IGS-FIN allasseminaari Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IGS-FIN allasseminaari Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola"

Transkriptio

1 IGS-FIN allasseminaari Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola 1

2 Hulevedet Hulevesi on rakennetulla alueella maan pinnalle, rakennuksen katolle tai muulle pinnalle kertyviä sade- tai sulamisvesiä Läpäisemättömän pinnan rakentaminen kasvattaa valunnan ja haihdunnan osuutta. 2

3 Yhdyskuntarakenne tiivistyy o Kaupunkien kasvu o Tiivistysrakentaminen o Läpäisemättömän pinnan määrä kasvaa o Kuivatuksen tehostaminen o Avouomien korvaus hulevesiviemäreillä tulva, eroosio, vesistökuormitus 3

4 Hulevesien hallinta Hulevesien hallinnalla tarkoitetaan hulevesien imeyttämiseen, viivyttämiseen, johtamiseen, viemäröintiin ja käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä. Hallinta pyritään toteuttamaan lähellä muodostumisaluetta 4

5 Ohjeistus HULEVESIOPAS, 2012 TEIDEN JA RATOJEN KUIVATUKSEN SUUNNITTELU,

6 Hallinnan tarve HAVAITTU ONGELMA UUDEN ALUEEN SUUNNITTELU 6

7 Allasmaiset rakenteet Lampi, kosteikko ja rakennettu allas o keskitettyjä hallintarakenteita o hidastaa ja tasata virtaamaa o parantaa vedenlaatua 7

8 Mitoitus: viivytys 1,5 m 3 /s 1 h 1800 m 3 1 m 3 /s o Määritetään purkuvirtaama o Lasketaan muodostuva virtaama mitoitustilanteessa o Lasketaan purkuvirtaaman ylittävä osa virtaamasta 8

9 Mitoitusvirtaama = C = valumakerroin i = sateen keskimääräinen intensiteetti [l/s] hehtaarille A = valuma-alueen pinta-ala [ha] 9

10 Valumakerroin Valumakerroin kuvaa sadannan ja pintavalunnan välistä suhdetta. 10

11 Mitoitussade Sateen intensiteettiin vaikuttavat sateen kesto ja toistuvuus Ala (ha) < Kesto (min) 11

12 Ilmastonmuutos Ilmastonmuutos kasvattaa sademääriä noin 20 % Nykytilanne Kasvihuoneilmiö Toistuvuus 1h sade [l/s ha] Toistuvuus 1 h sade [l/s ha] 1/3a 47 1/2a 50 1/5a 53 1/3a 56,4 1/10a 64 1/5a 64 12

13 Uudempia tutkimustuloksia o Sillanpää (2013) tutki valunta-alueelta muodostuvaa välitöntä valuntaa. opienillä sademäärillä (< mm) hulevettä muodostui vain suoraan kuivatusjärjestelmään yhdistetyiltä pinnoilta o 80 % sadetapahtumista jäi havaitun kynnysarvon alapuolelle 13

14 Mallinnus o Ei ole virallista Suomalaista ohjeistusta o Malli on aina yksinkertaistus oikeasta järjestelmästä omallintamalla saadut tulokset ovat suuntaa-antavia, koska yleensä suunnittelualueesta ei ole saatavilla riittävän tarkkaa lähtötietoa okalibrointi edellyttää mitattua aineistoa sadannasta ja muodostuvista hulevesivirtaamista o Mallin rakentamisen jälkeen erilaisten tarkasteluiden tekeminen on nopeaa 14

15 Mallinnus o Useita kaupallisia sovelluksia ja laskentamenetelmiä o Malli koostuu kahdesta osiosta: o osavaluma-alueista o Verkosto-osuudesta 15

16 Valuntamenetelmät Modified Rational Method o tasainen sade o valumakerroin SWMM-menetelmä o huomioi sademäärän vaikutuksen o sade voi muuttua ajan suhteen o laskee valunta-ajan o monipuoliset lähtötiedot osavaluma-alueesta 16

17 Hydraulinen laskenta = Virtaus uomassa ja verkostossa o Dynaaminen aaltoyhtälö o Huomioi virtausajan, veden varastoitumisen verkostoon, veden paineistumisen o Kinemaattinen aaltoyhtälö o Virtaus ei voi muuttua paineelliseksi, alapuolista padotusta ja paikallishäviöitä ei voida määrittää 17

18 Käsinlaskenta mallinnus o Laskenta suoritettiin käsin ja 2 mallinnusohjelmalla o Ero hydraulisessa laskennassa o Viivytysrakenne toteutettiin malliin käsinlaskennan mukaisena. o Mallinnuksen vaikutus näkyy vedenpinnankorkeuserona (tilavuus). 18

19 Käsinlaskenta - mallinnus o Huippuvirtaamat olivat samaa suuruusluokkaa kuin laskettaessa käsin o Dynaamisella laskentanenetelmällä vesimäärä rakenteessa oli noin 30 % pienempi kuin käsin laskettu tilavuus 19

20 Karkeuskertoimen vaikutus Huippuvirtaama pieneni noin 10 % Vedenpinnankorkeus 1 10 cm Manningin kerroin on 0,07 (musta), 0,1 (vihreä) ja 0,15 (punainen) 20

21 Laskentamenetelmien vertailu Maaperän ominaisuudet (SWMM) Pintavalunnan määrä Sateet 21

22 Laskentamenetelmien vertailu o Huleveden muodostuminen o 15 min sateella (9 mm) SWMM < MRM (ero keskimäärin 0,5 mm) o 60 min sateella (19,2 mm) SWMM > MRM (ero keskimäärin 0,7 mm) o Erot suurimpia (6 mm) lounaisosan valuma-alueilla, joissa on paljon läpäisevää pintaa ja maaerä on savea otehokkaan sateen osuus koko valuma-alueesta (60 min) o MRM: 50 % o SWMM: 55 % 22

23 Laskentamenetelmien vertailu o Sateen toistuvuus vaikuttaa huomattavasti vesimäärään (40 %) o SWMM-menetelmällä saadaan 50 m 3 pienempi rakenne. 23

24 Yhteenveto o Mallinnusohjelman käyttö mahdollistaa monipuolisemman tarkastelun o Malli ei ole ikinä tarkka kuvaus alueesta. osallitun riskitason (sateen toistuvuuden) määritys on tärkeä o Vesimäärä rakenteessa huomattavasti pienempi tavanomaisilla sateilla. Toistuvuus 1/1a 1/5a vaikuttaa rakenteen vesimäärään 40 % 24

25 Kiitos!

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI PIETILÄN SVENGIPUISTON HULEVESIALLAS

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI PIETILÄN SVENGIPUISTON HULEVESIALLAS JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 20601255 22.9.2017 1 JOHDANTO Kaava-alueelta hulevesiä puretaan Komppikujaa pitkin koilliseen, Hakiantieltä länteen ja Svengipuiston viivytysrakenteen kautta etelään. Tässä tarkastelussa

Lisätiedot

HULEVESISELVITYS. Liite 6 TYÖNUMERO: KOUVOLAN KAUPUNKI MIEHONKANKAAN OSAYLEISKAAVAN HULEVESISELVITYS (VAIHE I)

HULEVESISELVITYS. Liite 6 TYÖNUMERO: KOUVOLAN KAUPUNKI MIEHONKANKAAN OSAYLEISKAAVAN HULEVESISELVITYS (VAIHE I) Liite 6 TYÖNUMERO: 20602005 KOUVOLAN KAUPUNKI MIEHONKANKAAN OSAYLEISKAAVAN (VAIHE I) SWECO YMPÄRISTÖ OY Turku Muutoslista VALMIS FIANRY FIANRY FIJSUH LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf

Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Lahti, FCG 6.11.2012 Page 1 Hulevesien viivyttäminen keskitetyillä ratkaisuilla 6.11.2012 Page 2 Hulevesien viivytystarve Rakentaminen

Lisätiedot

Hulevesien hallintaratkaisut tänään mitoitus ja menetelmät

Hulevesien hallintaratkaisut tänään mitoitus ja menetelmät Hulevesien hallintaratkaisut tänään mitoitus ja menetelmät SEMINAARI HULEVESIEN HALLINNASTA VANTAANJOEN VALUMA ALUEELLA Perttu Hyöty, Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät Sadannasta valunnaksi Interseptio

Lisätiedot

KEMIJÄRVI BB HULEVESIEN MITOITUS

KEMIJÄRVI BB HULEVESIEN MITOITUS KEMIJÄRVI BB 26.6.2018 1 SADETILASTOT Ilmatieteenlaitoksen 1981-2010 vuositilastojen perusteella Kemijärven alueella sataa vuodessa keskimäärin 550-600 mm. Sademäärä vastaa 18-20 mm sademäärää kuukaudessa

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER 16WWE1027.B711 11.5.2011 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER Kirstulan alueen asemakaavan muutokseen liittyvä Rautamonojan hulevesimitoitus 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä

Lisätiedot

Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen

Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen VERTI - Vesihuoltoverkostojen tila ja riskienhallinta Outi Raudaskoski, Nora Sillanpää, Harri Koivusalo Rakennetun ympäristön laitos Vesi-

Lisätiedot

Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa

Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa Kuntien 7. ilmastokonferenssi, 8.5.2014 Jaana Suur-Askola Uponor infra Oy Tuotehallintapäällikkö Hulevesien muodostuminen Hulevesi on erilaisilta pinnoilta valuvaa

Lisätiedot

BASTUKÄRR HULEVESITARKASTELUT

BASTUKÄRR HULEVESITARKASTELUT S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA BASTUKÄRR HULEVESITARKASTELUT BA 3 Bastukärrin työpaikka-alueen asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P17654 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Tervajoen keskustan asemakaavamuutoksen hulevesisuunnitelma

Tervajoen keskustan asemakaavamuutoksen hulevesisuunnitelma TERVAJOEN KUNTA Tervajoen keskustan asemakaavamuutoksen hulevesisuunnitelma Raportti, LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25776 Raportti, LUONNOS 1 (14) Havulinna Ella Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Päijänrannan asemakaava

Päijänrannan asemakaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JÄMSÄN KAUPUNKI Päijänrannan asemakaava Hulevesiselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 2.6.2014 P17610 Hulevesiselvitys 1 (8) Antti Smolander 2.6.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Hulevesijärjestelmän mitoitus laadun hallinnan näkökulma. Hulevesien hallinta vesistön ehdoilla seminaari DI Perttu Hyöty, Sitowise Oy

Hulevesijärjestelmän mitoitus laadun hallinnan näkökulma. Hulevesien hallinta vesistön ehdoilla seminaari DI Perttu Hyöty, Sitowise Oy Hulevesijärjestelmän mitoitus laadun hallinnan näkökulma Hulevesien hallinta vesistön ehdoilla seminaari 10.10.2018 DI Perttu Hyöty, Sitowise Oy Kaivostoimintaa Amazonilla Vai tavanomaisen hulevesiviemärin

Lisätiedot

Rakentamisen aiheuttamat valuntamuutokset asuinalueilla ja vaihtoehtoisten hulevesijärjestelmien mallinnus

Rakentamisen aiheuttamat valuntamuutokset asuinalueilla ja vaihtoehtoisten hulevesijärjestelmien mallinnus Rakentamisen aiheuttamat valuntamuutokset asuinalueilla ja vaihtoehtoisten hulevesijärjestelmien mallinnus Hydrologian päivä 5.11.214, Suomen ympäristökeskus Nora Sillanpää, Mingfu Guan, Harri Koivusalo

Lisätiedot

29.03.2006 RATU rankkasateet ja taajamatulvat TKK:n vesitalouden ja vesirakennuksen hankeosien tilanne ja välitulokset T. Karvonen ja T.

29.03.2006 RATU rankkasateet ja taajamatulvat TKK:n vesitalouden ja vesirakennuksen hankeosien tilanne ja välitulokset T. Karvonen ja T. 29.3.26 RATU rankkasateet ja taajamatulvat TKK:n vesitalouden ja vesirakennuksen hankeosien tilanne ja välitulokset T. Karvonen ja T. Tiihonen RATU/TKK:n osuus Laaditaan kahdentyyppisiä malleja: * taajamavesien

Lisätiedot

LIDL, VANTAANLAAKSO HULEVESISUUNNITELMA KAAVAMUUTOSTA VARTEN. Tilaaja Lidl Suomi Ky. Asiakirjatyyppi Hulevesisuunnitelma. Päivämäärä

LIDL, VANTAANLAAKSO HULEVESISUUNNITELMA KAAVAMUUTOSTA VARTEN. Tilaaja Lidl Suomi Ky. Asiakirjatyyppi Hulevesisuunnitelma. Päivämäärä Tilaaja Lidl Suomi Ky Asiakirjatyyppi Päivämäärä 15.12.2017 Viite 1510037649 LIDL, VANTAANLAAKSO HULEVESISUUNNITELMA KAAVAMUUTOSTA VARTEN Tarkastus Päivämäärä 15.12.2017 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus

Lisätiedot

Palomäenkatu 23:n asemakaavan nro hulevesiselvitys- ja suunnitelma. Asemakaavaluonnosvaiheen suunnitelma. Suunnittelupalvelut

Palomäenkatu 23:n asemakaavan nro hulevesiselvitys- ja suunnitelma. Asemakaavaluonnosvaiheen suunnitelma. Suunnittelupalvelut Palomäenkatu 23:n asemakaavan nro. 8528 hulevesiselvitys- ja suunnitelma Asemakaavaluonnosvaiheen suunnitelma Donna id: 1435805 Infran hankenumero: 4044918 Tampereen Infra Pekka Heinonen Tampereen Infra

Lisätiedot

RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Peltolammin asemakaavan 8608 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID

RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Peltolammin asemakaavan 8608 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Peltolammin asemakaavan 8608 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 486 244 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään

Lisätiedot

VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS

VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä Luonnos 14.8.2013 Viite 1510006406 VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA, VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS

Lisätiedot

VANBRONNIITTY HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA. Antti Harju Sami Marttila Suunnitelmaselostus. Vastaanottaja Espoon kaupunkisuunnittelukeskus

VANBRONNIITTY HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA. Antti Harju Sami Marttila Suunnitelmaselostus. Vastaanottaja Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Vastaanottaja Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Asiakirjatyyppi Hulevesien hallintasuunnitelma Päivämäärä 6.3.2018 VANBRONNIITTY HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA Laatija Hyväksyjä Kuvaus Antti Harju Sami

Lisätiedot

Aurinkopellon asemakaavan hulevesisuunnitelma

Aurinkopellon asemakaavan hulevesisuunnitelma HÄMEENKYRÖN KUNTA Aurinkopellon asemakaavan hulevesisuunnitelma Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37527 Raportti 1 (8) Emmaleena Krankkala Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalueen nykytila...

Lisätiedot

RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän päiväkodin asemakaavan 8552 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID

RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän päiväkodin asemakaavan 8552 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän päiväkodin asemakaavan 8552 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 327 102 Sivu 1 (5) Sisällysluettelo 1 ALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue 2 1.2 Topografia

Lisätiedot

Hämeenlinnan korkeakoulukeskus

Hämeenlinnan korkeakoulukeskus Hämeenlinnan korkeakoulukeskus Hulevesimallin tulokset 19.2.2015 Page 1 Malli Mallinnus FCGswmm -ohjelmalla, pohjana olemassa oleva Hämeenlinnan hulevesimalli Suunnittelualue jaettiin osavaluma-alueisiin

Lisätiedot

Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy

Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy 2.4.2014 Leena Sänkiaho, Pöyry Finland Oy 1 Suunnittelun lähtökohdat Valuma-aluelähtöinen selvitys Yleiskaavataso Asemakaavatasoisissa

Lisätiedot

KCF PALTAMO HULEVESIEN HALLINNAN ESISUUNNITELMA

KCF PALTAMO HULEVESIEN HALLINNAN ESISUUNNITELMA Pöyry Finland Oy PL 52 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 21818 www.poyry.fi Päivä Viite Sivu 1 (7) Yhteyshlö Joni Nyyssönen

Lisätiedot

Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys

Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys TOIVAKAN KUNTA Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28204 Raportti 1 (5) Saviranta Sonja Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Valuma-alueet ja -reitit... 1

Lisätiedot

MERIKARVIA. Merikarviantien alkupään ja Yrittäjäntien ympäristön asemakaavoitus. Hulevesitarkastelu. Kankaanpään kaupunki. Ympäristökeskus.

MERIKARVIA. Merikarviantien alkupään ja Yrittäjäntien ympäristön asemakaavoitus. Hulevesitarkastelu. Kankaanpään kaupunki. Ympäristökeskus. Hulevesitarkastelu Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus talvi 2015 v.2 SISÄLLYS Hulevesien hallinta 2 Kaavoitettavan alueen sijainti 2 Valuma-alue 3 Hulevedet kaava-alueella 4 Hulevesimäärät 5-6 1 HULEVESIEN

Lisätiedot

RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Jankan tilan asemakaavan 8646 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID

RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Jankan tilan asemakaavan 8646 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Jankan tilan asemakaavan 8646 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 974 144 Sisällysluettelo Sivu 1 (5) 1 SUUNNITTELUALUE 2 1.1 Topografia ja maaperä 2 1.2 Valuma-alue

Lisätiedot

Isonkyrön keskustan asemakaavamuutoksen ja Lapinmäen asemakaavan hulevesisuunnitelma

Isonkyrön keskustan asemakaavamuutoksen ja Lapinmäen asemakaavan hulevesisuunnitelma ISONKYRÖN KUNTA Isonkyrön keskustan asemakaavamuutoksen ja Lapinmäen asemakaavan hulevesisuunnitelma Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26653 Raportti 1 (12) Krankkala Emmaleena Sisällysluettelo

Lisätiedot

Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2

Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2 1 (10) Liite 1 Hulevesien hallintamenetelmien tyyppi- ja esimerkkikuvia. Sisältö Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2 Läpäisevät pinnoitteet... 4 Viherkatot... 6 Huleveden viivyttäminen

Lisätiedot

RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID

RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID 1559459 Sivu 1 (5) Sisällysluettelo 1 ALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue 2 1.2 Topografia ja

Lisätiedot

Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia. MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG

Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia. MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG Hulevesien määrä tulee kasvamaan Syitä on kaksi: kaupunkirakenteen

Lisätiedot

Övergårdsvägen. Soukankaari

Övergårdsvägen. Soukankaari K8 K86 K87 K7 K68K7 K69 K70 L6 :50 P5 K P P0 5 0 008 00 09 0 0 0 0 96.00 96.00.00 9.5 9.58.00 0.90 0.00 0.90 6.00.00.00.79 9.9 5.85 7.00 8.08 6.00 8.00 0.9.00 6.00 K 6.66 r0.00 5.00.00 r60.00 r5.00.0 95.67

Lisätiedot

ISONNIEMEN TEOLLISUUS- ALUE, MÄNTTÄ-VILPPULA

ISONNIEMEN TEOLLISUUS- ALUE, MÄNTTÄ-VILPPULA Vastaanottaja Mänttä-Vilppulan kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä Joulukuu 2015 ISONNIEMEN TEOLLISUUS- ALUE, MÄNTTÄ-VILPPULA HULEVESIEN HALLINTASUUNNI- TELMA ISONNIEMEN TEOLLISUUSALUE,

Lisätiedot

HULEVESISELVITYS PERKKOONKATU 1, TAMPERE RN:O TYÖ: TARATEST OY

HULEVESISELVITYS PERKKOONKATU 1, TAMPERE RN:O TYÖ: TARATEST OY TYÖ: 12235 1.2.2017 HULEVESISELVITYS PERKKOONKATU 1, TAMPERE RN:O 837 325 6525 0001 TARATEST OY Turkkirata 9 A 33960 Pirkkala p. 03 368 3322 www.taratest.fi Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Suunnittelualueen

Lisätiedot

RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän Ilmailunkadun asemakaavan nro 8513 hulevesiselvitys ja - suunnitelma Donna ID

RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän Ilmailunkadun asemakaavan nro 8513 hulevesiselvitys ja - suunnitelma Donna ID RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän Ilmailunkadun asemakaavan nro 8513 hulevesiselvitys ja - suunnitelma Donna ID 1 157 799 Sivu 1 (13) Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue

Lisätiedot

16X JANAKKALAN KUNTA. Myllyojan hulevesimitoitus

16X JANAKKALAN KUNTA. Myllyojan hulevesimitoitus 16X188095 31.10.2011 JANAKKALAN KUNTA Myllyojan hulevesimitoitus 1 Yhteystiedot PL 50 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 26600

Lisätiedot

Tammelan hulevesiselvitys

Tammelan hulevesiselvitys Tammelan hulevesiselvitys Tammelan kaupunkisuunnittelukahvila 2.2.2017 Perttu Hyöty, Sito Oy When infrastructure counts. Selvityksen tarkoitus ja selvitysalue 2 Tarkoituksena selvittää nykyisen hulevesijärjestelmän

Lisätiedot

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja

Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Hulevesien suunnittelu ja rakentaminen Kakessa, kohteena Gräsanoja Kake -> Kaupunkitekniikan keskus Kake Infrapalvelut Investoinnit Kaupunkimittaus ja Geotekniikka Hallinto 20.11.2017 2 Kake & Hulevedet

Lisätiedot

Hulevesien määrän ja laadun vaihtelu Lahden kaupungin keskusta- ja pientaloalueilla

Hulevesien määrän ja laadun vaihtelu Lahden kaupungin keskusta- ja pientaloalueilla Lahden tiedepäivä 11.11.2014 Hulevesien määrän ja laadun vaihtelu Lahden kaupungin keskusta- ja pientaloalueilla Marjo Valtanen, Nora Sillanpää, Heikki Setälä Helsingin yliopisto, Ympäristötieteiden laitos,

Lisätiedot

Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA

Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA Raportti VISULAHDEN HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA 5.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO Visulahden alueen nykytilan kuvaus... 1 Alueen yleiskuvaus... 1 Vesistöt... 1 Maaperä... 1 Hulevesien hallintasuunnitelma...

Lisätiedot

ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS

ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 28.6.2012 Viite 82143065 ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS HOLLOLAN PORTTI, ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS Päivämäärä 7.6.2012, päivitetty

Lisätiedot

Hulevesien hallinta tiivistyvällä pientaloalueella

Hulevesien hallinta tiivistyvällä pientaloalueella Hulevesien hallinta tiivistyvällä pientaloalueella Rakennetun, vettä läpäisemättömän pinnan lisääntyminen muuttaa sadevesien luontaista kiertoa ja äärevöittää hydrologisia olosuhteita. Se kasvattaa pintavalunnan

Lisätiedot

Onko tietoa hulevesistä? Hulevesitiedon nykytila ja kehittämistarpeet

Onko tietoa hulevesistä? Hulevesitiedon nykytila ja kehittämistarpeet Onko tietoa hulevesistä? Hulevesitiedon nykytila ja kehittämistarpeet Vesihuoltopäivät 2017 Jyväskylä 11.5.2017 Aninka Urho, HSY Lauri Harilainen, SITO Sito Parhaan ympäristön tekijät Esityksen sisältö

Lisätiedot

Porttipuiston kauppakeskuksen tontin. alustava hulevesiselvitys. Vantaa, Helsinki

Porttipuiston kauppakeskuksen tontin. alustava hulevesiselvitys. Vantaa, Helsinki Porttipuiston kauppakeskuksen tontin alustava hulevesiselvitys Vantaa, Helsinki Maaliskuu 2008 Porttipuiston kauppakeskus, Vantaa, Helsinki 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 3 2 HULEVESIMÄÄRÄT...

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Lahdesjärvi Lakalaivan osayleiskaavan hydrologinen selvitys: Lisäselvitys Luonnos 11.4.2007

Tampereen kaupunki Lahdesjärvi Lakalaivan osayleiskaavan hydrologinen selvitys: Lisäselvitys Luonnos 11.4.2007 Lahdesjärvi Lakalaivan osayleiskaavan hydrologinen selvitys: Lisäselvitys Luonnos 11.4.2007 Mikko Kajanus Suunnitteluinsinööri 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Maankäyttövaihtoehto 2... 3 2.1 Valuma

Lisätiedot

Raholan asemakaavan nro 8436 hulevesiselvitys- ja suunnitelma

Raholan asemakaavan nro 8436 hulevesiselvitys- ja suunnitelma Raholan asemakaavan nro 8436 Donna id: 1188925 Infran hankenumero: 4043090 Tampereen Infra Erikoissuunnittelija Pekka Heinonen Tampereen Infra PL 487 33101 Tampere Käyntiosoite Frenckellinaukio 2E Puhelin

Lisätiedot

RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Ali-Huikkaantie 13 asemakaavan 8531 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID

RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Ali-Huikkaantie 13 asemakaavan 8531 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Ali-Huikkaantie 13 asemakaavan 8531 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 2 060 630 Sisällysluettelo Sivu 1 (6) 1 SUUNNITTELUALUE 2 1.1 Topografia ja maaperä 2 1.2 Valuma-alue

Lisätiedot

Marjamäen korttelin k905 hulevesiselvitys

Marjamäen korttelin k905 hulevesiselvitys Raportti 29.3.2015 Päivitys 29.3.2015 29.3.2015 1 (15) Sisältö 1 JOHDANTO... 2 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnitteluorganisaatio... 2 2 SUUNNITTELUALUE JA SEN NYKYTILA... 2 2.1

Lisätiedot

RAPORTTI 25.6.2014. LAPUAN KAUPUNKI Keskustan osayleiskaavojen ja Alangon asemakaava-alueen hulevesiselvitys

RAPORTTI 25.6.2014. LAPUAN KAUPUNKI Keskustan osayleiskaavojen ja Alangon asemakaava-alueen hulevesiselvitys RAPORTTI 25.6.2014 LAPUAN KAUPUNKI Keskustan osayleiskaavojen ja Alangon asemakaava-alueen hulevesiselvitys 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään

Lisätiedot

HULEVESISELVITYS TYÖNUMERO: EURAJOEN KUNTA KETUNPESÄN ASEMAKAAVAN HULEVESISELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

HULEVESISELVITYS TYÖNUMERO: EURAJOEN KUNTA KETUNPESÄN ASEMAKAAVAN HULEVESISELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600876 EURAJOEN KUNTA KETUNPESÄN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS FIANRY FIVLAN FIJEAA KOMMENTEILLE FIANRY FIVLAN FIJEAA LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Orimattila, Pennalan hulevesialtaiden mitoitustarkastelu

Orimattila, Pennalan hulevesialtaiden mitoitustarkastelu Pöyry Finland Oy PL 50 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 26600 www.poyry.fi Orimattila, Pennalan hulevesialtaiden LUONNOS

Lisätiedot

Alueen nykytila. Osayleiskaavan vaikutukset. Sulan osayleiskaava, hulevesien yleispiirteinen hallintasuunnitelma

Alueen nykytila. Osayleiskaavan vaikutukset. Sulan osayleiskaava, hulevesien yleispiirteinen hallintasuunnitelma Alueen nykytila Suunnittelualue on Sulan osayleiskaava-alue, joka on pinta-alaltaan n. 510 hehtaaria. Alueesta noin hieman alle 200 ha on asemakaavoitettu asumisen ja työpaikkojen alueiksi. Kaavoittamattomat

Lisätiedot

Hulevesiselvitys, Saukonpuiston koulun laajennus

Hulevesiselvitys, Saukonpuiston koulun laajennus Hulevesiselvitys, Saukonpuiston koulun laajennus Asemakaava, Tampereen kaupunki Tiina Okkonen... Tistanut ja hyväksynyt: Perttu Hyöty.. YKK Hulevesiselvitys, Saukonpuiston koulun laajennus.. () SSÄLTÖ

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI Korvenkannan hulevesitarkastelu

IMATRAN KAUPUNKI Korvenkannan hulevesitarkastelu RAPORTTI 28.5.2014 IMATRAN KAUPUNKI Korvenkannan hulevesitarkastelu 2 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry Finland Oy:n antamaa

Lisätiedot

ASKO II ALUEEN KUNNALLISTEKNINEN YLEISSUUNNITELMA & HULEVESIEN HALLINNAN SUUNNITELMA

ASKO II ALUEEN KUNNALLISTEKNINEN YLEISSUUNNITELMA & HULEVESIEN HALLINNAN SUUNNITELMA ASKO II ALUEEN KUNNALLISTEKNINEN YLEISSUUNNITELMA & HULEVESIEN HALLINNAN SUUNNITELMA ASUKASTILAISUUS 20.4.2017 RAVINTOLA WERSTAS, LAHTI OSMO NIIRANEN MARJO VALTANEN RADANVARREN TULEVA MAANKÄYTTÖ KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki Savarin alueen hulevesitarkastelu

Ylivieskan kaupunki Savarin alueen hulevesitarkastelu 9M409026 6.4.2009 Ylivieskan kaupunki Savarin alueen hulevesitarkastelu 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry Environment

Lisätiedot

HARSUN KAAVA-ALUEEN HULEVESISELVITYS

HARSUN KAAVA-ALUEEN HULEVESISELVITYS HARSUN KAAVA-ALUEEN HULEVESISELVITYS 2.9.2015 2 TOIMEKSIANTO JA SELVITYSALUEEN SIJAINTI Toimeksiannosta olemme laatineet alikulkuselvityksen Harsun työpaikkaalueen kaavaluonnoksen perusteella. Toimeksiantajana

Lisätiedot

Pappilan asemakaavan nro 8492 hulevesiselvitys- ja suunnitelma

Pappilan asemakaavan nro 8492 hulevesiselvitys- ja suunnitelma Pappilan asemakaavan nro 8492 Donna id: 1194949 Infran hankenumero: 4043222 Tampereen Infra Erikoissuunnittelija Pekka Heinonen Tampereen Infra PL 487 33101 Tampere Käyntiosoite Frenckellinaukio 2E Puhelin

Lisätiedot

HULEVESISUUNNITELMA TYÖNUMERO: PYHÄJOEN KUNTA PYHÄJOEN ASEMAKAAVA-ALUEEN HULEVESISUUNNITELMA SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU

HULEVESISUUNNITELMA TYÖNUMERO: PYHÄJOEN KUNTA PYHÄJOEN ASEMAKAAVA-ALUEEN HULEVESISUUNNITELMA SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU TYÖNUMERO: 20601487 PYHÄJOEN KUNTA PYHÄJOEN ASEMAKAAVA-ALUEEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Muutoslista FIJUME FIJUME 8.12.2017 FIJUME FIJUME FIHENA & FITABE FIHENA & FITABE VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

VIROLAISTEN JA PILKKAKUUSEN VALUMA-ALUEIDEN HULEVESIEN HALLINNAN YLEISSUUNNITELMA

VIROLAISTEN JA PILKKAKUUSEN VALUMA-ALUEIDEN HULEVESIEN HALLINNAN YLEISSUUNNITELMA FCG Planeko Oy TAMPEREEN KAUPUNKI VIROLAISTEN JA PILKKAKUUSEN VALUMA-ALUEIDEN HULEVESIEN HALLINNAN YLEISSUUNNITELMA Raporttiluonnos 0155-D2189 17.11.2008 FCG Planeko Oy Raportti I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN

TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN VESIHUOLTO 2015 Turku Leena Sänkiaho SISÄLTÖ Työn tausta ja tavoitteet Määritelmät Pilot-kunnat ja

Lisätiedot

Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8

Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8 Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8 Asemakaavan 8648 muutos Elina Teuho 1.0 19.6.2017 Tarkistanut ja hyväksynyt: Perttu Hyöty 19.6.2017 YKK62642 Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8 19.6.2017 1 (4) SISÄLTÖ

Lisätiedot

KUULOJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS HULEVESISELVITYS

KUULOJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS HULEVESISELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 8.3.2018 Luonnos Viite 1510036511 KUULOJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS HULEVESISELVITYS RIIHIMÄEN KAUPUNKI KUULOJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

Kalevan airut asemakaavan nro 8479 hulevesiselvitys- ja suunnitelma ASEMAKAAVAN EHDOTUSVAIHEEN RAPORTTI. Suunnittelupalvelut

Kalevan airut asemakaavan nro 8479 hulevesiselvitys- ja suunnitelma ASEMAKAAVAN EHDOTUSVAIHEEN RAPORTTI. Suunnittelupalvelut Kalevan airut asemakaavan nro 8479 hulevesiselvitys- ja suunnitelma ASEMAKAAVAN EHDOTUSVAIHEEN RAPORTTI Donna id: 1616211 Infran hankenumero: 4050406 Tampereen Infra Pekka Heinonen 24.8.2016 Tampereen

Lisätiedot

Pitkämäen teollisuusalueen hulevesiselvitys

Pitkämäen teollisuusalueen hulevesiselvitys Hulevesisuunnitelma Pitkämäen teollisuusalueen hulevesiselvitys Nurmes Olli Nissinen 30.11.2013 2 (12) 30.11.2013 Pitkämäen teollisuusalueen hulevesiselvitys SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

Lielahden päiväkodin asemakaavan nro 8625 luonnosvaiheen hulevesiselvitys

Lielahden päiväkodin asemakaavan nro 8625 luonnosvaiheen hulevesiselvitys TAMPEREEN KAUPUNKI Lielahden päiväkodin asemakaavan nro 8625 luonnosvaiheen hulevesiselvitys 1 889 137 Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.3.2018 P33720 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Loppuraportti

Lisätiedot

Jaksonkadun hulevesiselvitys, Lahti. Hulevesiselvitys

Jaksonkadun hulevesiselvitys, Lahti. Hulevesiselvitys Hulevesiselvitys 17.11.2017 Jaksonkadun hulevesisuunnitelma 2 (13) SISÄLLYSLUETTELO 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Selvityksen sisältö ja tekijät... 3 1.2 Hulevesiin liittyvää sanastoa... 3 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Hulevesiselvitys Näsilinnankatu 39

Hulevesiselvitys Näsilinnankatu 39 Hulevesiselvitys Näsilinnankatu 39 Raportti ID 1 599 179 9.5.2016 9.5.2016 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnitteluorganisaatio... 2 2 SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Marja-Vantaan hulevesien hallinta

Marja-Vantaan hulevesien hallinta Marja-Vantaan hulevesien hallinta Huleveden käsittelystä ja viivytyksestä tulvareitteihin Marika Orava, suunnitteluinsinööri, DI Marja-Vantaan sijainti Marika Orava 2 Marja-Vantaa * Kotikaupunki n. 30

Lisätiedot

HULEVESIEN VIIVYTTÄMINEN RUDUKSEN TUOTTEILLA

HULEVESIEN VIIVYTTÄMINEN RUDUKSEN TUOTTEILLA Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.12.2015 HULEVESIEN VIIVYTTÄMINEN RUDUKSEN TUOTTEILLA Tarkastus Päivämäärä 30.12.2015 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Niina Siitonen Jari Laihonen, Kimmo Hell,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Amurin alueen hulevesiselvitys maankäytön suunnittelun tueksi Raportti

TAMPEREEN KAUPUNKI Amurin alueen hulevesiselvitys maankäytön suunnittelun tueksi Raportti TAMPEREEN KAUPUNKI Amurin alueen hulevesiselvitys maankäytön suunnittelun tueksi Raportti Päiväys 7.6.2019 Pöyry 101004792-009 Tampereen kaupunki Donna ID 3 272 499 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hulevesiverkoston

Lisätiedot

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 LIITE 7 12552 YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN ENERGIAVERKOT OY Korvenkylän vesihuoltotarkastelu

LAPPEENRANNAN ENERGIAVERKOT OY Korvenkylän vesihuoltotarkastelu RAPORTTI 4.6.2014 LAPPEENRANNAN ENERGIAVERKOT OY Korvenkylän vesihuoltotarkastelu 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry

Lisätiedot

Kivenlahden hulevesimallinnus

Kivenlahden hulevesimallinnus 31.3.2017 31.3.2017 1 (19) SISÄLTÖ 1 TAUSTA JA TAVOITTEET... 1 2 HULEVESIJÄRJESTELMÄN YLEISKUVAUS... 1 Selvitysalue... 1 Verkostorakenne... 2 3 HULEVESIMALLINNUS... 4 Yleistä... 4 Virtaamalaskelmat...

Lisätiedot

Lielahtitalo, tontti , Teivaalantie 1, Tampere HULEVESI- SELVITYS Työnro

Lielahtitalo, tontti , Teivaalantie 1, Tampere HULEVESI- SELVITYS Työnro Lielahtitalo, tontti 837-263-2479-1, Teivaalantie 1, Tampere HULEVESI- SELVITYS 31.3.2011 Työnro 416058 2 (14) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT...3 1.1 Selvityksen sisältö ja tekijät... 3 1.2 Aikaisemmat

Lisätiedot

Hulevesiratkaisuiden huomioiminen aluesuunnittelussa ja hulevesien vesistövaikutukset

Hulevesiratkaisuiden huomioiminen aluesuunnittelussa ja hulevesien vesistövaikutukset Hulevesiratkaisuiden huomioiminen aluesuunnittelussa ja hulevesien vesistövaikutukset Heidi Vilminko 7.5.2019 Sisältö 1. Hulevedet ja niiden vesistövaikutukset 2. Hulevesien huomioiminen kaavoituksessa

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki HS-Vesi Oy. Tiiriön valuma-alueen hulevesiselvitys. Raportti

Hämeenlinnan kaupunki HS-Vesi Oy. Tiiriön valuma-alueen hulevesiselvitys. Raportti Hämeenlinnan kaupunki HS-Vesi Oy Tiiriön valuma-alueen hulevesiselvitys Raportti 29.5.2015 29.5.2015 1 (16) Sisältö 1 JOHDANTO... 2 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnitteluorganisaatio...

Lisätiedot

VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS. Destia Oy

VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS. Destia Oy VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS Destia Oy Antti Smolander 12.4.2018 Sivu 1 VT4 VEHNIÄN ETL HULEVESISELVITYS Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 Lähtötiedot... 2 3 Mitoitus... 3 3.1 Mitoituksen määrittely...

Lisätiedot

MOUHIJÄRVEN RINNAKKAISVÄYLÄN ASEMAKAAVAN HULEVESISELVITYS

MOUHIJÄRVEN RINNAKKAISVÄYLÄN ASEMAKAAVAN HULEVESISELVITYS MOUHIJÄRVEN RINNAKKAISVÄYLÄN ASEMAKAAVAN HULEVESISELVITYS 20.5.2015 MOUHIJÄRVEN RINNAKKAISVÄYLÄN HULEVESISELVITYS 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA ALUEEN YLEISPIIRTEET 4 2 HULEVESIEN HALLINNAN

Lisätiedot

KAPULI III HULEVESISELVITYS

KAPULI III HULEVESISELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 7.2.2014 Viite 1510009612 KAPULI III HULEVESISELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA, KAPULI III HULEVESISELVITYS Päivämäärä 7.2.2012 Laatija

Lisätiedot

HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA OULUN KAUPUNKI, LAANILA Nokkalan koulu. PAVE Arkkitehdit

HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA OULUN KAUPUNKI, LAANILA Nokkalan koulu. PAVE Arkkitehdit HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA 1 21.1.2019 OULUN KAUPUNKI, LAANILA Nokkalan koulu PAVE Arkkitehdit 1 ii Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa

Lisätiedot

HULEVESIOPAS Menetelmät hulevesien ja taajamatulvien hallintaan

HULEVESIOPAS Menetelmät hulevesien ja taajamatulvien hallintaan Ilmastonmuutos ja kulttuuriympäristö II Mistä tarvitsemme tietoa? 25.11.2009 HULEVESIOPAS Menetelmät hulevesien ja taajamatulvien hallintaan Hannu Vikman, Hannu Vikman Consulting Termejä Hulevesi: Rakennetuilla

Lisätiedot

Kaavoitus ja hulevesien hallinta Järvenpäässä. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula

Kaavoitus ja hulevesien hallinta Järvenpäässä. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Kaavoitus ja hulevesien hallinta Järvenpäässä Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula 9.11.2016 9.11.2016 2 Lähtökohdat Järvenpään kaupungin hulevesisuunnitelma Hyväksytty kaupunkikehityslautakunnassa v. 2013

Lisätiedot

S-Market Epilä HULEVESISELVITYS. Tampere. Projektinumero 2014-44. Email: kylanpaa.hannu@gmail.com hannu.kylanpaa@raksu.net

S-Market Epilä HULEVESISELVITYS. Tampere. Projektinumero 2014-44. Email: kylanpaa.hannu@gmail.com hannu.kylanpaa@raksu.net Projektinumero 2014-44 HULEVESISELVITYS S-Market Epilä Tampere HRK Suunnittelu / HRK Konsultointi Oy Y-tunnus 2281508-3 Kotipaikka Tampere Osoite: Tasanteenkatu 67 B 33610 Tampere Puh. 0400 237 518 Email:

Lisätiedot

Mitä hulevesi on? - hulevesien vaikutus pinta- ja pohjavesiin. Limnologi Eeva Nuotio Espoon ympäristökeskus

Mitä hulevesi on? - hulevesien vaikutus pinta- ja pohjavesiin. Limnologi Eeva Nuotio Espoon ympäristökeskus Mitä hulevesi on? - hulevesien vaikutus pinta- ja pohjavesiin Limnologi Eeva Nuotio Espoon ympäristökeskus eeva.k.nuotio@espoo.fi Sisältö Mitä hulevedet ovat? Miksi hulevesien hallintaa? - Pohjavedet -

Lisätiedot

Hulevesien hallintamenetelmien toimivuus vihreänä infrastruktuurina

Hulevesien hallintamenetelmien toimivuus vihreänä infrastruktuurina Hulevesien hallintamenetelmien toimivuus vihreänä infrastruktuurina Maisema-arkkitehti Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus, HULEGREEN-hanke Hulevedet haltuun Lounais-Suomessa -seminaari 17.9.2015 Turku

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Olli Jaakonaho, Uudenmaan ELY-keskus SEMINAARI HULEVESIEN HALLINNASTA VANTAANJOEN VALUMA ALUEELLA KAAVOITUS, RAKENTEET, TOIMIVUUS JA HUOLTO

Lisätiedot

Stena Recycling Oy Vantaan terminaali

Stena Recycling Oy Vantaan terminaali Alustava hulevesien käsittely- ja johtamissuunnitelma Pailamo & Nikulainen Liite 1 13.11.2013 13.11.2013 1 (7) SISÄLTÖ 1 TAUSTAA... 2 2 ÖLJYNEROTUSJÄRJESTELMÄN RAKENTEELLINEN KUVAUS... 2 3 SADEVESIVIEMÄRIN

Lisätiedot

Hulevesien luonnonmukainen hallinta

Hulevesien luonnonmukainen hallinta Outi Salminen,TKK Vesitalous ja vesirakennus 1.10.2008 Hulevesien luonnonmukainen hallinta Käsitteestä pähkinänkuoressa Luonnonmukaisten suunnitteluperiaatteiden ja tekniikoiden avulla voidaan vähentää

Lisätiedot

MONIMUOTOISET TULVAT

MONIMUOTOISET TULVAT MONIMUOTOISET TULVAT - tulviin liittyviä ilmiöitä ja käsitteitä - Ulla-Maija Rimpiläinen Vantaan I tulvaseminaari: Tulvat ja niiden vaikutukset Vantaan uusi valtuustosali ma 19.11.2012 klo 12:30 16:00

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki. Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus. Hulevesiselvitys Päivitys

Seinäjoen kaupunki. Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus. Hulevesiselvitys Päivitys 943 Seinäjoen kaupunki Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus Hulevesiselvitys Päivitys 30.9.2016 HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo

Lisätiedot

Hulevesien hallintasuunnitelma. Tietäjäntie 4, Espoo

Hulevesien hallintasuunnitelma. Tietäjäntie 4, Espoo Tietäjäntie 4, Espoo 3.0.206 3.0.206 (3) SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 2 HULEVESIEN HALLINNAN YLEISET PERIAATTEET... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS... 3 3. Nykyinen maankäyttö ja topografia... 3 3.2 Maaperäolosuhteet...

Lisätiedot

HULEVESISELVITYS KORTTELEIDEN 75, 83 JA 85 ASEMAAKAAVAN MUUTOS. Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki. Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys

HULEVESISELVITYS KORTTELEIDEN 75, 83 JA 85 ASEMAAKAAVAN MUUTOS. Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki. Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 24.7.2014 / Täydennetty 29.10.2014 Viite 1510002480-003 KORTTELEIDEN 75, 83 JA 85 ASEMAAKAAVAN MUUTOS HULEVESISELVITYS VIITASAAREN

Lisätiedot

Niemenrannan ja Sellupuiston hulevesien hallintasuunnitelma

Niemenrannan ja Sellupuiston hulevesien hallintasuunnitelma Niemenrannan ja Sellupuiston hulevesien hallintasuunnitelma 20.11.2012 Hulevesien hallinta SUUNNITTELUN AIKAINEN ORGANISAATIO: Tilaaja: Konsultti: WSP Finland Oy Petri Saarikoski (projektipäällikkö Niemenranta2)

Lisätiedot

Hulevedet uhka vai mahdollisuus?

Hulevedet uhka vai mahdollisuus? Hulevedet uhka vai mahdollisuus? Maarit Leppänen Vantaan kaupunki Kaupungistumine n + ilmastonmuutos Hulevesiä pääsee jätevesiviemäriin Hulevesien saasteet lisääntyvät synnyn estäminen Läpäisemätöntä pintaa

Lisätiedot

Hulevesisuunnitelma. Kulomäentie II asemakaava-alue, Tuusulan kunta. Luonnos YMP31419

Hulevesisuunnitelma. Kulomäentie II asemakaava-alue, Tuusulan kunta. Luonnos YMP31419 Kulomäentie II asemakaava-alue, Tuusulan kunta Luonnos 29.5.2015 YMP31419 29.5.2015 1 (17) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 HULEVESIEN HALLINNAN YLEISET PERIAATTEET... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILANTEEN KUVAUS...

Lisätiedot

HULEVESISELVITYS K 2587

HULEVESISELVITYS K 2587 TIIVISTELMÄ Selvitys hulevesien nykytilanteesta sekä hulevesimääristä asemakaavoitusta varten k 2587 Kari Puotiniemi Oulun Sivakka Oy HULEVESISELVITYS K 2587 Ketunkuja 2, 4 ja Revontie 20 1 Sisällys 1.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Kalevanrinteen yleissuunnitelma-alue 8433 ja asemakaava-alueet 8477, 8478 ja 8479 RAPORTTI

TAMPEREEN KAUPUNKI Kalevanrinteen yleissuunnitelma-alue 8433 ja asemakaava-alueet 8477, 8478 ja 8479 RAPORTTI RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Kalevanrinteen yleissuunnitelma-alue 8433 ja asemakaava-alueet 8477, 8478 ja 8479 Hulevesiselvitys ja suunnitelma Donna ID 638 408 Revisio B Alkuperäinen Dokumentin pvm Laatija/asema/allekirj.

Lisätiedot

SMART TEHCNOLOGY HUB ASEMAKAAVA-ALUEEN AK 1091 HULEVESISELVITYS 2019

SMART TEHCNOLOGY HUB ASEMAKAAVA-ALUEEN AK 1091 HULEVESISELVITYS 2019 SMART TEHCNOLOGY HUB ASEMAKAAVA-ALUEEN AK 1091 HULEVESISELVITYS 2019 RAPORTTI Vaasan kaupunki, kaavoitus 26.2.2019 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 1 EKOLOGINEN HULEVESIEN KÄSITTELY... 4 1.1 EKOLOGISEN HULEVESIEN

Lisätiedot

Päivitetty : Lisätty luvut katusuunnittelusta ja kustannusarviosta.

Päivitetty : Lisätty luvut katusuunnittelusta ja kustannusarviosta. 7.7.2016 1 (7) PIISPANKALLIO KUNNALLISTEKNIIKAN 1 Vesihuolto Tämä on päivitetty raportti, jossa aikaisemman selvityksen (päivätty 6.3.2015) lähtötietoihin tulleet muutokset on huomioitu. Vesihuollon ja

Lisätiedot