1. lk LASTEN TERVEYSSEURANTA. Hyvät huoltajat
|
|
- Sanna Uotila
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tähän tunnistetarra LASTEN TERVEYSSEURANTA Hyvät huoltajat 1. lk Osallistutte lapsenne kanssa tutkimukseen, jonka tarkoituksena on parantaa yhtenäistä tiedonkeruuta lasten- ja nuorten terveyden kannalta oleellisista asioista sekä lisätä tietoa lasten terveydestä ja hyvinvoinnista. On tärkeää, että mahdollisimman moni tutkimukseen pyydetyistä täyttää kyselyn huolellisesti. Tämän kyselyn avulla kerättyjä tietoja käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti lapsenne terveystarkastuksessa ja Kansanterveyslaitoksella tutkimustarkoituksessa. Pyydämme, että täytätte kyselyn ja palautatte sen kouluterveydenhuoltoon lapsenne terveystarkastuksen yhteydessä. Mikäli koette johonkin kysymykseen vastaamisen vaikeaksi, voitte kysyä neuvoa koulun terveydenhoitajalta ja täydentää vastauksianne lapsenne terveystarkastuksessa. OHJEET VASTAAJALLE Lukekaa kysymys huolellisesti ennen vastaamista. Kysymyksiin vastataan: ympyröimällä sopivan vaihtoehdon kohdalla oleva numero tai kirjoittamalla kysytty tieto sille varattuun tilaan. kunkin kysymyksen kohdalla valitaan vain yksi, parhaiten sopiva vaihtoehto, mikäli kysymyksen kohdalla ei erikseen mainita, että vaihtoehtoja voi valita useita. eräiden kysymysten kohdalla on erikseen täydentäviä vastaamisohjeita. muistakaa vastata kaikkiin kysymyksiin myös kieltävä vastaus on merkittävä näkyviin joko ympyröimällä vaihtoehto ei tai merkitsemällä 0 vastaukselle varattuun tilaan. ESIMERKKI 1. ESIMERKKI 2. Miten arvioisitte lapsenne terveydentilaa Lapsen äidin nykyinen pituus ja paino erittäin hyvä pituus cm 2 melko hyvä 3 kohtalainen paino kg 4 melko huono 5 huono
2 2
3 3 HENKILÖTIEDOT Lomakkeen täyttöpäivämäärä p p k k v v Lapsen sukupuoli 1 poika 2 tyttö Lapsen henkilötunnus Äidin henkilötunnus Isän syntymäaika ( A/-) - LAPSEN TERVEYDENTILA 5. Miten arvioisitte lapsenne terveydentilaa? 1 erittäin hyvä 2 melko hyvä 3 kohtalainen 4 melko huono 5 huono 6. Montako kertaa viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana olette käynyt lapsenne kanssa seuraavien terveydenhuollon ammattihenkilöiden vastaanotoilla tai lapsenne kotiin on tehty kotikäynti? (Merkitkää 0, jos ei lainkaan. Tätä terveystarkastusta ei lasketa mukaan.) terveys- tai määräaikais- käynti sairauden tai tarkastus oireiden vuoksi lääkärin vastaanottokäynti kertaa kertaa lääkärin kotikäynti kertaa kertaa terveyden- tai sairaanhoitajan vastaanottokäynti kertaa kertaa terveydenhoitajan kotikäynti kertaa kertaa hammaslääkärin vastaanottokäynti kertaa kertaa hammashoitajan tai suuhygienistin vastaanottokäynti kertaa kertaa
4 7. Käyttääkö lapsenne tällä hetkellä jotain lääkärin määräämää lääkettä? (Lääkkeillä tarkoitetaan tässä suun kautta otettavia lääkkeitä, hengitettäviä lääkkeitä, peräpuikkoja, pistoksena annettavia lääkkeitä ja lääkerasvoja) 4 1 ei 2 kyllä, lapsellani on säännöllinen lääkitys. Mitä lääkkeitä? 3 kyllä, lapsellani on lääkekuuri. Mikä lääke? 8. Onko lapsellanne tällä hetkellä jokin seuraava lääkärin toteama sairaus, vamma tai kehitysviive ja onko hän ollut sen vuoksi viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana lääkärin hoidossa? onko lääkärin toteama onko ollut lääkärin hoidossa ei kyllä ei kyllä astma heinänuha tai muu allerginen nuha allerginen silmätulehdus atooppinen, allerginen ihottuma ruoka-aineallergia muu allergia, mikä? synnynnäinen sydänvika muu synnynnäinen rakennevika, mikä? älyllinen kehitysvammaisuus CP-liikuntavammaisuus muu kehitysviivästymä tai epäily siitä, mikä? psyykkinen häiriö karsastus epilepsia diabetes reuma syöpä keliakia joku muu sairaus tai vamma, mikä?
5 9. Onko lapsenne viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana sairastanut joitakin seuraavista tulehdustaudeista ja kuinka usein? 5 ei kyllä montako kertaa? flunssa 1 2 kertaa keuhkoputkentulehdus 1 2 kertaa keuhkokuume 1 2 kertaa poskiontelotulehdus 1 2 kertaa angiina tai muu nielutulehdus 1 2 kertaa korvatulehdus 1 2 kertaa silmätulehdus 1 2 kertaa vatsatauti, ripuli 1 2 kertaa virtsatieinfektio 1 2 kertaa ihoinfektio 1 2 kertaa joku muu tulehdustauti, mikä? 1 2 kertaa 10. Onko lapsenne saanut antibioottikuureja viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana? 1 ei 2 kyllä, montako kuuria? 3 en tiedä 11. Onko lapsenne sairastanut vesirokon? 1 ei 2 kyllä 3 en tiedä
6 12. Onko lapsellanne ollut seuraavia oireita tai vaikeuksia viimeksi kuluneiden 6 kuukauden aikana? lähes päivittäin 6 useammin kuin kerran viikossa noin kerran viikossa noin kerran kuukaudessa harvemmin tai ei koskaan päänsärkyä vatsakipua niska-hartiasärkyä selkäkipua ärtyneisyyttä, kiukunpuuskia levottomuutta keskittymisvaikeuksia vaikeuksia ymmärtää annettuja ohjeita hyökkäävää tai tavaroita rikkovaa käytöstä vaikeuksia päästä uneen väsymystä ja uupumusta ruokahaluttomuutta jännittyneisyyttä alakuloisuutta vetäytyneisyyttä heräilemistä öisin pelkoja päiväkastelua yökastelua tuhrimista änkytystä 13. Onko ei kyllä lapsenne puhe epäselvää verrattuna ikätovereihin? 1 2 lapsellanne äännevirheitä? Mitkä äänteet/kirjaimet? 1 2
7 14. Onko lastanne viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana arvioinut, hoitanut tai kuntouttanut jokin seuraavista tahoista ja mistä syystä? 7 puheterapeutti 1 2 fysioterapeutti 1 2 toimintaterapeutti 1 2 ravitsemusterapeutti 1 2 silmälääkäri 1 2 korvalääkäri 1 2 lastenneurologi 1 2 lastentautien erikoislääkäri 1 2 psykologi 1 2 lastenpsykiatri 1 2 perheterapeutti 1 2 sosiaalityöntekijä 1 2 koulukuraattori 1 2 erityisopettaja 1 2 joku muu taho, mikä? 1 2 ei kyllä mistä syystä LAPSEN TERVEYSTOTTUMUKSET Kuinka monta tuntia keskimäärin lapsenne nukkuu yöllä? keskimäärin tuntia Kuinka monta tuntia päivässä lapsenne tavallisesti ulkoilee, leikkii ulkona tai harrastaa liikuntaa? (Laskekaa mukaan myös koulumatkaliikunta) arkipäivinä keskimäärin tuntia minuuttia /päivässä viikonloppuisin keskimäärin tuntia minuuttia /päivässä 17. Kuinka monta tuntia päivässä lapsenne tavallisesti katsoo televisiota, videoita, dvd:tä tai käyttää aikaa tietokoneen tai pelikonsolin ääressä? (Merkitkää 0, jos ei lainkaan) arkipäivinä keskimäärin tuntia minuuttia /päivässä 18. viikonloppuisin keskimäärin tuntia minuuttia /päivässä Kuinka usein perheenne syö yhteisen aterian arki-iltoina? Yhteinen ateria tarkoittaa, että vähintään toinen vanhemmista syö lapsen tai lasten kanssa yhtä aikaa. 1 ei juuri koskaan 2 kerran viikossa 3 kaksi tai kolme kertaa viikossa 4 neljä tai viisi kertaa viikossa
8 19. Kuinka usein lapsenne söi edellisen viikon arkipäivien (5 päivän) aikana seuraavia aterioita? (Ympyröikää sopivin vaihtoehto kultakin riviltä) 8 ei kertaakaan 1 2 päivänä 3 4 päivänä kaikkina arkipäivinä aamupala aamupäivän välipala lounas iltapäivän välipala päivällinen illan välipala iltapala muuta syötävää aterioiden välillä Mitä seuraavista ruoista lapsenne söi edellisen päivän kouluaterialla/päiväkotiaterialla (arkipäivänä)? (Ympyröikää yksi kohta kultakin riviltä) ei syönyt peruna (lisäke) 0 1 riisi, pasta (lisäke tai puuro) 0 1 liha- tai kalaruoka 0 1 kasvisruoka 0 1 salaatti tai raaste 0 1 maito tai piimä 0 1 vesi 0 1 leipä 0 1 rasvalevite 0 1 söi 21. Söikö lapsenne viime viikonlopun aikana (lauantain ja sunnuntain aikana) seuraavia aterioita? (Ympyröikää sopivin vaihtoehto sekä lauantain että sunnuntain kohdalla) LAUANTAI SUNNUNTAI ei syönyt söi ei syönyt söi aamupala aamupäivän välipala lounas iltapäivän välipala päivällinen illan välipala iltapala muuta syötävää aterioiden välillä
9 Kuinka usein lapsenne lisää ruokaansa suolaa? (Valitkaa sopivin vaihtoehto) 1 ei juuri koskaan 2 silloin tällöin 3 päivittäin Kuinka usein lapsenne lisää ruokaansa ketsuppia? (Valitkaa sopivin vaihtoehto) 1 ei juuri koskaan 2 silloin tällöin 3 päivittäin Millaista maitoa lapsenne juo tavallisesti kotona ja koulussa/päivähoidossa? KOTONA KOULUSSA/ PÄIVÄHOIDOSSA rasvatonta maitoa 1 1 ykkösmaitoa 2 2 kevytmaitoa 3 3 täysmaitoa 4 4 ei juo maitoa 5 5 en tiedä Millaista rasvalevitettä lapsenne käyttää tavallisesti leivällä kotona ja koulussa/päivähoidossa? margariinia, kevytlevitettä tai kasvirasvaseosta (esim. Flora, Keiju, Becel) KOTONA KOULUSSA / PÄIVÄHOIDOSSA 1 1 voita tai maitorasvaöljyseosta (esim. Oivariini) 2 2 ei mitään 3 3 en tiedä Onko lapsenne mielestänne valikoiva ruokailija vai kaikkiruokainen? 1 valikoiva, karttava 2 välttää joitakin ruokia tai elintarvikkeita 3 syö lähes kaikkea tarjottua Onko lapsellanne jokin erityisruokavalio? laktoositon 1 2 viljaton (gluteeniton) 1 2 diabetes 1 2 painonhallinta 1 2 kasvisruokavalio (lakto-ovo, syö munaa ja maitoa) 1 2 vegaaniruokavalio (vegaani, syö vain kasviksia) 1 2 allergiaruokavalio, ruokavaliossa vältetään seuraavia ruoka-aineita: 1 2 jokin muu erityisruokavalio, mikä? 1 2 ei kyllä
10 Kuinka usein lapsenne harjaa hampaansa? 1 kaksi kertaa päivässä 2 kerran päivässä 3 useita kertoja viikossa 4 kerran viikossa tai harvemmin 5 ei lainkaan 29. Onko lapsellanne todettu kariesta/ollut reikiä hampaissa? 1 ei 2 kyllä, lapseltani on paikattu hammasta 30. Käyttääkö lapsenne säännöllisesti kotona seuraavia fluori- tai ksylitolivalmisteita? ei kyllä fluorihammastahnaa 1 2 fluoritabletteja 1 2 purukumia, jossa on ksylitolia 1 2 pastilleja, joissa on ksylitolia 1 2 TAPATURMAT 31. Onko lapsellenne sattunut viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana terveydenhuollon ammattihenkilön neuvontaa tai hoitoa vaatinut tapaturma? 1 ei siirtykää kysymykseen 38 2 kyllä, kertaa Kysymyksissä kysytään lapsellenne viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana sattuneesta vakavimmasta tapaturmasta Mihin vuodenaikaan tapaturma sattui? 1 keväällä 2 kesällä 3 syksyllä 4 talvella Missä tapaturma tapahtui? 1 kotona sisällä (mukaan lukien vapaa-ajan asunto) 2 kotipihalla (mukaan lukien vapaa-ajan asunto) 3 koulussa sisällä (mukaan lukien liikuntatunnit) 4 koulussa ulkona (mukaan lukien liikuntatunnit) 5 leikkipuistossa tai -kentällä 6 liikuntapaikassa sisällä 7 liikuntapaikassa ulkona 8 liikenteessä koulumatkalla 9 liikenteessä muulla ajalla 10 jossain muualla, missä?
11 Mitä lapsenne teki, kun tapaturma tapahtui? 1 oli leikkimässä 2 harrasti liikuntaa, mikä liikuntalaji? 3 oli koulun liikuntatunnilla 4 matkusti autossa 5 ajoi polkupyörällä tai oli polkupyörän kyydissä 6 oli liikenteessä jalankulkijana 7 teki muuta, mitä? Millainen tapaturma oli kyseessä? 1 kaatuminen 2 putoaminen alle 1 metrin korkeudelta 3 putoaminen 1 metrin korkeudelta tai korkeammalta 4 terävän esineen aiheuttama 5 törmäys 6 haitalliset aineet, myrkytys 7 esineen putoaminen 8 takertuminen, puristuminen (esim. oven väliin) 9 eläimen purema 10 lämpötilan aiheuttama (kuuma tai kylmä) 11 sähköisku 12 vedenvaraan joutuminen, hukkumisvaara 13 vierasesine hengitysteissä 14 jokin muu, mikä? Mitä tapaturmasta aiheutui? (Voitte valita useampia kohtia) 1 mustelma tai ruhje 2 haava 3 hammasvamma 4 silmävamma 5 palovamma 6 paleltuma 7 aivotärähdys 8 murtuma 9 sijoiltaanmeno, nyrjähdys tai venähdys 10 myrkytys 11 syöpymävamma 12 tukehtumisvaara 13 muu, mikä? 37. Tapaturman seuraukset ja hoito ei kyllä Kävikö lapsenne terveyden- tai sairaanhoitajan vastaanotolla tapaturman vuoksi? 1 2 Kävikö lapsenne lääkärissä tapaturman vuoksi? 1 2 Oliko lapsenne sairaalahoidossa vuodeosastolla tapaturman vuoksi? 1 2 Jäikö/jääkö lapsellenne tapaturmasta pysyvä haitta tai vamma? 1 2
12 Arvioikaa lapsenne liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita lapseni käyttää pyöräillessään pyöräilykypärää autossa lapseni matkustaa turvavyöt kiinnitettynä lapseni ulkovaatteissa on heijastin tai hän käyttää heijastinliivejä pimeällä vesillä lapseni käyttää pelastusliivejä aina usein joskus harvoin tai ei ollenkaan ei ajankohtainen Onko kotonanne toimiva palovaroitin? 1 ei 2 kyllä, lukumäärä Osaako lapsenne uida? 1 ei 2 kyllä, lapseni jaksaa uida noin metriä KOULUNKÄYNTI Kuinka pitkä lapsenne koulumatka on? kilometriä metriä Lapseni on aloittamassa/ aloittanut koulunkäynnin mielellään (Ympyröikää vastausvaihtoehto, joka kuvaa parhaiten nykyistä mielipidettänne) 1 täysin samaa mieltä 2 osittain samaa mieltä 3 osittain eri mieltä 4 täysin eri mieltä Onko lapsellenne jo ennen koulun alkua suunniteltu koulunkäynnin tukitoimia? 1 ei 2 kyllä, mitä? Ohje: Kysymys 44 koskee niitä lapsia, jotka ovat jo aloittaneet koulunkäynnin 44. Koulunkäynnin tukimuodot ei kyllä lapseni saa tukiopetusta, missä aineessa? 1 2 lapseni saa erityisopetusta, missä aineessa? 1 2 lapseni saa koulunkäynnissä muita tukitoimia, mitä? 1 2
13 13 LAPSEN PERHE Lapsen vanhemmat 1 ovat avioliitossa, asuneet yhdessä vuodesta lähtien > siirtykää kysymykseen 47 2 ovat avoliitossa, asuneet yhdessä vuodesta lähtien > siirtykää kysymykseen 47 3 asumuserossa 4 eronneet vuonna 5 eivät ole koskaan asuneet yhdessä 6 jokin muu, mikä? Jos lapsen vanhemmat ovat eronneet: äiti 1 on uudessa avioliitossa, vuodesta lähtien 2 on avoliitossa vuodesta lähtien 3 ei ole avo/avioliitossa isä 1 on uudessa avioliitossa, vuodesta lähtien 2 on avoliitossa vuodesta lähtien 3 ei ole avo/avioliitossa 47. Kenen luona lapsenne asuu suurimman osan aikaa? 1 molempien vanhempien luona samassa taloudessa > siirtykää kysymykseen 49 2 enimmäkseen äidin luona 3 enimmäkseen isän luona 4 yhtä paljon äidin ja isän luona eri talouksissa 5 isovanhempien tai muiden sukulaisten luona 6 sijaisvanhempien luona 7 jossain muualla, missä? 48. Jos vanhemmat eivät asu yhdessä tai lapsi ei asu vanhempiensa kanssa samassa taloudessa, kuinka monena päivänä kuukaudessa lapsi tapaa äitiä/isää? ÄITI ISÄ ei lainkaan päivänä päivänä päivänä päivänä päivänä 5 5
14 Onko lapsellanne sisaruksia? Mikäli on, merkitkää sisarusten syntymävuodet nelinumeroisina lukuina ruutuihin (esim ). Voitte tarvittaessa jatkaa alla olevalle viivalle. 0 ei 1 kyllä, lapsella on sisaruksia, sisarusten syntymävuodet:,,,,,,,, 50. Onko lapsenne kodissa/kodeissa muita lapsia, jotka asuvat ainakin osan aikaa yhdessä lapsenne kanssa? Mikäli on, merkitkää lasten syntymävuodet nelinumeroisina lukuina kyseisiin ruutuihin. Voitte tarvittaessa jatkaa alla olevalle viivalle. 0 ei 1 kyllä, lasten syntymävuodet:,,,,,,,, TIETOJA PERHEEN JA SUVUN SAIRAUKSISTA 51. Onko lapsenne biologisilla isovanhemmilla koskaan ollut lääkärin toteamaa SEPELVALTIMOTAUTIA (sydäninfarkti, rasitusrintakipuja) PERINNÖLLISTÄ KORKEAA KOLESTEROLIA (familiaalinen hyperkolesterolemia) ei kyllä ei tietoa ei kyllä ei tietoa äidin isä (alle 55-vuotiaana) äidin äiti (alle 65-vuotiaana) isän isä (alle 55-vuotiaana) isän äiti (alle 65-vuotiaana)
15 52. Onko lapsenne biologisella äidillä koskaan ollut lääkärin toteamaa: 15 ei kyllä ei tietoa sepelvaltimotautia perinnöllistä korkeaa kolesterolia (familiaalista hyperkolesterolemiaa) nuoruustyypin diabetesta (tyyppi 1) aikuistyypin diabetesta (tyyppi 2) astmaa heinänuhaa tai muuta allergista nuhaa atooppista ihottumaa (maitorupi, taiveihottuma) Onko lapsenne biologisella isällä koskaan ollut lääkärin toteamaa: ei kyllä ei tietoa sepelvaltimotautia (alle 55-vuotiaana) perinnöllistä korkeaa kolesterolia (familiaalista hyperkolesterolemiaa) nuoruustyypin diabetesta (tyyppi 1) aikuistyypin diabetesta (tyyppi 2) astmaa heinänuhaa tai muuta allergista nuhaa atooppista ihottumaa (maitorupi, taiveihottuma) TIETOJA PERHEEN TERVEYDESTÄ JA TERVEYSTOTTUMUKSISTA 54. Lapsen äidin ja isän nykyinen pituus ja paino ÄITI ISÄ pituus cm pituus cm paino kg paino kg
16 Onko perheessänne tällä hetkellä seuraavia terveyteen liittyviä ongelmia: ÄITI ISÄ SISARUKSET ei kyllä ei kyllä ei kyllä nuoruustyypin diabetes (tyyppi 1) aikuistyypin diabetes (tyyppi 2) liikkumiskykyä rajoittava sairaus tai vamma syöpä vaikea masennus muu psyykkinen sairaus näkövamma kuulovamma päihdeongelma jokin muu terveysongelma, mikä ja kenellä? Onko perheessänne ollut seuraavia oppimiseen liittyviä ongelmia: ÄITI ISÄ SISARUKSET ei kyllä ei kyllä ei kyllä puheen- tai kielenkehityksen vaikeus lukemisen oppimisvaikeus kirjoittamisen oppimisvaikeus matematiikan oppimisvaikeus Kuinka usein lapsen vanhemmat harrastavat vapaa-ajan liikuntaa vähintään puoli tuntia kerrallaan niin, että he ainakin lievästi hengästyvät ja hikoilevat? ÄITI ISÄ muutaman kerran vuodessa kertaa kuukaudessa 2 2 kerran viikossa kertaa viikossa kertaa viikossa 5 5 päivittäin 6 6 en osaa sanoa 7 7
17 Tupakoivatko lapsen vanhemmat? ÄITI ISÄ ei 1 1 kyllä, päivittäin 2 2 kyllä, satunnaisesti 3 3 en osaa sanoa Montako tuntia päivässä lapsenne oleskelee sisätiloissa, joissa joutuu hengittämään muiden aiheuttamaa tupakansavua? (Jos ei lainkaan, merkitkää 0) kotona muissa tiloissa tuntia tuntia TIETOJA LAPSEN ELINYMPÄRISTÖSTÄ Ohje: Kysymyksissä (60 62) asunnolla tarkoitetaan paikkaa, jossa lapsenne on kirjoilla 60. Kuinka monta huonetta asunnossanne on? huonetta + keittiö/keittokomero 61. Kuinka monta henkilöä asunnossanne asuu? henkilöä 62. Kuinka pitkään lapsenne on asunut nykyisessä asunnossa? vuotta kuukautta 63. Kuinka monta kertaa lapsenne on muuttanut tähän mennessä syntymänsä jälkeen? (Merkitkää 0, jos ei kertaakaan) kertaa Onko lapsenne tavallisesti yksin ennen koulupäivän alkua tai koulupäivän jälkeen? 1 ei 2 kyllä, tuntia Onko lapsenne kodin ulkopuolella aamu- tai iltapäivähoidossa? 1 ei 2 kyllä
18 Kuinka monena päivänä viikossa lapsenne osallistuu jonkinlaiseen kerho- tai harrastustoimintaan? 1 ei lainkaan 2 kerran viikossa kertaa viikossa 4 useammin kuin 3 kertaa viikossa Kuinka monta läheistä ystävää lapsellanne on tällä hetkellä? 1 ei yhtään 2 yksi 3 kaksi 4 kolme tai useampia Lapseni on helppo saada kavereita? (Ympyröikää vastausvaihtoehto, joka kuvaa parhaiten nykyistä mielipidettänne) 1 täysin samaa mieltä 2 osittain samaa mieltä 3 osittain eri mieltä 4 täysin eri mieltä Lapseni on helppo osallistua ryhmäleikkeihin? (Ympyröikää vastausvaihtoehto, joka kuvaa parhaiten nykyistä mielipidettänne) 1 täysin samaa mieltä 2 osittain samaa mieltä 3 osittain eri mieltä 4 täysin eri mieltä Onko lastanne kiusattu muutamien viime kuukausien aikana? 1 ei 2 kyllä, kerran kuukaudessa tai harvemmin 3 kyllä, 2 tai 3 kertaa kuukaudessa 4 kyllä, noin kerran viikossa 5 kyllä, useita kertoja viikossa Mitä kieltä perheessänne puhutaan? (Voitte tarvittaessa valita useamman vaihtoehdon) 1 suomea 2 ruotsia 3 venäjää 4 viroa 5 englantia 6 muita kieliä, mitä? Perheellämme on riittävästi yhteistä aikaa (Ympyröikää vastausvaihtoehto, joka kuvaa parhaiten nykyistä mielipidettänne) 1 täysin samaa mieltä 2 osittain samaa mieltä 3 osittain eri mieltä 4 täysin eri mieltä
19 Perheemme saa tarvittaessa apua isovanhemmilta, muilta sukulaisilta, naapureilta tai ystäviltä. (Ympyröikää vastausvaihtoehto, joka kuvaa parhaiten nykyistä mielipidettänne) 1 täysin samaa mieltä 2 osittain samaa mieltä 3 osittain eri mieltä 4 täysin eri mieltä Perheessämme on yhdessä sovittu lapsen käyttäytymiselle asetetut rajat (Ympyröikää vastausvaihtoehto, joka kuvaa parhaiten nykyistä mielipidettänne) 1 täysin samaa mieltä 2 osittain samaa mieltä 3 osittain eri mieltä 4 täysin eri mieltä Kotitaloudella voi olla erilaisia tulolähteitä ja tuloja useammalla jäsenellä. Kun kotitaloutenne kaikki tulot otetaan huomioon, onko menojen kattaminen näillä tuloilla: 1 erittäin hankalaa 2 hankalaa 3 melko hankalaa 4 melko helppoa 5 helppoa 6 hyvin helppoa SEURAAVAKSI KYSYMME LAPSEN HUOLTAJIEN KOULUTUKSESTA JA TYÖSTÄ 76. Mikä on vanhempien peruskoulutus? ÄITI ISÄ vähemmän kuin perus- tai keskikoulu (esim. kansa- tai kansalaiskoulu; alle 9 vuotta) 1 1 perus- tai keskikoulu (9 10 vuotta) 2 2 osa lukiota tai lukion päästötodistus (10 12 vuotta) 3 3 ylioppilastutkinto 4 4
20 77. Mikä on vanhempien korkein peruskoulutuksen jälkeen suorittama koulutus tai tutkinto. (Ohje: Jos tutkintonne on tällä hetkellä kesken, vastatkaa sen mukaan mitä tutkintoa olette suorittamassa.) 20 ÄITI ISÄ enintään ammatillinen kurssi tai työpaikkakoulutus 1 1 ammattikoulu 2 2 ammatillinen koulu (esim. teknillinen koulu) 3 3 ammatillinen opistotutkinto 4 4 ammattikorkeakoulututkinto 5 5 alempi korkeakoulututkinto 6 6 ylempi korkeakoulututkinto 7 7 lisensiaatin tutkinto 8 8 tohtorin tutkinto Äidin ammatti Isän ammatti Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten tämänhetkistä vanhempien pääasiallista toimintaa. (Ohje: Pääasiallista on se toiminta, josta saa eniten tuloja) ÄITI ISÄ kokopäivätyössä 1 1 osa-aikatyössä 2 2 opiskelija 3 3 eläkkeellä 4 4 työtön tai lomautettu 5 5 äitiys- tai vanhempainvapaalla 6 6 hoitamassa omaa kotitaloutta tai perheenjäseniä (esim. hoitovapaalla) 7 7 varusmies- tai siviilipalvelussa 8 8 jokin muu, mikä? 9 9
21 21 LOPUKSI KYSYMME VIELÄ LAPSENNE RUOKAILUTOTTUMUKSISTA Aloittakaa tähän kysymykseen vastaaminen aamulla lapsen herätessä. Ympyröikää viikonpäivää vastaava numero: 1 maanantai 3 keskiviikko 5 perjantai 7 sunnuntai 2 tiistai 4 torstai 6 lauantai 81. Mitä ruokia tai elintarvikkeita lapsenne söi tämän päivän aterioilla? Ympyröikää numero jokaisen sellaisen aterian kohdalla, jolloin lapsenne söi kutakin ruokaa. aamupalalla lounaalla välipaloilla päivällisellä iltapalalla VILJAT puuro, velli tai karjalanpiirakka täysjyvä- tai tummaleipä vaalea vehnäleipä pasta tai riisi RASVAT margariini, kasvirasvaseos voi, voi-kasvirasvaseos MAIDOT rasvaton maito kevyt maito, muu maito jogurtti, viili, piimä kaakao juusto LIHA makkara, lihaleikkele kalaruoka liha-, makkararuoka PERUNA keitetty peruna, -sose paistetut tai ranskanperunat KASVIKSET, HEDELMÄT kasvikset, juurekset, kasvisruoka hedelmät ja marjat täysmehu, tuoremehu
22 22 aamupalalla lounaalla välipaloilla päivällisellä iltapalalla JUOMAT sokeroitu virvoitusjuoma sokeroidut mehut Light-juomat, keinotekoisesti makeutetut mehut ja virvoitusjuomat vesi HERKUT makeiset ja suklaa leivonnaiset, vanukkaat, jäätelö, jälkiruoat suolaiset naposteltavat (perunalastut, pop corn, suolapähkinä yms.) Muuta kommentoitavaa lapsenne terveydestä: Palautetta tästä kyselystä: Tämän lomakkeen täytti/täyttivät: 1 äiti ja isä yhdessä 2 äiti 3 isä 4 joku muu, kuka? KIITOS VASTAUKSISTANNE! LIITTEET: AUDIT KYSELY MOLEMMILLE VANHEMMILLE
8. 9. lk NUORTEN TERVEYSSEURANTA. Hyvät huoltajat
Tähän tunnistetarra NUORTEN TERVEYSSEURANTA Hyvät huoltajat 8. 9. lk Osallistutte lapsenne kanssa tutkimukseen, jonka tarkoituksena on parantaa yhtenäistä tiedonkeruuta lasten- ja nuorten terveyden kannalta
0,5 1v LASTEN TERVEYSSEURANTA. Hyvät huoltajat
Tähän tunnistetarra LASTEN TERVEYSSEURANTA Hyvät huoltajat 0,5 1v Osallistutte lapsenne kanssa tutkimukseen, jonka tarkoituksena on parantaa yhtenäistä tiedonkeruuta lasten- ja nuorten terveyden kannalta
3 5v LASTEN TERVEYSSEURANTA. Hyvät huoltajat
Tähän tunnistetarra LASTEN TERVEYSSEURANTA Hyvät huoltajat 3 5v Osallistutte lapsenne kanssa tutkimukseen, jonka tarkoituksena on parantaa yhtenäistä tiedonkeruuta lasten- ja nuorten terveyden kannalta
5. lk NUORTEN TERVEYSSEURANTA. Hyvät huoltajat ja viidesluokkalainen
Tähän tunnistetarra NUORTEN TERVEYSSEURANTA Hyvät huoltajat ja viidesluokkalainen 5. lk Osallistutte tutkimukseen, jonka tarkoituksena on parantaa yhtenäistä tiedonkeruuta lasten- ja nuorten terveyden
3-vuotiaan lapsen terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö (lapsen asuinkunta) 3-vuotiaan lapsen terveystarkastus 3. Henkilötunnus A 4. Terveystarkastuksen
1-vuotiaan lapsen terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. 3. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö Henkilötunnus (lapsen asuinkunta) 1-vuotiaan lapsen terveystarkastus A 4. Terveystarkastuksen
0,5 v ikäisen lapsen terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. 2. 3. Kuntakoodi Sukupuoli 1 poika 2 tyttö Henkilötunnus (lapsen asuinkunta) 0,5 v ikäisen lapsen terveystarkastus A 4.
5-vuotiaan lapsen terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 5-vuotiaan lapsen terveystarkastus 1. 2. Kuntakoodi (lapsen asuinkunta) Sukupuoli 1 poika 2 tyttö 5. Terveystarkastuksen suorittaja
NUORTEN TERVEYSSEURANTA. Lomake täytetään terveydenhoitajan vastaanotolla 8. 9. lk. Hyvä nuori
Tähän tunnistetarra NUORTEN TERVEYSSEURANTA Hyvä nuori Lomake täytetään terveydenhoitajan vastaanotolla 8. 9. lk Osallistut tärkeään tutkimukseen, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa nuorten terveydestä
OMAT RUOKA-, LIIKUNTA- JA UNITOTTUMUKSET
OMAT RUOKA-, LKUNTA- JA UNTOTTUMUKSET Nimi päivämäärä (v) (kk) (pv) Kyselyn tarkoituksena on pohtia arkisia tottumuksiasi. Kysely auttaa sinua huomaamaan, mitä hyvää ja arvokasta arjessasi on. Ole hyvä
TERVETULOA LASTENNEUVOLAAN!
Lapsiperheen esitietolomake 1 (7) TERVETULOA LASTENNEUVOLAAN! Hyvät vanhemmat, edessänne on lapsiperheen esitietolomake. Lomakkeen tarkoituksena on kerätä perheestänne perustietoja, joilla on merkitystä
Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia):
VASTAAJAN TUNNUS: OIREKYSELY Alakoulut Kyselylomakkeen täyttöpäivämäärä: / 20 Lapsen etunimi: Lapsen sukunimi: Lapsen ikä: Sukupuoli: Poika 1 Tyttö 2 Koulun nimi: Kunta: Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3,
LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016
LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016 Yhteenvetoraportti N=393 Kysely avattiin 25.11.2016 ja vastausaika päättyi 19.12.2016. Kysely lähetettiin sähköpostin välityksellä ja oppilaat vastasivat
Kempeleen neuvola. Hyvät vanhemmat!
Kempeleen neuvola Hyvät vanhemmat! Tervetuloa Kempeleen äitiysneuvolan asiakkaaksi! Neuvolan työntekijöiden tarkoituksena on olla lasta odottavan perheen käytettävissä sekä vauvan että vanhempien hyvinvointiin
Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.
Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.
Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia):
VASTAAJAN TUNNUS: OIREKYSELY Alakoulut Kyselylomakkeen täyttöpäivämäärä: / 20 Lapsen etunimi: Lapsen sukunimi: Lapsen ikä: Sukupuoli: Poika 1 Tyttö 2 Koulun nimi: Kunta: Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3,
Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2
Liite 9 LA2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssin
Terveystarkastuksen esitietolomake yläkouluun
Terveystarkastuksen esitietolomake yläkouluun Kysely palautetaan terveydenhoitajalle. PERUSTIEDOT Nimi Henkilötunnus Osoite Oppilaan oma puhelinnumero Äidin nimi ja puhelinnumero (tai muun huoltajan) Isän
ILMOITTAUTUMINEN, MITTAUKSET JA HAASTATTELU
Tutkimusnumero -- tarra SVT+D täydentävä tutkimus ILMOITTAUTUMINEN, MITTAUKSET JA HAASTATTELU Tallennuspäivä: / 200 Tallennuksen alkuaika: Sukunimi: Etunimi: Syntymäaika: Sukupuoli: Lähiosoite: Postinumero:
Toivon tietoa sairaudestani
Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake
1. luokan terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet LASTEN TERVEYSSEURANTA 1. Kuntakoodi (lapsen asuinkunta) 1. luokan terveystarkastus 2. 3. Sukupuoli 1 poika 2 tyttö Henkilötunnus ( A/-) 4. Terveystarkastuksen
Toivon tietoa sairaudestani
Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.
Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!
Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.
Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%
Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: 19.4.2010 1/18 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 7A 20 7,87% 2. 7B 20 7,87% 3. 7C 22 8,66% 4. 7D 24 9,45%
RUOKAPÄIVÄKIRJA JA RUUANKÄYTTÖKYSELY
RUOKAPÄIVÄKIRJA JA RUUANKÄYTTÖKYSELY ARVOISA ASIAKAS Ruokapäiväkirjan ja ruuankäyttökyselyn avulla selvitämme ruokatottumuksianne ja ravinnonsaantianne. Tietojanne käsitellään täysin luottamuksellisesti,
Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi
Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy
Eväitä ruokapuheisiin
Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille
Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14
Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: 19.4.2010 1/14 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 1A 21 6,02% 2. 1B 17 4,87% 3. 1C 16 4,58% 4. 2A 22 6,30%
Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset huolellisesti ja ota huomioon kysymysten tarkennuspyynnöt!
TERVEYSKYSELY Täytä kysely huolellisesti ennen lääkärinvastaanottoa. TAUSTATIEDOT 1. Nimi 2. Sukupuoli 3. Mikä on urheilulajisi Vastaa seuraaviin kysymyksiin KYLLÄ tai EI, tarkenna pyydettäessä. Lue kysymykset
3. Verenpaine 1. / 2. /
Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen ja preventio, 20170604 Alkukysely NIMI Ikä Pvm 1. Paino 2. Pituus 3. Verenpaine 1. / 2. / http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnut/hoi04010#t3
1. Nimi ja henkilötunnus ryhmä
Opiskeluterveydenhuolto TERVEYSKYSELY Opiskelijalle Oppilaitos Opintolinja A YHTEYSTIEDOT 1. Nimi ja henkilötunnus ryhmä 2. Osoite 3. Kotikunta 4. Puhelin 5. Lähin omainen Puh päivisin: B. TERVEYDENTILA
1 Lasten ruoka-allergiatutkimus. Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää)
1 Lasten ruoka-allergiatutkimus Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää) LOMAKE C. Kotona täytettävä, palautus postitse palautuskirjekuoressa. VASTAUSOHJE Vastatkaa taulukkomuotoisiin kysymyksiin
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA
KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee
FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita
FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36% Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 8% Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 24% Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 12% Huono ilmanvaihto
5. luokan terveystarkastus
Tähän tunnistetarra Terveydenhoitajan tutkimuslomakkeet NUORTEN TERVEYSSEURANTA 1. Kuntakoodi (lapsen asuinkunta) 5. luokan terveystarkastus 2. Sukupuoli 1 poika 2 tyttö 3. Henkilötunnus - 4. Terveystarkastuksen
Skaffari ym. Päiväkoti-ikäisten lasten ruokavalio 3 LASTEN RUOKAVALIO
3 LASTEN RUOKAVALIO Lasten ruokavalion koostumusta tarkasteltiin luokittelemalla samankaltaiset ruoat ja elintarvikkeet 13 pääryhmään sekä edelleen alaryhmiin. elintarvikeryhmät esimerkkielintarvikkeineen
FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 %
FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus
FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 %
FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus
FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 %
FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus
KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA
KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173
Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava
Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan
WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO. Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers).
WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers). Kaavat eri ulottuvuuksien yhteispisteiden laskemiseen
Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja:
TERVEYSKYSELY Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja: Opiskelutyö edellyttää hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Terveydentilasta ja kunnosta huolehtiminen on yksi elämän perusedellytyksistä. Pysähdy hetkeksi
WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO
WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO Ulottuvuus 1 Ulottuvuus 2 Ulottuvuus 3 Ulottuvuus 4 Kaavat eri ulottuvuuksien yhteispisteiden laskemiseen (6-Q3) + (6-Q4) + Q10 +
Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin
ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,
URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti
URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti Kysey toteutettiin sähköpostin välityksellä marraskuussa 2014. Kyselyyn vastasi 60 koulun 64 oppilaasta (94 %). Tutkimusta voidaan pitää tältä
Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008
1. Kehitys koostuu ns. kehityskolmiosta. Jonka osina ovat Harjoittelu, Lepo ja Ravinto. 2. Ruokailun tavoite on olla yksi luonteva osa urheilijan kokonaisuutta. Urheilijan ravitsemuksen A B C A= Arkiruokailu
FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %
FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai
FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %
FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma
FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %
FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai
FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %
FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma
3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO
URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä AAMIAINEN * ÄLÄ LÄHDE TREENEIHIN ILMAN AAMIAISTA * AAMIAINEN
Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry.
Akava-järjestöjen Lomayhdistys A-lomat ry Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL ry Toimihenkilölomat T-lomat ry Testaaja: KUNTOREMONTTI -testit Organisaatio: Elämäntapakysely Ole hyvä ja vastaa huolella
Ikäihmisen ravitsemus
Ikäihmisen ravitsemus Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans www.ravitsemusbalans.fi Puh. 044 2525 311, nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Mitä muutoksia ikä voi tuoda syömiseen? Nälän
Ruokapäiväkirja. nro 3. Nimi: Pvm: Viikonpäivä:
Taulukko 1: Kirjoita kaikki päivän aikana syömäsi ruoat ja juomasi juomat alla olevaan listaan. Merkitse yhdelle riville vain yksi Taulukko 2: Kirjoita kaikki päivän aikana syömäsi ruoat ja juomasi juomat
Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu
Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä Aamiainen * älä lähde treeneihin ilman aamiaista * aamiainen vaikuttaa koko päivään Jos
huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.
ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.
Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen
RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen
RAVINTO 23.01.2010 Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: Koulu / työ Koti - perhe Tunteet Minä kuva Ihminen Kaverit Fyysinen kuormitus / rytmitys Ravinto / nesteet Uni Kun kaikki ulkokehän n pallot ovat
Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115
Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%
EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN. Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun
EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun Mieltä keventäviä ajatuksia ruoasta Syömisellä voi vaikuttaa hyvinvointiin ja jaksamiseen Säännöllinen ateriarytmi on terveyden kannalta parasta
Tavallisimmat ongelmat Suomessa
Terveyttä ravinnosta Ursula Schwab FT, dosentti, laillistettu ravitsemusterapeutti Lääketieteen laitos / Kliininen ravitsemustiede, Itä-Suomen yliopisto Medisiininen keskus / Kliininen ravitsemus, KYS
Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu
Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.
VUOROPÄIVÄKOTI VETURITALLIN RUOKALISTA AJALLE: 7.12.2015-17.1.2016
Maanantai 7.12.2015 Tiistai 8.12.2015 Keskiviikko 9.12.2015 Torstai 10.12.2015 Perjantai 11.12.2015 Lauantai 12.12.2015 Sunnuntai 13.12.2015 aamupala aamupala aamupala aamupala aamupala aamupala aamupala
The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017
Sarjanumero Vastaajan ID - - Etunimi tai nimikirj. Haastattelupvm.: Haastattelijan ID: - - SHARE - 50+ Euroopassa The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Vastaajan itsensä täyttämä kyselylomake
Mikäli vastasit Kyllä, selvitä vastauksesi kyselyn lopussa kohtaan tarkempi selvitys ja mainitse kysymyksen
ODL LIIKUNTAKLINIKKA URHEILIJAN TERVEYSKYSELY Nimi: Sukupuoli: M / N Sotu: - Osoite: Sähköpostiosoite: Puhelin: Omalääkäri ja toimipaikka: Lähiomainen + puhelinnumero: Laji: Valmentaja: Aikaisemmat lajit:
21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu
Monipuolinen ja riittävä ravinto on nuoren urheilijan terveyden ja kehittymisen kannalta yhtä tärkeää kuin oikein suoritettu harjoittelu, lihashuolto ja lepo. Oikea ruoalla parannat suoritusta harjoituksissa
Nimi Ikä Paino Pituus
Nimi Ikä Paino Pituus Osoite Puhelin Sähköposti Arjen tottumukset Sisältääkö työsi fyysistä ponnistelua? A) Paljon B) Jonkin verran C) Hieman D) Ei ollenkaan Miten kuljet työmatkasi? A) Pääsääntöisesti
Seuranta- ja loppukysely
Perusterveydenhuollon yksikkö Terveyden edistäminen ja preventio, 20170604 Seuranta- ja loppukysely NIMI Ikä Pvm 1. Paino 2. Pituus 3. Verenpaine 1. / 2. / http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnut/hoi04010#t3
URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO
URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Monipuolinen ja riittävä ravinto on nuoren urheilijan terveyden ja kehittymisen kannalta yhtä tärkeää kuin oikein suoritettu harjoittelu, lihashuolto ja lepo. Oikea ruoalla parannat
Ikäjakauma 3 % 1 % alle 20 20-29 30-39 40-49 50-59 60-69 70 -> ikävuodet
Kysely SKAL:n jäsenille 5.1.26/MV Toukokuussa SKAL:n jäsenlehdessä (nro 4/6) olleen kyselyn avulla pyrittiin selvittämään liikenteen ammattilaisten työnaikaisia ravitsemus- ja liikuntatottumuksista sekä
Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS
TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.
Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?
Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?
KAKSOSTEN KEHITYS JA TERVEYS TUTKIMUS ÄIDIN LOMAKE
HELSINGIN YLIOPISTO KANSANTERVEYSTIETEEN LAITOS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PSYKOLOGIAN LAITOS KAKSOSTEN KEHITYS JA TERVEYS TUTKIMUS ÄIDIN LOMAKE TÄSTÄ ALKAVAT VARSINAISET KYSYMYKSET 1. Milloin ja missä synnyitte?
Aineksia hyvän olon ruokavalioon
Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia
Lapsiperheen arjen voimavarat
Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin
Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus
Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Asiaa vanhemmille Keski-Suomen Urheiluakatemia/Swimming JKL ry 27.11.2014 Kaisa Kähärä Laillistettu ravitsemusterapeutti, Liikunnanohjaaja AMK Ravinto vaikuttaa: Vireystilaan
TERVEYS 2000. Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä
TERVEYS 2000 Tutkimus suomalaisten terveydestä ja toimintakyvystä TERVEYSKYSELY NUORILLE AIKUISILLE T2145 Tämän kyselyn avulla kerätään tärkeimmät tiedot suomalaisten terveydestä, toimintakyvystä sekä
LOMAKE B. TERVEYDENHOITAJAN LOMAKE Ohjeet terveydenhoitajalle:
Lasten ruoka-allergiatutkimus 1 Lomake nro (A- tai A0-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää) LOMAKE B. TERVEYDENHOITAJAN LOMAKE Ohjeet terveydenhoitajalle: I II Huoltaja palauttaa kyselylomakkeen. KYSY:
Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely
Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina
PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA. Tiina Lahti. Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.
PAINONPUDOTUSSUUNNITELMA Tiina Lahti Tavoitepaino: 70kg Lähtöpaino: 76,5kg Painonpudotus: 6,5kg Tavoiteajankohta: Klo 19.00 11.12.2009 Aikaa: 11 vrk Tiistai 1.12 - Keskiviikko 9.12 Aamupaino: 76,5kg Iltapaino:
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.
Liite 12 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLA2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,
Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu
Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.
Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely
Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2005-2013 Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä
Välipalat. Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa
Välipalat Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa Kotitehtävien tarkistus Keskustele parisi kanssa Mitä mainoksia löysit? Mitä ne lupaavat? Pitävätkö lupaukset? Mitä tiedät..? Millainen on hyvä välipala?
Urheilijan ravitsemus
Ravinto Kehitys kolmio Urheilijan ravitsemus A. ARKIRUOKAILU KUNTOON rytmiä ja laatua päivän aterioihin B. RIITTÄVÄ JUOMINEN Vesi C. TURNAUKSET / PITKÄT PELI REISSUT eväät juomiset D. ASENNE syömisellä
perustettu vuonna 1927
perustettu vuonna 1927 RAVINNON MERKITYS Ravinto ja liikunta Kova liikuntaharrastus yhdessä puutteellisen ruokavalion kanssa voi olla riski kasvulle, kehitykselle ja terveydelle!!! Energian riittämättömän
1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus
1 / 24 Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus Täydellisiähän emme ole, mutta pikkuisen paremmaksi on helppo tulla. Mieti nuoresi/perheesi viimeisintä viikkoa ja vastaa kuten asia
Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki).
Lihavuus Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Lihavuus tarkoittaa normaalia suurempaa kehon rasvakudoksen määrää. Suurin osa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta myös muualle,
KIPUKYSELY Suomen Kivuntutkimusyhdistys ry. 2003
KIPUKYSELY Suomen Kivuntutkimusyhdistys ry. 2003 Tämän kyselyn tarkoituksena on saada riittävän monipuolinen kuva kipuongelmastanne. Lomakkeessa on kysymyksiä, joihin pyydämme Teitä vastaamaan joko ympyröimällä
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.
Liite 13 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLY2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,
Nurmijärven Seitsemän veljeksen koulu
OIREKYSELYRAPORTTI Nurmijärven Seitsemän veljeksen koulu IndoorAid Oy Tuula Putus 14.4.2019 Oirekysely tehtiin maaliskuussa 2019 sähköisellä lomakkeella. Koulussa oli sekä yläasteen että lukion oppilaita,
Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely
Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 40 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat
Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely
Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina 2008-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan
LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN
Sofian vastaanottokoti LIITE 1: Tulotietolomake 1 Päivämäärä Keskusteluissa läsnä LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA LAPSEN PERHE Lapsen vanhemmat Sisarukset Isovanhemmat Muita
Diagnoosi / Erityisruokavalio Päiväys Paino Pituus
Ruokapäiväkirja, diabetes 1 (8) Nimi Syntymäaika Diagnoosi / Erityisruokavalio Päiväys Paino Pituus Raskausdiabetes Täyttöohje Mittaa verensokeri ennen aterioita ja 1½ - 2 tuntia aterioiden jälkeen. Kirjoita
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta