Kotona annettava apu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotona annettava apu"

Transkriptio

1 Kotona annettava apu

2 Kotona annettava apu Kotona annettava apu käsittää hoivatoimenpiteet, palvelutoimenpiteet ja turvahälyttimen. Hoivatoimenpiteet Voit saada apua henkilökohtaisen hygienian hoidossa ja vaatteiden pukemisessa/riisumisessa. Kotipalvelun henkilökunta auttaa sinua tekemään aamiaista ja iltapalaa yksilöllisten tarpeittesi mukaan. Voit saada apua myös keskipäivän pääaterian lämmittämisessä tai yksinkertaisen ruoan valmistamisessa. Suunnittelet yhdessä kotipalvelun yhteyshenkilön kanssa sen, miten sinulle annettava apu toteutetaan, ja teette yksilöllisen toteuttamissuunnitelman. Palvelutoimenpiteet Siivous, vaatehuolto ja kaupassakäynti ovat palvelutoimenpiteitä. Sinulle voidaan hakemuksen perusteella myöntää yhteensä enintään 7 tuntia palvelutoimenpiteitä kuukaudessa edellyttäen, että sille todetaan olevan tarvetta. Näiden tuntien sisällön suunnittelet yhdessä kotipalvelun henkilökunnan kanssa. Sinulle voidaan myöntää myös niin kutsuttuja vaihtoehtoisia palveluita. Tällaisia ovat esimerkiksi kävelylläkäynti, napin neulominen, kahviseura, lampun vaihto, kukan istuttaminen jne. Jotta siivous sujuisi mahdollisimman hyvin, kotonasi on oltava seuraavat siivousvälineet: pölynimuri, pitkävartinen lattiamoppi, sanko, kumihanskat, pölyrätit, lattiaharja ja rikkalapio, puhdistusaineet. Ostokset tehdään tavallisesti lähikaupassa. Voit tulla mukaan kauppaan, jos siitä on erityinen päätös 2

3 Turvahälytin Turvahälytin on helppo tapa saada yhteyttä henkilökuntaan, jos sinulle tapahtuu kotona jotakin akuuttia tai yllättävää. Jos esimerkiksi kaadut, etkä pääse itse ylös. Hälytin toimii vuorokauden ympäri, mutta yöaikaan voi kestää vähän kauemmin ennen kuin henkilökunta ehtii paikalle. Jos hälytyskeskukseen tulee samanaikaisesti useita hälytyksiä, ne otetaan kiireellisyysjärjestyksestä, mikä voi merkitä pientä odotusaikaa. Henkilökunta vastaa aina hälytyksiin ja ilmoittaa tulostaan. Turvasoitto Henkilökunta soittaa kerran päivässä. Saattajapalvelu Saattajapalvelua voit hakea silloin, kun tarvitset apua päästäksesi sairaalaan ja/tai osallistumaan eri kulttuuriaktiviteetteihin. Paljonko kotona annettava apu maksaa? Kotipalvelu ja kotisairaanhoito ovat tavallisesti maksullisia. Maksu määräytyy tuen ja palvelun määrän sekä avunsaajan tulojen mukaan. Myös maksuun sisältyvät palvelut vaihtelevat. Kunnan maksunkäsittelijä määrää maksusi ja lähettää siitä kirjallisen päätöksen. Lisätietoja maksuista on erityisessä esitteessä. Lomittajapalvelu Kotona omaistaan hoitaville voimme tarjota lomittajapalveluja, jotka ovat osaksi maksuttomia (kotona, lyhytaikaisyksikössä ja päivätoiminnassa). Lisätietoja saa käsittelijältä. 3

4 Kotipalvelu Kotipalvelun tarkoituksena on tukea päivittäistä elämääsi ja mahdollistaa kotona asuminen. Kuka voi saada apua? Jos iän ja/tai toimintarajoitteen vuoksi tarvitset apua päivittäisissä toimissa, voit hakea apua kunnan käsittelijältä. Päivittäisiä toimia ovat esimerkiksi henkilökohtaisen hygienian hoito, pukeutuminen, aamiaisen syönti ja kaupassakäynti. Toimintamme perustuu sosiaalipalvelulakiin. Laissa ei säädetä tarkkaan, mitä apua sinulla on oikeus saada, vaan se riippuu tarpeestasi. Tarpeen määrittää avuntarpeenkäsittelijä yhdessä sinun ja mahdollisesti omaistesi kanssa. Selvitys tehdään yleensä hakijan kotona. Kotipalvelu noudattaa kuntouttava työtapaa. Tämä merkitsee sitä, että saat jatkossakin osallistua kykyjesi mukaan. Vaitiolovelvollisuus Kaikki koulutus- ja hoivalautakunnan alaisuudessa työskentelevät noudattavat laissa säädettyä vaitiolovelvollisuutta. Vaitiolovelvollisuus merkitsee sitä, ettei kotipalvelun henkilökunta saa kertoa mitään sinusta saamiaan tietoja kenellekään, joka ei suoranaisesti osallistu saamasi avun antamiseen. Jos sinulla on jotakin kysyttävää vaitiolovelvollisuuden laajuudesta ja merkityksestä, voit kääntyä kotipalvelun aluejohtajan puoleen. 4

5 Kotisairaanhoito Kunta tarjoaa terveyden- ja sairaanhoitoa kaikille 17 vuotta täyttäneille kuntalaisille, jotka tarvitsevat kotisairaanhoitoa yli 14 vuorokauden ajan. Sovitte yhdessä kunnan sairaanhoitajan kanssa siitä, mitä apua sinulle annetaan, kuinka usein ja millä tavalla. Kunnan sairaanhoitaja toimii yhdessä kotipalvelun henkilökunnan kanssa. Sairaanhoitaja voi delegoida tiettyjä sairaanhoitotehtäviä kotipalvelun henkilökunnalle, kuten lääkkeiden annon. Kuljetuspalvelu ja valtakunnallinen kuljetuspalvelu Kuljetuspalvelua voi hakea jokainen, joka ei pysty käyttämään julkisia liikennevälineitä pysyvän toimintarajoitteen vuoksi. Lisäksi tämän toimintarajoitteen tulee jatkua vähintään kuusi kuukautta. Tästä on tehtävä kirjallinen hakemus, johon on käsittelijän pyynnöstä jätettävä lääkärintodistus. Kysymykset ja mielipiteet Jos sinulla on jotakin kysyttävää myönnetyistä toimenpiteistä, ota yhteyttä alueesi aluejohtajaan. Alueesi vastuuhenkilöiden yhteystiedot on tämän esitteen sivulla 7. Jos sinulla on muita kysymyksiä, ota yhteys avuntarpeenkäsittelijöihin. Jos haluat esittää mieliteitä tai kritiikkiä, voit tehdä sen nimettömänä, suullisesti tai kirjallisesti. Lisätietoa on lehtisessä Tyck till om Älvkarleby. 5

6 Omat merkinnät:

7 Haluatko lisätietoja tai onko sinulla kysyttävää Olet tervetullut ottamaan yhteyttä kunnan vastaaviin koordinoijiin, lääketieteellisesti vastaavaan sairaanhoitajaan, maksunkäsittelijään ja Kansalaispalveluun. Koordinoija Alue Kotipalvelu Alue Vallvägen (Asumisen tuki ja Kotipalvelu) Lääketieteellisesti vastaava sairaanhoitaja MAS Maksunkäsittelijä Kansalaispalvelu

8 8

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Borlänge kommun 781 81 Borlänge Tel: 0243-740 00 kommun@borlange.se www.borlange.se Kun tarvitset apua tai tukea Kun tarvitset apua arkiaskareisiin voit hakea

Lisätiedot

Kotipalveluopas. Hemtjänstutförare i Umeå. Uumajan kunta Puhelin 090-16 10 02 (vaihde 16 10 00)) www.umea.se/hemtjanst

Kotipalveluopas. Hemtjänstutförare i Umeå. Uumajan kunta Puhelin 090-16 10 02 (vaihde 16 10 00)) www.umea.se/hemtjanst Kotipalveluopas Hemtjänstutförare i Umeå Uumajan kunta Puhelin 090-16 10 02 (vaihde 16 10 00)) www.umea.se/hemtjanst Johdanto Uumajan kunnan ikääntyneille ja toimintarajoitteisille tarjoamasta tuesta ja

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Vanhusten ja toimintaesteisten erityisasuminen

Vanhusten ja toimintaesteisten erityisasuminen Vanhusten ja toimintaesteisten erityisasuminen - Tietoa Jällivaaran kunnan vanhuksille ja toimintaesteisille tarjoamista erityisasumismuodoista Sosiaalilautakunnan tehtävänä on huolehtia ympäri vuorokauden

Lisätiedot

Kotipalveluopas. Hemtjänstutförare i Umeå kommun, Uumajan kunta Puhelin (vaihde )

Kotipalveluopas. Hemtjänstutförare i Umeå kommun, Uumajan kunta Puhelin (vaihde ) Kotipalveluopas Hemtjänstutförare i Umeå kommun, 2018-08-16 Uumajan kunta Puhelin 090-16 10 02 (vaihde 16 10 00) www.umea.se/hemtjanst Johdanto Uumajan kunnan ikääntyneille ja toimintarajoitteisille tarjoamasta

Lisätiedot

Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut

Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut Tietoa vanhuksille tarjottavista tukipalveluista Stöd och omsorg för äldre Information om vilket stöd som finns till dig som är äldre 2 Esitteen tiedot on päivitetty 29.9.2014.

Lisätiedot

LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta

LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta 19.1.2010 Sosiaalihallinto Toimintatuen osasto HELPPOLUKUINEN LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta LSS:n tarkoituksena on: Auttaa toimintaesteisiä selviytymään asioista,

Lisätiedot

NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE

NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE 20 2 NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE Sosiaalipalvelut Sisältö Nackan kunnan palvelut ikääntyneille 3 Kotipalvelu 3 Vuorottaja kotiin omaistuki 4 Turvapuhelin 5 Ruokaa kotiin 5 Päivätoimintaa yli 65-vuotiaille

Lisätiedot

Avoin kotipalvelu Tietoa Jällivaaran kunnan tarjoamasta avoimesta kotipalvelusta

Avoin kotipalvelu Tietoa Jällivaaran kunnan tarjoamasta avoimesta kotipalvelusta Avoin kotipalvelu Tietoa Jällivaaran kunnan tarjoamasta avoimesta kotipalvelusta Avoin kotipalvelu tarjoaa turvallisen vaihtoehdon. Pyrimme aina täyttämään jokaisen yksilön erityiset hoito- ja huolenpitotarpeet.

Lisätiedot

ONKO SINUN VAIKEA SELVIYTYÄ KOTONASI JA TARVITSETKO APUA TAI TUKEA?

ONKO SINUN VAIKEA SELVIYTYÄ KOTONASI JA TARVITSETKO APUA TAI TUKEA? ONKO SINUN VAIKEA SELVIYTYÄ KOTONASI JA TARVITSETKO APUA TAI TUKEA? Jos et itse selviä arjestasi, voit saada apua kunnalta. Sinä tai laillinen edustajasi voitte hakea tukea kunnan vanhustenhuolto- ja hoivalautakunnan

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Fjällbäckenin päivätoiminta

Fjällbäckenin päivätoiminta Fjällbäckenin päivätoiminta Tietoa Jällivaaran kunnan dementiaa sairastaville henkilöille järjestämästä päivätoiminnasta Vanhustenhuollon dementiayksiön piirissä järjestetään päivätoimintaa dementiaa sairastaville

Lisätiedot

Tuki ja hoiva tavallisessa asunnossa

Tuki ja hoiva tavallisessa asunnossa Tuki ja hoiva tavallisessa asunnossa PALVELUT TAVALLISESSA ASUNNOSSA Sinä, joka olet ikääntynyt tai toimintarajoitteinen, ja tarvitset tukea ja hoivaa kotonasi, voit hakea kunnallisia palveluita. SOSIAALIPALVELULAIN

Lisätiedot

Omaistuki Solnassa. Kuka on omaishoitaja?

Omaistuki Solnassa. Kuka on omaishoitaja? Omainen Solnassa Omaistuki Solnassa Omaistuki on suunnattu niille, jotka auttavat ja tukevat läheistään, joka ei pitkäaikaisen sairauden tai toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi selviä arjestaan omin avuin.

Lisätiedot

Tämän lupaamme sinulle. Ihmisarvoisen hoidon takuut vanhustenhuollossa sekä terveydenja sairaanhoidossa

Tämän lupaamme sinulle. Ihmisarvoisen hoidon takuut vanhustenhuollossa sekä terveydenja sairaanhoidossa Tämän lupaamme sinulle Ihmisarvoisen hoidon takuut vanhustenhuollossa sekä terveydenja sairaanhoidossa 5 TAKUUTA Haluamme antaa sinulle hyvän hoidon ja hoivan Jos olet yli 65-vuotias ja tarvitset apua

Lisätiedot

Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingin kunnan vanhustenhuollossa

Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingin kunnan vanhustenhuollossa Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingin kunnan vanhustenhuollossa HOITO- JA HOIVATOIMISTO Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingissä Arvokas elämä ja hyvinvointi Kansallinen arvoperusta Erään sosiaalipalvelulakiin

Lisätiedot

Hoito- ja huolenpitoasuminen

Hoito- ja huolenpitoasuminen omvårdnad gävle FINSKA/SUOMALAINEN Vård- och omsorgsboende Hoito- ja huolenpitoasuminen Kuka voi saada hoito- ja huolenpitoasumisen? Hoito- ja huolenpitoasuminen voi tulla ajankohtaiseksi, kun tarve valvonnasta

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE

NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE 20 5 NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE Äldreenheten Luottamus ja kunnioitus ihmisten taitoja, omia kykyjä sekä heidän vastuunottokykyään kohtaan. Sisältö Nackan kunnan palvelut ikääntyneille 3 Kotipalvelu

Lisätiedot

Hammashoitotuki. Mihin tukeen minulla on oikeus?

Hammashoitotuki. Mihin tukeen minulla on oikeus? Hammashoitotuki Mihintukeenminullaonoikeus? Alle 20 vuotiaiden hammashuolto Lapsilla ja nuorilla on oikeus maksuttomaan hammashoitoon joulukuun viimeiseen päivään saakka sinä vuonna, jonka aikana he täyttävät

Lisätiedot

Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut

Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut Tietoa vanhuksille tarjottavista tukipalveluista www.umea.se/aldrestod Sisältö Vanhuksille tarjottavat tuki- ja hoivapalvelut...3 Vastaanottopisteestä saat neuvontaa ja

Lisätiedot

- Kotipalvelusta saat vastuutyöntekijän viimeistään viikon kuluttua palvelutoimintojen alettua. Halutessasi sinulla on oikeus vaihtaa tämä henkilö.

- Kotipalvelusta saat vastuutyöntekijän viimeistään viikon kuluttua palvelutoimintojen alettua. Halutessasi sinulla on oikeus vaihtaa tämä henkilö. Kotipalvelu Motalan kotipalvelun perusajatuksena on kaikkien ihmisten samanarvoisuus. Työn lähtökohtana on asiallinen suhtautuminen ja kunnioitus jokaisen yksilön tarpeisiin ja toivomuksiin sekä mahdollisuus

Lisätiedot

/ 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen. Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus

/ 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen. Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus Saapumispäivämäärä: HAKEMUS VANHUSPALVELUIHIN / 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus Osoite Puhelinnumero Kotikunta Sotaveteraani Kyllä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992)

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) 14.1.2016/ch SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015, 114 MUUT ASIAKASMAKSUT / Koti- ja laitoshoito LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

Hesselgrenska toivottaa sinut tervetulleeksi

Hesselgrenska toivottaa sinut tervetulleeksi Hesselgrenska toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Hesselgrenska on dementikoille tarkoitettu erityisasuntola, jossa pyrimme luomaan rauhallisen ja turvallisen kodinomaisen asumisen ottaen

Lisätiedot

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen. Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen. Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero Sivu 1/5 Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä tilanteesta ja mahdollisesta uusien palveluiden

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä 170901 Tietoa kotipalvelusta 2 (5) Kotipalvelu helpottaa päivittäistä elämääsi ja antaa sinulle mahdollisuuden asua kotonasi turvallisissa oloissa. Kotipalvelutoimet sovitetaan kunkin asiakkaan tarpeiden

Lisätiedot

Hantverkarn toivottaa sinut tervetulleeksi

Hantverkarn toivottaa sinut tervetulleeksi Hantverkarn toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Hantverkarn on 28 asunnon erityisasuntola. Hantverkarn pyrkii luomaan rauhallisen, turvallisen ja luottamuksellisen kodinomaisen asumisen,

Lisätiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan tiedot Nimi Henkilötunnus Siviilisääty naimaton naimisissa eronnut leski Kansalaisuus Äidinkieli Asuinkunta Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Mukana

Lisätiedot

Spelmannen toivottaa sinut tervetulleeksi

Spelmannen toivottaa sinut tervetulleeksi Spelmannen toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Spelmannen on 43 asunnon erityisasuntola, jossa on 14 dementikoille tarkoitettua asuntoa. Meillä on myös pariasuntoja pariskunnille, joista

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) PALVELUSUUNNITELMA Päiväys ja paikka: Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto Edunvalvoja

Lisätiedot

Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi

Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Persgården on 32 asunnon erityisasuntola. Persgården pyrkii luomaan rauhallisen, turvallisen ja luottamuksellisen kodinomaisen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON ASIAKASMAKSUT ALKAEN 1. KOTIPALVELU Tilapäisen kotipalvelun maksu. Muonion kunta Sosiaalilautakunta

SOSIAALIHUOLLON ASIAKASMAKSUT ALKAEN 1. KOTIPALVELU Tilapäisen kotipalvelun maksu. Muonion kunta Sosiaalilautakunta Sosiaalilautakunta 14.12.2017 98 Muonion kunta 14.12.2017 Sosiaalilautakunta SOSIAALIHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.3.2018 ALKAEN 1. KOTIPALVELU 1.1. Tilapäisen kotipalvelun maksu Tilapäinen kotipalvelu muuttuu

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE

KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella haetaan Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n Kotikuntoutukseen

Lisätiedot

KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu (kotipalvelu, kotisairaanhoito, 3)

KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu (kotipalvelu, kotisairaanhoito, 3) MÄNTYHARJUN KUNTA/ PERUSTURVAPALVELUT Liite 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 MAKSUN AIHE SOVELTAMISOHJE PÄÄTTÄJÄ VOIMASSA ALKAEN KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu

Lisätiedot

Karungin palvelukoti. Asukasopas. Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.

Karungin palvelukoti. Asukasopas. Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen. Karungin palvelukoti Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen. Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten

Lisätiedot

Kuukausimaksuna peritään jäljempänä tarkoitetun maksuprosentin osoittama euromäärä tulorajan ylittävistä kuukausituloista:

Kuukausimaksuna peritään jäljempänä tarkoitetun maksuprosentin osoittama euromäärä tulorajan ylittävistä kuukausituloista: SOSLTK 29.1.2019 6 KEITELEEN SOSIAALITOIMEN ASIAKASMAKSUTAULUKKO 2019 JATKUVA JA SÄÄNNÖLLINEN KOTONA ANNETTAVA PALVELU Kuukausimaksuna peritään jäljempänä tarkoitetun maksuprosentin osoittama euromäärä

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Miksi puheenvuoro henkilökohtaisesta avusta? Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu voi olla

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvalautakunnan 28.1.2016 päätös Perusturvan palvelut Suurin osa perusturvan toimialan eli sosiaali- ja terveyden huollon palveluista ovat lakisääteisiä. Palvelut

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄ, KARVIA VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN TOIMINTAOHJE Palvelun määritelmä Vaikeavammaisen määritelmä Palveluasumiseen liittyvät palvelut ja

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE

KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella haetaan Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit lainsäädännössä Erityisasiantuntija Marja Pajukoski, THL 29.3.2012 1 Yleiset tarpeen arvioinnin kriteerit

Lisätiedot

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2010 A. Indeksitarkastuksen piirissä olevat asiakasmaksu Nykyinen maksu Uusi maksu Uuden maksun voimaantulo ajankohta Terveyspalveluiden tulosalue Terveyskeskuksen

Lisätiedot

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta 1 2 Vammaistyö Salon kaupungin vammaistyöhön kuuluvat kehitysvammaisten palvelut, vammaispalvelulain mukaiset palvelut sekä alle 65 -vuotiaiden omaishoidon tuki. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

VAASAN KOTIHOIDON PALVELUKUVAUS (Sotela 02.02.2016 12)

VAASAN KOTIHOIDON PALVELUKUVAUS (Sotela 02.02.2016 12) VAASAN KOTIHOIDON PALVELUKUVAUS (Sotela 02.02.2016 12) Kotihoidon palveluja toteutetaan asiakaslähtöisesti ja toimintakykyä edistävällä työotteella, joka tukee asiakkaiden itsenäistä selviytymistä, omatoimisuutta

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulakiin tulee muutoksia 1.9.2009. Lakiin on lisätty säädökset vaikeavammaisille henkilöille järjestettävästä

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 10.12.2013 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2014 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

Tunnit / kk ja maksuprosentti tulorajan ylittävistä tuloista 1.1.2016 alkaen 1 563 573 6 % 10 % 15 % 15 % 23 % 27 % 32 % 35 %

Tunnit / kk ja maksuprosentti tulorajan ylittävistä tuloista 1.1.2016 alkaen 1 563 573 6 % 10 % 15 % 15 % 23 % 27 % 32 % 35 % LIITE VANHUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 (VUONNA 2015 PERITTY MAKSU YLIVIIVATTU) VANHUSPALVELUT Kotihoito, jatkuva ja säännöllinen Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotihoidosta peritään maksuasetuksen

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Versio 14.0 Käytetään kaikkien akuuttiin aivohalvaukseen 1.1.2015 tai sen jälkeen sairastuneiden rekisteröintiin. RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Nämä tiedot täyttää aivohalvausosaston hoitohenkilöstö

Lisätiedot

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1 Kyh 20.1.209 6 Kyh liite 3 Kyh 21.9.2010 94 Kyh liite 1 2 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ANTAMISESTA JA JÄRJESTÄMISESTÄ PÄÄT- TÄMINEN JA RATKAISUVALTA YKSILÖASIOISSA Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ/ Palvelukuvaus. Kilpailutuksen kohteena on puitesopimus aikaperusteisesta ostopalvelusta

TARJOUSPYYNTÖ/ Palvelukuvaus. Kilpailutuksen kohteena on puitesopimus aikaperusteisesta ostopalvelusta A. Kotihoitopalvelut 1. Toimintaympäristö 1.1 Kotihoidon palvelut 1/7 Kotihoito kuuluu perusturvan toimialan, ikäihmisten hyvinvointipalveluiden tulosalueen kotona selviytymistä tukevien palveluiden tulosyksikköön.

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit

Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit Hyväksytty johtokunta 29.2.2009 230 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT..200 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (92/92): Kotona annettava palvelu

Lisätiedot

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1. HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ohjaava lainsäädäntö

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Vammaispalvelulain nojalla voidaan kuljetuspalvelua ja siihen liittyvää saattajapalvelua järjestää henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa

Lisätiedot

Maksut Tietoa maksuista hoito- ja hoivasektorissa

Maksut Tietoa maksuista hoito- ja hoivasektorissa Maksut 2018 Tietoa maksuista hoito- ja hoivasektorissa Sisällys Sivu Joitakin käsitteitä... 3 Maksujen laskeminen... 5 Maksut 2018... 6 Muuta... 7 Sinä, joka saat apua Skövden kunnalta kotipalvelun, erityisasumisen,

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN HAKEMUKSEN TUNNISTE 2015/2 HAKEMUS LÄHETETTY KÄSITELTÄVÄKSI 22.02.2015 PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT POGOSTAN ARJENAPU Y-Tunnus 2644362-7 Toimipaikka Osoite Rajatie 2b 82900 YHTEYSHENKILÖN TIEDOT Etunimi Jorma

Lisätiedot

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015 SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2015 Palvelu Maksu / Tuloraja 2014 Maksu / Tuloraja 1.1.2015 alkaen Korotusperuste VANHUSPALVELUT Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Omaistuki Jällivaaran kunnassa. Valokuva: andreaslundgren.com

Omaistuki Jällivaaran kunnassa. Valokuva: andreaslundgren.com Omaistuki Jällivaaran kunnassa Valokuva: andreaslundgren.com Julkaisija: Jällivaaran kunnan sosiaalihallinto omaistuen kehittämistä koskevan projektin (2007 2008) puitteissa. Teksti: Ann-Louise Lundgren.

Lisätiedot

Hoito- ja hoivatoiminnan maksut Eskilstunan kunnassa

Hoito- ja hoivatoiminnan maksut Eskilstunan kunnassa Hoito- ja hoivatoiminnan maksut Eskilstunan kunnassa Voimassa 1. 2.2012 alkaen Tämän esitteen tiedot koskevat kaikkia kunnallisen hoidon ja hoivan tarpeessa olevia henkilöitä. Esite sisältää tietoja palvelusta

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 7.3.2016 alkaen Kaupunginallituksen päätös 29.2.2016, 75 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1. Kuljetuspalvelu 1.1 Vammaispalvelulain mukaisesta vaikeavammaisten enkilöiden

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt Taidoista työpoluiksi projekti Sisältö Työelämän peruskäsitteet Työelämässä Poissaolot Työturvallisuus ja terveys Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet Työantajan oikeudet ja velvollisuudet

Lisätiedot

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000

sosiaalipalvelupäällikkö Arja Tolttila Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ puhelin (vaihde) 019 264 5000 TIETOSUOJASELOSTE - yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja - Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1. Rekisterinpitäjä Mäntsälän kunta, Heikinkuja 4 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Saapunut (työntekijä täyttää) Hakijaa koskevat tiedot Etu- ja sukunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Osoite Perhesuhteet Naimaton Avioliitossa Eronnut Avoliitossa Asumuserossa Leski

Lisätiedot

Käyntien odotusajat Salo, THL AVOHILMO perusterveydenhuollon lääkärit Käynnit Aika: 2015 09/2015 Palvelumuoto: Sairaanhoito Avosairaanhoito

Käyntien odotusajat Salo, THL AVOHILMO perusterveydenhuollon lääkärit Käynnit Aika: 2015 09/2015 Palvelumuoto: Sairaanhoito Avosairaanhoito 276/06.00.00/2016 Vastaus Lounais-Suomen aluehallintoviraston selvityspyyntöön hoitoonpääsyn toteutumisesta perusterveydenhuollossa Lounais-Suomen aluehallintoviraston pyytää kirjeellään LSAVI/3818/05.07.03/2015

Lisätiedot

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE 1 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KOTIHOITO... 5 KOTIPALVELU JA KOTISAIRAANHOITO... 5 PALVELUASUNNOT... 6 TUKIPALVELUT... 6 ATERIAPALVELU... 6 SIIVOUSPALVELU... 7 KYLVETYSPALVELU...

Lisätiedot

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA Hakemus saapui: Viranomainen /toimintayksikkö Vaasan kaupunki Vammaispalvelu PL 241, Vöyrinkatu 46 65100 VAASA P. 06 325 1111/ vaihde Henkilötiedot Sukunimi

Lisätiedot

KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO

KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO TAVOITTEET Kotityö- ja puhdistuspalvelujen tutkinto sisältää siivous-, ateriapalvelu-, tekstiilihuolto- ja asiakaspalvelukoulutusta, hygienia- ja työturvallisuuskoulutusta.

Lisätiedot

Tukea vapaaehtoistoiminnasta. Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä

Tukea vapaaehtoistoiminnasta. Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä Tukea vapaaehtoistoiminnasta Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä Lohduttaminen ei tarvitse suuria sanoja, ei valmiita vastauksia.

Lisätiedot

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Versio 13.0 Käytetään kaikkien akuuttiin aivohalvaukseen 1.1.2013 tai sen jälkeen sairastuneiden rekisteröintiin. RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Nämä tiedot täyttää aivohalvausosaston hoitohenkilöstö

Lisätiedot

Kotoisaa viihtymistä luonnonkauniissa Västerhaningessa

Kotoisaa viihtymistä luonnonkauniissa Västerhaningessa TERVETULOA JOHANNESLUNDIN SENIORITALOON Kotoisaa viihtymistä luonnonkauniissa Västerhaningessa JOHANNESLUNDIN SENIORITALON YHTEYSTIEDOT Yksikönjohtaja: Inger Norlin, A-puoli, 08-606 72 17, inger.norlin@haninge.se

Lisätiedot

Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli

Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli 16.8.2018 Sanna Kanniainen ja Jaana Pekkola 20.8.2018 Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen (LAH-palveluseteli) tavoitteena

Lisätiedot

KULJETUSPALVELU TAALAINMAALLA. Tietoja erityisestä joukkoliikenteestä

KULJETUSPALVELU TAALAINMAALLA. Tietoja erityisestä joukkoliikenteestä Voimassa 1.7.2012 alkaen KULJETUSPALVELU TAALAINMAALLA Tietoja erityisestä joukkoliikenteestä Taalainmaan liikenne Kuljetuspalvelu on osa Taalainmaan joukkoliikennettä Kuljetuspalvelu täydentää yleistä

Lisätiedot

Korpilahden hoivakoti

Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Hoivakoti sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Korpilahdella kauniissa Päijännemaisemassa osoitteessa Tikkasentie 10. Meillä on 12 asukaspaikkaa yhdessä tasossa.

Lisätiedot

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Kajaani 26.11.2013 22.11.13 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Reijo Inget Kainuun rintamalisän saajat 2007-2013 2500 2000 1500 1000 500 2007

Lisätiedot

Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS. Designed by M. Hakala

Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS. Designed by M. Hakala Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS Designed by M. Hakala KOTIHOITO Kotihoidolla tarkoitetaan kotipalveluja, kotisairaanhoitoa ja erilaisia tukipalveluja. Kotihoidon tarkoituksena on auttaa

Lisätiedot

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2017 ja 2018

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2017 ja 2018 Sivu 1 SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2017 ja 2018 Palvelu Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat palvelut 1 henkilö, 1.3.2017 alk. 573,00/kk 576,00/kk Asetus 2

Lisätiedot

PALVELUSUUNNITELMA. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä: Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammais- ja kuntoutuspalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä

PALVELUSUUNNITELMA. PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä: Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Vammais- ja kuntoutuspalvelut Kelhänkatu 3, Jämsä Päivämäärä: ASIAKAS Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelinnumero: Lähiomainen Sukunimi ja etunimi: Osoite: Puhelinnumero: Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto: Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi:

Lisätiedot

TUKIASUNTO HAKEMUSLOMAKE

TUKIASUNTO HAKEMUSLOMAKE TUKIASUNTO HAKEMUSLOMAKE Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella haetaan Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry Puron tukiasuntoihin Vetelissä. Hakemuksessa on sekä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.6.2011 Taltionumero 1601 Diaarinumero 1543/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Työpaikka/työ- tai päivätoimintapaikka:

Työpaikka/työ- tai päivätoimintapaikka: KUNTAYHTYMÄ KAKSINEUVOINEN Palvelusuunnitelma 1 (5) Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

Tukea ja palvelua toimintarajoitteisille

Tukea ja palvelua toimintarajoitteisille Tukea ja palvelua toimintarajoitteisille Valokuva: Anna Hahn von Dorsche, Sollentunan kunta www.sollentuna.se Tämän esitteen on tuottanut Sollentunan kunnan hoito- ja hoivapalvelutoimisto, 2009. Painettu

Lisätiedot

jotka sairautensa tai toimintakykynsä alentumisen vuoksi eivät voi käyttää muita avoterveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluja

jotka sairautensa tai toimintakykynsä alentumisen vuoksi eivät voi käyttää muita avoterveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluja KOTIHOIDON MYÖNTÄMISKRITEERIT 1. Kriteerien tarkoitus Kotihoidon kriteerien tarkoitus on selkiyttää palvelujen kohdentamista kotihoitoa tarvitseville asiakkaille. Palvelujen järjestämisen lähtökohtana

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

Kunnon välineillä siivous sujuu

Kunnon välineillä siivous sujuu Kunnon välineillä siivous sujuu Siivoaminen on tärkeää näkymätöntä työtä, jonka ansiosta pinnat pysyvät hyvinä, viihtyvyys lisääntyy, eivätkä mikrobit pääse lisääntymään. Jotta siivoustyö sujuisi mahdollisimman

Lisätiedot

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016

SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 SOSIAALI-JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 VANHUSPALVELUT Kotona annettavat tai vastaavat palvelusetelillä hankittavat palvelut 1 henkilö 563,00/kk 573,00/kk Asetus 2 henkilöä 1 039,00/kk 1

Lisätiedot