Työmarkkinat Helsingissä vuonna 2018
|
|
- Juha Majanlahti
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilastoja 2019:5 Minna Salorinne Työmarkkinat Helsingissä vuonna 2018 Tilastoja ISSN Lisätietoja: Minna Salorinne Puh. (09) Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot
2 Helsingin työmarkkinoiden ajankohtainen analyysi perustuu työpaikkojen ja työllisyyden tarkastelussa pääosin Tilastokeskuksen otospohjaisen työvoimatutkimuksen tietoihin sekä pieneltä osin Tilastokeskuksen rekisteripohjaisen työssäkäyntitilaston tietoihin. Työttömyyden tarkastelussa on käytetty pääasiallisena aineistona työja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tietoja, jotka mahdollistavat kuntatasoisen vertailun. Painopiste työmarkkinoiden tarkastelussa on niiden rakenne vuonna 2018 sekä viimeaikainen kehitys, aikasarjoja esitetään lähinnä vuodesta 2010 vuoteen Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston tuorein käytettävissä oleva tieto on peräisin vuoden 2016 ja osin 2017 lopusta. Lisäksi työmarkkina-teemoja on avattu pitkällä aikasarjalla vuosina työssäkäyntitilaston tietojen pohjalta. Helsingin tietoja verrataan monessa ilmiössä pääkaupunkiseutuun, Helsingin seutuun ja koko maahan. Katsauksessa käytetyt tilastoaineistot on kuvattu tarkemmin takakannen laatuselosteessa. Sisällys 1. Työpaikat 1 Työpaikkamäärän kehitys 1 Helsingin elinkeinorakenne 2 Helsingin elinkeinotoiminnan erikoistuminen 4 Helsingin työpaikat työnantajasektorin mukaan Työpaikat suurissa kaupungeissa vuosina Työllisyys 9 Työllisten määrät ja työllisyysasteet 9 Helsinkiläisten ammatit 10 Epätyypilliset työsuhteet Työttömyys 15 Työttömyyden kehitys kahdella mittaustavalla 15 Alueellinen työttömyystilanne TEM:n tilastojen valossa 16 Pitkäaikaistyöttömyys 17 Vaikeasti työllistyvät työnhakijat 20 Nuorten työttömyystilanne 22 Muunkieliset työttömät Avoimet työpaikat ja työvoiman kohtaanto 27 Laatuseloste 28
3 1. Työpaikat Työpaikkamäärän kehitys Helsingissä oli työpaikkaa 1 vuonna 2018 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan. Työpaikkamäärä kasvoi 1,9 prosentilla verrattuna edelliseen vuoteen. Pääkaupunkiseudun työpaikkamäärä oli , mikä oli 2,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Helsingin seudulla 2 työssä käyvien määrä kasvoi 2,8 prosentilla ja työpaikkoja oli kaikkiaan Koko maan tasolla työpaikkamäärä kasvoi vuodessa 2,7 prosentilla. Kaikista maan työpaikoista 17 prosenttia sijaitsi Helsingissä. Pääkaupunkiseudun osuus kaikista työpaikoista oli 27 prosenttia ja koko Helsingin seudun osuus 32 prosenttia. Taulukko 1. Työpaikat Helsingissä, pääkaupunkiseudulla, Helsingin seudulla ja koko maassa v Vuosi Helsinki Pääkaupunkiseutu Helsingin seutu Koko maa Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus (Helsingin tieto on suuntaa-antava) Työpaikkamäärää voidaan tarkastella kahden eri aineiston valossa. Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otospohjainen ja varsin ajantasainen. Se soveltuu parhaiten koko maan sekä suurempien alueiden kuten maakuntien ja Helsingin seudun tarkasteluun. Tässä julkaisussa työvoimatutkimuksen tieto on vuosineljänneksien keskiarvo. Helsingin osalta työvoimatutkimuksen tietoja voidaan tulkita karkeasti suuntaa-antavina. Toinen aineisto on Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto, joka perustuu hallinnollisiin rekistereihin ja sopii hyvin kunnittaiseen tarkasteluun. Tilasto kuvaa vuoden viimeistä arkipäivää ja valmistuu parin vuoden viiveellä. Kuvio 1. Helsingin työpaikat vuosina kahdella mittaustavalla Työpaikat Työvoimatutkimus, TK Työssäkäyntilasto, TK Lähde: Tilastokeskus 1 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen neljännesvuosien keskiarvo. Tiedon luotettavuus on suuntaa-antava 2 Pääkaupunkiseutu, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Vihti, Mäntsälä ja Pornainen 1
4 Vuosina Helsingin työpaikkamäärä kehittyi kummankin aineiston mukaan saman suuntaisesti. Vuonna 2015 työpaikkoja oli saman verran kuin vuotta aiemmin ja vuonna 2016 työpaikkamäärä kääntyi kahden prosentin kasvuun. Työvoimatutkimuksen mukaan Helsingin työpaikkamäärä kasvoi edelleen vuonna 2017 prosentin ja vuonna 2018 kasvua kertyi kaksi prosenttia vuoden takaisesta. Vuonna 2018 työpaikkamäärä kasvoi Helsingissä nopeimmin informaation ja viestinnän toimialalla. Myös ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta sekä terveys- ja sosiaalipalvelut saivat lisää työpaikkoja. Teollisuuden työpaikkamäärä aleni edelleen Helsingissä. Helsingin elinkeinorakenne Helsingin elinkeinorakenne on palveluvaltainen. Palvelualojen kokonaisosuus työpaikoista on 88 prosenttia. Vuonna 2018 kaupan ja muiden markkinapalvelujen 3 osuus työpaikoista oli 62 prosenttia ja julkisten palvelujen 4 osuus oli 26 prosenttia. Jalostuksen, eli teollisuuden, energia- ja vesihuollon sekä rakennustoiminnan yhteinen osuus jäi 11 prosenttiin. Kuvio 2. Elinkeinorakenne Helsingissä ja koko maassa vuonna % Helsinki Jalostus 5 % Koko maa 26 % 10 % Kauppa Markkinapalvelut 28 % 22 % 11 % 52 % Julkinen hallinto ja hyvinvointipalvelut Alkutuotanto, muu ja tuntematon 34 % Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus Helsingin elinkeinorakenne eroaa huomattavasti koko maan elinkeinorakenteesta. Koko Suomen tasolla kaupan ja muiden markkinapalvelujen osuus työpaikoista oli 45 prosenttia ja jalostuksen osuus kaikista työpaikoista 22 prosenttia. Helsingin kannalta merkityksettömän alkutuotannon työpaikkojen osuus oli koko maassa viisi prosenttia. Julkisten palvelujen osuus työpaikoista oli koko maassa hieman Helsinkiä korkeampi, 28 prosenttia. Helsingin elinkeinorakenne on monipuolinen yhdenkään päätoimialan nousematta hallitsevaan asemaan. Neljä merkittävintä toimialaa, prosentin työpaikkaosuuksin, olivat terveys- ja sosiaalipalvelut ( työpaikkaa), ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 5 (54 300), informaatio ja viestintä 6 (46 300) sekä tukku- ja vähittäiskauppa (42 800). Näiden alojen yhteinen osuus kokonaistyöpaikkamäärästä oli 46 prosenttia. Vähintään viiden prosentin työpaikkaosuuksin seuraaville sijoille nousivat julkinen hallinto, koulutus, rakentaminen, sekä rahoitus- ja vakuutustoiminta. 3 Liikenne, majoitus ja ravitseminen, informaatio ja viestintä, rahoitus, kiinteistöala, ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, hallinto- ja tukipalvelutoiminta, taiteet, viihde ja virkistys sekä muut palvelualat 4 Julkinen hallinto, koulutus sekä sosiaali- ja terveyspalvelut 5 Lakiasiat ja laskentatoimi, liikkeenjohdon konsultointi, pääkonttorien toiminta, arkkitehti- ja insinööripalvelut, tutkimus, mainonta ja muut erikoistuneet liike-elämän palvelut 6 Kustannustoiminta, elokuva- ja tv-toiminta, televiestintä sekä tietotekniikkapalvelut 2
5 Kuvio 3. Työpaikat päätoimialoittain Helsingissä vuosina 2010, 2017 ja 2018 Terveys- ja sosiaalipalvelut Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Informaatio ja viestintä Tukku- ja vähittäiskauppa Julkinen hallinto Koulutus Rakentaminen Rahoitus- ja vakuutustoiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Teollisuus Kuljetus ja varastointi Muu palvelutoiminta Majoitus ja ravitsemistoiminta Taiteet, viihde ja virkistys Kiinteistöalan toiminta Muu ja tuntematon Työpaikat Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus Helsingin työpaikkamäärä on kasvanut vuodesta 2010 vuoteen 2018 yhteensä 6,6 prosentilla. Määrällisesti kasvu on ollut nopeinta ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialoilla sekä terveys- ja sosiaalipalveluiden toimialoilla. Myös rakentamisen alalla kasvu on ollut reipasta. Informaatio ja viestintä -alan uusia työpaikkoja syntyi erityisesti vuonna 2018 ja ala on ohittanut työpaikkamäärässä kaupan alan. Osassa toimialoista työpaikkamäärä on kääntynyt laskuun. Näistä merkittävimpiä ovat tukku- ja vähittäiskauppa sekä kuljetuksen ja varastoinnin alan. Kaupan ala on menettänyt lähes työpaikkaa, mikä tarkoittaa 10 prosentin vähennystä. Kuljetuksen ja varastoinnin alalla työpaikkamäärän prosentuaalinen väheneminen on korkein, 16 prosenttia vuodesta 2010 vuoteen 2018; tämä tarkoittaa reilua työpaikkaa. Teollisuuden työpaikkamäärä pieneni 15 prosentilla, eli työpaikalla. Kuvio 4. Työpaikkamäärien muutos päätoimialoittain Helsingissä v Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Terveys- ja sosiaalipalvelut Rakentaminen Informaatio ja viestintä Koulutus Rahoitus- ja vakuutustoiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Taiteet, viihde ja virkistys Muu palvelutoiminta Majoitus ja ravitsemistoiminta Julkinen hallinto Teollisuus Kuljetus ja varastointi Tukku- ja vähittäiskauppa Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus Lukumäärä 3
6 Vantaan toimialarakenteessa teollisuuden, energia- ja vesihuollon sekä rakentamisen yhteinen osuus kokonaistyöpaikkamäärästä nousee huomattavasti korkeammaksi kuin Helsingissä ja Espoossa. Helsingin jalostusalan työpaikkoja on 11 prosenttia ja Espoossa 15 prosenttia. Sen sijaan Vantaalla em. toimialojen osuus nousi 25 prosenttiin. Vaikka markkinapalvelujen yhteinen osuus on näissä kolmessa pääkaupunkiseudun kunnassa lähes yhtä korkea (57 62 prosenttia), niin toimialoittaiset erot olivat huomattavat. Espoo ja Vantaa profiloituvat selvästi Helsinkiä voimakkaammin kauppakaupungeiksi. Vantaalla logistiikkaan liittyvät toimialat nousevat korostetusti esiin. Informaatio- ja viestintäalan työpaikat pääkaupunkiseudulla ovat keskittyneet Helsinkiin ja Espooseen. Helsinki on rahoitusalan keskittymä. Ammatillisten, tieteellisten ja teknisten alojen osuus työpaikoista on Helsingissä ja Espoossa yli kaksinkertainen verrattuna Vantaaseen. Helsingin rooli maan pääkaupunkina näkyy selvästi julkisen hallinnon korkeana työpaikkaosuutena. Kuvio 5. Työpaikkamäärän jakauma toimialoittain Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla vuonna 2018 Taiteet, viihde ja virkistys Muu palvelutoiminta Teollisuus; energia- ja vesihuolto Rakentaminen Kauppa Helsinki Espoo Vantaa Terveys- ja sosiaalipalvelut 10 5 Kuljetus ja varastointi Koulutus 0 Majoitus ja ravitseminen Julkinen hallinto Informaatio ja viestintä Hallinto- ja tukipalvelut Ammatill., tieteell. ja teknin. toim. Rahoitus Kiinteistöalan toiminta Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus Helsingin elinkeinotoiminnan erikoistuminen Elinkeinotoiminnan tunnusomaisia piirteitä ja painottumista tiettyihin toimialoihin voidaan kuvata toimialoittaisen erikoistumisen avulla. Erikoistumisalat ovat käytännössä toimialoja, joiden kysynnästä merkittävä osa tulee alueen ulkopuolelta muualta maasta tai ulkomailta. Niillä on ratkaiseva merkitys alueen talouden kannalta, sillä merkittävät kasvu- ja supistumisimpulssit kerrannaisvaikutuksineen tulevat alueelle pääasiassa niiden välityksellä. Seuraavassa tarkastellaan Helsingin toimialarakenteen erikoistumista suhteessa koko Suomeen käyttäen analyysivälineenä ns. sijaintiosamääriin perustuvia toimialoittaisia indeksejä 7. 7 Sijaintiosamäärä on laskettu toimialan työpaikkamäärätiedolle. Se kuvaa toimialan työpaikkamääräosuutta alueella suhteutettuna saman ryhmän työpaikkamääräosuuteen koko maassa. Kun tällä tavalla laskettu suhdeluku muunnetaan indeksiksi, se saa arvon 100 kun toimialan työpaikkaosuus on alueella yhtä suuri kuin koko maassa. Indeksin arvon ollessa suurempi kuin 100 on alue erikoistunut kyseiseen toimialaan. Kuvioon on poimittu toimialat, joilla erikoistumisindeksin arvo ylittää 150 eli alat, joiden työpaikkaosuus alueella on vähintään 50 % suurempi kuin koko maassa. Erikoistumisindeksi on laskettu työvoimatutkimuksen vuoden 2018 vuosiaineistosta. 4
7 Liike-elämän ja hallinnon palvelut sekä muut toimistotyöpaikat ovat luonteeltaan ennen kaikkea kommunikaatiointensiivisiä. Niihin liittyy paljon henkilökohtaista kommunikaatiota, joka vaatii työasiamatkoja (kokoukset, asiakastapaamiset, seminaarit jne.). Tästä syystä saavutettavuudella muihin työpaikkoihin on suuri merkitys toimipaikkojen sijoittumiselle. Helsingin ydinkeskusta ja sitä ympäröivä kantakaupunki muodostavat koko Helsingin seudun samoin kuin koko maan elinkeinotoiminnan ylivoimaisesti vahvimman alueen noin kolmasosan koko seudun ja kymmenyksen koko maan työpaikoista sijaitessa siellä. Kommunikaatiointensiivisten alojen työpaikat ovatkin löytäneet hyvän kasvualustan nimenomaan kantakaupungista ja alojen yritystoiminta on vahvasti keskittynyt sinne. Kantakaupungin työpaikkarakenne määrittää pitkälti koko pääkaupungin elinkeinorakenteen erikoistumista. Helsingin erikoistumisprofiilissa korostuvat pitkälle erikoistuneet palvelualat, jotka useasti liittyvät informaatiosektoriin. Näitä aloja ovat elokuva- ja tv-toiminta, mainonta, kustannustoiminta, tietojenkäsittelyalat, sekä tutkimus ja kehittäminen. Elinkeinoelämän kehityksen ja tehokkuuden kannalta merkittävän rahoitustoiminnan samoin laki- ja laskentatoimen sekä liikkeenjohdon konsultoinnin kuin liike-elämälle tukitoimintoja tarjoavien alojen työpaikat ovat myös voimakkaasti keskittyneet Helsinkiin. Pääkaupunki toimii vahvana virkistys-, kulttuuri- ja urheilutoiminnan keskittymänä. Helsingillä on myös erittäin vahva rooli maan logistisena keskuksena, joka on paitsi kansallinen tietoliikenteen ja kuljetuksen solmukohta myös kansainvälisen henkilö- ja tavaraliikenteen portti satamansa ansiosta. Tähän liittyen teleliikenne ja vesiliikenne ovat vahvoja erikoistumisaloja. Tämän lisäksi Helsinki toimii päätöksenteko-, hallinto- ja lobbauskeskuksena, mitä ilmentää julkisen hallinnon ja järjestötoiminnan keskittyminen alueelle. Kuvio 6. Helsingin elinkeinotoiminnan vahvimmat erikoistumisalat suhteessa koko maahan vuonna 2018 (sijaintiosamäärät indeksinä, koko maa=100) Elokuva-, video- ja televisio-ohjelmatuotanto Mainostoiminta ja markkinatutkimus Rahoituspalvelut Kustannustoiminta Televiestintä Lakiasiain- ja laskentatoim., liikkeenjohdon konsultointi Vesiliikenne Kulttuuri- ja viihdetoiminta, rahapeli- ja vedonlyöntipalv. Ohjelmistot, konsultointi; tietopalvelutoiminta Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen Järjestöjen toiminta Julkinen hallinto Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut Vakuutus-, jälleenvakuutus- ja eläkevakuutustoiminta Muut erikoistuneet palvelut liike-elämälle Työllistämistoiminta Korkea-asteen koulutus Sijaintiosamäärä ( indeksi, koko maa = 100) Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus 5
8 Helsingin työpaikat työnantajasektorin mukaan vuosina Helsingin työpaikoista kaksi kolmesta on yksityisellä sektorilla. Osuus on säilynyt vakaana vuosien saatossa ja kasvua vuodesta 1987 vuoteen 2016 on vajaa neljä prosenttia. Sen sijaan valtion työpaikat ovat vähentyneet Helsingissä neljänneksellä, eli :lla ja kunnan työpaikkamäärä kasvanut vastaavasti saman verran. Suurin suhteellinen muutos työnantajasektorilla näkyy yrittäjien määrän kasvussa. Vuonna 1987 yrittäjien osuus Helsingin työpaikoista oli neljä prosenttia ja heitä oli Yrittäjien määrä on kasvanut lähes 30 vuodessa :een, lähes 70 prosenttia. Samalla yrittäjien osuus kaikista työpaikoista on noussut seitsemään prosenttiin, ja osuus on voimakkaassa kasvusuunnassa. Tosin yrittäjien osuus on edelleen melko pieni. Kuvio 7. Helsingin työpaikat työnantajasektorin mukaan vuosina , indeksi vuosi 1987=100 Indeksi, v = Yrittäjät Kunta Yhteensä Yksityinen sektori Valtio Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto Vaikka Helsingin työpaikkamäärä on kokonaisuudessaan kasvanut vajaassa 30 vuodessa vain vajaa viisi prosenttia, on työpaikkojen edellyttämä koulutustaso muuttunut valtavasti. Vuonna 1987 reiluun kolmasosaan työpaikoista riitti perusasteen tutkinto, vuonna 2016 tämä osuus oli enää 12 prosenttia. Keskiasteen tutkinnon osuus työpaikoissa on säilynyt lähes samana, kolmasosassa. Sen sijaan ylemmän korkeakoulututkinnon osuus on kasvanut kymmenestä prosentista 25 prosenttiin vuosina Vuonna 2016 alempi tai ylempi korkea-asteen tutkinto oli yli puolella Helsingissä työssäkäyvällä. Osa tästä huomattavasta muutoksesta johtuu väestön yleisestä koulutustason noususta; matalasti koulutettujen työntekijöiden siirryttyä eläkkeelle tilalle on tullut koulutetumpaa uutta työvoimaa. Toisaalta työpaikkojen edellyttämä koulutustaso on kohonnut, koska monet työtehtävät ja -prosessit edellyttävät yhä muuntautumiskykyisempää osaamista. Automatisaatio on korvannut monia aiemmin ihmistyövoimaa edellyttäviä työvaiheita. Kuvio 8. Helsingin työpaikkojen koulutusastejakauma vuosina 1987 ja % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Ei perusasteen jälkeistä Keskiaste Alin korkea-aste / Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste / tutkijakoulutus Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto 6
9 Työpaikat suurissa kaupungeissa vuosina Pitkän aikajakson tarkastelussa työpaikkamäärät ovat muuttuneet hyvin maltillisesti. Rekisteripohjaisen työssäkäyntitilaston tiedoista selviää, että Helsingissä oli vuonna 2016 vajaat viisi prosenttia enemmän työpaikkoja kuin vuonna Vantaan työpaikkamäärä on kasvanut vajaassa 30 vuodessa 70 prosentilla ja Espoon lähes 50 prosentilla. Suurista kaupungeista myös Oulun ja Tampereen työpaikkamäärät ovat kasvaneet reilusta, mutta Turussa vain kaksi prosenttia. Koko maan tasolla työpaikkoja oli vuonna 2016 kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna Lukumääräisesti tämä tarkoittaa työpaikkaa. Helsingin kasvu oli työpaikkaa, Vantaan ja Espoon uutta työpaikkaa. Vuodesta 1987 vuoteen 2016 kuuden suurimman kaupungin yhteenlaskettu työpaikkamäärän kasvu oli työpaikkaa ja samaan aikaan muun Suomen työpaikkamäärä pieneni työpaikalla, eli 12 prosenttia. Kuvio 9. Työpaikat Suomen suurissa kaupungeissa vuosina Työpaikat Helsinki Espoo Tampere Vantaa Turku Oulu Kuvio 10. Työpaikkamäärien kehitys Suomen suurissa kaupungeissa ja koko maassa vuosina , indeksi vuosi 1987=100 Indeksi v. 1987= KOKO MAA Espoo Helsinki Oulu Tampere Turku Vantaa Suuret kaupungit Muu Suomi Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto 7
10 Kun aikasarjaa rajataan lähivuosiin, työpaikkamäärien muutokset näyttäytyvät paikoin erilaisilta kuin pitkällä ajanjaksolla. Vuodesta 2010 vuoteen 2016 Vantaan työpaikkamäärän kasvu oli edelleen kovin ja prosentuaalisesti toiseksi vauhdikkain kasvu oli Turussa, jossa työpaikkoja oli vuonna 2016 reilu kolme prosenttia enemmän kuin vuosikymmenen alussa. Myös Helsingissä ja Oulussa työpaikkoja oli hieman enemmän. Sen sijaan Espoossa työpaikkamäärä oli vuonna 2016 hivenen pienempi kuin vuonna 1987, lukumääräisesti 1 600:lla työpaikkaa. Espoon työpaikkamäärä on kuitenkin ollut kasvussa vuosina Tilastokeskuksen suuntaa-antavan työvoimatutkimuksen mukaan. Koko maan tasolla työpaikkamäärä putosi :lla ja suurten kaupunkien ulkopuolisessa Suomessa :lla. Kuvio 11. Työpaikkamäärien kehitys Suomen suurissa kaupungeissa ja muualla maassa vuosina , indeksi vuosi 2010=100 Indeksi, v = Vantaa Turku Helsinki Oulu Tampere Espoo Muu Suomi Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto 8
11 2. Työllisyys Työllisten määrät ja työllisyysasteet Vuonna 2018 Helsingissä oli työllistä, mikä oli 2,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Helsingin seudulla työllisiä oli , ja kasvu oli samaa suuruusluokkaa kuin Helsingissä. Koko maassa työllisiä oli , mikä oli lähes kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2018 Helsingin työllisyysaste oli 74,0 prosenttia, Helsingin seudun työllisyysaste oli 74,3 prosenttia ja Suomen työllisyysaste oli 71,7 prosenttia. Vuonna 2018 työllisyysasteet kohosivat sekä koko maassa että Helsingissä ja Helsingin seudulla reilusti. Työllisyysaste on laskettu vuotiaasta väestöstä Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tiedoista. Taulukko 2. Työllinen työvoima Helsingissä, pääkaupunkiseudulla, Helsingin seudulla ja koko maassa vuosina Helsinki Pääkaupunkiseutu Helsingin seutu Koko maa Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus Kuvio 12. Työllisyysasteet ( v.) vuosina % Helsinki Pääkaupunkiseutu Helsingin seutu Koko maa Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus 9
12 Helsinkiläisten ammatit Lähes kolme neljästä helsinkiläisestä työskentelee yksityisellä sektorilla, johon kuuluvat yksityiset yritykset ja valtioenemmistöiset osakeyhtiöt sekä yrittäjät. Julkiselta sektorilta palkkansa saa 27 prosenttia Helsingissä asuvista työllisistä; 18 prosenttia on kunnan ja yhdeksän prosenttia valtion palveluksessa. Yrittäjien osuus helsinkiläisistä työllisistä on lähes kahdeksan prosenttia. Ammattitiedot perustuvat Tilastokeskuksen rekisteripohjaiseen työssäkäyntitilastoon ja tuorein käytettävissä oleva tieto oli vuoden 2016 lopusta. Julkisen sektorin työllisistä on naisia runsaat kaksi kolmesta; kuntatyönantajan palveluksessa olevista naisten osuus on 74 prosenttia ja valtion palveluksessa olevista naisten osuus on 56 prosenttia. Yksityisellä sektorilla naisten osuus on 48 prosenttia. Kaikista helsinkiläisistä naisista 35 prosenttia työskentelee julkisella ja 65 prosenttia yksityisellä sektorilla. Miehistä 18 prosenttia työskentelee julkisella sektorilla ja 82 prosenttia yksityisellä sektorilla. Kuvio 13. Helsingin työlliset sukupuolen, iän ja työnantajasektorin mukaan vuonna 2016 Miehet Miehet Naiset Naiset Yksityinen sektori Julkinen sektori Yksityinen sektori Julkinen sektori Alle 35 -v v. Yli 55 -v Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto Työlliset Helsinkiläisten työllisten ikäjakaumassa alle 35-vuotiaita on kaikista työllisistä 40 prosenttia, vuotiaita 44 prosenttia ja yli 55-vuotiaiden osuus on 16 prosenttia. Yksityinen sektori työllistää enemmän nuoria ja julkinen sektori ikääntyneempiä. Yksityisellä sektorilla alle 35-vuotiaita naisia on enemmän kuin vuotiaita, miehillä päinvastoin. Yrittäjien osuus on korkeimmillaan yli 45-vuotiailla. Yrittäjien ikärakenne on kuitenkin hiljalleen nuorentumassa, samalla kun yrittäjien määrä on voimakkaassa kasvussa. Kuvio 14. Helsinkiläiset yrittäjät ikäryhmittäin vuosina 2010 ja 2016 Alle 30 -v. Yrittäjät vuonna v. Yrittäjät vuonna v v v Henkilöä Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto 10
13 Helsingin työllisten ammattirakenteessa korostuu korkea asiantuntijuus. 30 prosenttia kaikista helsinkiläisistä työskentelee erityisasiantuntijoiden ammateissa. Asiantuntijoiden sekä palvelu- ja myyntityöntekijöiden osuudet ovat kumpikin vajaa viidesosa. Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät kattavat kahdeksan prosentin osuuden ja muut työntekijät kuuden prosentin osuuden. Johtajia sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöitä on viisi prosenttia ja prosessi- ja kuljetustyöntekijöitä neljä prosenttia kaikista Helsingissä asuvista työllisistä. Kuvio 15. Helsinkiläiset ammattiryhmän ja sukupuolen mukaan vuonna Johtajat 2 Erityisasiantuntijat 3 Asiantuntijat 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät 9 Muut työntekijät Mies Nainen Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto Työlliset Erityisasiantuntijoiden määrä on kasvanut vuodesta 2010 vuoteen 2016 eniten, 14 prosentilla. Asiantuntijoiden ja palvelu- ja myyntityöntekijöiden määrät säilyivät ennallaan. Sen sijaan toimistotyöntekijöiden määrä on pienentynyt 25 prosentilla ja prosessityöntekijöiden 10 prosentilla. Kuvio 16. Helsinkiläiset ammattiryhmän mukaan vuosina 2010 ja 2016 Johtajat Erityisasiantuntijat Asiantuntijat Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät Palvelu- ja myyntityöntekijät Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät Prosessi- ja kuljetustyöntekijät Muut työntekijät Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto Työlliset Helsinkiläisten yleisin ammatti on myyjä, heitä oli vuoden 2016 työllisistä Myyjien määrä kuitenkin pieneni kahden vuoden takaisesta reilulla työllisellä, eli kahdeksalla prosentilla. 10 yleisimmän ammatin kärkeen mahtuvat seuraavat ammatit: siivooja, sairaanhoitaja, myyntiedustaja, ravintola- ja suurtaloustyöntekijä, lähihoitaja, yleissihteeri, rahdinkäsittelijä ja varastotyöntekijä, mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntija sekä sovellussuunnittelija. Yleisellä tasolla ammattitieto muuttuvat melko hitaasti, mutta poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi digitalisaation merkitys näkyy ammattien yleistymisessä jo vauhdilla. Sovellussuunnittelijoiden ja sovellusarkkitehtien määrä 11
14 on kasvanut Helsingissä parissa vuodessa 27 prosentilla, yli työllisen verran. Myös hyvinvointipalveluiden järjestämisen muutokset näkyvät ammattien määrissä; helsinkiläisten lähihoitajien määrä väheni kahdessa vuodessa 17 prosentilla, eli henkilöllä. Tyypillisiä ammatteja helsinkiläisille ovat myös lastenhoitaja, hallinnon ja elinkeinokehittämisen erityisasiantuntija, sosiaalialan ohjaaja, sovellusarkkitehti, laskentatoimen erityisasiantuntija ja tilintarkastaja, yliopiston ja ammattikorkeakoulun opettaja, tarjoilija sekä lukion ja peruskoulun opettaja. Helsingissä ammattilaisten kirjo on siis varsin laaja; mukaan mahtuu korkean koulutustason tehtäviä ja käytännön työntekijätasoisia tehtäviä, joissa koulutustasovaatimus on matala. Kuvio 17. Helsinkiläisten 50 yleisintä ammattia (numero viittaa Ammattiluokitus 2010 koodeihin) 5223 Myyjät 9112 Toimisto- ja laitossiivoojat 3221 Sairaanhoitajat 3322 Myyntiedustajat 5120 Ravintola- ja suurtaloustyöntekijät 5321 Lähihoitajat 4120 Yleissihteerit 9333 Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat 2512 Sovellussuunnittelijat 5311 Lastenhoitotyöntekijät 2422 Hallinnon ja elinkein. kehitt. erityisasiantuntijat 3412 Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat 2511 Sovellusarkkitehdit 2411 Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat 2310 Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat 5131 Tarjoilijat 2330 Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat 7111 Talonrakentajat 5153 Kiinteistöhuollon työntekijät 2642 Toimittajat 2421 Johtamisen ja organisaatioiden erityisasiantuntijat 4412 Postinkantajat ja -lajittelijat 3313 Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat 2212 Ylilääkärit ja erikoislääkärit 5322 Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta) 2341 Peruskoulun alaluokkien opettajat 3343 Johdon sihteerit ja osastosihteerit 5414 Vartijat 4211 Pankki- ym. toimihenkilöt 2342 Lastentarhanopettajat 2611 Asianajajat 3119 Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat 8322 Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat 9412 Avustavat keittiötyöntekijät 8332 Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat 4110 Toimistoavustajat 2432 Tiedottajat 2359 Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat 5246 Kahvila- ja baarimyyjät 2635 Sosiaalityön erityisasiantuntijat 8331 Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat 3512 Käytön tukihenkilöt 5329 Muut terveydenhuoltoalan työntekijät 2142 Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat 2652 Muusikot, laulajat ja säveltäjät 2166 Graafiset ja multimediasuunnittelijat 3334 Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät 5141 Kampaajat ja parturit 2149 Muut tekniikan erityisasiantuntijat Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto Työlliset 12
15 Epätyypilliset työsuhteet Epätyypillisillä työsuhteilla tarkoitetaan tässä julkaisussa määräaikaisia ja osa-aikaisia työsuhteita. Osa-aikainen työsuhde voi olla joko vakituinen tai määräaikainen. Työsuhdetilastojen lähde on Tilastokeskuksen työvoimatutkimus ja kuntatason tietojen luotettavuus on karkeasti suuntaa-antava. Kaiken kaikkiaan Helsingissä on epätyypillisiä työsuhteita suhteellisesti enemmän kuin koko maassa tai muulla Helsingin seudulla. Epätyypillisten työsuhteiden osuus kaikista työsuhteista oli vuonna 2018 Helsingissä 29 prosenttia (87 500), Helsingin seudulla 24 prosenttia ja koko maassa 27 prosenttia. Osuudet ovat hienoisessa nousussa vuodesta Epätyypilliset työsuhteet painottuvat voimakkaasti naisiin ja nuoriin. Helsingissä naisista 34 prosenttia ja miehistä 24 prosenttia työskenteli epätyypillisessä työsuhteessa vuonna Toisaalta, epätyypillisessä työsuhteessa olevista 62 prosenttia oli naisia ja 38 prosenttia miehiä. Tyypillisimmin epätyypillisessä työsuhteessa työskentelevät ovat nuoria. Myös työuran loppupäässä esiintyy paljon epätyypillisiä työsuhteita. Helsingissä epätyypillisiä työsuhteita oli vuonna 2018 eniten koulutuksessa (48 %), taiteen, viihteen ja virkistyksen alalla (45 %), majoitus- ja ravitsemistoiminnassa (40 %) sekä ja terveys- ja sosiaalipalveluissa (37 %). Kuvio 18. Epätyypillisten työsuhteiden osuus kaikista työsuhteista toimialoittain Helsingissä vuonna 2018 Koulutus Taiteet, viihde ja virkistys Majoitus ja ravitsemistoiminta Terveys- ja sosiaalipalvelut Muu palvelutoiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Tukku- ja vähittäiskauppa Kaikki toimialat yhteensä Kuljetus ja varastointi Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Rahoitus- ja vakuutustoiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus Teollisuus; sähkö-, lämpö- ja vesihuolto Määräaikainen kokoaikatyö Osa-aikatyö Informaatio ja viestintä Rakentaminen % Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus 13
16 12 prosenttia helsinkiläistä teki määräaikaista kokoaikatyötä vuonna Osa-aikatyö yleistyy tasaisesti ja vuonna 2018 kaikista työsuhteista 17 prosenttia oli osa-aikatyötä. Tosin vuoden takaisesta osa-aikatyön osuus ei kasvanut. Vuosituhannen alussa osuus oli 13 prosenttia. Osa-aikatyötä tehdään eniten majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, jossa 31 prosenttia kaikista työsuhteista on osa-aikatyötä sekä taiteen, viihteen ja virkistyksen toimialalla (30 %) sekä kaupan alalla (26 %). Kuvio 19. Osa-aikatyön osuus kaikista työsuhteista Helsingissä ja koko maassa v % Koko maa Helsinki Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus 14
17 3. Työttömyys Työttömyyden kehitys kahdella mittaustavalla Virallinen työttömyysaste lasketaan Suomessa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tiedoista. Työvoimatutkimus perustuu otosaineistoon, ja sen tiedot ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia. Työttömien määrittelyssä korostuu työnhaun aktiivisuus, työttömäksi luokitellun on täytynyt hakea aktiivisesti työtä viimeisen neljän viikon sisällä. Osa pitkäaikaistyöttömistä jää tämän määrittelyn ulkopuolelle, ja näin he ovat aliedustettuja työvoimatutkimuksen aineistossa. Nuorten kohdalla tilanne on päinvastainen, myös työtä hakevat päätoimiset opiskelijat tilastoidaan tässä aineistossa työttömiksi. Tilastokeskus ei julkista työvoimatutkimuksesta kuntatasoista tietoa. Helsingillä on tästä aineistosta erillistilaus. Työttömien lukumäärien vaihtelut vuodesta toiseen ovat Helsingissä työvoimatutkimuksen otosaineiston perusteella varsin suuret, ja tietoja voidaan kuntatasoisesti pitää vain karkeasti suuntaa-antavina. Tämä johtuu mm. otoksen pienestä koosta. Toinen aineisto työttömyysasteen laskemiseen perustuu työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) työnvälitystilastoon, joka pohjautuu työ- ja elinkeinotoimistoihin (TE-toimisto) rekisteröityneisiin työttömiin työnhakijoihin. Tässä tilastossa työttömien lukumäärä on korkeampi kuin työvoimatutkimuksessa, mm. koska kaikki pitkäaikaistyöttömät lasketaan mukaan. TEM:n aineisto tarjoaa kuntakohtaista tietoa työttömyydestä, joten maan sisäinen vertailu onnistuu sen tiedoilla hyvin. Helsingin työttömyysaste oli vuonna 2018 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tietojen mukaan 7,9 prosenttia ja työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tietojen mukaan 9,2 prosenttia. TEM:n tieto on joulukuun lopun tieto, jossa työttömien määrä on joulukuusta 2018 ja työvoiman määrä on vuoden 2017 lopusta. Näiden kahden mittaustavan mukaan laskettujen työttömyysasteiden ero oli poikkeuksellisen suuri vuosina , tämän jälkeen luvut ovat lähentyneet toisiaan. Yksi selitys erolle voi löytyi pitkäaikaistyöttömien suureksi kasvaneesta määrästä. Jatkossa tässä raportissa työttömyyden rakennetta tarkastellaan vain TEM:n työnvälitystietojen pohjalta, koska tämä tietolähde tarjoaa mahdollisuuden kuntatason tarkasteluun. Kuvio 20. Helsingin työttömyysaste vuosina työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ja Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tietojen mukaan % TK / Työvoimatutkimus TEM / työssäkäyntitilasto Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus sekä työssäkäyntitilasto; TEM 15
18 Alueellinen työttömyystilanne TEM:n tilastojen valossa Pitkittynyt talouden taantuma aiheutti Helsingissä työttömien määrän lähes viisi vuotta jatkuneen kasvun, joka pysähtyi vuoden 2016 lopussa. Vuonna 2017 työttömien määrä pieneni vauhdilla ja vuoden 2018 aikana työttömyyden vähenemisen vauhti hidastui. Vuoden 2018 joulukuussa työttömiä työnhakijoita oli Helsingissä 10 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Helsingissä oli tuolloin työtöntä työnhakijaa, mikä oli henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Vantaalla työttömien määrä pieneni suhteellisesti Helsinkiä nopeammin. Espoossa työttömien määrä väheni Helsinkiä maltillisemmin. Koko maan tasolla työttömien määrä oli 13 prosenttia edellisvuotta pienempi. Kuvio 21. Työttömien määrän muutos (%) edellisestä vuodesta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Helsingin seudulla ja koko maassa vuodesta 2010 vuoteen 2019 (helmikuu) % Helsinki Espoo Vantaa Helsingin seutu Koko maa Kuvio 22. Työttömyysaste pääkaupunkiseudun kunnissa vuosina työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan Koko maa Espoo Helsinki Vantaa % Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto ja TEM 16
19 Pitkäaikaistyöttömyys Pitkäaikaistyöttömiksi lasketaan henkilöt, joiden työttömyys on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään vuoden. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi Helsingissä rajusti vuodesta 2013 aina vuoden 2016 loppusyksyyn saakka. Vuonna 2017 pitkäaikaistyöttömien määrä lähti rivakkaan laskuun. Vuoden 2018 joulukuussa Helsingissä pitkäaikaistyötöntä, minkä oli vähemmän kuin vuoden 2016 lopussa. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä laski 33 prosenttiin. Todennäköisesti huomattava osa pitkäaikaistyöttömien määrän nopeasta vähenemisestä johtui työnhakijarekisterin päivityksistä. Rekisterin tietoja ajantasaistettiin työttömien määräaikaishaastatteluiden myötä, ja tilastoista poistettiin henkilöitä, jotka eivät enää olleet työttöminä työnhakijoina. Lisäksi osa pitkäaikaistyöttömistä palautui uusiksi työttömiksi, kun työttömyysjakso keskeytyi hyvin lyhyeksi aikaa. Kuvio 23. Pitkäaikaistyöttömien määrä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla vuosina (helmikuu) Henkilöä Helsinki Vantaa Espoo Pitkäaikaistyöttömyyden riski kasvaa iän myötä. Vuoden 2018 lopussa alle 25-vuotiasta työttömistä kuusi prosenttia oli pitkäaikaistyöttömiä vuotiaiden ikäryhmässä pitkäaikaistyöttömien osuus on 27 prosenttia kaikista työttömistä ja yli 50-vuotiailla 50 prosenttia. Reilu viidenosa yli 50-vuotiasta oli ollut työttömänä yli kolme vuotta. Kuvio 24. Työttömät Helsingissä työttömyyden keston mukaan ikäryhmittäin vuoden 2018 lopussa Yli 50 -vuotiaat vuotiaat Alle 25 -vuotiaat Työttömät yhteensä 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Työttömyyden kesto alle 3 kk 3 kk - 1 v. 1-2 v. 2-3 v. Yli 3 vuotta 17
20 Vuoden 2018 aikana työttömien määrä pieneni Helsingissä kaikkiaan henkilöllä. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä väheni 460 henkilöllä, vuotiaiden työttömien määrä 2 700:llä ja yli 50-vuotiaiden määrä 1 100:lla. Työttömyyden keston mukaan tarkasteltuna alle 3 kuukautta työttömänä olleiden määrä putosi lähes 1 400:lla ja 2 3 vuotta työttömänä olleiden määrä reilulla tuhannella. Yli 5 vuotta työttömänä olleiden määrä kasvoi vuoden takaisesta 220:lla. Kuvio 25. Työttömien määrän muutos Helsingissä työttömyyden keston mukaan vuosina Työttömyyden kesto Yli 5 v. 4-5 v. 3-4 v. 2-3 v. 1-2 v. 3 kk - 1 v. Yli 50 -vuotiaat vuotiaat Alle 25 -vuotiaat alle 3 kk Henkilöä Yli 50-vuotiaita työttömiä oli Helsingissä vuoden 2018 lopussa , ja heistä puolet oli ollut yhtä jaksoisesti työttömänä vähintään vuoden. Yli 50-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien koulutustaustajakauma on lavea; 25 prosentilla on korkeintaan perusasteen tutkinto, 35 prosentilla keskiasteen tutkinto ja lähes kolmasosalla alempi tai ylempi korkeakouluasteen tutkinto. Kahdeksalla prosentilla koulutustausta oli tuntematon, tällöin kyseessä ovat ulkomaalaistaustaiset henkilöt. Vuodesta 2014 vuoteen 2016 pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi reilusti kaikilla koulutustaustoilla; sen sijaan vuodesta 2017 alkaen on tapahtunut myönteistä kehitystä. Vuonna yli 50-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrä vähentyi kaikkiaan 15 prosentilla. Erityisen voimakasta pudotus oli keskiasteen ja alemman korkeakouluasteen suorittaneilla. Kuvio 26. Yli 50-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrä koulutustaustan mukaan vuosina Ylempi korkeakouluaste Alempi korkeakouluaste Keskiaste Perusaste Tuntematon Henkilöä 18
21 Pitkäaikaistyöttömien ammattirakenne on yli 50-vuotiailla varsin monipuolinen. Kaksi viidesosaa heistä kuului johtajien, erityisasiantuntijoiden tai asiantuntijoiden ammattiryhmiin. Palvelu- ja myyntityöntekijäitä oli 13 prosenttia ja toimisto- ja asiakaspalvelu-, sekä rakennusalan työntekijöiden osuudet olivat 10 prosenttia. Joka kymmenes kuului ammatiltaan luokittelemattomien ryhmään. Kuvio 27. Yli 50-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät ammattiryhmittäin Helsingissä vuoden 2018 lopussa 19
22 Vaikeasti työllistyvät työnhakijat Työttömyyden pitkittymisen tarkastelussa on syytä huomioida toistuvat työttömyysjaksot. Työ- ja elinkeinoministeriö tilastoi vaikeasti työllistyviä työnhakijoita, joihin lasketaan pitkäaikaistyöttömien lisäksi rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät, työvoimahallinnon (TE) palveluilta suoraan työttömäksi siirtyneet sekä TE-palveluilta vastaavilla palveluille siirtyneet. Pitkäaikaistyöttömiksi lasketaan yli vuoden yhtä jatkoisesti työttömänä olleet. Rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät ovat puolestaan olleet 16 kuukauden aikana työttömänä vähintään vuoden, eli työttömyys on keskeytynyt työllistymisen, opiskelun tai muun syyn takia väliaikaisesti, mutta jatkunut pian uudelleen. Palveluilla tarkoitetaan tässä yhteydessä työvoimahallinnon palveluita, kuten palkkatukityötä, työkokeilua, työvoimakoulutusta, valmennusta tai muita palveluita, esim. omaehtoista opiskelua. Kuvio 28. Vaikeasti työllistyvät työnhakijat Helsingissä vuosina Pitkäaikaistyöttömät Rinnasteiset pitkäaik TE-palveluilta työttömäksi TE- palveluilta palveluille Vuoden 2018 lopussa Helsingissä oli kaikkiaan vaikeasti työllistyvää työnhakijaa, mikä oli 12 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pudotus selittyy lähinnä pitkäaikaistyöttömien määrän voimakkaana laskuna (- 16 %). Rinnasteisten pitkäaikaistyöttömien määrä pieneni kahdeksalla prosentilla, TE-palveluilta työttömäksi päätyneiden määrä aleni viidellä prosentilla ja TE-palveluilta seuraaviin TE-palveluihin päätyneiden määrä aleni vain kahdella prosentilla. Miesten osuus vaikeasti työllistyvistä on 57 prosenttia ja naisia on 43 prosenttia. Runsaat kaksi viidesosaa vaikeasti työllistyvistä on iältään yli 50-vuotiaita, vuotiaiden osuus on vajaa puolet ja alle 30-vuotiaita on reilu kymmenesosa. Viisivuotis-ikäryhmittäisessä tarkastelussa vaikeasti työllistyviä löytyy yllättävän tasaisesti kaikista ikäryhmistä, osuudet asettuvat prosentin välille. Kuvio 29. Vaikeasti työllistyvien ikäjakauma Helsingissä vuoden 2018 lopussa 20
23 Pitkäaikais- ja rinnasteisten pitkäaikaistyöttömien määrät pienenivät kaikissa ikäryhmissä vuonna Myös TE-palveluilta työttömäksi ja TE-palveluilta seuraaviin palveluille siirtyvien määrät vähenivät alle 50-vuotiailla, mutta kasvoivat hieman yli 50-vuotiailla. Pitkällä aikavälillä vaikeasti työllistyvien määrä on kasvanut Helsingissä todella paljon; vuoden 2010 lopussa määrä oli lähes henkilöä pienempi kuin vuoden 2018 lopussa. Ikääntyneille työttömille on tarjolla vähemmän työvoimahallinnon palveluita, koulutusta tai työpaikkoja kuin nuoremmille. Yli 50-vuotiaiden ikäryhmässä pitkäaikaistyöttömien osuus on 52 prosenttia. Nuoremmat ovat määräaikaisten työsuhteiden vuoksi ajoittain työllisinä tai opiskelemassa ja he osallistuvat muita ikäryhmiä useammin työvoimahallinnon palveluihin; tämä näkyy rinnasteisten pitkäaikaistyöttömien sekä TE-palveluilta työttömäksi joutuneiden korkeana osuutena nuorten kohdalla. Kuvio 30. Vaikeasti työllistyvät ikäryhmittäin vuoden 2018 lopussa Yli 50 -vuotiaat vuotiaat Alle 30 -vuotiaat Pitkäaikaistyöttömät Rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät Palveluilta työttömäksi Palveluilta palveluille Yhteensä 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Vaikeasti työllistyvien koulutustaustajakaumassa suurimmat osuudet muodostuvat keskiasteen ja vain perusasteen koulutuista. Koulutustaustaltaan tuntemattomien, eli ulkomaalaistaustaisten osuus on TE-palveluista toisiin TE-palveluihin päätyvillä korkea, viidesosa kaikista työnhakijoista. Kuvio 31. Vaikeasti työllistyvät helsinkiläiset koulutustaustan mukaan vuoden 2018 lopussa Pitkäaikaistyöttömät Rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät Palveluilta työttömäksi Palveluilta palveluille Perusaste Keskiaste Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Tuntematon 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 21
24 Vaikeasti työllistyvien helsinkiläisten ammattitaustoissa löytyy kaikkein alojen edustajia. Suurimmat ryhmät muodostuvat erityisasiantuntijoista ja koulutustaustaltaan tuntemattomista, eli henkilöistä vailla aiempaa työuraa. Vaikeasti työllistyvien määrät pienenivät vuona 2018 kaikissa ammattiryhmissä. Kuvio 32. Vaikeasti työllistyvät helsinkiläiset ammattiryhmä mukaan vuoden 2018 lopussa Erityisasiantuntijat Tuntematon Palvelu- ja myyntityöntekijät Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät Asiantuntijat Muut työntekijät Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät Prosessi- ja kuljetustyöntekijät Henkilöä Nuorten työttömyystilanne Työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan alle 25-vuotiaiden työttömien määrä kääntyi Helsingissä laskuun vuoden 2015 syksyllä, ja suuntaus on pysynyt samana vuoden 2019 alkuun saakka. Vuoden 2018 lopussa alle 25-vuotiaiden työttömien määrä oli 16 prosenttia pienempi kuin vuoden 2017 lopussa. Vuoden 2018 joulukuussa alle 25-vuotiaita nuoria oli työttöminä työnhakijoina 2 370, ja heistä alle 20-vuotiaita oli vuotiaiden työttömien määrän kasvu taittui syksyllä 2016, vuotta myöhemmin kuin nuoremmalla ikäluokalla. Lukumääräisesti vuotiaita työttömiä oli Helsingissä vuoden 2018 joulukuussa lähes 3 590, mikä oli 10 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 30-vuotiaiden työttömien määrä on vähentynyt eniten keskiasteen tutkinnon suorittaneilla, reilulla 500:lla. Nuorten työttömyys aleni myös kaikilla muilla koulutustaustoilla. Kuvio 33. Alle 30-vuotiaiden työttömien määrä Helsingissä kuukausittain vuosina /2 Henkilöä Alle 25-v v
25 Työ- ja elinkeinoministeriön aineistosta laskettu työttömyysaste helsinkiläisille alle 25-vuotiaille oli vuoden 2018 lopussa 6,8 prosenttia vuotiaiden työttömyysaste oli 7,0 prosenttia ja alle 30-vuotiaiden työttömyysaste oli 6,9 prosenttia. Nuorten työttömyysasteet laskivat reilulla prosenttiyksiköllä vuoden takaisesta. Ikäryhmittäisen työttömyysasteen laskemisessa käytetty työvoiman määrä on Tilastokeskuksen rekisteripohjaisen työssäkäyntitilaston tieto vuoden 2017 lopusta. Työttömien määrä on TEM:n vuoden 2018 joulukuun luku. Työttömyysasteet ovat täten ennakkotietoja. Alle 30-vuotiaista työttömistä lähes kaksi viidestä kuului ammatteihin luokittelemattomien ryhmään. Tähän ryhmään lasketaan mukaan henkilöt, joilla ei ole edellistä ammattia tai ammatillista koulutusta sekä osa vastavalmistuneista, jotka tulevat ensi kertaa työmarkkinoille. Viidesosa nuorista työttömistä kuului erityisasiantuntijoiden tai asiantuntijoiden ammattiryhmiin, 16 prosenttia kuului palvelu- ja myyntityöntekijöihin ja 11 prosenttia rakennusalan työntekijöihin. Kuvio 34. Alle 30-vuotiaiden työttömien ammattiryhmäjakauma vuoden 2018 lopussa Helsingissä Vuoden 2018 aikana alle 30-vuotiaiden työttömien määrä aleni 12 prosentilla. Määrällisesti suurimmat pudotukset toteutuivat ammattiryhmittäin luokittelemattomien ryhmässä, palvelu- ja myyntityöntekijöillä, rakennusalan työntekijöillä ja erityisasiantuntijoilla. Nuorten työttömien prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden määrä säilyi edellisvuoden tasolla. Kuvio 35. Alle 30-vuotiaat työttömät ammattiryhmittäin vuosien lopussa Helsingissä (TEM) Erityisasiantuntijat Asiantuntijat Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät Palvelu- ja myyntityöntekijät Rakennus-, korjaus- ja valmistustyönt Prosessi- ja kuljetustyöntekijät Muut työntekijät Luokittelemattomat Henkilöä 23
26 Alle 30-vuotiaista työttömistä joka kymmenes oli pitkäaikaistyötön. Vuoden 2018 lopussa Helsingissä oli alle 30-vuotiasta työtöntä ja heistä 636:lla työttömyys oli kestänyt yhtä jatkoisesti vähintään vuoden. Nuorten kohdalla pitkäaikaistyöttömyys oli harvinaista vielä muutama vuosi sitten. Vuosina se on kasvanut rajusti. Tosin osa tästä kasvusta johtuu työnvälitysrekisteriin suotta jääneistä henkilöistä, jotka eivät olleet ilmoittaneet työllistymisestään, koulutukseen siirtymisestä tai muusta statuksen muutoksesta TE-toimistoon. Osa heistä oli saattanut muuttaa maasta. Työnvälitysrekisteriä ajantasaistettiin vuoden 2017 aikana työttömien määräaikaishaastatteluiden myötä. Vuoden 2017 lopussa nuoria pitkäaikaistyöttömiä oli yli 50 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2018 nuorten pitkäaikaistyöttömien määrä aleni noin 100 henkilöllä, mikä oli 13 prosenttia vuoden 2017 tasosta. Nuorten kohdalla pitkäaikaistyöttömiksi ovat päätyneet erityisesti henkilöt, joilla ei ole edellistä ammattia tai ammatillista koulutusta eli ammattiryhmiin luokittelemattomat. Heitä oli vuonna 2018 jopa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuvio 36. Alle 30-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrä vuoden lopussa Helsingissä Henkilöä Kuvio 37. Alle 30-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät ammattiryhmittäin vuosina Helsingissä Luokittelemattomat Palvelu- ja myyntityöntekijät Erityisasiantuntijat Rakennus-, korjaus- ja valmistustyönt. Asiantuntijat Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät Muut työntekijät Prosessi- ja kuljetustyöntekijät Henkilöä 24
27 Alle 30-vuotiaista työttömistä neljäsosalla on vain perusasteen tutkinto, lähes puolella on keskiasteen tutkinto, 12 prosentilla alemman ja kuudella prosentilla ylemmän korkeakouluasteen tutkinto. Pitkäaikaistyöttömien nuorten joukossa on enemmän keskiasteen suorittaneita kuin alle vuoden työttömänä olleissa ja vähemmän korkea-asteen suorittaneita. Kuvio 38. Alle 30-vuotiaiden työttömien koulutusjakauma työttömyyden keston mukaan vuonna 2018 Kaikki työttömät Pitkäaikaistyöttömät 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Tuntematon Perusaste Keskiaste Alempi korkea-aste Ylempi korkea-aste Muunkieliset työttömät Vuoden 2018 lopussa Helsingin työttömästä 29 prosenttia puhui äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Muunkielisiä työttömiä oli 9 158, ja määrä oli 639 henkilöä pienempi vuotta aiemmin. Pidempää aikajännettä tarkasteltaessa muunkielisten työttömien määrä on kasvanut voimakkaasti, vuoden 2009 lopusta yli 50 prosentilla. Heikon taloustilanteen ja ulkomaalaistaustaisten hauraamman työmarkkina-aseman lisäksi tätä selittää myös Helsingin saama väestönkasvu maahanmuuton seurauksena. Vaikka muunkielisten työttömien määrä on noussut, pysytteli heidän osuutensa kaikista Helsingin työttömistä samalla tasolla vuosina Viimeisen kahden vuoden aikana osuus on kuitenkin kasvanut. Muunkielisistä työttömistä 26 prosenttia kuului pitkäaikaistyöttömiin, osuus on matalampi kuin koko väestöllä (33 %). Kuvio 39. Muunkieliset työttömät Helsingissä vuosina ja heidän osuutensa kaikista Helsingin työttömistä Henkilöä Osuus kaikista työttömistä % Muunkieliset työttömät, vas. asteikko Osuus kaikista työttömistä %, oik asteikko 0 25
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä
TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ VUONNA
2015: 7 2017:12 Anu Henriksson & Minna Salorinne TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ VUONNA 2016 Indeksi v. 2008 = 100 108 106 HELSINGIN TYÖIKÄINEN VÄESTÖ, TYÖPAIKAT JA TYÖLLISET 20 64-v. väestö Työpaikat Työlliset
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta
2015: 2016:12 TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ VUONNA 2015
2015: 2016:12 7 TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ VUONNA 2015 Helsingin työmarkkinoiden analyysi perustuu työpaikkojen ja työllisyyden tarkastelussa pääosin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tietoihin. Taulukoiden
TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ VUONNA 2017
2018:5 Minna Salorinne TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ VUONNA 2017 Helsingin työmarkkinoiden analyysi perustuu työpaikkojen ja työllisyyden tarkastelussa pääosin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tietoihin.
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010
3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
3 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Työllisyysaste laskussa Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Vuoden 2013 vuosikeskiarvon
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin llisyysaste oli vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön.
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014
14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia
Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597
Työpaikka- ja elinkeinorakenne
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys
2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015
2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä 73,3 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta
TILASTOKATSAUS 7:2018
Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 7:18 1 17.12.18 SUOMALAIS- JA ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIAL- LINEN TOIMINTA VANTAALLA 00 16 Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön pääasiallista
Työpaikka- ja elinkeinorakenne
Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys
Kilpailukyky ja työmarkkinat
Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin
2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014
TILASTOJA 2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste säilyi vuoden 2014 toisella neljänneksellä samalla tasolla kuin vuosi sitten, huhti-kesäkuussa
2015: 2015:7 7 TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ VUOSINA 2012 2014. Lähde: Helsingin kaupungin aineistopankki / Ari Leppä
215: 215:7 7 TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ VUOSINA 212 214 Lähde: Helsingin kaupungin aineistopankki / Ari Leppä Helsingin työmarkkinoiden analyysi perustuu pääosin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tietoihin.
2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014
2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä 71,3 prosenttia. Vuonna 2014 keskimääräinen työllisyysaste oli
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 toisella neljänneksellä 75,1 prosenttia, mikä oli puoli prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi
2017:17 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Konkurssien määrä väheni 36 prosenttia vuoden takaisesta
2017:17 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2017 Konkurssien määrä väheni 36 prosenttia vuoden takaisesta Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6
Työllisyys Helsingissä 4. vuosineljänneksellä 2018
Tilastoja 2019:2 Minna Salorinne Työllisyys Helsingissä 4. vuosineljänneksellä 2018 Tilastoja ISSN 2489-4311 Lisätietoja: Minna Salorinne Puh. (09) 310 36412 etunimi.sukunimi@hel.fi Helsingin kaupunki,
2016:6 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015
2016:6 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Työpaikkojen määrä säilyi Helsingissä vuonna 2015 samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Toimialoittaiset erot olivat suuria; suurin
2014:32 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014
2014:32 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä 73,1 prosenttia, mikä oli hitusen alempi kuin vuotta aiemmin.
Työpaikat ja työlliset 2014
Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden
Vieraskieliset työttömät Espoossa. Tuija Soininen
Vieraskieliset työttömät Espoossa Tuija Soininen 20.5.2015 Vieraskieliset työnhakijat työllisyyskoodeittain Työllisyyskoodi 2015 Maaliskuu %-osuus 00 Työllistetty 248 3,5 % 01 Työssä yleisillä työmarkk.
2017:8 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016
2017:8 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2016 neljännellä neljänneksellä 71,9 prosenttia, sama kuin vuosi sitten. Koko maan tasolla työllisyysaste
TYÖLLISYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2018
2018:14 TYÖLLISYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2018 Työllisyyden kasvu jatkui Työllisten määrä kasvoi Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla kahdella prosentilla vuoden 2018 toisella neljänneksellä
2016:37 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016
2016:37 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä 73,8 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin
TILASTOKATSAUS 19:2016
TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä
2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015
2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 71,5 prosenttia, mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin
VUOSINA 9 % 55 59 V. 11 % 25 %
17 2014 TYÖMARKKINAT HELS SINGISSÄ VUOSINA 2011 2013 Työttömät työnhakijat ikäryhmittäin Helsingissää 2013/12 60+ + v. 9 % Alle 25 v. 9 % 55 59 V. 11 % 25 34 v. 25 % 45 54 v. 24 % 35 44 v. 22 % TEKIJÄT:
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2017
2018:3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2017 Työllisten määrä kasvoi Helsingissä ja koko Helsingin seudulla kolmella prosentilla vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä vuoden
2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015
2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä 73 prosenttia, mikä oli 0,1 prosenttiyksikköä pienempi kuin
Kuopion työpaikat 2016
Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion
Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014
Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat
KUOPION TYÖPAIKAT
KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät
Yritykset, työpaikat, työttömyys
Yritykset, työpaikat, työttömyys Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Yritykset, työpaikat, työttömyys Sisällys: Yritykset ja työpaikat Työllisyys ja työttömyys 2
Työpaikat ja työlliset 2015
Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut
t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN
H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.12. klo 9.00 Marraskuun lopussa 9 537 avointa työpaikkaa kasvua
Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014
Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597
Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 22 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-325-0 Painettuna ISSN 1455-7231
TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE
KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion
Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 23.4. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,9 % enemmän kuin vuotta
Tilastokatsaus 11:2010
Tilastokatsaus 11:2010 1.11.2010 Tietopalvelu B14:2010 Työpaikat Vantaalla 31.12.2008 1 Työllisen työvoiman määrä oli Vantaalla vuoden 2008 lopussa 101 529 henkilöä. Työttömänä oli tuolloin 6 836 vantaalaista.
Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015
Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 8,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan elinkeino-,
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015
NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.9. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin
t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S
H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2010 35 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2009 Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste peruspiireittäin Helsingissä 2009. Nuorten
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000
2016:25 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016
2016:25 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 Työpaikkojen määrä säilyi Helsingissä vuoden 2016 toisella neljänneksellä vuoden takaisella tasolla. Pääkaupunkiseudulla työpaikkoja
Työmarkkinat Helsingissä. tuoreimmat tilastotiedot. Minna Salorinne, yliaktuaari Kaupunginkanslia Kaupunkitutkimus- ja tilastot
Työmarkkinat Helsingissä tuoreimmat tilastotiedot Minna Salorinne, yliaktuaari Kaupunginkanslia Kaupunkitutkimus- ja tilastot Päivitetty 2.6.217 Sisältö TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus)
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.11. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vajaa 5
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin
LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT
LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.8. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6. klo 9.00 Toukokuun lopussa 11 716 avointa työpaikkaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015
NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.2. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,8 % enemmän kuin vuotta
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.11. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14 % enemmän kuin vuotta aiemmin
Yritykset, työpaikat, työttömyys
Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Toimintaympäristön
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5. klo 9.00 Työttömyys kasvaa edelleen 15 prosentin vuosivauhtia
SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne
Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2017
2017:6 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2017 Työpaikkamäärät kasvussa rakentamisen sekä ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan aloilla Työpaikkojen määrä kasvoi Helsingissä
TILASTOKATSAUS 1:2018
TILASTOKATSAUS 1:2018 5.2.2018 PENDELÖINTI VANTAALLA JA HELSINGIN SEUDULLA 2006 2015 Tässä tilastokatsauksessa käsitellään Vantaan työssäkäyntiä (pendelöintiä) kahdesta näkökulmasta. Ensin tarkastelun
Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 26 31 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.25 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Paul Williams Verkkojulkaisu ISSN 1458-577 ISBN
TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ 2009 2011
34 TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ 29 211 Kuvio. läisten palkansaajien työsuhteet 211 Määräaikainen osa-aikatyö 3 Määräaikainen kokoaikatyö 12 Jatkuva osaaikatyö 12 Jatkuva kokoaikatyö 73 Työmarkkinat Helsingissä
Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011
Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,
TYÖLLISYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2018
2018:19 TYÖLLISYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2018 Työllisyyden kasvu vauhdittui Työllisten määrä kasvoi Helsingissä kuudella prosentilla ja pääkaupunkiseudulla neljällä prosentilla vuoden 2018
TILASTOKATSAUS 23:2016
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 23:2016 1 13.12.2016 VANTAALAISTEN TYÖLLISTEN KESKIMÄÄRÄISET VALTIONVERON- ALAISET VUOSITULOT ERI TOIMIALOILLA VUOSINA 2011 2014 Vantaalaisten työllisten miesten keskitulot
TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ VUOSINA Työpaikkamäärän jakauma toimialoittain Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla vuonna 2012
2 TYÖMARKKINAT HELSINGISSÄ VUOSINA 2 212 Työpaikkamäärän jakauma toimialoittain Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla vuonna 212 Kirjoittajat: luku 1. Juha Suokas, luku 2. Minna Salorinne ja luku 3. Seppo
Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain
HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 30 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2004 Helsingin kaupunki, kaupunkimittausosasto 030/2004 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 876 avoimia
Tilastokatsaus 12:2010
Tilastokatsaus 12:2010 15.11.2010 Tietopalvelu B15:2010 Pendelöinti Vantaalle ja Vantaalta vuosina 2001-2008 Vantaalaisten työssäkäyntikunta Vantaalaisista työskenteli vuonna 2008 kotikunnassaan 44,9 prosenttia.
Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.7. klo 9.00 Kesäkuun lopussa yli 100 000 työtöntä työnhakijaa Uudenmaan
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 050 4326797 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.8. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa lähes 92 000 avoimien
Kuopion työpaikat 2017
Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51
Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin
Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 856 avoimien työpaikkojen
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne
Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000
Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp
Eduskunnan työelämä- ja tasaarvovaliokunnan kuuleminen 19.11.2015 klo 12.15 Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp Vuorotteluvapaasijaisena
Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi
Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,
Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013
Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.12.2015 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Vuoden 2013 lopussa Lahdessa oli 46 337 työpaikkaa ja työllisiä 41 049. Vuodessa työpaikkojen
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja
Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 41 2008 Kuvio 1. Työttömien määrä Helsingissä vuoden lopussa 2000 2007, indeksi 2000=100 130 Helsingin työttömyys ja pitkäaikastyöttömyys alueittain 31.12.2007
Työpaikat Vaasassa
Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset huhtikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 13,9-1,8 ALLE 25 VUOTIAAT 348-64 TYÖVOIMA
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo
TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset tammikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 491-320 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 16,3-1,1 ALLE 25 VUOTIAAT 452-25 TYÖVOIMA
Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio
Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2017
2017:14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2017 Työllisten määrä kasvoi Helsingissä vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä 1,5 prosenttia ja koko pääkaupunkiseudulla kasvua kertyi
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.12. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja
TILASTOKATSAUS 4:2017
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui
Tilastokatsaus 9:2013
Tilastokatsaus 9:2013 Vantaa 31.10.2013 Tietopalvelu B15:2013 1 Työpaikat ja työssäkäynti Vantaalla vuonna 2011 Työvoima ja työllisyys Vantaalla 31.12.2011 Vantaalla työllisen työvoiman määrä oli 101 348
Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja
Kotoutuminen, maahanmuuttajat Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja 9.3.2017 % Naisten heikko työllistyminen painaa ulkomaalaistaustaisten työllisyysastetta alas 80 70 60 Työllisyysaste
UUSIMAA. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Alle 25 vuotiaita työttömiä 4,3 % vähemmän kuin vuotta aiemmin Hanko 13,9 Raasepori 12,1 Lohja 12,8 Inkoo 8,8 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Karkkila 13,2 Siuntio
Työpaikat Vaasan seudulla
Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa
Tilastokatsaus 6:2014
Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka
Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina
Tuorein päivitys 2.12.21 Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos % ed. vuodesta Helsingissä, pk-seudulla,