TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tanssin Tiedotuskeskus ry
|
|
- Sanna Juusonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tanssin Tiedotuskeskus ry
2 1. JOHDANTO PALVELU- JA NEUVONTATYÖ TIEDOTUS JA JULKAISUT TIEDONTUOTANTO YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN KOULUTUS PROMOOTIO YHTEISTYÖPROJEKTIT ORGANISAATIO JA HALLINTO TALOUS TOIMINTA JA TAVOITTEET KESKIPITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ
3 1. JOHDANTO Tanssin Tiedotuskeskus on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää tanssitaiteen asemaa, toimintaedellytyksiä ja tunnettuutta Suomessa sekä suomalaisen tanssitaiteen tunnettuutta ulkomailla. Se parantaa tanssin asemaa myös lisäämällä tanssikulttuurin näkyvyyttä ja arvostusta. Tanssin Tiedotuskeskuksen toiminnan perustana on tanssin merkitys ja arvo yhteiskunnassa sekä taiteena että tanssikulttuurina. Tanssilla on voima lisätä sekä yksilön että yhteiskunnan hyvinvointia. Tiedotuskeskus toteuttaa tehtäväänsä Tanssin Tiedotuskeskuksen strategian vuosille mukaisesti. Tiedotuskeskuksen viestintästrategia (2011) täydentää viestinnän osalta yleisstrategiaa ja linjaa tulevien vuosien viestintää ja sen kehittämistä. Uuden strategian mukaisiksi toiminnan kehittämisen painopisteiksi on määritelty: asiantuntijuuden kehittäminen ja ylläpitäminen tietopohjan laajentaminen tanssin näkyvyyden lisääminen yhteiskunnallinen vaikuttaminen tanssin toimintaedellytysten parantamiseksi tanssitaiteen ja tanssin ammattilaisten toiminnan tukeminen. Strategiassa Tiedotuskeskuksen arvoiksi on määritelty asiantuntemus, avoimuus, kestävyys ja vaikuttavuus. Nämä arvot määrittävät Tiedotuskeskuksen tapaa toimia. Strategisten painopisteiden ohella myös arvot ohjaavat käytännön toimintaa ja siihen liittyviä valintoja. Strategiassa Tiedotuskeskuksen toiminta jaetaan kolmeen osa-alueeseen: tiedontuotantoon ja asiantuntijatyöhön tanssin kentän toimintaa tukevaan ja kehittävään työhön viestintätyöhön. Osa-alueet limittyvät toisiinsa ja ovat toisistaan riippuvaisia. Toiminnan ytimessä on tiedontuotanto ja asiantuntijuus. Yhteiskunnallista vaikuttamistyötä ei pystytä tekemään ilman niitä. Myös kehittämistyö rakentuu tiedontuotannon ja asiantuntijuuden varaan. Viestintätyö puolestaan lävistää kaiken toiminnan ja toimii kosketuspintana Tiedotuskeskuksen ja sen eri sidosryhmien välillä. 3
4 Edellisen strategiakauden aikana kansainvälinen toiminta on integroitunut osaksi Tiedotuskeskuksen toimintaa. Useimpien toiminnan osa-alueiden kohdalla sitä ei voida nähdä erillisenä toimintana. Kansainvälinen toiminta toteutuu kuitenkin muita toiminnan osa-alueita useammin erillisprojekteina tai hankkeina. Kansainvälisen toiminnan toteutustapaa ja painopisteitä voidaankin uudistaa muuta toimintaa joustavammin. Tanssin Tiedotuskeskuksen kansainvälisen työn yksi painopistealue on ollut vuodesta 2008 alkaen pohjoismainen ja Baltian alueen yhteistyö. Vuonna 2014 toteutetaan Maarianhaminassa keðja hankkeen viimeinen tapaaminen sekä viedään loppuun Tiedotuskeskuksen vastuulla olleet Sustainability- ja Touring Think Tank -prosessit. ICE HOT -yhteistyö jatkuu toimintavuoden aikana: ICE HOT Nordic Dance Platform Oslo toteutuu joulukuussa ja ICE HOT Nordic Dance -otsakkeen alla toteutettava muu yhteistyö pohjoismaisen tanssin tunnettuuden kasvattamiseksi ja verkostojen lisäämiseksi jatkuu. ICE HOT -yhteistyö sekä keðja hankkeen toteutus muodostavat suuren osan toimintavuoden kansainvälisestä toiminnasta. Lisäksi suomalaisten tanssin toimijoiden kansainvälistymistä tuetaan viestinnän, promootiotyön, yhteistyöprojektien, opintomatkojen, asiantuntijavierailujen ja muun verkostoitumisen avulla. 4
5 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ Tiedotuskeskuksen tekemän palvelu - ja neuvontatyön tarkoituksena on tanssin kentän käytännön työn tukeminen. Sen keskeinen kohderyhmä kotimaassa ovat tanssin alan ammattilaiset. Tiedotuskeskus pyrkii myös palvelemaan tiedotusvälineitä ja tutkijoita Suomessa ja ulkomailla. Palvelutoiminta toteutuu pitkälti viestinnällisenä työnä: verkossa olevina palveluina, puhelimitse ja sähköpostitse. Palveluviestinnässä Tiedotuskeskus välittää laajasti hyödyllistä tietoa ja tarjoaa tanssin toimijoille viestintäväyliä. Keskeisiin verkossa oleviin palveluihin kuuluvat muun muassa: ilmoitustaulu ja sähköpostitse lähetettävä ilmoitustaulukooste ammattilaisille ammattilaisille suunnatut linkkilistat medialle suunnattu tanssivuoden tapahtumakalenteri Tanka suomalaisen tanssin tietokanta. Linkkilistoja, tapahtumakalenteria, Tanka-tietokantaa ja muuta verkkopalvelun sisältöä ylläpidetään järjestelmällisesti, ja tietoa jaetaan eteenpäin eri kanavia pitkin. Verkkopalvelua pyritään jatkuvasti kehittämään niin, että se vastaa parhaalla mahdollisella tavalla tietoa etsivien asiakkaiden tarpeisiin. Huolehtimalla palvelun sisältöjen ajantasaisuudesta ja laadukkuudesta verkkopalvelun kuukausittainen kävijämäärä pyritään säilyttämään noin käyttäjässä. Samalla pyritään kasvattamaan sivuille palaavien käyttäjien suhteellista osuutta siten, että heitä olisi selkeästi enemmän kuin puolet käyttäjistä. Verkkopalvelun Ilmoitustaulu ja kerran viikossa sähköpostitse lähetettävä ilmoitustaulukooste ovat nousseet palvelu- ja neuvontatyön keskeisiksi välineiksi. Ilmoitustaulun sisältöjen monipuolisesta päivittämisestä pidetään huolta muun muassa parantamalla tiedonvaihtoa jäsenyhteisöjen kanssa. Ilmoitustaulukooste lähetetään edelleen kerran viikossa. Koosteen tilaajien määrää pyritään kasvattamaan nykyisestä 630 vastaanottajasta nostamalla palvelu säännöllisesti esiin muun muassa Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n LiitoS-lehdessä. Tiedotuskeskuksen henkilökunta pyrkii antamaan neuvoja ja apua myös henkilökohtaisesti aika- ja muiden resurssien puitteissa. Henkilökohtaista palvelua annetaan useimmiten kysymyksissä, joihin ei löydy suoraan vastausta verkkopalvelusta ja joihin vastaaminen edellyttää esimerkiksi suomalaisen tanssin kentän tuntemusta. 5
6 3. TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Tanssin Tiedotuskeskus tiedottaa suomalaisesta tanssista ja omasta toiminnastaan. Tiedotustyön keskeiset kohderyhmät ovat: kotimainen ja kansainvälinen media kulttuuripolitiikan toimijat ja päättäjät kansainväliset tanssin alan toimijat kotimaiset tanssin ja taiteen ammattilaiset tanssin harrastajat. Välillisesti myös tanssiyleisö on Tanssin Tiedotuskeskuksen viestinnän kohderyhmä. Tanssin Tiedotuskeskuksen tiedotus- ja julkaisutoiminta koostuu pääasiassa suomen- ja englanninkielisistä uutisista ja sähköpostitse välitettävistä uutiskirjeistä, verkkopalvelun ja Facebook-sivun suomen- ja englanninkielisistä sisällöistä kuten esityskalenterista ja tanssivideoista, vuosittain julkaistavasta Finnish Dance in Focus -lehdestä, LiitoS-lehdessä julkaistavista jutuista sekä henkilökohtaisesta viestinnästä. Toimintavuonna jatketaan verkkouutisten säännöllistä tuottamista ja niiden pohjalta luotavien suomen- ja englanninkielisten uutiskirjeiden lähettämistä. Suomenkielinen uutiskirje lähetetään vuoden aikana 2 kertaa kuukaudessa noin keskeisiin kohderyhmiin kuuluvalle henkilölle ja tilaajalle. Englanninkielinen newsletter lähtee kerran kahdessa kuukaudessa suunnilleen yhtä monelle (1 300) kansainväliselle kontaktille. Tiedotuskeskus otti vuoden 2013 lopussa käyttöön uuden lähetysohjelman, joka antaa aiempaa tarkempia tilastotietoja uutiskirjeiden vastaanotosta. Ohjelman myötä pystytään esimerkiksi seuraamaan, kuinka paljon uutiskirjeen kautta siirrytään lukemaan yksittäisiä uutisia verkkosivustolle. Uutisaiheiden ytimessä on ammattitaidetanssi, mutta uutisissa käsitellään myös muita tanssin lajeja, tanssikulttuuria ja kulttuuripolitiikkaa. Uutisten aihepiirit ovat myös valtakunnallisesti kattavia. Vuonna 2014 jatketaan viestintästrategian mukaisesti uutisten aihepiirien laajentamista esimerkiksi seuraamalla kattavammin Tiedotuskeskuksen jäsenyhteisöjen tiedotusta. Facebookia käytetään edelleen aktiivisesti välineenä ajankohtaisen tanssitiedon levittämisessä ja Tiedotuskeskuksen oman profiilin kohottamisessa. Facebook-julkaisuissa ohjataan säännöllisesti Tiedotuskeskuksen verkkosivustolle. Suurin osa sivun seuraajista ei ole tanssin alan ammattilaisia. Tämä huomioidaan julkaisujen aiheita valittaessa. Tavoitteena on kasvattaa sivua seuraavien määrä vuoden aikana 2 000:een. Opas tanssitaiteen katsomiseen -verkkojulkaisun päivitystä jatketaan ja tanssivideosivujen käytettävyyttä ja visuaalisuutta parannetaan alkuvuonna
7 Henkilökohtaista viestintää vahvistetaan muun muassa osallistumalla aktiivisesti tanssin kentän tapahtumiin myös Helsingin ulkopuolella sekä järjestämällä säännöllisesti Tiedotuskeskuksen aamukahveja ja muita tilaisuuksia Vuonna 2013 käynnistetyt avoimet aamukahvitilaisuudet ovat yksi väylä kertoa siitä, mitä Tiedotuskeskus tekee ja miten se edistää tanssin asemaa. Aamukahveilla keskustellaan Tiedotuskeskuksen hankkeista ja käsitellään myös muita tanssin kentän ajankohtaisia asioita. Aamukahvit järjestetään kerran kuussa, lomakausia lukuun ottamatta, pääsääntöisesti Aleksanterin teatterissa; niitä voidaan järjestää myös muualla, esimerkiksi kotimaisten festivaalien yhteydessä. Tanssin ammattilaisille Tiedotuskeskuksen toiminnasta kerrotaan myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvässä LiitoS-lehdessä Tanssin Tiedotuskeskuksen kuulumisia -otsikon alla. Toiminnasta viestitään myös sivuston uutisissa, Tiedotuskeskuksessa nyt -palstalla ja hankekuvauksissa. Toimintavuonna myös tiedotetaan jäsenyhteisöille Tiedotuskeskuksen toiminnasta aiempaa systemaattisemmin. Sisäistä viestintää ja tiedon jakamista kehitetään edelleen. Tiedotuskeskuksessa käytössä olevaa jaettua kalenteria käytetään aiempaa tehokkaammin toiminnan yhteiseen aikatauluttamiseen ja suunnitteluun. Yhteisiä jaettuja tiedostoja käytetään tehokkaasti paitsi arkistona, myös yhteisenä työskentelyalustana ja tiedon jakamisen välineenä. Lisäksi Tiedotuskeskus tukee taloudellisesti Teatteri&Tanssi-lehden sisällöntuotantoa. Vuosi 2014 on Teatteri&Tanssi-lehden kolmas ilmestymisvuosi. Vuoden 2014 aikana Tiedotuskeskus linjaa kantansa mahdolliseen taloudellisen panostuksen muutokseen. Yhdistymissopimuksessa määritellään seuraavasti: Yhdistymissopimus on voimassa kolme plus kaksi vuotta. Kolmen vuoden kuluttua sopimusta voidaan tarkistaa osapuolten yhteisellä päätöksellä. Viiden vuoden jälkeen eli vuoden 2017 alusta lähtien lehti pyrkii toimimaan oman tulonhankintansa varassa. Finnish Dance in Focus Tiedotuskeskus tuottaa entiseen tapaan kerran vuodessa ilmestyvän englanninkielisen Finnish Dance in Focus -julkaisun. Focus on Tiedotuskeskuksen keskeinen promootiomateriaali. Lehteä postitetaan noin 890 kansainväliselle kontaktille sekä noin 450 suomalaiselle taholle. Lisäksi Focusta jaetaan niillä kansainvälisillä messuilla ja tapahtumissa, joihin Tiedotuskeskus osallistuu. Vuonna 2014 Focuksen taitto uudistetaan ja tuotantoaikataulua tiivistetään niin, että se ilmestyy jaettavaksi elokuun alussa keðja-tapahtuman yhteydessä. Julkaisun keskeinen sisältö julkaistaan myös Tiedotuskeskuksen verkkosivuilla. Materiaalin julkaisemista myös suomeksi selvitetään. 7
8 4. TIEDONTUOTANTO Tiedotuskeskus pyrkii lisäämään tietoa ja tutkimusta tanssin alan toiminnasta sekä omalla toiminnallaan että edistäen muiden tahojen tutkimus-, selvitys- ja kehityshankkeita. Asiantuntijaroolin vahvistaminen ja tanssin alan toimintaan liittyvän tietopohjan laajentaminen on määrittynyt strategiatyössä entistäkin tärkeämmäksi osaksi Tiedotuskeskuksen toimintaa. Asiantuntijuus ja tiedontuotanto ovat Tiedotuskeskuksen yhteiskunnallisen vaikuttamistyön perusta. Tiedotuskeskuksen perustoiminnassa keskeisiä tiedonkeruun osa-alueita ovat tilastotietojen kerääminen, analysointi ja julkaiseminen verkkosivuilla sekä Tanka-tietokannan ylläpitäminen ja kehitystyö. Vuonna 2014 Tiedotuskeskus jatkaa yhteistyötä Teatterin tiedotuskeskuksen kanssa ja tuottaa ammattilaistuotantojen katsoja- ja esitystilastot sekä vapaiden tanssiryhmien taloustilastot Teatteritilastot kirjaan sekä Tiedotuskeskuksen verkkosivuille. Lisäksi tuotetaan ammattilaisesitysten kantaesitysluettelo. Vuonna 2014 jatketaan tanssin kentän toimintaa koskevan tiedonkeruun laajentamista. Laajentaminen koskee muun muassa esitystoiminnan ulkopuolelle jäävää taidelähtöistä toimintaa sekä kansainvälistä toimintaa. Tavoitteena on, että uudet tiedonkeruun kyselylomakkeet tulevat tulevaisuudessa muodostamaan yksittäisten toimijoiden toimintakirjanpidon. Työtä jatketaan edellisenä vuonna tehdyn ensimmäisen kyselyn ja sen kokemusten perusteella. Alkuvuodesta 2014 lähetetään kyselyt koskien vuoden 2013 ja 2014 toimintaa. Lisäksi kootaan tiedot vuoden 2013 toiminnasta ja tehdään niistä yhteenvetoja. Suomalaisen tanssin tietokanta Tanka on ensisijaisesti digitaalinen arkisto. Vuonna 2014 Tankan sisältöjä ylläpidetään edelleen säännöllisesti ja mahdollisimman kattavasti. Vuoden 2014 alkupuolella saatetaan loppuun edellisenä syksynä käynnistetyt Tankan kehitystyöt. Tiedotuskeskuksen verkkosivuilla oleva esityskalenteri ja Tanka integroidaan osittain. Jatkossa esityskalenteriin syötetyistä uusista teoksista syntyy automaattisesti alustava teosprofiili Tankaan. Profiilit viimeistellään manuaalisesti ennen julkaisua. Tavoitteena on muutoksen myötä saada Tankaan tallennettua entistä kattavammin kunkin vuoden kotimaisten kantaesitysten tiedot. 8
9 5. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN Tiedotuskeskuksen tehtävä ja toiminta sekä asiantuntijarooli kiteytyvät sen yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Tanssitaiteen aseman ja toimintaedellytysten parantaminen edellyttää palvelu- ja neuvontatyötä, tiedottamista, julkaisujen tuottamista ja promootiota, perustiedon tuottamista alan toiminnasta sekä koulutusta. Tiedotuskeskus vaikuttaa aktiivisesti tanssin toimintaedellytysten kehittämiseen ja ottaa kantaa tanssitaidetta koskeviin kulttuuripoliittisiin kysymyksiin yhteistyössä muiden tanssin alan järjestöjen ja toimijoiden kanssa. Tiedotuskeskus antaa lausuntoja tanssin toimintaedellytyksiin liittyvissä asioissa. Vuosittain lausunto annetaan hallituksen budjettiesityksestä seuraavan vuoden talousarvioksi ja sen tanssin määrärahoista. Tiedotuskeskus on mukana nostamassa esiin ja keskustelemassa tanssin asemasta mahdollisimman monessa yhteydessä. Tammikuussa 2014 tanssin kentän ja Taiteen edistämiskeskuksen yhteistyönä järjestetään tanssiin keskittyvä teemapäivä, jonka toteutuksessa Tiedotuskeskus on mukana. Yhteistyötä muun muassa Suomen Teatterit ry:n kanssa kehitetään. Tanssin talo -hanke on tällä hetkellä tanssin kentän tuleviin toimintaedellytyksiin vaikuttava suurin yksittäinen hanke. Tiedotuskeskus tukee toiminnallaan hankkeen toteutumista sekä hallitustyöskentelyn ja siihen liittyvän hanketyön että viestinnän ja erilaisen yhteistyön kautta. 9
10 6. KOULUTUS Tiedotuskeskus edesauttaa tanssin alan kehittymistä järjestämällä sekä itse että yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa erilaisia seminaareja ja koulutustapahtumia. Yhteistyötä muiden taiteen alan toimijoiden kanssa tehdään myös laajemmissa koulutusprojekteissa. TAIVEX2 on vuosina toteutuneen TAIVEX-vientivalmennuksen erillinen jatkohanke. Vuoden 2012 alussa käynnistyneen hankkeen toteuttajina ovat teatterin, tanssin ja sirkuksen tiedotuskeskukset. Hankkeelle on saatu jatkoaikaa, joten se jatkuu vuoden 2014 kevään loppuun. Kevään kuluessa tehdään selvitys mahdollisen uuden ESR-rahoitteisen koulutushankkeen pohjaksi. Koulutusyhteistyötä muiden tiedotuskeskusten kanssa pyritään jatkamaan myös pienempimuotoisten ja lyhytkestoisten koulutusten toteuttamisessa. Opintomatkat Tanssin Tiedotuskeskus järjestää opintomatkoja suomalaisten tanssitaiteilijoiden ja muiden ammattilaisten kansainvälisen verkostoitumisen tukemiseksi ja asiantuntemuksen lisäämiseksi. Vuonna 2014 opintomatkoja järjestetään resurssien ja harkinnan mukaan esimerkiksi IETM-kokousten yhteyteen, Aerowaves Spring Forward -festivaalille Uumajaan tai esittävän taiteen messuille. Jokaiselle opintomatkalle on avoin haku, ja hakukriteerit määritellään kunkin matkan luonteen mukaisesti. Tavoitteena on, että matkoille voisivat osallistua niin taiteilijat, tuottajat kuin tiedottajatkin. Opintomatkojen määrä arvioidaan lopullisesti keväällä
11 7. PROMOOTIO Promootion eli erilaisten tapahtumien ja viestinnän avulla edistetään suomalaisen tanssin ja tanssin tekijöiden kansainvälistä tunnettuutta, kansainvälistymistä, liikkuvuutta ja työtilaisuuksia. Tiedotuskeskuksen promootiotyössä painotetaan vaikuttavuutta. Viime aikoina suurin kysyntä tiedotuskeskuksen promootiolle on tullut ryhmiltä ja taiteilijoilta, joilla olisi kansainvälistä potentiaalia, mutta ei resursseja kansainvälisen näkyvyytensä ja toimintansa edistämiseen. Toiminnallisesti tämä edellyttää paljon henkilö- ja muita resursseja. Tähän tarpeeseen pyritään kuitenkin vastaamaan unohtamatta kuitenkaan vakiintuneita ryhmiä. ICE HOT ICE HOT on pohjoismaisen tanssin yhteistyöverkosto, brändi ja tapahtumakonsepti, johon liittyy suunnitelma pitkäaikaisesta ja laajasta yhteistyöstä. ICE HOT -nimikkeen alla voidaan toteuttaa eri paikoissa, eri sisällöin, eri kumppanien kanssa itsenäisiä tapahtumia tai tapahtumasarjoja. ICE HOT -partnerit ovat Tanssin Tiedotuskeskuksen lisäksi Dansens Hus Stockholm, Dansens Hus Oslo, Dansehallerna Kööpenhaminassa sekä Performing Arts Iceland. Joka toinen vuosi toteutettava ICE HOT Nordic Dance Platform tapahtuu Oslossa Tiedotuskeskus osallistuu tapahtuman valmisteluun ja sisältöjen tuotantoon yhdessä muiden partnereiden ja tapahtuman järjestäjän Oslon Dansens Husin kanssa. Partnerien rahoitusosuuden kautta tiedotuskeskus tukee tapahtuman järjestelyjä sekä suomalaisten katselmukseen valittavien taiteilijoiden ja ryhmien osallistumiskustannuksia. Uutena osana ohjelmistokokonaisuutta toteutetaan ICE HOT Kids -ohjelmisto 1 10-vuotiaille suunnatuista esityksistä. Vuoden 2014 aikana jatketaan myös ICE HOT Nordic Dance -hanketta, johon kuuluvat muun muassa verkostoituminen Latinalaiseen Amerikkaan, Meksikoon ja Brasiliaan kohdennetut tutustumismatkat ja yhteistyö, kontaktien ylläpito ja keskustelun jatkaminen Pohjois-Amerikan mahdollisten yhteistyö- ja vierailutahojen kanssa. ICE HOT Nordic Dance -hankkeen toteutuksen kustannukset katetaan pääosin Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoituksella. Vuonna 2013 Pohjoismaiselta ministerineuvostolta saatavaa rahoitusta hallinnoi Tukholman Dansens Hus. Tanssin Tiedotuskeskus vastaa hallinnoinnista vuonna
12 Messuosallistumiset Vuonna 2014 Tanssin Tiedotuskeskus osallistuu kaksille messuille näyttelyosastolla sekä oheisohjelmalla. Oheisohjelma voi koostua esimerkiksi show case -esityksistä ja verkottumistilaisuuksista. Vuoden 2014 messut ovat Tanzmesse-tapahtuma Saksan Düsseldorfissa sekä CINARS-messut Kanadan Montrealissa Tanzmesse-messuille osallistumista valmistellaan niin, että erityiskohderyhmänä ovat sellaiset tanssitaiteilijat ja -ryhmät, joilla on vähän kansainvälistä kokemusta. CINARS-messuille osallistumisessa pyritään tekemään yhteistyötä kansainvälisesti vakiintuneempien ryhmien kanssa. Messujen luonne mahdollistaa edellä esitetyn toimintatavan: Tanzmesse on tapahtumana enemmän verkottumista ja kansainvälistymistä edistävä, CINARS taas selkeämmin myyntitapahtuma. Sekä Tanzmesse- että CINARS-tapahtumaan osallistuttaessa tehdään myös pohjoismaista yhteistyötä. Tanssin Tiedotuskeskuksen johdonmukaisen kansainvälisen työn tuloksena myös muilla vuoden 2014 messuilla on esillä suomalaista tanssia. Muille messuille osallistumisesta ja sen tavasta päätetään resurssien mukaan. Osallistumisen tapa voi olla esimerkiksi vain yhden ihmisen verkostoitumismatka. On myös mahdollista, että Tanssin Tiedotuskeskuksen edustus ja suomalaisen tanssin näkyvyys tapahtumassa toteutetaan kotimaisen yhteistyökumppanin toimesta. Suomalaista tanssia on esillä seuraavilla messuilla: APAP, New York, USA, : Petri Kekoni Company osana CINARS-organisaation järjestämää ICE STORM -show casea TPAM, Yokohama, Japani, : Suomi Japani-yhteistyöprojektin show case Kanagawa-teatterissa Yokohamassa, yhteisillassa Ervi Sirénin Kite ja Kosei Sakamoton Haigafuru. Australian Performing Arts Marketiin Brisbanessa osallistuttaneen Australia Finland Dance Exchange -ohjelman suomalaisyhteistyökumppanien toimesta. Osallistumista Performing Arts Market Souliin lokakuussa 2014 arvioidaan alkukeväällä
13 Promootiomateriaalit Vuoden 2014 aikana arvioidaan Tanssin Tiedotuskeskuksen edellisinä vuosina tuottamaa erilaista promootiomateriaalia, niiden sisältöjä ja toteutusta sekä vaikuttavuutta. Vuoden aikana pyritään löytämään uusia formaatteja ja synnyttämään entistä kestävämpiä käytäntöjä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi verkossa olevia materiaaleja ja niiden päivitettävyyttä. Tanssin Tiedotuskeskus ja kulttuurialan digitaalisten sisältöjen tuottaja Provisual Oy aloittivat vuonna 2013 hankkeen, jossa tuotetaan suomalaista tanssia ja alan toimijoita esittelevä englanninkielinen tablettitietokonejulkaisu eli sovellus. Tanssin Tiedotuskeskus osallistuu sovelluksen teknisen suunnittelun ja tuotannon rahoitukseen sekä sisällöntuotannon kustannuksiin. Loppuosan sisällöntuotannosta rahoittavat julkaisussa mukana olevat toimijat. Sovellusta päivitetään 1 2 kertaa vuodessa. Sovelluksen ensimmäinen versio julkaistaan keväällä Asiantuntijavierasohjelma ja verkostoituminen Tanssin Tiedotuskeskus toteuttaa asiantuntijavierasohjelmaansa tuomalla Suomeen yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kansainvälisiä avaintoimijoita. Tiedotuskeskus myös avustaa muiden tahojen, esimerkiksi ulkoministeriön, Suomeen tuomien vieraiden vierailuohjelman tuottamisessa. Asiantuntijoita on tuotu myös Tiedotuskeskuksen järjestämiin keskustelutilaisuuksiin ja seminaareihin. Yhteistyötä muiden toimijoiden, kuten festivaalien, kanssa jatketaan. Yhteistyötä tehdään myös ulkomaisten festivaalien ja tapahtumien kanssa, joilla on joko pohjoismainen tai suomalainen ohjelmistoteema. Vuoden 2014 aikana tällaisia festivaaleja ovat muun muassa Hong Kong Arts Festival, jolla on pohjoismainen fokus sekä Teatro a Corte Torinossa, jossa teemana on suomalainen tanssi ja sirkus. Frankfurtin kirjamessujen yhteyteen tuotettavan esittävän taiteen ohjelmaan on toteutetaan ohjelmisto- ja yleisötyökokonaisuus Mousonturm-kulttuurikeskuksen ja Zodiak Uuden tanssin keskuksen kanssa. Tanssin Tiedotuskeskus on ollut yhteistyökumppanina EARS-hankkeessa, jonka koordinaattorina toimii Pluto Finland Oy. EARS on eurooppalais-aasialaista luovan alan yhteistyötä edistävä verkostohanke, jonka puitteissa järjestetään keskustelutilaisuuksia muuten toteutuvien tapahtumien yhteydessä. Tällainen tilaisuus järjestettiin esimerkiksi ICE HOT Helsinki -tapahtuman yhteydessä. EARS Helsinki -päätapahtuma järjestetään syyskuussa Tiedotuskeskuksen rooli päätapahtumassa selvinnee alkukeväästä
14 8. YHTEISTYÖPROJEKTIT Kansainvälisten yhteistyöprojektien kautta Tiedotuskeskus edistää suomalaisen tanssin kansainvälistymistä, taiteilijoiden ja ryhmien esiintymis- ja työskentelymahdollisuuksia ulkomailla, taiteellisten yhteistyöprojektien toteutumista ja residenssivaihtoa. Tiedotuskeskus ei pääsääntöisesti osallistu taiteellisten yhteistyöprojektien toteuttamiseen tai edistämiseen kotimaassa. Kotimaassa tehdään kuitenkin erilaista koulutukseen, viestintään ja kulttuuripoliittiseen tai muuhun kentän kehittämiseen liittyvää yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Kansainvälisillä yhteistyöprojekteilla on selkeästi pystytty lisäämään suomalaisten tanssitaiteilijoiden kansainvälistymistä. Tiedotuskeskus on ottanut kansainvälisissä projekteissa koordinaattorin roolin ja on tällä tavalla pystynyt synnyttämään vaikuttavuudeltaan merkittäviä projekteja, joissa on useampia kotimaisia yhteistyökumppaneita. Keðja Tanssin Tiedotuskeskus toimii yhteisjärjestäjänä pohjoismais-balttilaisessa keðja hankkeessa. Hankkeen keskeisinä tavoitteina on vahvistaa tanssitaiteen asemaa Pohjoismaiden ja Baltian maiden alueella, edistää taiteilijoiden välistä yhteistyötä, lisätä tanssitaiteilijoiden liikkuvuutta ja työ- ja kansainvälistymismahdollisuuksia sekä kehittää pohjoismais-balttilaisen tanssin kentän infrastruktuuria kestävällä tavalla. Kokonaishanke koostuu useista osahankkeista, joiden järjestämisvastuut on hajautettu partnereille. Pääkoordinaattorin lisäksi hankkeeseen osallistuu kymmenen partneria. Osahankkeisiin kuuluu kolme tapaamis- ja verkottumistapahtumaa (Encounter), kaksi monivuotista ajatushautomoa (Think Tank), residenssiohjelma tanssitaiteilijoille (Wilderness), mentorointiohjelma tanssin tuottajille (Mentoring Scheme) sekä tanssista kirjoittamiseen keskittyvä hanke (Writing Movement). Tanssin Tiedotuskeskus vastaa Suomen keðja-tapahtuman (Encounter) järjestämisestä vuonna 2014 sekä ajatushautomokokonaisuuksien (Think Tank) toteuttamisesta vuosina Molemmilla osahankkeilla Tiedotuskeskus pyrkii myös suomalaisen tanssitaiteen kehittämiseen ja suomalaisten tanssitaiteilijoiden toimintamahdollisuuksien edistämiseen. KeðjaMariehamn 2014 Tanssin Tiedotuskeskus järjestää Suomen keðja-tapahtuman Ahvenanmaalla KeðjaMariehamn-tapahtuman ohjelma toteutetaan yhteistyössä muiden keðja-partnereiden sekä kotimaisten yhteistyökumppanien kanssa. Tapahtuman ohjelma on suunnattu tanssin ammattilaisille ja erityisesti tanssitaiteilijoille. 14
15 Ohjelma koostuu muun muassa seminaareista ja keskustelutilaisuuksista, työpajoista tanssitaiteilijoille, tanssituottajille ja tanssista kirjoittaville, aamutunneista, tanssiesityksistä, avajaisista ja verkottumistilaisuuksista sekä paikallisten toimijoiden tuottamasta oheisohjelmasta. Ohjelma kokoaa yhteen ja esittelee koko keðja hankkeen teemat, sisällöt ja tulokset. KeðjaMariehamn-tapahtumaan odotetaan noin 250 tanssitoimijaa Suomesta ja muista pohjoismaista sekä Baltian maista. Tapahtuman esitysohjelmiston sekä paikallisten tanssitoimijoiden tuottaman oheisohjelman kautta tavoitellaan myös paikallista yleisöä. Kotimaisen yhteistyön tavoitteena on paitsi aktivoida kotimaista tanssin kenttää myös pohtia yhdessä uusia toimintamalleja, jotka tukisivat verkostojen luomista ja ylläpitämistä. Kotimaisia yhteistyökumppaneita ovat Pohjanmaan tanssin aluekeskus (Vaasa), Tanssille ry (Helsinki), Barcelona International Dance Exchange (Barcelona/Suomi) sekä Routa-ryhmä (Kajaani). Yhteistyökumppanit osallistuvat tapahtuman tuotantoon sekä sisältöideoilla että ohjelmasisällöllä. Paikalliset tanssitoimijat tuottavat keðjamariehamn-tapahtuman yhteyteen oman oheisohjelmistonsa yhteistyössä Tanssin Tiedotuskeskuksen ja Maarianhaminan kaupungin kanssa. Tarkoituksena on luoda yhteistä ohjelmaa tanssin ammattilaisille ja harrastajille sekä tutustuttaa ammatti- ja harrastajatoimijoita toistensa toimintaan. Tanssin Tiedotuskeskus tekee myös yhteistyötä Maarianhaminan kaupungin sekä Nordens Institut på Ålandin kanssa. Ajatushautomot (Think Tanks) Tanssin Tiedotuskeskus järjestää keðja hankkeen kuluessa kaksi Think Tank -kokonaisuutta: Tanssin kentän kestävä kehitys (Sustainable strategies for the Nordic-Baltic dance field) Tanssin kiertueverkoston rakentaminen (Touring network for the Nordic-Baltic region) Molemmilla Think Tank -kokonaisuuksilla pyritään tavoitteellisesti kehittämään tanssin kentän rakenteita ja toimintaa sekä parantamaan tanssitaiteilijoiden ja -toimijoiden toimintaedellytyksiä. Osallistujat tapaavat useita kertoja vuosien aikana ja pyrkivät tänä aikana tuottamaan konkreettisia tuloksia: tekemään toimintaehdotuksia ja synnyttämään kestäviä toimintakäytäntöjä ja rakenteita sekä kansallisille että pohjoismais-balttilaisille toimijoille. Think Tank 1: Tanssin kentän kestävä kehitys Kestävän kehityksen Think Tankin ydintehtävänä on pohtia kuinka tanssitaiteen toimintakäytännöt ja tukirakenteet voisivat tukea pitkäjänteistä ja kestävää tekemistä. Kestävän kehityksen Think Tankiin on kutsuttu osallistujiksi kulttuuripolitiikan päättäjiä ja vaikuttajia sekä tanssin alan ammattilaisia. Prosessiin on kuulunut myös työpajoja ja keskusteluja tanssin kentän toimijoiden kanssa. 15
16 Kestävän kehityksen Think Tank käynnistyi syyskuussa 2012 Tallinnassa ensimmäisen keðja-tapahtuman (Encounter) yhteydessä. Neljäs tapaaminen pidetään Kööpenhaminassa helmikuussa 2014 ja työryhmä kokoontunee myös keðjamariehamn-tapahtuman yhteydessä. Tavoitteena on tuottaa toimintaehdotuksia ja suosituksia niin taiteen tekijöille kuin rahoittajille ja rakenteiden kehittämisestä vastaaville toimijoillekin. Think Tank 2: Tanssin kiertueverkosto Toisen ajatushautomon päätavoitteena on kehittää tanssitoimijoiden välistä kiertueverkostoa, joka kattaisi Pohjoismaat sekä Baltian maat. Verkosto mahdollistaisi kansainvälisen kiertuetoiminnan lisäksi myös kotimaista kiertuetoimintaa. Kiertueverkoston Think Tankiin on kutsuttu osallistujiksi alueen festivaalien, tuotantotalojen ja teattereiden johtajia ja tuottajia. Kiertueverkoston Think Tank käynnistyi joulukuussa 2012 ICE HOT -katselmuksen yhteydessä Helsingissä. Neljäs Think Tank -tapaaminen pidetään Kööpenhaminassa kevään 2014 aikana. Joulukuussa 2013 Tukholmassa Think Tank -prosessissa mukana olleet päättivät verkoston perustamisesta ja syksyllä 2014 käynnistyvästä pilottikiertueesta. Aerowaves Tiedotuskeskus on mukana Aerowaves-verkoston toiminnassa kansainvälisten asian päällikkö Pirjetta Mularin kautta. Aerowaves-verkosto on tällä hetkellä 35 eurooppalaisen henkilöpartnerin verkosto, jota johtaa John Ashford. Jokainen henkilöpartneri edustaa omaa maataan. Verkosto valitsee vuosittain avoimen haun kautta 20 eurooppalaisen tanssiteoksen listan, jolle päätyvät teokset kiertävät teattereissa ja festivaaleilla. Valintaa tehdessä verkoston jäsenet tutustuvat noin 400 eurooppalaiseen koreografiin, mikä tarjoaa Tanssin Tiedotuskeskukselle oivan näkökulman eurooppalaiseen tanssiin. Aerowaves-verkosto kehittää toimintaansa muun muassa Aerowaves New Landscapes hankkeella, johon haetaan rahoitusta EU:n Luova Eurooppa -ohjelman tukimuodosta eurooppalaisille foorumeille. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa eurooppalaisten nuorten koreografien liikkuvuutta ja työllistymismahdollisuuksia. Aerowavesin tapahtumat, kuten Spring Forward -festivaali ja vuotuinen partnerikokous ovat osa hanketta. Aerowaves-verkoston tavoitteena on lisäksi luoda yhteistyökumppanuuksia muun muassa Japaniin, Koreaan ja Taiwaniin sekä Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan. Aasiaan suuntautuvien yhteistyökumppanuuksien luomisessa käytetään apuna Tanssin Tiedotuskeskuksen tietotaitoa. Tanssin Tiedotuskeskuksen Aasia-osaaminen on herättänyt kansainvälisesti huomiota, ja sen hyödyntämistä taloudellisesti tutkitaan. 16
17 Muut yhteistyöprojektit Tiedotuskeskuksen pitkäjänteisen kansainvälisen verkostoitumisen ansiosta erilaisia kumppanuus- ja yhteistyömahdollisuuksia tarjoutuu runsaasti joko suoraan Tiedotuskeskukselle tai sen kautta suomalaisille tanssitoimijoille. Osassa Tiedotuskeskus voi toimia mahdollisuuksien luojana, ovien avaajana tai luottamuksellisen yhteistyösuhteen synnyttäjänä. Osassa sen on tarpeen olla mukana itse, vaikka tavoitteena voi olla, että toiminta muuttuu myöhemmin kentän toimijoiden väliseksi. Residenssiprojektit ovat tyypillisesti tällaisia, mutta myös muunlainen tuotanto-, asiantuntija- ja kehitystoiminta vaatii alkuun tunnettuuteen ja luottamukseen perustuvia suhteita. Vuoden 2014 keskeisin kansainvälinen yhteistyöprojekti on Australia Finland Dance Exchange. Kyseessä on suomalaisten ja australialaisten tanssi- ja kulttuurialan organisaatioiden välinen residenssivaihto-ohjelma, jonka tavoitteena on suomalaisten ja australialaisten tanssitaiteilijoiden oman työn kehittäminen ja kansainvälistymisen edistäminen. Vaihto- ja yhteistyöohjelmaa australialaisten toimijoiden kanssa on valmisteltu vuodesta Ohjelman toteutus aloitettiin vuonna 2013 australialaistaiteilijoiden residensseillä Suomessa. Suomalaisyhteistyökumppaneina ohjelmassa ovat ITAK Itäinen tanssin aluekeskus (Kuopio), JoJo Oulun tanssin keskus, Routa (Kajaani) sekä Zodiak Uuden tanssin keskus (Helsinki). Australialaisyhteistyökumppanit ovat Campbelltown Arts Centre (Campbelltown), Critical Path (Sydney), Moriarty s Project (Melbourne) ja Strut (Perth). Toimintavuoden aikana tutkitaan myös mahdollisuuksia jatkaa aikaisempia yhteistyöohjelmia (Korea Finland Connection, Suomi Japani-yhteistyöohjelma) sekä kartoitetaan mahdollisuuksia rakentaa olemassa olevien yhteistyöohjelmien pohjalta uusia hankkeita kuten Australia Suomi Korea-yhteistyö. Tavoitteena on myös kartoittaa uusia yhteistyömahdollisuuksia Euroopassa, esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Tanssin Tiedotuskeskus vastaanottaa jatkuvasti yhteistyöehdotuksia eri tahoilta, mutta näihin ei aina pystytä vastaamaan, koska kotimaasta ei löydy sopivaa yhteistyökumppania. Toimintavuonna 2014 Tiedotuskeskus käynnistää uuden Venäjä-ohjelman. Venäjä on suomalaiselle tanssille luonteva ja läheinen yhteistyömaa, mutta päämäärätietoista kumppanuuksien luomista ei ole aikaisemmin tehty. Ohjelman tavoitteena on lisätä suomalaisen tanssitaiteen tunnettuutta Venäjällä, luoda pitkäjänteistä yhteistyötä suomalaisten ja venäläisten toimijoiden kesken sekä synnyttää työtilaisuuksia suomalaisille tanssitoimijoille eri puolilla Venäjää. 17
18 9. ORGANISAATIO JA HALLINTO Tiedotuskeskuksen jäsenyhteisöt ovat: Suomen Kansallisbaletti Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry Suomen Tanssinopettajain Liitto ry Suomen Tanssioppilaitosten Liitto ry Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry Suomen Tanssiurheiluliitto ry Teatterikeskus ry Suomen Teatterit ry Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu Zodiak Uuden tanssin keskus. Jäsenyydet järjestöissä ja verkostoissa sekä asiantuntijatehtävät Tiedotuskeskus on jäsen seuraavissa kansainvälisissä järjestöissä ja verkostoissa: IETM (International Network for Contemporary Performing Arts) ENICPA (The European Network for Information Centres of the Performing Arts) NOFOD (Nordisk Forum för Dansforskning). On-the-move-verkkopalvelun tuottajaorganisaatiossa ( Toimintavuoden aikana osallistutaan IETM:n ja ENICPAn kokouksiin. Tiedotuskeskus on Tanssin talo ry:n jäsen. Hallitustyöskentelyn kautta Tiedotuskeskus osallistuu yhdistyksen toimintaan ja sen tavoitteiden edistämiseen. Tanssin Tiedotuskeskus on osa Taiteen verkostot -nimistä verkostoa. Verkostoitumista ja yhteistyötä muiden taiteen ja kulttuurin alojen kanssa kehitetään Taive-verkoston kautta ja muilla toimilla. Tiedotuskeskus osallistuu myös kulttuuriviennin tukiverkoston toimintaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön aloitteesta syntyneeseen verkostoon kuuluvat eri taiteiden tiedotuskeskusten ja vientikeskusten lisäksi muun muassa Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit sekä Suomen lähetystöt ulkomailla. 18
19 Toimisto ja henkilökunta Tiedotuskeskuksen vakituiseen henkilökuntaan kuuluu neljä henkilöä. Toimintavuodelle suunnitellun toiminnan toteuttamiseksi tarvitaan myös määrä- ja osa-aikaista henkilökuntaa. Finnish Dance in Focus -julkaisun toimitustyöstä vastaa osa-aikainen toimitussihteeri. Keðja-hankkeen toteutuksesta vastaa määräaikaisessa työsuhteessa oleva tuottaja. Maarianhaminan tapahtuman toteutukseen samoin kuin viestintään ja tietotyöhön tullaan tarvitsemaan myös lisätyövoimaa. Tiedotuskeskus saa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamasta nuorten taiteen ja kulttuurin alan ammattilaisten työllisyys- ja kansainvälistymishankkeesta rahoituksen yhden henkilön 12 kuukauden palkkaukseen 10 prosentin omarahoitusosuudella. Kansainväli- sen toiminnan toteutukseen sijoittuva henkilö rekrytoidaan keväällä Tiedotuskeskuksen kautta tanssin kentälle työllistetään kolme muuta henkilöä: Nomadi-tuotantoon, ANTI Contemporary Art Festival ry:hin sekä Susanna Leinonen Companyyn. 19
20 10. TALOUS Tanssin Tiedotuskeskuksen toiminta rahoitetaan valtion toiminta-avustuksella, hankekohtaisilla vienti- ja muilla projektiavustuksilla sekä oman toiminnan tuotoilla ja varainhankinnalla. Vuoden 2014 toimintamenojen arvioidaan olevan euroa. Edellä mainittujen tuottojen ohella menot katetaan keðja-hankkeeseen kohdistuvalla siirtomäärärahalla. Valtion toiminta-avustuksella katetaan toimiston vakinaisen henkilökunnan (neljä henkilöä) palkat sekä muut varsinaisen toiminnan kulut. Toiminta-avustuksella toteutetaan valtaosa palvelu- ja neuvontatyöstä, tiedotustyöstä ja tiedonkeruusta. Talousarvio vuodelle 2014 on tehty niin, että se mahdollistaa 1 2 määräaikaisen henkilön palkkauksen. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki Tanssin Tiedotuskeskukselle on euroa. Perustoimintaan kuuluvat oman toiminnan tuotot koostuvat jäsenmaksuista, Tankatietokantamaksuista ja muista mahdollisista tuotoista. Jäsenmaksua korotetaan 200 eurosta 300 euroon. Tanssikouluhakemiston tuotot jäävät pois, koska hakemiston ylläpitäminen lopetetaan. Muut oman toiminnan tuotot liittyvät projekteihin, joten ne näkyvät kunkin projektin kohdalla. Tanssi- ja Teatteri-lehden yhdistymissopimuksen mukaisesti Tiedotuskeskus rahoittaa vuoden 2014 Teatteri&Tanssi-lehden sisällöntuotantoa eurolla. Projektit Keðja Tanssin Tiedotuskeskus on toteuttanut omaa osuuttaan keðja hankkeen projekteista jo vuosina 2012 ja Toimintavuonna 2014 toteutettavien Maarianhaminan tapahtuman ja Think Tank -prosessien kustannukset ovat euroa. Tämä katetaan EU-kulttuuriohjelmasta saadulla tuella ( euroa ), opetus- ja kulttuuriministeriön EU-vastinerahalla (20 000), Svenska Kulturfondenilta saadulla euron avustuksella, muilla mahdollisilla avustuksilla sekä Tiedotuskeskuksen toiminta-avustuksesta katettavalla osuudella. ICE HOT Tiedotuskeskus osallistuu ICE HOT Nordic Dance Platform Oslon kustannuksiin partnerimaksulla, josta vuoden 2014 budjettiin kohdistuu euroa. ICE Hot Nordic Dance -yhteistyötä toteutetaan lähinnä Pohjoismaisen ministerineuvoston avustuksella, jonka käytöstä päätetään partnerikokouksessa ja jota hallinnoi kevääseen 2014 saakka Tukholman Dansens Hus. Tanssin Tiedotuskeskus vastaa ministerineuvostolta vuodelle 2014 saadun rahoituksen hallinnoinnista. 20
21 Messuprojektit Vuonna 2014 messu- ja vastaaviin tapahtumiin osallistumisiin kohdennetaan Painopiste on Saksan Tanzmesse-tapahtumassa ja Montrealin CINARS-tapahtumassa. Yhteistyöprojektit Kansainvälisiin yhteistyöprojekteihin kohdennetaan resursseja euroa, joista euroa suomalaisen tanssin kentän ja Australian tanssitoimijoiden väliseen yhteistyöhön, euroa Frankfurtin kirjamessujen yhteydessä toteutettavaan tanssiyhteistyöhön ja euroa Venäjän kanssa aloitettavaan tanssiyhteistyöhön. Kahteen jälkimmäiseen on haettu erityisavustusta yhteensä ja niiden toteutuminen riippuu avustusten saamisesta. Koulutus Opintomatkoihin ja muuhun kansainvälistymisen edistämiseen käytetään euroa. Muuta koulutusta tanssin kentän toimijoille järjestetään eurolla. Työllistämishanke Nuorten taiteen ja kulttuurin alan ammattilaisten työllistämis- ja kansainvälistymishankkeen kautta tanssin kentälle työllistetään neljä henkeä, yksi Tanssin Tiedotuskeskukseen ja kolme muihin organisaatioihin. Tanssin Tiedotuskeskus toimii myös muihin organisaatioihin työllistyvien virallisena työnantajana ja hankkeen kautta saatu palkkatuki tuloutuu Tanssin Tiedotuskeskukselle. 21
22 11. TOIMINTA JA TAVOITTEET KESKIPITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ Vuoden 2013 lopussa valmistunut strategia vuosille ohjaa tulevien vuosien toimintaa ja toiminnan kehittämistä. Strategia painottaa asiantuntijuuden kehittämistä ja ylläpitämistä, tietopohjan laajentamista, tanssin näkyvyyden lisäämistä, yhteiskunnallista vaikuttamista tanssin toimintaedellytysten parantamiseksi sekä tanssitaiteen, tanssitaiteen tekijöiden ja tanssin ammattilaisten toiminnan tukemista. Tavoitteena on tulevaisuudessa myös entistä suunnitelmallisempi, pitkäjänteisempi ja sitä kautta vaikuttavampi toiminta. Toimintaa on tähänkin asti toteutettu yli budjettivuosien ja monivuotisina hankkeina huolimatta valtion budjettivuoteen sidotusta harkinnanvaraisesta rahoituksesta sekä toiminnan hanke- ja projektiluonteeseen liittyvästä lyhytjänteisyydestä. Tämä tarkoittaa sitä, että uuden strategiakauden alkua ja uutta keskipitkän tähtäimen suunnitelmaa leimaavat väistämättä aiemmin tehdyt päätökset toiminnan kehittämisestä, projekteista ja toimintatavoista. Strategiassa tehdyistä linjauksista ei seuraa suuria muutoksia toiminnan sisällöissä. Muutos toteutuu pikemminkin toiminnan painotusten ja toimintatapojen kehittymisen kautta. Tulevien vuosien toimintaa suunniteltaessa lähtökohtana on, että perustoimintaresurssit eivät kasva, mutta eivät myöskään merkittävästi supistu. Tämäkin tilanne edellyttää jatkuvaa toimintojen ja toimintatapojen arviointia, mikäli toiminnan ja palvelujen taso halutaan pitää ennallaan samalla kun reagoidaan muuttuvan toimintaympäristön asettamiin haasteisiin. Julkisen talouden tasapainottaminen ja veikkausvoittotuottojen väheneminen ovat keskeisiä myös Tiedotuskeskuksen talouteen vaikuttavia tulevaisuuden seikkoja. Tiedotuskeskuksen päärahoittajan eli Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tullaan kehittämään tiedonkulkua ja käymään entistä perusteellisempia tavoiteohjaukseen liittyviä keskusteluja. Työskentelyä ja työprosesseja kehitetään jatkuvasti, mutta strategiakauden aikana voidaan silti joutua supistamaan joitakin toiminnan osa-alueita tai toimenpiteitä. Toisaalta olemalla entistäkin yhteistyöhakuisempi Tiedotuskeskus voi ylläpitää ja kehittää toimintansa vaikuttavuutta. Yhteistyötä esimerkiksi muiden tiedotuskeskusten kanssa tehdään entistä suunnitelmallisemmin. Viestintä- ja tietotyötä ja niihin perustuvaa yhteiskunnallista vaikuttamista painotetaan sekä viestintästrategiassa vuosille että uudessa yleisstrategiassa. Näitä toiminnan osa-alueita tullaan kehittämään entistä tavoitteellisemmin ja mahdollisuuksien mukaan resursoimaan henkilötyövoimaa niihin entistä enemmän. Sekä tanssin kentän kehitys että viestinnän käytännöissä (ja kohderyhmissä) tapahtuvat muutokset edellyttävät jatkuvaa Tiedotuskeskuksen viestinnän käytäntöjen ja osa-alueiden kehittämistä ja arviointia. Mahdollisuuksiin ja tarpeisiin nähden väistämättä liian niukat resurssit on kohdistettava toimien vaikuttavuutta painottaen. 22
23 Yksi tulevien vuosien merkittävä viestintään ja tanssin näkyvyyteen liittyvä linjaus ja keskustelu tulee koskemaan Tiedotuskeskuksen määrärahoista Teatteri&Tanssi-lehdelle kanavoitua tukea. Teatteri- ja Tanssi -lehtien yhdistymissopimuksen mukaisesti vuonna 2014 tullaan käymään keskustelu kolmen ensimmäisen sopimusvuoden jälkeen mahdollisesti tehtävästä tuen määrän tarkistuksesta. Vuoden 2012 alusta voimaan tullut viisivuotinen sopimuskausi päättyy vuoden 2016 lopussa. Tiedotuskeskuksen strategiakauden alkuvuosina tullaan käymään keskustelua, jossa lehden tukemista punnitaan suhteessa Tiedotuskeskuksen resursseihin, lehden talouteen, viestintäympäristössä tapahtuviin muutoksiin sekä lehden merkitykseen osana tanssikirjoittamisen kenttää ja tanssin näkyvyyttä. Tiedotuskeskuksen perustyö eli suuri osa viestinnästä, tietotyö sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tarvittavan asiantuntijuuden ylläpitäminen, vaatii pitkäjänteistä toiminnan suunnittelua. Perustyö on esimerkiksi kansainväliseen toimintaan verrattuna harvemmin projekti- ja hankeluonteista. Uudella strategiakaudella verkkopalvelun kokonaiskonseptin tarkoituksenmukaisuutta ja uudistustarvetta arvioidaan suhteessa Tiedotuskeskuksen toiminnan sisältöihin, tavoitteisiin ja kohderyhmiin. Palvelun konsepti on luotu kahdeksan vuotta sitten, ja siihen on jatkuvasti tehty pieniä teknisiä parannuksia ja lisäyksiä. Rakennetta ja jäsentelyä selkeytettiin viime toimintavuonna, mutta peruskonseptia ei ole muutettu. Nykyinen ulkoasu ja tekninen järjestelmä asettavat omat rajansa perusteellisemmalle uudistukselle ja runsaan sisällön ajanmukaiselle esitystavalle. Verkkopalvelun ylläpito on työvoimavaltaista, joten myös verkkosisältöjä ja palveluja täytyy arvioida vaikuttavuuden näkökulmasta. Myös viestintäympäristön nopeat muutokset, keskeisten sidosryhmien tarpeet ja avoimuuden periaate on otettava huomioon, kun mietitään verkkokonseptin toimivuutta. Myös kansainvälisessä toiminnassa korostetaan yhteistyötä: Tanssin Tiedotuskeskus sekä toteuttaa omaa toimintaansa yhteistyössä esimerkiksi pohjoismaisten kollegaorganisaatioiden kanssa että pyrkii toiminnallaan edistämään tanssin kentän kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyöhankkeista, kuten esimerkiksi Suomen ja Australian toimijoiden välisestä vaihtohankkeesta, pyritään luomaan monivuotisia. Tämä saattaa tarkoittaa vähäisempää projektimäärää, mutta toisaalta suurempaa vaikuttavuutta. ICE HOT Nordic Platform -tapahtumia on tarkoitus jatkaa vuoteen 2018 saakka, jolloin kaikki viisi pohjoismaata ovat isännöineet tapahtumaa. Yhteistyötä ja tapahtumien tuloksellisuutta arvioidaan jatkuvasti hankkeen kuluessa. Keðja-hankkeen viimeisenä vuonna 2015 tehdään EU-rahoitukseen liittyvä lopputilitys. Jo Maarianhaminan tapahtumassa elokuussa 2014 on tarkoitus miettiä, mitä ja miten hankkeen myötä rakennettua yhteistyötä voidaan jatkaa. Tiedotuskeskus arvioi omalta osaltaan mahdollista rooliaan tanssin kentän pohjoismaisen yhteistyön tukemisessa. 23
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. JOHDANTO 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ 3. TIEDOTUS JA JULKAISUT 4. TUTKIMUS JA TIEDONKERUU 5. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN 6. KOULUTUS 7. PROMOOTIO
Tanssin Tiedotuskeskus ry TOIMINTASUUNNITELMA2009
Tanssin Tiedotuskeskus ry TOIMINTASUUNNITELMA2009 1. JOHDANTO 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ 3. TIEDOTUS 4. JULKAISUT 5. PROMOOTIO 6. TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ 7. YLEISÖTYÖ 8. KOULUTUS 9. YHTEISTYÖPROJEKTIT
Tanssin Tiedotuskeskuksen messumatkat 2010
1 Vuosikertomus 2010 LIITE 1 Tanssin Tiedotuskeskuksen messumatkat 2010 Tokyo Performing Arts Market (TPAM), Tokio Japani 27.2. 5.3.2010 Tokyo Performing Arts Market (TPAM) on vuosittain järjestettävä
KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT
KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT 16.1.2018 Tiedotuskeskuksen messuhankkeet vuonna 2018 TPAM Performing Arts Meeting in Yokohama 10-18.2.2018, Jokohama, Japani internationale tanzmesse
TANSSIN TIEDOTUSKESKUKSEN STRATEGIA
TANSSIN TIEDOTUSKESKUKSEN STRATEGIA 2014 2018 Tanssin Tiedotuskeskuksen strategian vuosille 2014 2018 valmistelu aloitettiin loppuvuodesta 2012. Prosessi saatiin valmiiksi vuoden 2013 lopussa. Osana strategiatyötä
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. JOHDANTO 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ 3. TIEDOTUS 4. JULKAISUT 5. PROMOOTIO 6. TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ 7. KOULUTUS 8. YHTEISTYÖPROJEKTIT 9. YHTEISKUNNALLINEN
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sisällysluettelo JOHDANTO VIESTINTÄ VIESTINNÄN KEHITTÄMINEN 2015 VERKKOSIVUSTO VERKKOSIVUSTON UUDISTUS TANSSIALAN ILMIÖIDEN JA TAPAHTUMIEN UUTISOINTI
Uupi Tirronen VUOSIKERTOMUS 2014
Uupi Tirronen VUOSIKERTOMUS 2014 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO 1 2. PALVELU JA NEUVONTA 2 Verkkosivusto 2 Ilmoitustaulu 4 Esityskalenteri 4 Tanssivideosivut 5 Verkkosivuston kehittäminen 5 Henkilökohtainen
keðja 2012 2015 LIITE 3
1 LIITE 3 keðja 2012 2015 Tanssin Tiedotuskeskus toimii yhteisjärjestäjänä pohjoismais-balttilaisessa keðja 2012 2015 -hankkeessa, joka valittiin EU:n Kulttuuri-ohjelmaan syksyn 2011 hakukierroksella.
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1. JOHDANTO 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ 3. TIEDOTUS JA JULKAISUT 4. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN 5. TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ 6. KOULUTUS 7. PROMOOTIO
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ 3. TIEDOTUS 4. JULKAISUT 5. PROMOOTIO 6. TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ 7. YLEISÖTYÖ 8. KOULUTUS 9. YHTEISTYÖPROJEKTIT
Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015
1(5) Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1 Toimintaa ohjaavat peruspäämäärät 1.1 Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot 1.2 Missio 1.3 Visio Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tarkoituksena
kehittää pohjoismais-balttilaisen tanssin kentän infrastruktuuria kestävällä tavalla.
1 LIITE keðja 2012 2015 Tanssin Tiedotuskeskus toimii yhteisjärjestäjänä pohjoismais-balttilaisessa keðja 2012 2015 -hankkeessa, joka valittiin EU:n Kulttuuri-ohjelmaan syksyn 2011 hakukierroksella. Keðja-hanke
Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA
Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA 2007 2013 Euroopan unioni tukee eurooppalaista kulttuuriyhteistyötä alan oman Kulttuuri-ohjelman (Culture Programme 2007 2013) kautta.
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY VUOSIKERTOMUS 2010
1 TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY VUOSIKERTOMUS 2010 1. YLEISTÄ 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ 3. TIEDOTUS 4. JULKAISUT 5. PROMOOTIOTYÖ 6. TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ 7. YLEISÖTYÖ 8. KOULUTUS 9. YHTEISTYÖPROJEKTIT 10.
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS! AAMUKAHVIT PE 17.5.2013! TANSSIN TIEDOTUSKESKUKSEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS! AAMUKAHVIT PE! TANSSIN TIEDOTUSKESKUKSEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA! TANSSIN TIEDOTUSKESKUKSEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA; TAUSTAA Tiedotuskeskuksen edeltäjä, Suomen Tanssinalan Neuvosto
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY
LIITE 6 TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Sisällysluettelo JOHDANTO 2 Johdatus toimintavuoteen 2018 3 VIESTINTÄ 4 Ajankohtaisviestintä ja uutiset 4 Sosiaalinen media 5 Julkaisut ja promootiomateriaalit
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2007
1 TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2007 1. YLEISTÄ 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ 3. TIEDOTUS 4. JULKAISUT JA PROMOOTIO 5. TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ 6. YLEISÖTYÖ 7. KOULUTUS 8. YHTEISTYÖPROJEKTIT
Tanssin Tiedotuskeskus ry Vuosikertomus 2012
Tanssin Tiedotuskeskus ry Vuosikertomus 2012 1. YLEISTÄ.... 4 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ.... 6 Verkkopalvelu.... 6 Ilmoitustaulu.... 7 Verkkopalvelun uudistus... 8 Henkilökohtainen palvelu- ja neuvontatyö....
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen
Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo JOHDANTO VIESTINTÄ VIESTINNÄN PAINOPISTEET, KEHITTÄMINEN JA TAVOITTEET 2016 VERKKOSIVUSTO SOSIAALINEN MEDIA UUTISKIRJEET MUU VIESTINTÄ
Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society
1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan
KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat
KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto
The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring
The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden
VUOSIKERTOMUS 2013 Tanssin Tiedotuskeskus ry
VUOSIKERTOMUS 2013 Tanssin Tiedotuskeskus ry 1. YLEISTÄ...4 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ...6 Verkkopalvelu Ilmoitustaulu Verkkopalvelun kehittäminen Henkilökohtainen palvelu- ja neuvontatyö 3. TIEDOTUS JA
EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste
EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Musiikkitalo 2.12.2013 Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma Median alaohjelma Monialainen toimintalinja
CROWD -hanke. EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto
CROWD -hanke EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto Mikä CROWD? Creating Other Ways of Dissemination Eurooppalainen kirjallisuusverkosto: kirjailijat, kääntäjät,
EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste
EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013 Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Yhdistää 3 nykyistä ohjelmaa: Kulttuuri,
Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo
Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto
Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen
<Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien strategia 2014 2020> Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien strategia 2014 2020
OPISKELIJAKUNTA HUMAKO
Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO
Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?
Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu
ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-
Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret
Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa
Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009
Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.
Mediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä
1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
Nordisk kulturkontakt
Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mikä Pohjoismainen kulttuuripiste? Tapahtumia Kirjasto Tukiohjelmia Foto: Kychan Tukiohjelmia kulttuuriyhteistyölle Kulttuuri- ja
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
Nordisk kulturkontakt
Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mitkä ovat vahvuutemme? Tukiohjelmat Tapahtumat Kirjasto Foto: Kychan 4 tukiohjelmaa Kulttuuri- ja taideohjelma Pohjoismaiden ja
Tanssin Tiedotuskeskus. TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Vuosikokous 22.4.2008
Tanssin Tiedotuskeskus TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Vuosikokous 22.4.2008 1. JOHDANTO 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ 3. TIEDOTUS 4. JULKAISUT 5. PROMOOTIOTYÖ 6. TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ
Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry
Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMEN URHEILUPSYKOLOGINEN YHDISTYS, SUPY RY Suomen urheilupsykologinen yhdistys pyrkii toiminnallaan
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30
Valtionavustuksilla tukea ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen kehittämiseen 11.9.2013 klo 12.30-15.30 Hanna Autere Hanna.autere@oph.fi www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Aloitustilaisuuden
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sisällysluettelo JOHDANTO Johdatus toimintavuoteen 2017 VIESTINTÄ Viestinnän tavoitteet vuonna 2017 Verkkosivusto Sosiaalinen media Uutiskirjeet Muu viestintä
1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2. 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3. 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen...
Arviointisuunnitelma Sisältö 1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen... 5 6 Hyvien käytäntöjen käyttöönotto
VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN
VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN Selvitys suomalaisen nykytaiteen kansainvälistymisestä Sari Karttunen ja Jutta Virolainen, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö (Cupore) Art
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta
TOIMINTASUUNNITELMA. VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf. Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf 2 (7) Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry on poliittisesti
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset
Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff
Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti
ESR-PROJEKTIN VÄLIRAPORTTI
ESR-PROJEKTIN VÄLIRAPORTTI Ohjelmakausi 2007-2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 29.01.2014 Diaarinumero POPELY/164/2014 Käsittelijä Verna Mustonen Puhelinnumero 0295 023 573 Projektikoodi S12432
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena
Pohjoismainen kulttuuripiste
Pohjoismainen kulttuuripiste Luomme tilaa pohjoismaiselle kulttuurille Webinaari 16.6.2016 Erityisasiantuntija Laura Norppa, Pohjoismainen kulttuuripiste POHJOISMAINEN KULTTUURIPISTE Virallinen pohjoismainen
Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15
Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY VUOSIKERTOMUS 2008
1 TANSSIN TIEDOTUSKESKUS RY VUOSIKERTOMUS 2008 1. YLEISTÄ 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ 3. TIEDOTUS 4. JULKAISUT 5. PROMOOTIOTYÖ 6. TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ 7. YLEISÖTYÖ 8. KOULUTUS 9. YHTEISTYÖPROJEKTIT 10.
PoPSTer Viestintäsuunnitelma
PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)
:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO
Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100
Kansallisen teollisia symbiooseja edistävän toimintamallin (FISS) toteutus ja organisointi
Paula Eskola, paula.eskola@motiva.fi Kansallisen teollisia symbiooseja edistävän toimintamallin (FISS) toteutus ja organisointi Sisällys Johdanto... 1 1.1 FISS-toimintamallin tavoitteet... 1 1.2 FISS-mallin
VIESTINTÄSUUNNITELMA LAPIN MUOTOILUOHJELMAN VALMISTELUHANKE 2009-2010
LAPIN MUOTOILUOHJELMAN VALMISTELUHANKE 2009-2010 Lapin muotoiluohjelman valmistelu Viestinnän tavoite INNOVATIIVISTA MUOTOILUA LAPPILAISILLE HYVINVOINTIA - varmistaa Lapin muotoiluohjelman tunnettuus -
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä
Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.
LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen
Eero Eskolan rahasto Jakoperusteet
Eero Eskolan rahasto Jakoperusteet Eero Eskolan rahasto Avustuksia parantamaan hyvinkääläisten vanhusten elinoloja 1. yleisavustukset vanhustenhuollon hankkeisiin 2. avustukset yksittäisiin vanhustenhuollon
SUOMEN VESIALAN KANSAINVÄLINEN STRATEGIA: Tiivistelmä
SUOMEN VESIALAN KANSAINVÄLINEN STRATEGIA: Tiivistelmä Luonnos 23.4.2008 Visio ja avainsanat Kansainvälinen vesialan strategia rakentuu seuraavalle pitkän aikavälin visiolle: Suomen vesialan toimijat ehkäisevät
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
Project hubila. Creative House of Finland Los Angeles
Project hubila Creative House of Finland Los Angeles hubila eli Creative House of Finland- palvelee luovien alojen yrittäjiä ja toimijoita Los Angelesissa, joka on musiikkiteollisuuden ja elokuva- ja televisiotuotannon
Viestintäsuunnitelma
VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit
TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC
NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE
Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus
1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN
Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä
Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:
Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,
Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013
Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Rural Studies - johtoryhmän hyväksymä 14.2.2011 SISÄLTÖ: Strategian rakentuminen 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2. NYKYTILA 3. TARKOITUS JA TEHTÄVÄT
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä
TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen
VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,
suositukset rahoittajille
EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat suositukset rahoittajille
Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen
Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä
TARJOUSPYYNTÖ DIAARINUMERO. Helsinki, 17.2.2016 CIMO/1/03.30.10/2016
DIAARINUMERO CIMO/1/03.30.10/2016 Helsinki, 17.2.2016 TARJOUSPYYNTÖ Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Hankintamenettely on avoin.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja
Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa. Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH
Väliarvioinnin tilannekatsaus: toimijoiden kokemustietoa Karelia ENPI CBC -hanke CROSS-BORDER MOVE FOR HEALTH 2013-2014 23.01.2014 Miia Pasanen Karelia ammattikorkeakoulu 1 Arvioinnin viitekehys 1 Arviointikysymykset:
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden
Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma
Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma Helsingin kaupungin tarkastuslautakunnan ja -viraston sisäisen ja ulkoisen viestinnän linjaukset. Suunnitelma on otettu käyttöön tarkastusjohtajan päätöksellä 28.12.2015
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös
Lääkeinformaatiostrategian toimenpideehdotusten
Lääkeinformaatiostrategian toimenpideehdotusten priorisointi Sidosryhmäkyselyn tulosten esittely Lääkeinformaatiofoorumi käyttäjät ja tuottajat 11.5.2012 Annikka Kalliokoski Ylilääkäri Lääketurvallisuus-
KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015
KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten
KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ
KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten