45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10%

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10%"

Transkriptio

1

2 Kyselyn tavoitteena on Luoda alkupisteet Uudenkaupungin strategian toteutumisen seurantaa varten Hahmottaa strategisten tavoitteiden yhteyksiä toisiinsa Löytää segmenttejä, joihin panostamalla uusikaupunkilaisten hyvinvointia voidaan eniten lisätä Löytää toimenpiteitä, joilla uusikaupunkilaisten hyvinvointia voidaan lisätä Selvittää kuntalaisten toiveita ja odotuksia ajankohtaisiin asioihin Toteutettiin maaliskuussa Kyselyyn houkuteltiin vastaajia Oikeenlaista kemiaa 2019 videon avulla (YouTube) Videota katseltiin kertaa ensimmäisen viikon aikana. Noin 10% katselukerroista johti täytettyyn kyselylomakkeeseen. Kyselyyn osallistui 1613 vastaajaa, joista lopulliseen analyysiin kelpuutettiin 1558 vastaajaa (N=1558). Aineiston vinoumia (naiset yliedustettuina ja yli 60-vuotiaat aliedustettuina) on oikaistu lopulliseen analyysiin tasapainottamalla aineisto Uudenkaupungin todellisen ikä/sukupuoli jakauman mukaiseksi. Esitetyissä tuloksissa on tilastollisesti merkitsevä ero luokkien välillä, ellei toisin ole ilmoitettu.

3 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0%

4

5

6 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0%

7 50% 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0%

8 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0%

9

10 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0%

11 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0%

12

13

14

15

16 Väite: Elän monella tavalla ihanne-elämääni tällä hetkellä Väite: Elämässäni kaikki palikat ovat tällä hetkellä erittäin hyvässä järjestyksessä Väite: Yleisesti lausuttuna, olen tyytyväinen elämääni Oletko onnellinen?

17 6,1 6 5,9 5,8 5,7 5,6 5,5 5,4 5,3 5,2

18 6,1 1,45 6 1,4 5,9 1,35 5,8 1,3 5,7 1,25 5,6 1,2 5,5 1,15 5,4 1,1 5,3 1,05 5,2 1

19 6,2 6 5,8 5,6 5,4 5,2 5 4,8

20 Kenen hyvinvointi on Uudessakaupungissa heikoimmalla tasolla? (maininnat; N=90)

21

22

23 4,8 1 0,95 4,7 0,9 4,6 0,85 0,8 4,5 0,75 0,7 4,4 0,65 4,3 0,6 0,55 4,2 0,5

24

25

26 Väite: Koen että elämälläni on joku merkitys Väite: Koen olevani syrjäytymässä muusta yhteiskunnasta (käännetty asteikko) Koetko olevasi yksinäinen? (En/Kyllä, silloin tällöin/kyllä, usein)

27 6,20 6,00 5,80 5,60 5,40 5,20 5,00

28 6,30 6,10 5,90 5,70 5,50 5,30 5,10 4,90 4,70 4,50

29

30

31 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0%

32 100% 98% 96% 94% 92% 90% 88% 86% 84% 82% 80%

33 1 0,5 0-0,5-1 -1,5-2 -2,5

34 Yksinäisyyden kokeminen on tunne. Määrällisesti yksinäisyys on melko vakio Ukissa kaikissa ikäryhmissä, lukuun ottamatta vuotiaita, joissa sitä esiintyy vähemmän ja yli 80-vuotiaita (miehiä), joissa sitä esiintyy enemmän. Eri ikäryhmien kyky sietää yksinäisyyttä poikkeaa selvästi vuotiaiden kyky sietää yksinäisyyttä on heikointa, vuotiaiden vahvinta. Yksinäisyys siis tuntuu vuotiaista paljon pahemmalta, kuin vuotiaista.

35 Sosiaalisen terveyden puute on merkittävä hyvinvointiriski Uudessakaupungissa erityisesti vuotiaiden miesten ja yli 80-vuotiaiden miesten keskuudessa. Yli 80-vuotiaita miehiä piinaa sekä yksinäisyys, että elämän merkityksen puute vuotiaita miehiä piinaa elämän merkityksen puute. Mahdollinen selitys: Uudessakaupungissa on 148 naimatonta vuotiasta miestä 100 naimatonta naista kohden.

36

37

38

39 12,0 % 10,0 % 8,0 % 6,0 % 4,0 % 2,0 % 0,0 %

40 7 6,5 6 5,5 5,73 5,43 5,80 5,98 5,93 5,96 6,00 5,41 5 4,5 4 3,5 3 2,5 2

41 7 6,5 6 5,5 5,73 5,43 5,80 5,98 5,93 5,96 6,00 5,41 5 4,5 4 3,5 3 2,5 2

42 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70%

43 Ekstra

44 20% niistä, joilla on suuria haasteita rahan riittävyyden suhteen, kokee myös usein yksinäisyyttä (Uki keskimäärin 5%).

45

46

47 0,4 0,3 0,2 0,1 0-0,1-0,2-0,3-0,4-0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0-0,1-0,2-0,3-0,4-0,5-0,6

48

49

50 On mentaalinen voimavara, jota tarvitaan erityisesti silloin kun omat voimavarat tuntuvat vähäisiltä*. Ihmisillä on halu kuulua osaksi jotakin suurempaa ja vahvempaa. Paikallisidentiteetti osoittaa ihmiselle hyväksytyn paikan ja tuo merkitystä elämään. *Mentaalisen hyvinvoinnin ja Uki-identiteetin negatiivinen osoittaiskorrelaatio (kontrollimuuttujana tyytyväisyys elämään)

51 5,6 5,4 5,2 5 4,8 4,6 4,4 4,2 4

52 6 5,8 5,6 5,4 5,2 5 4,8 4,6 4,4 4,2 4

53 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15%

54

55 6,20 6,00 5,80 5,60 5,40 5,20 5,00

56 7 6,5 6 5,5 5 4,5 4

57

58 5,20 5,10 5,00 4,90 4,80 4,70 4,60 4,50 4,40 4,30 4,20 4,10

59 4 4,2 4,4 4,6 4,8 5 5,2 5,4 5,6 5,8 6

60 6 5,8 5,6 5,4 5,2 5 4,8 4,6 4,4 4,2 4

61

62 6,50 6,30 6,10 5,90 5,70 5,50 5,30 5,10 4,90 4,70 4,50

63

64 Kokemus osallisuudesta on tunne siitä, että kuuluu osaksi yhteiskuntaa ja voi halutessaan toimia sen aktiivisena jäsenenä. Kokemus syntyy silloin, kun valtaetäisyys on lyhyt. Tutkimuksessa kokemus osallisuudesta mitattiin kolmen kysymyksen yhdistelynä: Mahdollisuus seurata päätöksentekoa: Koetko, että sinulla on riittävä mahdollisuus saada tietoa kaupungissa valmisteilla olevista asioista? Mahdollisuus tulla kuulluksi: Koetko, että sinulla olisi keino tulla kuulluksi, jos haluaisit vaikuttaa johonkin kaupungissa valmisteilla olevaan päätökseen? Tietoisuus vaikutuskanavista: Jos haluaisit tehdä kaupungille aloitte jostakin sinua kiinnostavasta asiasta, tiedätkö mihin sinun tulisi olla yhteydessä? Mittari skaalattu asteikolle 1-5.

65 50% 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0%

66 3,6 100% 3,4 94% 95% 90% 3,2 3 68% 77% 82% 81% 73% 80% 70% 60% 2,8 2,6 2,4 2,2 44% 50% 40% 30% 20% 10% 2 3% 0%

67

68 3,8 3,6 3,4 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2

69

70 Vastaajat on segmentoitu peräkkäisten k-means klusterointien menetelmällä viiteen eri hyvinvointisegmenttiin. Segmenttiratkaisun reliabilisuus on tarkistettu erotteluanalyysillä (erottelee 95% oikein). Segmentoinnin taustalla on keskeiset ukilaisten hyvinvointiin vaikuttavat mittarit: Onnellisuus ja tyytyväisyys elämään (taustalla useita onnellisuuden ja elämänilon mittareita) Kokonaishyvinvointi (taustalla fyysinen, mentaalinen ja sosiaalinen hyvinvointi) Uki-identiteetti (taustalla kokemus kukoistuksesta ja kokemus tasavertaisuudesta ja turvallisuudesta) Taloudelliset haasteet (mikäli haasteet ovat suuria) Viisi segmenttiä: S1: Sinnittelijät (5%) S2: Vaaravyöhykkeellä (12%) S3: Keskimääräiset (32%) S4: Identiteettivajeiset (18%) S5: Hyvinvoivat (33%)

71 Korostetusti vuotiaita (33%; aineisto: 12%) asuinpaikasta riippumatta Korostetusti miehiä (65%; aineisto: 49%) ja muun sukupuolisia (4%; aineisto: 1%) Yli 50-vuoitaat sinnittelijät asuvat korostetusti Kalannissa; 20-29v sinnittelijät asuvat joka puolella kaupunkia. 30% suuria vaikeuksia rahan riittävyyden suhteen (aineisto keskimäärin 6%) 16% luottaa virkamiesjohtoon (54%); 14% poliittisiin päättäjiin (47%) 50% äänesti kuntavaaleissa (73%) 37% kokee usein yksinäisyyttä (5%) Kokemus osallisuudesta: 2,42 (Uki keskiarvo: 3,04) 21% toivoisi parempia yhteyksiä Rauman suuntaan (10%) 61% on aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä tai seuraavat aktiivisesti (70%) Terveyden mittarit matalalla tasolla; erityisesti sosiaalinen terveys (elämän merkitys matalaa ja yksinäisyys korkeaa) romahtanut => oma onnellisuus ja tyytyväisyys elämään hyvin matalaa. Uki-identiteetti romahtanut. Asenne monikulttuurisuutta kohtaan hyvin kielteinen. Kokemus osallisuudesta: 2,42 (Uki keskiarvo: 3,04)

72 Ei pakolaisia tai turvapaikanhakijoita, kiitos. Multikulttuuri ei toimi missään, eikä se tule toimimaan Suomessakaan. Haluan tuntea asuvani Suomessa ja suomalaisten keskuudessa, en jossain harmaassa kulttuurien ja ihmisten sekasotkussa ja eri etnisyyksien kiistojen keskellä. Suomi kuuluu suomalaisille, Dalai Lamakin sanoi Euroopan kuuluvan eurooppalaisille. Uudessakaupungissa rahat hassataan Paskalahden ympäristön kunnostamiseen ja arkkitehtuuri suosii rumia vankilan näköisiä harmaita laatikoita. Pitäisi muistaa ettei kaikki asu keskustassa. Se miten Stoppi nuorisoasunto asia käsiteltiin näytti että Uudenkaupungin isommat tahot voi mielijohteesta jyrätä 1000 ääntä ja poistattaa monen ihmisen rakkaimman paikan. Kiitos paljon! Kylässämme on louhittu ja murskattu kohta 9 vuotta yötäpaivää. Ymmärrättekö ollenkaan millaista on asua sellaisessa metelissä? Miksi kalostohallin rakennusluvalla voi louhia kalliota saman verran kuin 6 kerrostalon rakentamiseen? Todellinen emämunaus antaa tällainen lupa. Mäkkäri Ukiin, ja ilmaisia ajanviettopaikkoja sisätiloissa (kirjasto menee aikaisin kiinni joten siellä ei voi olla) Huomattavia kunnostuksia jokaiseen tiehen joka vuosi ovat surkeammassa kunnossa.

73 Korostetusti vuotiaita (20%; aineisto: 12%) Lievästi korostetusti vuotiaita (15%; aineisto 12%) Korostetusti naisia (56%; aineisto: 50%) Vaaravyöhykkeellä olevien asuinpaikka vuotiaat: Keskikaupunki (26%; aineisto: 15%) Lokalahti (29%; aineisto 11%) vuotiaat: Hakametsä (27%; aineisto:14%) Kalanti (19%; aineisto 16%) 15% vaikeuksia rahan riittävyyden suhteen (aineisto keskimäärin 6%) 47% luottaa virkamiesjohtoon (54%); 37% poliittisiin päättäjiin (47%) 64% äänesti kuntavaaleissa (73%) 14% kokee usein yksinäisyyttä (5%) 32% toivoisi, että Uki aloittaisi päivittäisen sisäisen joukkoliikenteen (22%) Terveyden mittarit matalalla tasolla; mutta korkea Uki-identiteetti kannattelee, samoin sosiaalinen terveys. Kokemus osallisuudesta: 2,31 (Uki keskiarvo: 3,04)

74 Uudenkaupungin kotihoitoon olisi saatava lisäresursseja. Kotiin hoidetaan yhä huonompi kuntoisia vanhuksia ja hoitajilla ei ole aikaa tarpeeksi. Myös yksityisten hoitolaitosten sekä yksityisten toimijoiden kuten yksityinen kotiavun taso Uudessakaupungissa on heikko. Päättäjät tekee ratkaisuja jotka eivät ole pitkäjänteisesti mietittyjä, vaan eletään liiaksi hetkessä. Vanhuksia asuu yksin ja he ovat hyvin yksinäisiä sekä monet kovinkin köyhiä, kun ei rahat riitä. Kunnallisen palkat ovat heikot, esim.hoitajien. On otettu pois hälytysrahat ym etuudet. Kunnalisvaalit tulossa ja en aio äänestää! Uki ei enää ole uki. Horhöt täällä jyllää... Olen huolissani vanhustenhoidosta. Kaikki asiat pitää tehdä kiireellä ja aikaa ei jää vanhusten kanssa keskusteluun ja sellaiseen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jota itse toivoisin iäkkäämpänä saavani. Lisäksi tiedän, että monet hoitajat tahtoisivat hoitaa vanhuksia paremmin ja antaa heille arvokkaan ja mukavan vanhuuden. Lisäksi koen että kaupungissa pitäis olla matalampi kynnys ylipainoisten ottaa yhteyttä esim. Terveyskeskukseen ja saada apua. Samoin nuoria mielenterveysongelmaisia pitäisi pystyä auttamaan aikasemmassa vaiheessa, eli ennaltaehkäisy olisi tärkeää saada kuntoon. Esimerkiksi enemmän julkisia paikkoja jossa voisi nähdä ystäviä, esim. Nettikahvila. Liian pitkä kysely ja ukissa on liikaa neekereitä. Keskusta huutaa tyhjyyttään? Uusikaupunki kaipaa oikein kunnollista kasvojenkohotusta tai oikeastaan sen pitäisi olla tapahtunut jo. Uudenkaupungin pitäisi uskaltaa elää tehtaan tuotannon lisääntyessä tehtaan mukaan. Muuten hukka perii jälleen. Hienoa kun olette alkaneet kehitellä keskustaan tempauksia jotka tuovat ihmiset sinne viihtymään. Viime kesäiset tempaukset ja kävelykatu ja puisto toivat meidän perhettä yhdessä keskustaan.

75 Iän suhteen jakautuu tasaisesti kaikkiin ikäluokkiin Lievästi korostetusti naisia (52%; aineisto: 50%); mutta korostetusti miehiä Lokalahdelta ja Pyhämaalta. Keskimääräisten asuinpaikka vuotiaat: Kalanti (15%; aineisto: 9%) vuotiaat: Kalanti (21%; aineisto:16%) Lokalahti (25%; aineisto 15%) vuotiaat: Lokalahti (25%; aineisto: 15%) vuotiaat: Keskikaupunki (20%; aineisto: 14%) 5% suuria vaikeuksia rahan riittävyyden suhteen (aineisto keskimäärin 6%) 55% luottaa virkamiesjohtoon (54%); 51% poliittisiin päättäjiin (47%) 75% äänesti kuntavaaleissa (73%) 3% kokee usein yksinäisyyttä (5%) Terveyden mittarit kaikki keskimääräisellä tasolla Uki-identiteetti keskimääräistä korkeammalla tasolla. Kokemus osallisuudesta: 2,91 (Uki keskiarvo: 3,04)

76 Kaupunkiin voisi maalata tyhjiin seiniin tai muihin vastaaviin samankaltaisia taideteoksia kuin Laitilassa. Piristäisivät katukuvaa. Toivoisin kaupungille ja kaupungin läheisyyteen lisää roskiksia sekä koiran kakkapussitelineitä saisi myös olla pari lisää. Helpottaisi huomattavasti kun ei tarvitsisi ihan koko lenkkiä kantaa kakkapusseja. Ja väitän että ihmiset siivoaisivat myös koiran kakat helpommin. Samaa toivoisin myös kalantiin. Erityisesti pappilanpellon asuinalueelle olisi hyvä saada roskiksia lisää. :) Hienoa kun kaupunkia kehitetään! Enemmän nuoria päättämään uudenkaupungin tulevaisuudesta Hienoa, että Uki on viime vuosina alkanut panostaa enemmän kaupunkilaisten viihtyvyyteen ja kuulemaan kaupunkilaisten mielipiteitä; myös ukilaisten yhteisöllisyys ja ilmapiiri tuntuu parantuneen. Esimerkiksi viime kesä tapahtumineen ja demokatuineen oli oikein viihtyisä. On myös hienoa, että mm. lukiolaiset on otettu mukaan uuden koulukeskuksen suunnittelemiseen. Toivoisin kuitenkin, että nuorille järjestettäisiin enemmän ohjelmaa ja oleskelutiloja: tällä hetkellä tuntuu siltä, että useimmat kaupungin tapahtumat on suunnattu lapsille tai vanhemmalle väestölle, eikä nuorisolle sopivaa ohjelmaa löydy. Kaipaisimme perheeni kanssa enemmän ajanviettopaikkoja. Tapahtumat ovat kivoja, mutta aika paljon niitä tuntuu olevan vain kesäisin tai viikonloppuisin. Tai jos joku tapahtuma on niin siitä saattaa kuulla vasta jälkeenpäin. Kauppojen aukioloajat saisi olla pidemmät etenkin viikonloppuisin niin tulisi käytyä enemmän oman kaupungin liikkeissä. Vuokra-asunnot alkavat olla huonossa kunnossa ja vuokrat isojen kaupunkien tasoa.

77 Korostetusti vuotiaita (17%; aineisto: 12%) ja vuotiaita (19%; aineisto 12%) Korostetusti miehiä (59%; aineisto: 49%) Identiteettivajeisten asuinpaikka vuotiaat: Hakametsä (22%; aineisto: 14%) vuotiaat: Kalanti (21%; aineisto:16%) Lokalahti (25%; aineisto 15%) vuotiaat: Lokalahti (25%; aineisto: 15%) vuotiaat: Hakametsä (22%; aineisto: 17%) vuotiaat: Hakametsä (22%; aineisto: 15%) 3% suuria vaikeuksia rahan riittävyyden suhteen (aineisto keskimäärin 6%) 37% luottaa virkamiesjohtoon (54%); 31% poliittisiin päättäjiin (47%) 74% äänesti kuntavaaleissa (73%) 3% kokee usein yksinäisyyttä (5%) 77% vannoutuneita yksityisautoilijoita (68%) Hyvinvoinnin mittarit kaikki korkealla tasolla, mutta Uki-identiteetti huomattavan matala ja asenne monikulttuurisuutta kohtaan selvästi kielteinen. Kokemus osallisuudesta: 2,84 (Uki keskiarvo: 3,04)

78 Poliitikot ja virkamiehet voisivat puhaltaa yhteen hiileen kaupungin kehittämiseksi. Huono kysely, epäselvät kysymykset. Turha kysely. Mitähän tämäkin taas maksaa! Olisiko tällä rahalla saanut keskustan katujen kuopat umpeen? Joukkoliikenne ei toimi, mihinkään suuntaan, niin että se palvelisi meitä suurinta osaa asukkaista! Julkinen terveydenhuolto on ajettu täysin alas! Työperäinen maahanmuutto Ukiin, tervetuloa, muuten ei niin väliksi. Kaipaan avoimuutta, tasapuolisuutta ja rehellisyyttä virkamiesten ja luottamushenkilöiden työskentelyyn ja päätöksiin! Asun Lokalahdella, joka tuntuu olevan paljolti unohdettu kylä. Kulkuyhteydet julkisilla minimaaliset, kesäisin ongelma korostuu. Vuorotöihin mahdotonta kulkea ympäri vuoden. Lokalahdelle on myös viime vuosina muuttanut paljon lapsiperheitä, jopa niin, että koulua pitää laajentaa. Tämä pitäisi mielestäni huomioida myös kulkuyhteyksien, teiden kunnossapidon ja palveluiden suhteen. Toivon että Kalantilaiset lapset otettaisiin samalla tavalla huomioon, kuin ukilaiset. Esim. Kalannin isossa päiväkodissa ja alakoululla on erilaisia esityksiä, niin Nonparellilaiset/Karamellit joutuvat kävelemään esityksiin. Matka ei ole pitkä, mutta jos sataa vettä heidän on erittäin ikävä kävellä sinne. Enemmän pitäisi huomioida lapsia. Hieno kaupunki, jonka ilmapiirin pilaa poliittinen riitely ja kaunaisuus. Nuorilta/nuorilta aikuisilta puuttuu tekeminen kaupungista. Töitä on melkeinpä pelkästään teollisuusaloilta sekä lähihoitaja, ei hyvä jossei halua olla robotti/ lähihoitaja tms. Vuokra-asunnot kohtuuttoman kalliita palkkatasoon nähden. Talvelle voisi järjestää myös erinäköisiä tapahtumia niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Uusikaupunki ei ole koskaan tuntunut omalta. Jos asioin, asioin Turussa tai netissä. Haja-asutus on jäänyt täysin unholaan: täällä ei ole mitään! Vähintä mitä toivon, on joukkoliikenteen kehittäminen. Kaupunki on aivan liian omahyväinen. Sivistystä kaivataan.

79 Korostetusti vuotiaita (23%; aineisto: 18%) ja vuotiaita (21%; aineisto 15%) Korostetusti naisia (54%; aineisto: 50%) Hyvinvoivien asuinpaikka vuotiaat: Hakametsä (12%; aineisto 10%) vuotiaat: Pyhämaa 43; aineisto: 28%) vuotiaat: Hakametsä (18%; aineisto: 15%) Keskikaupunki (21%; aineisto: 18%) Lokalahti (29%; aineisto; 14%) vuotiaat: Hakametsä (20%; aineisto: 15%) Kalanti (19%; aineisto:13%) Keskikaupunki (25%; aineisto: 19%) 80+ vuotiaat: Keskikaukaupunki (16%; aineisto: 10%) 2% suuria vaikeuksia rahan riittävyyden suhteen (aineisto keskimäärin 6%) 72% luottaa virkamiesjohtoon (54%); 61% poliittisiin päättäjiin (47%) 78% äänesti kuntavaaleissa (73%) 0% kokee usein yksinäisyyttä (5%) Hyvinvoinnin mittarit kaikki korkealla tasolla ja Uki-identiteetti korkealla tasolla Kokemus osallisuudesta: 3,61 (Uki keskiarvo: 3,04)

80 Toivon enemmän tiedotusta paikallislehteen. Yhtenäinen Pyörätieyhteys Hakametsästä keskustaan pitäisi rakentaa. Muuten Ugissa onkin hienosti pyöräteitä. Koen tämän pienen kaupungin yhteiseksi asiaksemme. Täällä on ollut hyvä kasvattaa lapset ja kokea yhteisöllisyyttä. Kutsuessamme vieraita kotiimme, esittelemme aina ylpeänä kaupunkiamme heille. Kiitos kyselystä ja mainiosta videosta. Toiveeni on, että lapsista ja vanhuksista huolehditaan hyvin, maahanmuuttajiin ja monikulttuurisuuteen suhtaudutaan voimavarana. Eletään sovinnossa keskenämme. Meillä on hyvä kaupunki, jossa se kyllä onnistuu, jos tahtoa löytyy. Annetaan vähän itseltämme, eikä olla aina vaan haluamassa. Nautitaan arjesta yhdessä. Kaikenkaikkiaan ihan hyvä kaupunki asua. Toivon että Kaupunki tulevaisuudessakin tukee Senior-liikunnan eri muotoja Lähden Pyhämaasta vain kulumalla, Uusikaupunki on ihan jees! Aina löytyy sanottavaa mutta mennään näillä! Haluan antaa hyvää palautetta aikuisten vastaanotosta ARVOsta. Uskon että se on antanut tukea ja apua monelle. Apu on helposti saatavilla. Itsekin olen käynyt siellä juttelemassa. Varmasti koko henkilökunta on ammattitaitoista. Itse kiitän Jenni Tolosta. Olen syntyperäinen kalantilainen. Harmikseni huomaan, että sekä Kalannista, Lokalahdelta että Pyhämaasta palvelut vähitellen ajetaan alas ja ne keskitetään kaupunkialueelle. Pitää takoa kun rauta on kuumaa! Kaupunki vaatii ehdottomasti lisää aktiviteetteja liikunnan muodossa sekä koulutus mahdollisuuksia, jotta saadaan nuoret pysymään täällä sekä mahdollisesti perheitä muuttamaan toisilta paikkakunnilta tänne. Vaatii hieman enemmän houkutuksia kun ei ole kerran minkään ison tien varrella (ei ohikulkupaikka) vaan kaupunkiin pitää todella omasta tahdosta tulla. Joukkoliikenne kaupungin sisällä varmasti elävöittäisi kaupunkia kun ihmiset liikkuisivat enemmän, varsinkin nuoret ja vanhemmat ihmiset.

81 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

82 35% 33% 30% 25% 23% 20% 20% 19% 20% 15% 10% 6% 12% 7% 7% 14% 11% 7% 7% 17% 15% 14% 9% 8% 12% 11% 10% 10% 17% 17% 16% 15% 12% 17% 14% 15% 14% 14% 13% 12% 6% 7% 10% 8% 5% 3% 0%

83 1,2 0,8 0,4 0-0,4-0,8-1,2-1,6-2 -2,4

84

85

86 0,4 0,3 0,2 0,1 0-0,1-0,2-0,3-0,4-0,5-0,6-0,7

87 0,4 0,2 0-0,2-0,4-0,6-0,8-1

88 0,6 0,4 0,2 0-0,2-0,4-0,6

89 0,3 0,25 0,2 0,15 0,1 0,05 0-0,05-0,1-0,15-0,2-0,25

90

91 Uusikaupunki on turvallinen, rauhallinen ja kaunis paikka asua ja elää. Muualta muuttaneena on kuitenkin ollut vaikea kotiutua tänne, koska ihmiset eivät kovin mielellään tutustu uusiin ihmisiin ja kaikilla tuntuu jo olevan omat tuttavapiirinsä valmiina. Aika ajoin on ollut painetta muuttaa pois juuri tämän takia. Ehkä kaupunki voisi järjestää enemmän yhteisiä tapahtumia, joissa olisi mahdollista tavata uusia ihmisiä?

92 Luottamus virkamiesjohtoon (1 kysymys) Luottamus poliittisiin päättäjiin (1 kysymys) Asenne monikulttuurisuutta kohtaan (2 kysymystä) Oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden kokeminen (4 kysymystä) Kokemus kukoistuksesta (9 kysymystä) Uki-identiteetti (3 kysymystä) Kukoistavan kaupungin elementit (9 kpl) Onnellisuus ja tyytyväisyys elämään - ero S1+S2 verrattuna S5 (4 kysymystä) Kokonaishyvinvointi - ero S1+S2 verrattuna S5 (19 kysymystä) (16 kysymystä) Taloudellinen ahdinko (pieniä haasteita/suuria haasteita) (1 kysymys) Yksinäisyyden kokeminen (silloin tällöin/usein) (1 kysymys) Asumistarjonnan monipuolisuus tyytyväisten määrä (1 kysymys) Tehtävä naapurikaupungissa toteutetaan yksityisautolla joukkoliikenteen sijaan (1 kysymys) Kokemus osallisuudesta (3 kysymystä)

93 Tasmart Oy

Kuntalaiskysely 2019

Kuntalaiskysely 2019 Kuntalaiskysely 2019 Tutkimuksen taustaa Kyselyn tavoitteena on Luoda alkupisteet Uudenkaupungin 20300 strategian toteutumisen seurantaa varten Hahmottaa strategisten tavoitteiden yhteyksiä toisiinsa Löytää

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! ASUKASKYSELY 2016 2 Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! 1. MITEN TÄRKEINÄ PIDÄT ALLA MAINITTUJA HYVINVOINTIIN

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Väestöennusteet, seinäjokisten ikäihmisten odotuksia ja mielipiteitä hyvinvoinnin kehittymisestä ja elämän odotuksista

Väestöennusteet, seinäjokisten ikäihmisten odotuksia ja mielipiteitä hyvinvoinnin kehittymisestä ja elämän odotuksista Väestöennusteet, seinäjokisten ikäihmisten odotuksia ja mielipiteitä hyvinvoinnin kehittymisestä ja elämän odotuksista Projektipäällikkö Erna Hilli erna.hilli@etela-pohjanmaa.fi http://www.epliitto.fi

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti Simo Pokki Vertikal Oy 60 Asuinpaikka ikäryhmittäin (kpl) 50 50 47 43 40 36 30 29 20 19 22 23 20 15 10 7 12 9 10 7 6 5 10 10 5 4 0 Kairantiimi RovaTiimi

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite

Lisätiedot

ONNELLINEN ARKI - KYSELY

ONNELLINEN ARKI - KYSELY ONNELLINEN ARKI - KYSELY Keravan kaupunki 2017 KAUPUNKISTRATEGIAN TAUSTAKYSELY Kysely oli auki 4.9.-14.9. välisen ajan. Kyselyyn vastasi yhteensä 583 vastaajaa. Vastaajista 68 % oli naisia ja 30 % miehiä.

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Kirsimarja Raitasalo THL, Alkoholi ja huumeet 11.11.2011 1 Taustaa Alkoholinkulutus on

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa?

1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 2. Mitä ilonaiheita Isosiskona toimiminen on herättänyt sinussa? Tyttöjen Talo Rovaniemi Syksy 2016 Isosisko-kyselyn yhteenvetoa 1. Mihin Tyttöjen Talon toimintoihin olet Isosiskona osallistunut? 10/10 vastaajaa Teehetki 7/10 Muita tapahtumia ja teemakertoja 4/10 Toivetorstai

Lisätiedot

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto LANU-koordinaatioryhmä 26.11.2015 Turku Näin tutkimus toteutettiin NUORET LUUPIN ALLA 2014 Vastaajat

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki

Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 3,59 Heikko taso 3,6 3,99 Hyvä taso

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY KYSELYN TULOSGRAFIIKKA PORVOON VARHAISKASVATUKSEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSELVITYS TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ 26.1.2018 VERTIKAL OY 2. Vastaajan (toinen huoltaja) pääasiallinen toiminta tällä hetkellä a.

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kouvola Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kalvojen sisältö Kohdekaupungeille on paikallistilaisuuksien yhteydessä toimitettu analyysit Vastaajien taustatiedot Vetovoimaisuus osion viiden eri

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Karjalan tutkimuslaitos NÄKÖKULMIA OSALLISTAVAAN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN - Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Aurinkoisen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syyskuussa 2016. Kysely oli suunnattu kaikille Aurinkoisen asiakkaille; yhteisökodissa ja tukiasunnossa asuville sekä päiväasiakkaille.

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA!

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! Diak Länsi 29.11.2007 Rehtori, dosentti Jorma Niemelä 1. Ihmisarvoinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu oikeus olla osallisena ympäröivästä yhteisöstä

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) 2009-2012 1. Pientyöpaikkojen työkyvyn tukemisen ja työterveyshuoltoyhteistyön

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.

Lisätiedot

Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto

Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto Jukka Hirvonen (Aalto-yliopisto / Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä) Elokuu

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista 24.10.2017 Kuntalaisten osallistaminen KYSELYT INNODUEL-SOVELLUKSELLA: Lukiolaiset: Millaisessa Kemissä

Lisätiedot

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? PERINTÄASIAKKAAT IKÄRYHMITTÄIN Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? 1. TILASTOSELVITYS Tilastotarkastelun tarkoituksena on selvittää, miten perintään päätyneet laskut jakautuvat eri-ikäisille

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

Henkilöstö PARASuudistuksessa

Henkilöstö PARASuudistuksessa Henkilöstö PARASuudistuksessa ARTTU-tutkimusohjelman henkilöstömoduulin tuloksia 2009 Lappeenranta 24.5.2011 Esa Jokinen, Työelämän tutkimuskeskus Yhteistyössä Risto Nakari ja Tuula Heiskanen Henkilöstömoduuli

Lisätiedot

Oulu kyselyn tulokset

Oulu kyselyn tulokset Oulu 2026 -kyselyn tulokset Oulu 2026 -kysely 18.9. 1.10.2017 Kyselyyn vastasi hiukan yli 2000 oululaista. Kyselyyn vastattiin kampanjasivulla osoitteessa oujees.oulu.com. Kiitos kaikille vastaajille!

Lisätiedot

Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6. Minun elämäntilanteeni

Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6. Minun elämäntilanteeni PKS kaupungit ja Socca 13.12.2017 1 Aikuisväestön hyvinvointimittari 2.6 Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu eri osa-alueista. Seuraava kyselyssä käydään läpi kaikki

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tampere

Tulevaisuuden Tampere Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Osallistuminen ja vaikuttaminen Yleisiä näkemyksiä, päätöksenteko ja osallistuminen Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenrannan vastausprosentti 39,8% (N=478) Kuntalaiskysely on osa

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta

Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti 30.5.2017 Asumisen unelmia Yli puolet vastaajista asuu omistusasunnossa Mikä näistä asumismuodoista

Lisätiedot

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden huoltajille

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa

Lisätiedot

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Asukastutkimus Pirkkalan kunta 3.6. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Yleistä

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA (TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA Tämän esitteen teksteissä mainitut sivunumerot viittaavat Yksin kaupungissa -kirjaan, jonka voit ladata ilmaisena pdf-tiedostona

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Vanha-Espoon asukasfoorumi Kuntapalvelut Espoossa Minna Joensuu, erityisasiantuntija

Vanha-Espoon asukasfoorumi Kuntapalvelut Espoossa Minna Joensuu, erityisasiantuntija Vanha-Espoon asukasfoorumi 14.5.2019 Kuntapalvelut Espoossa Minna Joensuu, erityisasiantuntija 14.5.2019 Keskeisiä havaintoja lähivuosista Espoo on vahvasti kasvava kaupunki, jossa asukkaita nyt 284 000.

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

Leena Koivusilta Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto

Leena Koivusilta Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto Leena Koivusilta Seinäjoen yliopistokeskus Tampereen yliopisto RAPORTIT Koivusilta L. Perhetaustaan liittyvät erot perusopetuksen oppilaiden hyvinvoinnissa Seinäjoella. Tampere 2017. http://urn.fi/urn:isbn:987-952-03-0433-1

Lisätiedot

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Taulukkoraportti Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Tässä taulukkoraportissa verrataan kaupan esimiesten ja myymälätyöntekijöiden työn voimavaroja, vaatimuksia ja hyvinvointia. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Kulttuuripalvelut - kirjastot Mikko Kesä Minna Joutsen Tuomo Saarinen Innolink Research Oy 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Vastaajien taustatiedot 3. Tutkimuksen

Lisätiedot

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Yleistä Toteutettiin vuosien 2013-2015

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 27.10.2015 (131 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 4% Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen maalainen 67 % a) kaupunkilainen

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Kiihtelysvaara Pasi Saukkonen 14.10.2015 116 Kiihtelysvaaralaista vastaajaa % 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 3% Oletko mielestäsi sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Kansalaisuuden kynnykset

Kansalaisuuden kynnykset Kansalaisuuden kynnykset 3/31/2017 Sadassa vuodessa kansalaiseksi juhlakonferenssi Sakari Kainulainen dosentti, asiantuntija Diakonia-ammattikorkeakoulu Kynnyksiä osallisuuden edessä Taloudellinen /Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Loimaan mielikuvatutkimus Yhteenveto tutkimustuloksista-

Loimaan mielikuvatutkimus Yhteenveto tutkimustuloksista- Loimaan mielikuvatutkimus 2018 -Yhteenveto tutkimustuloksista- 1 Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ymmärrystä Loimaan kaupungin vetovoimasta ja elinvoimasta asuin- ja työpaikkakuntana. Tutkimuksen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

Ohjaamo-kyselyn tuloksia

Ohjaamo-kyselyn tuloksia Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun

Lisätiedot

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta:

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta: HYVINVOINTITAPAAMINEN 1. tapaaminen / 20 Omaisen syntymävuosi Siviilisääty LÄHEISEN TAUSTATIEDOT Läheiseni on 1. puoliso 3. sisar / veli 2. lapsi 4. joku muu, kuka Syntymävuosi Missä / miten asuu? Diagnoosi(t)

Lisätiedot

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen OMAISKYSELY 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa 1=heikosti 2=välttävästi 3=tyydyttävästi 4=hyvin 5=erinomaisesti Keskiarvo: 3,4 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä Vastaajien määrä: 4 - Juuri

Lisätiedot

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta

Arvoisa vastaaja, Kiitos vastauksestasi! Syntymävuoteni on. Olen nainen mies muu en halua kertoa. Paikkakunta Arvoisa vastaaja, Tämä on kysely osallisuutta edistävien hankkeiden osallistujille. Kyselyn avulla tutkitaan hankkeiden vaikutuksia osallisuuden kokemukseen. Kerättyjä tietoja käytetään tieteelliseen tutkimukseen

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Hyvinvointiraportti 2018 Kyyjärven kunta

Hyvinvointiraportti 2018 Kyyjärven kunta Hyvinvointiraportti 2018 Kyyjärven kunta 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 86 MIES 24% NAINEN 76% Kyyjärven hyvinvointikyselyn tulokset 2. Ikä 0% 50% 100% Vastaajien määrä: 86 ALLE 18-VUOTIAS 2% 18-29 VUOTTA

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI 2013 LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI RAUTALAMMIN KUNTA LIIKUNTATOIMI Liikuntakysely Rautalammin kunnan työikäisille (16-64v.) toteutettiin tammi-helmikuussa 2013. Liikuntakyselyn tavoitteena oli kartoittaa työikäisten

Lisätiedot

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Hoiva Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Hoiva palvelee niitä, jotka oman kuntonsa, kykynsä tai

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %. Kysely 13 Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 1 oli 33 ja vuonna 8 se oli 43 %. 1. Roolini jokin muu rooli 2 kunnan tai kuntayhtymän työntekijä 26 kunnan luottamushenkilö 16 1. Roolini yrityksen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009 Sisällysluettelo Sivu Tulosten yhteenveto 1 Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 2 Kohteen tulos diagrammina 3 Kohde 2: linja 8 4 Kohteen tulos

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pyhäselkä Pasi Saukkonen 3.11.2015 Pyhäselkä (112 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 10 % Oletko mielestäsi 1)

Lisätiedot

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 Analyysin on suorittanut Fiskars Oyj 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tulokset... 3 2.1 Taustatietoa vastaajista... 3 2.1.1Vastaajien vuokratilat... 4 2.2.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Tutkimusraportti 2.5.2013 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on

Lisätiedot

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen

Lisätiedot