Rykmentinpuiston hulevesimallinnus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rykmentinpuiston hulevesimallinnus"

Transkriptio

1 Topi Tiihonen (15) Rykmentinpuiston hulevesimallinnus

2 Topi Tiihonen (15) Esipuhe Keski-Uudenmaan Vesiensuojelun Kuntayhtymä esitti Rykmentinpuiston varuskuntaalueen suunnittelusta järjestettyä arkkitehtuurikilpailua edeltävässä lausunnossaan (kirjattu ), että kokonaisvaltainen hulevesien käsittely nostettaisiin esille Rykmentinpuiston alueen suunnittelussa. Samalla varuskunta-alueen kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyviä hulevesiratkaisuja esitettiin selvitettäväksi yli kuntarajojen Keravan kaupungin ja Tuusulan kunnan kesken. Hulevesien käsittely on eräs kaava-alueen keskeisistä aihepiireistä ja hulevedet onkin nostettu alueen ympäristöä parantavaksi elementiksi jo suunnittelun alkuvaiheessa ottamalla ne mukaan osaksi alueen viherympäristöä. Tämä Rykmentinpuiston hulevesien mallinnus - raportti kuuluu Rykmentinpuiston osayleiskaavaan laadittaviin suunnitelmiin ja selvityksiin. Mallinnuksen tarkoitus oli selvittää mitoitus ja keinot, jolla voidaan vähentää kaava-alueen osaltaan aiheuttamia tulvaongelmia ja tasapainottaa alueen sisäistä vesitaloutta parhaita käytettävissä olevia tekniikoita hyödyntäen. Selvityksen teki WSP Finland Oy, jossa tehtävästä on vastannut DI Topi Tiihonen Helsingissä Topi Tiihonen

3 Topi Tiihonen (15) SISÄLLYSLUETTELO 1. Lähtötilanne s Alueen yleiskuvaus s Hulevesimallinnus s Mitoitus-sadanta s Hulevesimallin rakenne s Mallinnuksen tulokset s Johtopäätelmät s. 14 LIITTEET s Liite 1: Vedenjakajat, osavaluma-alueet ja maaperäkartta - Liite 2a & Liite 2b:Mitoitussadannat - Liite 3:Hulevesisuunnitelma / Malli Layout - Liite 4:Järjestelmän pääkuivatusreitti nykytilanteessa - Liite 5:Erillisiin varastorakenteisiin virtaavan veden määrä ajan funktiona - Liite 6: Hulevesisuunnitelman pääkuivatusreitti mitoitustilanteessa - LIITE A: Laskennan lähtötiedot - LIITE B: Laskennan tulokset

4 Topi Tiihonen (15) 1. Lähtötilanne Rykmentinpuiston osayleiskaava-alue on erittäin haasteellinen hulevesienhallinnan suunnittelun kannalta: Alueella esiintyy jo nykyisellään tulvahaittoja ja toisaalta kaava-alueen lounais-osissa sijaitseva pohjavedenmuodostumisalue tuo omat vaikutuksensa ja rajoituksensa niin suunnitteluun kuin hulevesienhallintaankin. Kaava-alueen laskuojissa, Piilinojassa ja Nissinojassa, esiintyy jo nykyisellään paikoittain tulvahaittoja, joita suunniteltu rakentaminen tulee varmasti kärjistämään. Piilinojan tulvahaitat keskittyvät Mattilan ja Mahlamäen alueille, jossa nykyisten hulvesiviemärien kapasiteetti ja edelleen Piilinojan vedenjohtokyky on todettu riittämättömiksi. Nissinojan kapasiteettiongelmat ulottavat vaikutuksensa aina Keravalle, Rekolanpuron valuma-alueen alajuoksulle asti. Kaava-alueen hulevesienhallintajärjestelmien suunnittelun lähtökohtana on ollutkin alusta asti se, että kaava-alueelta purkautuvat vesimäärät pysyisivät suunnittelua edeltävällä tasolla tai jopa vähenisivät nykyisestä. Tämä on erittäin haasteellista sillä, taajamarakentaminen vaikuttaa voimakkaasti valuma-alueiden hydrologiaan. Rakentamisen seurauksena mm. haihdunta vähenee, pintavalunnan määrät kasvavat, pohjaveden pinta alenee sekä valumavesien ja edelleen vastaanottavien vesistöjen laatu heikkenee. Näiden haittojen ehkäisemiseksi, tullaan kaava-alueella, mahdollisuuksien mukaan, soveltamaan luonnon omaa hydrologiaa jäljitteleviä, luonnonmukaisia ja kokonaisvaltaisia hulevesienhallintaratkaisuja. Kaava-alue kuuluu Hyrylän pohjavesialueelle ja lounaisosa pohjaveden muodostumisalueelle, joka asettaa myös omia rajoituksiaan suunnittelulle ja edelleen reunaehdot hulevesienhallinnalle. Kaava-alueen lounaisosaa koskee Hyrylän pohjavesialueen suojelusuunnitelma, jossa on esitetty, että pohjavesialueen rakentamattomilla osa-alueilla voidaan käyttää vettä läpäisemättömiä päällysteitä sekä johtaa niille kertyvät sade- ja valumavedet pohjavesialueen ulkopuolelle enintään 10 ha:n suuruiselta alueelta. Tästä 10:stä hehtaarista on jo varattu rakentamiselle n. 3 ha. Pohjaveden muodostumisen väheneminen voidaan pitää kuitenkin kohtuullisena ja tilannetta voidaan asianmukaisin ratkaisuin jopa parantaa suhteessa nykytilaan. Pohjaveden muodostumiselle edullisin ratkaisu onkin kaava-alueen länsi- ja lounaisosan kattovesien hallittu imeyttäminen. Imeytettävistä kattovesistä on otettu Hyrylän alueella muutamia vesinäytteitä, jotka ovat osoittaneet hyvän vedenlaadun sekä nopean ja hallitun imeytymisen. Rykmentinpuiston osayleiskaavassa on mainittu hulevesien hallinnassa sovellettavat periaatteet. Ensisijaisesti hulevedet imeytetään - mahdollisuuksien mukaan - ja muussa tapauksessa hulevesiä varastoidaan ja hidastetaan niin, että niiden huippuvirtaama alueelta johtavissa laskuojissa ei kasva nykyisestä. Rykmentinpuiston hulevesien mallinnuksen tarkoituksena on selvittää kuinka esitetty hulevesienhallintajärjestelmä toimii mitoitustilanteessa sekä määrittää hulevesien pidätykseen ja varastointiin tarvittavat kokonaistilavuudet.

5 Topi Tiihonen (15) 2. Alueen yleiskuvaus Koko Rykmentinpuiston kaava-alue on kuvattu hyvin kattavasti osayleiskaavan kaavaselostuksessa. Tässä kappaleessa kerrataan hulevesien hallinnan kannalta Rykmentinpuiston kaava-alueen olennaiset ominaispiirteet. Kaava-alue on n. 480 ha suuri ja se jakaantuu useammalle eri valuma-alueelle. Alueen luoteisosa kuuluu Piilinojan valuma-alueeseen, joka laskee Tuusulanjärveen. Pääosa kaava-alueesta kuuluu Nissinojan valuma-alueeseen, joka laskee Myrtinojan kautta Nissinojaan Keravan suuntaan. Kaava-alueen rakennetuissa osissa, kuten Sulan teollisuusalueella, on olemassa olevaa kuivatusinfrastruktuuria, jotka osaksi myös laskevat Sammalojan kautta Myrtinojaan. Alueen vedenjakajat ja osavaluma-alueet on esitelty liitteessä 1. Kallioperän kivilajit ovat Tuusulalle tyypillisiä syväkivilajeja; graniittia, kvartsia ja granodioriittia. Monin paikoin moreeni verhoaa kallioalueita ohuena kerroksena. Varuskunnan alueella suunnittelualueen maaperä on soraa ja hiekkaa. Lisäksi idempänä painanteissa on muutamia rahkaturve- ja saraturvesoita. Varuskunnan sora- ja hiekkapitoinen maaperä soveltuu hyvin imeyttämiseen. Kaava-alueen itäosissa on taas enemmän imeyttämiseen huonommin soveltuvaa savimaata. Maaperäkartta on esitelty liitteessä 1. Alueen korkeusmalli on esitetty myös liitteessä Hulevesimallinnus Tässä raportissa kuvailtu hulevesimallinnus tehtiin StormNET-ohjelmistolla. Ohjelmisto soveltuu parhainten hulevesijärjestelmien mitoitukseen sekä edelleen järjestelmän toimivuuden mallintamiseen. Mallinnuksen tarkoituksena oli testata osayleiskaavassa esitetyn hulevesijärjestelmän toimivuus sekä määrittää tarvittava varastotilavuus imeytys-, varasto- ja pidätysaltaille/-rakenteille. Mallinnus suoritettiin yksinkertaisesti kuvattuna siten, että aluksi arvioitiin kaavaalueelta Sammalojan kautta purkautuva vesimäärä nykytilanteessa ja tämän jälkeen mallinnettiin osayleiskaavan mukaisesta tilanteesta purkautuvat vesimäärät. Näiden erotuksesta pääteltiin tarvittavat varastotilavuudet niin imeytysrakenteille kuin varasto- ja pidätysrakenteillekin. Kuin kaikki tarvittavat arviot varastotilavuuksista ja hulevesimallin muista osista oli saatu, mallinnettiin hulevesijärjestelmän toiminta täydellisenä kaikki mallin osat mukana. Mallinnus suoritettiin kahdella erityyppisellä mitoitus-sadannalla, jotka ottavat huomion ilmastonmuutoksen vaikutuksen rankkasateiden kasvavina intensiteetteinä ja sadetapahtumien kestoina. Hulevesimallinnukset tulokset on koottu liitteeseen 3 (hulevesimallin layout) sidottuna laskentaraporttina omaksi liitteekseen (liite B).

6 Topi Tiihonen (15) 3.1 Mitoitus-sadanta Mallinnus suoritettiin kahdella erilaisella sadannalla, joista toisella (pitkä, tasainen) määriteltiin tarvittavat varastotilavuudet ja toisella (lyhyt, rankka) testattiin järjestelmän toimivuutta. Normaalisti mitoitusperusteena on käytetty joidenkin yleisten opusten, esimerkiksi RIL:in käsikirjan (124-2), käyttämää kerran kahdessa vuodessa toistuvaa 10 minuutin rankkasadetta, joka on intensiteetiltään 125 l/s/ha. Nämä sadannat on määritetty toistuvuuskäyristä, jotka ovat yli 40 vuotta vanhoja. Tässä mallinnuksessa käytetyt mitoitus-sadannat ottavat huomioon ilmastonmuutoksen vaikutukset ja laittavat mallinnuksen tuloksena saadut johtopäätökset varmemmalle pohjalle tulevaisuutta ajatellen. Ensimmäisenä mitoitus-sateena käytettiin sadantaa, joka RIL:in toistuvuuskäyrissä vastaa kerran 50:ssä vuodessa toistuvaa 20 minuutin rankkasadetta, joka on intensiteetiltään n. 180 l/s/ha. Mitoitus-sateella halutaan testata järjestelmän toimivuutta mitoitustilanteessa. Sateen profiili on esitetty liitteessä 2b Toisella mitoitussateella haluttiin määrittää alueella tarvittavat varastotilavuudet. Mitoitussateeksi valittiin tasainen 90 l/s/ha kestävä kolmen tunnin sade. Sovelletulla pitkällä rankkasadejaksolla haluttiin varmistaa varastotilavuuden riittävyys ja rakenteiden toiminta suuren kuormituksen alla. Sateen profiili on esitetty liitteessä 2a. Molempien sateiden aikasarjat löytyy myös mallisimuloinnin lähtötiedoissa, jotka on koottu liitteeseen A. 3.2 Hulevesimallin rakenne Hulevesimallin pohjana on Rykmentinpuiston osayleiskaavaa varten tehty yleissuunnitelma tason karkea hulevesisuunnitelma. Suunnitelmassa on määritetty mm. osavaluma-alueiden purkupaikat ja hulevesiverkosto, joka koostuu pääasiassa pidätys- /varastoaltaista, avo-ojista ja muutamasta hulevesiviemäristä. Mallinnuksen pohjalla oleva hulevesisuunnitelma on kokonaisuudessaan esitetty liitteessä 3. Tuon samaisen liitteen 3 merkinnät (Sub-, Con-, Jun- ja Pond-) on selitetty seuraavassa ja lähtötiedoista sekä laskentatuloksista (liitteet A & B) voi tarkastella hulevesimallissa olevien rakenteiden dimensioita ja rakenteisiin liittyviä yksityiskohtaisia laskentatuloksia. Valuma-alueet (Sub-) Kaava-alueen osavaluma-alueet on määritelty korkeusmallista ja tuotu malliin. Kullekin osavaluma-alueelle määritellään erikseen maaperätyyppi parametreineen (maankosteusparametrit, imeyntäkyky, alkuhäviöt yms.) maankäyttö parametreineen (läpäisevän/läpäisemättömän pinnat, painannesäilynnät, kaltevuudet yms.). Valumaalueiden parametrit määriteltiin lähtötietojen perusteella. Avo-ojat & hulevesiviemärit (Con-) Hulevesimallissa oleville avo-ojille ja viemäreille on määritelty mallipoikkileikkaukset, jotka luonnollisesti määrittävät rakenteen vedenjohtokyvyn yhdessä korkeusmallin kanssa. Kullekin mallipoikkileikkaukselle määritellään erikseen hydrauliset ominaisuudet, kuten karkeuskertoimet ja mahdolliset häviöt. Mallissa vedenjohtorakenteet määritellään kahden solmupisteen (Jun-) välille. Solmupisteille annetaan ainakin kor-

7 Topi Tiihonen (15) keusasema ja määritellään myös muuten solmupisteen tyyppi (mm. kaivon, ritilätyyppi, tulva-alue). Sulan teollisuusalueelta on mallinnettu muutama olemassa oleva hulevesiviemäri malliin mukaan. Viemärien dimensiot määriteltiin lähtötiedoista. Kaikkien avo-ojien ja viemärien dimensiot on esitetty laskennan lähtötiedoissa liitteessä A. Pidätys-/Varastoaltaat (Pond-) Malliin on lisätty jo alkuvaiheessa osayleiskaavassakin mukana olevia allasrakenteita, joiden tilavuus on laskettu yksikertaisesti altaan pinta-alan ja maksimisyvyyden tulona. Avo-ojiin ja viemäreihin tietyllä ajanhetkellä varastoitunut vesi ei kuulu allasrakenteiden varastotilavuuteen. Sammalojan varrella ja itse ojaan laskevia altaita ei ole alkuvaiheessa mallinnettu, koska mallinnuksen tarkoitus oli juurikin määrittää tälle allasryhmälle sekä kosteikolle tarvittava kokonaistilavuus. Lopuksi hulevesijärjestelmän toimintaa simuloitiin siten, että kaikki hulevesisuunnitelman osat varastoaltaineen olivat mukana. Kaava-alueen luoteis- ja itäosissa sijaitsevat altaat (Pond-1 ja Pond-3) ovat sen sijaan mallissa alusta asti mukana. Luoteisosan pidätysallas (Pond-1) laskee Piilinojan kautta Tuusulanjärveen. Itäosissa on imeyttämiseen sopimaton maaperä, joten siellä hulevedet pyritään mitoitustilanteen aikana varastoimaan ja purkamaan pikkuhiljaa eteenpäin. Mallissa olevalla varastoaltaalla (Pond-3) mallinnettiin juurikin edellä mainittua tilannetta. Lounaispuolella, pohjaveden muodostumisalueen rajalla, on myös allas (Pond-2), jolla mallinnettiin imeytysrakenteeseen tarvittavaa varastotilavuutta. 3.3 Mallinnuksen tulokset Mallinnusjaksoina käytettiin 12 (pitkä sadanta) ja 4 (lyhyt sadanta) tunnin jaksoja, joiden puoliväliin kohdassa 3.1 kuvatut sadannat osuvat. Hulevesimallin lähtötiedot ja lopullisen mallin laskentatulokset on kokonaisuudessaan esitetty omina raportteinaan liitteissä A & B. Seuraavassa käydään simulointien tärkeimpiä tuloksia läpi. Varastotilavuuden määrittäminen Varastotilavuuden määrittämiseksi mallia simuloitiin liitteen 2b sadannalla. Laskentatulosten perusteella mitoitustilanteen aikana Myrtinojaan ylivirtaama (Qmax) on 4.5 m3/s. Mallinnusjakson aikana kaava-alueelta Myrtinojan kautta purkautuva kokonaisvesimääräksi saadaan m3. Alla esitetyssä kuvassa on esitetty kaava-alueelta pääkuivatusreitin kautta purkautuva virtaama mallinnusjaksolla.

8 Topi Tiihonen (15) 5.0 Flow : Link - Con-11 (TUUSULA_STORMWATERMODEL_300609_ohjausryhma :52:22) Flow (cms) Time (hrs) Kuva 1: Kaava-alueen pääkuivatusreitin purkautumiskäyrä (Qmax = 4.5 m3/s, Vtot = m3) Varastotilavuus määritettiin rajaamalla Myrtinojasta sallittu ylivirtaama nykytilanteen arvioon (raja-arvo) Myrtinojan maksimikapasiteetista ja laskemalla edelleen tarvittava varastotilavuus tuon raja-arvon saavuttamiseksi. Alustavilla simuloinneilla määritettiin Myrtinojan nykyiseksi maksimikapasiteetiksi 1.75 m3/s tulvahuipun aikana. Mallin tuloksista voidaan laskea, että jos tulvahuippu halutaan pitää rakentamista edeltävällä tasolla (1.75 m3/s), tarvitaan varastotilavuutta m3 ylivirtaaman laskemiseksi. Alla on esitetty tarvitun varastotilavuuden määrittäminen Myrtinojan purkautumiskäyrästä.

9 Topi Tiihonen (15) 5.0 User-Defined Max Flow Flow : Link - Con-11 (TUUSULA_STORMWATERMODEL_300609_ohjausryhma :52:22) Flow (cms) Time (hrs) Kuva 2: Varastotilavuuden määrittäminen Myrtinojan purkautumiskäyrästä. Mallinnetusta ylivirtaamasta 4.5 m3/s päästään nykytilanteen arvioituun raja-arvoon 1.75 m3/s varastoimalla 30364m m3:n kokonaistilavuudesta Hulevesijärjestelmän mitoitus Mallinnetun hulevesijärjestelmän osia testattiin lyhyellä ja rankemmalla mitoitussateella. Tällä haluttiin testata järjestelmän eri osien toimivuutta ja määrittää mahdollisia ongelmakohtia. Liitteessä 4 on kuvattu kaava-alueen pääkuivatusreitin pituusleikkaus mitoitustilanteessa. Profiili näyttää avo-ojat putkena, joiden halkaisija (diameter) on sama kuin avo-ojan korkeus. Avo-oja osuuksien vedenjohtokyky on kuitenkin analoginen mallin avo-ojien kanssa. Profiilin alkupiste on Sulan teollisuusalueen jo olemassa oleva putki (d = 900mm) ja loppupiste on kaava-alueen purkupiste. Profiilin kulkureitti on esitetty alla kuvassa 3.

10 OLY M PI AM ÄK I UR HE IL UK ESK US MA ALÄMPÖVOIMALA AM FI TO IM ITILAA / L EH TIKO RT TEL I UR HE ILUPUISTON LAA JEN NU SA LU E OLY M PI AK YLÄ MU SE O MU SEOALUE MU SE O KES KU SP UI ST O PEL TO A / NITTY Ä PÄI VÄ KO TI KOULUKESKUS HULEVESIA LLA S KESKUSPUISTO KO RT TEL IT ALO KO STE I KKO LAM PI ON KKALLIO PÄI VÄ KO TI PER U SKO U LU NI IT TY / LI N TU KO STE I KKO SI KO KA LLI O SAMMA LOJ A KO RT TEL IT ALO PAL STA VI LJE LM ÄT PUROLAAKSO LIKE KOR TTE LI UU SI KY LÄ VI HE RV YÖ HY KE / TOIMITILAA VI HE RV YÖ HY KE / LIKE - JA TO IMITILAA VI HE RV YÖ HY KE TÄY TTÖ M ÄE T KYL ÄTA LO Topi Tiihonen (15) Sub-4 Out-2 Con-12 Pond-1 Sub-3 Link Roughness Node Invert Elevation m Subbasin Basin Area ha Sub-26 Sub-1 Sub-2 Sub-27 Pond-2 Out-1 Con-9 Jun-11 Con-11 Jun-10 Sub-6 Con-10 Jun-3 Con-4 Sub-24 Sub-10 Sub-9 Sub-5 Sub-7 Con-3 Jun-5 Jun-4 Con-2 Sub-11 Sub-25 Sub-8 Con-1 Jun-2 Pond-3 Jun-1 Jun-6 Con-8 Sub-23 Sub-18 Jun-9 Con-5 Sub-15 Jun-7 Sub-13 Sub-12 Con-7 Con-6 Sub-16 Jun-8 Sub-17 Sub-20 Sub-22 Sub-21 Sub-19 Kuva 3: Kuvassa osoitetun pääkuivatusreitin profiili on esitetty liitteessä 4. Mallin perusteella hulevesijärjestelmä toimii toivotun mukaisesti. Vaikka profiilissa kuvattu pääreitti näyttäisikin mitoitustilanteessa uhkaavasti täyttyvän, täytyy muistaa, ettei tässä simuloinnissa ole vielä tuota tarvittavaa 30000m3:n varastotilavuutta mukana. Osayleiskaavassa Sammalojan varrelle on varattu paikka ainakin kolmelle pidätys-/varastoaltaalle, jotka tulevat huomattavasti helpottamaan pääkuivatusreittiin kohdistuvia tulvapaineita. Myös keskuspuiston alueelta tuleva kuivatusreitti (Con-9 & Con-10) näyttää simuloinnin mukaan olevan mitoitustilanteessa aivan äärirajoilla, mutta tässäkin tapauksessa tulee huomioida, että osayleiskaavassa keskuspuistoon on varattu paikka isolle hulevesialtaalle ja puiston sekä purkupisteen välille on suunniteltu hulevesikosteikkoa. Tämä kosteikkojärjestelmä tulee poistamaan simuloinnin kuvaaman tulvariskin keskuspuiston alueelta kokonaan.

11 Topi Tiihonen (15) Varastoaltaiden toiminta mitoitustilanteessa Mallin simulointiin otettiin mukaan kolme varastointirakennetta, jotka ovat irrallaan edellä kuvatusta pääkuivatusjärjestelmästä. Varastorakenteiden mitoittamiseksi malli simuloitiin pitkällä tasaisella (3h sade, intensiteetti: 90 l/s/ha) sadannalla. Alla olevassa taulukossa on esitetty simuloinnin tulokset. Element ID Pond-3 Pond-2 Pond-1 Maximum Total Inflow (cms) Minimum Total Inflow (cms) Event Mean Total Inflow (cms) Total Inflow Volume (m³)) imeytysrakenne 5694 Taulukko 1: Varastoaltaisiin kertyvät vesimäärät mitoitus-sateen aikana. Simuloinnin perusteella saadaan määritettyä tarvittavat varastotilavuudet varastorakenteille. Liitteessä 5 on esitetty kuhunkin rakenteeseen virtaavan veden määrä ajan funktiona. Pond-1 on alueen luoteisosissa oleva allas, josta vesi laskee Piilinojan kautta Tuusulanjärveen. Altaaseen tulee mitoitustilanteessa vettä n m3, mutta altaasta Piilinojaan purkautuva virtaama on maksimissaan n. 620 l/s. Mallinnuksen perusteella altaan varastotilavuuden tulee olla vähintään 2000m3, jotta tilanne pysyy luoteisosan altaan suhteen stabiilina. Pond-2 kuvaa alueen lounaisosassa olevaa imeytysrakennetta, jolla varastoidut hulevedet pyritään aluksi varastoimaan ja purkamaan imeyttämällä pohjavesialueelle. Mallin imeytysrakenteen dimensiot ovat 30m x 30m x 3m ja se pystyy varastoimaan vettä 95 % tilavuudestaan (normaali arvo esim. Q-bic imeytyskaseteille). Mallinnuksen perusteella imeytysrakenteeseen virtaa vettä tulvahuipun aikana 1.38 m3/s. Imeytysrakenteesta imeytyy vettä maaperään mitoitustapahtuman aikana maksimissaan n. 110 l/s ja loppu varastoituu sekä purkautuu hallitusti haluttuun paikkaan. Rakenteeseen on mallinnettu ylivuotoputki, jonka kautta kiintoaineksesta puhdistunut vesi pääsee purkautumaan tulvahuipun aikana rakenteesta pois pohjavesialueelle. Ylivuotoputkesta (d = 500mm) purkautuu tulvahuipun aikana maksimissaan 280 l/s. Pond-3 kuvaa koko itäisellä alueella tarvittavaa varastotilavuutta. Kaava-alueen itäinen alue soveltuu huonosti imeyttämiseen, joten siellä hulevedet varastoidaan ja puretaan pikkuhiljaa avo-uomia pitkin eteenpäin. Kokonaisuudessaan itäisellä alueella tarvitaan n m3:n varastotilavuus. Rykmentinpuiston hulevesijärjestelmän mallinnus Lopuksi Rykmentinpuiston hulevesijärjestelmän mallia simuloitiin kaikki järjestelmän osat (pidätys-, varastointialtaat, imeytysrakenne yms.) mukana. Simulointi tehtiin hulevesijärjestelmän testaamiseksi ja tämän takia malli simuloitiin tasaisella pitkällä mitoitus-sateella kaikkien osien toiminnan testaamiseksi. Alla olevissa kuvissa on esitetty kaava-alueelta Sammalojan kautta Myrtinojaan purkautuva virtaama ja sadanta ajan funktiona.

12 Topi Tiihonen (15) 18 Flow : Link - Con-11 (TUUSULA_STORMWATERMODEL_todellinen_300609_ohjausryhma :12:04) Rainfall: System (TUUSULA_STORMWATERMODEL_todellinen_300609_ohjausryhma :12:04) Rainfall (mm/hr) Flow (cms) Time (hrs) Kuva 4: Kaava-alueelta Sammalojan kautta purkautuva virtaama ja sadanta ajan funktiona. Pidätysaltaiden varastotilavuuksilla saadaan tulvahuippua siirrettyä siten, että se esiintyy vasta rankkasadetapahtuman jälkeen. Pidätys- ja varastointirakenteilla saadaan Sammalojasta purkautuva virtaama pysymään alle arvioidun nykytilanteen (1.75 m3/s). Mitoitustapahtuman tulvahuippu ajoittuu altaiden toimesta sateen loppuun ja purkautuu pikkuhiljaa vuorokauden kuluessa vastaanottavaan vesistöön. Vaikkakin tämä simulointi on tehty pitkällä ja tasaisella mitoitus-sateella, riittää varasto-altaiden kapasiteetti hallinnoimaan myös hyvin rankempia sateita. Alla olevassa kuvassa on esitetty sama purkautumiskäyrä toisella mitoitus-sateella.

13 Topi Tiihonen (15) Rainfall (mm/hr) Total Inflow : Node - Out-1 (TUUSULA_STORMWATERMODELFINAL :25:06) Rainfall: System (TUUSULA_STORMWATERMODELFINAL :25:06) Total Inflow (cms) Time (hrs) Kuva 5: Kaava-alueelta Sammalojan kautta purkautuva virtaama ja sadanta ajan funktiona. Kuvasta nähdään, että mitoitettu järjestelmä pystyy pitämään rankan sadetapahtuman melkein kokonaan järjestelmän sisällä, eli varastoaltaissa. Kuvan perusteella, järjestelmään varastoitunut vesimäärä alkaa hiljalleen purkautumaan viimeisestä varastoaltaasta (Sammalojan viimeinen varastoallas) noin neljän tunnin päästä sateen alkamisesta. Pieni huippuvirtaama (Qmax = 50 l/s vrt. alkutilanne Qmax = 4.5 m3/s) selittyy sillä, että rankkasateesta kertynyt hulevesivalunta on varastoitunut järjestelmän altaisiin ja noin kuuden tunnin kohdalla Sammalojan viimeisen altaan (allasketjun viimeinen allas) vedenpinta on niin ylhäällä, että se alkaa purkamaan vettä hiljalleen eteenpäin. Vaikka lyhyt rankkasade on intensiteetiltään kaksinkertainen toiseen mitoitus-sateeseen nähden, on rankkasateesta kaava-alueelle kertyvä vesimäärä kuitenkin huomattavasti pienempi kuin pitkässä tasaisessa sadetapahtumassa. Yllä kuvattu tulos osoittaa myös sen, että osayleiskaavassa ja tässä selvityksessä kuvatulla hulevesijärjestelmällä voidaan helpottaa huomattavasti Keravan puolella esiintyviä tulvaongelmia. Liitteessä 6 on esitetty kuvassa 3 esitetyn kuivatusreitin pituusleikkaus mitoitustilanteessa lopullisessa mallissa, jossa pituusleikkaukseen on lisätty hulevesialtaat. Kuten edellä on todettu, simuloinnin kaikki laskentatulokset on koottu liitteeseen B.

14 Topi Tiihonen (15) 4. Johtopäätelmät Tavanomainen taajamarakentaminen vaikuttaa voimakkaasti valuma-alueiden hydrologiaan. Sen seurauksena mm. haihdunta vähenee, pintavaluntamäärät kasvavat, pohjaveden pinta alenee sekä valumavesien ja edelleen vastaanottavien vesistöjen laatu heikkenee. Näiden haittojen ehkäisemiseksi Rykmentinpuiston kaava-alueella pyritään soveltamaan luonnonmukaisia ja kokonaisvaltaisia hulevesienhallintaratkaisuja, joilla pyritään jäljittelemään luonnon omaa hydrologiaa. Oikeasti sovellettuna, näillä menetelmillä voidaan ehkäistä purkuojien alajuoksuilla esiintyviä tulvahaittoja sekä parantaa valumavesien laatua yli kuntarajojen myös Keravan ja välillisesti Vantaan kaupunkien puolella. Hulevesimallinnuksen eräs päätarkoituksista oli määrittää kaava-alueelle suunniteltujen hulevesialtaiden tarvitsemat varastotilavuudet. Lopullisessa mallinnuksessa olevien rakenteiden dimensiot, kuten esimerkiksi mallinnettujen varastoaltaiden pintaalat, löytyvät lähtötietoja ja laskentatuloksia esittelevissä liitteissä A & B. Mallinnuksessa käytetyt varastotilavuudet voivat toimia ohjeellisina arvoina lopullisessa suunnittelussa. Rykmentinpuiston alueen luoteisosan, eli keskustan alueen, hulevesiallas tulee alustavan tarkastelun mukaan mitoittaa varastotilavuudeltaan m3 kokoiseksi. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi 1.2 metriä syvälle altaalle mittoja 41 x 41 m. Alueen keskeisten, Keravan suuntaan purkavien valuma-alueiden, pidättävien altaiden (Liitteessä 3: HVallas Kpuisto, HVallas Sam.oja, HVallas Sam.oja 2, HVallas Sam.oja3 ja Kosteikko) varastotilavuudeksi tulee kokonaisuudessaan varata n m3. Tuusulan itäväylän itäpuolen varastoallas tulee mitoittaa alustavasti varastotilavuudeltaan n m3 kokoisiksi. Maaperä on tuossa osassa kaava-aluetta epäedullinen imeytykselle, joten hulevedet johdetaan mitoitetun pidätysaltaan kautta edelleen Keravalle purkaviin uomiin. Alueen lounaisosiin suunniteltu imeytysrakenne mitoitettiin ja sen toimintaa testattiin. Imeytysrakenteen tarkoitus on kerätä kaava-alueen lounaisosien imeytykseen soveltuvia hulevesiä (mm. kattovesiä) ja purkaa ne hallitusti pohjavedenmuodostumisalueelle. Tällä turvataan pohjaveden muodostuminen osayleiskaavan mukaisessa tilanteessa. Mallinnettu hulevesijärjestelmä toimi molempien mitoitustapahtumien aikana erinomaisesti. Mallin mukaista hulevesijärjestelmää simuloitiin lyhyellä ja erittäin rankalla mitoitussateella, jonka aiheuttama hulevesivalunta pysyi lähes kokonaan järjestelmässä. Kaava-alueen pääkuivatusreittiä pitkin purkautuva virtaama saatiin pidettyä arvioidulla nykyisellä tasolla ja sen alapuolella molemmissa mitoitustapahtumissa. Tulokset osoittavat, että suunnitelman mukaisilla, karkeasti mitoitetuilla varastorakenteilla pystytään radikaalisti vähentämään alueella nykyisin esiintyviä tulvahaittoja. Tämä on seurausta siitä, että Rykmentinpuiston alueelle suunnitelluilla ratkaisuilla hulevesiä varastoidaan, pidätetään ja johdetaan hallitusti. Toisin sanoen, vaikka alueelle suunniteltu rakentaminen lisäisikin hulevesimääriä kokonaisuudessaan kaava-

15 Topi Tiihonen (15) alueella, mahdollistavat yleisesti ympäri kaava-aluetta hajautetut hulevesien hallintaratkaisut sen, että alueelta purkautuu jopa nykytilannetta pienempiä virtaamia mitoitustilanteessa. Vaikkakin hulevesijärjestelmä saatiin mallinnettua toimivaksi, kannattaa simulointimallien tuloksiin aina suhtautua varauksella. Mallintamiseen liittyy huomattavia epävarmuustekijöitä mallien antamien tulosten ja mallinnettavan, todellisen ympäristön välillä. Mallisovellukset, joista halutaan saada fysikaalisesti todenmukaisia ennusteita, tulisi perustua kenttähavainnoinnin ja mallinnuksen yhdistämiseen. Tässä työssä lähtötiedot suurimmaksi osaksi arvioitiin niin olemassa olevan hulevesiinfrastruktuurin (mm. Sammalojan ja Myrtinojan dimensiot) kuin maaperän ja kaltevuuksienkin osalta. Nyrkkisääntönä hydrologisessa ja hydraulisessa mallinnuksessa on se, että mallin pohjana käytetyn havaintoaineiston laatu määrittelee mallin ja sen tulosten laadun. Mallilla saadut tulokset antavat kuitenkin hyvän arvion kaavaalueelle suunniteltujen varastoaltaiden tilavuuksien suuruusluokasta ja kuivatusjärjestelmän toiminnasta noin yleensä. Suurien hulevesijärjestelmien suunnittelu vaatii ennusteita, joita voidaan lähestyä ainoastaan tämäntyyppisillä malleilla ja simuloinneilla. Valuma-alueiden maankäytön muutosten vaikutusten ennustamista on pidettykin eräänä perusteena tällaisten mallien kehittämiselle.

16 Maaperäkartta RYKMENTINPUISTON OSAYLEISKAAVA LIITE 1

17 Maaperäkartta RYKMENTINPUISTON OSAYLEISKAAVA LIITE 1

18 Valuma-alueet ja vedenjakajat RYKMENTINPUISTON OSAYLEISKAAVA LIITE 1

19 MITOITUSSADANNAT LIITE 2

20 MITOITUSSADANNAT LIITE 2

21 HULEVESISUUNNITELMA LIITE 3

22 JÄRJESTELMÄN PÄÄKUIVATUSREITTI NYKYTILANTEESSA Elevation (m) Node ID Jun-9 Rim m Invert m Link ID Con-6 Length m Dia 0.90 m Slope m/m Up Invert m Dn Invert m Max Q cms Node ID Jun-8 Rim m Invert m Link ID Con-7 Length m Dia 0.90 m Slope m/m Up Invert m Dn Invert m Max Q cms Node ID Jun-7 Rim m Invert m Link ID Con-8 Length m Dia 1.00 m Slope m/m Up Invert m Dn Invert m Max Q cms Node ID Jun-1 Rim m Invert m Profile Plot Main Storm Conduit Link ID Con-1 Length m Dia 1.00 m Slope m/m Up Invert m Dn Invert m Max Q cms Node ID Jun-2 Rim m Invert m Link ID Con-2 Length m Dia 1.00 m Slope m/m Up Invert m Dn Invert m Max Q cms Node ID Jun-4 Rim m Invert m Node ID Jun-5 Rim m Invert m Link ID Con-3 Length m Dia 1.50 m Link ID Con-4 Slope m/m Length m Up Invert m Dia 1.00 m Dn Invert m Slope m/m Max Q cms Up Invert m Dn Invert m Max Q cms Node ID Jun-3 Rim m Invert m Link ID Con-11 Length m Dia 1.00 m Slope m/m Node ID Out-1 Invert m Up Invert m Dn Invert m Max Q cms LIITE ,000 1,200 1,400 Station (m) 1,600 1,800 2,000 2,200 2,400 2,600 2,800 Node ID: Jun-9 Jun-8 Jun-7 Jun-1 Jun-2 Jun-4 Jun-5 Jun-3 Out-1 Rim (m): Invert (m): Max HGL (ft): Link ID: Con-6 Con-7 Con-8 Con-1 Con-2 Con-3 Con-4 Con-11 Length (m): Dia (m): Slope (m/ m): Up Invert (m): Dn Invert (m): Max Q (cms): Max Vel (ft/ s): Max Depth (m):

23 ERILLISIIN VARASTORAKENNUKSIIN VIRTAAVAN VEDEN MÄÄRÄ FUNKTIONA LIITE 5 Total Inflow : Node - Pond-3 (TUUSULA_STORMWATERMODEL_300609_ohjausryhma :26:54) Total Inflow : Node - Pond-2 (TUUSULA_STORMWATERMODEL_300609_ohjausryhma :26:54) Total Inflow : Node - Pond-1 (TUUSULA_STORMWATERMODEL_300609_ohjausryhma :26:54) Total Inflow (cms) Time (hrs)

24 HULEVESISUUNNITELMAN PÄÄKUIVATUSREITTI MITOITUSTILANTEESSA Profile Plot Main Storm Conduit LIITE 6 Elevation (m) Node ID Jun-9 Rim m Invert m Link ID Con-6 Length m Dia 0.90 m Slope m/m Up Invert m Dn Invert m Node ID Jun-8 Rim m Invert m Node ID Jun-7 Rim m Invert m Link ID Con-7 Length m Dia 0.90 m Slope m/m Up Invert m Dn Invert m Link ID Con-8 Length m Dia 0.75 m Slope m/m Up Invert m Dn Invert m Node ID HVallas Sam.oja Rim m Invert m Link ID Con-1 Length m Dia 0.75 m Slope m/m Up Invert m Dn Invert m Node ID HVallas 2. Sam.oja Rim m Invert m Link ID Con-2 Length m Dia 1.00 m Slope m/m Up Invert m Dn Invert m Node ID Jun-4 Node Rim ID Jun-5 m Rim Invert m m Invert m Node ID HVallas 3 Sam.oja Rim m Invert m Link ID Con-3 Length Link ID mcon-4 Dia Length 1.50 m m Slope Dia m/m 1.50 m Up Invert Slope m m/m Dn Invert Up Invert m48.79 m Dn Invert m Link ID Con-11 Length m Dia 1.00 m Slope m/m Up Invert m Node ID Out-1 Invert m Dn Invert m ,000 1,200 1,400 Station (m) 1,600 1,800 2,000 2,200 2,400 2,600 2,800 Node ID: Jun-9 Jun-8 Jun-7 HVallas Sam.oja HVallas 2. Sam.oja Jun-4 Jun-5HVallas 3 Sam.oja Out-1 Rim (m): Invert (m): Max HGL (ft): Link ID: Con-6 Con-7 Con-8 Con-1 Con-2 Con-3 Con-4 Con-11 Length (m): Dia (m): Slope (m/ m): Up Invert (m): Dn Invert (m): Max Q (cms): Max Vel (ft/ s): Max Depth (m):

Alueen nykytila. Osayleiskaavan vaikutukset. Sulan osayleiskaava, hulevesien yleispiirteinen hallintasuunnitelma

Alueen nykytila. Osayleiskaavan vaikutukset. Sulan osayleiskaava, hulevesien yleispiirteinen hallintasuunnitelma Alueen nykytila Suunnittelualue on Sulan osayleiskaava-alue, joka on pinta-alaltaan n. 510 hehtaaria. Alueesta noin hieman alle 200 ha on asemakaavoitettu asumisen ja työpaikkojen alueiksi. Kaavoittamattomat

Lisätiedot

Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf

Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Lahti, FCG 6.11.2012 Page 1 Hulevesien viivyttäminen keskitetyillä ratkaisuilla 6.11.2012 Page 2 Hulevesien viivytystarve Rakentaminen

Lisätiedot

NIEMENRANNAN OSAYLEISKAVAAN MUKAISEN HULEVESISELVITYKSEN TARKISTAMINEN HULEVESIMALLINNUKSELLA

NIEMENRANNAN OSAYLEISKAVAAN MUKAISEN HULEVESISELVITYKSEN TARKISTAMINEN HULEVESIMALLINNUKSELLA (5) NIEMENRANNAN OSAYLEISKAAAN MUKAISEN HULEESISELITYKSEN TARKISTAMINEN HULEESIMALLINNUKSELLA L:\000\0850_NIEMENRANTA\_CAD\_Tyo\Lha\Hulevesi_suunnitelma\RAPORTTI_h ulevesimalli_edit.doc Mall: Rapport -

Lisätiedot

IGS-FIN allasseminaari Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola

IGS-FIN allasseminaari Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola IGS-FIN allasseminaari 11.10.2016 Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola 1 Hulevedet Hulevesi on rakennetulla alueella maan pinnalle, rakennuksen katolle tai muulle pinnalle kertyviä sade-

Lisätiedot

Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy

Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy 2.4.2014 Leena Sänkiaho, Pöyry Finland Oy 1 Suunnittelun lähtökohdat Valuma-aluelähtöinen selvitys Yleiskaavataso Asemakaavatasoisissa

Lisätiedot

Kortekumpu, Kangasala MAAPERÄ- JA HULEVESI- SELVITYS 6.9.2011. Työnro 416079

Kortekumpu, Kangasala MAAPERÄ- JA HULEVESI- SELVITYS 6.9.2011. Työnro 416079 Kortekumpu, Kangasala MAAPERÄ- JA HULEVESI- SELVITYS 6.9.2011 Työnro 416079 MAAPERÄ- JA HULEVESISELVITYS KORTEKUMPU, KANGASALA SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT...3 1.1 Selvityksen sisältö ja tekijät...

Lisätiedot

RYKMENTINPUISTON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RYKMENTINPUISTON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TUUSULA RYKMENTINPUISTON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS HULEVESIEN HALLINTA TUUSULAN KUNTA, HYRYLÄ 3.10.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA ALUEEN NYKYTILA... 4 2.1. SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Hulevesien hallinta tiivistyvällä pientaloalueella

Hulevesien hallinta tiivistyvällä pientaloalueella Hulevesien hallinta tiivistyvällä pientaloalueella Rakennetun, vettä läpäisemättömän pinnan lisääntyminen muuttaa sadevesien luontaista kiertoa ja äärevöittää hydrologisia olosuhteita. Se kasvattaa pintavalunnan

Lisätiedot

VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS

VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä Luonnos 14.8.2013 Viite 1510006406 VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA, VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS

Lisätiedot

Hämeenlinnan korkeakoulukeskus

Hämeenlinnan korkeakoulukeskus Hämeenlinnan korkeakoulukeskus Hulevesimallin tulokset 19.2.2015 Page 1 Malli Mallinnus FCGswmm -ohjelmalla, pohjana olemassa oleva Hämeenlinnan hulevesimalli Suunnittelualue jaettiin osavaluma-alueisiin

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER 16WWE1027.B711 11.5.2011 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER Kirstulan alueen asemakaavan muutokseen liittyvä Rautamonojan hulevesimitoitus 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä

Lisätiedot

29.03.2006 RATU rankkasateet ja taajamatulvat TKK:n vesitalouden ja vesirakennuksen hankeosien tilanne ja välitulokset T. Karvonen ja T.

29.03.2006 RATU rankkasateet ja taajamatulvat TKK:n vesitalouden ja vesirakennuksen hankeosien tilanne ja välitulokset T. Karvonen ja T. 29.3.26 RATU rankkasateet ja taajamatulvat TKK:n vesitalouden ja vesirakennuksen hankeosien tilanne ja välitulokset T. Karvonen ja T. Tiihonen RATU/TKK:n osuus Laaditaan kahdentyyppisiä malleja: * taajamavesien

Lisätiedot

Orimattila, Pennalan hulevesialtaiden mitoitustarkastelu

Orimattila, Pennalan hulevesialtaiden mitoitustarkastelu Pöyry Finland Oy PL 50 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 26600 www.poyry.fi Orimattila, Pennalan hulevesialtaiden LUONNOS

Lisätiedot

Palomäenkatu 23:n asemakaavan nro hulevesiselvitys- ja suunnitelma. Asemakaavaluonnosvaiheen suunnitelma. Suunnittelupalvelut

Palomäenkatu 23:n asemakaavan nro hulevesiselvitys- ja suunnitelma. Asemakaavaluonnosvaiheen suunnitelma. Suunnittelupalvelut Palomäenkatu 23:n asemakaavan nro. 8528 hulevesiselvitys- ja suunnitelma Asemakaavaluonnosvaiheen suunnitelma Donna id: 1435805 Infran hankenumero: 4044918 Tampereen Infra Pekka Heinonen Tampereen Infra

Lisätiedot

HULEVESIEN VIIVYTTÄMINEN RUDUKSEN TUOTTEILLA

HULEVESIEN VIIVYTTÄMINEN RUDUKSEN TUOTTEILLA Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.12.2015 HULEVESIEN VIIVYTTÄMINEN RUDUKSEN TUOTTEILLA Tarkastus Päivämäärä 30.12.2015 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Niina Siitonen Jari Laihonen, Kimmo Hell,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN ENERGIAVERKOT OY Korvenkylän vesihuoltotarkastelu

LAPPEENRANNAN ENERGIAVERKOT OY Korvenkylän vesihuoltotarkastelu RAPORTTI 4.6.2014 LAPPEENRANNAN ENERGIAVERKOT OY Korvenkylän vesihuoltotarkastelu 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI PIETILÄN SVENGIPUISTON HULEVESIALLAS

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI PIETILÄN SVENGIPUISTON HULEVESIALLAS JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 20601255 22.9.2017 1 JOHDANTO Kaava-alueelta hulevesiä puretaan Komppikujaa pitkin koilliseen, Hakiantieltä länteen ja Svengipuiston viivytysrakenteen kautta etelään. Tässä tarkastelussa

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunki. Kolmenkulman hulevesisuunnitelma. Raportti

Ylöjärven kaupunki. Kolmenkulman hulevesisuunnitelma. Raportti Ylöjärven kaupunki Kolmenkulman hulevesisuunnitelma Raportti 24.3.2015 24.3.2015 1 (12) Sisältö 1 JOHDANTO... 2 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnitteluorganisaatio... 2 2 SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN HULEVESISELVITYS

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN HULEVESISELVITYS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN HULEVESISELVITYS Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21350 Loppuraportti 1 (8) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys

Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys TOIVAKAN KUNTA Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28204 Raportti 1 (5) Saviranta Sonja Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Valuma-alueet ja -reitit... 1

Lisätiedot

Marja-Vantaan hulevesien hallinta

Marja-Vantaan hulevesien hallinta Marja-Vantaan hulevesien hallinta Huleveden käsittelystä ja viivytyksestä tulvareitteihin Marika Orava, suunnitteluinsinööri, DI Marja-Vantaan sijainti Marika Orava 2 Marja-Vantaa * Kotikaupunki n. 30

Lisätiedot

MERIKARVIA. Merikarviantien alkupään ja Yrittäjäntien ympäristön asemakaavoitus. Hulevesitarkastelu. Kankaanpään kaupunki. Ympäristökeskus.

MERIKARVIA. Merikarviantien alkupään ja Yrittäjäntien ympäristön asemakaavoitus. Hulevesitarkastelu. Kankaanpään kaupunki. Ympäristökeskus. Hulevesitarkastelu Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus talvi 2015 v.2 SISÄLLYS Hulevesien hallinta 2 Kaavoitettavan alueen sijainti 2 Valuma-alue 3 Hulevedet kaava-alueella 4 Hulevesimäärät 5-6 1 HULEVESIEN

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Lahdesjärvi Lakalaivan osayleiskaavan hydrologinen selvitys: Lisäselvitys Luonnos 11.4.2007

Tampereen kaupunki Lahdesjärvi Lakalaivan osayleiskaavan hydrologinen selvitys: Lisäselvitys Luonnos 11.4.2007 Lahdesjärvi Lakalaivan osayleiskaavan hydrologinen selvitys: Lisäselvitys Luonnos 11.4.2007 Mikko Kajanus Suunnitteluinsinööri 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Maankäyttövaihtoehto 2... 3 2.1 Valuma

Lisätiedot

Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa

Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa Kuntien 7. ilmastokonferenssi, 8.5.2014 Jaana Suur-Askola Uponor infra Oy Tuotehallintapäällikkö Hulevesien muodostuminen Hulevesi on erilaisilta pinnoilta valuvaa

Lisätiedot

Hulevesien hallintaratkaisut tänään mitoitus ja menetelmät

Hulevesien hallintaratkaisut tänään mitoitus ja menetelmät Hulevesien hallintaratkaisut tänään mitoitus ja menetelmät SEMINAARI HULEVESIEN HALLINNASTA VANTAANJOEN VALUMA ALUEELLA Perttu Hyöty, Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät Sadannasta valunnaksi Interseptio

Lisätiedot

SUURPELLON HULEVESIEN HALLINTA VALUMA-ALUETASOLTA KORTTELITASOLLE

SUURPELLON HULEVESIEN HALLINTA VALUMA-ALUETASOLTA KORTTELITASOLLE SUURPELLON HULEVESIEN HALLINTA VALUMA-ALUETASOLTA KORTTELITASOLLE ESITYKSEN SISÄLTÖ Taustatietoa Suurpellosta Lähtökohtana valumaaluetason tarkastelu Hallinta yleisillä alueilla Korttelitason hallintamenetelmät

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Kunnat yhteistyössä Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Anna Räisänen / Turun kaupunki / kaupunkisuunnittelu / 30.9.2015 Kuvat: Anna Räisänen ja Tuuli Vesanto Kuvaa ei voi näyttää nyt. Taustaa

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Olli Jaakonaho, Uudenmaan ELY-keskus SEMINAARI HULEVESIEN HALLINNASTA VANTAANJOEN VALUMA ALUEELLA KAAVOITUS, RAKENTEET, TOIMIVUUS JA HUOLTO

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki Savarin alueen hulevesitarkastelu

Ylivieskan kaupunki Savarin alueen hulevesitarkastelu 9M409026 6.4.2009 Ylivieskan kaupunki Savarin alueen hulevesitarkastelu 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry Environment

Lisätiedot

Hulevedet ja Pohjavesi

Hulevedet ja Pohjavesi Hulevedet ja Pohjavesi Keski-Pasilan suunnittelu ja rakentaminen Malmin lentokenttäalueen suunnittelu ja rakentaminen 1 Keski-Pasilan rakentaminen - Pasilan ratapihakorttelit Keskustakortteli Pasilan Ratapihakorttelit

Lisätiedot

Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen

Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen VERTI - Vesihuoltoverkostojen tila ja riskienhallinta Outi Raudaskoski, Nora Sillanpää, Harri Koivusalo Rakennetun ympäristön laitos Vesi-

Lisätiedot

Hulevesien hallinta, miksi ja millä keinoin? 2.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy

Hulevesien hallinta, miksi ja millä keinoin? 2.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy Hulevesien hallinta, miksi ja millä keinoin? 2.4.2014 Pöyry Finland Oy 2.4.2014, Pöyry Finland Oy 1 Perinteinen Kokonaisvaltainen Tavoitteet Menetelmät Tulvasuojelu Kuivatus Esteettisyys Maankäytön tehostaminen

Lisätiedot

16X JANAKKALAN KUNTA. Myllyojan hulevesimitoitus

16X JANAKKALAN KUNTA. Myllyojan hulevesimitoitus 16X188095 31.10.2011 JANAKKALAN KUNTA Myllyojan hulevesimitoitus 1 Yhteystiedot PL 50 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 26600

Lisätiedot

Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA

Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA 5.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO Visulahden alueen nykytilan kuvaus... 1 Alueen yleiskuvaus... 1 Vesistöt... 1 Maaperä... 1 Hulevesien hallintasuunnitelma...

Lisätiedot

BASTUKÄRR HULEVESITARKASTELUT

BASTUKÄRR HULEVESITARKASTELUT S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA BASTUKÄRR HULEVESITARKASTELUT BA 3 Bastukärrin työpaikka-alueen asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P17654 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Kunnat yhteistyössä Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Tuuli Vesanto / Turun kaupunki / kaupunkisuunnittelu / 17.9.2015 Kuvat: Anna Räisänen ja Tuuli Vesanto Taustaa Turun kaupungin hulevesiohjelma

Lisätiedot

RAPORTTI 25.6.2014. LAPUAN KAUPUNKI Keskustan osayleiskaavojen ja Alangon asemakaava-alueen hulevesiselvitys

RAPORTTI 25.6.2014. LAPUAN KAUPUNKI Keskustan osayleiskaavojen ja Alangon asemakaava-alueen hulevesiselvitys RAPORTTI 25.6.2014 LAPUAN KAUPUNKI Keskustan osayleiskaavojen ja Alangon asemakaava-alueen hulevesiselvitys 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään

Lisätiedot

Valio Oy Riihimäen meijeri ja Herajoen läntinen teollisuusalue, Riihimäki HULEVESI- SELVITYS 2.12.2011. Työnro 416710

Valio Oy Riihimäen meijeri ja Herajoen läntinen teollisuusalue, Riihimäki HULEVESI- SELVITYS 2.12.2011. Työnro 416710 Valio Oy Riihimäen meijeri ja Herajoen läntinen teollisuusalue, Riihimäki HULEVESI- SELVITYS 2.12.2011 Työnro 416710 Valio Oy Riihimäen meijeri ja Herajoen läntinen teollisuusalue, Riihimäki 18.11.2011

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

HULEVESISELVITYS ASEMAKAAVOITUSTA VARTEN

HULEVESISELVITYS ASEMAKAAVOITUSTA VARTEN HULVSISLVITYS ASMAKAAVOITUSTA VARTN YMMRSTAN LIIKUNTAHALLIN TONTTI (55048/1) 08.07.2016 SPOO PÄIVITTTY 07.09.2016 Tontin pintamateriaalikaaviot täsmennetty, lisätty tontin laajennettu vaihtoehto. SISÄLLYS:

Lisätiedot

VAASAN KAPPELINMÄEN-PILVI- LAMMEN VALUMA-ALUE- JA HULEVESISELVITYS 2011

VAASAN KAPPELINMÄEN-PILVI- LAMMEN VALUMA-ALUE- JA HULEVESISELVITYS 2011 VAASAN KAPPELINMÄEN-PILVI- LAMMEN VALUMA-ALUE- JA HULEVESISELVITYS 2011 Vaasan kaupunki Kaavoitus 2011 SISÄLLYS 1. Johdanto...3 2. Ekologinen hulevesien käsittely...4 2.1. Ekologinen hulevesien käsittely

Lisätiedot

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S< 1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5

Lisätiedot

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 Isonkyrön kunta KYRÖÖNTIE Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 muutos 26.6.2015 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. LÄHTÖTIEDOT... 4 3. SUUNNITELLUT PERUSRATKAISUT...

Lisätiedot

S-Market Epilä HULEVESISELVITYS. Tampere. Projektinumero 2014-44. Email: kylanpaa.hannu@gmail.com hannu.kylanpaa@raksu.net

S-Market Epilä HULEVESISELVITYS. Tampere. Projektinumero 2014-44. Email: kylanpaa.hannu@gmail.com hannu.kylanpaa@raksu.net Projektinumero 2014-44 HULEVESISELVITYS S-Market Epilä Tampere HRK Suunnittelu / HRK Konsultointi Oy Y-tunnus 2281508-3 Kotipaikka Tampere Osoite: Tasanteenkatu 67 B 33610 Tampere Puh. 0400 237 518 Email:

Lisätiedot

Vuores. Vuores. Hulevesien käsittely Vuoreksen asuntomessualueella 6.11.2012 Lahti. Vuoreksen osayleiskaava-alue. Esityksen sisältö:

Vuores. Vuores. Hulevesien käsittely Vuoreksen asuntomessualueella 6.11.2012 Lahti. Vuoreksen osayleiskaava-alue. Esityksen sisältö: Vuores Esityksen sisältö: 1. Hulevesien hallinnan periaatteet Vuoreksessa 2. Asuntomessualueen hulevesiratkaisut 3. Vuoreksen keskuspuisto Hulevesien käsittely Vuoreksen asuntomessualueella 6.11.2012 Lahti

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI Korvenkannan hulevesitarkastelu

IMATRAN KAUPUNKI Korvenkannan hulevesitarkastelu RAPORTTI 28.5.2014 IMATRAN KAUPUNKI Korvenkannan hulevesitarkastelu 2 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry Finland Oy:n antamaa

Lisätiedot

RAPORTTI. Heinolan kaupunki. Sinitaipaleen hulevesiselvitys 16WWE1623 29.11.2011

RAPORTTI. Heinolan kaupunki. Sinitaipaleen hulevesiselvitys 16WWE1623 29.11.2011 RAPORTTI 16WWE1623 29.11.2011 Heinolan kaupunki Sinitaipaleen hulevesiselvitys Sisältö 1 1 HULEVESIEN HALLINNAN YLEISET PERIAATTEET 2 2 SINITAIPALEEN ALUEEN NYKYTILANNE 3 2.1 Suunnittelualue 3 2.2 Valuma-alue

Lisätiedot

MH-KIVI OY SIIKAKANKAAN SORA-ALUE RUOVESI SUUNNITELMA POHJAVEDEN SUOJAAMISEKSI TANKKAUS- JA MURSKAUSTOIMINTOJEN YHTEYDESSÄ

MH-KIVI OY SIIKAKANKAAN SORA-ALUE RUOVESI SUUNNITELMA POHJAVEDEN SUOJAAMISEKSI TANKKAUS- JA MURSKAUSTOIMINTOJEN YHTEYDESSÄ MH-KIVI OY SIIKAKANKAAN SORA-ALUE RUOVESI SUUNNITELMA POHJAVEDEN SUOJAAMISEKSI TANKKAUS- JA MURSKAUSTOIMINTOJEN YHTEYDESSÄ 15.1.2016 1 (5) YLEISTÄ Suunnitelma on laadittu MH-Kivi Oy:n tiloille 702-416-1-194

Lisätiedot

HULEVESISELVITYS PERKKOONKATU 1, TAMPERE RN:O TYÖ: TARATEST OY

HULEVESISELVITYS PERKKOONKATU 1, TAMPERE RN:O TYÖ: TARATEST OY TYÖ: 12235 1.2.2017 HULEVESISELVITYS PERKKOONKATU 1, TAMPERE RN:O 837 325 6525 0001 TARATEST OY Turkkirata 9 A 33960 Pirkkala p. 03 368 3322 www.taratest.fi Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Suunnittelualueen

Lisätiedot

IHANAISTENRINTEEN HULEVESISUUNNITELMA

IHANAISTENRINTEEN HULEVESISUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy NASTOLAN KUNTA IHANAISTENRINTEEN HULEVESISUUNNITELMA Raportti 0521-P10495 7.9.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 1.1 Selvityksen

Lisätiedot

HULEVESISELVITYS. Liite 6 TYÖNUMERO: KOUVOLAN KAUPUNKI MIEHONKANKAAN OSAYLEISKAAVAN HULEVESISELVITYS (VAIHE I)

HULEVESISELVITYS. Liite 6 TYÖNUMERO: KOUVOLAN KAUPUNKI MIEHONKANKAAN OSAYLEISKAAVAN HULEVESISELVITYS (VAIHE I) Liite 6 TYÖNUMERO: 20602005 KOUVOLAN KAUPUNKI MIEHONKANKAAN OSAYLEISKAAVAN (VAIHE I) SWECO YMPÄRISTÖ OY Turku Muutoslista VALMIS FIANRY FIANRY FIJSUH LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

HEINOJAN ALUEEN HULEVESISELVITYS

HEINOJAN ALUEEN HULEVESISELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 30.10.2015 Luonnos Viite 1510019205 HEINOJAN ALUEEN HULEVESISELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA, HEINOJAN ALUEEN HULEVESISELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Hulevesien hallinta Vuoreksen alueella

Hulevesien hallinta Vuoreksen alueella Hulevesien hallinta Vuoreksen alueella Hulevesifoorumi SYKE 21.10.2008 Perttu Hyöty, FCG Planeko OY Vuoreksen osayleiskaava alue Tampereen ja Lempäälän yhteisen Vuoreksen osayleiskaavan valmistelu aloitettiin

Lisätiedot

Päijänrannan asemakaava

Päijänrannan asemakaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JÄMSÄN KAUPUNKI Päijänrannan asemakaava Hulevesiselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 2.6.2014 P17610 Hulevesiselvitys 1 (8) Antti Smolander 2.6.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Porttipuiston kauppakeskuksen tontin. alustava hulevesiselvitys. Vantaa, Helsinki

Porttipuiston kauppakeskuksen tontin. alustava hulevesiselvitys. Vantaa, Helsinki Porttipuiston kauppakeskuksen tontin alustava hulevesiselvitys Vantaa, Helsinki Maaliskuu 2008 Porttipuiston kauppakeskus, Vantaa, Helsinki 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 3 2 HULEVESIMÄÄRÄT...

Lisätiedot

RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Peltolammin asemakaavan 8608 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID

RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Peltolammin asemakaavan 8608 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Peltolammin asemakaavan 8608 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 486 244 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään

Lisätiedot

Kivenlahden hulevesimallinnus

Kivenlahden hulevesimallinnus 31.3.2017 31.3.2017 1 (19) SISÄLTÖ 1 TAUSTA JA TAVOITTEET... 1 2 HULEVESIJÄRJESTELMÄN YLEISKUVAUS... 1 Selvitysalue... 1 Verkostorakenne... 2 3 HULEVESIMALLINNUS... 4 Yleistä... 4 Virtaamalaskelmat...

Lisätiedot

Heikki Setälä ja URCA-konsortio

Heikki Setälä ja URCA-konsortio Kaupunkien valuntavesien huomioiminen aluesuunnittelussa Kaupunkien valuntavesien Heikki Setälä huomioiminen Ja URCA-konsortio aluesuunnittelussa Heikki Setälä ja URCA-konsortio SA:n johtoryhmän kysymys:

Lisätiedot

Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaavan hulevesien hallintasuunnitelma

Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaavan hulevesien hallintasuunnitelma S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HELSINGIN KAUPUNKI KSV Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaavan hulevesien hallintasuunnitelma Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 29.4.2013 P20488 Pohjois-Haagan

Lisätiedot

Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia. MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG

Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia. MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG Hulevesien määrä tulee kasvamaan Syitä on kaksi: kaupunkirakenteen

Lisätiedot

Tammelan hulevesiselvitys

Tammelan hulevesiselvitys Tammelan hulevesiselvitys Tammelan kaupunkisuunnittelukahvila 2.2.2017 Perttu Hyöty, Sito Oy When infrastructure counts. Selvityksen tarkoitus ja selvitysalue 2 Tarkoituksena selvittää nykyisen hulevesijärjestelmän

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALAN OSAYLEIS- KAAVAN HULEVESISELVITYS. Vastaanottaja NURMIJÄRVEN KUNTA. Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys, LUONNOS

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALAN OSAYLEIS- KAAVAN HULEVESISELVITYS. Vastaanottaja NURMIJÄRVEN KUNTA. Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys, LUONNOS Vastaanottaja NURMIJÄRVEN KUNTA Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys, LUONNOS Päivämäärä 28.5.2012 Viite 82142989 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALAN OSAYLEIS- KAAVAN HULEVESISELVITYS Päivämäärä 28.5.2012 Laatija

Lisätiedot

Kumpulanpuron valuma-alueen hulevesiselvitys ja - suunnitelma

Kumpulanpuron valuma-alueen hulevesiselvitys ja - suunnitelma Kumpulanpuron valuma-alueen hulevesiselvitys ja - suunnitelma 1 Esityksen rakenne Kumpulanpuron perustietoa Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun tavoitteen Maankäytön muutokset valuma-alueella Suunnitelma

Lisätiedot

YIT RAKENNUS OY AVIA KORTTELI HULEVESIEN YLEISSUUNNITELMA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA

YIT RAKENNUS OY AVIA KORTTELI HULEVESIEN YLEISSUUNNITELMA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA YIT RAKENNUS OY AVIA KORTTELI 52125 HULEVESIEN YLEISSUUNNITELMA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA 2.9.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT JA SUUNNITTELUKOHDE... 3 1.1. ALUEEN YLEISKUVAUS... 4 1.1.1. Valuma-alue

Lisätiedot

Övergårdsvägen. Soukankaari

Övergårdsvägen. Soukankaari K8 K86 K87 K7 K68K7 K69 K70 L6 :50 P5 K P P0 5 0 008 00 09 0 0 0 0 96.00 96.00.00 9.5 9.58.00 0.90 0.00 0.90 6.00.00.00.79 9.9 5.85 7.00 8.08 6.00 8.00 0.9.00 6.00 K 6.66 r0.00 5.00.00 r60.00 r5.00.0 95.67

Lisätiedot

RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän päiväkodin asemakaavan 8552 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID

RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän päiväkodin asemakaavan 8552 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän päiväkodin asemakaavan 8552 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 327 102 Sivu 1 (5) Sisällysluettelo 1 ALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue 2 1.2 Topografia

Lisätiedot

Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012

Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012 TALOYHTIÖN HULEVESIEN KÄSITTELY Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012 Dipl.ins. Hannes Björninen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Taloyhtiön hulevesien oikeaoppinen käsittely 1. Hallinnan tavoitteet 2.

Lisätiedot

KEMIJÄRVI BB HULEVESIEN MITOITUS

KEMIJÄRVI BB HULEVESIEN MITOITUS KEMIJÄRVI BB 26.6.2018 1 SADETILASTOT Ilmatieteenlaitoksen 1981-2010 vuositilastojen perusteella Kemijärven alueella sataa vuodessa keskimäärin 550-600 mm. Sademäärä vastaa 18-20 mm sademäärää kuukaudessa

Lisätiedot

MOREENIN HULEVESISELVITYS JA YLEISTASAUKSEN SUUNNITTELU

MOREENIN HULEVESISELVITYS JA YLEISTASAUKSEN SUUNNITTELU S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNNAN KAUPUNKI JA HÄMEENLINNNAN SEUDUN VESI OY MOREENIN HULEVESISELVITYS JA YLEISTASAUKSEN SUUNNITTELU ESIKOPIO FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21374 ESIKOPIO

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki HS-Vesi Oy. Tiiriön valuma-alueen hulevesiselvitys. Raportti

Hämeenlinnan kaupunki HS-Vesi Oy. Tiiriön valuma-alueen hulevesiselvitys. Raportti Hämeenlinnan kaupunki HS-Vesi Oy Tiiriön valuma-alueen hulevesiselvitys Raportti 29.5.2015 29.5.2015 1 (16) Sisältö 1 JOHDANTO... 2 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnitteluorganisaatio...

Lisätiedot

YIT RAKENNUS OY AVIA KORTTELI HULEVESIEN YLEISSUUNNITELMA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA

YIT RAKENNUS OY AVIA KORTTELI HULEVESIEN YLEISSUUNNITELMA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA YIT RAKENNUS OY AVIA KORTTELI 52125 HULEVESIEN YLEISSUUNNITELMA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA 2.6.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT JA SUUNNITTELUKOHDE... 3 1.1. ALUEEN YLEISKUVAUS... 4 1.1.1. Valuma-alue

Lisätiedot

LIDL, VANTAANLAAKSO HULEVESISUUNNITELMA KAAVAMUUTOSTA VARTEN. Tilaaja Lidl Suomi Ky. Asiakirjatyyppi Hulevesisuunnitelma. Päivämäärä

LIDL, VANTAANLAAKSO HULEVESISUUNNITELMA KAAVAMUUTOSTA VARTEN. Tilaaja Lidl Suomi Ky. Asiakirjatyyppi Hulevesisuunnitelma. Päivämäärä Tilaaja Lidl Suomi Ky Asiakirjatyyppi Päivämäärä 15.12.2017 Viite 1510037649 LIDL, VANTAANLAAKSO HULEVESISUUNNITELMA KAAVAMUUTOSTA VARTEN Tarkastus Päivämäärä 15.12.2017 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus

Lisätiedot

LIITTEET YMPÄRISTÖSUUNNITELMA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA JA TEKNISTEN VERKOS- TOJEN YLEISSUUNNITELMA -RAPORTTI

LIITTEET YMPÄRISTÖSUUNNITELMA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA JA TEKNISTEN VERKOS- TOJEN YLEISSUUNNITELMA -RAPORTTI LIITTEET LIITE 1 LIITE 2 LIITE 3 YMPÄRISTÖSUUNNITELMA KATUKARTTA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA JA TEKNISTEN VERKOS- TOJEN YLEISSUUNNITELMA -RAPORTTI 19 LIITE 1 Ympäristön yleissuunnitelma: - Yleissuunnitelma

Lisätiedot

VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS. Destia Oy

VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS. Destia Oy VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS Destia Oy Antti Smolander 12.4.2018 Sivu 1 VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 Lähtötiedot... 2 3 Mitoitus... 3 3.1 Mitoituksen määrittely...

Lisätiedot

ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS

ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 28.6.2012 Viite 82143065 ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS HOLLOLAN PORTTI, ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS Päivämäärä 7.6.2012, päivitetty

Lisätiedot

TAIMISTO-TENNARIN ALUEEN HULEVESISELVITYS

TAIMISTO-TENNARIN ALUEEN HULEVESISELVITYS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LOHJAN KAUPUNKI TAIMISTO-TENNARIN ALUEEN HULEVESISELVITYS LOPPURAPORTTI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26894 Loppuraportti I (I) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven yleiskaavan hulevesiselvitys. Timo Nenonen, kaavoituspäällikkö Siilinjärven kunta

Etelä-Siilinjärven yleiskaavan hulevesiselvitys. Timo Nenonen, kaavoituspäällikkö Siilinjärven kunta Etelä-Siilinjärven yleiskaavan hulevesiselvitys Timo Nenonen, kaavoituspäällikkö Siilinjärven kunta Etelä-Siilinjärvi -Vuorela, Toivala ja Jännevirta Etelä-Siilinjärven yleiskaava - hulevedet Tavoitteena

Lisätiedot

SRV. KerCa logistiikka-alueen hulevesien hallintajärjestelmän kehittäminen. Timo Nikulainen

SRV. KerCa logistiikka-alueen hulevesien hallintajärjestelmän kehittäminen. Timo Nikulainen KerCa logistiikka-alueen hulevesien hallintajärjestelmän kehittäminen Timo Nikulainen 26.6.2012 26.6.2012 1 (13) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 HULEVESIENHALLINTARATKAISUN KEHITTÄMINEN... 2 2.1 Karhuntassun

Lisätiedot

RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID

RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID 1559459 Sivu 1 (5) Sisällysluettelo 1 ALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue 2 1.2 Topografia ja

Lisätiedot

Hulevesien luonnonmukainen hallinta

Hulevesien luonnonmukainen hallinta Outi Salminen,TKK Vesitalous ja vesirakennus 1.10.2008 Hulevesien luonnonmukainen hallinta Käsitteestä pähkinänkuoressa Luonnonmukaisten suunnitteluperiaatteiden ja tekniikoiden avulla voidaan vähentää

Lisätiedot

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Kake -> Kaupunkitekniikan keskus Kake Infrapalvelut Investoinnit Kaupunkimittaus ja Geotekniikka Hallinto 20.11.2017 2 Kake & Hulevedet

Lisätiedot

RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Ali-Huikkaantie 13 asemakaavan 8531 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID

RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Ali-Huikkaantie 13 asemakaavan 8531 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Ali-Huikkaantie 13 asemakaavan 8531 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 2 060 630 Sisällysluettelo Sivu 1 (6) 1 SUUNNITTELUALUE 2 1.1 Topografia ja maaperä 2 1.2 Valuma-alue

Lisätiedot

LOVIISANTIEN YRITYSALUEEN HULEVESISUUNNITELMA

LOVIISANTIEN YRITYSALUEEN HULEVESISUUNNITELMA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PORVOON KAUPUNKI LOVIISANTIEN YRITYSALUEEN HULEVESISUUNNITELMA LOPPURAPORTTI LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P27132 Loppuraportti I (I) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

Ruskon Laakerintien kaupan suuryksikkö

Ruskon Laakerintien kaupan suuryksikkö Ruskon Laakerintien kaupan suuryksikkö Hulevesitarkastelu 20.12.2016 20.12.2016 Page 1 Valuma-alue Päivi Määttä Suunnittelualue sijoittuu Perämeren rannikkoalueen valuma-alueelle (84), missä edelleen Kuivasojan

Lisätiedot

ISONNIEMEN TEOLLISUUS- ALUE, MÄNTTÄ-VILPPULA

ISONNIEMEN TEOLLISUUS- ALUE, MÄNTTÄ-VILPPULA Vastaanottaja Mänttä-Vilppulan kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä Joulukuu 2015 ISONNIEMEN TEOLLISUUS- ALUE, MÄNTTÄ-VILPPULA HULEVESIEN HALLINTASUUNNI- TELMA ISONNIEMEN TEOLLISUUSALUE,

Lisätiedot

Suunnitelma laskeutusaltaan sijoittamisesta ja mitoittamisesta

Suunnitelma laskeutusaltaan sijoittamisesta ja mitoittamisesta SUUNNITELMA 1 (4) Suunnitelma laskeutusaltaan sijoittamisesta ja mitoittamisesta Lähtökohdat suunnitelmalle Suunnitelma altaasta Lemminkäiselle on myönnetty lupa maanläjitykseen Kajaaniin tilalle Mustalahti

Lisätiedot

Hulevesijärjestelmän mitoitus laadun hallinnan näkökulma. Hulevesien hallinta vesistön ehdoilla seminaari DI Perttu Hyöty, Sitowise Oy

Hulevesijärjestelmän mitoitus laadun hallinnan näkökulma. Hulevesien hallinta vesistön ehdoilla seminaari DI Perttu Hyöty, Sitowise Oy Hulevesijärjestelmän mitoitus laadun hallinnan näkökulma Hulevesien hallinta vesistön ehdoilla seminaari 10.10.2018 DI Perttu Hyöty, Sitowise Oy Kaivostoimintaa Amazonilla Vai tavanomaisen hulevesiviemärin

Lisätiedot

Keskisenkatu 7, kaavavaiheen hulevesiselvitys. NCC Rakennus Oy

Keskisenkatu 7, kaavavaiheen hulevesiselvitys. NCC Rakennus Oy Keskisenkatu 7, kaavavaiheen hulevesiselvitys NCC Rakennus Oy 30.4.2013 Keskisenkatu 7, kaavavaiheen hulevesiselvitys 2 (7) 30.4.2013 SISÄLTÖ ALKUSANAT... 3 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Selvityksen tavoitteet...

Lisätiedot

HANNUSJÄRVEN VALU- MA-ALUE SELVITYS, NY- KYTILANNE

HANNUSJÄRVEN VALU- MA-ALUE SELVITYS, NY- KYTILANNE Vastaanottaja Espoon kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 08/2013 HANNUSJÄRVEN VALU- MA-ALUE SELVITYS, NY- KYTILANNE HANNUSJÄRVEN VALUMA-ALUE SELVITYS, NYKYTILANNE Tarkastus Hanna-Leena Ventin

Lisätiedot

LUONNOS. Merkintöjen selitykset. Maaston kaltevuuden mukainen eroosioherkkyys. Sarsanuoma Eroosio mahdollista

LUONNOS. Merkintöjen selitykset. Maaston kaltevuuden mukainen eroosioherkkyys. Sarsanuoma Eroosio mahdollista Natura-alueen puskurivyöhyke Kirkkojärven Natura-alue ava-alueen raja denjakaja Tierupu Hulevesiverkosto Tulvareitti Maaston kaltevuuden ukainen eroosioherkkyys rsanuoa Eroosio ahdollista Osavalua-alue

Lisätiedot

HULEVESIEN KESTÄVÄ HALLINTA

HULEVESIEN KESTÄVÄ HALLINTA HULEVESIEN KESTÄVÄ HALLINTA Vesihuolto 2015 2040 seminaari Tampere 22.10.2015 Teija Hakalahti Sirén Erityisasiantuntija, FT Vapo Oy Clean Waters teija.hakalahti siren@vapo.fi Vankka kokemus hajautetun

Lisätiedot

Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa

Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa Liite 17.12.2007 64. vuosikerta Numero 3 Sivu 5 Kosteikot leikkaavat ravinnekuormitusta ja elävöittävät maisemaa Markku Puustinen, Suomen ympäristökeskus Kosteikot pidättävät tehokkaasti pelloilta valtaojiin

Lisätiedot

PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA

PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA Clean Watersin tarina alkaa Vapo Oy:n turvetuotannosta, jonka myötä on suunniteltu ja toteutettu suuri määrä vesienkäsittelyratkaisuja: noin 1000 laskeutusallasta

Lisätiedot

lmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut - mitä Ilmasto-opas.fi tarjoaa

lmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut - mitä Ilmasto-opas.fi tarjoaa lmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut - mitä Ilmasto-opas.fi tarjoaa 11.10.2012 Projektijohtaja Pertti Tamminen Vuores Vuores Vuores kaupunkirakenteessa Vuores Vuores Topografia 13.7.2012 5.7.2012

Lisätiedot

Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2

Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2 1 (10) Liite 1 Hulevesien hallintamenetelmien tyyppi- ja esimerkkikuvia. Sisältö Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2 Läpäisevät pinnoitteet... 4 Viherkatot... 6 Huleveden viivyttäminen

Lisätiedot

Hulevesien luonnonmukainen käsittely

Hulevesien luonnonmukainen käsittely 1 Hulevesien luonnonmukainen käsittely Hulevesien hallinta maankäytön suunnittelussa 27.2.2013 OULU MAISEMA-ARKKITEHTI ANTTI-JAAKKO KOSKENNIEMI 2 HULEVESIEN HALLINTA MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUSSA Esityksen

Lisätiedot

Stena Recycling Oy Vantaan terminaali

Stena Recycling Oy Vantaan terminaali Alustava hulevesien käsittely- ja johtamissuunnitelma Pailamo & Nikulainen Liite 1 13.11.2013 13.11.2013 1 (7) SISÄLTÖ 1 TAUSTAA... 2 2 ÖLJYNEROTUSJÄRJESTELMÄN RAKENTEELLINEN KUVAUS... 2 3 SADEVESIVIEMÄRIN

Lisätiedot

PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS

PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 5.2.2016, päivitetty 9.10.2017 Viite 1510016776 PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS RIIHIMÄEN

Lisätiedot

ASKO II ALUEEN KUNNALLISTEKNINEN YLEISSUUNNITELMA & HULEVESIEN HALLINNAN SUUNNITELMA

ASKO II ALUEEN KUNNALLISTEKNINEN YLEISSUUNNITELMA & HULEVESIEN HALLINNAN SUUNNITELMA ASKO II ALUEEN KUNNALLISTEKNINEN YLEISSUUNNITELMA & HULEVESIEN HALLINNAN SUUNNITELMA ASUKASTILAISUUS 20.4.2017 RAVINTOLA WERSTAS, LAHTI OSMO NIIRANEN MARJO VALTANEN RADANVARREN TULEVA MAANKÄYTTÖ KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KAPULI III HULEVESISELVITYS

KAPULI III HULEVESISELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 7.2.2014 Viite 1510009612 KAPULI III HULEVESISELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA, KAPULI III HULEVESISELVITYS Päivämäärä 7.2.2012 Laatija

Lisätiedot