Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA"

Transkriptio

1 Liiketila

2 02 KAUPPAKESKUS VESKA Veskan kävijämääräennuste vuodelle 2020 on yli Kauppakeskus Veska Kauppakeskus Veska on hyvässä nosteessa ja kävijämäärät ovat nousseet pelkästään viime vuonna asiakkaalla. Veskan vuokrausaste on jo yli 92 % ja tarjoamamme tilan lisäksi vapaana on enää muutamia liiketiloja. Partolan alue on kehittynyt viime vuosien aikana nopeasti ja on liikenneyhteyksiensä ja kiihtyneen asuinrakentamisen vuoksi yksi houkuttelevimpia kauppapaikkoja. Tampereen keskustan laajentuminen kohti etelään ja Pirkkalan kunnan asukasmäärän kasvaminen tuovat alueelle luontaisesti uusia palveluita ja yrityksiä. Partolan alueelle kaavaillaan parhaillaan lisää liikerakentamista mm. hotellia kauppakeskuksen viereen. Tampere on myös suunnittelemassa uutta asuinaluetta Härmälään, vain kilometrin päähän kauppakeskus Veskasta. Tien toisella puolella sijaitsevan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen liikevaihto nousi pelkästään viime vuonna 15 % ja messutarjonta laajenee vuosi vuodelta.

3 03 KAUPPAKESKUS VESKA Kauppakeskus Veskan ankkurivuokralaisia ovat mm. Verkkokauppa.com, H&M, Pirkkalan kunta, HopLop, JYSK, Iittala, KappAhl, VeroModa ja Jack&Jones sekä Burger King. Kauppakeskuksessa on kuusi ravintolaa, seitsemän vaate- ja kenkäkauppaa sekä monta asumiseen ja sisustamiseen erikoistunutta liikettä. Kauppakeskuksen toisesta kerroksesta löytyy monipuolinen kattaus hyvinvointiin ja terveyteen keskittyviä yrityksiä: mm. kuntosalin ja terveyspalvelut yhdistävä HYVE, Pirte-työterveyspalvelut, jääkiekon yksilövalmennuskeskus HDC Finland, kuntosali Vocatum, parturi-kampaamo LLB Hair ja faskiahoitoja tekevä MyFascia. OSOITE: Saapastie 2, Pirkkala AUKIOLOAJAT: Arkisin klo 9 21 Lauantaisin klo 9 19 Sunnuntaisin klo veska.fi

4 04 KAUPPAKESKUS VESKA Vaikutusalueella on ostovoimaa Veskan vaikutusalueen (Pirkkalan ja Lempäälän kunnat sekä Tampereen eteläinen ja kaakkoinen palvelualue) väestön kauppaan kohdistuva ostovoima oli vuonna 2016 noin M. Vaikutusalueen ostovoima lisääntyy vuosina noin 424 M, josta 102 M kohdistuu päivittäistavarakauppaan, 128 M muuhun erikoiskauppaan sekä tilaa vaativaan erikoiskauppaan, autokauppaan ja huoltamotoimintaan noin 194 M. Vuosina vaikutusalueen ostovoiman kasvu on noin M. Alueen liikennemäärät ovat kasvussa. Kartasta näkyy, että vuoteen 2030 mennessä Pyhäjärventiellä päivittäisten autoilijoiden määrä on jo melkein (tällä hetkellä noin / vrk). ASUKASMÄÄRÄT ALUEELLA VAIKUTUSALUEEN OSTOVOIMA Muutos % PIRKKALA ,3 % Muu vaikutusalue ,6 % Lempäälä ,5 % Tampere, eteläinen palvelualue Tampere, kaakkoinen palvelualue VAIKUTUSALUE YHTEENSÄ ,6 % ,9 % ,4 % Vaikutusalueen ostovoima, milj Muutos Muutos Päivittäistavarakauppa Muu erikoiskauppa Tiva, autokauppa ja huoltamot KAUPPA YHTEENSÄ

5 05 KAUPPAKESKUS VESKA LIIKENNEMÄÄRÄENNUSTE Naistenmatkantie Nuolialantie Tampereen Keskustorilta Veskaan pääsee kolmella eri kaupunkiliikenteen bussilla (1, 11 ja 14) Citymarket Pyhäjärventie Bauhaus Kulkuyhteydet Tampereelta ja muista ympäristökuinnista ovat loistavat. Partola-Keskus Motonet Vaivattomasti Veskaan Omalla autolla saapuvaa hemmotellaan loistavilla Tampereen Messu- ja Urheilukeskus pysäköintimahdollisuuksilla: Veskassa on hyvä ja tilava pysäköintialue, joka on parkkikiekolla maksuton kolmen tunnin ajan. Veskasta löytyy lisäksi tilava polkupyöräparkki. Tulevaisuuden suunnitelmia Pyhäjärventie Pirkkalan kunta kehittää aktiivisesti Veskaa ympä- ETÄISYYDET röivää Partolaa. Alueelle suunnitellaan parhaillaan Tampereen keskusta 8 km Lentokenttä 10 km Helsinki 177 km Rautatieasema 6 km Tampereen ratikkalinjan laajentamista.

6 06 KAUPPAKESKUS VESKA LIIKE Liiketila Liiketilan kokonaispinta-ala: n m2 Liiketilan sijainti: 1. kerros Tila soveltuu muun muassa huonekalu- tai vähittäiskaupan tarpeisiin. Takana on myös oma lastauslaituri, joka helpottaa myymälän logistiikkaa. Tiloissa on myös tilava varasto sekä kattavat sosiaalitilat. Viereisestä liiketilasta löytyy Verkkokauppa.com, joka palvelee huiman määrän asiakkaita päivittäin. Tämä jo yksinään takaa hyvät asiakasvirrat viereisiin liiketiloihin. PÄÄT Myymälä 989 m² Varasto 203 m² Sosiaalitilat 55 m² Toimisto, taukotila, pukuhuone, siivouskomero, kaksi wc:tä ja pesuhuone Asiakkaillanne on käytössä kauppakeskuksen yleiset wc-tilat ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Kauppakeskuksen pihasta, heti tilan välittömästä läheisyydestä löytyy 380 parkkipaikkaa. Henkilökunnalla on käytössään kauppakeskuksen yhteiset sosiaalitilat toisessa kerroksessa. Tilat on myös mahdollista muuttaa juuri teidän tarpeisiinne sopiviksi. Voimme tehdä mahdollisen remontin kanssanne yhteistyössä, jolloin myös muutto tiloihin sujuu mukavasti ja vaivattomasti.

7 SPK (oli 201,0) (oli 11,5) B ,0 m 2 B ,0 m 2 C ,0 m 2 C ,5 m 2 C ,0 m 2 C ,5 m 2 B1-3b 210,0 m 2 B1-3b 210,0 m 2 AK B ,5 m 2 B1-3a 104,0 m 2 B ,5 m 2 B1-3a 104,0 m 2 B ,5 m 2 B ,0 m 2 B ,5 m 2 B ,0 m 2 C1 668,5 m 2 C1 668,5 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 B1-1b 313,5 m 2 C2-2 80,5 m 2 B1-1b 313,5 m 2 C2-2 80,5 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 B1-1a 268,0 m 2 B ,0 m 2 B1-1a 268,0 m 2 B1-8a 343,0 m 2 B1-8a 343,0 m 2 B1-8b 304,5 m 2 B1-8b 304,5 m 2 A ,0 m 2 A ,0 m 2 A ,5 m 2 A ,5 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 C ,0 m 2 C ,5 m 2 C ,0 m 2 C ,5 m 2 B1-3b 210,0 m 2 B1-3b 210,0 m 2 B ,5 m 2 B1-3a 104,0 m 2 B ,5 m 2 B1-3a 104,0 m 2 B ,5 m 2 B ,0 m 2 B ,5 m 2 B ,0 m 2 C1 668,5 m 2 C1 668,5 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 B1-1b 313,5 m 2 C2-2 80,5 m 2 B1-1b 313,5 m 2 C2-2 80,5 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 B ,0 m 2 B1-1a 268,0 m 2 B ,0 m 2 B1-1a 268,0 m 2 B1-8a 343,0 m 2 B1-8a 343,0 m 2 B1-8b 304,5 m 2 B1-8b 304,5 m 2 A ,0 m 2 A ,0 m 2 A ,5 m 2 A ,5 m 2 07 KAUPPAKESKUS VESKA LIIKE Liiketila SPK VARATTU / VUOKRATTU TYHJÄ / VAPAA LIIKEN SIJAINTI KAUPPAKESKUKSESSA h= 2400

8 Kiinnostuitko, ota yhteyttä! Johanna Partanen

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA Liiketila 02 KAUPPAKESKUS VESKA Veskan kävijämääräennuste vuodelle 2020 on yli 3 000 000. Kauppakeskus Veska Kauppakeskus Veska on hyvässä nosteessa ja kävijämäärät ovat nousseet pelkästään viime vuonna

Lisätiedot

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA Liiketila B1-10 02 KAUPPAKESKUS VESKA Veskan kävijämääräennuste vuodelle 2020 on yli 3 000 000. Kauppakeskus Veska Kauppakeskus Veska on hyvässä nosteessa ja kävijämäärät ovat nousseet pelkästään viime

Lisätiedot

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA Liiketila B2-13a 02 KAUPPAKESKUS VESKA Veskan kävijämääräennuste vuodelle 2020 on yli 3 000 000. Kauppakeskus Veska Kauppakeskus Veska on hyvässä nosteessa ja kävijämäärät ovat nousseet pelkästään viime

Lisätiedot

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA Liiketila 02 KAUPPAKESKUS VESKA Veskan kävijämääräennuste vuodelle 2020 on yli 3 000 000. Kauppakeskus Veska Kauppakeskus Veska on hyvässä nosteessa ja kävijämäärät ovat nousseet pelkästään viime vuonna

Lisätiedot

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA

Kauppakeskus Veska. Veskan kävijämääräennuste. on yli KAUPPAKESKUS VESKA Liiketila 02 KAUPPAKESKUS VESKA Veskan kävijämääräennuste vuodelle 2020 on yli 3 000 000. Kauppakeskus Veska Kauppakeskus Veska on hyvässä nosteessa ja kävijämäärät ovat nousseet pelkästään viime vuonna

Lisätiedot

LIITE Kaupunginosittaiset tiedot 1 30.1.2013 Tampella Tampereen keskustan liiketilat kaupunginosittain 2012 2 Juhannuskylä Tullin alue Tammela Ratina Kyttälä pohjoinen Kyttälä etelä Vanha keskusta pohjoinen

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus Pikku Huopalahti Kaupallinen mitoitus 24.9.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Pikku Huopalahden kaupallinen rakenne 2014... 3 2. Pikku Huopalahden kehittäminen... 7 3. Pikku Huopalahden markkinoiden

Lisätiedot

Kauppakeskus Veska, kaupallinen selvitys

Kauppakeskus Veska, kaupallinen selvitys LIITE 6 PIRKKALAN KUNTA Kauppakeskus Veska, kaupallinen selvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti Sisällysluettelo 1 Asemakaavamuutoksen sisältö... 2 2 Nykytilanne ja kehitysnäkymät...

Lisätiedot

VESKAn kauppakeskuksen ja hotellin asemakaavamuutos, KAUPALLINEN SELVITYS

VESKAn kauppakeskuksen ja hotellin asemakaavamuutos, KAUPALLINEN SELVITYS MEIJOU OY VESKAn kauppakeskuksen ja hotellin asemakaavamuutos, KAUPALLINEN SELVITYS Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37225 Loppuraportti 1 (27) Sisällysluettelo 1 SELVITYKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN

UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN Perkkiöntie 7, Oulu Google, 2007 Tele Atlas VASARAPERÄN LIIKEALUE 2 VUOKRATAAN UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄSTÄ TONTTI-

Lisätiedot

Kauppakeskus Family Center. Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, Lappeenranta

Kauppakeskus Family Center. Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, Lappeenranta Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, 53100 Lappeenranta Kauppakeskus Family Center Laadukkaat tarjoajat, reilut parkkialueet ja hyvä ruoka - Family Center Lappeenranta.

Lisätiedot

Hopeakaivos Varisto, Vantaa. Uusi helpon asioinnin keskus! Realprojekti Oy. www.realprojekti.fi

Hopeakaivos Varisto, Vantaa. Uusi helpon asioinnin keskus! Realprojekti Oy. www.realprojekti.fi Uusi helpon asioinnin keskus! Hopeakaivos Varisto, Vantaa Realprojekti Oy Korkeavuorenkatu 34 FI-00130 Tel. +358 207 207 500 Fax +358 207 207 540 Business ID 0749176-2 Domicile Helsinki VAT Reg. LKV 5/2011

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN

UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN Perkkiöntie 7, Oulu Google, 2007 Tele Atlas VASARAPERÄN LIIKEALUE 2 VUOKRATAAN UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄSTÄ TONTTI-

Lisätiedot

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara Sointuvaa tilaa Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa www.toimitilat.lahitapiola.fi Tavataan Sellon kulmilla Sointu eli entinen Lähivakuutustalo sijaitsee Ratsukadun

Lisätiedot

KUVA: CEDERQVIST & JÄNTTI ARKKITEHDIT. Pohjois-Pasilan tilaa vaativan kaupan keskus 25.3.2014 Paju Asikainen/Realprojekti Oy

KUVA: CEDERQVIST & JÄNTTI ARKKITEHDIT. Pohjois-Pasilan tilaa vaativan kaupan keskus 25.3.2014 Paju Asikainen/Realprojekti Oy KUVA: CEDERQVIST & JÄNTTI ARKKITEHDIT Pohjois-Pasilan tilaa vaativan kaupan keskus 25.3.2014 Paju Asikainen/Realprojekti Oy Suunnitelma lyhyesti Hartela suunnittelee Pohjois-Pasilaan, Ilmalan juna-aseman

Lisätiedot

Leinikkitie 20 SIMONKYLÄ / VANTAA. sponda.fi

Leinikkitie 20 SIMONKYLÄ / VANTAA. sponda.fi Leinikkitie 20 SIMONKYLÄ / VANTAA Toimisto- ja liiketalo Simonkylässä Simonkylässä sijaitsevan toimisto- ja liiketalon sijainti on hyvä kansainväliseen liiketoimintaan panostavalle yritykselle. Simonkylä

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys. Luonnos 31.3. 2014

Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys. Luonnos 31.3. 2014 Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys Luonnos 31.3. 2014 LÄHTÖKOHTIA Kivistön kauppakeskuksen päämarkkina-alue on Kivistön suuralue. Muu lähimarkkina-alue kattaa seuraavat alueet: Myyrmäen

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark ) LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten

Lisätiedot

Kalevankatu 30 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Kalevankatu 30 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Kalevankatu 30 KAMPPI / HELSINKI Toimisto- ja liiketilaa keskeisellä paikalla Vanhassa ja luonteikkaassa tehdasrakennuksessa sijaitsevia nykyaikaisia toimistotiloja vain kivenheiton päässä kauppakeskus

Lisätiedot

Elannontie 5 PAKKALA / VANTAA. sponda.fi

Elannontie 5 PAKKALA / VANTAA. sponda.fi Elannontie 5 PAKKALA / VANTAA Monikäyttöistä toimistotiloaa Vantaan Elannontiellä on tarjolla modernia ja monikäyttöistä tilaa, joka sopii ensisijaisesti toimistoksi, mutta myös pienimuotoinen tuotantotai

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Mitoituksen päivitys 2013 1 Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Vuoreksen kaupunginosa on lähtenyt jo rakentumaan. Vuoreskeskus on ensimmäisiltä osiltaan rakentunut ja myös muita

Lisätiedot

Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi

Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO Valoisaa ja modernia työskentelytilaa bonuksena edustussauna Espoon Friisilässä sijaitseva kiinteistö on osa kolmen erillistalon muodostamaa harmonista kokonaisuutta. Toimistotalossa

Lisätiedot

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO s 3-5 PERUSTIEDOT s 6-8 MUUNNELTAVAT TILAT s 9-11 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Valimon uusi toimitilakokonaisuus sijoittuu

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Liite 1

Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Liite 1 50 Liite 1 Selvityksessä käytettyjä käsitteitä Supermarket Hypermarket Supermarket on pääosin itsepalveluperiaatteella toimiva ruoan myyntiin keskittyvä päivittäistavaramyymälä, jonka myyntipinta-ala on

Lisätiedot

NordPoint Consulting Finland Oy

NordPoint Consulting Finland Oy Kauppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 10 000 000 m2 m 2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Kiinteistökohde: Kauppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 10 000 m2

Lisätiedot

Panorama Tower Espoo - Leppävaara

Panorama Tower Espoo - Leppävaara Panorama Tower Espoo - Leppävaara Loistavia liiketiloja Espoossa Panorama Towerin näyttävät sekä korkeatasoiset toimisto- ja liiketilat palvelevat yrityksesi liiketoimintaa alle 20 minuutin päässä Helsingistä

Lisätiedot

Elinvoimalaskennan tulokset - Kotka H1 / TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy FM Martti Wilhelms

Elinvoimalaskennan tulokset - Kotka H1 / TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy FM Martti Wilhelms Elinvoimalaskennan tulokset - Kotka H1 / 2019 TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy FM Martti Wilhelms 1.3.2019 Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta perustuu Elävät Kaupunkikeskustat

Lisätiedot

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta Asemakaavan muutos Rajamäki, Kylänpää Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta 29.9.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Kaupan nykytilanne Rajamäellä... 4 3. Kaupan liiketilatarve

Lisätiedot

Keski-Suomen ja Pohjois-Savon kaupallinen palveluverkko. Maakuntavertailua

Keski-Suomen ja Pohjois-Savon kaupallinen palveluverkko. Maakuntavertailua Keski-Suomen ja Pohjois-Savon kaupallinen palveluverkko Maakuntavertailua KESKI-SUOMEN LIITTO POHJOIS-SAVON LIITTO 25.10.2006 TUOMAS SANTASALO Ky Väestön vuosimuutos Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa vuoteen

Lisätiedot

YLIVIESKA KAUPAN TILASTOT

YLIVIESKA KAUPAN TILASTOT YLIVIESKA KAUPAN TILASTOT Lisätietoja: Tiina Kuokkanen, tiina.kuokkanen@ramboll.fi; 050 543 8788 PAIKALLISMARKKINA-ALUE Ylivieskan ydinvaikutusalueeseen kuuluu Ylivieska, Alavieska, Sievi ja Nivala Toissijaiseen

Lisätiedot

Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA. sponda.fi

Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA. sponda.fi Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA Moderneja tiloja Tikkurilasta Tässä kohteessa yritykselläsi on tilaa kasvaa yhdessä nopeasti kasvavan ja kehittyvän Tikkurilan kanssa. Tikkurilan kaupunkikeskukseen

Lisätiedot

Kauppakatu 3 TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi

Kauppakatu 3 TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi Kauppakatu 3 TAMPERE / TAMPERE Kun keskeinen sijainti on yrityksellesi tärkeä Keskeisellä paikalla oleva liike- ja toimistorakennus sijaitsee Hämeenkadulla Sokosta vastapäätä. Alun perin arkkitehti August

Lisätiedot

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kuntakehityslautakunta 22.4.2015 KAAVALUONNOS KAAVAEHDOTUS 15.4.2014 PALAUTE OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Nähtävillä 22.5. 27.6.2014 Lausuntoja 23 Muistutuksia 20 Pääasiat lausunnoissa

Lisätiedot

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis

Lisätiedot

Kauppakeskus Myyrmanni: Paluu tulevaisuuteen

Kauppakeskus Myyrmanni: Paluu tulevaisuuteen Kauppakeskus Myyrmanni: Paluu tulevaisuuteen Kilpailukykyä kokonaisvaltaisella kasvojen kohotuksella 20.3.2013 Kauppakeskus Myyrmanni Vantaalla Myyrmannin vaikutusalue Primäärivaikutusalueella 50.000 kuluttajaa,

Lisätiedot

Harkkokuja 2 AVIAPOLIS / VANTAA. sponda.fi

Harkkokuja 2 AVIAPOLIS / VANTAA. sponda.fi Harkkokuja 2 AVIAPOLIS / VANTAA Uudiskohde Aviapoliksen nopeasti kasvavalla yritysalueella Harkkokuja sijaitsee Vantaan Aviapoliksen nopeasti kasvavalla yritysalueella, Helsinki- Vantaan lentokentän läheisyydessä.

Lisätiedot

Kumpulantie 11 VALLILA / HELSINKI. sponda.fi

Kumpulantie 11 VALLILA / HELSINKI. sponda.fi Kumpulantie 11 VALLILA / HELSINKI Toimiva toimistokokonaisuus hyvine palveluineen Modernit tilat, hyvät tavarankuljetusmahdollisuudet sekä alueen monipuoliset palvelut takaavat toimivan kokonaisuuden hyvien

Lisätiedot

Insinöörinkatu 7 HERTTONIEMI / HELSINKI. sponda.fi

Insinöörinkatu 7 HERTTONIEMI / HELSINKI. sponda.fi Insinöörinkatu 7 HERTTONIEMI / HELSINKI Monipuoliset toimitilat nopeasti kehittyvässä Herttoniemessä Monipuolinen toimitilakiinteistö on hyvä valinta yritykselle, joka tarvitsee sekä toimisto- että varastotilaa.

Lisätiedot

Kutojantie 2 KILO / ESPOO. sponda.fi

Kutojantie 2 KILO / ESPOO. sponda.fi Kutojantie 2 KILO / ESPOO Toimivat tilat Kilon toimistoalueella Tämän Espoon Kilon toimistoalueella sijaitsevan toimitilakiinteistön palvelut sekä saavutettavuus ovat erinomaiset. Kilon Ritarina tunnettu

Lisätiedot

www.sunnycarcenter.fi

www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi Sunny Car Center Oy Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna Tel +358 (0)10 322 3344 Fax +358 (0)10 322 3345 www.sunnycarcenter.fi Katariina Muukka Project Coordinator

Lisätiedot

Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE. sponda.fi

Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE. sponda.fi Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE Ratina - Tampereen suurin kaupan ja tekemisen keskus Tampereen suurin kauppakeskus Ratina kokoaa kattonsa alle yli sadan liikkeen valikoiman ja palvelut. Helposti

Lisätiedot

Ratapihantie 11 ITÄ-PASILA / HELSINKI. sponda.fi

Ratapihantie 11 ITÄ-PASILA / HELSINKI. sponda.fi Ratapihantie 11 ITÄ-PASILA / HELSINKI Hyvät yhteydet ja sujuva arki Itä-Pasilassa sijaitseva kiinteistö on sijainniltaan keskeisellä paikalla. Tänne on helppo saapua miltei mistä ja millä vain. Välittömässä

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto Kankaanpään kaupunki Kulttuurikorttelin liikerakennushanke Lausunto 10.10.2014 Kankaanpään kulttuurikorttelin liikerakennushanke Kankaanpään ydinkeskustaan suunnitellaan Kulttuurikortteli 20:een liikerakennushanketta.

Lisätiedot

LOOGINEN PAIKKA LOGISTIIKALLE KEHÄ III VARRELLA.

LOOGINEN PAIKKA LOGISTIIKALLE KEHÄ III VARRELLA. LOOGINEN PAIKKA LOGISTIIKALLE KEHÄ III VARRELLA. Uusi logistiikkarakennus Avialogis osoitteeseen Turvalaaksonkuja, Vantaa Kätevästi kohteeseen Kehä III kupeeseen Avialogis on tärkeä hanke, joka tukee Kehä

Lisätiedot

Salon kaupallinen selvitys Maankäyttö- ja elinkeinorakenneseminaari

Salon kaupallinen selvitys Maankäyttö- ja elinkeinorakenneseminaari Salon kaupallinen selvitys 2011 Maankäyttö- ja elinkeinorakenneseminaari 3.3.2011 Salon kaupallisen selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne 3. Ostovoima

Lisätiedot

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN www.gigahertsi.fi Avataan UUSI 2015 KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN Avataan 2015 GIGAHERTSI TUO KAUPPAA HERTTONIEMEEN 20 000 m² uutta liiketilaa sinne, missä pääkaupunki kasvaa. Helsinki kasvaa, ja Herttoniemi

Lisätiedot

Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI Helsingin ydinkeskustassa kaikki on lähellä Halosen talona tunnettu toimisto- ja liikekiinteistö sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Kiinteistölle on erinomaiset julkisen

Lisätiedot

Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy

Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy Malminkaari 23, Malmi 00700, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Näkyvällä paikalla Helsingin Malmilla sijaitseva toimistorakennus. Malminkaari 23 on toimistokiinteistö erinomaisella sijainnilla

Lisätiedot

Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO. sponda.fi

Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO. sponda.fi Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO Muuntojoustavaa toimistotilaa kehittyvässä Leppävaarassa Tässä Leppävaaran Mäkkylän alueella sijaitsevassa toimistokiinteistössä on yhteensä 8 242 m² muuntojoustavaa

Lisätiedot

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI Valoisat toimitilat Fenniakorttelissa Paulon Talo on monipuolinen toimisto- ja liikekiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa, Fenniakorttelissa. Helsingin

Lisätiedot

Etusivu Sijainti Toimitilat Ota Yhteyttä VALIMO 1

Etusivu Sijainti Toimitilat Ota Yhteyttä VALIMO 1 Pitäjänmäen paraatipaikalla sijaitseva Valimotie 1 tarjoaa muuntojoustavaa ja tehokasta toimistotilaa. Tilat kunnostetaan käyttäjien toiveiden mukaan viihtyisiksi ja tehokkaiksi. Seitsemänkerroksisen rakennuksen

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille.

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Päivitetty 6/015 Teollisuustilat Toimitilan kuvaus Sijainti Myynti/ vuokraus Yhteystiedot

Lisätiedot

Liikekeskus Liikerata

Liikekeskus Liikerata Liikerata on Riihimäen juna- ja linja-autoaseman yhteydessä sijaitseva liikekiinteistö Eteläinen Asemakatu 2a, Jokikylä, 11130 RiihimÄki Liikekeskus Liikerata Riihimäen matkakeskus tavoittaa päivittäin

Lisätiedot

Kauppakeskus Zeppelin Liikelistaus 2017

Kauppakeskus Zeppelin Liikelistaus 2017 Kauppakeskus Zeppelin Liikelistaus 2017 Liike Apteekki (pohjoispääty) Arnolds Donuts (Keskustori) Asupiste (2.krs, Poutapilven käytävä) Bik Bok (Z tori) Liikkeen puhelinnro 08 520 4025 08 520 4174 044

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Hiekkakivellä päällystetty rakennus on 1980-luvun tyylin ja Helmer Stenrosin arkkitehtuurin komea toteutus, talo, joka jää mieleen. Mäkelänkatu 91 rakennettiin

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN

NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN UUSIA TOIMITILAT NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN TERVETULOA HILLS BUSINESS PARKIIN Inspiroiva ja viihtyisä työympäristö on nykyajan toimitilojen kulmakivi. Oivat ratkaisut tähän tarjoaa

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI Ainutlaatuinen toimitilakokonaisuus Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintie 18 on entinen sanomalehti Hufvudstadsbladetin liikepalatsi, jossa lehden toimitus yhä

Lisätiedot

Hatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE. sponda.fi

Hatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE. sponda.fi Hatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE Tampereen keskustaan, Ratinan suvannon rannalle kohoaa uusi toimistotalo Näyttävä ja huippumoderni toimistorakennus valmistuu keväällä 2020 Ratinan kauppakeskuksen

Lisätiedot

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-11 MUUNNELTAVAT TILAT s 12 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus sijoittuu Pitäjänmäen keskeiselle

Lisätiedot

PERHELÄN KORTTELI KAUPALLISEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT

PERHELÄN KORTTELI KAUPALLISEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Kuva: Stockmann Group, Kenneth Luoto/ Flickr PERHELÄN KORTTELI KAUPALLISEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT TIEDOTUSTILAISUUS 3.6.2015 SISÄLTÖ 01 Järvenpään vaikutusalue 02 Kaupan kysyntä ja tarjonta 03 Kauppakeskuksen

Lisätiedot

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTO- JA VARASTOTILAA KAUPPAKATU JOENSUU. SENAATTI-KIINTEISTÖT Lintulahdenkatu 5 A, PL Helsinki

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTO- JA VARASTOTILAA KAUPPAKATU JOENSUU. SENAATTI-KIINTEISTÖT Lintulahdenkatu 5 A, PL Helsinki MYYDÄÄN 2 700 M 2 TOIMISTO- JA VARASTOTILAA KAUPPAKATU 18-20 80100 JOENSUU MYYNTIKOHDE Kiinteistö Oy Kauppa-Suvannon osakkeet 3963-5372, 6571-7980, 8051-9319, 9320-10729 ja 11113-11400, jotka oikeuttavat

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun kaupan palveluverkkoselvitys ja Ikanon asemakaavamuutoksen vaikutusten arviointi 7.11.2011

Tampereen kaupunkiseudun kaupan palveluverkkoselvitys ja Ikanon asemakaavamuutoksen vaikutusten arviointi 7.11.2011 Tampereen kaupunkiseudun kaupan palveluverkkoselvitys ja Ikanon asemakaavamuutoksen vaikutusten arviointi Tampereen kaupunki Ikano Retail Centres Ikanon asemakaavamuutoksen vaikutusten arviointi 1 Sisällysluettelo

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA

MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 Tampereen kaupungissa, Hankkion kaupunginosassa sijaitseva teollisuustontti 837-45-4535-31

Lisätiedot

L42 Saajos, korttelin 343 asemakaavan muutos. Lähipalveluselvitys

L42 Saajos, korttelin 343 asemakaavan muutos. Lähipalveluselvitys L42 Saajos, korttelin 343 asemakaavan muutos Lähipalveluselvitys 18.6.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Kaupan markkinat Keskilohjalla... 4 2.1. Lähialueen palveluverkko...

Lisätiedot

HUONETILAOHJELMA Sivu 1 (5)

HUONETILAOHJELMA Sivu 1 (5) HUONETILAOHJELMA Sivu 1 (5) hankenumero: MATINKYLÄN ELÄ JA ASU SENIORIKESKUS Asuntoja: 1 x 23 + 5 x 28 163 (yksiöitä a 25m2) Henkilökunta: yhteensä noin 145, luku sisältää alueellisen kotihoidon ja tukipalvelujen

Lisätiedot

Erottajankatu 5 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi

Erottajankatu 5 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi Erottajankatu 5 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI Arvokkuutta henkivä kiinteistö Tämä historiallista arvokkuutta henkivä vuonna 1910 valmistunut toimisto- ja liiketilakiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla

Lisätiedot

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Sisältö 1 Kaupan nykytila 2 Väestö, ostovoima ja liiketilan laskennallinen lisätarve 3 Kaupan kehittämishankkeet

Lisätiedot

Lahdesjärvi, asemakaavamuutos: kaupallisten vaikutusten arviointi

Lahdesjärvi, asemakaavamuutos: kaupallisten vaikutusten arviointi TAMPEREEN KAUPUNKI Lahdesjärvi, asemakaavamuutos: kaupallisten vaikutusten arviointi Loppuraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P36255 Loppuraportti 1 (24) Sisällysluettelo 1 SELVITYKSEN TAUSTA JA

Lisätiedot

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA

Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA Fabianinkatu 9, Helsinki TÄÄLLÄ LIIKETOIMINTASI KUKOISTAA 2 FABIANINKATU 9, HELSINKI TOIMISTOTILAT KAARTINKAUPUNGISSA Mikä on sinulle ensisijaisen tärkeää, kun etsit yrityksellesi toimistotiloja? Haaveiletko

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Liikekeskus Liikerata

Liikekeskus Liikerata Liikerata on Riihimäen juna- ja linja-autoaseman yhteydessä sijaitseva liikekiinteistö Eteläinen Asemakatu 2a, Jokikylä, 11130 Riihimäki Liikekeskus Liikerata Riihimäen matkakeskus tavoittaa päivittäin

Lisätiedot

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.

Lisätiedot

Nykytilan kuvaus. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Nykytilan kuvaus. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Nykytilan kuvaus Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Palveluiden ja koulujen sijoittuminen 2 Pirkkalassa on seitsemän peruskoulua ja lukio Kaupan palvelut ovat keskittyneet Partolaan (mm. kauppakeskus

Lisätiedot

Vantaan Varistoon näkyvälle kauppapaikalle

Vantaan Varistoon näkyvälle kauppapaikalle Vantaan Varistoon näkyvälle kauppapaikalle Toimisto- ja myymälätilaa osoitteessa Martinkyläntie 54, Vantaa. Sijainti kaupan keskittymässä Osoitteessa Martinkyläntie 54 sijaitsee valoisa toimistotila, joka

Lisätiedot

TERVETULOA ITIKSEEN TOIMISTOTILAT

TERVETULOA ITIKSEEN TOIMISTOTILAT TERVETULOA ITIKSEEN TOIMISTOTILAT ITIS FAKTAT Avattu 1984. Pinta-alaltaan Suomen suurin kauppakeskus. Itis on alueellinen maamerkki, joka on helppo paikallistaa. Asiakkaiden, henkilöstön ja liikekumppaneiden

Lisätiedot

Sijainti, alueen edut, muut toimijat

Sijainti, alueen edut, muut toimijat 3 Hervannan valtaväylä Sijainti, alueen edut, muut toimijat Alueen plussat + Yliopisto + Saavutettavuus autolla + Parkkipaikat + Raitiovaunu 2021 HERVANNAN KIRJASTO KAUPPAKESKUS DUO Tampereen keskusta

Lisätiedot

RakennuskeskusCentra Hämeenlinna. Kaupallinen selvitys 11.9.2011

RakennuskeskusCentra Hämeenlinna. Kaupallinen selvitys 11.9.2011 RakennuskeskusCentra Hämeenlinna Kaupallinen selvitys 11.9.2011 Sijainti ja saavutettavuus Hämeenlinna on Etelä-Suomen läänin pääkaupunki, joka sijaitsee Kanta-Hämeessä, valtatie 3 :n (Helsinki - Tampere

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi

Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI Täyden palvelun talo. Uusinta kiinteistötekniikkaa Kaupintielle suunnitellaan uudenveroista toimitilaa loistavien yhteyksien äärelle. Toimistokiinteistö saneerataan

Lisätiedot

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI Paras paikka bisnekselle Helsingin ytimessä, Narinkkatorin reunalla seisoo Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema kolossaalinen talo. Sen suojellun julkisivun taakse

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin. Ohjeet on tehty viimeisten tietojen mukaan,

Lisätiedot

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015 VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT Tilanne 17.11.2015 TOIMITILAT (kaikki kaupungin omistamien tilojen vuokrat alv 0%) 1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ, Keskuskatu 2 Oulainen - Vuokra sisältää veden ja lämmön

Lisätiedot

Majoitustarjonta KoneAgria 2018

Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Original Sokos Hotel Alexandra Lämminhenkinen ja monipuoliset palvelut tarjoava Sokos Hotel Alexandra sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustassa kivenheiton päässä Matkakeskuksesta.

Lisätiedot

Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014.

Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. MAL-sidosryhmäfoorumi 2.10.2015 Kasvukäytävän pohjoinen keskus Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. 1. Varaudumme väestön kasvuun 2. Tiivistämme yhdyskuntarakennetta 3. Kehitämme keskustoja ja

Lisätiedot

Sijoitu Kempeleeseen

Sijoitu Kempeleeseen Sijoitu Kempeleeseen Kempeleessä olet Pohjois-Suomen paalupaikalla Kempele sijaitsee keskellä 250 000 asukkaan kaupunkiseutua, kymmenen kilometrin päässä Oulusta. Lähellä on matkustajamääriltään Suomen

Lisätiedot

UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE!

UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE! UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE! UUTTA TOIMITILAA ERINOMAISELLA SIJAINNILLA Kiinteistö Oy Pirkkalan Punaharmaa rakennetaan moottoritien ja lentokentäntien läheisyyteen. Hyvä logistinen

Lisätiedot

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Kauppakeskus Kotkan Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2. Kotka KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 IINTEISTÖEHITYS IINTEISTÖONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSONSULTOINTI iinteistökohde: auppakeskus n Tähti, Jumalniemi, 10 000 m2 AUPPAESUS OTAN TÄHTI LISÄTIEDOT

Lisätiedot