KUNTIEN TILILUETTELO
|
|
|
- Sofia Kahma
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUNTIEN TILILUETTELO
2 Kuntien toimintaympäristön muutokset: Kehittämistarpeet kuntatilastoinnille ja yleensä kuntien tietohuollolle. Kuntien johtamisen lisäksi kuntien taloutta ja toimintaa kuvaavia tietoja tarvitaan laajasti eri tarkoituksiin. Mm. tilastointi, tutkimus ja peruspalveluiden arviointi ja palvelujärjestelmän rakenneanalyysi vaativat talous- ja toimintatietojen yhdistettävyyttä. Tavoitteiden toteuttaminen vaatii vahvaa tietojen standardointia sekä standardien käytön yhtenäistämistä. Standardoimalla ja yhdenmukaisesti standardeja noudattamalla tietojen laatua, vertailukelpoisuutta ja tietotuotannon nopeutta voidaan merkittävästi kohentaa. Kuntien tililuettelo on yksi keskeisistä paremman vakioinnin vaatimista tiedoista. Kuntien tililuettelon standardoinnilla ja luettelon käytön yhteisellä ohjeistuksella osan julkisen hallinnon suositusjärjestelmää tuetaan kansallista vuonna 2012 käynnistynyttä Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelmaa ja siinä asetettua tavoitetta vakioida yhdistettävällä tavalla keskeisimpiä kuntien taloutta ja toimintaa kuvaavia tietoja (kuntien tililuettelo, kuntien tehtäväluokitus, kuntien palveluluokitus sekä toimipaikkatieto). Kuntalain 67 :n mukaan kunnan kirjanpidossa noudatetaan kirjanpitolakia (1336/1997) soveltuvin osin. Kirjanpitolain 2:2.2 :n mukaan kirjanpitovelvollisella tulee olla kultakin tilikaudelta kirjanpitotileistä selkeä ja riittävästi eritelty luettelo, joka selittää tilien sisällön (tililuettelo). Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto antoi tilikarttamallin kunnille ja kuntayhtymille ensimmäisen kerran vuonna1997. Tililuettelo on päivitetty lakimuutosten ja tilastointitarpeiden vaatimalla tavalla Kuntaliiton suosituksena. Kuntien tililuettelon suositushankkeen tarkoituksena on nostaa suositus julkisen hallinnon suosituksen tasolle ja suositusjärjestelmän ylläpitoon.
3 HANKKEEN TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena on tuottaa julkisen hallinnon suositus kuntien ja kuntayhtymien käyttämästä tililuettelomallista sekä mallin ylläpidosta suosituksen kautta muodostuisi mahdollisimman pitkälle yhtenäinen luokitusmalli kuntien ja kuntayhtymien ulkoiseen kirjanpitoon. Yleisenä tavoitteena on se, että suositus määritellään riittävän kattavasti sen käytettävyyden ja suosituksen avulla saatavan vaikuttavuuden varmistamiseksi. Käsitteet määritellään tasolle, jolla manuaaliset työvaiheet tietotuotannossa voidaan minimoida tietotekniikkaa hyödyntäen. Suosituksessa tulee ottaa huomioon myös muut standardoitavat tietomääritykset eli kuntien tehtävä- ja palveluluokitus sekä toimipaikkatieto, jotta pystytään yhdenmukaistamaan ja yhdistämään taloutta ja toimintaa kuvaavat tiedot. Työssä otetaan huomioon ulkoisen kirjanpidon lisäksi taloustilastoinnin vaatimukset, tilastoinnin vaatimat meno- ja tulolajit. Samanaikaisesti huomioidaan miten kunnat ja kuntayhtymät voivat tarkentaa tililuetteloaan omia johtamisen, toiminnan arvioinnin sekä muita tietotarpeita varten. Määritetään, miten jatkossa kuntien ja kuntayhtymien tililuettelomallia ylläpidetään, kuka toimii ylläpitäjänä ja sovitaan päivitysrytmi (tarpeen mukaan tai annetaan vuosittain). Tililuettelomallin tarkistukset on suositeltavinta olla kuntien ja kuntayhtymien käytössä ennen tilivuoden alkua, jotta mahdolliset muutokset ehditään ottaa kirjanpitoon. Lisäksi toteutetaan luokituskäsikirja kunnille ja kuntayhtymille tililuettelon hyödyntämiseksi yhdenmukaisella tavalla. Luokituskäsikirjassa huomioidaan tarkemmin kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ohjeet ja taloustilaston luokitukset sekä tilastoinnissa tarvittavat meno- ja tulolajien erittelytarpeet. Jotta tililuettelomalli juurtuisi luonnolliseksi osaksi kuntien ja kuntayhtymien ulkoista kirjanpitoa, tulee hankkeessa ottaa huomioon kuntarakenneuudistus sekä kuntalain kokonaisuudistus. Tämän vuoksi hankkeen tulee olla valmis vuoden 2013 loppuun mennessä.
4 HANKKEEN SIDOSRYHMÄT JUHTA (Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta) JHS-jaosto, JUHTAn alaisuudessa, JHStyötä ohjaava ryhmä JHS-työryhmä Muut: Kuntajaosto, VM, kunnat ja kuntayhtymät, Kuntaliitto sekä Tilastokeskus.
5 HANKKEEN LOPPUTULOKSET Hankesuunnitelma JHS-suositus Käyttöönotto- ja ylläpitosuunnitelma Palautelomake Palauteyhteenveto Työryhmän muistiot
2 Kuntatieto-ohjelmassa kehitettävät Julkisen Hallinnon Suositukset 1
Julkisen hallinnon ICT-toiminto Kuntaeto-ohjelma 13.8.2013 Kunen talous- ja toimintaetojen, lastoinnin ja etohuollon kehittämisohjelmassa tuotettavat luokitusstandardit 1 Tausta ja tavoite Luokitusstandardien
JHS XXX Luokitusten koontisuositus
JHS XXX Luokitusten koontisuositus 12.11.2012 1(9) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 3 1.3 Hankkeen sidosryhmät... 3 1.4 Hankkeen
Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma)
Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma) JHS- xxx Tililuettelo hankeryhmän kokous 09.09.2013 Jani Heikkinen, valtiovarainministeriö Ohjelmalla
JHS XXX: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN TEHTÄVÄ- JA PALVELULUOKITUS
JHS XXX: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN TEHTÄVÄ- JA PALVELULUOKITUS 23.5.2014 1(13) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 4 1.3 Hankkeen
JHS XXX MAAKUNTIEN TILILUETTELO, TALOUSARVIO JA TALOUSTIETOJEN RAPORTOINTI JA VASTAAVIEN KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN JHS-SUOSITUSTEN PÄIVITYS
JHS XXX MAAKUNTIEN TILILUETTELO, TALOUSARVIO JA TALOUSTIETOJEN RAPORTOINTI JA VASTAAVIEN KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN JHS-SUOSITUSTEN PÄIVITYS Hankesuunnitelma v.1.0 Hyväksytty asiantuntijajaostossa 27.1.2017
JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokituksen päivitys
JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokituksen päivitys 17.01.2017 1(8) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 3 1.3 Hankkeen
Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma)
Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma) Toteutussuunnitelma 11.9.2013 Tommi Oikarinen, valtiovarainministeriö Ohjelman tavoitteet Laadukkaamman
JHS 134 ja 142 päivittäminen sekä JHS 138 kumoaminen
JHS 134 ja 142 päivittäminen sekä JHS 138 kumoaminen 1(8) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 3 1.3 Hankkeen sidosryhmät... 3
Kuntien taloudellisuus- ja tuottavuusvertailun kehittäminen. Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari Tommi Oikarinen
Kuntien taloudellisuus- ja tuottavuusvertailun kehittäminen Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 12.6.2014 Tommi Oikarinen Kuntatalouden ohjaustietojen ja laskentamallien kehittäminen Kuntatalouden
JHS 166 JIT ehtojen tietosuojapäivitys
JHS 166 JIT 2015 -ehtojen tietosuojapäivitys 24.01.2018 1(8) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 3 1.3 Hankkeen sidosryhmät...
Toiminta ja taloustilasto 2015 Uudet tietosisällöt ja taloushallinnon järjestelmät. Tuula Hämäläinen Projektipäällikkö Taitoa
Toiminta ja taloustilasto 2015 Uudet tietosisällöt ja taloushallinnon järjestelmät Tuula Hämäläinen Projektipäällikkö Taitoa KUTI Valtiovarainministeriön kuntatietoohjelma Valtiovarainministeriö on käynnistänyt
JHS XXX: Maakuntien palveluluokitus
JHS XXX: Maakuntien palveluluokitus Versio: 30.10.2017 Julkaistu: XX.XX.20XX Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Viittaukset... 3 4 Termit ja lyhenteet... 4 5
JHS kuntien yhteiset taloudellisuus- ja tuottavuusmittarit
JHS kuntien yhteiset taloudellisuus- ja tuottavuusmittarit Hankesuunnitelma v.1.1 1(10) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 3
JHS 153 ETRS89-järjestelmän mukaiset koordinaatit Suomessa
JHS 153 ETRS89-järjestelmän mukaiset koordinaatit Suomessa ja JHS 154 ETRS89-järjestelmään liittyvät karttaprojektiot, tasokoordinaatistot ja karttalehtijako (päivitys) 2013-09-09 1(10) Sisällysluettelo
JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus
JHS XXX Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus Versio: 17.08.2016 Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Viittaukset... 2 4 Termit ja lyhenteet... 3
Julkisen hallinnon tiedon hallinnan kehittäminen - Kehittämiskohteet -
Julkisen hallinnon tiedon hallinnan kehittäminen - Kehittämiskohteet - ASIAKIRJAHALLINNASTA TIETOJEN HALLINTAAN Mikkelin ammattikorkeakoulu 4.10.2012 Tommi Oikarinen, VM hallinta TIEDON OHJAUS TIETO PROSESSI
JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus
JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus Versio: 1.2 / 3.10.2018 Julkaistu: versio 1.0 / 9.6.2017 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Termit ja lyhenteet...
Kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien taloustiedot. Pasi Leppänen
Kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien taloustiedot Pasi Leppänen Ajankohtaista kuntien taloustiedoissa Ns. taloustietolakityöryhmä määritellyt lainsäädännön muutosja täydennystarpeet automatisoidun taloustiedon
JHS 158 Paikkatiedon metatiedot - suosituksen päivitys
JHS 158 Paikkatiedon metatiedot - suosituksen päivitys Hankesuunnitelma v.0.1 17.01. 1(9) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet...
JHS 166 (JIT2007) uusiminen
JHS 166 (JIT2007) uusiminen Hankesuunnitelma v.0.1 Hankesuunnitelma JHS166 uusiminen v.0.1 30.08.2012 1(8) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen
JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus
JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus Versio: 1.0 Julkaistu: 9.6.2017 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1Johdanto...1 2Soveltamisala...1 3Viittaukset...2 4Termit ja lyhenteet...4 5Suositukset...4
Maakuntien yhteisten taloustietojen määrittelyryhmä
1 (6) Asettamispäätös VM037:12/2016 VM/1384/00.01.00.01/2016 21.9.2016 Maakuntien yhteisten taloustietojen määrittelyryhmä Valtiovarainminiseriö on asettanut maakuntien yhteisten taloustietojen määrittelyryhmän
JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma
JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset... 2 4 Termit ja lyhenteet... 2
Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuus ja tuloksellisuustyön eteneminen. Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 12.6.
Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuus ja tuloksellisuustyön eteneminen Tuottavuus- ja tuloksellisuusseminaari 12.6.2014 Päivi Laajala Kuntatuottavuus ja tuloksellisuus, organisaatiokaavio Peruspalveluohjelman
JHS-suositukset hissipuheina
JHS-suositukset hissipuheina Mitä Kuntatieto-ohjelmassa laaditut JHS-suositukset sisältävät. Marja-Liisa Ylitalo, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Niina Huotari, erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö
JHS-järjestelmä. Tommi Karttaavi
JHS-järjestelmä Tommi Karttaavi 25.4.2007 JHS-järjestelmä JHS-suosituksia (julkisen hallinnon suositus) on laadittu vuodesta 1992 lähtien, jolloin JHS-järjestelmä korvasi VHS-järjestelmän Voimassa olevia
Kuntasektorin yhteinen KA Talous- ja henkilöstöhallinnon viitearkkitehtuuri
Kuntasektorin yhteinen KA Talous- ja henkilöstöhallinnon Kurttu-seminaari 30.10.2013 Helsinki Jaana Siitari Kuntasektorin yhteiset t Henkilöstö- ja taloushallinto 2 Projektin tavoitteet, tuotokset ja hyödyt
Parempaa tietoa päätöksentekoon Kuntien talous ja toimintatiedon tietovirtojen kansallinen kehittäminen
Parempaa tietoa päätöksentekoon Kuntien talous ja toimintatiedon tietovirtojen kansallinen kehittäminen Digitaaliseen tietojen hallintaan? -seminaari 29.11.2013 Tommi Oikarinen, valtiovarainministeriö
JHS XXX: MAAKUNTIEN PALVELULUOKITUS
JHS XXX: MAAKUNTIEN PALVELULUOKITUS v. 1.0 Hyväksytty asiantuntijajaostossa 27.1.2017 1(13) Sisällysluettelo Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 3
Ajankohtaista JHS maakuntien palveluluokitustyöstä
Ajankohtaista JHS maakuntien palveluluokitustyöstä LAPE-päivien Lapsibudjetoinnin työpaja, Helsinki 22.9.2017 Nina Knape Johtava asiantuntija 20.9.2017 Nina Knape / Tilastot ja rekisterit 1 JHS maakuntien
Mitä tapahtuu JulkICT-kentällä. ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen ICT-muutostukiseminaari
Mitä tapahtuu JulkICT-kentällä ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen ICT-muutostukiseminaari 8.10.2014 Neljä kansallista strategiaa Asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisstrategia
JHS-suositukset. Kuntatieto-ohjelma ja raportointi. Kuntamarkkinat, Mikko Mehtonen, Marja-Liisa Ylitalo
JHS-suositukset Kuntatieto-ohjelma ja raportointi Kuntamarkkinat, 12.9.2018 Mikko Mehtonen, Marja-Liisa Ylitalo Taloustietojen raportointi: aikataulu Taloustiedot raportoidaan Valtiokonttorille vuodesta
JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus
JHS 200 Kuntien ja kuntayhtymien palveluluokitus Versio: x.x / 19.6.2019 LUONNOS Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Viittaukset... 3 4 Termit ja lyhenteet...
JHS Esiselvitys tietojärjestelmähankintaa varten
JHS Esiselvitys tietojärjestelmähankintaa varten Hankesuunnitelma v.0.3 1/12 SISÄLLYSLUETTELO 1 HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT 4 1.1 Hankkeen perustamisen tausta 4 1.2 Hankkeen tavoitteet 4 1.3 Hankkeen sidosryhmät
Kuntatilastotietopankki - Tilastokeskuksen kuntatilastopalvelu uudistuu
Kuntatilastotietopankki - Tilastokeskuksen kuntatilastopalvelu uudistuu Kuntamarkkinat 11.-12.9.2013 Esko Syrjäkari [email protected] Kuntatilastopalvelun uudistaminen on osa Valtionvarainministeriön
JHS XXX AVOIMEN DATAN LISENSSIMALLI
JHS XXX AVOIMEN DATAN LISENSSIMALLI 12.03.2013 1(10) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 3 1.3 Hankkeen sidosryhmät... 3 1.4 Hankkeen
Kuntatieto -ohjelma. Toteutussuunnitelma. Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen
JulkICT toiminto Kuntatieto -ohjelma 14.8.2013 Kuntatieto -ohjelma Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen Toteutussuunnitelma Versio 1.2 14.8.2013 Valtiovarainministeriö
Taloushallinnon tukipalvelut Arkistointi. Marja Lehtisaari 11.2.2013
Taloushallinnon tukipalvelut Arkistointi Marja Lehtisaari 11.2.2013 Arkistoinnin lainsäädäntö Perustuslaki 73/1999 Arkistolaki 831/1994 Julkisuuslaki 621/1999 Muutos 23.6.2005 495/2005, voimaan 1.10.2005
Julkisen hallinnon suositukset. Pekka Niemi JHS-projektipäällikkö Valtiovarainministeriö, JulkICT
Julkisen hallinnon suositukset Pekka Niemi JHS-projektipäällikkö Valtiovarainministeriö, JulkICT 3.6.2013 1 JHS-järjestelmän historiaa Valtioneuvosto päätti valtionhallinnon sisäisistä standardeista 7.9.1977
Kuntien ICT tuki - suunnitelma - JUHTA Tommi Oikarinen
Kuntien ICT tuki - suunnitelma - JUHTA 14.4.2015 Tommi Oikarinen Suunnittelun lähtökohdat Sote-uudistuksessa tapahtuneet muutokset vaatineet muutoksia uudelleen suunnitteluun Uudelleen suunnitellut toimenpiteet
Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma)
Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma) JUHTA 11.12.2014 Jani Heikkinen valtiovarainministeriö, Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen
Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA)
Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA) 12.12.2013 Kuntatieto-ohjelma tilannekatsaus Jani Heikkinen valtiovarainministeriö JulkICT-toiminto Kuntatieto-ohjelma TAUSTA JA TAVOITELLUT HYÖDYT
VIDEONEUVOTTELUPALVELUIDEN KÄYTTÖ JA YHTEENTOIMIVUUS JULKISHALLINNON PALVELUISSA
VIDEONEUVOTTELUPALVELUIDEN KÄYTTÖ JA YHTEENTOIMIVUUS JULKISHALLINNON PALVELUISSA v.1.0 25.03.2013 1(10) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen
Julkishallinnon XML-skeemat
Julkishallinnon XML-skeemat 9.6.2008 1/12 SISÄLLYSLUETTELO 1 HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT 4 1.1 Hankkeen perustamisen tausta 4 1.2 Hankkeen tavoitteet 4 1.3 Hankkeen sidosryhmät 4 1.4 Hankkeen edellytykset 5 2
JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi
JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat Tommi Karttaavi 13.5.2008 JHS-järjestelmä (historiaa) Valtioneuvoston päätös valtionhallinnon sisäisistä standardeista 7.9.1977 Valtiovarainministeriö vahvisti valtionhallinnon
Kuntasektorin yhteinen KA Talous- ja henkilöstöhallinnon viitearkkitehtuuri
Kuntasektorin yhteinen KA Talous- ja henkilöstöhallinnon viitearkkitehtuuri Kurttu-seminaari 18.4.2013 Helsinki Jari Hintsala Sisältö Projektin sisältö Projektin tuotokset Projektin toimintasuunnitelma
TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT
TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin
Kuntien taloustietojen tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelma
2: Hyödynnetään avointa, omaa ja yhteistä tietoa Kuntien taloustietojen tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelma JulkICT-osasto Tietojen hyödyntämisen ja tietojohtamisen yleinen tavoite 2: Hyödynnetään
Poistoperusteiden muuttaminen
Poistoperusteiden muuttaminen Miksi tehdään poistoja? Kunnan kirjanpidossa kirjanpitolakia noudatetaan soveltuvin osin. Kirjanpitolain säännösten soveltamisesta antaa ohjeet kirjanpitolautakunnan kuntajaosto.
JHS ICT-palveluiden kehittäminen: Arkkitehtuurimenetelmä
JHS ICT-palveluiden kehittäminen: Arkkitehtuurimenetelmä 23.3.2009 1/12 SISÄLLYSLUETTELO 1 HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT 4 1.1 Hankkeen perustamisen tausta 4 1.2 Hankkeen tavoitteet 4 1.3 Hankkeen sidosryhmät 4
JHS 129 -päivityshanke
JHS 129 -päivityshanke 27.03.2012 1/17 SISÄLLYSLUETTELO 1 HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT 4 1.1 Hankkeen perustamisen tausta 4 1.2 Hankkeen tavoitteet 4 1.3 Hankkeen sidosryhmät 4 1.4 Hankkeen edellytykset 4 2 HANKKEEN
JHS-jaoston toiminta ja tavoitteet. JUHTA:n syysseminaari Kuntatalolla
JHS-jaoston toiminta ja tavoitteet JUHTA:n syysseminaari Kuntatalolla 19.9.2013 Toiminnan tavoitteiden ja painopisteiden määrittely Keinot JHS Tavoite Mitä ja minkälaisia suosituksia tavoitteiden toteutumisen
JHS Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma
JHS Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma JUHTA 26.10.2016 Markku Mölläri, työryhmän vetäjä Kunta- ja aluehallinto-osasto Hankkeen tausta Kuntalain uudistaminen Kunnan ja kuntayhtymän talousarvion
JHS-järjestelmä ja yhteentoimivuus
JHS-järjestelmä ja yhteentoimivuus JHS-seminaari 5.4.2005 Säätytalo Tommi Karttaavi, JUHTA JUHTA Asetettu valtionhallinnon ja kunnallishallinnon tietohallintoyhteistyön suunnittelua ja tietohallintoyhteistyöhön
