NUOTTA -hanke. Nuoria osaajia työvoimaa tarvitseville aloille
|
|
- Inkeri Sala
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 NUOTTA -hanke Nuoria osaajia työvoimaa tarvitseville aloille NUOTTA-hankkeen tavoitteena on edistää maahanmuuttajataustaisten ja muiden aliedustettujen ryhmien, kuten romanien ammatillisia opintoja ja työllistymistä työvoimaa tarvitseville aloille. Hankkeessa kehitetään ammatilliseen koulutukseen hakeutumista, opintojen etenemistä tukevia pedagogisia menetelmiä ja materiaaleja, sekä kulttuurista osaamista oppilaitoksissa ja työpaikoilla. Hanketta toteuttavat Turun kaupunki, Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Raision seudun koulutuskuntayhtymä ja Peimarin koulutuskuntayhtymä. Hanke saa Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämää Euroopan sosiaalirahaston tukea.
3 Turvapaikasta työpaikkaan Turvapaikasta työpaikkaan - tuloksellisen oppisopimuskoulutuksen ja työssäoppimisen kehittäminen turvapaikan saaneille maahanmuuttajille. Hankkeen tavoitteena on kehittää käytäntöjä, joiden avulla turvapaikan saaneet maahanmuuttajat voisivat sijoittua oppisopimuskoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen, ja edelleen työelämään aiempaa nopeammin. Tavoitteena on vahvistaa turvapaikan saaneiden opiskeluvalmiuksia ja edellytyksiä suorittaa ammatillisen tutkinnon osia sekä nivoa ammatillisen kielitaidon kehittyminen osaksi tutkinnon osan suorittamista. SISÄLLYS INNEHÅLL CONTENTS ensiapu, första hjälpen, first aid 2 9 erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized care 36 lääkehoito, medicinisk vård, medical care 47 Kuvat: Taitto: Roosa Mäkelä 12 /
4 ensiapu, första hjälpen, first aid 112 yleinen hätänumero, ambulanssi allmänt nödnummer, ambulans general emergency number, ambulance ENSIAPU FÖRSTA HJÄLPEN FIRST AID poliisi polis police myrkytystietokeskus giftinformationscentralen poison information center 3
5 ensiapu, första hjälpen, first aid ensiapu, första hjälpen, first aid palohälytys brandalarm fire alarm paloposti brandpost fire hydrant palosammutin brandsläckare fire extinguisher hätäpoistumistie nödutgång emergency exit 4 5
6 ensiapu, första hjälpen, first aid ensiapu, första hjälpen, first aid avaruuspeite, avaruuslakana rymdlakan space cover pelastuslakana räddningslakan emergency cover paarit sjukbår stretcher defibrilaattori defibrillator defibrillator 6 7
7 ensiapu, första hjälpen, first aid ensiapulaukku första hjälpen väska first aid kit kylmäpussi kylpåse cold pack PERUSHOITO GRUNDLÄGGANDE VÅRD BASIC CARE 8 sammutuspeite brandfilt fire blanket 9
8 kertakäyttökäsineet engågshandskar disposable gloves käsihuuhde, käsidesi desinfektionsmedel hand sanitizer suusuoja, suunenäsuoja maski kirurgisk mask surgical mask pesuallas, allas tvättställ sink 10 11
9 kuumemittari termometer thermometer kertakäyttöinen kaarimalja engångs rondskål disposable kidney bowl metallinen kaarimalja metallisk rondskål stainless steel kidney bowl 12 happipullo syreflaska oxygen tank oksennuspussi kräkpåse vomit bag, sick bag 13
10 liukulakana glidlakan transfer sheet sänky säng bed vuodesuoja bäddskydd bed cover aluslakana, lakana liinavaatteet lakan sängkläder bed sheet bedding 14 15
11 tyyny + tyynyliina dyna + örngott pillow + pillow case/cover soittokello ringklocka callbell peitto, peite täcke blanket, duvet, comforter 16 tukikahva stödhandtag hand support, handle rails nousutuki lyftstöd bed rails 17
12 siirtovyö förtflyttningsbälte transfer belt lattianostin golvlyft mobile lift turneri turner rota stand transfer aid eva-teline, kävelyteline gångredskap walker seisomanojanostin ståstöd standing transfer aid 18 19
13 suihku dusch shower suihkupaarit, suihkusänky, britsi brits shower stretcher suihkumyssy duschmössa shower cap suihkutuoli duschstol shower chair 20 21
14 pyyheliina handduk towel pesuneste tvättmedel body wash käsipyyhe handduk hand towel pesuvoide tvättkräm body lotion 22 23
15 nokkamuki mugg sippy cup pilli sugrör straw desinfiointilaite, deko desinfektionsmaskin desinfection machine 24 tarjotin bricka tray vaaka våg scale 25
16 pyörätuoli rullstol wheelchair portatiivi portativ portable toilet virtsapullo, sorsa urinflaska urinal geriatrinen tuoli alusastia geriatrisk stol stickbäckcken geriatric chair bedpan 26 27
17 talkki talk talcum wc-istuimen korottaja toalett förhöjning toilet seat riser 28 vaippa blöja diaper wc-koroke toalett förhöjning toilet seat riser 29
18 hammasharja tandborste toothbrush sakset sax scissors hammastahna tandkräm toothpaste kuulolaite hörapparat hearing aid hammasproteesi, tekohampaat, tekarit silmälasit tandprotes glasögon denture glasses 30 31
19 kynsisakset nagelsax nail scissors harja borste brush kynsileikkuri nagelklippare nail clipper kampa kam comb partahöylä rakkniv razor partakone rakapparat shaver 32 33
20 talouspaperi hushållspapper kichen towels vanupuikko bomullspinne cotton bud, q-tip wc-paperi, vessapaperi toalettpapper toilet paper paperipyyhe pappershandduk paper towel 34 35
21 erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized nursing ERIKOISSAIRAANHOITO SPECIALISERAD OMVÅRDNAD otoskooppi, korvalamppu otoskop otoscope SPECIALIZED NURSING stetoskooppi stetoskop stethoscope 36 37
22 erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized nursing erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized nursing puulastain tungspatel tongue depressor venturimaski, happimaski syremask venturi mask, oxygen mask näytetikku svabb swab happiviikset syremustasch oxygen mustache 38 39
23 erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized nursing erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized nursing haavasidos bandage bandade antiseptinen liuos antiseptisk lösning antiseptic solution laastari plåster bandaid, plaster desinfektiopyyhe sårtvättare antiseptic wipe kipumittari, VAS-mittari smärtskala visual analogic scale pinsetit, atulat pincett tweezers 40 41
24 erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized nursing erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized nursing kestokatetri, virtsakatetri urinkateter urine catheter näytepurkki provbehållare sample container 42 virtsankeräyspussi, katetripussi urinpåse urine collection bag imulaitteisto, imu sugapparatur suction equipment 43
25 erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized nursing erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized nursing ekg-laite, sydänfilmi ekg-maskin electrocardiogram pulssioksimetri, saturaatiomittari pulsoximeter 02 monitor verensokerimittari blodsockermätare blood glucose monitor verenpainemittari blodtrycksmätare blood pressure monitor pef-mittari pef-mätare peak flow meter 44 45
26 erikoissairaanhoito, specialiserad omvårdnad, specialized nursing lonkkahousut höftbyxor hip protection LÄÄKEHOITO MEDICINISK VÅRD MEDICAL CARE 46 infuusioteline, tippateline droppställning drip stand 47
27 lääkehoito, medicinisk vård, medical care lääkehoito, medicinisk vård, medical care inhalaatio inhalation inhalation nenäsuihke, nenäsumute nasspräy nasal spray insuliinikynä insulinpenna insulin pen 48 lääkelaastari medicinplåster medicine plaster silmätipat ögondroppar eye drops 49
28 lääkehoito, medicinisk vård, medical care lääkehoito, medicinisk vård, medical care lääkekaappi medecinskåpet medicine cabinet lääkemurskain medicinkrossare pill crusher dosetti dosett doset tabletin/pillerin puolittaja medicindelare tablet splitter 50 51
29 lääkehoito, medicinisk vård, medical care MUISTIINPANOT ANTECKNINGAR NOTES lääkemuki, lääkelasi läkemedelsglas medication cup injektioruisku injektionsspruta injection syringe 52 injektioneula, turvaneula injektionsnål, injection needle, safety needle 53
30 54 55
31 56 57
32 58
33 Taitajankatu 2 8, Salo Hyvoninkatu 1, Salo p. (02)
Taitajankatu 2 8, Salo Hyvoninkatu 1, Salo p. (02) Sähköposti:
Taitajankatu 2 8, 24240 Salo Hyvoninkatu 1, 24240 Salo p. (02) 7704 1 Sähköposti: sskky@sskky.fi www.sskky.fi Taitajankatu 2 8, 24240 Salo Hyvoninkatu 1, 24240 Salo p. (02) 7704 1 Sähköposti: sskky@sskky.fi
LisätiedotNUOTTA -hanke. Nuoria osaajia työvoimaa tarvitseville aloille
NUOTTA -hanke Nuoria osaajia työvoimaa tarvitseville aloille NUOTTA-hankkeen tavoitteena on edistää maahanmuuttajataustaisten ja muiden aliedustettujen ryhmien, kuten romanien ammatillisia opintoja ja
LisätiedotTaitajankatu 2 8, Salo Hyvoninkatu 1, Salo p. (02)
Taitajankatu 2 8, 24240 Salo Hyvoninkatu 1, 24240 Salo p. (02) 7704 1 www.sskky.fi Taitajankatu 2 8, 24240 Salo Hyvoninkatu 1, 24240 Salo p. (02) 7704 1 www.sskky.fi NUOTTA -hanke Nuoria osaajia työvoimaa
LisätiedotNUOTTA -hanke. Nuoria osaajia työvoimaa tarvitseville aloille
NUOTTA -hanke Nuoria osaajia työvoimaa tarvitseville aloille NUOTTA-hankkeen tavoitteena on edistää maahanmuuttajataustaisten ja muiden aliedustettujen ryhmien, kuten romanien ammatillisia opintoja ja
LisätiedotTaitajankatu 2 8, Salo Hyvoninkatu 1, Salo p. (02) Sähköposti:
Taitajankatu 2 8, 24240 Salo Hyvoninkatu 1, 24240 Salo p. (02) 7704 1 Sähköposti: sskky@sskky.fi www.sskky.fi Taitajankatu 2 8, 24240 Salo Hyvoninkatu 1, 24240 Salo p. (02) 7704 1 Sähköposti: sskky@sskky.fi
LisätiedotNUOTTA -hanke. Nuoria osaajia työvoimaa tarvitseville aloille
NUOTTA -hanke Nuoria osaajia työvoimaa tarvitseville aloille NUOTTA-hankkeen tavoitteena on edistää maahanmuuttajataustaisten ja muiden aliedustettujen ryhmien, kuten romanien ammatillisia opintoja ja
LisätiedotCLEANING JOB ORIENTATION
CLEANING JOB ORIENTATION CLEANING EQUIPMENT 1. cleaning trolley 2. cleaning bucket 3. garbage sack 4. squegee - You can dry windows, mirrors and floors. 5. floor mop and cloth 6. window washing applicator
LisätiedotStadium Teamsales EBT Harjoitus ja lääkintätuotteet
Stadium Teamsales EBT Harjoitus ja lääkintätuotteet Stadium Teamsales paras vaihtoehto! Kuulostaa ehkä rohkealta ja liian itsevarmalta väittää että olemme parhaita. Mutta uskomme vahvasti toimintaamme.
LisätiedotOnnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 3.5.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen
LisätiedotVantaan ammattiopisto Varia maahanmuuttaja hankkeet. Hanna Kontio Projektivastaava Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus (OKM) Väylä työhön (ESR)
Vantaan ammattiopisto Varia maahanmuuttaja hankkeet Hanna Kontio Projektivastaava Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus (OKM) Väylä työhön (ESR) Tilanne ennen hankkeita Maahanmuuttajille tarjottavia erillisiä
LisätiedotOnnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 22.4.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen
LisätiedotK KaWe munkil POL LAERDAL Keyring 23 m köydellä. muovi, 100ml, Inkl. moms 9,88 JON2302PE. Nokkamukin kansi
K11.10001.002 EO12 K12.30000.031 ML00135 KaWe fästingtång First Care Pocket KaWe munkil Rite in the Rain Exkl. moms 8,00 Guide in Finnish Exkl. moms 7,66 Säänkestävä Inkl. moms 9,92 Inkl. moms 9,50 vihko
LisätiedotYleisohje hoitotarvikejakelusta 1.4.2016 lähtien
1 Yleisohje hoitotarvikejakelusta 1.4.2016 lähtien Hoitotarvikejakelu perustuu terveydenhuoltolakiin ja kuntaliiton suosituksiin tarvikejakelusta. Sairaanhoitopalveluihin sisältyvät hoitosuunnitelman mukaiset
LisätiedotTutkimus- ja hoitovälineiden huolto
Tutkimus- ja hoitovälineiden huolto Ajankohtaista infektioiden torjunnasta. Alueellinen koulutus 5.10.2012 Hygieniahoitaja Reija Leiviskä Puh. 08 315 2898 tai reija.leiviska@ppshp.fi Mitä teen käytetyille
LisätiedotLääkekaappi kuntoon. Suomen Apteekkariliitto 2010
Lääkekaappi kuntoon 1 Suomen Apteekkariliitto 2010 Säilytä lääkkeet oikein Lääkkeet on hyvä säilyttää lukittavassa lääkekaapissa, jotta lapset eivät pääse niihin käsiksi. Kaappi suojaa lääkkeitä myös valolta.
LisätiedotLAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus
LisätiedotTUOTEHINNASTO 2011 1(16) MedKit Finland Oy / Haaransuontie 3 90240 OULU / Puh. 044 3030 112 / sähköposti: info@medkit.fi / www.medkit.
TUOTEHINNASTO 2011 1(16) TUOTEHINNASTO 2011 2(16) Tuotenimikkeet Myyntierä Hinta (alv 0 %) 1. RUISKUT, NEULAT JA INFUUSIOKANYYLIT Braun injektioruiskut, 100 kpl / ltk 1 ml, Omnifix TBC Luer 1 ltk 12,00
LisätiedotAmmattiopisto Livia. Peimarin koulutuskuntayhtymä
Ammattiopisto Livia Peimarin koulutuskuntayhtymä Maaseutuopisto Paimio Maaseutuopisto Tuorla Sosiaali- ja terveysopisto Kalatalous- ja ympäristöopisto Maaseutuopiston toimipaikat Tuorla, Kaarina Paimio
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS
LisätiedotOppisopimuksia ammattikoululaisille
Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio 20.3.2014 Viimeinen vuosi oppisopimuksella Erinomainen yhdistelmämahdollisuus! Opiskellaan ensin perustaidot koulussa ja siirrytään välillä oppisopimuksella
LisätiedotKÄSIHYGIENIA JA TAVANOMAISET VAROTOIMET PIAMARI KAARIO HYGIENIAHOITAJA
KÄSIHYGIENIA JA TAVANOMAISET VAROTOIMET PIAMARI KAARIO HYGIENIAHOITAJA 040 584 2844 6.6.2018 KÄSIHYGIENIA JA TAVANOMAISET VAROTOIMET TAVANOMAISET VAROTOIMET Käsihygienia Suojaimet Ympäristö Hoito- Eritetahradesinfektio
Lisätiedotpestle masher pestle and mortar = survin ja huhmare masher = survin (esim. perunalle) razor shaver razor = partaveitsi
MUUTOKSET SANASTOKOOSTEESSA 5.9.2012 ALKUPERÄINEN SANA MUUTETTU SANA HUOM. pestle masher pestle and mortar = survin ja huhmare masher = survin (esim. perunalle) razor shaver razor = partaveitsi shaver
LisätiedotInstructions. Welcome to use the chlamydia and gonorrhea test service!
Instructions Welcome to use the chlamydia and gonorrhea test service! To use the test service you need an Internet connection via a smartphone, for example, and the ability to identify yourself electronically
LisätiedotURN: NBN:fi-fe19991228
URN: NBN:fi-fe19991228 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62
LisätiedotMaksutta jaettavat hoitotarvikkeet ja -välineet
Kuopion kaupunki Ohje 1 (8) Maksutta jaettavat hoitotarvikkeet ja -välineet Sisällysluettelo Maksuttomien hoitotarvikkeiden jakelu asiakkaille Kuopiossa 2 Avannetarvikkeet 3 Diabetestarvikkeet 3 Hapen
LisätiedotInkontinenssi- ja hygieniatuotteiden vastaavuustaulukko
Inkontinenssi- ja hygieniatuotteiden vastaavuustaulukko OneMed Oy PL 10 (Metsäläntie 20), 00321 Helsinki www.onemed.fi puh. 020 786 6810 asiakaspalvelu@onemed.com Inkontinenssi- ja hygieniatuotteiden vastaavuustaulukko
LisätiedotPARTS LIST Item Description Q'TY Item Description Q'TY
PARTS LIST Item Description Q'TY Item Description Q'TY 1 Lower door 1 40 Jockey wheel axel 1 2 Safety switch 1 41 Power cord 1 3 Screw M4 35 4 42 Switch 1 4 Hex bolt M6 8 4 43 Lower shaft bracket 1 5 Washer
LisätiedotVALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015
VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja
LisätiedotLAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus
LisätiedotLeppävirran maksuton omahoitotarvike- ja välinejakelu
Leppävirran maksuton omahoitotarvike- ja välinejakelu S I S Ä L T Ö 1. Hoitotarvikejakeun yleisiä periaatteita Leppävirralla... 3 2. Avannetarvikkeet avannehoitajan lähetteellä... 4 3. Diabeteksen hoidon
LisätiedotHUS-LOGISTIIKAN JA ESPOON KAUPUNGIN YHTEISTYÖSOPIMUS SAIRAAN- KULJETUKSISTA (luonnos 15.11)
1 HUS-LOGISTIIKAN JA ESPOON KAUPUNGIN YHTEISTYÖSOPIMUS SAIRAAN- KULJETUKSISTA (luonnos 15.11) Allekirjoittaneet HUS-logistiikka liikelaitos, jota tässä sopimuksessa nimitetään palveluntuottajaksi ja Espoon
LisätiedotNuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
LisätiedotOsa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta
Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun
LisätiedotLaatutuotteita suomalaisesta Metsästä
Laatutuotteita suomalaisesta Metsästä Katrin, Lambi, Serla ja SAGA -tuotemerkeistä tunnetun Metsä Tissuen juuret ovat Mäntässä keskellä Suomen metsiä. Olemme osa Metsä Groupia, jonka omistaa 116 000 suomalaista
LisätiedotAMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ
LisätiedotSisältö Mitä muuta merkitään?
HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava
LisätiedotPUMPPUYKSIKKÖ PUMP UNIT
PUMPPUYKSIKKÖ PUMP UNIT 6 Osa no. Part no. Kuvaus PUMPPUYKSIKKÖ PUMP UNIT Description Määrä Quantity 1 O-rengas O-ring 1 2 Pumpun sylinteri Pump cylinder 1 3 Tiivisterengas Seal ring 1 4 Pölyrengas Dust
Lisätiedotsdasd Ensihoito - terveys - turvallisuus
MM61214055 UnoFlex spiraali intubaatiotuubi vahvistetulla kokoja, 10kpl/ 93-222MM lasten, 2,1 m letkulla, 50 kpl / 93-103MM aikuisten, ilman letkua, 50 kpl / 93-102MM aikuisten 2,1 m letkulla, 50 kpl /
LisätiedotValmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta
LisätiedotTyövaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan
LisätiedotMaahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen
Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19. 20.3.2009, Helsinki Opetushallitus Ulla Nieminen, Koulutuskeskus Salpaus Taustaa Osuma-projekti,
LisätiedotORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/ PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere
ORGANISAATION NIMI LISÄLISTA 9/2017 1 LISÄLISTA ON TARKASTAMATON JA ALLEKIRJOITTAMATON AIKA 26.09.2017 16:00 PAIKKA Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA), Koulukatu 18, Tampere KÄSITELLYT ASIAT Asia
LisätiedotTyössäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen
Lisätiedot(1. Kansilehti) 3. Ihmiset. 2. Kommentit. Aikuisille suunnatun kommunikointisanaston sisältö sanalistana
1 Aikuisille suunnatun kommunikointisanaston sisältö sanalistana www.papunet.net/materiaalia/ (1. Kansilehti) 2. Kommentit ei / huono kyllä / hyvä hei hauska tavata en ymmärrä sano uudestaan minulla on
LisätiedotLET S GO! 6 KOEALUE 1-3 Nähnyt:
1 LET S GO! 6 KOEALUE 1-3 Nähnyt: On jälleen tullut testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 1-3. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja 3A-TEHTÄVÄT.
Lisätiedot07-07 Nov Poll results
Pohjois-Savon EUrahoitusinfo 07-07 Nov 2018 Poll results Table of contents Mihin teemaan liittyen koet tarvitsevasi koulutusta/tukea? Kuinka eu-hankehallinto (mm. lainsäädäntö, tietojärjestelmät, hakuprosessi),
LisätiedotINNOVATION PROJECT2014 FLORIANE MASSÉ KIA KOPONEN RASMUS LÖNNQVIST MIRA HÖLTTÄ EMMI KAINULAINEN TONI GRÖNMARK
INNOVATION PROJECT2014 FLORIANE MASSÉ KIA KOPONEN RASMUS LÖNNQVIST MIRA HÖLTTÄ EMMI KAINULAINEN TONI GRÖNMARK TABLE OF CONTENTS INTRODUCTION BRIEF PROBLEMS & SOLUTIONS USER DATA DESIGN DRIVERS FIRST THOUGHTS
LisätiedotHenkilökohtaistamisen prosessi
Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia
LisätiedotNuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
LisätiedotBT-YHTYMÄ 31 ASIAKASPALVELU PUH. (03) 3140 1111
31 KATRIN SYSTEM -TUOTTEET 25345/25346 KATRIN SYSTEM WC-PAPERIANNOSTELIJA 2 rll * Vaaleanharmaa tai silver. Tuotteille 25605, 25600 ja 25610 25605 KATRIN PLUS SYSTEM TOILET WC-PAPERI Valkoinen, 2-kertainen,
LisätiedotTyötaitovalmennus. Työelämän perustaidot ammatillisen osaamisen tueksi
Työtaitovalmennus Työelämän perustaidot ammatillisen osaamisen tueksi Lähtökohdat: Työtaitovalmennuksella vastataan nuorten itsensä, heidän kanssaan työskentelevien ja erityisesti työnantajien esittämään
LisätiedotAMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ
Lisätiedot25.10.2011 STL 159 päiv. 1/2012
OHJEET HOITOTARVIKE- JA VÄLINEJAKELUSTA PYHTÄÄN TERVEYSKESKUKSESSA 25.10.2011 STL 159 päiv. 1/2012 YLEISET PERIAATTEET Terveydenhuoltolaki (1326/2010) 24 velvoittaa kuntaa järjestämään alueensa asukkaiden
LisätiedotTurun seudun työvoimahautomot mätsää työn ja tekijän. Hanna Tuohimaa Turun kaupungin Työpiste
Turun seudun työvoimahautomot mätsää työn ja tekijän Hanna Tuohimaa Turun kaupungin Työpiste Mikä Työvoimahautomot? Turun seudun työvoimahautomot on yhteistyöverkosto, joka auttaa yrityksiä löytämään osaavaa
LisätiedotUusi NAO maahanmuuttajille
Uusi NAO maahanmuuttajille Ikkunat auki eurooppalaiseen aikuiskoulutukseen, Helsinki 17.-18.11.2016 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Ammatillisen koulutuksen osasto Uusi NAO maahanmuuttajille
LisätiedotLAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa
LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus
LisätiedotKaunis kattaus on luotu yhteisiä hetkiä varten aniliininpunaisella pöytäliinalla, luumun värisillä leveillä kateliinoilla sekä sisustustyynyillä.
Kaunis kattaus on luotu yhteisiä hetkiä varten aniliininpunaisella pöytäliinalla, luumun värisillä leveillä kateliinoilla sekä sisustustyynyillä. Ruokailulautasilla on valkeat katetabletit ja servettien
LisätiedotMitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti
LisätiedotSUOMI - February 2016
- February 2016 BEST SELLERS Epoch Essential Oils Valentines Edition Nu Colour Curling Mascara Black Liquid Body Bar Asiakkaan nimi:. Toimitusosoite:.. Postinumero:...kaupunki:. Visa tai MasterCard Numero:
LisätiedotEnsimmäinen digitaalinen ja täysin modulaarinen 3 kw:n teollisuusimuri
Imuri voi olla erilainen kuin kuvassa mallista riippuen. S3 on varustettu ohjauspaneelilla, joka toimittaa reaaliaikaista tietoa imutehokkuudesta. Sitä on saatavana 50 tai 100 litran säiliöllä, joka on
LisätiedotTyömarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi
Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut
Lisätiedotkoivusta kaikkein kauneinta
koivusta kaikkein kauneinta 1 Kiteen Huonekalutehdas Oy Olemme yksi merkittävimpiä koivuhuonekalujen valmistajia Suomessa. Juuremme ulottuvat 1920-luvulle. Yritys on ollut koko historiansa ajan perheomisteinen,
LisätiedotTARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO / Talouspaperit (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 2
1/8 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 104583 / Talouspaperit (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 2 Toilettipaperit, käsipyyhkeet ja muut paperituotteet
LisätiedotEnnakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö
Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien
Lisätiedot3. Tekemiset juoda syödä tehdä ruokaa leipoa istua seistä pukea riisuutua kävellä 1
Papunet Aikuiskansio / 1. Kommentit ei/huono kyllä/hyvä hei päivää en ymmärrä sano uudestaan minulla on asiaa voisitko auttaa tule tänne haluan olla yksin minun on ikävä 2. Ihmiset minä sinä nainen mies
Lisätiedotkoivusta kaikkein kauneinta
koivusta kaikkein kauneinta Kiteen Huonekalutehdas Oy Olemme yksi merkittävimpiä koivuhuonekalujen valmistajia Suomessa. Juuremme ulottuvat 1920-luvulle. Yritys on ollut koko historiansa ajan perheomisteinen,
LisätiedotOppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii
Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää
LisätiedotMaahanmuuttajataustaisten työllistymisen tueksi
Maahanmuuttajataustaisten työllistymisen tueksi OSSI - osaaminen esiin hanke 1.8.2015-31.1.2018 Projektipäällikkö Siru Kilpilampi 2.10.2015 Ossi -hankkeessa tuotetaan ohjaus- ja koulutusmalli, joka edistää
LisätiedotOppisopimusiltapäivä Opojen tilaisuus
Oppisopimusiltapäivä 8.9.2017 Opojen tilaisuus Iltapäivän ohjelma Oppisopimustoimiston väen esittely Oppisopimuksen pikakertaus ja oppisopimusviikko Reformi ja oppisopimus Ryhmäkeskustelu oppisopimuksen
LisätiedotAMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:
LisätiedotTervetuloa! https://www.facebook.com/matti.louhula/videos/ /
Tervetuloa! https://www.facebook.com/matti.louhula/videos/656261127857495/ Kpedu 2020 strategia Yhdessä oppien tulevaisuuden osaajaksi Mitkä tavoitetilat haluamme saavuttaa? Asiakkaan kanssa menestyminen,
LisätiedotOhjaava opettaja -osaajamerkki
Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017
Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen
LisätiedotTyöpaikalla tapahtuva oppiminen Savon koulutuskuntayhtymässä. Sari Tarvainen
Työpaikalla tapahtuva oppiminen Savon koulutuskuntayhtymässä Sari Tarvainen Kehittämishanke 2015-2017 Toteuttaja Savon koulutuskuntayhtymä. Hanke on valmisteltu ja toteutetaan kiinteässä yhteistyössä Pohjois-Savon
LisätiedotEtelä-Savon Teollisuuden osaajat
Etelä-Savon Teollisuuden osaajat YHTEISTYÖSSÄ MUKANA Eteläsavolainen verkostohanke Rahoitus: rakennerahastot (ESR), Etelä-Savon ELY - keskus Kokonaishanke 896 000 ESR -rahan osuus 581 000 Hallinnoijana
LisätiedotOSAT DELAR PARTS No. Kuvaus Description
OSAT DELAR PARTS No. Kuvaus Description 1 Vaihteiston suojus Change gear cover 2 Kantaruuvi Cap screw 3 Kantaruuvi Cap screw 4 Sarana Hinge 5 Aluslevy Washer 6 Mutteri Nut 7 Kannatin Cantilever 8 Mutteri
LisätiedotSuojainten käyttö. Käytä eristyssiivouksessa eristyssiivousohjeistuksen mukaisia suojaimia. Suojaimet puetaan seuraavassa järjestyksessä.
1 Suojainten käyttö Käytä eristyssiivouksessa eristyssiivousohjeistuksen mukaisia suojaimia. Suojaimet puetaan seuraavassa järjestyksessä. Suojainten pukeminen Suusuojus à Suojalasit à Suojatakki à Suojakäsineet
LisätiedotTeollisuusimurit A 15
Pieni ja hiljainen Alhainen kulutus Räjähdysherkkiin tiloihin hyväksytty (ATEX) HEPA-suodatin hienoon tai myrkylliseen pölyyn Saatavana ruostumattomalla terässäiliöllä Kevyt ja tehokas paineilmakäyttöinen
LisätiedotLiikuteltavat kylmävesipainepesurit POSEIDON 2
Kompakti kylmävesipainepesuri päivittäisiin puhdistustehtäviin Tuotetiedot Kompakti, tehokas, ergonominen ja kestävä kylmävesipainepesuri päivittäiseen käyttöön puoliammattimaisiin tehtäviin. Ergonominen
LisätiedotTE-palvelut yrityksille ja työnantajille
Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista
LisätiedotJoustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017
Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja
LisätiedotLOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN JA LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN ENSIHOIDON ENSIVASTESOPIMUS ENSIVASTETOIMINNAN JÄRJESTÄMISESTÄ 1.1.
1 LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN JA LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN ENSIHOIDON ENSIVASTESOPIMUS ENSIVASTETOIMINNAN JÄRJESTÄMISESTÄ 1.1.2013 ALKAEN Sopijapuolet Lohjan sairaanhoitoalue (jäljempänä sairaanhoitoalue)
LisätiedotVäyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle
Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita
LisätiedotTISSUE WC-PAPERI. Sopii annostelij Tuoteseloste. Arkkimitta (cm) / Kuviointi / Neliöpaino(g/m2) Art/rll/ark LAVA. Vast.tuot e OVH
TISSUE WC-PAPERI Neliöpaino(g/m2) Art/rll/ark Vast.tuot e OVH 026021 Clou Prestige 330940-2 Krs, 100% selluloosa 10,3 x 24 cm 180 x 50 36 33,67 Wc-Paperi 330950 - Puht Valkoinen Volume 9000 Z-Foldes -
LisätiedotTE-palvelut yrityksille ja työnantajille
Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista
LisätiedotKoulun ja työelämän yhteistyö Työelämälähtöisen koulutuksen pilotit Kaikki aikuiskoulutuskeskuksen koulutukset ovat työelämälähtöisiä teoria koulussa ja käytäntö oikeissa töissä Koulutuksissa tehdään myös
LisätiedotEuroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta
Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten
LisätiedotSotel 19.6.2012 MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE
Sotel 19.6.2012 MAKSUTTOMIEN HOITOVÄLINEIDEN JA - TARVIKKEIDEN JAKELUOHJE 1 Porvoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimi jakaa porvoolaisille pitkäaikaissairaille maksuttomia hoitovälineitä ja hoitotarvikkeita
LisätiedotOppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund
Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta
LisätiedotREITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010
REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen
Lisätiedot29.12.2014 Liite 1. virtsa-avannepussi 1-osainen 4 kpl/viikko virtsa-avannepussi 2-osainen 1 kpl/vuorokausi avannelevy suoliavannepussiin
1 29.12.2014 Liite 1 OMAHOITOJAKELUSSA OLEVAT TUOTTEET Jakelussa käytetään kulloinkin voimassaolevien hankintapäätösten mukaisia hoitotarvikkeita tai asiakaskohtaisella harkinnalla muita hoitotarvikkeita.
LisätiedotLaiteturvallisuus osana potilasturvallisuutta
Laiteturvallisuus osana potilasturvallisuutta Arja Pekonen Vs. potilasturvallisuuspäällikkö 14.2.2019 11.2.2019 2 Laitteisiin liittyvät HaiProt v. 2018 (n=449) 11.2.2019 3 Esim. HaiPro Potilas oli vuoteessa
LisätiedotV I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A
2 V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 3. 1 1. 2 0 1 6 R I I K K A - M A R I A Y L I - S U O M U O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E
LisätiedotJAKSOTTAISHOITO KANERVALASSA
JAKSOTTAISHOITO KANERVALASSA Palvelukeskus Kanervalassa on varattuna hoitopaikkoja lyhytaikaista hoitoa tarvitseville asiakkaille. Paikat on tarkoitettu pääsääntöisesti omaishoitajien vapaapäivien ajaksi
LisätiedotLAHDEN SEUDUN LOMAXI TOIMINTA. Turvallisuusasiakirja. Työstänyt: Ulla Riitta Moilanen Annina Kurki Virpi Rantanen
LAHDEN SEUDUN LOMAXI TOIMINTA Turvallisuusasiakirja Työstänyt: Ulla Riitta Moilanen Annina Kurki Virpi Rantanen SISÄLTÖ: 1 Lomaxi...3 2 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus...3 3 Toimintojen käsitteiden määrittely...3
Lisätiedot12/2015 OUTLET -MYYNTI ROLLAATTORI SOLO LE81225 ROLLAATTORI SOLO LE81235. SÄHKÖMOPO 3-PYÖRÄINEN 15km/h TITAANI400-B-PUN Väri: Punainen
OUTLET -MYYNTI 12/2015 SÄHKÖMOPO 3-PYÖRÄINEN 15km/h TITAANI400-B-PUN Väri: Punainen 17 ROLLAATTORI SOLO LE81225 Vakiomalli, istuinkorkeus 56 cm ROLLAATTORI SOLO LE81235 Korkea malli, istuinkorkeus 60 cm
LisätiedotPyöröteräleikkurit Round knife cutters
Pyöröteräleikkurit Round knife cutters EH-USM - 240V 260W - terän / blade's Ø 110 mm - 4-kaariterä / 4-bow blade - terän nopeus / blade speed 950 rpm - leikkuunopeus / cutting speed 328 m/min - leikkuukorkeus
LisätiedotValmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset. Opetusneuvos Ulla Aunola
Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset piirteet OPS-infot 23.11.2009 2009 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammattikoulutuksen kehittäminen L 630/98 3 Vammaisille ill opiskelijoille
Lisätiedot