OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUSTIEDONANTOJA 73

Transkriptio

1 OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUSTIEDONANTOJA 73 National Research Institute of Legal Policy. Research Communications. Rättspolitiska forskningsinstitutet. Forskningsmeddelanden. Venla Salmi HELSINGIN NUORET RIKOSTEN TEKIJÖINÄ 2006 ENGLISH SUMMARY SELF-REPORTED DELINQUENCY AMONG HELSINKI ADOLESCENTS, 2006 Helsinki 2007

2 ESIPUHE Suomi on osallistunut kaksi kertaa kansainväliseen nuorten itse ilmoitettua rikollisuutta kartoittavaan hankkeeseen (International Self-Report Delinquency Study). Ensimmäinen kysely tehtiin vuonna Tässä raportissa tarkastellaan hankkeen toisella kierroksella Helsingissä keväällä 2006 kerättyä aineistoa. Raportti pohjautuu standardoituun ISRD-2 lomakkeeseen. Lisäksi siinä esitetään tietoja, jotka perustuvat kansallisiin, vain Suomessa käytettyihin kysymyksiin. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos kiittää ISRD-2-hankkeen kansainvälistä ohjausryhmää, erityisesti kontaktihenkilönä toiminutta professori Josine Junger-Tasia. Myös aineistojen yhdistämisestä vastaava koordinaattori Dirk Enzmann antoi tukea eri vaiheissa. Suomen aineistonkeruu on osa Pohjoismaista yhteishanketta. Aineiston keruun rahoitti Pohjoismaiden kriminologinen yhteistyöneuvosto (Nordiska Samarbedsrådet för Kriminologi). Suomessa aineistonkeruu toteutettiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja HEUNI:n (Yhdistyneiden kansakuntien yhteydessä toimiva Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutti) yhteistyönä. Erityiskiitos kuulukin HEUNI:n johtajalle Kauko Aromaalle, joka toteutti Suomessa ensimmäisen ISRD-mittauksen 15 vuotta sitten ja joka antoi mittavan kokemuksensa myös uuden hankkeen käyttöön. Tutkimustyön, jonka tuloksia tässä julkaisussa raportoidaan, on rahoittanut Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos kiittää tutkimukseen osallistuneiden koulujen oppilaita, opettajia ja rehtoreita hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Aineiston keräsivät valt.yo Mikko Aaltonen ja oik.yo Jussi Leppälä. VTM Yaira Obstbaum osallistui aineiston kokoamiseen ruotsinkielisissä kouluissa. Raportin ulkoasusta on huolehtinut Eira Mykkänen. Helsingissä 24. päivänä tammikuuta 2007 Venla Salmi tutkija

3 SISÄLLYS 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TOTEUTUS Itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimus Kansainvälinen nuorisorikollisuuskysely Kyselyn toteuttaminen Helsingissä... 3 Otoksen muodostaminen... 3 Internet-pohjainen kysely... 4 Kato... 5 Kyselyn toteuttaminen kouluissa Laadulliset haastattelut RIKOSKÄYTTÄYTYMISEN YLEISYYS Varastaminen... 9 Koko elämän aikainen varastaminen... 9 Kuluneen vuoden aikainen varastaminen Varastaminen ikäryhmittäin Vahingonteot Koko elämän aikaiset vahingonteot Kuluneen vuoden aikaiset vahingonteot Vahingonteot ikäryhmittäin Väkivalta Koko elämän aikainen väkivalta Kuluneen vuoden aikainen väkivalta Väkivalta ikäryhmittäin Päihteet Koko elämän aikainen päihteiden käyttö Kuluneen neljän viikon aikainen päihteiden käyttö Päihdeteot ikäryhmittäin Humalajuominen AKTIIVINEN RIKOSKÄYTTÄYTYMINEN Rikoskäyttäytymisen toistuvuus Rikoskäyttäytymisen laaja-alaisuus UUTEEN TEKNOLOGIAAN LIITTYVÄ RIKOSKÄYTTÄYTYMINEN Tietokoneisiin ja internetiin liittyvät rikosteot Metodologisia huomioita Koko elämän aikainen tietokoneisiin liittyvä rikoskäyttäytyminen Kuluneen vuoden aikainen tietokoneisiin liittyvä rikoskäyttäytyminen Tiedostojen kopiointi... 33

4 4.2 Uuteen teknologiaan liittyvät uhrikokemukset...36 Koko elämän aikainen uhriksi joutuminen...36 Kuluneen vuoden aikainen uhriksi joutuminen Uusien tekojen yleisyys suhteessa perinteisiin tekoihin RIKOSKÄYTTÄYTYMISEN MUUTOKSISTA HELSINGISSÄ Metodologisia huomioita Nuorten rikoskäyttäytyminen 1992 ja Nuorten rikoskäyttäytyminen 1992, 2002 ja POHDINTA Keskeiset tulokset Perinteisen nuorten rikollisuuden väheneminen Uudentyyppiset rikosteot ja uhriutumisen muodot...51 KIRJALLISUUS...55 LIITTEET...59 SUMMARY...93

5 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TOTEUTUS 1.1 Itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimus Vain pieni osa kaikista rikoksista tulee viranomaisten tietoon. Rikoksia, jotka eivät näy virallisissa tilastoissa, kutsutaan piilorikollisuudeksi. Piilorikollisuutta voidaan tutkia eri tavoin, muun muassa uhritutkimuksilla ja itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimuksella. Uhritutkimuksissa ihmisiltä kysytään mahdollisia kokemuksia rikoksen uhriksi joutumisesta. Itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimuksessa henkilöitä pyydetään kertomaan nimettömästi tekemistään rikoksista ja luvattomista teoista. Itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimus alkoi varsinaisesti 1950-luvulla Yhdysvalloissa, joskin tätä aiemminkin menetelmää oli käytetty satunnaisesti. Kun tutkimustapaa alettiin soveltaa rikollisuuden tutkimuksessa, oli epäilyksiä siitä, missä määrin ihmiset ovat valmiita paljastamaan tekemiään rikoksia. Laajan metodologisen tutkimuksen valossa tiedetään kuitenkin nykyään, että ihmiset kertovat varsin avoimesti ja totuudenmukaisesti rikoskäyttäytymisestään (Thornberry & Krohn 2000). Itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimuksen alkuaikoina menetelmää sovellettiin yhtä lailla sekä aikuisiin että nuoriin. Sittemmin menetelmä on ollut suositumpi nuorten rikollisuuden tutkimuksessa. Tähän on vaikuttanut muun muassa se, että nuorten on havaittu vastaavan totuudenmukaisemmin nimettömänä suoritettuun kyselyyn kuin aikuisten. Laaja kysely on myös helppo suorittaa ympäristössä, jossa suuri vastaajajoukko voidaan tavoittaa samalla kertaa. Suuri osa itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimuksesta tehdäänkin opiskelijoiden ja koululaisten keskuudessa. (Junger-Tas 1989; Reuband 1989; Junger-Tas & Marshall 1999, 323, 330.) Rikollisuuden tutkimusta ei voida suorittaa pelkästään turvautumalla viranomaisten tuottamiin tietoihin. Toisaalta rikollisuus on käyttäytymismuoto, jonka tutkiminen tarkkailemalla varsinaista käyttäytymistä on useimmiten mahdotonta. Thornberry ja Krohn (2000) toteavat, että tällöin itse ilmoitetun rikollisuuden menetelmä on paras keino tuottaa mahdollisimman tarkasti varsinaista käyttäytymistä vastaava kuva rikollisuudesta. Menetelmää on tutkittu runsaasti, ja itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimusta voidaan pitää varsin luotettavana (ks. esim. Junger-Tas, Terlow & Klein 1994; Honkatukia 1995; Moffitt 1996; Junger-Tas & Marshall 1999; Zhang, Benson & Deng 2000). Mikään rikollisuutta kartoittava menetelmä ei ole kuitenkaan aukoton. Myös itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimusmenetelmään sisältyy erinäisiä puutteita (ks. esim. Elliott & Huizinga 1989; Zhang, Benson & Deng

6 2 2000). Eräs menetelmän luotettavuutta mahdollisesti heikentävä tekijä on vastaajien mahdollinen tekojensa liioittelu tai vähättely. Tämä voi johtua monesta eri seikasta. Liioittelu tai vähättely voi olla tietoisen harkinnan tulosta, mutta usein virhearviointeja tulee siksi, että tekijä ei yksinkertaisesti muista kaikkia tekemiään tekoja. (Kivivuori 1997, 3.) Eräs tapa tutkia itse ilmoitetun rikollisuuden mittauksen luotettavuutta on tehdä kysely samoille vastaajille kahdesti lyhyen aikavälin kuluessa. Rikollisuuskyselyiden test-retest mittaukset ovat antaneet jossain määrin ristiriitaisia tuloksia. Joskus kahden mittauksen välinen konsistenssi on havaittu varsin heikoksi. Tämän perusteella on esitetty epäilys, ei niinkään tutkimushenkilöiden tarkoituksellisesta halusta antaa väärää tietoa käyttäytymisestään, vaan kyvystä ylipäätään muistaa tarkasti tekemisiään. Testretest mittauksista saadut tulokset vaihtelevat kuitenkin sen mukaan kuinka tiukka kriteeri vastausten yhtenevyydelle asetetaan ja miten mittaus on suoritettu. Tällä testausmenetelmällä on saatu myös varsin lupaavia tuloksia itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimusmenetelmän luotettavuudesta. (Zhang, Benson & Deng 2000.) Nuorten taipumusta liioitella tekemiään tekoja itse ilmoitetun rikollisuuden kyselyssä on tutkittu esimerkiksi kysymällä sellaisen huumeen käyttämisestä, jota todellisuudessa ei ole olemassa. Tulokset ovat osoittaneet, että vain hyvin pieni määrä nuoria on ilmoittanut käyttäneensä keksittyä huumetta. (Winters, Stinchfield, Henly & Schwartz ; Hibell ym. 2004, 52.) Nuorten antamien tietojen paikkansapitävyyttä voidaan tutkia myös vertailemalla itse ilmoitetun rikollisuuden tuloksia muihin tietolähteisiin. Niitä voivat olla viranomaislähteet sekä vanhempien, opettajien ja kavereiden arviot nuorten rikoskäyttäytymisestä. (Loeber, Stouthamer- Loeber, Van Kammen & Farrington 1989.) 1.2 Kansainvälinen nuorisorikollisuuskysely Suomi osallistui vuonna 1992 kansainväliseen nuorten itse ilmoitetun kielletyn ja rikollisen toiminnan kyselyhankkeeseen (ISRD=International Self- Report Delinquency Study). Tutkimukseen osallistui 15 maata. Suomessa kysely suoritettiin Helsingissä ja Turussa. Tutkittuina ikäryhminä olivat vuotiaat (yhdeksäsluokkalaiset) ja vuotiaat (lukio tai ammattikoulu). Kyselyyn vastasi yhteensä nuorta, joista 619 oli yhdeksäsluokkalaisia. (Aromaa & Laitinen 1993; Aromaa 1994.) Hankeen jälkeen käynnistettiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen säännöllisesti kerättävät kansalliset itse ilmoitetun rikollisuuden nuoriso-

7 kyselyt (FSRD=Finnish Self-Report Delinquency Study). Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on tehnyt kyselyitä vuodesta 1995 alkaen. Maanlaajuinen kysely on toteutettu viidesti ja tähän mennessä lähes nuorta on vastannut omaa rikollisuuttaan koskeviin kysymyksiin. Perusjoukkona ovat Suomen yhdeksännen luokka-asteen oppilaat. Vuonna 2004 kyselyyn vastasi yhdeksäsluokkalaista eri puolilta Suomea. Seurantahankkeesta on julkaistu Suomessa useita raportteja, joista viimeisimmässä tarkastellaan muun muassa nuorten rikoskäyttäytymisen muutoksia vuosien välillä. (Kivivuori & Salmi 2005.) Kansainvälinen nuorisorikollisuuskysely on toistettu vuoden 2006 aikana (ISRD-2). Tällä kertaa hankkeeseen on osallistunut yhteensä 30 maata. Tässä raportissa tarkastellaan hankkeen Suomessa kerättyä aineistoa. Kysely toteutettiin Helsingissä ja siihen vastasi yläasteen oppilasta Kyselyn toteuttaminen Helsingissä Otoksen muodostaminen Tutkimuksen perusjoukkona ovat helsinkiläiset yläasteen oppilaat. Arvontayksikkönä käytettiin luokkaa eikä koulua kuten useimmissa koululaiskyselyissä. Luokittain tehdyn otannan etuna on aineiston ryvästyminen pienempiin yksiköihin, jolloin alueellinen peitto saadaan tiheämmäksi. Otanta suoritettiin ositettuna niin, että luokat arvottiin otokseen mukaan Helsingin koulujen suurpiirijaon mukaan. Kustakin suurpiiristä arvottiin suurpiirin kokoon suhteutettu määrä luokkia. Mukana arvonnassa olivat sekä kunnan, valtion että yksityiset suomenkieliset ylä-asteet. Arvonnan ulkopuolelle jätettiin erityiskouluista kielikoulut ja kehitysvammaisille tarkoitetut koulut. Suomenkielisessä otoksessa oli mukana 21 seitsemättä luokkaa, 20 kahdeksatta luokkaa ja 36 yhdeksättä luokkaa. Yhdeksäsluokkalaisten yliedustus perustuu siihen, että monet aikaisemmat nuorten rikoskäyttäytymistä kuvaavat aineistot (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen nuorisorikollisuuskysely, esim. Kivivuori 2005a; Mare Balticum, Kivivuori & Savolainen 2003) koostuvat yhdeksännen luokka-asteen oppilaista. Näin myös tähän aineistoon haluttiin saada kyselyiden välisen vertailun kannalta riittävä määrä yhdeksäsluokkalaisia. (Taulukko 1.) Ruotsinkielisistä kouluista arvottiin erikseen kuusi luokkaa mukaan tutkimukseen. Myös erityisluokat huomioitiin niin, että näytteenomaisesti tutkimukseen valittiin neljä erityisluokkaa, joiden oppilaat oli määritelty sopeutumisessa tukea tarvitseviksi. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että oppilailla on käytösongelmia; joskin osalla näihin yhdistyy myös eriasteisia

8 4 oppimisvaikeuksia. Erityisluokkalaisten rikoskäyttäytymistä tarkastellaan erikseen myöhemmissä julkaisuissa. Erityisluokkien oppilaat eivät ole mukana tämän raportin analyyseissä. Taulukko 1 Otoksen koko, vastaajamäärät ja vastausprosentti luokka-asteittain Luokka-aste Otos Vastaajat % 7. luokat ,5 8. luokat ,2 9. luokat , luokat ,4 Internet-pohjainen kysely Kyselylomakkeen pohjana on kansainvälisen ISRD-ryhmän englanninkielinen lomake, joka käännettiin suomeksi. 1 Ruotsinkielisissä kouluissa käytettiin ruotsalaisen ISRD-ryhmän kääntämää versiota kansainvälisestä lomakkeesta. Tähän tehtiin joitakin pieniä kielellisiä muutoksia liittyen suomenruotsin erityispiirteisiin, jotta teksti kuulostaisi luontevammalta. Kyselyyn käytettiin internet-pohjaista Webropol Oy:n kehittämää sovellusta, jolla voidaan suunnitella ja toteuttaa kyselyitä. Kysely luotiin suoraan Webropolin palvelimelle tätä tarkoitusta varten olevalla internettyökalulla. Valmis verkkolomake on mahdollista linkittää esim. wwwsivuille tai lähettää linkki valittuihin sähköpostiosoitteisiin. Tässä tutkimuksessa kysely linkitettiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen pääsivulle. Lomaketta on mahdollista muuttaa vielä senkin jälkeen kun linkitys on tehty ja näin lomakkeen testaus ja muokkaaminen on varsin yksinkertaista. Internet-pohjaisen kyselyn etuna paperilomakkeeseen verrattuna on aineiston koodausvaiheen pois jääminen. Vastaukset tallentuvat Webropolin palvelimelle, josta ne voidaan tilata suoraan Excel-muodossa, myös aineiston keruun ollessa vielä kesken. Näin alustavia jakaumia on mahdollista tarkastella aineiston keruun aikana. Vastausten määrästä ja lomakkeen pituudesta riippuen joskus pitkänkin koodausvaiheen poisjääminen nopeuttaa myös tutkimuksen raportointia. Metodologisesti keskeinen verkkolomakkeeseen liittyvä kysymys on, vaikuttaako tutkimushenkilöiden vastaamiseen kyselyn tekotapa. Toisin sanoen ovatko tutkimushenkilöt alttiimpia esimerkiksi liioittelemaan tai vähättelemään rikoskäyttäytymistään riippuen siitä, vastaavatko he kyselyyn paperi- vai verkkolomakkeella. Asiaa tarkasteltiin tässä tutkimuksessa vertaamalla niiden oppilaiden rikostasoa, jotka syystä tai toisesta täyttivät paperilomakkeen, verkkolomakkeen täyttäneiden oppilaiden vastaavaan. 1 Lomakkeen suomensi Kauko Aromaa (Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti).

9 Ryhmien rikostasoissa oli vain pieniä, ei-merkitseviä eroja, joiden suunta vaihteli, eli ryhmien rikollisuus oli samalla tasolla ainakin tutkimuksessa mukana olleiden tekojen osalta. Havainto viittaa siis siihen, ettei lomakkeen muoto (paperi- vs. verkkolomake) vaikuttaisi vastaamiskäyttäytymiseen. 5 Kato Aineiston koodausvaiheen poisjäämisen lisäksi toinen etu paperiversioon nähden on puuttuvien vastausten ja epäkonsistenttien vastausten vähäisempi määrä. Tyypillistä kysymyskohtaista katoa tulee, kun vastaaja vahingossa tai tarkoituksella jättää joitakin kysymyksiä väliin. Verkkolomakkeessa ei ole mahdollista siirtyä eteenpäin ennen kuin on vastannut tietyn jakson kaikkiin kysymyksiin. Jos kysymyksiä jää väliin, lomakkeeseen ilmestyy pyyntö vastata ko. kysymyksiin. Epäjohdonmukaisuutta vastauksissa ilmenee esimerkiksi siten, että vastaaja ilmoittaa, ettei ole koskaan tehnyt jotain tiettyä tekoa, mutta vastaa kuitenkin tekoa koskeviin jatkokysymyksiin ikään kuin olisi tehnyt teon. Verkkolomakkeeseen voidaan asettaa automaattinen hyppy kielteisen vastauksen jälkeen seuraavaan tekokysymykseen, eikä näkyviin tule lainkaan sellaista tekoa koskevia jatkokysymyksiä, jota tekijä ei ole tehnyt. Vastaavasti lomake pakottaa vastaamaan jatkokysymyksiin, mikäli ensimmäiseen kysymykseen on vastattu myönteisesti. Toinen paperilomakkeille tyypillinen epäjohdonmukaisuus koskee asteikollisia vastausvaihtoehtoja tai kysymysmalleja, joissa on lueteltu useita vastausvaihtoehtoja tarkoituksena valita yksi näistä. Paperilomake mahdollistaa useiden vastausten valitsemisen tässä tilanteessa, mutta verkkolomakkeessa voidaan muodostaa vastaustyyppi, jossa vastausvaihtoehdoista on mahdollista valita vain yksi. Verkkolomakkeen etuna paperilomakkeeseen verrattuna on siis monien tyypillisten sisäistä katoa aiheuttavien tekijöiden puuttuminen. Heikkoutena kuitenkin paperilomakkeeseen nähden ovat mahdolliset tietotekniikkaan liittyvät ongelmat. Myös tämän tutkimuksen kohdalla syntyi jonkin verran katoa, jonka syytä ei pystytty selvittämään. Yhteensä 40 vastausta jäi puuttumaan, vaikka oppilaat olivat täyttäneet ja ainakin yrittäneet lähettää lomakkeet asianmukaisesti. Kun kadon muodostuminen huomattiin, onnistuttiin sitä vähentämään kehottamalla oppilaita päivittämään verkkolomake ennen täyttämistä. Tästä huolimatta joitakin vastauksia jäi saapumatta. Kuten taulukosta 1 käy ilmi, kyselyn kokonaisvastausprosentti oli 86,9 % ja yhdeksänsien luokkien vastausprosentti oli 87,3 %. Yhdeksänsien luokkien kohdalla kyselyyn liitettiin toinen ja kolmas kierros, joiden

10 6 avulla pyrittiin tavoittamaan ensimmäisellä kierroksen poissaolleita oppilaita. Lisäkierrosten perusteena oli metodologinen tavoite tarkastella poissaolleiden oppilaiden rikollisuutta verrattuna ensimmäisellä kyselykierroksella tavoitettuihin oppilaisiin. Poissaolijoiden rikoskäyttäytymisen aktiivisuus on kiinnostava kysymys kaikkien kouluissa tehtävien itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimusten kannalta. Lisäkierrosten avulla yhdeksänsien luokkien vastausprosentti nousi 96,1 prosenttiin. Metodologisen lisämoduulin tuloksia ei analysoida tässä raportissa eivätkä oppilaat ole myöskään mukana aineistossa. 2 Kaikki analyysit on siis tehty ensimmäisen kyselykierroksen aineistolla. Myös tulevat kansainväliset vertailut sisältävät ainoastaan perusaineiston. Kyselyn toteuttaminen kouluissa Aineisto kerättiin helmi-huhtikuussa 2006 yhteensä 44 koululla eripuolilla Helsinkiä. Koulujen kanssa sovittiin etukäteen mahdollisuudesta käyttää atk-luokkia kyselyn tekemiseen. Kysely täytettiin tutkimusavustajan läsnä ollessa, mutta niin, että luokan opettaja ei ollut paikalla. Tutkimusavustajat antoivat ohjeet verkkolomakkeen täyttämiseen ja auttoivat mahdollisissa ongelmatilanteissa. Vastanneista oppilaista eli 92 % täytti verkkolomakkeen. Yhdessä koulussa ei ollut lainkaan käytettävissä atk-luokkaa ja näin ollen kaikki luokan oppilaat vastasivat paperilomakkeilla. Muuten paperilomakkeita käytettiin vain yksittäisten oppilaiden kohdalla silloin, kun tietokoneita oli selvästi niin vähän, että aikataulullisesti niiden käyttäminen vuorotellen olisi vienyt liikaa aikaa. Paperilomakkeen täytti 115 oppilasta (8 %). 1.4 Laadulliset haastattelut Kymmenen vuoden aikana tehdyt mittaukset osoittavat, että suomalaisten nuorten rikoskäyttäytyminen on vähentynyt. Teoista erityisesti varastaminen ja vahingonteot ovat harventuneet merkittävästi. Niiden nuorten määrä, jotka pidättäytyvät kokonaan rikosten tekemisestä on noussut tasaisesti. (Kivivuori 2005a.) On kuitenkin mahdollista, että kehitys ei pelkästään kuvaa nuorten muuttumista lainkuuliaisemmiksi. Saattaa myös olla, että nuorten rikoskäyttäytymisen muodoissa on tapahtunut muutoksia ja siirty- 2 Metodologisen lisämodulin tuloksia on tarkasteltu mm. Euroopan kriminologiyhdistyksen vuosikongressissa pidetyssä alustuksessa (Kivivuori & Salmi 2006).

11 mää perinteisistä omaisuusrikoksista uudentyyppisiin, esimerkiksi teknologian kehittymisen myötä mahdolliseksi tulleisiin rikoksiin (Kivivuori 2005b, 9). Tällöin tällä hetkellä käytettävissä olevat mittarit eivät enää kuvaa kattavasti nuorten rikollisuuden koko kirjoa, vaikka ne kuvaavatkin edelleen adekvaatisti perinteistä väkivalta-, varastamis- ja vahingontekorikollisuutta. Tämän tutkimuksen yhteydessä haluttiin päivittää kuvaa nuorten rikoskäyttäytymisen muodoista. Tästä syystä tutkimukseen liitettiin pienimuotoinen laadullinen esitutkimus: kaksi ryhmähaastattelua, jotka tehtiin ennen varsinaista kyselyä. Toinen haastateltavista ryhmistä koostui viidestä tytöstä, toinen viidestä pojasta. Iältään nuoret olivat vuotiaita. Haastatelluiksi valittiin opettajien avulla nuoria, joille rikoskäyttäytymisen arveltiin olevan tuttua. Teemahaastatteluissa käsiteltiin nuorille tyypillisiä rikoskäyttäytymisen muotoja erityisesti painottuen uuden tekniikan (lähinnä internetin) tuomiin mahdollisuuksiin. Nuorten puhetta uusista tekomuodoista on otettu mukaan raporttiin haastatteluotteiden muodossa. Lisäksi haastattelujen perusteella kansainvälisen kyselylomakkeen loppuun lisättiin joukko uusia tekokysymyksiä. Rikosteoista lisättiin seuraavat teot: toisen nuoren kotoa varastaminen, seinien töhertelyyn verrattavien tarrojen kiinnittäminen julkisiin paikkoihin (vastaavasti kysyttiin myös perinteisten graffitien tekemisestä), vertaisverkkojen käyttäminen musiikin ja elokuvien kopiointiin, sähköpostilla uhkailu tai loukkaaminen, varastetun tavaran ostaminen internetin kautta ja dopingin käyttö. Lisäksi kysyttiin uuteen teknologiaan liittyvien tekojen uhriksi joutumisesta. Varkauksista otettiin mukaan kännykän varastaminen väkivalloin tai sillä uhkaamalla sekä kännykän varastaminen ylipäätään. Tämän lisäksi kysyttiin, olivatko nuoret joutuneet sähköpostilla, tekstiviesteillä tai internetin keskustelupalstoilla tapahtuvan uhkailun tai häirinnän kohteiksi, oliko heitä näiden kanavien kautta uhkailtu fyysisellä vahingoittamisella tai häiritty seksuaalisesti ja oliko joku ottanut heistä kuvan ja laittanut sen verkkoon kysymättä lupaa. Kysymykset ovat lomakkeen lopussa (kysymysnumerot 68 80). (Liite 1.) 7

12 2 RIKOSKÄYTTÄYTYMISEN YLEISYYS Tässä luvussa luodaan yleiskuva helsinkiläisten vuotiaiden rikoskäyttäytymisestä. Tarkasteluissa keskitytään pääosin kansainvälisessä ISRD-2 lomakkeessa kysyttyihin tekoihin, joskin mukaan on otettu muutamia kansallisia lisäkysymyksiä (toisen nuoren kotoa varastaminen, seiniin piirtely ja tarrojen kiinnittäminen julkisiin paikkoihin sekä doping). Teot on tarkastelua varten jaettu neljään ryhmään: varastaminen, vahingonteot, väkivalta ja päihteet. Tekojen tekemistä tarkastellaan sukupuolittain koko elämän aikana ja kyselyä edeltäneen vuoden muistelujaksossa. Tämän lisäksi vertaillaan rikoskäyttäytymistä eri ikäryhmissä (13-, 14-, 15- ja 16-vuotiaat) 3. Liitetaulukoissa 2 ja 3 on kootusti esitetty kaikkien kyselyssä olleiden tekojen yleisyys sukupuolittain ja ikäryhmittäin. 2.1 Varastaminen Koko elämän aikainen varastaminen Tässä osassa tarkastelen varastamistekojen yleisyyttä. Ensin tarkastelen sitä, kuinka suuri osa vastaajista ilmoitti varastaneensa ainakin joskus elämänsä aikana. Pojat ovat olleet tyttöjä aktiivisempia useimmissa kysytyissä varastamisteoissa. Esimerkiksi pojista noin joka kolmas (32 %) oli elämänsä aikana varastanut kaupasta tai tavaratalosta, kun tytöistä vain joka neljäs (25 %) ilmoitti tehneensä tällaisen teon (taulukko 2). Havaitut erot tyttöjen ja poikien välillä eivät olleet tilastollisesti merkitseviä toisen nuoren kotoa varastamisen, käsilaukun tai lompakon varastamisen eikä auton tai moottoripyörän varastamisen kohdalla % kyselyyn osallistuneista nuorista oli vuotiaita. Ikäryhmittäin tehdyissä analyyseissä 12-vuotiaat (3 nuorta) on lisätty 13-vuotiaiden ryhmään ja 17-vuotiaat (12 nuorta) on lisätty 16-vuotiaiden ryhmään.

13 10 Taulukko 2 Vähintään kerran elämänsä aikana teon tehneiden osuus, % Helsingin vuotiaista Kaikki Tytöt Pojat p Kaupasta/tavaratalosta varastaminen 28,3 24,6 32,0 ** Toisen nuoren kotoa varastaminen 6,0 6,1 5,9 - Polkupyörän/mopon/skootterin varastaminen 2,9 0,4 5,4 *** Lompakon/käsilaukun varastaminen 2,5 2,2 2,8 - Murto 2,1 0,4 3,8 *** Autosta varastaminen 2,0 0,9 3,2 ** Moottoripyörän/auton varastaminen 0,9 0,4 1,3 - * = p <.05; ** = p <.01; *** = p <.001; - = ero ei merkitsevä 4 Myymälävarkauden jälkeen seuraavaksi yleisin teko oli toisen nuoren kotoa varastaminen. Tämä tekomuoto nousi esille nuorten ryhmähaastatteluissa. Sekä pojille että tytöille oli tuttua, että nuoren pitäessä juhlat kotonaan, vieraina olevat nuoret saattavat varastaa perheen omaisuutta. Seuraavassa kaksi otetta haastatteluista 5 : H: No itse asiassa nyt mulle tuli mieleen, onks se vähän sama kun toi kaupasta tai koulusta tai kioskista varastaminen, mutta nyt on ainakin ihan sika monessa bileissä pyyhkitty jotain sieltä. Just jotain, muijat vie yleensä jotain kenkiä tai sit ipodeja ja kameroita, kännyköitä H: Niin, aamulla, jos sinne jää yöks Niin, aamulla huomaa, että missäs kaksi ipodia on? ja missä omat kengät on? Aha, mulla ei oo kännykkää eikä avaimia. T: Jos varastaa kameroita tai ipodeja sieltä, niin eikö siitä seuraa jotain jälkeenpäin? H: Tuleehan siitä jälkiseuraamuksia / Mut eihän sitä koskaan saada kiinni, jos joku sata ihmistä käy niissä bileissä illan aikana kun ipoditkin saa myytyä niin helposti. /Mut sit tulee jotain semmosia, joita kukaan ei suurin piirtein tiedä / Niin just, joku vaan kaverin kaverin kaveri hei nää on ihan luotettavia /Tai bileiden isäntä oksentaa vessassa, niinku Emilille on sattunut pari kertaa käymään. / Miten se jää kiinni siitä? Se ottaa sillai että kukaan ei huomaa sitä ja jos ei se mene selittämään kaikille, että joo, mä otin sieltä sellasen, niin miten se jää siitä kiinni? T: Mitä te tai teidän kaverit varastatte? 4 Merkitsevyystestaukset on tehty χ 2 -testillä lukuun ottamatta lukua 5, jossa on erillisistä aineistoista johtuen käytetty kahden otoksen suhteellisen osuuden testiä. 5 H=haastateltava; T=haastattelija. Puheenvuoron vaihtuminen haastateltavalta toiselle on merkitty kenoviivalla ( / ).

14 H: Bileistä. Mul oli ainakin bileet, sielt vietiin ihan sikana. Se on mun mielestä aika vakio / Joo T: Pojatkin puhui bileistä varastamisesta mitä sieltä yleensä viedään? 11 H: Kaikkee kallista / kelloja, koruja, ipodeja, kännyköitä / ja jotai tietokoneen muistia tai jotain / röökii / ei varmaan pidä jättää laukkuansa mihinkään, muuten sieltä varmaan viedään kaikki / puhelin on ainakin / toi on just miks kotibileet kuolee sukupuuttoon, päästät jengin sisään joo, pitäkää hauskaa, ja puolen tunnin kuluttua joku pöllii Toisen nuoren kotoa varastaneiden nuorten määrä on kuitenkin melko pieni, jos verrataan lukua edellä mainittuun kaupasta tai tavaratalosta varastamiseen, tai aiemmin tutkittuun kotoa tai koulusta varastamiseen. Viimeisimmän Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen nuorisorikollisuuskyselyn mukaan yhdeksäsluokkalaisista 41 % oli joskus varastanut koulusta ja 30 % joskus kotoa (Kivivuori 2005a). Kun käsillä olevasta aineistosta erotetaan yhdeksäsluokkalaiset, saadaan toisen nuoren kotoa varastaneiden osuudeksi 8 % ja voidaankin havaita, ettei kyseessä ole erityisen yleinen varastamisteko. Vieläkin harvinaisempia tekoja ovat ajoneuvojen varastaminen sekä auton irtaimiston tai autossa säilytetyn tavaran varastaminen. Pojat tekivät näitä tekoja runsaammin kuin tytöt. Tytöistä näihin tekoihin osallistui harvempi kuin yksi sadasta. Varsin harvinainen teko näyttää myös olevan lompakon tai käsilaukun varastaminen. Sekä tyttöjen että poikien kohdalla näin tehneitä oli vähemmän kuin kolme sadasta. Kuluneen vuoden aikainen varastaminen Edellä tarkasteltiin vähintään kerran koko elämänsä aikana varastaneiden osuuksia. Seuraavaksi muistelujaksona on kyselyhetkeä edeltänyt kulunut vuosi. Kuluneen vuoden aikaisia tekoja tarkasteltaessa poikien aktiivisempi osallistuminen varastamiseen näkyy yhtä lailla kuin koko elämän aikana tehtyjä tekoja tarkasteltaessa. Pojat tekivät useita varastamistekoja merkitsevästi tyttöjä enemmän (taulukko 3). Kuten jo koko elämän aikana tehtyjen tekojen tarkastelu osoitti, kaupasta ja tavaratalosta varastaminen on selvästi yleisin teko tässä tekoryhmässä. Pojista 9 % ja tytöistä 6 % oli varastanut kaupasta tai tavaratalosta kyselyhetkeä edeltäneen vuoden aikana. Kaikki muut varastamisteot ovat melko harvinaisia etenkin tyttöjen kohdal-

15 12 la; esimerkiksi kuluneen vuoden aikana murron tehneitä tai ajoneuvon varastaneita tyttöjä oli yksi tuhannesta. Se tarkoittaa tässä aineistossa, että näiden tekojen kohdalla vain yksi tyttö ilmoitti tehneensä teon vuoden aikana. Taulukko 3 Vähintään kerran kuluneen vuoden aikana teon tehneiden osuus, % Helsingin vuotiaista Kaikki Tytöt Pojat p Kaupasta/tavaratalosta varastaminen 7,7 6,2 9,3 * Toisen nuoren kotoa varastaminen 1,5 1,2 1,8 - Polkupyörän/mopon/skootterin varastaminen 1,5 0,1 2,9 *** Lompakon/käsilaukun varastaminen 1,0 0,6 1,4 - Autosta varastaminen 0,9 0,1 1,6 ** Murto 1,0 0,1 1,7 ** Moottoripyörän/auton varastaminen 0,4 0,1 0,6 - * = p <.05; ** = p <.01; *** = p <.001; - = ero ei merkitsevä Varastaminen ikäryhmittäin Ikäryhmien välinen vertailu tehdään kuluneen vuoden aikaisen rikoskäyttäytymisen perusteella. Näin voidaan tutkia erityyppisten tekojen osallistumisaktiivisuutta eri ikäkausina. Tarkastelun avulla voidaan arvioida esimerkiksi sitä, mitkä teot kuuluvat varhaisempaan nuoruuteen ja mitä tekoja ryhdytään tekemään vasta aikuisuuden kynnyksellä. 6 Tulosten perusteella on myös mahdollista esittää viitteellisiä arvioita siitä, vaikuttaako rikosvastuun ikäraja (15 vuotta) rikoskäyttäytymisen aktiivisuuteen. Varastamistekoja tarkasteltaessa huomataan, että niiden varastamistekojen, joita voisi luonnehtia lievemmiksi (kaupasta varastaminen, toisen nuoren kotoa varastaminen, lompakon tai käsilaukun varastaminen), aktiivisin vaihe osuu alle 16-vuotiaille (kuvio 1). Kaupasta varastaminen näyttäisi olevan yleisimmillään 14 vuoden iässä, jonka jälkeen innostus näpistelyyn näyttäisi laantuvan. Samoin toisen nuoren kotoa varastaminen ja lompakon tai käsilaukun varastaminen ovat yleisimmillään jo alle 16-vuotiaana, joskin näiden tekojen kohdalla kyse on niin pienistä tekijämääristä, ettei tämän otoksen perusteella tulosta voida pitää kuin suuntaa antavana. Vakavimmissa varastamisteoissa, ajoneuvojen varastamisessa ja murroissa, osallistuminen näyttäisi yleistyvän vasta 16-vuotiaiden ryhmässä. Todennäköistä onkin, että näiden tekojen tekemisen aktiivisin ikäkausi on vasta myöhäisessä teini-iässä tai varhaisaikuisuudessa. 6 Huomioitavaa kuitenkin on, että koska kyseessä on poikkileikkausmittaus, kohorttien välisten tasoerojen mahdollisuutta ei voida sulkea pois.

16 Ainakaan varastamisen kohdalla ei näytä siltä, että rikosvastuulliseksi tulemisella olisi erityisen suurta vaikutusta rikosaktiivisuuteen. Vaikka lievät varastamisteot vähenevätkin, syynä voi pikemminkin olla tällaisen toiminnan kuuluminen varhaisen nuoruuden kokeiluihin kuin ajatus rangaistuksen välttämisestä. Tähän viittaa myös se, että nimenomaan vakavampi varastaminen jota myös sanktioidaan kovemmilla rangaistuksilla alkaa yleistyä vasta 16-vuotiaana. Toisaalta aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että 15 vuotta täyttämisellä näyttäisi olevan yhteyttä myymälävarkauksiin (Kivivuori ym. 2001, 20 21) eikä tämän tutkimuksen havaintojen perusteella voidakaan täysin sulkea pois mahdollisuutta, että rikosvastuun ikärajan saavuttaminen vähentäisi myymälävarkauksia ,8 8 7,8 6 5,8 6,9 6, ,8 1,1 1,1 1,1 1,2 0,9 0,9 0,8 0,7 0,9 0,9 0,5 0,3 0,3 murto autosta varastaminen 1,8 lompakon/ käsilaukun varastaminen toisen nuoren kotoa varastaminen* 0,5 1,8 1,6 ajoneuvon varastaminen** kaupasta/ tavaratalosta varastaminen Kuvio 1 Vähintään kerran kuluneen vuoden aikana teon tehneiden osuus ikäryhmittäin, % Helsingin vuotiaista. * = p <.05; ** = p <.01; *** = p < Vahingonteot Koko elämän aikaiset vahingonteot Vahingontekojen kohdalla poikien aktiivisempi osallistuminen näkyy ainoastaan omaisuuden rikkomisen ja hajottamisen kohdalla (taulukko 4). Pojista teon oli joskus tehnyt 20 % kun vastaavasti tytöistä vain 8 %. Sen sijaan muissa kuvatuissa vahingonteoissa tytöt olivat olleet hieman poikia aktiivisempia, joskaan erot eivät ole tilastollisesti merkitseviä.

17 14 Taulukko 4 Vähintään kerran koko elämän aikana teon tehneiden osuus, % Helsingin vuotiaista Kaikki Tytöt Pojat p Tarrojen kiinnittäminen seiniin 27,2 28,0 26,4 - Omaisuuden vahingoittaminen 14,2 8,2 20,1 *** Seiniin piirtely/kirjoittaminen 11,0 11,2 10,9 - * = p <.05; ** = p <.01; *** = p <.001; - = ero ei merkitsevä Yleisin vahingonteoista oli tarrojen kiinnittäminen julkisiin paikkoihin. Tekomuotoa kartoittava kysymys kuului: Oletko koskaan kiinnittänyt tarroja seiniin, pysäkkikatoksiin, ikkunoihin tai muihin vastaaviin paikkoihin? Tämä tekomuoto nousi uutena esille nuorten haastatteluissa. Haastatellut toivat itse esiin, että perinteisemmän seiniin kirjoittamisen ja piirtämisen rinnalle, ja osittain sijalle, oli tullut tapa kiinnittää itse piirrettyjä tai kirjoitettuja tarroja. Haastatellut kuvasivat tarroja ja niiden kiinnittämistä seuraavasti: H: [Ne on] katutaidetta, niitä kaikkia tarroja, ne voi olla just sellasia, jos sä kaupasta ostat vaikka perunoita, sit sä otat sen kuitin, niin sitä samaa materiaalia, mut sit sä voit itse piirtää jonkun kuvion siihen ja sit sä laitat niitä ympäriinsä / Samanlainen kuvio, sit ku niitä on ihan kaikkialla / Niin / Ne on levinny Suomesta silleen, että niitä oli, missä sitä oli sitä / smoke two joints oli Tansaniassa ja Ranskassa / Joo, let me love, niitäkin on ulkomailla, kun se joka laittoi niitä, niin jos sen joku kaveri lähti ulkomaille, niin se anto mukaan sit niitä, et kyl niitä on ihan sairaan monessa mestassa Joka viides nuorista ilmoitti joskus kiinnittäneensä tarroja, kun joka kymmenes nuori oli piirrellyt tai kirjoitellut seiniin. Tulos on kiinnostava kun tarkastellaan seiniin piirtelyn vähenemistä viimeisen kymmenen vuoden aikajänteellä. Vuonna 1995 koko maan yhdeksäsluokkalaisista 33 % ilmoitti joskus piirrelleensä seiniin, kun yhdeksän vuotta myöhemmin vastaava luku oli 26 % (Kivivuori 2005a). Helsinkiläisten kohdalla väheneminen on vielä selkeämpää. ISRD-1 tutkimuksen mukaan 31 % nuorista oli piirrellyt seiniin. Nyt, 14 vuotta myöhemmin, vastaava luku oli 13 %; vähenemistä on siis tapahtunut 18 prosenttiyksikköä 7. Tämän tekomuodon kohdalla näyttäisi kuitenkin siltä, ettei tulokseen vaikuta niinkään nuorten kiltteytyminen ja pidättäytyminen tämän tyyppisistä vahingonteoista, vaan tulos pikemminkin heijastaa nuorten vahingontekokulttuurin muutos- 7 Helsinkiläisnuorten kohdalla tapahtuneita rikoskäyttäytymisen muutoksia tarkastellaan tarkemmin luvussa 5.

18 ta. Seiniin piirtämisen trendi on laantunut ja tilalle näyttäisi tulleen uusi tekomuoto tarrojen kiinnittäminen joka yleisyydessään on selvästi ylittänyt perinteisemmän töhertelyn. Koska tarrojen kiinnittämisestä ei ole kysytty aiemmin, ei toki voida olla varmoja, etteikö joku olisi kiinnitellyt niitä jo vuonna Mutta näyttää kuitenkin siltä, että tarrat ovat ilmaantuneet laajemmin katukuvaan 2000-luvun puolella. (Ks. esim. Luoma-aho 2004.) 15 Kuluneen vuoden aikaiset vahingonteot Myös kuluneen vuoden aikana omaisuuden rikkomiseen tai vahingoittamiseen osallistuneita poikia oli merkitsevästi enemmän kuin tyttöjä. Sen sijaan seiniin piirtely oli tytöillä poikia hieman yleisempää. Tarroja tytöt ja pojat olivat kiinnittäneet yhtä ahkerasti. (Taulukko 5.) Näyttää siltä, että väkivaltaisempi omaisuuden vahingoittaminen on ominaisempaa pojille kuten väkivalta ylipäätään. Seiniin piirtelyä tai tarrojen kiinnittämistä ei välttämättä mielletä edes samalla tavalla vahingonteoiksi. Taulukko 5 Vähintään kerran kuluneen vuoden aikana teon tehneiden osuus, % Helsingin vuotiaista Kaikki Tytöt Pojat p Tarrojen kiinnittäminen seiniin 9,6 9,7 9,5 - Omaisuuden vahingoittaminen 7,1 4,0 10,1 *** Seiniin piirtely/kirjoittaminen 5,6 6,6 4,5 - * = p <.05; ** = p <.01; *** = p <.001; - = ero ei merkitsevä Vahingonteot ikäryhmittäin Vahingontekojen kohdalla eivät erot ikäryhmien välillä ole yhtä suuria kuin varastamisen kohdalla (kuvio 2). Seiniin kirjoittamisessa ja piirtelyssä on kuitenkin huomattavissa tekojen harvinaistumista iän karttuessa. Tarrojen kiinnittämisessä sen sijaan ei ole havaittavissa samaa trendiä. Nuorisokulttuurin uudet piirteet leviävät usein vanhemmista ikäryhmistä nuorempiin. Esimerkiksi graffitien tekeminen ei aluksi ollut varhaisnuorten harrastus vaan trendin luojat löytyivät vanhemmista ikäryhmistä. Trendin yleistymisen myötä yhä nuoremmat omaksuivat kulttuurin itselleen (ks. Salmi 2004, 90 92). Tämä näkyneekin juuri siinä, että tekomuoto on tänä päivänä vilkkaimmillaan varhaisnuoruudessa, kun marginaalin kulttuurista on tullut yleinen harrastus. Vastaava tarkastelu vuotta sitten olisi voinut tuottaa varsin erilaisen tuloksen. Tarrojen kiinnittämisessä ei näy samaa teon harvinaistumista iän mukana. Tämän voisi tulkita johtuvan osit-

19 16 tain siitä, että tekomuoto on vielä melko tuore ja kiinnostaa yhä vanhempiakin nuoria. Vakavin vahingonteoista eli omaisuuden tuhoaminen on yleisintä 16- vuotiailla. Tämä tukee aiempaa havaintoa siitä, että mitä vakavammasta teosta on kysymys, sitä myöhemmällä iällä teko yleistyy. Samoin tämä viittaa siihen, ettei vahingontekojenkaan kohdalla rikosvastuulliseksi tulemisella olisi erityisen suurta vaikutusta rikosaktiivisuuteen. Tulos on tältä osin sama kuin aiemmassa tutkimuksessa (Kivivuori ym. 2001) , ,1 8 7,2 6,6 6,9 6,9 7,6 5,5 4,9 4 3,7 0 seiniin piirtely/ kirjoittaminen omaisuuden vahingoittaminen tarrojen kiinnittäminen seiniin Kuvio 2 Vähintään kerran kuluneen vuoden aikana teon tehneiden osuus ikäryhmittäin, % Helsingin vuotiaista. * = p <.05; ** = p <.01; *** = p < Väkivalta Koko elämän aikainen väkivalta Väkivalta oli selvästi yleisempää pojilla kuin tytöillä. Erityisesti tappeluun osallistuminen näyttää olevan sukupuoleen liittyvää toimintaa; 27 % pojista ilmoitti joskus tapelleensa julkisella paikalla, kun vastaava luku tytöillä oli 7 %. Tapelleita poikia oli siis miltei nelinkertainen määrä tyttöihin verrattuna. (Taulukko 6.)

20 Taulukko 6 Vähintään kerran koko elämän aikana teon tehneiden osuus, % Helsingin vuotiaista Kaikki Tytöt Pojat p Tappeluun osallistuminen 16,8 6,9 26,5 *** Terä-/lyömäaseen mukana pitäminen 14,9 9,9 19,9 *** Pahoinpitely aseella 2,3 1,8 2,9 - Ryöstö 1,2 0,4 1,9 * * = p <.05; ** = p <.01; *** = p <.001; - = ero ei merkitsevä Terä- tai lyömäaseen mukana pitäminen oli pojilla noin kaksi kertaa yleisempää kuin tytöillä. Tätä tekoa koskenut kysymys oli jossain määrin ongelmallinen ja sisältää virhetulkinnan mahdollisuuden. Kyselyitä tehtäessä oppilaiden taholta nousi kysymyksiä koskien esimerkiksi partiossa käytettäviä puukkoja. Kysymyksen tarkoituksena on kuitenkin ollut arvioida vahingoittamis- tai puolustustarkoituksessa mukana pidettyjä aseita. Näin ollen kysymykseen on saatettu vastata myöntävästi, vaikka kyseessä on ollut selvästi harrastustoimintaan liittyvä väline. Kysymys ei erottele missä tarkoituksessa teräasetta on pidetty mukana, sillä kysymys on muotoiltu lomakkeessa seuraavasti: Oletko koskaan pitänyt mukanasi lyömä- tai teräasetta kuten veistä, rautaketjua tai muuta välinettä?. Vakavammat väkivallanteot pahoinpitely asetta käyttäen niin, että uhri joutui lääkärin hoitoon ja ryöstö olivat varsin harvinaisia nuorten keskuudessa. Nämäkin teot olivat pojilla hiukan tyttöjä yleisempiä, mutta heistäkin vain 2 % oli tehnyt ryöstön ja 3 % ilmoitti pahoinpidelleensä jonkun aseella. 17 Kuluneen vuoden aikainen väkivalta Pojat tekivät kaikkia väkivallantekoja tyttöjä enemmän myös kuluneen vuoden aikana, mutta ero ei ole merkitsevä pahoinpitelyn eikä ryöstön kohdalla. Yksi kymmenestä pojasta oli vuoden aikana osallistunut tappeluun julkisella paikalla ja miltei saman verran oli pitänyt mukana terä- tai lyömäasetta. Tytöillä harvempi kuin yksi kahdestakymmenestä oli tehnyt vastaavat teot. (Taulukko 7.) Taulukko 7 Vähintään kerran kuluneen vuoden aikana teon tehneiden osuus, % Helsingin vuotiaista Kaikki Tytöt Pojat p Tappeluun osallistuminen 7,2 3,5 10,9 *** Terä-/lyömäaseen mukana pitäminen 7,0 4,7 9,3 ** Pahoinpitely aseella 0,8 0,6 1,0 - Ryöstö 0,5 0,3 0,7 - * = p <.05; ** = p <.01; *** = p <.001; - = ero ei merkitsevä

21 18 Väkivalta ikäryhmittäin Väkivallanteoista julkisella paikalla tappelemisen aktiivisuus ei näytä riippuvan iästä. Tarkasteltujen ikäryhmien kohdalla ei ole merkitsevää eroa. Terä- tai lyömäaseen mukana pitäminen yleistyy jonkin verran iän myötä. (Kuvio 3.) Ehkä hieman yllättäen vakavammissa väkivallanteoissa pahoinpitely asetta käyttäen ja ryöstö ei ikäryhmien välillä näy selviä eroja. Havainto vakavampien tekojen aktiivisemmasta tekemisestä vanhemmissa ikäryhmissä ei ilmene näiden tekojen kohdalla. On kuitenkin jälleen huomattava, että tekijämäärät ovat näin harvinaisissa teoissa tämän kokoisessa aineistossa niin pieniä, että tulokseen on suhtauduttava varauksella ,1 9, ,5 6,7 6,9 5, ,8 0,9 0,8 0,9 0,9 0,2 0,2 0,2 ryöstö pahoinpitely aseella terä-/lyömäaseen mukana pitäminen tappeluun osallistuminen Kuvio 3 Vähintään kerran kuluneen vuoden aikana teon tehneiden osuus ikäryhmittäin (%). * = p <.05; ** = p <.01; *** = p < Päihteet Koko elämän aikainen päihteiden käyttö Varastamiseen, omaisuuden vahingoittamiseen ja väkivaltaan verrattuna päihteet näyttävät olevan varsin sukupuolineutraali tekomuoto. Merkitseviä eroja ei tyttöjen ja poikien välille synny (taulukko 8).

22 Taulukko 8 Vähintään kerran koko elämän aikana teon tehneiden osuus, % Helsingin vuotiaista Kaikki Tytöt Pojat p Mietojen alkoholijuominen juominen 67,8 68,5 67,2 - Väkevien alkoholijuomien juominen 39,2 37,3 41,0 - Marihuanan/hasiksen käyttö 3,6 3,4 3,8 - Huumeiden myynti/välittäminen 1,1 0,6 1,6 - Doping 0,7 0,4 0,9 - Ekstaasin tai amfetamiini käyttö 0,3 0,4 0,1 - LSD:n, heroiinin tai kokaiinin käyttö 0,1 0,0 0,1 - * = p <.05; ** = p <.01; *** = p <.001; - = ero ei merkitsevä Alkoholin juominen on muiden päihteiden käyttöön verrattuna huomattavan yleistä. Kaksi kolmesta nuoresta oli joskus juonut mietoja alkoholijuomia. Myös väkevien alkoholijuomien maistaminen oli varsin yleistä; 41 % pojista ja 37 % tytöistä oli joskus juonut giniä, rommia, vodkaa, viskiä tai muuta väkevää alkoholia. Näihin lukuihin nähden mietojen huumeiden käyttö on hyvin harvinaista helsinkiläisnuorten keskuudessa. Nuorista alle neljä prosenttia oli kokeillut joskus marihuanaa tai hasista. Ekstaasia ja amfetamiinia nuorista oli kokeillut harvempi kuin yksi viidestäsadasta, LSD:tä. heroiinia ja kokaiinia vieläkin harvempi. Kovimpia huumeita kokeilleita tai käyttäneitä poikia oli koko aineistossa ainoastaan kaksi, tyttöjä ei yhtäkään. Yhtä lailla dopingin käyttö näyttää olevan varsin marginaalinen ilmiö vuotiaiden keskuudessa. Päihdetekoihin laskettava huumeiden myynti tai välittäminen oli niin ikään erittäin harvinaista. 19 Kuluneen neljän viikon aikainen päihteiden käyttö Taulukossa 9 tarkastellaan kyselyhetkestä neljän viikon sisällä tapahtunutta päihteiden käyttöä. Poikkeuksen muodostaa doping ja huumeiden myynti, joiden kohdalla muistelujakso on kulunut vuosi. Kun siis muistelujaksoksi otetaan kulunut neljä viikkoa, huomataan että tytöt ovat juoneet enemmän alkoholijuomia kuin pojat. Ero on merkitsevä väkevien alkoholijuomien kohdalla. Myös marihuanaa tai hasista käyttäneitä tyttöjä on hiukan, joskaan ei merkitsevästi, enemmän. Samoin kun koko elämän aikana, myös vuoden muistelujaksolla tarkasteltuna dopingin käyttö ja huumeiden myynti ovat erittäin harvinaisia ilmiöitä suomalaisilla vuotiailla. Huumeiden myyntiä koskeva tulos on linjassa aiempien tutkimustulosten kanssa. Vuoden 2004 nuorisorikollisuuskyselyssä kysyttiin hasista tai marihuanaa kuluneen vuoden aikana käyttäneiltä koko maan yhdeksäsluokkalaisilta, olivatko he rahoittaneet huumeiden käyttöään laittomin keinoin. Suhteutettuna nuorten kokonais-

23 20 määrään, oli laittomin keinoin käyttöään rahoittaneita 0,6 %, ja puolessa näistä tapauksista (0,3 %) rahoituskeinona oli huumeiden myynti. (Kivivuori 2005a, ) Taulukko 9 Vähintään kerran kuluneen neljän viikon aikana teon tehneiden osuus, % Helsingin vuotiaista Kaikki Tytöt Pojat p Mietojen alkoholijuominen juominen 28,4 30,6 26,3 - Väkevien alkoholijuomien juominen 13,9 16,5 11,3 ** Marihuanan/hasiksen käyttö 0,5 0,9 0,1 - Ekstaasin tai amfetamiini käyttö 0,1 0,0 0,1 - LSD:n, heroiinin tai kokaiinin käyttö 0,0 0,0 0,0 - Huumeiden myynti/välittäminen a 0,8 0,3 1,2 - Doping a 0,4 0,6 0,3 - a Muistelujaksona kyselyä edeltänyt vuosi * = p <.05; ** = p <.01; *** = p <.001; - = ero ei merkitsevä Päihdeteot ikäryhmittäin Päihdetekojen ikäryhmittäinen tarkastelu on tehty neljän viikon muistelujakson perusteella. Kuten edellä, huumeiden myyntiä ja dopingin käyttöä tarkastellaan kuitenkin kuluneen vuoden mittaiselta jaksolta. Alkoholin juominen yleistyy voimakkaasti yläasteiän aikana (kuvio 4). Kun 13-vuotiaista 14 % oli juonut mietoja alkoholijuomia ja 6 % väkeviä alkoholijuomia kuluneen neljän viikon aikana, 16-vuotiaiden vastaavat osuudet olivat 48 % ja 29 %. Kun siis nuorimmassa ikäryhmässä yksi seitsemästä nuoresta oli juonut mietoja juomia neljän viikon aikana, lähes joka toinen 16-vuotiaista oli tehnyt niin. Käyttö näyttäisi yleistyvän varsin tasaisesti 13 ikävuodesta ylöspäin. Kuten jo edellä todettiin, huumeiden käyttö on marginaalinen ilmiö yläasteikäisten nuorten keskuudessa. Niinpä myös ikäryhmittäinen tarkastelu tässä tutkituissa ikäryhmissä osoittaa ainoastaan sen, että olipa nuori 13- tai 16-vuotias, hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei ole kokeillut huumeita eikä käyttänyt niitä säännöllisesti. Huumeiden myynnin ja dopingin kohdalla muutamat näitä tekoja tehneet kuuluvat vanhempiin ikäryhmiin (kuvio 5). Voidaankin todeta, että sekä huumeiden käyttö, niiden myynti että doping ovat päihdekäyttäytymistä, joka yleistyy vasta yläasteiän jälkeen, mutta pysynee silti varsin harvinaisena.

24 ,5 47, , ,1 0 0,3 0 muun huumeen käyttö käyttö 1,3 0,9 marihuanan/ hasiksen käyttö 5,6 11,3 19,8 väkevien alkoholijuomien juominen*** 14,4 24,1 mietojen alkoholijuomien juominen*** Kuvio 4 Vähintään kerran kuluneen neljän viikon aikana teon tehneiden osuus ikäryhmittäin, % Helsingin vuotiaista. * = p <.05; ** = p <.01; *** = p < ,8 2 1,9 1 0,9 0,7 1, doping* huumeiden myynti/välittäminen* Kuvio 5 Vähintään kerran kuluneen vuoden aikana teon tehneiden osuus ikäryhmittäin, % Helsingin vuotiaista. * = p <.05; ** = p <.01; *** = p <.001 Humalajuominen Edellä esiteltyjen tulosten mukaan alkoholin juominen on varsin yleistä helsinkiläisnuorten keskuudessa. Nuorten alkoholinkäytön hieman tarkempi tarkastelu osoittaa, että vaikka reilut kaksi kolmannesta nuorista on jos-

25 22 kus juonut mietoja tai väkeviä alkoholijuomia, vain yksi kolmasosa on ollut joskus humalassa (kuvio 6). Useita kertoja humalassa olleiden määrä on vieläkin vähäisempi; yli kymmenen kertaa koko elämänsä aikana humalassa oli nuorista ollut noin joka kymmenes. Sukupuolten välillä ei humalajuomisessa ole suurta eroa. Sen lisäksi, että tytöt olivat kokeilleet alkoholia hieman poikia enemmän, oli heidän joukossa hiukan, mutta ei merkitsevästi enemmän myös humalassa olleita. Juonut alkoholia vähintään kerran 69 67,6 Ollut humalassa vähintään kerran 33,4 36,1 Ollut humalassa yli 5 kertaa 16,4 18,5 Ollut humalassa yli 10 kertaa 10,9 13,1 tytöt pojat Kuvio 6 Alkoholin kokeilu ja humaltuminen sukupuolittain koko elämän aikana, % Helsingin vuotiaista. * = p <.05; ** = p <.01; *** = p <.001 Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että vuotiaat suomalaisnuoret ovat olleet humalassa selvästi eurooppalaista keskiarvoa yleisemmin (Hibell ym. 2004, 206). Suomalaisista, tämän ikäryhmän nuorista 64 % ilmoitti olleensa humalassa kuluneen 12 kuukauden aikana, eurooppalaisen keskiarvon samassa ikäryhmässä ollessa 53 %. Ero tämän tutkimuksen tuloksiin selittyy tutkittujen nuorten iällä. Kun tämän tutkimuksen nuorten humalajuomista tarkastellaan ikäryhmittäin, havaitaan, että vuotiaista helsinkiläisistä 57 % ilmoitti olleensa joskus humalassa ja 14 % ilmoitti olleensa yli 10 kertaa humalassa elämänsä aikana. Vastaavat luvut vuotiaiden ikäryhmässä ovat 15 % ja 4 %. Kun tarkasteluun otetaan ne nuoret, jotka ilmoittivat joskus juoneensa alkoholia, vuotiaiden ikäryhmässä 68 % ilmoitti olleensa myös humalassa. Vastaavasti vuotiaista joskus alkoholia juoneista 29 % oli ollut humalassa. Voidaan siis huomata, että samalla kun alkoholin käyttö yleistyy nuorten keskuudessa, myös humalajuomisen suhteellinen määrä kasvaa.

26 3 AKTIIVINEN RIKOSKÄYTTÄYTYMINEN Edellisessä luvussa tarkasteltiin, kuinka suuri osa nuorista oli tehnyt kiellettyjä ja rikollisia tekoja vähintään kerran elämänsä aikana tai vähintään kerran kuluneen vuoden aikana. Kyseiset luvut eivät erottele nuorta, joka on tehnyt teon vain kerran ja nuorta, joka on esimerkiksi vuoden aikana tehnyt saman teon 10 kertaa. Suurin osa nuorista rikoksentekijöistä on satunnaisia kokeilijoita, jotka tekevät teon vain kerran tai pari. Vain pieni joukko nuorista osallistuu aktiiviseen rikoskäyttäytymiseen. Satunnaista rikoskäyttäytymistä vilkkaampaa rikoksiin syyllistymistä voidaan tarkastella eri tavoin. Voidaan esimerkiksi tutkia rikoskäyttäytymisen toistuvuutta ja katsoa kuinka moni nuorista on tehnyt yksittäisen teon tai tiettyyn tekoryhmään kuuluvan teon useita kertoja tietyn ajanjakson aikana. Toisaalta voidaan tarkastella rikoskäyttäytymisen laaja-alaisuutta ja tutkia kuinka moneen eri tekotyyppiin nuori on osallistunut. 3.1 Rikoskäyttäytymisen toistuvuus Rikoskäyttäytymisen toistuvuutta tarkastellaan neljän teon/tekoryhmän avulla. Kaupasta varastaminen on mukana yksittäisenä tekona. Muun varastamisen tekoryhmässä ovat mukana ajoneuvojen varastamiset, autosta varastaminen, käsilaukun tai lompakon varastaminen sekä murto. Väkivallan tekoryhmään kuuluu terä- tai lyömäaseen mukana pitäminen, ryöstö, tappeluun osallistuminen ja pahoinpitely aseella. Vahingontekoihin kuuluvat omaisuuden tuhoaminen, seiniin piirtely sekä tarrojen kiinnittäminen. Kuvioista 7 käy ilmi, kuinka suuri osa nuorista on tehnyt vähintään kolme kertaa näihin tekoryhmiin kuuluvia tekoja kuluneen vuoden aikana. Kuten jo aiemmat tarkastelut osoittivat, vakavampi varastaminen on varsin harvinaista koko elämän aikaisia ja kuluneen vuoden aikaisia tekoja tutkittaessa. Myös satunnaista säännöllisempi osallistuminen näihin tekoihin näyttää olevan hyvin pienen ryhmän toimintaa. Pojista 2 % oli tehnyt tekoja vähintään kolme kuluneen vuoden aikana, tyttöjen kohdalla näin tehneitä oli yksi tuhannesta. Pojat olivat siis tyttöjä merkitsevästi aktiivisempia vakavammissa varastamisteoissa, kuten myös lievemmässä varastamisen muodossa eli kaupasta varastamisessa. Sama koskee myös aktiivista väkivaltakäyttäytymistä ja vahingontekoja. Satunnaista säännöllisempi väkivalta oli pojilla yli kaksi kertaa yleisempää kuin tytöillä. Vahingontekojen kohdalla ero ei ole yhtä suuri; tyttöjen aktiivisuus seiniin piirtelyssä ja tarrojen kiinnittämisessä tasoittaa eroa. Sen lisäksi, että useimmat rikok-