HUKKAPOSTI. SFC SAVONLINNAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 2/2018
|
|
- Lasse Kapulainen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HUKKAPOSTI SFC SAVONLINNAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 2/2018
2 Puheenjohtajan palsta Moi vaan karavaanarit. Niin on tämäkin vuosi kääntynyt syksyyn ja ensimmäinen vuoteni puheenjohtajana on alkanut ihan hienosti, ainakin omasta mielestäni. Paljon on ehtinyt tapahtumaan tämän reilun puolen vuoden aikana. Karavaanareilla on oma fooruminsa puheenjohtajille, jonne osallistuin heti tammikuussa ja sainkin siellä luotua hyviä yhteistyösuhteita muihin puheenjohtajiin ja kiivasta keskustelua käytiin jäsenmaksuista, joista on nyt tehty myös sääntömuutos liiton sääntöihin. Kokoushan pidettiin Hotelli Pasilassa ja joillakin hotellivierailla, ei siis karavanyhdistysten puheenjohtajilla, oli niin kuumaa, että palokunta jouduttiin hälyttämään hotellin sytyttyä tuleen lauantai- iltana. Kaikkineen tämä alku on ollut minusta erittäin hauskaa sekä mielenkiintoista. Mutta mikä ollut parasta on yhteistyö- ja talkoohenki teissä karavaanareissa ollut aivan mahtavaa. Kiitos siitä kaikille yhdistyksemme jäsenille ja etenkin ohjelmatoimikunnalle! Kuten jo tullessani valituksi lupasin, niin toiminta on ollut läpinäkyvää ja toivottavasti myös kaikkia tyydyttävää. Kaikki hallituksen pöytäkirjat ovat olleet takkatuvan ilmoitustaululla luettavissa ja asioista on tiedotettu jäsenistöä sitä mukaa kun tiedotettavaa on ollut. Palautetta olen saanut, joka on suurimmalta osaltaan ollut positiivista ja kannustavaa, mutta myös kriittistä palautetta on tullut, jonka seurauksena hallituksen toiminnasta on irtautunut kaksi jäsentä kesken kauden. Heidän tilalleen siis syyskokouksessa valitaan uudet hallituksen jäsenet.ehdottakaa. Leikkipaikka on viimeisiä silauksia vailla valmis. Leikkimökki siirretään vielä tämän syksyn aikana ja toivottavasti myös tuo kaivattu kiipeilyteline saadaan tämän syksyn aikana, jonka jälkeen asennetaan turva- alustat ja aidataan alue. Toivotan aurinkoista syksyä ja iloista karavaanailua yhdistyksen jäsenille, toivottavasti tapaamme syyskokouksessa Minulle saa edelleen lähettää sähköpostia, saa antaa palautetta, niin kriittistä kuin positiivistakin tai voi tulla juttelemaan muuten vain Marianna - 2 HUKKAPOSTI
3 Yhdistyksen tapahtumia 2018: Syyskokous ravintola Kuusenkätkössä klo 12:00. (kokouksen päätteeksi ruokailu ja kahvit) - Käsitellään sääntömääräiset asiat - valitaan henkilöt eronneiden ja erovuoroisten tilalle. Illalla kodalla savukalailta, aikataulusta ilmoitetaan myöhemmin Pikkujoulut ravintola Kuusenkätkössä Uuden vuoden vastaanotto ja sen alustaminen SFC Savonlinnan seutu ry:n SYYSKOKOUS KLO 12:00 RAVINTOLA KUUSENKÄTKÖSSÄ Käsitellään sääntöjen määräämät asiat: Mm. Valitaan uudet hallituksen jäsenet eronneiden ja erovuoroisten tilalle, käsitellään talousarvio sekä toimintasuunnitelma vuodelle Yhdistyksen sääntöjen muuttaminen liiton mallisääntöjä vastaavaksi. Tervetuloa! Hallitus HUKKAPOSTI 3
4 Kuus-Hukkalassa tapahtunut Matkailu ja henkilöautojen huoltokorjaamo Yli 23 vuoden kokemuksella erimerkkisten matkailuautojen ja vaunujen huollot, korjaukset, katsastuspalvelu, kolarikorjaukset, kaasu ym. työt. Nosturin nostokyky max. 8 tonnia ja 9 m. T.mi Arto Silvennoinen Mertajärventie 12 Savonlinna puh tai arto.si@hotmil.com Suksi luistaa... Laskiainen vietettiin perinteisissä merkeissä. Ohjelmaan kuului sokkopotkurointia. Sokko työntää näkevää pujottelurataa. Kyllä olikin hauskaa. Vappuna saatiin 70- luvulta olevat vieraat NYAGE- liikkeen piis- hippiidolit Raymond ja Annie St Michelkaupungista. Terppo tietysti yritti iskeä Annien, kuitenkaan siinä onnistumatta, koska Raymond oli tiiviisti tappituntumassa. 4 HUKKAPOSTI
5 Ex varapuheenjohtaja Harri täytti 60 v ja vietti pienimuotoisen paukkusynttärin kaikkien alueella olleiden kanssa vaunullaan Sitten tulikin kutsu valmistujaisiin kesäkuussa Annen ja Ramen terassi valmistui. Paikalla koko karavaanariporukka. HUKKAPOSTI 5
6 Caravan suurmyymälä keskellä Suomea kauppa.jyvascaravan.fi Tilattavissa yli tuotetta varastostamme Jyväskylästä Verkkokaupassamme myös runsaasti varaosia Toimitusaika varastossamme oleville tuotteille 3-5 arkipäivää Monipuoliset maksu- ja toimitusvaihtoehdot sekä nouto myymälästämme Jyväskylästä p Matkailuautot shop.jyvascaravan.fi Yhteensä tilattavissa tuotetta Reimon valikoimasta Toimitusaika Reimon varastossa oleville tuotteille arkipäivää p Monipuoliset toimitustavat sekä nouto myymälästämme Jyväskylästä Varastossamme on jatkuvasti ajoneuvon valikoima. Tule tutustumaan laajaan valikoimaan matkailu- ja retkeilyautoja. UUTTA! AVATTU! Meiltä kaikkiin uusiin Fiat-matkailuautoihin kaupan päälle FIAT MAXIMUM CARE CAMPER FIAT- ALUSTAN LAAJENNETTU TAKUU 5 vuotta / km! Valmistajan tarjoama palvelu, käytettävissä koko Fiat Professional huoltoverkosto ympäri Euroopan. Sisältää tiepalvelun Euroopassa 5 vuoden / km ajan. Kattaa takuuna mekaaniset ja sähköiset viat, ei kata takuuna huoltoa, kuluvia osia, matkailuauton asento-osan liittyviä kokonaisuuksia tai komponentteja joita Fiat ei ole asentanut alunperin. MAXIMUM CARE CAMPER tuote on saatavilla myös maksimissaan 12kk ikäiseen Fiat-alustaiseen matkailuautoon myös jälkikäteen hintaan 1240 euroa. Kysy lisää ja tarkemmat ehdot meiltä. Matkailuvaunut Tule tutustumaan matkailuvaunuihimme. Katso koko valikoima internetissä Myös Facebook ja Instagram. Henkilö- ja pakettiautot Valikoimissamme yli 150 matkailuajoneuvoa. Myymälässä on laaja valikoima tarvikkeita ja varaosia. Nykyaikaisissa huoltotiloissa työskentelee 9 mekaanikkoa. Lämpimissä sisätiloissa 40 matkailuajoneuvon näyttely. Meiltä löydät myös teltat ja muut lisävarusteet. Sorastajantie 6, Jyväskylä info@jyvascaravan.fi facebook.com/jyvascaravan Palvelemme ma-pe klo 9-17, la tai sopimuksen mukaan. Myynti myynti@jyvascaravan.fi Myyjät Tommi Kuismin Kari Pienmäki Jyrki Lehtonen Juha Käyhkö Timo Käyhkö Tuomo Käyhkö Simo Käyhkö Meillä yli 150 ajoneuvoa! Katso ajantasainen varastotilanteemme Jälkimarkkinointi Caravan-varaosat / tarvikkeet / lisävarusteet varaosat@jyvascaravan.fi Verkkokauppa 24h Yli 7000 tuotetta suoraan varastosta kauppa.jyvascaravan.fi shop..jyvascaravan.fi Caravan-huolto huolto@jyvascaravan.fi Fiat-huolto ja varaosat fiat@jyvascaravan.fi Vuokraus vuokraus@jyvascaravan.fi
7 Raimo Eskelisen kamerasta kaapattuja Helmikuun helteitä laavulla Pitkäperjantain kelkkasafari laavulla Auringonlasku grillikodalla Hukkalassa HUKKAPOSTI 7
8 Rantaongintakilpailun palkittuja Lasten leikkipaikkaa rakentamassa. Turvamattojen asennus 1.9. Laatutuotteet. Parhaat turvat. Räätälöity edullinen rahoitus. Vaihdossa myös henkilö- tai pakettiautot. Kotiovelle tuotuna. Reilua luotettavaa caravanpalvelua jo yli 30 vuotta. Uusi Dethleffs Generation Scandinavia 2019 on vankkarakenteinen ympärivuotiseen vaativaan käyttöön valmistettu matkailuvaunu. Tervetuloa tutustumaan 2019 matkailuautoihin ja -vaunuihin myymälässämme
ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan.
ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan. MAXIMUM CARE Jatkotakuu FIAT DUCATO alustaisiin matkailuautoihin SINUN FIAT DUCATO MATKAILUAUTOSI ON VARUSTETTU
Lisätiedot1/2019. SFC Lahden Seutu ry:n jäsenlehti 35. vuosikerta 1/2019. Lehdessä mm. Hämyralli 2019 Pikkujouluista pikkuisen Turkusessa
1/2019 SFC Lahden Seutu ry:n jäsenlehti 35. vuosikerta 1/2019 Lehdessä mm. Hämyralli 2019 Pikkujouluista pikkuisen Turkusessa HALLITUS 2019 Olemme myös facebookissa. Joko tykkäsit meistä SF-Caravan Lahden
Lisätiedot4/2018. Palais Ideal s.16. Penjiskolan linna s. 24 Hämykaraoke s.12
4/2018 Palais Ideal s.16 Penjiskolan linna s. 24 Hämykaraoke s.12 HALLITUS 2018, otathan meihin yhteyttä www.sfclahdenseutu.fi Olemme myös facebookissa. Joko tykkäsit meistä SF-Caravan Lahden seutu ry
LisätiedotTietoa uusille REIMO-jälleenmyyjille
Tietoa uusille REIMO-jälleenmyyjille Tietoja REIMOSTA yrityksenä: Mitä Reimo tekee? Valmistaja ja tukkuri Olemme valmistaneet ja myyneet 1980-luvulta lähtien retkiautoja, rakennusosia, kalusteita, kattoja
LisätiedotSääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
LisätiedotTAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
LisätiedotA-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.
LisätiedotOPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT
OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja
Lisätiedot1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka
LisätiedotOULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
LisätiedotKoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry
Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja
LisätiedotToimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
LisätiedotKILTA-SANOMAT SYYSKUU 2013 TULE AAMUPUUROLLE : MA, KE ja PE klo 10-11 aamupuuro (0,20e) KILTA AUKI SOLIKSESSA: Ma- pe klo. 10-16
KILTA-SANOMAT SYYSKUU 2013 TULE AAMUPUUROLLE : MA, KE ja PE klo 10-11 aamupuuro (0,20e) KILTA AUKI SOLIKSESSA: Ma- pe klo. 10-16 JÄSENILLAT ALKAVAT: Jäsenilta pidetään joka kuun ensimmäisenä torstaina
LisätiedotMIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
LisätiedotNAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA
Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi
LisätiedotA-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous
Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n
LisätiedotKUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.
KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous
LisätiedotA-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen
LisätiedotKylien syyspäivä ja syyskokous
Kylien syyspäivä ja syyskokous Pohjois-Savon Kylät ry sääntömääräinen kokous klo 10.00-11.00 Klo 11.00 Tervetuloa syyspäivään Minna Makkonen Klo 11.15 Vuokko Jaakkola Pieksämäen kyläasiamies Esimerkkejä
Lisätiedotpääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava
Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!
LisätiedotLänsituulen viesti 1 / 2001
Länsituulen viesti 1 / 2001 Kevätauringon säteiden herätellessä venekansaa talviunilta, tahdon minäkin tervehtiä seuran jäseniä lämpimällä tervehdyksellä. Monenlaista toimintaa on ollut toki talvenkin
LisätiedotSYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
LisätiedotArvoisat kiltasisaret ja- veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan
Lisätiedot1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
LisätiedotLänsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
LisätiedotSYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
LisätiedotA-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen
LisätiedotToimintasuunnitelma vuodelle 2016
SF-Caravan Vakka-Suomi ry 054 Vanhakartanontie 216 23500 Uusikaupunki 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Tässä suunnitelmassa määritellään toiminnan sisällön keskeiset asiat ja tavoitteet. Jäsenistö
LisätiedotSUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS
PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan
LisätiedotKOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015
KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
LisätiedotPRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA
sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,
LisätiedotYhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
Lisätiedot2/20I7. Leppeimmät juhannussaunat ja löylyt nauttii Hietasaaressa ja Lintulahdessa! SF-C Keski-Suomi ry:n jäsenlehti N:o 2/20I7 36.
2/20I7 SF-C Keski-Suomi ry:n jäsenlehti N:o 2/20I7 36.vsk Kotimaan luonto tarjoaa vaununvetäjällä taas kauneintaan! Leppeimmät juhannussaunat ja löylyt nauttii Hietasaaressa ja Lintulahdessa! Kevätkokous
LisätiedotVenemallisto. Luotettavaa vene- ja konekauppaa vuodesta Täyden palvelun myymälämme sijaitsee 4-tien varrella Heinolassa. Tervetuloa.
Venemallisto Kärkimerkit meiltä meiltä! Vuoden 2014 Silver jälleenmyyjä Luotettavaa vene- ja konekauppaa vuodesta 1973. Täyden palvelun myymälämme sijaitsee 4-tien varrella Heinolassa. Tervetuloa. Mökkimatkasi
LisätiedotLänsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
LisätiedotTERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!
KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,
LisätiedotLasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti
MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden
LisätiedotSUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT
1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
LisätiedotAntti Siljamäki. Lahden Caravan-messut 2018 Lehdistöinfo
Antti Siljamäki Lahden Caravan-messut 2018 Lehdistöinfo 20.9.2017 Ohjelma 10.00 Tervetuloa, toimitusjohtaja Emilia Mäki, KOKO Lahti Oy Caravan-toimialan kuulumiset Antti Siljamäki, toiminnanjohtaja, Matkailuajoneuvotuojat
LisätiedotKULKURI. SF-Caravan Sisä-Savo ry Jäsentiedote 1/2016
KULKURI SF-Caravan Sisä-Savo ry tiedote 1/2016 Puheenjohtajan palsta TERVEHDYS! Uusi vuosi on alkanut ja pakkaset paukkuu nurkissa. Karavaanarit odottavat jo uutta kesää. Etuniemessä on urakoitu muutaman
LisätiedotArvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,
LisätiedotTampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt
Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt 1 Nimi ja perustamispäivä Virallinen nimi: Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Perustamispäivä
LisätiedotEsityslista 1.12.2015
Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
LisätiedotToimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
LisätiedotSAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
LisätiedotOman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen
Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä
LisätiedotHyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt Orilammen Lomakeskus
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 21.10.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 28.-29.10. KLUBIN HIRVIJAHTI (jahti 29.10.) myös jäsenten vieraat Orilammen Lomakeskus Jahdin kokonaishinta
LisätiedotYhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo
SYYSKOKOUS 2016 Aika Tiistai 1.11.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä ravintola Utran Uittotupa, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen
Lisätiedot1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.
KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen
LisätiedotSukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.
SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu
Lisätiedot5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma
TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan
LisätiedotLänsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
LisätiedotSääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
LisätiedotPRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere
LisätiedotKlubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.
LisätiedotKokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
LisätiedotSF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu
LisätiedotLänsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
Lisätiedot2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
LisätiedotHyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja
Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu erä Sarjaan ilmoittautuminen 9.6. Etelä-Suomen (E- S) E (enemmän ja vähemmän pelanneet), E-S D Pj 9.6.2017 mennessä
LisätiedotFinnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 10.12.2003 kello 18:00 Paikka Vanha ylioppilastalo, Mannerheimintie 3 B, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo
LisätiedotPaasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen.
SYYSKOKOUS Aika 23.11.2016 klo. 18.00 20.35 Paikka, Tarja Halonen - sali Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen. Liite:1 1 Kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Kenneth
LisätiedotYhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen
LisätiedotTOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus
LisätiedotPohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa
LisätiedotPeräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.
lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN
LisätiedotPÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Lisätiedot1,770 mm* m 3* 4,157 mm
1,770 mm* 2.3-2.6m 3* 4,157 mm 2.9-3.6 m 3* 1,828 mm* 1,844 mm* L1 4,418 mm L2 4,818 mm 6.0-8.3 m 3* H2 2,286-2,366 mm H1 1,925-2,000 mm L1 4418 mml1 4,973 mm L2 5,340 mm 9.5-15.1 m 3* H3 2,665-2,790 mm
LisätiedotV-S Jyty ry TIEDOTTAA
V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu
LisätiedotTule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme!
Purasten Sukuseura ry:n kutsu sukutapahtumaan 25.8.2018 Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina 25.8.2018, ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten sukuseura ry
LisätiedotArvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen
Lisätiedot4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
LisätiedotPilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
LisätiedotLupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
LisätiedotOulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS OULUN LYSEOLLA 12.3.2007 klo 18 Puheenjohtajana Aarne Jaakola Sihteerinä Esa Moilanen Läsnä 20 jäsentä. 1 Oulun Numismaattisen kerhon varapuheenjohtaja Juhani Paitsola avasi kokouksen
LisätiedotPOHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018
POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija
LisätiedotKokoustyypit. Timo Reko
Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset
LisätiedotKouvolan seudun ABC-asemat
Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia
Lisätiedot- Peli toimii kolikoilla(50senttiä, 1 ja 2 kolikot) ja sen saa tietysti myös ilmaispeleille haluttaessa.
Olemme tarjonneet hauskoja pelikoneita ympäri Suomea jo vuodesta 2006. Paikkoja joihin pelikoneitamme on sijoitettu ovat mm.pelihallit, baarit, yökerhot, ravintolat, kahvilat, kauppakeskukset, huoltoasemat,
LisätiedotSuomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä
Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 25.11. - 26.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 25. 26.11.2017. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit
LisätiedotAutokauppa kehittyy vauhdilla
KESKO CMD 2018 Autokauppa kehittyy vauhdilla Johan Friman, autokaupan toimialajohtaja 1 Autokauppa lyhyesti Volkswagen-konsernin autoihin liittyvä liiketoiminta Suomessa: Audi, Volkswagen, SEAT, Porsche
LisätiedotAika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.
Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA
LisätiedotSEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto
LisätiedotSYYSKOKOUS 2017 KOKOUKSEN ASIAT. AIKA sunnuntai PAIKKA
SYYSKOKOUS 2017 AIKA sunnuntai 22.10.2017 13.00 PAIKKA Joutseno-talo, Kesolantie 1, 54100 Joutseno KOKOUKSEN ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Lisätiedot2/20I8. SF-C Keski-Suomi ry:n jäsenlehti N:o 2/20I8 37.vsk. Talkoilla taas ahkeroitiin alueet kesäkuntoon.
2/20I8 SF-C Keski-Suomi ry:n jäsenlehti N:o 2/20I8 37.vsk Talkoilla taas ahkeroitiin alueet kesäkuntoon. Juhannuksen leppeimmät löylyt kylvetään Hietasaaressa ja Lintulahdessa. Vaunumatkailua kotimaassa!
Lisätiedot12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt
TAUSTAA Mallisäännöt on palvelu jäsenyhdistyksille Yhdistyslaki muuttunut ja Suomen Ladun säännöt päivitetty kaipaavat päivitystä Mallisääntöjen käyttöönotto helppoa ja halvempaa kuin omien Sääntötyöryhmä
LisätiedotKeski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
LisätiedotMETROAUTO PALVELEE Valtuutettu BMW huolto:
BMW www.bmw. Ajamisen iloa METROAUTO PALVELEE Valtuutettu BMW huolto: BMW HELSINKI, Tikkurila Aamuruskontie 10 BMW-huolto puh. 010 615 2710 Avoinna 7.00-18.00 tikkurila.huolto@metroauto.fi huippukunnossa
Lisätiedot1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa
SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan
LisätiedotLappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen
LisätiedotHallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
LisätiedotSÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
LisätiedotTervetuloa vuosikokoukseen!
SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen
LisätiedotSEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki
13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen
LisätiedotTUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi
TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Cumulus, Hahtisaarenkatu 3,, lauantaina 16.4.2016 alkaen klo.12:00. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo.11:00. Kokouksessa
LisätiedotHallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.
Aika 7.7.2015 klo 12:30 1/5 Paikka Tulihukka-leiri, Mynämäen palloiluhalli, Urheilutie 9, Mynämäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Haikonen
LisätiedotJäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä
PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.
LisätiedotYhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.
ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena
Lisätiedot