ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2"

Transkriptio

1 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 1/54 Kunnanhallitus Aika klo 17:00-20:05 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 13 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 5 14 Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle 6 15 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Hämeen Päihdehuollon kuntayhtymän tulevaisuus Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymän perussopimuksen muutos Lahden ammattikorkeakoulu Oy:n perustamisen johdosta 18 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymän peruspääoman ja ylijäämien palauttaminen jäsenkunnille Lahden ammattikorkeakoulu Oy:n perustamisen johdosta Etevan perussopimuksen muuttaminen Seudullisen palvelukeskuksen perustamisen 2. vaiheen toimenpiteistä päättäminen Päijät-Tili Oy:n omistajakunnissa 21 Hannu Mäkisen ja ym. valtuustoaloite koskien kunnallisten luottamuselinten pöytäkirjojen pitämistä nähtävillä verkkosivuilla pidempään 22 Selvitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä tehtyihin valituksiin / Urajärven osayleiskaava 23 Poikkeamisluvan myöntäminen Leea Nygrenin hakemukseen Varjansaaressa 24 Poikkeamisluvan myöntäminen Erkki ja Anja Nuuttilan hakemukseen Riihilahdessa 25 Vuoden 2014 europarlamenttivaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat Valosa-hankkeen väliaikaisrahoitus / laina-ajan jatkaminen Lupahakemus saksan kielen opiskelijoiden Berliinin matkaan keväällä Tiedoksiantoasiat Muut asiat 52

2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 2/54 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Läsnä Kitala Kari puheenjohtaja Riihilahti Tuomo I vpj. Hasala Hanna II vpj. Moilanen Aaro jäsen Mäkinen Hannu varajäsen Terttu Mäkisen henkilökohtainen varajäsen Palokangas-Viitanen Merja jäsen Ruotsalainen-Kyynäräinen varajäsen Mika Vartiaisen henkilökohtainen Rita varajäsen Poissa Mäkinen Terttu jäsen Vartiainen Mika jäsen Muut läsnä Laakso Vilho valtuuston pj. Hirvisaari James valtuuston I vpj. poistui klo Toukola Heikki valtuuston II vpj. Nieminen Juri kunnanjohtaja, esittelijä Rissanen Jaana hallintojohtaja, sihteeri Pispa Aapo talousjohtaja läsnä klo , :t 12-20, 29 Hirvonen Harri tekninen johtaja läsnä klo , :t 14-15, 22-24, 29 Kantola Samuli kaavoituspäällikkö läsnä klo , :t 14, 22-24, 29 Lähteelä Turo hallinnon harjoittelija Allekirjoitukset Kari Kitala Puheenjohtaja Jaana Rissanen Pöytäkirjanpitäjä Käsitellyt asiat 12-29

3 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 3/54 Pöytäkirjan tarkastus Tarkastuspvm 3 / Tarkastuspvm 3 / Hanna Hasala Aaro Moilanen Pöytäkirja yleisesti nähtävillä Asikkalan kunnanviraston neuvonta, 7 / Virka-asema ja allekirjoitus hallintojohtaja Jaana Rissanen Lisätietoja antavat Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Hallintojohtaja Jaana Rissanen, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

4 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 4/54 Kunnanhallitus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen KHALL Ehdotus: Päätös: Kokouskutsu on kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti toimitettu kunnanhallituksen jäsenille, varajäsenille ja valtuuston puheenjohtajille, joten puheenjohtaja toteaa kokouksen asianmukaisesti kool lekut su tuk si ja mi kä li enemmän kuin puolet jäsenistä on saapu villa, myöskin pää tös val taiseksi. Ehdotus hyväksyttiin.

5 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 5/54 Kunnanhallitus Pöytäkirjantarkastajien valitseminen KHALL Ehdotus: Päätös: Kunnanhallitus valitsee keskuudestaan kaksi jäsentä tarkastamaan tästä kokouksesta laadittavan pöytäkirjan. Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Hanna Hasalan ja Aaro Moilasen. Ehdotus hyväksyttiin.

6 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 6/54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle 263/14.01/2013 KHALL Asikkalan kunnassa on valmisteltu keväästä 2013 asti uutta elinkeinostrategiaa ja lin jaus muutoksia kunnan elinvoimapolitiikkaan. Taustalla on valtuus ton hyväksymä uusi strategia sekä toimintaympäris tön muutos. Kilpailu kuntien ja alueiden välillä kiristyy jatkuvasti. Maantieteen merkitys yritysten sijaintipäätöksissä kasvaa, mutta pelkkä sijainti ei riitä yrityksen sijoittumispäätökseen. Pelkkä tonttien kaavoitus ja maankäyttö on riittämätöntä, vaikka se onkin perusedellytys elinvoiman mahdollistajana. Asikkalan elinkeinopolitiikka on ollut perinteisesti varovaista. Asikkalan kaikki elinkeinorahat olivat LAKES:ssa vuosien välisenä aikana. Tänä aikana Asikkalaan ei tehty yhtään yrityssijoittumista LAKES:n toimesta. Vuoden 2013 alusta Asikkalan kunta on harjoittanut omaa elinkeinopolitiikkaa ja käynnissä on joitakin sijoittumisselvityksiä. Yritysneuvonta ja muu perustaso voidaan hoitaa kehittämislautakunnan omilla resursseilla sekä paikallisten, maakunnallisten ja valtakunnallisten yhteistyökumppanien kautta, mutta nykyisin kunnalla ei ole vielä riittäviä keinoja yrityssijoitusten ja laajentumisten kannustamiseen. Elinvoima on elinkeinoja laajempi käsite ja siksi yritysten sijoittumisen ja laajentumisen ohella tulee tarkastella asuntopolitiikkaa ja muita elinvoiman lisäämiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Elinvoima on elinkeinojen lisäksi kattavaa yksityistä ja julkista palvelutarjontaa Asikkalassa, työpaikkaomavaraisuutta, perusturvaa (mm. alhainen työttömyys) ja väestön yleistä hyvinvointia. Elinvoimaa on myös vakaa talous, jota ilman ei voida järjestää riittäviä peruspalveluja kuntalaisille. Lahden talouskehitys ja velkaantuminen ovat huolestuttavalla tasolla. Maakunnan työttömyys on korkeahko, vaikka Asikkalassa se onkin matalampi. Lahden vetovoima on riittämätön säteilläkseen lähikuntiin ja Asikkalan osalta Vt24:n liikennöitävyys vähentää pendelöinnin houkuttelevuutta. Asikkalan oma talous on valtuuston tekemien päätösten jälkeen lyhyellä aikavälillä vakaalla pohjalla, mutta maakunnan kokonaiskehitys antaa aihetta huoleen. Kiristyvä kilpailu alueiden ja kuntien välillä yhdistettynä maakuntakeskuksen kilpailukykyongelmiin on johtanut tilanteeseen, jossa Asikkala ei voi nauttia sijaintinsa hedelmistä ja poimia asukkaita ja yrityksiä säteilyvaikutuksena Lahdesta vaan tarvitaan omaa ja vahvaa elinvoimapolitiikkaa. Kukaan muu ei työskentele asukkaiden ja

7 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 7/54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus yritysten sijoittamiseksi Asikkalaan kuin Asikkalan kunta, yritykset ja asikkalalaiset itse. Yrittäjäyhdistys on erinomainen yhteistyökumppani paikallisen elinvoiman kehittämisessä. Oma aktiivisuus korostuu jatkossa erityisesti pienissä kunnissa, koska valtio on vetäytynyt työpaikkojen ja elinkeinopolitiikan osalta pieniltä paikkakunnilta. Lisäksi maakunnallisen hankerahoituksen määrä pienenee ja sen saamisen kriteerit ovat usein pienen kunnan mittakaavassa liian tiukkoja. Muualta avun odottaminen on epärealistista ja onkin tehtävä päätös halutaanko olla Asikkalan elinvoiman kehittämisessä itse aktiivisia vai jäädäänkö odottamaan aiemman linjauksen mukaisesti Lahdesta valuvaa hyötyä. Nykyinen keskittymiskehitys viittaa siihen, että maakuntakeskuksesta ei valu asukkaita ja työpaikkoja vaan päinvastoin asukkaat ja työpaikat siirtyvät Lahteen ilman Asikkalan omaa aktiivisuutta. Muutos edellyttää linjanmuutosta ja sen tunnustamista, että maantieteellinen sijainti ei nykyoloissa Asikkalaa pelasta vaan tarvitaan omaa ja voimakasta elinvoimapolitiikkaa. Elinvoimapolitiikan vahvistaminen on mahdollista ja tarpeellista samaan aikaan kun käyttötaloutta sopeutetaan valtionosuusleikkauksiin ja kunnalliseen palvelutuotantoon liittyvät investoinnit pidetään kurissa. Elinvoiman lisäämiseen liittyvät toimenpiteet voidaan toteuttaa konsernivelalla, joka ei näy peruskunnan talouden tunnusluvuissa. Kehittämislautakunnan määrärahat ovat liian pienet, jotta edes määrärahalisäyksillä voidaan saada riittävää vipuvaikutusta elinkeinoihin ja elinvoimaan. Siksi välineeksi tarvitaan kuntakonsernin rahoitusta. Asikkalan kunnalla on olemassa oleva kehittämisyhtiö ns. pöytälaatikkoyrityksenä ajalta ennen LAKES:ia, jolla ei ole ollut enää vuosikymmeneen toimintaa. Kyseistä yritystä voidaan käyttää kustannustehokkaasti yrityshankkeissa mukana olemiseen emokunnan antamilla takauksilla, jolloin kyse on konsernivelasta, joka ei näy käyttötaloudessa eikä kunnan taloudellisissa tunnusluvuissa. Yhtiöllä ei olisi omaa henkilökuntaa eikä varsinaisia kiinteitä kuluja. Yhtiön rahoitusmuotoja voivat olla sijoittumistuki, laajentumistuki ja osittainen lainatakaus sekä yksityisen ja julkisen kumppanuushankkeet. Rahoituksen ehdoksi voidaan yksiselitteisesti määritellä uusien pysyvien työpaikkojen määrä Asikkalan kunnan alueella, mikä varmistaa sen, ettei kunnan yhtiölle myöntämää taloudellista panostusta voitaisi käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen. Sijoittumistuki ja laajentumistuki tarkoittaisivat sitä, että kunnan elinkeinoyhtiö osallistuisi yrityksen toimitilan rakentamisen tai laajentamisen rahoittamiseen määritetyllä euromäärällä per syntyvä uusi työpaikka. Yhtiö saisi vastineeksi euromäärää vastaavan omistus-

8 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 8/54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus osuuden kiinteistöstä ja vuokratuoton. Osittainen takaus tarkoittaisi sitä, että kunta takaisi uusien työpaikkojen määrän suhteessa yrityksen investointeja. Tässäkin kunnan yhtiön olisi saatava riittävä takaus sijoitusta kohden eikä kunta voisi olla minkään investoinnin täysimääräinen takaaja, jotta yrittäjäriski on olemassa. Kunnan kiinteistöjen ja toimitilojen myymisestä ja vuokraamisesta valtuusto on jo tehnyt päätöksiä Lisäpäätöksenä tarvitaan elinvoiman vahvistamiseksi linjaus siitä, että kunnan tiloja voidaan vuokrata alle todellisten kustannusten tilanteissa, joissa tila olisi muuten tyhjänä, vajaa- tai tehottomassa käytössä. Kunnan sisäinen vuokra on näennäisvuokraa, joka ei tuo koko kunnan kassaan lisärahaa, mutta ulosvuokraaminen alemmallakin hinnalla sen sijaan tuo. Yksityisen ja julkisen kumppanuus tarkoittaa hanketta, jossa yritys on päätoteuttaja, mutta kunta osallistuu kustannuksiin tai ostaa yrityksen palveluja jollain sovittavalla summalla. Tällainen malli soveltuu erityisesti sellaisiin kunnan palveluiden järjestämiseen, jossa kunnalla ei ole lakisääteistä velvoitetta palvelua järjestää, mutta kyse olisi lisäarvosta kuntalaisille. Hyvänä esimerkkinä on uimala, jonka rakentaminen ja ylläpito on vapaaehtoista, mutta mitä monet kuntalaiset toivovat. Sen sijaan, että Asikkalan kunta toteuttaisi kalliin uimalan, johon pitäisi ottaa paljon velkaa ja vuosittaiset ylläpitokustannukset olisi rahoitettava veronkorotuksella, voidaankin toteuttaa yksityinen kylpylä, joka on pääosin yksityisesti rahoitettu, mutta kunnan yhtiö voisi tukea hankkeen aikaansaamista ostamalla määräajan alennuslippuja kuntalaisille. Lopputuloksena olisi pienen kunnallisen uimalan sijasta hieno kylpylä, joka maksaisi veronmaksajille murto-osan kunnalliseen toteutusmalliin verrattuna. Työpaikkojen lisääminen ei itsessään riitä vaan niiden taloushyöty realisoituu vasta uusina asukkaina. Kunnan asumisvaihtoehtoja on monipuolistettava ja tämä tarkoittaa niin vuokra-asuntokannan lisäämistä kuin muunkin asuntotuotannon vauhdittamista. Asikkalatalot Oy:n toteuttamana vuokra-asuntokohde siirtyy konsernivelkaan, joka ei näy kunnan tunnusluvuissa ja kunta voi puolestaan kannustaa rakennuttajia käynnistämään hankkeita sitoutumalla ostamaan pienen osuuden kerrostalo- tai rivitalokohteen huoneistoista työsuhdeasunnoiksi. Tämä alentaa kynnystä käynnistää hankkeita ja mahdollistaa sellaisten Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelun paikkakunnalle, jotka eivät Asikkalassa vielä asu. Työvoimapulan ennakoidaan vaikeuttavan osaavan työvoiman saamista kuntiin tulevaisuudessa. Hyvän työilmapiirin lisäksi monipuolisilla asumisvaihtoehdoilla voidaan vaikuttaa kunnan houkuttelevuuteen asuin- ja työpaikkana.

9 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2014 9/54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Elinvoimaan panostaminen aiheuttaa jonkin verran riskejä, mutta ne on pyritty esitetyssä mallissa minimoimaan. Kaikkea yrityksiin sijoitettua rahaa ei mahdollisessa konkurssitilanteessa välttämättä saada takaisin, mutta kunta saa silti kiinteistö tai muun vakuuden. Kumppanuushankkeet ovat automaattisesti lisämenoja kunnalle, eikä näitä rahoja saada takaisin, mutta niissä arviointi onkin tehtävä siitä näkökulmasta, että vaihtoehtoiskustannus hankkeen toteuttamisesta kunnallisena hankkeena täysin veronmaksajien rahoilla maksaisi huomattavasti enemmän. Asuntorakentamishankkeiden osalta riski on vähäinen, koska kohteisiin saadaan aina riittävä täyttöaste asettamalla vuokrataso oikein, eikä kunnan tarvitse saada voittoa kohteista toisin kuin yksityisen sijoittajan, mikä mahdollistaa kilpailukykyisen vuokratason. Asikkalatalojen täyttöaste on pysynyt vakaana ja tilastokeskus ennustaa lievää väestönkasvua seuraavina vuosikymmeninä, joten uudelle asuntokannalle on riittävät perusteet myös pitkän aikavälin skenaarioissa. Suomen Yrittäjät on ajanut palvelualoitetta kuntiin. Toteutuksen esteeksi on muodostunut lainsäädäntö ja kuntien uskalluksen puute. Asikkalan kunta voisi olla edelläkävijä ja ottaa palvelualoitteen käyttöön omalla päätöksellä ja paikallisella toimintatavalla. Toteuttamalla palvelualoitteen vapaamuotoisena, ei synny lainsäädännöllistä ongelmaa, koska sen käyttäminen on joustavaa eikä se sido ketään osapuolta. Kaikki päätökset tehdään kunnan virallisissa toimielimissä hallintosäännön mukaan. Pelkistetysti kuka tahansa yrittäjä voi halutessaan esittää Asikkalan kunnalle kykenevänsä tuottamaan tietyn palvelun edullisemmin vähintään samalla palvelutasolla ja saa käyttöönsä hintatiedot, jolla kunta itse palvelun järjestää. Tämän jälkeen yrittäjä tarjoaa omaa mielestään parempaa mallia ja tarjoustaan, minkä jälkeen kunnan oma tuottajataho voi tehdä vastaesityksen toiminnan tehostamisesta. Sen jälkeen kunta päättää, toteuttaako se tarjouskilpailun (hankintarajat) kyseisen palvelun järjestämisestä. Kunta harkitsee ratkaisunsa aina tapauskohtaisesti kokonaistaloudellisuus huomioiden, mikä sisältää mm. henkilöstön työsuhdeturvan ns. vanhoina työntekijöinä. Asikkalan kunta on ottanut jo aiemmin yritysvaikutusten arvioinnin käyttöön kunnanhallituksessa ja muutamassa lautakunnassa. Nyt menettely laajennetaan koskemaan koko kunnan toimintaa. Yritysvaikutusten arviointi toteutetaan vapaamuotoisesti valmistelevan viranhaltijan apuvälineenä ja sitä käytetään ainoastaan niissä asioissa, joissa on olennaisia vaikutuksia yrittäjyyteen. Tarvittavat lisäpanostukset ovat vähäisiä suhteessa niistä saataviin hyötyihin ja malli on suunniteltu niin, että kulua ei synny, jos kriteerit täyttäviä toimijoita ei ole. Toimenpiteitä ei tehtäisi käyttötalousmää-

10 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus rärahoista, joten vaikutus kohdentuisi ainoastaan konsernivelan määrään, joka on Asikkalassa maltillinen ja kestää tarvittaessa merkittävänkin kasvun, jos uusia työpaikkoja ja asukkaita tuovia investointikohteita löytyy. Vastaavia ja riittäviä toimenpiteitä ei voitaisi mitenkään toteuttaa käyttötalousmäärärahoista. Uutta toimintamallia suunniteltaessa on otettu huomioon yritysvaikutusten arviointi sekä kunnalle aiheutuvien todellisten lisäkulujen minimointi suhteessa saatavaan hyötyyn. Asikkalan Yrittäjät ry:n hallitus on kokouksessaan on antanut lausuntonsa kunnanjohtaja Juri Niemisen Elinvoimapolitiikan muutos -esityksestä: "Asikkalan Yrittäjät ry kannattaa Asikkalan kunnan toimia elinkeinopolitiikkansa voimistamiseksi. Yrittäjäyhdistys pitää erityisen hyvänä ns. vipurahoitusta, jolla kunta sitoutuu ostamaan yritysten tuotteita ja palveluja. Tämän kaltainen rahoitus ei vääristä kilpailua. Asikkalan Yrittäjien mielestä kunnan omistama elinkeinoyhtiö on tehokas ja joustava työväline silloin, kun tarvitaan nopeita päätöksiä. Yrittäjäyhdistys antaa tukensa tälle Elinvoimapolitiikan muutos -esitykselle, joka on yrittäjyyden puolesta allekirjoitetun sitoumuksen mukainen, allekirjoittajina Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Vilho Laakso ja Asikkalan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Kaarina Jokinen." Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: Ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää: 1. Antaa :n lainatakauksen Asikkalan mat kai lu- ja ke hitys Oy:lle. 2. Valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kaut ta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperus teista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. Hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoeh tona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa si säinen vuokratulo lautakuntien välillä.

11 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asu mistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. Sitoutua siihen, että Asikkalan kunta ostaa rakennuttajan niin ha lutessa % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnis tymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväk si työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttele miseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. Ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. 7. Ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioin nin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. Työllistämismäärärahoja lisätään vuodelle 2014 (sisäl tyy talousarvioesitykseen). Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Kokouksessa esittelijä muutti päätösesitystään - kohdan 1. osalta kuulumaan: "Antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle." ja - kohdan 6. osalta kuulumaan: "Ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan." Tuomo Riihilahti esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Hanna Hasala kannatti Riihilahden ehdotusta. Puheenjohtajan tiedusteltua asiaa kunnanhallitukselta, hän totesi tuloksena, että kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Riihilahden esityksen ja palauttaa asian uudelleen valmistelta vaksi. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn jälkeen kunnanhallitus päätti palauttaa asian uu del leen val mistelta vaksi.

12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus KHALL Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: Ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää 1. antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle. 2. valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asu mistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. sitoutua siihen, että Asikkalan kunta ostaa rakennuttajan niin halutessa % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käyn nistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettä väksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkutte lemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan. 7. ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. lisätä työllistämismäärärahoja vuodelle 2014 (si säl tyy talousarvioesitykseen). Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Päätettiin käsitellä asia kohdittain. Tuomo Riihilahti esitti, että kohtaa 5. muutetaan kuulumaan:

13 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus sitoutua siihen, että Asikka lan kun nal la on mahdollista niin halutessaan ostaa rakenta mispää tök sen ai kaan saamiseksi % Asikkalaan ra ken net ta vista (uu det vie lä käyn nis tymättömät hankkeet) kerrosta lo- ja ri vi talo huo neis toista käy tettä väk si työsuhdeasuntoina Asikka lan kun nan työn tekijöi den hou kutte lemi seksi muuttamaan Asikka laan. Mika Vartiainen kannatti Riihilahden esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi Tuomo Riihilahden tehneen esit te li jän esi tyk sestä poikkeavan kannatetun esityksen, joten asia oli rat kais tava ää nestämällä. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi ni men huu toää nes tyksen ja teki seuraavan äänestysesityksen: "Ne jot ka kan natta vat esittelijän esitystä vastaavat JAA, ja ne jotka kannat ta vat Riihilahden tekemää esitystä vastaavat EI." Hyväksyttiin yksi mieli sesti pu heen johtajan äänestysesitys ja -tapa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 3 jaa-ääntä (Kari Kitala, Aaro Moilanen, Hannu Mäkinen) ja 4 ei-ääntä (Mer ja Pa lo kan gas-vii tanen, Tuomo Riihilahti, Maija-Liisa Uusi-Uitto, Mika Vartiainen). Puheen joh taja to te si ää nes tyksen tuloksen, jonka mukaan kunnanhallitus hy väksyi Tuomo Riihilahden muutosesityksen. Hannu Mäkinen esitti, että kohdan 6. palvelualoitetta ei oteta käyttöön. Esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn ja äänestyksen jälkeen kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se päättää 1. antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle. 2. valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asumistarjonnan monipuolistamiseksi.

14 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus KVALT sitoutua siihen, että Asikkalan kunnalla on mahdollista niin halutessaan ostaa rakentamispäätöksen aikaansaamiseksi % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan. 7. ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. lisätä työllistämismäärärahoja vuodelle 2014 (sisältyy talousarvioesitykseen). Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Valtuusto päättää 1. antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle. 2. valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään yrityksille yhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista sekä valitsemaan yhtiölle hallituksen. Yhtiölle ei tule kiinteää kulurakennetta. 3. hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten yläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytössä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asumistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. sitoutua siihen, että Asikkalan kunnalla on mahdollista niin halutessaan ostaa rakentamispäätöksen aikaansaamiseksi % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hank-

15 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus keet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan. 7. ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. lisätä työllistämismäärärahoja vuodelle 2014 (sisältyy talousarvioesitykseen). Asian käsittely valtuuston kokouksessa: Immo Virtanen esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Katja Riihilahti kannatti Virtasen tekemää esitystä. Puheenjohtaja rajoitti keskustelun koskemaan asian palauttamista ja keskustelun jälkeen totesi, että asian käsittelyn jatkaminen tässä kokouksessa oli ratkaistava äänestämällä. Hän esitti suoritettavaksi nimenhuuto ää nes tyk sen ja te ki seu raa van äänestysesityksen: "Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamis ta tässä ko kouksessa vas taa vat jaa, ja ne, jotka kannattavat Virtasen te ke mää esi tystä asian palauttamisesta valmisteluun vas taa vat ei." Hy väk syt tiin yk si mieli sesti pu heen johtajan ää nestys esitys ja -ta pa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 25 jaa-ääntä ja 10 ei-ääntä. Ää nestyslista nro 2 on liittee nä 9/ Puheenjohtaja totesi äänes tyk sen tuloksen, jonka mukaan valtuusto päätti jatkaa asian käsittelyä. Esitys päätettiin käsitellä kohdittain: Kohta 1. hyväksyttiin. Käsittelyn jatkuessa Timo Koivunen esitti, että kohta 2. muutetaan kulumaan: " Valtuusto päättää, että kunnanhallitus tuo myön nettävän vipurahoi tuksen kriteereistä ja myöntämis pe rusteista tarkemman esityksen valtuustoseminaarin käsittelyä seu raavaan valtuustoon." Tommi Piekkola kannatti Koivusen tekemää esitystä. Riitta Lalla esitti, että kohta 2. jätetään pöydälle. Esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa. Päätettyään keskustelun kohdasta 2. ja puheenjohtajan tiedusteltua voidaanko Timo Koivusen muutosesitys hyväksyä yksimieleisesti,

16 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus hän totesi tuloksena, että valtuusto hyväksyi kohdan 2. muutosesityksen yksimielisesti. Immo Virtanen esitti, että kohtaa 3. ei hyväksytä. Mika Vartiainen kannatti Virtasen esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun kohdasta 3. ja totesi Immo Virtasen teh neen kun nan halli tuksen esityksestä poik keavan kannatetun esi tyk sen, jo ten asia oli ratkaistava äänestämällä. Puheenjohtaja esitti suoritetta vak si ni men huutoäänestyksen ja teki seuraavan äänestys esityksen: "Kun nan halli tuksen esitystä kannattavat vastaavat jaa, ja Immo Virtasen teke mää esi tystä kannattavat vastaavat ei." Hy väk syt tiin yk si mielisesti pu heen johtajan äänestysesitys ja -ta pa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 18 jaa-ääntä,15 ei-ääntä ja 2 valtuutettua äänesti tyhjää. Ää nestyslista nro 3 on liittee nä 10/ Pu heen joh ta ja to tesi ää nes tyk sen tuloksen, jonka mukaan valtuusto hyväksyi kohdan 3. kunnanhallituksen esityksen mukaisena. Kohta 4. hyväksyttiin. Tuomo Riihilahti esitti, että kohtaa 5. muutetaan, niin, että Asikkalatalot Oy valtuutetaan ostamaan asunnot. Immo Virtanen kannatti Tuomo Riihilahden esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun kohdasta 5. ja totesi Tuomo Riihilahden teh neen kun nanhallituksen esityksestä poikkeavan kannatetun esi tyk sen, jo ten asia oli ratkaistava äänestämällä. Puheenjohtaja esitti suoritetta vaksi nimenhuutoäänestyksen ja teki seuraavan äänes tysesityksen: "Kunnanhallituksen esitystä kannattavat vastaavat jaa, ja Tuomo Riihilahden tekemää esitystä kannattavat vastaavat ei." Hy väk syt tiin yk si mieli sesti puheenjohtajan äänestysesitys ja -tapa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 19 jaa-ääntä,14 ei-ääntä ja 2 valtuutettua äänesti tyhjää. Äänestyslista nro 4 on liitteenä 11/ Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen, jonka mukaan valtuusto hyväksyi kohdan 5. kunnanhallituksen esityksen mukaisena. Immo Virtanen esitti, että poistetaan kohdasta 6. "Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan." Esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa. Kohta 6. hyväksyttiin. Kohta 7. hyväksyttiin.

17 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Kohta 8. hyväksyttiin. Päätös: Edellä selostetun käsittelyn ja äänestysten jälkeen valtuusto päätti 1. antaa :n lainatakauksen perustettavalle elinkeinoyhtiölle. 2. että kunnanhallitus tuo myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myön tä mis pe rus teista tarkemman esityksen valtuustoseminaarin käsittelyä seuraavaan valtuustoon. 3. hyväksyä, että kunta voi vuokrata omistamiaan tiloja yrityksille ja yhdistyksille alle todellisten ylläpitokustannusten, mikäli vaihtoehtona on tilan oleminen tyhjillään tai epätuottavassa/tehottomassa käytös sä. Tällöin kyse on lisätulosta kunnalle vaihtoehdon ollessa sisäinen vuokratulo lautakuntien välillä. 4. ohjeistaa Asikkalatalot Oy:n toteuttamaan vuokrakerrostalon asumistarjonnan monipuolistamiseksi. 5. sitoutua siihen, että Asikkalan kunnalla on mahdollista niin halutessaan ostaa rakentamispäätöksen aikaansaamiseksi % Asikkalaan rakennettavista (uudet vielä käynnistymättömät hankkeet) kerrostalo- ja rivitalohuoneistoista käytettäväksi työsuhdeasuntoina Asikkalan kunnan työntekijöiden houkuttelemiseksi muuttamaan Asikkalaan. 6. ottaa käyttöön palvelualoitteen vapaamuotoisena ja kuntakohtaisena toimintamallina. Henkilöstön työsuhdeturvasta huolehditaan. 7. ottaa käyttöön yritysvaikutusten arvioinnin koko kunnan organisaatiossa vapaamuotoisena toimintamallina. 8. lisätä työllistämismäärärahoja vuodelle 2014 (sisältyy talousarvioesitykseen).

18 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus KHALL Valtuusto päätti kunnan elinvoimapolitiikan muutokseen liittyvistä asioista. Valtuusto päätti kuitenkin, että kunnanhallitus tuo myönnettävän vipurahoituksen kriteereistä ja myöntämisperusteista tarkemman esityksen valtuustoseminaarin käsittelyä seuraavaan valtuustoon. Valtuustoseminaarissa keskusteltiin vipurahoituskriteereistä ja todettiin, että yksityiskohtaisten kriteerien valmistelu vaatii pienemmän ryhmän valmistelua ja paneutumista. Kunnanhallitus asetti kunnan elinvoimapolitiikkaan liittyvien vipurahoituskriteerien valmistelemiseksi kuuden hengen ryhmän: kunnanjohtaja Juri Nieminen, talousjohtaja Aapo Pispa, Timo Koivunen, Jari Laaksonen, Hannu Mäkinen ja Katja Riihilahti. Kunnanhallitus antoi tiimille toimeksiannoksi linjata elinkeinoyhtiön vipurahoituksen myöntämiskriteerit mennessä. Valmisteluryhmä kokoontui kaksi kertaa ja esittää seuraavaa: Näillä toimenpiteillä on tarkoitus vahvistaa Asikkalan kunnan elinvoimaa ja työllisyyttä. Työryhmä uskoo, että jo suunniteltu elinvoimapolitiikka ja sen sisältämät tukimuodot tulevat olemaan positiivinen signaali siitä, että kunta haluaa tänne lisää yrityksiä ja toivoo olemassa olevien yritysten laajentavan toimintaansa. Kunta voi tukea Asikkalassa toimivien tai Asikkalaan sijoittuvien yritysten investointeja silloin kun ne johtavat vakituisten työpaikkojen syntymiseen Asikkalassa. Kunta voi myös tukea hankkeita, joissa kunnallista palvelutuotantoa järjestetään yksityisten toimesta. Tuesta päätetään ja se annetaan perustettavan kunnan elinkeinoyhtiön toimesta. Kunta ei tule kilpailemaan rahoituslaitosten kanssa. Kunnan tukea myönnetään täydentämään rahalaitosten myöntämää rahoitusta eli esimerkiksi täydentämään omarahoitusosuutta tai vakuuksien puutetta. Kun hankkeessa on mukana ammattimainen rahoituslaitos, tulee hanke tutkittua asianmukaisesti ja kunnan rahoitusriski pienenee. Kunnan tuki ei saa vääristää kilpailua ja sen vuoksi esitetty tukipolitiikka noudattaa kansallisia ja EU-tasoisia säännöksiä julkisen tuen myöntämisestä. Kunnan myöntämän tuen periaatteena on, että tuki on markkinaehtoista (markkinaehtoinen korko jne.) ja se maksetaan

19 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus takaisin, jolloin raha on käytettävissä uusien investointien tukemiseen. Tukimuotoina voivat tulla kyseeseen: - Pääomalaina, jolle on määritelty korko ja tavoitteellinen lyhennysohjelma. - Laina, jolle on määritelty korko ja lyhennysohjelma. - Takaus, josta peritään takauspalkkio. - Osaomistus, joko yhtiöön tai sen omistamaan kiinteistöön, jolloin sijoitukselle sovitaan tuotto. Annettavan tuen määrä on riippuvainen uusien vakituisten työpaikkojen määrästä siten, että yhtä uutta työpaikkaa vastaan tuen määrä on enintään euroa ja kokonaisuudessaan tukea voi saada enintään euroa.tuen takaisinmaksuajasta sovitaan tapauskohtaisesti, mutta tavoiteltava takaisinmaksuaika on noin viisi vuotta. Sellaiset hankkeet, joissa on kyse kunnallisen palvelutuotannon järjestämisestä yksityisten toimesta kunnan tuella tai joissa muutoin kunnan tuki on yllä mainittua enimmäismäärää suurempi, tuodaan valtuuston päätettäväksi. Tällöin voidaan käyttää myös muita kuin edellä mainittuja tukimuotoja. Kenelläkään ei ole lähtökohtaista oikeutta tukeen, vaan elinkeinoyhtiö päättää tuen myöntämisestä jokaisessa tapauksessa kriteerien perusteella erikseen. Elinkeinoyhtiön hallitukseen ehdotetaan valittavaksi kunnanjohtaja ja kaksi asiantuntijajäsentä. Toimitusjohtajaksi esitetään kunnan kehittämispäällikköä. Elinkeinoyhtiön ainoa tehtävä tulee olemaan tukipäätösten teko ja tuen antaminen käytännössä. Kaikki muu kunnan elinkeinopolitiikka ja yrityksiä tukeva toiminta tapahtuu jatkossakin kunnan varsinaisen organisaation toimesta. Tukipolitiikasta ja sen myöntämiskriteereistä on keskusteltu Kuntaliiton ja Finanssivalvonnan asiantuntijoiden kanssa. Nyt esitetyssä muodossa tukipolitiikka on linjassa kuntalain (kunnan toimiala), julkisia yritystukia koskevan lainsäädännön (kotimainen ja EU-lainsäädäntö) sekä luottolaitoslain kanssa. Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

20 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy yrityksille elinkeinoyhtiön kautta myönnettävän vipurahoituksen kriteerit ja myöntämisperusteet: Yrityksille myönnettävä tuki, sen kriteerit ja myöntämisperusteet: Kunta voi tukea Asikkalassa toimivien tai Asikkalaan sijoittuvien yritysten investointeja silloin kun ne johtavat vakituisten työpaikkojen syntymiseen Asikkalassa. Kunta voi myös tukea hankkeita, joissa kunnallista palvelutuotantoa järjestetään yksityisten toimesta. Tuesta päätetään ja se annetaan perustettavan kunnan elinkeinoyhtiön toimesta. Kunta ei tule kilpailemaan rahoituslaitosten kanssa. Kunnan tukea myönnetään täydentämään rahalaitosten myöntämää rahoitusta eli esimerkiksi täydentämään omarahoitusosuutta tai vakuuksien puutetta. Kun hankkeessa on mukana ammattimainen rahoituslaitos, tulee hanke tutkittua asianmukaisesti ja kunnan rahoitusriski pienenee. Kunnan tuki ei saa vääristää kilpailua ja sen vuoksi esitetty tukipolitiikka noudattaa kansallisia ja EU-tasoisia säännöksiä julkisen tuen myöntämisestä. Kunnan myöntämän tuen periaatteena on, että tuki on markkinaehtoista (markkinaehtoinen korko jne.) ja se maksetaan takaisin, jolloin raha on käytettävissä uusien investointien tukemiseen. Tukimuotoina voivat tulla kyseeseen: - Pääomalaina, jolle on määritelty korko ja tavoitteellinen lyhennysohjelma. - Laina, jolle on määritelty korko ja lyhennysohjelma. - Takaus, josta peritään takauspalkkio. - Osaomistus, joko yhtiöön tai sen omistamaan kiinteistöön, jolloin sijoitukselle sovitaan tuotto. Annettavan tuen määrä on riippuvainen uusien vakituisten työpaikkojen määrästä siten, että yhtä uutta työpaikkaa vastaan tuen määrä on enintään euroa ja kokonaisuudessaan tukea voi saada enintään euroa. Tuen takaisinmaksuajasta sovitaan tapauskohtaisesti, mutta tavoiteltava takaisinmaksuaika on noin viisi vuotta. Sellaiset hankkeet, joissa on kyse kunnallisen palvelutuotannon järjestämisestä yksityisten toimesta kunnan tuella tai joissa muutoin

21 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus kunnan tuki on yllä mainittua enimmäismäärää suurempi, tuodaan valtuuston päätettäväksi. Tällöin voidaan käyttää myös muita kuin edellä mainittuja tukimuotoja. Kenelläkään ei ole lähtökohtaista oikeutta tukeen, vaan elinkeinoyhtiö päättää tuen myöntämisestä jokaisessa tapauksessa kriteerien perusteella erikseen. Elinkeinoyhtiön hallitukseen ehdotetaan valittavaksi kunnanjohtaja ja kaksi asiantuntijajäsentä. Toimitusjohtajaksi esitetään kunnan kehittämispäällikköä. Elinkeinoyhtiön ainoa tehtävä tulee olemaan tukipäätösten teko ja tuen antaminen käytännössä. Kaikki muu kunnan elinkeinopolitiikka ja yrityksiä tukeva toiminta tapahtuu jatkossakin kunnan varsinaisen organisaation toimesta. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

22 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL Valtuusto päätti toteuttaa talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet vuosien aikana. Päätökseen sisältyy yhtenä kohtana kertaluontoiset tulot yhteensä Kiinteistöjen ja maa-alueiden myyminen Soveltuvien puistojen myynti tontteihin ja tiivistäminen Valtuusto päätti kokouksessaan palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Asiaa käsiteltiin sen jälkeen kunnanhallituksen kokouksessa sekä valtuustoseminaarissa Keskustelujen pohjalta on laadittu seuraava esitys: Rakennetut kiinteistöt Liitteenä on lista kunnan rakennetuista kiinteistöistä. Listaan on merkitty myytäväksi tai vuokrattavaksi ehdotetut kohteet vihreällä. Yhteensä rakennettujen kiinteistöjen myynnistä arvioidaan saatavaksi noin euroa. Metsäalueet Liitteenä on lista kunnan omistamista metsäalueista. Listaan on merkitty arviot alueiden metsätaloudellisista arvoista. Asiantuntijoiden mukaan myyntihinnat olisivat hieman korkeampi kuin metsätaloudelliset arvot, mutta toisaalta osa alueista on luonnonsuojelualueita, joiden myyntihinta olisi huomattavasti niiden listaan merkittyä metsätaloudellista arvoa alempi. Alueiden metsätaloudellinen arvo ilman luonnonsuojelualueita on noin 1,4 miljoonaa euroa ja ne tuottavat keskimäärin noin euroa vuodessa, mikä vastaa 3,7 % vuotuista tuottoa. Listaan on merkitty ne metsäalueet, joista voidaan kenties erottaa muutamia järveen rajoittuvia lomarakennuspaikkoja. Nämä lomarakennuspaikat ehdotetaan myytäväksi. Selvityksen alla on se, kuinka monta rakennuspaikkaa kullekin alueelle olisi mahdollista saada ja sen vuoksi konkreettiset myyntiesitykset tuodaan päätettäväksi myöhemmin. Rakennuspaikkojen yhteenlasketuksi myyntihinnaksi arvioidaan vähintään euroa. Asunto-osakkeet Kunta omistaa asunto-osakkeita, jotka oikeuttavat kymmenen asuin-

23 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus huoneiston hallintaan useassa eri asunto-osakeyhtiössä. Asuinhuoneistojen yhteenlaskettu pinta-ala on 395 m2. Lista omistuksista on liitteenä. Asunnot on vuokrattu ja vuokrausta hoitaa Asikkalatalot Oy. Asuinhuoneistojen myyntihinnaksi arvioidaan yhteensä noin euroa. Asuinhuoneistojen vuotuinen tuotto (vuokratuotot vähennettynä yhtiövastikkeilla ja muilla menoilla) on noin euroa mikä vastaa noin 4 %:n tuottoa suhteessa asuntojen arvioituun myyntihintaan. Kunnan uudessa strategiassa korostetaan asuntokannan monipuolistamista ja sen vuoksi kunnan omistamia asuinhuoneistoja ei ehdoteta myytäväksi, vaan ne ehdotetaan säilytettävän vuokrauskäytössä. Asunto-osakkeet ehdotetaan siirrettäväksi Asikkalatalot Oy:lle, joka vastaa kunnan vuokra-asuntotoiminnasta. Siirto ehdotetaan toteuttavaksi myymällä asunto-osakkeet Asikkalatalot Oy:lle käyvällä hinnalla. Puistojen myynti Valmistelutiimi pohti puistoalueiden myynnin ohella niiden vuokrausta, päätyen ehdottamaan vuokrausta. Puisto-alueiden myyntihinnat muodostuisivat yksittäisille ostajille kohtuuttoman korkeiksi, kun kyse on pienistä maa-alueista, joiden maanmittaus- ja lohkomiskustannukset olisivat huomattavat ja lisäksi tulisi maksettavaksi varainsiirtovero. Valmistelutiimi ei usko, että puistoalueet kävisivät tämän vuoksi kaupaksi kovinkaan hyvin. Kunnan sellaiset erikseen määriteltävät puistoalueet, jotka rajoittuvat omakoti- tai rivitalokiinteistöihin ehdotetaan vuokrattavaksi 30 vuoden vuokra-ajaksi seuraavin ehdoin: - Vuokrahinta 1 /m²/vuosi. - Vuokra laskutetaan 5 vuoden jaksoissa. - Vuokra-alue merkitään maastoon vuokranantajan toimesta. - Vuokra-alue ei lisää kiinteistön rakennusoikeutta. - Alueelle ei saa rakentaa kiinteitä rakenteita. - Alueelle saa sijoittaa siirrettäviä rakenteita kuten trampoliini tai kevyt vaja. - Puusto alueella kuuluu vuokranantajalle ja sen poistamisesta on saatava erillinen lupa. - Vuokranantajalle jää alueen kauttakulkuoikeus mm. jäävän puiston hoitotoimenpiteitä varten. Kulkuoikeuden käytöstä on ennakkoon il moitettava vuokraajalle. - Vuokrasopimus on irtisanottavissa molemmin puolin ½ vuoden irti sanomisaikaa noudattaen. - Pääsääntöisesti kahden kiinteistön vä linen alue vuokrataan puoliksi molemmille kiinteistöille. Jos toi nen osapuoli ei halua

24 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus käyttää vuok raamisoikeutta, voidaan ko ko alue vuokrata toiselle kiin teistölle. - Vuokralle voi saada vain kiinteistöön suoraan rajoittuvaa aluetta. - Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata aluetta edelleen ilman vuok ranantajan suostumusta. - Vuokra alue on pidettävä puistomaisena alueena. - Vuokrattavat alueet eivät voi rajoittua vesialueeseen eivätkä ne voi katkaista kulkuyhteyksiä. - Lisäksi vuokrasopimuksiin kirjataan tavanomaiset maaalueiden vuokrausehdot. Puistoalueiden vuokraus tuottaisi kunnalle arviolta euroa vuodessa riippuen siitä kuinka suuri osa puistoalueista vuokrattaisiin. Tuotto ei ole merkittävä taloudellisesti, mutta vuokrauksen avulla puistoalueet tulisivat hoidetuiksi alueiden asukkaiden toimesta ja vuokraus lisäisi todennäköisesti myös asukkaiden asumisviihtyvyyttä. Liite 1/ valmistelutiimin ehdotus /rakennetut kiinteistöt Liite 2/ valmistelutiimin ehdotus /metsät Liite 3/ valmistelutiimin ehdotus /asunto-osakkeet Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi ja talousjohtaja Aapo Pispa puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että 1. liitteen 1 mukaiset kunnan omistamat kiinteistöt myydään käyvällä hinnalla tai vuokrataan. Kunnanhallitus tekee kiinteistöjen myynnistä erilliset päätökset kun kauppojen ehdot on neuvoteltu tai valtuuttaa teknisen johtajan tekemään myyntipäätökset. 2. liitteen 2 mukaisista kiinteistöistä erotettavat lomarakennuspaikat myydään käyvällä hinnalla. Kunnanhallitus tekee myynnistä erilliset päätökset tai valtuuttaa teknisen johtajan tekemään myyntipäätökset. 3. tekninen lautakunta valtuutetaan päättämään kunnan puistoalueiden vuokraamisesta yllä esitettyjen periaatteiden mukaisesti ja valtuutetaan tekninen johtaja solmimaan vuokrasopimukset. Puistoalueiden myymisestä kunnanhallitus päättää tapauskohtaisesti tar jousten perusteella.

25 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus liitteen 3 mukaiset asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavat osakkeet myydään Asikkalatalot Oy:lle käyvällä hinnalla. Valtuutetaan tekninen johtaja tekemään myyntipäätös ja allekirjoittamaan kauppakirja. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.

26 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus Hämeen Päihdehuollon kuntayhtymän tulevaisuus 279/ /2013 KHALL Hämeen Päihdehuollon kuntayhtymän kolme suurinta jäsenkuntaa, Tampereen, Lahden ja Hämeenlinnan kaupungit, ovat yhdessä ja kukin tahoillaan käynnistäneet keskustelun kuntayhtymän tulevaisuudesta ja toiminnan alasajosta. Käynnistyneen keskustelun taustalla ovat Hämeen Päihdehuollon kuntayhtymän heikentynyt talous, Mainiemen kuntoutuskeskuksen kiinteistöjen korjausinvestointitarpeet, päihdekuntoutumispalveluiden kysynnän väheneminen sekä erityisesti suurten omistajakuntien halu muuttaa päihdekuntoutuksen painopistettä laitoshoidosta avokuntoutukseen. Tampereen, Lahden ja Hämeenlinnan kaupunkien johtavien viranhaltijoiden näkemyksen mukaan päätöksiä kuntayhtymän tulevaisuudesta tulee kyetä teke mään jo lähikuukausien aikana. Koska vapaaehtoisen kuntayhtymän purkaminen edellyttää jäsenkuntien valtuustojen yhtäpitäviä päätök siä, suurimmat omistajakunnat esittävät, että myös muissa jäsen kunnissa käynnistettäisiin vastaava keskustelu ja päätöksenteko. Mi käli purkamisesta ei synny yksimielisyyttä, niillä kunnilla, jotka eivät halua jatkaa yhteistoimintaa, ei ole muuta mahdollisuutta kuin eroa minen valtuustokauden lopussa ja ensivaiheessa kuntayhtymän pal veluiden käytön lopettaminen. Kuntayhtymää ei saa puretuksi, jos vähintään kaksi kuntaa on halukkaita jatkamaan toimintaa. Näin ollen kolme suurinta omistajakuntaa pyytää kaikkia Hämeen päihdehuollon kuntayhty män jäsenkuntia ilmoittamaan näkemyksensä kuntayhtymän tulevai suudesta ja halukkuudesta jatkaa sen toimintaa, vaikka suurimmat jäsenet siitä eroaisivat. Toiminnan hyvin suunniteltu ja vastuullisesti toteutettu lopettaminen olisi nyt näköpiirissä olevista vaihtoehdoista otettava myös vakavasti kunnissa harkintaan. Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Akaa, Asikkala, Forssa, Hattula, Hausjärvi, Hump pila, Hämeenkoski, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Juupajoki, Kangasala, Kärkölä, Lahti, Lempäälä, Loppi, Mänttä-Vilppula, Nasto la, Orivesi, Padasjoki, Pirkkala, Pälkäne, Riihimäki, Ruovesi, Tam mela, Tampere, Valkeakoski, Vesilahti, Ypäjä. Näkemykset pyydetään toimittamaan mennessä. Peruspalvelukeskus Oivalta on pyydetty lausuntoa ja se on antanut asias ta seu raa van lau sun non: "Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä on tarjonnut sosiaalisen kun-

27 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/ /54 Kunnanhallitus toutuksen palveluita jäsen kunnilleen vuodesta 1984 asti. Se on vastannut myös päihdetyön kehittämistarpeisiin. Kuntayhty mä kutsui jäsenkuntien edustajat yh teiseen keskustelutilaisuu teen aiheena kuntayhtymän tule vaisuus. Kuntayhty män hallitus on päättänyt kokouksessaan teettää selvi tyksen mahdollisesta kuntayhtymän purkamisesta jäsen kunnil le aiheutuvista kustannuksista, veloista ja vastuista. Lisäksi yh tymähallitus on aiemmin päättänyt käynnistää vuoden 2014 alussa selvityksen koskien kuntayhtymän toimitilaratkaisuja ja mm. mahdol lisuuksista palvella jäsenkuntia muissa toimitilois sa pienemmillä kus tannuksilla. Oivan alueella kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Asikkala, Hämeenkoski, Kärkölä ja Pa dasjoki. Hallinnon maksuosuuksiin kunnat osallistuvat vuosit tain Asikkala 1580,25, Hämeenkoski 396, Kärkölä 891,50 ja Padasjoki 626,25 suuruisilla osuuksilla. Käyttömäärät kunnissa vuonna 2013 ovat olleet: - Asikkala 28 hoitovuorokautta (129,89 / vrk) - Hämeenkoski 0 - Kärkölä 14 hoitovuorokautta, korvaushoito (168,85 / vrk) - Padasjoki 23 hoitovuorokautta (129,89 / vrk) - Hollola 170 hoitovuorokautta (135,40 / vrk) Mainiemen toiminta on ollut kuntouttavaa ja päihdekuntoutumisen asiantuntemus on ollut käytössämme. Eduksi on myös mainittava, että vuorokau sihinnat ovat olleet edullisemmat kuin muilla palveluntuottajilla. Alueellamme ja puitesopimusten piirissä on myös muita palve luntuottajia, joiden palvelut ovat olleet käytössämme. Mainiemen käyttöaste Oivan kun nissa on ollut vähäistä johtuen muun muassa siitä, että Oiva on pa nostanut viime vuosina omaan päihdehuollon avokuntoutumisen ke hittämiseen. Organisaa tiomme kykenee vastaamaan päihdeasiak kaiden kuntoutustar peeseen ilman päihdehuollon kuntayhtymän palveluita." Valmistelija/lisätietoja Kunnanjohtaja Juri Nieminen, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ehdotus: Päätös: Kunnanhallitus toteaa Asikkalan kunta suhtautuu myönteisesti Hämeen Päihdehuollon kuntayhtymän lakkauttamiseen. Perusteena se, jos kolme suu rinta osakasta lopettaa palve lu jen käytön, tu le vat palvelut ja hallintokulut kohtuuttoman kalliiksi jäljel le jääville kun nille. Li säk si pal ve lui ta on saa tavis sa myös muual ta mm. peruspalvelukeskus Oi valta, jo ten kun tayhty män lo pet ta minen ei vaaranna pal ve lu jen saa ta vuut ta. Ehdotus hyväksyttiin.

Kunnanhallitus 235 28.10.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013

Kunnanhallitus 235 28.10.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 KHALL 235 28.10.2013 Asikkalan kunnassa on valmisteltu keväästä 2013 asti uutta elinkeinostrategiaa ja lin jaus muutoksia kunnan

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 221 30.09.2013 Kunnanhallitus 260 11.11.2013 Valtuusto 86 18.11.2013 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 221 30.9.2013 Valtuusto

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 15 03.02.2014 Valtuusto 5 17.02.2014 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 15 3.2.2014 Valtuusto päätti 17.6.2023 63 toteuttaa talouden

Lisätiedot

Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013

Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 KHALL 235 28.10.2013 Asikkalan kunnassa on valmisteltu keväästä 2013 asti uutta elinkeinostrategiaa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Valtuusto 83 18.11.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013

Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Valtuusto 83 18.11.2013. Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Valtuusto 83 18.11.2013 Elinvoimapolitiikan muutos 263/14.01/2013 KHALL 235 28.10.2013 Asikkalan kunnassa on valmisteltu keväästä 2013 asti uutta

Lisätiedot

Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle

Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle Kunnanhallitus 235 28.10.2013 Kunnanhallitus 264 11.11.2013 Valtuusto 83 18.11.2013 Kunnanhallitus 14 03.02.2014 Valtuusto 4 17.02.2014 Elinvoimapolitiikan muutos / Tuki yritysten investoinneille ja sijoittumiselle

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 1/73. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 1/73. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 1/73 Valtuusto Aika 17.02.2014 klo 18:00-21:25 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1/10

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1/10 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 13.04.2016 klo 15:00-16:51 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 4 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Urajärven koulu 332/ /2014

Kunnanhallitus Valtuusto Urajärven koulu 332/ /2014 Kunnanhallitus 59 24.03.2014 Valtuusto 28 07.04.2014 Urajärven koulu 332/12.00.00/2014 KHALL 59 24.3.2014 Käsitellessään kokouksessaan 17.2.2014 11 Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloitetta: Ky se ly 2004-2010

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/54. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/54 Valtuusto Aika 18.11.2013 klo 18:00-21:05 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 78 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 16/2017 1/10

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 16/2017 1/10 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 16/2017 1/10 Kunnanhallitus Aika 05.06.2017 klo 17:15-17:30 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 184 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2017 1/10

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2017 1/10 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2017 1/10 Kunnanhallitus Aika 09.01.2017 klo 17:00-19:18 Paikka Kunnanvirasto, kokoustilat Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely syntyneiden lasten vanhemmille

Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely syntyneiden lasten vanhemmille Sivistyslautakunta 52 01.10.2013 Sivistyslautakunta 66 03.12.2013 Kunnanhallitus 288 16.12.2013 Valtuusto 11 17.02.2014 Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely 2004-2010 syntyneiden lasten vanhemmille

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2015 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2015 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 2/2015 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 15.04.2015 klo 15:00-17:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 6 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Päätös siirretyn päätösvallan peruuttamisesta kumoaa alemmalla tasolla tehdyt samaa päätösvaltaa koskevat siirtopäätökset.

Päätös siirretyn päätösvallan peruuttamisesta kumoaa alemmalla tasolla tehdyt samaa päätösvaltaa koskevat siirtopäätökset. Kunnanhallitus 27 21.01.2013 Kunnanhallitus 38 03.03.2014 Valtuusto 24 07.04.2014 Kunnanhallituksen päätösvallan siirto / muutokset 4.3.2014 145/00.00.01/2013 KHALL 27 21.1.2013 Kuntalain 14 :n mukaan

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 5/2017 1/9

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 5/2017 1/9 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 5/2017 1/9 Kunnanhallitus Aika 20.02.2017 klo 16:00-16:07 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 48 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 15/2013 1/15. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 15/2013 1/15. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 15/2013 1/15 Kunnanhallitus Aika 26.08.2013 klo 17:20-19:55 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 190 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 19/2014 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 19/2014 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 19/2014 1/12 Kunnanhallitus Aika 24.11.2014 klo 17:00-19:20 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone, Rusthollintie 2 Käsitellyt asiat Asia Sivu 231 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen Pöytäkirja 2/2015 1 Hallituksen henkilöstöjaosto Aika 23.09.2015 klo 14:06-14:27 Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3 Osallistujat

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen Kunnanhallitus 248 04.11.2013 Kunnanhallitus 262 11.11.2013 Valtuusto 88 18.11.2013 Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen 265/02.02.00/2013 KHALL 248 4.11.2013 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 Matkailulautakunta 16.04.2010 Aika 16.04.2010 klo 9:00-10:30 Paikka Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen Kunnanhallitus 202 17.10.2016 Valtuusto 66 31.10.2016 Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1093/00.00.01/2016 KHALL 202 17.10.2016 Uuden kuntalain (410/2015) 16 :ssä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54 14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen: Kunnanhallitus 225 23.06.2014 Kunnanhallitus 37 26.01.2015 Fennovoima Oy:n esitys maanvuokrasopimuksesta ja kiinteistökaupan esisopimuksesta / Kauppakirja Kunnanerkkilä RN:o 28:0 -tilasta / Kauppakirja

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Konsernipalvelu

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Lausunto hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä 10.12.2012 64 tehtyihin valituksiin / Ruotsalaisen rantaosayleiskaava

Lausunto hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä 10.12.2012 64 tehtyihin valituksiin / Ruotsalaisen rantaosayleiskaava Kunnanhallitus 113 16.05.2011 Kunnanhallitus 189 05.09.2011 Kunnanhallitus 202 12.09.2011 Kunnanhallitus 272 03.12.2012 Valtuusto 64 10.12.2012 Kunnanhallitus 155 03.06.2013 Lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU

Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU Tekninen lautakunta 3 27.01.2015 Kunnanhallitus 36 04.02.2015 Kunnanvaltuusto 5 04.03.2015 Kunnanhallitus 121 08.06.2015 VAHIJÄRVEN KOULU TEKLTK 3 Valmistelija: vs. tekninen johtaja Antti Kailio Askolan

Lisätiedot

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437 Tekninen lautakunta 21 10.02.2015 Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437 436/10.00.02/2012 Tekla 21 Liperin kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO

SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO 1 ESITYS KUNTA/KUNNANHALLITUS SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO Savon Kuituverkko Oy on esittänyt Tuusniemen kunnan koolle kutsumassa osakaskokouksessa 23.9.2015 omistajakunnilleen

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 JUVAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMITILARYHMÄ 45/12.00/2016 SIVLTK 6 (Asian valmistelija

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu. Tekninen lautakunta 53 13.10.2011 Jätemaksutaksan hyväksyminen 1.1.2012 alkaen 428/32.321/2011 Tekn.ltk 53 Nykyisin voimassa olevan jätelain 28 :n mukaan kunnalla on oikeus kan taa jär jes tä mäs tään

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Hallintosääntö

Kunnanhallitus Hallintosääntö Kunnanhallitus 214 03.11.2014 Hallintosääntö 1.1.2015 KHALL 214 3.11.2014 Elokuun 2014 alusta alkaen kunnan organisaatio muuttui, kun valtuus to 7.4.2014 26 päätti, että Asikkalan kunnan uusi vir ka or

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN

PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN 1551/34.340/2006 KHALL 28.02.2007 79 Liitteet B3-6 Talousjohtaja: Pargas Idrottsförening rf

Lisätiedot

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Kunnanhallitus 269 29.09.2014 Valtuusto 88 08.10.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta

Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta Miehikkälän kunnanhallitus 192 07.12.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 10 18.01.2016 Arava- ja korkotukilainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinta sekä valvonta 61/09.091/2015 Khall 07.12.2015 192 Liite

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1

ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 Elinkeinotoimikunta AIKA 18.01.2017 klo 17:00 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka): Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus päätti 22.2.2016 44 hyväksyä elinvoiman

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 29 Maaseutulautakunta 26.04.2011 AIKA 26.04.2011 klo 19:00-19:25 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Kunnanhallitus 58 24.03.2014 Valtuusto 26 07.04.2014. Virkaorganisaatiomuutos 382/00.01.01/2014

Kunnanhallitus 58 24.03.2014 Valtuusto 26 07.04.2014. Virkaorganisaatiomuutos 382/00.01.01/2014 Kunnanhallitus 58 24.03.2014 Valtuusto 26 07.04.2014 Virkaorganisaatiomuutos 382/00.01.01/2014 KHALL 58 24.3.2014 Kunnan johtoryhmä on valmistellut muutoksia kunnan virkaorganisaatioon. Organisaatiomallista

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 19 astuslautakunta AIKA 07.06.2019 klo 15:00-15:25 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot