Haminan teollisuuskylä. Teollisuuskylä symbioosin edut
|
|
- Riikka Jokinen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Haminan teollisuuskylä Teollisuuskylä symbioosin edut
2 Haminan Nestesataman teollisuuskylä HaminaKotka Satama Oy:n ja Haminan Kaupungin toimeksiannosta esiselvitys Haminan Nestesataman teollisuusympäristön kehittämiseksi niin, että alueelle sijoittuneiden yritysten toiminnan kilpailukyky ja kustannustehokkuus pystytään joustavalla yhteistoiminnalla säilyttämään myös muuttuvissa markkinatilanteissa, kestävän kehityksen periaattein ja että alueelle sijoittuu uutta yritystoimintaa. Alueelle sijoittuvaa yritystoimintaa on neste- ja kemikaaliterminaalien operointi ja varastointi, uusiutuviin energioihin liittyvien teknologioiden valmistus, energian tuotanto, kemikaalien tuotanto ja jalostaminen, muu vastaava tuotannollinen ja lisäarvoa tuottava toiminta. Tavoitteena on energian käytöltään kilpailukykyinen ja omavarainen, myös uusiin teknologioihin perustuva ja uusia työpaikkoja luova teollisuusyhteisö. Haminan kaupunki ja sen konserniyhtiöt haluavat varmistaa alueelle sijoittuvien yritysten menestymisen lähtökohdat ja löytää edut yritysten sijoittumiselle alueelle Mahdollisuus hallittuun ja mietittyyn rakenteeseen yritysten lähtökohdista 2
3 Teollisuuskylä Tuotantolaitokset Terminaalit Operaattorit Varastot Tukipalvelut Hankinta Kiinteistöt Lastinkäsittely Turvallisuus Henkilöstöpalvelut Toimisto Alihankkijat Kunnossapito Pakkaus Huolinta Kuljetus Lastinkäsittely Energia Energiantuotanto Taloudelliset vaikutukset Toiminnallisuus Joustavuus Työvoima Imago Perusinfra Turvallisuus Energia Vesihuolto Jätehuolto Liikenne 3
4 Teollisuuskylän palvelut yrityksille Työterveys Työsuojelu Lounasravintola Taloushallinto Työvoima Hankintatoimisto Ympäristöasiat Työkoneet, huolto Yritys voi keskittyä ydintoimintaansa Kiinteitä kustannuksia voi siirtää muuttuviksi Joustavuus muutoksiin oman liiketoimen tarpeisiin Yhtenäiset työtavat alueella Tukipalveluiden kustannuskehitys sopimuksella Asiantuntijuus, vaivattomuus; räätälöityjä palveluratkaisuja Laatu ja palvelu paranee Yritysturvallisuus Verkostot ICT Kiinteistöpalvelut Aluehuolto Liikenne Palo Pelastuskalusto Hälytyskeskus Kulunvalvonta Opastus Vartiointi Siivous Vesi Sähkö Viemäri Kaasu Puhe Data Lämpö Höyry Putkistot LAN IT tuki Puhelin Posti Huolto Helpdesk Ohjelmistot Kehitys Suunnittelu Arkkitehti Rakennus Sähkö Automaatio Ilmastointi Toteutus Rakentaminen Rakennusvalvonta Luvat Kunnossapito Lumityöt Radat Liikenne Kuljetus, Varastointi, Huolinta Laivaukset Asiakirjat Valvomo Vaunuseuranta Järjestelmät 4
5 Teollisuuskylän symbioosin vaikutukset yritysten toiminnalle Taloudelliset vaikutukset mittarit paranee, hankinnat yhdessä Toiminnallisuus joustavuus paranee Työvoima osaaminen lisääntyy, yhteiset toimintamallit Imago markkina-arvoa menestyksen myötä, sijoittuminen alueelle helpottuu Viranomaiset vaikuttavuus paranee, yhteisön voima Tiedotusvälineet - näkyvyyttä uusilla ajatuksilla Yrityksen toimintakyky muuttuvissa tilanteissa 5
6 Taloudelliset vaikutukset Yhteishankinnoille ostosopimukset Kiinteille kustannuksille useampia maksajia Tukipalvelut yhteisvolyymillä suurasiakasedun mahdollisuus neuvottelutyö helpottuu, suurin käyttäjä vastaa sopimuksesta Välttämättömien tukipalveluiden yhdistäminen tehostaa toimintaa ja kustannukset jakaantuvat useammalle vartiointi hälytysjärjestelmät ICT ulkoalueiden ylläpito, valaistus verkostojen ylläpito ja kehittäminen henkilöstöravintola, edustustilat työterveyshuolto pelastuskalusto Kiinteät kustannukset hankittujen palveluiden osalta muuttuviksi mittarit paranee siivous, jätehuolto kunnossapito, radat, tiet, lumityöt palkkalaskenta, kirjanpito, arkistot käytönvalvojat, sähkö, maakaasu, paineastiat markkinointi, viestintä ja suunnittelu 6
7 Toiminnallisuus Palvelun saatavuus Helppous Vuosisopimusmahdollisuus kaikille tukipalveluille oma valinta palveluvalikosta kustannukset käytön mukaan nopea käyttöönotto Arvoketju Logistinen keskittymä saa massallaan 1. luokan palvelua kuljetukset ja huolinta, asiakirjat IT tuki pakkaus- ja varastointipalvelut lastinkäsittely ja valvonta huolto ja koneet (päivystysrinki) puhdistus ja vaarallisten aineiden käsittely/hävittäminen vartiointi, hälytyskeskus, palosuojelu verkostot (vesi, lämpö, viemäri, data, kaasu, höyry) ICT (verkko, tuki, puhelin ja posti) sisäiset kuljetukset, konebooli kiinteistösuunnittelu (rakennus, sähkö, LVI automaatio,) kiinteistöhuolto, aluehuolto ja rakennuttaminen toimistotukipalvelut ( siivous, tarvikkeet, postitus, opastus, kulunvalvonta ) joustavuus läheiseen asiakas-toimittajamalliin 7
8 Imago Teollisuuskylän laajuus ja yritysten määrä kriittinen massa toimintamalli kestää rakennemuutoksen paineissa uskottavuus toiminnan laatuun sijoittuminen puistoon antaa synergiaetuja alueellinen edelläkävijyys kaupungin rooli alullepanijana 8
9 Viranomaiset Hälytyskeskus ja pelastuskeskus Ympäristöviranomaiset yksi kontaktipinta vartioinnin ja hälytysten johtaminen yksissä käsissä vaikka yrityksiä useita teollisuuskylässä yhtenäiset toimintatavat ja mallit koulutus ja ohjeistus yhtenäistä kalusto yhteiskäytössä mahdollisuus yhtenäiseen raportointiin ja luvitukseen, valvontaan ja tarkastuksiin 9
10 Tiedotusvälineet Näkyvyys Painoarvo mielipidevaikuttajana kasvaa Yksittäisen yrityksen asia ei nouse kohtuuttomaksi Tiedottaminen kevenee Kriisitiedottaminen isossa yhteisössä tapahtumia runsaasti kynnys yltää lehtiin radioon ja televisioon työvoiman saanti ja koulutus koulutuksen suuntaaminen suhdannenäkymät kylän lukuisa yritysjoukko vaimentaa, kaikilla ei mene huonosti yhtä aikaa Mahdollisuus teollisuusyhteisön tiedotusvastuun keskittämiseen Yhteinen toimintamalli ja vastuut 10
11 Yrityksen arvo Sijainti kehittyneessä teollisuuden infrassa Tunnusluvut paranee laskutus/henkilö kiinteät kustannukset/liikevaihto tapaturmat/vahingot energia, turvallisuus, asiakkuudet jne. ympäristö kiinteistölle uusi käyttäjä, jos oma toiminta päättyy perinteiset kiinteät kustannukset muuttuviksi oman henkilöstön lukumäärä helppo keskittyä omaan ydinosaamiseen joustavuus muuttuvissa markkinatilanteissa 11
12 Asiakirjat Keskitetty yhteisiä asioita koskeva asiakirjojen ylläpito ja päivittäminen Viranomaisluvat Rakennuskuvat, tiedot ja piirustukset alueen verkostoista (kaapelit, vesi, viemäri, kaasu, höyry, sähkö, putkistot, laiturit, palovesijärjestelmät, tiet, raiteet, rakennukset/käyttötarkoitus, tontit, purku-, lastaus- ja lämmityspaikat, säiliöt, jne) dokumentoitu helposti käytettävään järjestelmään. Opasteet julkisilla väylillä Arkistopalvelu Tilat vapautuvat operatiiviseen toimintaan 12
Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen
Verkostoista Voimaa NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen 2 Toimintamalli Yliopistot, AMK, yritykset Kehitys-ja elinkeino- yhtiöt KyAMK TKI MAANTIET RAJA RAUTATIE MERI
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta
KAASUALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 22.5.2014
KAASUALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 22.5.2014 LNG-terminaaliverkosto Suomeen - HAMINA Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Miksi LNG-terminaali Haminaan? Kaasun
Tulevaisuuden logistiikkakeskus EslogC - tulevaisuusverstas
Tulevaisuuden logistiikkakeskus EslogC - tulevaisuusverstas 26.3.2010 Erkki Aalto Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tulevaisuuden logistiikkakeskus Haasteita konsepti joustavuus, ketteryys
ANSIOHAJONTA TEHTÄVÄNIMIKKEITTÄIN syyskuussa 2015
15.3.2016 10:16 Sivu 1(13) 1 Liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen 12 Yrityssuunnittelutehtävät 2 Tutkimus ja tuotekehitys 21 Tutkimustehtävät 1 Yritysten ja muiden toimintayksiköiden johtaminen 7
Arandur / Kaivomestarin hanke
7.10.2010 Richard Malm Arandur / Kaivomestarin hanke Kaivomestari - ensimmäinen julkisen ja yksityisen sektorin kiinteistöalan kumppanuushanke Suomessa. Elinkaaritoimitus: mitä sopimus sisältää? Substanssipalvelut
Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola
Tukipalveluiden kehittämisohjelma Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Lähtötilanne Tukipalveluita kolmessa organisaation osassa 2 27.9.2013 Vaiheet Tukipalveluiden esiselvitys
Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes
Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto
Muuttajan pikaopas >>
Muuttajan pikaopas >> Muuttajan pikaopas 2 Sisältö Intermediatorin Muuttajan pikaopas on tehty uusiin toimitiloihin muuttavalle. Olemme keränneet vuosien varrella kertyneen kokemuksemme tärkeimmistä asioista,
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2013
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2013 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa) toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden
Kiteen Puhokseen. KESKI-KARJALAN KEHITYSYHTIÖ OY
SIJ O I T U Kiteen Puhokseen KESKI-KARJALAN KEHITYSYHTIÖ OY www.keti.fi TEOLLISUUSTILOJA Lastulevytehtaan entiset tilat Puhoksessa: peruslevyhalli, viimeistelyhalli, MEL-halli, tuotevarastohalli, keskusvarasto,
Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch
Kiertotalouden nykytila energia-alalla Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019, IROResearch Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin
Case Uusikaupunki Muutos pakon edessä
Case Uusikaupunki Muutos pakon edessä Kauhava 10.10.2013 Yhteysjohtaja Kristiina Salo Uudenkaupungin kaupunki Uusikaupunki Perustettu 1617 Asukasmäärä 15 499 31.12.2011 Kesämökkejä 3873 Työvoima 6 652
Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014
Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat
Tekniset palvelut Joensuussa. Tekninen virasto/ Anu Näätänen
Tekniset palvelut Joensuussa Tekninen virasto/ Anu Näätänen TOIMINTA-ALUE maapinta-ala 2382 km 2 asukasluku 73305 (31.12.2010) JOENSUU 2009 : Joensuu + Eno + Pyhäselkä Henkilöstö kuntaliitoksessa: Tekninen
One1 alueelliset lähienergiaratkaisut. Harri Kemppi
One1 alueelliset lähienergiaratkaisut Harri Kemppi One1 Oy One1 Oy on suomalainen Clean Tech-yritys Toimintamme pohjautuu uusiutuvan energian teknologioiden kehittämiseen ja keskittämiseen lähilämpö/korttelilämpö-tyyppiseksi
Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011
Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit
verkosto tuo lisää voimaa Veli Puttonen
verkosto tuo lisää voimaa 6.6.2017 Veli Puttonen KOTIIN ANNETTAVAT PALVELUT TUENTARVE KOTIHOITO SAIRAANHOITO SIIVOUS RUOKAHUOLTO ASIOINTIAPU ETUUSASIAT TURVAPALVELUT TALKKARIPALVELU SOSIAALISET SUHTEET
Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.
Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.2014 Pekka Malinen Sisältö 1. Tausta 2. Visio 3. Toimenpideohjelma 4. Kehityspolut
Toimipaikkojen lukumäärä Toimihenkilöiden lukumäärä Mettova toimenvaativuusmittari Muu palkkarakenne Yhteensä
1 (4) TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2012 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa) toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2010
TOIMIHENKILÖIDEN JA YLEMPIEN TOIMIHENKILÖIDEN PALKAT LOKAKUUSSA 2010 Oheiset tilastot sisältävät tiedot teknologiateollisuuden (ilman tietotekniikka-alaa ja suunnittelu- ja konsultointialaa) toimihenkilöiden
ETELÄ KARJALAN JÄTEHUOLTO OY:N KUIVAMÄDÄTYSLAITOKSEN SEKÄ BIOKAASUN JALOSTUS JA TANKKAUSASEMAN SUUNNITTE LU JA KVR URAKKA ASENNUSJÄRJESTELYSOPIMUS
ETELÄ KARJALAN JÄTEHUOLTO OY:N KUIVAMÄDÄTYSLAITOKSEN SEKÄ BIOKAASUN JALOSTUS JA TANKKAUSASEMAN SUUNNITTE LU JA KVR URAKKA ASENNUSJÄRJESTELYSOPIMUS 1.11.2017 Asennusjärjestelysopimus Tilaaja: Urakoitsija:
Meriteollisuuden laajenevat näkymät
Meriteollisuuden laajenevat näkymät Sininen kasvu Varsinais-Suomessa -workshop 1.2.2017 Erikoistutkija Tapio Karvonen Turun yliopiston Brahea-keskus/MKK Suomen meriklusteri VARUSTAMOT MERITEOLLISUUS MUUT
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut. Pilvipalvelut - lähtökohtia
Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Pilvipalvelut Pilvipalvelut Nouseva toteutustekniikka ja trendi Kuluttajat edellä, yritykset perässä Paino sanalla Palvelu Yhtenäisyyksiä vuosikymmenten taakse, sovelletaan
Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007
-tilastoja lokakuu 2007 Väestö ikäryhmittäin -alueella ja koko Vantaalla 1.1.2007 ja ennuste 1.1.2015 väestöosuus, % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2015 2007 2015 Vantaa 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat
ENERGIA-ALAN KIERTOTALOUS NYKYTILAKARTOITUS Elokuu Energia-alan kiertotalous 2019
ENERGIA-ALAN KIERTOTALOUS NYKYTILAKARTOITUS Elokuu 09 Energia-alan kiertotalous 09 Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 09 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin vahvasti energia-alan
Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta. Pekka Töytäri TeliaSonera Finland
Älykäs verkottuminen ja käyttäjänhallinta Pekka Töytäri TeliaSonera Finland 1 Älykäs verkottuminen Tekniikka, organisaatio ja prosessit muodostavat yhtenäisesti toimivan palvelualustan Älykäs toiminnallisuus
Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.
Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti
www.klinkmann.fi Wonderware ratkaisut energiayhtiöille
Wonderware ratkaisut energiayhtiöille 1 Klinkmann tekniset asiantuntijapalvelut ja koulutus Asiantuntijapalvelut Hot-line toimistoaikana (puhelin ja e-palvelu) Tekninen konsultointi ja järjestelmämääritykset
www.klinkmann.fi Wonderware ja Unitronics vesi ja energiasovelluksissa Suomessa
Wonderware ja Unitronics vesi ja energiasovelluksissa Suomessa 1/11/2013 Wonderware ja Unitronics, vesi- ja energiasovelluksia Suomessa 1 Pornaisten kunnan vesihuolto Vesihuolto 5.000 asukkaan talousalueella.
Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely
Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,
Kaavoitus ja jätehuolto
1 Kaavoitus ja jätehuolto Kaarina Rautio 21.4.2008 2 Maakunnan kehittämisen malli 2 3 Kaavajärjestelmä (MRL) Valtakunnalliset alueidenkäyttö- tavoitteet - Valtioneuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA Kuntien
Teollisuuden uudistuvat liiketoimintamallit Teollinen Internet (Smart Grid) uudistusten mahdollistajana
Teollisuuden uudistuvat liiketoimintamallit Teollinen Internet (Smart Grid) uudistusten mahdollistajana 3/4/2014 Ind. Internet_energy 1 3/4/2014 Ind. Internet_energy 2 Laitteiden ja teollisuuden tietoympäristö
TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke
TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan
Perehdyttämisen tarkistuslista
Perehdyttämisen tarkistuslista PEREHDYTTÄJÄLLE JA PEREHDYTETTÄVÄLLE Yrityksen nimi, osoite, puhelinnumero, faksi, sähköposti Työpaikan nimi, osoite, puhelinnumero, faksi, sähköposti Perehdytettävä Perehdyttäjä
Osaamista yhteistyöhön - Yksityinen palvelutarjonta kuntien palvelukapasiteetin kehittäjänä
Osaamista yhteistyöhön - Yksityinen palvelutarjonta kuntien palvelukapasiteetin kehittäjänä Pekka Lindeman ISS Palvelut Oy EK-elinkeinopäivä 28.04.2005 Lahti Aihealueet Väestön ikääntyminen edellyttää
Kankaan alueen ICT-esiselvitys. Kari Aho Magister Solutions Oy Miska Sulander Cynetkey Oy
Kankaan alueen ICT-esiselvitys Kari Aho Magister Solutions Oy Miska Sulander Cynetkey Oy Sisältö Tausta Kangas vetovoimainen edelläkävijä ICT-ratkaisut tukemassa tavoitteita Pääsy Internetiin Sovellukset
Adven kumppanuus. Draft. Pysyvää kilpailukykyä. muuttuvassa maailmassa. Antti Riikonen Jäähallipäivät M/S Viking Mariella
Pysyvää kilpailukykyä Adven kumppanuus muuttuvassa maailmassa Antti Riikonen Jäähallipäivät 2017 29.3.2017 M/S Viking Mariella Muutostekijöitä m 3 H 2 O Vesistökuorma Vastuullisuus Energiatehokkuus Visio
Luonnos yhteisrakentamis- ja yhteiskäyttölaiksi. Elina Thorström, puh ,
Luonnos yhteisrakentamis- ja yhteiskäyttölaiksi Elina Thorström, puh. 0295 342 393, elina.thorstrom@lvm.fi Laajakaistan yhteisrakentamisdirektiivin tavoitteet Alentaa laajakaistan rakentamiskustannuksia
Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä
Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme
Kiinteistö ja rakennusala kärkihankkeella avoimeen ja yhteentoimivaan ekosysteemiin. Pekka Manninen/ SuomenTilaajavastuuOy Kuntamarkkinat 14.9.
Kiinteistö ja rakennusala kärkihankkeella avoimeen ja yhteentoimivaan ekosysteemiin Pekka Manninen/ SuomenTilaajavastuuOy Kuntamarkkinat 14.9.2017 KIRA liiketoiminnan näkökulma Avoin ja yhteen toimiva
TARJOUSPYYNTÖ/ Vastuunjakotaulukko. Liite 3
TARJOUSPYYNTÖ/ Vastuunjakotaulukko Liite 3 Sopimuskauden alkaessa olemassa oleva irtaimisto ja laitteet annetaan palveluntuottajan käyttöön veloituksetta. Em. määrät ja kunto vaihtelevat, joten liitteessä
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016
Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016 Aineisto sisältää kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset Kuntien ja kuntayhtymien omistamat yritykset oikeudellisen muodon mukaan vuonna 2016 Verohallinnon
Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla
Yritysten työvoiman saatavuus- ja rekrytointitarpeet Uudellamaalla Helsingin seudun kauppakamarin selvitys 3/2018 Markku Lahtinen markku.lahtinen@chamber.fi @Fondeo 050 571 3564 Tausta Selvitys toteutettiin
Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos
Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle 29.11.2012 Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos Oulun tekninen liikelaitos Kaupungin sisäinen liikelaitos joka toimii uuden Oulun
+ OMISTAJIEN TUOTTOVAATIMUS + MK/M 2 JA %/SIJ.P.O.
TAVOITE: 1. ASIAKASTYYTYVÄISYYS 2. OMISTAJALLE JA MUILLE SIDOSRYHMILLE + KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ + LISÄÄ LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSIA Projektien hallinta ja kommunikaatio Asiakirjat Yhteydenpito RAKENTAJA Palaute
Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta. Janne Vartia 11.12.2012
Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta Janne Vartia 11.12.2012 Alue TEOLLISUUTTA TAPAHTUMIA HYVINVOINTIA 2 Työllistävyys Suurin merkitys Satakunnassa Jalostuksen työllistävyys maakunnittain 2009
Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus
Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus Varatuomari Roger Lehtonen Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ROGER LEHTONEN 2011 Sähköinfo Oy Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus 1.4.2011
Ympäristöpalveluja naapureille Lassila&Tikanoja Oyj, Pertti Tammivuori 11.9.2008 Elinkeinoelämän ympäristöfoorumi
Ympäristöpalveluja naapureille Lassila&Tikanoja Oyj, Pertti Tammivuori 11.9.2008 Elinkeinoelämän ympäristöfoorumi Lassila & Tikanoja lyhyesti Suomalainen pörssiyhtiö, joka on erikoistunut ympäristönhuoltoon
Yritykset ostopäätösten äärellä
SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Yritykset ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen tuloksista 22.11.2018 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Suomalaisen Työn liiton toimeksiannosta tutkimuksen
Aviabulevardi I Asiantuntijan asemapaikka
Aviabulevardi I Asiantuntijan asemapaikka Kehärata Aviabulevardi Helsingin keskusta Aviapolis saavutettavuus junalla Kehärata aloittaa liikennöinnin heinäkuussa 2015 5 uutta asemaa ja 3 asemavarausta Yhdistää
Ekotehokkuuden Check List
Ekotehokkuuden Check List Käyttötarkoitus: Työkalu ekotehokkuuden elementtien soveltuvuuden arviointiin ja käyttöönottoon 1(12) 1. Yleiset ympäristösuorituskyvyn tavoitteet a) Osapuolten (omistaja ja käyttäjä)
Satakunta Koordinaattori Sari Uoti
Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen
Etelä-Savon shp:n tekniikan tulosyksikön ja vuokralaisen välinen vastuunjakotaulukko. YLEISET Tekninen varallaolojärjestelmä
Sivu1 / 5 YLEISET Tekninen varallaolojärjestelmä Kiinteistövero Talvikunnossapito Ulkoalueiden hoito Yhdyskuntajätteiden kuljetus ja hävitys Koko kiinteistöä palvelevat järjestelmät Energian kulutus -
Verkostojen tehokas tiedonhallinta
Tieto Corporation Verkostojen tehokas tiedonhallinta Value Networks 3.9.2014 Risto Raunio Head of Lean System Tieto, Manufacturing risto.raunio@tieto.com Sisältö Mihin verkostoitumisella pyritään Verkoston
erisk - Yhteistyö riskienhallinnan verkkoyhteisösssä Tutkimuspäällikkö Helena Kortelainen puh. 020 722 3206 e-mail helena.kortelainen@vtt.
erisk - Yhteistyö riskienhallinnan verkkoyhteisösssä Tutkimuspäällikkö Helena Kortelainen puh. 020 722 3206 e-mail helena.kortelainen@vtt.fi ULKOISET RISKIT ULKOISET RISKIT Markkinariskit Markkinariskit
Teollisuuden uudistuvat liiketoimintamallit Teollinen Internet (Smart Grid) uudistusten mahdollistajana
Teollisuuden uudistuvat liiketoimintamallit Teollinen Internet (Smart Grid) uudistusten mahdollistajana 2/27/2014 Ind. Internet_energy 1 2/27/2014 Ind. Internet_energy 2 Energia- ym. teollisuuden tietoympäristö
ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA
ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA MIKKO LIUKKONEN ETELÄ-SAVON ENERGIA OY Osakeyhtiö Mikkelin Sähkölaitos perustettiin 9.10.1900. Sähkölaitos eli valonsynnytyslaitos valmistui 23.10.1901 ja katuvalaistus sytytettiin
HELSINKI 2026 RAPORTIN KUVAAJAT
HELSINKI 2026 RAPORTIN KUVAAJAT YRITYKSEMME ON PERUSTETTU NS. BORN GLOBAL -YRITYKSENÄ. YRITYSPÄÄTTÄJÄT (N=227) 27% 42% 3% HEALTH TECH & LIFE SCIENCES 44% 6% ICT 32% 18% 15% 34% SMART & CLEAN TECH 4% 10%
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017
Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012
Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa Valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntöja resurssiohjaus yhtenäiseksi Hallituksen strategisen näkemyksen nykyistä parempi toimeenpano
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen
Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Kehittämisteemat Elise Tarvainen Keski-Suomen liitto Tavoitetila 2013 Keski-Suomessa on toimivat työmarkkinat. Maakunnan työllisyysaste ylittää
Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen
Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen 21.5.2015 Konsernin rakenne Lappeenrannan kaupungin 100 % omistama energiayhtiö. Lappeenrannan Energia -konserni hankkii ja myy kaukolämpöä, maakaasua, sähköä
J-SP Talousarvio. Järvi-Suomen Partiolaiset ry
1/2 ALUETYÖ 3000 Osallistumismaksut 0 2 600 264 Osallistumismaksut 0 2 600 264 3960 Kirkkopalvelut-avustukset 0 23 416 9 373 Julkiset kohdeavustukset 0 23 416 9 373 Varsinaisen toiminnan tuotot 0 26 016
Hanhikivi 1 -hanke. Oulu Business Breakfast 14.4.2016. Jaana Kangas aluetiedottaja
Hanhikivi 1 -hanke Oulu Business Breakfast 14.4.2016 Jaana Kangas aluetiedottaja FENNOVOIMA 2016 Fennovoima yrityksenä Perustettu vuonna 2007 Rakentaa ydinvoimalaitoksen Pyhäjoelle Mankala-yhtiö, jonka
23.5.2012 Lintulahti Corner. Lintulahti Corner
Lintulahti Corner Lintulahti Corner Lintulahti Corner Osoite: Kaikukatu 6, Helsinki Rakennusoikeus: 13 360 kem2 Kerroksia: 8 + kaksi kellaria Kerroskoko: toimistokerros 1 630m2 Pysäköinti: 120 autopaikkaa
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY
Helsingin seudun yritysraportti Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seutu on Suomen suurin tuotannon ja yritystoiminnan
WWF GREEN OFFICE. Luonto on lähempänä kuin uskotkaan
WWF GREEN OFFICE Luonto on lähempänä kuin uskotkaan 1 Hauska tapa suojella luontoa töissä Green Office opastaa työpaikkasi toimimaan ympäristövastuullisesti Selvität helposti ympäristövaikutukset Saat
Case Harjun Voima. Harjun Voima työnimi hankkeelle Hankkeen osapuolet Haminan Energia Oy ja Harjun Oppimiskeskus Oy. Olavi Kemppi 23.4.
Case Harjun Voima Harjun Voima työnimi hankkeelle Hankkeen osapuolet Haminan Energia Oy ja Harjun Oppimiskeskus Oy Olavi Kemppi 23.4.2009 1 Hankkeen lähtökohdat Harjun Oppimiskeskus 100v vanha maatalouskoulu,
Senaatti-kiinteistöjen taloushallinnon tarjoamat palvelut ja niiden vaikutus toiminnan tehostamiseen
Senaatti-kiinteistöjen taloushallinnon tarjoamat palvelut ja niiden vaikutus toiminnan tehostamiseen Basware käyttäjäpäivät 20.9.2012 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Esityksen sisältö - Senaatti-kiinteistöt
Yhteydenpito asiakaspalveluun, asiantuntijoihin ja muihin yhteyshenkilöihin
Helppokäyttöinen palvelukanava asiakkaille Mahdollisuus seurata palvelun toimintaa ja laatua - palvelutasoraportointi Yhteydenpito asiakaspalveluun, asiantuntijoihin ja muihin yhteyshenkilöihin Vastaukset
Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta
Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Lannasta moneksi ravinteita ja energiaa Liedon kunnantalo 7.11.2011 Kaisa Suvilampi VamBio Oy Yhtiömme toiminta-ajatuksena on bioenergian ja lannoitevalmisteiden
- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija -
- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija - TEE YHTEISTYÖTÄ Kuntien palvelukeskukset monistavat parhaita toimintatapoja ja ratkaisuja ARKI SUJUVAKSI KuntaPron osakkaana voit ulkoistaa palveluja joustavasti
Teknisten palvelujen seutuyhteistyö. Teknisten palvelujen seutuseminaari 30.5.2012 Ilkka Ojala Toimitusjohtaja Tilakeskus liikelaitos Tampere
Teknisten palvelujen seutuyhteistyö Teknisten palvelujen seutuseminaari 30.5.2012 Ilkka Ojala Toimitusjohtaja Tilakeskus liikelaitos Tampere TEKPAn tavoitteet seutustrategiassa Tavoite Seudun suurista
Elinkeino-ohjelman painoalat
Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin
Tervetuloa infrarakentamisen muutokseen! Helsinki, Palace 8.4.2014 klo 10 12
Tervetuloa infrarakentamisen muutokseen! Helsinki, Palace 8.4.2014 klo 10 12 Yhteistyössä Työkaluja infra alalle (www.vtt.fi/sites/infra2030) Infrarakentamisen rakenne Suunnitteluun ja päätöksentekoon
OYS-Rejlers yritystapaaminen
OYS-Rejlers yritystapaaminen 6.2.2018 Rejlers Group insinööritoimisto vuodesta 1942 pörssiyhtiö vuodesta 2003 alkaen konsernissa yli 2100 työntekijää yli 80 toimistossa toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja
Koulutus Robotiikan Muuttuvassa Ajassa
Koulutus Robotiikan Muuttuvassa Ajassa Robottiviikko 24.11.2015 TEAK Teuvan Aikuiskoulutuskeskus Ari Maunuksela Toimitusjohtaja/Rehtori TEAK lyhyesti Koulutustoiminta aloitettu 1959 Pääpaino työvoimakoulutuksissa
Kiinteistöpalvelujen tuottavuus ja vaikuttavuus 2010
Kiinteistöpalvelujen tuottavuus ja vaikuttavuus 2010 Kiinteistö- ja rakennusala Kiinteistöala Kiinteistöjen ylläja kunnossapito Vuokraus Omistaminen Kiinteistö- ja asuntokauppa vuorovaikutus asiakkuus
Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan
asumispalveluyksikköä 1 Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan Vuokralainen vastaa ja maksaa itse KIINTEISTÖYHTIÖN HALLINTO Hallinnollinen isännöinti KiinteistöOy hallinto Kirjanpito ja maksuliikenne
Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere
Digitaalisuus teollisuuden uudistajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Systeemiset muutokset ja liiketoimintaekosysteemit
Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa. Johan Mild
Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa Johan Mild 25.01.2012 Asialista Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa Case NKS (Nya Karolinska Solna) Katsaus taakse ja eteen visio on kaiken kehityksen
LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT
LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko
Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto
Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen
Oulunsalon Aeroportti
Oulunsalon Aeroportti Kansainvälisen tason käyntikortti Pääkonttoritasoinen toimistotila osoitteessa Tietotie 2, Oulu. OULUN KESKUSTA 14 KM LENTOKENTTÄ 400 M SATAMA 11,5 KM TAKSIASEMA 400 M Osaksi monipuolisen
Tilaliikelaitos. Hallinto ja talous
Hallinto ja talous 25.10.2017 Maria Granberg Johtokunta Tukipalvelu Johtaja Pekka Latvala Hallinto ja talous Hallinto- ja talouspäällikkö Maria Granberg - Taloushallinto - Vuokraustoiminta - Isännöinti
Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017
Netel -yritysesittely. Tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen asiantuntija Skandinaviassa vuodesta 2000.
Yritysesittely 2019 Netel -yritysesittely Tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen asiantuntija Skandinaviassa vuodesta 2000. 2019 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tele-
Espoon kaupunki Pöytäkirja 58
15.04.2015 Sivu 1 / 1 1118/00.01.00/2015 58 Lausunto suunnitelmaan Espoon apuvälipalvelujen organisoinnista HUSapuvälinekeskukseen Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Liisa
Anna tilaa yrittäjyydelle
Tervetuloa! Anna tilaa yrittäjyydelle Kouvolan Uusyritysneuvonnan 20-vuotisjuhla 9.12.2016 Kouvolassa Yrityspalvelupäällikkö Leena Gardemeister, Kinno 2 Matkakertomus Toiminta alkaa Kouvolan seudun kuntayhtymässä
ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2013 1. Yleistä Toimintavuonna 2013 jatketaan osuuskunnan jäsenten aktivointia, jotta kiinteistöt liitettäisiin osuuskunnan vesi-
Iltapäivän teeman rajaus
28.8.2019 klo 12-16 Iltapäivän teemat Iltapäivän teeman rajaus Vähähiilinen lämmitys Energiatehokkuus Energiatehokkuuden parannukset (ehdotukset) Energiatehokkuudeltaan heikoimmat rakennukset Korjatut
Kohti palveluliiketoiminnan. Case: Chiller Oy. Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö
Kohti palveluliiketoiminnan tehokkaampaa soveltamista Case: Chiller Oy Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö Chiller Oy Pääkonttori Tuusulassa Liikevaihto n. 18 milj. (2010) Henkilöstö n. 55 henkilöä Valmistus
Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City
Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen
Verkostoidu Porin seudulla -hanke
Itämeren laaja-alaisin teollisuuspuisto Satamatoimintaa hyödyntävälle Teollisuudelle Kaupalle Logistiikka-alan yrityksille Rakentuu olemassa olevan teollisuuden ja teollisuusklustereiden ympärille Satakunta
Kaukolämpöverkoston rakennusurakka Virossa Keurusselkä 22.11.2012
Kaukolämpöverkoston rakennusurakka Virossa Keurusselkä 22.11.2012 28.11.2012 1 Yrityksemme Perustettu 1992 Omistajat Jukka ja Ilona Pykäläinen Toimitusjohtaja Jukka Pykäläinen Liikevaihto 36 MEur - kaikki
TURVAKASSARATKAISU KÄTEISEN RAHAN KIERRÄTYKSEEN
TURVAKASSARATKAISU KÄTEISEN RAHAN KIERRÄTYKSEEN Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme Teille turvakassaratkaisua seteleiden ja kolikoiden kierrätykseen. Laitekokoonpano on esitelty tässä dokumentissa.
Jakeluaseman ympäristönsuojelutarkastus muistilista
Jakeluaseman ympäristönsuojelutarkastus muistilista Pvm: Aseman nimi: Paikalla: Räjähdysvaarallisissa tiloissa työskentely edellyttää antistaattisten suojavaatteiden, välineiden ja laitteiden käyttöä.
MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy
MISSION POSSIBLE Kouvola Innovation Oy 2018-2020 KAUPUNGIN ELINVOIMAPOLITIIKKA YRITTÄJÄASIAKAS RAHTIKYLÄ BIOLAAKSO VISITKOUVOLA PALVELUT JA PAINOPISTEALUEET ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT TOIMIVAN YRITYKSEN
Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa
Öljyä puusta Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi Janne Hämäläinen 30.9.2016 Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Sisältö 1) Joensuun tuotantolaitos 2) Puusta bioöljyksi 3) Fortum Otso kestävyysjärjestelmä