booster:n vaikutus tuholaisiin ja torjuntaeliöihin Carbon Kick Booster:n vaikutus tuholaisiin ja torjuntaeliöihin Marianna Simula Agropolis Oy Integroitu torjunta koristekasvituotannossa (84231) Integroitu torjunta Etelä- Suomen koristekasvituotannossa

Lisätiedot

Esimerkiksi jos käytössä ovat kirjaimet FFII, mahdolliset nimet ovat FIFI ja IFIF. Näistä aakkosjärjestykssä ensimmäinen nimi on FIFI.

Esimerkiksi jos käytössä ovat kirjaimet FFII, mahdolliset nimet ovat FIFI ja IFIF. Näistä aakkosjärjestykssä ensimmäinen nimi on FIFI. A Nimi Uolevi sai koiranpennun, mutta siltä puuttuu vielä nimi. Uolevi on jo päättänyt, mitä kirjaimia nimessä tulee olla. Lisäksi hän haluaa, että nimi muodostuu toistamalla kaksi kertaa sama merkkijono.

Lisätiedot

KUMINAN KASVINSUOJELU 2016

KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 Lepaa 13.3.2016 Lasse Matikainen ViljelijänBerner Kumina Joulupäivänä 2015 KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen 2. Rikkakasvitorjunnan onnistuminen

Lisätiedot

AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE Huhtikuu 2011 1 AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE Huhtikuu 2011 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 1 PAKKAUS JA VARASTOINTI 2 TEKNISET TIEDOT. 3 ASENNUS.

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Cabas liitännän käyttö AutoFutur ohjelmassa 4.1.2012

Cabas liitännän käyttö AutoFutur ohjelmassa 4.1.2012 Cabas liitännän käyttö AutoFutur ohjelmassa 4.1.2012 Liitännän aktivointi Liitäntä on ohjelma lisämoduuli. Ensin asetetaan käyttöön FuturSoftilta saatu Liitäntä WinCabas rekisteröintikoodi. Mennään kohtaan

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat. Raisio Maritta Martikkala SML ry

Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat. Raisio Maritta Martikkala SML ry Varsinais-Suomen Mehiläishoitajat Raisio 5.4.2017 Maritta Martikkala SML ry Juhlavuotena saadaan näkyä Maailman Mehiläispäivä la 20.5. Paikallisyhistysten tapahtumia Esim. paikkakunnan kaikissa kouluissa

Lisätiedot

HANSATON - yksilölliset kuulokojeet KÄYTTÖOHJE

HANSATON - yksilölliset kuulokojeet KÄYTTÖOHJE HANSATON - yksilölliset kuulokojeet KÄYTTÖOHJE Sisällys: Kuulokojeen malli ja paristotyyppi...3 Kuulokojeen osat...3 Kuulokojeella kuuntelu...4 Pariston vaihtaminen...4 Pariston käyttöikä...5 Paristoon

Lisätiedot

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: OHJELMOINTI 1. Alkupohdinta: Mitä ohjelmointi on? Keskustellaan siitä, mitä ohjelmointi on (käskyjen antamista tietokoneelle). Miten käskyjen antaminen tietokoneelle

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN JA HOITAJAN TIIMITYÖ RINTASYÖVÄN HOIDOSSA

LÄÄKÄRIN JA HOITAJAN TIIMITYÖ RINTASYÖVÄN HOIDOSSA LÄÄKÄRIN JA HOITAJAN TIIMITYÖ RINTASYÖVÄN HOIDOSSA Erikoislääkäri Anna- Liisa Kautio ja sairaanhoitaja Elina Rinkineva TAYS Syöpätautien poliklinikka 1 9.6.2014 9.5.2014 TYÖPARITYÖSKENTELY Omat vierekkäiset

Lisätiedot

Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013

Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013 Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013 MAISSI Maissi reagoi päivän pituuteen. Kasvu nopeutuu vasta päivien lyhetessä heinäkuun puolivälissä Maissin tärkein osa on tähkä, tavoite maito/taikinatuleentuminen

Lisätiedot

Täpläravun levinneisyyden rajat ja kannanvaihtelut

Täpläravun levinneisyyden rajat ja kannanvaihtelut Täpläravun levinneisyyden rajat ja kannanvaihtelut Riitta Savolainen Jyväskylä, Viherlandia 13.3.213 Tausta ja tutkimuksen tarkoitus Alkuperäinen jokirapu (Astacus astacus ) muodostaa lisääntyviä kantoja

Lisätiedot

Käyttöohje TL-radiaalipuhaltimet AB-TL525 AB-TL2040 AB-TL4250

Käyttöohje TL-radiaalipuhaltimet AB-TL525 AB-TL2040 AB-TL4250 Käyttöohje TL-radiaalipuhaltimet AB-TL525 AB-TL2040 AB-TL4250 HUOM! Lue tämän käyttö- ja turvallisuusohjeen sisältö huolellisesti ennen TL-radiaalipuhaltimen käyttöä turvallisen käytön varmistamiseksi.

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE NO.CX-10. Lue tämä ohje huolellisesti ennen käyttöä

KÄYTTÖOHJE NO.CX-10. Lue tämä ohje huolellisesti ennen käyttöä KÄYTTÖOHJE NO.CX-10 Lue tämä ohje huolellisesti ennen käyttöä 1 Turvaohjeet Lithium-akulle Turvaohjeet Lithium-akulle Litium-akun lataus voi aiheuttaa tulipalon tai loukkaantumisen tai omaisuuden menettämistä.

Lisätiedot

Mehiläsitarha, Juhmon marjatila, Tuusula

Mehiläsitarha, Juhmon marjatila, Tuusula Ihmiset ovat jo vuosituhansia sitten keksineet, että hunajaa saa helpoiten tarhaamalla mehiläisiä. Kesän aikana mehiläiset keräävät yhteen pesään ravinnoksi hunajaa noin 40 kg. Leppoisa Helmer Lauren on

Lisätiedot

Spray Bark Controll Collar

Spray Bark Controll Collar Spray Bark Controll Collar Sitruunapannan käyttöohjeet JOHDANTO Haukkuminen on koiran normaalia käyttäytymistä. Joskus kuitenkin haukkuminen on ongelma omistajalle. Vastuuntuntoinen omistaja ei voi antaa

Lisätiedot

OHJEITA METSANVIUELUALLE

OHJEITA METSANVIUELUALLE ~.. OHJEITA METSANVIUELUALLE Paljasjuuriset taimet PIDÄ TAIMET TUOREINA Paakkutaimet......... Pura säkit ja laita taiminiput löysättyinä valeistutukseen varjoisaan ja kosteaan maastokohtaan ei kuitenkaan

Lisätiedot

AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ

AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ 1. Ruiskun pesu ennen käyttöönottoa 2. Maalin lisäys ja maalaus 3. Ruiskunpesu maalauksen jälkeen RUISKUN KÄYTTÖ MAALAUKSISSA Air-Mix-ruiskua käytetään lähinnä kalusteovien

Lisätiedot

Käyttöohje Asennusohje. CD-vaihtaja A08

Käyttöohje Asennusohje. CD-vaihtaja A08 Käyttöohje Asennusohje CD-vaihtaja A8 1 2 3 Vipu Levynpidin Valmistelu Makasiinin lataaminen Kuva 1 Aseta makasiini lataamista varten tähän asentoon (nuoli ylh.) Vedä levynpidin ulos. Älä koskaan poista

Lisätiedot

Infrapunalämpömittari CIR350

Infrapunalämpömittari CIR350 Infrapunalämpömittari CIR350 Käyttöopas (ver. 1.2) 5/23/2006 Johdanto Injektor solutionsin CIR350 infrapunalämpömittari tarjoaa sinulle laadukkaan laitteen huokeaan hintaan. Tämän laitteen etuja ovat Optiikka

Lisätiedot

PERUSTIETOJA MEHILÄISTEN PERIMÄSTÄ

PERUSTIETOJA MEHILÄISTEN PERIMÄSTÄ EMONKASVATUS HISTORIAA Ensimmäinen kuvaus mehiläisemosta naaraana julkaistiin Espanjassa 1586. Englantilainen Charles Butler osoitti vuonna 1609, että kuhnurit ovat koirasmehiläisiä Jo vuonna 1568 Saksassa

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Istuttaminen Metsän kasvatuksessa istuttaminen on kallis investointi, mutta

Lisätiedot

Avomaan vihannesviljely

Avomaan vihannesviljely Avomaan vihannesviljely 1 I. Vihannesten ryhmittely markkinointikestävyyden mukaan 1.TUOREVIHANNEKSET suhteellisen nopeasti pilaantuvia suuri haihdutuspinta nopea hengitys, vähän vararavintoa, korjataan

Lisätiedot

Tørr. Dehumidifier. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual DH-10

Tørr. Dehumidifier. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual DH-10 Tørr Dehumidifier Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual Ugit officia porem et ent, inctorem resent volorumqui bearum corestota et ut am quo magnihitae. DH-10 S. 2 DH-10

Lisätiedot

Käyttöohje CONDUCTOR

Käyttöohje CONDUCTOR CONDUCTOR TASO 1 W1 1 2 Oikeudet muutoksiin pidätetään. 20090514 www.swegon.fi Tietoa CONDUCTORista CONDUCTOR on säätöjärjestelmä huonelämpötilan ohjaukseen. Voit itse luoda miellyttävän sisäilmaston säätämällä

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta

Lisätiedot

Kenguru 2016 Student lukiosarja

Kenguru 2016 Student lukiosarja sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

PULLEY-MAN porakonevinssi. Käyttö- ja huolto-ohje

PULLEY-MAN porakonevinssi. Käyttö- ja huolto-ohje PULLEY-MAN porakonevinssi Käyttö- ja huolto-ohje SISÄLLYSLUETTELO 3 4 SUORITUSARVOT JA TIEDOT TURVALLINEN KÄYTTÖ 5 7 8 10 11 LAITTEEN OSAT JA VAIJERIN ASENNUS LAITTEEN KÄYTTÖ NOSTOISSA LAITTEEN HUOLTO

Lisätiedot

Tapetointi. Parkettituotteet. Kiillon tuotteista löytyy kattavasti kaikki parketti- ja

Tapetointi. Parkettituotteet. Kiillon tuotteista löytyy kattavasti kaikki parketti- ja Tapetointi Parkettituotteet Kiillon tuotteista löytyy kattavasti kaikki parketti- ja TYÖOHJEET puulattioiden kiinnittämiseen ja pintakäsittelyyn tarvittavat tuotteet. Tapetointijärjestelmä paperitapetin,

Lisätiedot

MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ

MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ Mehiläistarhaaja Arja Korhonen MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ SISÄLTÖ Mehiläistarhauksen aloitus Pesien hankinta ja EKM:n leviäminen Pesien saneeraus Omien pesien tilanne Loppupäätelmät

Lisätiedot

Psoriasisliitto Nettijäsenrekisterin Koulutustilaisuus 11.2.-12.2. Nettijäsenrekisterin ohje

Psoriasisliitto Nettijäsenrekisterin Koulutustilaisuus 11.2.-12.2. Nettijäsenrekisterin ohje Psoriasisliitto Nettijäsenrekisterin Koulutustilaisuus 11.2.-12.2. Nettijäsenrekisterin ohje Kirjautumissivu löytyy osoitteesta https://njr.yap.fi/cgi-bin/rpj2v3/dispat.exe. Anna käyttäjätunnus ja salasana.

Lisätiedot

LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS

LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS V a s i k a s t a p i h v i k s i LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS TEHOKKAAT REHUT, TERVEET ELÄIMET. Rehuraisio Tehokas ruokinta parantaa kannattavuutta Tehokas ruokinta lyhentää lihanaudan kasvatusaikaa ja eläimet

Lisätiedot

Katolle asennettu GSM-antenni

Katolle asennettu GSM-antenni Ohje nro Versio Osa nro 30660777 1.0 Katolle asennettu GSM-antenni Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0800872 A0000214 A0000177 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - tinnitusnoiseri WAVE SLIM

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - tinnitusnoiseri WAVE SLIM KÄYTTÖOHJE HANSATON - tinnitusnoiseri WAVE SLIM Sisällys: Tinnitusnoiserin malli, paristotyyppi ja tippien tilaustiedot 3 Noiserin osat 4 Tinnitusnoiserin käyttö 5 Pariston vaihtaminen 6 Paristoon liittyviä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.10.2002 KOM(2002) 561 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa

Lisätiedot

ASC-Alumiinitelineet

ASC-Alumiinitelineet ASC-Alumiinitelineet ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ALUMIINITELINEILLE MALLIT: ASC JA EURO VAROITUS! Tämä ohje opastaa ASC-alumiinitelineiden oikeaan ja turvalliseen asennukseen. Käyttäjä on vastuussa ohjekirjan

Lisätiedot

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus

Lisätiedot

Eroon esikotelomädästä

Eroon esikotelomädästä Eroon esikotelomädästä Esikotelomätä (EKM) on mehiläisten vakavin sikiötauti, joka johtaa hoitamattomana mehiläispesän kuolemaan. Taudin tunnistaminen ja torjunta ajoissa auttaa kuitenkin pääsemään siitä

Lisätiedot

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin Kirjanen TAKE-hanke Tarvikkeet: kierrätyspahvia, paperia, ohutta aaltopahvia, kierrätyskangasta tai tapettia yms. suttupaperia suojaukseen liimaa ja liimapensseli Sakset, mattoveitsi sekä leikkausalusta

Lisätiedot

Kestopreparaatin tekeminen. Antti Haarto 27.2.2013

Kestopreparaatin tekeminen. Antti Haarto 27.2.2013 Kestopreparaatin tekeminen Antti Haarto 27.2.2013 Genitaalien rakenne Esiesivalmistelut Koiraat Levitystä tehtäessä vaikeasti määritettäviltä lajeilta kannattaa levittää myös sivulämssät genitaaleista

Lisätiedot

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU Työhön paluu-malli on tarkoitettu esimiehen apuvälineeksi, kun työntekijä palaa pitkän työstä poissaolon (äitiysloma, sairasloma, vuorotteluvapaa) jälkeen takaisin töihin. Työhön

Lisätiedot

Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Firstbeat Hyvinvointianalyysi Firstbeat Hyvinvointianalyysi FIRSTBEAT TECHNOLOGIESOY SYKETEKNOLOGIAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN JA SUORITUSKYVYN OPTIMOINTIIN Juuret fysiologisessa tutkimuksessa Perustettu Jyväskylässä vuonna 2002 Yli 15

Lisätiedot

PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT - ERGONOMIAOHJEISTUSTA VANHEMMILLE

PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT - ERGONOMIAOHJEISTUSTA VANHEMMILLE PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT - ERGONOMIAOHJEISTUSTA VANHEMMILLE Tekijät: Ritva Paukku, Lotta-Maria Stenholm & Iina Toukonen Fysioterapian opinnäytetyö, Turun AMK (2015) Hyvä vanhempi, Luet parhaillaan

Lisätiedot

TAPELIN LUOMUSIKA Tilan historiaa 1969 lihasikalan rakentaminen 240 lihasialle ja vaihto lypsylehmistä lihasikoihin, peltoa n. 16 ha 1982 sukupolven vaihdos 1999 Yhdistelmäsikalan rakentaminen 70 emakolle

Lisätiedot

Tukosten poistaminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito. Hakemisto

Tukosten poistaminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito. Hakemisto Jos tulostusmateriaali aiheuttaa tukoksen, Paperitukos-valo kehottaa poistamaan paperin paperiradalta. 1 Jos tukos syntyy juuri, kun tulostusmateriaali on alkanut tulostua lokerosta 1: 1 Vedä tulostusmateriaali

Lisätiedot

E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO KASSAKAAPIN INSTRUCTIONS

E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO KASSAKAAPIN INSTRUCTIONS KASO KASSAKAAPIN E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO E1-100 SAFE SERIES K-03 INSTRUCTIONS Kaso Oy Lyhtytie 2, PO Box 27, FI-00751 Helsinki, Finland telephone +358 10 271 3700, fax +358 9 386 0021 sales@kaso.fi,

Lisätiedot

Stadin Tarhaajien kokemuksia kaupunkimehiläistarhauksesta

Stadin Tarhaajien kokemuksia kaupunkimehiläistarhauksesta Stadin Tarhaajien kokemuksia kaupunkimehiläistarhauksesta 2012-2014 Luonto tulee kaupunkiin, koska sen asukkaat niin haluavat Kaupunkiviljely, parvekeviljely, kotipuutarhat, jokamiehen oikeudet puistojen

Lisätiedot

ARSKA TARKASTUS JA HUOLTO-OHJE 9.05,1

ARSKA TARKASTUS JA HUOLTO-OHJE 9.05,1 ARSKA TARKASTUS JA HUOLTO-OHJE 9.05,1 Maahantuoja : IK-Asennus T:mi Iivonen Ari Vatialantie 44 36240 Kangasala 0400 834 923, 03 3642224 Valmistaja : PII S.r.l., Italia Paineellisille jauhesammuttimelle

Lisätiedot

Aineistokoko ja voima-analyysi

Aineistokoko ja voima-analyysi TUTKIMUSOPAS Aineistokoko ja voima-analyysi Johdanto Aineisto- eli otoskoon arviointi ja tutkimuksen voima-analyysi ovat tilastollisen tutkimuksen suunnittelussa keskeisimpiä asioita. Otoskoon arvioinnilla

Lisätiedot

AUTO-HIFI TUUNAUS 4 X 4 VENESOVELLUKSET

AUTO-HIFI TUUNAUS 4 X 4 VENESOVELLUKSET AUTO-HIFI TUUNAUS 4 X 4 VENESOVELLUKSET OPTIMA YELLOWTOP SYVÄSYKLIAKUT ÄÄRIMMÄISEN VAATIVIIN SOVELLUKSIIN ALHAINEN SISÄINEN VASTUS MAHDOLLISTAA PAREMMAN ÄÄNEN LAADUN EI KAASUNMUODOSTUSTA EIKÄ EPÄMIELLYTTÄVIÄ

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET

ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET Tarkastuspäivämäärä Virkatoimitunnus Tarkastuksen tekijä Virka-asema Puhelinnumero Kunta Aluehallintovirasto Eläinten omistaja/ haltija Osoite Puhelinnumero Tarkastuksessa

Lisätiedot

Härkäpapu siipikarjan rehuna

Härkäpapu siipikarjan rehuna Härkäpapu siipikarjan rehuna OMAVARA-hankkeen loppuseminaari 19.3.2013, Raisio Erja Koivunen 1 Kotimaiset rehuvalkuaiskasvit siipikarjan ruokinnassa Aikaisemmissa hankkeissa tutkittua MTT:llä on aikaisemmissa

Lisätiedot

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE Tavoite: Tarkkaillaan auringon vaikutusta valon lähteenä ja sen vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Oppilaat voivat tutustua myös aurinkoenergian käsitteeseen.

Lisätiedot

Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy

Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Bakteerin ominaisuudet Campylobacter jejuni joskus C. coli Optimilämpötila 42-43 C Ei lisäänny alle 25 C:ssa Kuumennusherkkä,

Lisätiedot

Perhepäivähoidon hygieniaohjeet

Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Perhepäivähoidon hygieniaohjeet Hygienia ja puhtaus Hygienia on aikuisen ja lasten henkilökohtaista hygieniaa sekä työympäristön-, lelujen ja elintarvikkeiden puhtautta. Hygienian tehostaminen päivähoidossa

Lisätiedot

Suo metsäkanalinnun silmin

Suo metsäkanalinnun silmin Suo metsäkanalinnun silmin Teerikana syö tupasvillan tähkiä Suomen riistakeskus Arto Marjakangas 18.12.2014 1 Soiden merkitys metsäkanalinnuille koko vuodenkierrossa: (metsä)riekko teeri metso pyy Esityksen

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku

Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku Pasi Leppäniemi OuLUMA, sivu 1 POLYNOMIPELI Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku Luokkataso: 8-9 lk Välineet: pelilauta, polynomikortit, monomikortit, tuloskortit,

Lisätiedot

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus

Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus

Lisätiedot

Tavallisia lasten oireita kuinka hoidan ja milloin hoitoon?

Tavallisia lasten oireita kuinka hoidan ja milloin hoitoon? Korvakipu Kutina ja kipu, kuume, mahdollisesti märkävuotoa korvasta. Anna kipulääkettä ohjeen mukaan helpottamaan kipua ja laskemaan kuumetta. Kohoasento nukkuessa voi helpottaa kipua. Päivystyskäynti

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017. HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen

SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017. HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017 HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen Mikä on edustusoikeus ja milloin tarvitsee tehdä seurasiirto? - Edustusoikeus

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI. Hyvinvoiva lapsi. Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa

ROVANIEMEN KAUPUNKI. Hyvinvoiva lapsi. Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvinvoiva lapsi Hygienia ja infektioiden torjunta perhepäivähoidossa Varhaiskasvatuspalvelut 2015 Työryhmä: Ahlsved Matias, tartuntataudeista vastaava hoitaja, Rovaniemen kaupunki

Lisätiedot

Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992).

Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Tulotiedot tulee toimittaa päivähoidon johtajalle hakemuksen palautuksen yhteydessä, kuitenkin

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN. Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös. VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä.

LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN. Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös. VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. Maahantuoja: ISOJOEN KONEHALLI OY Keskustie 26, 61850 Kauhajoki

Lisätiedot

UNELMA Uusi viljelylaji nelmasta

UNELMA Uusi viljelylaji nelmasta UNELMA Uusi viljelylaji nelmasta EKTR hanke, projektipäällikkönä P. Heinimaa Tavoitteena on aloittaa nelman ruokakalaviljely Suomessa Tuloksekkaan viljelytoiminnan varmistamiseksi hankkeessa selvitetään

Lisätiedot

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850 TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään

Lisätiedot

Käyttöopas Versio 1.1 heinäkuu 2003 SUOMI Tervetuloa BEHRINGER-perheeseen! Kiitos FOOT CONTROLLER FCV100-jalkapainikkeen ostamalla meitä kohtaan osoittamastanne luottamuksesta. FCV100 on arvokas ja monipuolinen

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten KÄYTTÄJÄN OPAS Yksityiskohtainen käyttöoppaasi BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten Jos sinulla on kysymyksiä BYDUREON-valmisteen käytöstä Katso Tavallisia kysymyksiä ja

Lisätiedot

KESTÄVÄ SOKKELIMAALI TUOTESELOSTE TIKKURILA YKI SOKKELIMAALI. Alkalinkestävä akrylaattimaali. Sokkelit

KESTÄVÄ SOKKELIMAALI TUOTESELOSTE TIKKURILA YKI SOKKELIMAALI. Alkalinkestävä akrylaattimaali. Sokkelit TIKKURILA KESTÄVÄ SOKKELIMAALI TYYPPI KÄYTTÖKOHTEET SOVELTUVUUS Alkalinkestävä akrylaattimaali. Sokkelit Betonisokkeleiden ja sementtivahvoilla laasteilla ylitasoitettujen betoni- ja harkkosokkeleiden

Lisätiedot

TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5

TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 Tarkastuspäivämäärä Tarkastuksen tekijän nimi Tarkastuksen tekijän asema Virkaeläinlääkäri Hevosjalostusliiton tj. Yksityinen eläinlääkäri Valmentaja (omavalvonta) Valmentaja

Lisätiedot

Endobronkiaali sulkija EZ-Blocker KÄYTTÖOHJE

Endobronkiaali sulkija EZ-Blocker KÄYTTÖOHJE KÄYTTÖOHJE LAITTEEN KUVAUS EZ-Blocker on endobronkiaali ilmatien sulkija. Siinä on kaksi eriväristä (sininen ja keltainen) distaaliletkua, joissa molemmissa on identtisillä väreillä merkitty täytettävä

Lisätiedot

Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi

Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi 16.3.2018 s. Kurikka Helsingin yliopisto, MMM Hyönteistalous osana suomalaista alkutuotantoa 2015 Finsect Foto:

Lisätiedot

Meri Heinonen. Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmän kokous 3.12.2008

Meri Heinonen. Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmän kokous 3.12.2008 Meri Heinonen Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmän kokous 3.12.28 Kunnallisvaalikysely 28 yhteisöllisyydestä ja kestävästä kehityksestä Helsingin, Espoon ja Vantaan kunnallisvaaliehdokkaille

Lisätiedot

Ylälistapesä asumista mehiläisten ehdoilla

Ylälistapesä asumista mehiläisten ehdoilla Ylälistapesä asumista mehiläisten ehdoilla Ihmisellä ja mehiläisellä on pitkä yhteinen historia. Alkuperäinen kanssakäyminen oli lähinnä hunajan metsästystä. mehiläiset saivat tulla omin nokkineen toimeen

Lisätiedot

Käyttöopas (ver. 1.29 Injektor Solutions 2006)

Käyttöopas (ver. 1.29 Injektor Solutions 2006) KombiTemp HACCP Elintarviketarkastuksiin Käyttöopas (ver. 1.29 Injektor Solutions 2006) web: web: www.haccp.fi 2006-05-23 KombiTemp HACCP on kehitetty erityisesti sinulle, joka työskentelet elintarvikkeiden

Lisätiedot

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet 33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 33.1 Hihnakuljettimet Hihnakuljettimet ovat yleisimpiä valimohiekkojen siirtoon käytettävissä kuljetintyypeistä.

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET Serie RV

KÄYTTÖOHJEET Serie RV KÄYTTÖOHJEET Serie RV Laskentavaakajärjeste1mä 3.2 Virhe laskentapunnituksessa Laskentapunnituksen virhe johtuu pääasiassa kolmesta tekijästä:. detaljien painojen poikkeamista vaaka näyttää väärin inhimillisestä

Lisätiedot

Käyttöpaneelin merkkivalot

Käyttöpaneelin merkkivalot tarkoittavat eri asioita niiden järjestyksen mukaan. Merkkivalot, jotka ovat pois päältä, päällä ja/tai vilkkuvat, osoittavat tulostimen eri tilanteita kuten tulostimen tilaa, tarvittavia käyttäjän toimia

Lisätiedot