Ennakoinnin koulutustarjotin ennakointiklusterin toimijoille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ennakoinnin koulutustarjotin ennakointiklusterin toimijoille"

Transkriptio

1 Ennakoinnin koulutustarjotin ennakointiklusterin toimijoille Tulevaisuus Lapista -hanke Hanna-Leena Pesonen ja Antti Rajala Lapin liitto Tulevaisuus Lapista ennakointi uudessa maakunnassa -hanke Toukokuu 2019 LUONNOS

2 Ennakoinnin koulutustarjotin Koulutukset toteutetaan pääsääntöisesti/mielellään työpajoina osana klusterin yhteistä kehittämistoimintaa Koulutustarjottimen koulutukset on tarkoitettu koko toimialaklusterille. Emme voi järjestää koulutuksia suoraan yksittäisille organisaatioille. Valitse tarjottimesta teidän tarpeeseen parhaiten sopiva koulutus tai yhdistele useampia. Voitte myös esittää meille ongelman tai aiheen johon toivotte ennakointiapua. Ideoidaan yhdessä sopiva paketti! 2

3 Johdatus ennakointiin Materiaalia ennakoinnin peruskäsitteiden virkistämiseen: Ennakoinnin videosarja Osa I Johdatus ennakointiin Ennakoinnin videosarja Osa II Ennakoinnin käsitteitä Ennakointihytti blogi Voimme myös virkistää ennakointiosaamista minuutin ennakoinnin alustuksella. 3

4 Tulevaisuustieto eri vaiheissa päätöksentekoa/ ennakoinnin vaiheet ANALYYSI SEURANTA KESKUSTELU TOIMENPITEET

5 Ennakoinnin menetelmiä klusteritoimijoille Nopeat Kattavat 1. Muutosten ensioireiden kartoitus 2. Yllättävien muutosten kartoitus 3. Megatrendit ja megatrendikorttien käyttö 4. Miten suhtaudut tulevaisuuteen -testi 5. Vision kirkastaminen 6. Trendien merkityksen arviointi toimialalle 7. Ennakointitiedon keräys, analysointi ja tulkinta 8. Toimintaympäristön kartoitus 9. Ennakoiva työote 10.Tulevaisuuskuvien laatiminen Klikkaamalla koulutuksen nimeä pääset lukemaan koulutuskuvauksen 5

6 1. Muutosten ensioireiden kartoitus Mikä: Menetelmä toimialan mahdollisten nousevien asioiden tai muutoksen ensioireiden etsimiseen, tunnistamiseen ja tulkintaan. Heikkojen signaalien avulla myös haastetaan omaa ja totuttua tulevaisuuskäsitystä, mikä on välttämätöntä epävarmassa ajassa jossa asiat ovat keskinäisriippuvaisia, monimutkaisia ja keskenään ristiriitaisia. Miten: Lyhyt luento ja työpaja Mihin ennakoinnin vaiheeseen: Toimintaympäristön kartoitukseen ja analyysiin, myös muihin vaiheisiin tulevaisuuskäsitysten haastajana Mihin voidaan käyttää: PESTE-analyysin, trendianalyysin ja tulevaisuuskuvien laatimisen osaksi, toimialan tulevaisuuden muutos-ja kehittämistarpeiden tunnistamiseen, out of the box -ajattelun edistämiseen Kesto: 2-3 h (tai 1 h luento, kotitehtävät ja 2 h työpaja) Kouluttaja: Hanna-Leena/Antti Mitä suositellaan ensin: ennakoinnin perusteet tallenne/luento 6

7 2. Yllättävien muutosten kartoitus Mikä: Villit kortit ovat yllättäviä, nopeita ja vaikeasti ennakoitavissa olevia tapahtumia jolla voi olla laaja-alaisia vaikutuksia. Menetelmällä etsitään epätodennäköisiä mutta merkitykseltään vaikuttavia, mahdollisia tapahtumia ja merkitykseltään vaikuttavia, mahdollisia jopa todennäköisiä mutta vaiettuja tapahtumia, analysoidaan niiden merkitystä ja pohditaan niihin varautumista. Miten: Menetelmän lyhyt kuvaus ja työpajatyöskentely: sis. trendien valinta ja analyysi Mihin ennakoinnin vaiheeseen: Tiedon keruuseen ja analyysiin toimenpiteisiin Mihin voidaan käyttää: Uhkien ja mahdollisuuksien tunnistamiseen, olemassa olevien käsitysten ja totuttujen tulevaisuuskuvien haastamiseen. Tulevaisuuskuvien, strategian valintojen ja päätösten testaukseen. Kesto: 1,5-2 h Kouluttaja: Hanna-Leena/Antti Mitä suositellaan ensin: ennakoinnin perusteet tallenne/luento 7

8 8 3. Megatrendit ja megatrendikortit Mikä: Sitran megatrendikortit ovat tulkinta maailman muutosilmiöiden suunnista, ne kertovat tärkeistä tulevaisuuden trendeistä. Kortteja voidaan käyttää sen hahmottamiseen, mitä toimintaympäristössä tapahtuu tai voi tapahtua tulevaisuudessa, niiden avulla voidaan hahmottaa muutosajureita, toimintaympäristön muutoksia ja nousevia ilmiöitä Miten: Ohjeistus korttien käyttöön ja esimerkkejä aiheen kannalta oleellisista korteista + käytännön harjoitus Mihin ennakoinnin vaiheeseen: Seurantaan Mihin voidaan käyttää: Voidaan käyttää apuna ko. ilmiön tulevaisuuden kannalta keskeisten epävarmuustekijöiden määrittelyyn ja oman tulevaisuuslukutaidon ja tulevaisuusymmärryksen kehittämiseen. Kesto: 0,5-1,5 h Kouluttaja: Antti/Hanna-Leena Mitä suositellaan ensin: ennakoinnin perusteet tallenne/luento

9 4. Miten suhtaudut tulevaisuuteen -testi Mikä: Työkalun avulla voi selkeyttä omaa ja muiden suhtautumista tulevaisuuteen ja eri visioihin sisältyvän näkökulman hahmottamiseen. Työkalulla saat jäsentyneemmän näkemyksen erilaisista asenteista tulevaisuuden ja muutosten suhteen. Miten: Menetelmän lyhyt kuvaus ja työpajatyöskentely Mihin ennakoinnin vaiheeseen: Keskusteluun Mihin voidaan käyttää: Visio-ja strategiatyöhön, megatrendien merkitysten pohtimiseen, dialogisuuden lisäämiseen. Toimii myös lämmittelynä ja tutustumisena työpajan alussa Kesto: 0,5 h Kouluttaja: Hanna-Leena/Antti Mitä suositellaan ensin: ei vaatimuksia 9

10 5. Vision kirkastaminen Mikä: Työkalu vision kirkastamiseen arvojen, megatrendien, yhteiskuntapolitiikan ja arjen näkökulmasta Miten: Menetelmän lyhyt kuvaus ja työpajatyöskentely: sis. trendien valinta ja analyysi Mihin ennakoinnin vaiheeseen: Keskusteluun, toimenpiteisiin Mihin voidaan käyttää: Pitkän tähtäimen tavoitetilan, vision, kiteyttämiseen. Kesto: 1-2 h Kouluttaja: Hanna-Leena/Antti Mitä suositellaan ensin: ennakoinnin perusteet tallenne/luento 10

11 6. Trendien merkityksen arviointi toimialalle Mikä: Trendi yleinen kehityskulku tai muutoksen suunta, johon jokin asia kehittyy tai muuttuu. Menetelmän avulla analysoidaan systemaattisesti trendejä jotta niistä voidaan huomata piileviä vaikutuksia ja mahdollisuuksia. Menetelmä auttaa myös kyseenalaistamaan omaa näkemystä maailmasta ja muutoksista. Miten: Alustus + näkökulman ja trendin/trendien valinta + analysointi ryhmätyönä Mihin ennakoinnin vaiheeseen: Toimintaympäristön muutosten analyysi ja tulkinta Mihin voidaan käyttää: Uhkien ja mahdollisuuksien, muutosten ja tulevaisuuden asiakastarpeiden tunnistamiseen Kesto: 1,5-3 h Kouluttaja: Hanna-Leena/Antti Mitä suositellaan ensin: ennakoinnin perusteet -tallenne/luento 11

12 7. Ennakointitiedon keräys, analysointi ja tulkinta Mikä: Ennakoinnin toimialaklusterien tai muiden ryhmien työpajasarja, jonka avulla hyödynnetään systemaattisesti jo tuotettua nykytila-ja ennakointitietoa uuden ennakointitiedon ja toimenpiteiden muodostamisessa Miten: Esim: 1. kokoontuminen: ryhmä valitsee tarkasteltavan asian ja sen kannalta olennaiset tietolähteet ja jakaa jäsenille kotitehtäväksi perehtyä ja tiivistää lähteestä olennainen suhteessa tarkasteltavaan asiaan. 2. kokoontuminen: ryhmän jäsenet esittelevät koonnin ja jäsentävät ja analysoivat tietoa yhdessä. 3. kokoontuminen: tulkitaan tietoa yhdessä ja muodostetaan toimenpide-ehdotuksia Mihin ennakoinnin vaiheeseen: Kaikkiin Mihin voidaan käyttää: Esim. toimialaraporttien, tulevaisuuskatsausten ja tilannekuvan tietojen tulkitsemiseen ja yhteisten toimenpiteiden suunnitteluun Kesto: 1-2 h x 2-3 kertaa Kouluttaja: Hanna-Leena/Antti Mitä suositellaan ensin: ennakoinnin perusteet tallenne/luento 12

13 8. Toimintaympäristön kartoitus Mikä: Toimintaympäristöä laaja-alaisesti analysoiva työkalu. Voidaan käyttää kohdentamaan ja kartoittamaan toimintaympäristön trendejä. Auttaa hahmottamaan jo tunnettujen asioiden tulevaisuuden suuntia. Miten: Työkalulla hahmotetaan sisäisen ja ulkoisen tiedon valossa olevien toimintaympäristön poliittisten, taloudellisten, sosiaalisten, teknologisten, sekä ekologisten trendien tulevaisuutta. Mihin ennakoinnin vaiheeseen: Toimintaympäristön kartoitus Mihin voidaan käyttää: Toimialan tulevaisuuteen vaikuttavien tärkeimpien epävarmuustekijöiden hahmottamiseen, tulevaisuuskuvien luomisen pohjaksi Kesto: 1,5-3h Kouluttaja: Antti/Hanna-Leena Mitä suositellaan ensin: ennakoinnin perusteet tallenne/luento 13 i

14 9. Ennakoiva työote Mikä: Kompleksisessa, hektisessä ja alati muuttuvassa ympäristössä voida tietää tulevaisuutta eikä useinkaan edes kartoittaa kaikkia mahdollisia tulevaisuuden kehityskulkuja ennen päätösten tekoa. Siksi on tärkeää että organisaatiossa jokainen pysty ajattelemaan erilaisia, yllättäviäkin tulevaisuuksia osana normaalia työtään mahdollisimman laajasti päätöksen tai toimenpiteen vaikutuksen näkökulmasta Miten: Inspiroiva luento ja harjoite Mihin ennakoinnin vaiheeseen: Kaikkiin Mihin voidaan käyttää: Organisaation, verkoston ja yksilön ennakoivuuden kehittämiseen Kesto: 1 4 h Kouluttaja: Hanna-Leena/Antti Mitä suositellaan ensin: ennakoinnin perusteet tallenne/luento 14

15 10. Tulevaisuuskuvien laatiminen Mikä: Tulevaisuustaulukko mahdollistaa erilaisten tulevaisuuskuvien luonnin ja vertailun. Sen avulla voidaan mm. kartoittaa erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, niiden ristiriitoja ja yhtenäisyyksiä, sekä paremmin hahmottaa tulevaisuuden johtavia polkuja. Auttaa myös hahmottamaan haluttua ja vähiten haluttua ja saavutettavissa olevaa tulevaisuuden tilaa. Miten: Lyhyt luento menetelmästä + käytännön ryhmätyöskentelyä Mihin ennakoinnin vaiheeseen: Analysointi ja tiedon tulkinta, keskustelu, toimenpiteet Mihin voidaan käyttää: Tutkitun aiheen tulevaisuuden toimintaympäristöjen hahmottamiseen. Käytetään yleensä strategiatyön alussa mm. vision ja toimenpiteiden määrittelyn tueksi. Voidaan käyttää myös ongelmaratkaisuun. Kesto: 2-5 h, riippuen osallistujamäärästä ja valitusta aiheesta Kouluttaja: Antti/Hanna-Leena Mitä suositellaan ensin: ennakoinnin perusteet koulutus, PESTE-analyysi tai muu toimintaympäristön analyysin työkalu 15

16 Ota yhteyttä! Hanna-Leena Pesonen Ennakointikoordinaattori Antti Rajala Koulutussuunnittelija, ennakointi

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 28.3.2014 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS Lähde: Euroopan

Lisätiedot

TNO-toiminnan ennakointia ja heikkoja signaaleja. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto

TNO-toiminnan ennakointia ja heikkoja signaaleja. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto TNO-toiminnan ennakointia ja heikkoja signaaleja Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 25.11.2013 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS

Lisätiedot

TULEVAISUUSAJATTELU OSANA KEHITTÄMISTÄ. Tulevaisuus. Mustiala Anne Laakso, HAMK

TULEVAISUUSAJATTELU OSANA KEHITTÄMISTÄ. Tulevaisuus. Mustiala Anne Laakso, HAMK TULEVAISUUSAJATTELU OSANA KEHITTÄMISTÄ Tulevaisuus Mustiala 6.2.2013 Anne Laakso, HAMK Tulevaisuudesta ei voi tietää mitään varmaa, mutta on hyödyllistä ajatella niin kuin tietäisimme siitä jotain Mitä

Lisätiedot

https://www.sitra.fi/tulevaisuuspakki Mitä emme näe nyt? New York 1898: ensimmäinen kansainvälinen kaupunkisuunnittelukonferenssi keskeytettiin, koska päivänpolttavaan ongelmaan ei löytynyt ratkaisua.

Lisätiedot

Tulevaisuuden ennakointimenetelmiä ja toteutuksia. Henrik Ramste tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti

Tulevaisuuden ennakointimenetelmiä ja toteutuksia. Henrik Ramste tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti Tulevaisuuden ennakointimenetelmiä ja toteutuksia Henrik Ramste tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti Toimintaympäristön ja sen muutosten tarkastelu Ympäristön ilmiöiden ja muutosten systemaattista

Lisätiedot

Jussi Eerikäinen, 2014

Jussi Eerikäinen, 2014 Ennakointi on kuin shakin peluuta. Pelaajan on ennakoitava vastustajan tulevia siirtoja ja tehtävä valintoja, jotka saattavat muuttua jo seuraavien siirtojen aikana. Tavoitteena, visiona, on vastustajan

Lisätiedot

TULEVAISUUSLUKUTAITO: OSAAMMEKO KÄYTTÄÄ TULEVAISUUTTA? Sari Tuori,

TULEVAISUUSLUKUTAITO: OSAAMMEKO KÄYTTÄÄ TULEVAISUUTTA? Sari Tuori, TULEVAISUUSLUKUTAITO: OSAAMMEKO KÄYTTÄÄ TULEVAISUUTTA? Sari Tuori, 29.3.2019 sari.tuori@sitra.fi @SariTuori Ei ole yhdentekevää millaisista tulevaisuuksista unelmoimme Mitä on tulevaisuuslukutaito Tulevaisuuslukutaito

Lisätiedot

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Hämeen Näky - Pk-yritysten ennakointiosaamisen kehittäminen kuva: www.google.fi VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Tulevaisuus on tehtävä Tulevaisuuden ymmärtäminen Historiantutkimus, muisti,

Lisätiedot

GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA

GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA GLOBAALIT KUMPPANUUDET JA VAIKUTTAVUUS - TULEVAISUUDEN KUVIA- Aikuissosiaalityön päivät Lahti Miina Kaartinen & Marja Katisko TYÖPAJA TYÖPAJA 4. Sosiaalialan globaalit kumppanuudet ja vaikuttavuus: Työpajassa

Lisätiedot

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Lappi sopimus 2018-2021 Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Valtuustoseminaari 21.11.2016 Rovaniemi, Above ordinary HIENOA, ETTÄ OLETTE

Lisätiedot

Kuntaliiton tulevaisuustyö Polku pienestä pilotista kansalliseksi muutostueksi kunnille?

Kuntaliiton tulevaisuustyö Polku pienestä pilotista kansalliseksi muutostueksi kunnille? Kuntaliiton tulevaisuustyö Polku pienestä pilotista kansalliseksi muutostueksi kunnille? Voimmeko palvella? Kuntapalvelujen tulevaisuus Kuma 11.9.2014 Elina Laamanen Polku kohti tulevaisuutta? 2 15.9.2014

Lisätiedot

Ennakoinnista ja maakunnallisesta ennakointityöstä. Päivi Ouallen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto

Ennakoinnista ja maakunnallisesta ennakointityöstä. Päivi Ouallen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto Ennakoinnista ja maakunnallisesta ennakointityöstä Päivi Ouallen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 22.3.2013 Mitä on ennakointi? Ennakointi (foresight) on tulevaisuudentutkimuksen menetelmällistä

Lisätiedot

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke 18.6.2010 Hannu Simi, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Valtakunnallinen Koulutuksen

Lisätiedot

Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö

Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla 2010 Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö Ennakoinnin haasteita Hajanaisuus, koordinaation ja yhteisten foorumien puute, niukka resursointi, jaksollisuus

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 16.9.2016 5.9.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit SWOT

Lisätiedot

Tie kuntien tulevaisuuteen

Tie kuntien tulevaisuuteen Tie kuntien tulevaisuuteen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Valtuuston kevätkokous Ennakointiseminaari 22.5. Kuntaliiton ennakointityön pilotti 2014 2015- ENNAKOINTITYÖPAJAT Heikkojen signaalien keruu & trendikortit

Lisätiedot

OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI

OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulevaisuus haastaa nyt! Oulu 21.3.2018 Ilpo Hanhijoki Osaamisen ennakointifoorumi Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteisenä koulutuksen ennakoinnin asiantuntijaelimenä

Lisätiedot

Ennakointiyhteistyö Pirkanmaalla

Ennakointiyhteistyö Pirkanmaalla Ennakointiyhteistyö Pirkanmaalla Pirkanmaan Tulevaisuusfoorumi 2011 Marko Mäkinen Ennakoiva (proaktiivinen) työskentelyote Tulevaisuuden luonne Lähestymistapa SOPEUTTAVA ELI REAKTIIVINEN SUHTAUTUMINEN

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 3.6.2016 3.6.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen 1 Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

Maakunnan ennakointiprosessi

Maakunnan ennakointiprosessi Maakunnan ennakointiprosessi Maakuntapolitiikan sparrausryhmä 22.10.2018 Maakunnan ennakointiprosessi - Tavoite Hahmottaa prosessi, joka kytkeytyy osaksi maakuntakonsernin strategista johtamisjärjestelmää

Lisätiedot

Jussi Eerikäinen, 2014

Jussi Eerikäinen, 2014 Ennakointi on kuin shakin peluuta. Pelaajan on ennakoitava vastustajan tulevia siirtoja ja tehtävä valintoja, jotka saattavat muuttua jo seuraavien siirtojen aikana. Tavoitteena, visiona, on vastustajan

Lisätiedot

Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta

Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta Tietoisku Anne Kokkonen ja Hanna Kautiainen Etelä-Savon ennakointiverkko -hanke Alueellinen ennakointi Järjestelmällinen, osallistava

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 27.4.2016 27.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia

Lisätiedot

Laadullinen ennakointi JEDU

Laadullinen ennakointi JEDU Laadullinen ennakointi JEDU Ennakointitietojen hyödyntäminen hannu.simi@jedu.fi GSM 040 3120 441 1 Koulutus ja työmarkkinat - kysyntä ja tarjonta Yritykset Oppilaitokset Peruskoulutus 2. asteen koulutus

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) -PROJEKTI

VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) -PROJEKTI VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) -PROJEKTI Koulutustoimikuntien laadullisen ennakoinnin seminaari Helsinki, Paasitorni 10.2.2011 Ulla Taipale-Lehto/Opetushallitus VALTAKUNNALLINEN

Lisätiedot

Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä. Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus

Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä. Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus Osaamisen ennakointi osana strategiatyötä Päivi Mäkeläinen Helsingin kaupunki, henkilöstökeskus Mitä, miksi, milloin ennakoidaan? Alueellinen palvelutarve muuttuu ja palvelutuotannon vaatimukset kasvavat.

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari , Järvenpää

Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari , Järvenpää Sisäisen turvallisuuden kokonaiskuvan rakentaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 25.1.2018, Järvenpää Erityisasiantuntija Lauri Holmström Esityksen sisältö Sisäisen turvallisuuden strategia Ennakointi

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 16.8.2016 12.8.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 KERTAUS Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut

E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut Koneteknologiakeskus 17.2.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 20.2.2012 1 Koulutustarpeiden ennakointi - Case Mitä puuttuu? Oppilasmäärät

Lisätiedot

Ennakointi, tulevaisuusajattelu ja strategiset tiekartat

Ennakointi, tulevaisuusajattelu ja strategiset tiekartat VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Ennakointi, tulevaisuusajattelu ja strategiset tiekartat Mikko Dufva Foresight, organizational dynamics and systemic change team, VTT mikko.dufva@vtt.fi @mdufva

Lisätiedot

Ennakointi hajautetun verkostoyhteistyön malli

Ennakointi hajautetun verkostoyhteistyön malli Ennakointi hajautetun verkostoyhteistyön malli V-S liitto, Tammi 17.8.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 21.8.2012 1 Ennakoinnin toimijakartta Toimijakartoitus, J. Nieminen / ELY-keskus

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES TULEVAISUUDEN ELINTARVIKKEET kuluttajatuotteiden osaaminen ja verkostot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES TULEVAISUUDEN ELINTARVIKKEET kuluttajatuotteiden osaaminen ja verkostot 8-9.09.2016 Leena Jokinen Tunnistaa tulevaisuuden muutosvoimista kehitysideoita uusiksi tuotteiksi, palveluiksi, prosesseiksi tai strategioiksi Saada malleja siihen, miten käytännön tulevaisuustyötä tehdään

Lisätiedot

E-verkostomallialoitteen esittely

E-verkostomallialoitteen esittely E-verkostomallialoitteen esittely ICT-talo 20.1.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 20.1.2012 1 Tässä ennakoinnilla tarkoitetaan Valituilta ilmiöalueilta: o Tulevaisuustiedon tuottamista

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -reformi Parlamentaarinen työryhmä ja Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -reformi Parlamentaarinen työryhmä ja Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -reformi Parlamentaarinen työryhmä 25.11. ja 16.12.2016 9.1.2017 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunnan ennakointiprosessi 2016 Alustukset Puheenvuorot Katsaukset Megatrendit

Lisätiedot

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto Alue-ennakoinnin uudistaminen Satakuntaliitto 18.2.2016 Maakunnallinen alue-ennakointi Alueellista ennakointia hyödynnetään mm. : Maakuntasuunnitelman, maakuntaohjelman ja maakuntakaavan laadinta, toteutus

Lisätiedot

Oped exo -uraohjauksen työkalun rakentamista. Leena Jokinen

Oped exo -uraohjauksen työkalun rakentamista. Leena Jokinen Oped exo -uraohjauksen työkalun rakentamista Leena Jokinen 31.3.2006 Osaamisen ennakoinnin prosessi SWOT Asiakasanalyysi Kilpailijaanalyysi Henkilöstöhaastattelut Skenaariot Visio Kompetenssit Strategia

Lisätiedot

Liikkuja polku verkostotapaaminen

Liikkuja polku verkostotapaaminen Liikkuja polku verkostotapaaminen 29.11.2018 Antti Pelto-Huikko Juha Heikkala Järjestön strateginen johtaminen Vaikuttavuuden arviointi Järjestöjen vaikuttavuus Vaikuttavuusketjut Vaikuttavuusketju on

Lisätiedot

Ennakointi on yhdessä tekemistä

Ennakointi on yhdessä tekemistä Ennakointi on yhdessä tekemistä Studia Generalia - luentotilaisuus 17.10.2007 Tampere Peer Haataja EK/aluetoiminta käsiteltäviä aiheita Mitä ennakointi on? Ennakointitieto Joitain menetelmiä Klusteriennakointi

Lisätiedot

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 JIK-HANKE Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 Asialista NHG:n esittely Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä haasteita Projektin sisältö Toimeksianto ja tavoitteet Toteutus Aikataulu Keskustelu

Lisätiedot

Pilkahdus-toimintamalli 2015

Pilkahdus-toimintamalli 2015 Pilkahdus-toimintamalli 2015 Pirkanmaalaisen tulevaisuustyön (tai ennakoinnin) yhteistoiminnan periaatteet I. Toimintamallilla palvellaan ensisijaisesti pirkanmaalaisia toimijoita näiden tulevaisuustiedon

Lisätiedot

KOULUTUS TULEVAISUUDESSA

KOULUTUS TULEVAISUUDESSA KOULUTUS TULEVAISUUDESSA Lukio Suomessa - Tulevaisuusseminaari 3.4.2014 Johanna Ollila, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto TULEVAISUUDENTUTKIMUS Havainnointia mm. tilastot,

Lisätiedot

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt ENNAKOIVA STRATEGIA Ennakoiva strategia Mennyt Nykytila Suunniteltu tulevaisuus Tulevaisuus- näkymät Strategialinjaukset Ennakoiva strategia Suunniteltu tulevaisuus Palvelut Henkilöstö Yleiset ja toimialakohtaiset

Lisätiedot

AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko. Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun. Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja

AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko. Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun. Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja AMKEn luovat verkostot -seminaari 15.5.2012, Aulanko Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja PHKKn visio 2017 Olemme oppimisen ja kestävän uudistamisen kansainvälinen

Lisätiedot

Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto

Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina 30.10.2015 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto Kuntaliiton rooli InnoSIprojektissa Suomen Kuntaliitto toimii kansallisena kumppanina edistäen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Elina Kiiski-Kataja, Sitra (Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto)

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä Elina Kiiski-Kataja, Sitra (Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto) Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 13.5.2016 13.5.2016 Elina Kiiski-Kataja, Sitra (Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto) Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016

Lisätiedot

Heikot signaalit. Foresight Friday

Heikot signaalit. Foresight Friday Foresight Friday 23.11.2018 Heikot signaalit #fsightfriday #heikotsignaalit @ennakointi @sitrafund Mikä asia, ilmiö tai tapahtuma on viime aikoina yllättänyt, pöyristyttänyt, tuntunut naurettavalta tai

Lisätiedot

Finpro Foresight. Toimitusjohtaja Kari Häyrinen Finpro ry 9-11-2010

Finpro Foresight. Toimitusjohtaja Kari Häyrinen Finpro ry 9-11-2010 Finpro Foresight Toimitusjohtaja Kari Häyrinen Finpro ry 9-11-2010 Finpron Missio Rakentamassa kansainvälisesti menestyvää Suomea Strategy 2010-2012 / Finpro ry 2 Finpron toiminnan perusta Kilpailukykyä

Lisätiedot

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ on dynaaminen pelastustoimen TKI-toimintaa ohjaava asiakirja PETU10+:n teemat määritellään 10 vuoden perspektiivillä,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä. 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto

Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä. 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta -hanke Parlamentaarinen työryhmä 8.4.2016 Tuula Jäppinen Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta visiotyö Parlamentaarinen työryhmä Kevät 2016 OLEMME TÄSSÄ Muutokset mahdollisia Käynnistys

Lisätiedot

Alueellinen tulevaisuustyö Pirkanmaalla. Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto

Alueellinen tulevaisuustyö Pirkanmaalla. Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto Alueellinen tulevaisuustyö Pirkanmaalla Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto 11.3.2016 Alue-ennakointi Pirkanmaalla Pirkanmaan alue-ennakoinnin lyhyt historia Hankkeita, organisaatiokohtaista ennakointi, mallinnusyrityksiä

Lisätiedot

Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä Jaana Ilomäki

Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä Jaana Ilomäki Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä 13.6.2018 Jaana Ilomäki Ideoidaan yhdessä! Learning cafe tai toiselta nimeltään oppimiskahvila on tapa ideoida ja oppia. Se on keskusteluun, tiedon

Lisätiedot

Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen 1 Ennakoinnin määritelmästä Ennakointi on käytettävissä olevalle nykytilaa ja menneisyyttä koskevalle tiedolle perustuvaa tulevan

Lisätiedot

Ennakointi on yhteistyötä. Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä.

Ennakointi on yhteistyötä. Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä. Mitä ennakointi on ja miten siihen tulee suhtautua Seija Kiiskilä, Keski-Suomi ennakoi Mistä työvoima 2020 26.08.2011 Ennakointi on yhteistyötä Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä. 2 1 Tehdäänkö

Lisätiedot

Tulevaisuuteen tunkeutumisesta: Vaikuttava ja toimintahakuinen ennakointitoiminta aluekehittämisen moottorina

Tulevaisuuteen tunkeutumisesta: Vaikuttava ja toimintahakuinen ennakointitoiminta aluekehittämisen moottorina Tulevaisuuteen tunkeutumisesta: Vaikuttava ja toimintahakuinen ennakointitoiminta aluekehittämisen moottorina Alue-ennakoinnin seminaari Kolmitasoisesti ennakoiva Suomi, 10-11.3.2016, Tampereen yliopisto,

Lisätiedot

Market Expander & QUUM analyysi

Market Expander & QUUM analyysi Market Expander & QUUM analyysi KANSAINVÄLISTYMISEN KEHITYSTASOT Integroitua kansainvälistä liiketoimintaa Resurssien sitoutuminen, tuotteen sopeuttaminen, kulut, KV liiketoiminnan osaaminen Systemaattista

Lisätiedot

Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 1 Tietoisuuden lisääminen Mitä se tarkoittaa?

Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 1 Tietoisuuden lisääminen Mitä se tarkoittaa? 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 1 Tietoisuuden lisääminen Mitä se tarkoittaa? Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta)

Lisätiedot

Yhdessä ennakoiden tulevaisuuteen. Keski-Suomi-ennakoi hankkeen arviointi , JAMK

Yhdessä ennakoiden tulevaisuuteen. Keski-Suomi-ennakoi hankkeen arviointi , JAMK Yhdessä ennakoiden tulevaisuuteen Keski-Suomi-ennakoi hankkeen arviointi 28.5.2013, JAMK Hanke on ollut erinomainen - se on saanut toimijat yhteen ja tekemään yhdessä maakunnan eteen! Esimerkillistä ennakointia

Lisätiedot

Strateginen ketteryys

Strateginen ketteryys Strateginen ketteryys Strategisen ketteryyden ja herkkyyden rakentaminen organisaatioon ForeC Advisors Asko Horttanainen 1.9.2012 STRATEGINEN KETTERYYS STRATEGINEN KETTERYYS tarkoittaa kykyä tehdä tosiaikaisia

Lisätiedot

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi Satakuntaliitto 24.11.2016 Maakuntaohjelma 2014-2017 TL1 Kannustavaa yhteisöllisyyttä Satakuntalaiset kouluttautuvat, käyvät töissä tai toimivat yrittäjinä. P1

Lisätiedot

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Kaupungin johdon strategiaseminaari 15.8.2017 1 Seminaarin tavoitteet & tehtävänannot Seminaarin päätavoite oli ennen kaikkea strategian punaisen langan kirkastaminen. Lisäksi

Lisätiedot

Millaisella henkilöstön kehittämisellä edistetään ennakointiosaamista ja uudistumiskyvykkyyttä?

Millaisella henkilöstön kehittämisellä edistetään ennakointiosaamista ja uudistumiskyvykkyyttä? Millaisella henkilöstön kehittämisellä edistetään ennakointiosaamista ja uudistumiskyvykkyyttä? KJY:n henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät 2010 Soili Saikkonen, kehittämispäällikkö, Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke

Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke Tulevaisuuden asuntotuotanto Asuinympäristön digitaalisuushanke Heli Suuronen 7.2.2018 MAL-verkosto ALLPPT.com _ Free PowerPoint Templates, Diagrams and Charts Asuinympäristön digitaalisuus Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Liite 2: Hankinnan kohteen kuvaus

Liite 2: Hankinnan kohteen kuvaus Asiakirjatyyppi 1 (8) Liite 2: Hankinnan kohteen kuvaus Asiakirjatyyppi 2 (8) Sisällysluettelo 1 Dokumentin tarkoitus... 3 2 Taustaa... 3 3 Future Watch palvelu osana Team Finlandin palvelusalkkua... 3

Lisätiedot

Kauppatieteen tohtori, DI Futuristi, työskennellyt mm. Nokialla yritysstrategiassa, parhaillaan työskentelee Finpron ennakointitiimissä Luennoitsija,

Kauppatieteen tohtori, DI Futuristi, työskennellyt mm. Nokialla yritysstrategiassa, parhaillaan työskentelee Finpron ennakointitiimissä Luennoitsija, Heikot signaalit auttavat ennakoimaan tulevaisuutta Futuristi Elina Hiltunen What s Next Consulting Oy Elina Hiltunen, What s Next Consulting Oy, www.whatsnext.fi, email: whatsnext@luukku.com Kauppatieteen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030

VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030 VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030 Ello -verstas 4.5.2011 Turku TY kauppakorkeakoulu Alueelliset tulevaisuuspajat sekä prosessi Ellohankkeessa Webropol-kysely 1: Kuljetuskäytävän hahmottelu, muutostekijät

Lisätiedot

PALMA ennakoiva asiakaspalvelumalli -hanke Ennakointifoorum 7.11.2013

PALMA ennakoiva asiakaspalvelumalli -hanke Ennakointifoorum 7.11.2013 PALMA ennakoiva asiakaspalvelumalli -hanke Ennakointifoorum 7.11.2013 Ilkka Eerola tuotemyyntipäällikkö Ami-säätiö, Amiedu Amiedu - ammatillinen aikuiskouluttaja Yli 35 vuoden kokemus aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle - ratkaisu vai ongelma? Educa-messut 24.1.2014 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Vaihtoehtoisten henkilökohtaisten tulevaisuuksien hahmottamista

Lisätiedot

Tulevaisuuslukutaito, ennakointi ja työelämän haasteet. Markku Wilenius, Tulevaisuuden tutkimuksen professori, Unesco-professori, Turun yliopisto

Tulevaisuuslukutaito, ennakointi ja työelämän haasteet. Markku Wilenius, Tulevaisuuden tutkimuksen professori, Unesco-professori, Turun yliopisto Tulevaisuuslukutaito, ennakointi ja työelämän haasteet Markku Wilenius, Tulevaisuuden tutkimuksen professori, Unesco-professori, Turun yliopisto Markku Wilenius UNESCO Chair in Learning Society & Futures

Lisätiedot

ALUEELLINEN ENNAKOINTI

ALUEELLINEN ENNAKOINTI ALUEELLINEN ENNAKOINTI Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö 1 Mitä on ennakointi? Ennakointi tarkoittaa tulevaisuuden luotausta (tulevaisuuden "näkemistä") ja tulevaisuuden suunnittelua (tulevaisuuden

Lisätiedot

Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla

Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla 1 Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla Markus Pöllänen Lehtori, Tampereen teknillinen yliopisto Pirkanmaan ennakointiammattilaisten kokoontumisajot 28.5.2012 Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohtana historian

Lisätiedot

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 ELINA HILTUNEN i matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Elina Hiltunen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Päivi Koipijärvi Kuvat: Elina Hiltunen, Virpi Lehtinen

Lisätiedot

SKENAARIOT JA DISRUPTIOT

SKENAARIOT JA DISRUPTIOT SKENAARIOT JA DISRUPTIOT E k b e r g E x t r a T i i s t a i n a 2 0. 3. 2 0 1 8 k l o 8. 0 0-1 0. 3 0 AGENDA Aamupala klo 8.00-8.30 Puheenvuorot klo 8.30-10.30 Tervetulosanat ja johdanto skenaariotyöhön

Lisätiedot

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hanke Kansanopiston kehittämissuunnitelma Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hankkeessa ryhmä kansanopistoja laati

Lisätiedot

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Tavoite Valmennuksessa osallistujat harjoittelevat työnhaku- ja työelämätaitoja ja samalla kartuttavat digiosaamista osallistujien tarpeiden mukaan räätälöitynä.

Lisätiedot

Jukka Vepsäläinen, TEM Toimialapalvelu 16.11.2010

Jukka Vepsäläinen, TEM Toimialapalvelu 16.11.2010 2 16.11.2010 Mitä on ennakointi? Historiantutkimus, muisti, tilastot Tilastot, havaittava todellisuus, totuus Tilastoihin perustuvat trendit, ennusteet arvot, tavoitteet, tulevaisuudentutkimus EILEN NYT

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tähänastinen valmistelu. Foorumit Oulu 5.5, Jyväskylä 6.5 ja Helsinki 9.5.

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tähänastinen valmistelu. Foorumit Oulu 5.5, Jyväskylä 6.5 ja Helsinki 9.5. Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tähänastinen valmistelu Foorumit Oulu 5.5, Jyväskylä 6.5 ja Helsinki 9.5.2014 Kehityskuvan tavoitteena valtakunnallinen näkemys pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Osaamisen hallinta ja kehittäminen. Turvallinen Pirkanmaa

Osaamisen hallinta ja kehittäminen. Turvallinen Pirkanmaa Osaamisen hallinta ja kehittäminen tiedot kokemus kontaktit taidot henkinen ja fyysinen energia motivaatio henkilökohtaiset taidot arvot ja asenteet Yksilön osaaminen Lähde. Otala 2002 Osaaminen Tieto

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen kehittämisverkosto

Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen kehittämisverkosto Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen kehittämisverkosto Verkoston tarkoitus, työskentelytavat ja THL-tiimi Työpaja 1, 17.4.2018 1 Juha Koivisto PKPK-verkoston tarkoitus PKPK-verkoston työskentely on osa

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 8-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää alkuaineiden ja niistä muodostuvien

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset. Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto

Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset. Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto Maakunnallisen ennakoinnin toimintamalli ja ennakoinnin välineet: Ennakoinnin

Lisätiedot

Visionäärisellä johtamisella kohti tulevaa trendit ja heikot signaalit päätöksenteon tukena

Visionäärisellä johtamisella kohti tulevaa trendit ja heikot signaalit päätöksenteon tukena Visionäärisellä johtamisella kohti tulevaa trendit ja heikot signaalit päätöksenteon tukena Olli Hietanen KymiBusiness 2009 Kuusankoskitalo 28.10.2009 Johdatus tulevaisuusajatteluun Murrosajattelu uutta

Lisätiedot

Yritysten strategiasuunnittelu: Tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi. Tarja Meristö V-S Teknologiateollisuus ry:n kokous

Yritysten strategiasuunnittelu: Tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi. Tarja Meristö V-S Teknologiateollisuus ry:n kokous Yritysten strategiasuunnittelu: Tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi Tarja Meristö 10.11.2008 V-S Teknologiateollisuus ry:n kokous Taustaksi: Tulevaisuudentutkimuksen oletukset TULEVAISUUTTA EI VOI ENNUSTAA

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 Työpajan tavoitteena on kartoittaa lasten, nuorten & perheiden, työikäisten ja ikäihmisten palvelukokonaisuuksien ja palveluketjujen

Lisätiedot

Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa

Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa Kuntamarkkinat 11.9.2013 Sirpa projektipäällikkö TÄSTÄ ON KYSYMYS - Kompetenssit tänään: A B C... kunta- ja palvelurakenne Y ja Z ja? sukupolvi työurien jatkaminen

Lisätiedot

Asikkala Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari Asikkala Valtuustoseminaari 25.9.2017 Valtuustoseminaarin ohjelma Maanantai 25.9.2017 klo 16.30 Valtuustoseminaarin avaus Valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi Uuden strategian valmistelu ja kunnan oma

Lisätiedot

Luento 7, , Johtamisviestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne

Luento 7, , Johtamisviestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne TU-C9280 Viestintä 1 Luento 7, 4.11.2016, Johtamisviestintä Vastuuopettaja Miia Jaatinen, valtiot.tri, dosentti Kurssiassistentti Jenni Kaarne Agenda Alustus Keskustelua Ryhmätyö: Aallon johtamisviestinnän

Lisätiedot

PERUSTEITA TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ

PERUSTEITA TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ TULEVAISUUSAJATTELUN PERUSTEITA TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ Tampereen Kesäyliopiston ennakointiajokortti 11.9.2012 Petri Tapio Tulevaisuuden tutkimuskeskus Tutkimusryhmä FIDEA www.fidea.fi Tulevaisuudentutkimuksen

Lisätiedot

yhteenveto Salassapitovelvollisuus

yhteenveto Salassapitovelvollisuus Koulutuspalautteiden yhteenveto 2.3.2009 Salassapitovelvollisuus Odotuksia koulutuksesta luulin saavani selkeitä vastauksia (3 vastaajaa) valmiita vastauksia kaikkiin kysymyksiin vastauksia arjen kysymyksiin

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot