FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0108/1. Tarkistus. Benedek Jávor Verts/ALE-ryhmän puolesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0108/1. Tarkistus. Benedek Jávor Verts/ALE-ryhmän puolesta"

Transkriptio

1 A8-0108/ kohta 29. panee merkille, että taloudellisen tuen maksamista kutsutuille vierailijaryhmille koskevat tarkistetut säännöt tulivat voimaan 1. tammikuuta 2017; kehottaa pääsihteeriä julkaisemaan arvion näistä säännöistä viipymättä; pyytää jälleen, että poistetaan mahdollisuus nimittää valtuutettuja avustajia ryhmän johtoon; 29. panee merkille, että taloudellisen tuen maksamista kutsutuille vierailijaryhmille koskevat tarkistetut säännöt tulivat voimaan 1. tammikuuta 2017; kehottaa pääsihteeriä julkaisemaan arvion näistä säännöistä viipymättä; on erittäin huolestunut viimeaikaisista väärinkäytöksistä; on vakaasti sitä mieltä, että taloudellisen tuen maksamista koskevia sääntöjä olisi tarkistettava mahdollisimman pian, jotta vältetään se, että jäsenet voivat hyötyä niistä taloudellisesti; kehottaa puhemiehistöä ottamaan yleiseksi käytännöksi, että vierailijaryhmiä koskevat korvaukset maksetaan laskutositteiden perusteella; pyytää jälleen, että poistetaan mahdollisuus nimittää valtuutettuja avustajia ryhmän johtoon; pyytää jälleen, että poistetaan mahdollisuus nimittää valtuutettuja avustajia ryhmän johtoon;

2 A8-0108/ kohta 36. pitää myönteisenä, että on luotu teknisiä ratkaisuja niitä jäseniä varten, jotka haluavat käyttää parlamentin verkkosivustolla olevaa omaa kotisivuaan julkistaakseen tapaamisensa edunvalvojien kanssa; panee myös merkille, että puhemiehistö harkitsee, voitaisiinko tätä ratkaisua laajentaa, jotta varmistettaisiin, että tiedot ovat suoraan saatavilla parlamentin verkkosivustolla; 36. pitää myönteisenä, että on luotu teknisiä ratkaisuja niitä jäseniä varten, jotka haluavat käyttää parlamentin verkkosivustolla olevaa omaa kotisivuaan julkistaakseen tapaamisensa edunvalvojien kanssa; kehottaa puhemiehistöä ulottamaan tämä ratkaisu koskemaan kaikkia jäseniä, jotta varmistettaisiin, että tiedot ovat suoraan saatavilla parlamentin verkkosivustolla;

3 A8-0108/ kohta 72. tukee pyrkimyksiä siirtää kuljettajapalvelut talon sisäisiksi palveluiksi ja on tyytyväinen siinä tähän mennessä saavutettuun edistykseen; panee merkille, että menettely kuljettajapalvelujen siirtämisestä talon sisäisiksi palveluiksi auttoi parantamaan jäsenille tarjottavien palvelujen laatua ja lisäämään palvelujen määrää sekä vastaamaan tehokkaasti ja vaikuttavasti ennakoimattomiin hätätilanteisiin tai kysynnän äkilliseen kasvuun; 72. tukee pyrkimyksiä siirtää kuljettajapalvelut talon sisäisiksi palveluiksi ja on tyytyväinen siinä tähän mennessä saavutettuun edistykseen; panee merkille, että menettely kuljettajapalvelujen siirtämisestä talon sisäisiksi palveluiksi auttoi parantamaan jäsenille tarjottavien palvelujen laatua ja lisäämään palvelujen määrää sekä vastaamaan tehokkaasti ja vaikuttavasti ennakoimattomiin hätätilanteisiin tai kysynnän äkilliseen kasvuun; panee merkille sähköistä liikkuvuutta koskevan etenemissuunnitelman täytäntöönpanon ajoneuvokannan monipuolistamiseksi, viherryttämiseksi ja sähköistämiseksi; muistuttaa, että Euroopan parlamentin Brysselin-toimipaikan sekä päälentoaseman ja rautatieasemien välillä on nyt suora junayhteys, jota jäsenet voivat käyttää ilmaiseksi;

4 A8-0108/ a kohta (uusi) 106 a. ilmaisee jälleen huolensa nykyisistä jäsenten menettelysäännöistä, koska ne eivät tarjoa riittävää suojaa eturistiriitojen välttämiseksi; on lujasti sitä mieltä, että jäsenten menettelysääntöjen 3 artikla olisi muotoiltava uudelleen niin, että siinä selkeästi kielletään jäseniltä sivutoiminen työ tai muu vastikkeellinen toiminta; kehottaa parantamaan sääntöjä edelleen, jotta vältetään eturistiriidat niiden entisten jäsenten tapauksessa, jotka harjoittavat unionin toimielimiin kohdistuvaa edunvalvontatoimintaa sinä aikana, kun he saavat siirtymäkorvausta;

5 A8-0108/ a kohta (uusi) 107 a. kehottaa puhemiehistöä panemaan mahdollisimman pian täytäntöön yleistä kulukorvausta koskevan täysistunnossa ilmaistun demokraattisen tahdon; kehottaa puhemiehistöä myös kutsumaan työryhmän välittömästi uudelleen koolle yleisen kulukorvauksen uudistamiseksi laatimalla uudet säännöt avoimuuden ja taloudellisen vastuun lisäämiseksi;

6 A8-0108/ b kohta (uusi) 107 b. pyytää puhemiehistöä tekemään vielä seuraavat yleistä kulukorvausta koskevat muutokset niiden lisäksi, jotka täysistunto on jo hyväksynyt: Euroopan parlamentin sisäisen tarkastuksen tekemät otantatarkastukset, jotka kattavat 5 prosenttia yleistä kulukorvausta koskevista menoista; lopulliset tulokset ja havainnot olisi sisällytettävä parlamentin julkaisemaan sisäistä tarkastusta koskevaan vuosikertomukseen; jäsenten velvollisuus julkaista vuosittain selvitys menoistaan luokittain eriteltyinä (tiedotuskulut, toimistotilojen vuokra, toimistotarvikkeet jne.); riippumattoman tarkastajan hyväksyminen suorittamaan tilien vuositarkastus ja tarkastajan lausunnon julkaiseminen;

7 A8-0108/ c kohta (uusi) 107 c. palauttaa mieliin Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeista 19. toukokuuta ja 9. heinäkuuta 2008 tehdyn puhemiehistön päätöksen 62 artiklan sekä 5. heinäkuuta ja 18. lokakuuta tehdyn puhemiehistön päätöksen, joiden mukaan maksettavat määrät, yleinen kulukorvaus mukaan lukien, on tarkoitettu yksinomaan jäsenen edustajantoimen hoitamiseen liittyvän toiminnan rahoittamiseen eikä niitä saa käyttää henkilökohtaisiin kuluihin eikä poliittisiin tukiin tai lahjoituksiin ja jäsenen on palautettava käyttämättä jääneet määrät parlamentille ; kehottaa Euroopan parlamentin pääsihteeriä ja puhemiehistöä varmistamaan, että nämä määräykset pannaan täysimääräisesti täytäntöön ja että niitä noudatetaan;

8 A8-0108/ d kohta (uusi) 107 d. katsoo, että Euroopan parlamentin olisi tarkistettava sekä Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevia sääntöjä (2005/684/EY) että Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen soveltamisohjeita (2009/C 159/01), jotta jäsenten asemaa koskevista säännöistä tulisi entistä oikeudenmukaisemmat, avoimemmat ja kustannuksiltaan edullisemmat samalla kun kunnioitetaan jäsenten vapautta ja riippumattomuutta ja säilytetään jäsenten valmiudet hoitaa tehtäviään parlamentin jäseninä;

9 A8-0108/ kohta 132. toteaa, että väärinkäytösten paljastaminen on ratkaisevan tärkeää laittoman toiminnan ja väärinkäytösten torjunnassa; panee merkille, että parlamentissa ei ollut väärinkäytösten paljastamista koskevia tapauksia vuonna 2017 ja että vuoden 2016 kolmesta tapauksesta kaikissa paljastajana oli valtuutettu avustaja ja että heidän avustamansa jäsenet erottivat heidät; katsoo, että parlamentti ei ehkä edistä henkilöstönsä luottamusta yleisesti eikä tarjoa tarvittavaa oikeudellista suojaa valtuutetuille avustajille eikä varsinkaan niille, jotka haluavat ilmoittaa väärinkäytöksistä; kehottaa pääsihteeriä korjaamaan tämän tilanteen pikaisesti; 132. toteaa, että väärinkäytösten paljastaminen on ratkaisevan tärkeää laittoman toiminnan ja väärinkäytösten ehkäisyssä ja torjunnassa; panee merkille, että parlamentissa ei ollut väärinkäytösten paljastamista koskevien tapauksia vuonna 2017 ja että vuoden 2016 kolmesta tapauksesta kaikissa paljastajana oli valtuutettu avustaja ja että heidän avustamansa jäsenet erottivat heidät; korostaa, että valtuutetut avustajat ja jäsenten palveluksessa olevat harjoittelijat ovat haavoittuvassa asemassa suhteessa väärinkäytösten paljastajien suojelua koskeviin sisäisiin sääntöihin; panee erittäin huolestuneena merkille pääsihteerin ilmoituksen, että väärinkäytösten paljastajia koskevia sääntöjä sovelletaan valtuutettuihin avustajiin mutta parlamentti ei voi tarjota työsuhdeturvaa; kehottaa pääsihteeriä oikaisemaan tämän tilanteen ja täyttämään parlamentille henkilöstösäännöissä asetetun oikeudellisen velvoitteen suojella väärinkäytösten paljastajia kaikissa unionin henkilöstöluokissa; kehottaa pääsihteeriä soveltamaan väärinkäytöksiä paljastaviin valtuutettuihin avustajiin vastaavia oikeussuojakeinoja kuin valtuutettuihin avustajiin, jotka ovat häirinnän uhreja, kuten siirto toisiin

10 tehtäviin ja palkan maksu sopimuksen päättymiseen saakka;

11 A8-0108/ a kohta (uusi) 133 a. panee merkille komission 23. huhtikuuta 2017 antaman ehdotuksen unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta; antaa tukensa parlamentin vastaavalle mietinnölle, joka hyväksyttiin oikeudellisten asioiden valiokunnassa 20. marraskuuta 2018; pitää valitettavana, että unionin henkilöstö ei kuulu ehdotetun direktiivin aineelliseen soveltamisalaan; toteaa, että oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnössä esitetty suojelu tarjoaisi enemmän suojaa kuin parlamentin omat sisäiset säännöt; kehottaa pääsihteeriä saattamaan sisäiset säännöt yhdenmukaisiksi ehdotettua direktiiviä koskevan parlamentin kannan kanssa;

Marco Valli, Laura Agea, Fabio Massimo Castaldo, Eleonora Evi EFDD-ryhmän puolesta

Marco Valli, Laura Agea, Fabio Massimo Castaldo, Eleonora Evi EFDD-ryhmän puolesta 26.3.2019 A8-0182/21 21 3 kohta 3. hyväksyy puhemiehistön ja budjettivaliokunnan välisissä sovitteluissa 19. maaliskuuta 2019 saavutetun yhteisymmärryksen, jonka mukaan määrärahoja lisätään vuoden 2019

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/29. Tarkistus. Eider Gardiazabal Rubial S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/29. Tarkistus. Eider Gardiazabal Rubial S&D-ryhmän puolesta 4.4.2017 A8-0156/29 29 13 kohta 29. pitää vierailijaryhmiä yhtenä keskeisistä välineistä, joilla lisätään kansalaisten tietoisuutta parlamentin toiminnasta; panee tyytyväisenä merkille vierailijaryhmiä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/5/rev. Tarkistus 5/rev Marco Valli EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/5/rev. Tarkistus 5/rev Marco Valli EFDD-ryhmän puolesta 4.4.2017 A8-0156/5/rev 5/rev 6 kohta 6. tukee puhemiehistön kanssa 28. maaliskuuta 2017 tehtyä sopimusta vuoden 2018 ennakkoarvion tasosta; alentaa menojen tasoa 18,4 miljoonalla eurolla puhemiehistön

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta 27.3.2019 B8-0230/1 1 Johdanto-osan 19 viite ottaa huomioon kuulemiset ja näkemystenvaihdot työryhmässä (oikeusvaltioperiaatteen seurantaryhmä), jonka yleisenä tehtävänä on tarkkailla oikeusvaltioperiaatteen

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 23.1.2017 2016/2159(DEC) TARKISTUKSET 1-18 Petr Ježek (PE595.386v01-00) vastuuvapaudesta 2015: Euroopan unionin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2082(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2055(INI)

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2055(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2016/2055(INI) 21.10.2016 LAUSUNTO perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta talousarvion

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

LIITE I EUROOPAN PARLAMENTIN JÄSENTEN MENETTELYSÄÄNNÖT TALOUDELLISTEN SIDONNAISUUKSIEN JA ETURISTIRIITOJEN ALALLA

LIITE I EUROOPAN PARLAMENTIN JÄSENTEN MENETTELYSÄÄNNÖT TALOUDELLISTEN SIDONNAISUUKSIEN JA ETURISTIRIITOJEN ALALLA LIITE I EUROOPAN PARLAMENTIN JÄSENTEN MENETTELYSÄÄNNÖT TALOUDELLISTEN SIDONNAISUUKSIEN JA ETURISTIRIITOJEN ALALLA 1 artikla Pääperiaatteet Edustajantointa hoitaessaan Euroopan parlamentin jäsenet 2 artikla

Lisätiedot

Dennis de Jong, Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Anja Hazekamp, Rina Ronja Kari, Kostadinka Kuneva GUE/NGL-ryhmän puolesta

Dennis de Jong, Luke Ming Flanagan, Paloma López Bermejo, Anja Hazekamp, Rina Ronja Kari, Kostadinka Kuneva GUE/NGL-ryhmän puolesta 20.3.2019 A8-0108/23 23 Ronja Kari, Kostadinka Kuneva 38 a kohta (uusi) 38 a. kehottaa pääsihteeriä omaksumaan mahdollisimman pidättyvän toimintamallin suhteessa 30. toukokuuta 2001 annetussa Euroopan

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Petr Ježek (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Petr Ježek (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 20.1.2017 2016/2170(DEC) TARKISTUKSET 1-12 Petr Ježek (PE595.376v01-00) Vastuuvapaus 2015: Euroopan oikeudellisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0285 (NLE) 15528/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: MAR 175 ETS 29 MI 884 COMPET 624 EDUC 324 MARE 12 PECHE

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2015 2014/2083(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN TYÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI

EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN TYÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja B8-1214/2015 12.11.2015 EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN TYÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI työjärjestyksen 227 artiklan mukaisesti 11 artiklan muuttaminen (jäsenten

Lisätiedot

A8-0146/18. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta

A8-0146/18. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta 17.4.2018 A8-0146/18 18 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen, Harald Vilimsky 4 kohta 4. hyväksyy puhemiehistön ja budjettivaliokunnan välisessä sovittelussa 26. maaliskuuta 2018 ja 10. huhtikuuta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA ILMOITUS ON TOIMITETTAVA PUHEMIEHELLE ENNEN EUROOPAN PARLAMENTIN VAALEJA SEURAAVAN ENSIMMÄISEN ISTUNTOJAKSON PÄÄTTYMISTÄ TAI VAALIKAUDEN AIKANA 30 PÄIVÄN

Lisätiedot

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA ILMOITUS ON TOIMITETTAVA PUHEMIEHELLE ENNEN EUROOPAN PARLAMENTIN VAALEJA SEURAAVAN ENSIMMÄISEN ISTUNTOJAKSON PÄÄTTYMISTÄ TAI VAALIKAUDEN AIKANA 30 PÄIVÄN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA ILMOITUS ON TOIMITETTAVA PUHEMIEHELLE ENNEN EUROOPAN PARLAMENTIN VAALEJA SEURAAVAN ENSIMMÄISEN ISTUNTOJAKSON PÄÄTTYMISTÄ TAI VAALIKAUDEN AIKANA 30 PÄIVÄN

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2275(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2275(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.9.2012 2011/2275(INI) MIETINTÖLUONNOS 28. vuosikertomuksesta EU:n lainsäädännön soveltamisen valvonnasta (2010) (2011/2275(INI)) Oikeudellisten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA. MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04

Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA. MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04 SEC( 2004) FINAL BRYSSEL YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2004 PÄÄLUOKKA VII ALUEIDEN KOMITEA MÄÄRÄRAHASIIRTO Nro 2/04 (Varainhoitoasetuksen 24 ja 43 artikla) Fiche CdR 4190/2004 (fr fi)hp/at/pk EUROOPAN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/1. Tarkistus. Louis Aliot ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/1. Tarkistus. Louis Aliot ENF-ryhmän puolesta 2.3.2016 A8-0026/1 1 11 kohta 11. on huolissaan alv-vajeesta sekä siitä, että arvonlisäveroa on jäänyt keräämättä, minkä vuoksi vaje nousi 168 miljardiin euroon vuonna 2013; korostaa, että vuonna 2014

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 5.12.2013 2013/2119(INI) MIETINTÖLUONNOS 29. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2011) (2013/2119(INI))

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2292(REG) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin työjärjestyksen muuttamisesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0334/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0334/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0334/2015 18.11.2015 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston päätökseksi säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 17.1.2017 2013/0140(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn

Lisätiedot

Minä allekirjoittanut, ollen täysin tietoinen työjärjestyksestä ja siihen liitetyistä jäsenten menettelysäännöistä,

Minä allekirjoittanut, ollen täysin tietoinen työjärjestyksestä ja siihen liitetyistä jäsenten menettelysäännöistä, ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA EUROOPAN PARLAMENTIN TYÖJÄRJESTYKSEN LIITTEESSÄ I OLEVAT EUROOPAN PARLAMENTIN JÄSENTEN MENETTELYSÄÄNNÖT TALOUDELLISTEN SIDONNAISUUKSIEN JA ETURISTIRIITOJEN

Lisätiedot

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA 3.4 SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA PUHEENJOHTAJAKOKOUKSEN PÄÄTÖS 16. JOULUKUUTA 1999 1 1 artikla Laajennetut työryhmät eivät ole parlamentin elimiä, eivätkä ne näin ollen voi esittää

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) 9114/19 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 489 COPEN 199 CYBER 152 DROIPEN 78 JAIEX 74 ENFOPOL 228 DAPIX 176 EJUSTICE 62 MI 419 TELECOM

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)

Lisätiedot

Euroopan parlamentin jäsenten menettelysäännöt taloudellisten etujen ja eturistiriitojen alalla

Euroopan parlamentin jäsenten menettelysäännöt taloudellisten etujen ja eturistiriitojen alalla Euroopan parlamentin jäsenten menettelysäännöt taloudellisten etujen ja eturistiriitojen alalla 1 artikla Pääperiaatteet Edustajantointa harjoittaessaan Euroopan parlamentin jäsenet 2 artikla a) noudattavat

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2041(INI) 24.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS talousarvion valvontavaliokunnalta perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JÄSENTEN MENETTELYSÄÄNTÖJÄ TALOUDELLISTEN SIDONNAISUUKSIEN JA ETURISTIRIITOJEN ALALLA KOSKEVAT TÄYTÄNTÖÖNPANOTOIMENPITEET

EUROOPAN PARLAMENTIN JÄSENTEN MENETTELYSÄÄNTÖJÄ TALOUDELLISTEN SIDONNAISUUKSIEN JA ETURISTIRIITOJEN ALALLA KOSKEVAT TÄYTÄNTÖÖNPANOTOIMENPITEET EUROOPAN PARLAMENTIN JÄSENTEN MENETTELYSÄÄNTÖJÄ TALOUDELLISTEN SIDONNAISUUKSIEN JA ETURISTIRIITOJEN ALALLA KOSKEVAT TÄYTÄNTÖÖNPANOTOIMENPITEET PUHEMIEHISTÖN PÄÄTÖS TEHTY 15. HUHTIKUUTA 2013 Luvut: 1. Parlamenttia

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 13.5.2015 2014/0258(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2009/0035(COD) 20.3.2009 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yhtiömuodoltaan tietynlaisten

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5808/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 5590/17 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group 9.11.2018 B8-0522/5 5 Johdanto-osan 12 a viite (uusi) ottaa huomioon demokratiaa ja vapauksia puolustavien eurooppalaisten tuomareiden (Magistrats Européens pour la Démocratie et les Libertés, MEDEL) 24.

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus 8.11.2017 A8-0328/11 11 14 kohta 14. pyytää komissiota lisäämään avoimuutta ja helpottamaan asiakirjoihin tutustumista ja tietojen saantia, erityisesti EU Pilot -menettelyistä vastaanotettujen vetoomusten

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 13.10.2014 2014/0175(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ylimääräisten tullien käyttöön

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 24.10.2014 2014/XXXX(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 6/2014 varainhoitovuodeksi 2014, pääluokka

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa, HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

Helsinki, 12. marraskuuta 2010 MB/D/29/2010 lopullinen PÄÄTÖS MAKSULLISTEN PALVELUJEN LUOKITTELUSTA. (Hallintoneuvoston päätös)

Helsinki, 12. marraskuuta 2010 MB/D/29/2010 lopullinen PÄÄTÖS MAKSULLISTEN PALVELUJEN LUOKITTELUSTA. (Hallintoneuvoston päätös) Helsinki, 12. marraskuuta 2010 MB/D/29/2010 lopullinen PÄÄTÖS MAKSULLISTEN PALVELUJEN LUOKITTELUSTA (Hallintoneuvoston päätös) PÄÄTÖS MAKSULLISTEN PALVELUJEN LUOKITTELUSTA EUROOPAN KEMIKAALIVIRASTON HALLINTONEUVOSTO,

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKKI

EUROOPAN KESKUSPANKKI FI Tämä asiakirja on EKP:n neuvoston jäsenille osoitettujen menettelytapaohjeiden epävirallinen konsolidoitu toisinto ja laadittu ainoastaan tiedotustarkoituksiin. B EUROOPAN KESKUSPANKKI MENETTELYTAPAOHJEET

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA

ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA ILMOITUS JÄSENTEN TALOUDELLISISTA SIDONNAISUUKSISTA EUROOPAN PARLAMENTIN TYÖJÄRJESTYKSEN LIITTEESSÄ I OLEVAT EUROOPAN PARLAMENTIN JÄSENTEN MENETTELYSÄÄNNÖT TALOUDELLISTEN SIDONNAISUUKSIEN JA ETURISTIRIITOJEN

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta 9.12.2015 A8-0341/61 61 2 kohta 2. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikissa energiaunioniin liittyvissä lainsäädäntöehdotuksissa noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta 24.4.2017 A8-0160/21 21 33 kohta 33. toteaa, että erityiskertomusta koskevaa työasiakirjaa laadittaessa komissio oli jo antanut ehdotuksensa rakenneuudistusten tukiohjelman perustamiseksi; panee tyytyväisenä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2084(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0014(COD) 21.5.2008 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2265(DEC) 29.1.2009 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7713/16 COR 1 EF 76 ECOFIN 273 DELACT 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

"4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta

4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 22. lokakuuta 2007 (23.10) (OR. fr) CIG 3/1/07 REV 1 COR 2 OIKAISU ILMOITUKSEEN Lähettäjä: HVK:n puheenjohtajisto Päivämäärä: 22. lokakuuta 2007

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0135/46. Tarkistus. Inés Ayala Sender, Bogusław Liberadzki S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0135/46. Tarkistus. Inés Ayala Sender, Bogusław Liberadzki S&D-ryhmän puolesta 20.4.2016 A8-0135/46 46 54 a kohta (uusi) 54 a. katsoo, että parlamentin resurssien rajallisuuden vuoksi ja päällekkäisen työn välttämiseksi parlamentin uuden tutkimuspalvelujen pääosaston (DG EPRS) olisi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0100 (NLE) 8190/18 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 20 EEE 15 N 16 ISL 17 FL 16 MAP 7 MI 279 COMPET

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2014 2013/2230(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot